|
Post by R.C. on Sept 23, 2006 12:19:03 GMT 3
*keskimmäinen käytävä, joka lähtee Muinaisen portin takaisesta kammiosta syvän kuilun takaa*
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 27, 2006 21:54:20 GMT 3
[Nori saapuu Esikammiosta ja syvästä kuilusta]
*Nori käveli käytävää eteenpäin. Käytävä ei ollut suora, vaan se mutkitteli. Se nousi kerran ylöspäin ja sen jälkeen alaspäin. Kerran se haarautui kolmeksi käytäväksi. Nori valitsi keskimmäisen. Keskimmäinen käytävä kaartui ja lopulta Nori huomasi tulleensa ulos oikeanpuolimmaisesta käytävästä. Niinpä wolperting päätti mennä vasemmanpuolimmaiseen käytävään. Hän pysähtyi, sillä matka oli pitkä. Nori päätti syödä jotakin ja sen jälkeen nukkua lyhyesti ja kevyesti.*
|
|
|
Post by R.C. on Sept 28, 2006 0:03:10 GMT 3
Pian käytävään astuttuaan ja hieman peremmälle ehdittyään hidasti puolhaltia sen verran askeleitaan, että sai säilytettyä kohtuullisen välimatkan jossakin edellään etenevään mustaan haltiaan. Nainen ei sanottavammin ollut nyt juttutuulella tämän kuten muidenkaan aarteenmetsästäjien kanssa, sillä hän kirosi vielä Rhordasia ja pohti toverinsa senhetkistä olinpaikkaa. Lisäksi oli tietenkin hyvin luultavaa, etteivät muutkaan samassa käytävässä parhaillaan kulkevat pahemmin muiden kilpailijoidensa seuraa kaivanneet. Arnora laski kätensä taas vaistomaisesti tikarilleen tajutessaan, että joku aarteenhimoinen roisto saattaisi väijyä häntä ja muita jäljessään tulevia jo seuraavan käytävän tekemän käännöksen takana, aikeissa karsia hieman vastustajiaan...
|
|
|
Post by R.C. on Sept 28, 2006 0:12:22 GMT 3
Käytävä johtaa ummehtuneisiin katakombeihin, joissa muinoin kuolleiden huokaukset yhä kaikuvat. Samassa kapean väylän täyttävät luisevat ja ryysyiset epäkuolleet, jotka tavoittelevat haistamaansa lämmintä lihaa ja verta ravinnokseen. Zombit liikkuvat hitaasti, mutta niitä on lukemattomia. Seikkailijat tultaisiin ilomielin liittämään mukaan kirottujen joukkoon, heidän mielipiteitään sen kummemmin kyselemättä...
Vaaran välttämiseksi ja matkan jatkamiseksi vaaditaan paikalle 2 hahmoa ( tai enemmän aikaa ).
|
|
|
Post by merril on Sept 28, 2006 15:02:03 GMT 3
Kultainen keskitie, kuten esi-isät olivat sanoneet, oli paras tie kuljettavaksi. Siksipä tuo antoi jälleen kerran näiden johdattaa päätöksenteossa seikkailijan mieltä- Taibosu hivuttautui mahdollisimman vähin äänin seikkailijoiden, sotureiden sekä toisen luokan onnenonkijoiden ohitse, yrittäen kiinnittää itseensä mahdollisimman vähän huomiota näin tehdessään. Ennen kuin tämä huomasikaan, oli tuo löytänyt tiensä useimpien ongelmatekijöiden ohitse saamatta ketään oivaltamaan miekkosen toikkaroivan tyystin luvatta väärässä paikassa.
Askeleet kaikuivat käytävän pimeydessä, Taibosu oivalsi: muita oli kulkenut edeltä käytävää tutkimaan, ja hän saattaisi hyvinkin joutua ripeyttämään tahtiaan, jos haluaisi saaliinjaolle ensimmäisten joukossa. Jakaminen ei istunut hänen ideologiaansa seikkailemisesta, ja miekkonen hylkäsi varjot, ja antoi askeltensa kajahdella tämän lähtiessä kevyeen hölkkään käytävää edemmäs. Onneksi tämä oli suhteellisen kevyesti varustautunut, vaatihan jo ammattikin jonkinsortin matalan profiilin pitämistä, mutta ylipäätään raskaitta panssareitta kulkemisessa oli se etu, ettei tarvinnut jokaisen matkaetapin välillä vuokrata itselleen kopukkaa tai pitää hengähdystaukoja synkkiä luolastoja tutkiessa.
Ohittaen teräväsärmäisiä kivisyvennyksiä, miekkonen huomasi kulman takaa saapuessaan olevansa vastakkain elävien kuolleiden kanssa. Taru-sankari olisi tässä tilanteessa napannut uskollisen miekkansa huotrastansa, hohottanut runsaslukuiselle viholliselleen ja tokaissut jonkinsortin verbaalisesti haastautuneen hupaisan kaskun, johon oletettavasti liittyi päiden sekä raajojen poikkimista, tahi jotakin barbaari-macho-hölynpölyä jota tarinat olivat tulvillaan. Soturi sen sijaan ymmärsi, että yksi ihminen harvoin pärjäsi kovin pitkään suurta vihollislaumaa vastaan, olkoot vaikka kuinka liekehtivämiekkainen tahi tarupanssaroin varustettu- ennemmin tai myöhemmin joku lukuisista vihulaisista pääsisi niskan päälle. Taibosu, kevyeen nahkahaarniskaan pukeutuneena sekä lyhyellä miekalla varustautuneena, muiden aseiden ohella, tiesi vallan hyvin että nyt oli piru merrassa. Hän otti varovaisen askeleen tulosuuntaansa, yrittäen pitää silmällä kaikkia näitä mätiä pahuuden välikappaleita. Eläviä kuolleita ei rajoittanut lihasrevähdysten pelko, minkään muun pelon ohella, joten nämä epelit olivat kelle tahansa varteenotettava vastustaja- musta magia oli ikävä asia siitä, että sen siunaamat olennot harvoin tuupertuivat täsmäiskusta kaulavaltimoon tahi sydämeen- harvoin edes pään uudelleensijoittaminen avitti tässä asiassa. Olennoissa oli tosin se hyvä puoli, etteivät ne olleet järin nopeita jaloistansa. Siispä, miekkonen lähti perääntymään selkä tulosuuntaan kohden, käsi lyhyen miekan kahvalla, miehen mielen rukoillessa esi-isiltä apua tähän ikävään tilanteeseen.
(OoC: Kamalaa tekstiä, tiedän, mutta aivoni eivät tee yhteistyötä. Jätin törmäämättä muihin hahmoihin silkkaa laiskuuttani/pelossa siitä, että en osaisi oikein kirjoittaa minkäänsortin hahmojenvälisiä tapahtumia hyvin tässä mielentilassa. Ugh. )
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 28, 2006 15:52:10 GMT 3
Zath hiippaili huomaamattomana, turvattuna myöskin koiraolennon hajuaistilta, kun tuo kuuli jotain outoa ääntä, ja jonkinlaisen omituisen läsnäolon. Se muistutti hieman sitä kun Mel päästi luontonsa vapaaksi, tuo mietti, joskin oli heikompi ja tuli useasta lähteestä. Ei mitään kovin vaikeaa pitäisi olla, varsinkaan kun tuo oli kuulevinaan jossakin takana olevan myös porukkaa. Heikot epäkuolleet olivat melko pieniä ongelmia yleensä, mitä tuo muisteli kaukaisia tapahtumia valtavissa luolastoissa Celdorin alla jossa mustat haltiat ja kääpiöt olivat asuneet jo kauan, enemmän tai vähemmän toisiaan auttaen. Sen sijaan että celdorilaiset mustat haltiat olisivat perinteisesti tehneet jotain typerää, esimerkiksi alkaneet palvomaan demonijumalatarta, niin nuo alkoivat liittoutua ystävällismielisten kansojen kanssa. Tosin kulttuurissa oli samaa täydellisyyden tavoittelu, yhdistettynä teknologialla ja magialla paranteluun he itse asiassa veivät sen rutosti pidemmälle, kun pelkkä harjoittelu ei riittänyt. Muutenkin nuo tykkäsivät koko ajan yrittää parannella teknologiaa ja magiaa, usein vähemmän mukavin tuloksin, mutta usein myös hyvin tuloksin.
Kuitenkin tuo hieman huokaisi, otuksia ei vielä näkynyt, ja koiraolento sekä takanapäin tulossa olevat todennäköisesti olisivat myös avuksi tässä ongelmallisessa tilanteessa.
((Hieman hitaasti vastailin tähän vasta nytten... Kirjoitan ehkä myöhemmin lisää))
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Sept 28, 2006 19:43:22 GMT 3
*Nori heräsi uniltaan ja söi sämpylän, jonka sisällä oli kinkkua, salaattia, tomaattia ja kurkkua ja palanpainikkeeksi limonaadia. Melko hyvä välipala, kenties. Hän haisteli hieman, ja haistoi ilmeisesti Andromedan ja jonkin toisen takanaan. Lisäksi jokin tuttu haju edessäpäin ja samasta suunnasta kantautui kammottava mädäntyneen löyhkä. Tätä ei wolperting ollut ennen haistanut, mutta siitä haisi vaara. Nori kavahti pystyyn ja kiskaisi miekkansa tupesta.
Andromeda juoksi käytävällä. Lopulta hän tavoitti Norin.* "Noh? Eikö tärpännyt ykköskäytävässä?" *Wolperting kysyi Andromedalta.* "Siellä oli ansa. Jouduin pakenemaan. Mutta mikä tämä hienoinen mätä haju on?" *Andromeda kysyi ja haistoi itsekkin edessään mädäntyneen hajun. Nori lähti juoksemaan kohti hajua ja Andromeda seurasi perässä. He pysähtyivät, kun näkivät suuren zombijoukon raahustavan käytävässä. Andromeda otti nuijansa esiin.* "Pitänee raivata hieman tilaa..." *Hän sanoi ja kohotti nuijansa.*
|
|
|
Post by R.C. on Sept 29, 2006 19:01:59 GMT 3
Kulman takana ei lopulta odottanutkaan kukaan ahneimmista aarteenetsijöistä, vaan jotakin vielä pahempaa - lauma verenhimoisia hirviöitä ja eksyttävä katakombien sokkelo. Arnora lamaantui hetkeksi aloilleen tuon kammottavan näyn edessä. Jos puolhaltia inhosi jotakin vielä luoliakin enemmän, niin sen täytyi olla ummehtuneet hautakammiot. Kuolema oli täällä niin selvästi läsnä, että haltiapuolta alkoi kuvottaa. Ja kun tähän kaikkeen liittyi vielä pimeyttä, pahuutta ja kirousta, oli varsin onneton asetelma valmiina.
Ensityrmistyksestä toivuttuaan hapuili Arnora vaistomaisesti nuolen viinestään ja viritti sen jouselleen. Kuului vaimea suhahdus ja lähes samantien pehmeä mäiskähdys. Täysosuma silmien väliin, eikä sillä ollut yhteen zombieista mitään vaikutusta, kuten nainen oli jo hieman pelännytkin... Hiljaa manaten syöksähti puolhaltia käytävän kohtalaisen autioon sivuhaaraan, miettien kuumeisesti, mikä monista teistä mahtaisi johdattaa hänet eteenpäin kohti aarretta, ja onnistuisiko tämä ilman taistelua. Tuskinpa vain. Hän havaitsi kohta koiraolennot ja arvasi katakombeihin päätyneen muitakin seikkailijoita. Eikö paikalla sattunut olemaan yhtäkään manaajaa? Moinen henkilö olisi varmasti suoriutunut tästä uhkasta leikiten...
Samassa naisen ajatukset katkesivat hänen joutuessaan taas epäkuolleiden huomionkohteeksi. Teräväkatseisena oli Arnora sattunut havaitsemaan toisen koiraotuksista turvautuneen nuijaan. Olisiko tylppä esine terävää tehokkaampi? Nainen kokeili teoriaa nappaamalla lähettyviltä liki miehen pituisen, ohutjalkaisen ja rautaisen kynttelikön. Tämä esine tarjosi mukavasti etäisyyttä örveltäviin hirviöihin, ja uutta asettaan laajassa kaaressa viuhtoen saattoi puolhaltia raivata tietään eteenpäin. Moinen työ oli tosin raskasta, ja tässä hommassa raavas Maroof olisi totisesti ollut toveri paikallaan...
(( Ilmoittelen omasta puolestani etten pyri mihinkään elämää suurempiin vuoroihin. ;^^ Kunhan fiilistelen spontaanisti mukana. Vuorot voivat jäädä lyhyiksi. ))
|
|
|
Post by merril on Sept 29, 2006 21:18:01 GMT 3
Taibosu oli taistelija paikallaan, mitä tuli epäreiluun taisteluun (miekkosen itsensä käyttäessä muutamaa tusinaa likaista temppua tasoituksen nimissä) kourallista eläviä vihollista vastaan- tässä tapauksessa mies oli korviaan myöten siinä itsessään. Tämä ulvahti kivusta mätien kourien kurottautuessa kohti, ja upottaessa tylppiä sekä teräviä, mustia kynsiä miehen lihaan. Olennot eivät pelänneet viuhuvaa miekkaa, nyrkkiä tahi saapasta, ja miekkosen usein elosteleva, pelotteen varaan nojaava taistelutyyli ei saanut olentoja edes hidastamaan etenemistään. Tämä oli ollut aikeissa juosta olentoja pakoon, mutta oli huomannut piakkoin eksyneensä vain entistä pahemmin, käytävien ollessa yht'äkkiä tyystin erilaisia kuin miekkonen oli muistanut. Suurin muutos oli joka puolelta esiin laahustava, raahautuva sekä uliseva muuri näiden kirottujen käytävien perimiä epäkuolleita. Nahkapanssari sekä miekkosen turkisliivi tarjosivat hyvin vähän suojaa, ja tämä sai taistella henkensä edestä tehdäkseen itsensä sekä alati kiristyvän saartoringin väliin tilaa hengittää. Oli pysyttävä liikkeessä, jalkojen sekä käsien heiluessa lähes holtittomasti iskuihin ja potkuihin, tasapainottamaan miehen matkaa, toivoen ettei yksikään olennoista olisi tarpeeksi viisas koukistamaan kättään nyrkkiin saatuaan otetta miekkosen pukimista- silloin hukka perisi hänet ja hän luultavasti päätyisi parempiin suihin- pelkkä kuolema elävien kuolleiden käsissä kuulosti paremmalta vaihtoehdolta kuin ikuinen kadotus elävän kuolleen muodossa, hänen sielunsa joutuessa ikuisesti evätyksi hänen esi-isiensä kodista taivaissa.
" Kieee-yah!" tämä kuuli karjaisevansa, enemmän kivusta kuin taisteluhuumasta, mutta raivostunut huudahdus oli sentään joissain määrin auttanut miekkosta taistelemaan alati kasvavaa kauhuaan vastaan. Vaati vahvaa vatsaa taistella eläviä kuolleita vastaan muutaman senttimetrin päässä niiden hampaista ja kynsistä, ja vaikka Taibosu oli mieltänyt itsensä aina kovan luokan sankariksi ja uhmakkaaksi soturiksi (silloin kun tämä ei hiippaillut urhoollisesti varjoissa ja ryöstänyt sankarillisen matalaa profiilia pitäen jotakin mittaamattoman arvokasta), hän oli kahta vaille valmis huutamaan kauhusta. Elävät vastustajat sentään tajusivat välittää menettämistään raajoista sekä kasvojen rakenteiden pikaisesta uudelleenjärjestelystä- nämä olennot olivat kuin jokainen isku olisi ollut avokämmenläiskäys vasten kasvoja- ne tuntuivat saavan uutta pontta jokaisesta sivalletusta sormesta tai epämiellyttävistä märkivistä viiltohaavoista.
Epämääräisten kurkkuäänien sekä elävien kuolleiden kammottamien ulinan ylitse kuului melskettä- Taibosu kuuli selvästi ihmismäisiä ääniä, parahduksia sekä aseiden kalinaa! Ajatus piilosilla pysymisestä asettui itämaisen monitaiturin mieleen...viipyen siellä noin sekunnin murto-osan, tämän tehdessä päätöksen selviytymisvietin ohjaamana. Hän rupesi uupuneena, mutta järkähtämättömän määrätietoisesti silpomaan tietään elävän, raapivan ja purevan muurin läpi, sujahtaen solakkana hahmona ilman suurempia kipuja olennon lähelle, joka näytti olevan hänen aikaisemmin havaitsemansa koiraolento. Miekkonen väisti täpärästi tämän raskaan nuijan, kierähtäen jaloillensa muutaman askeleen loitompana tästä, irvistäen silmät villeinä lukittuneina koiraolentoon, miehen huudahtaessa adrenaliinin kourissa ja sydämensä jyskeen keskeltä tuolle: " Liittäkäämme miekkamme yhteisen hengissäpysymisen nimissä!" ...Tällä ei ollut juuri kummastunutta vilkaisua kummempaa vaikutusta, ja miekkonen kävi mielessään äskeisen lausahduksensa, huomaten huutaneensa sen shou-kielellä, paikallisen puheen sijaan.
Tästä huolimatta, olento ei ainakaan välittömästi tuntunut olevan kiinnostunut Taibosun kallon kolhimisesta, ja tämä uskalsi kääntää selkänsä tuolle, liittyen nyt taisteluun laahustavaa merta vastaan. Useat vertavuotavat haavat peittivät hänen kasvojaan, käsiään ja jalkojaan, mutta taisteluhuuma onneksi jätti miekkosen autuaan tietämättömäksi lukuisista haavoistaan. Pakoa ei ollut, joten hänen olisi kohdattava nämä pahuuden välikappaleet taistelussa, jos ei muuten niin tehdäkseen kunniaa esi-isiään kohtaan.
"Shodo!" tämä solvasi vastustajiaan, iskien, leikaten ja potkien parhaansa mukaan olentoja loitommas, karsien hyökkäävästä armeijasta käden tai muun tielle sattuvan osasen kerrallaan. Lyhytmiekasta, vaikkakin mestarillisen käsityön tuloksena syntyneestä esineestä joka oli maksanut omistajalleen pitkän pennin, ei ollut juuri suurta apua eläviä kuolleita vastaan- kuten mies itse, tämä ase oli suunniteltu tekemään teräviä, tarkkoja haavoja, kuolettavia pistoja rintaan tai vatsaan, tai sitten viilto kaulavaltimoon. Moinen ase oli lähes yhtä tyhjän kanssa hirviöitä vastaan, jotka eivät piitanneet kipukynnyksistä, tai tunnistaneet merkkiä lävistetyltä sydämeltään tuupertua turpeeseen kurkku koristen. Taibosu todellakin toivoi, että tuo olento hänen selkänsä takana saisi rumempaa jälkeä aikaiseksi nuijallaan tuohon hitaasti vyöryvään pahuuden mereen.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Sept 29, 2006 23:01:36 GMT 3
"Ech. Zombeja", tuo musta haltia totesi, ja ensin lähinnä seurasi hieman kauempaa mitä muut tekivät, samalla kun latasi asettaan. Vaikkakin tuo ase oli suunniteltu ammuksineen lähinnä demoneita vastaan, niin eiköhän se toimisi samalla lailla eläviin kuolleisiinkin. Celdorilaisten ruutiaseet olivat perinteisesti hieman hitaasti ladattavia, mikä oli iso ongelma, mutta teho yleensä korvasi sen enemmän kuin hyvin. Tosin tuo tuskin pystyisi ampumaan kuin muutaman kerran, latailemaan tuo ei ehtisi liiemmin. Sitä varten olisi sitten lähitaistelu-aseet... Tarkemmin sanottuna tuon kädessä olevissa suojuksissa olevat terät, sekä lyhyet puukot. Kyllä niillä saisi ainakin joten kuten revittyä palasia irti mokomista otuksista, mikäli siunaukset eivät toimisi.
Tuo tarkkaili tilannetta vielä hetken, katsoen minne kannattaisi iskeä tuosta epäkuolleiden laumasta. Pääasiassa ne olivat piirittäneet ne kaksi tuon näkyvissä olevaa henkilöä, ja ilmeisesti jonkun muun, jonkun matkan päästä kuuluvien äänien perusteella. Hiljaisuudessa tuo tuolla nosti aseensa, hieman varsijousta muistuttavan, mutta useammalla ammuksella ladatun (eräänlainen lipas josta tuohon tuli lisää vasamoita aina edellisen poistuttua), tähtäsi, ja ampui. Ase toimi kuten varsijousi, joskin ammukset olivat pieniä onttoja vasamoita, joiden sisällä oli sekoitus räjähtävää nestettä, joka oli kaikenkukkuraksi siunattu epäpyhiä olentoja vastaan, tarkoituksena saada aikaan pieni yliluonnollisille olennoille vaarallinen räjähdys. Ja näytti toimivan näitä vastaan ihan hyvin, tuo pohti, ammuksen osuessa joukon reunamilla olevaan otukseen.
Vasamassa oleva aine räjähti osuessaan tuohon mörköön, nesteen saadessa myöskin kaksi lähimpänä olevaa kaatumaan, sen omituisen energian mikä noita pitikään koossa poistuessa kun räjähdys heitti nestettä myös noiden päälle, tuhoten palasia noista, ja hengen mikä niitä piti koossa. Kuusi vasamaa jäljellä, tuo ajatteli, seuraavan vasaman loksahtaessa paikalleen. Tuo ei pitänyt tarpeellisena sen kummemmin ilmoitella itsestään, tai huudella rohkaisevia huutoja tai jotain vastaavaa. Parempi käyttää kaikki huomio taistelemiseen. Jotain mihin tuon rodun kulttuuri oli keskittänyt aina tarpeen vaatiessa voimavaransa, erilaisten ongelmien häiritessä noita.
|
|
|
Post by R.C. on Sept 30, 2006 20:25:12 GMT 3
Aikansa zombeja loitolla pideltyään oli puolhaltia pian uupunut tähän melko tehottomaan puuhaan, joka ei pidemmän päälle olisi varmasti auttanut häntä raivaamaan tietään halki epäkuolleiden massan. Muutamia kymmeniä metrejä oli nainen sentään onnistunut tällä tavoin tietään raivaamaan, kunnes käsivartensa vihloen joutui irroittamaan otteensa kynttilänjalasta. Tässä kohtaa tarjoutui Arnoralle onneksi taas tilaisuus syöksähtää sivulleen avautuneeseen, autioon käytävään, sillä zombiet eivät vaikuttaneet tarpeeksi älykkäiltä miehittääkseen jokaisen katakombeissa risteävän kulkuväylän.
Tuoreeseen suuntaan paetessaan sattui Arnora tavoittamaan korviinsa räjähdyksiä, ja kohta hän havaitsi edellään menneen mustan haltian, joka näköjään sai omalla tahollaan paljon mittavampaa tuhoa aikaan. Nainen pysähtyi ja päätti sekunnin murto-osassa liittyä toisen seuraan. Hän muisti nähneensä miehen kammioon astuneiden demoninmetsästäjien joukossa, mikä tarkoitti periaatteessa velvoitetta auttaa tätä mahdollisessa hädässä. Ja toivon mukaan myös toisinpäin, sillä mitäpä hyötyä jousenkäsittelijästä toiselle tässä tilanteessa olisi ollut... ”Hei, edustan sotilastupaa, joten...ehkä meidän kannattaisi tehdä yhteistyötä..?”, ilmoitti nainen hieman epävarmasti jottei toinen olisi luullut häntä takaapäin lähestyväksi zombiksi ja ampunut siihen paikkaan. Ja tietenkin hän taisi toivoa, ettei vaikuttaisi aivan läpinäkyvältä ehdottaessaan yhteistyötä, kun päinvastoin itse tarvitsi vain toisen apua päästäkseen pälkähästä...
|
|
nova
Member
Puhu harpyijoille totta.
Posts: 167
|
Post by nova on Oct 1, 2006 15:43:46 GMT 3
*Nori oli juuri hyökkäämässä miekkansa kanssa taisteluun, kun yhtäkkiä hän näki vain mustaa.* 'Taas tämä uni? Mitä tämä tarkoittaa? Ja miksi se tulee vain sillojn, kun on todella suuri vaara?' *Hän ajatteli. Wolperting huomasi taas jossakin etäällä hohdetta. Nori 'ui' hohteen luokse ja näki, että absoluuttisessa pimeydessä leijui jokin hahmo. Hahmo oli selin wolpertingiin. Kun Nori oli noin viiden metrin päästä hahmosta, hahmo kääntyi ja wolperting huomasi sen omaksi itsekseen -hieman rähjäisempänä tosin ja raivo silmissään-. Yhtäkkiä rähjäisempi kaksoisolento syöksähti Noriin ja pimeys leimahti hopeisiin liekkeihin. Hopeiset liekit leimusivat pitkään, mutta Norista se tuntui parilta sekunnilta.
Andromeda oli hyökännyt zombien kimppuun ja heilutti nuijaansa. Hän huomasi Norin vain seisovan paikallaan jonkin aikaa, kunnes hän yhtäkkiä loikkasi taistelemaan zombeja vastaan. Norin silmät olivat muuttuneet punahohtoisiksi ja hän raivosi käytävässä kuin pyörremyrsky.*
|
|
|
Post by CutKiire on Oct 1, 2006 18:28:41 GMT 3
"Pysy poissa tieltä, ja pidä mädät kompuroijat etäisyydellä", tuo totesi toiselle, laukaisten aseensa toisen kerran zombilaumaan, saaden taas kolme otusta 'kuolemaan'. Hieman tuo kiitti onneaan että aseet olivat siunattuja, muuten niistä ei olisi ollut läheskään niin suurta hyötyä, mitä nyt saisivat yhden kerrallaan tuhottua, ja pari hieman tärveltyä. Mutta ei sillä teholla millä se toimi nyt. Paljoa tuo ei toiseen katsahtanut, muuta kuin pikainen vilkaisu päästä varpaisiin, arvioiden kannattaisiko kyseisen henkilön kanssa lyödä sillä hetkellä hynttyyt yhteen. Ja tuolla hetkellä se oli hieman järkevä ratkaisu tilanteen huomioon ottaen.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 1, 2006 23:27:35 GMT 3
"Minulla...ei ole mitään millä pidätellä niitä...", tuskastui nainen myöntämään, ja kääntyi hätäisesti katsomaan taakseen, josko sieltä olisi jo lauma epäkuolleita lähestymässä. Onneksi hän ei toistaiseksi tavoittanut katseellaan moista uhkakuvaa. Jotakin muuta Arnora kuitenkin huomasi äskettäin ohittamassaan seinämässä, ja astahti nopeasti tutkimaan tekemäänsä löytöä tarkemmin. Kyseessä oli muinainen kaiverrus, joka näytti kartalta täynnä monimutkaisia merkintöjä. Puolhaltia tajusi tässä olevan katakombien pohjapiirustuksen, jonka avulla vainajien kantajat olivat vuosituhansia sitten suunnistaneet. Labyrintti vaikutti kooltaan suunnattomalta ja maallikon silmiin aivan toivottomalta! Vaan puolhaltia oli terävä päästään ja sukkela sisäistämään uusia asioita aivan kuten hän oli aiemminkin tehnyt pikaiset mittaukset ja johtopäätökset demoninmetsästäjistä. Jättäessään huomioitta vainajien nimien harhaanjohtavat listaukset tajusi nainen nopeasti kivikartan viittaamissa suunnissa logiikan, ja painoi tämän sekä lyhimmän hahmottamansa reitin visusti mieleensä. "Zombeja täytyy olla satoja, joten taistelu on pahimmillaan loputon! Meidän tulisikin niiden pidättelemisen sijaan yrittää päästä mahdollisimman pian pois täältä ja jatkaa matkaa ennen kuin ammuksesi loppuvat!", järkeili nainen mustalle haltialle palattuaan tuon luokse. "Tiedän miten täältä pääsee eteenpäin ilman eksymisen vaaraa. Zombien pidättelemisessä en osaa auttaa, mutta voin johdattaa meitä pitkin käytäviä, joilla niitä ei välttämättä parveile.", jatkoi puolhaltia kiihtyneesti ja vilkaisi parahiksi taakseen huomatakseen takaa-ajajiensa löytäneen nyt samaan käytävään kaksikon kanssa. Kunpa musta haltia vain luottaisi häneen ja suunnitelmaansa, kun kerran Arnora tunsi sittenkin olevansa tilanteessa hyödyksi. Yksin nainen ei yhtä kaikki pärjäisi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Oct 2, 2006 18:59:31 GMT 3
Musta haltia punnitsi hetken vaihtoehtojaan kuunneltuaan mitä toinen puhui. Hänellä ei olisi mahdollisuutta loputtomaan taisteluun massiivista ylivoimaa vastaan, hän ei ollut mikään kovin suuri soturi, tai oikeastaan, hän ei ollut suuri soturi verrattuna joihinkin parhaisiin, kuten Jed esimerkiksi, tai Melissa, molemmat todella taidokkaita sotureita. Zath sen sijaan, no, vaikka hän oli ihan hyvä taistelemaan kaksintaisteluissa, tai lievää ylivoimaa vastaan, niin pääasiassa tuon taidot keskittyivät nopeaan taistelutyyliin vain muutama vihollista vastaan kerrallaan korkeintaan.
"Menoksi sitten", tuo sanoi nyökäten, ja ampui yhden viimeisen laukauksen zombimassaan, kaataen muutaman, ja ehkäpä saaden lauman keskellä olevat tajuamaan että paikalta kannattaisi häipyä. Ja pian. Joka tapauksessa tuo valmistautui lähtöön.
|
|