|
Post by silbiers on Feb 6, 2006 0:05:06 GMT 3
Kirkkaan sininen taivas. Lokkien valkoiset hahmot taivaan kantta vasten. Merikarhujen kirosanat kalan lemuisessa ilmassa. Mitä muutakaan hän olisi kaivannut tänä aamuna? Tytöllä oli pari kolikkoa taskussa, leipä kainalossa ja siedettävät vaatteetkin hän oli löytänyt itselleen. Arvossa korkeammalla olevat katsoivat tyttöä halveksivasti, jotkut säälivästi. Tyttö oli oppinut sietämään nuo katseet kuten kalan lemunkin. Kalan lemu oli ehkä se siedettvämpi asia. Jos sitä tahtoi pakoon, nipisti vain nenän kiinni. Katseita ei päässyt pakoon kuin piiloutumalla ja sehän ei tulevaan päivään sopinut. Tuuli pörrötti tytön lyhyitä ruskeita hiuksia. Hän sipaisi osan lyhyestä tukastaan korvan taa. Hiukset kutititivat inhottavasti poskea. Tyttö käveli laituria pitkin kepein askelin. Viime yö oli ollut yhtä painajaista, mutta aurinko oli pessyt pois yön kaameudet. Hän oli saanut pari kolikkoa tienattua ja ostettua aamun tullen leipää itselleen. Illan tullen sama olisi taas edessä, mutta nyt hän halusi nauttia tulevasta päivästä. Laivat saapuivat satamaan ja lähtivät. Jättivät lastinsa, ottivat uutta. Tyttö hymyili hymyään heitellen lokeille osan leivästään. Hän oli niin varma tulonlähteestään, että uskalsi tuhlata osan kalliasrvoisesta aarteestaan noille haaskalinnuille. Pieni kulmien kurtistus synkensi hänen kasvojaan hetken aikaa, mutta se väistyi yhtä nopeasti kuin olit tullutkin. Hupsutuksia. Hän vilkaisi taakseen laiturin toiseen päähän, riisui sitten ripeästi kenkänsä, upotti jalkansa veteen ja alkoi hyräilemään vanhaa merimies laulua. Tämä hetki oli vain hänelle.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 6, 2006 0:18:06 GMT 3
"Eikö leivälle ollut muita syöjiä?" Ääni kuului vasta saapuneesta laivasta ulos loikanneelle viiittapukuiselle miehelle. Hänen äänensä oli hyvin matala ja hiljainen, mutta läpitunkeva tavalla, josta ei voinut sanoa oliko se hyvä vai paha. Tuskin enempää saattoi miehestä tulkitakkaan tämän ollessa niin hyvin suunnitellussa turvassaan paksun vaippansa alla, jonka huppu oli ilmeisesti käännetty selän puolelle kankaan alle, sillä sieltä saattoi erottaa omituisen epätasaisen muhkuran. Tytön laulaminen oli suonut miehelle sen verran rohkeutta, että hän oli saattanut lähestyässä yksinäistä olentoa ja avata suunsa. Normaalisti hän antoi niiden olla rauhassa, jotka eivät häntä itseään haitanneet, häirinneet, puhutelleet tai muuten vain osoittautuneet suuremman mielenkiinnon tarvitseviksi, mutta yleensä hän ei ollut kovinkaan utelias luonne. "Luulisi, että nuo linnut löytävä jotain kalanpäitä ruoakseen." Hän vielä jatkoi pienen käheän naurahdusken saattelemana. Tasaiset askeleet toivat miehen tytön taakse ja tämä kyykistyi. Mies ei haissut kalalle, eikä liioin suolaiselle meri-ilmalle vaan hänen ympärillään saattoi kuin kevyen savun hajun. Se ei ollut voimakas tavalla, jolla tulen aikaansaama savu saattoi haista käryävälle, vaan tuoksu oli kevyt, miltei makea, kuin piipun aikaansaama. Laivaa, jolla mies oli juuri saapunut alettiin purkaa huimaa tahtia, samalla laituria myöten kiiruhdettiin uutta lastia tilalle. Tämä oli yksi rannikon vilkkaimpia kauppapaikkoja, suurien teiden risteyksessä, meren rannalla, mutta suuren lahden pohjukassa, niin että oli enemmän sisämaassa, kuin muut samalla rantaviivalla sijaitsevat kaupungit. Miehet murahtelivat ja kiroilivat. Heillä oli jatkuva hoppu ja joutuisaan merellä oloon tottuneet uroot eivät selvästikkään nauttineet hopustaan. Oli aivan eriasia tehdä näitä isojen herrojen hommia, missä selkä ja kädet kärsivät ja helposti saattoi jäädä suuren säkin tai laatikon ruhjomaksi. Merelle elämä olisi varmaan erilaista. Vannoutuneimmankin maakravun olisi ollut helppo kuvitella nämä kokeneet seilaajat roikkumassa köysistä, huutelemassa käskyjä ja kehotuksia toisilleen, valmiina seikkailuihin. Mutta tätä ei ollut elämä satamassa.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 6, 2006 19:47:15 GMT 3
Liikaa ajatuksiinsa vaipuneena tyttö ei edes aluksi huomannut miestä. Ensimmäiset sanat herättivät hänet ajatuksistaan. Silmien utuisuus vaihtui teräksen kovaan katseeseen ja pää kääntyi hitaasti, mutta silti liian nopeasti, miestä kohti. Tyttö palautti mieleensä kaikki katseet, ilmeet ja eleet joita vanhemmat naiset kujilla käyttivät. Lokit säikähtivät lentoon jättäen leivän palaset imeemään itsensä täyteen vettä ja uppoamaan lohduttomasti pohjaa kohti. Hän puristi leivän tiukasti rintaansa vasten, kuin äiti sylilapsen. Epäluuloisuus paistoi hänen kasvoiltaan kilometrien päähän. Miksi mies ylipäätään puhui hänelle? Leuka nousi ylpeästi hivenen koholleen, tätä tyttö oli nähnyt naisten käyttävän kujilla. Ele ei ollut yhtä sulava kuin nuorilla neidoilla. Suu puristui tiukaksi viivaksi ja silmät kapenivat. Tyttö ei noussut seisomaan miehen eteen eikä edes siirtynyt kauemmas (hän olisi tipahtanut mereen näin tehdessään), tuijotti vain miestä silmiin. Kaiken tuon käytöksen alta paistoi kuitenkin uhma ja ennen kaikkea uteliaisuus. Tyttö ei voinut olla kolmeatoista vanhempi. Likaiset kasvot ja rispaantunut mekko saivat hänet näyttämään pienemmältä mitä hän oikeasti oli. "Mitä se sinulle kuuluu?" Uhmakas ääni vaati tietää. Huomaamattaan tyttö työnsi leipää eteensä, kuin kilpeä olisi pitänyt.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 7, 2006 0:26:54 GMT 3
"Älä minulle suutu, lapsi hyvä." Uusi naurahdus ei enää ollut käheä, se olisi voinut kuulostaa sydämeliseltäkin, ellei miehen oma ääni olisi ollut niin arveluttava mataluudessaan. "Ei se minulle kuulukkaan, ei sen enempää kuin niiden hienojen leidejen nenännyrpistykset, joita niin taidokkaasti osaat matkia. Ihmettelin vain miksi noin nätti tyttö viitsii haaskata ruokaansa olennoille jotka eivät sitä ansaitse." Kelmeän värinen käsi ilmaantui viitan laskoksista asettelemaan tasaisemmaksi kuhmuraista kohtaa, jossa viitan hupun oli. Se häiritsi häntä, tämä oli helppo päätellä närkästyksestä joka käväisi kasvoilla miehen yrittäessä helpottaa oloaan. "Mutta kuules, nätti tyttöseni. Osaatkos neuvoa viraalle, mistä löytäisin naisen nimeltään Lumia. Minun on käsketty viedä hänelle eräs tavara ja helpottaisi paljon, jos joku oikein fiksu ja halukas pieneen lahjaan, hiukan auttaisi minua." Laivasta ulos pääseminen oli niin paljon helpottanut miekkosen oloa, että hän jopa viitsi jutella lapselle. Normaalisti hän jätti tuollaiset suttuiset rääpäleet oman onnensa nojaan ja etsi käsiinsä paikallisen merikarhun, joka tuntisi paikat. Mutta nyt, kun hän tiesi, että tämä olisi toiseksi viimeinen etappi hänen matkallaan, ennen tarunhohtoista päämäärää, viitsi hän osoittaa hiukan hyvää tuultakin.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 7, 2006 1:24:54 GMT 3
Lapsi. Sana särähti tytön korvaan kuin riitasointu. Hän oli viime yönä tehnyt jotain, mikä nosti hänet omassa pienessä mielessään naisen tasolle, vaikkei se miellyttävää ollutkaan. Hetken hän harhautui miettimään sitä, miksi jotkut edes nauttivat siitä? Hänestä koko asia tuntui vastenmieliselle ja turhalle. Mutta hän sai rahaa siitä ja se riitti hänelle. Viittaus eleisiin, joita tyttö omasta mielestään matki hyvin sai hänet punastumaan. Ja viittaus hänen ulkonäköönsä sai punan vain syventymään. Mutta se ei juontanut juuriaan imarrelluksi tulemisesta vaan suuttumuksesta. Silmät, joiden katse oli hetkeksi lientynyt kovettuivat uudelleen. Mitä tuo vieras oli sanomaan hänen ulkonäöstään mitään? Viime yö palasi hänen mieleensä liiankin elävänä ja sai aurinkoisen aamun tuntumaan harmaalta. Tytön tarkkaavaiset silmät seurasivat miehen käden liikkeitä. Pieni otsan kurtistus paljasti tytön ihmettelevän noita muhkuroita viitan alla. Oliko mies epämuodostunut? Nuori kun hän oli, tuo ihmettely syrjäytti harmauden ja päivässä tuntui taas olevan mielenkiintoa. Vielä enemmän tyttö kiinnostui vieraan mainitessa Lumian. Silmissä tuikahti. Mitä hän voisi vaatia palveluksesta? Lumian luo vieminen merkitsi hienostoalueelle kulkemista, siitä retkestä tyttö ei olisi pahemmin välittänyt. Nuorilla hoksottimillaan tyttö alkoi yhdistellä nopeasti asioita. Vieras oli astunut laivasta ja tuntui kiireiseltä. Hän halusi päästä Lumian luo, joten tämän oli pakko olla merkityksellinen henkilö. Tuskin mies tähän aikaan tahtoi käyttää Lumian neitojen sulokkaita palveluksia. Tai mistäs sitä tiesi. Kiinnostusta ja uteliaisuutta osoittaen hän vilkaisi laivaa johon kiireesti lastattiin uutta lastia. Samalla hän nosti jalkansa vedestä, heilutteli enimmät vedet pois ja alkoi vetämään risaisia kenkiä jalkaansa. Tytön vasemmasta jalasta pari varvasta olivat aivan mustina, kuolio todennäköisimmin. Hänen jalkansa eivät muutenkaan olleet häävimmässä kunnossa. Likaiset ja runnotut. Viekkaasti tyttö vilkaisia miestä. "Mitä olet valmis antamaan siitä palveluksesta?" Eniten tyttö halusi tulevaisuuden. Se oli paljon pyydetty. Hän halusi toisenlaisen tulevaisuuden. Mitä vain, paitsi saastaisen elämän ilolintuna.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 7, 2006 1:37:40 GMT 3
"Miten olisi uusi leipä tuon linnuille jakamasi tilalle? Tai vaikka kaksi?" Matala ääni kuulosti vilpittömältä. Yhä uudestaan hän koitti rempoa selässään olevia epätasaisuuksia, mutta nuo eivät millään asettuneet aloilleen. Lopulta hän huoahti ja avasi viittaansa sen verran, että sai hupun revittyä esille. Mies jätti sen kumminkin roikkumaan tyjänä selkäänsä vasten. Laivan suunnalta kuului kova rämähdys, jota seurasi värikäs kirjo erikielisiä ja eri voimakkuuksilla huudettuja manauksia. Mies vilkaisi taakseen ja näkin erään suurista laatikoista, joita laivaan lastattiin, tipahtaneen takaisin laiturille ja murskaantuneen, sisältä purkautui esille kolme suurta, puista veistosta joita merikarhut jäivät ihmettelemään. "Niin... Tämä Lumia? Tiedätkö sinä mistä hänet voisi löytää?" Haalean siniset silmät siristelivät ja mies varoi tarkkaan katsomasta taivaalle. Mittaillessaan rakennuksia laiturin päässä ja satamakadun toisella puolella, hän näytti lähinnä kyräilevän alimpia kerroksia, vahingossakaan vilkaisematta ylemmäs ja tämä näytti varsin omituiselta. Se olisi voinut olla epäilyttävää, ellei tuo muuten olisi ollut varsin suoraryhtinen ja pitkäkin. Noin silmiensä alta kyräilivät vain kouruselkäiset luihut ukot tai sokeat. Lopulta hän taas laski katseensa tyttöön ja jäi odottamaan vastausta.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 7, 2006 19:19:42 GMT 3
Uusi leipä? Eikö vieras parempaan pystynyt? Leivästä tytöllä ei nyt ollut huolta. Miehessä aukeni hänelle tie muihin kaupunkeihin ja kyliin. Uusiin maihin ja seikkailuihin! Tätä miettiessään tytön silmät tuikahtelivat katseen muuttuessa hetkeksi kaukaiseksi. Tämä satama oli aina ollut hänen kotinsa. Ei, että hän sitä erityisemmin olisi edes rakastanut. Sana koti ei merkinnyt hänelle samaa kuin muille. Koti. Se oli vieras käsitys. Pieni ärtymys käväisi hänen nuorilla kasvoillaan tilanteen pakottaessa hänet taas keskittymään. Huppu siis oli aiheuttanut nuo epätasaisuudet miehen selässä. Asian osoittautuessa noinkin arkipäiväiseksi hänen mielenkiintonsa katosi asiaa kohtaan. Laatikot joita merimiehet nyt kirosivat, eivät pahemmin kiinnostaneet tyttöä. Käsillä oli jotain paljon kiinnostavempaa, jotain mistä hän voisi hyötyä. Hän punnitsi kysymystä harkiten, painoi hetkeksi katseensa laiturin puiseen pintaan. Rohkeutta keräten tyttö katsoi merelle päin pienen huokauksen purkautuessa huulille. "Tiedän. Mutta meidän on kuljettava kaupungin läpi." Hetken hiljaisuus jonka tyttö jätti, tuntui kiusaannuttavalta. "Voin viedä sinut hänen luokseen.." Rohkeutensa keränneenä hän kääntyi katsomaan ruskeilla silmillään miestä ".. Jos otat minut laivaan, minne se sitten meneekin." Tuulenvire pörrötti hänen lyhyttä tukkaansa. Silmät yrittivät pysyä kovina, mutta silti nuoruuden toivo ja usko loisti niistä. "Tunnen miehet, jotka vahtivat Luminan taloa. Avullani pääset helposti hänen luokseen. Eikä sinun tarvitse maksaa mitään."
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 7, 2006 23:16:45 GMT 3
Mies kohottautui koko pituuteensa, yrittämättä ede estellä ällistystään näkymästä. Mitähän ihmettä tuota tyttö oiekin oli kysynyt häneltä? Oliko hän ymmärtänyt täysin oikein? Hämmentynyt katse mittaili tyttöä päästä varpaisiin, ylös alas, yhä uudestaan. Hetkeen hän ei todellakaan saanut sanaa suustaan. Miksi ihmeessä tuo hullu tyttö halusi merille? Eihän hän siellä kestäisi hetkeäkään. "Öh.. Tuota noin..." Mies yskähti sitten, vihdoin tajutessaan näyttävänsä varmasti aika hölmöltä suu noin ammollaan ja silmät suurina kuin lautaset. Hänen sielunsapeilit olivat kuin olivatkin taas kuivuneet ja hän joutui räpyttelemään pitkään, että sumeus niistä katosi. Uusi yskähdys ja nyt hän yritti uudemman kerran katsoa tyttöä silmiin, omansa hiukan kosteina kivusta. "Niin siis että.. Miksi?" Koko kysymys töksähti ilmoille aivan eri sävyisenä kuin hän oli sen tarkoittanut. Sen ei pitänyt kuulostaa noin syyttävältä. "Tarkoitan siis, että elämä merellä ei ehkä ole niin kivaa kuin voisi kuvitella." Mies uskoi kyllä löytävänsä tämän mystisen Lumian ominkin neuvoin, mutta toisaalta tyttö vaikutti mielenkiintoisemmalta. Mies ei voinut muistaa milloin viimeksi olisi näin nuoren olennon kanssa ollut tekemisissä. Varmaan vuoteen hän ei ollut jutellut muiden kuin vanhojen merikarhujen kanssa niin maalla kapakoissa kuin merellä kajuutoissa. "Jos vaikka veisit minut ensin tämän Lumian luo ja sitten pohtisimme sinun merille lähtemistäsi. Luulisi äitisikin hiukan ihmettelevän päätöstäsi." Tosin, mies mietti mielessään, jos äidillä on varaa päästää lapsensa tuohon kuntoon, tässä kohtaa mies palautti mieleensä kuvan tytön kärsineistä varpaista, ei hänellä arvattavasti olisi mitään tyttären omia seikkailuitakaan varten.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 8, 2006 0:40:17 GMT 3
Tyttö kallisti päätään miehen hämmennykselle. Pieni hymyn kare nousi kapeille huulille. Toisen hämmennys huvitti kovasti tyttöä. Kärsivällisenä hän odotti, että mies saisi lauseensa lopuun. Hetken se ottikin, mutta se sai tytön melkein nauramaan. Niin varmalle itsestään vieras oli näyttänyt ja nyt hän ei saanut sanaa suustaan! "En minä merestä piittaakkaan! Minä tahdon pois täältä. Ja maanteitä pitkin en voi mennä. Olen yrittänyt, mutta harva ottaa tämännäköistä kärryilleen." Huvittuneena hän sipaisi hiuksia poskeltaan. Pentele, että ne kutittivat! "Sitäpaitsi, jalkani kanssa en pysty kävelemään pitkälle." Ja hän saisi tehdä vuosia töitä, että saisi rahat matkustamiseen. Jos mies olisi esittänyt kysymyksensä vanhemmalle neidolle, olisi vastaus varmaan ollut tiuskaisu. Tytön innokkas vastaus toi vain enemmän esille hänen nuorta ikäänsä. Viattomuutta ja kokemattomuutta, jota maailma ei ollut vielä turmellut. "Pah. En ole nähnyt äitiäni kuukausiin. Se haahka ajoi minut ulos." Tämän sanottuaan tyttö väläytti suloisimman hymynsä minkä ikinä tiesi. "Minä vastaan itsestäni. Joten, joko menemme?" Sanojen purkautuessa ilmoille tyttö jo nousi seisomaan, silitteli vähän rispaantuneen mekkonsa etumusta ja suuntasi päättäväiset askeleet eteenpäin. Innokkaasti hän vilkaisi taakseen, naurahti heläjävän naurun ja pinkaisi juoksuun. Tai, semmoiseen juoksuun, mihin hänen rampautunut jalkansa nyt pysyti. "Tule jo!" Nuoruuden kärsimättömyyttä.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 8, 2006 13:30:58 GMT 3
Miehen kulma kohosi aavistuksen. Hän oli jo saanut päänsä järjestykseen ja kylmä looginen ajattelu otti taas vallan. Mies oli juuri avaamassa suutaan, kun tyttö pinkaisi hiukan surkuhupaisan näköiseen juoksuun. Ripeästi lähti mies seuraamaan tyttöä pitkin pitkää laituria, mutta mielessään hän pohti koko asian järjettömyyttä. Voisihan tytölle ollakkin jotain käyttöä kuunarilla. Tuon kokoinen pääsisi paikkoihin joihin isot merimiehet eivät päässeet, mutta aika epävarmalta tuntui, että kapteeni päästäisi tuollaista jalkapuolta hiirulaista jalkoihinsa sotkemaan. "Odotahan nyt." Ripeästä vauhdistaan huolimatta, ei muukalaisen onnistunut saavuttaa tyttöä, eikä hän viitsinyt juoksuunkaan ryhtyä, kun aikaa kerran oli seuraavaan aamuun asti. Salaa mielessään hän vielä harmitteli tätä tehtäväänsä. Paljon mieluummin hän olisi etsiytynyt sataman vauraammalle alueelle, etsinyt sieltä siistimmän tavernan ja nauttinut hetken rauhasta ja miellyttävistä tuoksuista. Merellä kun sekä haju-, maku- kuin kaikki muutkin aistivirikkeet joita sai toistuivat päivä toisensa jälkeen. He olivat saavuttaneet laiturin pään. Nyt mies vasta käsitti kuinka vilkkaasta kaupungista olikaan kyse. Jokapuolella näkyi merimiehiä ja -naisiakin. Kauppiaita ja orjia ja erilaisia kulkuvälineitä, jotka viuhuivat rantakadulla edestakaisin melko arveluttavalla vauhdilla.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 9, 2006 16:43:23 GMT 3
Laiturin ohi kulki mies rattaidensa kanssa. Jo tämä pakkotti tytön pysähtymään, vaikka hän olisi niin muutenkin tehnyt. Lapsekas into oli palanut loppuun ja enää oli jännityksen hiillos. Hän vilkaisi taakseen ja havaitsi miehen olevan edelleen mukana. Hyvä. Tuohon ihmisten massaan ei auttanut muu kuin tunkea mukaan. Hypätä sopivassa välissä virran imuun ja etsiä reitti. "Älä kadota minua näkyvistäsi. Menemme sivukujia pitkin, niin pääsemme nopeammin perille." Leipää yhä kainalossaan kantaen hän siirtyi laiturilta kadulle. Katua tehtäessä oli varmaan kivet loppuneet kesken. Paikka paikoin oli kiviä, paikka paikoin mutaa. Hienot leidit eivät sataman alueella viitsineet kävellä likaamassa kenkiään. Mutta onneksi joku oli keksinyt kantotuolit ja riksat kaupungin hienoston helpotukseksi. Lapsekas huolettomuus varisi tytön kasvoilta ja teki tilaa päättäväisyydelle. Näytti enemmän, että tyttö oli lähdössä taisteluun, kuin johdattamassa vierasta kulkijaa Lumian luo.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 9, 2006 21:42:20 GMT 3
Pieni levottomuss alkoi hiipiä jostain piilosta valtaamaan miehen mieltä. Kumman ketterästi tyttö liikkui, vaikka hänen jalkansa olivatkin siinä kunnossa missä olivat, ja muukalaista pelotti, että hän hukkaisi tuon pienen olennon ihmisvilinään ja siinähän sitten oltaisiin vieraassa kaupungissa, vierailla kauduilla. Hän lisäsi hiukan vauhtiaan ja röyhkeästi vain työntyi joidenkin kovaan ääniin juttelevien mammojen välistä. Myrkylliset katseet polttivat miehen selkää tämän edetessään ja onnekseen ilmeisesti hiukan saavuttaen tyttöä. Esine, joka hänen kuului toimittaa tälle mysteeriselle naiselle poltteli hänen viittansa poimuissa, aivan rinnan kohdalla. Hän varoi tarkkaan, ettei törmäisi kehenkään tai mihinkään, jottei arvokas, mutta kovin hauras pullo särkyisi. Hänellä ei ollut hajuakaan pullon tummasta sisällöstä, mutta se mahtoi olla todella arvokasta. Hälle oli pelkästä perille toimittamisesta luvattu muhkea palkkio. Mies ehti juuri luikahtaa alta neljän hevosen vetämien vaunujen kolistessa raivokkaalla vauhdilla pitkin epätasaista katua. Nyt hän oli tien mantereen puolella ja etsi katseellaan tyttöä.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 13, 2006 18:54:37 GMT 3
Huultaan purren tyttö punnitsi kahta reittiä. Itsekseen nyökäten hän päätyi toiseen vaihtoehtoon. Tie voisi olla vähän vaarallisempi, mutta se olisi nopeampi ja huomaamattomampi. Hän vilkaisi olkansa yli ja huikkasi miehelle iloisesti. Tästä tulisi jänittävää! Tyttö oli tottunut liikkumaan mahdollisimman nopeasti jaloistaan huolimatta. Kaiken ratkaisi se, miten hän laski painonsa jaloilleen. Toki kulku näytti hivenen huojuvalta, mutta yllätti monet. Toisaalta, miten tyttö olisi pystynyt pysymään hengissä ellei hän olisi oppinut nopeaksi jaloistaan ja käsistään? Hän odotti, että mies tuli tarpeeksi lähelle. "Mennään tuolta." Tytön sormi osoitti sivukujaa heistä viistoon oikealle. "Siellä on vähän likaista, eikä se muutenkaan ole miellyttävä paikka, mutta uskoisin sinun selviytyvän." Hän loi arvostelevan katseen miehen asustukseen, ihan vain kiusatakseen toista. Pari askelta kujan suuntaan, nopea vilkaisu ihmisten joukkoon ja puikahdus kujalle. Tämäkin tapahtui yllättävän nopeasti ja näppärästi, muttei silti huomaamattomasti. Keskellä kirkasta päivää, keskellä ihmisvilinää on vaikea liikkua huomaamattomasti. Kuja oli selvästi hämärämpi kuin aurinkoinen satamalaituri. Mukavan viileäkin se oli. Rottia vilisti kujan roskakasoissa kissat perässään. Hymy ei enää noussut tytön huulille. Hän tiesi, ettei nämä kujat olleet niitä turvallisempia. "Ole varuillasi, täällä liikkuu kaikenlaista väkeä. Mutta emme ainakaan herätä huomiota kaduilla." Tyttö kääntyi kasvotusten mieheen päin. "Meinasin viedä sinut hienostoalueen läpi, mutta herättäisimme huomiota. Tai, minä herättäisin, jos ymmärrät. Näitä kujia pitkin pääsemme nopeammin, ehkä emme yhtä turvallisesti, Lumian talon lähelle ja vältämme turhat kysymykset." Tyttö ehkä teki tästä oman pienen seikkailunsa. Hän ei tullut ajatelleeksikaan, että ehkä miehelle olisi aivan sama, kuinka paljon he huomiota herättäisivät.
|
|
Glaciar
Member
Harhaileva
Posts: 694
|
Post by Glaciar on Feb 14, 2006 11:44:23 GMT 3
Tytön tarve pysyä jatkuvasti piilossa ja salamyhkäisenä kyllä hiukan huvitti aikuista miestä. Ei hällä ollut mitään tarvetta luikkia sivukatuja pitkin, tai liioin liikkua jalan. Yhtä hyvin he olisivat voineet ottaa vaunut ja tyttö olisi neuvonut ne perille. Miehen asiat olivat täysin laillisia ja oikeutettuja, ainakin näin hän itse kuvitteli, mutta toisaalta, jos tuo hassu pieni olento sai täst' hupia niin leikkikööt nyt sitten suurta seikkailuaan. Jos mies olisi ollut yhtään huonommalla tuulella tai jos kiire olisi ollut yhtään suurempi, ei tällaiseen hullutteluun olisi ryhdytty. Kujalle saapuessaan, mies kiskaisi massiivisen viittansa hupun päähänsä, tiedostaen varsin hyvin sen kyllä vetävän huomiota puoleensa, mutta myös aikaansaaden tiettyjä ennakkoasenteita, hyvällä onnella myös omanlaistaan kunnioitusta. Harva ryhty haastamaan riitaa olennon kanssa joka keskellä kaunista kesäpäivää kulkee maahanyltävässä, runsaskankaisessa viitassa. Hulluhan semmoinen henkilö on, ei kukaan mieli hullujen kanssa olla tekemisissä. Kuja jota he nyt luikkivat vauhdilla eteenpäin ei todellakaan ollut kovin siistiä katseltavaa. Pari kertaa mies astui poikki jotain, joka arvattavasti oli joskus kuulunut aikuisen ihmisen valkeaan tukirakenteeseen. Kaikkialta kuului vinkunaa ja omituista sihinää. Vaikkei muille sitä myöntäisikään, säikähti mies todella kun yksi ikkuna hänen yläpuolellaan avattiin ja alas lensi ämpärillinen kaikennäköisiä ja -hajuisia jätöksiä. Onneksi he olivat jo ohittaneet kohdan missä tavara mätkähti kadulle haisemaan. "Onko matkaa runsaaltikkin vielä?" Tässä vaiheessa tajusi hän, että mikäli he olivat matkalla jonkin hienon leidin luo, saattoi näistä kujista vaatteisiin tarttuva löyhkä kyllä pilata ensivaikutelma siististä ja luotettavasta juoksupojasta, jona hän itseään nyt piti kun kiikutti kaikenmaailman parfyymipulloja täällä laitakaupungilla.
|
|
|
Post by silbiers on Feb 20, 2006 0:28:05 GMT 3
"Ei sitä kovinkaan paljon ole" Tyttö tokaisi olkansa yli, piittaamatta suuremmin jätöksistä, joita viskattiin ulos ikkunasta. Kujan haju todellakaan ei ollut miellyttävimmästä päästä. Urheasti tyttö vain nyrpisti nenäänsä yrittäen olla välittämättä asiasta, kuten kovanaamat näillä kujilla. Toisaalta, jos tälläisillä kujilla kauankin vietti aikaansa, kuten monet koko ikänsä, ei ollut mikään ihme jos hajuaisti turtui. "Mennään tuon kulman ohi ja sitten käännytään.." Potku tuli yllättäen varjoisasta syvennyksestä tyttöä kohti. Hän oli juuri nostanut kätensä viittoakseen kulmaa jonka ohi heidän piti kulkea. Vaistonvaraisesti hän sukelsi maahan, heilauttaen kättään ylös kaaressa, jolloin potku mäjähti käsvarteen. Vinkaisten hän kierähti kauemmas hahmosta joka oli hyökännyt varjoisasta syvennyksestä. Samalla tyttö rullasi yhden jos toisenkin jätekasan päältä, saaden ikäviä naarmuja kivistä, luista ja ties mistä. Tummaan kaapuun pukeutunut mies astui kujalle, selvästikkin mittaillen tyttöä ja hänen seuralaistaan. Jokin hennosti punaisena hohtava loisti miehen hupun syvyyksissä. Tyttö kierähti kömpelösti polvilleen, jonkinlaiseen hyökkäys asentoon hapuillen samalla maasta itselleen asetta. Kivi tai luun palanen, kaikki kelpasi siihen tilanteeseen. Mystinen mies tuijotti hetken tyttöä, miettien jotain, mutta suuntasi sitten mielenkiintonsa tytön kumppaniin. Muminaa kuului hupun alta, kirouksia sadateltiin?
|
|