Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jun 25, 2006 23:31:31 GMT 3
"Mielestäni ideasi on omaani vieläkin hullumpi." Mies kumartui jo katolta laskeutuvan örkin ylle, yrittäen kumminkin estää varjoaan lankeamasta kadulle asti. "Juurihan pääsimme tänne ylös. Mistä voit tietää, että alas paluu on turvallisempaa kuin hyökkääminen suoraan johonkin jo pimenneeseen ikkunaan." Ääni alkoi muuttua lähinnä kiihtyneeksi sihinäksi. Olihan totta, ettei tuollaisessa tilanteessa ollut muita kuin huonoja vaihtoehtoja, tai ehkä jos toinen heistä olisi osannut lentää... Äh, pois mokomat hupsutukset. Toisaalta jos he painelisivat väärästä ikkunasta väärällä hetkellä saattaisivat molemmat päästä elämänsä ilmalennolle, lyhyelle ehkä ja kohtalookkaalle, kuten tuolle alas kadonneelle miehelle mokoma oli osoittautunut. Juuri noita samoja pohtiessaan äkkäsi mies kadulla lyhyen hetken ajan palaneen tulen, omituisen sellaisen. Tuollaisia liekkejä ei tämä herra ollut nähnyt useaan vuoteen. Mutta sen verran noista ymmärsi, että valkoiset niskahiukset nousivat pystyyn. Ja aivan yhtä lyhyen hetken ajan luuli mies näkevänsä varjoihin katoavan olennon, joka sai jo sen vähäisenkin tuossa olennossa kiertävän veren hyytymään. "Perhana vie tule ylös!" Ääni karkasi hetkeksi ehkä turhankin kantavaksi. "Kiivetään tuota toista kautta. Hittolainen luulin hetken näkeväni jotain todella, todella rumaa." Ja rumalla tämä mies ei koskaan tarkoittanut iljettäviä tai sottaisia asioita. Hän viittasi nyt johonkin hyvin pahaan ja toivoi toisenkin sen ymmärtävän.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jul 2, 2006 22:07:34 GMT 3
Puoliörkki oli jo miltei saanut itsensä hilattua katon reunalta seinälle, kun toinen kehotti harkitsemaan toista reittiä. Tuo hymähti, mutta nousi kuitenkin takaisin katolle ja siirtyi kohti toisen osoittamaa reittiä. "Kadut vaikuttavat vaarallisemmilta, talot ovat varmaan putsattu kerralla.", kuiskaili tuo toiselle pitäen äänensä yhä hiljaisena elätellen toivoa ettei toisen äskeisestä lipsahduksesta koitunut noiden kannalta mitään ikäviä seurauksia. Viimein kun tuo pääsi taas paremmaksi todetulle paikalle, kaiketi etäämmäs siitä todella rumasta asiasta jonka mies oli maininnut nähneensä, hivuttautui puoliörkki taas seinää vasten etsiskellen samalla hyviä kädensioja. Toisaalta niitä ei tarvittu kovinkaan montaa, sillä yksi pimennetty ikkuna sattui olemaan melkein suoraan tuolla valitulla uudella reitillä. Harmi vain se sattui olemaan suljettu, mutta ei välttämättä lukittu. Puoliörkki hivuttautui alemmas katon reunalta varovaisesti ensin ikkunan vierelle ja etsi sitten alapuoleltaan tukea jalalleen, jotta saattaisi kaikessa rauhassa siirtyä suoraan ikkunan alapuolelle roikkumaan ikkunasyvennöksessä käsillään. Sitten tuo veti itsensä yöspäin nähdäkseen ikkunan lävitse. Huone oli pimeä, eikä siellä ollut mitään normaalista poikkeavaa ainakaan ensisilmäyksellä. Tosin kovin tarkasti tuo ei saattanut huonetta tutkia, sillä tuon kämmenet alkaisivat pikkuhiljaa hikoilla, ja ote saattaisi pian livetä ikkunasyvennöksestä. Kukaan ei vielä ollut avannut ikkunaa tiputtaakseen tuota yöllistä kiipelijää, joten mies tuki lähes koko painonsa toisen jalkansa varaan, joka oli tuettu pieneen koloon kiviseinässä, ja uskalsi sitten kokeeksi vetäistä ikkunanpokasta toisella kädellä. Se ei auennut, mutta antoi periksi sen verran että sen saisi ehkä avattua jos tarpeeksi nykisi. Kovinkaan paljon tuon lihakset eivät enää jaksaisi pidätellä koko ruumista seinällä ihmeellisessä asennossa, joten pienen hetken levättyään ikkunasyvennyksessä molemmin käsin, ja toisen jalkansa varassa roikkuen, tuo kurottautui uudelleen ja vetäisi ikkunanpokaa tälläkertaa hieman rajummin. Nyt ikkuna aukesi sen verran, että mies saisi nyt kätensä työnnettyä auenneesta raosta toiselle puolen ja vaivattomasti vedettyä auki koko ikkunan. Raskaasti puuskuttaen tuo 'levähti' vielä hetken, ja kiskaisi sitten itsensä käsivoimin ikkunan korkeudelle, ja nojautui sitten koko yläruumiinsa painolla sisään rakennukseen kolauttaen päänsä puisevan kopsahduksen säestämänä pöytään, joka sattui sijaitsemaan ikkunan edessä. Isku ei ollut tarpeeksi kova viemään tajua, mutta se ärsytti puoliörkkiä. Johan oli vastoinkäymiset. Ensin tuo rimpuili oikein onnistuneesti talojen seiniä pitkin kuin paraskin murtovaras törmätäkseen vain pöytään, kun homman piti olla jo käytännöllisesti katsottuna hanskassa. Varovasti tuo hivutti toisen kätänsä eteenpäin, kunnes sai otteen ikkunan sisäpuolelta, ja riuhtoi sitten itsensä sisään huoneeseen pöydän päälle. Mahtoi tuo olla huvittava näky jos joku nyt sattuisi kujalla kukemaan. Kaksi jalkaa törrötti ikkunasta ulos potkien ilmaa villisti tuon kiskoessaan itseään sisälle ja heilahtaen sitten pöydältä lattialle päästäen tömähdyksen, jonka varmasti saattoi kuulla talon alakertaan.
Hiljaa mielessään manaten nousi puoliörkki istualteen, samalla kuulostellen tarkasti mikäli hyökkääjän kätyrit jo rynnistäisivät talon yläkertaan nitistämään murtoveikkoa. Huone oli sisältäpäin melkoisen kodikas, ilmeisesti jonkun työhuone. Pöytä, johon hän oli päänsä lyönyt, oli siistinlainen työpöytä, ja vastapäisellä seinällä oli puoliksi avonaisen oven lisäksi pieni kirjahylly, ja nurkassa oli takka.
|
|
|
Post by R.C. on Jul 5, 2006 22:11:00 GMT 3
Huone, johon puolörkki oli työllä ja vaivalla itsensä vetkutellut, näytti kuntonsa puolesta onnekkaammalta talon ilmeiseen omistajaan nähden - vanhahko, arvokkaan oloinen mieshenkilö lojui hengettömänä omassa verilätäkössään ovensuussa. Pimeän talon tarkempi tutkinta paljastaisi edelleen niin vähäisiä vaurioita ja epäjärjestystä, ettei kyseessä voinut olla tavallinen ryöstökeikka. Varsinaiseen omaisuuteen ei oltu lainkaan kajottu, vain tuvan ilmapiirissä tuntuva kuolema ja sen mukanaan tuoma hiljaisuus muistuttivat enää kohtalokkaan vieraan käynnistä.
Ainakaan toistaiseksi eivät vihollisjoukot itsestään ilmoitelleet, ja sisällä autiolta vaikuttavassa rakennuksessa oli paljon rauhallisempaa kuin ylhäällä katolla. Vaimeina mutta varmoina kantautuivat avonaisesta ikkunasta silti kauhunsekaiset huudot ja muut hävityksen äänet, jotka nekin alkoivat tosin vähitellen vaimeta. Ilmeisesti yhä useampi karkuri päätyi jo armottomien gorgothien saaliiksi tai salakavalien varjokulkijoiden uhreiksi. Kaduilla ei siis välttämättä vieläkään ollut järin turvallista liikuskella, mutta toisaalta, oliko sitten missään koko kylässä?
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Jul 25, 2006 10:57:37 GMT 3
Ei mies tiennyt olisiko reitti jonka toinen oli valinnut sittenkin ollut parhain mahdollinen, mutta jokin hänen sisällään nyt sanoi, että se mitä tuolla alhaalla oli lyhyen, miltei olemattoman hetken vilahtanut, oli jotain jonka kanssa ei kukaan haluaisi nokikkain. Se mitä tuo aavistuksen ehkä örkin näköinen miekkonen oli maininnut talojen turvallisuudesta täytyi pitää paikkansa. Nämä jotkin näyttivät kuin putsaavan ensin asumukset ja sitten heidät jotka olivat päässeet karkuun kaduille juoksemaan tai taistelemaan henkensä edestä he tappoivat sitten siellä. Tavoista ei saattanut heittää kuin toinen toistaan villimpiä arvauksia, mutta tehokasta tuo toiminta oli. Ehkeivät uhriparat joutuneet liikaa kärsimään. Täytyi vain toivoa. Toinen tuntui löytäneen sopivan kohdan laskeutua, se oli rakennuksen päinvastaisella sivustalla ja näin ollen juuri niin paljon turvassa kuin vain pystyi olemaan. Laskeutuminen näytti käyvän varsin varovaisesti, mutta pian oli tuo jo kadonnut reunan taa. Katolle jäänyt astui aavistuksen lähemmäs, mutta yritti jatkuvasti pysyä mahdollisimman matalana. Vielä hän ei nähnyt reunan yli. Toisen askeleen ottaessaan kuului alapuolelta narkastava ääni ja aivan kohta toinen, terävämpi. Kolmas askel ja hän jo näki kohtalotoverinsa, joka juuri veti alapuolella sijaitsevaa ikkunaa auki ja toisessa hetkessä jo tunkeutui sisään ikkunan takana olevaan huoneeseen. Samassa, kuului kadulta, kammottavan läheltä jo kirkaisu ja toiselta suunnalta lohduton avunhuuto. Nuo kaksi osoittautuivat riittäväksi syyksi tälle miehelle lähteä ripeästi kohti vasta aukaistua akkunaa, jonka takaa oli samoihin aikoihin kuin muutkin äänet olivat kantautuneet joistain onnettomista kurkuista, kantautunut napakka kopsahdus ja nyt laskeutuvan etsiessä sopivia kohtia jaloilleen, hän huomasi toisen miehen koipien yhä törröttävän ikkunasta. Oliko kaikki hyvin? Samassa hetkessä jalat alkoivat sätkimään ja jo ne katosivat sisälle, toisen tömähdyksen säestäminä. Hetken kiipeäjä mietti oliko sätkiminen ollut tarkoitettua ja itseaiheutettua, vai löytäisikö hän tuolta noutajansa. Toisaalta minkäänlaisia avun huutoja tai manauksia ei ollut kuulunut, joten matka jatkui. Pian hän olikin ikkunan luona, tarkalleen ottaen sen vasemmalla puolella, kurkistettuaan sisälle hän ojensi kätensä kohti pokaa ja sai kuin saikin siitä otteen, toisella hän otti kiinni ikkuna syvennyksen reunasta ja ponnisti jaloillaan. Yhtä komean syöksyn sai saapuvakin aikaiseksi laskeutuen polvilleen takana odottavalle pöydälle, mitenkään hiljaa tämä ei tosin käynyt, mutta perille päästiin. Hän kääntyi samassa jo kiskaisemaan ikkunaa pienemmälle, ei tosin tiennyt miksi näin teki ja ele tuskin oli tarpeellinen, mutta taka-ajatus kai oli peittää kaikki mahdolliset jäljet. Kääntyessään ympäri hän erotti hämärässä varsin tavanomaisen näköisen huoneen. Vaikka kamari olikin majatalon ylimmässä kerroksessa, näytti se siltä, että huoneessa oli asunut joku tai jokin jo pidemmän aikaa, sen verran näkyi henkilökohtaisia tavaroita lojuvan kaikkialla. Tosin ainahan majataloa pitävä perhe asui tavernan yhteydessä, eli tämä saattoi aivan hyvin olla jonkun heikäläisen huone. ”Mitäs nyt?” Hän kääntyi ensimmäisenä huoneeseen saapuneeseen päin. ”Jäämmekö tänne nyhjöttämään kunnes aamu valkenee, vai lähdemmekö ottamaan selvää mitä tapahtui kaikille niille miehille jotka jokunen hetki sitten nostivat tuoppia tuolla katutasossa?” Molemmat ajatukset tuntuivat yhtä viheliäisiltä. Piiloutuminen oli pelottomalle miehelle aina se viimeinen vaihtoehto, toisaalta maailmassa oli vain muutama todella peloton mies ja ajatus siitä, mitä kaikkea he voisivatkaan kohdata alemmissa kerroksissa tuntui kuvottavalta. Toisaalta uteliaisuus meni itsesuojelun ohi niin kovin usein ja ehkä tässäkin tapauksessa. Sillä sen kummemmin odottamatta toisen vastausta astui puhuja jo kohti ovea.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Jul 31, 2006 21:08:12 GMT 3
Puoliörkki hieroskeli vielä hieman otsaansa toisen miehen tupsahtaessa ikkunasta sisälle, ja nousi sitten vihdoin seisomaan ottaen pöydästä hieman tukea. Entäs nyt? No eipä hänellä oikeastaan ollut ajatusta siitä miten nyt pitäisi toimia. Huoneessa oli melkoisen hiljaista, ellei otettu huomioon ulkoapäin kantautuvia ääniä. Kaiketi täällä oli nyt tilapäisesti turvallista. Toisen kysymykseen vastausta miettiessään tuo sitten sattui äkkäämään ovensuussa makaavan ruumiin suuntaan. Ei tuo oikeastaan osannut edes hätkähtää, sillä jotain tällaista tuo oli osannut odottaa. "Eivät kai he kaikki ole voineet yhtäaikaa sammua.", totesi tuo ja osoitti sitten ruumiin suuntaan. "Heitä on varmaan myös autettu hiljentymään, kuten tätä onnetonta...", lausui tuo astellen lähemmäs ruumista toisen perässä. Ihan kuin koko hyökkäyksen tarkoitus olisi ollut vain käydä tuikkaamassa kylän väki joko hengiltä, tai sitten ottaa heidät mukaan säkeissä. Mikä järki siinä nyt oli? Aiottiinko vangittuja kuulustella jostain? Edes arvoesineiden metsästys ei näyttänyt liikkuneen vihollisen mielessä, tai jos niin olikin, olivat he laittaneet kaiken muun siististi takaisin paikoilleen. Järkeä tästä sopasta ei vielä tuntunut löytyvän.
"Tämä koko tilanne vaikuttaa aikalailla hullulta.", mumisi puoliörkki kumartuessaan tutkimaan ovensuussa makaavaa vanhaa miestä kääntäen tuon päätä niin, että saattoi nähdä vainajan kasvot. Hän ei oikeastaan ollut aivan varma miksi teki niin, mutta jostain syystä se tuntui tarpeelliselta.
|
|
|
Post by R.C. on Aug 22, 2006 22:08:32 GMT 3
Majatalon kaikuessa hiljaisuutta ulkopuolella vallitsevan kaaoksen varrella tuntui vaara hetkeksi hellittäneen, ja suoneen pakolaisille armeliaasti jonkin aikaa hengähtää ja tasata hieman pulssiaan. Kohta saattoivat sydämet koetella kuitenkin taas kurkunpohjia, kun alimmasta kerroksesta kantautui korviin yllättäen vaimea, mutta vaitonaisessa rakennuksessa hyvinkin kovaääniseltä kuulostava oven kolahdus. Joku tai jokin oli astunut sisään majataloon, eikä kova lautalattia antanut edes hiipimään pyrkineille askelille anteeksi. Saappaankantojen kiireestä kielineet kaiut vaimenivat jossakin vaiheessa, kuului narahdus ja supinaa, toinen vaimea kolahdus ja lopuksi pieni kilahdus. Sitten oli taas aivan hiljaista, hämärää ja liikkumatonta. Ainakin toistaiseksi.
(( Eipä minulta tähän hätään kauhean pitkiä vuoroja synny, mutta eipä tässä ole hirveästi sanottavaakaan, kun tilanne etenee kohtalaisen leppoisasti, eikä ole hahmoa jota ympäriinsä hätyyttelisi. =) Mutta toivottavasti se ei häiritse teistä kumpaistakaan... ))
|
|