|
Post by paddy on Oct 15, 2009 12:21:21 GMT 3
Nozén katseli Angelicaa. Hänelle oli tullut hiukan yllätyksenä, että myös Angelica näki painajaisia. Kuitenkin vain hiukan, sillä nainen tuntui inhimilliseltä hänelle ja ihmiset näkivät painajaisia. Angelica oli kuitenkin vahva persoona, ainakin Nozénin silmiin ja siksi hän hämmästyi. Mutta kuten jo oli käynyt selväksi, vain hiukan.
"minä en nuku kovin usein, enkä pitkiä aikoja. Olen joutunut olemaan kuvainnollisesti varpaillani monia vuosia ja kehoni on tottunut jo tähän. Minut voi yllättää vain harvoin."
Mies nousi seisaalleen ja katseli ulos ikkunasta. Katu alapuolella oli lähes tyhjä. Ainoastaan majatalon isäntä oli juuri heittämässä juopunutta rettelöitsijää ulos rakennuksesta. Nozén huokaisi raskaasti ja jatkoi puhumista odottamatta naisen vastausta:
" En muista, olenko kertonut tätä sinulle, mutta minä olen jahdattu. Perässäni on metsästäjä ja hän on vaarallinen. Jos todella aiot matkustaa kanssani, sinun on syytä tietää, ettet välttämättä ole turvassa seurassani. Et, jos tämä mies löytää meidät. Pyytäisin siis, että harkitsisit vielä, vaikka arvelisinkin tietäväni vastauksesi."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 12:34:20 GMT 3
Angelica huokaisi ja huitaisi nopealla liikkeellä kätensä sängyn vieressä olevalle tuolille, johon hän oli aiemmin laittanut silmäsiteensä. Hän otti sinisen liinan käteensä ja sitoi sen silmiensä eteen. Aqurae nousi istumaan sängyllä ja etsi molemmilta puoliltaan miekkansa, jotka laittoi paikoilleen mekkoon tehtyihin lenkkeihin. "Kyllä sekin onnistuu, jos tietää, miten kannattaa yrittää" Angelica kommentoi Nozénin sanoihin. Aquraeita oli vaikea yllättää, koska he nukkuivat harvoin täyttä unta. Puoliunessa vain keho lepäsi ja mieli piti vahtia. Sitä keinoa käyttivät kaikki lähetit, sekä hän.
"Et ole kertonut. Mutta et ole ainoa. Minua yritetään saada takaisin Aquraeen ja saattaa olla, että otan yhteen Satarin kanssa tämänkin matkan aikana. Kumpikaan ei ole parempi toistaan, joten se tekee tilanteesta mutkikkaan" Angelica selitti. Heidän tilansa eivät siis juuri pikenneet toisistaan. Tosin Sataria näkyi harvemmin, koska mies vietti edelleen suurimman osan ajastaan Aquraen rajojen sisäpuolella. Vain silloin kun suur-Aqurae turhautui oikein kunnolla siihen, ettei Angelica ollut vieläkään palannut, hän saattoi lähettää Satarin tai jonkun toisen hänen peräänsä. Pakottaminen tosin ei oikein onnistunut, koska Angelica oli oma jääräpäinen itsensä. "Mikä tämä sinua jahtaava metsästäjä on lajiltaan. Tieto saattaa hyödyttää suuresti, koska tunnistin sinutkin pelkkien aistimusten perusteella. Jos tunnen hänen lajinsa saatamme säästyä ikäviltä yllätyksiltä" nuori Aqurae ehdotti ja nousi seisomaan.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 12:44:09 GMT 3
"Hän on pelkkä ihminen. Mutta hänen veressään on jotain, joka tekee hänestä vaarallisen ja hänellä on taitoja. Hänet on koulutettu tappamaan. Tämä ei ehkä sinusta kuulosta kovin vakuuttavalta tai vaaralliselta, mutta sitä se tosiaan on."
Nozén oli myös noussut seisaalleen ja seisoi nyt vastatusten Angelican kanssa. Hämärässä hän ei erottanut neidon kasvoja, sillä ikkunasta tuleva valo jäi hänen selkänsä taakse. Hän hymyili hiukan ja kuiskasi sitte, hädin tuskin kuuluvasti:
"Et ole kuitenkaan huomannut minusta jotain hyvin olennaista."
Sen sanottuaan hän kaivoi pienen veitsen vyöltään, viilsi ohuen viillon kämmeneensä ja asetti sen naisen kasvojen lähelle.
"ole hyvä ja nuuhkaise."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 12:55:21 GMT 3
Angelica nauroi Nozénille, ei ensimmäistä kertaa, mutta tuskin viimeistäkään. "Silloin emme puhu enää ihmisestä" hän sanoi. Asiassa ei ollut mitään nauramista, mutta jostain syystä se huvitti Angelicaa kovin. Jos veressä oli jotain, joka teki miehestä vaarallisen, se merkitsi sitä, ettei hän ollut ihminen. Saattoi muistuttaa sitä monella tapaa, mutta tuskin oli. Eron kykenisi huomaamaan, jos veri oli muuttunut koulutuksen myötä. Vé'endeitäkään ei enää sanottu ihmisiksi, koska heidän verensä muuttui koulutuksen myötä. Se teki heistä vaarallisempia, tappavampia ja helpommin piiloutuvampia. Se teki heistä uusia olentoja, vaikka sitä ei päällepäin näkynytkään. Veren vahtuminen saattoi lisätä tiettyjä ominaisuuksia, kuten kestävyyttä tai tappavuutta.
Aqurae pysyi paikallaan kun Nozén tuli hänen eteensä. Mikä olennainen osa puuttui? Angelica tarttui miehen käteen molemmilla käsillään ja haistoi veren. Haju ei ollut yhtä vahva, kuin hänen omansa, ja eroa oli huomattavasti vaikeampaa huomata, kuin Aquraen veressä. Nozén ei ollut aivan tavallinen mies. Hän oli aatelinen. Varmistukseksi Aqurae pyyhki valuvaa verta sormellaan ja maistoi sitä. Ero ei todellakaan ollut huomattava, ei ainakaan hänelle, mutta silti selkeä. Vendanit olisivat pystyneet siihen nopeammin kuin hän, mutta Aquraetkin saivat siihen jonkinlaisen alustavan koulutuksen, jota jotkut jatkoivat. "Olet aatelissuvusta?" hän esitti asian kysyvästi, koska oppivuosista oli kuitenkin hieman aikaa.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 13:05:24 GMT 3
"Aivan. Ja mitä tähän minun metsästäjääni tulee... Se, mitä hänen verensä sisältää, on pumpattu hänen suoniinsa. Siksi pidän häntä yhä ihmisenä. Sinä voit kutsua häntä, miksi haluat. Olen kyllä hiukan hämmentynyt, sillä oletin, että olisit huomannut aatelisuuteni ilman, että vuodattaisin vertani. Ehkä yliarvioin sinut. Mutta se oli helppo, koska huomasit minut kissaksikin."
Hän vetäisi varoen kätensä pois ja nuolaisi verivanan. Haava tykytti hiukan, sillä se oli hiukan syventynyt Angelican tarttuessa siihen kaksin käsin. Nozén ei kuitenkaan välittänyt siitä, vaan keskittyi tutkimaan, kun haava hiljalleen alkoi umpeutua. Parantuminen oli hidasta, mutta se johtui vain siitä, että Nozén oli vielä nuori; hän ei tuntenut kehoaan vielä täydellisesti.
Veri liukeni hiljalleen hänen suussaan ja hän nielaisi sen maistellen. Veri maistui makealta, mutta siinä oli kuitenkin hyvin pähkinäinen vivahde, joka hiukan huvitti miestä. Maistua nyt pähkinältä...
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 13:19:10 GMT 3
"Se on eri asia. On eri asia aistia, mikä olento on, kuin jos hän on aatelinen. En ole vampyyri" Angelica vastasi ja istahti jälleen sängylle. "Minulle riittää, että tiedän, mikä joku on. En tee mitään tiedolla, että hän on aatelissukuinen. En harrasta magiaa, johon heitä tarvitaan." Angelica kyllä tiesi sellaisista, koska heille oli opetettu paljon perusasioita koulussa. Ja ne perusasiatkin pystyi käsittämään monella tavalla. "Meillä se ero on muutenkin suurempi ja helpompi huomata. En kiinnittänyt siihen huomiota, koska, verrattuna siniseen vereen, punaisesta on vaikeampi huomata erot" Aqurae lisäsi. Häntä huvitti vieläkin, miten jotkut aateliset kutsuivat itseään siniverisiksi. Eivät ilmeisesti olleet tavanneet aitoa siniveristä. Kielikuvista löytyi monia huvittavia piirteitä.
Angelica käveli muutaman askeleen kauemmas."Mutta nyt kun tuli puheeksi, en voi olla ihmettelemättä, miksi sinun kaltainen aatelinen on täällä. Mikset ole omassa valtakunnassasi?" hän kysyi kääntyessään ympäri. Suur-Aquraeilla oli välillä sama ongelma, kuin Nozénilla: he lähtivät valtakunnastaan, eikä kenelläkään siellä ollut valtuuksia pakottaa heitä takaisin. Nämä nimenomaiset sattumat olivat aiheuttaneet suurta harmia Aquraessa, kuulemman myös tämä viimeisin oli lähtenyt sieltä, mutta palannut myöhemmin.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 13:32:28 GMT 3
Nozén tuhahti äkäisesti. Jälleen sama kysymys. Jokainen, jonka hän oli tavannut ja jolle hän oli kertonut olevansa aatelinen, oli kysynyt miksi hän oli lähtenyt. Jokainen.
Kai se oli ymmärrettävää. He saivat olla uteliaita. Heidän kuuluikin olla. Se vain ärsytti Nozénia suunnattomasti. Se, kuinka hänen oletettiin kertovan koko elämäntarinansa heti, jokaista piirtoa myöten. Toisaalta, hänellä ei ollut mitään pelättävää, sen hän oli jo ymmärtänyt.
Nozén veti tuolin alleen ja istuutui sille. Hän nosti jalkansa rennosti sänkynsä laidalle ja tavoitteli mukavaa asentoa siltä.
"Minä voin kertoa sinulle, mutta kaikkea et saa ainakaan tänään tietää. Aurinko nousee aivan pian ja me jatkamme matkaamme vain hetki auringonnousun jölkeen. Oletko valmis kuulemaan tarinani?"
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 13:40:36 GMT 3
"Riittää, että kerrot lyhennellyn version" Angelica vastasi ja käveli kepein askelin takaisin sängylleen ja istahti siihen. Hän ei välittänyt Nozénin äkäisestä tuhahduksesta. Hän ei ollut ainoa, jolta tuota samaa asiaa kyseltiin jatkuvasti. "Et muuten ole ainoa, jolta tuota kysytään. Kaikki ihmettelevät, miksen ole Aquraessa, kun kerran emme saa poistua sieltä, jos emme ole lähettejä" hän lisäsi. Oli toki ymmärrettävää, että tuo kysymys ärsytti suunnattomasti, niin se ärsytti Angelicaakin, mutta vähemmän. Inhimilliset olennot olivat luonnostaan erittäin uteliaita. Normien ja lakien rikkojat olivat erittäin kiinnostavia, koska yleensä tavalliset olennot haluavat kuulla asioista, mitä itse eivät uskalla tehdä. Ja nämä epätavallisetkin haluavat kuulla, miten sen, minkä hekin ovat mahdollisesti tehneet, voi tehdä toisin. Maailma oli monimutkainen paikka ja sieltä löytyi paljon mielenkiintoisia sivuhaaroja.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 15:39:06 GMT 3
"Minun koko nimeni on Eljah Breass Jacf Cearisse, £gity (lausutaan angity) mountainin kruununperillinen. Isäni on kuningas Bwerf ja äitini kuningatar Qén. Kotini on vuoristossa, paikassa jonne ei löydä, ellei ole opetellut sen sijaintia tarkoin. Minä osaisin kotiini, jos haluaisin, sillä eksyin vuoriston juurella olevaan laaksoon ollessani vielä nuori ja viaton. Minut pelasti opettajani, joka oli lähtenyt perääni. Sen vuoksi minulle opetettiin reitti. Koska olin utelias ja karkasin usein laaksoon tutkimusretkille. He halusivat, että löytäisin kotiin, kun niin haluaisin.
Minä vartuin linnassa, niinkuin kuka tahansa kuninkaallinen: minulla oli oma opettaja, palvelijoita, meidän linnassamme oli oma erittäin taitava keittiöryhmä ja tottakai kuninkaan henkilökohtaiset avustajat ja valtuusto. Minulla oli kaikki. Meidän kylämme on rauhaa rakastava ja se sijaitsee korkealla vuorilla. Meillä ei ollut kylmä edes talvisin, sillä vuoristo sijaitsee syvän laakson pohjalla ja siksi emme todellisuudessa olleet kovinkaan korkealla, lähes maan tasalla, sillä laakso on hyvin syvä. Laakson pohja on aina lumenpeitossa tai vähintäänkin kuurassa, sillä aurinko ei pääse paistamaan tiheän kasvillisuuden läpi ja maa ei lämpene. Nuorena metsästin siellä usein.
Perheeni oli myös minulle rakas ja on yhä. Minun oli kuitenkin jätettävä heidät, sillä minulle tapahtui jotain, jota en ole voinut antaa itselleni anteeksi.
Minä liityin armeijaan. Se ei ollut millään tapaa ennekuulumatonta meidän maassamme. Moni edeltäjämme oli liittynyt armeijaan, sillä £gityssä miehet koulutettiin perusteellisesti. Se oli kunnia koko perheellemme ja isäni oli minusta ylpeä. Tein armeijassa kovasti töitä ja ennen kuin lähdin, minut ylennettiin kenraaliksi. Joten, olet nyt tekemisissä kenraalin kanssa."
Eljah piti pienen hengähdystauon ja katseli pienen hetken Angelicaa. Jälleen, ennen kuin nainen ehti sanoa mitään, hän jatkoi:
"Ylennyspäivänäni me saimme vieraita. Isäni, kuningas oli kertonut vieraasta jo aikaisemmin, mutta olin unohtanut asian ja yllätyin kovasti. Koska en ollut muistanut vierasta, riensin huoneeseeni vaihtamaan hienompaa päälleni. Ja silloin tapahtui se, mitä pakenin.
Matkallani hiljaisella käytävällä huomasin liikkumattoman hahmon nojaavan marmoriseinää vasten hiukan kauempana käytävällä. Hän oli mies tummissa vaatteissa. Kysyin, oliko hän kenties eksynyt, arvelin kohteliaasti hänen olevan vieras koska en ollut nähnyt häntä koskaan aikaisemmin ja kysyin, tarvitseeko hän apua. Mies kohotti hiukan päätään ja näin hänen silmänsä. Tai ainakin kohdan, jossa sen olisi pitänyt olla.
Hänellä oli lyhyet ruskeat hiukset, niissä oli hiukan mustan vivahdetta ja hänen ainoa silmänsä salamoi vihaa ja tuskaa. Peräännyin askeleen hänen luotaan, sillä minä rehellisesti sanottuna kavahdin hiukan hänen ulkomuotoaan. Mies virnisti, sillä hän ymmärsi, miksi olin perääntynyt.
"Sinä et taida pitää kasvoistani? Sinä taidat hiukan pelätä minua, eikö niin, PRINSSI?" hän sähisi. Niin, sähisi. Hänen puheensa oli kuin kissan sihinä ja se hän olikin. Hänen veressään sykki kissojen veri. Tajusin asian vasta, kun oli jo myöhäistä. Yritin vielä varovasti kysyä varovasti, tarvitsiko hän apua, mutta ennen kuin ehdin edes avata suutani, hän syöksyi kimppuuni sellaisella raivolla, että lensin päin seinää ja henkeni salpautui. Valuin lattialle, enkä hetkeen nähnyt muuta kuin tähtiä.
Kysyin, miksi hän kävi kimppuuni. Mies naurahti hiljaa ja kuiskasi tuskin kuuluvasti: "Minut on lähetetty tänne murhaamaan sinut, prinssi. Sillä aikaa, kun arvoisa vieraanne istuu isäsi pöydässä ja myrkyttää hänen juomansa, kun hän ei huomaa, minun on määrä murhata sinut.
En ensin ollut uskoa korviani, mutta pian se kaikki iski tajuntaani ja nousin nopeasti ylös. Äkillinen nousu sain kaiken pyörimään ympärilläni ja olin kaatua uudestaan. "Kuka sinä oikein olet?" minä kysyi pökerryksissä.
"Nimeäni sinun ei tarvitse tietää, mutta saat kyllä mieluusti tietää, miltä minä oikeasti näytän." Ja sen jälkeen mies muuttui. Katsoin vierestä, kun miehen ääriviivat vääntyivät, muuttuivat ja hän kutistui muuttuen pantteriksi. Suureksi pantteriksi.
Hän ärisi ja kävi sitten kimppuuni. Se oli elämäni ensimmäinen kamppailu elämästäni. Hän oli voimakas ja raateli ruumistani kaikkialta. Minä puolustauduin, minkä pystyin. En mielelläni myönnä olevani heikko, mutta silloin minä olin heikko. Minusta ei ollut vastustaa häntä. Olisin kuollut, ellei pistoolini olisi lauennut siinä kahakassa. Hän ei ollut antanut minulle minkäänlaista mahdollisuutta ottaa sitä esille, mutta hän oli ollut liian innoissaan tappaakseen minut ja ase oli lauennut vahingossa.
Miehen raskas ruumis lyyhistyi päälleni ja olisin jäännyt luultavasti siihen makaamaan pitkäksikin aikaa, ellen olisi muistanut isääni. Minulla oli ollut onnea, mutta isäni olisi pian kuoleman oma. Ryömin pois pantterin alta ja nousin horjahdellen. kamppailu oli verottanut voimiani suunnattomasti ja ruumiini oli monin paikoin täysin käyttökyvytön. Vasen kylkeni oli murtunut täysin, samoin vasen käteni ja oikean käden kaksi sormea. Ne olivat ikävästi paisuneet, mutta en välittänyt siitä vähääkään hoiperrellessani kohti juhlasalia, josta kuului iloista laulua ja soittoa.
Kuningas oli juuri esittelemässä vierastamme koko kansalle, kun minä syöksyin sisään ja kaaduin lattialle. Isäni ponkaisi heti seisaalleen ja riensi luokseni. Myös äitini juoksi nyyhkyttäen luokseni ja itki. Minä huusin. Huusin vartijoille, että pidättävät vieraan. huusin, että juoma oli myrkytetty ja vieras murhaaja. Ja sitten tietoisuuteni katosi.
Heräsin monen päivän päästä vuoteestani ja kuningas kutsuttiin oitis luokseni. Isäni oli lempeä mies. Hän kuunteli, kuinka selitin hänelle kaiken tapahtuneesta ja kuulin, että en ollutkaan murhannut päälleni käynyttä miestä, vaan hän oli saanut vain osuman, joka oli jo parantunut. Minä nimittäin kuulin, että hän parantui todella nopeasti. Kumpikin mies oli kuitenkin vangittu.
Ja sitten kuulin, että olin itsekkin parantunut todella nopeasti. Luunmurtumat olivat jo korjaantuneet ja minulla oli vain joitakin naarmuja ja muutama syvä haava. Mustelmat olivat myös kadonneet kahdessa päivässä. Isäni oli hyvin ihmeissään, mutta oli lempeä, eikä epäillyt minussa olevan mitään vikaa. Hän oli ainoastaan helpottunut. Mutta minä tiesin, mitä minulle oli tapahtunut. Minä tiesin, etten enää ollut oma itseni.
Seuraavalla viikolla isäni pyysi minut huoneeseensa ja kertoi haluavansa minut seuraajakseen. Hän sanoi, että oli jo valmis siirtymään sivuun uuden hallitsijan tieltä, sillä minä olin hänen mielestään osoittanut kypsyyttä ja aikuisuutta toimillani. Hän halusi minut kuninkaaksi.
Mutta minä en voinut suostua. se olisi ollut häpeäksi. Minä en enää ollu ihminen. En voisi ottaa kruunua vastaan. Se varmistui minulle eräänä syyspäivä, kun raivostuin ja olin tappaa äitini toisessa olomuodossa ollessani. Olin oppinut hallitsemaan itseni, mutta kuitenkin salannut toisen itseni kaikilta. Tapasin käydä metsällä pantterinmuodossa, sillä sillä tavoin sain helpommin riistaa. Äitini oli myös laskeutunut laaksoon. Olin juuri jäljittämässä peuraa, kun kuulin liikehdintää. Vaistoni herkistyivät oitis mutta tuuli tuli takaani, enkä heti haistanut, kuka tulija oli. Mistä minä olisin voinut tietää sen olevan äitini? Hyökkäsin pahaa-aavistamattoman uhrin kimppuun ja laskeutuessani maahan tajusin sen olevan äitini.
Hän näytti kauhistuneelta ja rukoili jumalaltamme pelastusta. Silloin minä lähdin. Juoksin niin kauas kuin jaksoin ja nukuin metsässä. En ottanut mitään mukaani, minä vain lähdin. En ole sen jälkeen nähnyt vanhempiani. Enkä aio palata, sillä häpeän itseäni. Olisin voinut murhata äiti, enkä voi antaa sitä itselleni anteeksi.
Myöhemmin kuulin, ettei maahamme päästetty enää ketään. Se oli nyt sotilaiden vartioima. Matkatessani sain perääni Dézin. Metsästäjän, joka haluaa minut elävältä. Hänet on palkattu, koulutettu ja muutettu hirviöksi. Hänen päämääränään on murhata viimeinen perillinen Cearissen suvusta. Ja täällä minä nyt olen. Onnituin kadottamaan jälkeni, eikä Déz ole tällä hetkellä meidän huolenamme. Hän on kuitenkin erittäin hyvä jäöljittäjä, joten sinuna olisin hyvin varovainen."
Eljah huokaisi kuuluvasti ja veti syvään henkeä. Hän oli juuri kertonut lähes ventovieraalle enemmän, kuin sepälle jonka opissa eli.
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 16:19:36 GMT 3
Angelica kuunteli hiljaa ja keskeyttämättä Nozénin, joka paljastui Eljahiksi, kertomusta omasta menneisyydestään. Hänelle oli tapahtunut huomattavasti paljon enemmän kuin Angelicalle itselleen ja hänellä oli painavampi syy lähteä. Kertomuksen aikana Aqurae mietti mielessään kysymyksiä, joista halusi tietää lisää. Hän ei ollut varma, kykenikö Nozén vastaamaan niihin, mutta aina kannatti yrittää. Mitään ei saavuttanut, jos ei mitään tehnyt saavuttaakseen ne. "Jos kerran oikea nimesi on Eljah Breass Jacf Cearisse, niin miksi annat itseäsi kutsuttavan Nozéniksi? Onko se vain peitenimi? ja millä nimellä haluat, että kutsun sinua?" hän aloitti kysymisen. Angelicalla oli yllättävän hyvä nimimuisti, koska Nozén näytti kuuluvan Satarin kanssa samaan kastiin: henkilöihin, jotka eivät osanneet tiivistää. "Tiedätkö missä välissä sait tämän niin sanotun kissan geenin, joka muutti sinut?" Aquraen kysymykset saattoivat olla vaikeita vastata, mutta häntä kiinnosti tietyt asiat, jotka liittyivät olentoihin, joista hän oli opiskellut paljon. "Miksi solujesi regeneraatiokyky on niin voimakas? En ole kuullut koskaan lajista, joka palautuisi silminnähden muutaman päivän aikaa, joten se on erittäin kiintoisa piirre."
Sen jälkeen Angelica oli pitkään hiljaa. "Koska kerroit oman tarinasi, voin kertoa omani, jotta olemme tasoissa" hän ehdotti ja loi Nozéniin nopean hymyn.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 16:33:16 GMT 3
Eljah hymyili hiukan. Angelican kysymykset olivat olleet todella hyviä. Kysymyksiä olennaisista asioista. Ensimmäistä kertaa elämässään Eljahista tuntui, että hän voisi kertoa vaikka kuinka paljon. Jotenkin naisen reaktiot hänen elämäänsä kohtaan olivat.. Mukavia. Hän oli otettu tällaisesta vilpittömästä mielenkiinnoista.
"Nozén on vain peitenimi, joka mielestäni kuvasi minua hyvin. Hopea, niin. Minä en ole täydellinen, siksi en voi kutsua itseäni kullan veroiseksi. Tiedän, että nimeen ei käytetty kovin paljoa mielikuvitusta, mutta se minua ei haittaa. Ainoastaan se minua kiinnostaa, että se kuvaa minua hyvin. Voit kutsua minua Eljahiksi, jos niin haluat. Toivoisin kuitenkin, että hillitysti, sillä yleisillä paikoilla en haluaisi, että nimeni tulisi julki.
Mitä taas tulee geeneihini.. Minulle ei ole aavistustakaan, milloin minä todella sain kissan geenini. Uskoisin sen tapahtuneen niinä päivinä, kun makasin tajuttomana. Mutta siitä olen varma, että se pääsi elimistööni kamppailussa. luultavasti sen miehen veri sekoittui omaani. En nimiitäin ollut ainoa, jota pahoinpideltiin siinä kahakassa. Regeneraatiokyvystäni minulla ei ole minkäänlaista tietoa, mutta se on todella tehokas."
Sen sanoessaan Eljah virnisti leikkisästi ja naurahti hiljaa. Hän oli oikein tyytyväinen tähän taitoon, vaikka kaikkea muuta itsessään häpesikin.
"Nopean parantumisen ansiosta olen vielä hengissä. Olen nimittäin joutunut hyvinkin tukaliin tilanteisiin Dézin kanssa."
Eljah oli hetken hiljaa ja nousi sitte mennäkseen takaisin petiin. Asettuessaan takaisin makuulle hän katsahti Angelicaa. "Olisin mielissäni, jos sinäkin kertoisit oman tarinasi. Ehkä me sitten ymmärrämme toisiamme hiukan paremmin."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 16:58:05 GMT 3
Angelica mietti hetken. "Kutsun sinua kuitenkin Nozéniksi. On helpompi kutsua sinua nimellä, joksi itsesi ensin esittelit. Ja se tarkoittaa myös erästä meidän kielellämme" hän sanoi. Eräs oli kyllä erittäin huono määrite tälle miehelle, mutta itsepähän oli nimensä valinnut.
Nozénin palatessa omalle sängylleen Angelica vaihtoi asentoaan, jolloin hän istui kokonaan sängyllä ja nojasi polviinsa. Hän huojui hieman puolelta toiselle. "Minun tarinani on hieman erilainen ja se alkaa itseasiassa kauempaa. Olin vasta pieni lapsi, kun silmissäni todettiin jotain häikkää. Ajoittain värinäköni katosi tai näin vain osan väreistä, joskus en nähnyt mitään moneen tuntiin, mutta aina se palasi. Lääkärit epäilivät, että Aquraeuuden saavuttaminen tapahtuisi minulla nopeammin tai hitaammin, kuin muilla ikäisilläni. He epäilivät, että minusta tulisi suur-Aqurae, lähetti tai v.v.-Aqurae, mutta he olivat väärässä kaikki.
Kun heräsin aamulla kuusitoistavuotis syntymäpäivänäni en nähnyt mitään. En pitänyt sitä enteenä, koska aamusokeus oli minulla hyvin yleistä, eikä yleensä kestänyt muutamaa minuuttia kauempaa. Kävelin peilin luo, jonka vanhempani olivat kantaneet huoneeseeni edellisenä iltana ja jäin odottamaan. Odotin näkeväni tavallisen mustahiuksisen itseni tai valkohiuksisen Aquraen, jolla on vaaleanpunasävyiset silmät, sekä vaalea puku, mutta en nähnytkään mitään, mitä olisin odottanut. Edessäni peilissä seisoi nainen, Aqurae, jolla oli tummansininen asu, sekä tummansiniset silmät. Mutta kuva ei ollut kokonainen. Silmäni näkivät kaiken katkonaisina välähdyksinä, joka aiheutti suurta kipua mielessäni. Kaaduin maahan voimakkaiden kouristuksien vallassa, kuin ihmisillä epilepsiaa sairastava henkilö. Vanhempani kuulivat tömähdyksen ja he huolestuivat. He tulivat huoneeseeni ja näkivät minut maassa kouristelemassa tuskissani. Lopulta mieleni pimeni.
Seuraavan kerran heräsin Aquraen keskussairaalassa. Silmäni olivat sidottu liinalla, mutta se hämärä kuva, minkä näin kankaan läpi räpsähteli edelleen. Suljin silmäni, koska en halunnut pyörtyä uudelleen. Kukaan Aquraessa, eikä Espezirassa, eikä missään muuallakaan tienneet, mitä oli tapahtunut. Minulle tehtiin kokeita ja silmistäni löydettiin geenivirheytymä. Se, mistä se johtui, jäi ikuiseksi mysteeriksi kaikille.
Elin lähes normaalia elämää ilman näköäni. Harjoittelin kävelemistä ja muutenkin liikkeideni koordinoimista, sekä suunnan tunnistamista. Ilman silmiä on huomattavasti vaikeampaa kävellä, vaikka olinkin siihen tottunut. Liikuin siis siitä lähtien pelkästään muiden aistien avulla, kuin näköni. Minulla oli onneksi ystäviä, sekä kihlattu, jotka auttoivat minua selviämään ja kannustivat, mutta pian en enää jaksanut. Kaikki ympärilläni vain säälivät minua ja pyrkivät olemaan varovaisia sanoissaan. Olin aikaa sitten hyväksynyt tilanteen, koska joskus asioille vain ei voinut mitään. En sentään ollut sokea ja olin joskus nähnyt värit ja kykenin siihen edelleen. Siksi lähdin. Arvoitukseksi on vieläkin jäänyt se, miten pääsin läpi ulottuvuusportista, koska yleensä vain lähetit sekä suur-Aqurae osaavat avata sen. Minä kuitenkin osasin. Jätin Aquraen ja kaikki ystäväni, sekä perheeni taakseni ilman hyvästejä. He ovat yrittäneet saada minua takaisin, mutta en aio suostua siihen enää"
Angelica piti tauon. "Tämä oli minun tarinani. Ei mikään kovin iloinen, mutta kaikki tarinat eivät olekaan. Asioita täytyy vain hyväksyä" hän sanoi lopulta.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 17:12:48 GMT 3
Eljah istui hetken hiljaa. Hänen oli sisäistettävä kaikki se, mitä hän oli äsken kuullut. Angelica oli kokenut kovia. Hänen menneisyytensä oli kasvattanut hänestä vahvan ja varman naisen. Eljah ei voinut muuta kuin ihailla neidon sitkeyttä.
"Olen pahoillani siitä, mitä olet kokenut, mutta en sääli sinua. Olen hyvin vaikuttunut siitä, kuinka olet selvinnyt kaikesta. Kuinka oikein opit niinkin taitavaksi, että esimerkiksi tajusit minut kissan geeniseksi? Opettiko mestari sinulle taitosi? En halua tungetella ja pyydänkin sinua kertomaan vain sellaista, mitä haluat. Lisäksi aurinko on jo noussut ja me voisimme pian jatkaa matkaa. Päätös on tietenkin sinun.
Olen myös kovin iloinen siitä, että sinulla on ollut ystäviä tukenasi. Se on upeaa. Toivon, että olisin itsekkin saanut yhtä paljon tukea silloin, kun matkustin yksin. Lisäksi sinulla on kihlattu... Jäikö hän kotimaahasi? Minä itse en oikeastaan ole koskaan rakastanut ketään muuta, kuin vanhempiani ja sisaruksiani. En usko olevani hyvä kenellekkään, joten ehkä minun rakkauselämäni kylmenee kevyesti omasi rinnalla."
|
|
|
Post by Aqwell on Oct 15, 2009 17:26:30 GMT 3
"En ole ollut kenenkään opissa" Angelica vastasi, "Olen oppinut kokemalla. Kun tapaan uuden olennon painan mieleeni, miltä hänen läheisyytensä tuntuu. Siten pystyn erottamaan olennot toisistaan." Asia oli erittäin monimutkaista selittää, mutta tiivistettynä se oli suurinpiirtein tuollainen. Tokihan kyky oli kehittynyt, koska hän oli joutunut käyttämään sitä hyvin paljon. Se oli terävöitynyt. selkeytynyt ja sen kantomatka oli pidempi kuin ennen. Hän kykenisi tunnistamaan jokaisen olennon muutaman kymmenen metrin säteellä, vaikkei heidän tarkkaa sijaintiaan kyennyt sanomaan. "En sanoisi Aquraeta maaksi. Se on enemmänkin toinen ulottuvuus. Ja kyllä Merequel jäi Aquraeen. En ottanut häntä mukaan. En hyvästellyt ketään, kuten sanoin, ja kun he huomasivat, että olin lähtenyt, eivät he tietenkään päästäneet Merequelia myös. Oli hyvin pieni todennäköisyys, että hän olisi löytänyt minut, koska meitä ei ole vielä vihitty" Angelica selvensi, "Satar löytää minut aina sattuman kautta, koska tuntee nämä maat." Se tosiaan oli totta, että he tapasivat aina sattumalta. Satar osasi etsiä oikeista paikoista silloin kun etsi jotakuta.
Angelica nousi jälleen seisomaan. "minun puolestani voimme lähteä vaikka heti" hän sanoi pirteänä. Aihe ei ollut masentanut häntä yhtään, niin kuin joskus oli. Hänestä oli hauskaa välillä puhua jollekin, vaikkei Nozénia kunnolla tuntenutkaan. Ei sillä olisi mitään merkitystä, tiesikö mies hänestä jotain vai ei. Niitä tietoja oli lähes mahdotonta käyttää hyödyksi. Koska myös Angelicalla oli toinen nimi, oikea nimi. Hän ei ollut Aquraeuuden saavutettuaan käyttänyt sitä juurikaan ja esitteli aina itsensä Angelicana. Merequel käytti hänen vanhaa nimeään vielä, Satar ei. Kukaan muu Aquraen ulkopuolella tuskin edes tiesi sitä.
|
|
|
Post by paddy on Oct 15, 2009 17:34:54 GMT 3
Myös Eljah nousi seisomaan ja hapuili viittaansa. "Jos kerran olet valmis lähtemään, niin mennään vain. Minun on kuitenkin sanottava, että ihailen vahvuuttasi kovasti. Olen vahvin nainen, jonka olen eläessäni tavannut. Minusta sinun pitäisi jatkaa samaan malliin."
Eljah hymyili iloisesti ja harppoi sitten muutamalla askeleella ovelle samalla, kun kietoi viitan ympärilleen. Hän avasi oven ja viittoi kädellään ilkikurisesti hymyillen. "Naiset ensin."
|
|