Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 19, 2009 20:16:27 GMT 3
Catherine käveli salin halki tiskille ja tilasi tätä kaikkien lautasella olevaa muhennosta. Talon pataa sanoi pöydän takana ollut emäntä. Catherine nyökkäsi kiitollisena ja otti annoksensa hyvillä mielin. Ruoka näytti sekä tukevalta ja ravintoikkaalta, että se oli ollut halpaa. Ei ihme että ihmiset olivat ostaneet sitä, vaikka vaikuttivatkin juovan enemmän kuin koskevan tuokaansa. Hän ei ollut koskaan tajunnut tällaista "Juo niin paljon kunnes makaat lattialla" tyylistä illan viettämistä. Muutaman lasillisen hän ymmärsi mutta osan pöydällä oli kymmeniä tyhjiä kolpakoita eikä se tuntunut riittävän.. Huputettu nainen herätti mielenkiintoa, joten catherine kiirehti ulos salista ennen kuin kukaan ehti pyytää häntä jäämään vähän pidemmäksi aikaa. Nauttimaan muutaman oluen tai siman..
"Anteeksi.. Saisinko halvimman huoneenne, joka on yhdelle.." Catherine aloitti saavuttaessaan viimein aulan pöydän, jonka takana ollut mies ojensi hänelle avaimen pientä rahamäärää vastaan. Hänen onnekseen täällä oli pari halvempaa huonetta vapaana, eikä hänen tarvinnut käyttää kaikkia niistä vähistä rahoista mitä hänellä oli jäljellä. Aqweline ja Sáfire näyttivät olevan vieläkin aulassa keskustelemassa keskenään. Mikä oli niin mielenkiintoista, että oli kestänyt sen hetken, kun hän oli käynyt hakemassa ruokaa? Catherine katsoi kysyvästi toisia ilmoittaen samalla vetäytyvänsä huoneeseensa. "Näemmekö tässä aamunkoitteessa?" Hän kysyi maageilta pysähtyen hetkeksi odottamaan vastausta.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 4, 2009 12:55:17 GMT 3
Porukan hajaantuessa Aqweline ja Sáfire jäivät edelleen seisomaan aulaan. Sáfire katsoi silmät lasittuneina siihen suuntaan, mihin Silme oli jäänyt. Siihen ei ollut erillistä syytä, hän vain oli jäänyt ajattelemaan asioita ja unohtanut silmiensä minnekään kohdistuvan katseen. Hän ei edes välitänyt Aqwelinesta, joka katsoi häntä tuimasti hieman kummissaan. "Miksen saanut lähteä? Eihän Silme-neiti vaarallinen ole" pikkutyttö kysyi samalla tavalla, kuin lapsi, joka ei ymmärtänyt, miksei saanut mennä yökylään naapuriin. Sáfiren silmiin tuli jälleen eloa ja hän käänsi katseensa Aqwelineen. "Kyllä minä Silmeen luotan" hän vastasi, "mutta en luota siihen Tesserin mainitsemaan maagiin". Lopun hän sanoi heidän kielellään, jottei kukaan ympärillä alkaisi epäillä mitään. Ilmeisesti hän oli odottanut Aqwelinelta liikoja. No, tuo tyttö nyt käyttäytyi välillä niin aikuismaisesti, että joskus pääsi unohtumaan, että hän oli vasta lapsi.
He jatkoivat keskusteluaan vielä pitkään Aqwell-kielellä, lähinnä väitellen tästä asiasta. Kyllä Aqweline oli edelleen se lapsi, jonka Sáfiren olisi pitänyt olettaan hänen olevan. Lopulta Cat kuitenkin keskeytti heidät. "Uskoisin, että tänne jokainen löytää helpoimmin" Sáfire vastasi nostettuaan katseensa Aqwelinesta. Hän oli edelleen hieman epävarma Catista, johtuen heidän tapaamisensa aikana olleesta hupusta, mutta tämä nainen kyllä vaikutti varsin kukavalta. Aqweline ainakin tykkäsi hyvää. Hän käveli Sáfiren ohi ja halasi Catia, vaikka olikin toista hyvin paljon lyhyempi. "Hyvää yötä Cat-neiti" hän sanoi ja hymyili. Huoh, toivottavasti tuon saa jossain välissä nukahtamaan Sáfire ajatteli.
//Anteeksi kesto. Oli koeviikko ja sitä ennen piti tehdä 15 sivuinen historian tutkielma. En oikein ehtinyt tehdä muuta ^^'' //
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Dec 24, 2009 1:51:48 GMT 3
((Ei se mitään, täysin ymmärrettävää^^ Minullakin vähän kesti vastaus, kun on ollut paljoa muuta... Hei, kellohan on nyt 00:51 23. ja 24. päivän välisenä yönä, joten...Hyvää joulua!!))
Majatalo ei sinä yönä tuntunut nukkuvan ollenkaan. Monet ihmiset puhuivat keskenään kovaan ääneen ilman pienintäkään merkkiä väsymyksestä, toiset taas vetäytyivät kuiskuttelemaan hämäriin nurkkiin. Joidenkin pöytien ympärille oli kerääntynyt kourallinen korttipelureita, toisiin taas vain nuoria matkaajia, jotka juhlistivat majataloon pysähtymistä laulamalla. Kaikista eniten Silme kuitenkin kiinnitti huomiota lähellä hänen pöytäänsä istuvaan mieheen, joka oli mitä ilmeisimmin tarinankertoja. Haltianeito kuunteli tarkasti, kun mies kertoi pehmeällä, mutta voimakkaalla äänellä legendoja jo lähes unohdetuista sankareista. Välillä tämä kertoi tarinansa laulun muodossa, mutta miten tarinat ikinä tulivatkaan ulos miehen huulilta, niille kaikille yhteistä oli se, miten ne vangitsivat kuuntelijansa sydämen. Silme huomasi tunnekohahduksien seuraavan toisiaan jokaisen tarinan myötä ja hänen oli myönnettävä, ettei ollut pitkään aikaan kohdannut yhtä taidokasta tarinankertojaa. Hän nautti täysin siemauksin jokaisesta sanasta, joka soljui miehen huulilta hänen korviinsa, kunnes tämä lopulta väsyi ja katosi ruokailusalista. Silme jäi hetkeksi katsomaan miehen perään, mutta hymähti sitten ja nojasi kevyesti taaksepäin keskittyen vain kuuntelemaan majatalon ääniä ja tuoksuja, jotka kaikki sulivat yhdeksi ja samaksi, lämpimäksi aistimukseksi. Hän huomasi hengittävänsä hyvin syvään majatalossa leijuvaa ilmaa, jossa kaikista voimakkaimmin esille tulivat savun, erilaisten ruokien ja juomien haju. Majatalon ääni oli lähinnä loppumatonta puheensorinaa, johon välillä vaihteluja toivat naurunremahdukset, laulut tai kopahdus puuta vasten, kun joku lähipöydässä laski juomansa alas. Haltia hymähti itsekseen huomatessaan, kuinka hän yritti imeä ympärillään olevaa ilmapiiriä, kuin saadakseen mahdollisimman selvän muistikuvan tästä kaikesta, jolle hän mitä todennäköisimmin sanoisi seuraavana aamuna pitkäksi aikaa hyvästit. Hän oli vierivä kivi, matkaaja, joka viihtyi tien päällä. Hän pysähteli kyliin vain harvoin, vain silloin kun tarvitsi, tai siltä tuntui. Ehkä siksi hän halusi mahdollisimman selvät muistikuvat niistä harvoista kerroista. Vaikka hän mieluummin eli lähinnä itsekseen, välittämättä pahemmin ihmisjoukosta, oli ihmisten keskellä silloin tällöin viipyminen kaikkea muuta, kuin vastenmielistä. Kenties juuri siksi, ettei hän viipynyt kylissä paljon, oli syy siihen, miksi hän nautti siitä enemmän, kuin moni muu. Hän halusi matkustaa, vaeltaa jatkuvasti ja nähdä aina seuraavan mutkan taakse, mutta samalla hänen oli myönnettävä yksinkertaisesti tarvitsevansa lepoa ja seuraa silloin tällöin. Yön edetessä ja majatalon hiukan hiljentyessä Silme vaipui istuessaan niin syvälle omiin ajatuksiinsa, että oli vaikea sanoa, oliko hän uponnut haltiauneensa vai oliko hän yhä hereillä. Se, miten aamuauringon ensimmäiset säteet saivat syvänsiniset silmät avautumaan viittasi ainakin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Haltia räpytteli hiukan herkkiä silmiään kultaisten säteiden niitä polttaessa ja nousi ylös astellen ruokasalista ovelle ja jäi eteiseen seisomaan, vaikka olikin ollut aikeissa marssia suoraan ulos. Itse asiassa käsi oli jo kiertynyt kahvan ympärille, mutta hän näki kuitenkin parhaaksi jäädä odottamaan matkakumppaneitaan, joten hän asettui seisomaan ikkunan viereen seinään rennosti nojaillen auringon kivutessa hitaasti yhä korkeammalle.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Dec 25, 2009 21:48:17 GMT 3
"Hienoa", Catherine vastasi Sáfirelle nyökäten hieman ennen kuin sai yllättyä Aqwelinen halatessa häntä yht'äkkiä. Hän hätkähti hieman näin suoraa toimintaa, mutta laski pian vapaan kätensä tytön päälaelle silittäen sitä muutaman kerran. "Hyvää yötä pikku Aqweline. Ja Sáfire" Hän vastasi pikkuiselle, lisäten Sáfirenkin mukaan toivotukseensa. Irrottaen sitten hellästi Aqwelinen kädet ympäriltään, ja jatkaen matkaansa kohti yläkertaa hymyillen. Cat-neiti.. Kuinka suloinen pieni otus..
Catherinen huone oli aivan käytävän perällä tungettuna johonkin sopivaan väliin. Ovi oli kapea, kuten myös sen takana sijaitseva huone. Hän käveli sen kolme askelta, mikä ovelta oli sängylle, ripustaen samalla viittansa naulaan. Tämän tehtyään Catherine istuutui varovasti natisevalle sängylle, aloittaen iltaruokansa hyvillä mielin. Huone oli pieni, mutta mitä muutakaan hän voisi olettaa sillä rahamäärällä, minkä hän tästä maksoi. Sitä paitsi, huone oli siisti ja kaikinpuolin mukava jos natisevaa sänkyä ei otettu huomioon, eikä hän löytänyt siitä mitään valitettavaa.
Kun maittava annos ruokaa oli syöty, Catherine laski lautasen hyvin kapealle hyllylle, jättäen huoneen ainoan tuolin vaatteitaan varten. Riisuttuaan enimmät vaatekerrokset pois, hän tutustui huoneessa olevaan sänkyyn paremmin. Se oli puhtaan oloinen ja luteeton vaikka se olikin kapea kapea, niin se oli pehmeä. Hän oli yllättynyt mutta tyytyväinen. Harvoin halvat huoneet olivat näin hyvässä kunnossa kuin tämä oli. Hetken kuluttua Catherine nukahti syvään uneen, josta vanhasta tottumuksestakin heräsi hieman jälkeen aamunkoiton. Pukeutui ripeästi ja käveli alas kiinnittämättä sen enempää huomiota Silmeen, joka jo odotteli heitä eteisessä, vaan marssi suoraan saliin palauttamaan lautasensa. Catherinella oli tapana tehdä niin, vaikka sitä ei välttämättä joka paikassa olisi tarvinnut. Palaten tämän jälkeen eteiseen, jossa viimein huomasi haltian. "Huomenta?" Hän sanoi kysyvästi ja haukotteli salaa. Pieni väsymys kuului aamuun.
|
|
|
Post by Aqwell on Jan 3, 2010 15:59:42 GMT 3
Aqweline ja Sáfire
Sáfire sai raahata Aqwelinen huoneeseen, jonka hän heille osti, koska Aqwelinen kiinnostus nukkumaanmenosta oli niin sanotusti nollatasoa. Onneksi Aqweline oli kuitenkin pienikokoinen, eikä laittanut niin paljon vastaa, kuin olisi voinut. No huoneeseen kun viimein pääsivät se oli samalla tavalla yhtä kaaosta: Aqwelinen oli pakko tutkia joka ikinen pieni nurkka ja vaikka Sáfire pyysi häntä olemaan hiljaa ja noin suunnilleen paikallaan, koska hän tarvitsi unta, se oli aika toivoton yritys. Niin hiljaa Aqweline kuitenkin oli, ettei naapureilta, jos heitä mahdollisesti oli, tullut valituksia liiasta melusta. Sen Aqu oli oppinut sen jälkeen, kun Sáfire oli melkein laittanut hänet selvittämään itse asiansa erään huonenaapurin kanssa, joka ei ollut sillä ystävällisimmällä tuulella. Kun Aqweline viimein meni nukkumaan, hän nukkui kuin tukki. Sáfire kadehti häntä siinä suhteessa, että hän oli vielä niin pieni, että hänellä oli oikeus nukkua kunnolla yönsä. Sen iän Sáfire oli itse ohittanut kauan sitten. Hän siis ei nukkunut erityisen hyvin. Sáfire heräili pienin aikavälein ja tarkisti, että kaikki oli kunnossa. Jostain syystä hän nukkui paremmin, kun he olivat kaukana kaikesta jossain luolapahaisessa, jonka Aqweline oli löytänyt silkasta uteliaisuudesta. Ne tuntuivat jollain tasolla huomattavasti turvallisemmilta kuin majatalot kylissä.
Satar
Satar heräsi ennen aamunkoittoa siihen, ettei yksinkertaisesti kyennyt enää nukkumaan. Hän nousi ja lähti huoneestaan kaikki tavarat mukanaan aikomatta palata enää takaisin. Hän päätti lähteä hankkimaan niitä vähäisiä tavaroita, joita hän tarvitsi. Aurinko nousisi kyllä pian, mutta Satarilla ei itsellään ollut kiire minnekään. Lähetin työ oli välillä varsin leppoisaa, toisaalta välillä minuutintarkka aikataulu oli varsin hupaisaa yrittää pysyä mukana. Kaikki tämä oli tavanomaista lähes ainoastaan Aqurae-läheteillä. Jokainen oppi löytämään ammattinsa huvittavat ja ironiset puolet ennemmin tai myöhemmin, koska muuten sitä ammattia ei ehkä jaksanut. Moni kun oli pimeässä Aquraessa viihtyvää sorttia, joten valoisissa maissa oli omat huonot puolensa. Niille piti osata nauraa tai vähintäänkin katsoa, kuin asia olisi huvittava.
Satarin onneksi kaikki niistä puodeista, mitä hän tarvitsi, olivat auki jo ennen aamun sarastusta, mahdollisesti koko yön, kuka tietää. Ei siis seurannut minkään tasoista ongelmaa tavaroiden hankinnassa, eikä edes odottamista, johon lähetti oli varautunut. Asiat siis olli hankittu jo aamun sarastukseen mennessä. Satar pysähtyi vielä ostamaan omenan juuri avatusta katupuodista ja pysähtyi syömään sitä nojaten talonkulmaan, jonka oletti olevan jonkin asteen majatalo, vaikka ei se sama, missä hä oli viettänyt yönsä.
Aqweline ja Sáfire
Sáfire heräsi ensimmäisiin auringonsäteisiin, jotka häneen osuivat. Maagi oli oikeastaan siirtänyt sänkynsä niin, että siihen heti aamusta osuisi auringon ensi säteet, koska muuten hän tuski olisi herännyt niin aikaisin. Aqwelinen hän herätti mahdollisimman myöhään, koska tiesi itse, että lapsi tulisi olemaan hyperenerginen heti herättyään, eikä sitä tahtonut kestää väsyneenä. Sáfire siis teki kaikki aamuvalmistelut ja oli valmis lähtemään, kun hän herätti Aqwelinen. Portaissa matkalla alakertaan Sáfire piti Aqwelinen mekon kauluksesta kiinni, jottei pikkutyttö juossut portaita alas. Huomattavasti sekä Cet, että Silme olivat jo hereillä, joka oli hyvä. Tesseriä taas ei näkynyt missään. "Huomentaa!" Aqweline huudahti pirteästi jo portaiden loppuaskelmilla ja heilutti kättään tervehdykseksi. Sáfire päästi hänestä irti vasta, kun he olivat muiden luona. "Huomenta. Onko Tesseriä näkynyt, vai onko hän liian huonossa kunnossa jatkamaan?" hän kysyi Silmeltä ja Catilta. Edellistä iltaa muistellen Sáfire oletti, ettei Tesser ollut lähtökunnossa, mutta kannatti kysyä.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Feb 5, 2010 20:47:19 GMT 3
”Huomenta” haltia vastasi matkakumppaninsa tervehdykseen heilauttaen samalla keveästi kättään. Hän näytti erittäin hyvin levänneeltä, joskin siihen oli erittäin hyvä syy. Tämä oli kuitenkin jo toinen yö peräkkäin, kun hän oli antanut mielensä ja kehonsa levätä horrosmaisessa tilassa, mitä kutsuttiin haltiauneksi. Yleensä hän lepäsi kunnolla vain muutaman päivän välein, sillä se riitti hyvin haltian kestävälle keholle. Ei enemmästä levosta haittaakaan tietysti olisi, mutta se taas olisi liikaa hänen levottomalle luonteelleen. Ihan niin kuin se tuntui olevan liikaa aurinkoiselle pikkutytölle, joka kiiruhti heidän luokseen innoissaan ja kuuluvasti tervehtien. Dinsilme lakkasi nojaamasta seinään ja vastasi tytölle leveällä hymyllä. Kun tämä pääsi heidän luokseen siskonsa kanssa, haltia laski kätensä Aqwelinen päälaelle ja pörrötti tämän hiuksia yhä vain hymyillen. ”Huomenta vain sinullekin, áre*”, hän tervehti ja nosti sitten katseensa vanhempaan maagiin lopettaen samalla pienemmän hiusten pörröttämisen. Sáfiren kysymys sai haltian hymyn sulamaan ja hänen kasvoilleen muodostui mietteliäs ilme. Hän oli hetken hiljaa, koskien rystysillään huuliaan mietteliäänä, kunnes lopulta huokaisi. ”En usko, että hän on matkustuskunnossa vielä hetkeen aikaan. En tiedä, mitä hän teki eilen, mutta näytti siltä, ettei hän siitä noin vain toivu. Luulen, että on parasta jättää hänet tänne”, haltia lopulta myönsi ja kääntyi sen enempää epäröimättä vastaanottotiskin takana seisovan miehen puoleen, joka näytti kuunnelleen koko keskustelun, niin lähellä he tiskiä olivat. ”Kertoisitteko lähdöstämme eräälle henkilölle, kun näette hänet? Hän on nuori, melko lyhyt ja laiha poika, jonka iho on kalpea ja silmät jäänsiniset”, hän kuvaili, saaden vastaukseksi vain nyökkäyksen. ”Kiitos”, haltia vielä totesi, ennen kuin kääntyi katsomaan hymyillen muita. ”Ehdottaisin, että lähdemme tien päälle saman tien. Ei tuhlata tämän enempää päivänvaloa”, hän sanoi reippaasti ja avasi oven astuen raikkaaseen ulkoilmaan. Hän melkein hypähti kynnyksen yli ja pyörähti laskeutuessaan kengänkärjillään ympäri sulavasti kuin tanssija, kääntyen näin katsomaan matkakumppaneitaan. Yön silkkiä muistuttavat hiukset olivat pyörähdyksessä hulmahtaneet hänen toiselle olkapäälle, mutta kiinnitystavan ansiosta ne eivät siltikään peittäneet suippoja korvia. Syvänsiniset silmät säteilivät aamuauringossa ja niistä näki heti, miksi Dinsilme oli niin innoissaan. Hän todella rakasti matkustamista, enemmän kuin mitään muuta.
*auringonvalo, tässä tapauksessa vapaasti suomennettuna 'päivänpaiste'
((Olen sanoinkuvaamattoman pahoillani, että minulla kesti näin sietämättömän pitkään vastata!! On ollut aika lailla kaikkea häslinkiä ja inspislamaa jne. Lupaan kuitenkin, ettei seuraava vastaus kestä yhtä kauaa))
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 25, 2010 22:40:14 GMT 3
Catherine silmäili Silmeä, joka vaikutti hänestä melkein liiankin levänneeltä ja pirteältä, kunnes Aqweline saapui paikalle. Hän ei ymmärtänyt, miten joku pystyi olemaan aina noin pirteä kuin pikkuinen oli. "Huomenta teillekin!" Catherine huudahti Aqwelinelle ja Sáfirelle, jotka olivat juuri astuneet portaiden viimeisetkin askelmat. Hän kuunteli heidän ja Silmen välisen sananvaihdon Tesseristä hiljaa sivummalla odottaen. Hyvä vain ettei pikkupoika tule mukaan, Catherine ajatteli tukahduttaen toisen ilmoille pyrkivän haukotuksen. Häntä ärsytti olla näin väsynyt; yleensä niin ei ollut. Catherine oli jo valmis lähtöön, mutta Silmen oli vielä kuvailtava Tesser vastaanottotiskin miehelle. Kai Tesserillä sentään oli oikeus tietää, että he olivat lähteneet? Hetken kuluttua he onneksi pääsivät lähtemään, ja Catherinen suu levisi hymyy nheidän astuessa ulos aamuauringon paisteeseen.
Auringon näkeminen ja ulkoilmaan pääseminen piristivät tytön mielen hetkessä. Tästä tulisi mahtava päivä matkaamiseen tuntemattomaan. Catherine vain toivoi, ettei eräs nimeltämainitsematon mieshenkilö seuraisi häntä ja yrittäisi raahata takaisin kylään, jossa he olivat syntyneet. Catherine antoi katseensa kiertää ympäri katua ja siellä olevia harvoja ihmisiä. Tytön ilme jähmettyi hänen huomatessaan tutun oloisen hahmon hieman kauempana kadun kulmaan nojaamassa ja syömässä omenaa. Hän ei vain saanut päähänsä tämän henkilön nimeä, mutta muisti, että tämä oli ollut hyvin ärsyttävä. Noita hiuksia ei vain pystynyt unohtamaan.
[[Vastaamisen kestosta voimme syyttää inspiraatiopulaa ja kokeisiin lukemista. ]]
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 4, 2010 14:20:51 GMT 3
Sáfire ja Aqweline
Kaksikko astui muiden jälkeen ulos majatalosta. Sáfire nautti auringosta ja keräsi energiaa sen valosta. Aqweline taas oli tyypillinen itsensä: innokas, hyvin ylienerginen, joka katseli kaikkea ympärillään, mutta ei tuntunut kiinnittävän mihinkään suurta huomiota. Uusi päivä oli hänelle aina uusi päivä, vaikka edellinen olisi ollut katastrofi. Sáfire kadehti Aqwelinen nopeasti positiivistuvaa asennetta tässä mielessä. Pikkutyttö kykeni aloittamaan uuden päivän aina uutena päivänä, mutta hän ei useimmiten.
Sáfire kiinnitti heti huomiota siihen, että Cat tuntui säikähtävän jotakin, tai jotakuta. Reaktio ainakin oli hyvin samanlainen. Heti ensimmäisenä Sáfire tarttui Aqwelinea kädestä ja vaiensi tytön vastaväitteet epäilevällä ilmeellään. ”Mitä nyt Cat? Mitä näet?” hän kysyi matalalla äänellä ja katseli samaan suuntaan naisen kanssa, mutta ei itse huomannut mitään erikoista. Sáfirella kuitenkin oli omat epäilyksensä eilisillan perusteella. Oliko mahdollista, että Cat tunsi tämän mystisen tulielementalistin, joka oli auttanut Tesseriä? Ja kuka se mystinen mies oli?
Satar Satar lopetteli omenaansa samalla, kun huomasi jonkun tuijottavan itseään. Katsominen ja tuijottaminen olivat kaksi eri asiaa ja tällä kertaa oli selvästi kyse jälkimmäisestä. Hän tiputti omenanraadon viereensä ja katseli ympärilleen. Hyvin pian hänen silmiinsä etsiytyi tutun näköinen hahmo, joka katsoi takaisin. Narael? Ei, se oli se toinen, jota hän oli luullut Naraeliksi, joka kuitenkin oli osoittautunut ihmiseksi ja varsin epäkohteliaaksi sellaiseksi. Satar risti sormensa ja katsoi naista huvittuneenviekkaasti hymyillen, kuin suunnitellen jotain kieroa. Naisella oli seuralaisia, joista jokainen oli enemmän vähemmän kummallista porukkaa. Ihme, ettei se eilisiltainen poika ollut mukana. Toisaalta Satarilla oli vielä paljon aikaa, ennen kuin hänen oli määrä palata Aquraeen, joten miksei kysyä heiltä, minne he olivat matkalla ja liittyä joukkoon. Samalla voisi tarkoituksella ärsyttää tätä naista ja kysyä, miksi hän oli niin epäkohtelias viime kerralla.
Aqurae antoi käsiensä palata sivuilleen ja lähti kävelemään kohti tätä omituista joukkoa. Sáfire, joka nyt huomasi miehen lähestyvän, siirtyi vaistomaisesti Aqwelinen eteen estääkseen miestä näkemästä häntä kokonaan. Aqwell-maagin ilme oli tutkiva ja epäilevä. Oliko hän nähnyt tämän miehen jossain ennenkin? ”Olet ilmeisesti sosiaalisempi, kuin viimeksi neiti jäinen” Satar tervehti Catia, koska ei viime kerralla ollut saanut selville naisen nimeä. Sáfiren ilme muuttui epäilevämmäksi entisestään sen jälkeen, kun tämä mies oli puhunut. Äänessä oli jotain hyvin tuttua. Hän astui askeleen lähemmän ja piti Aqwelinen koko ajan visusti takanaan. Mies kääntyi katsomaan häntä kysyvästi ja Sáfiren ilme muuttui epäilevästä vain kummastuneeksi. Keltaisen silmät olivat paljastaneet miehen. ”Satar? Mitä ihmettä sinä täällä teet?” Sáfire kysyi. Hänen ilmeensä oli rentoutunut huomattavasti, mutta nyt oli Satarin vuoro olla ihmeissään. ”Tunnemmeko me?” hän kysyi muutaman käsieleen kera. ”Siitä on hetki aikaa. Olen Sáfire… Van Mehandarie, jos muistat” Sáfire esitteli itsensä ensimmäistä kertaa vuosiin myös omalla sukunimellään, jota hän ei juuri enää käyttänyt. Aqurae oli yllättynyt. ”Etkö sinä ollut pienempi ja vähän enemmän tuon pienemmän näköinen?” ”Joudun tietyistä syistä käyttämään ihmisen olomuotoa nyt, mutta eikö sinun pitäisi olla Aquraessa?” Satar hymyili Sáfiren kysymykselle. ”Olen lähetti” hän vastasi. ”No se selittääkin paljon. Tässä on Aqweline, meistä toinen jäljelle jäänyt. Muut voivat varmaan esitellä itsensä?” Sáfire sanoi ja astui pois Aqwelinen edestä häntä esitellessään.
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Mar 28, 2010 18:19:30 GMT 3
((Ja jollakulla taas kesti... aargh..! Pahoitteluni... taas vaihteeksi))
Huomattuaan matkakumppaniensa huomion kiinnittyneen muualle, myös Dinsilme käänsi päänsä katsomaan vierasta hahmoa, joka nyt käveli heitä kohti. Mies ei vaikuttanut uhkaavalta, eikä kukaan tuskin olisi tarpeeksi typerä hyökätäkseen jonkun kimppuun aivan tavernan kulmalla, joten haltia tyytyi seuraamaan sivusta Catille osoitettua erikoista tervehdystä, joka viittasi aikaisempaan tapaamiseen sekä lyhyttä keskustelua maagien välillä. Samalla hän teki omia havaintojaan tästä erikoisen olemuksen omaavasta miehestä. Tämä oli melko pitkä, ehkä reilut viisi tuumaa häntä pidempi ja keholtaan hoikka. Leukaa hipovat hiukset olivat erikoisen väriset ja kiinnittivät neitokaisen mielenkiinnon hiukan pidemmäksikin aikaa. Väri oli hiukan samankaltainen kuin tummien männynneulasten ja toi mieleen metsän, jossa hän itse oli vaeltanut lähes kuukauden aiemmin ennen vuorille tuloa. Niinä nimenomaisina päivinä oli satanut paljon, joten tuoksut olivat olleet voimakkaita. Haltia huomasi muistavansa kirkkaasti havupuiden, pihkan ja suopursujen voimakkaan tuoksun, josta erottui myös koivun vieno vivahde ja mietti, tuoksuisivatko nuo erikoisenväriset hiukset yhtä lailla metsältä. Tässä vaiheessa hän itsekin tajusi antaneensa ajatustensa harhailevan liian kaukaisille ja aivan liian omituisille urille ja hän naurahti itsekseen omalle typerälle ajatusketjulleen kiinnittäen huomionsa takaisin senhetkiseen tilanteeseen. Kaikeksi onneksi haltian ajatukset eivät olleet vieneet häntä kovin kauas muistoihin, joten hän ehti kuulla maagien keskustelun päättyvän ja katsoi tämän hetkeksi tuoda esille myös oma olemassaolonsa. Oikeastaan se olisi ollut loistava hetki myös muutamalle kysymykselle, mutta hän päätti kuitenkin olla kohtelias. ”Mae govannen*, Satar”, Dinsilme tervehti omalla kielellään muistaen nimen, jolla Sáfire oli miestä kutsunut. ”Olen Dinsilme, ikuinen matkaaja”, hän esittäytyi pieni virne kasvoillaan leikitellen ja lyhyen kumarruksen saattelemana. Tien päällä pysymisessä oli se hyvä puoli, että uusia tuttavuuksia löytyi joka kulman takaa.
*Eng. käännös: Well met, suoraa suomenkielistä vastinetta ei taida olla, mutta kohtelias tervehdys kuitenkin, mikäli ette tienneet.
((Gawd, onneks pian alkaa koeviikko niin saa vastattua kaikkiin loppuihinkin peleihin...))
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Mar 29, 2010 18:42:26 GMT 3
Catherine kirosi mielessään huomatessaan miehen kasvoille ilmestyvän kieron ilmeen, josta hän arvasi miehen liittyvän heidän seuraansa ellei muuta tekemään kuin häntä ärsyttämään, eikä siksi kuullut Sáfiren esittämää kysymystä. Catherine vetäytyi miehen lähtiessä kävelemään heitä kohti ja tuhahti tämän tervehdykselle. Neiti jäinen. Kaikkea hän keksiikin Hän ajatteli vetäessään huppunsa varjostamaan kasvojaan. Hänestä olisi ollut mukava vain jatkaa keskeytyksettä matkaa kohti Aqwelinen ja Sáfiren mainitsemaa paikkaa.
Sáfire näytti tuntevan tämän ärsyttävän miehen, ja paljasti tämän nimeksi Satar. Hän oletti tämän Satarin liittyvän myös jollain tavalla näihin Aqwel-maageihin, joista he olivat aiemmin vähän puhuneet. Nyt kun Satar liittyi heidän seuraansa, Catherine uskoi, että ei enää pystyisi keskustelemaan niistä Sáfiren ja Aqwelinen kanssa, mutta sen näkisi sitten myöhemmin. Silmekin näytti toivottavat Satarin heidän seuraansa hyvillä mielin. Catherine yritti nähdä asiassa jotain positiivista: ainakaan mies ei ollut yhtä ärsyttävä kuin se pikkupoika, joka nyt jäisi pois matkasta. Tarkemmin ajateltuna hän kuitenkin hylkäsi ajatuksen, että Satar olisi vähemmän ärsyttävä kuin pikkupoika. Satar pikemminkin yrittäisi kaikin keinoin ärsyttää häntä, mitä pikkupoika ei ollut tehnyt. Catherine havahtui Din Silmen esiteltyä itsensä siihen, että hänenkin oletettiin esittäytyvän. "Olen Cat, hauska tutustua" Herra ärsyttävä Catherine vastasi hillityn jäisellä äänellä, joka vei pohjan kokonaan sanoilta 'hauska tutustua' ja katsoi samalla miestä kylmästi vedensinisillä silmillään.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 31, 2010 13:49:16 GMT 3
Satar kääntyi katsomaan Haltijaa, joka oli esittäytynyt Dinsilmeksi. Lähetti oli ollut useasti tekemisissä Haltioiden kanssa, mutta ei vieläkään puhunut heidän kieltään. Ymmärsi kyllä jonkinverran. "Mehrien * Dinsilme. Olen pahoillani, etten puhu kieltäsi, vaikka olenkin ollut lajisi kanssa tekemisissä" Aqurae tervehti ja kumarsi hieman. Haltiat olivat joko ystävällisiä tai hyvin epäystävällisiä riippuen siitä, pitivätkö he kyseisestä henkilöstä vai eivät, tai ainakin näin Satar oli saanut kokea. Dinsilme vaikutti kuuluvan näihin ystävällisiin ainakin tällä hetkellä. Neiti Catista taas ei voinut sanoa samaa. "Samoin sinuun. Toivottavasti tämä tapaaminen sujuu paremmin" Satar totesi ja hymyili, kuin Cat ei olisi koskaan ollutkaan hänelle epäkohtelias.
"Jatkammeko matkaa sitten?" Sáfire kysyi katsoen kaikkia vuorotellen, "Ja liitytkö meihin Satar vai jatkatko omaan suuntaasi?" hän olisi hyvin iloinen, jos Satar viitsisi liittyä heihin, koska Aquraeiden seurassa hän tunsi olonsa turvalliseksi. "Se riippuu täysin, minne olette menossa" Satar vastasi. Lähetti käänsi katseensa takaisin Aqwelineen, joka katseli miestä tutkivasti ja huometessaan Satarin huomanneen sen, hän piiloutui hymyillen Sáfiren taakse. "Aqwell-maagien kaupunkiin" Sáfire vastasi ja yritti saada Aqwelinea irrottamaan otteensa, joka sen jälkeen juoksi Dinsilmen taakse piiloon ujostellen edelleen Sataria. Aqweline ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt Aquraeta, mutta tiesi, etteivät ne näyttäneet siltä, miltä Satar näytti. Sen Sáfire oli kertonut. "No minulla ei ainakaan ole mikään kiire mihinkään ja siellä ei ole kukaan käynyt pitkään aikaan, joten miksi ei, jos se kelpaa matkatovereillesi" Satar katsoi Dinsilmeen kysyvästi ja Catille hän loi omahyväisen hymyn.
//Jotain kummaa, mutta nyt vihdoin tämäkin pääsee jatkumaan//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Nov 3, 2010 19:25:31 GMT 3
Silmen kasvoille levisi pieni virnistys miehen vastauksen myötä. "Ei se mitään, edes minä en ole tavannut kovinkaan montaa, joka hallitsisi kielemme ja synnyinkylässäni meille on opetettu yleiskieltä jo hyvin nuorena, joten kommunikoinnin kanssa ei pitäisi olla ongelmia", hän sanoi pienen naurahduksen saattelemana.
Oli jo aikaisemmin tullut melko selväksi, että Cat tunsi tämän Satarin, mutta miehen hiukan ehkä ärsyttämiseen tarkoitetun kommentin myötä ei epäilykselle jäänyt enää sijaa. Nämä kaksi tunsivat toisensa ja ilmeisesti edellinen tapaaminen oli sujunut liiankin ikimuistoisesti. Silme tunsi uteliaisuutensa nuosevan ja olisi varmasti höristänyt korviaan uteliaan hevosen tavoin, jos olisi siihen kyennyt. Minkälaisissa olosuhteissa nämä kaksi olivat tavanneet? Mitäköhän heidän välillään oli tapahtunut?
Kysymykset jäivät taka-alalle tilanteen kääntyessä siihen suuntaan, että heidän juuri yhdellä vähentynyt joukkionsa näytti kasvavan yhdellä. Haltianeitokaisella ei ollut mitään tätä uutta miestä vastaan, joten hän vastasi tämän kysyvään ilmeeseen hyväksyvällä nyökkäyksellä. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", hän totesi hymyillen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 5, 2010 21:15:56 GMT 3
Catherine toivoi koko sydämensä pohjasta, että Satariksi osoittautuneella miehellä olisi jotain muuta tekemistä, mutta hän joutui pettymään. Näytti siltä, että mies lähtisi kuin lähtisikin heidän mukaansa kohti tätä maagista Aqwell-maagien kaupunkia. Jos Catherine ei olisi ollut niin kiinnostunut näkemään kaupunkia, hän olisi jättäytynyt matkalta pois.
Catherine hymähti Satarin kohteliaalle vastaukselle huppunsa varjoista. Toinen yritti vain irvailla häntä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Satar loi häneen omahyväisen virneen Catherine oli varma asiasta. Din Silmeä tämä mies ei tietenkään häiritsisi, minkä haltia ilmaisikin ääneen, ja Aqweline ja Sáfire tunsivatkin tämän. Jäljelle jäi siis vain Catherine, joka kohautti vain olkiaan sanomata mitään vastaukseksi. Parempi vain, ettei hän sanoisi mitään, sillähän ei joka tapauksessa olisi niin väliä. Satar lähtisi heidän matkaansa siitä huolimattakin.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 21, 2010 11:26:47 GMT 3
Sáfire alkoi johdattaa joukkoa ulos kaupungista. Satar lyöttäytyi Dinsilmen seuraan, koska epäili, ettei olisi kovinkaan tervetullut lähestymään Catia. Hän tosin epäili sitä, oliko se naisen oikea nimi, koska ei täysin uskonut siihen, luottiko nainen heihin, tai oikeastaan häneen. "Onko siitä kuinka kauan kun viimeksi vierailit synnyinkylässäsi? Olisi hauskaa tietää, miten teillä sujuu, koska Aquraeilla ei ole niinkään usein asiaa lähimaille" Satar kysyi kohteliaasti päästäkseen eroon hiljaisuudesta. Sitä hän oli saanut riittämiin viime matkallaan.
Samaan aikaan Aqweline luikahti Sáfiren vahtivan katseen alta Catin luokse ja tarttui häntä kädestä. "Cat-neiti ettekö pidä tästä miehestä?" hän kysyi suoraan kysyvä katse kasvoillaan. Hänestä oli kummallista, että Cat oli yhtäkkiä muuttunut niin kylmäksi eristäytyneeksi. Ainakin hän määritti hiljaa olemisen eristäytymiseksi. Aqwelinella ei ollut pienintäkään hajua, kuka tämä mies oli paitsi, että hänen nimensä oli Satar tai jotain vastaavaa. Kuultuaan tuon kysymyksen Satar ei voinut olla tyrskähtämättä. Ei lähetti olisi yllättynyt, jos Cat vastaisi, ettei pitänyt, mutta jos hän sanoisi toisin, Satar tietäisi, että hän valehtelisi. Ei Cat hänestä pitänyt siitä oli edellinen tapaaminen pitänyt huolen. Aqweline kääntyi katsomaan Sataria epäilevästi, mutta mies ei sanonut mitään. "Miksi hän nauroi minulle Cat-neiti?" hän lisäsi kääntyessään takaisin naiseen päin. Tietenkin aikuiset tiesivät kaikkeen vastauksen ja Aqwelinelle Cat oli aikuinen.
//Vähän hassu vastaus. Olen koulussa koneella, joten siksi pystyin vastaamaan. Kirjoitusvirheitä on varmasti//
|
|
dinsilme
Member
~Kaikkein mielenkiintoisin tarina on jokaisen oma, ainutlaatuinen el?m
Posts: 80
|
Post by dinsilme on Dec 25, 2010 0:21:05 GMT 3
Silme ei voinut olla naurahtamatta kevyesti miehen kysymykselle hänen seuratessaan matkakumppaniaan. "En ole ollut kylässäni sen jälkeen kun lähdin sieltä useita vuosikymmeniä sitten. Olen kaikkia sieluni sopukoita myöten vaeltaja, enkä ole vielä tuntenut tarvetta palata synnyinsijoilleni", hän selitti työntäessään kädet taskuihinsa ja sivuuttaen täysin syyt lähtöönsä ja haluttomuuteensa palata. "Epäilen elämän olevan yhä tasaista siellä, joskin en ole varma mitä suuremmissa haltiakaupungissa on tekeillä. Viime talvena vierailin pohjoisilla vuorilla sijaitsevassa *Nim cún kaupungissa, jolla oli jännitteitä vuorien juurella asuvien ihmisten kanssa, mutta koska en ole kuullut mitään hälyyttäviä uutisia, kenties tilanne on yhä ennallaan siellä. Mitään kovin suurta ei ainakaan tässä maassa taida olla haltioille tapahtunut, ellei yksittäisiä kahakoita muiden rotujen kanssa lasketa tai jos on tapahtunut, niin en tiedä siitä mitään", haltia jatkoi venytellen raukeasti aamuauringon paistaessa vaaleisiin kasvoihin. "Itse asiassa tämä maa tuntuu kokonaisuudessaan olevan melkoisen vakaa, ainakin toistaiseksi", hän vielä lisäsi hymähtäen lauseensa lopussa. Vielä hän ei ollut koskaan todistanut yksittäisiä kylien välisiä taisteluja suurempia konflikteja, mutta hän oli haltiaksi vielä hyvin nuori, vasta lapsi ja joskus saattoi vielä tulla aika, jolloin hän tulisi todistamaan aidon sodan, jos huonosti kävisi.
Toistaiseksi kuitenkin hän sai vain keskittyä matkailuun.
Silme kohotti hiukan toista kulmaansa Satarin tyskähtäessä Catille esitetyille kysymykselle. Niinpä niin... hänkin oli jo ehtinyt pohtia mitä oikein oli tapahtunut, mutta toistaiseksi hän oli pysynyt hiljaa. Nytkin hän piti kysymykset kielellään päättäen tiedustella tapahtumia heti kun saisi tilaisuuden keskustella kaikessa rauhassa selvästi Catia puheliaamma Satarin kanssa.
Nyt haltia tyytyi keskittymään muihin keskustelunaiheisiin ja nauttimaan aamusta, joka oli valjennut erikoiselle ryhmälle suotuisana.
((*valkoinen jousi(pyssy)))
|
|