Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Mar 24, 2007 17:23:01 GMT 3
//Kaikki ovat tervettulleita mukaan, jos vain saavat pätkästäni jotain irti. Mukaan toivoisin ainakin kolme henkilöä, mutta saa toki enemmänkin tulla, kunhan pidätte aktiivisuutta yllä aiheessa. Tapahtumat sijoittuvat vuoriston alaosiin, ja aiheeseen tungen hahmoni Cha'irain, nuoren lohikäärmeenkasvattajan...//
'Missä olet Tarask?' Nuori haltian alku yritti vaivalloisesti puhua lohikäärmeelle mielensä avulla, jota oli paraikaa kouluttamassa. Lohikäärme oli karannut jonnekkin vuorien huipuille, ja iitähän ei sen omistaja varmastikkaan pitänyt. Antanut lohikäärmeensä nuorelle ja kokemattomalle kasvattajalle, ja nyt haltia oli päästänyt sen lentelemään omille teilleen. Ilmassa oli selvästi aamuista raikkautta, mutta aurinkoa ei näkynyt sumuisten pilvien takaa. "Missä pirussa se lohikäärme on?" Haltia kirosi itsekseen, ja potki maassa eteensä sattuneita kiviä. Vuoriston alaosissa ilma oli kolea, mutta jos haltia yrittäisi nousta korkeammalle hän luultavasti jähmettyisi kalikaksi. Siksi haltiasta oli parasta taivaltaa vuorten alaosissa, eikä nousta metriäkään ylöspäin. Kylmä tuuli suhisi lähistöllä, ja sai haltian hiukset leijailemaan ilmassa sinnetänne. Jos se lohikäärme ei kohta ilmaannu tänne niin minä lähden. Haltia alkoi menettää jo malttinsa typeryksen takia. 'Tarask, vastaa missä olet?' Turhautuneena haltia istahti läheisen lattean kiven päälle. Kivi oli uskomattoman sileä ja haltia haroi kiven pintaa mieltyneenä. Samassa lohikäärme ilmestyi vuoren takaa. Karjahdellen komeasti, se lennätti itsensä haltian viereen. 'Etkö kuullut, kun sanoin sinulle mitä aion tehdä. Tule perässäni, mennään vuoren rinteille leikkimään. Lohikäärme sanoi iloiseen sävyyn. Rinteet eivät olisi turvallinen paikka haltialle, mutta jos kerran lohikäärme halusi niin. 'Tulen, mutta katsokkin ettet katoa uudestaan jonnekkin tietämättömille seuduille. Omistajasi ei takuulla pidä siitä jos sinulle tapahtuu jotain.' Lohikäärme nyökkäsi ja hymisi. Haltia kapusi lohikäärmeen selkään. Suomut olivat kovia, ja haltia pelkäsi jalkojensa vaurioitumista jos keikkuisi lohikäärmeen selässä liian kauan. Hiekka pölysi, kun lohikäärme nousi ilmaan haltia selässään. Mitä ylemmäs he nousivat, sitä paremmin haltia takertui lohikärmeen niskassa sojottavan piikin ympärille. 'Ja katsokkin etten tipahda. Lohikäärme antoi myöntävän vastauksen. Hetken ystävykset vain lentelivät ilmassa iloisesti nauraen. Lohikäärme viihtyi ilmassa, siinä missä haltiakin. Nuorella haltialla ei ollut ollut koskaan niin hauskaa, kuin nyt. Hän todella viihtyi suurten lohikäärmeiden seurassa, ja lohikäärmeetkin viihtyivät usein hänen kanssaan. Lopulta lohikäärme laskeutui vuoren eräälle kielekkeelle. Lohikäärme mahtui laskeutumaan siihen juuri ja juuri. 'Miksi toit minut tänne?' Haltia kysyi epäröiden ja näytti pelkäävän korkeita paikkoja. Lohikäärme hymisi jälleen. 'Tahdoin vain näyttää sinulle tämän maiseman, joka avautuu suurena maailmana silmiemme alla. 'Ja senkö takia toit minut tänne?! Saat luvan viedä minut alas täältä ja heti.' Lohikäärme ei näyttänyt hyväksyvän haltian käskyjä. Suuri eläin levitti siipensä, ja lähti lentoon. 'Tarask! Et voi jättää minua tänne!' haltia huusi pedon lennellessä jonnekkin silmien ulottumattomille. Lohikäärme karjahti jossain kaukana. Alas on varmasti monta metriä. Miten pääsen täältä alas? Haltia istahti kielekkeen reunalle. Tuuli alkoi voimistua. Haltia yritti pitää lujemmin kielekkeen reunasta kiinni, mutta tämän kädet olivat nyt jo aivan kohmeiset. Kylmyys oli tehnyt osuutensa, ja tuuli tempaisi haltian alas kielekkeeltä. Haltia liukui alas päin kauheaa vauhtia. Tästä ei hyvää seuraa. Haltia sai matkallaan alas useita naarmuja, jotka olivat erittäin kipeitä. Hiekka pöllysi vuoren rinteellä kun haltia tippui tippumistaan. Uusi kielekkeen reuna alkoi häämöttää. Haltia tarttuisi siihen, mutta jos ei saisi kiinni, olisi edessä pystysuora pudotus maahan asti. Reuna lähestyi uhkaavaa vauhtia. Haltia luisui ja onnekseen sai kiinni pienen kielekkeen reunasta. Saimpas! "Tulisiko joku auttamaan. Apua!" Haltia huusi ja yritti pidellä kaksin käsin kiinni kielekkeen reunasta.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 24, 2007 20:56:30 GMT 3
((jos sopii, niin liityn mukaan.. hahmoni on enkeli Drejan))
Drejan vaelsi yksin vuorilla. Hän rakasti tuulen huminaa korvissaan ja raikasta vuoristoilmaa. Jossain kaukana liiteli kotka, muuten oli täysin hiljaista. Drejan ei edes muistanut kuinka kauan aikaa oli kulunut. Nyt kävellessään, ja ylipäätään hänen enkelinä oloaan. Aika tuntui menettävän merkityksensä tuonpuoleisessa. Aivan kuin.. kaikki olisi vain unta, joka pian unohtuisi ja jäisi historiaan merkityksettömänä. Mutta toisaalta se ei haitannut enkeliä, kunhan vain muistaisi tärkeimmän. Hän katseli kauas horisonttiin kirkkailla violeteilla silmillään. Kauempana olevat vuoren piirtyivät ohuina, sinisinä siluetteina taivaanrantaan. Aamuaurinko yritti tulla esiin, mutta pilvet peittivät sen. Alhaalla laaksossa laidunsi eläimiä, ja jossain taisi virrata joki. Joskus, Drejan ajatteli, hän todella kaipasi maailmaa, aitoa kosketusta siihen mistä hän kerran, satoja vuosia sitten lähti. Vartijasta ei ollut kuulunut mitään. Hän yleensä ilmoitti itsestään ja käskyistään varsin lyhyin väliajoin. Vartija, josta koko Drejanin olemassaolo oli kiinni, määräsi Drejanin suorittamaan eräänlaisia tehtäviä, yleensä pelastamaan joku pulasta. No, pitkä hiljaisuus oli merkki siitä, että pian taas tapahtuisi jotain, missä tarvittiin Drejania. Äkkiä Drejan havahtui ajatuksistaan. Jostain kauempaa kuului lohikäärmeen ääntä. Drejan oli aina pitänyt siitä, se oli rauhoittavan soinnillista. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta yhtäkkiä hiljaisuuden rikkoi avunhuuto. Drejan lähti juoksemaan kohti paikkaa, josta ääni oli kuulunut. Mitä ihmettä oikein tapahtui, yleensä vuorilla oli täysin rauhallista.. Enkeli juoksi kiireesti paikalle, ja näki kielekkeellä roikkuvan nuoren haltian. Nopeasti hän laskeutui alemmas kielekkeelle, tarttui haltiaa tämän käsistä ja kiskoi tämän ylös. Mitä kummaa haltia teki yksin näillä vuorilla?
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Mar 25, 2007 13:27:54 GMT 3
Haltian ote oli kirpoamaisillaan. Tämä ei jaksaisi enää roikkua reunalla, vaan tipahtaisi jos kukaan ei saapuisi apuun. 'Tarask...auta...' Haltia yritti epätoivoisesti puhella lohikäärmeelle, mutta turhaan. Pakko ai päästää irti, vaikka seuraukset ovatkin kamalat. Haltia irrotti jo toisen kätensä, ja epätoioisesti ajatteli kuolemaa. Tähänkö kaikki päättyisi. Kielekkeen reunalle saapui jotain. Haltia kuuli sen tarkasti, ja yritti vaivalloisesti katsoa, kuka tai mikä se oli. Haltia jaksoi vielä tarttua toisella kädellään ja huitoa sillä että tulija näkisi Cha'irain olevan pulassa. Olento tarttui haltiaa käsistä, ja kiskoi Cha'irain ylös. Haltia huohotti hetken kumarassa asennossa, ja nosti kättään hieman. "Kiitos." Jostain lähistöltä kuului lohikäärmeen siipien ilmaa halkova ääni. Lohikäärmeet, ainakaan Tarask, eivät pitäneet yhtäkkiä saapuvista olennoista. Tämäh Cha'irai muisti vanhuksen kertoneen hänelle, kun haltia oli vielä poikanen. Lohikäärmeen siipien äänet lähestyivät hetki hetkeltä. 'Tarask, ei minulla ole enää hätää.' 'Mutta seurassasi on joku tuntematon olio. Olen kohta siellä.' Haltia huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan harmaata taivasta, etsien lohikäärmettä silmillään. Jälleen tuuli puhalsi kylmästi, mutta Cha'irai oli nyt varovaisempi. Haltia ei antaisi tuulen tarrautua uudestaan ja lennättää häntä alas. Pelastajan hiukset olivat jäänsiniset, ja saivat haltian melkein sokeaksi. Kuitenkin niitä katsoessa hetken, säihkyvään väriin tottui. "Kuinka pääsit paikalle niin nopeasti? Tarkoitan, vuoristossa on vaikea liikkua ja sinä tuosta noin vain saavuit paikalle, kuin pelastava enkeli." Haltia tiesi sanojensa olevan typerästi lausuttuja, mutta mitä muutakaan tämä suustaan sai sanotuksi edellisen vuorenrinnettä pitkin liukumisen, ja kielekkeellä roikkumisen jälkeisestä järkytyksestä. Lohikäärme karjahti, ja laskeutui ilman pauhuessa. Siivistä tuleva ilmavirta melkein kaatoi haltian uudestaan, mutta onnekseen tämä vain horjahti. Tarask karjahti, ja laski kaulansa Drejanin pään korkeudelle, suojelleen haltiaa suurella, pitkäkyntisellä jalallaan. 'Lähde!' Lohikäärme murisi entistä kovemmin, ja toi päätään Drejania kohti. Haltia loikkasi sulavasti suuren lohikäärmeen jalan yli ja läimäytti tätä kevyesti kaulalle. 'Tarask, lopeta! Hän pelasti minut, kun sinä et saapunut paikalle.' Lohikäärme nosti päänsä ylös ja pyyhki naamaltaan tuon pelottavan ilmeen. 'Jos kerran sanot ettei hän ole vaarallinen, niin voin harkita sitä etten syökkään häntä. Mutta pysyn vierelläsi loppuun saakka.' Lohikäärme tuntui ymmärtävän vihdoin, pitkän koulutuksen jälkeen se oli sittenkin oppinut jotain. Haltia oli hyvillään. "Anteeksi. Tarask vain on tuollainen äkäpussi." Lohikäärme tuntui hyväksyvän sanat, ja komeili höristämällä päätään ja hymisi hetken. 'Sietäisit hävetä...'
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 25, 2007 17:45:14 GMT 3
Drejan ei oikein tiennyt mitä vastata haltian kysymykseen. "Niin.. no, satuin olemaan lähistöllä." Drejan päätti olla paljastamatta henkilöllisyyttään, ainakaan vielä. Hänellä oli tarpeeksi vihamiehiä perässään, eikä hän halunnut sotkea haltiaa niihin. Samassa paikalle lennähti lohikäärme. Tämä ei tuntunut pitävän Drejanista. Drejan yritti varoen viestiä lohikäärmeelle, ettei hän ollut vihollinen. Drejan osasi jonkin verran kommunikoida eläinten kanssa, osasihan hän puhuakin melkein minkä rodunkin kieltä tahansa, sillä hänellä oli ollut aikaa opetella. Mitä muutakaan Hopeatornissa voisi tehdä vuosisatojen ajan, ellei siellä olisi kirjoja? Haltia osasi ilmeisesti käsitellä lohikäärmettä, joten kun tämä oli mennyt lohikäärmeen luo, se tuntui rauhoittuneen. Olikohan haltia kenties lohikäärmeenkouluttaja? Drejan oli joskus kuullut puhuttavan niistä. Haltia pyyteli anteeksi lohikäärmeen käytöstä. Drejan hymyili vienosti ja vastasi: "Ei se mitään. Olen tottunut siihen, että minua pelätään." Niin, todellakin, Drejan tiesi, ettei hänen ulkonäkönsä ollut... no, ihan tavallinen, joten se herätti joskus pelkoa, vaikka hän yleensä kyllä toimikin hyvällä asialla. Drejan katseli ympärilleen. Oli rauhallista, ainakin hetken. Miksei hän ikinä kyllästynyt rakastamaan rauhallisuutta? Samoin kuin hän ei koskaan kyllästynyt rakastamaan toimintaa. Drejan hymyili salaa ajatuksilleen, kunnes yhtäkkiä kuuli jälleen lohikäärmeääntä. Nyt niitä oli useampi, ja ne kaikki olivat lähestymässä heitä. Enkeli nousi suuren kiven päälle ja tähysti horisonttiin. Niitä oli kolme... Drejan ei muistanutkaan milloin olisi viimeksi nähnyt jotain niin kaunista...
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Mar 26, 2007 17:18:36 GMT 3
Lohikäärme hymisi edelleen, mutta kiinnitti pian katseensa kauas horisonttiin. Haltia kuuli myös äänet, jotka kumpuilivat lohikäärmeiden sisältä. Pelastaja oli ilmeisesti myös kuullut nämä, ja kuunteli haltioituneena. 'Saanko mennä?' Lohikäärme kysyi ja näytti tahtovan mukaan. Haltia pudisti päätään. 'Olet aiheuttanut jo liiaksi harmia, enkä lisäksi tunne tulossa olevia lohikäärmeitä. Meidän täytyy olla varuillamme.' Haltian mieltä rauhoitti kuulla pitkästä aikaa lohikäärmeiden soinnullisi karjahduksia, mutta samalla se sai Cha'irain pelkäämään. Se mitä tämän ollessa kymmenen vuotias oli tapahtunut, oli asialtaan erittäin epämiellyttävä. Mutta kuka tahtoisi miettiä menneitä, kun tulevaisuus on edessä. Haltia katsahti pelastajaansa. "Taidat pitää lohikäärmeistä?" Hieman järkkyneenä kysyen haltia haroi hiuksiaan ja katsahti taas Taraskia. 'Mitä minä teen tuon kanssa?' 'En minä tiedä. Hän pelasti sinut ja olet hänelle siinä tapauksessa jotain velkaa.' 'Mutta mitä?!' Lohikäärmeiden karjahdukset kantautuivat kokoajan lähemmäs. 'Suostuisitko ottamaan hänet selkääsi? Voisin loihtia satulan selkääsi, jos tahdot.' Lohikäärme liikehti äkkinäisesti ja heilautti siipiään ilmassa. Se kyyristi kaulaansa, kuin tarjotakseen pienen lentomatkan. Lohikäärmeet olivat nyt jo haltian näkö etäisyydellä. Kolme lohikäärmettä ilmestyi pilvien seasta kuin tuuli konsanaan yllättäen, ja tekivät mahtavia kiemuroita ja liisivät tarkasti rajatussa ryhmässä. Haltia yritti viestittää niille, etteivät haltia, Tarask ja tämä outo tulija tarkoittaneet pahaa jos tämä sattui olemaan niiden aluetta. Haltia sai myöntyviä ilmauksia päähänsä, ja oli nyt valmis päästämään Taraskin ilmoille. "Tahtoisitko lentää lohikäärmeellä? Autoit minua, ja tahtoisin kiittää sinua jotenkin, ja mieleeni julahti nyt vain tämä." haltia kysyi hymy kasvoillaan. Arw...entäs jos hän ei halua. Mitä sitten? Haltian nosti kätensä, lausui muutamia sanoja hiljaa mielessään. Käden ympärille kohosi sädehtivä kehä, jonka Cha'irai siirsi kyyristyneen lohikäärmeen ylle. Samassa pedon selkään ilmestyi kauniisti kuvioitu, punaruskea satula jossa kelpasi kaksijalkaisen istua. 'Toivottavasti tämä nyt onnistuu.' Haltia tivasi lohikäärmeelle yhä uudestaan ja uudestaan.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Mar 27, 2007 16:55:31 GMT 3
Drejan sulki silmänsä ja antoi tuulen hulmuta hiuksissaan. Hän kuunteli lohikäärmeiden kaunista ääntä, miltei lumoutuneena. Se hetki oli kuin... toisesta maailmasta. Kuin unta. Tällaista rauhaa ja kauneutta Drejan ei ollut kokenut pitkään aikaan. Hän oli nähnyt niin paljon pahuutta, sotaa ja kuolemaa, että tällainen hetki tuntui lumoavalta. Aikojen saatossa hän oli oppinut arvostamaan tällaista. Drejan avasi jälleen silmänsä ja kääntyi katsomaan lohikäärmeiden lentoa poispäin. Tuuli heitti hiukset hänen kasvoilleen, mutta Drejan keskittyi vain katsomaan lohikäärmeitä. Hän ei voinut olla hymyilemättä jälleen. Siitä oli kauan kun hän oli viimeksi hymyillyt näin. Enkeli kuuli haltian kysyvän, pitikö hän lohikäärmeistä. Drejan kääntyi hymyillen kohti haltiaa ja vastasi: "Pidän, erittäin paljon. Ne ovat ikäänkuin... osoitus siitä, mikä on kaunista ja ikuista." Drejan tiesi sanojensa kuulostavan oudoilta, mutta hänelle kaikella tällaisella oli suuri merkitys. Ne olivat niitä harvoja asioita, jotka saivat hänet edes hetkeksi onnelliseksi. Haltia kysyi myös, tahtoisiko Drejan lentää lohikäärmeellä. Silmät loistaen hän vastasi: "Pelastaminen on minulla ikäänkuin verissä, ja suurin kiitos on siinä, että onnistun pelastamaan henkiä. Mutta kiitos, haluaisin mielelläni lentää lohikäärmeellä." Drejan kääntyi vielä kerran katsomaan taivaalla liiteleviä lohikäärmeitä. Pian tämä hetki päättyisi, ja Drejanin olisi taas palattava todellisuuteen. Mutta hän ei halunnut ajatella sitä, ei vielä.
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Apr 1, 2007 10:22:10 GMT 3
Haltia katsoi kiitollisena miestä, ja huokaisi helpotuksesta, että mies oli hyväksynyt tarjouksen. Mikään ei saisi haltiaa paremmalle tuulelle tänä päivänä. Lohikäärmekkin näytti pitävän ajatuksesta. Se saisi vihdoin lentää joku selässään, kunnon matkan. Tarask piti lentämisestä, ylikaiken. Lohikäärme näytti puhkuvan intoa, ja oli jo menettää malttinsa, kun mies ei istunut satulaan. 'Eikö hän voisi jo nousta selkääni!' Lohikäärme sanoi levottomasti kasvattajalleen, heilautti siipiään levottomana. Haltia katsoi naurahtaen lohikäärmettä, joka melkein hyppi paikoillaan. Se todellakin oli innoissaan lentoon lähtemisestä. Kolmen lohikäärmeen kumeat äänet kantautuivat jälleen haltian korviin. Ne palasivat näkyviin pilvi kerrosten takaa, jotain perässään. Cha'irai ei saanut kunnolla selvää, mikä se olisi ollut, muttei jäänyt ajattelemaan asiaa sen tarkemmin. Lohikäärme oli myös huomannut tapahtuneen, ja katsoi terävästi äänien suuntaan. 'Jotain on vialla, mutta pidän meidät erossa siitä. En vie häntä lähellekkään tuota kolmikkoa.' Lohikäärme tuhahti ja tämän sieraimista tuprusi pieni savupilvi. Haltia huolestui Taraskin sanoista, ja piti ne visusti mielessään. Kentien hän saisi vielä tarjota apuaan lohikäärmeille, jos niitä uhkasi vaara. Mikään tässä elämässä ei ollut haltialle tärkeämpää, kuin mahtavat lohikäärmeet. Niiden vierellä hän oli varttunut, ja niiden vierellä haltia viettäisi lopun elämänsä. 'Tulen perässänne, jos sattuu jotain odottamatonta. Ja katsokkin että pidät sanasi!' Haltia sanoi ja lohikäärme kumartui jälleen. "Voitte mennä." Haltia kumarsi miestä kohti, "Käskin Taraskin totella sinua, joten voit olla huoleti. Lisäksi, jos osaat, voit puhua hänelle mielesi kautta." Sanat sanottuaan, haltia istahti läheiselle kivelle, ja katseli kolmen lohikäärmeen ja niiden perässä tulevan olion ympärillä tapahtuvaa.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Apr 1, 2007 16:16:27 GMT 3
Drejan kuunteli edelleen lohikäärmeitä. Ne liitelivät taivaalla levollisen tasaisesti. Yhtäkkiä ne kuitenkin katosivat hetkeksi pilvien taakse. Enkeli yritti tarkentaa katsettaan ja pälyili, minne lohikäärmeet olivat menneet. Hetken kuluttua ne palasivat, ja niillä oli jotain perässään. Enkeli ei nähnyt mitä, mutta jotenkin hän aavisteli pahaa, vaikkei halunnut. Drejan torjui ikävän tunteen mielestään, ja kuuli kuinka haltia pyysi tätä lohikäärmeen selkään. Sivusilmällään enkeli pälyili taivaalle seuraten lohikäärmeitä. Mistähän oikein oli kyse? Hän huomasi myös haltian vierellä seisoneen lohikäärmeen hermostuneen hieman. Drejan asteli kaksikon luo ja hypähti kevyesti lohikäärmeen selkään. "Kiitos vielä kerran. Toivottavasti tapaamme vielä." Drejan oli joutunut jättämään monia jäähyväisiä, mutta siltikään ne eivät koskaan tuntuneet tulevan helpommaksi. Enkeli vihasi jäähyväisiä, eikä hän ollut tottunut niihin koskaan. Tuskin tulisi tottumaankaan. Mutta vilpittömästi hän toivoi tapaavansa haltian vielä joskus uudelleen. Hän asettui paremmin istumaan lohikäärmeen selkään ja odotti. Minnehän lohikäärme lennättäisi hänet? Enkeli aisti edelleen lohikäärmeen olevan hermostunut, joten hän yritti rauhoitella tätä. Ääneti, mutta mielessään sanoen hän kertoi lohikäärmeelle: "Ei sinun tarvitse pelätä. Minä tunnen pahuuden, ja tiedän miten sitä käsitellään." Samassa Drejan huomasi paitansa alla olleen amuletin alkavan hohtaa puhdasta, valkoista valoa. Silloin hän tiesi, että paha oli lähellä jossain. Odotinkin kutsuasi, Vartija, Drejan ajatteli mielessään, muttei sanonut mitään ääneen. Hän ei halunnut huolestuttaa lohikäärmettä entisestään. Hän sujautti amuletin takaisin paitansa alle. Nyt olisi oltava varuillaan. Eikä aikaakaan, kun kaukaa horisontista alkoi taivaalle levittyä verenpunainen aalto. Se levisi hiljalleen koko ajan lähemmäs heitä. Enkeli puristi nyrkkiään ja valmistautui hyökkäykseen. Juuri hänen yläpuolellaan oleva osa taivasta oli värjäytynyt sysimustaksi. Drejan kuunteli ja seurasi tilannetta tarkkaavaisena. Samassa hän huomasi, kuinka taivaan mustuudesta lensi mustia, valtavia aarnikotkia. Ne eivät olleet tavallisia, ne olivat aivan liian suuria, Drejan ajatteli mielessään. Kotkat lensivät suoraan taivaalla lennelleiden lohikäärmeiden kimppuun, ja vetivät ne mennessään kohti mustuutta. Enkeli kääntyi nopeasti lohikäärmeen puoleen ja sanoi ääneen: "Olen pahoillani, taitaa olla parasta että lennämme myöhemmin." Hän katsoi myös haltiaa ja sanoi tälle: "Menkää turvaan, ja pian. Jos he saavat teidät kiinni, tulen auttamaan, mutta yritän napata heidät ennen sitä." Drejan loikkasi alas lohikäärmeen selästä, ja painoi päänsä. Amuletti alkoi jälleen hohtaa, ja pian enkeli tunsi selässään kovaa puristusta. Suuret, valkoiset, höyhenpeitteiset siivet tulivat läpi hänen selkänahastaan ja levittyivät avoimiksi valmiina lentoon. "Olkaa varovaisia." Sitten enkeli lehahti siipineen korkealle taivaalle kohti mustuutta, minne kotkat olivat vieneet lohikäärmeet.
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Apr 1, 2007 17:48:16 GMT 3
Haltia katsoi hyvin mielin kun pelastajansa veti itsensä lohikäärmeen selkään. Tämä istui tukevasti satulassa, ja haltia antoi lohikäärmeelle luvan lähteä lentoon. Tarask nosti päänsä ja heilautti siipiään, tämä odotti kuitenkin selässään istuvan antaa merkin lähteä ilmaan. Lohikäärmeitten äänet kantautuivat haltian korviin jotenkin, pelon omaisesti. Kaikki ei ollut kunnossa. Sivusilmällä haltia katseli Taraskin selässä istuvaa miestä. Tämän kasvot olivat kummallisen valon kirkastamat. Selvästikkin miehen paidan alla oli jotain, joka ei kuuluisi Cha'irain käsiin. Ajatuskin jostain arvokkaasta, sai hatian uteliaisuuden heräämään. Parasta olisi kuitenkin pysyä erossa siitä, mikä sitten lienikään. Taivas muuttui oudon väriseksi. Verenpunainen aalto pyyhkäisi taivaan yön mustaksi, eikä ainuttakaan valonpisaraakaan näkynyt lähimaillakaan. Taivaalla lenteli mustia aarnikotkia. Haltia seurasi niitä, ja hämmentyi täysin. Lohikäärmeet olivat saaneet kimppuunsa kokonaisen aarnikotka lauman. Mikä tämä pimeys olikaan, se ei vaikuttanut hyvältä. Mies laskeutui lohikäärmeen selästä, ja kehotti Cha'iraita turvaan. Haltia ei pitänyt miehen äänen sävystä, tai kehotuksesta. Ajatuskin siitä että tämä joutuisi jättämään pelastajansa yksin, kuvotti. 'Mitä luulet?' Lohikäärme kysyi hermostuneena, katsoen haltiaa viirusilmillään. 'En tiedä. Tunne on outo, enkä ole koskaan ennen nähnyt tälläistä.' 'Ilma huokuu pahuutta. Minäkään en tiedä mikä se on, mutta aavistan pahaa.' Lohikäärme tuprautti sieraimistaan savua. Mies seisoi kielekkeen reunalla ja yllättäen tämän selästä oli ilmestynyt valkoiset siivet. Siivet olivat suuret ja höyheniset. Haltia ei ollut nähnyt mitään vastaavaa kaltaistensa joukussa, josta saattoi päätellä miehen olevan jotain aivan muuta kuin Cha'irai oli aluksi edes ajatellut. Tämän oli pelastanut jokin siivellinen olento, peräti aivan eri rotua kuin aluksi haltia oli luullut. Mies lähti lentämään kohti pimeyttä. "Tuota noin...entäs sitten..." Cha'irai huokaisi. Haltia ei tahtonut päästää miestä yksin tuonne, ei missään nimessä. Tämä menisi mukaan, oli se sitten mitä tahansa. Turhamaisuus iski haltiaa sydämeen tämän ajatellessa yhä tarkemmin miehen sanoja. Pitäisi haltian todellakin hakeutua turvaan. 'Pitäisikö meidän lähteä, vai jäädä? En osaa päättää, mutta mitämieltä sinä olet.' Haltia kysyi hermostuneena Taraskilta. Tämä potkaisi maassa olevaa kiveä. 'En oikein tiedä. Toisaalta tahtoisin lähteä paikalta, mutta tuon rohkean miehen teot saavat minut vetäytymään mukaan tuohon soppaan.' Lohikäärme vastasi syösten suustaan pienen tuli ryöpyn. Synkkä taivas synkentyi entisestään. Mitä ihmettä oli tekeillä? 'Lähde omistajasi luo. En tahdo vaarantaa sinua, koska omistajasi hakkaisi minut täydellisesti siitä hyvästä.' 'Ei käy! Minä jään kanssasi tänne!' Lohikäärme murahti. Haltia vihelsi ja jostain pimeyden takaa ilmestyi musta lohikäärme. Lohikäärme oli kookkaampi kuin Tarask. Sitä ei erottanut selvästi pimeyden seasta, mutta sen karjahdukset kumahtelivat ilmassa. 'Lähde nyt vain. Pärjään kyllä Galzran seurassa. Mutta älä kerro totuutta omistajallesi.' Lohikäärme nyökkäsi ja liiteli alas vuoren seinämää myöten kadoten pian haltian silmistä. 'Mikä hätänä?' Haltian viereen ilmestynyt musta lohikäärme kysyi. Haltia osoitti taivaalla olevaa valkea siipistä miestä ja taivasta. 'Paikka uhkuu pahuutta, ja tahdon auttaa tuota miestä, mitä hän sitten ikinä tekeekin.' Haltia sanoi lohikäärmeelleen. Lohikäärme näytti typertyneen ajatuksesta. 'Mitä hän on muka hyväksesi tehnyt, jos kerran tahdot auttaa häntä?!' 'Hän pelasti minut. Kerron lisää myöhemmin.' Haltia juoksi lohikäärmettä kohti, ja hyppäsi kevyesti tämän selkään. Kun haltia pääsi istumaan Galzran selkään, lohikäärme liiteli taivaalle, saavuttaen nopeasti valkosiipisen miehen. Huomasiko tämä edes heidän hiljaista tuloaan. "En aio jättää sinua yksin. Äläkä väitä vastaan." Haltia sanoi päättäväisesti miehelle. Pimeys heidän edessään näytti tyhjyydeltä, jota ei pääsisi edes karkuun.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Apr 3, 2007 15:28:40 GMT 3
Enkeli lensi yhä korkeammalle mustuuteen, jonne lohikäärmeet ja aarnikotkat olivat menneet. Tuuli humisi hänen korvissaan, ja hän tunsi olevansa kuin myrskyn silmäyksessä. Kaikkialla hänen ympärillään taivaalla näkyi pahan muodostamia kierteitä. Kierteisiin oli kietoutunut kammottaviin ilmeisiin jämähtäneitä henkiä, epämuodostuneita maisemanosia ja muuta ikävää, millä paha muodosti tätä todellisuuttaan. Drejan lensi sinne yhä pidemmälle, ja mitä korkeammalle taivaalle hän kohosi, sitä pimeämmältä ja synkeämmältä kierteet hänen ympärillään näyttivät. Ne tuntuivat kiertyvän koko ajan yhä tiiviimmin, mikä tarkoitti, että pahan luoma toinen todellisuus oli muodostumassa koko ajan suuremmaksi. Drejan pelkäsi, että jollei hän saisi tätä pysäytettyä, koko vuoristo heidän allaan ja kaikki sen ympärillä muuttuisi yhtä synkeäksi. Drejan veti miekkansa esiin tupestaan valmiina hyökkäykseen, sillä hän alkoi saavuttaa aarnikotkia. Yhtäkkiä hänen rinnalleen lensi samainen haltia, jonka hän oli tavannut aiemminkin, mustan lohikäärmeen selässä. Haltia sanoi haluavansa auttaa. Drejan tiesi, ettei haltia hyväksyisi vastaväitteitä. Enkeli katsoi tätä ja lohikäärmettä hymyillen pienesti, ja sanoen haltialle: "Ole valmiina." He olivat aivan aarnikotkien kannoilla, ja Drejan valmistautui hyökkäämään. Ylhäältä pimeydestä ilmestyi kuitenkin lisää aarnikotkia, jotka olivat tulleet puolustamaan toisia. Todella reilua, enkeli ajatteli mielessään hymähtäen: selkeä ylivoima. Mutta hän ei aikonut antaa periksi. Hän katsoi vielä nopeasti haltiaa ja tämän lohikäärmettä, suhahti nopean pyrähdyksen ja iski ensimmäiseltä aarnikotkalta pään irti. Samassa muutamat muut kotkat iskivät hänen kimppuunsa, ja hän heilautteli miekkaansa puolustukseksi parhaansa mukaan. Toiset kotkat ilmeisesti yrittivät vain viedä varastamansa lohikäärmeet perille, minne ikinä nämä olivatkaan menossa. Drejan jatkoi taisteluaan ja toivoi, että he ehtisivät ajoissa auttamaan lohikäärmeitä, sillä mikäli he joutuisivat pahan maaperälle, heidän asemansa olisi vielä huonompi.
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Apr 3, 2007 17:38:13 GMT 3
Nuori lohikäärmeenkasvattaja katsahti siivellistä miestä, joka huitaisi pimeydestä tulevalta aarnikotkalta pään irti. Ajatus verisestä taistelusta sai haltian huonovointiseksi, mutta pakko mikä pakko. Haltia ei antaisi aarnikotkien viedä lohikäärmeitä pahoille maille. Lohikäärmeet olivat Cha'irain elämä, eikä tämä antaisi niiden kadota pimeyteen. 'Oletko varma tästä.' Lohikäärme kysyi samalla, kun syöksi tulta heitä päin lentävän aarnikotkan tielle, joka pysähtyi tuliryöpyn toiselle puolelle. 'En anna olentojen viedä lajitovereitasi pimeyden maille. Olette minun elämäni, ja aion korvata tuolle siivelliselle miehelle pelastuksen auttamalla häntä.' Haltia sanoi ja vetäisi miekkansa esiin. Sama aarnikotka lensi jälleen päin Galzraa, ja oli vähällä tipauttaa haltian lohikäärmeen selästä. Haltia ei saanut aarnikotkan kynsistä pahempia vammoja, kuin olkapäähän muutamia syviä haavoja. Ne eivät haitanneet haltiaa, mutta lohikäärme tuntui olevan vihainen. Se karhaisi ja tarttui vahvalla kädellään aarnikotkaa hännästä. Galzra raateli aarnikotkan täysin, ja kuolleena tipautti sen kohti maata. 'Tiedätkö sinä mikä tuo olento oikein on?' Haltia nyökkäsi valkosiipistä olentoa kohti. Lohikäärme katsoi tätä hetken. 'Epäilisin, että hän on jotain sukua enkeleille. Olen nähnyt tuollaiset siivet enkeleillä, mutten voi olla varma, mikä tai kuka hän on.' Haltia nyökkäsi ja oli ehkä hieman pettynyt vastauksesta. Mutta mitä muutakaan lohikäärme saattoi tietää maailman ihmeellisimmistä olioista. Oli mies mikä tahansa, haltia oli päättänyt auttaa tätä. Heidän lentäessään eteenpäin, taivas ja ilma synkkenivät kokoajan entistä enemmän. Haltia tunsi pahojen voimien olevan läsnä, ja heidän olisi oltava erittäin varovaisia jos aikoivat tästä eteenpäin. Haltia nosti kätensä ilmaan, ja lausui muutamia sanoja. Tämän käsi alkoi hohtaa, ja siihen ilmestyi pitkä, punaisin nuolin varustettu jousi. Haltia latasi jousen ja tähtäsi aarnikotkaa kohti. Nuoli osui, ja kotka rääkäisi tipahtaen pimeyteen. Haltia latasi jousensa uudelleen ja uudelleen jatkaen ampumista. Tästä ei hyvää seuraisi.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Apr 6, 2007 23:00:11 GMT 3
((Pahoittelen viivettä vastaamisessani))
Enkeli taisteli ja yritti parhaansa mukaan väistellä kimppuunsa hyökänneiden aarnikotkien iskuja. Hän heilautteli miekkaansa voimakkain heilautuksin, ja sai karistettua kotkia hetkeksi sen verran, että pääsi lohikäärmeiden luo. Drejan yritti kysyä niiltä mielensä kautta, tiesivätkö ne mitä oli tapahtumassa ja miten ne voivat, mutta lohikäärmeet eivät reagoineet mitenkään. Ne vain tuijottivat tyhjin katsein eteenpäin seuraten aarnikotkia. Silloin Drejan tajusi, että paha oli langettanut niihin loitsun. Samassa aarnikotkat hyökkäsivät jälleen toivuttuaan Drejanin harhautuksesta. Drejan yritti roikkua yhden lohikäärmeen kaulassa, ja painoi kasvonsa piiloon yrittäen suojautua iskuilta. Hän mietti kuumeisesti miten toimia. Aarnikotkia oli aivan liikaa. Sitten enkeli loikkasi seisomaan lohikäärmeen selkään. Saavutettuaan tasapainon hän sulki silmänsä ja keskittyi loitsuun. Hän toivoi, että se toimisi. Hetken keskittymisen jälkeen Drejanin amuletti alkoi jälleen hohtaa valkoista valoa. Valoa ilmestyi myös enkelin käsien väliin, jotka hän hitaasti avasi. Suuri, valkoinen valopallo leijaili hänen käsiensä välissä. Enkeli heilautti sen liikkeelle, ja aarnikotkat alkoivat kirkua. Hetken ajan kaikki tuntui olevan pysähdyksissä. Drejan tunsi olevansa vahvoilla, mutta yhtäkkiä tapahtui jotain. Hän tunsi ympärillään valtavaa painetta, joka puristui hänen ympärilleen yhä voimakkaammin. Silloin hän tajusi, että paha käänsi loitsun häntä itseään vastaan. Ennenkuin hän ehti tehdä mitään, paineaalto singautti hänet vauhdilla korkeuksiin kohti pimeintä kohtaa. Hän ei pystynyt tekemään mitään, sillä paine oli aivan liian kova. Enkeli kieppui ilmassa holtittomasti, kunnes lopulta sukelsi pimeyteen. Hetkeen hän ei nähnyt mitään, kaikki oli täysin mustaa. Hiljaista. Hetken päästä hän alkoi kuitenkin erottaa tummia siluetteja ympäriltään. Hän yritti kavuta ylös, mutta paineaalto tuntui rusentaneen häntä niin voimalla, että jokainen liike oli tuskallinen. Vaivoin ylös päästyään enkeli tajusi joutuneensa pahan maaperälle.
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Apr 18, 2007 18:06:38 GMT 3
Hetken aikaa nuorukainen etsiskeli aarnikotkien seasta sitä siivellistä miestä. Mihin ihmeeseen hän oli noin vain kadonnut. Haltia ei saanut selkoa missä mies oli, koska aarnikotkien riehunta ja kiljahdukset vaivasivat erittäin paljon näköä sekä kuuloa. 'Näitkö mihin hän katosi?' Haltia yritti epätoivoisesti lohikäärmeeltään kysellä. Haltia ei voisi antaa anteeksi, jos hänen pelastajalleen sattuisi jotain. Olihan hän itse tämän mukaan lähtenyt, ja mukana aikoi loppuun asti pysyä eikä huvia kesken jättäisi. Yhtäkkinen paine alkoi ahdistaa haltiaa. Se toi mukanaan inhottavaa kipua, joka sai haltian päätä särkemään. Lohikäärmeeseen se ei vaikuttanut niin selvästi, mutta pedon siipien iskut alkoivat jäykistellä. Otus ei saanut enää siipiään heiluteltua tai ohjattua. 'Mitä tämä on?' Jäivät lohikäärmeen viimeisiksi sanoiksi haltian mielessä, kun kaksikko menetti tajuntansa, ja alkoi nopea syöksy kohti pimeyttä. Lohikäärmeen syöksessä pimeyteen, haltia erkani pedosta kauemmas. Totta kai tämä leijui hieman kauemmin ilmassa kuin tonnin painava siivellinen otus. Tämä on loppuni. Haltia sai ajateltua, ennen kuin katosi pimeyden syövereihin.
Haltian tömähtäessä maahan, tämä sai tajuntansa lähes samaan aikaa takaisin. Jokaiseen ruumiin kolkkaan koski. Olihan tömähdys ollut aika vauhdikas ja voimallinen. Haltia otsan yli valui ohut veri juotuva ja tämän toisessa kädessä oli pieni mutta pitkä pinta haava. Cha'irai irvisti ja katseli ympärilleen. Jokainen liike tuotti tuskaa, kyseinen paine näytti vaikuttavan vieläkin. Kaikki haltian ympärillä oli tummaa, eikä haltia ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Nyt olisi löydettävä lohikäärme sekä se siivellinen mies. Hetken paikallaan seisten, lohikäärme tallusteli vaivalloisesti haltian luokse. 'Oletko kunnossa?' 'Toistaiseksi. Mutta missä olemme?' Haltian sanat jäivät hetkeksi kaikumaan pedon päähän tämän katsellessa ympärilleen. 'Sitä en tullutkaan ajtelleeksi.' Lohikäärme sähähti. "Parasta kai etsiä se siipiniekka. Tule." Haltia sanoi ja käveli kohti mustia kuvioita.
|
|
Mana
Member
Regret creation that you made me in the shape not complete
Posts: 118
|
Post by Mana on Apr 20, 2007 17:11:31 GMT 3
Drejan yritti kasata ajatuksensa ja saada selkoa paikasta tarkemmin. Häntä hermostutti olla tuntemattomassa paikassa, varsinkin kun siitä huokui pahaa. Enkeli katseli ymärilleen. Joka puolelle kerääntyi tummia siluetteja, olivatkohan ne hahmoja vai joitain muodostelmia... Kaikkialla oli täysin hiljaista, aivan kuin äänet olisi eristetty pois. Enkeli ei kuullut edes omia askeliaan. Jostain kaukaa kantautui yhtäkkiä ikäänkuin vaimeaa tuulenvirettä. Se ujelsi vihlovasti, aivan kuin se pusertuisi jonkin kallionhalkeaman lävitse. Enkeli tarkasteli ympärilleen. Hän oli arvellut siluettien olevan lähellä, mutta ne tuntuivat aina vain etääntyvän mitä lähemmäs niitä hän käveli. Missä muuten sitäpaitsi olivat ne aarnikotkat? Ja lohikäärmeet, ja se haltia? Drejan jatkoi kuljeskeluaan yrittäen etsiä... no, jotain, sillä paikka vaikutti täysin autiolta. Hän katsahti maahan, ja huomasi siinäkin jotain outoa. Hän kumartui alas katsomaan. Aivan kuin hän olisi kävellyt lasin päällä.. ja lasin takana näkyi avaruus! Aivan hänen jalkojensa alle levisi loputon avaruus tähtineen ja planeettoineen. Enkeli ei voinut olla miettimättä kuinka vahvaa tekoa tämä lasi olisi, minkä päällä hän seisoi. Sehän voisi romahtaa totaalisesti hetkenä minä hyvänsä. Enkeli päätti keskittyä muuhun, sillä paiskautuminen avaruuteen ei olisi kovin mieluisaa. Tai sitten, ehkä sekin oli osa tätä illuusiota. Eihän tämä voinut todellistakaan olla, kaikki oli jotenkin niin outoa. Vai voisiko? Hän katseli ympärilleen. Siluetit liikkuivat etäällä. Ne tuntuivat olevan joitain eläviä olentoja, mutta enkeli ei ollut täysin varma. Mitä tämä kaikki oikein tarkoitti? Ja missä hän oikein oli, mikä tämä paikka oli? Vai kuvitteliko hän sittenkin kaiken? Vai laitettiinko hänet kuvittelemaan?
|
|
Cha'irai
Member
The light from the stars in the night sky above us, teach the future without losing its voice
Posts: 11
|
Post by Cha'irai on Apr 30, 2007 11:24:27 GMT 3
Ei mitään ei kerrassaan mitään. Haltia ei erottanut mustien tummien hahmojen seasta ainoatakaan elävän olennon tapaista, tai edes näköistä. Miksi tämän piti tapahtua juuri nyt? Missä he edes olivat. Vain lohikäärme jaksoi kannustaa haltiaa eteenpäin, joka vähän väliä lysähteli maahan polvilleen ilmasta ja maasta syöksyvän paineen takia. Cha'irai oli jo valmis lopettamaan matkansa ja kuolemaan tänne, mutta lohikäärme esti sen. Kavahtaen jälleen jaloilleen tämä selvästi näki jotain epätavallista kaukana. Siis epätavallista siinä mielessä, ettei se näyttänyt pelkältä lituskalta vaan elävältä olennolta. Voisiko olla mahdollista, että se valkosiipinen ihme olisi tuolla? No siitä ei saisi selvää paikallaan seisomalla. Matkaan siis. Haltia lähti taivaltamaan hahmoa kohti, muttei päässyt kolmea askelta pidemmälle. Haltian voimat olivat täysin lopussa, mitä vielä. Galzra loikkasi hätääntyneen haltian viereen, ja hönki lämmintä ilmaa tämän kasvoille. 'Oletko kunnossa?' 'En parhaassa mahdollisessa. Jaksatko kantaa minua selässäsi?' Galzra nyökkäsi ja poimi velton haltian selkäänsä. Yhdessä kaksikko käveli niin lujaa vauhtia hahmoa kohti, kuin vain pääsivät.
Aikansa ravattuaan hahmoa kohti, haltia erotti sen selkeämmin. Nyt hän oli varma siitä, että kyseinen valkoinen varjo oli se mies siipien kera. Käskien lohikäärmeen lisätä vauhtia. Koko ajan lähemmäksi pääsyä, haltia oli varma näystään. Vai olisiko se pelkästään harhaa? Galzra loikkasi valkosiipisen miehen viereen kevyesti, ja haltia katsoi tätä loihkäärmeen niska piikkien takaa vaivalloisesti. "Oletko kunnossa? JA missä ihmeessä oikein olemme?"
|
|