|
Post by Nayran on Feb 27, 2009 14:28:34 GMT 3
Tim käänsi katseensa lähestyvään Aidaniin, joka oli näemmä menossa viulunsa luo. Hän seurasi tuota silmillään koko ajan uhkaavasti, lempeä hymy siitä huolimatta kasvoillaan. Mies käänsi haikean katseensa takaisin aurinkoon, kuunnellen pojan soittoa. Hän oli täysin sivuuttanut toisen 'vaihtokaupan'. "Olet taitava. Sopisit hienosti soittamaan kanssani duettoa. Minä olen pianisti. Rakastan flyygeliäni..", mies sanoi rauhallisesti. Hän ei enään hymyillyt lempeästi; hymyili vaan. "Ahah.. Tritonuksia täynnä, tuo sävelmäsi. Ihastuttavaa. Kerrassaan ihastuttavaa. Se oli kielletty intervalli keskiajalla. Paholaisen intervalli. On kiintoisaa, että käytät sitä, Aidan."
Tim kääntyi takaisin Aidanin puoleen ja asteli hieman lähemmäs, kädet herrasmiesmäisesti selän takana. Niin, että hän peitti pojan päälle säteilevän auringon. Se sai tämän näyttämään entistä uhkaavammalta. "Soitatko usein nuoteista, vai luontaisesti sitä, mitä tulee?" Mies istahti sängylle pojan viereen, mutta piti silti välimatkansa. "Minäkin harrastan sitä joskus. Se on vapauttavaa."
Tällä hetkellä Tim oli täysin neuvoton, jos totta puhutaan. Sekaisin. Hänellä oli ollut valmiina selkeä suunnitelma toisen suhteen, vaan enään hän ei tiennyt mitä tehdä. Pystyikö hän todella pakottaa pojan jäämään vasten tämän tahtoa? Eihän sen häntä pitäisi mitenkään säväyttää.. Hassua. Pakko se oli. Huomenna hänelle oli tulossa vieraitakin, kaiken maailman kreivejä ja herttuoita.
|
|
|
Post by nerbella on Mar 12, 2009 18:28:47 GMT 3
Silmät sulkeutuivat hetkiksi soiton loputtua. Kai poika yritti keräillä itseään takaisin kasaan, takaisin maanpinnalle, niin olisi ehkäpä parempi sanoa. Soittaminen tuntui vievän mielen jonnekin kauas, hyvin hyvin kauas tästä paikasta ja hetkeksi Aidan kykeni reheellisesti sanomaan unohtaneensa olevansa yhä tässä samaisessa huoneessa. Lopulta kuitenkin silmät rävähtivät takaisin auki. Timin puheiden Aidan oli antanut mennä varsin ohi korvien. Katse kiinnittyi sen sijaan jälleen toisen silmiin, liki haastavana jos niin voisi sanoa.
Aidan päätti antaa hetken vielä venyä hieman, sen aikaa, että tuo sai asetettua viulunsa takaisin koteloonsa. Sen jälkeen lausahdus karkasi huulilta nopealla, rauhalliseksi tavoitellulla äänensävyllä. ”Kerro.. kuka sinä olet, mistä muka tuntisimme?” Katse nousi hitaasti takaisin ylös pojan suoristautuessa takaisin täyteen pituuteensa. Silmät katsoivat toista pistävinä, olkoonkinettä ne jäivät varsin paljon kasvoille valuneiden hiusten varjoon. ”Haluan tietää!” Liki lapsellista inttämistä, mutta mihinkäs koira karvoistaan pääsisi?
Harkitsematontako? Ehdottomasti (ja niin olisi varmasti vastannut myös Aidan myöhemmin kysyttäessä). Ilman sen suurempaa harkintaa tuo tarttui sängyllä istuvan miehen paidanrintamuksesta kiinni, iskostaen katseensa nyt täysin toisen silmiin. ”Minä en tiedä mitä pelleilyä tämä on olevinaan, mutta nyt riittää – käsitätkö?!” Ääni ei yllättäen kyllä kohonnut edes erityisen pahasti, vaikka oli se selkeästi normaalia puheääntä voimakkaampi. Silmät olivat nauliintuneet toisen sinisiin, eivätkä varmastikaan olisi irronneet sieltä edes yrittämällä. Ehkäpä poika vain oli lopultakin seonnut.
|
|
|
Post by Nayran on Mar 18, 2009 20:29:32 GMT 3
(( Ja takaisinkin selvisin. ))
Tim kuunteli Aidanin raivoamista omaan rauhallisen ärsyttävään tapaansa, välittämättä siitä sen kummemmin. Koko ajan mies tuijotti eteensä, vaikkakin Aidan nyt tällä hetkellä peitti näkymää. Hän joka tapauksesa vihdoin nosti katseensa hitaasti ylös, Aidanin tapittaviin silmiin. Tim hymyili lempeän rauhallisesti. "Olen Tim Amsel. Arvostettu, vaikkakin hieman syrjäänvetäytyvä aatelinen, tässä meidän omassa pikku kylässämme." Mies nousi sängyltä myöskin täyteen pituuteensa, vaikuttaen täten uhkaavammalta, ollessaan Aidania pitempi. Hän ei kuitenkaan ottanut millään tavalla kantaa siihen faktaan, että pojan kädet olivat nyrkeillä ja kiinni hänen rinnuksissaan. "Sinä olet Aidan Chapéll. Ja minä muistan sinut. Oi, muistan sinut hyvin."
Mikäli se vain Aidanille sopi, niin Tim irrotti tämän kädet rinnuksiltaan - päästämättä käsistä itsestään kuitenkaan irti. Mies vastasi hyvin vahvasti Aidanin pistävään katseeseen. "Aluksi en ollut varma. Aluksi en edes tiennyt, saati sitten ajatellut sitä. Olin piirtämässä. Näin sinut ikkunasta, sen kuinka kipeästi näytit tarvitsevan apua. Kukaan muu ei näyttänyt sitä tarjoavan, joten ajattelin lähteä itsekin pienelle kävelylle ja.. No, auttamaan sinua. Eilisen aikana huomasin, että et välttämättä olekaan ihan kuka vain satunnainen henkilö jonka poimin kadulta huostaani.. Mietin niin kauan.. Muistot ja mielikuvat sinusta tulivat esille vähitellen. Aivan niin." Tim päästi irti Aidanin käsistä, astellen keskemmälle huonetta käsi herrasmiesmäisesti selän takana ja toinen elehtimässä edessä, tämän puhuessa; "Olet ystäväni. Olit. Kauan sitten. Tuskin edes muistat.. Voi.. Olit niin pieni. Vanhempasi olivat käsityöläisiä.. Eikö totta?"
|
|