|
Post by R.C. on Jun 9, 2009 10:30:01 GMT 3
Hopeakettu kuikuili epäluuloisesti luolaa, johon näki punaturkkisen pujahtaneen, kunnes se sukelsi toisen perässä pimeyteen. Syvä onkalo oli repolaisen arvion mukaan liian ahdas kaksijalkaiselle, mutta sen päätepiste oli urokselle epäselvä. Näkökyvyn hämärtyessä hopeaturkki turvautui terävään vainuunsa ja kuuloonsa, joiden varassa se seurasi edellään etenevää muukalaista. Mitä Marcia oikein suunnitteli? Aikoiko se johdatella uroksen ansaan? Epätietoisuus oli omiaan lietsomaan pahoja aavistuksia. Kettu puri hampaansa yhteen ja murisi petoksen mahdollisuudelle. Se purisi kyllä punaturkkiselta niskat poikki jos huomaisi tämän vehkeilleen häntänsä menoksi...
|
|
|
Post by sophie on Jun 13, 2009 17:21:25 GMT 3
Marcia sujahti pitkin kiemurtelevaa ja useasti haarautuvaa tunnelia, kunnes pääsi syvään luolaan. Toivoen hartaasti, että hopeinen olisi pysynyt perässä, Marcia kääntyi ympäri. 'Täällä on turvallista', hän ilmoitti toivoen että toinen uskoisi häntä.
|
|
|
Post by R.C. on Jun 15, 2009 13:01:29 GMT 3
Hopeakettu pysähtyi kuin seinään ja kuunteli pöllämystyneenä aloilleen jäänyttä punaturkkista. Eikö onkalo johtanutkaan mihinkään? Uroksen kapea, arpeutunut kuono nuuhki vinhasti ympärilleen, yrittäen tavoittaa ilmavirran, joka olisi kertonut luolan perimmäisestä suuaukosta. Kiireestä kintereisiin epäluuloisena se käsitti toisen tarkoituksen ehkä tahtomattaan väärin. "Mitä se pentuja hyödyttää jos piiloudumme tänne kuin pahaiset pelkurit?!", ärähti uros ajatuksineen. Se uumoili sangen suoraviivaisesti vieraan tuhlanneen vain aikaansa, mikä oli ehkä ollut toisen pyrkimys alusta alkaen - johdattaa hänet harhaan, pois ketunmetsästäjien tieltä! Äkäinen repolainen käännähti jo lähteäkseen. Sille ei tullut mieleen, että Marcialla saattoi olla vallan toisenlainen suunnitelma.
|
|
|
Post by sophie on Jun 18, 2009 18:18:20 GMT 3
Marcia pyöritti silmiään. Eikö toinen tajunnut hänen suunnittelmaansa. 'Entä jos toisit pennut tänne turvaan', hän kysäisi. 'Ei tämä luola minua auta, mutta teitähän se voisi auttaa paljonkin. Epäilen teidän taitoanne muuttua ihmisiksi kun metsästäjät kohtaavat teidät.'
|
|
|
Post by R.C. on Jun 24, 2009 0:04:42 GMT 3
Hopeakettu pysähtyi katsahtamaan punaturkkia ja ajattelemaan tälle olkansa yli: 'Pentuja on yhteensä yli sata... eivät ne yhteen onkaloon mahtuisi.', se puuskahti. 'Sitä paitsi olisi liian vaarallista lähteä siirtämään pesueita vihollisen ollessa jo liikkeellä.' Repo oli siis viimein ymmärtänyt Marcian tarkoituksen. 'Eiväthän ne minun pentujani ole. Eikä meidän pesissä ole mitään vikaa.', virnisti hopeaturkki pakostakin huvittuneena. 'Velvollisuuteni on vain suojella laumaa, joten... on pidettävä kiirettä, ja houkuteltava koirat perään.' Hopeaturkki otti jo kaksi loikkaa kohti tuulenviriä, jonka se tunsi luolan suuaukolta lipuvan, mutta malttoi vielä hetkisen kuullessaan haukunnan kantautuvan jo hyvin läheltä, ehkä vain parin virstan päästä. 'Voisi tästä kolosta tosin hyötyäkin olla, nyt kun jätimme tänne jälkemme. Näytät naaraalta, joten voisit harhauttaa metsästäjiä luulemaan tätä onkaloa ketunpesäksi. Pidä kuitenkin varasi, sillä he tuovat tulen ja savun, jolla yrittävät usein pakottaa perheemme ulos satimeen. Likaisia temppuja!' Vaimean ärähdyksen saattelemana hopeaturkkinen kiiruhti edemmäs ja luikahti ulos luolasta.
(( Pahoittelen kestoa. :< Juhannuksen olin matkoilla, ja työt väsyttävät. ))
|
|
|
Post by sophie on Jun 30, 2009 18:49:01 GMT 3
'No olihan se hyvä idea.' Marcia mutisi. 'Hyvä on. Voin houkutella heidät tänne. Kokemuksella tänne luolien ja käytävien verkostoon voi eksyä.' Koirien haukut lähenivät kokoajan. Marcia lähti kohti luolan suuaukkoa ja muisteli, toivoen muistavan reitin ulos. Sokkeloiset käitävät tuntuivat uppo-oudoilta. Siitä oli monta vuotta kun hän oli viimeksi ollut näissä luolissa. Luola haaratui, ja punaturkki pysähtyi kuin seinään. Mistäkohän kannattaisi mennä? Oikealle? Vasemmalle? Voi ei...
|
|
|
Post by R.C. on Jul 2, 2009 23:23:45 GMT 3
Luottaen punaturkin tulevan hetken omillaan toimeen kiiruhti raavas repolainen kauemmas onkalosta ja seisahtui noin puolentoista virstan päähän tiheikköön. Se vainusi jo vahvasti koirien hajun, ja vartoi vain tilaisuutta päästä vetämään hurtat peräänsä. Pensaiden kahina ja tassujen rapina kuuluivat aina vain lähempää, kunnes uros uumoili hetkensä koittaneen. Se jännitti lihaksensa ja pinkaisi äkkiarvaamatta polulle piskien näkyviin. Eipä aikaakaan kun metsässä raikasi jo ulinakuoro ja torvien äänekäs törähtely. Hopeaturkki nauroi mielessään houkuteltuaan metsästäjät peräänsä. Vaikeakulkuisessa maastossa se pujahteli kuin kala vedessä, tuntien oikotiet ja piilopaikat paljon takaa-ajajiaan paremmin. Viekas repolainen juoksutti jahtaajia loivaa kehää. Se odotti punaturkin ilmaantuvan ja vetävän metsästäjien mielenkiinnon valheelliseen ketunpesään, jotta pääsisi kohta levähtämään. Houkutuslinnun virka oli hengästyttävä.
|
|
|
Post by sophie on Jul 4, 2009 19:58:34 GMT 3
Marcia vaelsi käytävissä joutuen yhä enemmän päästään pyörälle. Kettutyttö ulvahti tukahtuneesti. Mitä enemmän punaturkki kulki, sitä kauempana hän oli päämäärästään, eli luolan suuaukosta. Ulisten hiljaa ja yrittäen saada ajatuskontaktilla yhteyden hopeaturkkiin. 'Apua, minä eksyin!'
|
|
|
Post by R.C. on Jul 6, 2009 10:50:23 GMT 3
Aikansa jahtaajia jallitettuaan turhautui hopeakettu toisen odotteluun ja päätti itse johdattaa metsästäjät hylätylle onkalolle. Se arveli Marcialla menneen pupun turkkiin, ja punaketun muodon ottaneen puikkineen vaivihkaa käpälämäkeen. Uros ei silti voinut kieltää, etteikö se ollut saanut vieraan ideasta toista vielä parempaa ajatusta. Metsästäjiltä vierähtäisi hyvä tovi häärätä asumattoman pesän kimpussa, ja tällä välin pesueet olisivat toisaalla turvassa. Niinpä repolainen seurasi alkuperäistä suunnitelmaa ja palasi luolansuulle, josta se oli jo kahdesti aiemmin kulkenut. Hitaampia koiria odotellessa se käyskenteli edestakas, yrittäessään luoda vaikutelman, että livahtaisi sisään koloon sen sijaan, että aikoi sukeltaa läheiseen tiheikköön. Samassa hopeaturkki kuuli kuitenkin vaimean avunhuudon mielessään, ja ymmärsi lähes oitis mikä Marciaa oli viivyttänyt. Oliko pentele mennyt sitten eksymään? Eikö toisen pitänyt tuntea tämä onkalo läpikotaisin?! Hopeaturkkinen kirosi mielessään, häälyen hetken kahden vaiheilla. Miksi sen olisi pitänyt riskeerata henkensä yrittäessään pelastaa punakettua, joka ei todellisuudessa ollut kettu laisinkaan, vaan vihattu kaksijalkainen? Uros ärisi vaimeasti, mutta heltyi lopulta seuraamaan vaimeita ajatuksia, etsien toista maanalaisesta labyrintistä. Nyt voi käydä köpelösti, se ajatteli hermostuneena mielessään, ryhtyen kohta huhuilemaan toista ahtaista, pilkkopimeistä käytävistä.
|
|
|
Post by sophie on Jul 10, 2009 15:22:11 GMT 3
Marcia kuuli toisen äänen ja yritti varoen suunnistaa sitä kohti. Vaikken olekkaan luonnollinen kettu, punaturkki ajatteli, voin siltikin haistaa tien ulos. Harmi vain että hän oli hukannut hajut ja oli pahasti, hyvin pahasti pulassa. Ei hyvä. Ehkä hopeaturkki löytää hänet ja vie ulos. Mahdotonta. No, yritetäämpä päästä ulos.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 14, 2009 10:52:27 GMT 3
Tuokion kuluttua tarkkavainuinen hopeakettu tavoitti punaturkin onkalon uumenissa, jonka pilkkopimeydessä vain kirsunsa avulla saattoi suunnistaa. Uros oli hyvin levoton ja jätti nuhtelut ja ilkeilyt vähemmälle. Olisihan sen pitänyt jo alun perin ymmärtää, ettei kaksijalkainen välttämättä pärjäisi näissä olosuhteissa nelijalkaisen metsänlapsen tavoin. 'Meidän on päästävä mitä pikimmiten ulos!', kivahti kettu ajatuksineen, mutta kääntäessään kuononsa tulosuuntaansa se jähmettyi kauhusta aloilleen. Vieno savun haju oli tunkeutunut repolaisen väräjäviin sieraimiin. 'Myöhäistä! Emme voi mennä enää takaisin, sillä metsästäjät ovat löytäneet luolan suuaukon.', puuskahti kettu. 'On pakko löytää se toinen tie, jota ilmeisesti koko kuluneen ajan olet etsinyt. Ja nopeasti, ennen kuin metsästäjät tavoittavat sen ennen meitä!'
|
|
|
Post by sophie on Jul 14, 2009 13:07:49 GMT 3
Marcia hymyili. Eikö toinen ymmärtänyt, että tällainen luolasto oli täynnä uloskäyntejä. Tosin, luultavasti myös metsästäjät ovat tajunneet sen, ja tehneet niin ollen suuaukot paolle mahdottomiksi. Punaturkin eriväriset silmät kiiluivat levottomasti kun tämä muisteli vuosia sitten tapahtunutta seikkailua siskojensa kanssa. Silloin he olivat löytäneet lammen jonka sisällä oli veden peittämä tunneli jota pitkin uiden pääsy metsälammelle. 'Voisitko etsiä lampea?' punaturkki kysäisi. Marcia ei vain kertonut, ettei osannyt uida kunnolla. Saatipa pitänyt siitä. Mutta tätä ei hopeaturkin tarvinnut tietää. Mielummin Marcia vaikka hukkuisi kuin joutuisi karvareuhkasi jonkun ylimyksen harteille.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 16, 2009 22:18:59 GMT 3
'Lampea?', toisti hopeakettu hermostuneena. Savun haju kävi kaksikon ympärillä kaiken aikaa kitkerämmäksi. Ahtaassa luolastossa oli vain rajallisesti raikasta ilmaa hengitettäväksi. Labyrintistä olikin hyvää vauhtia tulossa tukehtuvien reporaukkojen hauta. Uros koetti silti ajatella rauhallisesti ja järkevästi. Kolo oli sille tyystin tuntematon, toisin kuin vieraalle - vaikka eihän toinenkaan ollut löytänyt yhtäkään niistä lukemattomista kulkureiteistä, joita uskoi onkalossa olevan. 'Lampi on takanasi. Käänny ja juokse suoraan, älä käänny sivuille.' , neuvoi hopeaturkki lyhyen tovin pohdittuaan, toivoen hartaasti kartoittaneensa maaston ja kolon sijainnin oikein. Se tiesi kyllä missä lampi sijaitsi ulkona, mutta sisällä pimeydessä suuntia ei ollutkaan yhtä helppo hahmottaa. 'Kiirettä!', hoputti hopeaturkkinen antaen Marcian juosta edellään, ja seuraten heti tiiviisti perässä, kirsunsa aivan punaturkin hännänhuippua hipoen.
|
|
|
Post by sophie on Jul 31, 2009 20:06:38 GMT 3
Koska käytävä mutkitteli ja haarautui usein, suoraa juokseminen oli vaikeaa. Viimein punainen kettu-tyttö pääsi lammelle. Luola oli valtavan kokoinen ja täydellisen pyöreä ja hohti jotenkin... utusesti. Sinertävän hohtavan lammen ranta oli pikkuisen kettutytön silmille pelottava. Ihmisenä oli toki mukavaa kahlailla rannassa, mutta kokonaan veteen hän ei menisi, ainakaan ellei ollut pakko. Tällä kertaa kuitenkin näytti olevan pakko.
Punainen ajatteli hiljaa: "Ehkä sinä voisit mennä ensin". Marcia ei voinut mitään hänet valtaavalle vesipelolle. Jopa hänen ajatusäänensä vapisi. Hän ei kerta aikkiaan voinut estää hukkumisen muistikuvaa mielestään. Kuinka yrittää epätoivoisesti vetää ilmaa keuhkoihin, haroo vettä epätoivoisesti ja vajoaa hiljalleen. Kauhukuvat välähtivät Marcia-paran mielessä kun hän kastoi tassunsa veteen ja värähti. Jääkylmää.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 3, 2009 23:33:10 GMT 3
Hopeaturkkinen tunsi suurta helpotusta nähdessään valon kajastavan edellä ryömivän punaketun takaa. Onkalon ilma muuttui vähitellen helpommaksi hengittää raikkaan tuulen tulvahtaessa sen kirsua vastaan. Repolainen ei ymmärtänyt Marcian empimistä, vaan tuuppasi toista kärsimättömänä otsallaan. ’Mitä vitkuttelet? Mene jo!’, se tuhahti tylyin ajatuksineen, kuulostellen samalla levottomasti maastoa maanpinnalla. Odottivatko metsästäjät heitä jo pyssynpiiput tanassa? Vainoharhat vainosivat uroksen mieltä. Koskaan ei voinut olla liian valpas tai varovainen, sillä toviksi syttynyt toivo saattoi turvallisuudentunteeseen päihdyttäessään johtaa vain uuteen onnettomuuteen.
Marcian kauhun lamauttamien käpälien haratessa vastaan ärähti hopeaturkki hiljaa ja työntyi sukkelasti punaturkin ohitse, näyttääkseen toiselle mallia. Pelottomasti uros pulahti veden varaan, lähtien uida lipsuttamaan kohti vastapäistä rantaa. Repolainen ei ymmärtänyt, mitä viileää punakettu kuvitteli äsken anturassaan aistineensa? Kesäinen aurinko oli lämmittänyt matalahkon lammen jo aikoja sitten. Menneisyydestä iskostuneet pelot taisivat tehdä toisen mielelle tepposet. Kohta törmälle ehtinyt hopeaturkki yllättyi huomatessaan, ettei punaturkki ollutkaan seurannut heti sen vanavedessä. ’Mitä kuhnustelet? Vauhtia nyt!’, painosti uros kärkkäin ajatuksin.
|
|