Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 9, 2006 23:50:00 GMT 3
Kavioiden kopse oli jo aikaa sitten laantunut ja pöly laskeutunut takaisin tielle. Koko kylä tuntui kuin pysähtyneen. Hämärästi valaistuista ikkunoista kurkki säikähtäneitä kasvoja. Oli todella totta, että elettiin muutoksen aikoja. Hallitsijan joukkoja ravasi jokapuolella tiedottamassa ja tutkimassa. Toiset arvelivat sen tietävän sotaa ja, että soturit etsivät mahdollisia vakoojia. Toiset taas kuvittelivat olevan aika etsiä hallitsijan tai mahdollisesti ylipappien perilliset. Mistäpä tuota tiesi, mutta yhtä kaikki, taas oli yksi kylä onnekseen hiljentynyt noiden tunkeilijoiden tieltä. Ja sehän merkitsi hirveää kiirettä. Koko päivä oli vain lymyilty ja pelätty, että milloin nuo tihulaiset iskevät oven säpäleiksi ja intoutuvat penkomaan jokapaikan jokaisesta kodista. Mutta tällä kertaa vieraat olivat olleet pikaisia. Vain vaihtaneet pari sanaa niin sepän kuin majatalon isännänkin kanssa ja joutuneet pienoiseen sanaharkkaan erään nuoren miehen kanssa, joka kylässä kyllä tunnettiinkin räiskyvästä tempperamentistaan. Ilta oli jo pitkällä, auringon valo oli enää muisto päivältä, mutta kuu ei vielä ollut noussut, eli yöstä ei saattanut puhua. Ensimmäiset tähdet olivat tosin jo syttyneet, mutta vielä vaalealla taivaankannella ne näyttivät enemmänkin värivirheiltä, kuin taivaankappaleilta. Samalla hetkellä kun ensimmäiset uskalsivat sytytellä öljylamppujaan ja rohkeimmat astuivat ulos jakamaan eläimilleen ilta-aterioita, työnnettiin tavernan ovi auki ja sisälle astui mies, vieras näillä main, mutta selvästi muuta joukkoa, kuin ne jotka kiireellä olivat hetki sitten matkaansa jatkaneet. Hänellä ei ollut kirkuvanpunaista tabardia, eikä hänen viittansa alta kuulunut haarniskavarustuksen kilinää. Asetta hän ei kantanut, eikä haissut matkaa tehneelle. Vain muutama vilkaisi vierailijan puoleen tämän uskaltautuessa sisälle asti, mutta äsköinen sotilaiden ilmaantuminen oli liian kuuma puheenaihe jättää läpi käymättä. Näinollen yksinäinen muukalainen sai tyytyä vain uteliaimpien nopeisiin silmäyksiin, jotka muussa tilanteessa olisivat varmasti olleet pidempiä. Taverna itsessään oli selvästi muuten sekaisin. Ukot pöytien ääressä pöllämystyneen oloisia, heidän suunsa kävivät yhtä aikaa, tuopit tyhjenivät ennätys vauhtia ja kädet viuhtoivat ilmaa, kuin taitavimpienkin kalavaleiden kertojilla. Isäntäpariskunta jutteli hiukan sivummalla toisilleen melkoisella tunteella. Ei tarvinnut olla suurikaan älykkö ymmärtääkseen vaimon sättivän miestään oikein antaumuksella ja miehen puolustautuvan minkä kykeni, muttei kummoisellakaan menestyksellä. Ilmeisesti sama mies ylläpiti sekä tavernaa, että majataloa ja oli nyt luvannut äskeisille ei-halutuille vierailijoille jotain, mikä sai emännän suunniltaan. Taverna oli iso, mutta kookas oli kyläkin. Useiden mahonkipöytien välissä puikkelehti taitavia tyttösiä kantaen tuoppeja ja kilistellen kolikkovöitään. Tuli räitisi massiivisessa tulisijassa ja kynttilät pöydillä valaisivat hämmästyttävän kirkkaasti harvinaisen korkeaa tilaa. Kaikki olisi voinut olla kuin tavallisena iltana, mutta ainoastaan ilmeet pöytien äärellä istuskelevien äärellä olivat vakavampia, kuin luulisi normaalisti olevan. Kaikki tiesivät että jotain suurta täytyi olla tekeillä.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Feb 10, 2006 1:05:15 GMT 3
Huoneessa, jossa ei ollut ikkunoita, oli hyvin pimeää. Ilma oli tunkkainen ja se pääsi vaihtumaan vain huoneen oven pienestä (selvästi jälkikäteen) kalteroidusta reiästä. Oven toisella puolella oli käytävä. Tai niin ainakin kuvitteli huoneen nurkassa makaava hahmo. Pimeys ei tuottanut hänelle liiallisia ongelmia, hän näki pimeässä kohtalaisen hyvin, ainakin nyt kun oli viettänyt siellä useita päiviä, viikkojakin. Ehkä jopa kuukausia. Päivänvalon puuttuessa hahmo oli kyennyt pitämään laskun päivistä vain aterioiden muodossa, joita tarjottiin päivittäin. Ne olivat ravitsevia ja varsin riittäviä. Hahmo muisti etäisesti miten hän oli yksi aamu, tai ilta herännyt tästä kolkosta paikasta, josta häntä ei päästetty ulos. Kukaan ei ollut sanonut hänelle mitään, paitsi oven toisella puolella ollut vartija, joka oli uhkaillut hahmoa mikäli tuo ei lopettaisi lukitun oven moukaroimista. Ovi sinänsä ei ollut kovin vankkaa tekoa. Keskiverto ihminen ei ehkä siitä läpi tunkeutuisi, mutta roteva sellainen ehkä hyvinkin.
Onneton olento, teljettynä huoneeseen oli päästänsä hieman sekaisin. Hän ei kyennyt oikein muistamaan mitään mitä oli tapahtunut ennen sitä, kun hänet tuotiin paikalle. Hän oli viettänyt pitkiä aikoja unenkaltaisessa tilassa puoliksi tietoisena ympäristöstään, jossa ei tapahtunut oikein mitään. Joskus hänen herätessään hän oli huomannut ruokatarjottimen ilmaantuneen ovelle, tai tarpeita varten huoneeseen sijoitetun ämpärin tyhjennetyn. Jokin oli alun alkaen sanonut hänellen ettei ulospääsyä olisi. Kaikki mitä paikalla tapahtui, tuntui tapahtuvan juuri hänen nukkuessaan. Ensimmäisen päivän jälkeen hän ei ollut edes jaksanut yrittää päästä huoneesta pois. Olento oli pyrkinyt miettimään ja muistelemaan syitä täällä oloonsa, mutta jostain syystä se ei oikein onnistunut. Ajatukset juoksivat kuin paksua tervaa pulppuava joki. Ainoa asia jonka hän kykeni jotenkuten muistamaan, oli hänen oma nimensä.
Jokin asia oli nyt vinossa. Viimeisestä ateriasta oli pitkä aika ja hahmo tunsi olevansa nälkäinen. Myöskään oven takaa ei kuulunut normaalia satunnaista ääntä joka syntyi vartijan naputellessa jalallaan lattiaa kärsimättömänä, tai huokailua, tai ylipäätään yhtään mitään. Oliko hänet nyt hylätty? Pieni pelon aalto sävähdytti hahmoa hieman. Hahmo alkoi pikkuhiljaa tuntea olonsa jostain selittämättömästä syystä keveämmäksi. Kuumehoureisen kaltaiseksi luokiteltava tila alkoi hieman seljetä. Jos hän oli nyt yksin, kuka häntä voisi estää yrittämästä murtautua oven läpi.
Uteliaana hahmo nousi ylös, lihaksia kirveli. Hetken seisoskeltuaan ja jaloiteltuaan tuo päätti koettaa... Hän otti hieman vauhtia ja syöksyi ovea vasten. Se päästi pienen rusahduksen, mutta pysyi paikoillaan. Jännittyneenä hahmo odotti toiselta puolen kuuluvan vartijan kiukkuisen äänen, mutta mitään ei tapahtunut. Hahmo odotti vielä tovin. Ei vieläkään mitään. Minne vartijat olivat kadonneet? Hahmo otti uudelleen vauhtia ja syöksyi ovea vasten. Ei vieläkään tulosta. Uudelleen, ja uudelleen hahmo hakkasi itseään ovea vasten. Vihdoin viimein tuo huohotti raskaasti tunkkaista ilmaa olkapäänsä mustelmilla. Ovi oli nitissyt ja natissut ja päästänyt lupaavia rusahduksia, mutta ei vieläkään auennut. Jokin vaisto tuon vangin pään sisällä sanoi että tämä voisi hyvinkin olla ainoa mahdollisuus, kenties vartija palaisi pian. Nyt ajatukset olivat kirkkaammat. Tämä mahdollisuus piti käyttää. Vielä tuo otti hyvän vauhdin huoneen toisesta päästä ja syöksyi täydellä voimalla ovea vasten karjahtaen. Ovi antoi periksi, se halkesi kahtia ja lukonpuoleinen osa paiskautui maahan oven lävitse syöksyneen hahmon alle, kun taas saranapuoli jäi roikkumaan paikoilleen.
Vangin mieli oli nyt toiveikas, vaikka hänen kehonsa olikin mustelmilla ja uupunut. Noustessaan pystyyn hän havaitsi käytävän pimeäksi kuin huonekin (joskin hän näki edelleen aivan hyvin eteensä). Käytävän seinillä oli satunnaisesti soihdunpidikkeitä. Sen varrella oli muutamia samanlaisia huoneita, niiden ovet olivat lukittuja, eikä niiden takaa kuulunut ääniä, joten tuo päätteli niiden olevan tyhjiä elävistä olennoista. Käytävä jatkui viiden oven ohitse, kunnes se päättyi tikkaisiin, joiden päässä oli puinen luukku. Se ei ollut lukossa, joten kokeileva, mutta voimakas tönäisy paiskasi sen auki niin että pamahti.
Hetkellisesti hahmo sokaistui valosta joka tulvi hänen ympärillään. Hetken kuluttua tuon avattua silmänsä hän havaitsi, että paikka johon hän saapui oli ilmiselväsi hylätty pieni talo. Talo koostui kolmesta tyhjästä huoneesta, joista yhdessä oli takka. Kaiketi joku oli pitänyt täällä vähän aikaa sitten majaa. Takassa oli tuhkaa ja hiiliä. Muutama osittain palanut puunkappale. Tuhka tuntui vielä hieman lämpimältä. Lattia oli pölyinen ja likainen, ja siinä oli tuoreita jalanjälkiä ynnä muuta mikä kertoi jonkun olleen paikalla vasta. Ikkunoista näkyi lähinnä metsää. Oli selvästi ilta. Todettuaan vihdoin paikan täysin hylätyksi, päätti tuo itsensä vapauttanut vanki hoitaa itsensä ihmisten ilmoille. Talon hämäristä ulos astuttuaan tuo joutui taas hieman siristelemään silmiään. Varjostaessaan käsillään silmiä hän oivalsi jotain jääden katselemaan käsiään. Ne olivat harmaan sävyiset, ehkä hieman ruskeahkot, kuten koko loppuruumiinsakin. Vasta nyt hän huomasi tutkailla hieman lisää itseään. Hän oli pukeutunut harmaaseen kankaaseen, jota ei ilmeisesti oltu tarkoitettu vaatteeksi. Se oli pölyinen ja likainen ja haisi pahalle. Silti se oli tarpeeksi laaja muistuttaakseen hieman kaapua. Hän havaitsi myös olevansa mies, sopusuhtainen ruumiiltaan ja omaavansa hyvin pitkät hiukset, jotka olivat mustat, ja roikkuivat miltei alaselässä saakka. Nekin olivat hyvin likaiset ja takkuiset. Hahmo muisteli hieman vartijaa, jonka piirteitä oli ohimennen nähnyt kalteroidusta oven luukusta ja tuli siihen päätökseen, ettei hän itse ollut ihminen, jonka oletti vartijan olevan. Mitään tarkkaa syytä tälle hän ei tiennyt, ajatus vain tuli jostain ja jäi, niinkuin se ei olisi koskaan ollutkaan poissa.
Ympärillä näkyvään metsään vei kapea polku, joka oli miltei kasvanut umpeen heinää. Koska tarjolla ei ollut muutakaan, päätti hahmo ottaa riskin, ja seurata polkua yrittäen pysyä valppaana, mikäli hänen vartijansa, tai sieppaajansa tulisi vastaan. Jonkun tovin tietä pitkin taivallettuaan, ja yön lähestyessä tulikin lopulta metsän raja vastaan. Ja voi sitä riemun tunnetta jonka tuo hahmo tunsi. Edessä näkyi aukea ja aukean toisella laidalla oli selvästi rakennuksia. Polku oli päättynyt metsän laitaan, mutta se ei tuota haitannut. Hämärässä illassa hahmo pinkoi hyvin hiljaisen aukion poikki kohti rakennuksia. Joidenkin ikkunoista kajasti valoa kutsuvasti. Lähempää tuo saattoi kuulla elämän ääniä. Päästyään kyllin lähelle kuullakseen selvästi äänet ja erottaakseen joitakin hahmoja, tuo pysähtyi suurehkon tammen alle hieman parantamaan ulkoista olemustaan, kaiken varalta.
Kietoutuen tarkkaavaisemmin vaatteenaan käyttämäänsä riepuun, veti hahmo syvään henkeä ja lähti rauhallisen oloisena kävelemään tammen ohitse kulkevaa tietä pitkin kohti rakennuksia. Tämän kokoisessa paikassa olisi varmasti muitakin haisevia, riepuihin pukeutujia. Niihin oli helppo sulautua, niitä kukaan ei koskaan katsellut liian tarkkaavaisesti. Ympärilleen katseltuaan kulkija huomasi saapuneensa suurehkoon kylään...
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Feb 14, 2006 1:13:57 GMT 3
Illan pikkuhiljaa muuttuessa yöksi vaelsi hämäriä katuja pitkin muukalainen verhoutuneena kuluneeseen, likaiseen kankaaseen, joka juuri ja juuri oli saatu taiteiltua peittämään hupuntavoin tuon kasvot, ja loppuruumista. Polviin asti paljaita jalkoja ei oltu puettu minkäänlaisiin jalkineisiin, mutta onneksi mukavanoloisella mukulakivetyksellä ei ollut liikaa törkyä estämässä tuon matkantekoa. Tuuli puhalsi viileästi ja hahmo hieraisi välillä miltei kokonaan paljaita käsivarsiaan. Yöstä selviäisi kyllä ulkosalla, mutta täytyisi löytää joku tuulelta suojainen paikka.
Vaikka tuon mieli olikin kirkastunut siitä houreisesta tilasta, mitä se oli viimepäivät ollut, ei tuo onneton vieläkään muistanut, tai keksinyt syytä sille, miksi tuo oli ollut teljettynä jonkin hylätyn rakennuksen kellariin. Ja mikä tämä paikka oikein oli. Näiden kysymysten mietiskeleminen herätti tuon mielessä ainoastaan joukon lisää kysymyksiä, joita olisi mietittävä joskus muulloin ajan kanssa. Juuri nyt olisi ensimmäisenä tehtävänä yöpaikan löytäminen ja ehkä jotain syötävää. Ilman rahaa asiat vain mutkistuivat entisestään. Olikohan kylään tuleminen ollut ensinkään hyvä asia. Mikäli sieppaajat vaanisivat täällä, he varmasti tuntisivat tuon ennenpitkää jos tämä julkisilla paikoilla liikkuisi. Toisaalta he olivat jättäneet hänet oman onnensa nojaan, joten liekkö enää millään tavoin kiinnostuneita tuosta.
Hiljaisilla kaduilla saattoi välillä havaita jonkun hahmon kulkemassa satunnaisesti asioitaan toimittaen, ja mitä lähemmäs majataloa tuo hiippaili (mieluiten varjoissa pysyen), sitä enemmän ihmisiä saattoi nähdä tai kuulla. Kukaan ei onneksi kiinnittänyt juuri huomiota kerjäläisenoloiseen hahmoon, joka vaelsi paljain jaloin riepuunsa kääriytyneenä. Vihdoin tuo sitten sattui majatalon läheisyyteen. Talon saattoi tunnistaa kapakaksi helposti. Sieltä kajasti runsaasti valoa, ja ihmisiä virtasi satunnaisesti sisään ja ulos sen ovesta vaihtelevin väliajoin. Nämäkään eivät huomanneet, tai kiinnittäneet huomiota hahmoon, joka kulki majatalon viereiselle kujalle. Täältä saattaisi löytyä hukkaan heitettyä ruokaa... ehkä vielä syötävää, ja kuka ties tarpeeksi törkyä että sen seassa kelpaisi nukkua. Kierrettyään rakennuksen taa, tuo sitten löysi keittiön takaoven tietämiltä muutaman tynnyrin, jotka olivat miltei täynnä roskaa. Ruoka aineksia ja rikkoontuneita tuoppeja ynnä muuta perin tarpeellista tai tarpeetonta. Tutkiessaan erään kauempana ovea ja sen viereistä ikkunaa olevaa tynnyriä, säpsähti hahmo kun ikkuna äkkiä avattiin ja sieltä paiskattiin sen alapuolella olevaan tynnyriin jotain. Samalla hahmo saattoi kuulla jonkun sisäpuolella kehoittavan jotakuta toista kovaan ääneen menemään ja keksimään jostain lisätilaa roskille, jotta ne eivät leviäisi pitkin katuja tilan loputtua. Ennen tuota kuitenkin roskatynnyrin takana piileskellyt hahmo ehätti tuon ikkunan alla olevan tynnyrin luo, ja näki siinä juuri ulosheitetyn, hieman nahistuneenoloisen kaalin, jonka nopeasti poimi mukaansa ennen kuin säntäsi pois oven läheisyydestä, seuraavan kulman taa tutkimaan saalistaan. Kaali oli hieman matojen tai joidenkin muiden eläimien maistelema, ainakin osittain, mutta hahmo löysi siitä osia jotka kelpasivat hyvinkin syötäviksi. Siinä seinää vasten istuessaan, hämärässä majatalon ikkunoista kajastavassa valaistuksessa syödessään tuo tuli miettineeksi mitä oli oikeastaan aiemmin tehnyt työkseen. Minkäänlaista vihjettä siihen ei vielä ollut ilmennyt. Se hyvä puoli tuon valitsemassa sijainnissa kuitenkin oli, että hieman rakoselleen avattu ikkuna salli hänen kuunnella joitain keskustelunosia mitä käytiin pöydässä tuon ikkunan läheisyydessä. Koska tuo ei mitään muutakaan keksinyt, jäi hahmo istumaan ikkunan alle ja kuuntelemaan, jos vaikka saisi selville missä oli, mitä oli tapahtunut, tai mitä tahansa muuta mistä voisi olla jotain hyötyä tuon tilanteessa...
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 15, 2006 0:39:06 GMT 3
Vierailija etsi paikan läheltä hiukan avattua ikkunaa ja istuutui. Pöydässä oli pari muutakin miestä, ketkä hekin pohtivat suureen ääneen maailman menoa ja menestystä ja sitä kuinka tässä sitä nyt elettiin lopun aikoja. Yksinäinen mies vinkkasi yhdelle ketteristä tarjoiliatyttösistä. Punatukkainen, varsin eläväisen näköinen nuori nainen puikahtikin oitis parin pöydän välistä miehen luo. Ei tarvittu kummempaa ihmistuntijaa lukemaan kiihtymystä, mutta myös leikkisää uteliaisuutta tytön kasvoilta. Vieras kasvo kaikkien tuttujen, pöhöttyneiden naamojen keskellä oli aina mieluisaa vaihtelua, varsinkin, kun vieralla ei kerran ollut kummempaa sotisopaa yllään. Tyttösen silmät olivat nopeat liikkeissään ja vihreät kuin metsälammet. Muutenkin hän oli arvattavasti varsin suosittua katseltavaa kaiken tämän miesvoiman keskellä. Vierailija tilasi itselleen tuopin, ilman kummempia puheita ja nuoresta naisesta kyllä näki, että tämä hiukan harmitti häntä. Normaalisti hälle arvattavasti aina heitettiin muutama sana, vaikka hiusten ennenkuulumattomasta väristä kaikkien näiden maantien harmaiden hiirulaisten keskellä tai sitten vain puolirietas katse. Mutta tämä tuntematon, ei suonut hälle ylimääräisiä huomion osoituksia. Mies keskittyi pöytätoveriensa väliseen, kiihkeään keskusteluun. Noin keski-ikäisiä olivat molemmat miehet, toinen jo reippaasti harmaantunut, mutta kasvonpiirteet olivat voimakkaat ja ryhti suora. Toisen pään päällä lainehti villi, kiharainen hiuspehko, joka mustuudessaan olisi voinut olla pala öistä taivasta, mutta ruumiinrakenteeltaan hän oli toveriaan paljon heiveröisempi ja äänensäkin oli jollain tavalla ikävästi nariseva ja läpitunkeva. Miehet Kävivät läpi hetkeä jona soturijoukko oli vyörynyt kylään ja kuinka harmaahiuksisen 'muija' oli pudottanut kookkaan keraamisen vadin jota oli ollut pesemässä ja kaunis astia oli kuulemma mennyt tuhannen... jonkin päreiksi. Loppua salakuuntelija ei ollut kuullut kun punapäinen, ehkä jopa ärsyttävän pirteä tyttö palasi takaisin kolpakko kädessään. Hän sai pienen liäkorvauksen vaivoistaan, muttei vieläkään ylimääräistä sanaa, katsetta tai muutakaan huomionosoitusta ja se selvästi jäi kismittämään lantiotaan taidokkaasti keinuttelevaa naista. Nyt kapakan omistajaksi helposti tunnistettava varakkaankin näköinen mies saapui läiskimään harmaahapsista, vatinsa menettänyttä miestä olalle. Siitäkös alkoi sellainen huuto ja miehinen hörötys ettei loppua meinannut tulla. Värikkäin sanankääntein miehet kirosivat kaikki hallitsijan miehet alimpiin kidutuksen kammioihin, jota seurasi vielä manailu kylän kaivoa kohdanneesta vääryydestä, kun eräs noista sotureista oli ottanut ja hiukan helpottanut oloaan heidän juomavetensä sekaan. Mistä olikin sitten johtunut välikohtaus kylän oman kuumakallen kanssa. Vaikka jokainen tämän kaltainen taverna oli aina elämää, menoa ja meteliä täynnä, uskoi vieraileva tähti tämän olevan jännittävimpiä näillä seuduilla aikoihin. Nyt tuntuivat tuolitkin loppuvan kesken. Vaikka ovi kävi jatkuvasti, tuntui väkeä lähtevän ja saapuvan aivan samassa tahdissa. Iltakin oli jo pitkällä, olisi helposti voinut kuvitella vaimojen ja lasten jo odottavan miehiään ja isiään kotiin, mutta heilläpä ei ollut kiirettä. Ilma alkoi todella tuntua raskaalta, tulisijassa räsikyi näin keskikesälle liian suuri valkea, joka vielä savuttikin, eikä raollaan retkotavat ikkunat päästäneet ollenkaan kylliksi raikasta ilmaa sisälle väkikylläiseen tilaan. Yksinäinen mies siemaisi oluttaan, muttei voinut estää pientä irvistystä. Hän oli tilannut juoman lähinnä vain tavan vuoksi, itse hän ei ollut koskaan välittänyt mokomista kitkeristä litkuista. Jossainpäin rannikolla käydessään oli hän maistanut miellyttävän pehmeää ja tummaa olutta, mutta täällä sisämaassa nämä tuppasivat olemaan kiireellä pantuja, halpoja ohrasotkuja. Hän laski tuopin takaisin pöydälle ja kohottautui hiukan istuimeltaan haistellakseen hiukan yön jo viilentämää ilmaa, jota sumea ikkuna hiukan soi sisälle virrata. Mies ojensi vaivalloisesti kätensä hankalassa puoli-istuvassa asennossaan ja työnsi varovasti ikkunaa, se narahti ja avautui hiukan enemmän. Ulkona oli todellakin viilentynyt jo reippaasti, mutta lämpötilaero tuntui lähinnä suloiselta. Hän laskeutui takaisin istuimelleen, kumminkin siirtäen sitä niin, että oli aivan ikkunan alla ja näin hänen hiuksensa olivat pienen ilmavirran leikiteltävinä. Mies tarttui vielä uudemman kerran tuoppiinsa. Jostain hänen olisi saatava täytettä huutavalle vatsalleen. Tavernan isäntä itse oli sattunut olemaan ulkona aamulla. Oli kuulemma etsinyt tynnyriä, jonka joku oli köökin takaovelta vohkinut, kun oli alkanut kuula tasaista jyminää. Siinä hän sitten oli pyörinyt ympyrää ja katsellut taivasta ja maata. Ei kuulemma mistään nähnyt tulijoita, kun oli ollut nurkan takana. Jahka hän sitten astui kylän pääraitille ja katsoi itään päin olikin ollut harvinaisen selvää, että mistä outo jymy oli peräisin. Oli kuulemma ollut kuin hiekkamyrsky olisi saapunut kylään, niin paljon sotureiden kovakavioiset ratsut olivat tomua maasta ilmaan nostaneet. Oli isäntä itsekkin, vaikkei mikään jänishousu ollutkaan, äkkiä astunut tieltä sivuun. Hulluhan sitä olisi siihen jäänyt tallottavaksi. Tummatukkainen pöydässä istuja huokaisi syvään. Hän oli selvästi vähemmän miehinen kaveri ja myönsi itsekkin hermostuvansa tällaisesta hyökkimisestä tavallisten, kunnollisten ihmisten rauhaa häiritsemään. Ja kun tämä nyt kerran oli jo toinen kerta lyhyen ajan sisällä, oli helppo aavistella, etteivät mokoman kaltaiset vierailut jäisi tähän. Aivan varmasti noita roistoja olisi lisää luvassa. "Kuulehan Vlod! Eivät ne mitään roistoja ole! Sinä puhut sentään hallitsijamme rohkeimmista miehistä. Vaikka nuo punakaavut eivät olekkaan mitään ystävällistä porukkaa, ovat he yhtäkaikki meidän puolellamme." Roteva harmaahapsinen tulistui kuulemistaan sanoista. "Meijän puolella?!" Räjähti tähän tavernan isäntä ja hänen pienissä, syvälle painuneissa silmissään kuohahti raivo. Taisi olla mies vieläkin kiihdyksissään aamusta, kun meinasi tallotuksi tulla. "Vai ovat nuo ryökäleet, jotka kuseksii meitin kaivoihin ja rikkoo meitin rauhaa, meitin puolella?! En kyllä haluu sitten tavata meitin vihollisii, jos tollaset on meitin ystävii!" "Älä nyt suutu, hyvä ystävä. Tuota juuri tarkoitin. Vaikka nuo miehet ovat paha tapaisia, he tulevat lopulta pitämään meidän puoliamme sitten mahdollisia vihollisia vastaan." Harmaahapsi koitti hiukan tyynnytellä tilannetta. "Oli miten oli..." Pisti pieni mustatukka isompiensa väliin. "Noista miehistä jää paha maku suuhun. Tuntuu siltä kuin he olisivat jatkuvasti niin lähellä vaikka tietääkin heidän olevan jo kaukana muita kiusaamaan." Tästä keskustelu mutkittelikin lopulta sotureiden liikkeelläolon syyn spekulointiin. Tällaista joukkojen liikkeellepanoa ei oltu nähty vuosikymmeniin. Liikkeellä täytyi olla jotain aivan erityistä. Yksikään näistä kolmesta ei uskonut syyksi minkäänlaisen vähäpätöisen tyhjän papinviran täyttämistä. Isäntä arveli hallitsijan urkkineen tietoonsa mahdollisia hyökkäysaikeita naapurimaista. Mustatukan mielestä asialla olivat tyytymättömät örkit, lännen vuoristoissa. Harmaahapsi puisteli päätään molemmille ehdotuksille. Hän oli aivan varma, että kyseessä olisi jokin niin kutsuttu sisäpiirin juttu. Asian täytyisi olla niin, että hallitsija tiesi henkensä ja asemansa olevan vaarassa jollain aivan erilaisella tavalla. Mutta näin epämääräinen selitys sai osakseen vain tympäätynyttä hymähtelyä. "Mutta mietihhä ny, hyvä ystävä. Hallitsijat täs maassa on aina luottannee omiisa, siihe mitä ovat ja mitä edustavat. Siihe koko tään maan tasapaino ja menetys perustuu. Molemmipuolisee luottamukseen. Miks kukaa sitä menis rikkomaa." Isäntä tuhahti ja puisteli päätään. "Ei kuule. Kyllä täs on nyt ihan muut jutut liikkeel ja sinä, hyvä ystävä, oot iha hakoteilla. Eip millään pahalla." Isäntä kuuli tutun rääkyvän äänen salin toiselta laidalta ja läiskäyttäen harmaahiuksista ystäväänsä olalle hän kääntyi kannoillaan ja lähti talsimaan varsin haluttoman näköisesti huutavan vaimonsa luo.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Feb 16, 2006 22:07:50 GMT 3
Ilta kului hitaasti majatalon viereisellä kujalla seinää vasten istuskellen, roskien seasta löydettyä kaalia syöden. Rakosellaan olevasta ikkunasta saattoi kuulla osia joistain keskusteluista joita käytiin majatalon sisäpuolella, mutta väkeä oli yksinkertaisesti niin paljon, että melun takia niistä ei oikein saanut minkäänlaista tolkkua. Jotain hallitsijan sotilaista ja jotain sotatilaan viittaavasta puhuttiin, mutta siihen se sitten jäikin. Tuon omaa tilaa käsitteleviin kysymyksiin ei kapakkakeskustelun pätkistä saanut minkäänlaista viittausta. Oikeastaan moisen odotteleminenkin oli turhaa. Minkäänlaisia johtolankoja ei ollut, ja se harmitti tuota. Ajatukset pyörivät mielessä kuin vihainen mehiläisparvi, eikä hahmo huomannut miten eräs majatalosta poistunut, humaltunut mies ilmaantui kujalle keventämään oloaan jonkin matkan päähän.
Miehen alkaessa hoilata jotain epäselvää laulua virtsatessaan, kiinnittyi muukalaisen huomio, ja sai tuon kääntämään päätänsä. Pieni liike tyhjäksi oletetulla, pimeällä kujalla oli aika epätodennäköinen tapahtuma kiinnittämään humalaisen, vallan muuhun keskittyneen henkilön huomio, mutta jostain syystä nyt vain kävi niin, että tuo sattui vilkaisemaan kujalle sillä hetkellä. Humaltunut henkilö lopetti askareensa ja asteli sitten syvemmäs kujalle uteliaan oloisena kohti tuota kerjäläiseltä vaikuttavaa rähjäistä henkilöä. "Hei! Sinä siinä!", lausahti mies kuuluvalla äänellä. Tässävaiheessa maassa istuskellut hahmo oli ehtinyt nousta seisomaan, ja empi nyt kannattaisiko paeta paikalta vai selviäisikö välikohtauksesta kenties puhumalla. Ajatukset liikkuivat kuitenkin sen verran hitaasti, että vaarattomalta vaikuttava humalainen pääsi lähelle. Kaiketi tuolla oli ollut alunperin jotain tärkeää asiaa, mutta se unohtui tuon nähdessä muukalaisen hupun alta vaimeasti pimeänäön aiheuttaman punaisten silmien vaimean loisteen.
Ilmeisesti miehelle tällainen oli uutta, sillä tuon ilme muuttui äkkiä rentoutuneen oloisesta pelästyneeksi. "Mitä syvyyden nimeen...", sanat karkasivat tukahtuneen oloisesti tuon huulilta kuiskauksena. Ajatukset sodan uhasta ja muusta vastaavasta saivat varmasti tässä tilanteessa paljon lisämausteita punaisina loistavien silmien katseen alla. Muukalainen tajusi olevansa pian pulassa. Oli ilmeistä, että kujalle törmännyt mies joko nostaisi asiasta metelin, tai rynnistäisi lähimmän viranomaisen luo. Ehkä molempia. 'Kerjäläinen' hyökkäsi nopeasti miehen kimppuun, joka pian, hyvin lyhyen kamppailun jälkeen huomasi olevansa kuristusotteessa käsi painettuna suunsa eteen. Vaihtoehdot olivat nyt vähissä. Koska mies oli humalassa, päätti muukalainen yksinkertaisesti kuristaa tuon tainnoksiin, ja jättää syrjäiseen paikkaan selviämään. Todennäköisesti tuo selviäisi yöstä elossa, vaikka kukaan ei häntä ennen heräämistään löytäisikään. Veltto ruumis raahattiin kujan pimeimpään kohtaan, parin tyhjän puulaatikon ja tynnyrin taa piiloon. Koko välikohtauksen aikana ei punasilmäinen muukalainen ollut ottanut huomioon avointa ikkunaa, jota joku oli nyt työntänyt enemmän auki. Tämän muukalainen pisti merkille palattuaan paikalle kuuntelemaan, jos joku olisi huomannut tapahtuneen, mutta mitään ei vielä kuulunut...
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 19, 2006 15:40:03 GMT 3
Sisällä majatalossa meteli senkuin yltyi. Jokaisessa pöytäkunnassa ainakin kolme miestä selitti varsin kovaan ääneen, hätäisempi olisi ehkä sanonut huutaen, omia näkökulmiaan ja apokalyyttisia ennustuksiaan. Ja jokaisessa pöydässä kierrätettiin useampaa piippua joita imeskelivät ne, jotka vuoroin olivat hiljaa ja kuuntelivat toisten tarinoita. Ja mitä enemmän olutta virtasi sitä villimmäksi kävi meno seinien sisäpuolella. Tuossa metakassa ei vierailija enää kyennyt ajattelemaankaan selkeästi. Häntä alkoi hitaasti, mutta varmasti kismittää koko touhu, hirveä huuto ja ummehtunut ilma alkoivat häiritä tottumattomia aisteja jo siinä mittapuussa, että olutta syvästi inhoava mies kulautti puolikkaan tuoppinsa vauhdilla kurkusta ylös ja kohottautui seisoalleen. Hän käänsi päänsä avonaiseen ikkunaan ja veti syvään henkeä, vaikka kadulta virtaava ilma ei ollutkaan raikkainta mahdollista oli se miellyttävää vaihtelua, mokoman savuhöyryn hönkimiseen. Kääntyessään jälleen huoneen puolelle ja nähdessään enää vain utuisesti peräseinän, teki yksinäinen päätöksensä ja pitkin, vaikkakin epävarman oloisin askelin hän suuntasi ovelle. Nyt olisi pakko päästä pois. Itsekkin ihmetellen heikkouttaan mies tarttui oven siirsi sen tieltään ja astui pimentyneeseen iltaan, vai joko oli yö. Hän oli täysin menettänyt ajankin tajun. Mitä ihmettä nuo miehet olivat tuolla poltelleet? Mitään tavanomaista tupakkakasvia se ei voinut olla, sillä haju tuntui seuraavan hänen vaatteissaankin. Omituisen pistävä, mutta pehmeän makea, huumaava tuoksu. Nyt hän vasta sen tajusikin, tavallisen piipun hajun seassa oli kieppunut tämä hiukan uneliaan naisen tuoksua muistuttava aromi. Päätään puistellen mies nojautui seinään. Hän yski ja haukkoi henkeään. Mikään ei tuntunut auttavan ja nähdessään parin ukon kömpivän ulos tavernasta, molemmilla mokomat piiput huulillaan, ei mies enää voinut itselleen mitään. Hän syöksyi kulman takana olevalle lähes pilkkopimeälle ja jätteen hajuiselle kujalle. Valtava viitta joka normaalisti toimi loistavana suojana ja piiloutumiskeinona osoitti nyt epäkäytännöllisyytensä ja sotkeutui miehen jalkoihin. Hän kaatui kontilleen ja siinä paikassa antoi ylen. Todella nöyryyttävää. Mies piti itseään suht' maskuliinisena ja kuvitteli kestävänsä paljon ja kaikkea, mutta kaikki tuo meteli ja savu ja utuisuus päivien matkustuksen jälkeen, oli selvästi ollut liikaa hänen herkille aisteilleen ja purkautui nyt tällaisena heikkoutena. Yskien ja huohottaen mies pyyhki suutaan. Hän pysyi polvillaan kujalla ja tuijotti maata, sen nyt minkän pimeyden läpi saattoi erottaa, tuon itse auki työntämänsä ikkunan valossa, näytti maa hänen allaan useaan otteeseen tallatulta ja harmaalta. Tuolta hän mahtoi itsekkin juuri nyt näyttää. Pieni naurahdus karkasi vatsahappojen polttamilta huulilta. Olipas hän nyt oikea neiti.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Feb 23, 2006 2:55:11 GMT 3
Muukalaisen todettua juuri tilanteen olevan rauhallinen, ainakin sen suhteen, ettei kukaan todennäköisesti olisi huomannut äskeistä välikohtausta, tapahtui taas. Juuri tuon kääntyessä poispäin, säntäsi kujalle hahmo kuin harppuunan ammus, ja tönäisi tuon kujalla sijaitsevan hahmon voimakkaasti nurin ennen kuin itse oksensi. Riepuun kääriytynyt hahmo otti pari askelta ennen kuin mätkähti nurin kujalla hajanaisesti sijaitsevan rojun päälle parkaisten tuntiessaan mojovan tällin juuri siinä olkapäässä ja käsivarressa, jolla oli aikaisemmin sellinsä oven murjonut auki. Pari mustelmaa lisää, ja aimo annos kipua.
Hetkeen tuo ei kyennyt toimimaan taistellessaan kipua vastaan. Vihdoin viimein tuskan sitten hieman hellittäessä hahmo kierähti kyljelleen ja pyrki sitten seinästä tukea hakien pystyyn. Katseensa osui juuri nyt tuhon kujalle sokeana törmänneeseen ihmisammukseen joka parhaillaan tyhjensi vatsalaukkunsa sisältöä hieman etäämpänä. Mahtavaa, lisää juopuneita paikallisia - mietti seinään nojaava hahmo irvistäen hieman.
Punaisena pimeässä aavistuksen hohtavat silmät tutkivat hetken vähän matkan päässä olevaa henkilöä, asetta tuolla ei näkynyt, mikä oli hyvä asia. Kenties tälläkertaa olisi hyödyllisempää yrittää toisenlaista ratkaisutapaa. Kenties tämä yksilö kykeni kommunikoimaan järkevämmin, siitä huolimatta että oksenteleminen lähinnä vaikutti umpijuopuneiden tavoilta. No, ainakin juopuneet olivat toisinaan kevyttä käsiteltävää tuossa kunnossa, mikäli ne hankaliksi heittäytyivät. Näin ajatellen otti punasilmäinen muukalainen pari askelta kohti toista henkilöä. "Ilt... Iltaa" Köhäisi tuo kuivaa kurkkuaan selvittäen hiljaiseen ääneen, joka kuitenkin erottui kapakasta kantautuvasta metakasta. Ääni oli matala ja hieman karkeahko, muistuttaen jollaintapaa ikänsä väkeviä juomia kurkkuunsa kumonneen pummin ääntä, mitä sen omistaja ei kuitenkaan ollut tehnyt... vielä.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 24, 2006 2:10:14 GMT 3
Oman aikaansaamansa metelin yli ei 'ammus' ollut kuullut pimeässä viihtyneen kolinaa ja rytinää. Eikä hän pahoinvointinsa yli ollut edes ymmärtänyt törmänneensä johonkin elävään, sensijaan, mies luuli törmänneensä johonkin mittömään tynnyriin. Eikä tuolla nyt ollutollut mitään väliä, tärkeysjärjesty oli ollut varsin selkeä. Nyt vielä maassa polvillaan ja varsin turvattomassa tilassa muutenkin ollessaan hän tajusikin ettei ollut yksin pimeällä kujalla. Hetkessä liikkeen ja äänen havaitessaan hän kohotti terävän katseensa, jonka vahvoja puolia olikin pimeässä erottaminen, kun taas valo kuin valo suorastaan raastoi vaikean sinisiä silmiä. Joku oli siis puhunut, ja joku oli liikkunut. Tämä tieto ratsasti hänen aivoihinsa niin olemattoman lyhyessä ajassa ettei siinä edes silmäluomia ehtinyt räpsäyttää. "I-iltaa..?" Oli epävarma, tunnusteleva vastaus toisen kohottautuessa hiukan ylemmäs, siirtäen toisen jalkansa jo asentoon jossa jalkapohja kosketti maata ja polvi oli koukussa hänen edessään. Asento näytti lähinnä siltä kuin hän olisi tehnyt vieraalle uhkalle kunniaa, mutta siitä olisi helppo ponnistautua pystyyn, mikäli tilanne kävisi vieläkin uhkaavammaksi. "Häiritsinkö?" Äskeinen varovainen ääni haki jo hiukan pontta toiseen sanaan, sen väri voimistui tumman sävyiseksi, mutta pysyi turvallisen hiljaisena. Tumma viitta oli laskeutunut ilmalennon aikana suhteellisen siististi miehen ympärille ja muodosti nyt täydellisen ympyräkartion hänen hartioiltaan leveten maata kohden. Muodon rikkoivat vain jalat, jotka erottuivat kanakaanpaljouden välistä. Vitivalkoinen, lyhyeksi suurimmaltaosin nyrhitty tukka miltei hohti niukassa valossa. Sen värittömyys oli ennenkin aiheuttanut hämmästystä, niinkuin miehen pigmentin puute muutenkin, muttei hän albiinoksikaan voinut luokitella silmien värin ja koon ansiosta. Lisäksi hän oli suht' harteikas ja kasvojen piirteet miltei julmat symmetrisyydessään. Tämä kaikki oli helppo havaita, miehen todella osuttua juuri kohtaan johon ikkunasta tulviva valo lankesi.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 7, 2006 1:04:57 GMT 3
Vielä hetken tarkasteltuaan kujalle syöksynyttä miestä, muukalainen arveli ettei tuo ollutkaan niin humalassa kuin aluksi oli luullut. Lisäksi tuo oli rotevan oloinen... Saattoi tietää ongelmia. Toisen ulospäin näkyvä aseettomuus tosin rauhoitti taas tuota hieman. "Oletteko aivan kunnossa?", tiedusteli muukalainen astuen askeleen lähemmäs tuota, vaikka välimatkaa oli edelleenkin pari metriä. Yleensä kapakoista ulos syöksyilevät oksentelevat ihmiset olivat humalassa, mutta tämä yksilö näytti vain oksentelevan ilman humalaa. No, tämä oli jokatapauksessa outo paikka, joten asia laitettiin sen piikkiin.
Toisen ulkonäkö ei juurikaan tuottanut tuolle ongelmaa ainakaan vielä. Sen sijaan tuo näki tässä tilaisuuden hieman täydentää tietovarantojaan. Hahmo jäi odottelemaan vastausta, tai sitä että tuo mies pääsisi vihdoin ylös. Keskustelua oli ikävä käydä toisen suorittaessa ehkä vielä mahalaukun tyhjennystä tai jotain muuta häiritsevää. Mikäli tuo ylösnoustessaan huomaisi muukalaisen punaiset silmät, tuo olisi helppo yhdistää joksikin örkin sukulaiseksi tai sen kaltaisen rodun edustajaksi jo pimeässä hieman hohtavien silmiensä ja suhteellisen ihmismäisten raamiensa puolesta. Ääni sen sijaan ei kuulunut täysveriselle örkille, vaikka se hieman ei-ihmismäinen olikin.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Mar 7, 2006 1:28:26 GMT 3
"Kiitos.." Mies yskähti tuntien vatsassaan yhä kummittelevan uhan uudesta pahoinvoinnista. Tuo omituinen joku, joka yksinään vietti aikaansa täällä sivukujilla osoittautui sittenkin vaarattoman oloiseksi. Mikäli olisi tuo halunnut käydä hänen päälleen, olisi mokoma varmasti tapahtunut hetkellä jona valkotukka oli kyyristellyt maassa yökötyksensä kourissa. "..kiitos. Olen. Täkäläiset juomat eivät selvästikkään tee hyvää varsin mietoon ruokavalioon tottuneelle." Uusi köhäisy ja hiukan maasta tukea ottaen hän kohottautui viimein jaloilleen. Tosin miehestä näki ettei hän suoristautunut täyteen mittaansa. Koska vieras vaikutti harmittomalta ei mies viitsinyt peitellä totuutta keskivartaloaan korventavasta kivusta. Olipas hän nyt ottanut raskaasti mokomat illanistujaiset. Mies joutui seisomaan hieman kyyryssä asennossa ja vei oikean kätensä viitan alla vatsalleen. Kyllähän se siitä ajan kanssa rauhoittuisi. "Olen tosiaan pahoillani äskeisestä. Olen vieras näillä main ja sisällä ilmeisesti poltellaan joitain yrttejä, jotka omituisen oluen myötävaikutuksesta saivat minut voimaan hiukan heikosti. Toivottavasti en häirinnyt.." Toinen vilkuili hieman tarkemmin ympärilleen, nyt kun valo tuli hänen tasaltaan ja selän takaa oli helpompi nähdä tummempiinkin varjoihin ja erottaa tarkemmin vieraan siluetti yötä vasten. Oli helppo olettaa, ettei toinen ainakaan majapaikkaa voinut mokomassa saastaisessa raossa pitää. Sitäpaitsi palaileva hajuaisti hälytti hiukan turtana haparoivissa aivoissa, että toinen haisi kummalliselta. Ummehtuneelta ja toisaalta kuin maalta. Voimakas oli tuo aistittavissa oleva aromi, mutta täysin vieras. Omituista oli että vieraan saattoi erottaa olevan pukeutuneen varsin vähäisiin vaatteisiin ja pitäneen hygieniastaan muutenkin köyhempää huolta, muttei tuo haissut hielle, eikä mädälle, niinkuin kerjäläiset kaupungissa, ne jotka penkoivat toisten jätteitä elääkseen vuosi tolkulla.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 7, 2006 2:04:01 GMT 3
Kasniin, hahmo oli nyt päässyt ylös ja puoliörkki (kuten se helposti läheisiä rotuja tutnevalle selviäisisi) saattoi huomata ettei tuo mies järjin uhkaavalta vaikuttanut. Toisen lyhyt 'tarina' sisällä tapahtuneesta sai muukalaisen hymyilemään tuskin havaittavasti. Kieltämättä ikkunan luona oli ollut ilmassa kumma haju, mutta sitä oli vaikea erottaa kujan muusta ominaislöyhkästä. Mutta nyt kun asia tuli mainituksi, tuo saattoi erottaa hajussa jotain tuttua... Ehkä hän oli itsekin poltellut tuota tavaraa aiemmin. Jokin kuitenkin kertoi tuon pään sisällä että jos tämä paikka olisi hänelle jotenkin tuttu, niin sen pitäisi jo ehkä olla palautunut hänen mieleensä...
"Tiedätkö sinä mikä tämä paikka on? Olen... eksynyt.", keksi puoliörkki melkoisen lahjakkaasti tilanteessa jossa alkuperäinen selitys kuulostaisi varmasti vähintäänkin omituiselta, ja joka olisi ehkä riskialtista kertoa. Toisaalta tuon puheen sävy jo kertoi ehkä hieman siitä, että tuo oli aidosti ymmällään sijaintinsa suhteen. "Ja ryöstetty.", jatkoi tuo vielä levittäen aavistuksen käsiään vilkaistessaan ulkoasuaan. Se seikka pitikin paikkansa, vaikka tuo ei siitä mitään muistanutkaan.
Siinä muutaman silmänräpäyksen aikana palaili tuon mieleen taas jonkinlainen turvallisuuskysymys, toisella ei ollut aseita, eikä puoliörkillä... aseita. Oikein minkäänlainen hyökkäävän näköinen ase ei oikein tuntunut tutulta tai muuten läheiseltä tuon mielestä. Jostain syystä tuon mieleen putkahti pitkä sauva jota käyttivät vanhat ihmiset tukena kävellessään, ja matkaajat ynnä tiettyjen muiden ammattien edustajat. Kyllä, nyt hän oli varma siitä että oli joskus ainakin omistanut sellaisen. Tuntui luontevalta kuvitella itsensä kävelemässä pitkä puinen sauva kädessään. Jaloissa ei tuntunut olevan mitään vikaa, mikä viittaisi tukikeppiin. Paimen? Olenko minä paimen? -tuo tuumi hetken verran, kunnes havahtui tähän hetkeen sisällä kapakassa puhjenneen äänekkään metekin takia. Kenties erimielisyyksiä. Katse palasi tuohon edessään seisovaan mieheen, muistaen kysyneensä tältä tietoa siitä missä oli.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Mar 10, 2006 12:53:25 GMT 3
"Olen itsekkin vain läpikulku matkalla. Sen tiedän, että tämä kylä on hiukan sivussa kahden suuren kauppareitin risteyksestä, missä tietty sijaitsee tätä kylää tuntuvasti suurempi asutus. Ja toisesta kylästä muutaman tunnin matkan päähän on rakentumassa aika masiivinen sotilaslinnoitus, tosin nämä kyläläiset eivät selvästi ole siitä perillä." Mies kaivoi viittansa alta jotain samalla kun kertoi tietojaan eteenpäin, lopulta hän löysi etsimänsä: pienen, ehkä turhankin neitimäisen pitsinenäliinan, jolla hän, tosin vähemmän neitimäisen ottein, pyyhki suupielensä joissa yhä tuntui kimmeltävän muistoja hänen vatsansa sisuksista. "Täällä on ilmeisesti tänään vieraillut jokin armeijan joukko-osasto ja paikalliset ovat asiasta aika tohkeissaan." Hän työnsi liinan takaisin sinne mistä oli sen löytänytkin. "Hyviin tapoihin kai kuuluu, että tarjoan apua eksyneelle?" Miehen toinen kulma kohosi aavistuksen hämärässä. Toisen ulkomuoto ei näyttänyt järin herkältä tai avuttomalta, eikä tulokas uskonut apunsa olevan tarpeen, mutta mistä tuota tiesi, vierailla seuduilla ja varsinkin tällaisilla, joilla viimeajat olivat osoittautuneet levottomiksi oli hyvä olla liittolaisia ja niitä saattoi saada hyvinkin helposti, josa vain viitsi yrittää. "Rikas en ole, eikä minulla täälläpäin ole mitään vaikutusvaltaa mihinkään, mutta uskoisin että voisin jollain tavalla helpottaa tällaista vaikeaa tilannetta." Juuri saatuaan lauseensa loppuun erottivat miehen korvat uuden äänen. Omituisen sellaisen. Kuin jonkinlaista kumua, kaukaa kantautuvaa jyrinää tai tömistelyä. Se loppui hetkessä, muttei jäänyt huomaamatta, muutama ikkunan räppänä oli avattu ja äänen loputtua yhdestäkin lähellä sijainneesta talosta saattoi helposti kuulla naisihmisen päivittelyä. Sen verran kantava tuo ääni ei kumminkaan ollut, että tavernan sisällä mellakoivat isännät olisivat siihen osanneet kiinnittää huomiota. "Omituista... Kuin suuri ratsujoukko tai tulivuori. Onneksi en ollut ainoa äänen havainnut." Mies mutisi itsekseen kääntäen sitten huomionsa takaisin toiseen syrjäkujalla seisovaan.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on Mar 12, 2006 20:39:09 GMT 3
Mies osoittautui loppujenlopuksi vähemmän paikalliseksi, mutta silti tuolla oli melko hyödyllisiä uutisia tilanteesta kylässä ja sen ympärillä. Puoliörkki oli juuri aikeissa mainita jonkinasteisen tarpeensa yösijalle jossain, mihin rahanpuutteella oli suuri merkitys, mutta kuitenkin epäröi. Tämän pienen empimisen keskeytti tuo kumea ääni, kujalla seisovakin sen huomaasi. Jos lähettyvillä oli sotilasleiri, niin se voisi selittää asian. Tai ehkä tuleva myrsky. Vaistomaisesti tuo vilkaisi taivaalle, mutta ei ollut huomaavinaan ilmassa tai taivaalla mitään myrskyyn viittaavaa. Tosin kujaa reunustava rakennukset rajoittivat hieman tuon näkemistä taivaalle kunnolla.
Hahmo uskaltautui siirtymään pois kujalta tavernan kulmalle, jotta näkisi enemmän tuosta ohi menevästä kylän 'päätiestä' suuremman osan, mutta näkökyvystä vielä ei mitään apua ollut äänen mahdollisen aiheuttajan suhteen. Sen sijaan tuo kuulisi nyt paremmin. "Uskaltaisin arvella ratsuja.", mumisi puoliörkki vilkuillen karkeatekoisen huppunsa suojista. "Sotilaita kaiketi...", lausui tuo puoliksi kysyvään sävyyn ja vilkaisi sitten taas miehen suuntaan. "Parempi pysyä piilossa ja tarkkailla hieman tilannetta näin alkuun, jos sieltä tosiaan on tulossa joku sotilasrykelmä." Sotilaat eivät välttämättä aina katsoneet tuota hyvällä jo ihan rotunsakaan puolesta. Punaiset silmät eivät yleensä tehneet positiivisinta ensivaikutelmaa. Tuo ei silti heti luikkinut takaisin kujan suojiin vaan pysytteli tuon kadun tai tien laidassa odotellen mitä seuraavaksi tapahtuisi.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Mar 31, 2006 0:15:55 GMT 3
Nyt uudessa valossa pystyi toinen mies tutkailemaan paremmin tuota omituista, hieman heikolla äänellä lausuvaa olentoa. Ei, hän ei todellakaan ollut tavallinen velimies pellon reunasta. Kyseessä taisi olla rotu, jota tämänkaltaisessa kyläpahasessa tervehdittäisiin seipäin ja hangoin. Olennon punaiset silmät olivat vain piste iin päälle. Hetken aikaa tummaviittainen itsekkin tunsi puistatusta, muttei niinkään toisen rujosta ulkomuodosta johtuen, vain ajatuksesta siitä, millaista kohtelua tuo olisi näillämain saanut osakseen. Miten tyytyväinen mies itse oli, kun oli syntynyt valtaväestön näköiseksi. "Varsin hyvä ajatus. Todella, jos tänne jokin joukko-osasto olisikin saapumassa... enkä sano tätä suinkaan epäilevästi... on varsin järkevää pysyä pois niiden jaloista. Koulutetut taistelijat kyllä halutessaan hävittävät tällaisen talorykelmän lounaan ja päivällisen välissä ihan vain huvituspohjalta." Viimeisissä sanoissa oli huomattavissa hiukan ironiaa, ehkä jopa jotain vitsinkaltaista, vaikka aihe itsessään olikin vakava. Miehen äänestä ei hymyä kuultanut, mutta äänenpainoista ovelin saattoi tuollaista sanoilla leikittelyä aavistella. "Olen Galahar. Ja esittäydyn tällaisella kiireellä vain siksi, että on mahdollista että joudumme kohta luottamaan toisiimme." Tämän yllättävän lauseen innoitti selvästi uusi kahteen korvapariin varmasti kantautuva ääni: kalina. Se ei ollut kuin aseiden kolinaa panssareita vasten, eikä liioin hampaiden iskentää toisiinsa pelosta tai kylmästä. Ei, tämä tasainen ääni kuului kaikkialta: ikkunoiden luukut tärisivät hiljaa, sylkiruukku kivialustallaan tavernan oven vieressä tärisi, talojen löysemmät rakenteet hyppivät aloillaan. Ja syy oli helposti tunnettavissa ympärillä, sillä vielä pienen hetken maa heidän allaan tuntui hytkyvän, vain vähän, mutta sen verran ja niin tasaisesti, että se saisi jäsenet puutumaan, jos kauan kestäisi. Mutta niin tuo outo ilmiö ei tehnyt, vaan katkesi taas kuin seinään.
|
|
|
Post by WhiteNoiseMonster on May 11, 2006 19:02:32 GMT 3
Puoliörkki nyökkäsi miehen esittäydyttyä. "Daergar", tuo sanoi. Ilmeisesti se oli hänen nimensä. "Pahoin pelkään että olet aivan oikeassa." Ehti tuo vielä sanoa ennen kuin ympärillä alkoivat asiat kilistä ja kalista. "Norsulaumallako ne ovat tulossa?", puuskahti puoliörkki yllättyneen oloisena ja vetäytyi lähemmäs kujan suuta, siltä varalta ettei tuolla muukalaisella ollut parempaakaan ideaa. Sotilaat, tai no kuka hyvänsä sieltä nyt olisikin tulossa, alkoi kaiketi olla jo lähellä. Hupun varjoista kaksi punaista silmää katselivat ympäriinsä etsiskellen mahdollisesti parempaa piileskelemispaikkaa. Talojen katoilta olisi ehkä hyvä näkyvyys, mutta mitenköhän lie sieltä pääsisi huomaamatta pakenemaan jos tulijat olisivat aikeissa jäädä pidemmäksikin aikaa. Kuja näytti tällä haavaa parhaalta paikalta piileskellä, tuskimpa jätteiden täyttämän pimeän loukon koluaminen kiinnostaisi tulijoita.
Lähemmäs rojun täyttämää kujaa päästyään Daergariksi esittäytynyt puoliörkki kääntyi ja näytti hetken verran etsiskelevänsä jotain, ja nopeasti tuo löysikin etsimänsä ja asteli puoliksi hajonneen tynnyrin luo, jonka sisältö oli valunut enimmäkseen maahan. Parilla reippaanlaisella riuhtaisulla tuo sai kiskottua yhden tynnyrin heikonlaisesti kiinni olevista laudoista käteensä, ei ehkä mikään paras mahdollinen lyömäase, mutta hätätapauksessa kuitenkin tyhjää parempi. Hieraisten hieman kipeää olkapäätänsä palasi tuo takaisin kujan suulle odottelemaan jotain tapahtuvaksi käyrä puupalikka toisessa kädessään. "Ihan vaan kaiken varalta...", selitti tuo toiselle miehelle hankintaansa.
|
|