|
Post by submarine on Nov 18, 2007 20:29:31 GMT 3
((Tässäpä peli Ayumin kanssa.))
Oli keskipäivä. Vihertävänsävyinen meri kimmelsi kauniisti kirkkaassa auringonvalossa, melkeinpä sokaisikin katsojansa. Lokit kirkuivat toisilleen ties mitä salaisuuksia ja nälkäänsä. Aallot iskivät korvia miellyttävällä tavalla vasten suurta, kivistä laituria, joka satamakylän edustalla luonnollisesti oli. Edes yhtä ainoaa pilvenhaituvaa ei taivaalla näkynyt, ja suolainen tuulenvirekin vain virkisti. Päivä oli täydessä loistossaan, olipa sitten tavallinen kaduntallaaja, kalastaja tai kenties jopa maailmanmatkaaja. Oli sääli, että yksikään satamaan kerääntynestä suuresta joukosta ei vaikuttanut välittävän siitä hiukkaakaan. Nämä olivat paljon kiinnostuneempia hirttolavasta, joka paikalle oli joskus muinoin pystytetty - ruumis oli helppo soutaa sieltä vähän matkaa merelle ja heittää painoilla varustettuna veden hyiseen syleilyyn. Ja jos oikein tarkkoja oltiin, olivat nämä oikeastaan kiinnittäneet huomionsa, mitä lavan päällä tapahtui.
Tilanne ei ollut mitenkään turhan järjestäytynyt. Jokainen kylän asukkaista - aina vanhuksista pikkulapsiin - oli kokoontunut huutavaksi ja nyrkkiä heristäväksi joukoksi hirttolavan ympärille. Nämä kiljuivat kuolemaa hirviölle ja tappajalle, vaativat kyseisen verta. Mutta itse lavalla ja sen välittömässä läheisyydessä seisoi karski ja suurista miehistä koostuva piiri, joka ei pelännyt hiukkaakaan esitellä karun näköisiä kalpojaan. Näitä oli määrällisesti vähemmän, kuin kyläläisiä, mutta ei kukaan siltikään yrittänyt työntyä pakolla läpi. Kylän vartijajoukotkaan eivät vaikuttaneet halukkailta ottamaan yhteen näiden kanssa - lähinnä koska eivät tavanneet joutua kalistelemaan miekkoja juuri minkään kanssa koskaan, kun taas vastassa olevat näyttivät tappavan työkseen. Suojelijat karjuivat sumeilematta loukkauksia takaisin ihmisille. Miesjoukko näytti suojelevan lavalla seisovaa, nuoren miehen ja vanhan pojan välimaastossa häilyvää ilmestystä, joka näytti sanalla sanoen hirveältä. Tätä oli selvästikin piesty pahasti viime aikoina ja tämän vaatteet ja ruumis olivat saastan peitossa. Lisäksi tämä oli niin laiha, että kylkiluut törröttivät selvästi näkyvissä ja kasvot olivat, kuin nahkaan kääritty kallo. Tämän silmät pullottivat pakokauhuisesti päässä, mutta samalla kasvoihin oli piirtynyt loppumaton helpotus. Pojan paljaiden jalkojen juuressa oli katkaistu hirttosilmukka, joka oli varmasti vielä hetki sitten kiertänyt tämän kapeaa kaulaa. Outoa kyllä, tämän rinnassa ja koko ruumiissa - niin käsissä, kasvoissa kuin jaloissakin - kasvoi runsaasti karvaa, vaikka muuten tässä ei juuri miehisyyttä näkynytkään. Pojan vieressä seisoi suuri, vanhahko mies, joka ympäröivän joukon tapaan heilutti miekkaa ilmassa ja huusi varoituksia kyläläisille. Tämän eleet olivat määrätietoisia ja tinkimättömiä, eikä tämän arpisissa kasvoissa näkynyt pelkoa, vaan lujaa päättäväisyyttä. Miehen vieressä puolestaan seisoi - tai paremminkin kyyristeli - hyvin laiha ja heiveröinen rial, ihmisrotta, joka oli verhonnut ruumiinsa saastaiseen kaapuun. Kuivaa kepinkäkkärään muistuttavissa, ohuen ohuissa sormissaan tämä puristi julman näköistä veistä, vaikka tuntuikin pitävän sitä enemmänkin omaksi lohdukseen, kuin uhkailuna.
Koko tilanne oli vähintäänkin sekasortoinen, eikä siitä ollut mitenkään mahdollista ottaa selvää, mikäli sattui vain ilmaantumaan paikalle. Varmaa oli kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin tilanne purkaantuisi - oletettavasti verisesti.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Nov 18, 2007 21:22:55 GMT 3
Naru katkaistiin, säästetänkö poika? Olisiko pojan säästyminen edes mahdollista, noinkin villin väkijoukon ansiosta? Tilanne voisi räjähtää hyvinkin rajuksi, terät saisivat tosiaankin viuhua jotta saisivat taltutettua moisen lauman vihaisia ihmisiä. Olisiko pojan kuolema tosin oman elämän arvoinen? Kansa on villi, kuitenkin terästä välttävä, hullu ei sitä välttäisi.
Tätä tapahtumaa kauempaa katsellen, kalastajamökin nurkilta tiiraillen mies pohtii. Mitähän tuo saastaiselta näyttävä olento tuolla lavalla teki, oliko poika tärkeä jossain mielessä? Kaapu humisee hiljaa, käsi hieroo leukaa joka on hyvin hupun varjoissa, niinkuin miehen koko kasvot ovat. Harmaa on tuo kaapu, heikko tuo mies, köyhä, rikottu.
"En tohdi olla lähempänä tuota.. Rikkoisivat minutkin vielä.." Mies humisee sitten hiljaa, nyökkäillen itsekseen. Kovin monesti ei hirttosilmukka periksi antanut, nyt se kuitenkin tosiaankin oltiin katkaistu ja poika seisoi keskellä lavaa, köydenpätkä jalkojensa juuressa. Olikohan poika enemmän peloissaan kuin kiitollinen? Runteleva väkijoukko olisi varmasti pahempi kuin tuo keinu. Vielä kerran pohdinnoilleen nyökäten tuo mies vie kätensä sauvansa paikkeille, jota jo toinen käsi puristaa. Nyt harmaaseen kaapuun astunut mies tohtii tulla jo hiukan näytille, astellen esiin mökin takaa, aina väkijoukon taakse pysähtyen, eleettömänä, hiljaisena seisten, odottaen tapahtumia. Se olisi vallan kiintoisaa jos tästä kehkeytyisi verinen näytelmä, itse osaa siihen ei tosin tarvitsisi ottaa, tarkkailla vain.. Nauttia esityksestä. Heti väkijoukon taakse pysähdyttyään tuo harmaaseen kaapuun verhoutunut mies alkaa vilkuilemaan milloin sivuillensa, milloin taakse, milloin taas noita lavalla seisojia, jotain selvästikkin odotetaan..
|
|
|
Post by submarine on Nov 18, 2007 21:56:29 GMT 3
"Me poistumme täältä ja poika tulee mukaan, halusittepa sitä tai ette!" mies lavalla karjui väkijoukolle. Tuskinpa kovin moni edes kuuli tätä huudon ja mekastuksen ylitse, mutta ainakin tämä varoitti. "Jokainen tielle tuleva on pian paria raajaa köyhempi!" lisättiin heti perään. Mies oli selvästikin tosissaan - kuten jokainen muukin. Mitään joukko ei selvästikään aikonut aloittaa, mutta vastaisi varmasti väen hyökkäykseen niin raa'asti, kuin vain kykenisi. Kneri, laiha rotta likaisen kaavun ja veitsen kanssa, tiesi olevansa pahassa tilanteessa. Hän ei ollut halunnut alun perinkään mukaan tähän, eikä ainakaan keskelle koko tilannetta. Toinen vaihtoehto olisi tosin ollut kehässä muiden kanssa, joten oli ollut pakko valita pienempi kahdesta pahasta. Mutta kohta tulisi sattumaan, olipa missä tahansa, eikä se houkutellut hiukkaakaan. Rotta oli jo muutamaan kertaan pohtinut vakavasti mahdollisuutta puukottaa miehen lavalla ja väittää suunnitelleensa koko jutun ennalta, mutta hänellä oli paha aavistus, että saisi muutaman miekan sisuksiinsa ennen sitä. Jos ja kun jotain tapahtuisi, tuntui vain järkevimmältä luikkia hirttolavan alle ja toivoa, ettei tulisi huomatuksi.
Väkijoukon reunoilla joku näytti huomanneen paikalle ilmestyneen miehen ja kääntyi tätä kohti villin näköisenä. Vauhkona tämä alkoi kertoa tilannetta saapuneellekin: "Nuo aikovat pelastaa hirviösuden! Se oli saatu kiinni ja se piti hirttää ja sitten nuo tulivat laivan kanssa ja kävivät mestaajaan kiinni ja tönivät väkeä ja nyt ne uhkaavat paeta!" Miehen suu kävi nopeammin, kuin silmä erotti ja tämän puhe oli vähintäänkin epäselvää jo muutenkin korvia raastavassa möykässä, mutta jonkinlaisen tilannekuvan tämän puheesta sai. Kivilaituriin tosiaan oli kiinnitetty purjealus, vaikkei se varmastikaan kuulunut yhdellekään kyläläisistä. Ja mainittu mestaajakin näytti kiskoneen huppunsa päästään, valittaen kauempana kasvojaan, jotka olivat turvoksissa ja veriset.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Nov 22, 2007 18:52:36 GMT 3
Tuo harmaaseen kaapuun verhoutunut tarkkailee tilannetta, tämä oli kiintoisaa, jännää, ehkä ei kuitenkaan ole kovin turvallista olla näin lähellä. Jos nyt taistelu alkaisi, pääsisi vielä hyvin pakoon, oletettavasti ainakin, pitää vain toivoa kansan karjuvan ja heristävän nyrkkejään, ilmaa kohden. Pian maalaismies kertoo jotain, selittäen asiasta melkein suu vaahdoten, sekavat oli sanat ja vaikea oli niistä saada selvää. "Hirviösusi?" Mies kysyy sitten hiljaa, tietäen ettei toinen kuulisi kaavun muminaa, edes suun liikettä ei voitu nähdä kiitos tuon suuren hupun suoman varjon. Kaapu pohtii hetken, kunnes sitten sormeilee sauvaansa ja ottaa yhden askeleen taaksepäin, hiukan kumarassa. Hirviösusi? Ihmisudestako tuo mies puhui? Miksi sitä pelastetaan? Tämä ei lupaa hyvää, ei tosiaankaan. Kaapu on hetken jähmettyneenä, kunnes sitten nostaa katseensa lavalla olijoihin, hetken aikaa harmaa silmäpari tuijottaa vuoroin tuota lähes saataista otusta, sitten tuota väelle karjunutta miestä. "Veri.. Vapaus." Matala ääni kuiskaa sitten hupun varjoista, tämä kaikki melu sai pään kipeäksi.
|
|
|
Post by submarine on Nov 22, 2007 19:55:55 GMT 3
"Tappakaa hirviön auttajat! Tappakaa pahat!" karjui väkijoukko nyrkkiä puiden. Mikäli eivät olisi pelänneet miekkoja niin, jokainen olisi varmasti jo rynnännyt suojelijajoukon kimppuun ja lyönyt nämä hengiltä. Mutta vaikka se olisikin ollut ehkä mahdollista heidän lukumäärällään, ei kukaan halunnut menettää henkeään. Mutta ei tarvittaisi, kuin yksi oikea sysäys, niin se muuttuisi heti. Piirin muodostaneet miehetkin näyttivät tietävän sen, mutta eivät selvästikään aikoneet antaa tietä. Tilanne tulisi tätä menoa päättymään verilöylyyn, ennemmin tai myöhemmin. Oli ilmeisesti kuitenkin joku, joka ei ollut halukas näkemään verta niin puolin, kuin toisinkaan. Tämän motiiveja moiseen ei tarvinnut juurikaan kummastella, sillä kylänväki tunnisti tämän heti päälliköksi, joka päästettiin luonnollisesti väkijoukon läpi, kun yritti. Mies oli vanhanpuoleinen ja selvästikin hyvinsyönyt, vaikkei tätä lihavaksi voinutkaan haukkua. Muuten tästä ei juuri sanottavaa löytynyt. Päällikkö koetti selvästikin tuoda järjestystä tilanteeseen kohotetuin käsin ja hiljaisuutta vaatien. Kylänväki, joka arvosti miestä, tekikin niin nopeasti, saaden näin myös toisen joukon vaimenemaan. "Miksi te oikein haluatte auttaa kirottua miestä?" päällikkö kysyi kovaan ääneen tuimalta mieheltä, joka hirttolavan päällä seisoi. Rotta tämän vieressä koetti parhaansa mukaan pysyä poissa näkyvistä. "Tämähän tappaa vain teidätkin, jos viette tämän mukananne. Ja miksi te oikein edes haluatte tehdä tämän?" Mies seisoi hetkisen vaiti lavalla, astuen sitten edemmäs. "Meillä on käsky tehdä niin, emmekä aio siitä luistaa", tämä vastasi tiukkaan sävyyn, kuin asia olisi sillä selvä. "Kuka teidät on tähän käskenyt? Voin varmasti neuvotella hänen kanssaan", päällikkö vastasi, pitäen äänensä rauhallisena ja puolueettomana. "Se ei sinulle kuulu. Päästä meidät läpi, niin selviätte kaikki helpommalla", kuului vastaus. Se sai väkijoukon huutamaan. Päällikön täytyi tyynnytellä sitä aikansa. "Jos voisitte edes kertoa, miksi te tämän teette? Mikä tässä oikein on takana, kun haluatte kirotun miehen ja murhaajan teille tietymättömille, saattaa tämän pakoon lakia ja järjestystä?" "Eipä sekään sinulle kuulu. Mutta jos haluat neuvotella, kiipeä tänne", mies ehdotti, viitaten lavaa kohti. "Ehkäpä pääsemme sopimukseenkin." "En ole tyhmä!" päällikkö vastasi takaisin, selvästikin hermostuneena. "En aio tulla sinne suostuttelukappaleeksenne." "Ei sitten. Mutta varoitan, emme aio jäädä tänne kauaksi aikaa. Murtaudumme läpi väkipakolla, mikäli ette päästä", mies totesi tuimasti, astuen sitten takaisin taaemmas.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Dec 7, 2007 19:30:32 GMT 3
(Pahoittelen tätä kauheaa kestoa, netti oli poikki ja jotain kiireitä ollut.)
Niin juuri, oma pihisevä henki oli kallis asia josta oli pidettävä kiinni, väki ei ollut yhtä, jos olisivat, eivät he välittäisi mahdollisista tappioista mikäli saisivat vain mitä haluavat. Väki huutaa, pian kuitenkin painava massa tekee erilaisen liikkeen, se antaa tilaa miehelle, miehelle jota ihmiset nimittävät johtajakseen. Harmaa kaapu liikahtaa levottomana, liikehtien paikallaan hetken kunnes sitten otti pari pikaista askelta kohden väkijoukkoa, sulautuen osaksi sitä. Niin, ei ollut hyvä seisoa kauempana väestä, erottuvana, harmaana pisteenä joka vain hiljaa tarkkailee tilanteen kulkua, kuin kaikki olisi vain esitystä. Hirviö? Niitä on ollut, moniakin, moni on nähty, moni on tapettu, moni on meinannut repiä kaulan auki. Hiljaa kaapu nyökkää, mustan katseen noustessa lavalle, tuota lähes keinujaa tarkkaillaan. Tällaisia tilanteita aina kannatti tarkkailla joltain kantilta, vaikka niistä yleensä olikin jotain haittaa, silti oli tarkkailtava, tutkittava ja pohdittava mitä tapahtuisi jos liittyisi mukaan ja lausuisi pari kiihottavaa lausetta jotka sitten syöksisivät rattaat mäkeä alas? Niin, se jos jokin olisi vaarallista, tuo vanha ja klassinen teräs ohjautuisi nopeasti kaulaa kohden.
Oliko tuo kutsuttu hirviö tärkeä kappale jonkin kokoelmassa? Vai omasiko hirviö valtaa, rahaa? Sitä ei voitu tietää, suojelun hän tällä hetkellä omasi, henki tulisi pihisemään vielä jonkin aikaa. Hiljainen hymähdys kaavulta kun käsi ujuttautuu hitaasti matkalaukun sisuksiin, tarrautuen sitten johonkin kovaan, kylmään, terävään. "Liikettä kinttuihin lapsukainen." Kaapu hykertelee sitten aivan hiljaa, itsekseen, pohtien, enteillen, toivoen.
|
|
|
Post by submarine on Dec 9, 2007 0:36:15 GMT 3
Kneri tiesi, että oli onnistunut ajautumaan tilanteeseen, josta ei ollut helppoa ulospääsyä. Ei ollut näkyvissä mitään keinoja, joilla voisi välttää kipua ja hengenvaaraa. Piiloutuminen ei sittenkään tuntunut hyvältä vaihtoehdolta, koska pelastajajoukko yrittäisi vain pois. Pahimmassa tapauksessa hänet joko lynkattaisiin tai kenties hirtettäisiin myöhemmin tässä samassa paikassa. Piti vain juosta ja toivoa parasta. Muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Mutta jos näyttäisi siltä, että tilanne oli menossa pahaksi, hän voisi kenties iskeä puukon johtajan - hän ei tiennyt tämän nimeä, vaikka olikin kulkenut jonkin aikaa tämän seurassa - kylkeen ja sanoa olleensa juonessa mukana. Se voisi toimiakin, jos kukaan ei ehtisi kostaa.
"Minä kysyn vielä kerran", pelokkaan nuorukaisen vieressä seisova mies sanoi, "aiotteko päästää meidät pois ilman verilöylyä?" Kylänpäällikkö pudisti päätään: "Sitä emme voi tehdä." "Sitten teen tämän, kuten kunniallinen mies, ja kerron teille kaikille aikeen", mies vastasi, elehtien kuin osoittaakseen, että oli täysin rehellinen ja hyvätapainen. "Minun vasemmalla lonkallani roikkuu takinhelman alla ladattu käsivarsijousi, jolla aion ampua sinua", tämä kaikkien ihmetykseksi ilmoitti, osoittaen kylänpäällikköä. "Toivon osuvani kuolettavasti. Jokainen miehistä tulee astumaan samalla hetkellä eteenpäin, survaisten miekalla ensimmäistä tielleen sattuvaa. He tekevät sen nopeasti ja tekevät saman heti uudelleen." "Odottakaahan nyt... mitä te oikein..." kylänpäällikkö aloitti, levitellen tyynnyttävästi käsiään. Mutta mies jatkoi kuitenkin heti. Puolustajien kehää lähinnä seisovat pohtivat, koettiko tämä vain puhua pötyä vai oliko tosissaan. "Ja sitten on vielä se, että tässä ei ole koko miesjoukkomme. Jätin tusinan hyvää jousiampujaa laivaan. Heillä on hyvät, suorat nuolet jänteellä ja taito ampua tappavan tarkasti. Ja tämän kerron teille aivan kunniaani silmälläpitäen. Oli tullut hiljaista. Jokainen koetti nähdä, oliko mies todella paljastamassa kaikkea vaiko bluffaamassa. Mikään ei kuitenkaan kertonut asian laitaa. Ja sitten mies päästi ilmoille yhden ainoan, kohtalokkaan sanan: "Sääli." Seuraavassa hetkessä tämän käsi syöksyi juuri sinne, minne tämä oli sanonutkin sen menevän, vetäisten heti perään esiin mainitun käsivarsijousen - ladatun. Aikailematta hetkeäkään mies päästi jänteen irti vankeudestaan, antaen sen singota teräväkärkisen vasaman juuri luvattuun mieheen - kylänpäällikköön. Lähestulkoon samalla silmänräpäyksellä tämän pää nykäisi voimalla taaksepäin, heittäen onnettoman maahan. Oli mahdoton sanoa, kuoliko tämä vaiko ei, mutta vasamanvarsi työntyi esiin tämän silmän alta. "Nyt!" juuri ampunut huusi, ja kuin merkistä äkillistä tekoa säikähtänyttä väkijoukkoa kohti sinkoutui kokonainen nuolisade, joka osui moneen ja heitti muutaman maahankin, jättäen nämä joko kuolemaan tai valittamaan haavojaan. Siihen oltiin varauduttu vielä huonommin, kuin äsköiseen, ja suuri osa joukosta pyörähti peloissaan tuijottamaan laivan suuntaan. Samalla hetkellä iski puolustajien kehä päin säikähtäneitä, kaataen vaivatta muutaman joukosta. Kukaan ei todellakaan armoa antanut, vaan iski säälimättä, kuin vastassa olisi ollut jotakin niljaisia hirviöitä. "Nyt mennään!" mies hirttolavalla karjaisi, tarraten yhä vain järkyttyneempään poikaan ja rynnäten kohti taistelua. Kneri seurasi perässä - turvalliselta etäisyydeltä, tietenkin.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Dec 11, 2007 20:15:40 GMT 3
Mies puhuu, hän on varma, hän vaikuttaa ainakin varmalta. Johtaja, ainakin tämän joukon johtaja, hän näyttää sen, huokuu sitä. Oli oltava varma, totta tosiaan, mahtasiko pedon pelastaja edes pelätä oman henkensä puolesta? Ehkä hän tiesi joukkojensa olevan kyllin karskeja ja kokeneita että tarpeen tullen ei aivan surman suihin jouduttaisi. Puhe jatkuu, kaapu värähtää toisen mainitessa miehistä laivassa. Totta tosiaan, miksi antaa hullaantuneen väkijoukon piirittää tyystin? Värähdellen kaapu lipeää väkijoukon taakse niin, että jokainen nuoli toivon mukaan osuisi noihin kyläläisiin. Olisi sääli jos itse saisi nuolesta, silloinhan sitä hyvin mahdollisesti kellistyisi monien muiden viereen. Se ei ollut kovin suuri aika, mies oli jo puhunut, jokin oli räpsähtänyt ja sitten oli kuulunut tuo erikoinen ääni, vasaman suhjataessa sisään sinne minne pitikin. Kaapu sihahti jotain, värähti taaksepäin säikähtäneenä, nyt oli jo seuraava hetki, lisää kuolleita, tai, kaatuvia, kuolevia. Hiukan hätiköiden kaapu kääntyy itsekkin laivan suuntaan, yksikään nuoli ei onneksi tahtonut edes hipaista tuota. Väki on alkanut jo huutoon, mekkalaan, pian se iskisi hajanaisesti takaisin, jos ennättäisi. "Lauloi jouset." Kaapu sihahtaa siirtyen uuteen suunitelmaan, vetäytyminen. Tämä on jo tuttu teko, väkijoukko on hiukan levinnyt ja välistä päästään kohtalaisen helposti luikahtamaan, tietenkin nyt jotain ruhjeita saadaan. Ei tosiaankaan ole kovin kauaa mennyt kun kaapu on päässyt livahtamaan hirttolavan alle, ollen siellä nyt kyyryssä, käsi puristaa laukussa olevaa esinettä tiukasti, ehkä sitä jouduttaisiin käyttämään. Ehkä tuo 'hirviö' pitäisi surmata? Ei sitä tiedä, seurataan lavan alta tapahtumia, pieni hetki.
|
|
|
Post by submarine on Dec 11, 2007 20:43:58 GMT 3
"Ei armoa, itse valitsivat hautansa!" mies huusi loikatessaan nuorukainen kainalossaan alas hirttolavalta, heilautellen miekkaansa varoittavasti. Tällä oli selvää taistelukokemusta ja taitoa komentaakin. Johtajatyyppiä, jota nytkin toteltiin auliisti. Karski joukko painoi vasten jokseenkin hämmentyneitä kyläläisiä ja vartijoita, kaataen paljon enemmän kuin kaatuen. Ainakin aluksi se oli verilöyly, sillä eivät kyläläiset olleet olettaneet saavansa kärsiä nuolisateesta ja yllätyshyökkäyksestä, kun kerran itse olivat ollet piirittämässä. Mutta takaisin iskivät nämäkin, ilman armoa tai sääliä. Sekasorrossa veitsi löysi tien pitkän miekan ohi ja seiväs suisti kokeneen soturin maahan. Molemmin puolin väkeä kaatui. "Painakaa läpi, meidän pitää päästä täältä!"
Kneri, toisin kuin joukko ympärillä, ei ollut millään tavalla turhan altis komennoille. Ainoa käsky, jota rotta olisi totellut sanomatta vastaan, oli "Juoskaa!". Hän päästi muutaman kirouksen vilkuillessaan kahakkaa. Tilanteessa ei ollut mitään hyvää, ei yhtikäs mitään. Tietämättä, mitä muutakaan oikein tehdä, hän tarrasi kiinni kaapunsa naruvyöllä roikkuvaan, ruosteiseen ja loviseen miekantapaiseen, joka tosin näytti toimineen joskus enemmänkin lihakirveenä. Se oli enemmänkin pelkkä varotoimi, kuin osoitus siitä, että hän aikoi käyttää sitä. Sitten hän loikkasi vastahakoisesti lavalta alas, pysytellen kuitenkin erossa itse kahakasta. Koettaessaan etsiä paikkaa, jossa olisi mahdollisimman kaukana mahdollisista miekoista ja nuijista Kneri sattui vilkaisemaan hirttolavan alle. Siellä kyyristeli jokin mies. Ja se mies näytti aivan liikaa velholta rotan makuun. Vaistomaisesti, huomaamatta sitä edes heti, hän kyyristyi miekka tanassa, kuin uhattu rotta, paljastaen hampaansa ja sähisten hahmolle, kuin olisi aikonut loikata tähän kiinni hetkenä minä hyvänsä. Velho tällaisessa tilanteessa sai hänet antamaan valtaa vaistoille.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Dec 21, 2007 13:38:13 GMT 3
Kaapu kyyhöttää lavan alla, punoen juoniansa joista yksikään ei oletettavasti toteutuisi. Olisi melkein ihme jos juonet toteutuisivat, kaapu olisi silloin alansa mestari, hän olisi oikeastaan monessa asiassa mestari. Hiljaa siis kyyhöttäen, pohtien tuossa hirttolavan alla mies kuuntelee tuon kovakouraisen kahakan ääniä. Ehkä oli huono idea ruveta leikkimään haaskalintua joka lausuu kirouksiaan, tai, edes sen harkitseminen oli huono idea. Kuitenkin, tässä ollaan, tuo poika pitäisi ehkä yrittää teurastaa? Ei, miksi se teurastettaisiin? Siinä joutuisi itse teurastetuksi ja lavan alta olisi vaikea syöksyä joukkojen läpi pojan luokse, jousellakin ampuminen täältä olisi vaikeaa, ainakin kaavulle.
Ei kestä kovin kauaa, kun kaapu kääntää katseensa ja näkee kauhukseen ensimmäisenä tuon aseen mikä ei varmasti sievästi lihaa leikkaa, se säikäytti, enemmän säikäytti tosin asetta pitelevä otus joka hampaat tanassa sähisi. Pienen ulahduksen päästäen mies laahautuu hiukan taaemmas, nostaen kätensä laukustaan, sieltä tulee esiin pitkä ja ohut tikari joka on parhaat päivänsä jo nähnyt. Tikaria puristaen mies tekee nyt hiukan vähemmän pelokkaana pienen huitaisun mikä kertoi että tuo olento liian lähelle tultuaan saisi kylmää terästä kylkeensä. "Hiisi!" Kaapu sihahti raahautuen vielä hiukan taaemmas, kolauttaen päänsä puuhun, se sattui hiukan.
|
|
|
Post by submarine on Dec 21, 2007 16:53:56 GMT 3
Hampaat paljastettuina Kneri tuijotti tiiviisti kaapuun verhoutunutta kaikesta ympärillä vellovasta kaaoksesta huolimatta, valmiina iskemään kiinni tähän, jos yksikin loitsusana pakenisi huulilta. Ihme kyllä tämä turvasi kuitenkin veitseen eikä epäluonnollisuuksiin, mikä ihmetytti rottaa melkoisesti. Hahmo näytti velholta, muttei kuitenkaan ollut viskomassa salamoita. Oliko kyseessä sittenkään loitsija? Ainakin pään kolauttaminen tukipylvääseen sai tämän vaikuttamaan vähemmän uhkaavalta. Kneri empi hetken, suoristautui sitten aavistuksen ja käännähti ympäri. Ei häntä tietenkään olisi huvittanut päästää miestä silmistään, mutta selän takana vellova taistelu vaikutti nyt paljon suuremmalta riskiltä. Rotta saikin huomata, että tuijotti suoraan kohti keihästä - häntä itseään kohti kiitävää sellaista. Joku oli viskannut sen taistelun tuoksinassa nähtyään sopivan kohteen. Kneri ehti juuri ja juuri ähkäistä, ennen kuin se osui ja iski syvän haavan vasempaan olkaan. Keihäs itse vain raapaisi ja tömähti hirttolavaan hänen takanaan, mutta sen kipu oli paljon pysyvämpää sorttia. Mitään ei ollut rikkoutunut, mutta se yksinkertaisesti sattui. Rotta ähkäisi puristi miekkakädellään toista.
Pois pyrkivä soturijoukko oli onnistumassa pyrkimyksissään. Vaikka kyläläisiä olikin enemmän, eivät nämä silti voineet iskeä toistensa takaa, jolloin kokeneiden taistelijoiden taito ratkaisi enemmän. Miehet keskittyivät enemmänkin tekemään aukkoa saartorinkiin, kuin tappamaan kaikki, mutta tekivät silti pahaa jälkeä. Tuskan ja raivon huudot kaikuivat ilmassa ja veri lensi. Aukko oli jo melkein saavutettu, kun yhtäkkiä hirvittävä ärjäisy iski vasten kahakoitsijoiden korvia. Yhtäkkiä äsken niin pelokas nuori oli riistäytynyt irti joukon johtajan otteesta ja päästänyt raivoisan huudon. Ja samalla tässä velloi pelottava muutos: tämän ruumis vavahteli ja paisui silmissä, kuin luut olisivat pakottautuneet uuteen muotoon ja liha kasvanut niiden ympärille. Tämän kasvot venyivät kuonoksi ja kidaksi ja karva kasvoi valtoimenaan. Valtavat pedonkynnet työntyivät esiin tämän käsistä. Yhtäkkiä paikalla ei enää seisonutkaan sama mies, vaan raivoisa, irvokas suden ja ihmisen sekasikiö, joka armotta repi ja raastoi jokaista, josta sai otteen. Ensimmäinen oli huono-onninen kyläläinen, jonka käden tämä lähestulkoon repi irti. "Helvetin helvetti!" johtaja karjaisi ääneen. Ajatus oli varmasti hyvin samansuuntainen monen muun kanssa.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Dec 21, 2007 17:21:13 GMT 3
Kaapu sihisee jotain, kiroaa koko hirttolavaa mutta heti perään siunaa sen. Tämä oli oiva piilo, ainakin nyt. Joukot eivät tallo päältä, miekat eivät heilu naaman edessä ja nuoliltakin suojaavat puu josta lava on rakennettu. Mutta kuinka ollakkaan, tuo rottaolento oli äsken niin sähäkkä, meinasi käydä kimpuun, nyt se kuitenkin kääntyy katsoakseen kaaosta. Irvistäen kaapu vavahtaa, nyt olisi täydellinen hetki, täydellinen hetki tosin kruunataan, otus haavoittuu, keihäästä ilmeisemmin? Hykerrellen kaapu kiristelee sormiansa tikarin ympärille, pohtien. Toinen ei tosiaankaan hyökkää? Hykertely on nyt loppunut ja mielenkiinto on siirtynyt karjaisuun, aivan kuin kaikki, koko taistelu olisi pysähtynyt hetkeksi.
Tuo poika, muuttui, kasvoi, se peto suorastaan huokui itseään, pelottavaa vihaansa. Kaapu tuntee kylmät väreet kulkevan selkäänsä pitkin. Kaavun alta silmien katse on liimautunut petoon joka kulkee silkan vihan voimalla, siltä ainakin näyttää, se on taianomaista. Nyt kuitenkin tuli paluu todellisuuteen, katse käännetään tuohon toiseen petoon, olentoon. Sen olkapää oli haavoittunut, pahastikkin? Mahtoi olla, kenties. Hetken empien kaapu katsoo toista kunnes sitten tyytyy kohottamaan hiukan tikariaan, nojautumaan puuparrua vasten. Sivusilmällä seurataan tuon susiolennon temmellystä, se tosiaan on häkellyttävää, omalla tavalla kaunista, kaapu pohtii.
Kaadettaisiinko tuo peto pian? Kaatuisiko se edes? Kuinka paljon se saisi alas ennen lannistumistaan? Saataisiinko peto vangittua uudelleen? Se olisi erikoista nähdä, nähdä punan satavan, huutojen kaikuvan, jousten laulavan.. Yksinäisen karjuvan tuskaansa.
|
|
|
Post by submarine on Dec 21, 2007 17:39:06 GMT 3
Petosusi raastoi ja repi jokaista liian lähelle sattuvaa välittämättä hiukkaakaan iskuista, joita sille annettiin. Hirviön nahka käänsi sivuun keihäät ja miekat, eikä mikään näyttänyt aiheuttavan sille suurtakaan vahinkoa. Välittämättä siitä, että miekka iski sitä silmien väliin peto tarrasi kiinni lähimpään kyläläiseen, nosti tämän kaikkien katsoessa ilmaan ja repi tältä kuvottavan rusahduksen ja karjaisun saattelemana jalan polvesta lähtien irti. Veri suihkusi kiljuvasta miehestä, kun tämä viskattiin syrjään. Yhtäkkiä se kuitenkin lopetti teurastuksensa, kuin olisi äkkiä kavahtanut jotakin, ja pyörähti katsomaan joukon johtajaa. Mies oli vetänyt esiin veitsen, jonka terä välähteli hopean lailla. Äkkiä näytti siltä, että peto ei ollutkaan enää yhtä halukas tappamaan. Se ärisi ja karjui veistä pitelevälle miehelle, muttei kuitenkaan käynyt tämän kimppuun. Sen sijaan se äkkiä ulvaisi ja pakeni pois, viskoen ihmisiä tieltään kuin vaivaisia räsynukkeja. "Ei, älkää päästäkö sitä!" joukon johtaja karjaisi, koettaen rynnätä pedon perään, mutta se oli jo liian myöhäistä. Hirviö oli nopea, kuin tuuli, eikä sitä enää voinut mitenkään saada kiinni.
Äkkiä kaikki taistelu ja tappaminen oli lakannut, sillä jokainen oli jäänyt katsomaan kammottavia tapahtumia. Laskeutui syvä, varautunut hiljaisuus, eikä kukaan näyttänyt tietävän, iskeäkö miekka jonkun sisuksiin vaiko laskea aseensa.
|
|
Ayumishouten
Member
Release the demon - Unchained, set me free - For this is the gift of the goat.
Posts: 61
|
Post by Ayumishouten on Dec 21, 2007 17:49:22 GMT 3
Kaapu meinaa nousta ylös, oikeastaan tuo meinaa hypätä ylös, tajuaa kuitenkin sen että saisi vastaansa melko kovaa puuta. Peto on lannistumaton! Totta tosiaan, se repii ja raastaa, karjuu ja rymistelee. Tuollainen voima on aina ollut kiehtovaa, vaikka hulluahan se on, tuollainen.. Tuon kaltainen tila on koettu, vuosia sitten, kauan on aikaa. Se oli pelottavaa, se repi mielen, tappoi sielun mutta silti sen jälkeen kaipuu jäi, se oli kuiskiva, sitä oli pelättävä, kaipuuta.
Nyt peto huomaa jotain, se huomasi tuon veitsen, kaapu on ihmeissään, pelkäsikö se hopeaa noin paljon? Yksi pahainen veitsi, pahaisella ihmisellä. Se oli hopeaa, se haavoitti mutta olisiko se ollut ihmisen käsissä tarpeeksi? Pian tuo peto oli paennut, nakellut pari ihmistä tieltään, kadonnut. Kaapu sihahti jotain, käänsi katseensa tuohon haavoittuneeseen olentoon. "Se pakeni!" Kaapu huudahtaa hiukan, aivankuin kukaan muu ei sitä olisi huomannut. Taistelukin oli päättynyt? Oliko tämä sen loppu? Kaipa.. Tikaria puristellen kaapu tuijottaa nyt tuota olentoa joka jakaa saman lavan aluksen, pitäisikö tuota nyt iskeä?
|
|
|
Post by submarine on Dec 21, 2007 18:14:19 GMT 3
Joukon johtaja kirosi lujaa ja pitkään. Tästä oli helppo nähdä, ettei tämä ollut hiukkaakaan tyytyväinen tapahtuneeseen. "Helvetti, se oli melkein kiinni! Tämä on teidän syytänne!" mies huusi ja osoitti sormella väkijoukkoa, joka vastasi siihen yhtä vihamielisesti. Susipeto oli jo kadonnut näkyvistä. "Teidän takianne se tappaa jälleen! Typerykset!" "Sinä tässä olet tappanut! Sinä ja sinun joukkosi!" huudettiin väkijoukosta. "Te ette tiedä tästä mitään, te hölmöt! Te aioitte hirttää pedon! Olisitte vain saaneet sen tuohon tilaan! Ja saittekin jo!" Äkillinen huutaminen ja raivoaminen sai ihmiset jälleen tarttumaan aseisiinsa. Kumpikin puoli mulkoili toista vihamielisesti. "Ja te kävitte kimppuun, kuin hullut! Tapoitte hyviä ihmisiä!" kyläläiset syyttivät. "Te estitte meitä! Ei ollut aikaa hukattavana, oli toimittava heti!" "Älä puhu paskaa! Te olette murhaajia kaikki!" "Murhaajia, joilla on myös ylivoima", mies totesi kylmästi, viitaten laivan suuntaan. Sieltä oli juuri nousemassa vähintään tusinan verran miehiä - ne, jotka äsken olivat ampuneet nuolia. "Mikäli haluatte elää, päästätte meidät." seurasi jälleen hiljaisuutta ja mulkoilua.
|
|