|
Post by R.C. on Sept 23, 2006 12:22:02 GMT 3
*salainen käytävä, joka löydetään kalliolouhoksesta muurien ulkopuolelta*
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 10, 2006 20:30:54 GMT 3
((Ryöväri Ronny saapuu Vieraskansan rintamalta jätettyään muut ryövärit metsään rialien leiriin ja löydettyään ensin kalliohalkeaman ja sitä kautta myös pimeän käytävän.))
Hiki virtasi pitkin hänen kasvojaan ja niskaansa, pari pisaraa tipahti nenänpäästä maahan. Olihan hän juossutkin juuri äskettäin, mutta hikoilu johtui varmasti tällä hetkellä aivan yhtä paljon tästä ympäristöstäkin. Ronny hiipi hitaasti eteenpäin pimeässä käytävässä toivoen, että jostain ilmestyisi jokin valonlähde näyttämään hänelle tietä. Hän pelkäsi pahinta, eli sitä, että oli hommannut itsensä ojasta allikkoon. Olihan hän päässyt pois rottien ja muiden sekasikiöiden lähettyviltä, mutta ei tämä pimeä käytävä juuri sen paremmalta vaikuttanut.
Päätös lähteä pois ryöväriporukan tarjoamasta suojasta ei ollut syntynyt ihan hetkessä, vaikka hän loppupeleissä olikin tehnyt ratkaisunsa nopeasti. Tilaisuuteen piti tarttua silloin, kun se osui kohdalle. Tai muuten oli ehkä liian myöhäistä. Niinpä hän oli livahtanut porukasta käyttäen hyväkseen sen kummallisen naisen aiheuttamaa hämmennystä. Mielellään hän olisi ottanut palkkasoturi Caerin kaverikseen, mutta hänelle ei ollut jäänyt aikaa jutella kunnolla toisen kanssa. Ja nytpähän hän saisi koko aarteen itselleen, kunhan ensin löytäisi kaikki ne rikkaudet. Toivottavasti ne olisivat täällä käytävässä, niin homma olisi helposti hoidettu. Kyllä hän kullan kimalluksen aina näkisi, vaikka täällä muuten hieman pimeää olikin.
Kaikki aistit valppaina hikoileva ryöväri jatkaa hidasta kulkuaan käytävässä ahnas kullankiilto silmissään.
|
|
|
Post by submarine on Oct 10, 2006 22:01:02 GMT 3
((G'evening to ya. Ja tässä Submarine, jonka hommaan kuuluu tällä hetkellä laittaa tänne jonkinlainen este tai parikin. Katsotaanpa...))
Käytävässä tosiaan oli pimeää, eikä pidemmällä näyttänyt lisää valoa olevan luvassa ainakaan luolan itsensä puolesta. Hiljalleen pimeni, ja varmaankin piakkoin mies olisi täysin ilman näkökykyä, ellei tekisi itse jotakin. Eikä missään näyttänyt olevan mitään sytykkeeksi kelpaavaa -tuluksista puhumattakaan. Vaikka tietenkinhän sitä voisi myös yrittää sokkona eteenpäin, niin arveluttavalta kuin moinen tuntuikin.
Ohimennen aivan miehen takana, katonrajassa, kääntyi hetkeksi esiin kaksi keltaista silmää. Niiden omistaja tutkaili hetken kulkijaa. Tämä haisi vereltä, ja ravinnolta. Ja sillä oli nälkä. Niin äkkiä kuin olivat ilmestyneetkin, kaksi silmää kääntyivät takaisin mustuuteen. Hetken aikaa kuulosti siltä, kuin joku olisi vetänyt hyvin hiljaa märkää rättiä pitkin kiveä, ennenkuin tuli taas hiljaista.
|
|
|
Post by R.C. on Oct 10, 2006 23:06:49 GMT 3
(( Ja tässä seuraa lisää epäsuoria ongelmia hahmollesi ja muille jatkossa... ))
Vaikka ahtaan halkeaman halki on aluksi hyvin vaivalloista itseään keinotella, saattavat seikkailijat pian sortumasta selvittyään löytää itsensä kooltaan päinvastoin valtavasta käytävästä. Tämä avara, kallioinen väylä johtaa jonkin ajan kuluttua entistäkin tilavampaan kammioon, jossa tulijoita odottaa niin ikään kauhistuttavan massiivinen lohikäärme.
Vuosisadat eivät tosin näytä kohdelleen suopeasti petoa, joka on arvattavasti jäänyt muinoin pesänsä vangiksi luolan suuaukon romahdettua. Lohikäärme makaa keskellä kammiota liikkumatta ja hengittämättä. Suomupeite on valkeaa ja kuollutta, siipipoimut kuivuneet ja täynnä halkeamia. Heikko, vihreä valo kajastelee kuitenkin yhä lasittuneista silmistä ja hohtavaa, sairaanvihertävää usvaa tuprahtelee lyhyin väliajoin terävähampaisesta kidasta. Onko peto todella kuollut?
Elottomalta vaikuttavan olennon tuolla puolen saattaa kammion vihertävässä kajossa havaita käytävän jatkuvan...
Vaaran voi toistaiseksi onnistua vähin äänin kiertämään.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 11, 2006 17:39:07 GMT 3
Pimeys kiusasi Ronnya hetki hetkeltä enemmän, mutta hänellä itsellään ei ollut mitään välineitä, joilla olisi tähän hätään saanut tulen sytytettyä. Ja näytti pahasti siltä, että mitään apua ei tähän ongelmaan ollut tulossakaan. Keltaiset silmät, jotka tarkkailevat häntä pimeyden keskeltä, jäävät ryöväriltä näkemättä, mutta pelästyneenä hän kuulee kyllä jonkin äänen, joka rikkoo hetkeksi hiljaisuuden. Ronny pysähtyy kuulostelemaan, mutta ei erota enää muuta kuin oman äänekkään hengityksensä. Ehkä mielikuvitus oli tehnyt hänelle tepposet.
Käytävä onkin yllättävän leveä, vaikka Ronny oli ahtaasta suuaukosta selvittyään kuvitellut, että käytävä jatkuisi kenties samanlaisena. Parempi kuitenkin leveämpi väylä, sillä hänellä oli taipumusta ahtaan paikan kammoon. Sitten käytävä avautuukin äkisti suurehkoon kammioon, jossa makaa toinen suunnattoman suuri siivekäs muinaishirviö. Tämäkään elukka ei näytä olevan missään elämänsä kunnossa, mutta silti ryöväristä tuntuu, että se on enemmän elävä, kuin aiemmin vastaan tullut otus.
Ronny pysähtyy miettimään tilannetta. Takaisinpäin ei haluttanut lähteä, sillä perääntymällä hän ei ainakaan saisi aarretta käsiinsä. Sitä paitsi eivätkös lohikäärmeet vanhoissa tarinoissa usein vartioineet aarretta? Ehkä hän oli lähempänä kultaa kuin itse tiesikään. Huomiostaan innostuneena ryöväri silmäilee lohikäärmettä tarkkaan ja huomaa myös, että käytävä jatkuu kammion toisella puolen. Ahneus ja kullanhimo ajavat ryöväriä vastustamattomasti eteenpäin ja hetken asiaa tuumittuaan hän lähtee varovaisin askelin hiippailemaan kammion seinänviertä pitkin tarkoituksenaan päästä lohikäärmeen ohi huomiota herättämättä.
|
|
|
Post by submarine on Oct 14, 2006 18:33:30 GMT 3
((Tuota, en kait maininnut siitä, mutta voit kyllä jatkaa eteenpäin. Tai RC voi jatkaa, jahka kerkiää.))
|
|
|
Post by R.C. on Oct 14, 2006 22:59:49 GMT 3
(( Jatkan todennäköisesti vasta kun lohikäärme yritetään ohittaa toiseen suuntaan tai isommalla joukolla. Se ei tule olemaan yhtä helppoa kuin hiippailla yksittäin. Ja jossain vaiheessa tuolla pedolla on kuitenkin tarkoitus herätä... ^ ~ ))
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 15, 2006 18:54:49 GMT 3
Ryöväri pääsi onnellisesti kammion poikki ja muinaisen hirviön ohitse. Edelleen huohottaen hän astui käytävään, joka jatkui kammion jälkeen samantapaisena kuin aiemminkin. Ronny pysähtyi hetkeksi kuivaamaan hikistä otsaansa paitansa hihaan ja yritti samalla saada hakkaavan sydämensä rauhoittumaan. Olikohan heidän suvussaan esiintynyt joskus sydänvikaa? Nyt oli hyvä paikka saada kohtaus, jos se ylipäänsä olisi joskus tullakseen.
Polvetkin tuntuivat veteliltä ja jalat tärisivät hienoisesti. Häntä alkoi hävettää oma pelkonsa. Tässähän pitäisi edetä kunniakkaasti eteenpäin pää pystyssä vaaroja uhmaten ja ohittaen ne leikiten. Tai niin sankarit tekivät niissä tarinoissa, joita ryöväreiden oli tapana kertoilla toisilleen iltanuotiolla. Kuinkakohan moni sankari todellisuudessa oli käyttäytynyt niin kuin tarut kertoivat, vai oliko totuutta ehkä hieman muunneltu? Tästä hetkestä ainakin oli hohdokkuus kaukana.
Päätettyään ryhdistäytyä Ronny jatkaa hitaan puoleista etenemistään. Silmät olivat jo aikoja sitten ehtineet tottua käytävän pimeyteen ja hän tunsi olonsa vähitellen helpommaksi. Eiköhän tämä tästä. Katse suunnattuna eteenpäin ryöväri teki matkaansa kunnes äkkiä oikea jalka osui johonkin kovaan. "Auts! Mikä perhana siellä nyt!?" Ronny huudahti ja tarttui kipeään jalkaansa tuskissaan. "Kivi. No niinpä tietenkin", ryöväri murahti hetken maata tunnusteltuaan. Sitten hän sulki häveten suunsa ja jännittyi kuulostelemaan. Ei kai vain jossain taas rasahtanut jotenkin ilkeästi? Pitäisi varmaan pitää pienempää ääntä, pianhan hänen tulostaan tietäisi koko lähiseutu. Sikäli kuin näissä käytävissä nyt ketään muita liikkui. Saisi tämäkin taivallus jo pian loppua. Eihän käytävä sentään voinut jatkua loputtomiin. Vai olikohan hän ehkä löytänyt sattumalta tien maan keskipisteeseen? Ronny innostuu hetkeksi kuvittelemaan moista mahdollisuutta, mutta pudistaa sitten päätään kuvitelmilleen. Hän uskoi löytävänsä täältä jotain vielä parempaa, kunhan vain jaksaisi olla kärsivällinen.
|
|
|
Post by submarine on Oct 15, 2006 19:11:31 GMT 3
Taas kuului sama, raahaava ääni, tällä kertaa miehen takaa. Tällä kertaa mies tosin saattoi nähdäkin jotakin, eikä varmastikaan mitään mukavaa. Se vähä valo, joka tänne asti pääsi lohikäärmeen kammiosta, sai näkyviin mustan, laihan hahmon ääriviivat. Siitä oli vaikea sanoa muuta, kuin että se oli arviolta kaksimetrinen, pitkäraajainen, kaksijalkainen ja toi mieleen ruumiin. Mitään piirteitä ei siitä kyennyt erottamaan, pelkästään epäselvän hahmon. Ja sillä hetkellä, kun se ensimmäisen kerran oli ilmestynyt näkyville, oli kuin se olisi astunut esiin suoraan seinästä, kuin ne olisivat olleet pelkkää savea, jonka läpi ryömiä. Hahmo ei pitänyt itse mitään ääntä liikkuessaan, mutta sen askeleet kuulostivat lattiaan osuessaan samalta, kuin pienet kivet. Se kulki ehkäpä vähän nopeammin, kuin tavallinen kävelijä, muttei kuitenkaan näyttänyt pitävän kiirettä. Sitten, yhtäkkiä, hahmosta lähti kuuluville hieman samanlainen ääni, kuin joku olisi vetänyt miekan esiin. Ja nyt saattoi juuri ja juuri erottaa, kuinka sen kädet pitenivät, ja näytti siltä kuin niiden päihin olisivat ilmestyneet terät. Ruokaa...
((Vähän tuli kiireessä lyhyt.))
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 18, 2006 14:12:23 GMT 3
Ronny pyörähti nopsasti ympäri äänen suuntaan. Ryöväri oli kai varautunut kohtaamaan erinäisiä vaikeuksia aarteenhakumatkallaan, mutta tämä oli sentään jo melkeinpä liikaa. Käytävän vähäisessä valaistuksessa hahmo erottui kieltämättä huonosti, mutta Ronny ymmärsi vähemmälläkin, että kyseessä ei ollut mikään miellyttävä tuttavuus. Ilmeisesti kammotus oli tullut suoraan seinän läpi tai siltä se ainakin oli vaikuttanut. Ensin uhkasi iskeä paniikki, mutta ryöväri päätti sittenkin toimia kylmäverisesti tilanteen voittamiseksi. Moinen haamu ei hänen aarteenetsintäänsä estäisi.
Ronny tempaisi vyöllä roikkuneen lyhytmiekkansa esiin, koska hänen mielestään oli ilmiselvästi kuulostanut siltä, että haamu oli tehnyt niin – ja vieläpä ennen häntä. "Mene helvettiin siitä, kammotus! Hus!" ryöväri karjaisi ja otti pari askelta toista kohti miekka käyttövalmiina.
Samalla Ronny piti mielessään, että käytävä sentään jatkui hänen takanaan. Jos näyttäisi siltä, että haamu tai kummitus tai mikä lie häntä sitten olikaan vastassa aikoisi vakavissaan hyökätä, niin ryöväri kääntyisi pakenemaan. Ainakaan heti ei vaikuttanut siltä, että toinen olisi mikään kovin nopea menijä. Sitä paitsi pakkotilanteessa tämä ryöväri kyllä kykenisi juoksemaan. Olihan se jo nähtykin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 23, 2006 11:21:39 GMT 3
Sen sijaan, että hahmo olisi hidastanut hiukkaakaan ja totellut huutoja, ne näyttivät saavan sen kulkemaan lujempaa. Ainakaan peltoa olento ei osoittanut mitenkään pelkäävänsä tätä, tai edes arvioivansa vastustajansa taitoja -se vain tallusti toista kohti. Ja sitten se avasi silmänsä, eivätkä ne olleet mukavat silmät. Ne melkeinpä hohtivat pimeässä: kaksi pientä mustaa pistettä sairaalloisen keltaisella pohjalla. Niiden katse oli tietoinen, pahantahtoinen, nälkäinen. Ei merkkiäkään harkintakyvystä, pelosta tai edes suuremmin selvästä järjestäkään. Eikä se aikonut perääntyä...
((Hieman lyhyttä...))
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 25, 2006 19:03:40 GMT 3
Katsottuaan hetken aikaa noihin silmiin, jotka tuijottivat pimeyden keskeltä, ryöväri katsoi parhaaksi muuttaa hieman äkkinäisesti suunnitelmaansa. Eihän ollut mitään järkeä jäädä ottelemaan tähän kieltämättä ahtaaseen ja epäedulliseen paikkaan, varsinkin kun näytti siltä, että vastustaja oli sellainen, jonka kanssa ei voinut neuvotella. Epämääräisesti karjaisten Ronny kääntyi ympäri ja lähti pinkomaan käytävää eteenpäin välittämättä siitä, että tällä tavalla tekikin alkeellisen virheen ja käänsi selkänsä viholliselle. Sen verran nopeasti hän kuitenkin uskoi juoksevansa, että jos kummituksella ei ollut siipiä selässään, niin tuskin se häntä ihan heti kiinni saisi.
Onnen kaupalla juoksu jatkui pimeän halki, eikä Ronny kompastunut pahemmin, vaikka muutaman kerran tunsikin kiven painuvan ilkeästi saappaanpohjaansa vasten. Pian häntä alkoi hengästyttää ja läähätys voimistui. Vauhtia oli pakko hidastaa, mutta siihen oli toinenkin syy. Näytti hieman silti, että käytävä loppuisi pian. Valon määrä lisääntyi ja Ronny oli melko varma, että hän oli saapumassa jollekin suuaukolle. Äkkiä hän pysähtyi ja kääntyi nopeasti katsomaan tulosuuntaansa. Miekka koholla hän valmistautui siihen, että kummitus oli tullut yhtä nopeasti, ellei nopeamminkin, hänen perässään ja hyökkäisi minä hetkenä hyvänsä.
((Oletin siis, että ryöväri juoksi koko ajan kauemmaksi lohikäärmeestä ja käytävä johtaisi kohti aarrekammiota, jonka suuaukon hän jo näkisi edessään. Jos Ronny ei tätä käytävää pääse suoraan aarrekammioon (esim. käytävä tukossa tms.) niin sitten täytyy miettiä uudestaan...))
|
|
|
Post by submarine on Oct 25, 2006 21:02:07 GMT 3
Haamu -tai mikä kyseessä ikinä olikaan- näytti hermostuvan valtavasti siitä, miten saalis yhtäkkiä lähtikin pakoon. Olento päästi korvia vihlovan kirkaisun ja rynnisti perään, liikkuen kuitenkin hieman hitaammin kuin saaliinsa. Ruoka ei saisi paeta!
Suunnilleen samaan aikaan astui käytävään uusi henkilö. Tämä oli melko lyhyt, yli puolitoistametrinen, ja pukeutui kaikenpeittävään, harmaaseen kaapuun. Tämä tosin näytti olevan hieman kumarassa, tai järjellisemmin ehkäpä kyttyräselkäinen. Toisessa kädessään, jonka kaavun suuri hiha siltikin onnistui peittämään, tämä piteli jonkinlaista pitkävartista asetta. Se näytti olevan kokonaan terästä, ja melko varmasti seremoniallinen, sillä sen päänä oli kaksi puolikuunmuotoista, erittäin painavalta näyttävää terää, jotka oli astettu vastakkain ja päällekkäin niin, että kummankin suu osoitti eri suuntaan. Hahmo näytti vilkaisevan huppunsa alta nopeasti ympärilleen, ennenkuin astui peremmälle. Miksi täällä oli tunneli, joka ei selvästikään ollut luonnollisesti ilmestynyt? Oliko tämä sellainen, jota he etsivät? Ja jos se oli, pitäisikö hänen hakea apua? Ei, hän saisi enemmän tunnustusta hoitaessaan tämän yksin. Hahmo pohti monia asioita astellessaan varovasti eteenpäin, kuin koettaen välttää mahdollisia ansoja. Paitsi että tästä oli kulkenut äsken joku... Sitä oli vaikea huomata, mutta niin asia kuitenkin oli. Tavalliset silmät eivät olisi kyenneet poimimaan niin huomaamattomia asioita, mutta tälle se oli nyt päivänselvää, kun sen kerran oli huomannut. Kyseessä oli... ihminen. Miespuolinen. Ei kovinkaan vanha- Hahmo valpastui nopeasti tajutessaan, että oli alkanut alitajuisesti hankkia lisää tietoa kulkijasta maagisesti. Magia ei tosiaankaan ollut hyvä asia täällä, eikä varsinkaan nyt. Täytyisi varoa. Muistutettuaan itseään tämä jatkoi matkaansa.
Päästyään lopulta suuren kammion luokse hahmo jäi hetkeksi tarkkailemaan lohikäärmettä. Tässä ei ollut kyseessä säyseä, vammautettu otus, vaan täysimittainen peto. Tämä teki asioita juuri niin, kuten itse halusi, ja repisi hänet kappaleiksi, jos pystyisi. Mutta ainakin vielä se nukkui, ja näytti aikovan nukkua pitkään. No, täytyisi vain varoa, tämä totesi itselleen, ennenkuin lähti varovasti kulkemaan kammion reunaa pitkin.
Kauempana, siellä minne ryöväri oli juossut, näytti tosiaan olevan ulospääsytie, paitsi että tiellä oli portti, jonka raoista tosin pilkahteli jo valoa toiselle puolelle. Pienessä portissa oli kaksi ovea, joissa molemmissa oli vedin. Toisessa oli selvästi hyväksyvät, hymyilevät kasvot ja toisessa vihaiset ja torjuvat. Ilmeisesti jompaakumpaa tulisi nyt vetäistä... Ja koko ajan haamu tai hirviö takana juoksi perässä.
|
|
|
Post by ninyfa on Oct 30, 2006 19:33:28 GMT 3
Pikainen silmäys kertoi ryövärille, että kummitusta ei ainakaan heti näkynyt siinä aivan hänen kintereillään. Tämäkin tieto auttoi hieman, mutta Ronny ei epäillyt hetkeäkään, etteikö kummajainen olisi tulossa hänen perässään. Kaiken lisäksi käytävästä ei niin vain päästykään eteenpäin, sillä käännettyään jälleen selkänsä oletettuun kummituksen tulosuuntaan Ronny huomasi suureksi harmikseen ja hermostuksekseen, että esteenä oli portti, jonka läpi tosin kajasti valoa. Sen valon hän oli ilmeisesti nähnyt aiemmin ja toiveikkaana kuvitellut, että pääsisi jo piankin mahdollisimman kauaksi pimeästä käytävästä ja aarteen äärelle.
Punatukkainen ryöväri työnsi miekan takaisin tuppeensa ja tutkaili tarkemmin ovia ja niissä olevia kahvoja, joissa oli kasvot. Iloinen vai vihainen? Ronny raapi päätään ja yritti kiireesti päätellä, kummasta hänen pitäisi vetäistä. Tilannetta ei tehnyt yhtään helpommaksi se, että hän luuli jo kuulevansa kummituksen porhaltavan paikalle. "Äkkiä nyt, ääliö. Tee päätös!" Ronny mutisi itselleen. Iloinen vedin houkutteli enemmän, mutta toisaalta se saattoi olla jokin ansa. Vihaiset kasvot saattoivat ensi näkemältä vaikuttaa huonommalta vaihtoehdolta, mutta olisivat ehkä loppujen lopuksi kuitenkin paras ratkaisu. Ronny päätti kuitenkin kokeilla iloisia kasvoja ja vetäisi kahvaa. "Tuli mitä tuli", ryöväri mutisi ja otti pikaisesti miekkansa uudelleen käteensä varmuuden vuoksi. Sitten hän perääntyi hieman ja jäi odottamaan, että ovi aukeaisi tai jotain muuta tapahtuisi.
|
|
|
Post by submarine on Oct 30, 2006 20:31:03 GMT 3
Heti, kun mies oli vetäissyt kahvasta, kasvot yhtäkkiä kääntyivät ympäri niin, että nyt oli päinvastoin: hymyilevä oli vihainen, ja vihainen hymyili. Äsken rakoja tulvillaan ollut portti näytti yhtäkkiä kasvattavan kaikki reiät umpeen, muuttuen täysin läpipääsemättömäksi. Tuli melkein täydellisen pimeää. Mutta siltikin, jostakin tuli jonkinlaista valoa, jossa juuri ja juuri näki. Ilmiselvästi kyseessä oli ollut väärä kahva... Hieman kauempana käytävällä haamu, tai oli mikä oli, kiiruhti niin nopeasti kuin vain kykeni saalistaan kohti. Mutta mitä tapahtuikaan!? Ei kai niitä!? Yllätys sai sen pysähtymään aloilleen. Ei kai niitä ollut tulossa, niitä pieniä kivuliaita? Ne saattoi aivan haistaa! Ei, ei niitä! Ilmeisen pelästyneenä siitä, mitä olikaan tulossa, otus yhtäkkiä katosi aivan yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin.
Samaan aikaan jonkin matkaa taaempana vasta hetki sitten ilmestynyt hahmo oli päässyt ohi lohikäärmeen kammiosta, ja astui varovasti toiseen käytävään. Ainakin pedosta oli päästy ohi... Edessäpäin oli sitten jotakin. Oikeastaan aika typerää vain kulkea eteenpäin jossakin luolassa, josta ei tiennyt mitään. Mutta toisaalta, täällä kyllä oli lohikäärme, joka viittasi siihen että täältä löytyisi tarvittavia asioitakin. Ja hänelle tulisi melkoisesti kunniaa, jos hän itse ratkoisi koko homman. Kyllä, ylennys tai ainakin paremmat varusteet. Moiset mielikuvat miellyttivät tätä, paljonkin. Mutta mutta... Hahmo pysähtyi arvioimaan hetkeksi. Hän ei tainnut kuvitella tätä. Ei, edestäpäin tuntui tosiaan purkautuvan jonkinlaista magiaa. Hän ei osannut sanoa kylläkään, millaista. Mutta purkautuipa kuitenkin. Se voisi olla ainakin kiiruhtamisen arvoista, tämä päätti ja joudutti askeleitaan kaapunsa sisällä.
Samaan aikaan portin luona saattoi mies nähdä, kuinka yhtäkkiä katosta näytti alkavan pudota suuria kekäleitä -ja pian niitä kiisi lattianrajastakin tätä kohti. Vaikka oikeastaan ne eivät kekäleitä olleetkaan, vaan pieniä, pirullisesti kirkuvia, liekehtiviä hahmoja. Hetkessä niitä oli yhtäkkiä ainakin kymmenen, ja lisää näytti kiipeävän suoraan läpi lattiasta ja katosta. Jokaisella vaikutti olevan sama päämäärä -ihmisen käristäminen.
|
|