|
Post by submarine on Feb 3, 2009 21:14:47 GMT 3
"Niinpä niin. Ja jos ei ole, te teette muiden asioista omianne. Niinpä niin. Ja liikutte hyvässä seurassa", mies vastasi happamaan sävyyn, tuhahtaen ohimennen kumpaakin rottaa kohti. Tämä pyyhki jälleen partaansa toisella kädellä, ja käänsi katseensa kohti tulta. Tämä ei pitänyt vieraistaan, sitä tuskin olisi ollut sokean idiootinkaan vaikea tajuta. Vanhus käyttäytyi, kuin olisi toivonut kylmäkiskoisuuden ajavan vieraansa pois omia aikojaan, muttei näyttänyt aikovan tehdä mitään sen erikoisempaa. "Ja uskotte olevanne oikeutettuja mihin vain ja oikeassa missä vain. Kyllä minä teidät tiedän, ja niin tiedän teidän 'tärkeät asiannekin'"
Iksaalla ei ollut aavistustakaan siitä, mistä puhuttiin, eikä häntä oikeastaan edes kiinnostanut. Hän vain katseli tulta, ja tuli siinä samalla katsoneeksi myös miehen käsiä. Ne näyttivät tulen ylläkin kalpeilta ja kylmiltä, vaikka vanhus oli varmasti ollut luolassa jo hyvän hetken. Kenties tällä ei veri kiertänyt kunnolla. Mutta joka tapauksessa Iksaa alkoi pikkuhiljaa lämmetä, tai ainakin uskoi lämpenevänsä. Hän oli ollut niin kylmissään, että mikä tahansa vähemmän kylmä tuntui heti suorastaan lämpimältä. Tai jotakin siihen suuntaan. Joka tapauksessa hän oli saanut hieman tuntoa takaisin raajoihinsa.
Kun pahin kylmä oli mennyt, onnistui Iksaa jopa kiinnostumaan aavistuksen muustakin, kuin vain omista kohmeisista osasistaan. Kaikkein kiinnostavin oli ilman muuta miehen tulikulho. Siellä oli kai jotakin palavaa, vaikkei hän mitään nähnytkään - vaikka melko lähellä istuikin. Liekit vain näyttivät nousevan kulhosta, eivätkä oikeastaan edes savuttaneet. Eikä niitä ollut edes paljoa, reilusti vähemmän kuin tavallisessa nuotiossa, mutta ne tuntuivat silti kuumilta. Rotta ei aikonut millään muotoa alkaa tutkimaan lähemmin, mutta outoahan se silti oli. Ja niin olivat miehen kädetkin, tuli lähestulkoon nuoli niitä ja ne olivat silti kalpeat, eivätkä osoittaneet mitään aikomustakaan tuntea kipua. Tarkemmin ajatellen Iksaa olisi sittenkin voinut haluta vilkaista kulhoa, jos tilaisuus olisi tullut...
|
|
|
Post by CutKiire on Feb 10, 2009 20:52:32 GMT 3
"Tuskinpa", Jed vain tuhahti. Epäilemättä vanhus oli nähnyt jotain Celdorin ikävimmistä puolista (joita kyllä riittää), mutta Jed epäili erittäin suuresti että mies olisi ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Nimettömät miehet tekivät mitä lystäsivät, eikä keisari eivätkä muut johtajat niistä toimista aina tienneet tai hyväksyneet. Aina silloin tällöin Jed kiitti onneaan siitä, että oli ryhtynyt demoninmetsästäjäksi eikä siihen toiseen uskonnolliseen fanaatikko-ryhmään, eli Nimettömiin Miehiin (vanhahtava nimi kyllä pitäisi vaihtaa, onhan siellä naisiakin, Jed tuumi hieman). Olisihan sitä saanut enemmän valtaa, ja jonkin verran enemmän itsenäisyyttä, mutta vastapainoksi olisi kyllä saanut heittää omalletunnolle hyvästit. Eipähän vanhus tosin välttämättä olisi tarkemmin tiennyt mitään Nimettömistä, nuo kun yleensä varmistivat että mahdollisimman harvat tiesivät heidän mukana olostaan, eivätkä suurin osa celdorilaisistakaan tiennyt heidän olemassaolostaan.
"Celdorilaiset eivät ole mikään suuri harmaa identtinen joukko, vanhus", Jed jatkoi selityksenä, ja vilkaisi toisen käsiä. "Etkä taida olla ihan normaali", totesi tuo ohimennen, alkaen suhtautua hieman varovaisemmin kuin ennen. Tokihan hän jo aiemmin oli ollut varovainen, mutta nyt oltiin täysin valmiudessa minkä tahansa varalta. Celdorilainen inhosi tällaisia tilanteita, joissa ei täysin tiennyt missä mennään. Rotta sentään tuskin häipyisi mihinkään vaikka mitä kävisi, ulos myrskyyn kun olisi aika paha paeta. Petoksen mahdollisuus oli myös pieni, Jed kun uskoi, että rotta tuskin haluaisi itsekään yksin liikuskella täällä pohjoisessa, ilmeisesti rotallekin vieraalla maalla.
|
|
|
Post by submarine on Feb 10, 2009 22:02:29 GMT 3
"Eivät, hulluutta ja julkeutta on montaa sävyä ja laatua, aina valkoisesta mustaan. Monet teistä tuntuvat olevan myös iljettävän oma-aloitteisia, kun tarve vaatii. Ei harmaata massaa", vanhus vastasi tulen nuoleskellessa tämän sormia. "Enkä olekaan, ainakaan sinun kannaltasi. Mutta oikeastaan se olet sinä, ja te kaikki muut, jotka ette ole normaaleja. Te ette tiedä, mitä se edes tarkoittaa. Te olette muukalaisia täällä. Ja niin alkaa olla tämä kansakin. Ei muista enää. Teistä se johtuu, teistä ja kaikista muista." Mies puhui innottomaan, happamaan sävyyn, eikä peitellyt selvää happamuuttaan toista kohtaan. Tämä ei myöskään katsonut toista silmiin, vaan tuijotti alaspäin. Mutta tämän kasvoillakin näkyi selvä ja kätkemätön paheksuminen. "Mutta lopulta tekin koette seuraukset. Te tietäisitte, jos kuuntelisitte, mutta olette kuuroja. Unohdettuna raivo kasvaa. Vielä näette."
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Feb 16, 2009 20:22:29 GMT 3
"Älä hulluja puhu hölmö. Jos sinä olet erilainen kuin kaikki muut, et ole normaali. Se ei vaikuta asiaan onko maailma muuttunut vai ei niistä ajoista jolloin sinut olisi laskettu normaaliksi", Jed heitti väliin vanhuksen jaaritteluihin, hieman ärtyneenä. Loistavaa, joku sekopää alkemisti. Olisikohan vielä liian myöhäistä palata ulos?
Demoninmetsästäjä katsoi vanhusta pitkään ja hartaasti tuon saatua paatoksensa loppuun. Vanhuksen sanat olivat samanlaiset kuin suurin piirtein jokaisella hullulla maailmanlopun-ennustajalla jonka Jed oli tavannut, sanamuoto saattoi vaihdella hullulta toiselle, mutta asian ydin oli aina sama. "Mistä unohdetusta raivosta sinä muka höpiset? Eihän tuossa ole järjen hiventäkään, unohdettu raivo ei kasva vain koska se on unohdettu. Ellet sitten tarkoita raivoa josta ei välitetä, milloin asia voi olla eri, mutta sanoisit suoraan etkä jaarittelisi sekavia. Ei ihmekään ettei kukaan kuuntele sinua, kun ei sinun suustasi tule kahta järkevää lausetta peräkanaa", celdorilainen vastasi vanhukselle suorastaan vihaisena.
"Tiedätkö kuinka montaa sotaa on käynnissä joka puolella tätä kurjaa maailmaa jossa elämme? En minäkään, mutta melko varmasti luku on tusinan paremmalla puolella, enkä nyt edes laske sisällis-sotia tähän lukuun", Jed jatkoi, tuijottaen vanhusta yhtä paheksuvasti kuin vanhuksen ilme oli."Ihmisiä ja muita kuolee päivittäin valtavat määrät, poliittisia levottomuuksia on aina ja kaikkialla, kansa elää miten nyt pystyykään tässä maailmassa. Ihmisillä on tärkeämpiäkin huolia kuin yksittäisten höpisijöitten kuuntelu", mies lisäsi, tehden käsillään puhettaan korostavia eleitä.
"Näytät kokeneelta, mutta et kyllä ymmärrä kokemaasi kunnolla. Luulet käsittäneesi kaiken, mutta olet vain katkeroitunut, ja sen takia et pysty katsomaan nenääsi pitemälle. Uskot saaneesi selville kaiken väärän maailmassa, mutta et osaa katso tämän totuutesi ohi ja huomataksesi kaikkea muuta mikä maailmaa vaivaa", Jed päätti pitkän ja vihaisen paatoksensa.
|
|
|
Post by submarine on Feb 16, 2009 21:52:11 GMT 3
Vanhus ei yllättäen muuttunutkaan sen happamammaksi, kuin oli jo. Kukaties tämä ei oikein enää voinut, mutta ehkäpä, vain aavistuksen verran, tämän silmäkulmassa pilkotti huvitus. Vaiko sääli? Vai oliko se sittenkin jotakin muuta? "Minun ei tarvitsisi puhua sitä vähääkään, jos teidän kaltaisillanne olisi enää korvia, joilla kuulla. Minä en puhu teidän raivostanne, minä puhun niiden raivosta, jotka on jo unohdettu. Te ette enää muista ettekä välitä. Ja sen rinnalla teidän, pahaisten lapsien ja pyrkyrien, kaikki viha on pelkkää naurettavaa kihinää. Teidän kaltaistenne turha kiihko naurettaville jumalille ja surkeille aatteille on pelkkä mitätön kaiku. Kaikki, mitä teette, katoaa ennen pitkää omaan turhuuteensa. Mutta pian sekin loppuu. Raivossa on uusi sävy. Mutta ettehän te sitä kuule", mies puhui. Tämän ääni oli saanut aavistuksen kiihottuneen sävyn, mutta samalla myös väheksyvän ja - toden totta - säälivän.
"Kokenut minä olen. Minä vain en ymmärrä, kuten sinä. Sinä, te kaikki, olet se, joka ei tässä maailmassa ymmärrä oikein. Synnyit tänne aivan liian myöhään. Synnyit valheeseen, jonka te loitte unohdettuanne. Ilman korvia. Rotat kuulevat vielä - ainakin jotkin rotat. Tuolla ei ole enää korvia. Sekin on syntynyt valheesen, kuten sinä ja sinun kaltaisesikin", vanhus jatkoi, osoittaen Iksaata ohimennen sormella. Vaikka tämän äänessä olikin kiihkoa, eivät tämän eleet juuri vastanneet puhetta. Tämä ei huitonut tai elehtinyt, kuten tavalliset fanaattiset, eikä muutenkaan näyttänyt siltä, kuin aikoisi kaatua pikapuoliin hurmeessa maahan. Sormellakaan ei osoiteltu hullun lailla sohien, vaan se vain ojentui. Mies näytti osaavan sentään hillitä itsensä.
Iksaalla ei vieläkään ollut hajuakaan siitä, mitä nyt puhuttiin. Siksi siitä olikin helpompi olla välittämättä, ja tuijotella vaikka palavaa kulhoa. Miksi vieressä oli toinen kulho? Miksei tuli polttanut miehen käsiä, vaikka lämmittikin luolaa? Paljon kysymyksiä, ja vastauksia olisi saanut vain yhdellä tavalla, mutta huono oli lähteä kulhoa sörkkimäänkään, kun mies oli paikalla. Hän vain istui aloillaan ja keskittyi olemaan mahdollisimman lämmin ja kaikki varpaat ja sormet omaava. Siinä oli, kun asiaa mietti, aivan tarpeeksi juuri nyt.
|
|