|
Minäkö?
Oct 17, 2006 21:09:38 GMT 3
Post by spyrre on Oct 17, 2006 21:09:38 GMT 3
*Spyron lennokkaan elehdinnän ansiosta (tai ehkä siitä huolimatta) rial tuntui äkkiä alkavan hiljakseen ymmärtää mitä oli tapahtunut. Ainakin se oli lakannut peilailemasta itseään palasista, ja heittäytynyt melko järkyttyneen näköiseksi katsellessaan lattialle särkynyttä peiliä. Olennon loikatessa kauhuissaan jaloilleen purppurapääkin säpsähti tuon ehkä hiukan turhankin dramaattista reaktiota ja perääntyi pienen askelen lasinsirut kengän alla ikävästi narskahtaen. Eeh, ei kai asia nyt aivan TUOLLAISEN kauhun aihe ollut, vaikka onnettumuus olikin varsin nolo ja varmasti saisi jonkun vihaiseksi... ainakaan Spyro ei osaisi reagoida asiaan nyt muuta kuin tottelemalla kasvavaa halua häipyä mahdollisimman pian paikalta ja tuntemalla olonsa pahuksen syylliseksi jälkeenpäin. Mutta ennen kuin päästiin puusta pitkään rialin rauhoittelemisen, muun kommunikoinnin ja häipymisen kanssa, sattui jälleen jotakin varsin ikävää. Pienen rotan riehunta oli vaikuttanut vaaralliselta alusta alkaen mutta se ei ollut onneksi onnistunut satuttamaan itseään... ennen kuin nyt alkaessaan huitoa ympäriinsä peilin kappaleella. Poika ei aluksi ehtinyt edes älytä mitä tapahtui rialin ensin huitoessa ja lyyhistyessä äkkiä vinkuen lattialle, mutta huomasi sitten tämän pitelevän päätään ja vainusi veren hajun ilmassa. Purppurapää räpäytti ensin silmiään pelästyneenä, älähti sitten ja hypähti terävien palasten kansoittaman lattia-alueen ylitse hyvin kärsivältä näyttävän rialin luokse.*
"Voi helvetti... Miten kävi?" *Se tivasi ennemminkin rauhoittaakseen itseään puhumalla kuin odottamalla vastausta kielitaidottomalta olennolta. Oliko se nyt mennyt leikkaamaan itseltään toisen korvan tai puolet naamaa tai jotakin? Spyro kumartui tiiraamaan parhaansa mukaan miten pahasti rottaparka itsensä oli telonut huitoen samalla lattialla olevia teräviä palasia kauemmas maassa kieriskelijästä. Toivottavasti järkyttynyt jyrsijä ei ottaisi ja purisi tuskissaan apuun rientänyttä... ainakaan yritystä ei tuntunut puuttuvan vaikka pojasta tuskin mitään uskomatonta hötyä olisikaan ollut haavoittumistilanteessa.* "Näytä!" *Se kehotti yksinkertaisesti, ennen kuin alkoi yrittää siirtää rialin käpäliä tieltä nähdäkseen miten vakava tilanne oli... vaikka veren heikko haju vihjasikin ettei vuoto ollut suuri. No, mikään sairaanhoitaja Spyro ei ollut, mutta pian hän saisi huomata, ettei haava onneksi ollut niin paha kuin rialin käytöksestä olisi voinut päätellä, eikä veri suihkunnutkaan ympäri käytävää. Ehkä parantajan hakeminen tai toisen kiikuttaminen sairastuvalle ei ollutkaan tarpeellista. Rialin rauhoittelemisessa puolestaan voisi olla hommaa, sehän käyttäytyi kuin kyseessä olisi ollut suurikin vammautuma. Spyro henkäisi syvään helpottuneena hahmottaessaan asian, taputtaen sitten rialia hiukan rauhoittavasti olkapäähän.*
"Rauhoitu, ei se ole kuin nirhama. Pieni haava vain" *se sanoi huojentuneella äänensävyllä, huokaisten sitten uudestaan. Pahus sentään, hänkin oli säikähtänyt melkoisesti rotan vain äkkiä tuupertuessa... vaikka ehkä ei silti olisi huono idea etsiä edes jotain sidettä haavan peitoksi.*
|
|
|
Minäkö?
Oct 18, 2006 19:13:10 GMT 3
Post by submarine on Oct 18, 2006 19:13:10 GMT 3
Hiirenkorva uikutti järkyttyneenä paikoillaan vielä silloinkin, kun toinen otti tästä kiinni. Tial ei kyennyt edes ajattelemaan kunnolla, valitti vain ja koetti vetäytyä mahdollisimman pieneksi. Järkytys äkillisestä kivusta oli saanut aikaan paljon enemmän, kuin kipu millään olisi kyennyt. Mutta kun toinen lopulta rupesi puhumaan, näytti tial sentään rauhoittuvan hieman, uikuttaminen korvautui valtavalla, hallitsemattomalla puuskutuksella. Samaan aikaan tämä koetti parhaansa mukaan tarrata sillä käpälällä, jolla ei ollut takertunut päähänsä, kiinni toisen käteen. Jos poika yhtään keskittyi, tämä saattoi todella tuntea tialin sydämentykytyksen tämän kädestä.
Ihan hirveää, päähän oli sattunut, ihan hirveää, kamalaa... Hiirenkorva alkoi tulla siihen paniikkitilaan, jossa kyettiin jo ajattelemaan, muttei vieläkään kyennyt muodostamaan selviä mietteitä. Ohimoakin sattui ihan kamalasti, melkein sietämättömästikin. Jotain oli sattunut, mutta tial rutisti silti silmänsä kiinni, eikä uskaltanut edes vilkaista ympärilleen. Mutta ainakin iminen oli vielä siinä... Mutta silti jotain oli sattunut, joku oli pistänyt päähän! Nyt, ensimmäisen taas järkevän ajatuksensa johtamana tial koetti takertua molemmin käpälin toisen ojennettuun käteen, uskaltamatta vieläkään avata silmiään. Nyt Hiirenkorva kyllä jo oli vähän rauhallisempi, mutta hengitti yhä epätasaisesti, eikä uskaltanut edes yrittää nousta. Vaikka ehkäpä se olisi ollut muutenkin vaikeaa, sillä tältä oli mennyt kaikki voima jaloista -ja monesta muustakin paikasta- säikähdyksen mukana. Tällä hetkellä tämä pyrki vain lähinnä takertumaan siihen, jonka uskoi turvalliseksi.
|
|
|
Minäkö?
Oct 22, 2006 22:01:34 GMT 3
Post by spyrre on Oct 22, 2006 22:01:34 GMT 3
*Viimeistään nyt Spyro oli täysin vakuuttunut siitä, että hänen "löytämänsä" pieni rial oli poikanen, eikä kuulunut hyökkääjien joukkoon. Mikään, mikä järkyttyi noin pahasti saamastaan pienestä nirhamasta ei voinut olla vaarallinen, ei mitenkään, ja tämä vielä vahvisti purppurapään aiempaa mielikuvaa väärään paikkaan eksyneestä puolustuskyvyttömästä otuksesta. Ei, ei tätä voisi mitenkään jättää yksikseen tänne oman onnensa nojaan. Hetken se melkein pelkäsi olennon saaneen jonkinlaisen kohtauksen tai satuttaneensa itsensä pahemmin kuin miltä näytti tämän huolestuttavan raskaan hengityksen sekä epätoivoisen käsivarteen tarraamisen vuoksi, mutta onneksi rotta näytti hiljakseen alkavan rauhoittua. Vaikka se ei sanoja ymmärtänytkään, rauhallinen puhe taisi kuitenkin tuoda jonkinlaista levollisuutta.*
"No niin, älä huoli. Kyllä se siitä." *Hän rauhoitteli tähän hätään parempaa keksimättä ja taputti varovasti vapaalla kädellään hiukan hankalasti toiseen käsivarteensa napakasti tarranneita vapisevia käpäliä, yrittämättä kuitenkaan oikeastaan vapautua tuosta tukea hakevasta otteesta. Tuskin pojalla edes olisi sydäntä alkaa riuhtoa itseään irti tässä tilanteessa, vaikka rotta eksyisikin puristamaan rajaa hiukan kovempaakin. Sen sijaan se antoi jyrsijän roikkua kädessään molemmin käpälin, ja käytti tilanteen hyväkseen saadakseen paremman kuvan tämän päähänsä saamasta haavasta puhellen samalla koko ajan hiljakseen jotakin jotta rial ymmärtäisi ettei tilanne ollut kovin vakava. Hmm. Vaikka ei suuri vamma ollutkaan, nirhama kyllä vuosi verta ikävästi, tahraten olennon harmaata turkkia, ja kaipa se kipeäkin oli saadessaan tuollaisen rekation aikaiseksi. Spyro puraisi hiukan alahuultaan tuota katsellessaan painaen sitten hetkeksi varovasti toista hihaansa tyrehdyttämään vuotoa, kun mitään parempia sidetarpeita purppurapäällä ei tietenkään ollut mukanaan. Kyllä se tästä, se ajatteli rauhoitellen itseäänkin veltoksi heittäytyneen rialin järkytyksen tartuttamasta levottomasta tunteesta. Kunhan rial toipuisi hiukan, sen voisi yrittää saada jaloilleen hyvällä tuurilla ennen kuin mitään pahempaa pääsisi sattumaan. Toivottavasti kukaan heidän jäkeensä käytävään astelevakaan ei satuttaisi itseään lattialle levinneisiin sirpaleisiin...*
|
|
|
Minäkö?
Oct 23, 2006 11:57:15 GMT 3
Post by submarine on Oct 23, 2006 11:57:15 GMT 3
Hiirenkorva alkoi hiljalleen toipua hieman järkytyksestään, mutta ei vieläkään halunnut päästää irti toisen kädestä tai avata silmiään. Tuntuisi mukavammalta vain olla aloillaan, eikä liikkua ainakaan hetkeen mihinkään. Kumpa olisi ollut kotona, siellä oli kaikki hyvin eikä kukaan pistänyt yhtäkkiä päähän, eikä siellä ollut tällä tavalla kamalan ahdasta ja sitäpaitsi siellä oli kaikki paljon tutumpaa... Hetkellisesti koti-ikävä kuohahti taas kerran tialissa ja tämä puristi kättä hieman lujempaa. Mutta jos hän vain lähtisi kotiin, niin sitten hän ei koskaan saisi viidettä korvakoruaan! Niin ei saanut tapahtua, hän halusi olla aikuinen! Ja siksi hänen piti uskaltaa nytkin. Ajatus toi hieman lohtua siitä, että hänellä oli jokin syy tähän kaikkeen. Lisäksi iminen, joka selvästi halusi auttaa, lohdutti myös tätä.
Äärimmäisen hitaasti ja varovaisesti Hiirenkorva raotti silmiään, ensin toista ja sitten toista. Ainakaan vielä ei näkynyt mitään kamalaa. Tial katseli hieman enemmän ympärilleen -ei vieläkään mitään. Mutta mikä sitten oli pistänyt häntä päähän? Mitään ei kyllä ollut näkynyt aikaisemminkaan... Ja silti päähän sattui kamalasti. Tämä katseli vielä hetken ympärilleen parhaansa mukaan, muttei nähnyt mitään outoa. Mutta sitten, aivan yllättäen, tial näki yhden paelissan palasista, verta kulmassaan. Mutta sehän... tuota... tuohan hänellä oli ollut käpälässä äsken? Ja sitten kun hän oli kauhistunut rikkomaansa ihmettä niin... hänhän oli itse pistänyt itseään päähän! Oliko se todella mennyt niin? Kyllä, kyllä sen oli pakko, hän oli hädissään sohaissut itseään vahingossa. Mutta sittenhän mitään kamalaa ei ollutkaan! Nyt tial rohkeni aukaisemaan molemmat silmänsä, kuitenkaan vielä nousematta, ja säpsähti sitten kun toinen pyyhki haavaa hihallaan. Ymmärrettyään kuitenkin, mistä oli kyse, tämä siirsi toisen käpälänsä tämän käden päälle, ikään kuin kokeillakseen sitä. Sitten tämä jäi vain istumaan hiljaa aloilleen, pohtien huonoa tuuriaan. Ja varmasti pitäisi tehdä jotakin rikotulle esineelle...
|
|
|
Minäkö?
Oct 27, 2006 23:08:35 GMT 3
Post by spyrre on Oct 27, 2006 23:08:35 GMT 3
*Epäonninen tapahtumien kulku, joka oli ollut suhteellisen selkeä Spyrolle alusta asti alkoi ilmeisesti hiljakseen hahmottua jyrsijäparalle itselleenkin. Tai näin purppurapää ainakin arveli toisen avatessa varovasti silmänsä katsellakseen ympärilleen ja löytääkseen ilkeän, vereen tahriutuneen peilinpalasen joka oli ollut syypää moiseen tragediaan. Poika hymyili hiukan rotalle tuon alkaessa näyttää rauhallisemmalta ja nosti sitten hihaansa hiukan haavalta nähdäkseen joko verenvuoto olisi talttunut. No, ainakin se pian tyrehtyisi, eikä mitään vaaraa luultavasti olisi, vaikka pieni rial näyttikin aristavan kipeää päätään. Paidanhihakin oli mennyt ja likaantunut kun sitä tuolla tavalla väärinkäytettiin sidetarpeiden korvikkeina, mutta ei kai se oikeastaan haitannut. Onneksi rial-parka taisi alkaa olla jo hiukan vähemmän peloissaan, mutta ei vieläkään halunnut yrittää jaloilleen tai liikkua minnekään.
Spyro huoahti hiukan itsekseen laittaen hihan vielä hetkeksi takaisin laastarin virkaa toimittamaan, katsellen sitten hiukan varovaisesti ympärilleen, kuikuillen myös käytävää molempiin mahdollisiin suuntiin. Ketään ei vielä ollut tulossa... mutta eiköhän sekin olisi vain ajan kysymys koska joku osuisi paikalle ja näkisi lattialla vallitsevan sotkun. Tässä rytäkässä se ihmeellinen, peilin takaa löytynyt jalokivikin oli mennyt ja unohtunut kokonaan Spyronkin mielestä, eikä esinettä näkynyt enää kummassakaan kädessä joihin se oli aiemmin poimittu. Hukassa se ei kuitenkaan ollut, vaan rientäessään vahingoittuneen rialin avuksi poika oli vaistomaisesti asiaa sen enempää ajattelematta mennyt ja tyrkännyt esineen taskuunsa, talteen ja pois tieltä. Ennemminkin sen päässä kajastelivat monet haukut ja huudot, joita se oletti heidän kumpaisenkin saavan heti, jos kaksikko yllätettäisiin rysän päältä linnan sisustusta rikkomasta. Purppurapää antoi rialin levätä paikallaan vielä hetken aikaa kuunnellen ja haistellenkin ympäristöään kaiken varalta, kääntäen sitten ympäristön mielestään "turvalliseksi" todettuaan katseen takaisin olentoon.* "Sattuuko vielä vai pääsetkö ylös? Ketään ei vielä ole tulossa, mutta parempi olla olematta täällä silloin kun tulee." *Purppurapää puhui rotalle jälleen, mutta ennemminkin vain lähinnä saadakseen tuon pysymään rauhallisena kuin vastausta tai ymmärrystä odottaen. Se nosti hihansa haavalta kurkistellen hetken aikaansaannostaan. Verenvuodon rauhoittuminen sai aikaan pienen nyökkäyksen, pojan alkaessa kaavailemaan mielessään parasta seuraavaa siirtoa. Nyt se alkoi jo hiljakseen irroitella tiukasti puristavia käpäliä itsestään tarvitessaan kyseisiä raajoja jo mahdollisesti itsekin pyrkiessään varovaisesti auttamaan jyrsijää ainakin istualleen näin aluksi. No, eihän rial ollut itseään oikeastaan vahingoittanut päähän saamaansa pientä nirhamaa lukuun ottamatta, mutta olennon järkytys tuostakin pienestä kivusta sai Spyron käyttäytymään ehkä varovaisemminkin kuin tarvetta oikeasti oli. Mahdollisimman monia lasinsirpaleita aivan läheisyydessä pyrittiin potkimaan kegillä tai huitaisemaan hihan syrjällä kauemmas ettei rotta aivan heti menisi saamaan lasia jalkoihinsakin, purppurapään noustessa sitten lopulta jaloilleen yrittäen nyhtää rialia perässään. Seuraavaksi jos pieni rial pysyisi jaloillaan tarpeeksi tukevasti, voisi purppurapää pyrkiä jo johdattelemaan tätä melkeinpä kirjaimellisesti kädestä pitäen pois sirpaleiden keskeltä ja hiljakseen käytävää pitkin alun perin kaavailemaansa suuntaan. Pitäisikö jyrsijä raahata ensin sairastuvalle ennen kuin ylös torniin tai jonnekin muualle, sitä nuorukainen ei vielä tiennyt, mutta eiköhän sekin selviäisi tässä matkan varrella.*
|
|
|
Minäkö?
Oct 29, 2006 21:07:03 GMT 3
Post by submarine on Oct 29, 2006 21:07:03 GMT 3
Jossakin vaiheessa näitä kaikkia tapahtumia heräsi jokin kauan uinunut, jokin pahansuopa ja vihainen. Se ei edes muistanut, miksi oli vihainen, ennenkuin kuvat välähtivät yli jonkin, jota olisi ehkäpä saatettu kutsua mieleksi. Se pirun hiiri, hänen kantajansa ruumiin yllä! Ja hän irti toisesta puoliskostaan, voimattomana! Ja tämä tarttumassa kiinni häneen. Ja sitten pimeys, pitkä pimeys... Mitä nyt oli tapahtunut, oliko tämä löydetty? Kyllä, aivan varmasti oli, tämähän oli jonkun kantamuksissa. Tietenkin jonkun vähänpätöisen typeryksen... Eikä vieläkään oikealla paikallaan! Tämä halusi olla oikealla paikallaan, halusi tappaa ja tuhota ja raadella ja repiä ja rikkoa! AAAARGH!!!!! Jokin, joka oli epäilyttävästi yhtä jalokiven kanssa, näytti raivoavan. Vaikka moista ei kyennytkään huomaamaan, ellei ollut joko kokenut velho, tai vain herkkä maagisille asioille. Mitään fyysistä se ei saanut aikaan.
Hiirenkorva istui vaisuna aloillaan, oikeastaan miettimättä paljoa. Moinen oli epätavallista tialille, jonka mielessä yleensä aina surisi oudossa paikassa. Mutta nyt tuntui hieman siltä, että päähän sattui liikaa, jotta olisi voinut pohtia kunnolla. Pitäisi varmaan olla vain hiljaa aloillaan. Vai pitäisikö sittenkin nousta ja koettaa mennä jonnekin? Ei, se varmaan sattuisi lisää päähän, ei sitä ainakaan. Parempi olla ihan vain tässä näin. Jos sitä vaikka nukkuisi hetken ja koettaisi sitten miettiä asioita... Tial ei estellyt, kun toinen otti kätensä pois, vaan laski ne varovasti syliinsä. Hetken tämä pohti, mitä iminen oikein oli sanonut, kun äkkiä jostain kauempaa alkoi kuulua ääniä. Kuin kaksi vihaista olisi ollut tulossa. Kummastellen asiaa tämä jäi tuijottamaan.
Tosiaan, kaksi vihaista kuuluikin tulevan, ja poika saattoi ehkä mainitakin nämä miehiksi. Vaikka Hiirenkorva ei sanoja mitenkään ymmärtänytkään, nämä riitelivät silti. "Jaa, no annahan kun sanon että-!" "Minä sinun sanomisesi tiedän, homekorva!" "Sinä pikkuidioottiko kehtaat minua nimitellä!?" "Kehtaanpa mitä kehtaan, naavaparta!" "Ja sinäkö olet paljonkin parempi! Ei, annahan kun muistutan sinua siitä, kuinka silloin..."
Hetken puolijärkevän riidan jälkeen sanat alkoivat mennä sekaisin, kun kumpikin koetti karjua toisen päälle. Olipa kyseessä keitä hyvänsä, nämä olivat ainakin hetkeksi pysähtyneet. Mutta kuinka kauaksi? Ja houkuttelisiko riita muitakin paikalle?
|
|
|
Minäkö?
Oct 29, 2006 21:39:31 GMT 3
Post by spyrre on Oct 29, 2006 21:39:31 GMT 3
*Purppurapää oli kaikkea muuta kuin kokenut maagikko, käytännöllisesti katsottuna hän ei rodustaan huolimatta tiennyt taikuudesta hölkäsen pölähtävää, ja näin ollen äänetön riehunta jäi häneltä huomaamatta... mahdollisesti kapineen itsensä onneksi, jos poika olisi äkännyt kantamassaan esineessä epämiellyttäviä piirteitä olisi tästä todeennäköisesti pyritty pääsemään eroon mahdollisimman nopeasti huolimatta siitä että kivi olisi saattanut olla arvokaskin. Kuitenkin tietämättömänä taskussaan raivoavasta jalokivestä Spyro jatkoi edelleen rialin suostuttelua jaloilleen, vaikka tämä selvästikin oli hyvin haluton liikkumaan yhtään mihinkään. Pian tuo käytävää pitkin lähestyvä huomattavasti äänekkäämpi sanaharkka kiinnitti Spyron huomion ja sai tämän kääntämään hetkeksi katseensa äänien lähestymis-suuntaan.
Nyt taisi tapahtua se, mitä poika oli alunperinkin pelännyt: paikalle saapastelisi pari jo valmiiksi vihaiselta kuulostavaa miestä, eikä aikaakaan kun ne näkisivät lattialle levinneen peilin. Pahus, nyt alkoi tulla kiire!* "No niin, ylös siitä! Nyt täytyy mennä!" *Purppurapää mutisi matalasti rotalle alkaen nyt huomattavasti aiempaa päättäväisemmin nyhtää tätä jaloilleen vilkuillen levottomasti suuntaan, josta riitapukarit saapuivat. Hyvä, asia selvä, hän raahaisi rialin ensin lähimmän kulman taakse pois näkyvistä ja yrittäisi sitten löytää tiensä torniin. Sieltä heitä tuskin aivan heti etsittäisiin.*
|
|
|
Minäkö?
Oct 29, 2006 21:59:57 GMT 3
Post by submarine on Oct 29, 2006 21:59:57 GMT 3
Hiirenkorva koetti parhaansa mukaan ymmärtää, mistä oikein oli kyse. Ensin toinen ääni kuulosti vihaiselta, ja sitten toinen vastasi vihaisesti. Ja sitten taas toinen. Jotkut kinasivat siellä jostakin, eivätkä olleet ollenkaan tyytyväisiä johonkin. Mistähän moisessa oikein oli kyse? Se kuulosti vähän samalta kuin silloin, kin Sokeripää oli rikkonut vahingossa Virnan lingon. Mutta se oli sovittu melkein heti, nämä taas eivät kuulostaneet siltä, että aikoisivat sopia. Mistähän oikein oli kyse? Ihmetellessään asiaa Hiirenkorva vinkaisi, kun toinen alkoi repiä tätä pystyyn ja kauemmas. Osaamatta odottaa moista tial kohosi epähuomiossa pystyyn ja oli jo tullut nyhdettyä monta askelta poispain, ennenkuin tajusi jotakin: sauva ja reppu! Ne olivat jääneet tuonne! Ne piti ottaa mukaan, ei saanut jättää pois, ei saanut, ei millään!
Hädissään Hiirenkorva parkaisi, koetti pysähtyä niille sijoilleen ja alkoi vetää kaikin voimin vastaan, koettaen saada toisen palaamaan takaisin. Piti ottaa sauva ja reppu mukaan! Ja jotta asiat olisivat vielä huonommin, kaksi riitapukaria kuuluivat liikkuvan uudelleen, vaikkakin yhä kinaten...
|
|
|
Minäkö?
Oct 31, 2006 20:21:28 GMT 3
Post by spyrre on Oct 31, 2006 20:21:28 GMT 3
*Aijai, kiirettä piti. Spyro hätkähti hiukan jyrsijän vingahtaessa hänen auttaessa (tai no, kiskoessa) tätä jaloilleen, peläten sen astuneen vahingossa lasinsiruihin tai jotakin mutta vilkaistessaan hän ei huomannut verta lattialla taikka rotan aristavan jalkaansa, joten kaipa se oli vain säikähtänyt. Ja kohta saisi säikkyä entistä enemmän jos epämääräinen kaksikko jäisi kiinni rysän päältä kallisarvoista sisustusta tuhoamasta. Keskenään kinaavat miehet tuntuivat lähestyvän hetki hetkeltä. No, ainakin rial oli nyt jaloillaan joten perääntyminen voisi jatkua, päätteli purppurapää raahatessaan jyrsijää tomerasti poispäin.
Alkumatka sujuikin vallan mainiosti, mutta sitten, yhtäkkiä rotta alkoikin harata vastaan saaden Spyronkin seisahtumaan töksähtäen.* "Mitä--?" *Se kääntyi hölmistyneenä ja jo varsin levottomana katsomaan mikä pörröistä otusta nyt mahtoi vaivata, äkäten sitten tämän havittelevan lattialle unohtamiaan vähiä esineitään. Voi hitto, nyt ei ollut aikaa nahistella! Poika vilkaisi nopeasti lähestyvien äänien suuntaan, päästi irti rialin käpälästä jotta tuo voisi pikaisesti ottaa kepukkansa ja pussukkansa.* "Äkkiä!" *Hän suhahti pitäen äänensä matalana, odottaen että voisi jälleen napata olennosta otteen johdattaakseen tämän pakosalle, ellei tämä ollut jo itse ymmärtänyt että heidän piti häipyä piiloon mahdollisimman pikaisesti.*
|
|
|
Minäkö?
Oct 31, 2006 22:40:01 GMT 3
Post by submarine on Oct 31, 2006 22:40:01 GMT 3
Hiirenkorva oli vähällä horjahtaa nurin vetäessään vastaan ja toisen sitten päästäessä irti, mutta onnistui kuin onnistuikin pysymään pystyssä. Tosin tämä joutui kyllä hoipertelemaan hetken paikoillaan, ettei olisi tupsahtanut sittenkin takapuolelleen. Mutta nyt piti kiireesti hakea sauva ja reppu! Varoen parhaansa mukaan niitä palasia, joita paelissasta oli tullut, tial kipitti hakemaan kallisarvoisia tavaroitaan. Päästyään tavaroidensa luo tämä alkoi nopeasti kerätä niitä: paita takaisin reppuun ja tulukset takaisin reppuun ja reppu olalle ja sauva käpälään. Ja nyt ilmeisesti pitäisi äkkiä sitten juosta! Mutta tuota... mitä varten?
Hiirenkorva jäi hetkeksi pohtimaan paikoilleen, mitä varten iminen oikeastaan koetti viedä häntä pois täältä. Varmaankin siksi, kun kauempaa oli tulossa vihaiselta kuulostavia toisia imisiä. Tai ehkä ne olivat imisiä. Ei täällä ollut tialeitakaan. Muita tämä ei tiennyt olevan olemassa. Aivan yhtäkkiä sitten ne kaksi, jotka ikinä olivatkaan riidelleet, ilmestyivät kulman takaa. Kyseessä oli kaksi vanhahkoa, kaljua ja parrakasta miestä, joilla oli molemmilla siistit harmaat vaatteet ja ankara ryhti. Nämä väittelivät vieläkin keskenään niin, että eivät näyttäneet heti edes huomaavan, mitä edessäpäin oli. Hiirenkorva sensijaan säikähti melkoisesti, kun melu yhtäkkiä vielä kasvoi, ja unohti sen vähänkin varovaisuuden lasinsiruja kohtaan astuessaan alas. Tämän jalka astui ohi kymmenen senttiä pitkästä, kivenkoloon tarttuneesta, ilkeästi törröttävästä lasinsirusta vain muutaman millin. Se olisi varmastikin lävistänyt koko jalan, jollei tialilla olisi ollut hyvää onnea matkassa. Nyt tämä ei edes huomannut sitä kääntyessään yllättyneenä katsomaan taakseen.
Mutta miehet kyllä huomasivat nyt, miltä käytävässä suunnilleen näytti. Asian käsitteleminen tosin vaati hetken. Molemmat hiljentyivät. Kumpikaan ei liikkunut, seisoi vain aloillaan käytävän kulmassa. "Mitä helvettiä?" toinen ehti sitten kysymään ennen toista.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2006 18:50:33 GMT 3
*Spyro jäi levottomana melkein tasajalkaa hyppien (no, ei se oikeasti hyppinyt, vaan ennemminkin vain vaihteli painoaan äkkiseltään jalalta toiselle, mutta siitä tuntui, että olisi VOINUT hyppiä) odottamaan rialin hakevan tavaransa. Rial horjahti hiukan hänen päästäessään irti, mutta kompuroi sitten onneksi lasinsirpaleita varoen kiiruusti kokoamaan varusteita lattialta. Purppurapää uskoi jo hetken rotan tajunneen vihdoin mistä oli kysymys, mutta sitten olento yllättäen jäikin paikoilleen ihmettelemään pieni kassinsa olallaan ja kepukka kädessään. Voi hitto, mikä nyt vielä oli vialla? Äänet olivat jo melkein nurkan takana!*
"Mitä nyt? Vauhtia!" *Poika usutti viittoen käsillään, mutta ennen kuin jyrsijä sai aikaa pohtia asiaa tarkemmin, nuo kaksi partamiekkosta astuivat kinaten käytävän kulman takaa ja seisahtuivat hölmistyneen oloisina keskelle lattiaa sekamelskaa tuijottaen. Spyro säpsähti hiukan, kääntyen Hiirenkorvan tapaan katsomaan saapujia ja irvisti pienesti sadatellen mielessään ehtimättä huomaamaan lähellä jyrsijän jalkaa käynyttä tragediaa josta onneksi kuitenkin oli selvitty naarmuitta. Kirottua, olisipa paikalle rynnännyt ollut edes kiireinen vahtisotilas tai satunnainen palkkamiekka, niin sotkusta ei välttämättä olisi välitetty niinkään paljoa, mutta hän ei pitänyt yhtään siitä kuinka ankaralta tämä kaksikko näytti. No, kiinni oli jääty, lasinsirujen keskellä remuava kaksikko oli jo varmasti nähty. Poika vilkaisi kahden vaiheilla ympärillään vallitsevaa tilannetta, yskähti sitten vaivautuneena ja astui varovasti eteenpäin peilinpalasten kansoittamatta lattialla antaakseen jonkinlaisen selityksen tilanteeseen, koska pieni rial siihen tuskin kykenisi.*
"Se.. ehh, putosi seinältä. Oli kai huonosti kiinni. Se oli vahinko." *Selitettiin surkeana sieltä purppuraisten hius-suortuvien alta, sormien hypistellessä toista hihaa. Huudot tästä kyllä seuraisi vähintään, siitä hän oli melko varma... paitsi että hyvällä tuurilla linnan asukkailla oli niin kiire hyökkääjien takia, ettei heillä olisi aikaa rähistä yhden typerän peilin takia... tai no, jos sitä hyväksi tuuriksi voitaisiin kutsua. Kyllä hän kieltämättä olisi silti mieluummin ehtinyt pakosalle rikospaikalta kuin jäänyt sätittäväksi vaikka olisikin tuntenut syyllisyyttä jälkeenpäin.*
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2006 19:34:54 GMT 3
Hiirenkorva tarkkaili parhaansa mukaan kahta imistä, joilla vaikutti olevan nyt paljon turkkia, mutta vain yhdessä kohdassa. Kuuluiko sen olla niin? Mutta saattoiko sellainen suojata mitenkään kylmältä, että turkkia oli tuolla tavalla? Tai siis, varmaankin se suojasi sitä, mikä jäi kohdan alle, mutta ei kyllä varmastikaan muuta. Ja miksi sitä oli noin paljon, kun talvi oli vielä vaikka kuinka kaukana? Oliko mahdollista, että turkki oli jotenkin siirtynyt yhteen ainoaan paikkaan? Imisillä vaikutti olevan usein niin, kun vain päänpäällä oli paljon turkkia, vaikka näillä ei siellä ollutkaan, ja hieman kasvoissakin. Mutta olivat nämä kyllä muutenkin erilaisia, aivan erilaisia. Ei ollut edes häntää, joka tuntui kovin luonnottomalta ajatuksenakin. Tial jäi hieman ajatuksiinsa miettiessään taas kerran, mikä kaikki imisissä oli erilaista.
Molemmat miehet tarkastelivat tällä välin kokonaiskuvaa paremmin, kuin koettaakseen varmistua siitä, mitä näkivät. Tilanne vaikutti olevan näille niin outo, jo etuallalla olevan valtavan hiiren takia, että nämä eivät kovin nopeasti kyenneet totuttautumaan siihen kaikkeen. "Tuota, peili putosi? Miksi se oikein putoaisi juuri samaan aikaan, kuin... tuota... sinä olet täällä?" toinen mies päätti hetken kuluttua kysäistä. Tämä oli ilmeisesti päättänyt, että oli parempi olla vielä huomioimatta valtavaa hiirtä, varsinkin kun muitakin vaihtoehtoja oli. Toinen mies sen sijaan näytti päättäneen, että juuri hiirtä piti tuijottaa. Tämä näytti ehkäpä jopa hieman pelokkaalta. Sitten, kuin tultuaan suurenkin ongelman ratkaisuun, tämän silmät hieman levisivät ja tämä nojautui äkkiä kuiskaamaan jotakin toiselle ukolle. Tämä koetti ensin lätkäistä kiusaajaansa poskelle, mutta kuultuaan, mitä asia koski, toisenkin silmät levähtivät. Molemmat vilkaisivat epävarmasti toisiaan, Hiirenkorvaa, uudelleen toisiaan ja vielä Hiirenkorvaa. Sitten, kuin haluten unohtaa koko asian, molemmat kääntyivät ympäri ja askelsivat uskomattoman hitaasti kulman taakse.
Hiirenkorva jäi kummaksuen katsomaan, mitä oikein oli tapahtumassa ja heilautti varmuuden vuoksi käpäläänsä hyvästiksi. Mistähän oikein oli kyse? Kuuluiko joidenkin tehdä noin ja liittyikö se ehkä outoo turkin asetteluun? Pohtiessaan asiaa tial oli vähällä ponnahtaa ilmaan säikähdyksestä, kun ilmeisesti samat imiset ryntäsivät poispäin kulman takana ja kiljuivat koko ajan. "HYÖKKÄYS!!! PELASTUKOON KEN VOI!!! VAKOILIJOITA!!! ME KUOLEMME KAIKKI!!! NE TULEVAT!!!" -suuntaisia huutoja kuului, kun molemmat ukot koettivat ilmeisesti päästä pakoon mahdollisimman nopeasti. Oli sanomattakin selvää, että tällainen kiinnittäisi huomiota...
|
|
|
Minäkö?
Nov 14, 2006 23:21:17 GMT 3
Post by spyrre on Nov 14, 2006 23:21:17 GMT 3
((Hyvin menee. XD ))
"No... niin. Siis ei se pudonnut juuri kun olin tässä vaan..." *Spyro yritti keksiä pätevää selitystä käytävässä vallitsevalle sekasotkulle toisen partaniekoista suhtauduttua melkoisen epäilevästi aiempaan lausuntoon. Mitenkäs tämän nyt selittäisi, kun poika ei oikeastaan halunnut vierittää syytä rialinkaan niskaan kertomalla että tämä oli mennyt kiskomaan kuvastimen alas ja rikkonut koko kapineen... vaikka näin likimain oli käynytkin, ei se kuitenkaan ollut reilua ja antaisi varmaankin kuulustelijoille aivan väärän kuvan tilanteesta. Rotta ei ollut tuntunut edes nähneensä peilejä aikaisemmin käytöksestään päätellen, joten tämä ei varmaankaan ollut myöskään ymmärtänyt niiden särkyvän helposti...
Siinä pohdiskellessaan purppurapään katse vaelteli peilinsirpaleista ylös ensin rialiin ja siitä kahteen partasetään, äkäten toisen näistä äkkiä jääneen tuijottamaan hämmentyneen näköistä jyrsijää epäilyttävästi kuiskaten sitten toiselle, äkäisemmältä vaikuttavalle ukolle jotakin. Spyro itsekin hämääntyi hetkellisesti jääden ajatustensa katkettua ihmettelemään silmiään räpytellen kahden miekkosen hidastettua perääntymistä.* "...eeh? Mitä nyt?" *Se ehti kysyä pöllämistyneenä ennen kaksikko melkoisen koomisen näköisesti hivuttautui kulman taakse, jota seurasikin sitten pahuksen moinen älämölö joka sai purppurapään hätkähtämään yllättyneenä. Selvittyään säikähdyksestä Spyrolle asian laita valkeni kuitenkin varsin nopeasti: ikävästi näiden miekkosten ajatusmaailma seuraili aika pitkälle samoja jälkiä kuin hänen itsensäkin ensireaktio ensimmäistä kertaa rotan keskellä käytävää nähdessään. Poika vilkaisi rialia hiukan irvistäen, astuen pari askelta eteenpäin kuin seuratakseen pakenijoita kertoakseen näille ettei asia onneksi ollut aivan sitä miltä näytti.*
"Ei, hei odottakaas nyt! Ei se ole vaarallinen!" *Hän huudahti pakenijoiden perään, tämän pienen informaation kuitenkin hukkuessa ikävästi siihen noiden kahden aiheuttamaan äänekkääseen mekkalaan. Kumpikaan tuskin kuuli sanaakaan paetessaan vakoojista sun muista kiljuen minkä jaloistaan pääsivät. Hitto... tällä menolla paikalle ryntäisi parin satunnaisen äkäisen ohikulkijan sijasta koko komppania sotilaita varmaankin pidättämään heidät molemmat vakoojina! Spyro kirosi ääneen, ärähti turhautuneisuuden ja levottomuuden kalvamana vilkaisten nopeasti ympärilleen nähdäkseen kuinka moni miekanheiluttaja oli jo kuullut ja hyökkäämässä kimppuun. Rial pitäisi saada täältä pois ja pian!* "No niin, nyt mennään ja äkkiä!" *Olennolle ilmoitettiin pojan napatessa jälleen päättäväisemmin kiinni rialista johdatellakseen tämän pikavauhtia muualle käytävää pitkin ehtimättä tällä kertaa sen kummemmin odottelemaan ymmärtäisikö se seurata aivan itse toisin kuin äsken. Kiirettä piti... Mutta minne? Hmm... eivätkös portaat ylempiin kerroksiin olleet jossakin tässä lähellä...*
|
|
|
Minäkö?
Nov 15, 2006 17:11:01 GMT 3
Post by submarine on Nov 15, 2006 17:11:01 GMT 3
Hiirenkorvalla oli melkoisia vaikeuksia ymmärtää, mistä oikein oli kyse, kun yhtäkkiä imiset lähtivätkin juoksemaan huutaen poispäin. Toinen iminen kuului huutavan näiden perään jotakin, mutta se ei auttanut. Ihan, kuin olisivat pelänneet jotakin... Varmistuakseen, että oli ihan turvassa itse tial vilkaisi taakseen, mutta siellä ei ollut muuta kuin sama iminen kuin äskenkin. Mutta miksi sitten nämä olivat juosseet pois huutaen, oliko näille ehkä tullut kiire jonnekin? Vaikka eihän yleensä vain tullut tuolla tavalla kamala hoppu ilman mitään varoitusta. Mutta kai sen oli pakko olla niin, kun ei muutakaan syytä ollut. Miksiköhän näille sitten oli tullut niin kamala kiire? Olikohan ruoka jäänyt tulelle vai mitä?
Ohimenevä pohdinta muistutti Hiirenkorvalle, että oikeastaan tälläkin alkoi olla nälkä, eikä repussa ollut enää ruokaa. Pitäisi varmaankin etsiä pian lisää... Ja sitten toinen yhtäkkiä tarttui kiinni ja alkoi vetää mukanaan. Hui! Tial huudahti yllätyksestä, ennenkuin tajusi mistä oli kyse. Mutta mutta... mihin nyt oltiin oikein menossa? Vaikkei tietänytkään vastausta, tämä kiiruhti kuitenkin mukaan, koska oli mukavampaa juosta kuin tulla raahatuksi ja iminen näytti haluavan juosta. Kaipa hänenkin pitäisi. Puristaen tiukasti sauvaa käpälässään ja reppu selässään tial seurasi perässä.
Outoa kyllä, samaan aikaan kuului siitä suunnasta, johon kaksi imistä olivat juosseet, kiiruhtavan joku muu paikalle. Hiirenkorva olisi kyllä halunnut jäädä katsomaan, kuka oli tulossa, muttei kuitenkaan olisi millään halunnut enää pysähtyä, kun kerran juostiin. Olivatkohan samat tulossa sitten takaisin, vai oliko kyseessä joku aivan uusi? Ainakin nyt kuului kovempia ääniä... Mitähän siellä oikein tapahtui? Ja mihinhän he oikein olivat menossa? Hiirenkorva olisi halunnut tietää sen, mutta vaikutti siltä, ettei ollut ketään jolta kysyä. Olisikohan siellä jossakin ruokaa... Pohtiessaan asioita ja juostessaan yhtä aikaa tial oli vähällä kompastua omiin jalkoihinsa, mutta onnistui kuitenkin pysymään pystyssä. Huh, piti olla varovainen!
|
|
|
Minäkö?
Nov 19, 2006 22:24:15 GMT 3
Post by spyrre on Nov 19, 2006 22:24:15 GMT 3
*Nytpä nuo kaksi myrkyn lykkäsivät, mekkaloidessaan tuolla tavalla! Spyro ei ollut ollenkaan yllättynyt kuullessaan kuinka uusia askeleita ja ääniä lähestyi toisesta suunnasta käytävää pitkin, ennemminkin moinen havainto sai sen vain lisäämään vauhtiaan parhaansa mukaan. Onneksi rial seurasi nyt nätisti mukana vaikkakin selvästi ymmällä ja välillä omiin jalkoihinsa kompuroiden mutta onneksi kuitenkin pystyssä pysyen. Purppurapää oli pahoillaan joutuessaan kiskomaan toista tuolla tavalla mukanaan mutta minkäs teit, kun ei varmasti olisi hyvä idea jäädä näkyvillekään selittelemään vakooja-syytteitä aiheettomiksi jos muut suhtautuivat asiaan noin jo alusta alkaenkin. Huh huh. Onneksi suojaava käytävänkulma lähestyi kiitettävän vauhdikkaasti jotta purppurapää voisi kirmata suojatteineen näkymättömiin sen taakse ennen kuin mekkaloijat ehtisivät näköetäisyydelle. Hän pysähtyikin hetkeksi tasaamaan hengitystään kiskottuaan ensin jyrsijänkin piiloon, malttamatta kuitenkaan olla kurkistamatta varovasti kuka paikalle oikein oli ilmaantunut. Mutta ainakaan nuo kuuluvat vihaiset äänet eivät tietäneet hyvää… ties olisiko syynä rikkonainen peili, mahdollinen ”vakooja” vaiko molemmat. No oli miten oli, ei tainnut olla hyvä idea kuitenkaan jäädä lähimaille kovin pitkäksi aikaa. Spyro vetäytyi nopeasti takaisin piiloonsa ja haravoi katseellaan ympäristöä hahmottaakseen missä kohtaa käytäviä oikein oli. Saatuaan jonkinlaisen kuvan sijainnistaan hän taputti rialia rohkaisevasti olalle, osoitti sitten mielestään oikeaan suuntaan ja lähti sitten nopeaan tahtiin johdattamaan tätä eteenpäin. Varmaan ohjelmassa olisi taas jonkin verran juoksemista jos takaa-ajajia oli perässä, muuten matkaa voitaisiin taittaa hiukan rauhallisemminkin.
Pienen käytävissä tehdyn (ihan vain ovelassa harhautusmielessä) mutkittelun jälkeen purppurapää taisikin saada pian eteensä asian, jota olikin kuin viimeisenä oljenkortenaan ollut etsiskelemässä: ylös johtavat, korkeat kierteiset portaat. Hän ei ollut aivan varma olivatko nämä ne samat portaat mitä pitkin hän oli aiemmin tullut alas, mutta ainakin niitä pitkin pääsisi ylemmäs ja ennemmin tai myöhemmin myös oikeaan kerrokseen jossa se hieno huone, johon hänet ja hänen kaksi valkoturkkista seuralaistaan oli jalomielisesti majoitettu. Tätä ajatellessaan poika ei voinut olla tuntematta jälleen huolestuksenkouraisua itsessään: hänellä ei ollut vieläkään mitään aavistusta mitä muille oli tapahtunut. Mutta juuri nyt hän ei voinut asialle mitään, ja ehkä hyvällä tuurilla nämä olivatkin jo palailleet reissuiltaan turvassa takaisin ja odottelisivat tornihuoneessa? Näine ajatuksineen ei auttanut muu kuin alkaa paimentaa rialia ylös portaita, toivottavasti äskeistä turvallisempaan ympäristöön.*
|
|