|
Post by submarine on Mar 26, 2006 22:31:46 GMT 3
Hiostava päivä, aurinko porotti kuin olisi ollut viimeinen mahdollisuus. Hiekkaiselta maantieltä kohosi pölyä pienimmästäkin kosketuksesta. Kasvit sen vasemmalla puolella nuokkuivat nuutuneina, oikealla puolella aukeava metsä sen sijaan ei paisteesta piitannut.
Issaitical piittasi, paljon, hän piittäsi myös pölystä, joka kohosi hänen herkkään kuonoonsa. Aurinko oli tavallisinakin päivinä hänelle julma kokemus, se poltti hänen valkoista nahkaansa armotta, jos hän vain erehtyi laskemaan huppunsa hetkeksikään. Ja nyt, tällä helvetillisellä säällä, tuntui kuin edes hänen kaapunsa paksu kangas ei olisi riittänyt. Ja tämä pöly! Se sai hänet rykimään ja yskimään. hänen silmänsäkin olisivat olleet aivan punaiset, ellei se olisi jo tilanne.
Häen henkivartijansa oli aivan varmasti yhtä ärsyyntynyt, mutta ei saanut tietenkään näyttää sitä. Hänen täytyi vain tarpoa paksussa panssarissan ja painava hilpari olallaan, ja nyt myös Issaiticalin varusteet olallaan, varmistamassa turvallisuutta. Olisi hän varmasti valittanutkin, mutta Issaitical oli tehnyt hyvin selväksi, mitä maaginen ruoskinta oli. Tämä ei varmasti halunnut enää kokea, kuinka tulikuuma magia nuoleskeli hänen ruumistaan.
Jos Issaiticalilla olisi ollut ollenkaan kärsivällisyyttä, hän olisi vain siirtynyt metsän varjoon lepäämään, mutta rial oli itsepäinen, eikä halunnut tuhlata aikaansa. Hän olisi myös halunnut suuresti tehdä taian ja puhaltaa kaiken pölyn pois kunnon tuulenpuuskalla, muttei niin voinut tehdä. Energiaa oli aina säästettävä tositilanteeseen, kuten mahdollisiin ryöväreihin tai muihin vihamielisiin vastaantulijoihin.
Vielä ei sellaista ollut tullut vastaan, mutta koskaan ei voinut olla varma. Vaikka rotta olikin aivan tuskastumisen paikkeilla, hän onnistui sentään ohjaamaan ajatuksensa muualle, kuten esimerkiksi johonkin viileään soppeen jossakin luolassa. Omasta kaupungistaan hän ei uneksinut, siellä ei ollut mitään sen arvoista. Hän ajatteli myös hanketta, jota oli pohtinut jo jonkin aikaa, kunnon miekkaa. Se ei olisi niinkään ase kuin tapa osoittaa vaikutusvaltaansa. Hän tekisi sen luusta, mahdollisesti jonkun sääriluusta. Se olisi toki hatara, mutta oikealla riimulla siitä saisi teräksen vahvuisen. Olisi hyvin tyylikästä, tai ainakin se antaisi hänelle lisää arvoa, jos kupeella heilahtelisi tappava, luinen terä.
Idea oli tullut, kun hän oli vielä ollut pelkkä oppilas taikuudessa. Hänen opettajallaan oli ollut sauva, joka oli tehty toisen rialin selkärangasta, melko varmasti tämän voitetusta vastustajasta. Se oli ollut melko kunnioitusta osoittava väline, jonka päässä oli vieläpä ollut saman rialin kallo.
Pohtien tätä kaikkea hän asteli raskaista saappaistaan huolimatta melko keveästi eteenpäin. Kun vain saisi jostain kunnon sääriluun. Tai edes nyt puheseuraa täällä... ties missä.
|
|
|
Post by aquinna on Mar 26, 2006 22:56:47 GMT 3
(Vähän kökkö tämä mun alku, mutta eiköhän tämä tästä lähde paranemaan. Toivotaan näin, kun en ole meinaan aikoihin pelaillut saati sitten naishahmolla ja fantasiaa mutta pakko nyt kokeilla ) Tyttönen istuskeli kaikessa rauhassa metsikössä lammen rannalla ja kuunteli pikkulintujen välityksellä kuinka, joku askelsi raskaati pitkin tietä. Se oli kuulemma kummallinen otus jota ei oltu ennen nähty, hassu pää ja häntä, ihan kuin rotalla tai hiirellä. Tämä kiinnosti lintuja hyvin paljon. Oliko olento kenties vaarallinen ja aikoi ryöstää näiden poikaset vai ihan normaali tiellä kulkija. Lintujen kovan painostuksen jälkeen tyttö päätti mennä tarkistamaan tilanteen ja lähti rauhassa astelemaan tielle päin. Oksat ja puut ikäänkuin hyppivät pois tytön tieltä antan mahdollisimman hyvän ja lyhyen polun tälle kulkea. Ei kait tyttö muuten olisi tälläistä palvelua saanut, mutta kun oli kerran metsänhengetär ja puut vaan sattuivat arvostamaan tyttöstä paljon niin kait sitä sitten piti tälläinenkin käytäntö ottaa vastaan. Päästyään tienreunalle tyttö lysähti istumaan kivelle ja jäi katselamaan kun tuo kumma olento taivalsi tietä pitkin kohti häntä. Matkaaja näytti kovasti kärsivän kuumana porottavasta auringosta ja tyttönen tämän vuoksi heristi hieman sormeaan auringolle, mutta eipä siitä ollut kummoistakaan vaikutusta. Kyynärpäät polvilla ja kämmenet leukaa tukien tyttö katseli olennen laahustamista lähemmäs ja hymyili hieman. Eipä hän ollut pitkään aikaan nähnyt ketään outoa, saati edes puhunut kenenkään vähäänkään ihmistä muistuttavan kanssa. Eläimet kun välillä kävivät hieman tylsiksi. Kun kuumuus tarttui tyttöön, niin tämä huiskutti yhdelle vaahteralle ja se jollakin tapaa kankesi itsensä tytön viereen niin, että tämä jäi hieman varjoon ja heilautteli myös välillä oksiaan ihan huvin vuoksi, kuin myös hyödynkin. "Kiitos," tyttö hymähti ja antoi pitkien vaaleiden hiussuortuviensa leijailla rauhassa ilmassa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 27, 2006 7:30:15 GMT 3
//Ei se mitään. Ja tähän peliinhän saavat muutkin tulla mukaan, jos huvittaa. Että ei tarvitse tyytyä katsomaan.//
Issaitical pysähtyi ja jäi vilkuilemaan ympärilleen kaapunsa suojista. Joku tarkkaili häntä, se oli varmaa. Rial pystyi melkein tuntemaan katseen yllään, hänen viiksikarvansa olivat jääneet jäykästi pystyyn töröttämään ympäri kuonoa. Hetken katseltuaan hän sai sen näkyviinsä, joku tyttö. Tämä oli pysynyt hänen katseeltaan kätkettynä lähinnä siksi, ettei tehnyt mitään elettä niin piilottaakseen, kuin osoittaakseenkaan olinpaikkaansa. Ja tietenkin issaiticalin silmät eivät oikein toimineet, laseista huolimatta, keskellä tätä kirkkautta.
Melko varmasti vaaraton, mutta ei koskaan voinut olla varma. Hänen henkivartijansa ei vaikuttanut huomanneen, vaikka olikin selvästi varuillaan. Vihaisella litannialla maiskauksia maagikko sai hänet tulemaan. Saadessaan itsensä ja tämän vieran väliin raskaasti panssaroidun ja -aseistetun vartijan, ei hän tuntenut itseään läheskään yhtä epävarmaksi. "Ja kukahan sinä olet?" hän kysyi työntäen samalla itsevarmuutensa merkiksi molemmat hansikoidut kätensä kaapunsa laajoihin hihoihin.
|
|
|
Post by aquinna on Mar 27, 2006 21:36:13 GMT 3
Tyttö katseli uteliaana kaksikon puuhia ja hymähti sitten viimein kun nämä pääsivät kohdalle. "Ai minä vai?" hymähti ja ponnahti ylös kiveltä ja astui muutaman askeleen kohti Rialia, rauhallisesti tosin ettei sattuisi mitään pahaa. "Minä olen Edena, tämän metsän haltijatar ja no tuota... Huomasin että sinulla näytti olevan vähän tuskia ja linnut olivat huolissaan että kuka olet ja ajattelin tulla katsomaan, " tyttö höpötti innoissaan yhteenpötköön. Saattoi vaan toivoa että toinen tajusi mitä tämä selitti.
"Mutta, seuraa vain minua niin näytän sinulle lammen rannan jossa voit olla rauhassa ja levätä" tämä sitten tokaisi yllättäen ja lähti takaisin metsän suojiin, puiden muodostaessa kujaa mitä pitkin kulkea. Eivätkä ne myöskään hypänneet enää takaisin paikoilleen vaan jäivät odottamaan jospa tuo outo matkalainen tulisi perässä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 27, 2006 21:57:37 GMT 3
Issaitical jäi tuijottamaan puhuvaa tyttöä, vaikka ei sitä voinutkaan nähdä paksun hupun alta. Mikä tämä oikein oli, jokin luonnontaikoja? Ainakin hän ilmeisesti puhui linnuille, ja puut loikkivat pois tieltä. Rial oli aina erittäin kiinnostunut kaikesta uudesta magiaan liittyvästä, jo aivan oman uransa puolesta. Lisäksi hänellä oli lähes alitajuinen halu saada uusia loitsuja ja tietoa, johtuen varmasti ikuisesta taistelusta elämästä ja kuolemasta.
Ei hän niin kiinnostunut levosta tai rauhasta ollut, sellaiset hienoudet kyllä odottivat, mutta sitäkin enemmän tästä tytöstä. Juuri tällä hetkellä häntä valtasi erittäin suuri halu ottaa kaikki mahdollinen selville. Päästettyään muutaman ohjeen, jotka vain hän ja hänen vartijansa saattoivat ymmärtää, maagikko lähti astelemaan metsää kohti. Mennessään hän tutkaili siirtyneitä puita melko suurella mielenkiinnolla, hänen takanaan panssaroitu rial kömpi molempien tavarat olkapäillään eteenpäin.
|
|
|
Post by aquinna on Mar 28, 2006 17:04:08 GMT 3
Tyttö vilkaisi kerran taaksepäin varmistaakseen toisen seuraavan perässään ja jatkoi sitten matkaansa määrätietoisesti. Pian hän olikin jo päässyt lammenrannalle. Siellä oli muutamia lintuja ja muita metsen eläimiä juomassa, mutta useimmat niistä lähtivät pois.
Edena istuutui kivelle ja kääntyi katsomaan perässä tulijaa ja tämän vartijaansa. Hymyili näille sitten ja kehotti myös istumaan. "Keitä te olette?" Tämä viimein kysyi ja kallisti päätään ja siristi silmiään tutkiessaan tulijoita tarkemmin. "Onko teidän muuten nälkä? Täällä kasvaa lähellä muutama omenapuu. Olen ne ihan itse istuttanut ja ne maistuvat erittäin hyviltä, " Edena lopetti ja hymyili lisää. Tämä kun sattui olemaan hymyilevää sorttia.
|
|
|
Post by submarine on Mar 28, 2006 17:55:16 GMT 3
Issaitical tutkiskeli ohimennen kaikkea kaapunsa suojista, jostain syystä puut väistivät tyttöä. Jonkinlainen loitsija tyttö oli, mahdollisesti synnynnäinen. Hän oli nähnyt sellaisen kerran, kyseessä oli ollut hiukan epäilyttävistä vanhemmista alkunsa saanut lapsi. Kyseinen äpärä oli syttynyt aina hetkittäin tuleen, muttei kuitenkaan palanut, ja sitten taas sammunut. Taisipa olla jokin niistä improvisoiduista opetuksista, joita hän oli toisinaan kokenut opissa. Kyseinen opettaja, jolla myös selkärangasta tehty sauva oli ollut, oli epäilemättä järjestänyt kyseisen tilanteen osoittaakseen vaikutusvaltaansa.
Se lapsi oli sitten laitettu paloiksi ja tutkittu hyvin tarkasti, tämä kyseinen tyttö vaikutti saaneen paremman osan. "Ainoastaan hiukan uupuneita matkalaisia, ei muuta. Olemme matkalla kaupunkiin, ei mitään suurempaa syytä siihen", hän lateli. Tokihan he eivät olleet pelkkiä matkalaisia, hän ei ollut, mutta ei sitä nyt tarvinnut kaikille levitellä. Omenaa tarjottaessa hän pyyhkäisi kevyen kieltävästi ja ohjasi keskustelun hiukan muualle: "Ja kukahan sinä mahtaisit olla? Olisin hyvin kiinnostunut siitä, mikä on omenoiden kylväjän nimi."
|
|
|
Post by aquinna on Mar 28, 2006 18:52:11 GMT 3
Tyttö kuunteli kiinnostuneena toisen puhetta ja nyökkäili hyväksyvään sävyyn. Vaikka tiesi hän tuon jättävän osan kertomatta, mutta mitä se oli hänelle kuulumaan. Hieman tyttö kyllä pettyi kun vieraalle eivät omenat kelvanneet, mutta no ehkäpä vähän myöhemmin sitten, hän tuumi.
"Aa, minä olen Edena, ja no olen tämän metsän hengetär. Täällä olen asunut. Koko ikäni ja monen puunkin iän. En vanhemmistani tiedä, sillä sinäpäivänä kun silmäni avasin ja aloin ymmärtää oli vain metsä ja eläimet vierelläni ja ne iloitsivat silmieni avautumisesta. Silloin olin jo tähän ruumiiseen kytkettynä...." Tyttönen kertoili. Ei hän ollut tarinaansa saanut ulkopuolisille ja siitä tietämättömille aikoihin kerrottua.
Sitten hän istui vaiti tovin ja katseli uteliaana matkalaisia. Huokaisi syvään ja hymähti. " Olen osannut puhua eläinten kieltä siitä asti, ja jos johonkin haluan mennä, niin metsäni puut minulle avoimen tien antavat," vaiettiin taas ja katsottiin toista. "Osaatko sinä määritellä minua paremmin?"
|
|
|
Post by submarine on Mar 28, 2006 22:17:46 GMT 3
Virhearvio, tämä ei ollut maaginen lapsi, vaan jonkinlainen ilmentymä. Toisinaan, kun magiaa kerääntyi tarpeeksi jonnekin, esimerkiksi juuri metsiin, se kehitti itselleen ruumiillisen edustajan. Ainakin niin hän uskoi. Tällaisista Issaitical oli vain lukenut ohimennen, ei koskaan nähnyt eikä tosiaankaan tavannut. Tämä tilanne voisi olla hyödyllinen, hän voisi oppia uutta. Kaikki uusi magia kaikissa muodoissaan oli hyödyllistä oppia.
No, kuitenkin, tämä ilmentymä vaikutti aivan älykkäältä ja ymmärsi ulkomaailmaa inhimillisesti, vaikkakin ehkä hiukan naiviisti. Sen kanssa voisi keskustella, vaikka ei välttämättä aivan massiivisen paljoa. Häntä ei nyt kuitenkaan huvittanut ruveta suoraan selittämään tälle, mikä tämä tarkkaan ottaen oli. Se vain tekisi kaiken monimutkaisemmaksi. "Olet varmaankin melkolailla mitä sanotkin olevasi. Mielenkiintoista se on, en käy kieltämään."
Taas kerran rial päätti pitää yllä mukavaa imagoa, ihan vain ollakseen ajamatta pois tätä olentoa. Kun hän ei parempaa keksinyt, vilkaisi maagikko omenoita kohti. "Ehkäpä sittenkin voisin ottaa yhden omenan", hän totesi venytellen jokaista sanaa.
|
|
|
Post by aquinna on Mar 30, 2006 19:54:52 GMT 3
Tyttönen kuunteli ja hymyili tyytyväisenä. Ja ilahtuipa vielä enemmän kun toinen lupasi ottaa omenan. Edena nousi ja lähti kohti omenapuuta ja valitsi sitten kaksi omenaa, punaisen ja toisen vähän vihertävän. "Kas tässä..." sanoi ja ojensi punaisen omenan toiselle. Piti näet itse enemmän vihreistä ja monet muut punaisista.
"Mutta kerro sinä minulle, mitä tapahtuu metsäni ympärillä? Mitä taphtuu kaukana? Tiedätkö sinä siitä mitään? Olen kuullut huhuja sodista, mutta en tarkalleen tiedä mitä ne tarkoittavat," kysyttiin ja naurahdettiin samalla. Eipä tyttönen tosiaankaan tiennyt mitään ulkomaailman tapahtumista, tai mitä kaikki asiat edes tarkoittivat. Ei kukaan ollut koskaan vaivautunut selittämään tytölle mitä ulkomaailmassa on ja eikä tämä ole uskaltanut metsästään poistua. Tai ei edes tiennyt että pystyisikö poistumaan koskaan. Tälläiset asiat mietityttivät tyttöstä, samoin monet muutkin. Mutta eihän nyt kaikkea voisi kysyä samalla kertaa, saattaisi vielä pelottaa toisen tiehensä kamalalla kysymysten määrällään.
|
|
|
Post by submarine on Mar 30, 2006 20:06:15 GMT 3
"Sota on erimielisyyttä, jonka ratkaisemiseen käytetään voimaa", Issaitical selitti ohimennen tutkiessaan omenaa. Se oli aivan järkevästi omena, punainen ja suhteellisen pyöreä. Hän ei ollut erityisen mieltynyt hedelmiin, mutta ei sillä juuri väliä ollut mitä suuhunsa laittoi. Rial nosti sen huppunsa sisään ja haukkasi kokeilevasti. Se oli edelleen omena, vaikkakin kieltämättä maukas.
"Metsäsi ympärillä kulkee tie, jota käytetään. Monet ovat kuolleet sillä kulkiessaan, suurimpana syynä ryövärit ja vastaavat." Näinhän se oli kaikkialla, teitä oli ja niitä piti käyttää päästäkseen johonkin. Tietenkin jotkut päättivät ottaa hyötyä siitä ja väijyä muita. "Kauempana taas on sotaa ja rauhaa, elämää ja kuolemaa. Väki elää, toiset merkityksellisemmin kuin toiset. Moni asuu kylissä, toiset taas jossakin muualla", hän vastaili. Eipä tämä nyt mitään käsittämättömän ylevää ollut, mutta olipa nyt jokin syy taukoon.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 1, 2006 11:29:34 GMT 3
Tämä jatkoi nyökkäilyään ja hymähti sitten. "Ehkä minun pitää mennä katsomaan kaikkia noita asioita", pohdittiin sitten ääneen. Ehkäpä tytöstä oli tulossa niin sanottu mökkihöperö. Mutta no sille hän ei ole voinut vielä mitään mahtaa.
Aikansa mietittyään asioita tyttönen sitten suoristi selkänsä ja katsoi toista. "Haluaisitko ottaa minut kenties mukaan matkallesi? Voisin tulla jonkun matkaa mukanasi ja kääntyä sitten", ehdotettiin varovasti.
Nyt jäätiin seuraamaan miten toinen reagoisi tähän ehdotukseen. Ei Edena kyllä mukaan tunkisi jos toinen ei häntä haluaisi matkalle mukaan. Mutta no tässä voisi olla hyvä tilaisuus lähteä katselemaan maailmaa. Yksin hän kun ei uskaltanut lähteä. Ei sitä tiennyt mitä vastaan sattuisi tulemaan. Kenties vaikka jotain hyvin kummallista tai ehkä jopa vaarallista. Ei sitä tulevaa voinut kovinkaan helposti ennustaa.
|
|
|
Post by submarine on Apr 1, 2006 11:40:26 GMT 3
Mielenkiintoista, tämä tyttö vaikutti suorastaan seurankipeältä. Ei Issaiticalilla ollut mitään ehdotusta vastaan, ei alkuunkaan. Nyt hänen ei tarvitsisi kuluttaa aikaansa täällä, loistavan yksinkertaista.
"Kyllä se sopii, jos haluat mukaani tulla. Maailmassa on paljon nähtävää, ainakin kannattaa vilkaista. Vaikka ei pitäisikään näkemästään, niin ainakin tietää, ettei menetä mitään pysyessään poissa." Hän oli itse asiassa hiukan paremmalla tuulella nyt, kun oli saanut levätä hetken. Toisinaan hän saattoi käyttäytyä hyvinkin epäsosiaalisesti ja paskamaisesti, mutta nyt hän vaikutti hyvinkin tasaiselta. "Lähdemmekö sitten heti?" rial kysyi noustessaan.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 1, 2006 12:12:04 GMT 3
Edena innostui asiasta suuresti ja hymyili koko kasvojen leveydeltä. "Hyvä hyvä. Lähdetään vain. Tuo pitäisikö minun ottaa jotain mukaani?" kysyttiin sitten. Tyttö antoi katseensa harhailla puihin ja omenoihin ja sitten vielä kauas kaukaisuuteen. Lopulta katse kohdistettiin toiseen ja jäätiin tutkimaan tätä.
"Pitäisikö minulla ollu jonkinlainen viitta tai jotain?" Pohdittiin. Tottapuhuen Edenalla ei pahemmin ollut muita vaatteita, ei hän ollut koskaan mitään tarvinnut. Ja mekkoaankin piti vain sen takia kun oli nähnyt muillakin sen kaltaisia vaatteita olevan. Eläimet kun eivät häntä katselleet millään sairaalla tavalla, ja hän oli oikeastaan kovin ylpeä vartalostaan. Mutta no minkäs teet, ehkä se oli niin sanotun sivistyneen maailman juttuja nämä vaatteet.
|
|
|
Post by submarine on Apr 1, 2006 12:27:50 GMT 3
"Sinuna ottaisin ruokaa, sellaista joka säilyy. Minullakin kyllä on, mutta ei se kovin pitkään kestä", Issaitical vastasi katsellessaan itsekin hiukan ympärilleen.Mitähän metsälle kävisi tytön lähdettyä? No, eipä kai mitään. Ohimennen hän viittasi henkivartijalleen, että tämä täyttäisi juomapullot. Sitä se alkoikin toteuttaa nopeaan tahtiin.
"En usko, vaikka voisihan jonkinlainen pään suojaaminen olla hyvästä. Aurinko paistaa sillä tavalla, että muidenkin kuin minun nahkani palaa", hän sitten vastasi kysymykseen viitasta. Hän itse oli tosiaan oppinut hyvin vikkelään, mitä tapahtui jos hän meni paljastamaan itsensä auringolle. Kivuliaita palovammoja.
|
|