|
Post by Nayran on Jan 8, 2009 22:30:09 GMT 3
Aidanin riisuessa paitansa, Tim tuijotti toista ja kääntyi sitten vaistonvaraisesti ovea päin poistuen siitä, kohti keittiötä. Matkallaan toinen ei voinut olla ajattelemassa pojan kauniin luisevaa selkää, tämän johdosta päässä kulkivat ajatukset myös siitä, miltä etupuoli mahtoi näyttää. Olisiko sekin ollut yhtä, no.. Olematon?
Keittiöön saavuttuaan Tim pyysi kokin luokseen ja ilmoitti tuolle vieraasta. Nyt tulisi tehdä siis parhaansa; poika pitäisi saada viihtymään ja nauttimaan kaikesta mahdollisesta, vielä toistaiseksi. Illalliseksi herra Amsel oli päättänyt tarjota hanhenrintaa gourmet-kastikkeella ja lisukkeilla, koristeellisesti katettuna. Juomana tarjolla olisi Timin oman puutarhan hedelmistä valmistettua punaviiniä, tämän arvellessa Aidanin olevan tarpeeksi vanha juomaan alkoholipitoista juomaa. Vaan jos ei se pojalle kelpaisi (mikä olisi Timistä aivan ylettömän täydellistä, hänen ajatuksiinsa nähden), olisi tälle tarjolla muuta juomaa.
Varmistettuaan ruoan, Tim päätti vielä pikaisesti kipaista huoneessaan siistiytymässä. Tänä iltana hän ei aikonut enään erota pienoisesta hetkeksikään, tuon pukeutuessa herra korkeintaan menisi huoneen ulkopuolelle odottamaan. Hän otti mukaansa myös joitain vanhoja vaatteitaan joiden arveli sopivan Aidanille. Hän saisi itse valita niistä muutamia vaateparsia.
Siistiytymisen jälkeen mies vihdoin palasi takaisin kylpyhuoneeseen ja päätti ensin koputtaa oveen, ollessaan valmis nyt viemään toista takaisin sinne pelottavaan lastenhuoneeseen. "Aidan (et arvaakaan kuinka Timin tekee tähän väliin mieli laittaa liite 'kulta'), olethan jo valmis?"
|
|
|
Post by nerbella on Jan 9, 2009 16:44:55 GMT 3
Vilkaisu ovelle kertoi, ettei Tim ollut vielä palannut, joten Aidan antoi katseensa nyt hapuilla pitkin huonetta. Tuo löysi peilin ja käveli kevyin askelin sen eteen. Peili heijasti takaisin kuvan arannäköisestä pojasta, jonka iho tuntui näyttävän entistä vaaleammalta tummaa kaakelipintaa vasten. Siellä täällä iholla risteili punertavia juovia, haavoja jotka tuntuivat hieman kirvelevän veden vuoksi. Aidan ei antanut sen häiritä, vaan vilkaisi vielä kerran kuvajaistaan – sukaisten punertavia hiuksia suoremmaksi – kipittäen sitten ovelle, jolta oli Timin äänen ollut kuulevinaan.
Käsi painui ovenkahvalle ja Aidan vetäisi oven auki. Ujo hymy huulillaan tuo tapasi vanhemman katseen. ”Toki, herra” Ääni oli sointuisampi kuin hetki sitten, jotenkin pehmeämpi. Lämmin tunne pyörteili yhä sisimmässä ja kaiketi se sai olonkin tuntumaan huomattavasti lauhkeammalta kuin hetki sitten. Vaatteensa Aidan oli ottanut mukaansa tuon puikahtaessa ovesta ulos, Timin vierelle. Katse käväisi nopeasti miehen kantamissa vaatteissa, mutta palasi nopeasti pois. Tuo nyökkäsi kevyesti, kuin kertoakseen että oli valmis menemään. Ääni tuntui jääneen jonnekin matkan varrelle.
Askeleet tuntuivat aavistuksen verran huterilta yhä, mutta koko ajan parani – haavat olivat selkeästi umpeutumassa hiljakseen. Varoen katse käväisi vanhemmassa noiden päästessä jälleen lastenhuoneeseen joka tuntui tumman kylpyhuoneen jälkeen lähes helpottavan vaalealta. ”Tuota.. voisitteko..? Jos pukeudun..” Aidan nyökähti kantamiaan vaatteita kohden – ei hän uusia vaatteita tarvitsisi, huomennahan sitä joka tapauksessa taas kadulta oltaisiin. Oikein mitään järkevää kokonaista lausetta ei nuorempi saanut soperreltua suustaan, mikä sai aivan aavistuksenmoisen punan pilkahtamaan poskilla. Selvästi lämmin vesi oli höyryttänyt myös aivot, tällaista se oli aina toisinaan..
[[ Tim on ihana :'DD ]]
|
|
|
Post by Nayran on Jan 9, 2009 19:49:45 GMT 3
Kun Tim huomasi Aidanin astuvan ulos huoneesta, hänen kuvitelmansa kävivät toteen. Aivan samanlainen etupuolelta, aivan yhtä ihana. Mies nautti siitä, kuten myös pojan ah niin ihanasta kalpeudesta, höystettynä muutamalla verisellä haavalla. Myös Aidanin äänensävy miellytti häntä, tämä huomasi että se oli selvästi parempi kuin kadulla ensi kertaa. Muuttuipa nuken mieli nopeasti. Nyökäten myös toiselle takaisin, Tim lähti pojan kanssa lastenhuonetta kohti pysyen vaiti.
Omissa ajatuksissaan huoneessa seisten hän hätkähti Aidanin avatessa suunsa. "Ah - toki." Tim vilkaisi vaatteita pojan käsissä, sekä myös vaatteita omissa käsissään. Hän olisi suorastaan loukkaantunut, ellei pieni pukisi niitä ylleen, joten pakonomaisesti mies asteli vielä lähemmäs ja laski vaatteet Aidanin käsiin. "Toivottavasti pidät niistä.", Tim sanoi vielä astellessaan ovelle jossa sitten pysähtyi. "Mmh, tahdotko että poistun huoneesta kokonaan vai riittääkö pelkkä selin olo?"
(( Aww. Tim kiittää ja kumartaa~ ))
|
|
|
Post by nerbella on Jan 9, 2009 20:30:55 GMT 3
Aidan katseli hieman hämmentyneenä Timin hänelle antamia vaatteita. Lopulta poika mutisi hiljaisen kiitoksensa laskiessaan kaikki vaatteet sängylle, vilkuillen niitä läpi. Timin sanat kuitenkin saivat pojan vielä hetkeksi käännähtämään kohti vanhempaa. ”Riittää jos olette selin..” Poika sanoi sitten hetken mietinnän jälkeen, kääntyen itsekin selin vanhempaan. Hän vilkuili vaatteita mietteliäänä. Hieman tummasävytteisiä hänen mieleensä, mutta kai sitä voisi miellyttää herraa kun täällä kerran oltiin. Kenen leipää syöt sen lauluja laulat, eikös niin tavattu sanomaan?
Pyyhkeen Aidan laski varsin huolettomasti vaatteiden viereen. Tuo päätyi lopulta pukemaan ylleen punertavan paidan ja jalkaansa tuo veti mustat housut. Paidan rintamuksessa oli röyhelöntapainen, hihat olivat hivenen liian pitkät, joten Aidan joutui käärimään ne muutamaan kertaan. Housut istuivat yllättävän hyvin ja kaikenkaikkiaan tuo näytti pukeuduttuaan varsin seurapiirikelpoiselta. Loput vaatteista tuo jätti siististi viikattuna sängylle, pyyhkeen siihen vierelle, kunnes lopulta kääntyi Timin puoleen. ”Olen valmis.. Kelpaako?” Tuo sitten sanoi, hymyillen hieman arasti. Kaikenkaikkiaan tuo näytti nyt varsin suloiselta, ei ehkä niin miehiseltä kuin olisi voinut toivoa, mutta kauniilta.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 9, 2009 22:30:46 GMT 3
Tim oli istahtanu sängyllä selin poikaan, ja nyt tuon puhuessa tämä kääntyi katsomaan sitä. Hento hymy levisi miehen kasvoille. Pieni näytti enemmänkin siltä, mitä herra oli odottanut. Jopa tuollaiseen katulaiseen oli mahdollisuus saada aateliuden säväys, oikeilla aineksilla. Liikaa asussa ei kuitenkaan ollut; se oli vähemmän korea kuin Timin vaatetus, ja se näytti hitusen enemmän söpöltä. Täydellistä. "Kelpaa. Näyttää hyvältä ylläsi.", Tim sanoi nousten nätin pyörähdyksen kera seisomaan ja asteli Aidanin luo. Hän vilkaisi lattialle jääneitä vaatteita. "Ah, pyydän palvelijaani hakemaan nuo pesuun, ellet pane pahaksesi." Mies nyökkäsi itsekseen, tuli Aidanin taakse ja asetti kätensä tämän olkapäille. "Ruoka on jo kaiketi valmis.. Menkäämme siis.", toinen jatkoi vielä lähtien sitten kuljettamaan Aidania edellään kohti ruokasalia.
Saliin avautuivat kaksi suurta ja mustaa puuovea. Koristeellista sellaista. Itse sali oli suuri ja kaikuva, siellä oli kliseenomaisesti pitkä ruokapöytä, jonka päähän komean tuolin ja vähemmän komean tuolin ääreen oli katettu kaksi paikkaa. Salissa oli myös suuria ikkunoita, joiden eteen oli verhoiltu monenmoisia kankaita, ja ne kauniisti laskeutuvat seinää hyväillen aina lattiaan asti. Ja kuten kylpyhuoneessakin, huoneen tunnelma ja sävy olivat erittäin tummia.
Tim vei Aidanin pöydän päähän saakka ja istutti tuon päädyn viereen. Hän itse istahti päätyyn ja käänsi heti katseensa poikaan. Kattauksesta oli tällä kertaa jätetty pois kaikki turha; oli vain lautanen, pikari, haarukka ja veitsi. Tim ei olettanut Aidanin olevan tarpeeksi sivistynyt, jotta osaisi käyttää monen aterimen välineistöä. "Olen pahoillani jos tunnet olosi vaivaantuneeksi tästä kaikesta. Vaan älä huoli, minä olen asunut täällä yksin jo kovin kauan. Vieraista tuppaan aina olemaan.. Hmm, hieman liian innostunut."
|
|
|
Post by nerbella on Jan 10, 2009 19:04:41 GMT 3
Timin sanat saivat kiitollisen hymyn käväisemään pojan kasvoilla, mutta miehen tullessa lähemmäs oli katse onnellisesti jo painunut jonnekin muualle. Poika nyökkäsi tuon sanoille, onnistumatta nostamaan katsettaan tuon silmiin. Käsi olkapäällä tuntui vieneen kaiken tuon huomion – tuntui niin omituiselta kun joku piti lähellään. Kukaan ei ollut moniin vuosiin pitänyt pojasta huolta, siksi kaikki tämä läheisyys tuntui liki ihmeelliseltä – tuo mieshän kun oli sitäpaitsi täysin ventovieras! Ei sillä, että Aidan olisi tällä hetkellä pannut sitä pahakseen. Kuin horroksessa tuo antoi vanhemman johdattaa itsensä ruokasalia kohden.
Noiden astellessa ovista sisään, havahtui Aidankin taas katsomaan ympärilleen. Salin suuruus sai pojan haukkomaan henkeään. Salihan oli suunnilleen saman kokoinen kuin mitä heidän talonsa oli joskus aikoinaan ollut. Silmät ymmyrkäisinä, vieläkin tottumattomina ajatukseen ylipitkästä pöydästä tuo istuutui Timin näyttämälle paikalle. Kaikki tuntui olevan niin suurta ja ..tummaa? Nuorukainen ei voinut myöntää pitävänsä tästä tummasta sävystä, joka tuntui seuraavan häntä pitkin taloa. Mikä vika vaaleissa väreissä muka oli?
Katse käväisi nopeasti ruokailyvälineissä, kunnes sitten haparoivana nousi miehen silmiin tuon puhuessa. Selkeästi oli pojan kasvoilta luettavissa sitä kuuluisaa hämmentyneisyyttä. Katse upposi hetkeksi vaaleahiuksisen silmiin, varovainen hymy kiipi huulille. ”Olen hyvin kiitollinen, enkä oikein tiedä miten ikinä voin korvata kaiken ystävällisyytenne.” Poika sitten tapaili sanoja hiljakseen, katsoen yhä kohti vanhempaa. Tuo sipaisi silmilleen ajautuneen hiuskiehkuran takaisin korviensa taaksen, hymyillen yhä.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 11, 2009 14:58:51 GMT 3
"Mhm.. Mistäs tuollainen sävy, näin yhtäkkiä?", Tim kysyi omaan rauhalliseen ja ehkä ripauksen väliinpitämättömään sävyynsä. "Katsotaan nyt. Sinun ei ole pakko korvata mitään, ei mitenkään, vaan jos me nyt jotain keksimme..", hän jatkoi. Mies ei varsinaisesti pitänyt suorasta vihjailusta, ja se, miten hän aikoi laittaa pojan maksamaan ei vielä kulkenut selkeänä kielen päällä. Vaikka olisikin, ei Tim sitä olisi kyennyt sanomaan. Poikaparka olisi juossut henkensä edestä.
Lopulta tarjoilija asteli näitä kohti kädessään kaksi lautasta, hän asetti ne näiden eteen. Lautasilla oli Timin toiveesta hanhenrintaa, kieltä hivelevää kastiketta ja lisukkeeksi kokki oli valinnut huolella valmistetun riisin sekä pienen kasan salaattia, tuoreena miehen puutarhasta. Tim hymyili. "Ei tarvitse jaksaa syödä kaikkea, muttei se ole kiellettyäkään. Olet varmasti kovin nälkäinen (..pienokaiseni. Kipaisepa hakemaan isille keittiöstä punaviinipullo; tiedät kyllä lempimakuni ja.. Voi. Nyt olen todellakin tulossa hulluksi. Tähän Tim päätti ajattelun, ettei se etenisi pidemmälle)." Hetken kuluttua tarjoilija palasi vielä viinipullo kainalossaan, kaatoi sitä Timin pikariin kunnes tämä sanoi stop. Tämän jälkeen tarjoilija siirtyi Aidanin pikarin luo ja katsoi tuota kysyvästi, aivan kuten herrammekin. "Se on punaviiniä. Tarhastani. Otatko?"
|
|
|
Post by nerbella on Jan 11, 2009 18:08:49 GMT 3
Puna liekehti jälleen pojan poskilla tuon kuullessa miehen sanat. Katse kääntyi hivenen alaspäin, ei kuitenkaan täysin karannut. Hiiteen kaikki koteliaisuudet ja etiketit, ei Aidan niitä koskaan oppisi! Tarjoilijan tuomat lautaset antoivat Aidanille hyvän tekosyyn tuijottaa muuta kuin Timin kasvoja. Ruoka näytti monimutkaiselta siihen verrattuna mihin tuo oli tottunut. Ei sillä, ruoka varmasti olisi hyvää vaikkakin varmasti hyvin ..erilaista kuin mihin oli tottunut.
Ruskeat silmät vilkaisivat tarjoilijan pitelemää punaviinipulloa, kunnes lopulta nuorempi hymyili pahoittelevaan sävyyn, kuitenkin hieman yllättyneenä siitä, että mies oli luullut häntä vanhemmaksi. ”En ole vielä kahdeksaatoista, joten jos jotakin ilman alkoholia?” Viisas päätös, näin sen piti mennä. Olkoonkin, ettei punahiuksinen ollut enää kaukana täysi-ikäisyyden rajasta, olisi silti parempi edetä turvallista tietä, eikä saattaa itseään täysin pilviin ventovieraan seurassa. Se ei liiemmin olisi ollut edustavaa, eikä toisaalta turvallistakaan.
Lopulta Aidan otti ruokailuvälineet käsiinsä ja alkoi syömään. Siitä oli yllättävän pitkä aika kun tuo oli viimeksi käyttänyt kunnon ruokailuvälineitä ja siksi olikin lähes yllättävää miten helposti se tuntui sujuvan, olkoonkin että hivenen kankeutta saattoi huomata. Nälkä oli kovempi kuin tuo oli aavistanutkaan ja olkoonkin, ettei lautasella oleva ruoka sanonut paljoakaan herrallemme, ei se estänyt tuota syömästä hyvällä ruokahalulla.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 11, 2009 20:06:10 GMT 3
Että mitä? Poika ei ollut vielä kahdeksaatoista? ..mielenkiintoista. Mies oli kerran pitkästä aikaa tehnyt virheen, arviointivirheen. Kuinka se oli mahdollista? Hmm, no, tämän voisi vierittää Aidanin niskoille. Itsepähän näyttää vanhalta, Tim mietti. Mutta joka tapauksessa. Alaikäisyys sai hänet innostumaan, sisäisesti. Mitä kaikkea tuolla pienoisella voisikaan tehdä..
".. Oh? Voi, anteeksi. Näytät vanhemmalta.", Tim sanoi vilkaisten palvelijaa. "Hae hänelle mehua. Samat ainesosat, ei liikaa sokeria - hienostunut maku. Tiedät kyllä, hmm?" Katsahdettuaan palvelijaan vielä merkittävästi, hän siis laittoi toisen mehun hakuretkelle. Mies käänsi katseensa Aidaniin. "Pahoitteluni, Aidan hyvä. Jos saan udella, niin kuinka vanha sinä sitten oikein olet?"
.. Palvelija palasi vähän ajan päästä kädessään toisenlainen pullo - Timin hyväksyvän nyökkäyksen johdattelemana, tämä kaatoi siitä Aidanin pikariin. Mies ohjasi jälleen ilmeellään palvelijan poistumaan ja katsoi sitten poikaan osoittaen, että äsken esitetty kysymys oli yhä voimassa.
|
|
|
Post by nerbella on Jan 12, 2009 21:22:28 GMT 3
Eipä ollut ensimmäine kerta kun joku erehtyi luulemaan Aidania ikäistään vanhemmaksi. Olisi voinut melkein sanoa, että poika oli pikkuhiljaa alkanut tottumaan siihen. Ehkäpä kadulla vietetyt vuodet olivat antaneet tuon piirteisiin tietyn aikuismaisen säväyksen, joka useimmiten sai arviot heittämään kahdesta kolmeen vuoteen yläkanttiin. Sitä punahiuksinen ei ollut koskaan laittanut pahakseen. ”Et ole ensimmäinen, joka erehtyy” Tuo sitten kuittasi varsin kepeällä äänensävyllä toisen pahoittelun, eihän tässä mitään vahinkoa tapahtunut ollut.
Katse käväisi takaisin tulleessa tarjoilijassa, joka kaatoi tuolle juomaa pikariin. Tuo hymyili ja nyökkäsi kiitokseksi vaivannäöstä. Sen jälkeen katse kääntyi Timiin. ”Seitsemäntoista” Tuo sitten totesi, kohottaen samalla pikarin huulilleen, maistaen juoman kevyen, hedelmäisen maun. Tuoksu oli ollut ihana ja maku sitäkin lumoavanmpi, hetkeksi aikaa Aidan vain jäi maistelemaan tuota pehmeää, makean hedelmäistä makua suussaan. ”Ihana maku..” Se oli ennemminkin kuiskaus kuin kunnollista puhetta. Todellakin jotakin, mikä sai mielen pyörteilemään jossakin seitsemännen taivaan tienoilla.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 12, 2009 22:12:51 GMT 3
"Seitsemäntoista?", mies kysyi retorisesti ja nyökkäsi. "Minä olen kaksikymmentäkaksi." Hän oli hyvin tyytyväinen ikäeroon; jos Aidan olisi ollut vanhempi kuin hän, asiat olisivat sotkeutuneet. Näin kaikki oli jälleen kerran täydellistä. Poika oli juuri sopivasti rajamailla aikuisuuden ja teini-iän välissä, joten mikäli alkoholi tulisi joskus kuulumaan Timin sairaisiin leikkeihin, olisi näin hyvä.
Tällä hetkellä hänen olisi tehnyt mieli udella lisää pojasta, mutta ajatteli sen olevan sopimatonta ja väärää kuvaa tarjoavaa. Niinpä herra päätti sen sijaan jutella täysin sekalaisista asioista, kuten vaikkapa kylän tämän hetkisestä tilanteesta tai mistä hän sai verhonsa. Thumbs up. Timin syötyä hän pyyhki suutaan suloisesti pieneen servettiin ja pyysi tarjoilijaa hakemaan lautaset pois, näiltä molemmilta. Katse kääntyi Aidaniin. "Mitä pidit? Et varmaan kovin usein ole tuollaista ruokaa maistanutkaan.", Tim sanoi nousten seisomaan ja asetellen pukuaan. Hän siirtyi kohteliaasti siirtämään Aidanin tuolia kauemmas pöydästä, odottaen että tuo nousisi. Tästä matka jatkuisi takaisin Timin lapsuuden huoneeseen, sillä hän oletti pojan olevan hyvin hyvin väsynyt. Itse asiassa, hän päätti pojan olevan väsynyt. Leikki alkakoon.
|
|
|
Post by nerbella on Jan 13, 2009 16:54:34 GMT 3
Kaksikymmentäkaksi? Huvittavaa kyllä, Aidan olisi voinut jopa luulla tuota muutaman vuoden vanhemmaksi. Mitään tuo ei kuitenkaan sanonut ääneen. Ikäero oli pienempi kuin poika oli olettanut, mutta väliäkös tuolla loppujen lopuksi oli? Kieltämättä pieni pistos tuntui rinnassa tuon ajatellessa sitä, että mies tosiaankin asui täysin yksin, ilman ketään joka olisi pitänyt seuraa. No olivathan palvelijat, varmasti herra viihtyi ihan hyvin.. Tai ainakin niin aidan jossakin pienen mielensä perukoilla toivoi hiljaa.
Haarukka ja veitsi jäivät lautaselle, olematta mitenkään erikoisella tavalla asetetut – poika kun ei pöytätavoista tiennyt pahemmin mitään. Tuo vilkaisi syrjäkarein palvelijaa, joka kävi hakemassa lautaset pois ja käänsi sitten katseensa Timiin, joka oli nähtävästi kerennyt jo hänen vierelleen. ”Oikein hyvää, vaikkakin varsin ..hmm.. erikoista” Tuo puhui samalla kun nousi ylös tuolistaan, nyökäten vanhemmalle kiitokseksi. Väsymys alkoi kalvaa jossakin mielen peränurkassa, mutta Aidan päätti pitää sen vielä aisoissa. Päivä oli ollut rankka, sitä ei käynyt kieltäminen, tuo ajatteli samalla kun tassutteli jälleen Timin perään pehmein askelin. Mieli vaelteli jossakin täysin muualla kuin tässä hetkessä. Ehkä uni voisi piakkoin olla tarpeenkin.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 13, 2009 18:08:00 GMT 3
Melkeinpä aistiessaan Aidanin epäilyksen kalvavan tunteen itseään kohtaan, Tim ei voinut muuta kuin hymyillä, salaperäisesti ja pienesti. Hän asui yksin. Hän oli rikas, tylsistynyt. Hänellä selvästikin oli jonkinlaisia ongelmia menneisyydessään. Hän kohteli poikaa liian hyvin. Hän antoi pojalle vaatteita, tarjosi tälle ruokaa. Hän luovutti pojalle huoneen. You do the math, hmm? Vaikka Tim piti tätä seikkaa huvittavana, hän silti toivoi, etteivät Aidanin epäilykset kasvaisi liian suuriksi. Ainakaan vielä.
Mies naurahti pojan sanoille, astellessaan takaisin kohti lastenhuonetta. "Erikoista? Minun on pakko lähettää kokille terveiset. Hän tulee ikionnelliseksi." Tim hidasti hieman vauhtiaan, mutta ei vielä ihan niin paljoa että Aidan olisi päässyt tämän rinnalle kävelemään. Sarjassamme "Miellytä Timiä", pojan suorasanaisesti sanottuna tassuttelu oli oikein mukavaa.
Vihdoin huoneeseen päästyään hän asteli ikkunan äärelle, jättäen totta kai oven auki perässään Aidanille. Oletuksena ja munchina, pojan tultua Timin vierelle ikkunan äärelle, tämä vilkaisi tuota yläviistosta sivusilmällä. "Kuinka aika onkaan rientänyt. Aurinkoa tuskin näkyy enään lainkaan.", hän sanoi pitäen sen jälkeen pienen tauon. "Puutarha on kaunis näin yöaikaan, eikö totta.. Aidan?"
Lauseensa jälkeen mies siirtyi lumoavasti kuin rituaalitanssissa pojan viereltä tämän taakse, ja hartioista kiinnipitäen kuljetti tämän keskemmälle ikkunakohtaa. Takaapäin Tim vilkuili viattoman ja pahaa-arvaamattoman Aidanin hiuksia. Jos ne vain olisivat olleet pidemmät, hän olisi siirtänyt ne hitaasti oikean olkapään yli, sivellen samalla lempeästi pienoisen niskaa. Tyytyen kuitenkin nykyisen pituuden rajoituksiin, Tim teki samankaltaisen liikkeen siirtäen hiukset pojan korvien taakse, asetellen niitä kuin omiaan. Kädet olivat kuvitelman mukaan hellät ja lempeät.
|
|
|
Post by nerbella on Jan 15, 2009 16:33:41 GMT 3
Ennen kuin Aidan kykeni astumaan huoneeseen, oli tuon jälleen kerran vilkaistava se läpi. Ihan niinkuin tuo olisi pelännyt yhden noista pehmoisen suloisista nallekarhuista hyökkäävän päälleen. Ilmiselkeästi näin ei tulisi tapahtumaan, joten pian nuorempi oli kulkeutunut ikkunalle, vanhemman vierelle. Ruskeat silmät kohosivat katsomaan Timiä, hieman yllättyneinä siitä, ettei vanhempi taaskaan katsonut hänen suuntaansa. Oliko tuolla jotain salattavaa?
Sanojen myötä katse kääntyi vilkaisemaan ulos ikkunasta ja toden totta – maisema oli tummentunut lähes pimeimpäänsä. Aivan kuin luonto olisi pukenut suruvaatteet ylleen, kunnioittamaan päivän lopullista kuolemaa. Tai ainakin niin Aidan sen tahtoi ajatella, sillä tuo ei pahemmin pimeistä öistä pitänyt. Timin sanat kuitenkin saivat pojan taas palaamaan tämän maailman pariin jostakin ajatustensa syövereistä ja tuo katsahti pihaa uudemman kerran. ”Onhan se varsin..”, pieni tauko, kukaties kevyt nielaus pojan tuntiessa kädet harteillaan, ”kaunis, vaikkakin turhan ..synkkä minun makuuni” Tuo lausui sanoja huolella, ei antanut ruskeiden silmien karata minnekään pimeästä puutarhasta, vaikka mieli olisi tehnyt katsoa ylöspäin, nähdä miehen kasvot ja niille piirtynyt ilme.
Kosketus ei ollut samanlainen kuin äidin. Ei yhtä kevyt ja lämmin. Se sai pojan vasten tahtoaankin värähtämään kosketuksen alla. Lopulta tunne voitti järjen ja ruskeiden silmien katse kohosi ylös päin, hieman viistoon, toivoen näkevänsä edes vilahduksen Timin kasvoista. Katse oli jotenkin eksynyt, punahiuksinen ei tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä tai sanoa.
|
|
|
Post by Nayran on Jan 15, 2009 17:36:34 GMT 3
Jo kauan aikaa Tim oli pysynyt hiljaa, silitellen ja asetellen Aidanin hiuksia. Nyt, kun siliteltävä rohkeasti nosti katsettaan (vaikka sitten viistostakin) kohti Timin kasvoja, tämä laski katseensa pienen silmiin. Ilme oli aluksi, kuten aiemminkin-.. No, itse asiassa sitä ei ollut. Kasvot olivat ilmeettömät, kunnes Tim antoi, ikään kuin vastaukseksi pojan hämmentyneisyydelle, pienimuotoisen lempeyden levitä kasvoille. Tyytyväisyyden ja äidillisen rauhallisen "ei mitään hätää kulta" - säväyksen.
Harvinaisen (ilme)herkun jälkeen Tim veti henkeään sanoakseen jotain. Hän kyyristyi muutaman sentin kädet jälleen Aidanin hartioilla, ja antoi nyt päänsäkin ainakin puoliksi levätä vasemmalla puolella niitä. "Aidan pieni - liian synkkä? Mistä sinä tuollaista olet päähäsi saanut.. Pimeys on ystävä. Pimeys suojelee. Se hyväilee, aivan ketä tahansa, tarjoaa antiaan aivan kenelle tahansa. Ikinä se ei hylkää..", mies sanoi pelottavan rauhallisesti silittäen hellästi kädellään punapään oikeaa olkapäätä ja käsivarren yläosaa. Lämmittäen Aidania. "Pimeys on kaiken alku - ja loppu. Eikä sitä voi kieltää. Hyväksy se, Aidan. Pimeys voittaa aina."
Jatkaakseen esitelmäänsä, nousi Tim jälleen pystyyn. Hän siirsi kätensä vasemmalta olkapäältä sutjakkaasti Aidanin käden alta tuon vatsan kohdille, niin että veti pientä aavistuksen lähemmäs itseään. "Katso nyt tuota loputonta taistelua, kamppailua. Pimeys on kaikkialla - aurinko, sekä muut valoaan jakavat lähteet - se on kaikki turhaa. Kieltämistä, sanoisinko. Voitko kertoa minulle varmasti, että joka yön jälkeen tulee jälleen sarastava ja kaunis aamu, päivä seuraajanaan? Valon aika? Ei. Ehkä se ei joku päivä tulekaan.", Tim jatkoi esitelmäänsä antaen sitten toisen kätensä tuon oikealta olkapäältä nousta jälleen silittelemään hiuksia, niskaa, kaulaa. Vähän olkaakin. "Mutta pimeys - se on varma ja eritoten luotettava. Jos mitään muuta ei ole, se on. Aina, jatkuvasti. Älä kiellä sitä, ystävääsi. Älä petä sitä." Tällä hetkellä kaulalla oleva käsi siirtyi rauhallisesti takaisin oikealle olkapäälle.
|
|