|
Post by submarine on Nov 5, 2007 19:35:21 GMT 3
((Beerwormia odotellen)
Kneri asteli kaupungin katua haljussa auringonvalossa. Hän ei koskaan ollut pitänyt turhan paljoa kaupungeista - ei ainakaan päivisin. Siihen oli monia syitä, aina epäluonnollisuudesta liikaan lainvalvontaan ja muuhun sellaiseen. Ei sillä ollut niin väliä. Nyt hänellä oli syynsä olla täällä, muutama vanha velka, ja se nyt vain oli sattunut tielle, kun hän matkasi. Joku tönäisi lyhytvartista, likaiseen kaapuunsa pukeutunutta rottaa tunkiessaan ohi. Kneri ei koettanut huutaa tämän perään tai muutenkaan esittää vastaväitteitä, ei ollut hyväksi kerätä liikaa huomiota. Hänen kaltaisiaan - rialeita, rottaihmisiä - siedettiin, muttei millään tavalla rohkaistu oleskelemaan missään. Suurin osa oli saastaa, joka kyllä putsasi jonkun omaisuudestaan, kun tämä sattuisi vilkaisemaan muualle - Kneri oli itsekin täysin luettavissa tähän ryhmään. Oli parempi olla vain hiljaa ja hyväksyä pieni kaltoinkohtelu, sillä tavalla ei saanut saapasta vatsaan tai veistä kylkeen. Rotta kohotti luisevan käden suunsa eteen, yskien limaa kituvista keuhkoistaan.
Kneri saattoi todeta, ettei kaupunki juuri ollut muuttunut. Alue, jolla hän liikuskeli, slummi, köyhäinpuoli, ei tietenkään ollut saanut muutamassa vuodessa kiveystä, joten se oli muutamien päivien sateen jäljiltä täyttä sotkua, joka kyllä likasi jalat ja kengät. Yhä samanlaiset, luisevat ja epämiellyttävät kasvot - Knerillä oli itselläänkin hyvin samanlaiset, mikä johtui omalta osaltaan myös siitä, että tällä ne olivat rotan - kurkistelivat kujilta, valmiina iskemään keneltä tahansa varakkaalta, liian lähelle joutuvalta nupin ulalle ja viemään tältä kaiken. Kulmauksessa lahjottu vartija katsoi kaikkea hyvin auliisti sormiensa lävitse, kiinnostuneempana kanastaan kuin mistään muusta. Ja yhtä lailla jokin tuomiopäivän pappi kiljui synkkää sanomaa surkean palvelustilansa edessä. Niinpä niin, se oli kaikki samanlaista, tiukkaan pakattua, saastaista ja vaarallista. Rotta tiesi sen hyvin - hän oli itse saanut sekä kokea että jakaa juuri sitä vaaraa. Ei se täällä ollut, mutta samanlaista oli kaikkialla. Hän ei aikonut viipyä slummissa turhan kauaa, vain että keräisi sen, mikä hänelle kuului, ei enempää eikä vähempää. Rotta ehti vain vaivoin väistää, kun joku kippasi laskiämpärin kadulle jostakin ikkunasta. Sen sisältö haisi juuri siltä, mitä sen saattoi olettaa olevankin. Kneri köhäisi uudelleen, pyyhki yllätyksen kaapuunsa ja jatkoi katua pitkin. Tavaransa hänellä oli sentään ollut järkeä jättää parempaan säilöön...
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 5, 2007 20:25:04 GMT 3
Mies tiesi pistävänsä silmään tässä pahaisessa kaupunginosassa yhtä helposti kuin kerjäläinen kuninkaan salissa. Rengaspanssariin suojautunut kulkija sai sietää vastaantulevien kansalaisten uteliaita ja hieman uhkaavan oloisiakin katseita luoviessaan kulkuaan näiden seassa. Se johtui pääosin kypärästä, hän tiesi. Se oli tehty taannoin käsityönä hänen kotikylässään ja olisi maksanut maltaita mikäli paikallinen seppä ei olisi ollut sukua hänelle. Erikoiseksi kypärän teki sen kasvosuojus, jota muukalainen piti visusti alhaalla päänsä suojana. Koko kasvojen aluetta peittävä hopeanvärinen suojus oli karkeasti muotoiltu muistuttamaan persoonattomia ihmiskasvoja. Harjaantumattomalle silmälle kypärä saattoi vaikuttaa puhtaasti koriste-esineeltä, mutta lähemmin tarkasteltuna useimmat huomasivat sen olevan itse asiassa hyvinkin jämäkkää tekoa. Mikäli joku olisi halunnut päästä käsiksi hänen kasvoihinsa, olisi tuo joku saanut käyttää voimaa ja kättä pidempää tavoitteeseensa pääsemiksesi. Kypärässä näkyi viisi reikää. Yksi suulle, kaksi molemmille silmille ja toiset kaksi hänen sieraimilleen. Pienet aukot näyttivät olevan ainoat paikat, joista hänen ihonsa oli erotettavissa. Nekin vain, jos katselijalla oli mahdollisuus pysähtyä aivan hänen viereensä. Mistään muualta hänen sotaisan vaatetuksensa seasta ei olisi edes metsähaltia kyennyt erottamaan kaistaletta paljasta ihoa. Aivan kuin auringon valoa paetakseen mies oli peittänyt koko kehonsa tummalla vaatekerralla jota raskas panssari päällysti. Käsissään hänellä oli tummanruskeat, paksusta nahasta valmistetut hanskat, jotka ylettyivät lähes kyynärvarsiin asti.
Mies eteni nopeasti. Hän väisti tielleen tulevat ihmiset, sen sijaan että olisi suurta kokoaan käyttäen työntänyt heidät tieltään. Hän ei juossut, mutta selvä kiire oli huomattavissa hänen hieman ontuvissa askelissaan. Raskaisiin turkissaappaisiin puetut, harjaantuneet jalat väistivät niiden omistajan tielle tulevat suuremmat kuralätäköt. Pienempiä lammikoita ei mies joko kypäränsä takaa erottanut, tai sitten ei kiireessään yksinkertaisesti välittänyt astuiko niihin vai ei.
Mies nyrpisti nenäänsä kaupungin hajuille. Lemusta päätellen joku oli taas päättänyt tyhjentää käymälänsä muun saastan joukkoon kadulle. Sikamaista käytöstä. Hän tajusi nyt, miksi hänen isänsä oli aina kutsunut suurkaupunkeja ”paheiden pesiksi”. Jossain puhkesi kahakka kahden tai useamman miehen välille. Äänekkäitä kirosanoja ja karjahduksia raikui ilmassa. Äänet saivat kulkijan viemään kätensä nahkavyössä roikkuvan, huotraansa työnnetyn miekan kahvalle. ”Et ole peloissasi. Ainoastaan hieman hermostunut.”, hän vakuutteli itselleen. Pelkästään ajatuksissaan, onneksi. Tällä väellä ei vaikuttanut olevan tunnontuskia päästää yksinäinen, itsekseen höpöttävä puolimieli hengestään. Ja vain olettamus muutamasta mahdollisesta kolikosta hänen omaisuutenaan olisi luultavasti sekin riittävän hyvä syy jollekin joukkiolle kokeilla onneaan. Antaa tulla, mies ajatteli metallikasvojensa takaa. Jos hänen kimppuunsa hyökättäisiin, hän veisi ainakin muutaman hyökkääjistä mukanaan. Hän ei huomannut puristavansa miekan kahvaa entistä voimakkaammin. Ehkä olisi ollut parempi ottaa hevonen mukaan. Ehkei sittenkään. Joku rosvojoukkio olisi varastanut sen kuitenkin. Pahimmassa tapauksessa vienyt hänen henkensäkin siinä ohessa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2007 21:19:43 GMT 3
Vaikka olikin epäilemättä vähintään saastainen eikä hiukkaakaan ryöstettävän näköinen, oli Kneri jo kahteen kertaan saanut tarrata liian lähelle tunkeviin hiippailijoihin. Molemmat olivat olleet pelkkiä pahaisia pikkupoikia, joidin moinen vielä tepsi. Toiselle oli tosin saanut jo työntää pitkiä kynsiä lihaan asti. Seuraavalla kerralla hän aikoi näyttää veistä. Tällaisessa paikassa pikkulapsetkin ryöstivät ja pahoinpitelivät, kuin täysikasvuiset miehet, vaikkeivät tietenkään yhtä suurella voimalla. Sitäkin rotta oli saanut nähdä, esitettiin sopivan hyväsydämiselle pientä orpopoikaa ja katsottiin, mistä rahat ilmestyivät. Sitten haettiin koko joukko ja oltiin vain leikkivinään, niin että juostiin päin. Se oli tehokasta. Hän sentään piti omaa kukkaroaan niin, ettei sitä aivan heti vietykään.
Näytti siltä, että Kneri oli valinnut hetkensä huonosti. Hän saattoi nimittäin helposti huomata, että tietä pitkin liikkui seurue, jonka tielle kenelläkään ei ollut menemistä. Nämä olivat toki saastaisia ja karskeja, kuin muutkin köyhäinkorttelissa, mutta näissä oli vaarallisuuden tuntua. Lisäksi rotta tiesi summittaisesti, mikä joukkio oli miehiään. Karskeja miehiä oli viitisen kappaletta, eikä yksikään ollut millään tavalla mukavan näköinen. Näillä oli metallia niin naamoissaan kuin vöilläänkin, eikä varmasti mitään estoja käyttää jälkimmäistä sorttia. Kärjessä kulki teräväkasvoinen, melko solakka mies, jolla kyllä oli lihasta, mutta joka kuitenkin oli jokseenkin sopusuhtaisempi, kuin muut. Vyöllään tällä oli suuri, tappavan näköinen miekka, jolla toinen käsi lepäsi jännittyneenä. Kaksi muuta olivat huomattavasti rotevampia, ja näillä oli rujommat piirteet. Neljäs oli nainen, muttei mitenkään sulokas, vaan yhtä rujo tapaus, kuin kaksi muutakin. Tämän vyöllä roikku groteskisti kuollut kissa. Joukon perää piti pienempi, teräväpiirteinen, pukinpartainen mies, joka pälyili tauotta ympärilleen. Tällä oli kehnosti tehty lasisilmä. Tämä oli yksi niistä joukkioista, jotka tekivät kaikenlaista likaista työtä sellaisille, joista ei halunnut edes kuulla. Tappoivat, kiristivät, polttivat, mitä tahansa. Kneri oli kenties nähnyt nämä ennenkin, muttei voinut olla varma. Se oli ainakin varmaa, että hän aikoi odottaa.
Seisoessaan sivussa, silmät poispäin pahaenteisestä ryhmästä luotuina, Kneri pani merkille, että jollakulla ei ollut kovinkaan paljoa selviytymisvaistoa. Tämä näytti muutenkin olevan harjaantumaton slummeihin, liikkui arvellen ja näytti jopa ehkä hieman pelkäävän. Tämä ei ilmoittanut käytöksellään, ettei ollut uhri, vaan kertoi, että oli valmis taistelemaan vastaan, mikäli sellaiseksi joutuisi. Pahaksi onneksi täältä löytyisi paljon niitä, jotka eivät pientä kalvankalistelua kauhistuneet. Mutta vaikka miehen käytös saattoikin johtaa ennemmin tai myöhemmin tuhoon, oli tämä nyt kävelemässä varmaan sellaiseen. Harjaantumattomalle ryhmä ei eronnut juurikaan, ja mies olikin astelemassa näiden tielle. Siitä kuolisi. Aluksi rotta pohti vain antavansa tämän itse huomata, että oli saanut terästä sisuksiinsa, mutta tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Mies ei ollut pieni eikä vaivainen, ja tällä oli miekkansa. Pieni lisäturva ei varmastikaan olisi pahaksi. Niinpä hän harppoikin miehen luo ja tarrasi tätä suoraan kiinni miekalla viipyilevästä kädestä. "En suosittelisi ottamaan askeltakaan, pääset kohta hengestäsi", Kneri sihahti. Se kuulosti melkoisesti uhkaukselta, mutta olkoon.
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 5, 2007 21:57:45 GMT 3
Mies tunsi yllättävän otteen miekkaa pitelevän kätensä ranteen ympärillä. Metallinaamio kääntyi nopeasti puhujan suuntaan, joka saattoi sen silmärei’istä erottaa parin syvänsinisiä silmiä. Vasemmanpuoleinen silmä oli selvästi oikeaa pienempi ja sitä kehysti irvokkaan näköiset arvet. Joillekin ihmisille se toi mieleen ajatuksen terävästä tikarista tai puukosta, jolla joku olisi kaivanut tuon pienemmän silmän esille päänahasta. Miehen katse viipyi lyhyen tovin luonnottoman näköisessä kourassa hänen ranteensa ympärillä, siirtyen sitten tunkeilijan kasvoihin. Nähdessään nuo rottamaiset kasvonpiirteet, siniset silmät laajenivat kuin yllättyneenä. Pian silmien katse muuttui kuitenkin tutun valppaaksi. Se pysyi tiukasti lukittuna rotta-otuksen rumassa pärstässä. Mies rohkeni irrottaa katseensa sekunniksi rotasta ja vilkuili nopeasti molempien olkapäidensä suuntaan, kuin apua etsien. Kun ketään ei oikein näyttänyt koko tilanne kiinnostavan, mies antoi huomionsa palata takaisin rottamieheen.
Viheliäinen otus, hän ajatteli. Hän oli nähnyt näitä ennenkin. Tämä oli kyllä ensimmäinen, joka tunki näin lähelle. Se vielä osasi puhua kaiken lisäksi. Hän ei ollut koskaan odottanut näiden rottanaamaisten otusten pystyvän kommunikoimaan ihmisten lailla. Hän oli aina luullut niiden vain vikisevän ja vinkuvan toisilleen. Toisaalta, hän ei ollut kovin paljon aikaa niiden parissa viettänytkään, kiitos jumalten. Jos se hänestä itsestään riippuisi, sama järjestely jatkuisi myös tulevaisuudessa. Saastaiset otukset toivat väistämättä hänen mieleensä kulkutaudit ja samasta syystä johtuen kurjan menneisyyden.
Vasta nyt hän mietteiltään tajusi, että oli jo kulunut useita sydämenlyöntejä rotan uhkauksesta. Hän keskittyi olennaiseen ja kumarsi päätään lähemmäs tunkeilijan kasvoja. Eihän hänen tarvinnut nykyisessä pukeutumisessa pelätä sen neulanteräviä, ja eittämättä erittäin saastaisia, hampaita lainkaan. Hän nyökkäsi pienen, tuskin huomattavissa olevan liikkeen leuallaan rotan kättä kohti.
”Kurja otus. Mikäli mielit pitää tuon kouran, kehotan sinua irrottamaan otteesi.”, naamiomies vastasi viimein. Hänen äänensä oli matala ja rumasti rahiseva, melkein kuin antaumuksella syntistä elintapaansa harjoittavalla juopolla. Rotankuvatus saattoi myös erottaa vaimean vinkunan, joka lähti miehen kurkkutorvesta jokaisen pitkän hengenvedon välillä.
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2007 22:14:22 GMT 3
Kovinkaan kaukana ei miehen oletus ollut ollut, sillä Knerin ääni oli kyllä vinkuva ja kitisevä. Siitä erotti sanat, mutta se oli kimeä ja rääkkäsi korvia. Muutenkin tämä oli, toisin kuin moni oletti, enemmänkin pelkkä valtava rotta, jonka joku pahainen jumala oli piloillaan vääristänyt enemmän ihmismäiseksi, kuin toisin päin. Ainoa asia, mikä tässä oli samanlaista, kuin tavallisessa ihmisessä, oli tämän puhekyky, kahdella jalalla kulkeminen ja sormet. Ei mitenkään kaunis näky, ei vaikka huomioon ei olisi otettukaan tämän saastaista nahkaa, verestäviä silmiä ja sairasta olemusta. "En minä mitään, mutta nuo suolistavat sinut kuin kalan, jos astut tielle", rotta totesi, nyökäten vain aavistuksen päällään kohti ohitse kulkevaa joukkoa, päästäen otteensa irti. Hän joutui killittämään yläkenoon, sillä oli itse lyhyt, kuten koko rotunsa, ja mies taas pitkä. Se ei ainakaan saanut tätä näyttämään yhtään paremmalta.
Kneriltä meni pitkä hetki limaiseen, kovaan yskään, joka sai varmasti jokaisen itsestään huolehtivan pohtimaan, oliko kovinkaan hyvässä seurassa. Rottakin pohti sitä nähtyään ohimennen miehen silmän, mutta antoi asian olla - hän ei aikonut alkaa kyselemään heti ensimmäiseksi. Vasta, kun oli saanut kurkkunsa taas suunnilleen kuosiin, puhui tämä uudelleen, nyt lujempaa, kun joukko oli jo mennyt. "Ikävää väkeä. Noilla on verta käsissä enemmän, kuin tulet koskaan näkemään. Tappavat pikkurahasta ja vähemmästäkin. Tekevät töitä miehille, joista et halua edes kuulla - minäkään en halua."
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 5, 2007 23:20:35 GMT 3
Rotankuvatus sai miehen nyrpistämään nenäänsä uudemman kerran. Se oli kaikin puolin erittäin vastenmielinen ja hän tunsi olonsa helpottuneeksi kun se viimein irrotti otteensa hänestä. Onneksi niin, rotan kannalta. Hän olisi pian menettänyt itsehillintänsä ja antanut toiselle kyytiä oikein kunnolla. Hän vilkaisi varovaisesti olkansa yli, hitaasti poispäin talsivaa joukkoa. Otus vaikutti olleen jossain määrin oikeassa. Joukkio vaikutti herättävän, jos ei kunnioitusta, niin ainakin lievää pelkoa paikalla maleksivien kansalaisten keskuudessa. Kukaan ei tohtinut jäädä etenevän porukan tielle ja useimpien puhujien suut menivät hiljaisiksi kulkijoiden tullessa heidän kohdalleen. Jos joukkio todella oli yhtä verenhimoisia kuin rottamies oli pelotellut, oli hän juuri jäänyt sille henkensä velkaa. Ei maailman mukavin ajatus. Mies pyyhki oikean ranteensa, sen saman josta rotta oli pitänyt kiinni, rengaspanssarinsa rintamukseen. Hän laski katseensa takaisin rottaan. Tuijotti tätä muutaman sekunnin ajan vaitonaisena. Sitten hän sanoi: ”Sinä näytät tuntevan tiesi tässä kaupungissa.” Hän ei aikonut mainita sanallakaan juuri pelastetuksi tullutta henkeään. Rotta oli kuitenkin auttanut häntä jostain syystä. Todennäköisesti hyötyäkseen siitä vastapalveluksen. ”Etsin erästä miestä. Jos autat minua löytämään hänet, saat palkkion.” Se oli hakuammuntaa, mutta tällä hetkellä hänellä ei ollut muutakaan. Hän tiesi ainoastaan, että hänen etsimänsä mies oleskeli jossain tämän kaupungin slummeissa. Ellei ollut jo jatkanut matkaansa.
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2007 23:46:55 GMT 3
Kneri pohti hetken. Mies etsi jotakuta, ilmeisesti tämän löytäminen oli vieläpä tärkeää. Ei hän tietenkään tiennyt, mistä tämän voisi löytää, kun ei tiennyt edes nimeä, mutta hän kyllä tunsi - enemmän tai vähemmän - niitä, joilla oli silmät ja korvat kaikkialla. "Minä voin auttaa, mutta se tulee tosiaan maksamaan. Ja minä olen jo pitänyt sinut hengissä. Odotan kunnon palkkiota", ruipelo rotta totesi, sylkäisten sivuun. Puhuessaan hän huomasi silmäkulmasta muutaman sotkuisen miehen, jotka katselivat kiinnostuneina puhujia - etenkin miestä. Tämä piti jo päässäänkin syytä tuikata puukko selkään. "Ala tulla, parempi liikkua. Moni haluaisi kaikin mokomin iskeä tuollaista osaamatonta puukolla kurkkuun ja jättää sätkimään omaan vereensä." Kneri piti tarpeettomana sanoa, että olisi tehnyt sen itsekin, jos tarvetta olisi ollut - tai ehkäpä hoitanut jonkun muun tekemään sen, hänen voimillaan ei ollut kovin hyvä käydä konnantöihin.
"Joten, mikä mahtaa olla etsimäsi nimi? Ja sinun nimesi?" Kneri kysyi hetken perästä, kun oli kävellyt jonkin matkaa. Etsityn nimeä hän kysyi aivan vain järjestään, mutta miehen itsensä nähdäkseen, aikoiko tämä kertoa ilman suurempia kummasteluja. Taas tuli pikkupoika vastaan. Oli vaikea uskoa, että tarpeen vaatiessa niiden kädet kävivät, kuin vihaiset ravut. Ne oppivat isiltään ja tovereiltaan, ja halusivat tietenkin parantaa olojaan. Mutta sitä, keneltä sai yrittää ja keneltä ei, ne eivät oppineet kuin kokeilemalla. Ja tämä kokelas sai oppia, että ruipeloilta rotilta ei kannata viedä. Kneri tarrasi lasta sähähtäen kiinni kädestä, vetäisten jostakin piilosta esiin veitsen, joka oli yhtenä välähdyksenä hänen ja tämän välissä. Puukko oli ruosteinen ja lovinen, mutta selvästikin terävä. Rotta antoi pojan pelätä hetken, ennen kuin päästi irti tästä ja katsoi, kun keskenkasvuinen juoksi. "Kuolevat nuorina", Kneri totesi ykskantaan, työntäen veitsen pois luisevista sormistaan, ennen kuin jatkoi matkaa.
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 6, 2007 18:25:28 GMT 3
”Oma valintansa.”, mies mutisi puoliääneen ja seurasi rotan kannoilla. Kuinka iljettävä tuo otus olikaan, hänen oli pakko ihailla sen sopeutuneisuutta vihamieliseen ympäristöönsä. Se näytti omaksuneen ympäristönsä paremmin kuin yksikään paikallinen ”normaali” kaupunkilainen. Ennemmin tai myöhemmin se kuitenkin kohtaisi väkivaltaisen lopun jonkun itseään vaarallisemman käsittelyssä. ”Voit kutsua minua Magnuksesi.”, hän esittäytyi rotalle. Samapa se, ei hänellä ollut suurtakaan syytä piilotella nimeään. Kukaan täällä ei kuitenkaan tuntisi häntä sen perusteella. Metallinaamio oli kuitenkin toinen seikka. Oli aina mahdollisuus, että hänet tunnettaisiin siitä. Kaikista hänen varotoimenpiteistään huolimatta hän oli saattanut jo kerätä mainetta, joka oli ehtinyt hänen edelleen. Jos näin olisi käynyt, se vaarantaisi koko hänen operaationsa, puhumattakaan hänen hengestään. ”Mies jota etsimme tunnetaan nimellä Carith. Carith Asymerilainen.” Oli hyvin todennäköistä, että rottamies tuntisi miehen pelkän nimen perusteella. Kuka täälläpäin kaupunkia ei tuntisi? Hän olisi ollut jopa yllättynyt, mikäli rottamies ei olisi paennut matkoihinsa kuultuaan pelkän nimen mainittavan.
Carith oli reilun neljänkymmenen elinvuotensa aikana johtanut lukuisia rosvojoukkoja, eikä kukaan hänen itsensä lisäksi tiennyt kuinka monta kertaa hän oli kuolemaa paennut. Hän pyrki pitämään matalaa profiilia, mutta se onnistui hyvin harvoin. Missä tahansa Carith kulloinkin majaili, juorut hänen häikäilemättömästä ja häijystä luonteestaan saivat siivet. Ainakin tietyissä piireissä. Carith olisi pääsyt pitkälle tässä maailmassa, ellei hän olisi ollut niin kärsimätön ja kyvytön ajattelemaan pitkällä tähtäimellä. Nuo seikat tekivät hänestä omalla tavallaan ennalta arvattavan muiden paikallisten rikolliskiltojen silmissä. Carith ei ollut vielä kyennyt löytämään itselleen tarpeeksi jalansijaa sysätäkseen kilpailijansa unholaan. Carithin paettua vankilasta tämä kaupunki oli ollut hänen välitön päämääräänsä. Hän oli ennen vangitsemistaan asunut kaupungissa muutaman vuoden ja hänellä oli vaikutusvaltaisia yhteistyötovereita lähes joka puolella kaupunkia. Hienoimmissakin piireissä, mikäli huhut pitivät paikkansa. Magnus tiesi, että Carith oli vankilapakonsa jälkeen ehtinyt oleskella kaupungissa jo useamman kuukauden. Siinä ajassa hän olisi jo ehtinyt koota koko entisen koplan alaisuuteensa.
Magnus nielaisi. Hän liikkui nyt vaarallisilla vesillä. Mahdollisesti vaarallisemmilla kuin koskaan aiemmin. Kaikki ne, jotka hän oli jäljittänyt ennen Carithia olivat olleet pikkutekijöitä. Ei mitään tämän miehen rinnalla.. Hän pälyili ympärilleen kypärän rei’istä. Uteliaita katseita riitti yhä. Kuka tahansa noista olisi voinut työskennellä Carithille. Kuka tahansa, elleivät he kaikki. Magnusta kadutti, että hän oli mennyt mainitsemaan miehen nimen. Kenen tahansa korvat rotan omien lisäksi olivat saattanut kuulla sen. Mikäli noin olisi, hän olisi jo nyt yhtä kuin kuollut. Rotta saattoi itsekin työskennellä rosvopäällikölle, hän ajatteli epäluuloisena. Rosvopäällikön ei tarvitsisi vajota kovin alas ottaakseen tautisia rottamiehiä alaisuuteensa. Hän saattoi hyvinkin seurata rottaa jonnekin syrjäiselle sivukujalle, jossa tämän verenhimoiset lajitoverit odottelivat ruosteisten puukkojen kanssa. Kirottua, rotan ei tarvinnut työskennellä kellekään ryöstääkseen hänet. Tilaisuuden tullen se oli vain esittänyt vilpitöntä pelastajaa voittaakseen hänen luottamuksensa. Ja yhä, kuin mikäkin vähämielinen, hän seurasi rottaa syvemmälle slummeihin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2007 18:49:07 GMT 3
Kneri kyllä tiesi nimen, eikä pitänyt sen kuulemisesta, ei ollenkaan. Hän värähtikin aavistuksen kuullessaan sen. Ei tarvinnut omata edes hänen tietojaan alamaailmasta - jotka toisaalta olivatkin melko laajat, vaikkeivät kuitenkaan turhan syvät - tietääkseen, millaisesta miehestä oli kyse. Rotalla oli tietty periaate olla olematta tekemisissä tämän luokan henkilöiden kanssa, sillä se oli suorassa yhteydessä elinikään. Hän oli itse pienimpiä tekijöitä, joita mistään löytyi, jos oli tekijä ollenkaan. Suuri osa hänen ajastaan kului muualla, kuin tällaisissa paikoissa, eikä hän sotkenut lusikkaansa mukaan liiaan sakeaan soppaan. Suurin valonarka työ, jonka hän koskaan oli tehnyt, oli myrkyn lykkääminen jonkin kauppiaan soppaan. Siitä oli saanut muutaman kolikon, muttei sen enempää. Mutta toisaalta, ei hän nyt ollutkaan oikeastaan sekaantumassa mihinkään, laittaisi vain miehen oikealle tielle, ottaisi palkkionsa ja luikkisi pois.
"Katukaa, saastaiset, katukaa syntejänne!" vanha mies huusi ovelta, jonka saattoi vain etäisesti sanoa johtavan mihinkään taloksi kutsuttavaan. Huutaessaan tämä huitoi vanhalla, ruosteisella kellolla, jonka meteli sekoittui hyvin yleiseen äänien sekasortoon. Rotta muisteli, että ainoa syy tämän hengissäoloon oli, että harmaaparta keitti ja myi viinaa. Siitä sai hieman suojelusta. Tämä oli myös paljon kivuliaampi, kuin miltä näytti. Hän oli yrittänyt pyyhkäistä mukaansa pirtupullon ja juosta, ja oli ontunut pois kahden murtuneen sormen kanssa. Sitkeä äijä.
Se vei oman aikansa, mutta lopulta Kneri sai silmiinsä jonkun, joka tiesi asioista. Kyseinen lihava juoppolalli tosin kuorsasi umpipäissään jotakin talonseinää vasten, yhtä tietoisena ulkomaailmasta kuin tyhjä pullo, jota tämän käsi vieläkin puristi. Harvahapsinen ukko sai nukkua rauhassa vain ja ainoastaan siksi, että oli osannut tehdä itsestään hyödyllisen ja suojellun. Pahaksi onneksi rotta tarvitsi tätä heti. Yskittyään taas tavalla, joka vaikutti jo keuhkojen pakoyritykseltä, asteli Kneri juopon luokse läiskäisi tätä ilman minkäänlaista varoitusta poskelle. Vaikutti siltä, että tämä oli kuitenkin löytänyt seuraa ensimmäiselle pullolleen, sillä terävä kipu ei kirvoittanut, kuin vaillinaista mutinaa. "Potkaise sitä vatsaan lujaa", rotta totesi kookkaalle miehelle. "Ei tuosta muullakaan saa tolkkua."
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 6, 2007 19:26:10 GMT 3
Rotan ehdotus kuulosti houkuttelevalta. Juopuneen onneksi tuollainen toiminta soti kuitenkin Magnuksen periaatteita vastaan. Sitä paitsi, hänhän olisi saattanut pahimmassa tapauksessa satuttaa miestä vakavasti. Ei tiennyt, kuinka pahaan kuntoon pulska mies oli sisäelimensä ryypännyt. Yksi napakka potkukin saattoi olla riittävä lähettämään hänen autuaammille metsästysmaille. Ellei hän ollut jo parhaillaan matkalla sinne. Magnus kumartui kuorsaavaan miehen puoleen, mutta suoristautui takaisin ylös lähes saman tien. Pistävä haju oli tarpeeksi voimakas pitääkseen hänet kunnioittavan välimatkan päässä. Aromirikas kokoelma käynyttä alkoholia ja virtsaa sekä ripaus jotain, jonka alkuperää hän halunnut edes saada selville.
Tuoko se oli? Rotan luotettava tiedonlähde? Hän oli omista syistään lievästi varautunut uskomaan rapajuopon kerjäläisen tarinoita. Mutta, hyvin moni asiassa suuressa maailmassa oli paljastunut täysin päinvastaiseksi kuin mitä hän oli ennen olettanut. Hän ei tiennyt varmuudella, ennen kuin todellakin sai jotain tolkkua maassa lojuvaan. Magnus huokasi syvään ja puisteli päätään. ”Oletko varma että tästä miehestä on hyötyä?”, hän kysyi rotalta, katse surkeassa humalikossa pysyen. Hän veti syvään henkeä ja kumartui taas miehen puoleen. Rotan esimerkkiä noudattaen hän löi avokämmenellä miestä toiselle poskelle. Hän sai aikaan vaaleanpunaisen läntin miehen pulleassa poskessa, mutta siihen se jäikin. Mies uinui yhä kuin tukki ja Magnuksen teki mieli potkaista rottaa.
Hetken hän harkitsi nostavansa miehen olkapäälleen ja kantavansa tämän mukanaan, jonnekin hämärälle nurkkaukselle jossa heidän kuulusteluun ei kiinnitettäisi huomiota. Miehen mittava elopaino sai hänet nopeasti toisiin aatoksiin. Tämä oli typerää ajanhukkaa. ”Potkaise sinä.”, hän sanoi rotalle. ”Sinähän hänet tunnet.”
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2007 19:42:16 GMT 3
"Se tietää enemmän, kuin voisi olettaa", Kneri vastasi. Se oli tarkemmin ajatellen kovin laiha vakuutus mistään, mutta väliäpä hällä. Rotta kumartui lähemmäs ja raotti tämän toista silmäluomea. Reaktio sentään oli, joten ei ukko koomaan itseään ollut juonut. Samalla tuli tarkistettua myös tämän taskut - tai ainakin yritettyä, sammunut mies tarrasi kopeloivaan käteen kuin riivattu. Rotta oli vähällä iskeä tämä luisevalla nyrkillä naamaan, ennen kuin tajusi kyseessä olevan puhdas refleksi. "Rahoistaan nämä kyllä pitävät huolta, olivatpa hereillä tai eivät", Kneri totesi kiskaistessaan käden vapaaksi. Sitten hän vilkaisi jonnekin repaleisen kaavunhelman tasalla. "Ei minulla ole saappaita. Kukaan ei tee oikeanmallisia, teidän jalkaanne sopivat ovat täysin käyttökelvottomia ja oikeanlaiset maksavat järjettömästi." Selitystä havainnollistettiin työntämällä esiin teräväkyntinen jalka, jonka ympärille oli kääritty saastaisia rättejä. Niissä oli varmasti aivan omanlaisensa asujaimisto.
Läiskäistyään vielä muutaman kerran toistuvasti Kneri pohti hetken, otti tyhjän pullon ja jäi taputtelemaan sitä kättään vasten. Lasi oli halpaa ja haurasta, ja miehen käytännössä kalju päälaki tuntui kovin kutsuvalta kohteelta. Ei siihen paljoakaan pohdintoja tarvittu, rotta kallisti pulloa huulillaan - turhaan, juomansa oli mies ainakin ottanut antaumuksella - ja kohotti sen sitten päänsä ylle. Tyydyttävä räsähdys seurasi, kun koko lasiastia iskeytyi tuhannen säpäleiksi miehen päähän. Isku tuntui riittävän, sillä humalainen älähti ja kaatui rähmälleen, suojaten itseään käsillään. Tämä uikutti, kuin olisi hengenlähtö lähellä: "Ei lyöhdä! Mullha onh rah-haa! Eih lyöhd..." Juoppolalli vaikeni ja tajusi vasta vilkaista Kneriä, joka viskasi pullonkaulan kadulle. "Mithä helevhetthiä?" mies sonkkasi epäselvästi. "Mithä shää halluut?" "Kuulla Carith Asymerilaisesta", Kneri totesi, sorkkien jalalla maassa makaavaa. "Painhukaa shinne, misthä ikinhä tulithe!" kuului vastaus. "Mäh enh puhu tostha!" juoppo ilmoitti, teeskennellen sammuvansa hetimiten uudelleen. "Potkaise sitä nilkkaan", rotta totesi toiselle.
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 6, 2007 20:12:19 GMT 3
”Vanhus, sinulla on tietoja joita tarvitsen.”, Magnus sanoi ja potkaisi miestä nilkkaan matkatessa rähjääntyneellä turkissaappaallaan. Ei tosin sellaisella voimalla kuin rotta olisi eittämättä toivonut, mutta kuitenkin tarpeeksi lujaa että se tuntui ja hän teki kantansa selväksi. ”Minä kaivan sen tiedon ulos sinusta, tavalla tai toisella.” Puhutellessaan miestä hän piti leukansa ylhäällä ylpeän oloisena ja tähyili alaspäin kypärän rei’istä. Hän teki selväksi pitävänsä itseään tuollaista väkeä parempana. ”Mikäli et kykene yhteistyöhön, tuo rotta on vähin huolenaiheistasi.” Hän olisi voinut kertoa vielä aiheuttavansa miehelle suunnatonta ja ennen kokematonta tuskaa, mikäli tämä ei tottelisi. Hän uskoi kuitenkin sanojensa ja erityisesti uhkaavan ulkonäkönsä jo tehneen tarvittavan vaikutuksen örveltäjään.
Hänen oli ennenkin täytynyt onkia tiedonpaloja enemmän tai vähemmän vastahakoisilta henkilöiltä. Eikä hänellä ollut tapana jättää työtä kesken, mikäli hän kuumille jäljille pääsi. Kuten nyt oli tapahtunut. Mies selvästi tiesi jotain, muttei aikonut sitä helpolla kertoa. Juoppo oli elementissään, mutta luultavasti yhä tarpeeksi selvä tajutakseen pelätä Asymerilaisen raivoa, mikäli tuo saisi tietää kuka hänestä oli laverrellut. Magnus oli kuitenkin päättänyt saada haluamansa mieheltä. Hän oli matkannut kauan ja pitkän matkan kääntyäkseen enää tässä vaiheessa takaisin. Oli nyt lihavasta miehestä itsestään kiinni kuinka epämiellyttävä tuleva kuulusteluprosessi tulisi hänelle olemaan.
Magnus risti vahvat käsivarret rinnalleen ja odotti miehen vastausta. Tällä hetkellä hän tunsi olevansa tilanteen herra, tapahtumat olivat ainakin jollain lailla hänen hallussaan. Hän ei ollut kuitenkaan päästänyt uhkaavaa ympäristöä ajatuksistaan. Hän oli valmiina liikkumaan nopeasti, vaikkei uskonutkaan lihavasta, ympärihumaltuneesta miehestä olevan itselleen minkäänlaista uhkaa. Mies saattaisi kuitenkin yrittää pakoon. Jäisi lyhyeksi se pakomatka, Magnus ajatteli itsevarmasti. Tuolla painolla ei liikuttaisi häntä nopeammin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2007 20:19:32 GMT 3
Ukko saattoi olla monta asiaa, joista suurin osa liittyi eittämättä tämän suhteisiin, mutta rohkea tai sisukas tämä ei ollut. Juoppo parkaisi säälittävästi, kun sai nilkkaansa potkun, olipa se sitten kova tai ei, eikä oikeastaan edes kaivannut enää enempää rohkaisuja. Mitä ilmeisemmin kookas mies sopi paremmin keräämään tietoja, kuin luiseva rotta. Se, mitä kertomisesta seurasi, oli selvästikin vähemmän tärkeää, kuin nykyinen tilanne. Kneri tiesi, että ämpärikännissä röhnöttävä mies ei ollut tottunut rangaistuksiin, eikä osannut pelätä niitä. "Sehlvä, hittho vie", ukko ängersi turpeiden huuliensa välistä. "Mhä kherron." Ja niin tämä kertoikin, ainakin pääpiirteittäin.
|
|
beerworm
Member
The light that burns twice as bright burns half as long. And you have burned so very, very brightly.
Posts: 15
|
Post by beerworm on Nov 6, 2007 20:46:52 GMT 3
Voitoniloinen virne muodostui Magnuksen kasvoille, vaikkei sitä kukaan kyennytkään metallikasvojen takaa erottamaan. ”Mistä minä löydän hänet?”, hän kysyi. Tarkkakorvainen kuulija saattoi erottaa katoavan kärsivällisyyden hänen rumassa äänessään. ”Missä hän majailee?” Ukko mutisi jotain puoliääneen ja mittaili sumealla katseellaan Magnuksen pitkiä koipia. Hän sai uuden potkun nilkkaansa, tällä kertaa ilmeestä päätellen edellistä voimakkaamman. ”Puhu lujempaa.”, Magnus murahti ja heristi nyrkkiään miehen likaisen pärstävärkin edessä. Liike sai juopon valpastumaan ja viimeinkin tajuamaan kuinka välittömässä vaarassa hän oli. ”Vanha karthano.”, mies vastasi kimeästi, melkein kiljuen. ”V-vanha kartano. Löydät s-shen etelästä.” Mies heilautti kädellään erään kadun suuntaan. Katu näytti aivan yhtä surkealta kuin kaikki muutkin hänen slummissa kohtaamansa. ”Sheuraa tuotha tietä eteenpäin. Kun tulet shortuneen tornirakennuksen luo, käänny vhashemmalle.” Lihava mies veti henkeä. Hän oli hengästynyt jo pelkästä nopeasta puhumisesta ”Kulje shiitä etheenpäin ja löydät haluamashi. Et voi erehtyä. Rakennus on palanut oshittain eikä shen ashukkaat ole viitshineet kunnoshtaa shitä.” ”Ja tuollako Asymerilainen majailee?” Magnus kysyi. ”Viime thietoni mukaan.”, ukko mutisi ja nielaisi kurkkuaan.
Vanha kartano, Magnus ajatteli. Se kuulosti oudolta. Hän ei olisi odottanut löytävänsä minkään sortin kartanoa tästä osasta kaupunkia. Hän kääntyi takaisin rottamiehen puoleen, kysyen: ”Onko tuo totta? Oletko nähnyt tuon rakennuksen.” Hänen ei olisi tarvinnut kysyä, sillä tunne vatsanpohjassa kertoi hänen päässeen askeleen lähemmäs Carithia. Selitys kuulosti niin järjettömältä, että se saattoi vain olla totta.
|
|
|
Post by submarine on Nov 6, 2007 21:09:29 GMT 3
Kneri odotti, että mies oli saanut omat asiansa järjestykseen, ennen kuin kumartui itse juopon puoleen. "Ja mistähän minä mahdan löytää Rakin?" hän kysyi, sylkäisten jälleen sivulle. Ukko ei näyttänyt olevan aivan selvillä asioista. "Mihkä Rhakki?" tämä kysyi kulmat kurtussa. Rotta antoi vastaukseksi kunnon läimäytyksen poskelle. Ties vaikka selventäisi hieman. "Se Rakki, joka rikkoi sinulta sormia, kun sanoit tätä paskapää-idiootiksi. Se, joka potki sinua naamaan." Juoppolallin katse kirkastui. "Jahh! She Rhakki! She o kuuhle shamassha paihkassha. She o ihso mihes ny. Thekhee khuule hommhia sihlle. Eih ishoja, muth thekee khuiteski. Jokhu satthumanvharanen shiel, muth isho thääl. Shil o nhy rahhaa ja khunnon vaahteet." Kneri jätti miehen kiusaamisen ja suoristautui. Että sellaista. Se ei kuulostanut hiukkaakaan hyvältä. Mutta toisaalta, olihan hän ollut tämän "ystävä" oman aikaansa. Saattaisi olla niin, että mieheltä peräti liikenisi lisää rahaa nyt, kun tämä oli päässyt parempiin piireihin. Tai ainakaan tämä ei oletettavasti silpoisi häntä suoraan. Ja oli kuitenkin se yksi asia, jonka tämä oli varmasti pitänyt tallessa. Rotta sylkäisi vielä säälittävän läskimahan päälle, ennen kuin kääntyi ympäri. "Aletaan mennä sitten. Ei täällä mitään hyödy." Olisi se ainakin vilkaisemisen arvoista. Tarvittaessa hän voisi vain sanoa, että oli opastamassa miestä paikalle.
|
|