whéan
Member
Wh?lla the Vampire
Posts: 27
|
Post by whéan on Mar 29, 2008 15:09:47 GMT 3
Hautausmaan ruosteinen portti kolahti kovaäänisesti, kun Whálla laittoi sen kiinni perässään. Hän käveli tuttuun tapaansa pitkin sorapolkua ja kuunteli kuinka kivet rapisivat jalkojen alla. Yö oli hyvin pimeä ja hautausmaa täysin autio, ketään ei ollut näkyvissä.
Whálla käveli hautakivien välistä, pujotteli niiden ohi ja lopulta istahti tutulle paikalleen erään suuren patsaan luokse. Patsas oli ehkä ollut joskus kaunis taideteos, mutta nyt se oli enää epämääräinen kivimöhkäle, jota sade ja tuuli olivat piiskanneet kymmeniä, kenties satoja vuosia ja sammale oli lopulta peittänyt sen.
Tuuli heilutteli vanhojen puiden oksia ja sai ne näyttämään aavemaisilta. Jota kuta toista olisi varmasti pelottanut, mutta Whálla rakasti vanhan hautausmaan aavemaista tunnelmaa. Ja mitäs pelättävää hänellä edes olisi ollut. Monethan sanoivat, että vampyyrit olivat lähes kuoleman verosia kammotuksia. Whállaa harmitti tuollainen ajattelu tapa, eiväthän kaikki vampyyrit olleet pahoja! Hänen isänsä oli ollut todella kiltti, kuten myös Whálla itse. Whálla ei ollut koskaan purrut ketään ihmistä, paitsi pari kertaa vahingossa... Mutta silloinkin ihmiset olivat selvinneet pelkällä säikähdyksellä.
Vanhat hautakivet seisoivat uljaasti pystyssä hänen edessä. Useimmat kivet oli pystytetty joskus sata vuotta sitten. Uusin hauta, jonka Whálla oli löytänyt, oli 80 vuoden takaa. Sen jälkeen hautausmaa oli hylätty ja täällä ei käynyt enää ketään. Haudat oli hylätty aikoja sitten ja kukaan tuskin edes muisti niitä henkilöitä, joita oli noihin hautoihin haudattu.
Whállan vieressä oli vanha, sammaleen peittämä hauta. Siihen oli kaiverrettu haparoivalla käsialalla "Susan Wellar, s. 1856, k. 1901". Susan oli ollut Whállan paras ystävä. Hän muisti edelleen tytön vaaleat hiukset ja iloisen ja kovaäänisen naurun. Kyynel vierähti Whállan poskelle hänen ajatellessa nuorta haltiatyttöä.
[[ kuka tahansa voi tulla mukaan, tämä on minun eka viesti ja toivoisin, että saisin jonkun seuraksi ]]
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 29, 2008 16:14:00 GMT 3
(( Minä tulen mielelläni mukaan ^^ pelaan hahmollani Angelicalla, jonka hahmoesittelyn löytää fantasiahahmojen toiselta sivulta))
Hautakivi tuntui kylmältä ja epätasaiselta lämpimän käden alla. Käsi liikkui vasten kiven rosoista pintaa etsien siihen kirjoitettua tekstiä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Kiven pinta oli tasaisen rosoinen kummaltakin puolelta, joten siitä oli mahdoton tietää kuka siihen oli haudattu.
Jo viides kerta Angelica ajatteli noustessaan jälleen seisomaan. Tällä puolella olevat kivet ovat niin vanhoja, ettei niistä pysty enää sanomaan kenelle se on kuulunut, Aqurae toisti jälleen kerran itselleen ja jatkoi eteenpäin kohti seuraavaa hautaa. Siitäkään ei löytynyt mitään. Angelica muutenkaan tuskin tiesi, mitä sieltä oikein etsi. Hän tiesi, että oli jo ilta, koska ei tuntenut auringon lämpöä ihollaan, eikä silmiä peittävän sinisen liinan reunoista tihkunut valoa.
Yhtäkkiä nuori Aqurae kuuli kovan kolahduksen ja tunsi jonkun tulevan hautausmaalle. Hän kyyristyi hautakiven taakse ja pysyi vaiti. Angelica halusi ensin olla varma kuka tulija oli, tai tarkemmin sanottuna mikä. Askeleet lähestyivät ja välillä kääntyivät eri suuntaan, kunnes pysähtyivät. Aqurae keskittyi muistamaan, minkä otuksen kanssa oli tämän saman tunteen tuntenut. Hän kävi läpi kaikki mahdolliset muistot ja päätyi lopulta vampyyriin. Tarkemmin sanottuna puolivampyyriin. Angelica tiesi, että ne olivat välillä hyvin vaarallisia, mutta eivät kaikki kuitenkaan. Ja jos pysyi valppaana, oli mahdollista tutustua sellaiseen ilman minkäänlaisia vammoja.
Angelica lähti liikkumaan hitaasti lähellä maanpintaa ja varoi päästämästä minkäänlaisia ääniä. Aqurae oli aikeissa kiertää puolivampyyrin taakse, jotta saisi edes jonkinmoiset mahdollisuudet selvitä, mikäli kyseinen otus oli paha. Hän pysytteli turvallisen matkan päässä hautakivien varjoissa koko ajan lähemmäs, kunnes pysähtyi. Angelica oli nyt aivan puolivampyyrin takana. Heitä erotti vain jonkinmoinen kivikasa.
Aqurae nousi pystyyn ja istahti kiven päälle selkä sekä kivikasaan, että vampyyriin päin. ”Miksi liikut täällä yksin?” Hän kysyi varmalla ja kohtalaisen voimakkaalla äänellä, jotta toinen kuulisi. Aqurae tiesi, että joskus hautausmailla piikevät otukset saattoivat olla vaarallisia keille tahansa ja siksi hän ei oikein pitänyt ajatuksesta, että joku liikkui siellä yksin. Vaikkakin hänkin oli tehnyt niin. Tosi se oli eri asia.
((hieman hassu tuli ^^''))
|
|
|
Post by kuu on Mar 29, 2008 17:31:14 GMT 3
((Hih, pääsisköhän vielä ihmispojalla mukaan peliin??))
|
|
whéan
Member
Wh?lla the Vampire
Posts: 27
|
Post by whéan on Mar 29, 2008 18:02:55 GMT 3
[[ Kuu: teretulemast vaan, kiva saada porukkaa mukaan ]]
Tuuli voimistui hieman ja puut natisivat, ne varmaan pian menisivät nurin. Whálla pyyhkäisi sormellaan vanhaa patsasta, sen jalustassa oli luultavasti joskus lukenut jotain, mutta enää tekstistä ei saanut selvää.
"Miksi liikut täällä yksin?" Whálla hätkähti rajusti ja käännähti ympäri. Hän luuli olleensa yksin. "Minusta on kiva käydä hautausmaalla. Täällä on niin rauhallista, varsinkin öiseen aikaan", Whálla vastasi hymyillen kohteliaasti. Äkkiä hän vetäisi käden suunsa eteen, 'mitä köhän toinen ajattelisi hänen vampyyrihampaistaa'. Tavallisesti Whálla ei nolostunut, kun joku sai tietää, että hän oli vampyyri, mutta öiseen aikaan hautausmaalla hän luultavasti pelottaisi muita. Whálla ei halunnut, että kukaan ajattelisi häntä petona tai vastaavana.
Taakse tulleella tytöllä oli kuitenkin huivi silmien ympärillä. Hetken ajan Whálla ajatteli jo kysyvänsä, oliko tyttö sokea, mutta muutti mielensä, sillä se olisi varmasti hyvin epäkohteliasta. 'Kummallinen tapa kulkea pimeällä hautausmaalla huivi silmien ympärillä', Whálla ajatteli, sillä hautausmaalla saattoi olla myös vaarallisia otuksia.
Whálla tuijotti tyttöä vielä hetken, kunnes lopulta kasasi ajatuksensa ja vastasi: "Minä viihdyn täällä. Minusta täällä on ihanan hiljaista ja rauhallista, varsinkin näin öiseen aikaan. Ja yksin minä olen siksi, että minulla ei oikein ole ystäviä. Kukaan ei oikein halua olla minun seurassa, varsinkaan öiseen aikaan. Mitä sinä täällä teet? Täällä voi olla vaarallista öisin" Puna kohosi Whállan kalpeille poskille. Tyttö tietysti ajatteli, että hän oli epäkohtelias ja yrittäisi ajaa tytön pois.
Samassa Whálla tunsi myös pienen ikävän, mutta tutun tunteen, vampyyri hänen sisällään oli taas heräilemässä. Hänen kasvoilleen kohosi pieni irvistys samalla kun ajatuksiin kohosi kuva tuoreesta verestä. Whálla alkoi liikehtiä hermostuneesti, hän ei halunnut satuttaa tuota vierasta tyttöä, mutta vampyyri sanoi toista.
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 29, 2008 19:42:46 GMT 3
((tervetuloa vain Kuu ^^ ))
Angelica aisti toisen epäilyn hymähti hieman huvittuneena. ”Ulkomuodossasi ei ole mitään hävettävää ja kysyä saa mitä haluaa” hän tokaisi kohtalaisen hiljaa, mutta silti kuuluvasti. ”Enkä yhtään ihmettele, miksi kukaan ei kanssasi yö aikaan viihdy.” hän jatkoi: ”Hyvin monella nyt sattuu olemaan epäilyjä lajistasi.” Sen jälkeen Aqurae oli hetken hiljaa. ”En itse asiassa tarkalleen ottaen tiedä mitä täällä teen, mutta olen kyllä selvillä, mitä kaikkea täällä mahdollisesti liikkuu. Ja olen varautunut pahimpaankin” hän sitten sanoi yhtäkkiä varsin nopeasti.
Angelica oli normaalistikin päällepäin rauhallinen, mutta nyt kun vampyyri vaikutti hermostuneelta, häneenkin iski pieni epäilys. Kyllä minä aamuun asti selviän, mikäli tilanne riistäytyy käsistä... Olettaisin hän ajatteli ja yritti samalla keksiä, miten pääsisi kiusallisesta tilanteesta pois. ”Nimeni on Angelica ja olen geenivirheellinen Aqurae” hän esittäytyi yhtäkkisesti ja kumarsi tapansa mukaan. ”Anteeksi viivästynyt esittäytymiseni” hän lisäsi nopeasti.
Nuori Aqurae ei osannut sanoa, hyökkäisikö toinen todella hänen kimppuunsa, joten hän laski vaistomaisesti kätensä sai seteilleen ja piti aistinsa valppaina. Angelica tiesi täsmälleen missä toinen seisoi ja mitä hän teki, mutta hän ei tiennyt kuinka nopea toinen oli. Jos hän olisi yhtä nopea kuin Satar tai joku muu Aqurae, hänellä olisi ongelmia, mutta silti mahdollisuuksia. Tosi jos hän olisi nopeampi kuin he, hänellä olisi vielä suurempia ongelmia ja pienemmät mahdollisuudet. ”Sinä et pysty kauaa pidättelemään itseäsi vai kuinka?” Aqurae sanoi mahdollisimman tyynesti. ”Minä aistin hermostuneisuutesi” Hän lisäsi ja hiljeni sitten.
|
|
|
Post by kuu on Mar 29, 2008 20:45:12 GMT 3
Yö oli edellistä viileämpi ja Leo heräsi laudoista ja nauloista rakennetuista huterasta majastaan, joka oli puun kolmessa isossa oksassa kiinni vain muutamalla pienellä naulalla. Tämä pieni majan oli rakentalut Leo itse puolisenvuotta sitten, nimeten sen Vampyyrien etsintä -majaksi. Sieltä ylhäältä oli hyvät näkymät vanhalle hautausmaalle, jossa Pojan tietokirjan mukaan pitäisi olla vampyyreita. Nyt vanhemmat olivat laivalla, joten Leolla oli aikaa myös omiin juttuihinsa.
Leo sytytti pienen ja vanhan taskulamppunsa päälle, jossa oli niin himmeä valo, että juuri ja juuri sillä näki metrin etäisyydelle. Poika höristeli korviaan ja oli kuulevinaan hiljaista puhetta. Ei, ei, nyt minä vain kuvittelen. Eihän täällä voisi olla ketään. Silloin Leon sydän pomppasi ja Leo laittoi kätensä suunsa eteen. "vampyyri" Leo sanoi puoliääneen ja kellahti taaksepäin, jolloin tämän pää kolahti kovasti majan puuseinään. Leo makasi vaiti tovin, kunnes oli varma, ettei kukaan kuullutkaan häntä ja nousi takasin istumaan. Leo kurkisti varovasti pienestä ikkunasta, mutta hän ei nähnyt mitään, oli liian pimeää. Puut vain notkuivat kovan tuulen voimasta, kun olisivat käyneet taistelua keskenään.
|
|
whéan
Member
Wh?lla the Vampire
Posts: 27
|
Post by whéan on Mar 29, 2008 21:11:04 GMT 3
"En minä ole paha", Whálla aloitti, ei halunnut toisen kuvittelevan, että hän vain huvikseen hyökkäisi tämän kimppuun. Angelica vaikutti kuitenkin rauhalliselta. Whálla vilkaisi taivaalle ja jatkoi sitten kohauttaen olkiaan: "Nyt ei ole täysikuu. Täydenkuun aikaan minulla on todella vaikeaa, varsinkin jos muita on lähettyvillä."
Taivaalle alkoi kerääntyä hieman tummia pilviä, kohta alkaisi vielä sataa. 'Pahus, inhoan sadetta', Whálla ajatteli ja tuijotteli nyt omia varpaitaan. "Pelkäätkö sinä?" Whálla kysäisi edessään seisovalta Angelicalta, "Monilla tosiaankin on paljon ennakkoluuloja minunlaisiani kohtaan."
Yllättäen Whálla kohotti katseensa ja tähyili puiden yläoksille. Näkyikö siellä pieni valonvälähdys? Hän tuijotteli hetken, mutta lopulta siirsi huomionsa takaisin Angelicaan. 'Silmät vain temppuilevat', Whálla ajatteli. Silti hän ei päässyt eroon ikävästä tunteesta. Hän ja Angelica eivät ehkä olleetkaan yksin täällä. Hautausmaalla oli joku muukin.
"Näetkö sinä muuten tuon huivin läpi?" Whálla kysäisi nopeasti ennen kuin ehti puraista kieltään: 'hitsi, nyt minä mokasin, toinen varmaan ajattelee, että utelen liikaa'. Muutama sadepisara tipahti maahan ja jossain kaukana kuului vaimea ukkosenjyrähdys. Pian tulisi kova sade.
Muihin asioihin, kuten tulevaan sateeseen, keskittyminen rauhoitti Whállaa, silloin hän ajatteli paljon vähemmän muita asioita, kuten tuoretta verta.
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 30, 2008 16:00:08 GMT 3
”En minä sitä epäile” Angelica aloitti: ”Ja olen varsin iloinen siitä, ettei nyt ole täysikuu.” Hän rauhoittui hieman, mutta ei ottanut käsiään pois aseiltaan. Häntä silti epäilytti jokin.
”En oikeastaan. Olen vain hieman hermostunut” Hän vastasi yhtäkkiä kysyttyyn kysymykseen. ”Olen huomannut sen, mutta minusta te olette oikein mukavia nyt kun tiedä miltä tuntuu olla erilainen” hän lisäsi.
Angelica nosti katseensa taivaalle kuin katsellen sieltä jotain, vaikkei mitään nähnytkään. Mutta hän aisti jotakin. ”Täällä on joku. Ilmeisesti ihminen tai jokin sen lähisukulaisista” Aqurae sanoi hiljaa ja kääntyi kohti puuta. Samalla häneltä oli mennä yksi kysymys ohi. ”Tämän läpikö? En ei se ole tarkoituskaan, että näkisin” hän vastasi varsin hilpeän oloisena. Samassa hänkin kuuli sen. Ukkosen jyrähdyksen. ”Näetkö täällä mitään paikkaa, missä voi pitää sadetta?” Angelica kysyi. Hän kun ei voinut katsoa ympärilleen, niin hän ei voinut sanoa mitään.
|
|
|
Post by kuu on Mar 30, 2008 17:19:02 GMT 3
Nyt Leo jo kuuli selvästi puhetta, hän napsautti äkkiä taskulamppunsa kiinni, ettei ketään vain huomaisi valoa. Leo istui vaiti ja kuunteli tarkkaan, hän ei kuitenkaan kyennyt kuulemaan kokonaisia lauseita, vain muutamia sanoja.
"Pläts" kuului, kun Leon otsaan tipahti suuri vesipisara. Tämä säpsähti ja pyyhkäisi äkkiä otsaansa hihalla. Voi ei! Jos nyt rupeaa satamaan, minä olen pulassa, tämä maja ei pidä sadetta, minun on jollain tavalla päästävä kotiin, jos... Leo ei ehtinyt sanoa sen enempää, kun tämä kuuli ukkosenjyrinän, se oli vielä kaukana, mutta kuitenkaan puussa ei olisi turvallista majailla. "Kukakohan tuolla hautausmaalla oikeasti on, en usko todellakaan, että siellä olisi ihmisiä" Leo sepitti itselleen puoliääneen. Häntä pelotti jo nyt. Mitä minä oikeen ajattelen, minähän tulin tänne nähdäkseni vampyyrin, enkä vain pelkäämään. Rohkaise itsesi nyt. Leo yritti lohduttaa itseään, mutta kuitenkaan hän ei saanut pelottavia ajatuksia pois siitä, että häntä uhkaisi jokin.
Leo keräsi vilttinsä ruskeaan nahkalaukkuun, otti pienen kulauksen juomavedestään ja nousi kyykkyyn. "Minun on päästävä täältä majasta ainakin pois" Hän sanoi. "Onneksi en asu kilometriä kauempana, jos jotain tapahtuisi, niin..." lause jäi häneltä kesken, kun jossain kaukana, mutta paljon lähempänä, kuin viimeksi, jyrähti voimakas ukkonen.
Nyt Leo laskeutui majansa tikkaita niin hiljaa alas, kuin oli suinkaan mahdollista. Leo seisoi viimein maassa kädet hiestä märkinä. Tätä tilaisuutta minä en varmasti jätä kesken. Leo ajatteli ja vilkuili samalla hyvin hermostuneesti ympärilleen, kuin puolustautumaton pieni metsäneläin.
|
|
whéan
Member
Wh?lla the Vampire
Posts: 27
|
Post by whéan on Mar 31, 2008 12:23:08 GMT 3
Ukkonen jyrähteli aina vain lähempää ja pisaroita tippui taivaalta nyt enemmän. Whálla aisti nyt entistä selkeämmin, että he eivät olleet yksin vanhalla hautausmaalla. Väristys kulki vampyyrin selkää pitkin, kun hän ajatteli kaikkia niitä otuksia, joita täällä voisi olla. Pelottaako minua?, Whálla mietti hämmästyneenä. Enhän minä nyt voi pelätä. Hän keräsi itsensä ja katseli hieman ympärillee. "Tuolla hautausmaan toisella puolella on pieni, vanha kirkko", Whálla vastatsi Angelican kysymykseen ja viittasi kädellään hautausmaan pohjoisnurkkaan, "tosin muistaakseni sen ikkunat ja ovet on naulattu umpeen." Taivas oli täysin tumman harmaiden, synkkien pilvien peitossa ja ukkonen jyrisi jo kovempaa. Kauempana välähti myös salama.
Whálla kohotti katseensa ja vilkuili epävarmana ympärilleen. "Täällä tosiaankin haisee ihmiselle, tai en ole varma. Olen huono tunnistamaan lajeja pelkän hajuaistin perusteella, mutta joku täällä on. Olen varma siitä". Hän kurtisti otsaansa ja yritti nähdä kuka heidän seurassa oli.
Lopulta Whálla keskitti huomionsa taas nuoreen Aquareen. "Muistaakseni kirkon vieressä on myös jonkinlainen katos tai jokin sellainen. Siellä olisi varmaankin vähän enemmän suojaa." Whálla loi vielä yhden epävarman katseen ympärilleen ja lähti kävelemään polkua.
|
|
|
Post by Aqwell on Mar 31, 2008 16:16:56 GMT 3
Angelica oli nyt aivan hiljaa. Hän keskittyi kuuntelemaan ympäristöstä kuuluvia ääniä, ukkosen lisäksi. Aqurae kuuli jonkun sanovan jotain. Se ei kuulunut niin läheltä, että se olisi ollut tämä neito hänen lähellään. Ja sillä oli erilainen ääni. ”Veikkaisin, että se on ihminen, tai tarkemmin sanottuna nuori poika” hän sanoi hieman epäilevään sävyyn. ”Ja veikkaisin myös, että se on jossain tuolla” hän lisäsi ja osoitti suuntaan, missä poika oli. ”Se tosin on vain arvaus.”
Angelican mieli kirkastui hieman toisen mainitessa kirkon ja katoksen. ”Mukavaa. En usko, että ne laudoitukset ovat enää kovinkaan vankkoja, joten uskon, että ne saa revittyä pois” hän totesi tyytyväisenä ja lähti kävelemään puolivampyyrin perässä.
Angelica kosketti kirkon seinää ja tunsi sen kylmän pinnan. ”Lienee parempi etsiä se laudoitettu ovi, jotta voidaan selvittää, pääseekö siitä sisään” Aqurae tuumasi ja lähti kävelemään käsi vasten kirkon seinää. Lopulta hän osui johonkin, mikä ei ollut kiveä. Hän tunnusteli laudoitetun alueen kokoa ja totesi sen olevan riittävän suuri ollakseen ovi. Angelica koputti muutaman kerran puuta ja kuunteli sen ääntä. ”Lankut ovat hyvin lahoja ja olettaisin neulojen olevan niin ruosteessa, että katkeavat helposti. Joten tästä pääsee sisälle” hän totesi kohtalaisen hiljaa.
Aqurae liu’utti kättään pitkin puuta etsien liitoskohtia, joita voisi purkaa. Laudat olivat kuitenkin laitettu niin, ettei niistä saanut otetta. ”Näistä ei saa kiinni, joten on käytettävä toista keinoa. Mene hieman kauemmas” hän sanoi ja astui muutaman askeleen taaksepäin. Angelica vetäisi miekkansa vyöltä ja latasi niihin energiaa. Energiapallo kasvoi hänen miekkojensa terien välissä yhä suuremmaksi ja se loisti aavemaisen kirkasta sinistä valoa. Lopulta Aqurae päästi siitä irti ja suuntasi sen kulun laudoitettuun oveen, joka räsähti sen voimasta kappaleiksi. ”Noin nyt voimme mennä sisälle” hän sanoi tyytyväisenä ja käveli pimeään kirkkoon.
|
|
|
Post by kuu on Mar 31, 2008 18:43:14 GMT 3
Leon seisoessaan siinä paikallaan ja näprätessään samalla reppunsa olkainta hermostuneesti, tämä näki jotain hyvin eriskummallista. Kirkas sininen valo loisti läpi hautausmaan. Se oli hyvin aavemainen ja se oli lähellä vanhan ja reppeutuneen kirkon pääsisäänkäyntiä. Leon suu oli auki ja silmät pullistelivat ihmetyksestä. Leoa pyörrytti. Hänen oli pakko istahtaa hetkeksi maahan ja ottaa ryyppy vedestään. Minun on pakko ottaa selville, ketä tuolla on. Ennen en lähde kotiin. Leo ajatteli ja nousi seisomaan, laittoi pullonsa takaisin reppuunsa ja lähti hiipimään niin varovasti, kuin suinkinkaan pystyi kohti kirkkoa.
Välillä Leo piiloutui vanhojen hautakivien taakse ja kun oli tarpeeksi varma siitä, ettei ketään näkynyt, hän nousi uudestaan ja jatkoi matkaansa hyvin, hyvin hitaasti.
Nyt satoi jo kaatamalla ja ukkospilvet olivat vain lähentyneet koko ajan. Siellä täällä salamat iskivät ja kaatoivat puita. Tunnelma oli hyvin aavemainen, eikä kukaan järkevä ihminen olisi ollut hautausmaalla tällaisella ilmalla.
Leo oli kirkon luonona, tosin kirkon pääsisäänkäynti oli toisella puolella.Äh, miksi minä en aikasemmin tajunnut, minähän voin mennä kirkkoon suojaan tältä kamalalta ilmalta, ellei vain joku muu olisi ehtinyt mennä sinne ennen minua. Poika mietti ja nopeasti painautui kirkon karkeaa pintaa vasten ja alkoi kävellä edelleen rauhallisesti ja hyvin hiljaa kirkon ovea kohti.
|
|
whéan
Member
Wh?lla the Vampire
Posts: 27
|
Post by whéan on Apr 1, 2008 17:23:49 GMT 3
Whálla käveli Angelican kanssa kirkolle. Angelica löysi ensimmäisenä oviaukon ja räjäytti sen sinisella valolla. Whálla kohotti kulmiaan ja mutisi itsekseen: "Kätevää...". Kammottava paikka, Whálla mietti astuttuaan Aquaren perässä kirkkoon. He olivat tulleet sisään ilmeisesti takaovesta, sillä he päätyivät suoraan kirkkosaliin, puoliympyrän muotoisen alttarin viereen.
Suuret koristeelliset ikkunat olivat paksun pöly ja likakerroksen peitossa ja niistä pääsi läpi vain hyvin vähän valoa, kirkossa oli varmasti päivälläkin pimeää. Kaikki muutkin olivat pölynpeitossa. Esineitä kirkossa oli hyvin vähän, kaikki arvokas oli varmasti viety pois ajat sitten. Alttarin reunassa oli joku vanha, sinne unohdettu patsas ja lattialla oli rikkinäinen kulho.
Whálla katseli ympärilleen ja totesi, että tälläinen ympäristö ei ainakaan kohottanut hänen mielialaa. Katseltuaan hetken ympärilleen Whálla lopulta käveli alttarin poikki, pyyhkäisi hieman pölyjä pois penkiltä ja istahti ensimmäisen penkkirivin reunaan.
Whálla kuuli taas jotakin rapinaa ovensuulta. Hiiriä varmaan, inhottavaa. Samalla hän tunsi taas vampyyrivaistojensa heräävän ja nousi seisomaan. Huomasiko Angelica, että hän oli hieman levoton? Whálla vilkaisi epävarmasti tyttöä ja lähti kävelemään ympäri kirkon etuosaa saadakseen muuta ajateltavaa.
|
|
|
Post by Aqwell on Apr 1, 2008 18:41:19 GMT 3
Angelica asteli hitaasti eteenpäin kirkossa. Hän yritti kuulonsa avulla selvittää mitä kaikkea missäkin noin suunnilleen oli. ”No onhan tämä parempi kuin tuolla sateessa” hän tokaisi ja liu’utti kättään pölyisellä alttarilla. Siihen tarttui runsaasti pölyä, jonka Aqurae puhalsi pois. Hän aivasti pölyn joutuessa hänen tavallista herkempään nenään. Ääni kaikui tyhjässä kirkossa. ”Anteeksi liikaa pölyä vain” Angelica sanoi hymyillen hieman.
Nuori Aqurae haistoi, että paikka oli hyvin vanha, eikä siellä oltu käyty pitkään aikaan. Hän myös aisti jotain. Se ei ollut puolivampyyrin levottomuutta, vaan jotain muuta. Se joku, joka oli heidän lähellään aikaisemmin ollut, oli nyt paljon lähempänä, ja ilmeisesti oli myös tulossa kirkkoon. Eikö häntä pelota vaikka on ihminen? Angelica ajatteli, Vai onko sittenkään?
Aqurae oli nyt hieman levoton. Hän oli kääntynyt kohti ovea ja piti käsiään miekoillaan. ”Hän on tulossa” Angelica lähestulkoon kuiskasi ja jännittyi valmiusasentoon. Jos tulija ei olisikaan ihminen, hän ainakin olisi valmis. ”Kuka siellä?” hän kysyi varmalla äänellä: ”Tule esiin, niin meidän ei tarvitse tulla hakemaan.” Aqurae oli varma, ettei siellä ainakaan ollut toinen Aqurae tai vampyyri, mutta koskaan ei voinut olla liian varma.
|
|
|
Post by kuu on Apr 1, 2008 19:37:37 GMT 3
Kirkon ovi oli rysäytetty auki. Leon ajatukset kävivät toteen. Sillä kirkkaalla sinisellä valolla oli rikottu tuo ovi. Kuka halusi mennä kirkkoon ja miksi? Höh, minähän olen aivan idiootti. Tietenkin ne hyypiöt halusivat päästä suojaan tuolta sateelta. Vai olikohan kirkossa jotain... Tämä ajatteli ja tutki samalla lautoja, jotka olivat lentäneet ovesta.
Leo säpsähti ja oli menettää tasapainonsa, kun kuuli kirkosta kaikuvan äänen "Kuka siellä?" Minut on huomattu. Leo mietti ja oli jo vastaamassa, kun sama ääni sanoi: "Tule esiin, niin meidän ei tarvitse tulla hakemaan" Leo oli kahden vaiheilla, lähteäkö juoksemaan, vai astuako vain sisään.
Leo veti syvään henkeä, keuhkot täyteen kosteata ilmaa ja astui kirkkoon, tietoa siitä, mitä tai ketä hän kohtaisi.
|
|