|
Post by ninyfa on Nov 4, 2006 14:18:46 GMT 3
Eipähän hän ollut sittenkään osannut vetää oikeasta kahvasta, kun kerran kävi näinkin hassusti. Miekka putosi ryövärin kädestä ja samalla Ronny kirosi raskaasti. Pitikö aarteen etsimisen tosiaankin olla näin vaikeaa? Kaiken keskellä hän oli varma, että kuuli jotain askeleita takanaan olevasta käytävästä. Ne tulivat tietenkin tännepäin. Se nyt vielä puuttuisi, että haamu saisi hänet kiinni niin sanotusti housut kintuissa.
Kimeitä ääniä päästelevät ja itsestään liikkuvat kekäleet, joita alkoi äkkiarvaamatta tulvia joka puolelta menivät yli Ronnyn ymmärryksen ja olivat hänelle jo hieman liikaa. Kaameasti karjaisten kauhistunut ryöväri noukki miekkansa lattialta, vaikka saisin samalla kokea kekäleiden mahdin, ja säntäsi ase kädessään hurjaa vauhtia takaisin käytävään mistä oli tullutkin jättäen suljetun oven ja hymyilevät ovenkahvat kauas taakseen. Mitä väliä, vaikka vastaan tulisi kymmenen haamua. Mikään ei voinut olla pahempaa kuin elävät kekäleet! Hänestä tuntui, että kekäleitä killui joka puolella hänen vaatteissaankin ja tukassaan. Ronny huitoi käsillään saadakseen kiusanhenget pois ja pinkoi eteenpäin katsomatta taakseen. Näinpä hän väistämättä osuisi yhteen toisesta suunnasta lähestyvän hahmon kanssa ellei tuo sitten älyäisi väistää hätääntynyttä ryöväriä ajoissa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 4, 2006 14:56:15 GMT 3
Pienet, liekehtivät hahmot näyttivat vain innostuvan siitä, kuinka mies lähti pakoon. Kikattaen hullusti ja höpöttäen siansaksaa ne vilistivät tämän perään -ja vähitellen lisää liittyi jahtiin ties mistä. Vaikutti siltä, että ne halusivat polttaa miehen aivan huvin vuoksi, eivät mistään hyvästä syystä. Niiden koko käytös -jos nyt joku olisi erehtynyt vilkaisemaan tarpeeksi läheltä- oli, kuin pahatapaisilla pikkulapsilla: ne hyppelivät miehen perässä, heiluttivat käsiään, nauroivat ja remusivat -ja tietenkin liekehtivät. Muutama näytti todella jopa loikkaavan ilmaan tai heittävän kärrynpyörän. Ja tästäkin huolimatta ne olivat tarpeeksi nopeita seuratakseen miestä, kun tämä pakeni.
Kauempana käytävällä sama hahmo asteli yhä eteenpäin, tosin nyt varovaisemmin, tietäen jonkin olevan tulossa vastaan. Sitten pimeydestä jo ravasikin ilmeisesti ihmismies, jonka takaa kävi melkoinen hehku. Tämä tosin näytti siltä, että oli itse pakenemassa jotakin, ja tätä jahdattiin. Lisäksi tämän takaa tuntui selviä jälkiä magiasta sellaiselle, joka niitä kykeni huomaamaan. Vetämättä alas huppuaan tai mitenkään edes puhumatta miehelle tämä vain astui hetkeksi sivuun, ennenkuin vilkaisi ihmisen takaa-ajajia. Jotakin velhonluomuksia... Eivät näyttäneet kovinkaan vaarallisilta, mutta niitä oli paljon.
Hetken hahmo itsekin harkitsi pakenemista, mutta totesi sitten, ettei kykenisi juoksemaan kovinkaan lujaa, ja että lohikäärme ei välttämättä pysyisi unessa, jos sen pesän yli ravattaisiin. Ehkäpä niitä voisi pelotella... Näine ajatuksineen tämä kohotti painavan aseensa yhdellä kädellä näennäisen helposti, ja iski voimalla terän lattapuoli edellä maahan. Muutama tulihahmoista murskautui kokonaan raskaan terän alle, ja muutama lisää paiskautui kauemmas. Se tosin ei hillinnyt muita, jotka olivat jo vähällä vyöryä uuden hyökkääjänsä ylitse. Tämä puolestaan koetti kaikin tavoin -lähinnä tallomalla niitä kaapunsa helman alta näkymättömiin jalkoihinsa- saada niitä pois kimpustaan.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 9, 2006 16:31:24 GMT 3
Ronny vilahti tuntemattoman kulkijan ohitse yhdessä hujauksessa kiusalliset kekäleet riesanaan. Hänellä ei ollut aikaa ihmetellä sitä, oliko käytävässä ehkä vielä muitakin kummajaisia kummituksen ja kekäleiden lisäksi ja tuskinpa sellainen käväisikään ryövärin mielessä, sillä hänellä oli tarpeeksi hankaluuksia muutenkin. Käytävä jatkui ja Ronny tajusi, että jos hän ei pian hidastaisi tahtiaan, niin hän tulisi uudestaan siihen kammioon, jossa ylisuureksi kasvanut lisko nukkui tai sitten vain teeskenteli nukkuvansa. Tämä sai punatukkaisen seikkailijan pistämään jarrut päälle ja hän kääntyi ympäri sohien miekallaan kiusankappaleita kimpustaan. "Paholaiset! Mitä te muka haluatte? Häh!?" Liekehtivät kiusanhenget tuskin vastasivat hänelle, mutta saatuaan muutaman osuman niihin Ronny huomasi, etteivät ne suinkaan olleet haavoittumattomia. Hän karjaisi riemusta ja tallasi muutaman kekäleen kenkänsä alle.
Kun käytävässä oleva toinen kulkija iski aseensa terän maahan, lähti siitä sen verran ääntä, että Ronny oli kuulevinaan tuon äänen jostain edestään. Ryövärin kulmakarvat kohosivat kysyvästi. Oliko kummitus törmännyt niin ikään kekäleisiin ja joutunut niiden kanssa taisteluun? Ryöväriä ei suuresti huvittanut kohdata kummitusta uudestaan, mutta hän järkeili, että jos haamu oli vaikeuksissa näiden liekkien kanssa, niin sen voimat eivät voineet olla ainakaan paljoa hänen voimiaan suuremmat. Eli hän saattaisi päästä kummituksen ohitse tai yllättää tämän samalla, kun sen huomio oli kiinnittynyt kekäleisiin. Sen jälkeen hän voisi palata ovelle ja kokeilla toista kahvaa...Peli ei vielä ollut menetetty.
Ronny lähti jälleen kerran etenemään käytävässä, tällä kertaa reippaasti astellen, ja vaikka kiusanhenget eivät jättäneet häntä rauhaan, niin hän onnistui jälleen hallitsemaan hermonsa. Päästyään tarpeeksi lähelle toista kulkijaa hän näki, että käytävässä tosiaan oli joku, joka oli myöskin saanut kekäleet riesakseen. "Onko siellä joku?" Ronny huusi. Hän katsoi parhaaksi ilmoittaa tulostaan, sillä ryöväri oli varma, että kummitus tai mikä häntä sitten olikaan vastassa, oli joka tapauksessa nähnyt hänet. Kekäleet ympärillään ja kiusanaan hänet oli varmasti helppo havaita.
|
|
|
Post by submarine on Nov 9, 2006 18:09:16 GMT 3
Hahmo kauempana käytävässä hakkasi ilmeisen väsymättä raskaalla asettaan. Terä kohosi aina korkealle, ja iski sitten lisää olentoja murskaksi lattapuolellaan uudelleen ja uudelleen. Tämä kuitenkin vaikutti pitävän liikkeensä hillittyinä ja pelkistettyinä. Ehkäpä tämän ei tarvinnut tehdä enempää, tai sitten kyseessä oli jokin muu syy. Siitä huolimatta näytti siltä, että kekäleet eivät tuottaneet tälle ongelmia. Muutaman kerran näytti siltä, että ne onnistuisivat kiipeämään tämän päälle ja polttamaan, mutta joka kerta se loppui niiden tappioon, joka kerta hahmo pelasti itsensä jollakin tavalla. Eikä kertaakaan tämän kaapu lehahtanut niin, että mitään tämän ruumiista olisi paljastunut.
Tämä itse oli hieman pettynyt, totta puhuen. Tämä ei ollut edes hauskaa, pelkkää puolipassiivista toimimista. Vastustajat eivät olleet mitenkään järjestäytyneitä, eivät edes yrittäneet keksiä strategiaa. Hän saattoi jopa jättää erittäin selviä aukkoja puolustukseensa ilman, että niitä hyödynnettiin. Tämä oli turhauttavaa! Hän oli lähtenyt tälle seudulle vain siksi -tietenkin petturiksi leimaamisen ja kuolemantuomion uhan lisäksi, että oli uskonut voivansa parantaa omia taitojaan täällä. Mutta jos tämä oli taso, ei täältä löytyisi mitään sensuuntaistakaan. Turhauduttuaan lopulta tarpeekseen ja päätettyään, että oli aika perehtyä muuhun, tämä sitten yhtäkkiä laski aseensa alas. Näin suurta aukko eivät voineet edes kekäleolennot olla huomaamatta, ja jokainen niistä loikkasi kirkuen suoraan kohti. Ja käsittämättömän nopeasti jokainen niistä pyyhkiytyi pois, kun painava ase pyöri käyttäjänsä käsissä tarkkoja reittejä ympäri, kuin tämä olisi opetellut kaiken ennalta. Vain muutaman pyörähdyksen jälkeen jokainen kekäleistä oli tuhoutunut.
Hahmo jäi hetkeksi seisomaan paikoilleen, lepuuttaen asettaan maata vasten. Tuota ei olisi voinut koskaan tehdä oikeaa vastustajaa vastaan, se oli pelkkä näytösliike. Mutta kun kyseessä oli jotakin tällaista, se ei ollut tuottanut mitään ongelmia. Tämä oli turhauttavaa... Kaavunhihat laskeutuivat taas alas, peittäen nyt kädetkin -olivatpa ne olleet millaiset hyvänsä- taas alleen. Odotettuaan hetken tämä sitten vastasi kysymykseen, jonka oletettavasti äsköinen ihminen esitti: "On."
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 17, 2006 22:18:31 GMT 3
Kekäleet katosivat toisen ympäriltä varsin äkkinäisesti ja tämän Ronny kyllä pani merkille, vaikka ei ollutkaan varma, saattoiko kukaan käytellä asetta niin nopeasti kuin äsken kenties oli tapahtunut. Ehkä tässä piili takana jotain muutakin, mutta ryövärillä oli mielessään muitakin kysymyksiä kuin tämä asia.
Ryöväri ei ollut aivan varma siitä, miten hänen pitäisi suhtautua tuntemattoman kulkijan lyhkäiseen vastaukseen. Pitäisikö jättää siihen ja toivoa, että toinen ei hyökkäisi äkkiarvaamatta hänen kimppuunsa vai ryhtyä puheisiin? Vissiinkään tässä tyypissä ei kuitenkaan ollut kysymys siitä kummituksesta, jonka hän oli aiemmin kohdannut, sillä tämä näytti olevan enemmän eläväinen ja osasi sentään puhuakin jotain. "Just. Olinkin kuulevinani jotain ääntä täältä." Ronny huitaisi puhuessaan kekäleitä kauemmas kimpustaan ja jatkoi sitten: "Kuulehan. En tiedä, mitä teet täällä, eikä sillä kai ole niin väliäkään. Mulla on täällä yksi homma kesken ja yritän tehdä sen loppuun. En häiritse sua enempää. Eli eipä tässä vissiin muuta. Nähtäillään...tai jotain."
Punatukkainen ryöväri teki lähtöä ja vilkaisi käytävän suuntaan ja sen jälkeen vielä toisen kaavun sisään kätkeytyvää olemusta. Ovi ja kahvat siinä eivät olleet kovin kaukana, joten sinne päin siis jälleen. Äkkiä kylmä hiki kihosi Ronnyn otsalle. Eikai vain ollut niin, että tuntematon kulkija oli täällä samalla asialla kuin hänkin. Se tästä vielä puuttuisi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 17, 2006 23:55:23 GMT 3
Hahmo tarkasteli toista hetken huppunsa sisällä. Ihmismies, mahdollisesti nuorehko, osasi käyttää miekkaa, tai siltä ainakin näytti. Vaikutti puhuvan jotenkin erilaisella tavalla, kuin mihin hänet oli opetettu. Tosin kaksi kuukautta häiritsevässä ympäristössä, jossa piti keskittyä muuhunkin, ei oikein riittänyt antamaan täydellistö kantaa asioihin. Mutta siltikin, aina saattoi muodostaa oletuksia. Ja hän oletti nyt, että tässä oli kyseessä joko hyvin sivistynyt tai vähemmän sivistynyt henkilö. Ottaen huomioon sen, mitän hän oli oman kansansa luona oppinut mistään, vähemmän sivistynyt vaikutti paremmalta vaihtoehdolta. Joten, hän oli nyt oletettavasti tekemisissä mahdollisen varkaan tai vain yksinkertaisesti oppimattoman kanssa. Hmmh... se oli tietenkin hyvä ja huono. Mutta saisi nähdä...
Vastaamatta mitään tämä vain astui sivuun ja päästi toisen ohitse. Eihän tietenkään ollut kyse siitä, että hän vain jättäisi asian ilman huomiota, oli se sitten mikä hyvänsä. Miehelle sillä vaikutti olevan merkitystä, joten oletettavasti se oli tärkeä jossainmäärin. Pitäisi tarkistaa, kun täällä jo kerran oli. Hitaasti, antaen toiselle reilusti etumatkaa, hahmo lähti ääneti seuraamaan toisen kulkua.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 19, 2006 13:49:06 GMT 3
Helpottuneena siitä, ettei toinen ruvennut virittelemään keskustelua Ronny pisti miekan jälleen tuppeen ja lähti harppomaan käytävää eteenpäin kohtia ovea. Reitti alkoi tulla tutuksi, olihan hän sahannut tätä käytävää edestakaisin jo ihan riittämiin. Nyt saisi sellainen hullutus loppua! Ryöväri kulki niin omissa ajatuksissaan, ettei tosiaankaan tullut huomanneeksi sitä, että käytävässä oleva toinen henkilö oli lähtenyt seuraamaan häntä.
Päästyään takaisin ovelle Ronny pysähtyi hetkeksi katselemaan ja ihmettelemään. Edelleen kajasti hieman valoa sen toiselta puolelta, mutta niin vähän ettei siitä ollut suurtakaan iloa. Ronny toivoi tosiaan, että pääsisi vähitellen paikkaan, jossa olisi valoisampaa kuin täällä. Ei hän sentään mikään maan alla viihtyvä elukka ollut, vaan tallusteli mieluummin paljaan taivaan alla. Siellä sentään näkikin jotain, yleensä ainakin.
Viimeksi hän oli vetäissyt hymyilevästä kahvasta, joka oli sitten muuttunut vihaiseksi. Ja toinen kahva oli niinikään vaihtanut ilmettään. Toivottavasti ne olivat edelleen pitäneet samat ilmeensä, sillä muuten hän saattaisi taas saada niskaansa jonkinlaisia liekkejä – tai ehkä joitain vieläkin pahempaa. Luottavaisena Ronny uskoi siihen, että toinen kahva avaisi hänelle tien oven läpi jonnekin. Toivottavasti aarteen äärelle.
Eli jälleen tulisi vetää hymyilevästä kahvasta. Se oli ollut aiemmin se vihainen, se siis, jota hän ei ollut tyhmyyksissään kokeillut. Vielä hetkeksi Ronnyn ajatukset eksyivät muualle. Mitäköhän muut ryövärit mahtoivat parhaillaan tehdä? Olivatko edelleenkin siellä rottien leirissä vai oliko hyökkäys ehkä jo alkanut? Tai entäpä jos sota oli sodittu, linna vallattu ja toiset kieriskelivät jo kullassa? "Ei kai sentään...", Ronny mutisi ja vetäisi sitten hymyilevästä kahvasta ottaen jälleen aseen käteensä. Nyt hän ainakin osasi olla varuillaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 19, 2006 14:42:29 GMT 3
Hetken aikaa näytti siltä, että portti olisi todella aikonut aueta. Keskelle näytti ilmestyvän rako, joka kasvoi. Takaa alkoi erottua lisää valoa ja ehkäpä jo muotojakin. Ja sitten se yhtäkkiä vain pamahti takaisin kiinni, vielä äsköistäkin tiukemmin, ja taas naamat vaihtuivat ympäri. Ilmeisestikään ratkaisu ei olisi jotakin niin yksinkertaista, kuin pelkän oikean kahvan valinta... Hetken aikaa oli hiljaista, kuin mitään rangaistusta ei tulisikaan. Se oli kuitenkin pelkkää toiveajattelua, hetkeä myöhemmin kuului valtaisa rysähdys. Ja sitten muhkea nyrkki iskeytyi läpi toisesta seinästä, saaden osan siitä romahtamaan. Takaa paljastuneesta pienestä syvennyksestä astui esiin valtava, kivinen hahmo. Sen pää lähes kosketti kattoa, hartiat olivat vähällä hangata seiniä vastaan. Ainakin kaksi ja puoli metriä pituutta, ja leveyttäkin reilusti yli metri. Sen pienissä, punaisissa silmissä oli hyvin ärsyyntynyt katse, kuin se olisi juuri herätetty unesta. Oikeastaan asia varmaankin oli juuri niin... Tihrustettuaan hetken miestä kivihahmo ärähti syvällä äänellä ja iski toisen järkälemäisen nyrkkinsa mahtavalla voimalla tätä kohti.
Samaan aikaan hahmo kauempana oli päässyt jo niin lähelle, että näki suurinpiirtein tapahtumat. Kivihahmo ainakin erottui selvästi heikkoa valoa vasten. Näytti siltä, että se oli hyvinkin aggressiivinen. Niinpä saattoi päätellä, että se kuitenkin tulisi myös hänen peräänsä, jos saisi miehen hengiltä. Ja koska pako vaikutti epävarmalta vaihtoehdolta, olisi parempi tehdä jotakin. Pääteltyään hetken oikeaa lähestymistapaa tämä päätyi yksinkertaisesti rynnistämään olentoa kohti.
|
|
|
Post by ninyfa on Nov 25, 2006 14:46:37 GMT 3
Ronnyn riemulla ei meinannut olla rajoja, kun hän näki portin raottuvan. Mutta sitten se pamahtikin kiinni hänen nenänsä edessä. Pettymyksen ulvahdus pääsi ryövärin huulilta kun hän ymmärsi, ettei onni todellakaan ollut hänen puolellaan. Kiivaasti hengittäen Ronny odotti, mitä nyt seuraisi ja hypähti nopeasti taaksepäin, kun kivinen nyrkki äkkiä iskeytyi seinästä avaten tietä jollekin vielä pahemmalle asialle.
Kivihahmon tapaista vihollistakaan Ronny ei ollut koskaan kohdannut, mutta tähän mennessä hän oli törmännyt jo niin moneen outoon ilmestykseen, että tämä meni hyvin siinä muiden jatkona. Sen verran hänen huomiokykynsä herpaantui oudosta ilmestyksestä, että ryöväri ei kyennyt toimimaan tarpeeksi nopeasti. Hän ehti vain ajatella sen verran, että miekasta ei tätä vihollista vastaan varmaankaan paljon apua olisi, ennen kuin toisen nyrkki jo humahti pelottavan tehokkaalla voimalla.
Kenties Ronny ehti liikahtaa sen verran, että isku ei tullut aivan täydellä voimalla, mutta pahaa jälkeä se varmaan teki yhtä kaikki. Miekka putosi Ronnyn kädestä lattialle ja ryöväri tuupertui ääntä päästämättä sinne aseensa perässä. Verta ainakin vuosi lattialle, eikä olisi mikään ihme, jos Ronnyn aarteenetsintäretki saisi nyt tässä ikävähkön päätöksen.
|
|
|
Post by submarine on Nov 25, 2006 15:20:09 GMT 3
Ärsyyntyneenä varmaankin siitä, ettei ollut murskannut koko mies yhdellä humautuksella kivihahmo murahti ja veti toisen kouransa nyrkkiin niin, että narina kävi. Se veti valtavan raajansa taakse, selvästikin aikomuksenaan osua kunnolla tällä kertaa. Se olisi hyvin voinut olla miehen loppu, ellei otusta olisi äkkiä jysähtänyt voimalla jokin takaraivoon. Kyseessä oli sama ase, jota äsken ilmestynyt oli kantanut mukanaan, ilman omistajaansa. Osuttuaan se tipahti lattialle, eikä oikeastaan onnistunut tekemään suoraa vahinkoa massiiviselle järkäleelle, mutta sai tämän kiinnittämään huomionsa toisaalle. Ärähtäen se kääntyi ympäri, jättäen tuupertuneen miehen ainakin hetkeksi rauhaan.
Muutaman metrin kauempana seisoikin juuri tämä sama hahmo, nyt näennäisen aseettomana. Tämä ei näyttänyt suoranaisesti aikovan muuta, kuin saada kivihahmon hermostumaan itseään kohtaan niin, että miehellä olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia. Teko saattoi näyttää sankarilliselta ulkopuolisesta, mutta oikeastaan tämä itse piti sitä pelkästään typeränä. Ei, hänellä ei ollut mitään suunnitelmaa. Ja ei, hänellä ei ollut harmaintakaan aavistusta, miten voisi voittaa. Mutta se, että valtava kivinen tekele teurastaisi jonkun ei ainakaan kuulunut hänen näkemyksiinsä sopivasta. Tämä oli typerää, hyvin typerää, suorastaan järjetöntä. Mutta siltikin, oli se parempi kuin odottaa, että tämä ensin tekisi miehestä lopun ja kävisi sitten käsiksi häneen. Täytyi vain tehdä jotakin... "Jospa kiusaisit jotakuta toista?" tämä ehdotti niin vakuuttavasti, kuin kykeni. "Minulla on nimittäin menoa toiselle puolelle tuota porttia, enkä haluaisi stressaantua kaltaisistasi idiooteista ennen sitä."
Enempää ei tarvittukaan, että kivihahmo alkoi karjua, polkea jalkaa ja hakata seiniä. Miten joku pikkuotus kehtasi nimitellä tätä! Raivoissaan se kohotti molemmat kouransa niin korkealle, kuin kykeni ja alkoi marssia hahmoa kohti. Tämä puolestaan työnsä kätensä kaapujensa sisälle ja veti esiin kaksi lyhyttä, käyrää sapelia. "Anna tulla, anna tulla!" Ensimmäisen järkäleen iskun tämä sai astuttua sivuun, ja löipä vielä itsekin perään. Ainut vaikutus oli tämän aseen mahdollinen vahingoittuminen. Mutta seuraava lyönti, joka tuli lähes heti perässä, osui tätä olkaan voimalla, joka sai tämän lentämään kieppuen kauemmas. Jollakin keinolla tämä onnistui kuitenkin laskeutumaan alas kuperkeikalla ja pysymään vielä pystyssäkin. Ei tosin hyvältä näyttänyt, vaikka jostakin käsittämättömästä syystä tämän käsi olikin vielä paikallaan, ja näytti jopa toimivan. Toinen sapeli oli ainakin lentänyt jonnekin. Puristaen ainutta jäljellä olevaansa tämä saattoi vain odottaa uutta hyökkäystä. Huonosti meni... Tämä oli hullua. Jos tästä selvittäisiin, hän tekisi jotakin uskomattoman anteliasta kumppaneilleen. Tosin se ei näyttänyt vielä kovinkaan ajankohtaiselta... No, ainakin mies oli mahdollisesti vielä hengissä.
|
|
|
Post by ninyfa on Dec 5, 2006 19:47:25 GMT 3
Kesti jonkin aikaa ennen kuin saattoi sanoa Ronnyn olevan edes sen verran tolkuissaan, että hän tajusi jotain siitä, mitä ympärillä tapahtui. Päästä vuosi edelleen verta ja ryöväri kohotti kätensä tyrehdyttääkseen verenvuodon, mutta sai vain kätensä verestä tahmeaksi. Päässä pyöri ja olo oli kyllä joskus ollut kehuttavampikin. Raajat tuntuivat sentään ehjiltä, mutta ei tullut kysymykseenkään, että hän olisi voinut nousta seisomaan. Voimat eivät yksinkertaisesti riittäneet, eikä hän varmaan olisi pysynyt pystyssä hetkeäkään. Näkökin tuntui hämärtyneen, niin kuin silmien edessä olisi jokin verho.
Ronny yritti saada selvää siitä, mitä nyt tapahtui ja missä kivihahmo oli. Hän luuli näkevänsä jonkun hahmon kiviukon lähettyvillä ja epäili mielessään, että toisen kävisi varmaan pian samalla tavalla kuin hänen. Jotain ääntäkin kuului, mutta Ronny ei saanut selvää siitä, huusiko toinen kenties hänelle vai kivimiehelle. Ronny hamusi kädellään maata ja osui miekkansa kahvaan. Hän yritti puristaa sormensa tutun aseen kahvan ympärille ja koitti saada pyörivän päänsä tasaantumaan. "Kirottua!" ryöväri karjaisi, kun sormet eivät tuntuneet tottelevan, ase kolahti takaisin lattialle. "Pakene pölvästi!" Ronny karjui sitten kiviukon kanssa mittelevälle hahmolle, mutta ei ollut varma enää siitäkään, kuuliko toinen hänen huutonsa. Oliko hän edes huutanut, vai oliko vain ajatellut huutavansa?
Yskänpuuska sai Ronnyn valtaansa ja kauhukseen hän huomasi yskivänsä verta käytävän lattialle. Joka paikkaan tuntui koskevan, ajatus ei pysynyt selkeänä, eikä hän nähnyt kunnolla enää mitään. Äänet tuntuivat häipyvän jonnekin kaukaisuuteen, ja Ronny vajosi pimeään, kuin uppoaisi veteen. Sitten hän ei kuullut eikä nähnyt enää mitään.
|
|
|
Post by submarine on Dec 5, 2006 23:28:45 GMT 3
Taistelija itse ei juuri ehtinyt keskittymään siihen, että se, jonka hengen oli juuri pelastanut, liikkui. Tällä oli aivan liikaa puuhaa valtavan kivimiehen kanssa. Valmistautuessaan tämä viskasi sapelin vasemmasta oikeään käteen ja kyyristyi hieman niin, että sai mahdollisimman hyvän asennon. Hänellä ei ollut juuri toivoakaan selvitä tästä hengissä, ei ainakaan näillä aseilla tai tällaisessa paikassa. Mutta muutakaan ei ollut. Pakeneminenkaan ei tuntunut kovin hyvältä vaihtoehdolta, monestakaan syystä. Äärimmilleen jännittyneenä tämä sai juuri ja juuri sukellettua etuoikealle, kun järkäle iski uudelleen nyrkillä kohti. Heti perään hahmo survaisi sapelinsa kaikin voimin eteenpäin, huudahtaen lyhyesti samalla. Mutta se ei saanut aikaan, kuin vaivaisen naarmun. Kirottua! Tuskastuneenta tämä koetti itse iskeä nyrkillä perään, mutta yhtäkkiä valtavat sormet kiertyivät vapaan käden ympärille ja alkoivat rusentaa. Kuulosti siltä, kuin metallia olisi murskattu. Uskomatonta kyllä, hahmo itse ei reagoinut tilanteeseen minkäänlaisella kivulla, vaikka oletettavasti tämän toista kättä rutistettiin juuri valtavin voimin. Tyytyväisesti ärähtäen kivijätti riuhtaisi toisen irti maasta jo kohotti pienten, punaisten silmiensä tasalle.
Toinen koetti parhaansa mukaan rimpuilla irti, mutta asennostaan ei kyennyt tekemään mitään. Hampaat irvessä tämä seurasi, kuinka järkäle näytti kurtistavan kulmiaan ja vetävän vapaan nyrkkinsä taakse ärinän säestyksellä. Yksi hyvin selvä ajatus tuli mieleen: "Voi paska, nyt tuli loppu..." Sitten, puoliksi paniikissa, puoliksi hetken mielijohteesta sentään yrittää vielä kerran, tämä survaisi sapelinsa kaikin voimin hirviön punaisiin silmiin. Uskomatonta kyllä, se päästi selvän parkaisun, kaatui taaksepäin ja päästi irti toisesta alkaessaan hangata molemmin kourin silmiään. Uskaltamatta edes alkaa ajatella selvästi ihmepelastuksen kokenut vilkaisi kerran sapeliaan, sitten olentoa, ja viskasi miekan pois rynnätessään kohti jotakin ratkaisevasti raskaampaa - aluksi käyttämäänsä. Hirviön vieläkin hinkatessa naamaansa tämä takertui sen varteen kiinni molemmin käsin jä kääntyi uudelleen katsomaan vastustajaansa. Juuri samalla hetkellä, kun se laski kouransa alas - oletettavasti nähdäkseen ympärilleen - tämä iski kaikin voimin, karjuen niin lujaa kuin vain kykeni, sitä uudelleen suoraan silmiin. Raskas terä iski heikkoon kohtaan murskaavalla voimalla, kaataen parkaisevan kivihirviön maahan. Huutaen yhä tämä iski uudelleen, ja vielä kolmannenkin kerran. Viimeisen iskun seurauksena ase kiilautui kiinni siihen, missä olivat äsken sijainneet otuksen silmät. Nyt se tosin makasi ehdottoman kuolleena maassa.
Huohottaen hyvin raskaasti hahmo jäi hetkeksi tuijottamaan tappamaansa otusta, ennen kuin kaatui istumaan seinää vasten. Siinäkään tämä ei uskaltanut päästää katsettaan irti siitä. "Heh... heh... heh..." tämä soperteli hiljakseen.
|
|
|
Post by ninyfa on Dec 9, 2006 12:37:44 GMT 3
Jos Ronny olisi vielä kuullut tai nähnyt jotain tästä maailmasta, hän olisi osannut antaa arvon tuntemattoman taistelutaidoille. Ryöväri itse ei koskaan ollut mikään huipputaistelija, mutta hän tunsi kyllä hyvän aseenkäyttäjän, kun sellainen kohdalle osui. Viimeisiksi asioiksi ennen loppuaan Ronny oli ajatellut, että toinen kokisi saman kohtalon kuin hänkin, mutta nyt näytti siltä, että ryöväri oli ollut väärässä. Vaikka toisen ansiokkaat suoritukset eivät Ronnya enää auttaneetkaan, oli tuo sentään onnistunut pelastamaan itsensä saamalla kivihahmon hengettömäksi.
Taistelun näin taottua oli toisella siis mahdollisuus, mikäli tuo vain kykeni ja halua oli, yrittää jatkaa Ronnyn epäonnistunutta yritystä päästä käytävästä eteenpäin. Punatukkaisen ryövärin suhteen ei toisen kannattanut enää vaivautua, hän oli tullut apuun ja tehnyt sen, mitä saattoi ja onnistunut auttamaan itseään, mutta ei toista. Ronnyn ruumis makasi vähän matkan päässä veren tahrimana ja miekka siinä ruumiin vierellä. Vaikka ei olisi kuollutta aiemmin nähnyt, niin silti ryövärin kohtalosta ei ollut epäselvyyttä. Hän oli menehtynyt, näkihän sen jo veren paljoudestakin ja siitä, ettei tuo enää hengittänyt eikä sydän lyönyt. Kuollut kuin kivi, jos nyt tällaista kliseistä sanontaa saattoi tässä tilanteessa lainata.
((Ronny tässä poistuu ryöväreiden paratiisiin.))
|
|
|
Post by submarine on Dec 9, 2006 19:57:20 GMT 3
((Hmmh, hullusti kävi. Levätköön rauhassa.))
Hetken hahmo vain istui huohottaen seinää vasten, tuijottaen silmä kovana kivihahmoa mahdollisten liikkeiden varalta. Mutta mitään liikettä ei näkynyt, kuollut se oli, ei käynyt kiistäminen. Hitto, tässä olisi sitten melkoista kerrottavaa muille, jos täältä vielä pääsisi. Hän, joka oli aina tunnettu lähinnä teorioistaan ja kaksintaistelukyvyistään, oli tuhonnut valtavan kivisen hirviön. Ei tätä kyllä kukaan uskoisikaan... Mutta ei sillä väliä, hän itse tiesi totuuden asiasta. Mutta nyt pitäisi jatkaa matkaa, katsoa mitä edempänä todella olisi. Muuten, missähän kunossa se mies oikein oli?
Miettiessään asioita hahmo tarttui molemmin käsin aseensa varteen ja nykäisi. Se oli kuitenkin kiilautunut kiveen niin lujasti, että tarvittiin vielä toinenkin, ennen kuin terä irtosi. Nopea tarkastelu osoitti, että toisella puolella terä oli armotta tylsynyt. No, ase oli vieläkin raskas, ja toiselta puolelta vielä terässään. Sitä saattoi vielä käyttää, täytyisi vain teroittaa kun aikaa olisi. Tutkiessaan sitä tarkemmin mahdollisten halkeamien varalta tämä yhtäkkiä huomasi pienen pilkahduksen hirviön pään rikkoutuneessa kohdassa. Kumarruttuaan katsomaan ja hapuiltuaan hetken käteen jäi melkoisen suuri rubiini. Se oli munanmuotoinen, hyvin hiottu ja varmasti erittäin arvokas. Ja jollakin onnenkantamoisella se oli myös selvinnyt vahingoittumattomana. Loistavaa, tämäkään ei ollut ollut aivan turhaa! Työntäen jalokiven jonnekin piiloon tämä asteli tutkimaan miehen vointia, selvästi äsköistä hyväntuulisempana.
Kuollut, epäilemättä. Ei mitään mahdollisuuksia henkiinjäännistä. Hitto, turhaa oli ollut sekin... Ja niin turhaan oli mies kuollut. Ei, maailmassa ei ollut oikeutta. Mieliala äsköistä matalammalla tämä asetti aseensa seinää vasten ja alkoi tutkia lähemmin ruumista. Hetken kuluttua tämä sitten otti miehen miekan, pyyhki sen puhtaaksi ja asetti miehen toiseen käteen. Sitten tämä otti rubiinin uudelleen esille, arveli asiaa hetken, ja asetti sen tämän toiseen käteen. "Sinä saat lähteä arvokkaasti, et kuten jokin alhainen saasta. Sinä kuolit miekka kädessä, arvokkaan kuoleman, kuten kuuluikin. Etkä kuollut turhaan, vaan jotta toinen voisi selvitä. Lepää rauhassa", tämä puhui hitaasti. Sitten tämä tarttui uudelleen aseeseensa ja siirtyi tutkimaan ovia.
Tässä täytyi olla jokin logiikka... Mies oli tehnyt ensin jotakin, ja saanut aikaan ne pienet tuliolennot. Ja sitten taas jotakin, saaden aikaan kivihirviön. Oletettavasti kokeillut molempia vuorotellen... Joten kumpikaan ei toiminut yksin. Mutta entäpä yhdessä? Jos se ei toimisi, seuraukset voisivat olla hirvittävät, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei tainnut olla... Piti vain kokeilla. Hitaasti, varovasti, hahmo kohotti kummankin kätensä eri kahvalle. Ja sitten, nopealla liikkeellä, veti molemmista. Yhtäkkiä molemmat naamat särkyivät kivensirpaleiksi ja putosivat lattialle. Kumpikaan kahva ei liikkunut, mutta koko portti halkesi kahtia ja heilahti sisäänpäin. Takaa paljastui pitkähkö, suurilla soihduilla valaistu käytävä, jonka toisessa päässä pilkotti ovi. Loistavaa! Vielä kerran hahmo vilkaisi miestä, nyökkäsi lyhyesti, ja astui käytävään. Hän ottaisi selvää tästä asiasta.
|
|
|
Post by ninyfa on Dec 10, 2006 14:43:35 GMT 3
((Kiitokset tästä pelistä ja hahmollesi onnea tuleviin koitoksiin.))
|
|