|
Post by submarine on May 19, 2008 16:42:58 GMT 3
Wolker näki Borchan tulevan, ja päätti antaa tämä odotella aikansa. "Konstaapeli Borcha odottaakin sitten juuri siinä", hän totesi, osoittaen oven edustaa. Suorastaan välinpitämättömästi hän alkoi kiillottaa toista saapastaan, tarjoamatta mitään selitystä äskeiselle. Se oli kuitenkin varmaa, että jos tämä liikahtaisikaan, tulisi taas hieman lisää kuraa niskaan. Ja sitä seurasikin sitten se toinen. Ylemmän konstaapelin saappaat olivat eilisen järjeltä reilusti likaiset, joten niissä kesti. Ei uskomattoman kauaa, mutta muutama tovi kuitenkin. Ja koko sen ajan sai pullea alikonstaapeli seisoskella aloillaan. Paperihommat hoidettaisiin vasta tämän jälkeen, hänellä oli koko päivä aikaa.
Lopulta, aavistuksen pettyneenä siitä, etteivät Borchan jalat olleet vielä katkeneet eikä kukaan ollut runnonut tätä ovella, Wolker suoristautui ja kääntyi katsomaan tätä. "Se taitaakin sitten olla niin, että sinä olet saanut hankittua itsellesi koko kahden kuun huussivuorot. Tässäpä huomasin moisenkin vuorolistaa tutkiessani. Hassu juttu." Wolkerin aavistuksen kohonnut, kostonhimoinen mieliala laski aavistuksen, kun nainen palasi sisään. Ja tietenkin sitä piti olla tietenkin olemassa niin pätijää. "Tässäpä sitä ollaan hieman jo vuoroja jaeltukin."
Wolker olisi kaikin mokomin jatkanut, ja toivon mukaan saanut vinoilla niin paljon, kuin mahdollista, kun yhtäkkiä sisään melkeinpä ryntäsi joko vanha poika tai nuori mies. Oli syytä olettaa, että kyseessä oli se alokas, jonka saapumisesta oli vartiotuvassa kerrottu viime päivinä; tällä oli ties mistä hankittu, vähintäänkin liian suuri uniformu ja vanhat, ruosteiset ja ajan kalvamat varusteet. Hiespehkon alta pilkisti vieläkin jonkin verran poikamainen naama, eikä sen omistaja voinut olla vielä edes tulossa kahtakymmentä. "Päivää. Minä olen Jurgen. Olenko minä myöhässä? Olenko minä oikeassa paikassa?" sinisilmäinen ilmestys touhotti, ja Wolker pohti tätä tuijotellessaan, että tällä ei ollut harmainta aavistustakaan yhtään mistään. Etenkään vartijantyöstä."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 19, 2008 16:55:49 GMT 3
Huussivuoro. Kas kun arvasi. Mutta ei, kuukausi olisi ollut liian helppoa. KAKSI kuukauttahan se oli tietenkin. Kaksi kuukautta ihmispaskaa. Siinä seisoskellessaan Borcha mietti elämänsä tarkoitusta. Se ei ollut tämä. Se olisi mitä muuta tahansa, mutta ei tämä. Ei kahden kuukauden paskavuoro. Miten se menikään niin, että aina kun hän yritti tehdä jotain hyvää jollekulle, se kääntyi häntä vastaan? Toisaalta, hänelle tapahtui pahoja asioita ihan vaan muutenkin, vaikka hän olisi vaan tullut tänne puhumatta, tehnyt työnsä katsomatta ketään silmiin, ja lähtenyt yhtä huomaamatta.
Jostakin syystä, jostakin käsittämättömästä syystä, Hannesburgin vartiotuvan jokainen vartija oli vaan päättänyt, että pulleaa alikonstaapeli Borchaa piti pilkata, nöyryyttää, ja kohdella kaltoin. Hammasta purren Borcha tuijotti seinää Wolkerin takana ja yritti hillitä raivosta johtuvaa tärinää. Yhteenpurtujen hampaidensa välistä hän sai tokaistuksi: "Tämä selvä, sir."
Abigailin läsnäolo ei helpottanut asiaa ollenkaan. Ehkä juuri ja juuri sen verran, että Borchalla oli joku syy olla tappamatta itseään siinä ja nyt. Hän hoitaisi sen tappamisen vasta illalla kotona. Tukehduttaisi itsensä peittoonsa. Tai hirttäytyisi kattoparruun.
itsetuhoiset ajatukset katkesivat kun ovesta juoksi sisään uusi poika. Siloposkinen, tuskin seitsemäätoista kesääkään... mahtoiko olla edes viittätoista? Nuori, sinisilmäinen ja liian isoihin vaatteisiin pukeutunut. Ressukka oli vielä ihan ulalla siitä, mihin oli saapunut. Mutta viikon päästä se jo pilkkaisi Borchaa, kuten muutkin. Kyllä sitä nopeasti talon tavoille oppi. Mutta siihen asti, kun se ei antanut syytä halveksia itseään, se ansaitsisi hyvän kohtelun.
"Olet, kumpaankin kysymykseen." Borcha vastasi ja kohotti kulmiaan, hymyillen pojan hengästyneille kasvoille hyväntuulisesti.
|
|
|
Post by khiiroo on May 19, 2008 17:24:06 GMT 3
Kuullessaan Borchalle määrätyistä tehtävistä Abigail kysyi välittömästi: "Sanotaan missä? Ne työt eivät kuulu vartijoille, olemme me miten pahaa pohjasakkaa tahansa. Varsinkin eräät meistä."
Kuullessaan askelia oven takaa, nainen astui vaistomaisesti syrjään. Häntä ei huvittanut jatkaa jo valmiiksi surkeaa aamua rähmällään tuvan lattialla. Hän kääntyi ja kohotti yllättyneenä kulmansa nähdessään nuorukaisen työntyvän oven raosta puhisten. Raukka näytti hänestä niin olemattoman kokoiselta, ettei varmasti olisi päässyt karkuun paperisesta pukupussista ilman apua. "Kuten konstaapeli", Abigail painotti ankarasti, jättäen tarkoituksella virallisen tittelin pois, sillä se ei edelleenkään ollut hänestä oikeudenmukainen: "Borcha jo sanoi, olet." Mutta hänen hymynsä pehmitti rujoja kasvoja: "Mutta ei huolta." Hän kääntyi Wolkerin puoleen: "Sinulle tuli ilmeisesti hommia loppupäiväksi. Tutustutat hänet tuvan tapoihin ja annat pätevät yleistiedot, joita luonnollisesti tenttaat myöhemmin illalla. Olethan tällä hetkellä tuvan ainoa toimeton ylempi konstaapeli." Hän kääntyi Borchan puoleen ja vinkkasi tälle. "Meidän lieneekin siis parasta lähteä partioimaan." Hän yritti luistella Borchan pois vastuusta ja päästää itsensä räkänokkaisen nuorukaisen valmennuksesta.
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2008 17:46:31 GMT 3
"Totta helvetissä vartiotuvan huussin tyhjentäminen kuuluu sen käyttäjille, vartijoille. Ja tässäpä nyt kävi näin", totesi Wolker. Hän ei aikonut alkaa väittämään edes vastaan tästä. Nainenkin tiesi sen, ja saisi vain kärvistellä. Hän tiesi, että tämä suhtautui ainakin jollakin kunnioituksella Borchaan, joten pullukan kautta oli hyvä sörkkiä tätä. Ja saisipa samalla nokitettua miestä itseäänkin. Vaan jos joskus koittaisi se päivä, että hän saisi ylennyksen, niin siinä ei tarvitsisi enää pelata tällaisia mukaovelia silmäänkusemisia. Silloin hän sanoisi, ja nainen tekisi. Silloin hänellä toisaalta olisi myös reilusti enemmän rahaa, eikä hänen tarvitsisi edes nähdä tätä kuin toisinaan. Ja toisaalta sen saaminen tuntui olevan yhtä lähellä, kuin hänen pääsemisensä vihille. Elikkä kovin kaukana.
"Alkakaa painua", Wolker totesi kuivasti häipyvälle kaksikolle ja katsoi ovensuussa seisoskelevaa poikaa. Tämä pällisteli hyvinkin ihmeissään, kuin olisi nähnyt suurenkin luokan nähtävyyden. Tosiasiassa ainoa, jonka tämä näki, oli melkoisen sekainen, riisuttu ja tomuinen vartiotupa, ja kauempana huusi joku viimeyön vieraaksi otettu oikeuttaan päästä vapaalle jalalle. "Mikäs sinun nimesi on?" Wolker kysyi, jaksamatta muistaa, oliko äsken sivumennen jo kuullutkin sen. "Jurgen, herra", poika vastasi killittäessään kypärän alta. Wolkerilla ei ollut hajuakaan, mistä se oli tullut, kuten ei tämän muustakaan uniformusta. "Mistäs sinä olet varusteesi saanut?" "Isoisän peruja, hän oli vartija." "Minkä niminen?" "Karl." Wolker vain kohautti olkiaan sille. Heillä oli nytkin kolme Karlia täällä. Karl oli se nimi, joka annettiin lapselle paremman puutteessa. Jos joka kerran, kun tapasi Karl-nimisen, saisi lantin, olisi rikas. "Kypäräsi voit jättää kotiin, ja saat täältä paremman uniformun. Et sinä noissa pitkään juokse", Wolker totesi. "Alahan tulla, niin näet paikat."
Kyllä tämä ainakin tomuisilla kaduilla ja riemuidioottien keskellä laahustamisen voitaisi. Mutta jos penska alkaisi kysellä liikoja tai yrittää näyttää viisaalta, Wolker oli kyllä aivan valmis rysäyttämään tätä pari pykälää alemmas. Hieman piti antaa myöten, mutta tosiaankin vain hieman. Mies epäili kyllä pahasti, että tämä räkänokka ylittäisi rajan hyvin nopeasti, mutta oppisipahan vain vielä sitäkin nopeammin. "Ja täällä on meillä putka. Varo, puukko-Hugo ei pidä kenestäkään..."
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 19, 2008 17:53:27 GMT 3
Borcha matssi ulos synkkänä. Sinne päästyään hän jäi pitämään ovea auki vielä Abigailillekin: "Ei kannata väittää vastaan... ei se mitään muuta. Wolker on päättänyt vihata minua. Eikä se eilinen ainakaan parantanut asiaa. Sitä paitsi minä olen tyhjentänyt paskahuussin tänä vuonna varmaan sata kertaa, ei pari kuukautta tunnu enää missään..." Borcha mutisi. Hän ei jaksanut edes tapella vastaan, ei se mitään hyödyttäisi. Pitäisi vaan niellä sanansa ja tehdä työnsä.
"Toisaalta, kai se on se ja sama, tyhjennänkö minä sen, vai en. Tuo nuori juippi korvaa minut kuitenkin viimeistään vuodessa. Ellen sitä ennen saa kenkää huonosti tehdystä työstä. Eipä sillä, että minua jäisi kukaan kaipaamaan..."
Äkkiä ajatus parruun hirttäytymisestä ei oikeastaan ollut kovinkaan kurja. Mutta Borcha tiesi, että tällaisia vaiheita tuli ja meni. Ehkä elämä huomenna olisi taas hiukan mukavampaa. Ehkä se menisi huonommaksi, ja ehkä se huononisi vielä sittenkin. Mutta jossain vaiheessa sen oli pakko kääntyä ylöspäin. Tietyn pisteen saavutettuaan kurjuus vaan oli maksimissaan, ja siitä olisi tie ainoastaan ylöspäin.
Lintunen olkapäällä kakoi. Hienoa... kai sekin sitten kuolisi. Menisi sekin ainoa ystävä, joka Borchalla oli. Vanha vartija taputteli vähän linnun selkää. Se sylkäisi maahan jyrsijän kylkiluun ja lehahti tyytyväisenä lentoon.
|
|
|
Post by khiiroo on May 19, 2008 18:41:57 GMT 3
Abigail nyökkäsi. "Ja minä halveksin häntä sen vuoksi", nainen kuiskasi Borchalle hiljaa. "Kauhulla on kuin siis onkin tasapaino. En edes kykene käsittämään miten joku voi halveksia jotakuta noin paljon. Ja varsinkin kun hän yrittää osua meihin molempiin sinun kauttasi." Tekopyhää. Sen hän osasi. Totta kai hän tiesi millaista oli halveksia jotakuta kuten Wolker halveksi Borchaa. Hän inhosi Wilhelmiä samoin. Nainen marssi Borchan jäljessä ulos ovesta.
Abigail ei tiennyt kauanko oli kulunut, kun he olivat marssimassa takaisin tuvalle. Tuhottoman kauan joka tapauksessa, varsinkin kun saalis oli niukanlainen. Vain pari pahaista taskuvarasta pihistämässä nälkäänsä, joista toiselle Abigail olikin ojentanut leivän, saarnatessaan tälle varastamisen paheista. Tietenkin maksamatta siitä. Jos tuo pullean puoleinen kauppias menisi vararikkoon yhdestä leivästä, menkööt. Eihän tietenkään kaikkia voinut auttaa, eikä edes halunnut. Mutta silloin tällöin tälläiset hyvät työt piristivät kummasti mieltä. Mutta tällä kertaa kauppias ei vain tiennyt menettäneensä leipää. Ei ainakaan ennen iltaa. Ja vaikka tietäisikin, mitä sitten? Jos leipä menisi kovaksi, kun sitä ei ostanut kukaan, ei sitä luultavasti sellaisenaankaan ostaisi kukaan.
"Se on sitten palkkapäivä", nainen huomautti hymyillen Borchalle heidän käyskennellessään takaisin tuvalle. "Saan luultavasti jopa ruokaa ostettua kotimatkalla. Itselleni ja lapselle." Hän oli aikonut sanoa lapsille, mutta onnistui korjaamaan. Eihän hänellä ollut kuin yksi lapsi, Imnril. Eihän?
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2008 19:05:49 GMT 3
Wolker oli kuluttanut aikaansa näyttämällä paikkoja uudelle tulokkaalle ja tehden heti alkuun selväksi, ettei tässä työssä ollut mitään hienoa tai ihanaa. Kuultiin muutama perusleipiintyneen konstaapelin kommentti, katsottiin kun yksi oli juuri yöllä saanut nenänsä pitkin kasvojaan vaikeammassa pidätyksessä, ja kuinka toinen suri menetettyä sormea. Yövartiossa oli tietenkin huonompi olla, koska silloin liikkui se oikeasti vaarallinen väki pikkuvarkaiden ja taskuntonkijoiden sijasta, mutta eipä sillä väliä. Koska paskaan työhön laitettiin uusimmat päästäkseen itse pois, näki poika silti, mikä oli edessä. Jurgen ei näyttänyt olevan turhan innokas näkemästään, muttei ollut kuitenkaan juoksemassa päätä pahkaa pakoonkaan. Kukaties pojalla oli vielä optimismia puskureiksi asti, mutta kyllä se ajan kanssa kuluisi pois. Wolker ei kannattanut turhaa höösäämistä ja pudotuksen pehmentämistä, antoi pudota ja sattua, siinä ainakin oppisi, mitä kipu on. Ja jos se sai itkemään ja pakenemaan kotiin, niin eipä sitäkään tarvinnut sitten huomata juuri siinä vihonviimeisessä paikassa. Myöhemmin päivällä Wolker kokeili vielä, löytyikö pojalta hiukkaakaan miekkakättä. Kyllähän sitä hieman tuntui olevankin, ainakin niin paljon että sai pidettyä pahimmat puumiekan kalautukset poissa kallostaan. Kuulemma isoisä opettanut. Ei tämä vielä mikään mestari ollut, mutta kukaties selviäisi hengissä tositilanteessakin.
Illan puoleen Wolker oli näyttänyt kaiken näytettävissä olevan ja hoitanut paperihommansakin kuntoon. Abigail, Borcha, ja kaikki muutkin kierroksella olevat ja olemattomat saapuisivat varmasti melko piakkoin, koska tänään oli luvassa rahaa. Sitä harvemmin odoteltiin aamuun, oli liian kiire ryyppäämään ja tuhlaamaan hieman. Vaikka eipä vartijan palkkapussista juuri tuhlattavaksi riittänytkään. Ja tosiaan, saapuivathan ne. Abigail ja Borcha ja toinenkin partio. Kolmas tulisi kaiketi hetkisen kuluttua. "Että rahan perässä tullaan takaisin?" Wolker vinoili.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 19, 2008 19:18:36 GMT 3
Borcha ei ollut koko päivänä puhellut paljoakaan. Hän oli ilmiselvästi huonommalla tuulella, kuin yleensä. Eipä paskan siivoaminen nyt varsinaisesti ketään iloiseksi tehnyt. Varsinkaan, kun siitä ei oikeasti saanut lisää rahaa ja se piti hoitaa vuoron loputtua, ja ennen vuoroa aamulla. Se tietäisi aikaisempia herätyksiä ja myöhempään kestäviä päiviä.
Matkalla takaisin tuvalle Abigail kuitenkin puheli jotain, ja Borchan piti ihan kohteliaisuussyistäkin vastata. "Mnjuu... onhan se. Vaikka vaimollehan se raha menee..." Borcha mutisi ja vilkaisi sitten Abigailia tämän puhuessa lapsista. Hänen mieltään askarrutti ikävä ajatus.
Hän oli nähnyt lapsen Abigailin luona, hyvin pienen lapsen. Jos se oli Abigailin, niin... kuka sen isä oli? Oliko Abigaililla siis sittenkin joku? Ei, ei voinut olla. Se olisi ollut jo liian julmaa. Ei kaikki voinut mennä niin huonosti... "Eilen kun kävin teillä niin... tuota... siellä oli sellainen... vauveli. Tai joku pieni kersa kuitenkin. Tuota... kenen se oli? Jonkun ystäväsi? Hoidossa, kenties?" mies kysyi astellessaan vartiotuvan portaat ylös ja avatessaan taas oven Abigailille. Wolker heitti taas jotain kivaa kommenttia tervetulotoivotukseksi. Borcha päätti olla hiljaa ja antaa olla. Hänellä oli oikeus saada rahansa, vaikkei Wolker niitä hänelle mieluusti antanutkaan. Hänen mukaansa Borcha ei niitä ansainnut.
|
|
|
Post by khiiroo on May 19, 2008 19:29:59 GMT 3
Abigail joko ei kuullut Borchan kysymystä lapsesta, tai ohitti sen tarkoituksella.
"Emme me varsinaisesti sinunkaan lärviäsi tulleet katsomaan" kuittasi Wolkerin ontuvan vinoilun. Abigail käveli kaappinsa luo, tarttui miekkavyöhönsä ja kietaisi sen vyötärölleen, oikaisi kertaalleen ja poimi nurkkaan nojaavan jousensa. "Ja jos joku teistä on koskenut jänteeseeni, katkon tältä sormet." Hän ei voinut pitää jännettä paikoillaan, sillä se tapasi löystymään, mutta tämä ilta menisi harjoitellessa ja perheen parissa. Saamiaan kolikoita hän ei tällä kertaa tuhlaisikaan lähikapakassa, vaan hankkisi ruokaa.. Ruokaa. Siitä olisi hyvä lähteä.
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2008 19:53:13 GMT 3
Ennen kuin Wolker ehti keksiä mitään kovinkaan hyvää takaisin sanottavaksi, sai hän äkkiä todella hiton hyvän syyn vaieta. Ja niin saivat kaikki muutkin tuvassa. Paitsi Jurgen, joka kuitenkin tajusi muiden reaktiosta pysyä hiljaa ja katsoa. Nimittäin se, joka ovesta astui seuraavaksi sisään, ei ollut kukaan muu, kuin ylikonstaapeli itse omassa, arpisessa persoonassaan. Ylikonstaapeli ei ollut mikään lyhyt mies, muttei kuitenkaan mikään järkälekään. Mutta vanha tämä kyllä oli, vanhempi kuin yksikään kaupungin kadulla partioivista. Ei kukaan tiennyt, miten vanha tarkalleen, mutta ryppyjä tämän kasvoissa jo oli. Siitä huolimatta ikä ei tätä painanut millään tavoin, ja tämä näytti yhä lujalta ja lihaksikkaalta. Arpia tässä kyllä oli, eikä toista silmääkään enää ollut. Mutta silmälapun sijasta ylikonstaapeli piti kuoppaa aivan paljaana, niin että se suorastaan kammottavasti mollotti jokaista, jota tämä katsoi. Pelottavinta ylikonstaapelissa ei ollut tämän ulkonäkö, ei millään tavoin. Sen olisi voinut vielä selittää. Mutta kun tämä oli vain sellainen. Miehen ympärillä oli sellainen ilmapiiri, että kannatti häipyä, kun vielä omin jaloin pääsi. Tässä oli hieman samanlaista olemuksessa, kuin paksussa terästangossa; sen vääntäminen oli mahdotonta ja se sattui vallan hitosti, jos sai siitä silmien väliin. Ylikonstaapeli oli ollut palkka-armeijassa ja selvinnyt siellä hengissä melkeinpä puoli elinikäänsä, ennen kuin oli syystä tai toisesta ryhtynyt vartijan virkaan ja kohonnut ongelmitta arvoonsa. Tämän kanssa ei kannattanut leikitellä.
Wolker - kuten jokainen muukin terveyttään arvostava - teki mahdollisimman hyvän tervehdyksen ja jäi täysin vaiti odottamaan. Hän muisti sen kerran, kun oli saanut kokea, mitä tapahtui, jos käyttäytyi halventavasti. Se sormi ei vieläkään liikkunut kunnolla. Hän oli ollut silloin vielä nuorempi ja tyhmä. Tämä mies ei välittänyt säännöistä tai laeista. Ja se kannatti muistaa. "Vapaaehtoisia?" laihanpuoleinen mies kysyi ovelta, vaivautumatta niin tervehtimään millään tavalla, kuin selittämäänkään. Tämän ääni oli hieman, kuin santapaperia - hyvin karheaa santapaperia. Sillä saattoi hyvinkin olla tekemistä kurkulla häämöttävän ruman arven kanssa. Ja jokainen järkevä puristi käsiään mahdollisimman tiukasti kätensä kylkiään vasten.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 19, 2008 20:07:41 GMT 3
Ylikonstaapeli.
Borcha näki tästä painajaisia vieläkin, ja hän oli sentään aikuinen. Ylikonstaapelin tulos saattoi aistia ihollaan. Ilma ikään kuin kylmeni ja alkoi haista kalmalle. Ihokarvat nousivat pystyyn. Hyvä, ettei henki huurunnut. Aina kun ylikonstaapeli itse saapui paikalle, oli kyse yleensä jostain isommasta asiasta, jota hoitamaan hän ei voinu lähettää ketään juoksupojistaan. Ja nämä isot hommat tuppasivat lisäksi olemaan hommia, joita kukaan täysjärkinen ei missään tapauksessa halunnut itselleen.
Borcha, joka nyt tavallisestikin tönötti asennossa harva se hetki tuvalla ollessaan, ihan vaan koska Wolkerista oli ilmeisesti hauska seisottaa häntä, tönötti asennossa nytkin. Nytpä vielä oikein erinomaisen hienossa. Eteenpäin ei astuttu, käsiä ei missään nimessä edes liikautettu, kun ylikonstaapeli kysyi vapaaehtoisia. Itse asiassa Borcha ei edes hengittänyt, koska pienikin liike saattaisi äkkiä merkitä myöntyvää vastausta. Ja sellainen taas voisi johtaa ennenaikaiseen, tuskalliseen, inhottavan kuolemaan.
Borcha ei varsinaisesti vihannut ylikonstaapelia, ei tämä hänelle ollut koskaan pahaa tehnyt. Borcha oli luonnostaan nöyrä ja totteli ylempiään. Mutta ei hän halunnut antaakaan ylikonstaapelille syytä vihata häntä. Yksi verivihollinen työpaikalla oli ihan tarpeeksi. Ja Wolkerin vihasta oli mahdollisuus selvitä. Ylikonstaapelin viha merkitsisi varmasti maanpäällistä helvettiä.
|
|
|
Post by khiiroo on May 19, 2008 20:16:50 GMT 3
Abigail ei myöskään liikkunut. Käsi lipalla seisominen oli siinä asennossa jopa tavallaan tuskastuttavaa, mutta nyt ei ollut syytä näyttää sitä. Ylikonstaapeli varmasti haistaisi heikkouden, tai näin hän ainakin uskoi vaikkei se varmasti paikkaansa pitänytkään. Mutta koska nainen seisoi aivan tuvan perällä hän oli paremmin piilossa kuin selvään tulilinjaan jääneet Borcha ja Wolker, sekä muutama muu epäonninen. Jostakin syystä, vaikka sitä harvoin tapahtuikaan, yritti Abigail tehdä itsestään yhä vain pienemmän. Itseasiassa hän toivoi maan nielevän hänet. Sekin olisi parempi kohtalo kuin mitä seuraisi tehtävään joutumisesta. Aivan varmasti. Älä katso tänne, älä katso tänne.
|
|
|
Post by submarine on May 19, 2008 20:32:30 GMT 3
Ylikonstaapeli odotti hetken. Hyvin lyhyen ja hyvin tiukan hetken. Kukaan ei ollut ilmoittautunut vapaaehtoiseksi, eikä se varmasti yllättänyt ketään. Ylikonstaapeli katseli ovelta ympärilleen ainoalla silmällään, ja Wolker oli saada sydänkohtauksen, kun tämä jäi hetkeksi tuijottamaan häntä. Mutta sitten loppui se armollisen hiljainen, valitsemattomana olemisen hetki. Ilman sen suurempia ylikonstaapeli kohotti sormen, ja osoitti vuoron perään Borchaa, Abigailia, Wolkeria ja kolmea muutakin. "Teillä on kymmenen minuuttia aikaa ottaa asevarastosta, mitä tarvitsette. Varustautukaa. Jokainen, joka ole valmiina siinä ajassa, erotetaan vartiostosta ilman toista tilaisuutta. Kyselijät pääsevät virkavapaalle. Toimikaa."
Wolker kirosi ja vaikersi hiljaa mielessään. Tietenkin hänen oli pitänyt seistä juuri lähimpänä. Hiton hiton hitto. Hänellä ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö ylikonstaapeli toteuttaisi uhkausta. Tämä ei puhunut, jos ei tarkoittanut. Ja muutakaan voimatta, yksisilmäisen miehen seisoessa ovella odottamassa naama täysin peruslukemilla, alkoivat valitut laahustaa kohti varastohuonetta, jossa aseita ja sensorttista säilytettiin. Niille kai tulisi käyttöäkin. Tietenkin tulisi, eihän tästä helpolla päästäisi. "Otatte alokkaan mukaan", ylikonstaapeli lisäsi osoittaen Jurgenia, joka vilkuili ympärilleen jokseenkin peloissaan ja seurasi sitten muutakaan voimatta perässä.
|
|
trisha
Member
One crazy chic
Posts: 2,813
|
Post by trisha on May 19, 2008 20:53:12 GMT 3
Borcha oli ollut väärässä. Hän ei suinkaan ollut saavuttanut kurjuuden alinta astetta vielä. Ilmeisesti hän oli saavuttanut vasta yhdenlaisen kurjuuden alimmaisen asteen, ja oli hyvää vauhtia astumassa nyt kurjuuden toiseen luokkaan voidakseen saavuttaa senkin alemman asteen.
Hetken aikaa Borcha ajatteli jäädä seisomaan. Olihan se eläkeikä kuitenkin lähellä jo... jos sitä vaan jäisi tähän kymmeneksi minuutiksi, ottaisi potkut ja kävelisi kotiin, olisiko se niin paha? Olisiko todellakin vaivan arvoista mennä hakemaan varusteita, jotta voisi kuolla tuskallisesti? Huokaisten Borcha sulki silnmänsä, avasi ne ja siirtyi muiden mukana varastoon. Eipä tässä kai muukaan auttanut. Hän oli kuitenkin kaupunginvartija, ja pitihän se homma sitten kunnolla tehdä loppuun asti jos oltiin kerran aloitettu.
Borchalla oli omat suojat ja oma miekka, mutta hän varustautui kaiken varalta vielä vartiotuvan varsijousella ja pienellä, kahdentoista vasaman pakkauksella, jonka kiinnitti vyölleen. Pamppu, puukko ja miekka keikkuivat valmiiksi vyötettyinä hänen kupeellaan. Heitettyään varsijousen selkäänsä roikkumaan hän kiinnitti käteensä kuluneen kilpensä ja marssi sitten takaisin huoneeseen. Hän olisi valmis, mitä se sitten tarkalleen ottaen tarkoittaisikaan.
|
|
|
Post by khiiroo on May 19, 2008 21:05:48 GMT 3
Abigail huokaisi raskaasti. Jälleen päivän lähempänä kuolemaa ja tiellä, jolta hän ei välttämättä palaisi. Ahdistavan ahdasta ajattelua? Mitäpä muutakaan.
Hän ujutti jousen hiljaa päälleen ja vaihtoi ylleen rautavahvisteisen rintapanssarin. Nuoliviini kahdenkymmenen nuolen kanssa jouti selkään, nahkahina olalle ja tikari pienemmässä huotrassaan lyömämiekan tueksi miekkavyön toiselle puolelle. Näiden lisäksi hänellä oli piilossa kaksi veistä. Yksi saappaassa, toinen kiinni nahkahinassa josta hän saisi sen kätevästi käteensä ja kylkiluiden väliin, ennen kuin uhri edes tajuaisi mitä tapahtui. Kilpeä hän ei välittänyt ottaa mukaansa, eikä keihästä.
Pian hän ilmottautui täydessä varustuksessaan ylikonstaapelille. Hän oli valmistautunut väkivaltaan väkivallan varalta. Miten ironiselta se kuulostikaan. Mutta olihan sitä turha kieltää. Heidät oltiin koulutettu jatkamaan politiikkaa muilla keinoin.
|
|