|
Post by lonelywolf on Jun 28, 2007 14:01:18 GMT 3
Ziró olisi antanut mitä vain, jos olisi voinut saada kuumuuden lakkaamaan edes pieneksi hetkeksi. Tällainen kuumuus on täysin jotain muuta kuin inhmillistä, ja sitä paitsi sitä on jatkunut jo melkein kuukauden päivät. mies ajatteli kävellessään kohti linnansalia kivistä pihakäytävää pitkin. Ja miksi ihmeessä ylimmäiset haluavat tavata minut juuri nyt? Minun tietääkseni olen pysynyt aloillani, enkä ole ryhtynyt luotsimaan minkään näköistä vihajoukkoja toisia vastaan. Ziró mietti, ja pyyhkäisi helmeilevät hikipisarat otsaltaan kämmensyrjällä. Siitä ei ollut kauaa kun mies kumppaneineen oli saapunut laaksoon, ja oli ottanut yhteen sitä hallitsevien ylimmäisten kanssa. Kansalaiset eivät olleet unohtaneet välikohtausta, mutta olivat silti liian peloissaan tehdäkseen mitään asialle. Catherine osasi olla viehättävä, mutta tappavan vaarallinen suuttuessaan, kuten kaikki naiset välillä. Mutta se oli uskomatonta miten kohtalo toikaan heidät yhteen sinä eräänä iltana vuoren juurella pienessä kylässä, kun Zirón oli määrä lähteä vuorelle ja kuinka neito oli pelastanut miehen hengen myös, josta syystä oli heidän molempien lähdettävä kylästä pois. Ei karatakseen naimisiin, vaan pelastaakseen kylän heidän takaa-ajajiltaan jotka varmasti edelleen kuumeisesti heitä etsivät.
Ziró hoiperteli kuin unessa pitkin piha käytävää, kunnes oli törmätä läheiseen seinään jolloin viimein tuntui järki palaavan päähän - jos sitä nyt edes hänellä olikaan, varsinkin jos Catherine oli oikeassa. Mies naurahti itselleen muistellessaan neidon kanssa käymiään riitoja aikaisemmin, ja hän muisti myös sen kuinka kovaa toinen osasikaan lyödä. Valtaisa kaariovi välähti näkyviin Zirón kääntyessä käytävän kulmauksesta pihalle, jossa vartiossa - kuten normaalisti, oli tusinan verran linnan parhaimpia miekkamiehiä. Ovi peitti suurimman osan sisäänkäynnistä, mutta tällä kertaa oli se auki mikä oli omituista, sillä yleensä ovia pidettiin visusti kiinni. "Ehkäpä kuumudella on omat syynsä tähän.." hän sanoi hiljaa itsekseen. Ja meillä. kuului ääni miehen pään sisällä.
Pieni lohtu kumminkin kohosi Zirón sisällä aina hänen ollessa linnassa käymässä, sillä sisällä oli aina hieman viileämpää kuin ulkona auringon alla. Muutamat palvelusneidot kiiruhtivat heti miestä vastaan tämän astuessa ovien sisäpuolelle, juosten heidän pitkissä värikkäissä mekoissansa. Miten ihmeessä he pystyvät käyttämään moisia tässä helteessä, ja sisätiloissa vielä. mies ajatteli vilkuillessaan kulmiensa alta heidän vaatteitaan. "Arvon Lordi." sanoi yksi neidoista niiaten syvään samalla kuin jatkoi: "Teitä odotetaan jo auringonsalissa. Miten ihmeessä te voitte tulla näin myöhään vaikka tietojemme mukaan sanansaattajat tavoittivat teidät monta hetkeä sitten?" Ziró nyökkäsi kevyesti välittämättä, mutta huomasi että neito ei kertaakaan katsonut suoraan häneen, mikä ei ollut uutta. Monet välttelivät hänen katsettaan, ja jäänsinisiä silmiään. Catherina taisi olla ainoa joka pystyi katsomaan häneen ilman, että tärisi pelosta tai hämmenyksestä. "Voit mennä." Mies sanoi käskevästi, ja jäi katsomaan palvelusneitojen niiailevan hänen suuntaansa ennen kuin lähtivät puoli juoksua kuka mihinkin suuntaan, jäämättä sen enempää hänen lähelleen kuin oli pakko.
Hänen oli ikävä Catherinea, hän tiesi aina mitä tehdä tällaisissa tilanteissa. Ziró oli aina ollut huono kommunikoimaan muiden ihmisten kanssa tai antamaan kunnon vastausta kysymyksiin, mutta neidolla oli aina sana valmiina. Mutta minkäs hän sille mahtaa, että käsky oli tulla yksin. Tai pikemminkin kehoitus. Mies ei ottanut sen enempää käskyjä keneltäkään, vaikka kyseessä olisi ollutkin kuningas tai vastaava. Vaikka Ziró tunsikin magian, ja oli sitä opiskellut ei hän silti sitä käyttänyt itsensä viilentämiseen auringon paahteessa, sillä hän tiesi sen olevan vaarallista jos hän punoisi magiaa toisen maagien lähistöllä. Sillä mies vain paljastaisi hänen vihollisilleen olinpaikkansa, ja vaarantaisi sekä itsensä että Catherinen hengen. Ziró kirosi äänekkäästi, kunnes muisti että käytävillä käveli muitakin ihmisiä, toiset nopeammin aina kuin huomasivat hänen, toiset taas eivät halunneet edes myöntää miehen läsnäoloa. Mies kuuli paljonkin puhettu edessä olevasta salista ovienkin läpi, mutta ei vaivautunut edes koputtamaan, vaan työnsi mitään kysymättä ovet syrjään astuen aurinkosaliin.
Ylimmäiset sekä aateliset olivat kaikki kokoontuneet paikalla, ja olivat nähtävästi olleet kesken jonkin hyvän keskustelun kun Ziró saapui paikalle, levittäen kuoleman hiljaisuuden ympärilleen. "Te halusitte nähdä, ja täällä olen. Mutta silti minua tervehditään epäkunnioittavasti." mies aloitti pontevasti, ja katseli hetken ympärilleen. Hän tiesi hyvin minkä keskustelun oli keskeyttänyt, siitä puhuttiin jo laajalti. Ei vain aatelisten joukossa, vaan myös rahvaan. Huhut kertoivat linnan kirjastosta löytyneen vanhan "ennustuksen" olevan täytännössä. Ziró tiesi tämän, olihan hän itse lukenut kyseisen tekstin, mutta kyse olikin siitä että uskoiko hän. Teksissä kyllä puhuttiin vaeltavasta joukosta, jota johti kohtalon naruja pitelevä mies, ja joka piti monien satojen elämiä käsissään. Että tämän saapuessa toisi hän mukanaan aamunkoiton.Jos he tätä poltetta luulevat aamunkoitoksi, niin polte heidät periköön.. hulluutta tämä on, ei mitään muuta. Ziró ajatteli katsellessaan paikalla olijoiden kasvoja.
"Kyllä. Olen lukenut ennustuksen tekstin. Mutta tämä kuumuus.. polte, myönnän se on epäinhimillistä, mutta voitteko todella uskoa sen olevan hyvä jos se polttaa talonne ja kasvinne. Millä ja miten te sitten elätte?" mies viimein jatkoi. "Tämä ei tule luonnosta, vaan tässä on takana jotain suurempaa. Paljon suurempaa. Josta syystä aion itse mennä henkilökohtaisesti ottamaan selvää asiasta, sillä luulen tietäväni mistä on kysymys. Mutta kun palaan, odotan parempaa." Ziró lausahti, ja asteli ulos salista kuullen takaaltaan pientä kuiskailua: "Ja hän pitää satojen elämiä käsissään.." se harmitti häntä. Voi luoja.. olisi pitänyt tuoda Catherine mukanani, hän olisi tiennyt mitä tehdä. Mihin oikein olenkaan ryhtymässä, edessä häämöttää syvä kuilu eikä siltaa ole ja jos hyppään pimeys nielee minut kokonaisena. mies ajatteli ja katsoi alas kaupunkiin. Mitähän Catherine mahtaa tehdä. hän mietti, ja lähti kävelemään mutkittelevaa pihakäytävää pitkin takaisin.
Oli suorastaan ihme ettei Ziró törmännyt keneenkään kaupungin asukkaisiin hänen kävellessä takaisin kohti pientä taloa kaupungin laidalla, jonka mies oli ottanut haltuunsa itsellensä ja Catherinelle. Useammin kuin kerran oli hän joutunut monien ihmisten piirityksen alaiseksi heidän vain halutessa nähdä edes palanen siitä, kuka oli pistänyt paikat sekaisin. Kuumuus. Sen on pakko olla magian aiheuttama. En tosin kertaakaan vielä ole kuullut puhuttavan niin suurista voimista, että ne pystyisivät muuttamaan maan ilmaston kerrassaan sietämättömäksi. Ziró ajatteli, kerratessaan päässään keskustelua joka oli käyty ylhäällä linnan salissa. Mies kierteli alhaalla kaupungissa vailla päämäärää, milloin missäkin kujalla vajonneena mietteisiinsä. Hänen saavutettuaan talo missä tällä hetkellä asui Catherinen kanssa mies laski kätensä ovenkahvaan, mutta ei koskaan avannut ovea.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 28, 2007 19:07:49 GMT 3
Catherine harjasi hiuksiaan pitkän peilin edessä tutkien peilikuvaansa tarkkaan. Hän ei ollut erityisen tyytyväinen näkemäänsä, mutta päätti antaa sen olla häiritsemättä itseään kovin. Ei sitä kukaan kuitenkaan tulisi näkemään. Zirón lisäksi. Tyttö lisäsi mielessään ja harmistuen hieman. Mies oli kylmästi jättänyt tytön pieneen taloon, jonka tämä oli hankkinut jollain keinolla heidän haltuunsa, eikä Catherine pitänyt siitä että hänet jätettiin noin vain yksin paikkaan, jossa ei tiennyt mitä voisi tehdä sisällä istumisen lisäksi. Catherine teki itselleen nopeasti kauniin nutturan, kuten hänen kuului. Hän olisi kyllä mielummin pitänyt hiuksensa auki. Tyttö loi vielä viimeisen silmäyksen peiliin tyytyen näkemäänsä, ennen kuin vaihtoi huonetta, jättäen peilin viimein rauhaan.
"Turhauttavaa!" Catherine huokaisi silmäillessään vaatekaappinsa sisältöä. Hänellä ei ollut oikeastaan mitään mitä nainen tarvitsisi elääkseen sivistyksen keskellä. Tytön tumma viitta roikkui vasemmalla, hänen repaleisen mekkonsa vieressä. Valinnan varaa ei ollut paljoa, joko hänen vanha asunsa, tai hyvin epämukava, mutta uusi mekko. Valinnan ei pitäisi olla vaikea. Catherine ajatteli. Mutta oletettavasti olemme menossa tänään vielä jonnekin.. Päättäen lopulta ottaa mekoista uudemman, ajatellen että kauneuden eteen tulee vähän kärsiä. Tyttö vaihtoi vaatteet nopeasti päälleen, viitan mukaan lukien, ja vilkaisi ikkunasta ulos. Aurinko paistoi edelleen, yhtä polttavana ja kuumana kuin kuukausi aiemminkin, huokaisten hiljaa. Aurinkoa, aurinkoa, aurinkoa, koska on sateen vuoro? Hän ajatteli turhautuneena sulkiessaan vaatekaapin oven. Ei häntä auringon paiste haitannut tai joka päiväinen kuumuus, mutta kun sitä joutuu joka päivä katselemaan, kuinka hyötykasvit kuihtuvat, siihenkin kyllästyy lopulta. Vaihtelu virkistää. Hän ajatteli, ja vilkaisi toiveikkaana taivaalle. Ei pilven hattaraakaan, tietenkään. On turha toivoa mitään muuta kuin auringon paistetta.
Catherine käveli ulos makuuhuoneesta, keittiöön, alkaen valmistamaan päivällistä hänelle ja Zirólle. Koko aamupäivä oli ollut kovin hiljaista, miehen ollessa poissa näköpiiristä, Catherine kuitenkin alkoi arvostamaan näitä yksin vietettyjä hetkiä pikku hiljaa enemmän ja enemmän, olihan hän viettänyt suurimman osan elämästään vuoristossa, kaukana kaikesta hälystä. Hänen olisi pitänyt kyllä jo palata.. Catherine ajatteli hieman huolestuneena, saadessaan päivällisen, riisiä ja vihanneksia, valmiiksi. Liha oli päässyt edellisenä päivänä loppumaan, eikä hän ollut muistanut ostaa sitä lisää, tietäen Zirón pitävän kasviksia köyhänä ateriana. Tyttö meni ovelle, avaten oven raolleen, vain huomatakseen miehen seisovan ulkopuolella. Catherine hämmästyi ja avasi oven kokonaan, varoen satuttamasta miestä. Joko jotain oli tapahtunut, tai sitten mies oli vaipunut, kuten monesti ennenkin, vain mietteisiinsä huomaamatta ympärillään olevaa maailmaa.. Tyttö ajatteli ja laski kätensä miehen olkapäälle herättääkseen tämän huomion.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 28, 2007 22:21:54 GMT 3
Ympärillä pyöri sumua, ja maisema vaihtua tasangoksi Zirón astuessa unten maailmaan. Hän antoi katseensa kiertää hetken, ja muutamalla harppauksella mies asteli jo tutuksi käyneen vuoren rinteellä olevassa metsässä. Unten maailmaa voisi kutsua oman maailmamme peilikuvaksi, se mikä oli myös toisessa heijastui myös toiseen. Mutta ajan ja paikan säännöt eivät koskettaneet unten maailmaa, mikä vahvisti paikasta toiseen liikkumisen silmänräpäyksessä. Mies antoi mielensä avartua, tulla äänikopaksi maailmalle ja antautui virran vietäväksi huutaen kutsunsa eteenpäin: "Minä kutsun teitä ystäväni, minun veljeni! Aika on jälleen tullut, minä tarvitsen apuanne! Maailma on rikkoutunut ja niin olen minäkin, ja korjataksemme jäljet on teidän tuotava itsenne esiin ja valittava puolelle taistelun edetessä!" Mies kuuli vaimeita ääniä päässään hiljennyttyään. Sudet olivat kuulleet hänet. Metsästä poistuttuessaan ei ulos tullut enään ihminen, vaan iso valkeaturkkinen susi jäänsinisine silmineen joka pian katosi näkyvistä.
Ziró hätkähti hereillä tuntiessaan pehmeän ja lämpimän käden olkapäällään, ja huomasi seisovansa vastatusten Catherinen kanssa. Tuo neidon pehmeä hymy sai hänet aina iloisemmalle mielellä, vaikka edessä olisikin odottanut väistämätön sota. "Tulin takaisin." mies sanoi hiljaa vastaten hymyyn, ja astui neidon perässä taloon sisään, sulkien oven takanaan. "Olen pahoillani, että sinut näin jätin yksinäisyyteesi. Mutta toivon että ymmärrät, että oli minun saatava ylimmäiset ruotuun ennen kuin olisi puhjennut kapina. Heidän on tiedettävä kuka heitä todella johtaa." Ziró aloitti, ja kävelikin suoraan keittiöön seuraten nenäänsä joka tuntui kertovan että ruokaa olisi tarjolla jo. "Mitä tekisinkään ilman sinua." mies naurahti kuullessaan vatsansa äännehtivän. He molemmat tiesivät miehen ruuanlaiton taidot, ja siitä olikin jo sovittu heti alussa että Catherine hoitasi sen puolen ilman vastaväitteitä. "Oletko kenties menossa jonnekkin vai oletko tälläytynyt vain minua varten?" Ziró lausahti huomatessaan "tavalliset" naisen vaatteet neidon yllä. "Ehkä vain olen tottunut näkemään kuluneet matkavaatteet ylläsi." hän jatkoi, ja mittaili katseellaan Catherinea ennen kuin sanoi hiljaa: "Näytät kauniilta nuo ylläsi."
Nopeasti mies katsahti toiseen suuntaan, ja teki parhaansa yritäen vaihtaa aihetta. "Mitä hyvää mahtaa tänään olla." hän kysyi haistellen ilmaa. Ziró ei vielä ollut koko päivänä ehtinyt syödä muruakaan, hänen täytyessä juosta asioillaan heti aamun valjetessa joten hän olisi jopa valmis syömään pieniä kiviä jos mitään muuta ei olisi saatavilla. "Ylimmäiset ovat huolissaan yllättävästä sään muutoksesta meidän saavuttua." mies lausahti katsellen koko ajan kiilto silmissä pataa kohden. "He jopa ovat valmiina syyttämään meitä tapahtumasta, joten saadakseni heidät hiljenemään lupasin ottaa asiasta selvää. Mutta ensin ajattelin käyttää hyväkseni linnan suurta kirjaston kokoelmaa, joten meillä on vielä muutama päivä varaa, ennen kuin lähden." hän jatkoi istuen pöydän äärelle. "Minä lähden kahden päivän kuluessa, voit jäädä jos siltä tuntuu. Uskon että ylimmäiset ottavat mielellään sinut huostaansa jos minä niin käsken, mutta tällä kertaa annan sinulle vaihtoehtoja sen sijaan että väkisin sinut veisin mukanani, kuten kävi rakkaalle kotikylällesi vuoriston reunalla." Ziró katsahti ylöspäin Catherinen silmiin ja yritti hymyillä. Siitä ei olllut kuin muutama kuukausi kun he olivat vasta saapuneet, ja nyt jo hän joutuisi lähtemään uudestaan. "Mutta neuvottelut käyvät aina paremmin vatsa täynnä." mies sanoi ja virnisti neidolle.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 28, 2007 23:50:54 GMT 3
Catherine katsahti mieheen hieman ihmeissään, kysyvästi. ”Tulit takaisin mistä?” Hän kysyi hiljaa, niin hiljaa ettei mies sitä luultavasti kuulisi, katsoen samalla miehestä pois. Kohauttaen tämän jälkeen olkapäitään hieman. ”Ai mitä tekisit?” Catherine naurahti ja lisäsi. ”Tuohon taidan jättää vastaamatta..” Luoden samalla kujeilevan katseen mieheen, seuraten tätä keittiöön, missä ruoka oli jo valmiina syömistä varten. Kattaus tosin vain puuttui. Vastaukseksi miehen toiseen kysymykseen Catherine sanoi viileästi. ”Olemme nyt sivistyksen parissa, ja naiselta odotetaan tietynlaista pukeutumista ja käyttäytymistä..” Peittäen samalla kohteliaisuuden aiheuttaman hämmennyksen ja epävarmuuden olon mieheltä kokonaan. Hän ei ollut vieläkään tottunut kohteliaisuuksiin, eikä luultavasti koskaan tottuisikaan. Välittämättä miehen hetkellisestä epävarmuudesta Catherine käveli padasta yläviistossa sijaitsevalle kaapille, ottaen sieltä lautaset ja lasit. Vieden ne pikaisesti pöytään, palaten hakemaan lusikat laatikosta, joilla he söisivät muhennosta. ”Noin, haluaako herra aloittaa ruokailun nyt, vai heti?” Tyttö kysyi teennäisen kohteliaasti ja kallisti päätään hymyillen. Asettaen kasvoilleen mahdollisimman viattoman ilmeen. ”Tänään olisi tarjolla riisiä ja vihanneksia, toivottavasti kelpaa” Hän jatkoi yrittäen pitää samalla samaisen ilmeen kasvoilla, joka itse asiassa oli suhteellisen helppoa hänelle.
Catherine huokasi hiljaa kuullessaan miehen uutiset ylimmiltä. Hän ei oikein pitänyt tilanteesta. Miksi näin käy aina? Tyttö kysyi itseltään antaen katseensa laskeutua hetkeksi maahan. ”Luuletko voivasi päästä minusta näin helpolla eroon?” Catherine kysyi mieheltä jatkaen sitten päättäväisesti, ehkä hieman uhmakkaastikin. ”Turha odottaa, että jäisin tänne homehtumaan. Tulen mukaasi.” Hän ei halunnut ajatella koko kylää, mutta miehen mainitessa siitä kylän kuva nousi hänen silmiensä eteen kadoten hetken kuluttua. Vaikka eihän hän siellä kovinkaan paljoa ollut näiden vuosien aikana viipynyt, oikeastaan ei yhtään jos ei lasketa kertaa kun hänet pakolla sinne raahattiin. Tyttö oletti, että isänsä palkkaamat häntä seuraavat ihmiset, ne jotka eivät olleet tyttöä kylään silloin raahaamassa, eivät olleet saaneet tietoja tapahtuneesta, vaan yrittivät yhä saada tyttöä mukaansa kylään. Tuhoutuneeseen kylään. Catherine lisäsi katkerasti. Tyttö yritti työntää nämä asiat mielestään, onnistuikin tässä vain vaivoin. Hän laittoi ruokaa, huomaamattaan, heidän molempien lautasille, virittäen hymyn kasvoilleen kääntyessä takaisin mieheen päin. En saisi ajatella näitä asioita enää.. Tyttö ajatteli laskiessaan lautaset pöydälle.
Äkillinen jälleen näkemisen ilo oli jo haihtumassa tytöstä, mutta häntä ei näyttänyt sitä ulospäin. ”Minne muuten olemme lähdössä täältä?” Catherine kysyi heidän istuuduttua pöydän ääreen. Tyttöä kiinnosti minne hän oikein oli lupautunut lähtemään, toivoen sen olevan kaukana tylsästä, paahtavasta auringosta. Jossain, missä hän voisi taas tuntea puhtaan, kylmän järviveden ihollaan ja kuulla ystäviensä uutiset. Ruoka taasen, oli tytön mielestä suhteellisen mautonta, mutta täyttävää ja terveellistä. Se oli ruokaa, johon helposti kyllästyi jo parin lusikallisen jälkeen. Ziróa ruoan mauttomuus ei puolestaan näyttänyt haittaavan juuri lainkaan, joten tytöllä oli hyvää aikaa ajatella tulevaa, odotellen samalla miehen vastaamista. Catherine ei haitannut ainainen muuttaminen, hän oli jo tottunut siihen, mutta matka itsessään, siinä oli jotain mistä tyttö ei pitänyt. Jotain häiritsevää, ehkä jopa hieman pelottavaa. Antamatta asian sen enempää häiritä itseään tyttö nosti katseensa puoliksi syödyltä lautaseltaan mieheen, odottavana.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 29, 2007 14:07:24 GMT 3
"Ja vielä kysyt." Ziró naurahti ja otti kiitollisena lautasen Catherinelta täyttäyen sen ääriään myöten padasta, ja oli aloittamassa syömään kunnes tajusi näyttävänsä tyhmältä ilman lusikkaa. Mies ei kumminkaan ehtinyt nostaa edes katsettaan kun neito toikin hänelle jo sen, jonka jälkeen Ziró söikin sen kummempia valittamatta. Saatuaan noin kolmanneksen lautasestaan syötyään mies kohotti katseensa Catherineen. "En tietenkään uskonut pääseväni sinusta niin helpolla, mutta en myöskään ole mitään sitä vastaan että tulet mukaan. Minä ajattelin vain jos olisit saanut tarpeeksi minusta ja seikkailuistani jo, mutta näyttää siltä että minä edelleen vain haaveilen." mies vastasi lopulta neidon kysymykseen, ja jatkoi syömistä kuin olisi nälkää nähnyt viimeiset vuodet, mikä tosin piti enemmän kuin hyvin paikkansa. Todettuaan sen että Catherine ei vielä ollut saanut tyydyttäviä vastauksia, mies nosti jälleen vastahakoisesti päänsä lautasestansa ja alkoi puhua monotonisella äänensävyllä: "Minne olen päättänyt mennä, sitä en vielä tiedä. Mutta sen tiedän että polte tulee seuraamaan meitä minne ikinä sitten päätänkin lähteä. Pelkään että tämä tapaus ei ole vain täällä laaksossa, vaan myös muu maailma on kokenut ikävän kosketuksen. Magian kosketuksen." hän katsoi pitkään neidon ilmettä kuin yrittäen valmistaa häntä tulevaan.
Syötyään Ziró nousi nopeasti pöydästä , vieden astiansa hellan viereen missä kuuma vesi olikin jo valmista kääntyen vasta sitten takaisin kohti Catherinea. "En tiedä kuinka paljon sinä tiedät tästä vanhasta mytologiasta, ja magiasta mutta sen taitajat eivät ole mitään heikkoja." mies lausahti hieman vihaisen tuntuisena mainitessaan maagit ennen kuin aloitti opetuksensa: "Ennen magian pystyi tuntemaan ja melkein kuka tahansa olisi voinut kouluttaa itsensä sen taitajaksi. Mutta se oli ennen maailman rikkoutumista, ja nykyään tuo aika tunnetaan Legendojen Aikakautena." mies aloitti katsoen jäänsinisillä silmillään Catherinea yrittäen lukea hänen ilmeitään samalla kun jatkoi: "Maailma murtui magian käytön takia. Se tasoitti vuoret, siirsi meret toisiin paikkoihin, ja missä ennen oli meren pohja.. sieltä nousivat uudet vuoret. Magia lopulta teki lopun itsestään, ajaen kaikki sitä sisällään pitäjät hulluuteen. Ja ne jotka selvisivät.. katosivat historiankirjoista." Ziró puhui hiljaa, mutta silti miehen ympärillä tuntui todella kireä ilmapiiri. "Niitä minä metsästän.." mies lausahti silmissään hullun kiiltoa.
Ziró käänsi selkänsä neidolle, ja rupesi pesemään omia astioitaan. Hän tiesi että oli kertonut aivan liian paljon, liian paljon oli paljastettu eikä hänellä ollut enään mahdollisuutta kieltää. "Jos vielä tohdit tulla mukaani, niin lähdemme kahden päivän kuluttua. Ole valmis silloin." mies lopulta rikkoi hiljaisuuden, mutta ei kääntänyt päätään puhuessaan. Saatuaan omat astiansa puhtaaksi Ziró laittoi ne väärinpäin viereensä alustalle kuivumaan ja kääntyi Catherinea kohti. Mies ei hymyillyt.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 29, 2007 15:11:50 GMT 3
Catherine pystyi vain puolella korvalla kuuntelemaan miehen ”opetusta” magiasta. Kyllähän hän oli tuon jo ennestään tiennytkin, osittain, mutta ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa ennen kuin nyt. Tyttö oli hyvillään miehen kääntyessä hänestä poispäin. ”Olen valmis silloin.” Hän vastasi äänellä, joka oli mahdotonta kuulla tytön tunteita. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi sitäkään, että kuumuus olisi heidän syytään, ja seuraisi heitä. Hän ei pitänyt tästä. Catherine nousi ylös, hiljaa huokaisten, varoen katsomasta mieheen. Tyhjentäen lopun ruoan lautasestaan roska-astiaan, kykenemättä syömään enempää. Jonka jälkeen hän pesi astiansa. ”Lähden torille..” Tyttö sanoi ilmeettömänä. ”On joitain asioita, jotka joudun hoitamaan ennen lähtöä..” Ja nosti hupun päähänsä, verhoutuen kiitollisena sen varjoihin, ja kääntyi mennäkseen ulos. Hän ei uskonut miehen haluavan tulla mukaansa, mutta antoi hänelle siihen kuitenkin mahdollisuuden, joka jäi käyttämättä. Catherinesta huomasi, että hän halusi olla nyt yksin. ”Nähdään!” Hän huikkasi, yrittäen jäljitellä kepeää sävyä äänellään, sulkiessaan oven.
Tarvitsen huomaamattoman, paljon taskuja tai pusseja sisältävän vyön, ja kultaisen, kämmenelleni mahtuvan, medaljongin.. Catherine ajatteli yrittäen muodostaa kuvan siitä mitä hän oli tekemässä, sysäten ahdistavat ajatukset pois mielestään. Tyttö hahmotteli mieleensä kaupungin kartan, yrittäen löytää torin, jonne oli matkalla. Hän sulki mielestään kaiken muun, paitsi nämä kaksi asiaa. Kuljettuaan tovin Catherine katsahti kadun kulmassa olevaa nimeä, huomaten vain että oli kai kääntynyt ajatuksissaan jostain väärin. Sadatellen itseään tyttö kääntyi tulosuuntaansa, ja pian jo löysikin itsensä torilta. Hän oli vain huomaamattaan mennyt paikan ohi, eikä muuta. Catherine huokaisi kuuluvasti, saaden ihmiset tuijottamaan itseään. Tyttö nosti äkäisenä päätään, ei hän nyt noin erikoinen voinut olla, kunnes huomasi miten muut olivat pukeutuneet. Kaikilla, lapsilla mukaan lukien, oli kevyet viileät vaatteet, jotka pienikin liikkuminen sai liehumaan ja lepattamaan. Tajuten ihmisten tuijottavan häntä pukeutumisensa vuoksi, hänelle tuli hilpeä olo. Hänellä oli pitkä tumma viitta, joka oletettavasti näytti paksulta. He ihmettelevät, eikö minulla ole kuuma. Catherine ajatteli ja naurahti huppunsa suojista. Ei, ei hänellä ollut.
Tovin harhailtuaan, hän löysi tarvitsemansa kojun. Kojun, joka myi yrttejä, ja muuta parantamiseen tarvittavia asioita. Catherine katseli aluksi kauniisti kirjottua, koko nahkaista vyötä, jossa roikkui kymmenen hieman erikokoista pussukkaa, mutta luopui tästä kuullessaan sen hinnan. ”Anteeksi, haluaisin nähdä halvimman tällaisen. Kiitos” Catherine sanoi kohteliaasti vanhalle naiselle, joka kojua piti. Pian hän saikin jo silmiensä eteen muutamia vaihtoehtoja, joista hetken tingittyään, valitsi nahasta ja kankaasta valmistetun vyön, jossa roikkui kummallakin sivulla neljä pussukkaa. Tyttö kiinnitti vyön viittansa alle, ja jatkoi matkaansa, toivoen rahojensa riittävän vielä medaljonkiin.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 29, 2007 23:08:04 GMT 3
Ziróa kummastutti se, että koko hänen elinaikanaan ei hän ollut havainnut ainuttakaan ihmistä, joka olisi suhtautunut hänen kertomaansa tällä tavalla, johon hän oli Catherinessa nähnyt. Neito ei tuntunut edes silmiään räpäyttävän, saati kysellä yhtään mitään sen tarkemmin. Kuin kaikki olisi täysin tuttua hänelle. Aikakirjoista ei hän ole kumminkaan sitä voinut lukea, sillä kukaan ei tiedä mitä Legendojen aikakaudella tapahtui, muut kuin he jotka ovat selviytyneet siitä hengistä, ja he jotka ovat vastuussa tästä. Eikä kukaan menisi kertomaan näitä.. muuten kuin vain ja ainoastaan tarinana, ja silloinkin he ovat varuillaan jokaista joka kyselee liikaa. mies ajatteli, mutta vaikka nyt luopuikin asian selvittämisestä, ei hän jättäisi sitä lepäämään ennen kuin selvittäisi mitä Catherine todella tiesi tai pahimmassa tapauksessa osasi. Voisiko todella olla niin että lähimmäinen ystävä onkin vihollinen.. maagi. Ziró mietti, mutta työnsi likaisen ajatuksen heti pois päänsä sisältä. Hän ei ole vihollinen, sen minä tiedän. Mutta miten hän tietää magiasta, sitä minä en tiedä. hän ajatteli, ja nosti hymyn kasvoilleen. "Huomaan että et todella aio jättää minua yksin asiassa." Ziró lausahti, kuullessaan neidon aikovan lähteä miltein heti hänen kertomansa jälkeen torille ostamaan tavaroita matkaa varten. "Mutta ole varovainen, koskaan ei tiedä milloin veitsi nousee oman selän takana." mies jatkoi, mutta saikin vastaukseksi vain näkemiin ja oven paukahduksen sen mennessä kiinni.
Kiusallinen hiljaisuus laskeutui taloon Catherinen jätettyä miehen yksin. Tältäkö se tuntuu, kun minä aina jätän hänet yksin pitemmäksi aikaa? Ziró mietti tuijottaen edelleen kiinni mennyttä ovea. Pikaisesti hän puki oman viittansa päälle, ja pisti hatun päähänsä kadoten itsekkin ulos. Mieheltä ei mennyt kauan Catherinen paikallistamiseen, sillä minne neito tuntuikin menevän niin aina hänen ympärillään tapahtui, ja jälleen oli hän oikeasssa. Ei ollut ihme että torilla kuhisi kuin muurahaispesässä, se oli kyllä normaalia. Vaikka kuumuutta olikin jatkunut jo jonkin aikaan, ei se tuntunut haittaavan kaupunkilaisten jokapäiväisiä askareita ja töitä. Muutaman kerran Ziró luuli nähneensä Catherinen, mutta päästyään lähemmäksi oli hän todistanut näössään olevan vikaa. Kojut tulivat ja menivät hänen ympärillään, mutta yhdessä tuntui olevan enemmän juorun aihetta kuin työtä. "Anteeksi, mahtoiko neito viitassa tästä kulkea ohitsenne?" mies kysyi, mutta ei jäänyt kuulemaan vastausta. Hän oli nähny tarpeeksi vanhemman naisen kasvoista. Ziró lähti juoksemaan katua alaspäin vauhdilla, sillä Catherine olisi vaarassa.
Mitä vanhempi nainen oli nähnyt, oli todella saanut hänet pahemmin säikähtämään ja syystäkin, mutta nyt miehellä olisi kiire jos haluaisi saada tekijän kiinni ennen kuin olisi liian myöhäistä. Miksi hän päästikään Catherinen yksin matkaan, kun väki oli muutenkin varpaillaan etsien joka hetki pienintäkin reikää heidän suojuksissaan. Ziró kurkotti mielensä yli lähettyvillä vaeltavien susien mieliin huutaen hädissään: "Keskellämme on vihollinen, olemme saarroksissa eikä meillä ole aikaa hukattavana. Haistakaa hänet ilmi!" ja sen suurempia sanomatta mies palasi oman päänsä sisällä kääntyä pimeämmälle kujalle varjoihin jatkaen juoksuaan. Mitä ihmettä Catherine oikein tahtoo ostaa tällaisesta paikasta, miksi ei hän kertonut minulla tarvitsevansa jotain niin olisin voinut auttaa tai edes tulla mukaan.. miksi olen näin sokea. Ziró ajatteli kuumeisesti, kääntyen jälleen yhden talon kulmauksesta, päätyen näin kaupungin länsi-osaan jossa kaikki tavernat oli, ja missä kaikki pohjasakka yleensä kokoontui. Pitkään ei hänen tarvinnut etsiä enään, sillä miehen onneksi hän pystyi jo aistimaan neidon kauempaa, mikä tarkoitti hänen olevan lähellä, mutta hän aisti myös toisen henkilön.
Tämä olisi paljon helpompaa jos minun ei tarvitsisi piileskellä varjoissa, vaan voisin olla kuten muutkin ilman salaisuuksia.. olla normaali. Ziró mietti ja kääntyi kohti kaupungin sivuporttia, jonka läheisyydeltä hän tunsi Catherinen olevan. Vaan mitä menetettävää minulla enään on, olen muutenkin lähdössä joten annetaan kaupungille muistettavaa monien vuosien ajaksi. Hän murisi itsekseen alkaen juostessaan muuttaa muotoaan, kunnes pian miehen tilalla juoksisi paljon nopeammin iso valkeaturkkinen susi jäänsinisine silmineen. Catherine oli vaarassa, nyt ei ollut varaa häviöön eikä piilottelulla ollut väliä tässä hädässä, ja pian hänen ympärillään juoksikin lauma muita tummempi turkkisia susia. Hänen veljensä olivat tulleet.
Ziró kuuli sen, salamurhaaja liikkui jo lähellä neitoa, hän kiihdytti juoksunsa niin nopeaksi kuin vain pystyi, antaen kehollansa kaikkensa toivoen ettei hän tulisi liian myöhään. Muutama sata jalkaa, sata jalkaa, matka alkoi kuroutumaan nopeasti umpeen hänen ja Catherinen välillä, mutta aika juoksi kilpaa heidän kanssaan. Viimein hän näki, tummaan pukeutunut hahmo veitsi kädessä ja neito hänen edessään. Enempää ei Ziró kestänyt eikä välittänyt vaikka Catherine näkisikin hänet, kunhan hän vain selviäisi hengissä. Hän kietoutui magiaansa, muuttuen takaisin ihmiseksi, punoi ilman virtauksia käsiensä ympärille ja loitsi. Ei kulunut hetkeäkään kun tummanpuhuva hahmo nousi ilmaan, raajat sojottaen ties mihin suuntiin hänen yrittäessä saada henkeä, mutta mies ei antanut periksi. Hän loitsi uudelleen, punoen ilmaan tulen virtauksia tällä kertaa lähettäen ne ilmassa sätkivän ihmisen ympärillä. Kertaakaan ei Ziró räpsäyttänyt silmiään, vaan ne pysyivät auki hohtaen aavemaista jäänsinistä valoa, kasvoillaan murhaava ilme muiden susien kerääntyessä hänen ympärilleen.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 30, 2007 12:03:03 GMT 3
Tarvittavat yrtit voisin kerätä matkan varrella, turha niitä täältä on kalliilla ostaa.. Catherine ajatteli, ja katseli ympärilleen tutkivasti. Koruja myyvät kojut olivat nähtävästi vielä tuonnempana, lännessä, lähellä sivuporttia. Hän oli jo jonkin aikaa sitten sulkenut mielestään ihmisten hälinän, mutta jokin tuntui nyt olevan hieman pielessä. Aivan kuin jokin tarkkailisi minua.. Catherine ajatteli hämmästyneenä, tätä tunnetta hän ei ollut tuntenut sitten heidän muutettua tänne. Kuin hetken mielijohteesta tyttö katsahti taakseen, eikä huomannut mitään ympäristöstä poikkeavaa. Havaiten vain iloisia ihmisiä toimittamassa joka päiväisiä askareitaan. Catherine ei kuitenkaan saanut tunnetta pois mielestään, se oli kuin häiritsevä hyönteinen, jonka läsnäolon tunsi mutta olentoa itseään ei nähnyt. Catherine katseli ympärilleen, huomaten oikeanlaisen kojun kauempana, suurehkon väkijoukon takana. Ihmiset olivat ryhmittyneet, kuin he katselisivat jotain. Lapsenmielinen kiinnostus valtasi tytön mielen, päättäen katsoa mitä väkijoukko oikein tuijotti. Catherine yritti tunkea itseään väkijoukon läpi, silkasta mielenkiinnosta, nähdäkseen edes vilaukselta mitä he katselivat. Tyttö nosti huppuaan, joka oli valahtamaisillaan hänen kasvojensa edestä. Hän vilkaisi kummallekin sivulle, kaikki tuntuivat olevan kiinnostuneita jostain muusta kuin tytöstä, jonka huppu melkein valahti. Hän ei huomannut hieman kauempana olevaa tummanpuhuvaa hahmoa, joka seurasi tarkkaavaisesti tytön jokaista liikettä, lievästi hilpeänä jopa.
Catherine, joka viimein oli päässyt läpi väkijoukon, katseli nyt hilpeänä silmänkääntäjää, joka avustajansa kanssa loi pieniä, ja tytön mielestä lapsellisen helppoja, illuusioita katsojien iloksi. Catherine huokasi hieman pettyneenä, hän oli odottanut jotain vähän parempaa, jatkaen sitten matkaansa eteenpäin. Mustanpuhuva hahmo, joka oli hetkeksi kadottanut kohteensa näkyvistä, joutui nyt siirtymään varjoisasta paikastaan. Catherine oli löytänyt tarvitsemansa kojun, ja keskitti nyt kaiken tarmonsa saadakseen myyjän ymmärtämään mitä hän oikein halusi. ”Tämä tässä, on kalleimmasta hopeasta valmistettu, jalokivi upotuksin koristeltu. Eikö se kelpaisi neidille? Ja entäs tämä, puhtainta kultaa ja mitä kauneimmat kaiverrukset. Ai että ei? Entäs tämä sitten..” Catherine huokasi turhautuneena myyjän sanatulvalle keskeyttäen sen tylysti kesken. ”Haluan kultaisen, avattavan medaljongin, jossa EI ole kaiverruksia, tai muuta ylimääräistä. Ymmärsitkö?” Ja vilkaisi terävästi mieheen, joka yritti kaupata hänelle kaikkea mitä vain sai kojustaan irti. Mies ei hetkeen saanut sanaa suustaan. Tämä ei ollut nähtävästi tottunut nais-asiakkaisiin jotka tiesivät mitä tahtoivat. ”Ei tarvitse tylyksi heittäytyä, neiti” Tämä vastasi lievästi loukkaantuneena, ymmärryksen valaistessa tämän kasvit. ”Hetkinen, minulla taitaa olla täällä yksi kappale...” Catherine pyöritti paljon puhuvasti silmiään huppunsa alla. Mitäs hän nyt on keksinyt.. Tyttö ajatteli ja loi pikaisen silmäyksen ympäristöönsä.
Myyjä nosti kojunsa kätköistä pienen, tumman rasian ja laski sen varovaisesti eteensä pöydälle. Catherine katsoi rasiaa lievästi ihmeissään, ja myyjän kehotuksesta avasi rasian. Tyttö nosti varovaisesti käteensä pienen kultaisen medaljongin, täsmälleen sellaisen mitä hän oli hakenutkin, tutkien sitä hartaasti käsissään. ”Otan tämän.” Catherine tokaisi hetken kuluttua, ja katsoi myyjää kysyvästi. ”Se medaljonki..” Myyjä aloitti. ”En oikeastaan..” ”Niin?” Catherine sano terävällä, kysyvällä äänellä, välittämättä lainkaan huppunsa valahtamisesta hänen päästään. ”En, tuota, oikein, voisi, tuota myydä sitä” Myyjä sai vaivoin sanotuksi, ja nielaisi kuuluvasti katsoen johonkin, pikemminkin tytön taakse, kuin tähän itseensä. ”Anteeksi kuinka?!” Catherine aloitti kimpaantuneena. ”Ensin näytätte minulle ja sitten sanotte, että ette voi myydä sitä minulle!? Anteeksi vain, tämä ei käy.. ” Tyttö jatkoi ja nosti katseensa, huomaten vasta nyt pelon miehen kasvoilla, ja kääntyi hitaasti tuntiessaan voiman purkautuvan takanaan, paljon vahvemman mitä silmänkääntäjä olisi voinut saada aikaan. Catherine huomasi tuijottavansa miestä, jonka tunsi vallan hyvin. ”Ziró!” Catherine kivahti, huomaten nyt tummanpuhuvan hahmon sätkivän ilmassa hänen lähellään, veitsi auringon valosta kiillellen. Zirón silmät hohtivat aavemaista sinistä valoa, joka sai kylmät väreet kiipeämään pitkin tytön selkää, ja jollaista tyttö ei ollut koskaan ennen nähnyt. Mitä on tapahtunut? Miksi hän on täällä? Catherine ajatteli vihaisena.”En tiedä mitä on tekeillä, mutta miksi olet täällä?” Tyttö sanoi nopeasti, hieman vihaisestikin.” Ja miksi tuo on ilmassa” Hän lisäsi katsoen samalla tiukasti miestä, painottaen huolella jokaista sanaa, erityisesti sanaa ”ilmassa”. Catherine kiiruhti miehen luo, medaljonki yhä kädessään. ”Nyt saat luvan selittää.” Hän ei ollut koskaan ennen tuntenut yhtä voimakasta energian purkausta, varsinkaan Zirólta. Catherine Katsoi miestä kysyvän hämmästyneenä, ja jokseenkin vihaisena, odottaen vastauksia.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jun 30, 2007 21:18:24 GMT 3
Ilmanpyörteet liikkuivat miehen ympärillä, tämän katseen naulitessa salamurhaajaa, joka edelleen oli noin kolmen metrin korkeudella maanpinnasta tulen pyöriessä hänen ympärillään. "Sinusta ei ole minulle enään tietoa, eikä hyötyä laisinkaan." Ziró sanoi suoraan jäätävällä äänellä salamurhaajalle. Äkisti tummanpukuinen alkoi huutamaan kuin tuskasta, ja kivusta miehen vallatessa hänen mielensä ja pakottaen sen hänen voiman alle. Huutoa kesti ehkä muutaman minuutin, kun se lopulta vaikeni yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja tulet nielaisivat hänet kadottaen loputkin todisteet siitä että toinen olisi joskus elänyt tällä aikakaudella. Sudet olivat kerääntyneet tiiviimmin Zirón ympärille, ja murisivat nyt vihaisesti estäen Catherinen pääsyä miehen luokse. "En tiedä ymmärtäisitkö sinä, jos edes selittäisin.." hän sanoi lopulta hiljaa neidolle, siirtäen vihaa täynnä olevan katseensa häneen. "En tiedä kuinka paljon sinä todella tiedät, sillä sen tiedän, että näet paljon enemmän kuin kerrot. Sinulla on omat salaisuutesi, kuten on myös minulla." mies jatkoi, antaen katseensa vihaisuuden haihtua pois. Hän haistoi ilmassa pelkoa. Olkaa rauhassa, hän on ystäväni, joka matkaa kanssani läpi ajan ja paikan. Ziró sanoi mielessään susille, jotka lopulta hajaantuivat sen verran että Catherine pääsisi läpi, jonka jälkeen sulkivat heidät jälleen keskellensä.
"Nimeni millä sinä tunnet minut on Ziró. Harmiton matkaaja joka etsii perhettään. Sen tarinan sinä tiedät, mutta oikea nimeni kuuluisi vanhalla kielellä lausuttuna Ta'Veren." mies sanoi päättäväisesti, toivoen mielessään ettei nimi merkitsisi mitään neidolle, mutta päätti lopulta kertoa kaiken, kun kerran oli aloittanutkin. "Olen Susimaagi, sudet ovat perheeni, ja veljeni, ja kyllä kuten varmaan olet jo miettinyt ja ihmetellyt niin minä olen yksi Legendojen Aikakauden maageja, jotka selviytyivät elossa hulluuden ja tuhon keskuudesta. En kertonut tätä siksi, koska et ollut valmis kuulemaan totuutta, mutta nyt tiedän että olet, sillä sinulla on oma kertomuksesi vielä kertomatta." Ziró katsoi pitkään Catherinea jäänsinisillä silmillään, mutta vihan sijasta olivat ne täynnä surua. Mies käänsi katseensa sekä selkänsä neidolle puhuen hiljaisella äänellä lähimmäisille susille, jonka jälkeen ne vain katosivat. "He tulevat kun aika jälleen on." hän sanoi hiljaa neidolle noustessa takaisin pystyyn, mutta ei hymyillyt edelleenkään, vaan näytti ahdistuneelta kuin kantaisi koko maailman taakkaa harteillaan. "Minunlaiseni ovat vastuussa maailman kärsimyksillä suuressa kuumuudessa ja poltteessa. Sen takia minä heitä metsästän, enkä aio levätä ennen kuin olen saanut heidät tuhottua, tai tuhoutunut itse sitä yrittäessäni."
Se lempeä matkailija Ziró johon Catherine oli tutustunut, tuntui olevan kuollut. Nyt hänen sijallaan seisoi kuin suoraan tarusta pudonnut mystinen olento, joka muutamalla sanalla pystyi ihmisen tappamaan helposti, edes puhkeamatta hikeen. "Lähden jo aamunkoitteessa matkaan, sillä tietyt syyt ja seuraukset ovat lyhentäneet aikaani, jota minulla ei enään ole tässä kaupungissa." mies lausahti omituisen arvuutellen, mikä ei ollenkaan kuulunut Zirón tyyliin. "Tee mitä sinun täytyy tehdä, voit joko uskoa tarinani, tai et. Mutta tehtäväni on edelleen sama, ja sen aion toteuttaa, joko sitten ilman apuasi ja seuraasi, tai sitten sinun kanssasi, aikaa sinulla on seuraavaan aamunkoittoon." hän sanoi lopuksi ja tyynesti vain käveli pois neidon luota, puoliksi toivoen että hän jäisi turvaan kaupunkiin, sillä minne hän oli menossa ei siellä mitään muuta ollut tarjolla, kuin kuolemaa. Taistelu Hyljättyjä vastaan oli alkanut.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jun 30, 2007 23:19:34 GMT 3
Catherine kavahti kauemmaksi huomatessaan susien piirittävän Ziróa. Hän katsoi miestä susien yli, jotka hetken päästä päästivät hänet tämän luokse, sulkien piirin tytön takana uudestaan. Hän ei tiennyt mitä ajatella, mutta kuunteli miestä hiljaa. Ta'Veren, Catherine lausui mielessään, muistellen missä oli aiemmin kuullut nimen, olettaen kuulleensa sen kauan aikaa sitten, vielä kun oli asunut isänsä kanssa kylässä. Siitä on pitkä aika, kun olen kuullut tuon nimen mainittavan, tai yleensä koko aikakauden. Miksi se on tullut esille nyt? Catherine lisäsi, punniten asioita mielessään. Hänen pitäisi rauhassa selvitellä ajatuksensa ja muistonsa, mutta pelkäsi ajan käyvän liian vähiin. Tyttö ei enää tiennyt mihin pitäisi uskoa ja kehen luottaa. Miehen poistuttua Catherine jäi hetkeksi kuin jähmettyneenä seisomaan, osaamatta oikein tehdä mitään. Hän ymmärsi hyvin miehen tuskan. Lopulta, ihmisjoukon harvennuttua melkein kokonaan, tyttö sai itseään niskasta kiinni ja nosti hupun jälleen päähänsä, lähtien kävelemään kojulle josta oli aikaisemmin päivällä uuden vyönsä ostanut. Aikaa oli oletettua vähemmän, ja hän tarvitsi kaiken itseltään liikenevän voiman selvittääkseen oman kantansa.
Catherine löysi, jotenkin, yrttejä myyvälle kojulle. Vanha nainen istui sen takana, edelleen, katsoen tyttöä nyt avoimen tutkivasti. Myyjä tuntui vaistoavan edessään seisovan nuoren naisen tarpeet, ja ojensi tälle joukon huolella pakattuja yrttejä vienosti Hymyillen. ”Tulet tarvitsemaan näitä matkallasi” Nainen sanoi ja sulkien toisen silmänsä hetken sadasosaksi, kuin tietäisi mitä tulisi tapahtumaan. ”Et tehnyt väärää valintaa, älä sitä pelkää” Tämä jatkoi. Catherine tuijotti naista hämmentyneenä, hieman pelokkaanakin. Miten nainen tiesi.. Enhän ole vielä edes päättänyt.. Catherine ajatteli hämmentyneenä ja sai jotenkin soperrettua kiitoksen naiselle, maksaen ostoksensa hiljaa, mutta kiitollisena. Tyttö lähti kojulta vaiteliaana, yrittäen muistaa, missä oli nimen viimeksi kuullut. Lopulta hänen oli pakko istahtaa ensimmäiselle löytämälleen penkille ajattelemaan. Tällä välin torin hyörinä alkoi pikkuhiljaa olla jo lopuillaan, ja ihmiset alkoivat palata koteihinsa, antaen tytölle hiljaisuuden jossa miettiä rauhassa. Catherine ajatteli vuosi vuodelta, päivä päivältä taaksepäin. Kuinka hän oli tavannut Zirón, kuinka kylä oli tuhottu. Aina siihen päivään saakka kun hän sai kuulla isänsä suunnitelmista hänen varalleen. Ja siitä aina vain taaksepäin, päivään kun hän oli juuri saanut tietää osaavansa taikoa, jolloin hänelle alettiin antaa yksityisopetusta taikuudesta ja sen historian eri käänteistä. Tyttö oli niin uppoutunut ajatuksiinsa, ettei huomannut yön saapumista.
Catherine alkoi, vähä vähältä, muistaa. Nimi, Ta'Veren, oli mainittu kun oli puhuttu legendojen aikakaudesta, sen maageista, hulluudesta, saavutuksista. Tyttö samalla ymmärsi, ja ei ymmärtänyt Ziróa. Ymmärtäen myös, että hänen tehtävänsä oli auttaa miestä. Kun tyttö viimein sai ajatuksensa selvitettyä oli yö jo pitkällä, ja hänellä kylmä, kuitenkaan tämä ei ollut sitä tavanomaista kylmyyttä, joka aiheutuu yön viileydestä. Ei, enemminkin sisäistä kylmyyden tunnetta, kuin pelkoa tulevasta, eikä tyttö halunnut pelätä. Catherine nousi ylös kangistuneena, kiiruhtaen parhaan kykynsä mukaan paikkan, jota näinä päivinä oli saattanut kutsua kodiksi, josta hänen olisi lähdettävä. Hän oli väsynyt, mutta vielä ei ollut aika nukkua. Vielä hetki.. Tyttö ajatteli, maanitellen itseään jatkamaan. Hän oli päässyt, vihdoin viimein, ovelle joka johtaisi paikkaan, joka tällä hetkellä oli tytölle kuin koti. Avaten oven hiljaa, tyttö luikahti sisälle, toivoen, ettei mies häiritsisi häntä, mennen suoraan makuuhuoneeseensa. Jossa hän alkoi järjestelemään asioita valmiiksi huomista lähtöä varten, kuten lajittelemaan yrttejä omiin, niille tarkoitettuihin pussukoihin vyöhön. Catherine otti vanhan, ja sitäkin kuluneemman, pukunsa esille, laskostaen sen tuolille. Matkalle ei kannattanut lähteä vähänkään epämukavissa vaatteissa, sen hän oli huomannut. Tyttö tuumi, ottaen myös toisen vyönsä, jossa hänen tikarinsa riippui, esille, laittaen tämänkin tuolille pukunsa ja yrttivyönsä seuraksi. Tyttö huokaisi syvään rentoutuen lopulta, ja istuutui helpottuneena keskelle sänkyään, kaatuen melkein saman tien ,nukahtaen, jaksamatta edes riisua epämukavia vaatteita päältään. Vain viitan hän oli heittänyt naulaan, oven luokse, saappaidensa yläpuolelle.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 1, 2007 19:23:40 GMT 3
Ziró istui puisen pöydän ympärillä keittiössä hiljaa miettien, ja oli juuri nousemassa kun kuuli oven avautuvan hiljaa nähden Catherinen livahtavan sisään mahdollisimman meluttomasti kadoten samantien omaan huoneeseensa. Mies jäi portaiden alapäähän kuuntelemaan mitä neito mahtoi tehdä, mutta hiljaisuuden laskeutuessa taloon luuli hän Catherinen menneen nukkumaan jolloin avasi oven ja lähti kirpeään yöilmaan. Ziró käveli kaupungin katuja yksinään hiljaisuudessa, minkä rikkoivat vain hänen askeleidensa melu käyden samalla läpi aamun suunnitelmaa. Olisi parempi jos neito ei tulisi mukaan, vaan minä tiedän tarvitsevani häntä tulevassa, mutta samalla minä tarjoan hänelle vain kuolemaa ja kylmyyttä sekä pimeyttä. Sillä sinne minne minä aion ei siellä aurinko paista ja kuolema leijuu ilmassa. mies ajatteli, ja avasi oven yhteen kaupungin majataloista.
Päät kääntyivät lähes heti, kun ihmiset tunnistivat kuka oli astunut sisään, mutta jatkoivat pian juomiensa parissa, mistä Ziró oli kiitollinen. Mies istui lähimmälle vapaalle tuolille eräässä nurkkapöydässä, eikä kauaa kulunut kun isäntä tuli jo utelemaan mistä oli kysymys ja mitä hän halusi. "Jos arvon Lordi etsii yöpymis paikkaa, niin täällä olisi juuri sopivasti teille huone valmiina. Huone on kuin suorastaan tehty kuninkaallisille, joten uskon teidän oleva kovin tyytyväinen siihen." hän aloitti, mutta Ziró heilautti kättänsä vaientaakseen toisen. "Kuules Tom, kuinka monet kerrat olen pyytänyt että kutsut minua nimellä." mies aloitti, ja käänsi katseensa tiskin taakse jatkaen: "Tänä yönä minä olisi kiitollinen seurasta sekä siitä, jos antaisit minulle mahdollisuuden kostuttaa kurkkuani." Siinä samassa majatalon pitäjä jo puoliksi juoksi tiskin takana sijaitsevaan huoneeseen kadoten sinne hetkeksi.
Ziró oli ehtinyt ottaa vain piippunsa esiin, kun isäntä Tom jo tuli takaisin puolijuoksua kantaen käsissään kaupungin parasta olutta, mistä hän oli kovin ylpeä ja se kyllä maistoikin juomasta. "Arvon Lordi minä.." Tom aloitti, mutta sain takaisin murhaavan katseen mieheltä. "Tarkoitan siis Ziró." hän korjasi nopeasti ennen kuin jatkoi: "Mikä siis suo minulle tämän kunnian, että valitset minun majataloni kaupungin kaikista muista?" Ziró katsoi hetken kattoa, kuin miettien mitä vastaisi, samalla kun täytti piippuaan tupakalla. "Tom, olen lähdössä. Aamunkoitteessa." mies aloitti. Tom katsoi miestä kuin olisi aaveen nähnyt, ja haukkoi henkeä kuin ei olisi kuullut juuri mitä Ziró oli sanonut. "Kuulit kyllä oikein Tom, mutta syy miksi täällä olen on se, että tarvitsen kaksi hevosta, mielellään suht hyvässä kunnossa ja jotka kestävät pitemmän matkan. Sekä matkaleipää, sanotaan noin kahden kuukauden reissua varten ainakin, ellei pitempää." Ziró jatkoi, luetellen kaikkea mahdollista, ruuasta aina veitsiin ja muihin tarvikkeisiin. "Ja tarvitsen ne aamunkoitteessa, ja turha selittää minulle että se on mahdotonta, sillä tiedän ettei sinulle mikään ole mahdotonta kunhan hinnasta sovitaan." mies lopetti viimein ja heitti Tomille pienen pussin kultaa ja hopeaa.
Isäntä katsoi pusseja pöydällä hetken, ennen kuin nosti kasvoilleen sellaisen hymyn että se olis ulottua korviin saakka, ja nyökkäsi. "Kuten tahdotte arvon Lordi.. Siis Ziró." Tom korjasi jälleen huomaten miehen murhaavan katseen ja nousi pöydästä hiljalleen kadoten palvelemaan muita majatalon asiakkaita, kuin mies ei olisi enään paikalla. Ziró virnisti hieman ja punoi pienen tulen virtauksen sytyttämään piippunsa, ja otti siemauksen oluestaan. Se todella oli nimensä ansainnut. Hetken mies tyytyi puhaltelemaan savua suustaan, kunnes tajusi ajan kulun, ja lähti melkein juoksujalkaa ulos majatalosta kohti hänen ja Catherinen taloa toivoen että neito vielä nukkuisi sikeästi vaikka aurinko jo nousi verkaalleen taivasta kohti.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jul 1, 2007 22:18:16 GMT 3
Catherine heräsi, auringon ollessa nousemassa, tuntiessaan toisessa kädessään kivun vihlaisun, ja nousi hätkähtäen ylös. Hän oli, mitä oletettavimmin, nukkunut koko yön samassa asennossa, toisen kätensä päällä. Tyttö tunsi olevansa kuin uudesti syntynyt, sillä eilisillan ajatukset eivät vaivanneet hänen mieltään enää. Samalla hän tunsi tarvitsevansa kylvyn, kylmän kylvyn. Catherine nousi tunnustellen ylös, ottaen karkean pyyhkeen kaapistaan, samalla kun lähti kävelemään talon halki päämääränään sen takaosassa sijaitseva pesutila. Hänen päästyä sinne, tyttö kuuli oven käyvän, olettaen tulleen olevan Ziró, hän toivotti miehelle pirteänä hyvät huomenet, ennen kuin sulki pesutiloihin johtavan oven äänekkäästi, lukiten oven avaimella sisäpuolelta. Antaen miehen olla rauhassa, kysymättä mistä tämä oli tullut. Catherine huokasi kevyesti, ennen kuin ryhtyi toimiin, laskemaan sammiosta kylmää vettä hieman pienempään altaaseen. Lopulta sen täyttyessä, Catherine riisuutui epämukavasta vaateparrestaan ja laskeutui puoliksi kylmään veteen värähtäen. Siitä oli kauan, kun tyttö oli viimeksi ollut kylmässä kylvyssä. Parempi tottua tähän, hän ajatteli virnistäen. Kyllä tämä tästä.. Laskeutuen veteen kokonaan. Catherine otti altaan reunalla olevista pulloista yhden, kaataen siitä hieman kädelleen, aloittaen pesemällä hiuksensa. Pullo sisälsi yrteistä ja kukista valmistettua saippuaa.
Catherine huuhteli hiuksensa, painaen päänsä kokonaan veden alle. Vesi tuntui nyt enää mukavan viileältä tytön ihoa vasten. Catherine nosti päänsä takaisin pinnalle, päästäen loputkin keuhkoissaan olevasta ilmasta ulos, ja avasi silmänsä huomattavasti virkistyneempänä. Pitäisi kylpeä näin useammin, Tyttö ajatteli, ja katseli ympärilleen. Huoneessa ei ollut altaan ja kylmävesisammion lisäksi oikein muuta, kuin sammio, jossa voisi kuumentaa vettä tulen avulla. Catherine laski kätensä, juuri ja juuri veden pinnan alapuolelle, nostaen ne lausuen samalla muutaman sanan. Muotoillen vedestä käsillään pienen vesikuplan. Catherine laski kätensä, antaen pallon jäädä roikkumaan ilmaan, hieman vedenpinnan yläpuolelle, pian kuitenkin nostaen sen silmiensä tasalle. Nähden pian omien sinisten silmiensä heijastuvan sen kiiltävästä pinnasta, selvästi huvittuneina. Tyttö puhalsi kuplaan, saaden sen värähtelemään hauskasti, ennen kuin tipautti sen takaisin veteen. Vesileikkejä, hän sanoi mielessään ennen kuin nousi altaasta. Kuivaten samalla itseään, tyttö tyhjensi altaan pienellä käden liikautuksella, ja lähti pyyhe päällään, vaatteitaan kantaen pukeutumaan omaan huoneeseensa.
Catherine puki mukavan pukunsa päälleen pikaisesti, ja kiinnitti sitten molemmat vyönsä vyötärölleen löysästi. Vanha puku päällään, vyöt kiinnitettyinä, tyttö tunsi itsensä taas Catherineksi, joka vuosia sitten oli lähtenyt kotoaan, ja hymyili. Tyttö lähti huoneesta, jättäen epämukavan asunsa tuolille hylättynä. Matkalla keittiöön hän haki viittansa naulasta, ja kuivasi hiuksensa, parhaansa mukaan, pyyhkeeseen jonka vuorostaan jätti naulaan kuivumaan.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 2, 2007 1:10:48 GMT 3
Ziró ehti avata ulko-oven, kun kuuli jo yllättävän pirteän huomenen Catherinelta, ja joka lukitsi itsensä pesuhuoneeseen ennen kuin mies oli edes ehtinyt tajuta vastata. No väliäkö sillä jos hän on hyvällä tuulella, en mene sitä pilaamaan. hän ajatteli, ja istahti keittiön yhteen puutuoliin. Ziró haukotteli hieman, ja venytteli käsiään yön kylmyydestä, kun hän tunsi pienen magian punoksen talossa. Mies tarttui nopeasti omaansa, luullen vihollisten paikallistaneet hänet nopeammin kuin ajatteli, ja täytti keittiön tulen ja ilman punoksilla sytyttäen pyödän ja muutaman tuolin ilmiliekkeihin, kunnes tajusi magian virtaavan Catherinesta joka oli pesuhuoneessa. Ziró oli juuri istahtamassa takaisin tuoliinsa, mutta huomasikin sen palavan hänen takanaan, joka sai hänet hypähtämään melkein kirjaimellisesti kattoon, ja punoi vettä tukahduttamaan tuon palon minkä oli saanut aikaan. Mikä ihme minua oikein vaivaa, minä tiesin neidon tietävän magiasta enemmän kuin hän kertoi, mutta miksi minä olen näin vainoharhainen. hän mietti, ja päätti lähteä pakkaamaan hänen vähäiset tavaransa yläkerrasta.
Juuri kun Ziró oli astumassa keittiöstä ulos, törmäsi hän Catherineen ja oli kaatua itsekkin siinä iskussa. Selvitettyään päänsä mies otti niin vihaisen katseen ylle kuin vain osasi, ja suuntasi sen neitoa kohden. "Luuletko sinä että magia on jotain millä voi leikkiä!" mies melkein jylisi. "Tiedätkö mitä tuo pieni kepposesi olisi voinut saada aikaan. Jos en olisi päättänyt lähteä tänään, niin tuo pikku temppusi olisi voinut saada viholliset meidän kimppuumme ennen kuin tajuaisimme sitä!" Ziró jatkoi, ja antamatta puheenvuoroa ollenkaan Catherinelle hän jatkoi matkaansa omaan huoneeseensa iskien oven kiinni voimalla. Minä todella olen tulossa hulluksi, ehkä sitä Legendojen hulluutta ei pääse karkuun, vaan ennemmin tai myöhemmin minäkin vajoan siihen hulluuteen ja tapan tuhansia ihmisiä sekä itseni siinä samassa. mies ajatteli, ja jäi istumaan maahan selkä ovea vasten. Ziró huokaisi syvään, katsellen huoneensa tyhjiä seiniä ja nousi viimein ylös alkaen pakkaamaan hänen vähiä tavaroitansa selkäreppuunsa.
Mies rojahti sänkyynsä makaamaan saatuaan reppunsa suljettua, ja tuijotti vaiti kattoa. Ei se ollut Catherinen vika. Ja sinä tiedät sen. Mene pyytämään anteeksi kun vielä voit, tai saat katua sitä jälkeenpäin, minä vannon sen. Naisten kanssa ei kannata alkaa leikkimään, sillä he ei eivät ymmärrä miesten huumoria. Ziró kuuli suden puhuvan hänen päässään. Mikä sinä minua olet neuvomaan, kun et itsestäsikään pysty huolehtimaan. mies ärähti takaisin, kunnes tajusi väittelevänsä itsensä kanssa. "Minä todella olen tulossa hulluksi, kun puhun jo itseni kanssa." Ziró nauroi, ja päätti lähteä pyytämään neidolta anteeksi alakertaan. Mies ei ehtinyt kuin ehkä puoleenväliin portaita, kun kuuli Catherinen ihmettelevän ja ehkä hieman vihaisen äänen keittiöstä. Nähtävästi hän on huomannut meidän uudet huonekalut. Ziró ajatteli ja irvisti tulevaa huutoa. Parasta kai on mennä, ja hyväksyä kohtalo kuin mies. hän nauroi, ja astui loputkin rappuset alas kävellen suoraan keittiöön.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jul 2, 2007 22:38:55 GMT 3
Catherine päästi epämääräisen äännähdyksen Zirón törmätessä häneen, kaataen tytön maahan. Hän ei ehtinyt juuri muuta sanomaan ennen kuin mies aloitti vihaisena saarnansa. Catherine nousi, niin arvokkaasti kuin kykeni, ylös, jääden kuuntelemaan Ziróa kädet puuskassa. ”Anteeksi nyt vain!” Tyttö vastasi jäätävästi, miehen lopetettua, vaikka oletettavasti tämä ei ollut kuullut sitä enää, sillä oli jo paiskannut huoneensa oven kiinni ennen. On ihan aiheellista harjoittaa taitojaan pitkän tauon jälkeen.. Catherine tuhahti jokseenkin halveksivasti miehelle ja käveli keittiöön. Tyttö katseli ympärilleen muistamatta miksi oli tänne tullut. ”mitä olinkaan tekemässä” Catherine muisteli, huomaten hetken päästä keittiön mustuneet kalusteet, ja kääntyi ympäri vihaisena. ”Ziró!” Catherine huudahti äkäisenä kääntyen sitten jälleen katsomaan keittiössä tapahtuneita tuhoja, kuullen samalla miehen tulevan alas.
Catherine käännähti, jälleen kerran, kohti keittiön ovea, jonka luona Ziró nyt seisoi. ”Nyt saat luvan selittää.” Tyttö sanoi syyttävän vihaisena, katsoen miestä suoraan tämän jäänsinisiin silmiin. ”Tulet eivät tietääkseni syttyile itsekseen..” Hän jatkoi. Tässäkö ovat seuraukset.. Onko hän tulossa hieman vainoharhaiseksi? Tyttö ajatteli kääntämättä katsettaan pois miehen silmistä hetkeksikään. Hänen hyvä tuulensa oli jo aikaa sitten valunut pois, jättäen jälkeensä hämmästykseen sekoittuneen vihan tunteen, jossa oli ehkä ripaus pelkoakin. Catherinen kuunnellessa miestä, häntä alkoi yht’äkkiä heikottamaan, ja tytön oli pakko istua tuolille, valiten sen, joka ei ollut kovinkaan palanut. Catherine kumartui painaen päänsä käsiensä varaan, ollakseen pyörtymättä. Tyttö ei ymmärtänyt mikä häneen oli tullut, ei hän koskaan ennen meinannut pyörtyä noin vain. Heikotuksen vähennyttyä Catherine nosti varovaisesti päätään, ja katsoi kysyvästi, lievän hätäännyksen paistaessa silmistään, mieheen, joka katseli tyttöä lievästi huolestuneena, mutta tyttö ei ollut täysin varma, tulkitsiko miehen ilmeen oikein.
”Voin ihan hyvin..” Catherine vastasi sanomattomaan kysymykseen. ”Luulisin..” Mutta oletti itsensä kalvenneen ainakin muutaman asteen. Catherine käänsi selkänsä miehelle, nousten samalla seisomaan. ”Olemmeko pian lähdössä?” Hän kysyi vilkaisten olkansa yli Ziróa. Catherine hengitti syvään rauhallisena, sulkien tunteensa sisälleen. Joku toinen kerta sitten.. Hän ajatteli avaten samalla silmänsä. Tyttö piti toisella kädellään tukea keittiön pöydästä, ja kääntyi kokonaan mieheen päin, saadessaan tunteensa näkyvistä. Vain pienoinen hymy karehti tytön huulilla.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 3, 2007 20:23:48 GMT 3
Ziró tiesi olevansa pulassa, jo ennen kuin oli kuullut Catherinen huutavan häntä, mutta teki silti parhaansa mukaan pitää naamansa peruslukemilla astuessaan neidon höykyteltäväksi. "Minä en.." mies aloitti, mutta sai vastaansa Catherinen sanatulvan ja huudon yrittäen samalla saada selvää siitä mitä neito todella sanoi, kun puolet sanoista meni ohi toisen huutaessa hänen korvaansa. "Mistä minä olisin voinut tietää että osaat todella taikoa, kyllä tiesin että sinä tiesit asiasta, mutta että itse käytännössä ei asia ole ollenkaan sama!" Ziró huusi takaisin heti, huomattuaan neidon äänen laskevan edes hieman. "Jos olisit ollut rehellinen minulle, olisin voinut odottaa jotakin sinulta, mutta et!" mies jatkoi, mutta ei ehtinyt sanoa paljoakaan kun Catherine astui horjuvasti yhden askeleen, jota sitten seurasikin jo monta samanlaista. Ziró päästi ähkäisyä muistuttavan äänen, kun syöksyi jo yrittämään ottaa kiinni neidosta, tämän alkaessa kaatumaan, mutta joka sai kiinni hiiltyneestä pöydän kulmasta ennen kuin mies ehti lähelle. Ziró otti muutaman askeleen lähemmäksi, katse paistaen pelkoa ja huolestuneisuutta, ja olisi varmaan nostanut Catherinen omien käsiensä varaan, jos hän ei olisi torjunut sitä ja väittänyt itsensä olevan kunnossa, jonka jälkeen istuutui yhdistä palaneista tuoleista.
"Sinun ei pitäisi rasittaa itseäsi liikaa, varsinkaan jos tahdot lähtevän mukaani, sillä sinusta ei ole mitään apua minulle puolikuolleena." Ziró lausui, katse tiukasti neidossa, valmiina syöksymään jälleen apuun jos Catherine menettäisi tajuntansa. "Lähdemme niin pian kuin sinä saat itsesi kuntoon, ja kunnes olet syönyt tukevan aamupalan, sillä meillä on paljon kuljettavana ja meidän on päästävä tasangoille ennen puoltapäivää, josta voimme lähteä seuraamaan alavirtaan kohti satamia." mies jatkoi selittäen hieman suunnitelmiaan. Hän suuntasi vielä kerran huolestuneen katseensa Catherineen, ennen kuin käveli hellan luokse ja mitään sanomatta tarttui hän jälleen kerran magiansa lähteeseen ja punoi tulen syttymään hellaan. "Se mitä tiedät magiasta on peruskielioppi, todellinen magiankäyttö on jo pitkään ollut kadonnut. Voin opettaa sinua, jos vain tahdot, ja jos ja kun olet valmis, niin ei sinun tarvitse enään käyttää muinaista kieltä magian punomiseen, vaan kaikki tapahtuu pelkällä ajatuksella. Mutta minun on varoitettava sinua, jos et tiedä mitä ajattelet tai jos ajatuksesi ovat sekaisin ei magiasi silloin toimi, vaan sinun on alituisesti ajateltava selkeästi, myös vaaran uhatessa. Sillä jos ei niin käy, niin kuolo sinut korjaa." Ziró puhui pitkään, mutta innolla sillä siitä oli kauan kun maageja oli koulutettu, ja tästä voisi alkaa heidän uusi ajanjaksonsa Ajan Pyörässä.
Mies otti hellan vierestä sammiosta vettä, ja laski sen pieneen pannuun hellan päällä, keittäen teetä, samalla kun otti tavaroita maakellarista, jotta voisin neidolle valmistaa edes jotakin syömisen arvoista. Mutta kuten aina aikaisemminkin, niin Zirón aloitus sujui hyvin, vaikka unohti aineita sieltä ja täältä, oli lopputulos aina karmiva mihin ei hän itsekkään suostuisi koskemaan pitkällä tikullansa. Lopulta menetti mies hermonsa ja iski pannun kolinalla syrjään, ennen kuin käänsi anovan katseensa Catherinen puoleen. Ehkä olisi parasta, jos antaisimme hänen valmistaa aterian. Ziró kuuli suden nauravan hänen päässään, eikä enään itsekkään voinut pidättää nauruaan, vaan virnisteli lopulta itsekseen seisoen tyhmänä hellan edessä.
|
|