|
Post by submarine on Dec 11, 2008 22:49:31 GMT 3
((Kutsupeli Cutterin kanssa))
Oli kevättalven päivä, ja saattoipa sitä jopa kauniiksikin sanoa. Aurinko oli kohollaan, eikä tuullutkaan edes hirveästi. Ilma oli kirpeä ja napakka, ja pohjoisen tapaan aina yhtä hyytävän kylmä. Mutta kaunista kuitenkin oli. Päivä olisi ollut hyvä silkkaan lumisen maiseman tuijotteluun ja pohtimiseen. Lumisokeus siitä kylläkin olisi voinut seurata, kirkasta kun oli, mutta ainakin hetkisen kuitenkin. Lumi tapasi tehdä kaikesta mukavan puhdasta, avaraa ja valkeaa. Iksaalla ei ollut juuri nyt aikaa katsella maisemia, murehtia lumisokeudesta tai pohtia mitään kovin syvällisiäkään. Juuri nyt hänellä ei ollut oikeastaan harmaintakaan aavistusta koko asiasta. Hän oli paljon keskittyneempi juoksemaan parhaansa mukaan paksussa hangessa - vaikka rämpimiseksi se lähinnä menikin. Syytäkään ei ollut vaikea arvailla, sillä jonkin matkan päässä takana juoksi selvässä ajojahdissa kourallinen miehiä, jotka pitivät kovaa meteliä ja heiluttelivat sekalaista valikoimaa nopeasti kiskaistuja aseita. Kirveitä, nuijia ja sellaista.
Iksaan ei tarvinnut edes pohtia sitä, miksi häntä jahdattiin. Hän oli vain ollut kulkemassa kohti lumisessa taivaanrannassa näkemäänsä kyläntapaista, jos se nyt sellainen oli ollut, ja ohittanut tiellä joukon miehiä. Nämä olivat nähneet valtavan rotan, sillä sellainenhan hän oli, ja muitta mutkitta päätyneet lynkkaukseen. Rialeita, rottia, hänen kaltaisiaan, ei katsottu hyvällä yhtikäs missään, sen hän oli oppinut jo moneen kertaan, mutta nämä miehet olivat olleet vähintäänkin hanakoita. Edelliset vain enemmänkin kykeneviä. Ehkäpä se oli johtunut Gruutista, hänen koiraa suuremmasta jättiläisrotastaan, joka juoksi hänen tahdissaan, mutta kukapa tiesi - ja ketäpä kiinnosti? Loppujen lopuksi se oli yhdentekevää sen rinnalla, että miehet aikoivat todellakin hakata hänestä hengen pois. Se tuskin tuntuisi mukavalta. Koska oli uskonut voivansa jättää melko todennäköisesti hitaammat miehet taakseen paksussa hangessa, oli Iksaa ampaissut pois tieltä. Hänellä oli toki keihäs, mutta viittä vastaan käyminen yksin oli itsemurhaa. Oikeastaan teki mieli heittää ase pois, se oli pitkä ja haittasi juoksemista melkoisesti, mutta toistakaan hänellä ei ollut. Olipa miten oli, eivät miehet jääneet juuri ollenkaan taakse. Nämä olivat kaikki rotevia, raskaasti pukeutuneita ja karaistuneen näköisiä, kukaties metsästäjiä. Nämä enemmänkin tarpoivat läpi hangen, kuin juoksivat siinä, mutta pysyivät silti vauhdissa kaikin puolin kiitettävästi. Rotta oli ollut jo vähällä saada viskatusta käsikirveestä.
Koska ei muutakaan keksinyt, oli Iksaa suunnannut kohti ensimmäistä millään tavalla lupaavaa paikkaa. Jokin pieni laakso kyseessä oli. Sieltä alkoi laakson toisen reunan yli ulottuva kuusimetsikkö ja lunta näytti olevan kiitettävästi. Joten jos ei mitään muuta, niin rotta suunnitteli kiipeävänsä puuhun. Mutta enemmänkin hän toivoi yksinkertaisesti karistavansa takaa-ajajansa puiden välissä. Miehet kuitenkin vain karjuivat entistä vihaisemmin ja painoivat eteenpäin nopeammin, mitä lähemmäs hän pääsi. Tämä ei ollut mitenkään reilua, miehillä oli saappaat ja Iksaalla vain paksut jalkapohjat. Nämä painoivat läpi lumen, ja uhkasivatpa jopa saada kiinnikin. Iksaa ei tiennyt, mistä nämä vauhtinsa saivat, mutta kokoonsa nähden miehet olivat vikkeliä. Tai sitten hän yksinkertaisesti ei saanut edettyä kunnolla hangessa. Huonolta näytti joka tapauksessa, olkoonkin että metsikön reuna oli jo lähellä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 12, 2008 15:51:16 GMT 3
((Sopisko pikemminkin alku/puoliväli-talvea sulle? Se sopis mulle hieman paremmin))
Pohjoisen talven kylmyydessä metsän antama suoja on aina kannattavampi vaihtoehto verrattuna aavoihin, joilla jäinen tuuli piinaa ketä tahansa joka sattuu kulkemaan niiden poikki. Pohjoinen on aina kylmä, talvella pahimassa tapauksessa helvetillinen, ja pohjoisen asukat ovat yhtä karuja ja kovia kuin heidän asuinpaikkansakin, vähän pakkokinhan heidän on olla jos he haluavat selvitä. Vaikka pohjoisessakin on omat valtakuntansa ja kaupunkinsa, suuri osa on karua erämaata, aluetta jossa ei lakeja tunneta.
Metsikön siimeksessä aamupalaa nuotiolla valmistavalle matkalaiselle tämä sopi täydellisesti, sivistynyt maailma oli käynyt hänen hermoilleen jo aikoja sitten. Tämä mies tuli Celdorista, ja oli ollut tällä mantereella vasta pari viikkoa, mutta hän piti siitä jo nyt. Hän tosin ei ollut nähnyt eteläisempiä seutuja paljon ollenkaan, joten se saattoi vaikuttaa asiaan jonkin verran. Celdorissa hän oli saanut tarpeekseen sivistyksestä sisällisodan jälkimaininkien seurauksena. Kaikkeen sitä "sivistynyt" yhteiskunta pystyy kostonhimossaan. Jäinen erämaa oli mukavaa vaihtelua loputtomiin valtataisteluihin ja sisällisodan "syyllisten" rankaisuun. Täällä tällä miehellä ei ollut muuta rasitetta, kuin se pyhä tehtävä jota hän oli vannonut edistävänsä niin monenmonta vuotta sitten. Niin ja tietenkin se tekosyy minkä varjolla hän oli onnistunut lähtemään Celdorista, selvittää mihin kokonainen laivalasti celdorilaista tavaraa oikein oli kadonnut. Järjestö jonka hierarkiassa mies oli kohtuullisen ylhäällä, piti tärkeänä sitä, että laivalasti löytyisi, enimmäkseen sen takia että siellä oli jonkun verran erilaisia celdorilaisia aseita.
Jediä tämä kaikki ei jaksanut enää kiinnostaa pätkääkään, eikä tuo aikonut kovin paljoa murehtia vaikkei löytäisikään mitään. Olisi epätodennäköistä, että lastia ei olisi jo levitetty ympäri pohjoista, joten hän voisi keskittyä kaikkeen muuhun - vaarallisten hirviöiden, petojen ja tietenkin hirviömäisten ihmisten jahtaamiseen. Vaikka nimellisesti Jed oli demoninmetsästäjä, hän oli kohdannut noita pimeyden olentoja lähinnä painajaisissa, enemmän hän oli jahdannut muunlaisia hirviöitä. Murhaajat, mutantit, peikot ja muut tavallisemmat pahuuden ilmentyvät olivat demoninmetsästäjille yleisempiä vastuksia kuin mitkään helvetilliset olennot.
Jed keskittyi puuronkeittoonsa melkoisesti, mutta hänellä oli kuitenkin tarpeeksi kokemusta vuosien varrelta, että hänellä ei ollut mitään ongelmia siirtää tuota keskittymistä uuteen suuntaan hyvin nopeasti, kun hän alkoi kuulla melua. Se kuului jostakin suhteellisen läheltä, ehkäpä metsän laidalta? Jed sammutti nuotionsa, harmitellen samalla hyvän aterian tärväytymistä, ja nappasi puuta vasten nojaamaan asetetun kiväärinsä ja miekkansa takaisin haltuunsa. Reppunsa hän väliaikaisesti piilotti erään kuusen alle, ja varmisti ettei sitä voinut nähdä ollenkaan. Ammukset ja ruokatavara olivat repussa, ja erityisesti ammukset kannattaisi piilottaa jonnekin – niitä ei paljoa voisi täältäpäin maailmaa saada, eivätkä ne muutamat ammukset mitä hänellä oli piilotettuna takkinsa kätköihin oikein riittäisi pitkäksi aikaa.
((Sori mahdollisesta kankeudesta, pitkästä aikaa kun kirjoittelen.))
|
|
|
Post by submarine on Dec 12, 2008 16:24:33 GMT 3
((Juu, kaikin mokomin.))
Iksaan kokemukset kylmästä ja karusta pohjoisesta eivät olleet mitenkään hyviä tähän asti. Hän oli saapunut tänne vasta vähän aikaa sitten, ja oli jo kokenut omasta mielestään aivan tarpeeksi. Olihan hän toki ohimennen kuullut muutamaankin otteeseen siitä, kuinka pohjoisen väki tunnettiin äkkipikaisuudestaan ja tuikeudestaan, etenkin urostensa kohdalla, mutta hän ei siltikään ollut odottanut aivan tällaista. Tai kukaties se oli ollut vain liikaa innokkuutta, hän tuli etelästä, ja kylmä pohjoinen oli kuulostanut juuri niin erilaiselta, kuin se mitä hän halusi kokea. Ikävä kyllä koettavana ollut väki puolestaan koki valtavan rotan ja tämän aavistuksen verran pienemmän, suuren koiran kokoisen lemmikin vähintäänkin huonona.
Jokin humahti singotessaan Iksaan pään yli, ja hän veti vaistomaisesti kumaraan. Mitään hyötyä siitä ei tietenkään enää ollut, etenkin kun hän oli vähällä kaatua hetkistä myöhemmin eteen laskeutuneeseen nuijaan. Takaa-ajajat alkoivat käydä pikkuhiljaa tarkemmiksi, kaiketi alkoivat pikkuhiljaa päästä jyvälle etäisyydestä. Jos ei mitään muuta, niin metsä suojaisi ainakin siltä. Gruut, Iksaan jättiläisrotta, oli täysin valmis ja halukas kääntymään ympäri ja käymään kiinni ahdistelijoihinsa, kuten kunnon uros ainakin, mutta hän sai sen pidettyä kuitenkin juoksussa nopeilla komennoilla ja huitomisilla. Hän ei halunnut menettää eläintä tällaiseen, olkoonkin että se repisi varmasti ainakin yhden kurkun auki. Ja melko varmasti toisenkin.
Rämpiessään eteenpäin Iksaa oli äkkiä vähällä kompastua alamäessä johonkin hangen alla vaanivaan kiveen, ja joutui ottamaan melkoisesti keihäänperällä maasta tukea pysyäkseen pystyssä. Metsänreuna oli jo lähellä, pitäisi vain painaa eteenpäin. Siitä rotalla ei ollut aavistustakaan, mitä sitten tapahtuisikaan, mutta jos miesjoukko saavuttaisi, olisi sekin murhe ohi jo ennen alkamistaan. Näiden kasvoista ja äänistä kuvasteli selvä murha, eikä hän jäänyt vilkuilemaan taakseen. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia koko joukkoa vastaan, ei millään. Hän osasi kyllä käyttääkin keihästään, peräti aivan kelvosti, eikä ollut mikään hintelä, mutta viisi kahta vastaan oli jo ennalta selvä. Metsässä oli sentään jonkinlaisia mahdollisuuksia selvitä. Ja mitä ilmeisimmin hän myös pääsisi sinne, sillä matkaa oli enää muutaman kymmentä harppausta.
Ja toinen viskattu nuija, kivi taikka kirves - Iksaa ei todellakaan jäänyt katsomaan tarkemmin - melkein hipoen ohitse. Miehetkin saavuttivat, näiden tarmo voitti siis kyseenalaisen nopeusedun pitemmän päälle. Viimeistään, kun rotta hyytyisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 13, 2008 17:45:46 GMT 3
Jed lähti kulkemaan metelin suuntaan, kuitenkin yrittäen parhaansa mukaan pysytellä näkymättömissä. Vaikka hänen kokomusta pitkätakkinsa ja housunsa olivatkin omiaan öisin, ja muuten vain pimeässä, niin metsän varjoista huolimatta se ei ollut kaikkein paras mahdollinen asu hiipimiseen tällaisissa maisemissa. Hänen kyllä täytyisi jossakin vaiheessa hankkia tai tehdä jonkinlainen systeemi talvisiin maisemiin. Jedin päästessä tarpeeksi lähelle metsän reunaa nähdäkseen mistä meteli johtui, hän kuitenkin oli kohtuullisen hyvin piilossa. Celdorilainen oli väijyksissä suuren kuusen takana, puun varjon auttaen häntä melkoisesti pysymään näkymättömissä, kuten myös puun sangen sankka oksisto. Eihän se täydellinen paikka ollut, mutta ei hän uskonut kenenkään huomaavan häntä, kuhan ei liian tarkkaan katselisi juuri tuon puun varjoihin. Ainakin se oli tarpeeksi suojaisa paikka josta voisi todeta mitä metsän reunalla oikein oli meneillään, ja suojaisa paikka jossa voisi hetken miettiä miten Jed itse reagoisi. Melko vastikään pohjoiseen saapuneena, Jed ei oikein voinut väittää tietävänsä mistä hitosta oli kyse tuossa pikku jahdissa mitä hän seuraili suojastaan. Näyttihän tuo kahdella jalalla kävelevä rotta vähän epäilyttävältä, mutta kuten kokemus oli hänelle opettanut, ulkonäöstä ei kovinkaan usein voi päätellä kaikkea. Välillä juuri ne viattomimman oloiset saattoivat olla juuri niitä kaikkein pahimpia, tutkimuksissa vapaaehtoisesti auttavat juuri niitä syyllisiä. Vaikka Jediä ei periaatteessa kiinnostanut pätkääkään oliko jahdissa mitään itua vai ei, hän päätti että ehkäpä hänen pitäisi sekaantua asiaan ja ottaa selvää. Vaatihan hänen ammattinsa jo sitä, vaikkei hänellä mitään virallista asemaa Celdorin ulkopuolella ollut. Yleensä tosin yleinen uhkaavuus, pelottavat aseet ja itsevarma esitys takasivat sen ettei kukaan kummemmin viitsinyt väittää vastaan. Etenkään silloin jos hän ampui jonkun vastaanväittäjistä, vaikka mieluiten hän vältti tätä. Yleensä seudulla ei pystynyt viettämään kovin pitkää aikaa sen jälkeen, ilman että joku kävisi päälle. Lopulta Jed teki päätöksensä, otti pistoolinsa vyöltään, ja astui metsän siimeksistä täysin näkyviin. Demoninmetsästäjä oli aika hermostuttava näky, harvat osat tuon asusta jotka eivät olleet mustia olivat sellaisia pieniä herttaisia juttuja kuten pääkallo-symboli hänen lierihattunsa nauhassa. Rujot arpiset kasvot ja sangen vaikuttava aseistus antoivat myös osansa kokonaisuuteen. Vyötäröllään tuolla oli pitkämiekka, uhkaavan näköinen pistooli (ja toinen oikeassa kädessä, molemmat pistoolit noudattivat samaa väriteemaa kuin celdorilaisen asukin, koristukset samaten), unohtamatta tietenkään tuon selkäkotelossa olevaa kivääriä. Sinisenharmaat silmät tuijottivat koko joukkoa, mukaanlukien rialia rottineen, kasvoilla sellainen ilme joka lupasi lähitulevaisuuden olevan täynnä ikäviä asioita. Vähän aikaa tuo vain tuijotti hiljaa koko porukkaa, ennen kuin tuo alkoi puhumaan karhealla äänellään. "Mitäs helvettiä täällä oikein on meneillään?" Jed ärähti murteisella yleiskielellään, ja teki hansikoidulla kädellään heilautuksen joka kattoi molemmat jahdin osapuolet. Pistoolia tuo piti valmiina, mutta osoitti sitä vielä alaspäin. ((Sub, se Jedin asuste on käytännössä sitten samanlainen kuin WH:n noidanmetsästäjillä, eli tämän tapainen. Yritän jossakin vaiheessa tehdä tarkan kuvan, kunhan skanneri ei sitten ryssisi sitä))
|
|
|
Post by submarine on Dec 13, 2008 18:14:54 GMT 3
Kolmannen osapuolen ilmaantuminen aiheutti hämminkiä niin Iksaalle, kuin takaa-ajajillekin. Kaikki viisi miestä pysähtyivät varuillaan äkkiä paikalle ilmestyneen, sangen kunnioitettavan ja vaarallisen näköisen ilmestyksen huomatessaan. Siinä ei mennyt montaakaan silmänräpäystä. Nämä eivät selvästikään olleet varautuneet siihen, että rottajahdin kesken astuisi eteen enemmän tai vähemmän kipua ja kuolemaa uhkuva, täysin oudolta näyttävä mies. Hetkeksi nämä jopa unohtivat koko rotat ja yksinkertaisesti jähmettyivät hämmennyksestä.
Iksaan reaktio oli pitkälti samansuuntainen, kuin miehilläkin. Silmänräpäyksen puolikkaan hän oli luullut, että yksi jahtaajista oli päässyt edelle, mutta sitten silmät kertoivat asian todellisen laidan. Tämä ei selvästikään, todellakaan, ollut paikallisia. Oudot vaatteet ja kädessä vielä oudompi ase. Jos se nyt siis oli ase, Iksaasta se näytti lähinnä metalliselta tikulta. Jokin merkitys sillä kuitenkin oli, sillä vaikka miehellä oli myös miekka, oli tämä valinnut mieluummin keppinsä. Se olisi voinut olla hyvinkin kiinnostavaa, ellei päässä kaikuva varoitus vaarasta olisi vaatinut häntä pysymään varuillaan kaikesta ja kaikille. Tarpeen vaatiessan hän pääsisi melko varmasti miehen ohitse, mutta kukaties tämä voisi jopa auttaa. Ainakaan tämä ei ollut miesten matkassa, joten rotta pysyi paikoillaan ja laski keihästään paremmin taistelukuntoon.
Miesjoukko pysyi hetken vaiti, vilkuili toisiaan ja näytti kokevan vaikeuksia siitä, mitä tarkalleen ottaen täytyisi nyt tehdä. Lopulta kuitenkin yksi näistä, vanhemmanpuoleinen mies, jolla oli komeasti moneen kertaan murrettu nenä ja arpi poskessa, astui askeleen eteenpäin ja vastasi hyvin, hyvin takeltelevalla ja vielä reilusti toista murteisemmalla yleiskielellä: "Tapetaan rottia. Loukkaa meitä." Samalla tämä osoitteli kiivaasti sormelta kumpaankin rottaan ja kohotti aavistuksen kädessään olevaa kirvestä, kuin ei olisi ollut varma, ymmärsikö toinen edes sanoja. Koko viisihenkinen joukko tuntui olevan suuresti hämillään äkillisestä keskeytyksestä. Nämä eivät näyttäneet olevan suorastaan lähtemässä uudenkin tulijan kimppuun, mutta jokaisen kasvoilla oli silti tuima ilme ja kädessä ase. Selvästikin nämä aikoivat selvittää keskeytyksen ja jatkaa sitten.
Iksaa ei aikonut antaa miesen selittää tilannetta sille tolalle, kuin nämä sen näkivät, sillä se olisi nopeasti saattanut johtaa yhteen uuteen jahtaajaan. Niinpä rotta heitti nopeasti itsekin ilmoille muutaman sanan, lynkkaajiensa pieneksi hämmästykseksi ja suureksi epämieltymykseksi: "Ei loukkaa. Ei syytä, jahtaavat." Rotan puhe oli omalla tavallaan vähintäänkin yhtä kehnoa, kuin miehenkin. Tällä se tosin tuntui tulevan pitkälti myös siitä, että mitä ilmeisimmin tällä oli pahoja ongelmia onnistua edes saamaan ihmismäisiä sanoja aikaiseksi suulla, joka ei selvästikään siihen ollut tarkoitettu.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 15, 2008 21:00:27 GMT 3
Jed kuunteli molempien osapuolten lyhyet selitykset, ja tuijotti kaikkia yhtä tuimasti, vaikka celdorilainen olikin jo alkanut epäillä tietävänsä mistä oikein oli kyse. Ei olisi ensimmäinen kerta kuin valtaväestöstä poikkeavat otukset joutuisivat vainotuiksi, syystä tai toisesta. Vielä hän ei kuitenkaan voinut varmasti sanoa mitään suuntaan tai toiseen, tällä hetkellä hänellä oli ainoastaan ihmisten ja rotan eriävät lausunnot. Demoninmetsästäjä mietti vielä hetken, ennen kuin osoitti vapaalla kädellään lynkkausporukan puhemiestä.
"Miten rotta teitä loukkasi? Oletteko te aivan varmoja oliko se sama rotta? Vai loukkaako hän teitä pelkällä olemassaolollaan?" karhea ääni vaati vastausta puhemieheltä, armottomat siniharmaat silmät keskittyneinä onnettoman silmiin. "Valehteleminen Nimettömän Jumalattaren soturille on kuolemansynti", Jed lisäsi kuin vain ohimennen. "Ja äläkä sinä rotta häivy minnekään", Jed lisäsi, heilauttaen asettaan rotan suuntaan. "Pakeneminen tuomiolta on muuten myös kuolemantuomio", demoninmetsästäjä totesi rotalle, virnistäen synkästi. Jed pisti parastaan uhkaavan sydämettömän tuomarin esittämisessä, olihan hänellä siitä aivan tarpeeksi harjoitusta. Ei pidä myöskään unohtaa tuon esityksen nopeuttavaa vaikutusta mitä tuli asioiden päättämiseen. Se toimi tietenkin vielä paremmin Celdorissa, mutta eiköhän se toimisi sivistymättömiä junttejakin kohtaan ihan hyvin. Ja jos esitys ei toimisi, Jedin koulutus, kokemus ja aseistus antaisivat yliotteen melko helposti pienestä roskajoukosta jos nuo päättäisivät, että muukalaisethan eivät heitä komentele.
|
|
|
Post by submarine on Dec 15, 2008 22:04:09 GMT 3
Miesjoukko näytti suorastaan hämmentyvän kysymyksistä. Äsken nämä olivat vain olleet ihmeissään äkkiä ilmestyneestä miehestä, mutta tämän kysymys sai näiden kasvoilla ilmeitä, joista päätellen toinen oli juuri osoittanut olevansa vähintäänkin sekaisin ja hyvin mahdollisesti myös vaarallinen itselleen tai muille. Nämä vaihtoivat muutaman hyvin varovaisen katseen keskenään, ennen kuin puhemieheksi itsensä värvännyt vastasi: "Se... se rotta. Tietenkin loukkaa. Peto, syö lapsen, tappaa vanhuksen, murhaa sänkyynsä. Tietenkin niin, rotat petoja ja tekevät aina niin." Mies ei selvästikään syyttänyt tätä kyseistä tapausta siitä sen enempää, kuin mitään muutakaan. Tai toisin sanoan tämä syytti tätä ja kaikkia tämän lajikumppaneita tasavertaisesti, eikä epäröinyt hetkeäkään oletuksensa kanssa. Mies puhui rotasta, kuin tämä ei olisi ollut paikalla, tai ainakin kuten eläimistä puhuttiin. Kuin olisi selvästi olettanut, ettei otuksella voinut olla tarpeeksi järkeä ymmärtää mitenkään. Ja kuulostipa tämä myös aavistuksen koppavalta, kuin ei olisi selvästikään ottanut hyvällä miehen sävyä. Oikeastaan tämä ei tuntunut tajuavan, miksi hitossa tämä edes kyseli mitään tällaista.
Iksaa laski keihäänsä kunnolla tanaan. Ei hän kenenkään kimppuun aikonut rynnätä, mutta tilannetta ei voinut parhaalla tahdollakaan sanoa rauhanomaiseksi. Ja jos kaikilla muilla oli ase esillä, jopa miehen rautatikku mukaanlukien, niin eipä hänkään aikonut jäädä huonommaksi. Ohimennen sanoen hän olisi ollut paljon mieluummin jossakin muualla juuri nyt, niin uhkaavuuden vuoksi, kuin senkin, että häntä kylmäsi hännänpäästä korviin asti. Ja hänellä oli nälkä. Ja niin oli Gruutillakin. "En tapa. Ei järkeä", Iksaa totesi. Hän ei ollut tappanut ketään. Ei yhtäkään ihmistä eikä etenkään täällä. Hän oli kyllä nähnyt niitäkin rottia, jotka tekivät surutta sylttyä kenestä tahansa, joka erehtyi liian lähelle, mutta hän ei ollut yksi niistä. Siinä yksinkertaisesti ei ollut mitään järkeä, eikä hän muutenkaan ollut mikään tappaja. Taistelija, ainakin jotenkuten, jos tarvetta oli, mutta ei tappaja. Ei siinä mitään suurempia ollut takana, hän ei vain ollut kasvanut sellaiseksi. Ei samanlaisissa paikoissa, kuin ne jotkin rotat. Mutta sitä olisi ollut turha lähteä selittämään.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 16, 2008 20:06:36 GMT 3
Jed tuhahti kuultuaan miesjoukon esityksen. Selvisipähän mistä oikein on kyse, puhtaasti ennakkoluuloista. Tokihan rotta oli joskus saattanut jotain tehdä jossakin, ei Jed sitä voinut tietää, mutta rotta ei ollut tehnyt mitään ansaitakseen tämän hölmöläisjoukon vihan. Rotan lyhyen puheenvuoron aikana celdorilainen otti toisenkin pistoolinsa käteen, ja tuijotti miesjoukkoa tuomitsevasti.
"Toisin sanoen, te vain näitte tämän rotan jossakin ja päätitte tappaa sen? Oletteko te edes aiemmin nähnyt ikinä hänenkaltaisiaan muuta kuin joissakin typerissä huhuissa? Turpa tukkoon! Äläkä sinä rotta häivy mihinkään!" arpinaama tivasi joukolta, samalla tiuskaisten puhemiehelle joka Jedistä näytti aikovan sanoa jotain, ja kaiken varalta vielä lopuksi rotalle. "Te kirotut älykääpiöt. Häipykää silmistäni ennen kuin ammun teidät", demoninmetsästäjät vaati, nostaen molemmat aseensa osoittamaan joukkoa. "NYT!" hän käski, ja tehosti vaatimustaan ampumalla maahan johtajan eteen, tuprauttaen ihan kivan määrän lunta ryökäleen päälle. Aseen ärjäisy olisi sivistymättömille junteille todennäköisesti kuin jonkinlainen paholaismainen maaginen tuhokone, ilman kun täytti pakostakin ruudinsavu. Jed toivoi että tuo toimisi, sillä eihän oikeasti halunnut noita onnettomia tappaa. Todennäköisesti miehet kuitenkin olivat ihan tavallisia ihmisiä, joilla vain oli ennakkoluuloja. Eivät he kuolemaa ansainneet, mutta opetuksen kyllä. Ehkäpä tämä saisi heidät harkitsemaan hieman tarkemmin ennen kuin nuo seuraavan kerran hätisteleväisivät sattumanvaraisia omituisen näköisiä olentoja.
|
|
|
Post by submarine on Dec 16, 2008 20:56:04 GMT 3
Joukon johtaja näytti siltä, että oli juuri aikeissa vastata naaman edessä karjujalle kokeilemalla, kuinka syvälle tämän päähän saisi kirveensä iskettyä. Sitten tämä äkkiä saikin aivan muuta ajateltavaa. Tai todennäköisesti ajattelemisella ei ollut parkaisun ja selälleen kaatumisen kanssa yhtikäs mitään tekemistä, se näytti sujuvan hyvin luonnollisesti. Mies piteli itseään, kuin asetta ei oltaisikaan tähdätty lumeen, vaan tähän, ja näytti olevan monta hetkeä aivan paniikissa, kykenemättä edes liikkumaan. Tämän toveritkin toimivat paljolti samalla tavalla, vaikka kaatuilua olikin vähemmän, kuin kyyryyn vetämistä. Parahtelussa ei kuitenkaan jääty toiseksi. Juoksemaan ei kukaan lähtenyt, mutta se johtui todennäköisesti siitä, että jalkoihin ei juuri nyt saatu yhteyttä. Miehille järkytys oli ollut niin kova, että kesti hetken, ennen kuin nämä alkoivat oikeastaan edes pelätä.
Iksaa ei onnistunut näyttämään hiukkaakaan sen vähemmän järkyttyneeltä, kuin miehetkään. Kukaties hän oli enemmänkin, sillä vaikkei hän jaloiltaan pudonnutkaan, katosi hetkeksi kaikki käsitys kaikesta. Hän tajusi painuneensa kasaan keihän pään eteen vietynä, jalat jännityneinä ryntäämään pakoon. Hän ei kuitenkaan rynnännyt, vaan sai tarpeeksi nopeasti ohjat takaisin käsiinsä. Hänen rottansa vinkui vähintäänkin järkyttyneenä ja vähitäänkin valmiina ryntäämään pakoon. Iksaa ei kuitenkaan antanut sen, vaan jäi sydän hakaten tuijottamaan miehen rautakeppiä, joka oksensi ilmoille mustaa savua. Se oli äkkiä ärjäissyt ja sylkenyt ilmoille valtavan lieskan. Ja se oli räjäyttänyt maan miesjoukon jalkojen edessä. Rotta päätti, ettei todellakaan yrittäisi juosta.
Miesjoukkokaan ei näyttänyt enää hiukkaakaan niin halukkaalta lynkkaamaan ketään. Kun nämä tajusivat, mitä juuri oli tapahtunut, tuijotti koko viisikko silmät ymmyrkäisinä miehen savuavaa asetta. Maahan kaatunut ei uskaltanut edes nousta siivoamaan, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Muutamalta valui kuola leukaa pitkin, sillä suun sulkeminen oli äkkiä aivan liian yhdentekevää. Miehet tunsivat puhdasta pelkoa vailla uljauksia tai mitään tekosyitä. Nämä olivat kaikki jonkinlaiseksi paholaisen velhoksi osoittautuneen muukalaisen voimista.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 17, 2008 19:44:00 GMT 3
((Tulee melko lyhyt vuoro, kun ei oikein voi tehdä tällä vuorolla mitään))
"Enkö minä käskenyt teitä perhanan idiootteja painumaan helvettiin täältä?" Jed tivasi raivoissaan, ja alkoi lähestyä tuota pikkujoukkoa, pistoolit valmiina. Miehen ilme ei luvannut armoa, jos nuo onnettomat eivät tajuaisi omasta parastaan voisi käydä huonosti. Tai ainakin sen vaikutelman Jed halusi antaa, joukko näytti olevan jo niin peloissaan, että eiköhän tämä riittäisi saamaan nuo pakenemaan. Jos ei, niin vastaan tulisi iso ongelma, mutta nyt ei ollut aikaa miettiä sitä. Tällainen bluffi yleensä toimi tällaisten yksinkertaisten maalaistolvanoiden kanssa, joten toivottavasti se ei lopettaisi toimintaansa nyt.
|
|
|
Post by submarine on Dec 17, 2008 22:43:12 GMT 3
Miesjoukko vilkuili silmät pyöreinä ensin toisiaan, ja sitten taas miestä. Näiden suurimmaksi ongelmaksi näytti muodostuneen se, että jos nämä lähtisivät liikkumaan liian äkillisesti, jo aivan äärimmilleen venytetty rakko saattaisi hyvinkin antaa periksi. Riskistä huolimattakin nämä näyttivät ärähdysten jälkeen päättävän hyvin nopeasti sen olevan hyväksyttävä. Kuin yhtenä miehenä kaikki viisi - maahan kaatunutta myöten - ampaisivat pakoon, huitoen mennessään kirveet ja nuijat käsistään, etteivät ne hidastaisi menoa. Varmastikaan nämä eivät olisi juosseet niin hanakasti, jos olisivat tienneet oikeastaan yhtään mitään miehestä ja tämän aseesta, vaikkeivät kuitenkaan varmasti seisoneetkaan vain typerästi aloillaan, mutta kaikki, minkä nämä tiesivät juuri nyt, oli että mies oli juuri räjäyttänyt maan jalkojen juuressa helvetillisellä jyräyksellä, ja uhkasi tehdä saman heillekin. Se antoi aihetta juosta nyt ja miettiä vasta myöhemmin.
Iksaa ei juossut. Toisin kuin miesjoukon kohdalla, oli häntä käsketty varta vasten pysymään paikoillaan. Hän ei todellakaan aikonut rikkoa käskyjä. Mutta sen sijaan hän koetti parhaansa mukaan saada tilanteesta paremman kuvan ja silmäili miehen rautatikkua. Osittain hän koetti saada siitä paremman kuvan, mutta osittain se oli myös puhdasta uteliaisuutta. Rotalla ei ollut harmainta aavistustakaan kapistuksesta, ja tietenkin se kiinnosti. Pitkälti hän myös pelkäsi, mutta pelon takaa kurkisteli kuitenkin palava kiinnostus aivan ihmeellistä esinettä kohtaan. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään sen kaltaistakaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Dec 28, 2008 17:46:56 GMT 3
Jed tuijotti hiljaa pakenevia maajusseja, pieni hymynpoikanen kasvoillaan. Näytös oli toiminut täydellisesti, vaikka tuo tarkoittikin, että hänen ei kannattaisi tarkastaa lähintä kylää kuten oli aiemmin suunnitellut, miehet kun epäilemättä olivat sieltä ja levittäisivät tiedon tapahtumista koko kylälle. Celdorilainen ei halunnut koettaa onneaan mahdollisesti vihamielisen kylän kanssa, joten oli parempi vain jatkaa matkaa.
"Rotta", Jed sanoi, pakenijoiden vihdoin kadotessa näkyvistä, kääntyen otuksen puoleen, "olet minulle henkesi velkaa". Ankara ilme oli palannut miehen arpisille kasvoille, mutta se ei ollut aivan niin armoton kuin se oli ollut tämän pistäessä miesjoukon pakenemaan. "Saat maksaa sen palveluksen takaisin. Kiitos tämän kohtaamisen, en voi käydä hankkimassa uusia varusteita lähimmästä kylästä ennen kuin lähden kulkemaan läpi tuolla päin olevan vuorijonon yli", mies viittoi toisen laakson rinteen yli, jonka takaa pikkuisen näkyikin korkeimpien vuorien huippuja, "joten sinä saat auttaa minua ylittämään nuo, ja pääsemään määränpäähäni, erääseen kaupunkiin tuolla vuorien toisella puolella. Mikäli tämä ei miellytä, niin, no", Jed vain virnisti ja heristi pistooliaan.
"Miten on, rotta?" matkalainen kaukaisilta mailta kysyi, ja jäi hiljaa odottamaan rotan vastausta. Tällä kertaa Jedille ei ollut kovinkaan paljoa väliä miten rotalle kävisi, eihän hän ollut rottaa pelastanut muuta kuin periaatteen tähden. Samaa periaatetta seuraten Jed myös ampuisi rotan tarpeen tullen, ja kohauttaisi lähinnä olkiaan. Kyllä matka yksinkin onnistuisi, hankalampihan se vain olisi. Viime kylässä jossa tuo oli vieraillut, kyläläiset olivat kertoilleet paristakin eri isosta pedosta joita tuollapäin piti majailla, puhumattakaan ryöväreistä, peikoista ja muista ikävistä asioista.
((Juu, palasinpas joululomilta.))
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2008 20:09:33 GMT 3
Eipä Iksaan tarvinnut juuri vaihtoehtojaan punnita. Kylään ei ollut menemistä, eikä hän muutenkaan osannut matkata oikeastaan suuntaan taikka toiseen tässä maassa ja tämän lumen keskellä. Matkaseura - etenkin, jos sillä oli tulta syökseviä tappokaluja - oli aina hyödyllistä, etenkin tällaisessa paikassa. Rotta oli jo lyhyen oleilunsa aikana todennut tämän pohjoisen karuksi ja ankaraksi paikaksi, niin väeltään kuin itsessäänkin. Hänellä siis ei ollut mitään sitä vastaan, että mies halusi hänet mukaansa, eikä hänellä ollut myöskään vaihtoehtoja. Eipä sitä tarvinnut turhan kauaa pohtia. Olkoonkin, ettei hän mennyt mihinkään takuuseen miehen turvallisuudesta. Siis tämän turvallisuudesta hänelle. Etenkin metallikeppinsä kanssa.
"Hyväksyn", Iksaa vastasi. Hänellä ei tosiaan ollut mitään suurempaa tätä vastaan, vaikka vuoret hieman arveluttivatkin, mutta hän osasi kyllä jo nyt arvata, että Gruut ei ollut yhtä tyytyväinen matkaseuraan. Valtava rotta ei näyttänyt vieläkään hiukkaakaan rauhoittuneelta, vaan luimi miehelle. Se oli selvästikin järkyttynyt tämän äskeistä räjähdystä juuri niin, kuin eläimeltä saattoikin odottaa; pohtimatta asiaa sen kummemmin ja aikomatta harkita kantaansa uudelleen. Ei Iksaa pelännyt sen harmeja aiheuttavan, se vain kyräili miestä ja pysyi loitolla tästä, mutta se oli saanut ensivaikutelman, eikä aikonut luopua siitä. Se oli rotta, ja rotat tapasivat olla sellaisia.
Iksaa itse oli valehtelematta jopa kiinnostunut siitä, mitä mies äsken oli tehnyt. Kun pelko ja äkillinen järkytys antoivat sijaa, valtasi uteliaisuus sumeilematta itselleen alaa. Kun pysähdyttäisiin sitten jossakin - mies oli kaiketi halukas lähtemään heti, ellei hän erehtynyt - vaiheessa, kyselisi hän siitä, ja kukaties voisi tuurilla jopa vilkaista. Hän tapasi olla estottoman kiinnostunut kaikesta hiukankaan erikoisesta, eikä jokin tällainen todellakaan oli poikkeus. Nyt rotta ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan nosti vain keihäänsä paremmin olalle ja kohensi pienehköä nahkasäkkiään, jonka oli jollakin ilveellä onnistunut pitämään mukanaan.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Jan 7, 2009 14:43:33 GMT 3
((Ja nyt palasin sairastamasta...))
Jed vain nyökkäsi hyväksyvästi rotalle, ja heilautti kättään rotalle merkiksi, että tuon pitäisi seurata. Celdorilainen palasi aiemmalle levähdyspaikalleen, ja nappasi reppunsa takaisin selkäänsä. "Ja nyt painutaan nopeasti helvettiin täältä - ne idiootit voivat vielä tulla takaisin kavereidensa kanssa", tuo sanoi rotalle. Mies ei itse tähän kovinkaan paljoa uskonut, mutta ei sitä ikinä tiennyt. Ei se olisi ensimmäinen kerta kun niin olisi Jedille tapahtunut - eli että joku jonka hän luuli jo paenneen tulikin takaisin apujoukon kanssa. Se oli aina yhtä ikävä yllätys.
"Meidän täytyy päästä vuorile ennen yötä, yöllä tulee myrskyämään", kokenut matkaaja totesi katseltuaan hetken länteen, ja muutenkin ilmaa tutkailtuaan. Lännessä päin oli sangen runsaasti pilviä, ja ne olivat tulossa kohti. Pakkanenkaan ei ollut kovin kireää tänään, vaikka tuuli olikin todella pureva, molemmat tosiseikat tukien miehen sanoja. "Tämän laakson ja vuorten välillä on lähinnä suojatonta aavaa, joten ymmärrät vissiin minkä takia meille tulee kiire", Jed sanoi, ennen kuin lähti tarpomaan kohti toista laakson rinteistä. Kohtuullisen ripeällä tahdilla rottien ja miehen pitäisi olla perillä pimeän tulon aikoihin, ja ennen myrskyä, ellei demoninmetsästäjän arvio ollut väärä - tai jotain sattuisi matkalla joka hidastaisi heitä. Silloin he olisivat pulassa. Aavalla onneksi mahdolliset ongelmat yleensä pystyy näkemään hyvissä ajoin, jolloin niitä voi yrittää välttää.
Laakson rinne ei ollut kovin jyrkkä, ja antoipa se suojaa pahimmalta tuuleltakin, puita kun rinteellä oli vähän siellä sun täällä. Asiat olisivat toisin heidän päästessä aavalle, siellä tuuli saisi puhkua koko vimmallaan, eikä Jed odottanut sitä innolla. Vaikka hänen asunsa olikin suunniteltu kestämään käytännössä minkälaista säätä hyvänsä, eihän sitä ikinä tiennyt mihin sitä joutui hänen ammattissaan, mutta pureva tuuli vaikkuttaisi silti jonkin verran, etenkin suojattomiin kasvoihin. No, siitä saisi huolehtia parinkymmenen minuutin kuluttua, kunhan he olisivat päässeet rinteen ylitse itse aavalle.
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2009 16:22:47 GMT 3
Iksaa lähinnä vain nyökkäili miehen sanoille. Eipä hänellä mitään lisättävää siihen ollut, tämä tuntui tietävän hyvin, mitä teki ja miten täällä piti toimia. Hän taas ei, ja sekin oli yksi syy lisää olla oikeastaan vain hyvillään tästä käänteestä. Tajusihan hän toki, mitä tämä tarkoitti, mutta vasta kun tämä sanoi. Ei hän olisi osannut mitään myrskyjä odotella, ei näkemiltään pilviltä eikä täällä. Hän oli tottunut etelään, omaan kotiseutuunsa. Siksipä hän tunsi olonsa kaiken muun lisäksi myös melko kylmäksi, olipa turkkia eli ei. Sen kesti, ainakin vielä, mutta joka tapauksessa vilutti. Etenkin paljaalta kuonolta, silmien ympäriltä ja korvista. Kun vastaan tulisi joku, joka oli valmis myymään rotallekin, koettaisi hän hankkia edes jotakin päälleen. Jos hänellä nyt olisi rahaa.
Kiivetessään miehen perässä, aina sivusilmällä Gruutia vilkaisten, mäenrinnettä ylös tuijotteli Iksaa vuoria. Siellä tulisi varmasti olemaan vähemmän mukavaa, kuin tähän asti oli ollut. Hän oli kulkenut lähinnä vain asutusten ympärillä ja teitä pitkin, ja kävi järkeen että kummatkin olivat vähemmän ankarilla alueilla. Nyt oltiin mitä ilmeisimmin menossa sinne, minne kukaan ei todellakaan asettunut asumaan. Rotta oli jo tullut huomanneeksi, että raskasta rasitusta tai kuumaakin ikävämpää oli kylmä. Kotonaan hän oli nähnyt lunta muutaman kerran koko elämänsä aikana, eikä sitä koskaan ollut paljoa. Täällä sitä oli ilmeisesti melkeinpä aina. Mutta yksi etu siinä kyllä oli: janoon kuoleminen oli sula mahdottomuus.
"Mikä se... ase?" Iksaa kysäisi ohimennen, kun alettiin olla jo melko pitkälti rinteen laella. Hän olisi mieluummin kysellyt vasta, kun sille oli paremmin aikaa ja mieskin voisi selittää rauhassa, jos nyt edes aikoi selittää, mutta kiipeäminen oli kaikin puolin tapahtumaköyhää, ja mielessä alkoi nopeasti pyöriä asia jos toinenkin. Kukaties mies voisi ainakin ohimennen valottaa hieman käyttämäänsä asetta. Rotta epäili puolittain, että ehkäpä se oli ollut silkkaa taikuutta, kuten miesjoukkokin, mutta hän oli nähnyt esineen kuitenkin ohimennen, ja se oli näyttänyt melko monimutkaiselta. Kukaties siinä olisi jotain muutakin.
|
|