Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 8, 2008 3:40:45 GMT 3
Dante ei voinut sanoa liiemmin pitävänsä talvesta. Illat ja yöt olivat pimeitä, kylmiä ja lähes kokonaan vailla valonsäteitä. Poikkeuksen tietysti loivat yöt, jolloin täysikuu paistoi taivaalta ja tähdet tuikkivat kirkkaina mustalla yötaivaalla. Silloin valkoinen hanki säihkyi kuin siihen olisi upotettu miljoonittain pieniä timantteja. Mutta tämä yö oli sellainen kuin useimmat muutkin (ainakin mikäli mieheltä kysyttiin) : Kylmä, märkä ja ikävä. Dante käveli ripeää tahtia kohti asuntoaan, joka oli pieni mutta varsin kotoisa mökki erään metsän laidassa. Korvessa niin sanotusti, muttei se miestä haitannut, hän asui mieluusti muista hieman erillään. Matkaa oli vielä parisen kilometriä ja Dante harmitteli sitä ettei yksinkertaisesti jaksanut juosta.Hän oli liian heikossa kunnossa johtuen siitä ettei ollut syönyt pitkään aikaan. Tie, mitä pitkin mies kulki, oli hyvin rauhallinen näin myöhään yöstä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että maisema ympärillä olisi ollut autio. Tienvarressa kököttänyt talviturkkiin sonnustautunut jänis pinkaisi vinhaa vauhtia pakoon lähestyviä askeleita. Dante katseli sen menoa ja huokaisi. Mies tai vampyyri, kummaksi häntä halusikaan kutsua, keräsi voimansa ja ampaisi jäniksen perään. Jänis ei kerinnyt pitkälle kun Dante jo oli saanut sen kiinni.Hän piti henkensä hädässä reuhtovasta eläimestä lujasti kiinni ja paljasti kulmahampaansa.Jänis kuoli nopeasti ja suhteellisen kivuttomasti. Kun Dante oli syönyt kyllikseen, hän laski eläimen ruumiin maahan ja peitti sen varovasti lumella. Mies huokaisi raskaasti.Tätä hän vihasi, oli pakko tappaa. Ihmisiä Dante ei käyttänyt ravintonaan ja vältteli suuria ihmisjoukkoja, sillä pelkäsi janon yltyvän liiaksi. Eläimienkn tappaminen tuntui pahalta. Dante loi viimeisen silmäyksen lumikasaan, jonka suojissa jäniksen ruumis oli ja jatkoi sitten matkaansa tiellä. Mies käveli omiin ajatuksiinsa vaipuneena pitkän tovin, kunnes tajusi, että joku muukin oli liikkeellä. Se joku käveli samaan suuntaan kuin hänkin, takanapäin, mutta vielä suhteellisen kaukana jäljessä, ehkä 300 metrin päässä, erään tienmutkan takana. Dantea kiinnosti, niin ihmismäistä kuin se olikin, tietää kuka liikkui tähän aikaan täälläpäin, missä mies ei ollut pitkään aikaan ketään muuta tavannut. Hän pysähtyi tiensivuun ja nojasi selkänsä vasten suuren puun runkoa. Puun luurankomaiset, lehtensä pudottaneet oksat loivat oivan suojan katseilta ja yön varjot tekivät mahdolliseksi sen, että tiellä kulkija ei miestä nähnyt, ellei katsonut tarkkaan.Jos kulkija kuitenkin terästäisi katseensa, hän näkisi normaalipituisen, hoikan miehen jonka lyhyet kuparinpunaiset hiukset kehystivät tavallisen oloisia mutta silti sangen puoleensavetäviä kasvoja, joista katsoivat valppaana pari jäänsinisiä, ystävällisen oloisia silmiä. Miehen suupielissä saattoi huomata pienet hymykuopat. Kulkija saattoi myös huomata lähes marmorinvalkean ihon ja epätavallisen terävät kulmahampaat. Jos siis keksi katsoa puun varjoon.. ((Kuka vain mukaan ))
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 8, 2008 18:44:00 GMT 3
Vaikkakin puolipitkä hame jota neito piteli päällään oli ohut, ei silti tuo pureva pakkanen joka ilmaa piiskasi, miltein millään vaikuttanut ulkoapäin häneen, tai ainakin siltä se vaikutti, mutta siitä ei voinut olla varma, sillä illan pimeys oli jo miltein ehtinyt kokonaan kätkeä hänet allensa. Ainoa asia mitä ulkopuolinen voisi pitää omituisena, oli neidon punaiset silmät, jotka välkehtivät pimeydessä joka kerta kun kuun valo niihin osui. Valkoinen iho tuskin oli millään tavalla omituinen, sillä kaiken kylmyyden keskellä jopa ihmisten lämmin veri muuttui jähmeämmäksi, poistaen heille sen niin tunnetun punaisuuden ja muut värit kasvoiltaan. Neidon puolipitkät vaaleansiniset hiukset iskivät vasten hänen kasvojaan tuulen heitellessä niitä, mutta kuten ei kylmyydestäkään, niin myöskään siitä ei neito välittänyt juuri lainkaan, vaan jatkoi päättäväisesti laahustamistaan.
Marei, sen nimisenä neito tunnettiin tuohon aikaan, sillä ties kuinka monet ajat oli hän mennyt yksinään läpi, sillä liiemmin ei hän ihminen ollut, vaan hän kuului yönlapsien joukkoon, jotka myös ihmisten maailmassa tunnettiin vampyyreina. Pieni hymyn tapainen nousi neidon kasvoille tämän sattuessa katsahtamaan ylös taivaalle, missä tuo ihana kuu paistoi miltein selkeältä taivaalta. Juuri tuollaisina yönä hän toivoi että voisi elämänsä viettää jollain muulla tavalla kuin yksin, kuin hän oli jo monet tuhannet vuodet tehnyt, vaan oliko Mareilla ollut minkäänlaista mahdollisuuttakaan normaaliin elämään, kuin nuo, jotka häntä vampyyriksi kutsuivat välttelivät häntä. Neito huokaisi hiljaa, ja pyyhkäisi kylmää silmäkulmaa, vaikkakaan se ei millään tavalla ollutkaan vettynyt.
Vaan oliko se pelkkää onnenkauppaa vaiko sattumaa, tai ehkä jopa silkkaa kohtaloa, että hän ei liikkunutkaan yksin tänä yönä. Neidon silmät muuttivat väriään nopeasti tumman punaisesta täysin mustiksi, ja Marei sähähti onnessaan. Ehkäpä tänä yönä hän saisi sammuttaa janonsa, sillä hän ei tällä hetkellä välittänyt mikä eteensä sai, kunhan toisen suonissa virtasi tuo ihana elämän nektari. Hän ehti nähdä vain hetken tuon toisen kulkijan, ennen kuin omituinen vaeltaja katosi yön varjoihin, eikä Marei häntä enään nähnyt, vaan siitäkö neito innostui entistä enemmän, sillä pitkään aikaan, ei hän ollut saanut kunnon vastusta, ja nyt pitkän ajan kuluttua joku tuntematon tarjosi hänelle vertaista vastusta. Vain pieni virnistys ehti näkyä hetken ajan, kunnes neitokin katosi tuultakin nopeammin muiden katseista, liikkuen hiljaa kuin hiiri puusta toiseen, pysyen kaiken aikaa varjoissa kunnes pääsi tuohon kohtaan, missä luuli vaeltajan kadonneen, ja kyyristyi kuin kissa valmiina hyökkäämään isolle oksalle, tuijotellen mustilla silmillää ympärilleen. "Kerrankin saan vertaiseni vastuksen, mutta pian minä sinut löydän!" Marei nauroi niin että miltein koko metsä hänen ympärillään kaikui hieman kolkon lailla, peittäen sen minkä hän halusi, sen mistä ääni oikeasti tuli.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 8, 2008 20:49:17 GMT 3
No minne se kulkija nyt katosi, Dante mietti hieman harmissaan. Toinen näytti kadonneen kuin savuna ilmaan. Vampyyrin korvat olivat kuitenkin tarkat ja hän kuuli oksien kahinaa, niin hiljaista, ettei ihmiskorva sitä juuri tuulesta erottaisi. Mutta mies ei ollut aivan varma, mistä ääni tuli. Hän nojasi puuhun huolettoman näköisena, mutta sinisten silmien katse oli valpas ja aistit olivat täydessä toiminnassa. Hän ei haistanut ihmisille tyypillistä ominaistuoksua, hän ei haistanut yhtään mitään.Kyseessä siis luultavasti ei ollut ihminen. Se ei vampyyria huolettanut, päinvastoin, sai hänet entistä uteliaammaksi.
Pian Dante kuuli kolkon naurun kaikuvan metsässä. Pieni hymy kävi miehen suupielillä. Vai pelotellako toinen halusi? Tavallinen kuolevainen olisi luultavasti säikähtänyt, ainakin vähän, mutta Dante seisoi vain rennosti paikallaan. Miehellä ei ollut aavistustakaan mistä nauru kuului, sillä koko metsä kaikui. Hän hymähti hiljaa. "Jos pelotella minua aiot, siinä epäonnistut pahasti, arvon muukalainen." Dante virkkoi rauhallisesti ja yritti katseellan haravoida metsää, näkemättä kuitenkaan mitään. Samalla vampyyri pohti, mikä olento hänellä mahtoi olla vastassaan.
Dante ei todellakaan ollut tappelutuulella, hän oli vieläkin aivan liian heikko, yksi jänis ei paljon janoa pois vienyt, mutta jos toinen alkaisi riitaa haastamaan, kyllä hän puolustautuisi. Mieluusti Dante ei kuitenkaan kenenkään kanssa tapellut ja välttikin tappeluita viimeiseen asti. Mielestään mies oli liian kiltti ja hellämielinen vampyyriksi, mutta sitähän ei kukaan muu kuin hän tiennyt. Tosin ei Dante ketään tuntenutkaan, mitäpä sillä siis väliä, hän viihtyi yksin.Toisinaan loputon yksinäisyys alkoi kuitenkin ahdistamaan ja silloin mies yleensä nukkui vuoden tai pari. Ihmisten seuraa hän karttoi, sillä aina oli vaara, että joku tajuaisi, mikä mies oli laatuaan. Vampyyri, verenimijä, joka piti heti tappaa. Puuvaarnalla, ne sanoivat..
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 8, 2008 21:15:27 GMT 3
Marei kyräili itsekseen saadessaan vastauksen takaisin, ja naurahti heleällä äänellään, tuijotellen tiukasti pimeyteen mistä oli äänen kuullut. "Oi en minä sinua tänne tullut pelottelemaan, arvon kuuluisa maita matkannut, enkä liiemmin halua sinua täällä pidätellä kauempaa kuin on tarkoitus, siitä on vain sen verran kauan kun olen viimeksi toisen kulkijan tavannut." neito naurahti toiselle virnistäen pimeydelle näyttäen kulmahampaansa samalla. "Siis miksi minua kavahdat, sinä joka pimeydessä liikut, miksi et astu edespäin ja salli valon hyväillä sinun ihoasi, jota minä niin odotan." Marei jatkoi nopeasti kyräillen, mutta piti visusti itsensä salassa varjoissa.
"Astu valoon oi urhea soturi ja anna minun nähdä, sillä ethän antaisi näin pienen hennon tytön odotella yksinään, ja värjötellä kylmässä ilman suojaa. Haistan edessäpäin savua, ja tiedän että siellä on mökki yksi, ja jos arvaan oikein, niin se on sinun siellä. Vaan miksi kartat ihmisasutuksia, jotka aivan tässä lähellä ovat, miksi yksin asut niin kaukana heistä." Marei puhui arvuutellen, yrittäen parhaansa saada toisen näkyviin, sillä häntä huolestutti se, että ei vieläkään ollut täysin varma missä toinen oli.
Neito siirtyi hiljaa, mutta nopeasti jo toiseen puuhun, kierrellen aluetta, mistä luuli äänen kantautuvan, ja valmistautui iskuun. "Miksi oi sinä minua kammoat, en tahdo sinulle pahaa, sillä yksinhän minä vain täällä värjöttelen kylmässä sekä märässä, mitä minä mahtaisin noin vahvalle soturille kuin sinä, tule jo valoon ja pelasta minut kylmältä." Marei jatkoi kyräilyään heleällä äänellään.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 8, 2008 22:16:26 GMT 3
Vai kissa ja hiiri peliä muukalainen tahtoo, Dante mietti hymyillen. Sitä peliähän oli vallan mukava pelata kaksin. Hän antoi toisen puhua ja kuunteli pienen hymyn kareillessa suupielissä. "Arvon muukalainen, en ole urhea soturi, en laisinkaan, vaan yksinäinen matkalainen menossa kotia kohti. Ja mikäli olet pieni hentoinen tyttö, niinkuin sanot, sinun kannattaisi olla varuillasi.Metsä on täynnä vaaroja." Dante virkkoi ja hymyili leveämmin kulmahampaat hieman näkyen, eikä tehnyt elettäkään astuakseen näkyviin, vaan päinvastoin sulautui entistä paremmin varjoihin. Yöstähän oli tulossa varsin mielenkiintoinen.
"Kyllä arvaat oikein, jalo muukalainen, savu jonka haistat on lähtöisin vaatimattomasta mökistäni.Yksin ja eristyksissä asun omasta tahdostani, metsän siimeksessähän on aina hyvin rauhallista." mies sanoi ja seisoi liikkumatta suuren puun kyljessä. Dantea hieman huvitti ettei muukalainen ilmeisesti tiennyt missä hän oli.
Dante oli kuitenkin jo melkoisen uupunut ja kaipasi vain oman mökkinsä suojiin. " En minä sinua kammoa, matkalainen.Olen vain luonteeltani hyvn ihmisarka. Ja kylmältä en voi ketään pelastaa,vaikka haluaisin, sillä itse olen jo kylmempi kuin jää." vampyyri virkkoi ja päätti lopettaa leikin siihen. Hän astui pois metsän varjoista takaisin tielle. Nyt miehen saattoi nähdä selvästi. "Sait mitä halusit, näyttäydyin sinulle. Astuhan sinäkin jo esiin varjoista ja näytä kauniit kasvosi minulle." pyysi Dante, eikä pieni hymynkare vieläkään poistunut miehen huulilta, vain kulmahampaat olivat jälleen piilossa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 8, 2008 23:16:10 GMT 3
Marei ei voinut olla nauttimatta tilanteesta minkä oli saanut aikaan, kunnon kissa ja hiiri peli oli täydellinen nautinto tuona kylmänä sekä koleana yönä, niin hänelle, kuin myös toiselle, niin ainakin neito ajatteli. "Oi suuri metsästäjä, oikeassa olet, olen pieni ja olen hentoinen, sekä vailla ruokaa, että majapaikkaa. Miten voitkaan niin julma olla, että jättäisit minut yksin tämän metsän siimekseen, jossa sinun mukaasi on paljon vaaroja minun kaltaisilleni." Marei nauroi jälleen heleällä äänellään, ja uskaltautui hieman enemmän näkyviin, pysyen kumminkin tarpeeksi piilossa toisen silmiltä.
Nähtyään matkaajan astuvan esiin metsän varjoista, tiesi Marei hänen hetkensä tulleen, mutta pysyi silti visusti paikoillaan, sillä vasta nyt ensimmäistä kertaa hän haistoi sen, eikä haju ollut lähelläkään ihmisestä lähtevää tuoksua, vaan täysin jotain päinvastaista. "Nyt minä todella näen, että olet tuo suuri urho, sillä en ketään komeampaa ole nähnyt vuosiin, eikä silmäni minua petä, sillä hyvin pitkälle ne kantavat ja hyvin voimakkaana." neito jatkoi jälleen, kyyristyen jälleen valmiiksi kuin kissa joka aikoisi hyökätä saaliinsa kimppuun.
"Olet minun!" Marei huudahti laukaisten itsensä hurjalla vauhdilla oksalta suoraan tuon matkaajan selkää kohti, vaan törmätessään hänestä tuntui kuin olisi osunut johonkin kovempaan kuin marmori, eikä suinkaan heikkoon ihmiseen, lennättäen itsensä, sekä myös toisen kosteaan lumihankeen. Nopeasti neito nousi pystyyn, ja veti koristeettoman tikarin mekkonsa uumenista, ja valmistautui hyökkäämään uudestaan.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 8, 2008 23:35:34 GMT 3
Dante kuuli huudon ja näki silmäkulmassaan nopean liikkeen muttei ehtinyt kääntyä ympäri, vaan paiskautui iskun voimasta maahan. Hän kaatui mahalleen ja sai suunsa täyteen kylmää lunta jonka nopeasti sylkäisi ulos.Ei kaatuminen sattunut, mutta ei märkä maa kovin mukavaltakaan tuntunut. Hetkessä mies oli pystyssä ja oli nyt vihainen. Sekä siitä syystä, että hänen kimppuunsa oli hyökätty takaapäin ja raukkamaisesti ja myös siksi, että hän oli läpimärkä lumesta, jota niin suuresti vihasi.
Miehen silmät hohtivat kylmää sinistä valoa hänen naulitessaan katseensa hyökkääjään, joka oli nuoren oloinen nainen. Dante paljasti kulmahampaansa ja sähisi vihaisesti. Hän ei suuttunut helposti, mutta vihaisena oli hyvin nopea ja arvaamaton. "Typerys, teit pahan virheen!"mies sähisi ja pysytteli paikallaan selkä hieman kaarella, kuin vihaisella kissalla ja oli valmiina puolustautumaan.
"Nähtävästi luulit minua heikoksi ihmiseksi, mikä oli sinulta typerä virhe.Ja minä itse olin typerä, kun annoin sinun yllättää takaapäin." Dante sanoi silmien ollessa kapeina, vihaisina viiruina. "Ihminen sinä et ole, tiesin sen jo alussa, vaan silti lähdin leikkiisi mukaan. Jos haluat tapella, tapellaan." Hän jatkoi. Miehen silmistä saattoi erottaa uupumusta, mutta rohkeutta ja sitkeyttä ei silti Dantelta puuttunut.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 8, 2008 23:49:24 GMT 3
"Et ole ihminen siitä olen varma, mutta minun janoni tulet sammuttamaan, mikä ikinä sitten oletkin, ja se elämän neste joka sinun sisälläsi pyörii, tulee olemaan minun elämän nesteeni, vaikka mielellään en tätä tee, mutta uhrauksellasi annat minun elää, sillä tarvitsen sinun veresi!" Marei sähähti takaisin miehelle, ja pinkaisi uudestaan lentoon toista kohti, mutta kesken ilmalennon neito huomasi nuo kaksi terävää hammasta miehen suusta, mutta tajusi myös sen, ettei pystynyt enään pysähtymään. Pelko valtasi Marein silmät joista se suorastaan loisti ulos, sillä hän ei halunnut satuttaa, mutta nyt hän ei enään kyennyt väistämään.
Tietämättään mitä itsekkään teki, päästi hän irti tikaristaan, ja heitti sen maahan hankeen, ja sen sijaan, että olisi pysynyt kynnet ojossa miestä kohti, käänsi hän toiselle selkänsä, ja laski puolustuksensa, sillä vaikka viholliselle ei koskaan saa kääntää selkäänsä, Marei niin teki, sillä hän oli teollaan ansainnut kaiken tuon vihan mitä mies syytti hänen päälleensä, ja valmistautui törmäykseen, välittämättä enään mitä itsellensä tapahtui. Törmäyksestä syntynyt ääni oli kuin salama olisi halkonut taivasta suoraan heidän yläpuolellaan, ja nostatti lumen heidän ympärilleen ilmavirran mukana, vaan lumen laskeuduttua makasikin Marei maassa miehen jalkojen juuressa, mutta ei noussutkaan enään toista kertaa ylös.
Saatuaan takaisin hengityksensä, joka salpautui iskun voimasta, yritti neito hengittää tasaisesti, mutta piti katseensa visusti lumisessa maassa, sillä hän ei halunnut toisen näkevän häpeäänsä. "Olet vampyyri..." neito sanoi hyvin hiljaa, mutta silti riittävän kuuluvasti toisen kuultavaksi. "Olen häpeäksi rodulleni.. tapa minut tähän paikkaan, sillä sen olen ansainnut, ja päästä minut tästä häpeästä mitä nyt kannan ylläni." neito lausui todella hiljaa, mutta hän tiesi että mies kuuli kaiken.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 0:11:15 GMT 3
Nainen hyökkäsi ja hänen sanoistaan Dante sai lopullisen varmistuksen sille että tuo kuului samaan rotuun kuin hän itsekin. Niin monta vuotta oli siitä kun Dante oli nähnyt toisen rotunsa edustajan, ja kun sellainen tuli kohdalle, ensimmäinen asia mitä se teki oli tappoyritys! Ja epäilemättä vieras vampyyri ei tajunnut vieläkään että he olivat samaa lajia. Tilanne oli kaiken sekamelskankin keskellä hieman koominen.
Danten siniset silmät laajenivat ihmetyksestä hyökkääjän seuraavan teon tähden. Tuo nimittäin näytti muuttaneen mieltään kesken yrityksensä ja pudotti tikarin sekä laski puolustuksensa. Kaikkeen tuohon meni vain silmänräpäys, mutta silti se kaikki tapahtui kuin hidastettuna.Isku oli voimakas ja hetken päästä Dante tajusi makaavansa taas märässä maassa nainen jalkojensa juuressa. Jo toisen kerran hän oli ollut varomaton. Hän nousi polvilleen, ja katseli toista vampyyriä hyvin varautuneneena. Miehen yllätykseksi nainen ei noussut ylös, vaan jäi maahan makaamaan.
Toinen puhui ja Dante huomasi naisen viimein tajunneen asioiden laidan. Kestipä kauan, mies ajatteli sarkastisesti, mutta piti ilkeän toteamuksen sisällään. Kun nainen sanoi, että oli häpeäksi rodulleen ja pyysi, että hän tappaisi tämän, Danten viha katosi ja tilalle tuli myötätunto. Hän tajusi että toinen oli ollut nälkäinen ja nälkä sumentaa suurimman osan aisteista. Mies nousi pystyyn puistellen lunta vaatteistaan ja ojensa kätensä auttaakseen toisen ylös. "Sinä et voinut tietää mikä olen. Unohdetaan äskeinen." Dante virkkoi. "Tule mukaani jos haluat, asun todellakin ihan lähellä ja luulenpa että saat jotain juodaksesi, kun pääsemme perille." hän jatkoi ja hymyili pienesti.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 0:24:00 GMT 3
Marei jännitti miltein kaikki lihaksensa kehossaan tulevaa iskua vasten, tai niin hän ainakin luuli, että mies tekisi niin kuin hän pyysi, mutta ei koskaan tuntenut mitään, ja sai vain todeta että mies ojensi kättänsä ja käski tulemaan mukaansa jos halusi juotavaa. Pitkään aikaan ei neito ollenkaan edes uskaltanut tulla miehen lähelle, vaan tyytyi tuijottamaan toista hämillään. Se ei ollut vampyyrien tapa, sillä toisten kimppuun käyminen ei ollut luvallista kuin vain oman henkensä uhalla, ja hän oli rikkonut tuota sääntöä, ja hänen piti olla kuollut, kuollut miehen käsistä, mutta hän eli.
"Miksi.. oi miksi et noudata veljesliittomme sääntöä! Olet yksi meistä, tiedät sääntömme sinun pitää tappaa minut!" Marei huusi naama vihasta punaisena. "Sinun piti antaa minun kuolla, ja sinun piti elää, miksi et tappanut minua kun sinulla on mahdollisuus, et tiedä mitä jätit eloon! Tapa minut kun vielä voit, kun vielä olet hengissä!" neito jatkoi suutuspäissään huutamista, kunnes yhtäkkiä puhkesi itkuun, ja lopulta pyörtyi rasituksesta, sekä väsymyksestä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 0:45:44 GMT 3
Kun nainen tuijotti häntä pitkään ja alkoi sitten huutamaan, Dante meni ihan pyörälle päästään. Hän viis välitti mistään säännöistä,olivatpa ne miten ankaria tahansa, sillä eli täysin erossa muusta maailmasta. Sitäpaitsi mies ei koskaan olisi voinut tappaa ketään, ellei eläimiä oteta lukuun.
Sitten nainen alkoi itkeä ja lopulta pyörtyi hankeen, luultavasti uupumuksesta. Dante katsoi hetken tajutonta vampyyriä. Tuo oli yrittänyt tappaa hänet ja syyttänyt häntä sääntöjen rikkomisesta. Jos Dante olisi ollut joku muu kuin oli, varmasti hän olisi jättänyt naisen hankeen kuolemaan tai tappanut tämän tikarilla. Dante kuitenkin oli (tiesi sen itsekin) liian kiltti vampyyriksi. Siksi hän huokaisi raskaasti, poimi tikarin maasta ja laittoi sen taskuunsa. Sitten mies nosti varovasti tajuttoman hahmon olalleen ja lähti kävelemään niin ripeää tahtia kuin jaksoi kotiaan päin, vaikka oli itsekin ihan uupunut. Onneksi matkaa ei ollut enää paljon.
Metsän reunassa, hieman puiden peitossa, oli pieni puumökki. Siinä oli oma piha, jota ympäröi puinen aita. Dante käveli nainen sylissään sisään mökkiin ja sulki oven takanaan. Mökki oli hyvin pieni, mutta kodikas. Sisällä oli lämmintä, sillä takassa roihusi tuli. Mökkiin kuului pieni keittiö ja yhdistetty olo ja makuuhuone. Ikkunat olivat umpeenlaudatut, niin ettei pieninkään valonsäde varmasti pääsisi sisään. Hellästi Dante laski naisen sängylle, peitteli tämän ja kävi ulkona, palaten pian mukanaan pullo jossa oli punaista nestettä.Hän laski pullon pöydälle ja kaatoi nestettä kahteen lasiin. Mies joi omansa nopeasti, tunsi pian olonsa paljon paremmaksi ja meni sitten takan eteen sohvalle lämmittelemään ja odottelemaan koska toinen heräisi.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 0:58:49 GMT 3
Tulet ympäröivät naista, nuolivat hänen kehoaan, sekä polttivat hänen ihonsa karrelle, mutta hän ei kuollut, hän kärsi, odottaen että jonain päivänä tuo kuumuus laskisi, mutta se ei laskenut. Marei yritti huutaa tuskasta tuota valkea ihoista miestä apuun kaukana, mutta tuli poltti hänen kurkkuaan, eikä hän saanut ääntäkään ulos itsestään, hän vain kaatui maahan, sekä odotti kuoleman koska tahansa noutavan hänet, ja mitään muuta ei hän toivonutkaan.
Neito heräsi hätkähtäen sängyltä, pudottaen lämpimän peiton päältänsä, sekä etsi hädissään tikariaan, mutta ei löytänyt sitä mistään, mutta miehen hän löysi sohvalta istumasta. Se ei siis ollutkaan unta. Marei ajatteli kuumeisesti, ja katseli pikaisesti talon läpi katseellaan, kunnes se osui lasiin hänen vierellään, täynnä tummaa punaista nestettä, eikä häntä tarvinut edes kertaakaan käskeä, kun hän jo ahnaasti joi lasin tyhjäksi, ja nuoli vielä lasin puhtaaksi, odotellen että pohjalta löytyisi vielä lisää tuota nektariinia joka piti hänet elossa. "Miksi sinä et tappanut minua... miksi jätit minut eloon kärsimään..." hän sai sanotuksi hiljaa, tuijotellen tyhjää lasia kädessään.
Marei ei ollut muuta toivonutkaan, että jonain päivänä pääsisi eroon tästä kirouksesta joka piteli hänen henkeään. Siitä lähtien kun neito tajusi muuttuneeksi hirviöksi, oli hän yrittänyt monesti tappaa itsensä, mutta siinä kumminkaan onnistumatta. "Miksi annat minun jatkaa elämää hirviönä.. sillä mitään muuta en toivo kuin että vapauttaisit minut tästä kirouksesta..." Marei sanoi taas hiljaa. "Etkö sinä koskaan ole toivonut että voisit elää normaalisti, kuten muut ihmiset, vailla huolia, ja vailla vihollisia?" neito kysäisi ohimennen, mutta ei odottanut että mies vastaisi hänelle.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 1:32:26 GMT 3
Dante kääntyi katsomaan naista kun tämä heräsi hätkähtäen. Tuo joi oman lasinsa hyvin nopeasti tyhjäksi,nuolipa vielä lasinkin. " Pyysit minulta mahdottomia. Minä en olisi pystynyt sinua tappamaan, tapan syödäkseni ja silloinkin vain eläimiä." mies vastasi hieman surumielisellä äänellä, sillä kuuli naisen äänesä tuskaa, epätoivoa ja yksinäisyyttä.
Toisen kysymyksen kuullessaan mies sävähti hieman, kuin sähköiskun saaneena. Niin paljon kipeitä muistoja vyöryi mieleen, vaikka hän yrittikin ne sysätä takaisin unohdukseen. "Olen toivonut kyllä, että saisin elää normaalia elämää, mutta kaikkein mieluiten olen halunnut kuolla, sillä en kyennyt pelastamaan sitä kenestä eniten välitin.." Dante vastasi, osaksi naiselle ja osaksi itselleen. Miehen siniset silmät sumenivat hieman hänen vajotessaan muistoihinsa.
"Kaunis kesäpäivä. Hän istui kauniilla kukkakedolla, vielä ihmisenä ja katseli kuinka nuori nainen poimi kukkia. Iho oli kauniin rusketuksen saanut, hiukset kuin kultainen putous joka laskeutui lanteille ja silmät siniset kuin keväinen taivas. Selene oli neidon nimi. Neito hymyili ja nousi seisomaan, käveli sitten hänen luokseen ja ojensi kukkakimpun, hymyillen aurinkoista hymyä. Synkät pilvet olivat kuitenkin kerääntyneet heidän onnensa tielle. Danten oli pitänyt lähteä katsomaan sairasta isäänsä joka oli kuolemaisillaan, ja joka asui hyvin kaukana. Hän oli viipynyt isänsä luona kauan, liian kauan. Kesä vaihtui syksyksi ja pian syksy talveksi. Silloin Selene sairastui. Dante oli saanut kirjeen, pyynnön tulla kotiin. Hän lähti heti kun pääsi, mutta saapui liian myöhään. Hänen kaunis, iloinen rakastettunsa oli kuihtunut kuin ruusu talven tullessa. Iho oli kalpea lähes läpikuultava, vain poskilla olivat kuumeen punaiset läikät. Hiukset olivat muuttuneet lähes maantienharmaiksi ja silmät olivat sameat, elämänhalun menettäneet. Keuhkotauti, sanoi lääkäri ja totesi elinajan olevan hyvin lyhyt. Kuitenkin, kun mies polvistui sairasvuoteen viereen, Selene oli hymyillyt niin kuin vain hän osasi,ojentanut luurangonlaihan kätensä ja pyyhkinyt Danten poskelle valuneen kyyneleen. Sen yön hän oli viettänyt Selenen kanssa, sen viimeisen yön, pitänyt tätä sylissään ja rukoillut että ihme tapahtuisi, vaikka tiesikin, ettei niin kävisi. Kuolema korjasi satonsa ja jätti hänet yksin pimeään yöhön, pitelemään rakkaansa kylmenevää ruumista sylissään.."
Dante oli muistojensa vankina, ja katseli vain tyhjin silmin jonnekin kaukaisuuteen. Hän oli unohtanut täysin naisen, joka hänellä oli talossaan. Punainen kyynel valui miehen silmäkulmasta poskelle ja huulet kuiskasivat hiljaa nimen Selene.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 1:44:36 GMT 3
Marei pysyi vaiti, hän tiesi sen tunteen mikä miehessä vielä oli jäljellä, hän tunsi sen liiankin hyvin, sillä se oli pyörinyt hänen mielessään monta vuosisataa, se suru joka häntä tälläkin hetkellä raastoi, hän tunsi sen liiankin hyvin. "Tiedän tunteesi liiankin hyvin, itse olen jo monta vuosisataa joutunut kätkeytymään varjoihin, ja jättää sen kansan jonka joskus tunsin, jättää kaikki ne rakkaat... jotka olisi tappanut nälissäni..." neito kuiskasi hyvin hiljaa, sillä hän ei halunnut miehen kuulevan sitä kuinka hänen äänensä murtui lauseen lopussa. Tietenkään ei Marei voinut täysin yhtyä miehen tunteeseen, sillä hän oli jo pienestä pitäen opettanut itsensä olemaan rakastumatta, sillä koskaan ei hänelle ollut siihen varaa, eikä aikaa, mutta nyttemmin hän sitä katui.. katui sitä, ettei koskaan ehtinyt rakastaa.
Neito nosti hitaasti päänsä, jota hän oli riiputtanut väsyneenä, ja huomasi olevansa edelleen nälkäinen. Olihan siitä jo kuukausia kun hän viimeksi oli sammuttanut nälkänsä, mutta nyt tuon yhden lasillisen jälkeen, oli hänen vaistonsa jälleen terästäytyneet, ja hän tunsi miten heikossa kunnossa oli, ja miten nälkäinen. "Ei sinulla sattuisi yhtään lisää tätä olla varastossa... en ole pitkään aikaan saanut mitään syödäkseni.. siis jos sinulla vain sitä sattuu olemaan." Marei lausui hiljaa, yrittäen saada selkoa mieheen, jonka nimeäkään ei vielä edes tiennyt.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 2:06:47 GMT 3
Danten muistojen virta katkesi kun nainen kysyi, olisiko hänellä lisää verta varastossaan. "Kyllä minulla on, kellarissa. Tulen heti takaisin." Mies vastasi ja lähti ulos.Kellarista hän otti kaksi pulloa mukaansa ja kiiruhti sitten takaisin sisälle.
Taloon tultuaan hän ojensi toisen pullon naiselle, mitäpä sitä turhia hienostelemaan, jos jano oli. "Siinä, minulla on varastossa lisääkin." Hän sanoi. Oman pullonsa mies laski kuitenkin pöydälle, sillä hän ei voinut oikein hyvin. Hän tunsi tämän olotilan, eikä kuitenkaan tuntenut. Dante istui sohvalle ja tunsi päässään jyskyttävän kuin sitä olisi taottu moukareilla. Seuraavaksi huone tuntui värjäytyvän punaiseksi, suuhun nousi verenmaku ja rintaa alkoi pistämään. Aluksi vain vähän, sitten tuntui siltä kuin rinnan päällä olisi ollut jotain painavaa, eikä mies saanut kunnolla happea. Ennen hän oli pelännyt kuolevansa kun näin oli käynyt, mutta nykyään hän tiesi, ettei voinut tähän kuolla, ei vaikka olisi halunnut. Nainen tuskin tiesi tätä ja Dante pelkäsi menettävänsä ainoan puheseuran, joka hänellä oli pitkään aikaan ollut.Mistä nämä kohtaukset johtuivat, sitä Dante ei tiennyt, tämä vaiva oli ollut hänen riesanaan niin kauan,kuin hän oli vampyyri ollut. Kohtaus vain sattui tälläkertaa hyvin sopimattomaan aikaan.
Dante puristi nyrkkinsä yhteen ja yritti hengittää, mikä oli hyvin vaikeaa. Hän yritti todella olla näyttämättä olotilaansa ulospäin, mikä oli mahdotonta. Miehen huulet muuttuivat heikon sinertäviksi ja kylmä hiki kihosi otsalle. Dante sinnitteli valveilla mutta joutui lopuksi antamaan tajuttomuudelle vallan ja kaatui sohvalle, jääden siihen liikkumatta makaamaan, kuin kuollut.
|
|