|
Post by Kalin D. on Dec 16, 2007 1:21:06 GMT 3
Musta aava. Missään ei näkynyt kertakaikkisen mitään. Ei valoa. Ei majakoita. Ei rantaa. Ei saaria. Ei yksinkertaisen mitään. Tähtitaivas aukesi maailman kattona laajaksi, repi ihmisen pieneksi ja mitättömäksi allaan. Kaikki näytti miniatyyrimaiselta ilman kiintopisteitä ulapalla. Tuulikaan ei ulvonut, ei nostanut lyijyisen siniharmaata aaltojen massaa voimiinsa. Yö oli puhtaan seesteinen ja liikkumaton. Merilevän läikittämä soutuvene olisi voinut olla yhtä hyvin yksi varjo matalan aallon kyljessä. Mies pienen veneen pohjalla tuijotti taivaankattoa jalat penkille nostettuina ja tärisi kylmästä. Öljykankainen viitta ei paljoa suojannut puhdasta viileyttä vastaan, joka huokui tiiviiden lautojenkin välistä ajelehtijan selkään. Hänen oli nälkä - niin nälkä, ettei hän enää tuntenut sitä eikä nähnyt tähtiä yläpuolellaan selkeästi.-------- ~@~-------- Raskas puuovi natisi takorautaisilta saranoiltaan ja rysähti kiinni läpimärän hahmon puskiessa sisään sataman hämyiseen merimiessuojaan. Ahtaan ja matalan tilan puheensorina vaimeni osittain myrskyisen tuulen pyyhkäistessä kärrynpyörä-kynttelikön liekit savuttamaan, ilmavirta pyöritti ummehtuneen lämpöisen sisäilman sekaisin suolaisen kosteaan viimaan. Ulkona raivosi aivan tavallinen yösade; Ei se paikallisia säväyttänyt, mutta sai sisämaan leutojen tuulen henkäysten lapsoset pelkäämään henkensä puolesta. Rankkasateesta sisään huojahtanut hahmo valutteli öljykankaiselta, haalistuneen ruskealta viitaltaan lammikoita hiekkapestylle lautalattialle tummiksi läiskiksi ja laahusti raskain askelin peremmälle. Liekö syy kulun raskauteen mielen synkkyys vai läpimärät vaatteet, mutta riemastuttava näky hän ei ollut. Lakoninen tylsyys painoi hartiat kumaraan ja tylsistytti katseen huopaisen hatun reuhkan alla. Suolainen vesi, tuuli ja aurinko olivat piesseet kulkijan ihon tumman kupariseksi ja parkkiseksi kuin vanha nahka. Askelten huojahtelevan keinuva tahti viittasi vahvasti merimieheen. Tämän paljasti totuudeksi viimeistään tiskillä mongerrus, joka karahteli ja rohisi merimiehen kurkussa puhumattomuuden käheytenä niin pahasti, että sai aikaan kuivan yskän puuskan. Ja uusi yritys. "Khr.. Um.. Um cerck.. Um cerveja." Karheat sanat taistelivat tiensä kuuluville pihisevinä ja muukalainen mietti hetken lankkupöydän pintaa otsa rypyssä tuijottaen. "Por favor." Hän lisäsi vielä pienen hiljaisuuden jälkeen, vilkaisten resuisen ja määrittelemättömän epämuotoisen hattunsa reunan alta.
Tuoppi jysähti pöytään. Se ei ollut nurkkapöydän hämyisissä varjoissa oluttahrojen keskellä. Eikä seinustalla jossa suurin osa merenkävijöistä ja matkamiehistä istui lämmittelemässä. Se oli tasan keskellä savuisen hämärää kapakkaa, pitkän pirtinpöydän keskipaikkeilla rasvan ja hankauksen siloittamilla puoliparrujen pinnalla. Hän puristi kaksin käsin tuoppia kuin henki olisi sidottuna keraamiseen, epätasaisen kolhoon kuppiin. Kylmä... Lämpö hakeutui hitaasti lihaan ja luihin, hyvin hitaasti. Se tuntui ensin vain pistelynä kasvoilla paljaan ihon kuivuessa, mutta kaikkialla märkä kangas nuoli niljaisen kosketuksensa häväisten kätketyn kehon. Jano.. Tummat silmät tuijottivat tuoppia ahnaasti, hakien varmuutta, että todella uskalsi nostaa sen huulilleen. Se oli ostettu, maksettu, kannettu pöytään. Hänen. Ilman, että kukaan siitä alkaisi tappelemaan. Nopea henkäys! Vielä. Muukalainen nosti tuopin nopeasti ylös, hirmuisella kiireellä ja valutti paksun maltaisen humalan alas kuivasta kurkustaan vielä kun kukaan ei ollut haastamassa häneltä tuoppia pois. Tyhjä kuppi kalahti pöytään ja mies jäi puuskuttamaan, yskähtelemään melkein väärään kurkkuun mennyttä nestettä. Tervaista ja tummaa jankkia, saatana, sakat tynnyrin pohjalta varmasti, mutta ne vasta ruokaisia olivatkin. Puolittain valppaana, voipuneena ja hiljalleen ympäristöön huomiota kiinnittävänä katse alkoi vihdoin tutkia missä oli ja mitä näki. Paljon pöytiä, monen mallisia ja monelaisia miehiä täynnä. Naisia kapakassa ei näkynyt kahden ajanpäivät nähneen välinpitämättömän riettaan tarjoilijan lisäksi. Irstaan huolimattomasti silmille ja käsille tarjoillut rinnat eivät kiinnostaneet, elleivät sitten tyynyksi laskea päänsä levolle. Häntä tuijotettiin etäältä pinnallisella kiinnostuksella ja harvakseltaan - Miksipä yksi resuinen matkalainen kiinnostaisi enemmän kuin toinen samanlainen? Ei hänessä ollut mitään keskiverrosta poikkeavaa.
Tavallinen.
Sitä yksin pitkässä pöydässä istuva kulkija oli. Ainakin näin alkuunsa. Rajuilma natisutti seiniä ja tuuli ulisi nurkissa, silloin kannatti pysyä seinustoilla vieri vieressä eikä keskellä kaikkea. Siinä ehkä se ainoa, mikä teki märkää viittaansa hiljaksiin riisuvasta merimiehestä kummallisen. Ei hän vain halunnut kenenkään viereen, tunkemaan samaan pöytään tai katsomaan kuka loukkaantuisi jos vesilammikko hänen jaloissaan kastelisi muitakin. ( Historiaa, tämä maailma, jossa elämme, mutta 1400-1500 puolella. Jos tekee tiukkaa, hahmo soveltuu myös fantasiaan. )
|
|
|
Post by submarine on Dec 16, 2007 2:39:58 GMT 3
Köriläs oli istunut sisällä jo pidemmän aikaa, oikeastaan pitempään, kuin moni muu. Kyseessä oli sellainen tapaus, jos saattoi odottaa harmia. Miehellä oli melkoisesti niin pituutta, kuin painoakin, kuten myös arpia ja ruhjeita. Vaikka tällä pullottava vatsa olikin, ei se kuitenkaan ollut ainoa syy tämän raskaaseen olemukseen; tämä näytti yksinkertaisesti olevan sitä tyyppiä, joka oli tarkoitettu laittamaan asioita hajalle - olivatpa sitten elottomia tai eivät. Eivätkä tämän kasvotkaan juuri näkymiä parantaneet, sillä keskellä niitä oli valtava paukama, jota olisi voinut nenäksikin haukkua. Lisäksi tältä puuttui muutama hammas ja puoli korvaa. Tällä hetkellä köriläs kumosi jälleen kaljaa. Hän oli kallistellut tuoppia jo hyvän hetken, vaikkei vielä ympäripäihinsä ollutkaan päässyt. Hän istua röhnötti usein samalla tavalla jossakin paikassa, ellei sitten ollut saanut kuulla olevansa liiassa maistissa - tai ollut rahaton. Nyt asia ei ollut vielä niin, ei rahojen eikä juopumisenkaan suhteen. Eikä korsto oikeastaan istunut pöydässä edes yksin, vaan muutamia samantapaisia oli kerääntynyt ympärille. Nämä eivät olleet paikalla mitenkään hyvässä hengessä, vaan rahat mielessään, sillä typerämpikin näki, että joukolla oli kädenvääntö menossa. "Se oli sun häviös", Köriläs totesi syvällä, aavistuksen örisevällä äänellä vastapäätä istuvalle, joka hieroi kipeää kättään vaivalloisesti. Vastentahtoisesti tämä kiskoi lantit esiin ja viskasi ne pöydälle. Ne löysivät seuraa muutamasta muusta kaltaisestaan. Homma oli oikeastaan helppoa, kuten Köriläs tiesi. Hän ei saanut vastaansa tavallisesti, kuin jotakin itsestään liikoja luulevia tai niin päissään olevia, että eivät pystyneet enää edes kunnolla vääntämään - tai siis sai, kun valitsi tarkkaan. Ja tietenkin hän oli myös yksinkertaisesti vahva.
Seuraava istui alas, jokin poika. Lihasta tällä oli, mutta myös yksinkertaisia ylisuuria luuloja. Tuskin mikään kalastajanpoikaa suurempi. Sanaakaan sanomatta, tuimasti kuin kuoleman edessä, tämä tuuppasi kätensä pöytään. Körmy tarttui siihen mieluusti omalla ajan koettelemalla kourallaan - kun oli vain kostuttanut kurkkuaan ensin. Joku joukosta toimi aloittajana ja läpsäisi käsiä pikaisesti merkiksi. Molemmat alkoivat vääntää, kuin hullut. Aluksi poika näyttikin pärjäävän. Irvistellen ja ähkien molemmat työnsivät turhaan, ilman että kumpikaan olisi päässyt suuremmin voitolle. Kumpikin painoi, minkä vain kykeni, eikä kumpikaan antanut periksi. Sitä kesti oman aikansa, mutta lopulta köriläs alkoi tuntea, kuinka vastarinta heikkeni. Ähkien hän ponnisti, saaden toisen hitaasti kääntymään. Poika irvisteli aivan yhtä rumasti ja vastusti ankarasti, muttei enää jaksanut. Puolimatkassa körmy sai lopulta rykäistyä kunnolla, iskien nuoremman käden voimalla pöytään. Toinen ähkäisi kivusta - ja heitti hetken kuluttua pettyneenä rahansa pöydälle.
Kului hetken verran, mutta kukaan ei näyttänyt olevan halukas jatkamaan. Köriläs ei kuitenkaan ollut vielä hiukkaakaan tarpeeksi leipiintynyt tähän lopettaakseen, vaan jäi tuoppia kumoten vilkuilemaan, josko löytäisi vielä jonkun, jolta nyhtää rahaa. Silmään sattui lähistölle istahtanut uusi tulija. "Hei mies, tuukkos kättä vääntämään?" köriläs örisi pöydästä toiseen, viittoen äsken saapunutta kohti. "Tääl o kovat rahat!"
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 16, 2007 22:36:14 GMT 3
Mies pitkällä pöydällä säpsähti, vilkaisi huutoa päin ja käänsi katseensa takaisin tyhjään tuoppiin. Siihen oli mennyt puolet sen hetkisistä varoista. Yöpaikkaan ei olisi enää hiluakaan, mikä sai merimiehen tekemään päätöksensä nopeasti ja empimättä. "No.." Käheä ääni karahti ja vaimeasti yskähdellen hän nousi, riisuen raskaan viittansa. Suolainen vesi jätti pisaransa lattialle keinuvien askelien lähestyessä. Hän oli keskimittainen, ei mitenkään pitkä, eikä lyhytkään, jäntevän solakka kuin nyljetty rusakko. Maantienharmaat hiukset olivat leikattu epätasaisesti, ilmeisesti puukolla sieltä täältä, mistä tuntui olevan liian pitkä. Kouralla kiinni ja sentin parin päästä päänahkaa. Kapeat kasvot olivat teräväpiirteiset, mutta selvästi rannikon kansan perimää. "Mä..krhm." Kurkun selvitys. "Mä en kyllä oo voimamiehiä, mut.." Kaidat hartiat kohahtivat. "Kyllä mä aina kokeilen."
Pöydän ääreen istui sään potkima matkalainen punaruskeassa pellavaisessa tunikassa, harmahtavissa pussihousuissa ja musta kangasvyö uumalleen moneen kertaan köytettynä. Kankaat olivat karkeaa tekoa, hän ei kantanut mitään arvokkaan näköistä ja kangasvyön alta piilottelematta esiin pilkistävän musketin kahvakin näytti keskitason työltä. Ruutikin oli varmasti märkää, sillä merimies oli - kuten alusta asti vaikuttikin - kauttaaltaan kastunut. Ehkä liukastunut ja pudonnut laiturilta mereen. Mikäli sattui kiinnittämään huomiota ja oli tarkka katseeltaan, saattoi havaita miehen korvissa jälkiä lävistyksistä ja koruista, mutta niitä ei ollut. "Onko sulla nimee, karpaasi?" Hiljalleen myrskystä toipuva sai aikaan pienen kapean hymyn sänkisille kasvoilleen kääriessään hihojaan ylös. Tatuoidut käsivarret. Kuvat olivat hajanaisia; ankkuri, uljas purjelaiva, avujaan rohkeasti esitteleviä naisia ja eksoottisia kukkia. Hieman kaikkea, muistoja vieraista satamista. Kyseinen musteella hakattu käsivarsi laskeutui pöydälle valmiiksi lepäämään. "Mikäs sullon panos tähä? Mä en rahoissani oo, mut pistää kokeillen." Puhumaton käheys alkoi karista hiljalleen, jättäen jäljelle huutokarhean syvän äänen, joka tuskin koskaan kirkastuisi täysin.
( Noin. Koska hahmot on statitettu varmasti eri systeemeillä, heitän heti infoksi, että ite laitoin suuntaa-antavat statit WoD-systeemillä. Muita kirjoja ei valitettavasti ollut käytettävissä, mitä nyt Warhammer Fantasy Roleplayn, mutten jaksanut sitä alkaa kahlaamaan. Ehkä sitten joskus. Mutta, sananen hahmon stateista, käytän Attribuuttia ja Abilityä yhdessä, ne muodostavat noppapoolin, jolla pyrin heittämään 10sivuista noppaa yli kuuden (vaikeustaso riippuu tosin vastuksesta). Eli esim. Strenght 3 + Athletics 2 tekevät viiden 10sivuisen nopan kasan, joilla pyrin yli vaikeustason. Onnistumiset määrittelevät miten ukko pärjää. Tiä sitte millä systeemillä itse menet, mutta otan tuolla noppaamisella sitten oman suuntani onko miehestä kädenvääntöön. )
|
|
|
Post by submarine on Dec 16, 2007 23:07:49 GMT 3
Köriläs kallisti jälleen tuoppia ja näytti nyökkäävän hyväksyvästi, kun toinen suostui ilman suurempia väittelyitä. Olisi korsto ollut valmis melkoiseen härnäämiseen ja huuteluunkin, jota kalja vain olisi siivittänyt, mutta ei ollut moiseen tarvetta. Tässäpä olisi sitten taas muutama kolikko lisää, tai niin ainakin oli aihetta uskoa. Eihän tänään ollut tullut vielä yhtään häviötä, eikä säänpieksämä tapaus turhan voimakkaalta näyttänyt. Mies rusautti rystysensä toisiaan vasten, antoi niskastaan kuulua samalla tavalla ja jäi tuijottamaan pöytään istuvaa.
"Sanovat mua rystyksi", köriläs ilmoitti, iskien tuoppinsa voimalla pöytään jonkinlaiseti sanojensa pönkittäjäksi. "Ne tietää, mikä tulee naamaan, jos ei olla kamuja." Rystysiä korstolta tosiaan löytyi, ja jokainen niistä oli varmasti saanut melkoisesti kokemusta naamassa kyläilystä. Oikeastaan ne olivat turvonneet nytkin. "Tässähän tätä lanttia. Pist vaan omas pöytään, niin mä laitan samalla tavalla", rysty vastasi, viitaten naarmuisten ja lovisten kolikoiden pinoon pöydällä. Ei niistä kuninkaan aarteeksi ollut, mutta kyllä niillä yhden illan eli. "Ja lait sit etukäteen, mä en kattele huijareita."
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 17, 2007 0:55:47 GMT 3
Paljoa ei tarvinnut hullua yllyttää, haastettu oli huomattavasti pienempi, mutta vaikutti kuitenkin jaksavan tehdä ruumiillista työtä elantonsa eteen. Ei elämä aalloilla lomailua kenellekään ollut. "Jesus Diogo." Merimies esittäytyi ja pudotti huopahattu-raukkansa märästi lässähtäen pöydälle. Nimi oli jonkun etäisen uskonnon mukainen, äännettiin enemmän H:n kuin J:n suuntaan. Uho sai aikaan kuivan, joskin leveän virnistyksen, joka paljasti huonot hampaat ja kultaisen kimalluksen kulmahampaissa. Ne olivat hieman teräviksi muotoiltu ja antoivat miehelle pienen demonisen ilmeen. Hain hymy. Korsto vaikutti lupaavalta. Liekö kännistä voimien tuntoa vai toden puhetta, sen kertoivat rystyset. Muukalainen katseli niitä hetken tummanruskeilla silmillään arvioivasti, näkyikö arpikudosta, kuinka paksua se oli jos näkyi ja oliko niissä viiltoja. Parhaimmat tappelijat viiltelivät rystysensä auki ja antoivat arpikudoksen kovettaa ne eläviksi nyrkkiraudoiksi. Pystyttäiset lyhyet arvet piirsivät hailakoita viivoja myös näätämäisen kolhon kulkijan rystysillä.
Pöydälle kalahti vaatimattomasti kolme kuparista lanttia. Niillä ei ollut paljoa arvoa yleisesti, mutta juuri maihin tavalla tai toisella päässeelle kalastajalle se oli iso lovi kukkarossa. Niillä saisi leivän ja toisen tuopin maltaista. "Katotaan tällä alkuun." Jesus totesi, pyyhkien hiljalleen hymyn kasvoiltaan väsymyksen ottaa taas sijansa. Tummia silmiä veresti sekä merivesi, että unen pitkä uhmaaminen. Tatuoitu käsi ojentui ottamaan asianmukaisen puristuksen haastajan kädestä. Hetkeksi esillä vilahtaneessa kämmenessä näytti olevan paloarpi. Valmiina. Pitkät ja kovaksi työllä koulitut sormet hakivat hyvän otteen, odottivat takapirun merkkiä ja puristivat lihakset töihin.
Kamppailu kahden miehen välillä alkoi nopealla hampaiden näyttämisellä - Ukkohan oli vahva, ehkä vahvempi kuin merimies. Tiukka katse tuijotti tasaisten kulmien linjan alta tuimana haastajaansa, hampaat näkyivät toisinaan voimien ponnistelussa vasten isomman kättä. Hyvän aikaa kourat huojahtelivat tasan, kummankaan antamatta senttiäkään periksi. He olivat yllättävän tasaväkisiä kokoerosta huolimatta. Eikä Jesus aikonut antaa periksi, sen näki katseen jääräpäiseksi kasvavassa vimmassa, vaikka hiljalleen lihakset alkoivat huutaa sisäistä kipuaan. Lopulta, vaimean ärinän ja vastaanhankaavan murahtelun protestilla, matkalaisen oli taivuttava. Viimeiseen asti hän väänsi, yritti pingottaa vastaan, mutta jaksamista ei vain ollut aivan tarpeeksi. Kauan sai silti puskea, ennen kuin mies luovutti - sittenkin vasta kämmenselän tömähtäessä raskaasti pöytään. Hän huohotti sihahdellen hampaidensa välistä ja puisti päätään kirahdellen. "Filho do duma puta..." Herjat kirahtelivat puoliääneen, eivät varsinaisesti kenellekään ja tummaverinen suoristautui hieman, hieroen käsivarttaan. "Bem. Reilu peli." Kultaiset hampaat irvistivät lihaskivulle. "Et sä mikään paskanpuhuja oo, sen mä kyllä ny nään susta." Irvistys vaihtui leveäksi hymyksi. Jesus oli niitä miehiä, joiden piti nähdä ja kokea, ennen kuin uskoivat mitään puheita.
|
|
|
Post by submarine on Dec 17, 2007 9:00:30 GMT 3
Rysy oli lähtenyt kaljan ja aikaisempien voittojen tuoman itsevarmuuden luomalla keveydellä voimainmittelöön, mutta saanutkin pian huomata vastustuksen aikaista kovemmaksi. Pian hänenkin ilmeensä muuttui irvistykseksi, kun nukkavieruksi ja väsyneeksi luultu painoikin vastaan. Ei tuntunut yhtään niin itsestäänselvältä, että voitto tulisi. Samaan tapaan hänenkin kätensä alkoi pian valittaa, lihakset ulvoa kärsimystään. Homma oli mennyt paljon tasaväkisemmäksi, kuin köriläs olisi halunnut. Mies puhisi ja ähki vääntäessään, irvistyskin juoksenteli edestakaisin naamalla, kuin pakokauhuinen rotta. Nähdessään, että oli kuitenkin päässyt voitolle, ähkäisi Rysy vielä kovempaa, kuin äsken. Ehkä siinä oli aavistus hämmästystä mukana, mutta enemmän ärsyyntyneisyyttä tilanteen vaivalloisuuden vuoksi. Mutta ainakin oltiin voitolla - vaikkei mies ollutkaan aivan varma siitä, että tilanne myös jatkuisi niin. Lujempaakaan ei voinut painaa, koska kaikki voimat olivat jo käytössä.
Vasta, kun toisen käsi löi pöytää vasten, saattoi Rysy helpottaa - ja tämän hän tekikin nopsaan. Vaikka olikin hävinnyt, ei Jesus ollut ainoa, joka jäi hieromaan kipeää kättä. "Pistit sä ainaki paremmin vastaan, ko nää täällä", köriläs vastasi aavistuksen vastahakoisesti, mutta todenmukaisesti. Ei tämä yleensä kehunut, kuin itseään, mutta koko päivän ainoa kunnon vastus sai senkin ihmeen nähdä. Rahoja tämä ei kuitenkaan torjunut tai antanut takaisin, ei missään nimessä. "Mistä sä mahdat olla tulossa?" Rysy kysyi hetken perästä. Kun ei kerran lisää vääntäjiä ollut tulossa, vaikka moni olikin kiinnostuneena seurannut äskeistä, saattoi hän yhtä hyvin vaikka ottaa selville, mistä oli kovan vastuksensa saanut. Ja oikeastaan kättä kivisti niin, että heti hän ei olisi vääntämään ruvennutkaan.
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 19, 2007 1:47:34 GMT 3
Siinä oli haastetta, sen Jesus sai myöntää ja hymytä väsyneenä epätasaisen tukan reuhkansa alta. "Meri opettaa kovaksi, kaveri." Mies hekotti puoliääneen, mutta jäi kyllä hetkeksi katsomaan rahojensa perään haikeana. Sinne menivät. Kysymys palautti katseen ylös ja pakotti unohtamaan taloudellisen tappion. "Mereltä. Oltiin menos tästä melko läheltä ohi kävi vähän huonosti. Laivas nous kapina." Merimies irvisti ja heilautti kättään menetettyjen kolikoidensa suuntaan. "Palkoista, mikä ei ny ollu kuitenkaan yllätys. Puosu tai eka perämies vei ne, ainaki niin meille väitettiin, mut helvetti repes." Kämmenet hakeutuivat vastakkain ja sormet puristuivat limittäin. "....ja sit siin vitunmoisen tappelun nujakas joku riehuidiootti heitti mut yli laidan. Että mereltä, joo." Kovaonninen kertoili tarinaansa vaimeasti, nostamatta ääntään paljoakaan. Hän kuulosti lyödyltä ja väsyneeltä, syystäkin - olihan häneltä huijattu elanto ja heitetty kalojen ruuaksi siitä möykätessään. Tokihan moinen huijaus olisi voinut nostattaa raivoa ja turhautumista, oli takuulla nostanutkin, mutta tarpeeksi monta päivää jollassa aavalla oli rauhoittanut kiivaana tiedetyn miehen ja katkaissut ylpeydeltä terän.
|
|
|
Post by submarine on Dec 19, 2007 15:32:28 GMT 3
"Paska tuuri sulla", Rysy totesi. "Oot muuten onnekas, että henki viel pihisee. Ei oo turhan terveellist joutuu tollain mereen. Moni kova ukko on heittäny veivins just tohon tapaan." Köriläs oli käymässä suorastaan seuralliseksi ja puheliaaksi, mikä johtui paljolti niistä lukuisista tuopeista, joita tämä oli sisuksiinsa kumonnut. Häneen sillä oli sellainen vaikutus, sai puheliaaksi. "Mä en oo merestä välittäny, hyvä ku uida osaan. Paree jättää kaloille se ja pysyy itse jalat tiukasti maassa. Tai oon mäkin kerran laivalla kulkenu. Myrskys oikeen kunnolla, ei jääny kaipaamaan."
Hetken Rysy oli vaiti, kallisti taas kuppuaan syvään ja raapi rintaansa. Tällä ei ollut, kuin kevyt paita ja useaan kertaan paikkaillut housut, jotka loppuivat puolisääreen. Lyhyehkö miekka ja suurenpuoleinen veitsi roikkuivat vyöltä. "Mitä sä muuten oli siellä laivalla toimittamassa? Tai kyllähän susta näkee, että oot merimies, mut mihin laivas oli menossa? Ja miksi?" korsto kysyi ohimennen. Paremman puutteessa aika kului kyselemälläkin.
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 20, 2007 16:15:13 GMT 3
"Joo, sen mä myönnän." Merimies irvisti väläyttäen kultaisia kulmahampaitaan katkerana. "Oli siin kyl meren jumalat mukana, mä luulin kuolevani janoon monta kertaa. Suolavettä voi juoda, siitä sekoaa vahvinki." Sanat karahtelivat yhä käheässä kurkussa, puhuen todeksi sanat meren armottomuudesta. Jesus nyhti tunikansa päältään, vääntäen siitä suurimman osan vedestä pieneksi sateeksi lattialle ja heilautti karkeakankaisen vaatteen auki viereen penkille. Koko torso, mukaan lukien hartiat ja käsivarret, olivat tatuointien leikekirjaa. Täynnä muistoja, arpia ja kuvia eksoottisista paikoista. Vinosilmäisiä neitoja pitkissä kukkaisissa mekoissa, paratiisilintuja, laivoja, karttojen riekaleita ja leveys- ja pituusasteiden lukemia. Hän ei ollut nahkaansa säästellyt. Vuorovesien kasvatti hyrähti naurua, pyyhkäisi kylmän kosteuden niskastaan. "Ei se oo kaikille. Meri on vaikee nainen. Sitä pitää piirittää vuosia ennen ku se ees taipuu vähä. Jatkuvaa arvailua ja pakkien pelkoa."
Leveän kangasvyön alta löytyi esiin myös tupakkavärkit, nahkainen pussi märkiä puruja ja kovia kokenut piippu. Litimärkiä nekin olivat, mutta kuivuivat pöydällä paremmin kuin märän kankaan välissä. "Köysis. Hoidin purjeita. Se oli kaljuuna. Me vietiin mausteit meren taa, oltiin jo palaamas vaihtotavaran kaa ku tää kusetus alko." Jesus marisi tutkaillen niljaiseksi möykyksi muuttunutta purupussiaan. "Singaporeks sitä paikkaa sanottiin. Puta, se jos mikä oli kaupunki." Matalan rohisevaan ääneen pilkahti väsynyt riehu ja innostus, sen verran mitä univelkaisesta irtosi. "Rikas ku mikä. Väkeä tuhottomasti. Aivan valtava satamakaupunki. Sä et ikinä näe sellaisia ihmisiä täällä, ei, sitä varten pitää mennä meren taa."
|
|
|
Post by submarine on Dec 20, 2007 17:14:44 GMT 3
"Ei mua sellaset kaukomaat kiinnosta, kuulee kaikkee juttuu niistäkin. Sanoo, että siel on ihmissyöjiä ja villejä, jotka teurastaa ihmisiä ja ahmii niitä. Syö lapsensakin ja uhraa joillekin helvetin jumalilleen. Oon kuullu, että kaukana ihmisil on viel vinot silmätki ja niil on puhe, ku hulluil kanoilla. Ei oo ihmisen juttu sellanen", Rysy pohti. Hän kallisteli jälleen tuoppia sillä vaistomaisella tavalla, jota näki usein, ei edes vilkaissut sitä kohti. "Yhtä kusta tääkin", köriläs tuumasi, ja totesi sitten: "Mä en tosiaan oo meren perään liiaks. Äitee, nii piru ku se oliki, kerto, et mu oikee isä - oli katos toinen ukko jo silloo, oikee paskiainen seki - heitti henkens meressä. Sano, et oli kalaan lähteny eikä palannu. Tai palashan se sit, päivää myöhemmi ajautu rantaa. Ei ollu kaukana, nääs. Oli silmät pullistunut pääs ja kieli tunki suust, ku lihava käärme. Sano, et hautas heti."
Jälleen Rysy oli hetken hiljaa, vaikka kyseessä tuskin oli ainakaan mikään vainajien kunnioitus. Ehkä tämä ei keksinyt sanottavaa. Mutta ei sitä kauaa kestänyt, ennen kuin mies kysäisi: "Mihis sä sitten ny aiot? Et varmaa oo ainakaa tänne jäämäs, ei tääl oo mitään. Mä veikkaan, että sä aiot kaupunkii. Haluut päästä takas merel, eiks jeh?"
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 20, 2007 19:16:34 GMT 3
Merenkävijä kallisti päänsä toiselle sivulle ja siristi hieman silmiään, tutkaillen körilästä hetken aikaa. "On niitäki - jos menee viidakoihin. Ne on vaarallisia. Mutta siellä on kultaa ja timanttikaivoksia pilvin pimein, menis vain ja ottais. Ei ne villit niistä mitään tajua ku juoksevat munasillaan." Kultaiset hampaat välähtivät taas. Selvästi Jesus oli kovasti rikkauksien perään. Oliko tuo ihmekään? Merimiehillä ei ollut mikään kummoinen palkka ja työ oli vaarallista, että raskasta. Kaikki lisä oli kahmittava kaksin käsin jos eteen tuli. "Niitä vinosilmiä mä oon nähny. Ne on näin pieniä." Palanut kämmen näytti mittaa, joka ei ollut paljoa lasta pitempi. Vieraat maat, oudot ihmiset, eläimet ja kaupungit, kaikki uusi, olivat hänen intohimonsa.
Kertomus isän kohtalosta sai auringon paahtaman irvistämään ja puistamaan päätään hitaasti. "Puta de mare, tuo on pirullista. Ne ei oo kauniita jos eivät pääse Jonesin arkkuun.. Ja jos niillä on silmät auki..." Jesus piti dramaattisen tauon vilkaisten ympärilleen vakavana ennen kuin kumartui lähelle ja madalsi ääntään, ...ne voi kirota kenet tahansa, joka niihin katsoo." Hidas niukka nyökkäys vakuutti - kyllä, tämä oli totuus. Sitä tapahtui. Merillä tapahtui paljon outoja - selittämättömä - asioita. Kaikkea ei miehen mieli ollut tarkoitettukaan ymmärtäväksi. Mustat vedet pitivät syvyyksissään piilossa lukemattomia salaisuuksia ja olentoja, joiden näkeminen voisi ajaa hulluksi ja tappaa. Tai pahempaa, siitä voisi selvitä hengissä.
Syvä huokaus vastasi alkuunsa, vaimea iloton nauru säestyksenään. "Mä en tiä. En tiä." Hän puisteli päätään ja katsahti ympärilleen, arvioiden majatalon tukevuutta ja väkeä. "Mua ei kyllä haittais olla jonku aikaa maissa. Etsiä töitä. Syötävää. Majapaikan." Tummaverinen irvisti. "Mä olin yli puol vuotta merillä. Mais kävin vaan sen verran, että kannoin osuuteni ruumaan ja join yön. Siin se sit oliki. Mä tarvin hetkeksi kuivaa jalkojen alle." Se oli harvinaisen totta. Jatkuva keinuminen oli jättänyt merimieheen pienen hassun jäljen. Hän huojahteli koko ajan pienesti, istuessaan vain vähän, mutta kävelystä olisi voinut luulla lattian olevan aallokossa. "Onks sulla mitään tietoa mistä täältä kannattais etsiä hommia?"
|
|
|
Post by submarine on Dec 20, 2007 19:34:39 GMT 3
"Et sä ainakaan tästä kärpäsenpaskasta mitään löydä. Mä oon ollu täällä ny jo jonkun aikaa, enkä aio viipyy enää kauaa. Tiet tulee olemaan yhtä velliä ton ilman jälkeen, joten ehkä mä odottelen, kunnes kuivuu, mutta sitten mä lähen. Tietenki teillä liikkuu varkait ja muuta saastaa, mut en mä ala tässä kyyristeleen, ei sovi mulle", Rysy vastasi. Tuoppi oli ehtinyt tyhjentyä, mikä ei miellyttänyt selvästi hiukkaakkaan. Korsto tuhahti sitä ravistellessaan ja karjaisi kiertelevälle tarjoilijaämmälle haluavansa lisää ja heti. Mitään suoraa osoitusta siitä, että tämä olisi kuullut mitään, ei tullut, mutta sitä varten olisi kuitenkin pitänyt olla vähintäänkin kuuro. "Kuten mä sanoin, tääl on pelkkää paskaa. Ei oo naisia, viina on kusta, ruoka surkeeta ja käsirysytkin huonoi. Mä tiiän kyllä yhen jätkän tuolla kaupungissa, jolta vois saada paljonki puuhaa. Ja totta on, kuten mä myös sanoin, et maanteilt löytyy rosvoja, mut suurin osa ei oo, kun vaan pienii äpärii puukkojen kanssa. Juoksee pakoo, ku vilauttaa vähä isompaa. Ne antaa olla rauhas, jos näkee, et sä oot hullumpi, ei viitti riskeerata itteään muutaman kolikon takii."
Rysy sai kuin saikin tuopin eteensä. Vaikka olikin kertonut kantansa sen laadusta selvin sanoin, ei tämä kuitenkaan juuri sitä teoin tukenut. Tai sitten oli mahdollista, että körilään kaljanryystäminen oli peräti hillittyä verrattuna tavanomaiseen. Kukapa tiesi. Ainakin oli varma, että se siivitti tämän puheita melkoisesti. "Tiiäksä, sä et oo hullumpi jätkä. Parempi, ku nää paskiaset tääl. Mä en pidä sua ollenkaan hullumpana. Näkee, et tiiät enemmän asioist, ku nää turvenuijat", mies alkoi äkkiä kehua kovinkin vakavasti, viitaten aavistuksen tärisevällä sormella merimieheen, kuin parhaaseenkin toveriinsa. Sen jälkeen tämä röyhtäisi lujaa ja kumosi tuopistaan.
|
|
|
Post by Kalin D. on Dec 29, 2007 4:50:16 GMT 3
Merimies henkäisi ja menetti palasen ryhtiään. Ei töitä, hienoa. Sehän tästä vielä puuttuikin. Jos tiet menisivät entistä huonommiksi, olisi todella pahassa jamassa. "Näyttäs siltä, et täältois hyvä häipyä ajoissa." Tummat silmät kaventuivat ja kulkijan sänkisille kasvoille nousi ilkikurisen veikeä virnistys. "Mä vähän veikkaan, ettei sulla oo ongelmii maantierosvojen kaa. Ne näkee sut ja luovuttaa saaliinsa, ettet leivo turpaan." Sanoissa oli leikkisyyttä, huoletonta naureskelua, mutta silmät katsoivat tarkkaan väsymyksen takaa. "Kuinka pitkä matka tästä on seuraavaan kaupunkiin ja kuin iso se on? Isommista saa aina helpommin hommaa tai tekee lyhyitä töitä niin ei tarvi myydä persettään polttomerkin alle."
Tarjoilijattaren rääppeen käynti pöydän luona vaiensi Jesuksen täysin, mies ei sanonut yhtään mitään niin kauan kun ajan kalvama rouvashenkilö oli kuuloetäisyydellä ja tuijotti vain synkän murhaavasti naista. Matkoihisi, pahanilman lintu. Toisenlaisia olivat tarjoilijat eksoottisissa satamissa, tuskin kantoivat rihman kiertämää lanteillaan ja kauneimmat kantoivat siman pöytään, eivätkä tuollaiset syöttöporsaat. Hän puisteli päätään naisen perään ja haroi sekavaa tukkaansa. Kehut ja korusanat saivat tummaverisen naurahtamaan karheasti ja levittämään kätensä. Lepo suojassa sateelta piristi mieltäkin jo hieman. "Hullumpi? Mä oon hulluin, kunhan saan lämpöö jäseniin ja nukuttua vuorokauden." Jesus väläytti shakaalin hymyn ja nojasi kyynärpäänsä pöytään. "Pitää vaa vähä kiertää, kattella ja kuunnella. Musta kaikkien pitäs viettää vähintään vuos tai kaks tien päällä ja vaan kulkee läpi valtioita ja maita, kysellä ja puhuu ihmisille. Kaikista tulis het paljon fiksumpia. Taulapäät vähenis tai kuolis sukupuuttoon matkan varrella ni hyvät jätkät jäis." Merimies viittoili puhuessaan jo hieman, kädet ilmaisivat turhautumista ja huitaisivat toisinaan pubin puolelle viitaten niihin mainittuihin taulapäihin. Selvästi muukalaista risoi ihmisten tietämättömyys tai suvaitsemattomuus. Liekö ihmekään jos oli maailmoja kiertänyt ja putosi takapajulaan. Oikeastaan, Jesus tunsi itsensä vain oudoksi, paikkaan kuulumattomaksi kummajaiseksi, mutta pyrki kääntämään sen tietenkin toisinpäin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2007 16:14:13 GMT 3
Muutama lähellä olijoista vilkaisi Rysyä varuillaan, kun vieras mies heitti sutkauksensa. Nämä olivat saaneet oppia, että korsto ei millään tavalla pitänyt turhan paljoa minkäänlaisista vitsikkäistä ilmauksista, joita saattoi pitää loukkauksina. Ja tämä oli tottunut pitämään hyvin monenlaista loukkauksena. Näytti kuitenkin siltä, että köriläs oli joko tarpeeksi humalassa tai sitten piti miestä jo kovinkin hyvänä ystävänään, sillä tämä päästikin valtaisan röhönaurun, onnistuen läikyttämään hitusen juuri tuotua oluttaankin rinnuksilleen. "Sul on hyvät jutut, mä pidän siit", köriläs hohotti toiselle. Sitten tämä vakavoitui hiukkasen ja näytti jäävän pohtimaan joksikin aikaa, kun ei olisi ollut aivan varma siitä, mitä toisen kysymyksiin pitäisi vastata. "Mä muistelisin, et mul meni joku puol päivää, ku tarvoin urakal. Oli vähän tuiskees nääs, ei muistu varmast. Mä oo ollu tääl jo jonku aikaa, mut mä ikään kun kuljin sen kaupungin läpi, tulin sielt sen toiselt puolelt. Se kaupunki ei ny valtava oo, ei siel eksy jos ei tyhmä oo, mut kyl mä sanosin, et ei se mikää ihan pieni oo. Hommii löytyy, ite pistin muutamat jätkät ojennuksee ja maksaa velkans pikkupalkast. Mut o siel paljo muutaki hommaa. Kyl sä löyät, ku vähä kyselet."
Toisen pohdinnoille Rysy nyökkäili hartaasti, hieman - tai oikeastaan täysin - kuin humalainen itseään viisaammalle kun haluaa osoittaa olevansa ainakin yhtä järkevä. "Mä oo just samaa mielt tost. Iteki oon kierrelly paljo, toisinaan pakonki edes, ja voin sanoo, et paljo oon oppinu uut. Ihmisii tulee muistaki maist ja ne kertoo ain, et millast siel on. Tietenki se kuulostaa aina aika pahalt, ku kaikki on erilaist. Mut oppiipaha silti uut." Korsto istuskeli hetken hiljaa paikallaan ja näytti siltä, kuin pohtisi, sanoisiko jotain vaiko ei. Mies näytti päätyvän sanomaan. "Kuule, sä oot iha hyvä jätkä. Ota vaa rahas takas, jos haluut, e mä sua ryöstää aatellu ku kerra oot jo muutenki vähis varois", Rysy totesi, viitaten pieneen kolikkokasaan, joka pöydältä löytyi.
|
|
|
Post by Kalin D. on Jan 2, 2008 3:38:23 GMT 3
"No, oli miten iso tai pieni tahansa, se on parempi ku tää mörskä. Ihmiset antaa mahdollisuuksia, sieltä löytää varmasti jotain." Merimies naureskeli vaimeasti, lisäten kuitenkin puoliääneen, "Jopa mä." Aavistus epävarmuutta karkasi ääneen, sekä olemukseen, joka ei näyttänyt olevan läheskään niin innoissaan kaupungista kuin sanat pyrkivät antamaan ymmärtää. Maata. Alla oli liikkumatonta kuivaa maata. Se hermostutti Jesusta enemmän kuin halusi myöntää.
Tovin aikaa Jesus näytti epäuskoiselta lähes koomisesti kulmat rypyssä tuijottaessaan. Mitä? Rahat takaisin? Hiljalleen sen saattoi kuitenkin tunkea maailmaansa ja hyväksyä. Puta! Tietenkin se piti hyväksyä! Elämä oli kovaa, hetki sitten kovempaa ja mahdollisesti tunnin parin päästä jo siedettävää. Ainakin hetkellisesti. "Obrigado. Kiitos. Sä et tiä miten paljon mä arvostan tota." Hän virnisti lopulta huojentuneena, "Ehin jo miettiä, et joudun nukkumaan ulkona jonku ladon alla. Ei siinä muuten mitään ole, mutta maissa oleminen on mulle yhtä tuskaa nykyään. Ennen mä kestin sitä, mut ku ikää alkaa tulemaan, kroppa ei enää osaakaan olla paikallaan." Työn kovettamat kädet kurottivat ja muukalainen siirteli kolikoita etu- ja keskisormellaan tökkien sekä nostellen, laski oman osuutensa. Mutta, jos tarkka oli tai sai onnenkantamoisen siirtää huomionsa puheesta ja toisen käden rytmittävästä yleisestä liikehdinnästä laskevaan käteen, saattoi huomata jotain erikoista. Rentona kaartuvan kämmenen alla suojissa lepäävän peukalon alle pujahti muutama ylimääräinen kolikko. Ne pysyivät luonnolliselta näyttävän käden asennon alla piilossa vielä silloinkin kun Jesus veti omat hilunsa lähemmäksi itseään ja laski ne vielä varmuudeksi jokaista erikseen tökäten, jotta isompi sälli näkisi hänen ottavan selkeästi vain omansa. Kaiken aikaa tummaverinen kuitenkin puhui manaten pitkin hampain liikkumatonta maata allaan. Vanha temppu, mutta suurimmaksi osaksi toimiva. Huomio muualle, puheeseen ja puhetta rytmittävään elehtivään käteen niin varastava käsi sai työskennellä huomaamattomasti.
|
|