|
Post by aquinna on Apr 2, 2006 11:57:15 GMT 3
Nyökkäsi ja alkoi sitten keräämään muutamia omenoita ja vähän muitakin mitä vaan metsästä sattui löytymään. Ruuan tyttö kippasi maahan ja lähti sitten etsimään itselleen jonkinlaisen kassin tapaista mihin sitten sen laittaisi. Pään suojaksi hän löysi muutaman suuren lehden jostai sitten taiteiltiin jonkinlainen lieripäähine. Kätevä kun käsistään oli ja metsä yleensä ottaen tykkäsi tehdä mitä tyttö halusi niin ei ollut näiden asioiden kanssa mitään ongelmia. Viimein löytyi jonkin kokoinen laukku mihin oli sitten hyvä sujauttaa omenat ja marjat. "Noniin. Vettä en taida pystyä mukaani ottamaan, mutta tuskimpa minä sitä tarvin. Kun onhan omenoissakin nesteitä..." tyttö tuumi ääneen tullessaan matkalaisten luo. "Olen valmis", sanottiin ja hymyiltiin sitten. "Tai odotas, haluan sauvan mukaani, täällä jossain muistaakseni oli hyvän näköinen oksa." Tyttö laski laukkunsa ja hattunsa ja lähti etsimään sauvaa itselleen. Piankos hän sen löysikin, sellaisen harmahtavan vähän vänkyrän puunoksan joka kävi hyvin tähän tarkoitukseen. "Noniin. Nyt", sanottiin samalla kun hattua laitettiin päähän ja laukku ripustettiin olalle roikkumaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 2, 2006 12:48:19 GMT 3
Issaitical odotti hiljaa, lapsekas olento, ainakin sen mukaan mitä hän oli oppinut lapsista. Rialeilla ei ollut lapsuutta, oli vain syntymä ja taistelu elämästä. Vilkaistuaan tytön varusteita hän nyökkäsi lyhyesti ja lähti kävelemään takaisin tietä kohti. Tästä voisi tulla mielenkiintoinen matka, ainakin hänellä oli nyt jotakin seuraa. Ohimennen hän vilkaisi myös henkivartijaansa, joka oli saanut pullot täytettyä ja oli lähtenyt seuraamaan.
"Joten, minne haluat mennä?" hän kysyi. Rialilla ei ollut mitään suurempaa väliä määränpäästä, kaikki sopi yhtä hyvin. Tietenkin hän oli ollut matkalla Myrkokseen, mutta se oli ollut vain hetken tuuma, ei mitään sen suurempaa. Joten oli ehdotus mikä hyvänsä, hän voisi aivan hyvin noudattaa sitä.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 3, 2006 17:02:29 GMT 3
(Voi helvetti Vastasin tohon sun edelliseen juttuun. Järkeilin vaan että oon tähän kyllä vastannu jo, no poistan ja vastaan uudestaan tohon... ) "Minä en suuremmin maailman paikoista tiedä. Mutta, jos itse olet jonnekkin menossa niin tulen mukaan niin kauaksi aikaa kun sinulle kelpaa", tuumittiin ja asteltiin reippaasti toisen vierellä. Puut antoivat heille taas tietä. Piankos nämä olivatkin tuolle suurelle tielle päässeet ja aurinko alkoi heti suurella voimalla porottamaan. Kevyesti tuo asteli eteenpäin välittämättä auringosta sen kummemin, hattu kun suojasi kasvoja auringolta. Ja suuri into, mikä tytölllä oli vei ainakin suurimman osan kuumuudesta pois. "Kuinka pitkälle tätä tietä jatkuu? Kuljemmeko tätä ja mitä tehdä kun yö tulee?" Tämä kääntyi toisen puoleen kysymään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 4, 2006 15:40:03 GMT 3
Innokas olento, kokematon ja naiivi, ainakin siltä vaikutti hyvin selkeästi. Ei se Issaiticalia suuremmin haitannut, vaikkei nyt hyödyttänytkään. Vaistomaisesti hän kiskoi huppuaan tiukemmin päähänsä, aurinko sai hänet hermostuksiinsa.
"Tätä tietä jatkuu melkoisesti, saisit kävellä hyvin pitkään ja hartaasti päästäksesi sen päähän. Ja me tosiaan kuljemme tätä pitkin, uskoakseni melko pitkään myöskin. Yön tullen sitten joko kuljemme lisää tai lepäämme reunassa. Täällä ei pitäisi olla juuri vaaroja, ehkäpä muutama maantierosvo. Mutta niitä surkimuksia ei tarvitse ottaa tosissaan, hyvä kun osaavat nuijaa heiluttaa", rial vastaili. Heidän kävellessään henkivartija suojasi tottuneesti enimmäkseen metsän puolta mahdollisten vaarojen takia.
Issaitical ei tosiaan pelännyt ryöväreitä, ne olivat vain itseään täynnä olevia häviäjiä. Hänen henkivartijansa oli monta kertaa vuosien varrella tehnyt kerralla selvää suurestakin joukosta niitä. Maagikko itse oli tappanut monta, joko loitsuilla tai toisinaan yksinkertaisesti kynsin ja hampain, jos oli joutunut liian lähelle.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 8, 2006 20:42:01 GMT 3
Taas innokasta nyökkäilyä ja muutama kauhistunut ilme maantierosvoista puhuttaessa käväisi kasvoilla. "Toivottavasti emme törmäisi maantierosvoihin. En meinaa pidä tappeluista", Edena selitti ja jatkoi reipasta askellustaan.
Kassia heiluteltiin ahkerasti edestakaisin ja kävelykeppiä myöskin käytettiin. Joskaan siitä nyt ei mitään suurempaa hyötyä ollut kävelyn tehostamiseksi, mutta kyllähän se taito sitten kehittyisi siinä ajanmyötä. "Menemmekö käymään jossain kaupungissa? Olen kuullut että niissä on paljon ihmisiä ja paljon nähtävää," Edena kysyi ja kallisti taas päätään toisen puoleen. "Minusta voisi olla hauska nähdä kirjasto, joskus matkalaiset jotka menivät metsäni halki puhuivat kauheasti kirjoista ja sain selville heidän puheistaan että kirjasto on se paikka jossa on paljon kirjoja", selittettiin vakavissaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 8, 2006 22:17:09 GMT 3
Issaitical kohautti olkiaan, nämä tiet eivät olleet mitään turvallisuuden perikuvia. "Jos törmäämme, kuten sanoin, niin ei sitä nyt voisi kovinkaan suureksi tappeluksi sanoa", hän totesi ohimennen. Kylläpä tällä olennolla oli intoa ja kysymyksiä.
"Kyllä, me olemme menossa kaupunkiin. Siellä tosiaan on paljon ihmisiä ja nähtävää, tosin en suosittelisi että ryntäät sokeasti kaiken uuden kimppuun." Tosiaan, kirjasto. Rial itsekin piti kirjastoista, itse asiassa hän oli viettänyt lähes vuoden elämästään kirjastossa. "Kirjasto on paikka, johon kerätään kirjoja. Se on ihmisille, jotka etsivät tietoa", hän selitti. Issaiticalilla itse ei ollut suurempaa halua kysellä, häntä huvitti enemmän vastailla.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 12, 2006 20:17:08 GMT 3
Kaupunki ja kirjasto viehättivät Edenaa, tieto oli hyvästä. Hän oli itsekkin niin aina sanonut, kun eläimet olivat kummastelleet miten hän aina tiesi kaikki metsän tapahtumat. Mutta se taisi olla jotenkin synnynnäistä se tieto. "Toivottavasti meidän kaupungissamme sitten on kirjasto," tyttönen tuumaili ja hyppeli muutaman askeleen eteenpäin. Täyskäännös toisen puoleen "Mutta voisin kyllä haluta tulla ryöstetyksikin!" Huudahdettiin sitten kovaan ääneen. "Minulla ei ole kyllä mitään varastamisen arvoista, mutta no ehkä varkaat tai ryöstäjät voivat varastaa vaikka omenan," pohdittiin vakavissaan ja katseltiin tiensivuille ovelana olisiko siellä ketään varkaan näköistä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 13, 2006 19:41:41 GMT 3
"Siellä pitäisi olla, ainakin siellä on ollut kirjasto", Issaitical totesi jatkaessaan matkaansa. Ei se mikään mahtava ollut, pelkkä takapajuinen pikkukirjasto. Mutta oli se kuitenkin kirjasto, ja niitä sopi kunnioittaa. Tieto oli valtaa, velhojen tilanteessa enemmän kuin muiden. Tämä olento ei ymmärtänyt vaaraa, se oli pelkkä lapsi. Issaitical epäili, että sen mielikuva pahasta tilanteesta olisi omenoiden loppuminen. Se ei tainnut edes tietää, mitä kuolema oli
"Sinuna en tuhlaisi aikaasi ryöstetyksi tulemiseen, melkoisen turhaa. Jos varkaita tulee, niistä voi päästä eroon yksinkertaisesti jättämällä ne huomiotta. Ja jos niitä tulee päälle, yhden hakkaaminen saa yleensä loput juoksemaan", hän selitti. Yleensä näillä teillä ryöstäjät olivat pelkkiä raadonsyöjiä, jotka liikkuivat ryhmässä ja juoksivat pakoon saatuaan siipeensä. Ei tunnelirottaa parempia.
//Miten on, laitetaanko näitä kuuluisia ryöväreitä mukaan?//
|
|
|
Post by aquinna on Apr 14, 2006 15:44:58 GMT 3
(Se voisi antaa hyvää lisä potkua... ) No kyllä tyttö nyt tiesi mitä kuolema oli, metsässään hän oli kuolemaa nähnyt, mutta se oli osa elämänkiertokulkua. Sitä syntyi ja sitten kuoli, tosin jonkun aikaa piti elää siinä välissä. Mutta no totta oli että pahoista tilanteista tällä ei oikein ollut tietoa. Sinisilmäinen kun Edena maailman vaaroille oli ei hän niitä osannut odottaa. Ja lapsekaskin kyllä, joten ei voinut kuvitella pahojen tilanteiden koskevan kenenkään satuttamista. Eihän se ollut sopivaa, että vahingoittaisi toista pysyvästi ja jättäisi sitten kitumaan. Tai tappaisi eikä söisi. Se olisi selvää luonnon varojen haaskausta. "Mutta ei ketään saa vahingoittaa, uskoisin että jos varkaita tulee annamme heille omenat ja he lähtevät tyytyväisinä. Koska luulen että heillä on vaan kovin kova nälkä, koska varastelevat," pohdiskeltiin varkaiden olemusta ja tarkoitusta. Edessäpäin näkyi suurilauma ihmisiä, sieltä myös kuului epämääräistä huutamista ja pauketta. "Mitähän tuolla tapahtuu? Kauhea joukko väkeä parkumassa ja valtaamassa kokotien. Toivottavasti siitä pääsee helpolla ohi," tähyiltiin eteenpäin, innostuneena ja samalla hieman harmistuneena kun matkantekoon tuli tuollainen hölmönoloinen este. (En nyt oikein muuta keksinyt sinne ryöväreiden puoleen, mutta no siellä on nyt jotain... kehittele siitä eteenpäin tms. Vaanimisjuttukin olisivoinut olla kiva, mutta no suoraa toimintaa vaa )
|
|
|
Post by submarine on Apr 14, 2006 18:27:31 GMT 3
//Juu, kehittelen. Hmmh, nyt tarvitaan vanha kunnon hedge wizard ja sille sitten seuraajia. Johan luulisi innostavan.//
Issaitical ei nyt kuitenkaan aivan halunnut alkaa selittämään, että oli varkaita, ja sitten oli säälimättömiä varkaita. Suurin osa varkaista oli jälkimmäisiä, niitä joita ei huvittanut tehdä työtä vaan sortaa heikompiaan. Ja heitähän ei pelkkä ruoka kiinnostanut, kaikki irtilähtevä, kolikoista päällysvaatteisiin, piti ottaa. Korppikotkia, raadonsyöjiä. Har voinpa oli rial nähnyt varkaan, joka olisi kunnioittanut muita tai ollut itse voimakas.
Huomatessaan väkijoukon hän pysähtyi ja jäi tarkkailemaan tapahtumia. Vaikka kirkas auringonpaiste saikin hänen silmänsä seisomaan typerästi kaavun suojissakin, hän erotti muutamia yksityiskohtia. Joukon keskelle oli kaadettu vankkurit ja väkijoukossa kaarteli matkaajien lisäksi aseistautuneita, pääosin lihaksikkaita miehiä. Maagikon aivot laskivat nopeasti yhteen 1+1=2. Väkijoukko oli tavalista väkeä, vankkureissa oli ollut joku rikkaampi, ehkäpä jalosukuinen tai isompi kauppias. Aseistautuneet olivat juuri ryöväreitä, jotka olivat hyökänneet, kaataneet vankkurit alistaneet joukon nopeasti. Eipä jäänyt huomaamatta sekään, että kaadettujen vankkureiden päällä seisoi pitkä, laiha mies. Hänen päässään keinahteli suippohattu ja kädessä lepäsi sauva. Näitä Issaitical vihasi eniten kaikista, liian kovilla panoksilla pelaavia typeryksiä. Nämä olivat niitä, jotka raiskasivat koko magian maineen yrittäessään saada sen taipumaan tahtoonsa. Magiaa ei voinut kukaan kokonaan hallita, sitä saattoi kyllä palvella tai harjoittaa, muttei määrätä. Tällaiset taikurit oppivat jostakin mitätöntä magiaa ja keräsivät sitten ympärilleen lihasta. Koko asetelma sai Issaiticalin veren kiehumispisteeseen, tämän hölmön hän tappaisi kyllä aivan varmasti! Hän iskisi tältä jalat rikki omalla sauvallaan! Hän puhkoisi tältä silmät pienillä kivillä ja laittasi ryömimään pitkin maantietä. Samalla hän ruoskisi hullua hölmöä pitkillä tulisilla köynnöksillä ja paistaisi pienellä lieskalla! Hän kyllä näyttäisi, miten kohdeltiin tällä tavalla magiaa käyttäviä! Aivan kuin lisätäkseen rialin raivoa mies kohotti kätensä ja suuren pamauksen saattelemana sai yhden joukosta kaatumaan. Samaan aikaan hänen apurinsa keräsivät nopeaan tahtiin talteen kaikkea vähänkin arvokasta ja hakkasivat vastustelijoita.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 18, 2006 20:11:37 GMT 3
Edena seurasi toisen esimerkkia ja pysähtyi hetkeksi. Mutta kun toisen seisahtuminen alkoi viemään liikaa aikaa ja tylsistysttää nuorta tyttöä, alkoi levottomuus vallata tyttöä ja tämän oli pakko mennä lähemmäs. Eipä siis aikaakaan kulunut kun tyttö oli jo ottanut muutaman, ja pari lisää askelta. Vankkureille seisovon velhon alun pamauksen saattelemana tyttönen vähän hypähti ilmaan. Tuo ei selvästikkään pelannut pehmeillä panoksilla. Mutta taitoihinsa luottaen tyttönen lähti eteenpäin kävelemään. Oli hänellä sentään nyt jonkun laista maagikon vikaa. Edes hitusen.
"Hoi te siellä!" Edena huusi rosvoille ja katsoi mahdollisimman vihaisesti hattunsa alta. "Eikö teidän olisi syytä lopettaa tuollaiset hölmöilyt ja jatkaa matkaanne?" Sanottiin mahdollisimman pelottavalla äänen sävyllä. No sellaista ääntä ei tyttösestä kovin hyvää lähtenyt, mutta no ainakin rosvot näyttivät huomanneen tämän. Moni heistäkin virnisteli ilkikurisesti ja kuiskaili toisilleen, pahamaineisia ehdotuksia viattoman luontokappaleen pään menoksi.
|
|
|
Post by submarine on Apr 19, 2006 19:09:35 GMT 3
"He jatkavat matkaansa kyllä, aikomustensa mukaan rikkaampina ja vankkureilla. Mutta ainakin tuo saasta vankkureilla leviää pieniksi, savuaviksi palasiksi", Issaitical lupasi, ääni hyvinkin totisena ja tappavan vaarallisena. Jos hänen mielensä olisi ollut aineellinen, se olisi tällä hetkellä muuttunut sadaksi torahampaaksi ja repinyt suippohattuisen miehen sataan suuntaan.
Mitä mieheen tuli, hän ei näyttänyt olevan erityisen huolissaan, oletettavasti melkoisen ylimielisessä tilassa: "Ja tuollainen kitukasvuinen typeryskö luulee voivansa kertoa minulle, velholle, mitä tehdä!" Naurun saattelemana, välittämättä suuremmin kohti tulevasta tytöstäkään hän kohotti sauvavansa ja osoitti sillä kaapupukuista rialia. Näyttäen käyttävän melkoisesti keskittymistään taikaan hän mutisi muutaman tavun. Vastaukseksi Issaiticalin jalkojen alla maa alkoi kohota ja tarttui häneen, ilmeisesti yrittäen kahlita hänet paikoilleen. Issaitical ei itse ollut mikään mahtava velho, mutta tämä oli naurettavaa! Miehen loitsut olivat taikuutta osaavalle suunnilleen samaa tasoa kuin paperiset kahleet sotavangille. Tuijotettuaan hetken huppunsa kätköistä hän lausui yksinkertaisimman tuntemansa peruntaloitsun, jota yksikään itseäänkunnioittava velho ei olisi edes vilkaissut todellisessa taistelussa: "Selius nesse." Maa laskeui takaisin omalle paikalleen ja hän astui askeleen, lähinnä näyttääkseen vapautuneensa. "Tämä saasta on minun, tyttö. Tee mitä huvittaa mutta tämä on minun. Surkimus, naurettava haasteesi on otettu vastaan", hän lausui lähes myrkyllisesti. Loitsija vastasi naurunremakalla: "Ja millähän voimilla! Katsotaanpa, riittääkö voimasi kohta enää! Raahaa alamittainen ruumiisi tänne!" hän honotti, tajuamatta varmastikaan Issaiticalin lajia.
Hänen astellessaan lähemmäs muutama rosvoista näytti siltä, että olisi voinut hyvinkin yrittää iskeä lyhyttä hahmoa selkään. Samaan tapaan he kalpenivat nähdessään tämän takana astelevan, lihaksikkaan ja varmasti tappavan henkivartijan. Tämä oli ollut kuin poissa kaikkien mielenkiinnon keskittyessä suojeltavaan, mutta osoitti nyt olevansa paikalla hyvinkin selkeästi. Välittämättä muusta kuin typeryksen mahdollisimman tuskaisesta ja hitaasta kuolemasta Issaitical antoi vartijalleen käskyn jäädä valmiuteen ja alkoi kiivetä vankkureiden katolle.
|
|
|
Post by aquinna on Apr 19, 2006 21:06:56 GMT 3
Edena pelästyi hieman tätä toisen repimistä kappaleiksi kommenttia. Mutta toivoi että tuo vain olisi pelleilyt. Mutta kun tilanne alkoi menevään vakavampaan suuntaan ei tyttö enää tiennyt mitä tehdä. Vaunuilla oleva velho vaikutti vaaralliselta eikä tyttönen oikein tiennyt mihin matkakumppaninsa pystyisi. Ainakin tuon henkivartija näytti hoitavan hommansa kotiin. "Rauhoittukaa kaikki!" Edena yritti piipittää, nyt ei tytöstä enää pahemmin ääntä lähtenyt kun tunnelma oli noussut jo vähän hurjemmaksi. Lähintä metsää alkoi tyttö katselemaan. Sellainen löytyi onneksi siitä vierestä. Nopeasti tämä kiirehti lähimmän puun luokse. "Kulkaas hyvä puuherra... voisitteko mitenkään lähettää sanaa jollekkin vaaralliselta näyttävälle eläimelle? Täällä meinaa kaivataan varmasti apua ja pelottavan näköinen apuri voisi olla hyödyksi..." Edena selitti hädissään ja vilkuili samalla Issaiticalin kiipeämistä vaunujen päälle. Puu nyökkäsi hieman tytölle ja sitten kuului lehtien havinaa ja lintujen piipitystä ja muitakin ääniä, mitä metsästä vain voisi kuvitella kuuluvan. Ei aikaakaan mennyt kun paikalle tuli kaksi kappaletta sudenpentuja. Ne olivat vasta pieniä, mutta kummatkin selvästi tappelunhaluisia. "En minä teitä voi tuonne lähettää, nuo isot miehet liiskaavat teidät heti," Edena tuumi ja rapsutti hajamielisesti toisen sudenpennun korvaa. Sudet näyttivät pettyneiltä, mutta jäivät kiehnaamaan tytön jalkoihin. "Mutta minun on nyt mentävä, katsomaan kaipaako ystäväni apua!" Edena ilmoitti ja lähti takaisin taistelun tiimellykseen. Muutama varkaista katseli kummissaan kun tyttö tuli takaisin päin kaksi keskenkasvuista sutta kintereillään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2006 16:18:32 GMT 3
Issaiticalin kiipeäminen vaati pitempään, kuin se olisi millään tehnyt muuten. Hänen paksut saappaansa estivät kynsien käytön ja tekivät asioista vaikeita. Mutta parempi sekin kuin palaminen. Ja nyt hän ei uhrannut ajatustakaan vaikeuksilleen, yksinkertainen, itsepäinen raivo tätä keinottelijaa kohtaan ajoi häntä. Hän antaisi tämän kärsiä todellista tuskaa, jota todellinen magia aiheutti. Hyökkäyksen kohteet eivät häntä kiinnostaneet, selviäisivät tai kuolisivat oman kykynsä mukaan. Jos joku ryöväreistä koettaisi jotakin, hän antaisi tälle saman kohtalon kuin "velholle". Hän vihasi tällaista saastaa, joka uskoi magian olevan todella pelkkä helppo väline valtaan. Tämäkään mies ei ollut varmasti edes kuullut magiaa opettavista kouluista tai hienouksista, uskoi vain pystyvänsä kaikkeen lukemalla ikivanhoja samanlaisten muistiinpanoja.
Seisoessaan vaunujen toisessa päässä hän otti paremman asennon ja veti ohuimman, mitättömimmän loitsukirjansa esiin eleillä, jotka osoittivat tämän pitävän itseään selvästi parempana. Kirja oli pelkkä vihkonen hänen opettelunsa rauhallisemmilta ajoilta, jolloin suurin vaara oli toinen opiskelija tikarin kanssa. Mikään sen loitsuista ei olisi kovinkaan vahva, tappava vain erittäin tarkkaan käytettynä. Mutta ei hän aikonutkaan antaa tämän saastan edes kuolla magian kautta, hän ei näyttäisi tälle sen todellista valtaa edes kuolemassa. Ei, sen hän tekisi aivan muulla tavalla. Mutta hän voisi silti tehdä tämän hetkistä helvetillisen ikäviä, alistettuja ja ehdottoman hävittyjä. "Katsotaanpa sitten, josko sinä osaat jotakin paremmin kuin nämä typerykset", velho ilakoi ja loi kädellään laajan kaaren ryöstettävien yli. Nämäkin olivat alkaneet tarkkailla alkavaa kamppailua, "Sen kuin yrität pelastaa heidät, päädyt hakattuna ojaan." "Ihmisillä ei ole väliä, pelkkää liikkuvaa lihaa. Minä aion varmistua, että sinun kaltaisesi rikkaruohot kuolevat. Kehuskele niin kauan, kuin äänihuulesi ovat sisäpuolella", Issaitical lupasi myrkylliseen sävyyn.
"Turpa kiinni rääpäle!" mies karjaisi yllättäen ja heitti kätensä eteen. Kaikki äsköinen kärsivällisyys oli kadonnut, nyt hän oli raivoissaan ja halusi osoittaa tappavansa jokaisen vastustelijan. Kämmenistä ilmestyi hitaasti liikkuva tulipallo, aivan liian hidas. Nopealla sivuaskeleella Issaitical väisti päänsä kokoisen, puolisen metriä sekunnissa liikkuvan tulen. Pian tämän jälkeen se menetti heikon otteensa todellisuudesta ja katosi poksahduksen saattelemana. Issaitical astui takaisin äsköiselle paikalleen, kirja avoinna. Tosiasiassa hän ei ollut varma, tarvitsiko ohutta opusta laisinkaan. Hän oli alkanut lausua neljää sanaa jo ennen kuin avasi sen. Heilauttaen kättään hän toi todellisuuteen paljon pienemmän tulipallon, nopeudeltaan aivan toista luokkaa. Pieni tulikuula kiisi sokaisevalla vaudilla ilman halki, lävisti kaksi kerrosta kangasta ja jätti ne palamaan. Jos se olisi osunut kovempaan aineeseen, olisi se vain räjähtänyt pieneksi mutta ikäväksi tulipaloksi. Velho tuijotti hetken käsittämättä, mitä oli tapahtunut. Sitten hän tajusi ja repi hatun päästään. Kaksi palavaa reikää kertoivat tilanteesta. Tallottuaan sitä hetken hädissään hän potkaisi koko komeuden pois ja kääntyi raivoissaan takaisin vastustajaansa kohti. "Tuon sinä maksat!" kuuluivat uhkaukset. Issaitical ei oikein uskonut.
|
|