Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jul 3, 2007 21:55:20 GMT 3
”Hyvä on..” Catherine sanoi hieman epäilevästi. Miten mies muka osaisi opettaa häntä, jos hän pienestäkin taikomisesta.. Tyttö ajatteli jättäen lauseen avoimeksi. Hän itse oli enemmän muinaisen kielen kannalla, kuin ryhtyisi ajatuksin taikomaan. Käsite tuntui vieraalta. Voisihan se sinänsä olla ihan hyödyllistäkin.. Mutta.. Catherine käsitteli ajatusta, Ziró opettaisi hänelle taikuutta, mielessään. Ajatus ei sinänsä ollut hassumpi, teoriassa. Mutta käytännössä hänen taikomisensa ajattelemalla voisi olla hieman kaaosmaista.. Vahinkorikasta ainakin. Catherine lisäsi, katsellen hetken miehen, jokseenkin avutonta, mutta samalla huvittavaa yritystä laittaa ruokaa hänelle. Pian hänen oli pakko mennä itse laittamaan ruokaa. ”Voin puolestani opettaa sinulle ruuanlaittoa..” Tyttö sanoi nauruaan pidätellen. Ei hän noin avuton voinut olla.. Hän ajatteli tarttuessaan itse kauhan varteen, nostaen pannun lattialta. ”Katsohan..” Tyttö sanoi, työntäen miehen kauemmaksi, pois tieltä. Ziró oli onnistunut keittämään teen, mutta siihen se oli sitten jäänytkin. ”haepas minulle muutamia vihanneksia..” Catherine sanoi, luetellen liudan vihanneksia ehkä hieman hölmistyneelle miehelle, joka lähti kuin lähtikin niitä lopulta maakellarista hakemaan.
Catherine otti hieman isomman kattilan kaapista, ja laittoi pannun samalla pois tieltään. Pian Ziró jo tulikin kantaen käsissään muutamia tytön haluamia vihanneksia. Catherine otti vihannekset mieheltä, kauniisti kiittäen. ”Ensin vihannekset pestään, ja nämä tässä kuoritaan, jonka jälkeen pilkotaan kaikki suunnilleen tämän kokoisiksi kuutioiksi..” Tyttö aloitti selostamaan miten kasvis-sosekeitto tehtiin. Ja lopulta, hän laittoi pilkotut kasvisten palat kiehuvaan veteen, johon hän oli lisännyt hieman suolaa. Kiehumisen jälkeen hän maustaisi keitoksen yrteillä, ja kaataisi liian veden pois, survoen vihannekset hienojakoiseksi soseeksi. Catherine toimi keittiössä tottuneesti, ja keitto valmistui nopeasti, vaikka tyttö samalla selittikin tekemisiään Zirólle. Catherine sammutti tulen hellasta, ja antoi miehelle käskyn kattaa pöytä, istuen itse tuolille hetkeksi lepäämään. Auttaen sitten miestä kattamisessa. Tytön hyvä mieli oli palannut. Keittiössä hyöriminen ja miehen avuttoman ruuanlaittoyrityksen katseleminen sen olivat saaneet aikaan.
Kun Catherine viimein istui höyryävän lautasensa eteen, hän tunsi ansainneensa sen. Toivon mukaan hän osaa valmistaa tätä sitten ensikerralla.. Tyttö ajatteli nostaessaan ensimmäisen lusikallisen, huomaten keiton olevan, jälleen kerran, ihan syötävää. Catherine katseli ympärilleen, tuntien olonsa, ehkä ensikertaa vuosiin, hieman haikeaksi. Ehkä hän oli tottunut, tässä lyhyessä ajassa minkä he täällä olivat asuneet, tällaiseen elämään. Elämään vailla pelkoa selviytyykö huomiseen, tai jääkö kiinni jostain. Tai ehkä tunne johtui jostain muusta, mistä tyttö ei ollut täysin selvillä. Väliäkös sillä, Catherine ajatteli, Olisimme kuitenkin joutuneet ennemmin tai myöhemmin lähtemään täältä. Catherine jätti ajattelemisen ja huoneen katselemisen sikseen, päättäen keskittyä tappamaan loputkin sopastaan. Hän oli pakannut kaiken tarpeellisen viittaansa, ja vöihinsä, joten ei tulisi tarvitsemaan laukkua, ellei sitten joutuisi ruokaa kantamaan. Eli tyttö olisi valmis lähtemään koska vain. Catherine laski huomaamattaan kätensä viittansa taskuun, tuntien siellä jotain kovaa. Tunnistaen esineen ”ostamakseen” medaljongiksi, siirtäen sen parempaan paikkaan, kuin tasku josta se juostessa helposti putoaisi, yhteen vyössään roikkuvaan pussukkaan.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 6, 2007 19:07:30 GMT 3
Ziró oli enemmän kuin tyytyväinen Catherinen viimein päättäessä tulla miestä auttamaan, sillä ruuanlaitto ei todellakaan ollut hänen vahvimpia puoliaan. Kyllä mies nyt tiesi miten soditaan, ja miten huolehditaan ja puolustetaan omaa perhettään, mutta nyt ruokaa tekemään, mihin mies sellaista tarvi. Heti neidon tullessa hellan ääreen, hän jo antoikin Zirólle liudan aineksia mitä hän tulisi tarvitsemaan, jotka mies hakikin hieman huvittuneena. Hänkö muka opettaisi minua ruuanlaitossa. mies nauroi itsekseen nostaessa tavaroita maakellarista. Tuodessaan vihannekset ja muut, Catherine alkoikin suoralta kädeltä opettamaan miehelle alkeita siitä, miten aineet pitäisi pilkkoa ensin ja putsata ja kuoria, ennen kuin ne voisi pistää kiehumaan. "Mitä vikaa siinä on että kaiken pistää sinne sellaisenaa, vatsassa ne kumminkin menevät sekaisin lopulta." hän sanoi hiljaa itsekseen, ja toivoi ettei neito olisi kuullut häntä joka kumminkin tuntui vain keskittyvän ruokaan. Keitos tuntui muhivan hienosti, ja siitä levittyikin jo maukas aromi taloon, kun Catherine pyysi häntä laittamaan pöydän kuntoon. Ziró ei ehtinyt kuin ottaa lautaset ja muut tarvikkeet ulos kaapista, kun neito jo jälleen pyyhälsi häntä auttamaan siinäkin asiassa.
Saatuaan viimein kaiken valmiiksi, ja keiton eteensä mies yritti valita tarkkaan mihin istuimelle istuisi, jotta se ei pettäisi hänen altansa tulen heikentäessä sitä palossa. Catherine ei tuntunut antavan sille yhtään ajatusta vaan istui jo alas aloittaen syömään ilman häntä. Viimein päätti Zirókin istuutua, ja veti lautasensa lähemmäksi. Keitto ei kauaa pysynyt lautasella, vaan se katosi yllättävän nopeasti miehen suuhun, ja pian hän ottikin uudemman kerran lisää virnistäen samalla neidolle. Mutta siitäkös tuoli vasta innostui, kun kun mies rojahti uudemman kerran 80kg painollansa sen päälle. Se räsähti yli neljään osaan kuuluvasti, heittäen Zirón selällensä, ja kaataen kuuman keiton puoliksi hänen päällensä. Mies manasi äänekkäästi, ja heristi nyrkkiänsä kun hän kompuroi pystyyn yrittäen parhaansa mukaan pyyhkiä ruokaa pois. Saaden vihdoin tarpeekseen mies punoi tuulen virtauksia hänen ympärilleen, pyyhkien niin vaatteensa puhtaaksi ja istuutui uudelle tuolille heittäen virnistyksen Catherinelle, joka oli räjähtämäisillään nauruun, ainakin ilmeestä päätellen.
Ziró söi nopeasti miltein tyhjän lautasensa loppuun, ja nousi ylös kadoten portaikkoon omaan huoneeseensa. Pikaisesti mies tarkasti huoneen nurkat, ettei mitään mahdollisimman tärkeätä olisi jäänyt pois laskuista, hänen täyttäessään reppuansa. ja viittansa taskuja. Saatuaan kaiken valmiiksi Ziró avasi ikkunan ja lähti ulos huoneesta, antaen ilmavirran vetää oven kiinni. Päästyään takaisin alakertaan Catherine tuntui olevan jo pesseen astiat, ja laittoi niitä kaappeihin kunnes huomasi miehen paikalla. "Me lähdemme heti kun olet vain valmis, jos vain vielä haluat lähteä mukaani, sillä meillä on paljon matkustettavaa tänään, ja haluan päästä virralle ennen pimeän tuloa jos vain mahdollista." hän sanoi hiljaa, mutta vakuuttavalla äänellä. "Toiset ovat jo perässämme, enkä halua heidän pääsevän meidän jäljille ennen kuin olemme tarpeeksi kaukana jotta voin avata portin. Odotan ulkona talleilla." mies jatkoi ja jätti neidon yksin sisälle. Päästyään tarpeeksi kauas, Ziró päästi kimakan vihellyksen johon pian vastasikin Tomin iloinen huudahdus ja huomenet."Tässä ovat kaikki mitä pyysit, ja ne ovat jo lastattu hevosten kyytiin." Tom sanoi hieman murheellisen näköisenä ja jatkoi: "Tietenkin toivon että et lähtisi, sillä sinä olet ollut paras asiakkaani vuosiin, sillä kukaan ei ole arvostanut oluttani yhtä paljon kuin sinä." Nyt oli miehen vuoro nauraa. "Tom..Minä palaan takaisin jos vain pystyn, sen minä lupaan. Mutta tänään en pysty sitä toteuttamaan. Pidä oluesi valmiina, ja odota minua silloin kun sinä vähiten minun odotat palaavan." Ziró sanoi hilpeästi, ja nousi ratsunsa kyytiin laukaten talleille odottamaan Catherinen saapumista.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Jul 27, 2007 21:38:16 GMT 3
Catherine nyökkäsi huomaamattomasti, laittaessaan viimeistäkin astiaa kaappiin. Hän ei ollut enää ihan varma siitä, halusiko lähteä miehen mukaan. Hän kääntyi vasta kun miehen askeleet olivat lakanneet kuulumasta ulkoa, ja huokaisi syvään ja kuivasi kätensä pyyhkeeseen. Minne hän oikein oli itseään lupaamassa. Catherine käveli keittiöstä ulos, portaita pitkin ylös huoneeseensa. Antaen katseensa kiertää ympäri huonetta. Häneltä ei jäisi oikeastaan mitään, lukuun ottamatta kauniimpaa pukuaan. Hetken kuluttua hän kiersi myös miehen huoneen, ja muutkin talon huoneista, kuin jättäen hyvästit niille. Tyttö seisoi ulko-oven edessä pitkään, käsi lahvalla valmiina avaamaan oven. Hetkeksi hän tuli toisiin ajatuksiin ja palasi huoneeseensa, sulkiessaan ovea hän huomasi tuntevansa kummallisen tyhjyyden tunteen sisällään, kuin olisi menettämässä jotain arvokasta, tietämättään. Yrittäen olla välittämättä tunteesta.
Catherine käveli huoneensa ikkunalle ja katseli tästä ulos, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta kuumasti, ja jossain kauempana lintu lauloi. Tyttö nojautui hetkeksi ulos, sulkien samalla silmänsä, nauttiakseen auringon paisteesta ihollaan. Ennen kuin lähti pois huoneestaan, sulkien oven hiljaa perässään. Toivoen samalla ettei se tulisi olemaan viimeinen kerta, uskomatta tähän itsekään. Tyttö pudisti päätään vienosti, nosti katseensa ja tarkisti että kaikki tarvittava oli mukana ja kaikki oli kunnossa. Kun tämä hetken vievä toimitus oli ohitse tyttö nosti huppunsa kasvojensa peitoksi. Catherine laskeutui hitaasti portaat alas, ovelle, ja siitä ulos. Tyttö käveli, rauhallisesti, selkä suorana, läpi kaupungin, kohti majataloa jonka talleilla Ziró oli sanonut odottavansa häntä. Tyttö ei jaksanut antaa huomiota ympärillään hyöriville ihmisille, eikä kuumuudelle, tai katseille joita hän sai ”raskaan” pukeutumisensa takia. Viittansa suojasta hän näki kuinka Ziró istui ratsun selässä valppaana, valmiina lähtemään pitkällekin matkalle, toinen hevonen valmiiksi satuloituna vieressään. Tyttö hidasti askeleitaan, laskien huppua peittämään kasvojaan paremmin, kuin haluten piiloutua mieheltä. Catherinen lopulta saapuessa Zirón näköpiiriin, hän näki, entistä leveämmän, hymyn leviävän tämän kasvoille. Tyttö kuitenkin pysyi vakavana varjojen suojassa. Hän ei kuitenkaan ollut varma, näkikö mies varjojen alle, mutta väliäkös sillä. Catherine siirsi katseensa miehen kasvoihin, antaen silmiensä viivähtää tämän silmissä hetkisen. Nyökäten sitten pienesti.
Tyttö nousi ratsunsa selkään, istuen lopulta sivuttain naistensatulassaan varsin mukavasti,mukavammin kuin voisi olettaa. Antaen viittansa valua sulavasti hänen ympärilleen, pidellen ohjaksia samalla sirosti käsissään, niin ettei hevonen alkaisi liikkumaan. Ei niin, ettei tyttö tavallisessa satulassa osaisi ratsastaa, hän vain piti enemmän tästä toisesta. Naisten yleensä odotettiinkin istuvan, pitkine helmoineen, naistensatulassa, eikä hajareisin. Sitä ei pidetty naisten arvolle sopivana. Eikä näyttäisi ollenkaan sievältä, jos nainen pitkässä puvussaan yrittäisi istua tavallisessa satulassa, ja naistenhan kuului olla sieviä, aina, tilanteesta riippumatta. Tätä tyttö ei kuitenkaan aina jaksanut ajatella. Catherinen päästyä satulaan, hän siirsi odottavan katseensa miehen suuntaan, sallien itsensä hymyillä hieman.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jul 31, 2007 20:11:05 GMT 3
Aurinko porotti kuumana Zirón niskaan tämän istuessa hevosen satulassa odotellen, koska Catherine mahtaisi saapua, sallien itsellensä myös pienen ajatuksen toiveen siitä että neito olisikin viime hetkessä perunut hänen kanssaan tulemisen. Ei se sitä ollut etteikö mies halunnut hänen tulevan mukaan, vaan siitä että kaikkialle minne mies vain meni niin kuolema seuraisi häntä, eikä ketään hänen ympäriltään ollut turvassa. Ziró vain halusi suojella neitoa vaaralta, mikä tosin sai Catherinen aina suuttumaan hänelle. Mies antoi virnistyksen levitä kasvoillensa muistellen niitä hetkiä jolloin neito oli läksyttänyt Ziróa pahan päiväisesti, juuri kyseisesti ylisuojelevaisuudesta. "Miksi sinä et vain voi antaa minun olla rauhassa, en minä ole mikään pieni tyttö jonka perään täytyy koko ajan katsoa ja vahtia etten vain putoa laiturilta veteen ja huku!" hän muisteli Catherinen huutaneen hänelle eräänä päivänä, ja antoi itsensä nauraa. Zirón ei tarvinut kääntää katsettaan talojen varjoon hädissään missä hän näki pientä liikettä, ja epäillä että vielä hänen kimppuun oli lähetetty salamurhaaja, sillä hän aisti tuon pienen lämmön sisällänsä. Catherinen.
"Jos on aivan pakko myöntää, niin en odottanut sinun saapuvan ainakaan muutamaan hetkeen, mutta sinä tulitkin paljon aikaisemmin." Mies naurahti neidon tullessa häntä kohti varjoista, ja kiipesi satulaan. "Näytät viehkeältä, vaikka me tässä olemmekkin matkalla meidän tuhoomme ja kylvämme kuolemaa kaikkialla minne menemmekin." Ziró jatkoi, ja vastasi Catherinen hymyyn pienellä virneellä. Miten ihmeessä minä oikein pystyn laskemaan leikkiä tälläisellä hetkellä. hän ajatteli, mutta sysäsi mietteensä pois. "Oletko siis edelleen halukas tulemaan minun mukaani, ja eikö ole mitään miten voisin saada sinut ylipuhuttua jäämään vielä pois kun se on mahdollista?" Mies vielä kysäisi neidolta leikkisästi, ja lähti ratsastamaan kohti itäistä porttia. Ziró käänsi hieman katsettaan, jotta näki että Catherine todella seurasi häntä ja hymyili hieman. Mitä minä tekisinkään ilman Catherinea. mies ajatteli, ja käski ratsunsa laukkaan heti päästyään ulos kaupungin portista.
Päästyään yli kymmenen virstan päästä kaupungista, Ziró hiljensi ratsunsa laukan kävelyvauhdiksi antaen hevosen hieman levähtää ennen suurta matkaa, sekä antaen Catherinelle mahdollisuuden tavoittaa hänet. "Yövymme tänään itäisillä kukkuloilla, joten meillä on pitkälti matkaa vielä edessä jos aiomme ehtiä sinne ennen pimeäntuloa. Annetaan hevosten hetki levätä, jonka jälkeen lähdemme laukkaan tasankojen yli emmekä pysähdy ennen kuin turvallisen välimatkan päässä kaupungista. Toivon mukaan seuraajamme eivät ole tarpeeksi tyhmiä lähteäkseen peräämme näin valossa, vaan luottavat pimeän peittoon. Niin saamme ainakin etulyöntiaseman vaikka heitä olisikin enemmän kuin meitä." mies lausahti neidon päästyä kuuloetäisyydelle, pitäen katseensa visusti edessänsä ja laskeutui hevosen selästä alas. Antaen ratsunsa hieman levähtää, Ziró kulutti aikansa katsellen välillä edessä olevaa horisonttia kun taas välillä taaksensa kaupunkiin, kuin odottaen milloin tahansa avointa hyökkäystä heidän kimppuunsa. "Ole varuillasi milloin tahansa, emme ole turvassa niin kauan kun olemme tämän maan rajojen sisäpuolella." Ziró sanoi Catherinelle.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 6, 2007 20:46:02 GMT 3
Catherine sivuutti miehen kohteliaisuuden ja kysymyksen pienellä olan kohautuksella. Tyttö keskittyi ratsastamiseen, kuin se olisi maailman kiinnostavin asia tällä hetkellä. Ne harvat ihmiset, jotka tulivat heitä vastaan, väistivät tien sivuun kohteliaasti, luoden uteliaita silmäyksiä vuoroin Ziróon ja vuoroin Catherineen. Heidän ohitettua kaupunkilaiset Catherine katsoi taakseen, ja huomasi ihmisten jääneen tuijottamaan heidän peräänsä, tytön katseen huomatessaan he kuitenkin näyttivät palaavaan normaalin päiväjärjestyksensä pariin. Hän hymähti hiljaa itsekseen. Eivät he noin erikoisia voineet olla. Tyttö ajatteli kääntäessään katseensa takaisin menosuuntaan, huomaten heidän poistuvan pian kaupungista. Heidän jätettyä kaupunki taakseen Ziró hoputti hevosensa laukkaan, Catherinen luodessa viimeisen silmäyksen kaupunkiin. Ensimmäiseen jota hän oli saattanut kutsua kodikseen, jonka jälkeen hänkin antoi hevosensa laukata. Maisemat kaupungin ulkopuolella olisivat olleet kauniit, ellei ankara kuivuus olisi koetellut laaksoa kauan. Tyttö kuitenkin nautti niistä, kuten ratsastuksen aiheuttamasta viileämmästä tuulen vireestä kasvoillaan, ja toivotusta yksinäisyydestä. Hänet oli luotu matkustamaan, muttei seurassa.
Catherinen mielestä hyvinkin pian, mies hiljensi ratsunsa, kuin odottaen tytön tulevan vierelleen. Hän antoi hevosensa laukata miehen luokse, ollen itse kuitenkin hiukan vastahakoinen. Catherine nyökkäsi Zirólle vastaukseksi, ja laskeutui hänkin hevosensa selästä kevyesti alas. Tyttö käveli hiukan kauemmas miehestä, taluttaen hevostaan suitsista, istahtaen lopulta kellastuneelle ruoholle, antaen hevosen syödä ja levähtää. Hänellä ei juuri nyt ollut mitään halua puhua kenenkään kanssa mistään. Ei välttämättä vielä pitkään aikaan. Ellei ole aivan pakko, tyttö lisäsi mielessään. Catherine katsoi hetken kuinka hevonen yritti löytää ruohikosta jotain edes vähän vihertävää syötävää, jonka jälkeen hän nosti katseensa taivaalle varjostaen silmiään, hupun valahtaessa niskaan. Aurinko oli vielä taivaalla, ja pilviäkin hyvin vähän, mutta nekin olivat kaukana pohjoisen tuntumassa. Catherine poimi maasta heinän korren, pyöritellen sitä käsissään, vilkaisten sivusilmällään miestä, joka näytti jotenkin levottomalta. Eikä syyttä, Catherine ajatteli. Mies näytti huomaavan tytön katseen ja sanoi että pitäisi olla varuillaan maan rajojen sisällä.
Tyttö käänsi, katseensa ja kiinnostuksensa, nopeasti takaisin hevoseen, eikä vastannut Zirón lausumaan itsestään selvään asiaan. Catherine nousi ylös pudistellen ruohonkorret vaatteistaan. ”Jatkammeko pian matkaamme?” Hän kysyi selvittämättömällä äänellä, ja loi odottavan, vieraan, katseen mieheen. Catherine nousi viehkeästi satulaan. Hänestä oli turha levähtää kauan näin lähellä kaupunkia, kun heillä oli vielä pitkä matka edessä ennen yötä. Catherine nosti huppunsa, kääntäen samalla katseensa eteenpäin. Hän tunsi itsensä samalla hieman surulliseksi huppunsa kätköistä, muttei antanut sen liiemmin näkyä ulos .
|
|
|
Post by lonelywolf on Aug 14, 2007 18:57:10 GMT 3
Ziró antoi katseensa valua horisontissa edessänsä, sekä hänen takanansa antamatta siltikään yhtään enempää ajatusta kummallekkaan, kuin oli tarpeen. "Ta’Veren." mies lausui hiljaa, katsoen edelleen eteensä, mutta tarkoittaen sanansa Cahterinelle. "Me rikoimme maailman, tasoitimme vuoret, siirsimme meret, ja synnytimme uudet vuoret meren pohjiin. Meitä ei pitäisi olla jäljellä ketään, sillä me tuhosimme itsemme, sekä muun maailman magialla, yrittäen hallita sitä samalla itse. Vaan silti on meitä jäljellä, ja silti yritämme samaa uudelleen, mutta historia tulee toistamaan itseään vain, josta syystä on tämä kaikki lopetettava." hän jatkoi kylmällä ja kolkolla äänensävyllä, siirtäen viimein surua täynnä olevan katseensa neitoon.
"Hulluudessa tapoimme tuhansia ihmisiä, omat perheemme ja läheisemme, ja lopulta itsemme. Tuota Legendojen aikakauden hulluutta ei pääse karkuun, sillä ennemmin tai myöhemmin se saa otteen meistä ja myös minusta. Magiaa on punottu Tuulten Kulhoon, joka on myös jäänne Legendojen Aikakaudesta josta syystä on maailman sää muuttunut tappavaksi. Tuo kulho on löydettävä, ja tuhottava sekä jokainen joka siihen on magiaa punonut, mukaan lukien minä." Susimaagi antoi katseensa painua maahan, antaen hikipisaroiden tippua otsaltaan kuivaan maahan. "Ennemmin tai myöhemmin, on minun jätettävä tämä maailma, sillä en kuulu tähän aikakauteen, ja jätettävä kaikki tärkeä taakseni jotta maailma vihdoin saisi rauhansa." Ziró lausahti hiljaa.
Mies pakotti hymyn kaltaisen ilmeen naamalleen, ennen kuin otti hevosensa suitsit käteensä ja nousi jälleen ratsaille. ”Emme pysähdy ennen iltaa, ja silloinkin vain antaaksemme hevosemme levätä.” Ziró sanoi paljon keveämmälle äänellä, yrittäen poistaa surullisuuden ilmasta. ”Päästyämme laakson eteläiseen metsään, jätämme hevoset ja jatkamme matkaa kävellen, sillä ne vain hidastavat matkaamme siitä eteenpäin.” susimaagi jatkoi, ja odotti hetken antaakseen Catherinelle mahdollisuuden nousta satulaan ennen kuin pakotti hevosen jälleen laukkaan, jäämättä odottamaan tulisiko neito hänen mukanaan vai ei. Päästyään kauemmaksi Catherinesta, sankka musta pölypilvi ympäröi miehen, ja laannuttuaan hänen ympärillään pystyi näkemään kymmeniä tummia susia juoksemassa rinnalla. Sota on syttynyt, ja maailma on jälleen tuhoutumassa enkä ehkä edes minä pysty sitä pelastamaan vaikka haluaisin, edes oman henkeni hinnalla jonka joka tapauksessa joudun lopussa maksamaan. Sillä niin kauan kuin minä elän, ei maapallo voi elää. Ziró mietti hiljaa.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Aug 27, 2007 16:53:18 GMT 3
Catherine piti katseensa visusti poissa miehestä, kuunnellen tätä tahtomattaankin. Miksi hän puhui asiasta? Hän kysyi itseltään, katsellen taivasta huomattavan kiinnostuneena. Mies vaikutti myös jotenkin surulliselta, eikä tyttö ollut täysin varma mikä häntä vaivasi, mutta oletti sen johtuvan nykyisestä tilanteesta. Catherine katseli ympärilleen yrittäen nauttia ohitseen vilahtelevista maisemista. Hän laukkasi hieman kauempana, Zirón jäljessä, mutta se ei pahemmin haitannut. Kun tyttö sivusilmällään vilkaisi miestä, hän kykeni näkemään joukon tummia susia juoksemassa tämän vierellä ja ympärillä. Äkillinen väristys kulki pitkin tytön selkää, ja sai hänet hoputtamaan ratsuaan.
Catherine hiljensi hiukan vauhtiaan, päästyään lähemmäksi miestä. Mikä sinua oikein vaivaa!? Ääni tiukkasi hänen päänsä sisältä jokseenkin vihaisen kuuloisesti. Vanha Catherine ei olisi käyttäytynyt näin.. Se lisäsi, jättäen Catherinen hämmentyneen oloisena ratsastamaan eteenpäin. Mikä tosiaan.. Tyttö ajatteli hieman sarkastisesti, jättäen lauseen auki päähänsä. Ja vilkaisi sitten taivaalle saman aikaisesti huokaisten. Pian alkaisi aurinko laskemaan ja yö tulisi, mutta aurinko näytti olevan vielä suhteellisen korkealla, verrattuna siihen missä se voisi olla, joten tyttö arveli ettei vielä ainakaan vähään aikaan tulisi pimeää. Catherine käänsi katseensa takaisin eteensä. He eivät siis pysähtyisi kuin lepäämään, ja sekin lyhyt tauko olisi vasta illalla.
|
|
|
Post by lonelywolf on Sept 13, 2007 19:37:15 GMT 3
Ziró piti visusti silmänsä edessä olevassa horisontissa, mutta silti katseli Catherinea välillä syrjäsilmällä hetkittäin, sillä vaikka hän tiesi mitä hänen piti tehdä ei hän voinut silti voinut olla tuntematta huonoa oloa siitä, että oli riistänyt neidolta ainoan paikan mitä hän oli pitkään aikaan voinut kutsua kodiksi. Mies pysyi Catherinen edellä uppoutuneena ajatuksiinsa, välittämättä ympärillään pyörivistä susista. "Me tiedämme, että tämä ei ole päättymään hyvin." hän sanoi susille "Mutta ainoa tapa, millä voin korjata maailman ihmisille aiheuttamani vahingon, on poistuminen siitä." hän jatkoi hiljaa, katsahtaen taas varovaisesti taaksensa.
Susimaagi lipui pois jälleen materiaalisesta maailmasta, unten maailmaan, mutta vaikka näytti siltä että mies olisi edelleen siellä, oli hänen ajatuksensa muualla. Pimeää, elotonta, hiljaisuutta, sellainen unimaailma on ilman käskijää. Ziró seisoi keskellä kaikkea pimeyttä, katsellen ympärillä leijuvia kristalli hohtoisia leijuvia pieniä kuvia. Unia. Ne olivat ihmisten unia ja mieliä tässä maailmassa, ja oikein käsiteltynä ne aiheuttavat paljon tuhoa. Mies katseli ympärilleen hieman tarkemmin, aistien viimein surullisuuden, ja magian eräästä kuvasta. Catherinen mieli. hän ajatteli, ja siirtyi lähemmäksi koskettaen neidon mieltä omallansa.
Ensimmäinen oppitunti. hän sanoi hiljaa, vaikka kuulosti siltä kuin hän olisi puhunut pauhaavan vesiputouksen voimalla. Ziró tunti kuinka neidon mieli hätkähti jossain kaukana. Kyllä se olen minä, Ziró älä suotta pelkää. hän jatkoi nopeasti, ja yritti peitellä nauruaan. Mies ei voinut kuin vain kuvitella miltä Catherinesta tuntui kuulla ääniä päässään, mutta tavallaan tunsi mielihyvää asiasta. Magian maailma ei rajoitu vain siihen maailmaan minkä sinä tunnet, vaan se ulottuu paljon pidemmälle. Ja oikein käytettynä se on hyvin tuhoisa väline, siksi vastaisuudessa tulet harjoittamaan mielen hallintaa jotta voisit torjua muiden maagien yritykset käyttää sinua äänikoppana muulle maailmalla, yrittää salakuunnella minua. hän lausui. Ziró antoi mielensä päästää irti Catherinen mielestä, lipuen takaisin omiin ajatuksiinsa, kääntyen neitoa kohden virnistäen suuresti. "Unimaailma, on ensimmäinen oppituntisi, sekä mielen salat." mies sanoi nauraen, ja pysäytti hevosensa erään kivikasauman viereen laskeutuen ratsailta, jääden odottamaan Catherinen saapumista.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 29, 2007 21:05:37 GMT 3
Catherine hätkähti kuullessaan ääniä mielessään, ja katsahti pikaisesti ympärilleen. Ketään heidän lisäkseen ei ollut näkyvissä. ”Ziró.”, Tyttö tokaisi, ja katseli miestä huppunsa alta, eikä nähnyt siis miehen virnistystä. Hän ei pitänyt miehen tavasta ”opettaa”, ja käänsi katseensa vihaisena sivulle tuhahtaen hiljaa. Hän ei nyt jaksaisi. Hetken kuluttua Catherine kuitenkin ratsasti Ziró luokse, katsoen nyt suoraan eteensä. Tämä oli pysähtynyt jonkinlaisen kivikasauman luokse, ja laskeutui itsekin ratsailta sinne päästyään. Catherine katsahti kysyvästi mieheen, ennen kuin talutti hevosensa kauemmas tästä ja tämän hevosesta. Sitoen hevosensa vähän matkan päähän. ”Jäämmekö siis tänne?” Hän kysyi värittömällä äänellä, katsoen kivikasasta suuntaan, josta he olivat tulleet, ei mieheen, huokaisten vaisusti. He olivat jättäneet kaupungin taakseen.
Catherine vilkaisi taivaalle odottaen miehen vastausta, vaikka samahan se oli, mitä tämä vastaisi. Kylmiä väreitä kulki pitkin tytön selkää, johtuen tällä kertaa vain kylmenevästä ilmasta. Hän veti viittaansa tiukemmin ympärilleen, väristen hieman. Ensimmäiset tähdet alkoivat ilmestyä taivaalle. Catherine laski katseensa siirtäen sen Ziróon, kuullessaan tämän vastaavan. Hän katseli miestä ilmeettömästi huppunsa alta, kuten hänellä oli tänään ollut tapana.
|
|
|
Post by lonelywolf on Oct 29, 2007 23:02:01 GMT 3
Miehen naamalle edelleen leveili suurempi virnistys tämän katsoessa vihastunutta Catherinea, tietäen että se vain suututtaisi sitä vain lisää. "Kyllä me pysähdymme täksi yöksi tähän, ja pidämme tässä ensimmäisen oppituntisi magian maailmasta. Unimaailma sekä mielen avoimuus." Ziró viimein lausahti katsellen kuinka neito vei hevostansa kauemmaksi kiinni. "Kuten aikaisemmin sanoin, magia ulottuu paljon kauemmaksi kuin osaat käsittää. Se ei vain ole muutamia "taikasanoja" vaan siihen sisältyy paljon muutakin." mies jatkoi hymyillen Catherinelle. Äkisti Ziró käännähti ympäri, punoi tuulen virtauksia nostaen kivikasasta yhden suuremman luokan kiven, tuoden sen itsensä sekä neidon väliin.
"Tavalliselle silmälle tämä olisi vain kuollut ja olematon kivi, mutta magian maailmassa tämä on paljon muuta. Se on osa magiaa joka ylläpitää sen rakennetta, ja kun opimme tuntemaan sen rakenteen ja olemme avonaisia mieleltämme, niin kuulemme kiven sisällä olevan magian." mies lausahti, tuijottaen koko ajan neitoa jäänsinisillä silmillänsä. Vähitellen kivi alkoi muuttamaan muotoaan, alkaen näyttämään pian siltä kuin se olisi sulaa kiveä. Vettä. Kivi jakaantui viiteen eri osaan, ja yhdistyi jälleen samaksi kovaksi kiveksi, mikä se oli ollut ennen käsittelyä. Pieni hymynkare nousi Zirón kasvoille, ja punoi imanvirtauksen viemaan kiven Catherinen eteen. "Se on sinun vuorosi, avaa mielesi kaikelle ympärilläsi. Tunne kaikki ympärilläsi, mene sisälle kiven sieluun, ja tunne se magia siellä ja muovaa se uudeksi." mies viimein lausahti neidolle, jääden odottamaan mitä tapahtuisi.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Oct 30, 2007 22:58:25 GMT 3
Catherine ei jaksanut miehen leveämästä virnistyksestä välittää, hänelle oli aivan sama millainen virnistys miehellä oli naamallaan, kunhan vain jättäisi hänet nyt rauhaan. Tyttö katsoi miestä kylmästi välittämättä tämän sanoista. Miksi suotta? Catherine näki kuinka mies siirsi kiven heidän väliinsä, ja antoi katseensa lipua kiven ja Zirón välillä välinpitämättömästi. Mies puhui jotain, sanoista tyttö ei jaksanut välittää, eikä olisi halunnutkaan. Catherine pudisti vienosti päätään, laskien sitten katseensa maahan, huokaisten hiljaa mielessään. Hetken kuluttua tyttö vilkaisi huppunsa alta miestä, joka näytti odottavan hänen tekevän jotain, ja katsahti tätä kysyvästi. Catherinella ei ollut aavistustakaan mitä hänen tulisi kivellä tehdä, joten käänsimiehelle ja kivelle kylmästi selkänsä, välittämättä vaikka mies voisikin suuttua. Mitä väliä.
"Anna olla.." Catherine sanoi väsyneesti, ja käveli sitten toiselle puolelle kivikasaa, jättäen miehen ja kiven taakseen. Anna minun olla vain rauhassa, hän ajatteli istuutuessaan kylmään maahan. Caterine nosti katseensa kohti tähtiä, kietoen viittaansa tiukemmin ympärilleen. Yrittäen olla välittämättä maan aiheuttamasta kylmyyden tunteesta. Sillä ei ollut väliä. Millään ei ollut. Tyttö nosti melkein alas valahtaneen huppunsa takaisin, laskien katseensa viittansa poimuihin ja laskoksiin, kuin ne olisivat äkkiä muuttuneet kovinkin kiinnostaviksi.
|
|
|
Post by lonelywolf on Nov 20, 2007 22:03:14 GMT 3
Ziró tunsi pistävän äänensävyn Catherinen äänestä, tämän käskiessä miestä jättämään hänet vain omaan rauhaansa. Susimaagi kavahti hieman taaksepäin, ja virnistys katosi mutta mies teki lopulta niin, kuin neito oli pyytänyt ja päästi magiastaan irti, antaen kiven pudota omalla painollansa maahan, jättäen sen siihen oman onnensa nojaan. ”Catherine oletko täysin kunnossa?” Ziró kysyi astuen hieman lähemmäksi neitoa. ”Olen pahoillani, jos olen jollain tavalla loukannut sinua tai jotain muuta, mutta se että opit tämän on tärkeää meidän molempien kannalta.” hän jatkoi nopeasti, ja istuutui Catherinen viereen. ”En tule selviämään tästä koetuksesta yksin, sen tiedän. Ja tulen tarvitsemaan apuasi, jotta saamme tämän kirotun paahteen pois maailmasta.”
Ziró antoi katseensa vain olla kohdistettuna maahan, mutta silti yritti saada selvää tuosta kireästä ilmapiiristä heidän kahden välillä. ”Minun ei ollut tarkoitus loukata sinua tempullani, eikä se ollut vain vitsi mitä aikaisemmin sanoin, sillä sinun täytyy opetella kohdistamaan magiaasi oikealla tavalla, tai muuten se voi koitua sekä sinun tai minun kohtalokseni.” mies sanoi viimein hiljaisella äänellä, rikkoen samalla ensimmäisenä tuon hiljaisuuden vallin heidän kahden keskeltä. Viimein susimaagi nosti katseensa taivaan tummenevaan sävyyn, ja huokaisi hiljaa. ”Catherine kuule..” Ziró jatkoi hiljaa. ”En pakota edelleenkään sinua jatkamaan kanssani, ja tiedän että osaan olla todella hankala välillä, mutta en pärjäisi ilman sinua.” hän jatkoi, ja nousi nopeasti ylös, kävellen takaisin kivikasan luokse.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Nov 27, 2007 18:14:27 GMT 3
Catherine nojasi käsiinsä siirtäen huppunsa verhoaman katseensa lähellä seisovaan mieheen. "Selviän kyllä." Tyttö vastasi yrittäen hieman hymyillä, saaden aikaan jonkinlaisen hymyä kaukaisesti muistuttavan ilmeen.Tytöltä ei oltu pitkään aikaan kukaan kysynyt onko kaikki hyvin, kuten Ziró oli äsken kysynyt, ja se että joku kysyi sellaista teki hänen olonsa hieman epämukavaksi. Catherine siirsi katseensa takaisin taivaalle. Kuullessaan miehen istuutuvan hänen viereensä tyttö liikahti vaistomaisesti hieman kauemmas. Hän ei ollut vieläkään oikein tottunut matkaamaan Zirón kanssa pitkiä matkoja, joka näkyi harvoin, vaikka he olivatkin matkanneet yhdessä jo kauan.
Joskus Catherine halusi vain olla yksin, ja se joskus oli nyt. Hän siirsi katseensa takaisin mieheen kuunnellen tätä hiljaa. Hupun varjostamista kasvoista ei kuitenkaan kyennyt erottamaan ilmettä, mutta ei siinä mitään katsottavaa olisi ollutkaan. Tiedän, Catherine ajatteli surullisena, pakottaen itsensä kuuntelemaan äänettömästi. Ziró noustessa ja lähtiessä kävelemään, Catherine huokasi syvään, kyeten rentoutumaan hieman. Tavallaan hän ei halunnut jatkaa, mutta samalla hänestä tuntui ettei voisi muutakaan tehdä. Tyttö käänsi katseensa hitaasti eteensä, ja siitä käsiinsä. Jotka hänen huomaamattaan olivat ottaneet ennen heidän lähtöään ostetun kultaisen medaljongin. Catherine siveli hetken sen kiiltävää pintaa, antaen ajatuksiensa vaeltaa siihen, mitä oli ajatellut suunnitellessaan medaljongin ostamista. Pieni hymy levisi hänen kasvoilleen. Ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua tyttö laittoi medaljongin takaisin sille varattuun pussukkaan, jonka sulki huolellisesti.
Catherine tunsi olonsa huomattavasti paremmaksi, kuin oli hetki sitten tuntenut. Tyttö vilkaisi suuntaa, johon Ziró oli kadonnut, antamatta tämän sen enempää ajautua mieleensä. Hyvästä olostaan huolimatta tyttö tunsi itsensä väsyneeksi, aikoen ensin nukahtaa siihen paikkaan missä oli, syrjässä leiristä, yksin. Tullen kuitenkin toisiin ajatuksiin, siirtyen hiljaa lähemmäksi miestä. Kuitenkin niin, että hän tunsi olevansa sekä yksin että ehkä jotenkin turvassa, ja huokaisi hiljaa.
|
|
|
Post by lonelywolf on Jan 30, 2008 13:58:00 GMT 3
Ziró kuuli kuin Catherine tuli lähemmäksi häntä, sekä tulta jonka hän oli sytyttänyt vain tavan vuoksi, sillä tuon kirotun paahteen takia ei tuossa maailmassa juuri tulta tarvinnut sytyttää kuin vain ruuan kypsentämisen takia, tai veden keittämiseksi, vaikka voisikin luulla että tuo paahde hoitaisi senkin asian ilman tulta. Hiljaa mies vain katseli kivikasaa vierellänsä, ja katseli kuinka varjot tanssivat noissa kivissä. Susimaagi sanoi jotain hiljaa, ja pian kiviä alkoikin lentämään kasasta eri puolille heidän ympärilleen, luoden magian kilven, joka suojaisi heitä petoeläimiltä, ja myös mahdollisesti muilta vihollisilta, jos he niihin sattuisivat törmäämään yön aikana, mitä Ziró ei ajatellut, mutta ei halunnut ottaa sitä riskiä.
”Nuku vielä, kun valo on kaukana, sillä tulemme tarvitsemaan kaiken energian tulevina hetkinä, sillä meidän on ratsastettava lujaa, ja kauas, sillä meitä seurataan, ja olemme jättäneet jo liian paljon merkkejä nähtäville olinpaikastamme.” Ziró lausahti hiljaa, kääntämättä katsettaan neitoon. Olin huolimaton, ja nyt saamme elää veitsenterällä, sillä minulla ei ole varaa turhiin kohtaamisiin ihmisten kanssa, jos haluamme saavuttaa tuulten kulhon ajoissa, ja lopettaa tämän paahteen mies ajatteli itsekseen, ja nojasi kiviin, tuijottaen tulenliekkejä, ja niiden tanssia.
|
|
Astarael
Member
I'll see you where the roads meet.
Posts: 541
|
Post by Astarael on Feb 26, 2008 17:49:19 GMT 3
Catherine ei olisi jaksanut välittää Zirón lausahduksesta, mutta teki kuitenkin niin, sillä tunsi itsensä väsyneeksi niin fyysisesti kuin henkisestikin. Catherine pani maaten vähän matkan päähän miehestä. Tulen kajastus teki tytön olon uniseksi, ja lopulta hän tunsi vaipuvansa uneen. Kovalla maalla maaten, kietoutuneena viittaansa Catherine nukkui levottomasti kääntyillen. Hän näki painajaisia jo tuhoutuneesta kotikylästään ja vanhemmistaan. Nämä unet olivat harvinäisia, mutta sitäkin epämiellyttävämpiä. Catherine heräsi hätkähtäen jossain vaiheessa. Epämiellyttävä tunne ei haihtunut edes hänen herätessäänkään. Hetken kuluttua tyttö nousi istumaan nojaten takanaan olevaan kivikasaan. Catherine ei kiinnittänyt juurikaan huomiota siihen oliko Ziró hereillä vai ei, hän itse ei kuitenkaan enää pystyisi nukkumaan. Catherine koukisti polvensa ja kiersi kätensä niiden ympärille. Tyttö nojasi leuallaan polviinsa ja katseli taivaalle. Hän tunsi vienon tuulenvireen kasvoillaan ja sulki väsyneenä silmänsä. Pian Catherine kuitenkin avasi silmänsä nopeasti tajuten ettei Ziró ollut kertonut hänelle minne he olivat matkalla. Tämä tieto ei miellyttänyt häntä, joka oli tottunut siihen tunteseen että tiesi minne oli matkalla.
|
|