|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 2, 2007 20:46:48 GMT 3
Ote irtosi ja Miyako katsoi miestä hymyillen. "Selvä. Mennään sinne.. Kiitos." Tuo sanoi ja tarttui molemmin käsin alas valahtaneisiin hiuksiinsa kääntäen ne takaisin tiukalle nutturalle. Terävät hiustikut työnnettiin pitämään kampausta paikoillaan hymyn yhä pysyessä japanilaisen kasvoilla.
Nainen oli silminnähden huojentunut. Ehkä hän voisikin korjata isänsä tekemät virheet. Kädet laskeutuivat lanteille ja vihreät silmät katselivat miestä tarkasti. Peloissaan, kyllä, kuka ei olisi? Mafiat olivat häikäilemättömiä ja arvaamattomia kuin kesyttämättömät pedot. Yhtenä hetkenä ne saattoivat osoittaa rakkauttaan ja toisena puukottaa selkään. Perus ihmisluonto tuli näkyviin alamaailmassa. Viidakon laki, niinkuin joku voisi asian ilmaista. Kättä heilautettiin miehelle kehoituksena näyttää tietä. Enempää sanoja ei tarvittu ennen kuin oltiin sisällä, ylimääräisten korvien ulottumattomissa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 3, 2007 12:42:06 GMT 3
Matkan aikana tuo onneton mies aina välillä vilkuili hermostuneena taakseen, miettien lähes koko ajan olikohan tämä nyt sittenkään viisasta. Jos sitä sittenkin pitäisi vain juosta karkuun. Hän ei tarvinnut yhtään enempää ongelmia kuin hänellä jo oli, ja nainen tuntui olevan kävelevä ongelmavyyhti. Olisi vain pitänyt ryhtyä automekaanikoksi nuorempana, pikkurikollinen mietti synkkänä. Palkka ja jännitys olisivat kyllä minimissä, mutta eipähän olisi tarvinnut huolehtia mafioista ja muusta järjestäytyneestä rikollisuudesta.
Tuon parin korttelin pituisen matkan aikana, lähellä sen loppua jostakin päin alkoi kuulua helikopterin ääntä. Joku uutishelikopteri varmaankin, kurjimus mietti. Jossain varmaan oli käynnissä jotain, tai sitten nuo vain etsiskelivät jutun aiheita. Aina silloin tällöin sitä joku lensi tämän hieman kehnohkon asuinalueen yli, joskus poliisi, mutta huomattavasti useammin juuri joku tv-kanavan helikopteri joka etsiskeli jotain - tai oli matkalla jonnekin missä tapahtui.
Kauaa ei kestänyt, että kaksikko pääsi tuon miehen asunnolle. Liikennettä ei oikein tuohon aikaan ollut, joten paikka oli melko hiljainen, ja pimeä. Muutama katuvalo ei paljoa valoa antanut, eikä vanhojen kerrostalojen ikkunoista loistavat valot tuoneet kirkkautta iltaan paljon ollenkaan. Suuremmitta seremonioitta mies johdatti naisen yhden kerrostalon ovelle, ja sitä kautta portaisiin joista pääsi ylempiin kerroksiin.
"Kirotut lamput, aina epäkunnossa..." mies mutisi nähdessään että kolmannen, ja neljännen kerroksen portaikoiden valot olivat epäkunnossa. Kolmannen valot räpsähtelivät päälle ja pois, ja neljännessä ne eivät toimineet edes sen vertaa, vaan olivat täysin pimeinä. Silti mies sai jotenkin kompuroinnin avulla opastettua itsensä ja japanilaisen neljänteen kerrokseen, jossa mies asusteli yhdessä sen kymmenestä asunnosta. Koko kerros näytti olevan vähän samassa kunnossa, maali hilseili, osa valoista oli sammunut, ja olipahan siellä muitakin merkkejä ränsistymisestä. Vanhahko talo, mutta siellä oli halpa asua. Ja ilmeisesti hiljaistakin, sillä hieman odotusten vastaisesti sieltä ei paljoa meteliä kuulunut. Luulisi tällaisessa paikassa olevan enemmän elämän meteliä.
Humalaltaan ja peloltaan mies ei huomannut äänten puutetta, ja tietenkin sen takia että hänen kompurointinsa tuotti melko runsaasti ääntä. Vaikea sitä on huomata jonkin puutetta jos keskittyy aivan muihin asioihin. "Tässä se nyt on", mies sanoi, pysähtyen asunnon 408 eteen, ja kääntyen naista kohti. Menisimmekö sisään?"
((Muuten, älä oleta vuorossasi että menemme tuonne sisään vuorollasi: pitäähän minun nyt kuvailla sitä asuntoa sisäänastuessa))
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 3, 2007 17:38:32 GMT 3
Helikopterin ääni näyttisaavan naisen hermostuneeksi ja hän pälyili yläilmoihin valppaan oloisena. Korkojen kopse kaikui autiolla kadulla verkkaisesti naisen astellessa hieman miehen jäljessä. Katse pyyhkäisi tuon tuostakin miehen selkää yrittäen päästä selvyyteen tästä. Tärkeä tekijä, oliko? Vaiko vain väärässä paikassa väärään aikaan oleva huono-onninen kansalainen? No, asiaan tulisi pian selvyys, ainakin toivottavasti. Tuntui rauhoittavalta tietää, että pian olisi taas askeleen lähempänä päämäärää. Oli toivoa, toivoa, että kaikki ei päättyisikään verisesti. Ehkä jokainen saisikin pitää henkensä, eikä kenenkään tarvitsisi tietää. Lapsellista toiveajattelua toki, mutta toivo auttoi jaksamaan ja pyrkimään eteenpäin.
Vihdoin pääsi sisätiloihin. Miyako katseli ympärilleen rappukäytävässä ja nousi askelmat miehen perässä neljänteen kerrokseen. Rähjäistä, mutta mitä muuta saattoi odottaa. Nainen laski kätensä lanteilleen ja katseli ympärilleen arvioivasti. Miehen sanat kuultuaan tuo kääntyi toiseen päin ja hymyili. "Mennään." Tuo vastasi hengähtäen ja katsahti ovea painaen mieleensä tuon numeron.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 3, 2007 19:30:43 GMT 3
"Selvä, ja sit- Mitä helvettiä?! Ovi on auki?!" mies sanoi hermostuneena, huomattuaan että ovi rupesi aukeamaan ilman että oli tarvetta käyttää avainta. Tuo avasi oven hyvin, hyvin varovasti, raottaen sitä hitaasti auki. Jos nainen kysyi, tai sanoi jotain, mies ei sitä kuulisi nyt, hermostuneisuus esti sen. Kurja juoppo toivoi nyt, että hänellä olisi ollut ase mukanaan - olihan hänellä omistuksessa se yksi pistooli, mutta se oli jossain asunnon sisällä.
Hieman miehen odotusten vastaisesti, hän ei saanutkaan luotia sisuksiinsa, tai minnekään muuallekaan. Ilmeisesti hän olikin vain unohtanut lukita sen, vaikka muisti väittikin muuta. Pimeä asunto oli tyhjä lukuun ottamatta miehen huonekaluja, eikä paikalla ollut ketään, mikä sai asunnon omistajan huokaisemaan helpotuksesta sangen kuuluvasti. Ehkäpä sitä ei tarvitsisikaan olla aina niin epäluuloinen kaikkea ja kaikkia suhtaan, vaikka se terve itsesuojelu-vaisto kannattaisikin säilyttää.
Nämä mietteet tosin haihtuivat miehen iskiessä valot päälle, ja huomatessaan televisionsa kääntyvän päälle. Sieltä ei vain näkynyt ohjelmaa, vaan hyvinpukeutunut mies, jonka kasvot olivat varjojen peitossa. Television vieressä oli kamera, joka tähtäsi mieheen ja japanilaiseen. Alkoholisoitunut raukka suorastaan jäykistyi kauhusta. Ishmael. Hän oli saanut tietoonsa juomarin petoksen. Ja hänen kostonsa olisi epäilemättä hirveä.
"Marcus Isaac Preston. Olet ollut hyvin, hyvin tuhma. Ja sinä kait tiedät miten tuhmille pojille käy...? Minua ei petetä" television välityksellä puhuva mies sanoi kylmällä äänensävyllä, mikä sai jo ennestään hermoraunion Marcuksen romahtamaan totaalisesti. Jotain tuo yritti sopertaa, mutta eipä siitä paljoa oikein saanut selvää. Miehen soperruksen aikana salaperäinen kasvonsa peittäjä huomasi naisenkin, naisen suureksi epäonneksi. "Kukas piru sinä olet? No, tapetaan ensin, ja huolehditaan sitten", mies mietiskeli ääneen. Helikopterin ääni joka oli alunperin kuulunut lähinnä kaukaisuudessa tuntui lähestyvän aika vauhtia. Se oli nyt jossain rakennuksen yläpuolella. Ehkäpä kannattaisi häipyä paikalta kun se vielä oli mahdollista. Ainakin rähjäinen mies näytti ajattelevan siihen suuntaan tuon lähtiessä pinkomaan pakoon niin lujaa kuin kintuista pääsi. Viisas valinta olisi lähteä perään, sillä asunnon ikkunoiden läpi alkoi näkyä ikävä näky: sotilashelikopteri. Mikäli nainen ei vielä ollut hoksannut television välityksellä kommunikoivan miehen olevan Ishmael, niin helikopteri todennäköisesti paljastaisi tämän asian. Kyseinen rikollispomo tunnettiin salaperäisyytensä lisäksi siitä, että hänen palkkalaisillaan oli yleensä erittäin moderni ja tehokas aseistus.
"AAAAAAAAAAAAAAAAAA!" Marcus kiljui nähtyään sotilashelikopterin, ja juoksi nyt huomattavasti nopeammin kuin aiemmin naisen jahdatessa häntä. Ymmärrettävää, helikopteri on eri asia kuin yksittäinen nainen. Montaa sekuntia ei mies kerennyt juosta, ennen kuin helikopteriin asennetut minigunit alkoivat laulamaan synkkää lauluaan, repien juopon asunnon palasiksi hetkessä. Ja myös muut asunnot, sillä helikopteri lähti liikkumaan sivuttain, ilmeisestikin pilotti aikoi napsaista naisen ja miehen hengiltä, vaikka sitten pitäisi tuhota koko kerrostalo. Asuntojen seinistä ei paljoa estettä ollut, luodit repivät nämä palasiksi hetkessä, ja useimmat ammukset menivät suoraan näiden läpi. Parhaat keinot selvitä olisi juosta ulos koko rakennuksesta toivoen että helikopteri ei olisi liian nopea, tai painautua maahan, ja toivoa etteivät luodit yllä sinne.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 5, 2007 17:20:57 GMT 3
Miyakon mielessä surisi ja hälytyskellot alkoivat soimaan. "Älä mene sinne.." Tuo aloitti, mutta liian myöhään. Virhe oli jo tehty, ja nyt tuo vielä laittoi valotkin päälle. 'Saatanan saatana!' Nainen kirosi mielessään television alkaessa surista ja kasvojen ilmestyessä ruutuun. Pahemmin ei enää olisi voinut mennä. Mitä hittoa tuo mies oli tehnyt? Ishmaelin kätyreitä, sen nainen nyt tajusi. Hän oli kuullut tuon mafia-pomon teoista ja siitä, miten hän aina näyttäytyi kasvot peitettyinä. Jos edes näyttäytyi ja silloin kun näyttäytyi, ei kyseessä ollut mikään ystävällinen vierailu. Se mies selvästi halusi uhriensa vapisevan viimeiseen hengenvetoon. Naisen onnistui pitää itsensä hieman piilossa miehen takana, jonka nimi ilmeisesti oli Marcus, mutta silti Ishmael oli äkännyt hänet. Sen enemmittä puheitta nainen nykäisi laukustaan pienen pistoolin, tähtäsi ja ampui suoraan videokameran linssiin. Kuva toki hävisi, muttei se mitään enää auttanut. Sotilashelikopteri jyrräsi jo kovaa vauhtia kohti.
Nainen seurasi tuon rähjäisen, pahasti kusessa olevan, miehen esimerkkiä ja lähti pistooli kädessään juoksemaan tuon perään. Korkokengät oli napattu pois jaloista ja tuo suorastaan lensi alas portaita tarttuen matkallaan miestä niskasta. "Suunnitelmiin tuli muutos. Seuraa minua!" Nainen huusi matkallaan ja vilkuili ylös varmistaakseen etumatkaa. Miyako oli varma, että kohta rysähtäisi. Ulos oli päästävä, mutta jos sotilashelikopteria lentävä pilotti huomaisi heidät, se olisi tarun loppu. Ei yhtään hienovaraisemmin olisi Ishmael voinut tuota petturi kätyriään teurastaa? 'Sotilashelikopteri, herrajumala!!' Mies halusi leveillä, näyttä pystyvänsä mihin vain, eikä viranomaisilla sen enempää kuin kenelläkään muullakaan olisi mitään sanottavaa asiaan. Tätäkin todennäköisesti katsottaisiin sormien läpi. Ainakin siihen asti, kunnes teko kantautuisi Yakuzan korviin. Silloin kosto olisi hirmuinen ja siitä sota alkaisi. Se näytti väistämättömältä. Mitään ei tuntunut olevan enää tehtävissä. Teki Miyako mitä tahansa, ei hän voisi estää tulevaa surunäytelmää mitenkään. Oli vain pelattava korttinsa niin hyvin, että selvisi kaikesta voittajana. Pieni huijaus tässä tilanteessa ei ollut kiellettyä. Isän pelastaminen ei tulisi kyseeseen, hän oli jo todennäköisesti kuollut. Jos oli jäänyt kiinni. Hyvät kortit, mutta huono pelaaja. Ei ymmärtänyt ahneudessaan, että ylitti valtuutensa reilusti. Tytärtään hän ei lokaan vetäisi mukanaan. Sen Miyako oli varmistanut jo aikoja sitten.
Minigunien laulu läheni uhkaavasti, mutta aina vain Miyako oli sitä askeleen edellä. Portaat tuntuivat jatkuvan iäisyyksiä. Tässäkö hänen kurja elämänsä olisi? Kuolla jonkun alkoholisoituneen ihmisraunion tyhmyyden takia? Ei helvetti. Hän ei näin lähtisi, eikä lähtisi kyllä mieskään. Häntä vielä tarvittaisiin. Nainen nappasi puhelimen laukustaan siirtäen kengät kainaloonsa ja näppäili juosten numerosarjan, jonka oli saanut hätätapauksia varten. Nyt saisivat hänen miehensä tulla hätiin. Luotien vingunta ja paukahdukset eivät auttaneet tilannetta lainkaan. Puhelimessa vastattiin ja nainen huusi luuriin juostessaan japaniksi käskyn. Nyt oli toimittava huomaamattomasti. Miehet saivat lähettää koordinaatit, minne tulla. Paikan oli oltava tarpeeksi kaukana, muttei kuitenkaan liian pitkän matkan päässä. He tiesivät kyllä missä Miyako oli. Kaikilla Yakuzan jäsenillä oli siru niskassaan, joka kertoi henkilöllisyyden ja siihen oli asennettuna jäljitin. Minnekään ei voinut mennä ilman tarkkailua. Jokaisen olinpaikka tidettiin aina. Ja heti tuli tieto, jos joku oli kuollut tai sairaana. Homma toimi mainiosti ja toi tietynlaisen turvan. Juuri tällaisten tilanteiden varalta oltiin päätetty, että jokainen merkataan. Eivätkä hänen miehensä puhuisi. Eivät tosiaan. He olivat uskollisia Miyakolle. He tiesivät, että hän pyrki teoissaan aina Yakuzan etuja suojelemaan. Vaikka joskus hänen keinonsa olivat kyseenailaisia. Hän oli pieni tekijä ja esitti passiivista roolia, mutta kuitenkin tarpeeksi vaikutusvaltainen ja tärkeä, että hänelle oltiin annettu omat miehet. Aluksi tarkoitus oli ollut vain ja ainoastaan turvata, mutta myöhemmin miehet olivat alkaneet vakoilla ja ottaa asioita selville naisen puolesta. Aluksi häntä oltiin myös hyljeksitty naiseutensa takia, mutta nyt juuri siksi hän oli alkanut saada kunnioitusta osakseen. Hän pystyi siihe, mihin miehet eivät. Hän saattoi saada tietoja, jotka olivat miesten ulottumattomissa. Häneen luotettiin, monesti liiankin sokeasti. Puhelin suljettiin ja työnnettiin takaisin laukkuun. Matka jatkui ja pauke läheni.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 6, 2007 20:04:19 GMT 3
((Tässä vuorossa tosiaan keskityn enemmän Ishmaelin suunnitteluihin - varsinkin kun Marcus ei muuta voi tehdä kuin juosta niin lujaa kuin jaloista pääsee))
"Voi paaaaaskaat!" Marcus kiljui ääneen rynnätessään portaikkoon, ja niitä alas. Luoteja tuntui olevan kaikkialla, eikä seinistä ollut niiden pysäyttäjiksi. Mitään kovin monimutkaista ei tuo onneton petturi pystynyt miettimään luotien sataessa ympärilleen, toisin kuin nainen. Ainoa ajatus joka tuon päähän mahtui, oli mahdollisimman nopea pakeneminen, ja huolehtia sitten myöhemmin jatko-aikeista. Parempi ensin selvitä hengissä helkkariin tuolta, ja sitten ruveta murehtimaan muita ongelmia, sillä ainahan oli mahdollista ettei se pakeneminen onnistuisikaan.
**********
"Hmm. Olen nähnyt tuon naaman jossain", Ishmael mietti ääneen tuota outoa japanilaista naista kuva-yhteyden Prestonin huoneeseen katkettua. Tuon paikalla oleva henkivartija ei kommentoinut mitään, mutta antoi työnantajalleen kannettavan sanaakaan sanomatta. "Ah, kiitos Kang. Katsotaanpas... Hän oli japanilainen ulkonäöstä päätellen, joten... Hmm... Kang, eikös sillä Yakuzan New Yorkin haaraosastolla ollut joku nainen palkkalistoillaan?" New Yorkin alamaailman kiistatta vaikutusvaltaisin rikollispomo kysyi hiljaiselta apuriltaan, joka vain nyökkäsi sanaakaan sanomatta. "Selvä, katsotaanpas... Mies, mies, mies, mies... ah, siinä. Ja mysteerinen leidimme sai nimen!" salaperäinen kriminaali puhui ääneen selatessaan kannettavalla olleita tietoja. Tämä oli sellainen herra, joka piti mahdollisimman paljon tietoa muista rikollijärjestöistä käsillä aina kun mahdollista, eritoten johtohahmoista. Tosin, myös tavallisuudesta poikkeavat rikolliset, kuten nyt Yakuzan palkkalistoilla oleva nainen. Se tuli aina silloin tällöin hyödylliseksi, kuten nyt. Mikäli nainen olisi ollut vaikka joku italialaisen mafian jäsen, tätä tuskin olisi löytynyt italialaistenkaan listoilta. Naisten jäsenyys ei siellä ollut läheskään niin suuri ihme kuin Yakuzojen kohdalla. "Miyako Ichihashi, nyt sinä olet pulassa. Sinun ei olisi pitänyt tunkea nokkaasi sinne minne se ei kuulu, ehei!" Ishmael puheleskeli itsekseen hilpeänä, ja kaivoi esiin kännykkänsä, jolloin äänetön vartija antoi tuolle salauslaitteen, joka nopeasti asennettiin kännykään. Vähän lisää naputtelua toi esiin Yakuzan New Yorkin osaston johtajan profiilin, mukaanlukien jonkun sorttisine yhteystietoineen. Ei sieltä suoraa yhteyttä löytynyt, mutta eipä sitä ollut ennen tarvittukaan. Pitääpä muistaa hankkia se, NY:n rikollisjärjestöistä suurimman johtaja mietti itsekseen. Olihan hänellä muutaman muun isomman järjestön, mutta toisaalta, nämä olivat aika läheisiä liittolaisia. Yakuzat olivat pikemminkin jotain keiden läsnäolo sallittiin. Tämä tosin voisi muuttua piakkoin, ja niin kauan kuin kyse oli lähinnä New Yorkista, ei japanilaisten osa olisi kadehdittava. Ison omenan alamaailmassa oli yksi henkilö joka vaikutusvallallaan voisi kääntää lähes kaikki rikollisjärjestöt yhtä ainoaa järjestöä kohtaan, ja se oli tämä mies. Ja Ishmael tiesi tämän hyvin, ja soittikin siksi NY:n Yakuzojen kakkosmiehelle. Jo se, että hän soitti itse pitäisi vihjata näille että nyt kannattaisi kuunnella. Tai kärsiä.
"Hyvää päivää. Minä olen Ishmael. Etsipä pomosi käsiisi, mikäli et halua saada syitä niskaasi siitä, että tämän rakkaan kaupunkimme - ja osavaltiomme - alamaailma kääntyy teitä Yakuzoita vastaan hieman ikävällä tavalla, ja anna sitten puhelin hänelle. Kello tikittää", tuo sanoi välittömästi kun puhelimeen vastattiin, eikä tuolle äänelle väitettäisi vastaan. Huvittuneisuus joka oli ollut äänessä tuon puheleskellessa itsekseen oli hävinnyt täysin, ja jäljelle oli jäänyt pelkkä teräksenkova julmuus ja älykkyys.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 6, 2007 21:11:31 GMT 3
Aluksi puhelimesta kuului hämmentynyttä naurua. Pomo oli kuulemma juuri sillä hetkellä hieman "kiireinen", eikä juuri nyt joutaisi. Mutta uhkauksen kuultuaan puhelu yhdistettiin sanaakaan sanomatta suoraan Tokioon Oyabunille, Yakuzan johtajalle. Tieto Miyakon kiperästä tilanteesta oli jo kiirinyt tuon japanin mafia-pomon korviin, eikä hän ollut mielissään. Nimeä ei sanottu, eikä niinkään tervehditty. "Minä kuuntelen..." Kuului matala miehen ääni selkeän japanilaisen korostuksen kera. Kun kyse oli ainoasta naisjäsenestä, siitä tuli kiireinen ja tärkeä. Niin tärkeä, että Yakuza käytti hätäpuhelintaan tavoittaakseen pomon, eikä välikäsiä käytetty. Miehet oltiin jo lähetetty nappaamaan nainen turvaan, nyt vain piti neuvotella jatkotoimenpiteistä. Miyako oli liian tärkeä lenkki eliminoitavaksi, eikä nainen ollut koskaan ollut muuta, kuin ehdottoman uskollinen johtajalleen. Oyabun oli mieltynyt tähän kuin isä tyttäreensä ja tunsi syvää huolta naisesta, joka oli väen vängällä halunnut osallistua New Yorkin osaston luomiseen. Japanissa hänellä olisi ollut enemmän vaikutusvaltaa ja turvaa. Siellä Yakuza oli se, joka sääti lait ja sanoi missä mennään, mutta NY:ssa, ei Miyakon sanalla ollut merkitystä hyttysen ininää enempää. Ei, vaikka tuolla olisi ollut Oyabunin sinetin vahvistama kirje jatkuvasti mukanaan. Ja missä himputissa oli herra Ichihashi itse? Hänen jos kenen olisi pitänyt olla se, joka puhelun Japaniin käänsi. Epäilys kaihersi tuon mafia-pomon mieltä. Epäilys petturuudesta ja oman vallan tavoittelusta. Tilanne haiskahti pahasti.
**************
Portaikko jatkui jatkumistaan. Vihdoin edessä häämötti ulko-ovi ja Miyako heittäytyi sitä vasten vetäen Marcuksen mukanaan. Pistooli lennähti tuon kädestä hieman kauemmas ja pystyyn kompuroiden nainen tarttui siihen jälleen jättäen kenkänsä taakseen. Korkokenkien menetys kaiversi hieman mieltä, mutta hän ostaisi uudet. Nyt piti vain päästä pois. Niin minne? Nainen kaivoi kännykän laukustaan ja käynnisti gps:n. Sateliitin kautta kännykän kuvaruutuun ilmestyi pian kartta ja punainen sykkivä piste kertoi, missä auto odotti. Sininen nuoli puolestaan näytti Miyakon oman olinpaikan ja ympärilleen vilkaisten tuo katsoi ympärilleen. "Tuonne... Tule sieltä helvetti soikoon!" Miyako karjaisi Marcukselle ja lähti pinkomaan oikealle kääntyvää sivukujaa välittämättä jalkapohjiaan viiltävistä lasinsiruista.
|
|
|
Post by CutVhKiire on Nov 10, 2007 19:41:48 GMT 3
Ishmael ei huomannut että puhelin oli ohjautunut peräti Yakuzan Japanin päämajaan, mutta tämä tuskin olisi hänen keskustelutyyliään, tai sanomaansa muuttanut, korkeintaan siten, että tuo olisi esitelyt itsensä. "Yksi teidän jäsenistänne - tai ehkä kaksikin, jos mukaan lasketaan se että joku Ichi-mikälie aikoo pettää Yakuzan eräässä baarissani - aiheuttaa minulle ongelmia. Katsokaas, hän on jostain ihmeen syystä päättänyt kaveerata erään minut pettäneen paskiaisen kanssa, ja mikäli hän ei noin -" Ishmael piti pienen tauon tarkistaaksen kellonajan "- kymmenen minuutin kuluttua kun soitan hänelle ole valmis luovuttamaan tätä petturia, niin hän kuolee. Tai aiemmin mikäli helikopterin pilotti joka kiusaa tuota kaksikkoa parhaillaan sarjatulella päättääkin käyttää ohjuksia. Tämä kyseinen jäsen joukostanne on nimeltään Miyako, ja mikäli hän ei suostu vaatimuksiini ehdottomasti, tapan hänet. Mikäli hän suostuu vaatimuksiini, voimmekin unohtaa tämän koko ikävän asian. Ai niin, ja mikäli hän kieltäytyy, ja Yakuza New Yorkissa yrittää auttaa häntä, niin, no, siinäpä onkin sitten Yakuzan historia Isossa Omenassa ohi", NY:n alamaailman iso kiho sanoi, ja jäi odottamaan toisen vastausta, samalla kun naputteli taas esiin japanilais-naisen tiedot. Suunnitelma oli nyt selvä: manipuloi tuo kurja jotenkin hylkäämään tarjous - ehkäpä tämän isää voisi käyttää tässä hyödyksi... - ja sitten - naps. Se olisi melko sama miten Yakuza suhtautuisi, ei salaperäisellä rikollisella ollut sen kummempia tunteita kyseistä järjestöä kohtaan. Mutta se riski, että Preston olisi kertonut tietonsa, oli aivan liian suuri otettavaksi. Kävi miten kävi, Miyakoa tuskin päästettäisiin menemään.
*******'
Painajaismainen tulitus sai lyhyenkin matkan tuntumaan helvetillisen pitkältä, ja tämä ei ollut ainoa asia joka tuntui pidentävän sitä onnettoman Marcuksen kohdalta. Varmuus siitä, että teki hän mitä tahansa, hän kuolisi, oli todellä ikävänä mielessä. Tosin, tämä ei tarkoittanut sitä, että hän ei yrittäisi selvitä hengissä tästä painajaisesta. Aina oli olemassa pienen pieni mahdollisuus toivosta, vaikka kuinka harhaluuloinen se sitten olisikaan. Helikopteri ei pystynyt täysin seuraamaan kaksikkoa sivukujalle, vaan lensi yläilmoihin, josta sen pilotti miehistöineen tarkkaili tapahtumia. Kurjaa petturia hieman lohdutti se, että ainakaan ei enää satanut luoteja niskaan. Tosin, ainahan oli se mahdollisuus, että tuolta tulisi jotain muuta, kuten ohjuksia, tai jonkunsorttinen ryhmä palkkatappajia. Prestonin mielialaan sopi jonkun seinään töhrimä viesti "Hukumme vereen, hukumme vereen!". Mikälie hullu senkin kirjoittanut, mutta pakenijalle viesti tuntui pahaenteiseltä tilanteen huomioonottaen. Mutta eipä sille voinut tehdä mitään, piti vain seurata japanilaista naista, ja toivoa parasta.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 10, 2007 20:40:56 GMT 3
Hetkeen vastausta ei kuulunut. Ichihashi... tietenkin! Ei kuulostanut hyvälle.. Miyako, Miyako... mihin hittoon olet nyt nokkasi työntänyt? Oyabun puristi kätensä nyrkkiin ja katse hänen kasvoillaan sai vierellä seisovat turvamiehet värähtämään pelosta. Vai oli tämä siis asian laita.. haaste otettiin vastaan raskain sydämin. Yhtäkään Yakuzan jäsentä ei jätetty vihollisen kouriin, jokaisen Yakuzan jäsenen kuolema tultaisiin kostamaan. "Kuten haluatte Ishmael..." Kuului ääni tauon jälkeen, nyt se ei enää ollut täysin neutraali. Ääni oli uhkaava, haasteen vastaanottava. Viesti meni perille noilla kolmella sanalla. Mihinkään Ishmaelin vaatimuksiin ei suostuttaisi, ja Miyakoa suojeltaisiin kaikin keinoin. Samalla myös tätä "petturia", jollei Oyabun saisi Miyakon mieltä asian suhteen muutettua. Nainen toki saisi rangaistuksen, mutta se ei tapahtuisi New Yorkissa, vaan Tokiossa. "Hyvää illanjatkoa." Lisättiin ja puhelu katkesi. Oli tuo ollut viisasta tai ei, niin kuitenkaan ei Oyabun sietänyt komentelua muilta. Olivat he minkä tahansa mafian pomoja tai eivät. Tuota miestä ei komennettu, kuka tahansa, joka hänestä vähääkään oli kuullut, tiesi sen sanomattakin. Typerät Amerikkalaiset! Tietämättömät haaskat... jos Ishmael sotaa halusi, sodan tuo myös saisi. Matala, hillitty ääni lähetteli komennuksia joka ilman suuntaan ja niitä lähdettiin täyttämään. Tytär tuotaisiin kotiin, maksoi mitä maksoi. Sormenpäihin asti tatuoitu käsi tarttui puhelimeen ja nosti luurin korvalle.
*********
Käteen tiukasti puristettu puhelin alkoi samassa soida. Miyako vilkaisi näyttöön ja silmät levisivät kauhusta. Hiton hitto!!! Näinkö nopeasti sana levisi? Yhä juosten tuo vei kännykän korvalleen ja jäi kuuntelemaan. Nainen oli kompastua matkallaan, se oli Oyabun itse. Keskeytä tehtävä! Kuului käsky. Vastalauseita ei otettu kuuleviin korviin ja vielä jotain muuta lisättiin, mikä sai naisen vilkaisemaan olkansa yli Marcukseen. "Ei käy sir. Hänellä on tärkeitä tietoja. Luota minuun tämän kerran. Tiedän mitä teen.. Hoida meidät vain pois täältä!" Miyako teki jotain ennenkuulumatonta, jotain, mikä todennäköisesti maksaisi hänen henkensä. Hän komensi Oyabuniaan, johtajaa, jota koko Japani pelkäsi ja kunnioitti. Vielä sen lisäksi, tuo sulki puhelimen kuuntelematta, mitä Oyabunilla oli sanottavanaan. Ei olisi väliä, vaikka henki menisi. Hän uhrasi henkensä Yakuzan puolesta mielihyvin. Ja tämän hän teki Yakuzan puolesta, Oyabunin puolesta ja oman kansansa puolesta.
"Pysy perässä! Jos kuolet, tulen helvettiin pieksemään sinut! Tein juuri jotain todella typerää vuoksesi... paras olla sen arvoinen, tai pääset hitaasti hengestäsi ja silloin toivoisit Ishmaelin saaneen sinut kiinni!" Miyako tiuski miehelle. Vihdoin edessä häämötti apua. Musta mersu lepäsi parkissa kujan perällä molemmin puolin aseistautuneet japanilaiset. Miehillä oli jämerän oloiset konekiväärit valmiina yläilmoihin tähdättynä. Ovi avattiin ja heitä viitottiin kiirehtimään. Nainen syöksyi takapenkille karjuen komennuksia japaniksi miehilleen saaden käsiinsä samanlaisen konekiväärin, kuin miehillään. "Nopeasti!" Tuo huusi Marcukselle avaten tummennettua takaikkunaa ja työnsi konekiväärin piipun ikkunasta tähyillen taivaalle.
|
|
|
Post by CutKiire on Nov 11, 2007 18:05:23 GMT 3
((Tarkoitat vissiin konekivääreillä rynnäkkökivääreitä? Konekiväärit kun ovat niitä aseita joita yleensä käytetään jalustoiden kanssa niiden suuren painon ja rekyylin vuoksi))
"Hah", Ishmael tuhahti puhelun loputtua. Ei tarvinnut olla ruudinkeksijä tietääkseen, että pienintäkään aikomusta totella ei ollut. No, voisipahan suoraan aloittaa Yakuzan eliminaation New Yorkista... Japanilaiset eivät olleet alamaailman suosikkeja muutenkaan, niin nyt jos isoin rikollisjohtaja määräisi näiden tuhoamisen, ei käskyn täyteen panossa kulutettaisi kovinkaan kauaa. "Kang, lähettäpäs viestiä perinteisille ystävillemme että Yakuza ei ole enää tervetullut tänne. Kiitos. Ah, ja voisitko soitta Gambinoille, että vangitsisivat sen Ichiminkälien. Häntä voisi käyttää hyödyksi...", tuo komensi apuriaan, joka nyökäten häipyi jonnekin, alkaen soittamaan eri rikollisjoukkojen pomoille. Kovin moni ei uskaltaisi kieltäytyä, koska tiesivät että petoksen hinta olisi karmea. New Yorkin alamaailman ylin pomo soitti myös toisen puhelun, erään helikopterin pilotille: "Tuli vapaa. Käytä ohjusta jos mahdollista, ja tapa ne." "Roger that"
********'
Marcus juoksi ja juoksi, ja aluksi huokaisi helpotuksesta nähdessään pakun, vaikka olikin jäänyt hieman jälkeen Miyakosta. Enää parikymmentä metriä turvaan, hän ajatteli ollessaan vain muutaman metrin päässä pakusta. Ja sitten hän kuuli tutun helikopterin äänen, ja vilkaisi ylös. Siellä se oli, liian korkealla jotta siihen japanilaiset olisivat osuneet, eikä helikopterikaan miniguneillaan kovin tehokkaasti tuolta etäisyydeltä osuisi, mutta olihan sillä mahdollisuus laukaista lämpöhakeutuvan raketin. Ja sen se teki, Preston totesi huomatessaan yhden helikopterin raketeista lähtemään tulemaan kohti pakua. "Voi paskaaaaaa!" hän kiljui, ja lähti juoksemaan takaisin suuntaan josta oli tullutkin. Ohjus oli lukkiutunut pakettiautoon, eikä kestäisi montaa sekuntia ennen kuin se osuisi. Viisainta olisi nyt lähteä aika helvetin kovaa karkuun, ja toivoa että joutuisi räjähdyksen vaikutusalueelle.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 12, 2007 22:02:27 GMT 3
((XD juu tarkoitin.. sori =D ))
Yakuzan riveissä paukkui ja rätisi. Tieto oli tullut. Omiaan piti puolustaa hinnalla millä hyvänsä. Miehet valmistautuivat vastaiskuun, ja he tiesivät (ainakin luulivat tietävänsä) minne iskeä.
***********
Myös Miyako oli huomannut vaaran. Varoitus huudettiin ja pieni japanilainen syöksyi mersun takapenkiltä takaisin pihalle rynnäkkökivääri olallaan. Paljaat jalat saivat syviä viiltoja maassa lojuvista lasinsiruista, mutta se oli pientä. Ohjus oli jo tulossa kohti. Helvetin helvetti! Olet taas aliarvioinut vastustajasi.. tai yliarvioinut. Mitä perkelettä se mies oikein ajattee?
Nainen ehti heittäytyä kauemmas, roskalavojen taa, juuri ennen kuin ohjus osui. Miyakon miehet lensivät palavina ruumiina joka ilmansuuntaan ja nainen itse myös iskeytyi paineaallon voimasta vastapäiseen tiiliseinään.
Kaikki pimeni hetkessä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Nov 14, 2007 19:44:26 GMT 3
Itseensä tyytyväinen Ishmael hymyili leveästi, ja käveli ikkunan luo, josta hän katseli alaspäin. Kerrankin jotain mielenkiintoista, tosin tuskinpa tämä kovin kauaa kestäisi. Yakuzan New Yorkin osasto oli yksinkertaisesti liian pieni verrattuna näiden kaikkiin vastustajiin. Ehkäpä japanilaiset luulivat joutuvansa ainoastaan salaperäisen Ishmaelin kätyreitä vastaan, mutta se harhaluulo korjattaisiin pian. Yakuzan jäsenistä alettaisiin tarjota tappo-palkkioita, ja useat järjestöt mielellään hoitaisivat yhden kilpailijoistaan pois päiväjärjestyksestä. Ja olihan sitten vielä sekin pikku fakta, että vain harve Ishmaelin järjestön johtajistosta tunnettiin, eikä kaikkein ylimpiä tuntenut kukaan. Japanilaisilla ei ollut pienintäkään aavistusta mitä vastaan he olivat päättäneet lähteä.
*******
Vaikka Marcus olikin päässyt kauemmaksi räjähdyksestä, ei siitä selviytyminen sujunut häneltä kovin paljon paremmin kuin Miyakollakaan. Pakoonjuoksu keskeytyi ikävästi kun jokin räjähdyksen lennättämä esine osui onnetonta surkimusta takaraivoon, kaataen tämän maahan, ja pian vieden tajun. Viimeinen asia jonka tuo näki oli yksinäinen tarkkailija joka katseli näytöstä parinkymmenen metrin päästä. Sitten kaikki pimeni.
********
Kunhan Miyako heräisi, tuo huomaisi joutuneensa tyystin eri paikkaan kuin missä oli menettänyt tajunsa. Vaikka olisi voinut luulla että sitä olisi joutunut Ishmaelin kidutuskammioon tai jotain, niin tästä ei ollut kyse. Paikka näytti melko tavalliselta olohuoneelta, mitä nyt aika suurelta ja ikkunattomalta. Japanilaisnainen oli aseteltu mustalle sohvalle, ja Marcus tummansiniselle sohvalle. Ishmaelin pettäneellä miehellä oli side päänsä ympärillä, ja taju kankaalla, mutta sentään tuo hengitti. Japanilaisnaisen pahimmat ruhjeetkin oli sidottu salaperäisen hyväntekijän toimesta.
Huoneessa oli kolme televisiota, joista jokaiseen oli kytketty erilaisia laitteita. Yksi televisioista oli päällä, ja siellä näytti olevan menossa parhaillaan erikois-uutislähetys. Siinä julistettiin, että New Yorkissa oli käynnistynyt pahimman laatuinen alamaailman välienselvittely yön aikana, ja että aamuun mennessä häviäjä oli jo ollut selvillä. Yön aikana oli kuollut yli sata ihmistä, suurin osa Yakuzan jäseniä, ja japanilaiset olivat joutuneet pakenemaan suurin joukoin kaupungista. Tarkkaa määrää kuolleista ei voitu sanoa, koska kaikkia ruumiita ei oltu vielä varmastikaan löydetty. Uutiskuvaa näytettiin eri asioista joita oli tapahtunut viime yönä, mukaanlukien jonkun ilmeisesti kännykkäkameralla kuvaama helikopterin hyökkäys kerrostaloon. Eri viranomaiset julistivat kaikenlaista syyllisten kiinnisaamisesta, vaikka rivien välistä oli tyhmemmällekin selvää, etteivät he mitenkään pystyisi ottamaan kiinni kaikkia tapoissa mukana olleita.
Huoneessa oli myös pari sangen laajaa kirjahyllyä, täynnä hyvinkin erilaisia teoksia. Oli erilaisia tietokirjoja, romaaneja - niin klassikoita kuin muitakin -, runokokoelmia, filosofien kirjoja, sarjakuvia... Aihe-alueetkin vaihtelivat niin villisti kuin vain saattoi. Sama tosiasia koski eräällä toisella hyllyköllä olevaa dvd-kokoelmaa, ja kasaa musiikkilevyjä ja lp-levyjä. Huoneen kolme ovea olivat kaikki eri tyylisiä, ja kaikki esineisö huoneessa oli eri tavalla koristeltua. Kuka tahansa tuon paikan omistikaan, niin luonteensa oli hieman outo hänen maustaan päätellen. Huoneessa oli myös yksi pöytä, jolle oli joku jättänyt termostaatillisen kahvia, ja kaksi folioon käärittyä voileipää. Pöydällä oli myös lappu jossa luki: "Syökää ja juokaa. Ei niissä myrkkyjä ole. En minä rupeaisi teitä tappamaan niin hölmöillä tempuilla jos teidät haluaisin tappaa".
Jostakin kuului musiikkia, mutta siitä ei saanut kunnolla selvää. Eikä suunnastakaan voinut sanoa varmuutta, ehkäpä se tuli kahden kirjahyllyn välissä olevan oven takaa? Kyseiseen oveen oli joku raapustanut hymynaaman.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 14, 2007 21:03:51 GMT 3
Tokion erään suuren pilvenpiirtäjän ylimmissä ikkunoissa kävi kova melske. Suuren ebenpuusta tehdyn toimistopöydän takana istuva kookas hahmo iski nyrkkiä pöytään raivoissaan. Hänen ympärillään hääräsi asianajajia, neuvonantajia, hakkereita, tiedustelijoita ja sotureita, jotka kaikki yrittivät parhaansa mukaan saada selvää tilanteesta. Kookas hahmo oli itse Oyabun, hänen mustat silmäsnä paloivat häviön sytyttämää raivoa ja katkeruutta, sekä huolta pallon toisella puolen taistelevista omista. Tatuoidut, suuret kourat puristuivat nyrkkiin tuon tuostakin, ja lattialla makasi muutama varomaton tiedustelija muistuttamassa Oyabunin armottomuudesta. "Miyako, Miyako! Mihin sinä itsesi sotkit tyttäreni..? Tiedätkö olevasi orpo ja yksin?" Ajatteli Yakuzan suuri johtaja kulmat kurtussa katse tietokoneen näyttöön naulittuna. Näytössä näkyi New Yorkin kartta, jossa siniset punaiset pisteet sammuivat kuin tähdet aamunkoitteessa. Yksi piste yhä sykki ja pysyi paikoillaan. Sen pysyminen tuossa tilassa oli johtajalle tärkeää. Ehkä liiankin tärkeää. "Juuri tämän takia ei naisia saisi Yakuzaan tulla.. he sekoittavat miesten mielen ja joutuvat aina hankaluuksiin..." Oyabun torui itseään mielen mustuessa jokaisen häviävän pisteen myötä. Satoja kuolleita.. se ei ollut paljoa verrattuna Yakuzan miesmäärään, mutta silti. Jokainen henki oli tärkeä. Jokaisella oli oma paikkansa mafiassa ja jokaista tarvittiin. "Tämä ei jää tähän Ishmael.. ei todellakaan jää tähän!" Tuo vannoi purren poskiensa sisäpinnan verille.
**********
Cricet Baarissa tapahtui. Takahuoneen kokouspöydän ympärille kokoontuneisiin mafioosoihin tuli yhtäkkiä eloa ja murhanhimoiset katseet iskeytyivät japanilaisiin. Seurasi raaka laukausten kuoro, joka jätti jälkeensä kuolleita Gambino-mafian jäseniä ja Ichihashin miehiä. Gambinoille tuosta kuitenkin piste tuli, sillä tottakai he noudattivat Ishmaelin kehoitusta, eivät uskaltaneet olla noudattamatta. Ichihashi itse makasi verisellä lattialla kokouspöydän alla katsellen kuolleita miehiään tietäen, että seuraisi heitä pian. Hänen rintansa oli täynnä luodinreikiä ja sapen kitkerä maku oli sekoittunut veren rautaiseen hajuun, joka täytti suun ja nielun. Kipua ei ollut aluksi tuntenut, vain tömähdykset ja ihmetyksen. Sitten kipu oli iskenyt vieden tunnon raajoista. Hengittää ei pystynyt, ajattelu oli mahdotonta. Vanha japanilainen oksensi ja sylki verta näkemättä selvästi. Koristen tuo viimein lakkasi olemasta muistaen liian myöhään tyttärensä estelyt. Miyako...
*********
Tajunta palasi hitaasti tuoden mukanaan muistot. Hiljaista... Nainen kuuli vain oman verensä kohinan ja tunsi kiivaan pulssin korvissaan. Koko vartalo tuntui siltä, kuin olisi jäänyt juntan alle. Sitä kivisti ja särki. Hänen oli pakko olla elossa. Silmiä yritettiin raottaa, mutta näköön iskeytyvä valo sai vatsan kääntyvän nurin ja Miyakosta tuntui, kuin hänen sisuskalunsa olisivat pyrkineet ulos kaikki samalla kertaa. Kouristukset saivat järkyttävän kivun iskeytymään päähän. Kipu lävisti silmistä takaraivoon sellaisella voimalla, että nainen luuli menettävänsä tajuntansa uudestaan. Sydän pamppaillen tuo jäi makaamaan paikoilleen ja yritti hengitellä rauhallisesti keräten samalla voimaa uuteen yritykseen.
"Missä minä olen?" Nainen ajatteli tajutessaan pehmeän makuualustansa. Kädet nousivat täristen pitkin sohvan selkänojaa ja kuulo pinnistettiin äärimmilleen. Vieläkin hiljaista. Räjähdys oli ilmeisesti lamaannuttanut Miyakon kuulon, pysyvästi? Keräten kaiken tahdonvoimansa nainen pakotti silmänsä auki yksi kerrallaan ja laski kätensä otsalleen suojaamaan silmiään kirkkaalta valolta. Kynnet olivat katkeilleet ja etusormesta sekä nimettömästä puuttui kynsi kokonaan. Palohaavoja tuntui olevan siellä täällä pitkin kehoa, muttei niin laajoja, että ne olisivat olleet suoranaisesti vaaraksi. Miyakolla oli käynyt ennennäkemätön tuuri. Irvistäen päätä käännettiin ja sumentunut näkö tavoitti värikkäitä möykkyjä ympärillään. Ei, ei oltu vankina.. ei ainakaan Ishmaelin vankina.. Hetken tuo jo kerkesi toivoa, että Yakuza olisi sittenkin päässyt hätiin, mutta toive murtui heti, kun näkö alkoi erottamaan yksityiskohtia ympäristöstä. Tämä ei ollut kenenkään Miyakon tunteman asunto. Katse kääntyi kohti television välähdyksiä. Kuulemattakin tuosta selvisi, miten oli käynyt. "Epäonnistuin." Miyako ajatteli tuskastuneena ja sulki silmänsä. Nyt sai sanoa hyvästit elämälleen. Se olisi loppu sama miten kävi.. Oyabun ei säästäisi hänen henkeään. Seppuku... Iho nousi kananlihalle. "Ei hitto! Nyt tyttö ylös! Opettivatko vanhempasi sinut luovuttamaan, siihenkö sinut on koulutettu? Ylös, ylös helvetti sentään!!" Hampaat purtiin yhteen ja pahoin kärsineet kädet tarttuivat selkänojaan tukea hakemaan. Loputtoman hitaasti pieni japanilaisen vartalo nousi ylös sohvalta. Selkä rojahti selkänojaan ja silmissä musteni taas. Pimeää.
|
|
|
Post by CutKiire on Nov 18, 2007 18:18:41 GMT 3
((Über-lyhyt, mutta minkäs teet. Ei tähän oikein voi tehdä mitään vielä))
Huoneessa ei tapahtunut mitään sinä aikana kun Miyako oli taas tajuttomana, eikä huoneen ulkopuoleltakaan kuulunut mitään outoa, lukuunottamatta tietenkin sitä musiikkia.
|
|
|
Post by .:BlackPanther:. on Nov 20, 2007 0:04:30 GMT 3
((Oioi.. sori ^^'... ja jatkuu si!))
Verenkohinan keskeltä erottui kaukaisena muitakin ääniä. Kipu oli laantunut -ainakin hetkellisesti- jomotukseksi ohimoissa ja kirvelyksi muualla kropassa. Miltei ainoastaan tahdonvoimansa avulla Miyako repi itsensä pimeydestä todellisuuteen. Kiperään todellisuuteen, jonne mieli kaikin voimin kieltäytyi palaamasta. Takaisin... takaisin! Vaikeroiden nainen liikahti ja avasi silmänsä jälleen. Tällä kertaa kipu oli siedettävää. Kauanko hän oli ollut tajuttomana? Tunnin.. vai päivän?
Yhä hiukan sumea katse kiersi huonetta ja osui tummansinisellä sohvalla makaavaan Marcukseen. Side.. Mitä hittoa? Vasta nyt Miyako tajusi, että joku oli häntäkin hoitanut. Silmät pyyhkäisivät typertyneenä omia siteitä ja palasivat takaisin Marcukseen. Kohinaa ja... ja... musiikkia? Nainen yritti terävöittää kuuloaan, mutta turhaa. Veren kohina ja aika-ajoin iskevä tinnitys olivat yhä vallitsevat äänet hänen päässään. Huterille jaloille yritettiin nousta. Paljaat jalat olivat likaiset ja veriset, niitä särki kuin olisi juossut terävillä kivillä monta kilometriä. Huojuen japanilainen yritti pysytellä pystyssä ja ottaa askeleen kohti sohvalla makaavaa miestä. Muutama säälittävä askel onnistuikin ottaa, mutta lopulta huippaus vei voiton ja Miyako romahti tummansinisen sohvan viereen henkeään haukkoen. "Perkele nainen! Yritä nyt saatana edes!" Nainen komensi itseään ääneen -vaikkei ääntään kunnolla kuullutkaan- ja löi nyrkillä sohvanreunaa. Vihertävät silmät katsoivat reunan yli Marcukseen. Toinen oli tajuton, oliko tuo ihmekään? "Mitä hittoa sinä teit?" Miyako kysyi pyörtyneeltä ja antoi katseensa jälleen kiertää huonetta.
Tyytyen kontaamaan, sillä pelkäsi että pyörtyisi jälleen, Miyako eteni kohti pöytää. Käsillään sen kanteen nojaten nainen kumartui lukemaan lappua. Ruokaa... kahvia.. Ruokahalu oli kadonnut siinä samassa, kun tuo oli ensimmäisen kerran silmänsä avannut ja tajunnut epäonnistumisensa. "Syö, syö!" Jälleen itseä komennettiin naurettavan katkonaisella ja heikolla äänellä, joka muistutti lähinnä kähinää. Toiseen voileipään tartuttiin ja selkä nojattiin pöydän jalkaa vaten. Siinä, jalat suorana edessä harottaen, yltäpäältä saastassa ja veressä, Miyako pakotti itsensä syömään koko leivän pala palalta. Aluksi syöminen kuvotti, mutta pian aivot tajusivat ravinnontarpeen ja vatsa alkoi ottaa leipää paremmin vastaan. Syödessään myös muutama kyynel vierähti poskelle kuolleita tovereita ja veljiä kunnioittamaan. Eihän sitä kukaan näkisi.. mutta.. kuka oli tuo salaperäinen avunantaja?
|
|