|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 2:23:30 GMT 3
Marei tuskin kuulikaan mitä mies sanoi, kunnes tajusi toisen jättäneen hänet yksin, mutta yksinäisyyttä ei kauaa kestänyt, kun toinen jo tuli takaisin, tuodessaan mukana tällä kertaa kaksi pulloa tuota suloista elämän nektaria, jota hän niin kipeästi tarvitsi pysyäkseen elävien kirjoilla, vaikka tuskin hän nyt elävä oli, mutta siihen aikaan se oli sanonta. Neito repi korkin irti hampaillaan pullosta, ja alkoi juoda ahnaasti, kuin olisi nälkää nähnyt, eikä aikaakaan kun pullon pohja alkoi olla jo pelottavan lähellä, mutta mitäpä hän siitä, olihan mies sanonut että hänellä oli sitä vielä paljon lisää varastossa.
Pullon pohjalle ei Marei kumminkaan koskaan päässyt, sillä pian jo miehen pää retkahti hänen rinnallensa, ja kuolettava hiljaisuus pyyhkäisi talon yli kuin tuuli, kunnes sen rikkoi tukehtumisen ääni, kun neito sylkäisi suussaan olevan veren lattialle, ja päästi pullon putoamaan käsistään perässä, sen särkyessä kovaa puupintaa vasten, värjäten niin kauniin ruskean värin tumman punaiseksi. Jo muutamassa sekunnisa oli Marei miehen vieressä, yrittäen herätellä toista, läimien häntä kasvoihin, ja huutaen ties mitä kirosanoja, kunhan vain toinen heräisi, mutta sillä ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, eikä neito paljoa mitään muuta voinut, kuin vain pistää päänsä toisen syliin, ja luulla hyvän ystävän kuolleen, ennen kuin pääsi edes ystäväksi, mutisten kyynelten välistä joitain sanoja, yrittäen vielä herätellä miestä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 2:42:48 GMT 3
Pimeyttä ja sietämätön paino rinnanpäällä. Kipua, korventavaa ja samalla jäätävää. Dante taisteli, halusi herätä, muttei kyennyt. Tajuttomuuden läpikin hän tunsi naisen ravistelevan itseään ja kiroilevan, yrittävän saada häntä heräämään, muttei mies voinut tehdä mitään. Anteeksi että aiheutan vaivaa.Saat lähteä, lähde..mies ajatteli ja toivoi silti samalla ettei toinen lähtisi.
Hetken päästä Dante veti korahtaen henkeä ja avasi silmänsä, tajuten samalla että naisen pä oli hänen sylissään.Tuon poskella oli kyyneleitä, eikä mies tiennyt miksi. Eihän nainen varmasti hänen vuokseen voinut itkeä. Verenmaku tuntui vahvana suussa, hengittäminen oli vielä hyvin vaikeaa ja jokainen hengenveto raastoi kurkkua kuin veitsi. Dante yritti nousta istumaan, sillä toisen olennon läheisyys oli niin omituista pitkään yksin olleelle,mutta voimat eivät riittäneet ja mies rojahti takaisin makuulle voihkaisten hiljaa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 2:55:56 GMT 3
Marei ei tiennyt kuinka kauan hän oli ollut siinä, mutta ei sillä väliä ollut, ei nyt kun toinen oli kuollut, mutta tavallaan oli hän onnellinenkin, toinen nimittäin oli päässyt vapaaksi tuosta kirouksesta, vaikkakin jättänyt nyt neidon yksin jälleen, pohtimaan sitä, miten itse pääsisi vapaaksi. Pian hän tunsikin miehen liikahtavan, ja urahtavan ääneen, jota Marei luuli kivun aiheuttamaksi, ja painoi lujemmin päänsä miehen syliin, kuin käskien ääneti toista olemaan paikoillaan, ja ettei tämä saisi liikkua kun ei siihen kyennyt. "Pysy siinä, äläkä liiku ellet halua pahemmin satuttaa itseäsi typerys." Marei kivahti toiselle hieman vihaisena, mutta myös huvittuneena, kuin puhuisi nuorelle käytöstapoja puuttuvalle pahamaineiselle kakaralle.
Nopeasti neito nousi ylös, ja haki takaaltaan peiton jonka hän oli päältään pudottanut herätessään, ja ravisti siihen tulleet veritahrat parhaansa mukaan pois, ja toi sen miehen päälle, peitellen hänet hyvin. "Nyt saat luvan levätä tai en lupaa etteikö sinuun sattuisi vielä enemmän, enkä nyt tarkoita tuota mikä sinulla nyt sitten onkin." Marei sähähti huvittuneena, ja väläytti kulmahampaitaan leikitellen, mutta tosissaan. Saatuaan miehen peiteltyä paremmin, istahti hän sohvan viereen lattialle, ja nukahti hyvin pian väsymyksestä, hymynkare naamallansa.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 3:19:37 GMT 3
Pieni hymynkare ilmestyi miehen huulille naisen sanoessa häntä typerykseksi ja käskiessä pysymään paikallaan. Mies katsoi naista melkein moittivasti, kun tämä peitteli hänet, mutta antoi toisen häärätä."Mitä tarkoitat sillä että minuun sattuisi pahemmin?"Dante kysyi naurahtaen mutta yski sen jälkeen rajusti.Kurkku ei vielä jaksanut puhumista. Hiljaa huokaisten Dante tyytyi lepäämään sohvalla. Yötä oli vielä hyvä tovi jäljellä ja talo oli päivälläkin pimeä, joten mitään syytä pelätä kärventymistä ei ollut. Pian Dante nukahtikin ja näki painajaista.
Hän heräsi hetken päästä hätkähtäen, nukuttuaan vain hetken ja vilkuili vauhkona ympärilleen, kunnes tajusi olevansa kotonaan. Kylmä hiki oli kihonnut miehen otsalle, eikä hän ollut vieläkään toipunut kohtauksesta, hengitys vinkui ja rohisi ja kurkku oli kuin rikki raastettu. Usein kohtaukset saattoivat kestää parista tunnista jopa viiteen tuntiin. Unta Dante ei kuitenkaan enää saanut vaan nousi istumaan sohvalle ja katseli yhä nukkuvaa naista, jonka nimeä hän ei edes tiennyt, ei tiennyt minne tämä oli menossa, eikä tiennyt, koska tämä oli lähdössä. Dante toivoi ettei ainakaan ihan heti..
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 13:36:08 GMT 3
Marei kyllä nukkui, mutta ei sellaista unta mitä ihmiset nukkuvat, sitä syvää, vaan täysin hereillä hän oli, mutta silti unessa. Se oli hänen tapansa varmistaa ettei hänelle käynyt mitään hänen levätessään, sillä monesti hän oli saanut huomata sen, kuinka hänen kimppuunsa käyntiin nukkuessaan. Neito pikemminkin tällä hetkellä vain lepäsi, keräillen voimiansa mutta piti visusti aistinsa terävinä, ja vaikka hän tunsi olonsa turvalliseksi, ei hän silti keneenkään luottanut, sillä hänen luottamustaan oli hyvin vaikea saada, ja monet pikemminkin eivät edes lähteneet yrittämään vaan jättivät neidon yksin, vaikka siitähän hän vain piti kun sai olla yksin.
Marei avasi silmiään hieman, nähden vain sen että mökki oli vielä hämärä, aurinko ei siis vielä ollut ehtinyt nousemaan, mutta mitäpäs väliä auringolla oli, tappamaan hänet se oli tarkoitettu, ja muut hänen sukulaisensa, kaikki yönlapset. Neito kuuli miehen liikahtavan sohvalla, ja antoi pienen hymyn käydä kasvoillaan. Ainakin toinen oli kunnossa, se oli hyvä. "Lepää ja kerää voimasi, sillä olet vielä paljon vailla. Jos nyt lähdet jo kävelemään niin satutat itsesi vain pahemmin." Marei sanoi hiljaa heleällä äänellään, ja naurahti hieman jälkeenpäin. "Lepää niin kauan kunnes aurinko on kadonnut, sitten saat minun puolesta lähteä vaikka hevonkuuseen." neito jatkoi nauraen.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 13:50:18 GMT 3
”Tuskimpa minunlaisiani on lepäämään tarkoitettu. Olen jo tarpeeksi ollut paikallani, mutta jos välttämättä vaadit, niin ei kai minulla ole valinnanvaraa.” Dante sanoi hieman virnistäen, vaikka puhuminen kurkkuun sattuikin ja paneutui taas sohvalle makaamaan. Miehen ilme oli miettiväinen.” En taida vieläkään tietää nimeäsi, etkä sinäkään liioin taida tietää kuka olen. Pitäisikö meidän esittäytyä?” Mies tuumi, osaksi kysyen toiselta, osaksi vain puhuakseen ääneen.
”Jospa minä aloitan. Nimeni on Dante.” Mies sanoi ja hymyili pienesti. ”Ja jos saan luvan, tiedustelisin mieluusti nimeäsi ja kysyisin, mitä sinä teit täällä keskellä metsää, jossa yleensä ei paljon ketään liiku? Pakko sinun ei tietenkään le vastata.” Hän jatkoi ja katsoi neitoa sinisillä silmillään. Oli kauan siitä kun hänellä oli ollut ketään, kenen kanssa puhua.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 14:06:13 GMT 3
"Ei... ei sinulla ole valinnanvaraa.. Dante." Marei naurahti hiljaa "Sinä pysyt siinä tai itket ja pysyt kun puraisen sinua lujaa ja sidon vielä jälkeenpäin sinut siihen kiinni." neito jatkoi nauraen, ja vilkaisi hymynkare huulillaan miestä, tällä kertaa punaisin silmin, sillä janonsa oli hän saanut sammutetuksi. "Minut tunnetaan nimellä Marei, tai ainakin sillä nimellä minua kutsutaan. Vaan onko nimellä väliä ollenkaan, me emme ole ketään, eivätkä ketään ole me." Marei lausahti arvoituksellisesti. "Vaan mitä täällä teen, ja minne meen, sitä en tiedä itsekkään, sillä monet meistä ovat vaeltajia, juoksijoita, sillä vain harvat kykenevät elämään ihmisten kanssa, mutta poikkeuksia on, ja heitä kadehdin, mutta minä olen valinnut juoksijan elämän, menen sinne missä tietä riittää, ja maailma on kotini." neito sanoi hiljaa.
"Vaan saman kysymyksen voin sinullekkin esittää Dante." hän lausahti toiselle."Mitä ihmettä teet täällä keskellä metsää, sillä sinä et liion asu ihmisten lähellä, mutta et myöskään ole juoksija, siis mitä teet, ja miksi, ja mistä tulet." neito jatkoi nopeasti, pieni kiille silmissään.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 14:31:16 GMT 3
”Vai puret sinä minua ja sidot kiinni jos en pysy paikoillani. Sen kun näkisi” Mies naurahti ja kulmahampaat välähtivät ilmeen ollessa huvittunut. ”Jaa, mitä teen ja ja mistä tulen..” Danten ilme oli miettiväinen Marein esittäessä kysymyksensä. ”En oikein tiedä itsekkään. Tämä on niinsanottu kotini, mutta usein teen pitkiäkin matkoja ja olen vuosiakin poissa. Pidän silti siitä että on jokin paikka minne palata, jokin paikka, jonne koen aina olevani tervetullut. Tiedän sen että osa minusta haluaa vapaaksi tästä kirouksesta, mutta osa pitää sitkeästi niin kutsutusta elämästä kiinni ja arvelisin että sinulla on samanlaista, ellei vaikeampaakin, Marei.” Dante sanoi.
”Olen vielä nuori, vampyyrien mittapuulla, mutta parin vuosisadan olen minäkin ehtinyt nähdä vaihtuvan. On ollut kausia kun aika on kulkenut lentäen, ja kausia, jolloin kaikki on pysähtynyt. Uusia keksintöjä ja ajatuksia on syntynyt, mutta loppujenlopuksi mikään ei ole muuttunut kuitenkaan, ei minun maailmassani.”Mies jatkoi ja tuijotti jo hiipuvaan tuleen. ”olen harhaillut päivästä toiseen, yksinäisyyden taakan käydessä joskus lähes sietämättömäksi, ja kun näin on käynyt, silloin olen vajonnut horrokseen. Olen jo alkanut unohtaa, mistä tulen, ja ehkä se on hyvä niin.Ainoa asia mikä pitää minut elossa, on se, että haluan tietää. Tietää mistä tulen, minne menen ja mikä on tämän kaiken tarkoitus. Muulla ei väliä.” Dante päätti ja hymyili sitten hieman surumielisesti.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 16:41:40 GMT 3
"Meidän mittapuullamme sinä olet hyvin nuori, mutta kaipuu elämään on sinulla kovempi, sillä mitä kauemmin vietät pimeydessä, sitä enemmän kaipaat valoon. Sillä minä olen viettänyt jo liiankin monta vuosisataa elämäni aikana, enkä tohdi nähdä enään enempää, sillä minun sieluni on jo kypsä, ja liian täynnä maailmasta kerättyä tietoa." Marei sanoi hieman surullisesti, sillä tottakai veri veti elämään, mutta sielun tarve oli kovempi, ja kuolemaa hän odotti vielä suuremmin. "Kuolema on minulle tavoite, ja sen vielä jonain kertana tulen saavuttamaan, tavalla tai toisella, sillä enään en halua elää tällä tavalla, sillä liian paljon olen minä nähnyt, liian paljon kuolemaa kylvänyt, ja nyt minun on aika niittää sato." neito jatkoi, ja nousi nopeasti ylös pakottaen hymyn kasvoillensa kun vilkaisi Dantea.
"Menen ulos vielä kun on pimeää, sillä pian en voi nauttia raikkaasta ilmasta moneen tuntiin, ja kaipaan sitä nyt, ennen kuin joudun neljän seinän sisälle vangiksi aina siihen asti, kun tuo pirullinen valopallo tuolla taivaalla leijuu." Marei lausahti, ja nopeasti muuta sanomatta, aukaisi hän oven, ja antoi sen paukahtaa kiinni omalla painollansa, ja vasta ulkona hän pystyi huokaisemaan rauhassa. "Miksi minä oikein tänne tulin." neito puhui itseksensä.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 9, 2008 20:01:36 GMT 3
Marein lähdettyä ulos Dante huokaisi hiljaa. Hän tiesi liiankin hyvin, miltä naisesta tuntui ja olisi mielellään toteuttanut tämän toiveen metsässä. Mutta hän oli ollut heikko. Dante oli vampyyri, joka omasi liikaa ihmisten tunteita ja siitä oli pikemminkin haittaa kuin hyötyä..
Dante nousi seisomaan ja totesi olonsa jo paremmaksi. Niinpä hän meni sytyttämään takkaan tulen. Kun mies oli varmistunut siitä, ettei tuli sammunut, hän meni istumaan sohvalle ja katseli kuinka liekit tanssivat. Hän oli tavannut Marein tänä yönä, mistä hän oli iloinen, vaikka tuo oli yrittänyt tappaa hänet. Mies ei tienyt kuinka kauan nainen aikoisi hänen luonaan olla ja kun tämä lähtisi, mitä hän tekisi? Jatkaisi elämäänsä normaaliin tapaan vai nukkuisi mahdollisimman kauan. Dante huomasi jo nyt pitävänsä Mareita ystävänään. Miksi nainen oli peitellyt hänet, ollut huolissaan hänestä? Kysymykset pyörivät päässä eikä vastauksia löytynyt.
Dante otti verta sisältävän pullon käteensä ja joi. Mies ei ollut edes muistanut miten kova jano hänellä oli, mutta nyt se muistui mieleen kun lämmin neste virtasi kurkusta alas ja pian oli pullo tyhjä. Tyhjän pullon hän asetti pöydälle ja jäi istumaan sohvalle, odottamaan että nainen tulisi takaisin. Ellei tuo ollut sitten lähtenyt jonnekin, mutta sitä Dante ei uskonut sillä aurinko nousisi kohta.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 9, 2008 22:25:31 GMT 3
Vaikka ilma olikin hyvin kylmä, ja Mareilla päällä vain hänen ohut hameensa, ei hän tuntenut kylmyyttä, sillä se oli maailman kylmyyttä, mikä pikemminkin oli lämmintä verrattuna hänen ihonsa, tai Danten ihon kylmyyteen, tuohon kuoleman maailman kylmyyteen. Kasvavan auringon säteet jo alkoivat jo pikkuhiljaa kostuttamaan metsän puiden oksia, ja pian neidon olisi paettava jälleen pimeään pakoon tuota tappavaa lämpöä, mitä hän niin mielellään vetäisi sisällensä, ja niin mielellään toivoisi että voisi myös jäädä eloon sen kohdattuaan, mutta tiesi myös sen synkän ja karun totuuden, että niin ei koskaan voisi käydä.
Joskus Marei todella kaipasi olla ihminen, niin heikkoja kuin ihmiset olivatkaan, he sentään olivat ihmisiä. Kaikessa kauneudessaan he todella olivat ihmisiä, kaikkea sitä mitä Marei oli joskus ollut, ja kaikkea sitä mitä neito niin kipeästi myös halusi. Hän halusi pystyä sairastamaan kuten ihmiset, ja kerran elämän päädyssä, myöskin kuolla. Mutta siihenkään ei hän tulisi koskaan saamaan tilaisuutta. Ja viimeisenä mutta ei vähäisempänä, kyetä rakastamaan kuten ihmiset, kaikella sillä intohimolla mitä heillä oli, mitä hänellä ei ollut.
Tappavan hitaasti, mutta varmasti aurinko alkoi kivuta yhä lähemmäksi mökin pihaa, ja pian se jo osuisi tuohon aitaan, ja siitä myös neitoon. Vaan olisiko se niin kivuliasta, vain jättäytyä auringon armoille, ja antaa sen kantaa hänet pois? Mareille se oli. "Ehkäpä jonain toisena kertana sitten." hän hymähti itsellensä, ja astui takaisin sisälle mökkiin. "Aurinko nousee.." hän sanoi hiljaa.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 10, 2008 13:50:27 GMT 3
Marein tullessa sisään ja ilmoittaessa auringon nousevan, mies istui yhä sohvalla, tuijotellen tuleen. "Tiedän sen, vaikken sitä näekkään. Tänne sisään ei pääse yksikään valonsäde" Hän vastasi hiljaa, nostamatta katsettaan tulisijasta. Auringonnousu oli asia, jota Dante kaipasi, ja jota ei enää koskaan tulisi näkemään. Siksi jokainen uusi aamu sai vampyyrin hieman haikealle mielelle.
"Kaipaatko sinä joskus sitä? Saada vielä edes kerran kulkea auringonvalossa?" Dante kysyi Mareilta, kääntäen nyt katseensa tähän. "Minä ainakin kaipaan, kaipaan joka solullani. Ihmiset nauttivat auringosta, mutta meille se tuottaa vain tuskaa.Olen jo lähes unohtanut miltä se näyttää. Muistan vain sen, että talvella aurinko saa lumen kimaltamaan, kuin siihen olisi upotettu tuhansia pieniä jalokiviä"Mies virkkoi hiljaa. "Kohta unohdan senkin" hän lisäsi surumielisesti.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 10, 2008 21:45:52 GMT 3
Marei kuuli kyllä mitä toinen kysyä häneltä auringosta, mutta pitkään hän pysyi vaiti vain ja mietti itsekseen asioita kunnes lopulta avasi suunsa. "Miksi minä kaipaisin jotain sellaista, mikä tuottaa minulle sekä sinulle, että kaikille meidän kaltaisillemme kuolemaa." neito sanoi aika ärhäkästi, vaikka mielellään hän olisi sanonut sen, että hän kaipasi sitä jokaisella solullaan myös, mutta hän piti sellaista vain heikkoutena. "Olen täällä vielä tämän päivän, sillä auringon mennessä piiloon jatkan matkaani pohjoiseen, missä asuu lisää meidän kaltaisiamme. Arvostan kyllä sitä, että olet asettunut aloillesi, mutta sellainen elämä ei ole minua varten, olen jo alusta alkaen ollut juoksija." Marei jatkoi nopeasti, ja istahti sängyn reunalle, katsellen kuinka aurinko värjäsi kaiken tuon mustuuden vain vähän vaaleammaksi, mutta siltikään ei yhtäkään päässyt taloon sisään.
Hänellä olisi siis vain tämä päivä aikaa kerätä voimiaan, ja lähteä illan koitteessa heti auringon pimennettyä, sillä matka olisi pitkä, ja aikaa vain vähän. "Olen kuullut että pohjoisessa on joukko meidän kaltaisiamme, jotka ovat sinun laillasi jääneet paikoilleen asumaan, mutta heitä on isompi joukko, ja se on minun seuraava kohteeni." Marei lausahti jälleen Dantelle. "Ilman sinua tuskin olisin hengissä enään, joten olen kiitollinen kaikesta siitä avusta jonka olen saanut täällä." neito jatkoi, ja sen sanottuaan meni maaten, mutta ei nukkunut.
|
|
Deina
Member
Posts: 1,191
|
Post by Deina on Oct 15, 2008 11:43:04 GMT 3
Kun Marei sanoi, että lähtisi seuraavana päivänä pohjoiseen, kiitti kaikesta avusta ja meni maate, Danten mieleen pälkähti muuan ajatus. Hän meni itsekin makuulle muttei nukkunut, vaan pohti tuota omituista ja kiehtovaa ajatusta. Mitä hävittävää hänellä olisi?Mies ajatteli, että voisi ehkä itse lähteä Marein mukaan, kai sitä joskus pitäisi jättää paikka, jota kutsui kodiksi, ja hakea seikkailujakin.Hän ei ollut tavannut paljoakaan muita vampyyreitä, vain sen joka hänet oli luonut ja Marein. Dante oli muodostanut oman kuvansa molemmista. Hänet luonut oli ollut miespuolinen, erakkomainen vampyyri eikä Dante ollut tuota paljoa tuntenut. Marei vaikutti taas ärhäkältä, omapäiseltä ja sarkastiselta, mutta Dante arveli, että oli naisessa pehmeäkin puoli,siitä hän oli nähnyt vilauksen yöllä.
Dante kohottutui kyynärpäänsä varaan ja käänsi katseensa Mareita kohti. Tuokaan ei näyttänyt nukkuvan, mutta ei mies siitä varma ollut.”Marei?” Dante kuiskasi hiljaa. ”Voitko kertoa minulle siitä joukosta joka asuu pohjoisessa?” Hän kysyi ja jäi odottamaan vastausta.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 15, 2008 15:53:57 GMT 3
Marei kyllä kuuli Danten kysymyksen mutta päätti olla hiljaa, ja esittää nukkuvaa, mutta hänen ajatuksensa oli tuolla vielä kylmemmässä pohjoisessa, takasin heidän luonaan ketkä olivat toivottaneet neidon täysin avosylin tervetulleeksi heidän taloonsa, ja olemaan siellä niin kauan kuin vain tarvitsi. "Siitä on kauan kun viimeksi heidät näin..." neito aloitti hiljaa mietteissään. "Monta sataa vuotta, kun viimeksi heidän luonaan kävin, mutta tiedän että he edelleen siellä olevat, kuten ovat jo viimeisen tuhannet vuotta siellä olleet, ja tulevat aina olemaan." hän jatkoi pikaisesti, vedettyään ensin henkeä.
"En tiedä mistä he ovat tulleet, ja koska. Mutta ajan myötä on heitä tullut lisää. Marcus, joka oli ensimmäinen rakensi talon itse, ja vain muutamaa vuotta myöhemmin kaksi lisää tulivat, ja yhdessä he kolme ovat pitäneet tavallaan meidän veljeskuntamme yhdessä, ja rauhassa. He ovat tavallaan meidän valtiaitamme." Marei lausui hiljaa mietteliäästi. "Aro... Marcus.. Caius." hän veti syvään henkeä. "Yöpuolen taidemesenaatit." neito sai päätettyä lauseensa.
|
|