Post by Mana on May 2, 2007 14:47:09 GMT 3
Enkeli katseli ympärilleen eikä hämmästykseltään osannut hetkeen tehdä mitään, edes liikkua. Samat kysymykset pyörivät koko ajan kiivaammin hänen päässään, ja niitä tuntui tulevan vain lisää, mutta yhtään vastausta sen sijaan ei kuulunut. Hän keskittyi kuuntelemaan vaimeaa tuulenvirettä, joka kävi paikan ylitse. Se tuntui jonkin matkan päässä pysähtyvän, ehkäpä siellä olisi vuori tai jokin muu suurempi elementti, joka pysäytti sen.
Enkeli päätti lähteä sitä kohti, mutta samassa huomasikin takaansa lähestyvän kaksikon. Se oli se samainen haltia ja tämän lohikäärme, joihin hän oli törmännyt aiemminkin. Drejan vastasi haltian kysymykseen:
"Luulisin. Mutta valitettavasti minulla ei ole aavistustakaan siitä mikä tämä paikka on. Pahan luomaa se on ainakin, mutta.. en oikein ymmärrä..."
Enkeli katsahti vielä kerran jokaiseen suuntaan ympärilleen. Hän ei voinut olla tuntematta pahoja aavistuksia tällaisessa paikassa, koko ajan. Hän ravisti nopeasti päätään ja päätti keskittyä kulkemaan kohti määränpäätään.
Hän lähti hiljalleen astelemaan, aivan kuin varoen, jottei lasintapainen lattia hänen allaan särkyisi. Tuskin se särkyisi, ellei se olisi nimenomaan niin tarkoitettu, mutta tällaisessa paikassa ei koskaan voisi olla liian varovainen.
Siluetit liikehtivät koko ajan etääntyen, mutta nekin tuntuivat pysähtyvän sen suuren elementin luo, mikä pysäytti tuulenkin. Mikä se elementti sitten olikaan, tai mistä ylipäätään oli kyse koko tässä paikassa... siitä enkeli aikoi ottaa selvää.
Varmuuden vuoksi hän piti kätensä valmiina miekkansa kahvalla, jos jotain tapahtuisi.
Enkeli päätti lähteä sitä kohti, mutta samassa huomasikin takaansa lähestyvän kaksikon. Se oli se samainen haltia ja tämän lohikäärme, joihin hän oli törmännyt aiemminkin. Drejan vastasi haltian kysymykseen:
"Luulisin. Mutta valitettavasti minulla ei ole aavistustakaan siitä mikä tämä paikka on. Pahan luomaa se on ainakin, mutta.. en oikein ymmärrä..."
Enkeli katsahti vielä kerran jokaiseen suuntaan ympärilleen. Hän ei voinut olla tuntematta pahoja aavistuksia tällaisessa paikassa, koko ajan. Hän ravisti nopeasti päätään ja päätti keskittyä kulkemaan kohti määränpäätään.
Hän lähti hiljalleen astelemaan, aivan kuin varoen, jottei lasintapainen lattia hänen allaan särkyisi. Tuskin se särkyisi, ellei se olisi nimenomaan niin tarkoitettu, mutta tällaisessa paikassa ei koskaan voisi olla liian varovainen.
Siluetit liikehtivät koko ajan etääntyen, mutta nekin tuntuivat pysähtyvän sen suuren elementin luo, mikä pysäytti tuulenkin. Mikä se elementti sitten olikaan, tai mistä ylipäätään oli kyse koko tässä paikassa... siitä enkeli aikoi ottaa selvää.
Varmuuden vuoksi hän piti kätensä valmiina miekkansa kahvalla, jos jotain tapahtuisi.