|
Minäkö?
Nov 20, 2006 18:24:39 GMT 3
Post by submarine on Nov 20, 2006 18:24:39 GMT 3
Hiirenkorva ei oikeastaan vastustellut mitenkään, kun toinen talutti tätä eteenpäin. Ei kai siinä olisi ollut juurikaan järkeä, kun jo yhteen suuntaan oltiin menossa. Tai siis eihän olisi ollut mukavaa alkaa vastustelemaan, kun toinen selvästi halusi jonnekin muualle. Olisi vain parempi mennä mukaan, jos siellä vaikka olisi ruokaa, tai lisää huippuhienoja asioita. Taas tial oli vähällä kompastua jalkoihinsa miettiessään asioita, mutta onnistui kuitenkin pysymään vieläkin pystyssä. Ei saisi enää uppoutua näin ajatuksiinsa, muuten voisi oikeasti kaatua. Ja siitä voisi vaikka sattua polviin, tai käsiin tai jonnekin muualle. Niinkuin hän oli silloin kerran kaatunut ja satuttanut polvensa kun... Ja taas! Tällä kertaa kaatuminen olikin jo todella lähellä niin, että Hiirenkorva joutui ottamaan sauvasta tukea pysyäkseen pystyssä. Tämä oli yksinkertaisesti joutunut harhateille ajatellessaan, ettei saisi joutua harhateille. Helpottuneena hyvästä tuuristaan tial päätti vakaasti, ettei ajattelisi yhtikäs mitään. Tai ainakin yrittäisi. Oikeastaan oli kovin vaikea olla ajattelematta yhtikäs mitään, koska - Ei! Ei saanut enää harhautua! Pudistellen päätään tial vain kiiruhti toisen mukana. Kun sitten äkkiä pysähdyttiinkin, tämä jäi ihmettelemään hetkeksi, miksi toinen kurkisteli kulman taakse.
Nyt peilinsirpaleiden luona tosiaan olikin joku, joka oli ilmeisesti saapunut vain muutamaa hetkeä sen jälkeen, kun kaksikko oli ehtinyt pois näkyvistä. Kyseessä oli mies, päältä neljänkymmenen. Tämä oli kalju ja hyvin vahvapiirteinen. Lisäksi tällä oli suuri sotavasara olallaan, kun tämä tarkasteli tuhoja. Ilmeestä päätellen näkymä ei miellyttänyt ollenkaan. Katseltuaan hetken ympärilleen tämä näytti sitten päättelevän, että vakoojat tai hyökkääjät olivat saattaneet paeta vain yhteen suuntaan, ja lähti kävelemään hyvää vauhtia käytävää pitkin juuri siihen suuntaan, johon karkuritkin olivat kiiruhtaneet. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt huomanneen ketään.
Hiirenkorva oli nopeasti jo keskittynyt seinäkiviin ja siihen, millä ihmeellä ne oikein oli kiinnitetty toisiinsa, kun iminen yhtäkkiä halusikin taas kiirehtiä eteenpäin. No, varmaankin outoja kiviä olisi muuallakin, kun kerran koko paikka oli tehty niistä. Tai siis tietenkin niitä olisi. Pian tämä taas kiiruhti mukana. Nyt mutkiteltiin oudosti, mutta kai sekin liittyi asiaan. Ja sitten pysähdyttiin taas jostain syystä. Ja nyt edessä oli sellainen outo mäki, jossa oli paljon eri tasoisia tasanteita. Sellaisia oli ollut ulkonakin... Mitähän oikein oli ylhäällä? Kun vielä toinenkin tahtoi sinne, ei siinä tuntunut olevan mitään vastusteluja. Varovasti Hiirenkorva lähti kapuamaan ylöspäin, yksi askelma kerrallaan.
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 19:48:07 GMT 3
Post by spyrre on Nov 23, 2006 19:48:07 GMT 3
*Pakeneva kaksikko (tai ainakin toinen niistä) saattoi siis kuulla ripeitä askelia takaansa vetäytyessään vauhdilla peremmälle käytäviin. Havainto sai tosiaan Spyron kiiruhtamaan eteenpäin ja kääntymään uuteen käytävään melkein aina kun mahdollisuuden sai eksyttääkseen tämän itsepäisen takaa-ajajan, kunnes vastaan tuli tuo odotettu, korkea portaikko. Ja siinäkös purppurapäällä taas ilmaantuisi hommaa kiskoa ilmeisesti myöskin portaita (seinien sun muiden pikkuasioiden ohella) vierastava olento yläkertaan. Olisihan tuo pitänyt arvata. Poika puolestaan olisi vain kiirehtinyt ylös niin vikkelästi kuin saattaisi kompastumatta sen pahemmin, mutta sai huomatakin ”suojattinsa” hidastavan melkoisesti etenemistä. Hän ei ehtinyt astua kuin portaan pari, kun rotta pysäytti tuon ryntäilyn pienen nykäyksen keralla saaden pojan kääntämään päätään katsoakseen olkansa yli mikä nyt oli vialla. Jälleen hiukan hölmistynyt ilme kasvoillaan Spyro sai hetken aikaa seurailla rialin yrittävän ilmeisesti ottaa selvää miten portaiden olisi tarkoitus toimia. Voi ei, se häijyn näköinen vasaramies löytäisi heidät aivan varmasti tällä menolla jos oli lähtenyt perään!
Purppurapää vilkaisi alahuultaan puraisten suuntaan josta he olivat tulleet ja sitten turhauttavan hitaasti kiipeävää jyrsijää.* ”Tule nyt, nopeammin!” *Se usutti, ja yritti saada rotan liikkumaan edes hiukan nopeammin. Olento ei näyttänyt ymmärtävän ettei aivan jokaisella portaalle tarvinnut astua. Kiroillen itsekseen Spyro silmäsi portaita ylöspäin. Askelmia oli yksi jos toinenkin kiivettävänä jos mieli toiseen kerrokseen taikka ylemmäs… Eikä tuota rottaa voinut vain kantaakaan ylös. Toivottavasti he ehtisivät edes kierreportaiden kulman taakse näkymättömiin ennen kuin mahdollinen jahtaaja löytäisi paikalle. Ehkä se ei huomaisi heidän jatkaneen matkaansa ylöspäin.. Tai sitten heillä (tai no, siis Spyrolla) olisi aikalailla selitettävää.*
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 20:07:04 GMT 3
Post by submarine on Nov 23, 2006 20:07:04 GMT 3
Noustessaan hitaasti ylemmäs Hiirenkorva pohti tarkkaan, miten mäki oli mahdettu tehdä. Jospa se oli tehty vaikkapa kivistä? Tai ainakin siltä se kovasti tuntui. Mutta miten ihmeessä ne olisi saatu laitettua tällä tavalla? Eikös siinä olisi mennyt kamalasti aikaa raahata ne kaikki tänne? Ja mikseivät kivet sitten vain kaatuneet yhdeksi suureksi kasaksi maahan? Pysyivätkö ne ehkä kiinni jollakin, kuten seinäkin? Mitähän se sitten oli, saveako? Se kuulosti melko hyvältä vaihtoehdolta. Paitsi että eikö kaikki romahtaisi, kun sataisi? Kyllä tämä varmasti oli ollut paikallaan, kun viimeksi oli satanut... Se tarkoitti, että kiinnitysaineen täytyi olla jotakin muuta. Mitähän? Pohtien asiaa tial hivuttautui hitaasti ylemmäs.
Sitten yhtäkkiä imisellä olikin jotain asiaa. Hiirenkorva pysähtyi paikoilleen ja jäi katsomaan, mistä mahdollisesti olisi kyse. Tällä oli varmaankin ollut äänestä päätellen jotakin tärkeää kerrottavaa, mutta siihen ei tullut kuitenkaan jatkoa... Jos vaikka kysyisi selvennystä? Näyttäen hieman kummaksuvalta ja uteliaalta hiirenkorva katsoi toista vielä hetken, ennenkuin kysyi: "Mitä?" Sana kuulosti niin selvältä, että sen saattoi jopa ymmärtää. Samaan aikaan kantautui käytävästä, kulman takaa jo hiljainen askelten ääni, joka kuitenkin voimistui nopeasti. Ilmeisesti takaa-ajaja oli onnistunut kulkemaan samaan suuntaan. Vai oliko kyseessä sittenkin vain joku muu?
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 21:31:05 GMT 3
Post by spyrre on Nov 23, 2006 21:31:05 GMT 3
*Eteneminen siinä kaikessa hitaassa kiireessä koki uuden vastoinkäymisen kun rialin syvällisistä pohdiskeluista tietämätön Spyro otti ja meni avaamaan suunsa. Hän tajusi virheensä vasta hetkeä liian myöhään jyrsijän pysähtyessä tuijottamaan häntä tuota äskeistä tärkeää sanomaa ymmärtämättä. Ja samaan aikaan kaikuivat lähestyvät askelet käytävänmutkan takaa. Argh! Ei nyt! Purppurapää voihkaisi turhautuneena ja yritti nykiä rottaa uudestaan liikkeelle, mutta luovutti sitten. Tällä menolla he eivät ehtisi yhtään minnekään ennen kuin vasaramies ilmaantuisi ja liiskaisi heidät molemmat! Spyro yllättyi hiukan kuullessaan rialin puhuvan äkkiä sanan verran ymmärrettävää kieltä ja vilkaisi olentoa haroen miettivästi pörröistä takaraivoaan. Ehkä se ymmärtäisi yksittäisiä sanoja? Nyt tosin ei ollut aikaa alkaa punoa mitään sen kummempaa suunnitelmaa, vaan jotain oli pakko tehdä ja äkkiä!
Poika päästi äkkiä irti perässään kiskomastaan olennosta, astuen sitten yllättäen takaisinpäin alas portaita pysähtyen kuitenkin hetkeksi rotan vierelle. Se työnsi tätä hiukan olkapäästä saadakseen tämän ymmärtämään lähteä liikkeelle mutta ei kuitenkaan niin kovaa että kömpelöltä vaikuttava otus kaatuisi, ja osoitti sitten aiemmista oppimatta alleviivaavasti portaita ylös.* ”Äkkiä! Mene!” *Tämä kehotti painavasti yrittäen ääntää sanottavansa mahdollisimman selkeänä. Purppurapää puolestaan laskeutui takaisin alas niitä vähiä kiipeämiään portaita katseen sinkoillessa lähestyvien askeleiden suunnan sekä askelmien kanssa kikkailevan otuksen väliä tämän tehdessä siinä mennessään käsillään hoputtavia liikkeitä jyrsijän suuntaan jos tämä sattuisi katsomaan taakseen. Ääh, kumpa se nyt ymmärtäisi edes tämän verran… hyvällä tuurilla se saattaisi ehtiä kierteisiä portaita sen verran eteenpäin ettei olisi suoraan näkyvillä portaiden alapäästä katsottuna kun tuo kohti saapasteleva ”takaa-ajaja” ilmaantuisi paikalle. Tosin, tämä ei paljoa auttaisi, jos pirulainen saisi päähänsä alkaa myöskin kiivetä portaita. Se olikin seikka, jolle hänen itsensä pitäisi ilmeisesti tehdä jotakin.
Spyro vilkaisi vielä kerran taakseen nähdäkseen miten rotta eteni (vai etenikö mokoma ollenkaan) ennen kuin huokaisi syvään ja istui mahdollisimman muina miehinä alimmalle askelmalle ja ollen niin joutilaan näköinen kuin osasi. Näine hyvineen se jäi odottelemaan sitä joka pian varmaankin ilmaantuisi käytävästä näkyville, johtaakseen ”vakoojan” etsiskelijää harhaan parhaansa mukaan. No, kai sekin oli parempi kuin ei mitään, vai? Tuokin hieno suunnitelma tosin menisi aivan myttyyn jos etsinnän kohde patsastelisi vielä näkyvillä keskellä portaikkoa kuin korokkeelle näytille asetettuna konsanaan.*
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 22:03:17 GMT 3
Post by submarine on Nov 23, 2006 22:03:17 GMT 3
Hiirenkorva kummeksui tällä hetkellä hieman sekavia käskyjä. Eikös hän ollut jo kuitenkin menossa ylös? Pitikö sitten mennä lujempaa vai mitä? Mutta hänhän liikkui oikein hyvää vauhtia... Mutta kai sitä piti silti yrittää. Harmitellen hieman sitä, että ei ehtisi katsella asioita tarkemmin tial lähti kipuamaan ylöspäin aavistuksen verran edellistä nopeammin. Miksihän tässä nyt oikein oli kiire? Mitään järkevää syytä ei oikein vaikuttanut olevan... Olikohan tässäkin taas kyseessä jokin imisten tapa, että piti mennä lujaa? Varmaankin jotakin sellaista... No, hän oli nyt menossa mahdollisimman lujaa. Kaipa tämä tästä.
Tialin onnistuttua nousemaan viitisen askelmaa suhteellisen nopeasti paikalle astui vihdoinkin se, jonka askeleet olivat kuuluneet. Ja sama mieshän se oli, kaljuna ja suuri vasara olalla. Eikä tämä tosiaankaan näyttänyt tyytyväiseltä. Hetkeksi tämä tuki vasaran pään lattiaa vasten ja asetti toisen jalkansa sen päälle, kuin saadakseen paremman jalansijan. Eleessä ei tosin ollut suurtakaan järkeä sisätiloissa. Miehen kulmat kurtistuivat hetkellisesti, kun tämä ilmeisesti punnitsi tilannetta. Sitten tämä potkaisi aseensa päätä niin, että se kohosi kaaressa molempien käsien otteeseen. Tämä selvästi hallitsi painavan aseensa, ja pyrki näyttämään sen. Liekö kyseessä pelottelutaktiikka... Tuijotettuaan hetken poikaa hyvin tuimasti tämä lopulta puhui, ja sanat saattoivat hyvinkin kuulostaa järjettömiltä. "Astu pois sen hiiren luota, vakooja, niin pääset vielä ehjänä tyrmäänkin. Ja minä tarkoitan tätä - yksi väärä liike sitä kohti ja minä käytän tätä", mies totesi ravistaen merkitsevästi vasaraansa.
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 22:39:42 GMT 3
Post by spyrre on Nov 23, 2006 22:39:42 GMT 3
*Aijai, tämä hieno suunnitelmanpoikanen ei tuntunut oikein edistyvän, vaikka tavallaan se sujuikin hiukan paremmin kuin Spyro oli olettanut. Tai no, ainakin sen suhteen että rial tosiaan oli älynnyt (tavallaan) mistä oli kysymys ja jatkoi matkaansa ylös hiukan joutuisammin kuin aikaisemmin, se ikävä pikkuseikka vain oli, että tämän kapuaminen oli edelleenkin pahuksen hidasta kenen hyvänsä portaikkoihin aiemmin tottuneen mittapuulla. Mutta ehkä se ehtisi… tai sitten ei, päänsä otuksesta ja tämän edistymisestä takaisin saapujan askeleiden suuntaan kääntäessään purppurapää sai havaita tämän kookkaalla vasaralla varustautuneen miekkosen tosiaan tömistelevän kulmauksen takaa. Ja tietysti suoraan heitä kohden. Umm. No, se siitä sitten, rotta kun oli ja möllötti vielä aivan näkyvillä. Poika jupisi kirouksen ja nousi vikkelästi jaloilleen soturin seisahtaessa mulkoilemaan heitä (tai no, oikeastaan jostakin syystä enemmän häntä itseään) ja yritti keksiä tapaa selittää asia tuolle melko… no, äkäisen näköiselle lihaskimpulle. Hetken se vain mulkoilikin, näyttäen sitten äkkiä päättävän liiskata jonkun epäonnekkaan vasarallaan sen sijaan että olisi jäänyt kuuntelemaan mitään selityksiä.
Poika päästi pienen älähdyksen huomatessaan miehen äkkipikaiselta vaikuttavan aseenheilautuksen ja hypähti refleksinomaisesti pari askelmaa ylöspäin rotan ja miekkosen välille. Voi hitto, ei kai se nyt oikeasti aikonut tappaa ketään tuosta vain mitään kyselemättä?!* ”Älä liiskaa sitä, ei se ole vaa- ” *Spyro päästi hätääntyneen huudahduksen, mutta miehen äkkiä mölähtämät sanat keskeyttivät sen ja laittoivat poikaparan pasmat aivan sekaisin. Se jämähti kuin liimattuna niille jalansijoilleen (oikeasti enemmän vain silkasta tyrmistyksestä kuin uhkauksen voimasta) ja napitti uhkailijaa silmät suurina räpytellen. Siis, hetkinen nyt? Mikä helkutti tuota sekopäätä vaivasi, nytkö HÄN oli olevinaan se pahuksen olematon vakooja?! Purppurapää oli vähällä huomauttaa pöllämistyneenä että eikö sen vakoojan pitänyt olla se rotta, mutta muisti sitten välittömästi ettei sekään ollut tilanteeseen sopiva argumentti, koska eihän pieni rialkaan mikään vakooja ollut! …ilmeisesti. Mutta, no, kuitenkin. Onnekseen tai epäonnekseen poika oli kuitenkin aivan liian pihalla tilanteesta vielä jonkin aikaa möläyttääkseen ilmoille mitään harkitsematonta kommenttia, ainoa mitä se suustaan irti tuntui juuri nyt saavan oli se tyypillinen, varsin hakoteillä olevan kuuloinen ”Ehh?” Olisi asian kai voinut kaunopuheisemminkin ilmaista, mutta minkäs teet.*
|
|
|
Minäkö?
Nov 23, 2006 22:55:37 GMT 3
Post by submarine on Nov 23, 2006 22:55:37 GMT 3
Hiirenkorva jäi ihmettelemään, kun paikalle saapuikin yllättäen joku, jonka hän jo tunsikin. Niin tuohan hänet oli päästänyt sisään ja opastanut tännepäin! Olipa hauskaa tavata uudelleen jo näin pian! Nyt tämä tosin vaikutti olevan toiselle vihainen jostakin... Mistähän oikein oli kyse? Toivovottavasti kaikki selviäisi pian, koska riitely ei ollut mukavaa. Hän ei ainakaan koskaan ollut nähnyt mukavaa riitelyä. Eihän se olisi ollutkaan riitelyä, jos se olisi ollut mukavaa. Tai niin hän ainakin uskoi. Ohimennen tial vilkutti miehelle ja jäi istumaan aloilleen.
"Niin, minua ei kiinnosta hiukkaakkaan sinun selittelysi!" mies karjaisi toisen epäröiville äänille ja heristi uudelleen vasaraansa. "Nyt levität kätesi ja menet makuulleen. Ei äkkinäisiä liikkeitä! Minulla ei ole mitään syytä olla käyttämättä tätä johonkin vakoojaan", mies vannoi. Tämä kuulosti olevan hyvin tosissaan.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 3, 2006 22:58:54 GMT 3
*Tialilla tuntui kyseessä olevan vain mukava jälleennäkeminen tuon ilmeisen tutun vasaramiehen kanssa, mutta Spyron kannalta tilanne oli menossa jo melkoisen sekavaan suuntaan. Se ei oikeastaan huomannutkaan jyrsijän vilkutteluja ahdistelijansa suuntaan, sen verran keskittynyt tuo oli kyseisen miekkosen tuijotteluun noine pöllämistyneine ilmeineen. Hetken se möllötti vielä paikoillaan yrittäen päästä ajan tasalle tässä äkkiä aivan päälaelleen keikahtaneiden tapahtumien suhteen, sitten sen kulmakarvat rypistyivät närkästyneesti.* ”Hei, hetkinen nyt! Näytänkö mä muka joltain pahuksen vakoojalta?” *Se ärähti liikkumatta vieläkään paikoiltaan sen enempää kuin pieni käsien sivuille liikauttaminen vaati aseettomuuden osoittamiseksi, vaikka se ymmärsi sentään onneksi suhtautua ärjyvään miekkoseen melkoisen varautuneesti. Tosin tämä liikkumattomuus tarkoitti myös sitä, ettei sillä näyttänyt olevan mitään haluja myöskään heittäytyä vaaditusti rähmälleen lattialle, vaikka hiukan olikin suostunut rähjättyjä käskyjä myötäilemään tunnettuaan olonsa hyvin vastahakoiseksi liiskautumisen suhteen. Itsesuojeluvaisto, mitä se on? Jotain syötävää? Ehkä ei kannattaisi alkaa kinata kenenkään kanssa, joka kantoi mukanaan asetta joka saattoi (ainakin hiukan liioiteltuna) olla melkeinpä samaa kokoluokkaa tämän lyhyenlännän, purppuraisen kiistakumppanin kanssa.*
”Kumpikaan meistä ei ole vakooja tai mitään, ne kaksi äijää vain säikähti kun näki tuon. Siksi varmaankin, kun ne tuolla ulkona väijyjät on aika samannäköisiä. Että ei tarvitse alkaa riehua.” *Poika ilmoitti viitaten kädellään Hiirenkorvaan tuoden ilmi oman hypoteesinsa aiemman kaksikon käytöksen suhteen, painottaen kuitenkin ensimmäistä lausettaan että mies nyt varmasti ymmärtäisi mitä hän tarkoitti, että kumpikaan heistä nimenomaan EI ollut minkään asteen vakooja. …tai no, ainahan oli se mahdollisuus, ettei tuo uskoisi vaikka ymmärtäisikin. Mitähän asian suhteen sitten olisi parasta tehdä? Soturin liikkeitä pidettiin näin ollen tarkasti silmällä jotta olisi mahdollista ottaa jalat alle jos tämä näyttäisi siltä että aikoisi tosiaan toteuttaa uhkauksensa ja alkaa huitoa murskaavasti ympäriinsä. Paitsi että juokseminen ylös portaita tuota rialia mukana raahaten voisi olla melkoisen hankalaa, miekkonen vasaroineenkin varmasti liikkuisi nopeammin kuin tämä kaksikko. Spyro alkoi jo huolestua tilanteen johdosta vilkaisten silmäkulmastaan jyrsijän suuntaan nähdäkseen ettei tuolla olisi mitään hätää. Pelästynyt se varmaankin ainakin tuota kahelia oli… vaikka poika ei vieläkään ottanut ymmärtääkseen miksi hänet itsensä oli heistä kahdesta tulkittu tuoksi uskomattoman vaaralliseksi vakoojaksi. Ei kai hän nyt niin vaarallisen näköinen ollut? Ehh. Hitto, toivottavasti se ei oikeasti alkaisi huitoa tai yrittää raahata häntä minnekään vankiselliin, siitä ajatuksesta purppurapää ei pitänyt sitten tippaakaan.*
|
|
|
Post by submarine on Dec 4, 2006 8:54:17 GMT 3
Mies näytti pohtivan hetken vastaväitteitä, muttei kuitenkaan menettänyt valppauttaan. Jos toinen olisi äkkiä rynnännyt pakoon, oletettavasti tämä olisi ollut heti takaa-ajossa. Eikä sellainen varmaankaan olisi loppunut hyvin - vaikka olikin vaikea sanoa, kenen kannalta. Jos mikään oli tähän asti kertonut mitään, Hiirenkorva oli suurimmassa vaarassa, oli vaaran aiheuttaja missä tahansa. Kaikella todennäköisyydellä tämä kompastuisi ja pyörisi portaita alas, vaikka toinen pitelisikin kiinni. Ehkäpä moisessa tilanteessa sattuisi vielä muutakin ikävää... Mietittyään hetken mies näytti pääsevän kyseenalaiseen mahdollisuuteen, että toinen puhui totta. Hitaasti tämä kysyi: "No, kuka sitten hajotti peilin?"
Hiirenkorva ei ollut ollenkaan varman siitä, mistä kaikessa oikein oli kyse. Imiset käyttivät hurjasti outoja sanoja, ja käyttäytyivät muutenkin oudosti. Ihan kuin nämä olisivat olleet erimielisyyksissä. Tunsivatkohan ne toisiaan? Ei ollut kovinkaan hyvätapaista olla erimielisyyksissä jonkun kanssa, jota ei edes tuntenut. Mistähän muuten kina johtui? Oliko tämä toinen syönyt toisen herkkuja? Mistähän hän muuten itse saisi herkkuja? Jos vaikka jossain olisi mustikoita tai jotakin yhtä hyvää... Ja nälkäkin alkoi olla. Olisikohan jossain sentään ruokaa? Pohtiessaan näitä suuria kysymyksiä tial ei oikeastaan näyttänyt hiukkakaan pelästyneeltä, kun poika sattui vilkaisemaan tätä. Oikeastaan tämä näytti raapivan korvantaustaan ja katselevan varpaitaan.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 4, 2006 21:08:48 GMT 3
*Miekkonen ei vastannut samantien Spyron väitteisiin, mutta ei myöskään näyttänyt sittenkään aikovan välittömästi liiskata ketään joten poikakin pysyi varuillaan tätä silmäillen paikoillaan ymmärtäen, että pakoon mieliessään hänen täytyisi todennäköisesti jättää rotta jälkeensä jos halusi minkäänlaisia mahdollisuuksia yrityksensä kanssa. Ja sehän nyt ei käynyt päinsä, kun ei sitä tiennyt mitä rialille tapahtuisi jos se jäisi yksikseen, se tuskin osaisi varoa vaikka lisää näitä vakoojia jahtaavia aseidenheiluttelijoita ilmaantuisi paikalle. Siinä sitä sitten mulkoiltiin painostavan hetkisen ajan puolin ja toisin, toinen hiukan enemmän uhkaavasti kuin toinen. Purppurapää uskalsi ohimennen vilkaista Hiirenkorvaakin huolissaan siitä kuinka peloissaan tuo olisi, mutta saikin melkoiseksi yllätyksekseen havaita ettei olento näyttänyt oikeastaan edes kiinnittävän asiaan sen kummempaa huomiota, vaan tätä näytti ennemmin kiinnostavan tällä hetkellä omat varpaansa. Tuota. No, parempi kai noin jos sen olo olisi turvallisempi tuolla tavalla, mutta toisaalta oli tuo melkein täydellinen itsesuojeluvaistottomuuskin huolestuttavaa.
Ai niin, se sekopää. Purppurapään huomio ajatuksineen palasi takaisin vasaramieheen juuri hiukan ennen kuin tämä esitti kysymyksensä vaihteeksi hiukan vähemmän aggressiivisesti. Se peili? pahus, se oli huomannut sen? Tai siis, tietysti se oli väkisinkin huomattu, lojumassa rikkonaisena keskellä käytävää. Eeh. Spyro hätkähti hiukan, mennen äkkiä melkoisen vaivautuneen näköiseksi.* ”Ei kai jonkun typerän pelin rikkominen kestään mitään vakoojaa tee!” *Se ärähti äkkipikaisesti ärtyneenä äskeisestä syyttelystä ja rähjäyksestä, mutta yskähti sitten äkkiä jääden haromaan syyllisenä takaraivoaan älytessään miten tyhmästi oli asian esittänyt.* ”Eeh. Tai siis… no, me, mutta se oli vahinko. Se putosi.” *Poika täsmensi vilkaisten jälleen pikaseltaan Hiirenkorvaa jääden kuitenkin silmäilemään varuillaan tuota miekkosta siltä varalta ettei tämä ottaisi asiaa välttämättä kovin rauhallisesti. Tai no, ainakaan mokoman ulkomuoto ei näyttänyt siltä että tämä olisi ollut kauhean leppoisa persoona. Ehkä ei olisi pitänyt kertoa asiaa noin suoraan, mutta Spyro tuppasi olemaan suorapuheinen eikä pitänyt valehtelusta ellei aivan pakko ollut. Olihan moinen taipumus sen joskus pulaankin saattanut, mutta ei se näyttänyt opikseen ottaneen vieläkään, mokoma.*
|
|
|
Post by submarine on Dec 4, 2006 21:33:32 GMT 3
"Olen minä nähnyt sellaisiakin, jotka rynnivät paikasta toiseen, hajottavat ja käyvät käsiksi kun jäävät kiinni - mihin ei mene kauaa. Tosin on pakko myöntää, että sinä et kyllä näytä kovinkaan kovalta, joten varmaankin voidaan jättää se pois laskuista", mies totesi. Tällä oli hyvin syvä ääni, kuin kivi olisi hangannut toista vasten. "Totta puhuen minua ei edes kiinnosta hittoakaan jokin prameileva paremman väen esine, jolla ei ole edes oikeaa käyttöä. Ja vielä vähemmän se, että joku joutuu monen vuoden pakkotyöhön tai hirtetyksi sen takia, ainakaan jos tämän on mistään kotoisin."
Oikeastaan tämä kuulosti ärsyyntyneen tylsistyneeltä koko asiaan, kuin ainakin joku jota halutti tintata seuraavaa "prameilevan paremman väen" jäsentä nenään. Tämä piti lyhyen tauon, kuin miettien jotakin, ja kohautti sitten olkiaan. "Oikeastaan, minusta tuntuu että ne kaksi kääpää voisivat hyvinkin itse rikkoa peilin ja alkaa huutaa hädissään tekaistua selitystä siitä, kuinka vakoojat riehuvat paikalla. Kun nyt oikein mietin, ei mistään näkynyt jälkeäkään. Joten varmaankin asia olikin niin. Pitääkin varmaan mennä kertomaan jollekin..."
Näyttäen siltä, että todella mietiskeli asiaa, mies vain kääntyi ympäri vasara olallaan ja asteli poispäin. Vielä mennessään tämä huikkasi: "Minusta tuntuu, että tietyt "syyttömät" haluavat olla poissa näkyvistä niin kauan, kuin "syyllisiä" tuomitaan."
|
|
|
Minäkö?
Dec 11, 2006 20:21:07 GMT 3
Post by spyrre on Dec 11, 2006 20:21:07 GMT 3
*Spyro räpytteli varsin huolissaan silmiään miekkosen pohdiskeluille, mutta ennen kuin se ehti inttää vastaan ettei hän ollut rikkonut vielä mitään muuta sen kellarissa olleen ruukkupinon lisäksi eikä edes käynyt käsiksikään keneenkään sai lauseen lopetus sen rypistämään kulmakarvojaan jälleen hiukan närkästyneen näköisenä. Vai sillä tavalla, hän oli jotenkin surkean näköinen, vai? Onneksi purppurapäällä oli järkeä hillitä itsensä ennen kuin hän ehti kertoa miltä kaljupää itse mahtoi näyttää ja kuulla tämän sanottavat loppuun sekä oivaltaa mitä mies oikeasti tarkoitti sanoillaan. Hetken aikaa se oli melkein entistä hölmistyneemmän näköinen seistessään siinä miehen ja rotan välillä portaikossa pää hiukan kallellaan takaraivoaan haroen. Eeh. Kas, se ei aikonutkaan yrittää raahata heitä vankityrmään tai mitään? Kerrankin tapahtumilla oli esitettävänään vaihteeksi hiukan keskimääräistä mukavampi käänne, yleensä tämä näytti nimittäin viljelevän juuri sitä päinvastaista ja tuntui saavansa jotakin kieroutunutta hupia varsinkin tuota erästä nuorta lohikäärmettä kiusatessaan.*
”Eh, no…” *Se mutisi, vilkaisten jälleen Hiirenkorvaa vaikka olikin melkoisen varmaa ettei tämä millään tavalla selventäisi asioita tai pystyisi tarjoamaan neuvoa, kohauttaen sitten hiukan olkapäitään. Eivät asiat aivan noin olleet menneet ja ilmeisesti jokainen heistä (tai no, ainakin ne kaksi, jotka eivät omanneet sen kummempaa karvapeitettä) tiesivät sen, joten jostakin kumman syystä tilanteen oikea tulkinta tuntui olevan se, että äsken varsin vihamielinen miekkonen tuntuikin heittäytyneen yllättävän suopeaksi heitä kahta kohtaan. Miehen tehdessä jo lähtöä se ei ollut keksinyt mitä sanoisi.* ”…kiitos.” *Oli ainoa, mitä se onnistui huikkaamaan ehkä pienellä viiveellä miekkosen selälle ennen kuin tämä katosi näkyvistä, mutta sitten tuo toinen tämän mainitsema seikka saikin tummat kulmakarvat rypistymään. …ei kai peilin rikkojaa OIKEASTI hirtettäisi, eihän? Tai laitettaisi pakkotyöhön? Jos vasaramies tekisi kuten oli uhannut, sittenhän rangaistuksen joutuisivat kärsimään aivan syyttömät henkilöt! Äh, ei, eiköhän tuo nyt suurennellut asiaa. Kyseessähän kuitenkin oli vain peili, korkeintaan ukkelit kai joutuisivat maksamaan sen tai jotakin… asia, johon Spyro ei tyhjine taskuineen olisi edes pystynyt vaikka olisikin päätynyt jalomielisesti ilmoittautumaan. Ja sitten hän kai päätyisi taas sinne vankikopperoon, minne hän ei alkuunkaan halunnut. Eeh. No, ne miekkoset olivat kyllä näyttäneet tältä mainitulta ”paremmalta väeltä”, jolloin heillä todennäköisesti olisi kyllä varaa ja asemaa selvitä tästä pienestä sotkusta jonka he olivat aiheuttaneet. Purppurapää astahti lyhyen, epäröivän askelen eteenpäin, mutta pysähtyi sitten hampaitaan kirskauttaen.
…olisi parasta ottaa vaari muukalaisen ystävällisyydestä ja kadota paikalta. Rial pitäisi viedä turvaan täältä portaikosta patsastelemasta. Poika raaputti jälleen takaraivoaan sotkien hiuksensa entistä pahempaan kuntoon ennen kuin kääntyi jälleen jyrsijän puoleen.* ”No, mennäänpä sitten.” *Se sanoi virnistäen hiukan, ja alkoi ohjata olentoa jälleen ylös portaita. Tällä kertaa onneksi ei ollut mitään kiirettä, joten ei haitannut vaikka tuo olisikin edistynyt hiukan hitaammin. Ellei hiiri päättäisi alkaa laittaa hanttiin ylöspäin liikkumisen suhteen, pyrkisi purppurapää rahtaamaan tämän jo aiemmin kaavailemaansa määränpäähän, eli ylös noita melkoisen jyrkkiä ja korkeita portaita pieneen, mutta ylellisesti sisustettuun aulaan. Lattiaa peitti paksu punainen matto ja seinillä kalliin näköisiä muotokuvia ilmeisen tärkeistä henkilöistä, ja ne muutamat ovet jotka aulasta löytyivät kielivät myöskin tietystä arvokkuudesta. Pieni nuhruinen purppurapää sekä hiirimäinen olento olivat varmasti varsin silmiinpistäviä näkyjä tässä ympäristössä, ja ilman arvokasta (vaikkakin tällä hetkellä kadonnutta) seuralaistaan Spyro tuskin olisi saanut jalkaansa näihin tiloihin pistääkään. Mutta tämän uskomattoman hyvän onnen tuottaman tilanteen vuoksi poika saattoi kaikessa rauhassa saapastella tuon tuuhean maton ylitse piittaamatta siihen jättämistään jalan jäljistä avaamaan yhtä noista ovista. Tuon oven takaa paljastuisikin huomattavasti aulaakin häkellyttävämpi huone. Kaikki mukavuudet löytyivät leveistä, pehmeistä sängyistä sermin taakse häveliäästi piilotettua kiiltävää kypyammetta myöten, mutta kaikkein ensimmäiseksi saapujien silmiin varmaankin osuisivat ruokaa notkuva pöytä sekä valtaisa maalaus vehreästä ja melkoisen romantisoidusta viidakkomaisemasta, joka kiersi huoneen seiniä. Varsinkin tuo maalaus oli ihmetyttänyt Spyroa suuresti ensimmäistä kertaa nähtynä, mutta saatuaan jo tuijotella sitä aikansa, tämä ei nyt kiinnittänyt asiaan paljoakaan huomiota rymäyttäessään uksen auki ja astuessaan sisälle.* ”Täällä saadaan ainakin olla rauhassa jonkin aikaa” *Se totesi viittoessaan Hiirenkorvaa astumaan sisälle, vilkaistuaan ensin toiveikkaasti ympärilleen huoneessa. Ikävä kyllä se sai kokea pienen pettymyksen havaitessaan ettei kumpikaan hänen valkoturkkisista seuralaisistaan ollut läsnä. Ei kai auttanut kuin toivoa että asiat olisivat heillä kunnossa… ehkä nämä saapuisivat paikalle ennemmin tai myöhemmin? Linna taisi sittenkin olla hiukan turhan suuri ja sokkeloinen sattumanvaraiseen etsimiseen ilman sen kummempia johtolankoja.*
((Siirtyminen Tornien sisätiloihin.))
|
|