|
Post by sophie on May 9, 2009 23:15:59 GMT 3
Marcia seisoi lammen rannalla ja katseli tyyntä vettä. Hän istahti kivelle ja kasteli paljaat jalkansa. Kerrankin hetki jolloin ei ole kiireitä, vain rauhaa. "Ja mikä parasta, kukaan ei tiedä missä olen," Marcia ajatteli tyytyväisenä. Tosin, mikään hyvä ei kestä kauaa. Marcia nosti hameensa liepeitä ja kahlasi veteen. Solisevan veden ääni oli ihanan rauhallinen...
|
|
|
Post by R.C. on May 14, 2009 9:12:06 GMT 3
Suunnasta josta vieno suvituuli puhalsi, pelmahti lammen rantaan hopeaturkkinen kettu. Silmin nähden hengästynyt eläinkin oli luullut vesistöä rauhalliseksi ja turvalliseksi paikaksi pysähtyä juomaan ja lepäämään. Liian myöhään se vainusi veteen kahlanneen Marcian ja jähmettyi niille sijoilleen. Kookas uros vilkaisi taakseen kuin aikoen sukeltaa oitis takaisin tiheikköön. Kohtaamansa näky oli kuitenkin niin kummallinen, että se jäi tuijottamaan naista epäluuloisesti ja hermostuneesti myrskynsinisillä silmillään. (( Hopeakettu: www.wolfpark.org/images/LOP/Devon.jpg ))
|
|
|
Post by sophie on May 14, 2009 14:55:11 GMT 3
Marcia kahlasi vedestä takaisin rantaan, sillä hän oli huomannut takanaan liikettä. Kun hän sitten rannalla katsoi, mikä oli liikkunut metsikössä, hän luonnollisesti säikähti. "Kerrankin luulee olevansa rauhallisella lammella", Marcia mutisi. "No, tuo kettu saa joko tottua minuun, tai lähteä". Istahtaen kivelle Marcia katsoi kettua järkähtämättä. Mutta kun Marcia katseli kettua, joka näytti pelästyneeltä ja hitusen hämmentyneeltä, hän muisti itsekkin olevansa osittain kettu. Ajatellessaan asiaa tarkemmin, hän tuli siihen päätökseen, että ei ollut ketun vika, että se oli sattunut tulemaan lammelle samaan aikaan hänen kanssaan.
|
|
|
Post by R.C. on May 14, 2009 18:59:31 GMT 3
Havaituksi tultuaan ei repolainen vastoin odotuksia perääntynyt, vaan kiersi rantatörmää pitkin kauemmas kaksijalkaisesta, pysytellen yhä vedenrajan tuntumassa. Se vastasi tuijotukseen yhtä tuikeasti ja herpaantumatta, mustat korvat koholla kuulostellen. Aivan kuin hopeaturkki olisi ymmärtänyt nuoren naisen mutinat, tai vähintään aavistanut tämän hetkellisen närkästyksen, näytti sen olemukseen ujuttautuvan uudenlaista haastavuutta. Kettu asetti tassunsa tukevammin haralleen ja pörhisti tuuheaa, arpien halkomaa turkkiaan uhmakkaasti. Uros oli harvinaisen kookas ketuksi, lähemmäs pienen suden kokoa. ’Mikä sinä olet?’, kajahti penseä ajatus samassa vieraan pään sisällä. Olisiko mokoma arvannut eläimen pystyvän näin kommunikoimaan? Kettu tunsi omahyväisyyttä tuiki tavallisesta kyvystään, jonka kautta se oli ehkä yllättänyt muukalaisen. Ääntä ei ollut kantautunut, mutta kysymys oli silti kantanut aina toisen tietoisuuteen saakka.
|
|
|
Post by sophie on May 15, 2009 18:08:50 GMT 3
"Mikä sinä olet?", ääni kajahti Marcian päässä. Selvittyään hetkellisestä hämmennyksestään, Marcia pinnisti ajatuksensa äärimmilleen ja alkoi sulautua hitaasti kettumaisempaan olomuotoonsa. Seisoessaan sitten lammen rannalla ja katsoessaan kettua, joka oli paljon Marciaa suurempi (sillä Marcia on aika pieni kettuna), punainen kettu otti askeleen miltei mustaa kohti ja "sanoi": "Tämä minä olen". Marcia heilautti pörheää häntäänsä ja katsoi vierasta, ei ilkeästi, vaan paremminkin kysyvästi.
|
|
|
Post by R.C. on May 16, 2009 20:26:12 GMT 3
'Huijaat.', tokaisi hopeakettu oitis ääneti ja murisi vaimeasti. 'Hämäät. Näytit jo todelliset piirteesi.', Ajatuksessa kalskahti hienoinen ivallisuus. 'Et ole meikäläisiä, vaikka muuta uskottelisit... tai toivoisit.' Repolainen pörhisti turkkiaan kuin karistaen kaiken kuuluvuuden toiseen. Se ei uskonut ollenkaan, ettäkö vieras olisi ollut syntyjään kaltaisistaan nelijalkaisista. 'Sitä paitsi sinussa on omituinen tuntu...' ...kuten siskossani, siinä onnettomassa typeryksessä. Kettu jätti osan ajatuksistaan tietoisesti suuntaamatta. 'Miksi valehtelet olevasi jotain muuta? Yritätkö voittaa kettujen luottamuksen, jotta voisit vahingoittaa meitä?', syytti hopeaturkki epäluuloisesti, ja näytti aavistuksen jännittyvän. Muukalaisen taito oli vaarallinen, joten jos toinen oli vihamielinen, olisi vartijan ehkä toimittava... toisaalta, eivätkö kaikki kaksijalkaiset olleet laumansa vihollisia? Jos surmaisin hänet tuossa olomuodossa, muut olisivat varmemmin turvassa...
|
|
|
Post by sophie on May 19, 2009 17:28:27 GMT 3
'Miksi minä sellaista tekisin?' Marcia kysyi. 'Eihän minulla ole mitään syytä vahingoittaa kettuja, tai muitakaan eläimiä, miksi siis tekisin poikkeuksen?'. 'Minussa on omituinen tuntu... No tottakai minussa on omituinen tuntu, jos olen puoliksi ihminen ja puoliksi kettu. En huijaa, sillä kummatkit pikkusiskoni ovat samallaisia kuin minä, olomuodoltaa enemmä ihmisiä kuin kettuja, mutta yhtäkaikki samallaisia kuin ketut, mutta silti samanlaisia kuin ihmiset', Marcia litannioi äänettä. 'Miksi peläta samanlaistaan, joka ei tahdo pahaa?'. 'Miksi minä pelkään häntä?' Marcia kysyi itseltään, mutta ikävä kyllä hän ei vielä oppinut ajatuspuhetta vielä kunnolla, joten hopeaturkkinen kettu saikin tietää myös nämä ajatukset.
|
|
|
Post by R.C. on May 20, 2009 10:33:28 GMT 3
Marcian suuntaama ajatustulva sai ketun sulattelemaan hyvän tovin kuulemaansa. Uhkaava ilmapiiri rakoili repolaisen kallistaessa hitusen kuonoaan ja siirtäessä levottomasti painoa tassuillaan. Eipä hopeaturkki olisi toista tappanut, vaikka tilaisuus vihollisen raivaamiseen pois kaikkien vaivoilta olikin mitä oivallisin. Metsän lait kielsivät moisen hätiköidyn murhan, sisko ei sitä hyvällä olisi katsonut, ja mikäli joku aito punakettu olisi nähnyt kaltaisensa näköisen elikon lahdattavan, olisi koko hopeakettulauma ollut kohta ilmisodassa naapureidensa kanssa. Niinpä hopeakettu istahtikin alas ja ravisteli turhautuneesti tuhahtaen päätään. Muukalainen oli tarjonnut sille kosolti pohdittavaa. ’Mihin punaiset serkkumme ovatkaan alentuneet? Puolikettuja, kaikkea kanssa!’, tuumasi repolainen, joka elätteli selvästi vahvoja mielipiteitä oikeasta, väärästä ja kunnollisesta. ’Ei voi olla samanlainen jos on erilainen. Eivät ketut muutu kaksijalkaisiksi ja takaisin.’ Näin purnaten kettu katseli tosin kiusaantuneena toisaalle, aivan kuin sen mieltä olisi kaihertanut pieni valhe.
Kauempaa kantautui samassa metsästystorven törähdys ja hurttien haukuntaa. Hopeakettu kohotti kuonoaan ja korviaan, kuulostellen äänen lähtösuuntaa. ’Kettujahtia keskellä kesää, kun pennut ovat vielä pesässä. Mitä julkeutta.’, murisi eläin pahantuulisesti.
|
|
|
Post by sophie on May 20, 2009 20:18:46 GMT 3
'No voi', Marcia totesi yks'kantaan. 'Ei ole minun syyni että olen punainen, eikä ole sinun asiasi arvostella toisia värin perusteella'. Mutta, kuultuaan lähenevän kettujahdin hän sähähti toiselle nopeasti: 'Tule!' ja sitten Marcia muuntui takaisin ihmiseksi. Ripein askelin tyttö käveli metsän reunaan.
((Lyhyt, tiedän, anteeksi))
|
|
|
Post by R.C. on May 26, 2009 11:08:40 GMT 3
'Värinkö perusteella?', hölmistyi hopeaturkkinen ja käänsi kuononsa kohti Marciaa. Vieras oli erehtynyt, jos luuli repolaisen arvostelevan tätä pelkän värin perusteella. Eihän sillä ollut mitään punaisia serkkujaan vastaan, mutta mokoma kaksijalkainen, joka yritti teeskennellä kettua, halvensi kaikkien kettujen mainetta – ainakin sen omasta mielestä. Ja vielä vierasta tapittaessaan muuttui tuo kummajainen takaisin ihmiseksi, tehden vielä omituisia ehdotuksia. 'Mitä oikein meinaat? Luikkisimme käpälämäkeen? Enhän minä voi paeta. On houkuteltava nuo murhaajat kauemmas ketunpesistä. Sen takia olen täällä. Houkutuslintuna. Harhauttajana.', totesi kettu ja kumartui lipittämään nopeasti vettä kitusiinsa. Märkiä huuliaan nuollen se katsoi taas Marciaan. 'Ehkäpä haluat auttaa minua, vai pelottaako sinua?'
|
|
|
Post by sophie on May 26, 2009 18:09:23 GMT 3
"No, odotetaan että nuo metsästäjät näkevät meidät, luikitaan karkuun ja hämätään heitä, kun olemme kadonneet näkyvistä, sinä palaat pesääsi ja minä lähden kotiin, käykö?" tyttö ehdotta äänettä. "Ei kanneta toisillemme kaunaa vain sen takia että olen puoliksi ihminen. En ole paha." Marcia katsoo kettua, muuntuen taas. Toteuttaen omaa suunnitelmaansa, kettuneiti lähestulkoon katosi tiheikköön. "Minä odo-tan" kuului tiheiköstä.
|
|
|
Post by R.C. on May 29, 2009 0:56:57 GMT 3
'Menen minne menen...', hymähti uros happamasti. Se ei ollut tottunut ottamaan ohjeita muilta, varsinkaan vierailta ja vieläpä ihmisiltä. Sitä paitsi se ei ollut tässä uhkarohkeassa hommassa mikään eilisen teeren poika. Repoa kiinnosti kuitenkin, kuinka toinen aikoi avittaa asiaansa, ja niinpä se sukelsi pensaisiin seuratakseen ja tarkkaillakseen toisen toimia - varoen kuitenkin visusti tulemasta harhautetuksi ja ansaan houkutelluksi. Ajokoirien ulina kuului jo huomattavasti lähempää...
|
|
|
Post by sophie on May 29, 2009 13:50:55 GMT 3
"Mutta jos menet minne menet, saatat joutua jonkun puuhkaksi tai takiksi, emmekä me sitä halua, emmehän?" Marcia totesi sujahtaen pidemmälle metsikköön, kauemmas ajokoirien ulinasta ja metsästystorven töräyksistä. Kiidyttäen vauhtiaan kettutyttö juoksi kukkulaa kohti mutta pysähtyi katsomaan seurasiko toinen perässä. "Luota minuun ja seuraa, ole kiltti", tyttö siirsi anovan katseensa toiseen ja jatkoi matkaansa kukkulalle.
|
|
|
Post by R.C. on May 30, 2009 10:06:34 GMT 3
'Vaan jos puhkut ja puhiset noin rohkeuttasi, voi yhtä hullusti käydä itsellesi.', purnasi hopeaturkkinen, ja pysähtyi toviksi pohtimaan, toivoiko moista onnettomuutta toisen osalle vaiko ei. Repolaisen silmät siristyivät kavalasti. Hetken päästä se seurasi kuitenkin edeltä viipottavaa punaturkkia, kartoittaen tarkasti mihin suuntaan tämä oli menossa, ja arvaillen, mitä vieraalla mahtoi olla mielessään. Uros tunsi nämä metsät kuin omat karvansa.
(( Lähinnä matkojen takia palaan vasta ensi viikon sunnuntaina pelien pariin. Pyydän kärsivällisyyttä... :/ ))
|
|
|
Post by sophie on Jun 4, 2009 18:33:30 GMT 3
(( Juu, tietysti))
Marcia sujahti pusikkoon ja ryntäsi sieltä täyttä kyytiä kallioita kohti. Eräässä kalliossa oli matala mutta syvä luola johon kettu sujati pysytellen hämärässä, piilossa odottaen hiljaa että tummempi tulisi myös. Varmistaen että tumma todella tuli kettuneiti katosi pimeyteen.
|
|