Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Aug 7, 2006 16:56:54 GMT 3
Akvamariini tunsi muuttuvansa joksikin toiseksi. Ennen kuin menetti lopullisesti hallinan itsestään, hän katsoi muita rannalla olijoita ja avasi suunsa: "Anteeksi." Sitten hän tunsi menettävänsä otteensa ruumiistaan ja ajatuksistaan. Näin kävi joka kerta, kun hän muuttui joksikin kolmesta muusta persoonastaan. Jälkeenpäin hän kyllä muisti kaiken. Outoa kyllä, kukaan hänen muista persoonistaan ei tuntunut tietävän toisista mitään sen enempää kuin hänestäkään. Kuin he olisivat oikeita. Enempää hän ei ehtinyt ajatella, sillä vaikka muodonmuutos olikin kivuton, aivan vastusteluitta ruumis ei muotoaan muuttanut.
Akvamariini yritti pitää ajatuksensa selkeinä ja ominaan. Hän pikemminkin tiesi kuin tunsi hiustensa ja silmiensä vaihtavan väriä sillä hänen mielessään taistelivat nyt Akvamariini ja Neferiel, haltia. Akvamariini tunsi haltian ajatusten muodon ja sen vastustamattoman voiman, joka sai hänen oman mielensä vetäytymään ja seuraamaan tilannetta sivusta. Vielä kertaakaan hän ei ollut pystynyt muutosta estämään mutta Akvamariini pinnisteli pitääkseen itsensä kasassa. Hän ei saisi menettää otetta itsestään, hänen muotonsa täytyy palata ennalleen...
Neferiel ravisti hiuksiaan ja ähkäisi. Hänen päätään särki, aurinkokin paistoi niin kirkkaasti. Miten kummallista. Vasta äskenhän oli kuutamoyö. 'Mitä oikein on tapahtunut? Ei kai taas yksi unohduskohtaus?' Hän antoi katseensa vaeltaa. Hän totesi olevansa rannalla, kun merestä heijastuva aurinko osui hänen silmiinsä ja sai ne vuotamaan vettä. Miten hän oikein oli rannalle päätynyt? Näitä kiusallisia unohduskohtauksia sattui liian usein. Joskus toiset mainitsivat jostain ihmistytöstä, joksi Neferiel oli muuttunut. Mutta eihän siinä ollut mitään järkeä. 'Niin tai näin, täällä minä nyt kuitenkin olen', hän ajatteli. Vaistotessaan, ettei ollut yksin, hän kohotti katseensa hiekasta vain nähdäkseen kolme sangen erilaista olentoa.
Säikähtäneenä hän perääntyi kauemmas kummallisesta kolmikosta pitäen kättään valmiina miekan kahvalla. Hän katseli kutakin olentoa vuorollaan arvioivasti. Eivät nämä nyt sangen uhkaavilta näyttänyt muttei koskaan voinut olla varma. Etenkään kun ei tiennyt, miten oli tilanteeseen päätynyt. Toivoen, ettei pelko kuulunut hänen äänestään, Neferiel kysyi: "Keitä te olette?"
((Tästä tuli nyt vähän pitempi, kuin minulla yleensä. Se on tämä muodonmuutos...))
|
|
|
Post by chelsea on Aug 7, 2006 20:05:18 GMT 3
Kaikki olivat valmiita aloittamaan loitsun, ja niinpä sarvekas päätti aloittaa heti. Kuitenkin sitä ennen Neriah sai tietää miten helmiä käytetään tuossa kyseisessä loitsussa. "Okei", hän sanoi ja väläytti hymyn yksisarviselle. Mutta se ei huomannutkaan, vaan katsoi Akvamariinin suuntaan. Neriah ihmetteli mikä voisi olla noin outoa, että ei katsettaan voinut irrottaa ja kääntyi. Hän huomasi että tuijotuksen syy olikin Akvamariini itse. Hän näytti jotenkin poissaolevalta. Neriah tapitti Akvamariinia ja kylmät väreet kiirivät hänen selkäpiissään. Kun tyttö vilkaisi merenneitoon, hän huomasi sen olevan kauhusta suunniltaan. Merenneito selvästikin pelkäsi. 'Ei voi olla totta, Akvamariini tähän mennessä oli ollut niin tavallinen eikä juonittelevan tuntuinen', Neriah ajatteli. Hän oli kuullut sivusta, kuinka Akvamariini oli muodonmuuttaja. Nyt se sitten muuttaisi itsensä joksikin kauheaksi olennoksi! Yksisarvinen ei näyttänyt paljoa pelokkaalta. Se ei pelännyt, tai sitten hän vain oli hyvä peittelemään tunteensa. Merenneito suorastaan vapisi. Neriah ei osannut tehdä mitään eikä hänen ajatuksensa juokseneet. Hän jäi vain tuijottamaan Akvamariinia pellon vallassa.
Neriah näki edessään haltian, joksi Akvamariini oli juuri muuttunut. Haltia katseli ympärilleen ja ihmetteli selvästi missä oli. Sitten se kysyi "Keitä te olette?" Neriah ei voinut vielä puhua, oli kuin jokin olisi vienyt hänen puhekykynsä hetkeksi. Hän vain tuijotti ja ihmetteli mitä Akvamariini oikein puhui.
|
|
|
Post by dallan on Aug 11, 2006 21:54:37 GMT 3
Yksisarvinen kävi silmillään läpi tuon akvamariinin ilmeisen muutoksen. Katse oli enemmän kiinnostunut ja arvioiva kuin yllättynyt ja pelokas. Hänen esittämänsä kysymys kyllä hieman yllätti sarvekasta. Nyt oli ilmeistä, että loitsu sai hieman viivästyä, sillä yksi sen kaavailluista osaanottajista mitä ilmeisemmin ei enää muistanut sitä, mitä oli hetki sitten kokenut. "Minä olen nimeltäni vaikka D'allan jos se nimi olisi teille kutsumanimekseni mieleen ja vaikka ette mitä ilmeisimmin enää kykene muistamaan keskustelleenne juuri äsken minun kanssani, niin ehkä tuntemuksianne helpottaisi se, ettemme muutenkaan ehtineet kovin tarkasti tutustua." Pieni tauko, mutta vain hyvin pieni, kun yksisarvinen oli ajoittain aika huono olemaan hiljaa. "Oletin teidän menettäneenne muistinne, mutta hartaasti toivon teidän antavan minulle anteeksi vajaavaisuuttani jos tämä oletukseni onkin väärä, ja tuo oletus olisi olemassaollessaan varsin erikoinen ja mielenkiintoinen piirre teissä, mistä mieleeni tulikin, että mahdollisesti on niin, että te ette pidä siitä ja jos tämäkin pitää paikkansa, niin ehkä sallinette minun tarjota apua ongelmaanne. Ehkä sinä aikana minulle tulisi tilaisuus vastata omaan kysymykseennekin tarkemmin esittelemällä olemustani lisää ja miksi tuo ei kävisi neljästäänkin jos kaikki olisimme halukkaita siihen."
|
|
etna
Member
Kaunis, mutta tappava
Posts: 51
|
Post by etna on Aug 12, 2006 19:27:00 GMT 3
*Shill tuijotti haltiatyttöä hämillään. Kuinka saatoin säikähtää haltiaa? Hän ajatteli hiukan nolona. Kun Shill kuuli kysymyksen: `Keitä te olette?,`hän vastasi: "Minä olen Shill, merenneito." Shill loiskautti vettä pyrstöllään. "Kuten näet."
Merenneito katsoi haltian miekan päälle laskettua kättä ja loi jäätävän katseen tyttöön. "Aiotko vetää miekkasi esiin ja tappaa meidät noin vain?" Shill sai väännettyä kasvoilleen omahyväisen hymyn, vaikka todellisuudessa oli hiukan hämillään.
Merenneito odotti muiden reagoimista eikä laskenut katsettaan haltiasta. Pienen hetken ajan Shill oli luullut Akvamariinin muuttuvan esim. lohikäärmeeksi ja siitä syystä hän oli nyt häkeltynyt yllättävästä hahmosta.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Aug 13, 2006 12:18:46 GMT 3
Kuunnellessaan yksisarvista Neferiel rauhoittui hieman. Häntä häiritsi hieman yksisarvisen väite siitä, että he olivat keskustelleet aiemminkin mutta hän ei halunnut keskeyttää olentoa. Haltiana hän tunsi vaistomaista kunnioitusta yksisarvista kohtaan vaikkei sitä halunnut vielä toisille näyttääkään. Haltia pohti myös toisen avuntarjousta. Pystyisikö tämä tosiaan auttamaan häntä pääsemään eroon unohduskohtauksistaan?
Neferielin yllätykseksi merenneito alkoi puhua. Kuultuaan tämän kysymyksen hän tunsi nolostuksen punan leviävän kasvoilleen. Tosin häntä hieman suututti merenneidon ilme tämän tuijottaessa haltiaa. 'Mutta toisaalta', Neferiel ajatteli, 'jos joku uhkaisi minua miekalla, mitähän itse tekisin?' Niinpä hän, vilkaistuaan vielä varovasti merenneidosta yksisarviseen ja ilmiselvästi ihmeissään olevaan ihmiseen, irrotti kätensä miekan kahvalta ja alkoi puhua osoittaen sanansa kaikille kolmelle: "Suonette anteeksi käytökseni. Olen kohdannut monia pahantahtoisia olentoja matkallani enkä suinkaan voinut olla varma tarkoitusperistänne etenkään, kun en muista, miten tänne päädyin. Toivoisin todellakin, että pystyisimme unohtamaan äskeisen välikohtauksen ja voisitte antaa käytökseni anteeksi." Sitten, muistaen hyvät käytöstavat, Neferiel kumarsi päätään hieman ja sanoi: "Sallinette minun esitellä itseni. Olen Neferiel, haltioiden kansaa."
Neferiel nosti päänsä ja vilkaisi muita. "Teidän nimenne jo kuulinkin, arvoisa mestari D'allan ja merten helmi, merenneito Shill", hän nyökkäsi molemmille, "mutta soisitteko minulle kunnian ja esittelisitte itsenne, nuori ihmisneito?" haltia katsoi ihmistä ja hymyili. Hän ei todellakaan muistanut, miten oli rannalle päätynyt ja keitä olivat hänen seuralaisensa mutta hän toivoi näiden kolmen auttavan häntä muistamaan. Hän tahtoi myös tutustua paremmin seuralaisiinsa ja saada selville, mikä heidät oli tuonut rannalle yhteen. Neferiel totisesti toivoi, ettei olisi aluksi säikähtänyt niin pahasti ja miltei vetänyt miekkaansa esiin. Se ei ollut omiaan herättämään luottamusta jota hän nyt yritti rakentaa.
|
|
|
Post by chelsea on Aug 13, 2006 14:11:00 GMT 3
Kuultuaan merenneidon kysymyksen haltialle, Neriah tunsi pienen varoituksen äänen sisimmässään. Ei hän vielä haluaisi kuolla, ei. 'Tuskin hän mitään tekee', Neriah vakuutti itselleen. Ääni Neriahin sisimmässä tukahtui melkein kokonaan. Hän kuitenkin oli vielä hiukan varuillaan, vakka ei enää kokenut haltiaa vaarana. Lopullisesti Neriah alkoi luottamaan haltiaan sen ottaessa kätensä miekan kahvalta. Haltia pyysi nöyrästi anteeksi käytöstään ja esitteli itsensä.
Sitten Neferiel pyysi Neriahia kertomaan nimensä. Neriah tunsi olevansa jotenkin parempi ihminen kuin ennen, kun haltia puhutteli häntä noin. Neriahia ei oltu ikinä ennen kutsuttu ihmisneidoksi. Tuo nimi kuulosti niin hienolta... Mutta tunne hävisi heti. "Anteeksi", Neriah sanoi ensimmäiseksi. "Minun olisi pitänyt esitellä itseni. Minun nimeni on Neriah", hän jatkoi. Neriah punastui hieman tajutessaan, että oli ainut joka ei ollut esitellyt itseään. Hetken päästä Neferiel veti miekkansa melkein ulos tupestaan. Neriah säikähti pahanpäiväisesti. Oliko haltia kuullut jotain vääriä huhuja hänestä? Neriah tiesi ettei hänessä mitään pelottavaa ole. Hän alkoi kovasti epäillä pitäisikö tähän tulokkaasen luottaa ollenkaan. Tämä oli jo pelottavaa! Neriah otti pari askelta taaksepäin ja päästi pelokkaan hengähdyksen.
|
|
|
Post by dallan on Aug 16, 2006 19:49:18 GMT 3
"Neriah!" yksisarvinen huudahti huolestuneena siitä, että ei ymmärtänyt, mistä toinen oli noin kovasti pelästynyt. Ympärillä ei haissut mikään vaarallisen tuntuinen ja kukaan nelikosta ei vaikuttanut väkivaltaiselta toisiaan kohtaan, vaikka merenneidon hyvä ruokahalu ei valkoiselta ollut vieläkään unohtunut. "Mikä teidän on?" eläin jatkoi ottaen pari askelta ihmisneitoa kohti.
Yhtäkkiä yksisarvinen kuitenkin pysähtyi. Se heilautti hieman päätään ja nappasi hieman pitkää harjaansa suuhunsa imeskellen sitä. Paha tapa tuollainenkin oli, mutta käytöstavat eivät nyt tulleet sarvekkaalle mieleenkään. Uros vain kävi ahkerasti jotain läpi mielessään. "Yritetään kaikki nyt rauhottua", koiras aloitti katsahtaen samalla taivaalle, kun sen tapoihin ei kuulunut katsella puhuteltuihin samanaikaisesti heille puhuessaan, "emme varmasti tee toisillemme mitään pahaa."
"Me olimme valmistelemassa sitä loitsua. Jos te vaikka selittäisitte sen Neferielille, niin pääsisimme pian aloittamaan. Ehkä siitä olisi apua jopa hänen muodonmuutoksiinsa ja muistinmenetyksiinsä. Ainakin ensimmäiseksi itse lähtisin kokeilemaan sen avulla, kun kaikki nyt on sitä varten jo lähes valmiina."
|
|
etna
Member
Kaunis, mutta tappava
Posts: 51
|
Post by etna on Aug 24, 2006 18:00:45 GMT 3
((Pahoittelen viivettä))
*Merenneito tuijotti yhä haltiaan, mutta sen katse oli muuttunut ystäväliseksi. "Olimme siis tekemässä parannusloitsua, johon noita helmiä tarvitaan" Shill nyökkäsi mustia helmiä kohti ja jatkoi: "Sinun pitäisi siis valita mitä tahdot parantaa ja haittavaikutuksia loitsussa ei ole. Ainakaan ne eivät vaikuta meihin." Merenneito näytti mietteliäältä ja asetti kätensä puuskaan. "Jatkakaa te. Minä en osaa selittää!"
Shill katsoi vuoroin Neriahiin ja vuoroin Akvamariiniin odottaen jomman kumman selittävän loitsua haltialle. Shill ei enää meinannut jaksaa odottaa loitsun aloittamista ja alkoi näyttää hieman pitkästyneeltä.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Aug 25, 2006 18:27:51 GMT 3
Neferiel veti miekkansa esiin kokonaisuudessaan. Hän tajusi Neriahin säikähtävän, tämä varmaankin luuli hänen hyökkäävän kimppuunsa. Neferiel oli juuri aikeissa selittää tekonsa, kun yksisarvinen, joka varmasti vaistosi hänen hyvät aikeensa, ehti edelle. Neferiel nyökkäsi valkoiselle ja laski sitten miekkansa maahan kolmen olennon jalkojen juureen. Sitten hän kuunteli yksisarvista ja seuraavaksi puheenvuoron ottavaa merenneitoa. Tämä ei vaikuttanut enää vihamieliseltä vaan kertoi lyhyesti loitsusta. Neferiel huomasi kiinnostuvansa ja koska oli huomaavinaan merenneidon jo hieman kyllästyneen odotteluun, hän nyökkäsi ymmärtäneensä. Koska muut kolme aikoivat ottaa osaa loitsuun, uskoi hän sen olevan tarpeeksi turvallista.
Neferiel halusi häivyttää viimeisenkin pelon heidän väliltään. Niinpä hän laskeutui maahan polvilleen ja nosti molemmin käsin maassa olevan miekkansa kumartuneen päänsä yläpuolelle tarjoten sitä kolmelle olennolle. Hän alkoi puhua: "Arvoisat kumppanini, pahoittelen suuresti epäluuloista käytöstäni, joka on voinut luoda juopaa välillemme. Rauhanosoituksena tahdon tarjota itseni ja miekkani teidän käyttöönne ja lupaan, etteivät aseeni ikinä nouse teitä vastaan eikä miekkani juo ikinä viattoman verta. Pyydän, että hyväksytte arvottoman henkeni, joka rauhaa rakastaa ja käden, joka miekkaa heiluttaa ja annatte rauhan vallita välillämme."
Neferiel nousi maasta, pudisteli hiekat vaatteistaan ja laittoi miekan tuppeensa. Hän toivoi, ettei olisi mennyt liian pitkälle. Hän oli vannonnut Rauhan ja Liittolaisuuden Valan, joka oli sitova haltioiden keskuudessa. Tyttö ei kuitenkaan tiennyt tunsivatko toiset haltioiden tapoja. He saattoivat pitää häntä kummallisena tai liian jäykkänä. Hän tahtoi kuitenkin malttamattomasti jo kokeilla loitsua ja niinpä hän sanoi: "Olen kiitollinen, että sallitte minun osallistua mielenkiintoisen loitsunne suorittamiseen. Ehdotankin, että mestari D'allan, joka käsittääkseni on taiasta vastaava, suorittaisi valmistelut, jos niitä on ja voisimme aloittaa."
|
|
|
Post by chelsea on Aug 27, 2006 13:22:12 GMT 3
"Anteeksi, minä vain.. säikähdin. Olen todella pahoillani", Neriah sanoi kuultuaan sarvekkaan huolestuneet sanat. Hän otti askelen eteenpäin ja katsoi haltiaan päin. Sitten merenneito alkoi yksisarvisen pyynnöstä selittää loitsua. Vaikka selostus oli aika lyhyt, ei Neriahilla ollut siihen mitään lisättävää. Siispä hän vain kuunteli muita ja odotti loitsun tekoa melko innoissaan.
'Haltiat taitavat olla nöyrää kansaa', Neriah ajatteli kuullessaan Neferielin anteeksipyytävät ja kunnioittavat sanat. Hän hyväksyi nyt haltian joukkoonsa, sillä luuli nyt tajuavansa, että tämä oli hieman outo tilanne Neferielille. "Olet tervetullut joukkoomme milloin vain", Neriah sanoi ja hymyili lämpimästi haltialle. "No, voisimmeko pian aloittaa?" Neriah kysyi ja huomasi merenneidon olevan tylsistynyt.
|
|
|
Post by dallan on Sept 4, 2006 0:39:08 GMT 3
Varsin tyytyväisenä saamastaan kohteliaasta vastaanotosta tältä haltialta yksisarvinen alkoi mielellään tekemään loitsuaan auttaakseen tätä kolmikkoa. Kun tähän lisättiin vielä, että menenneito Shill sekä Neriah olivat ottaneet hänet erittäin hyvin vastaan juurikaan vaivaamatta yksisarvista hänen lajinsa takia. Hieman eläintä hermostutti se, kun niin moni muisti mainita, että oli valmis aloittamaan, mutta ehkä se oli vain sitä, että he tällä tavalla tahtoivat hyvää kertomalla tästä halustaan. Eivät he varmasti tarkoittaneet mitään pahaa, joten ei tuosta kannattaisi loukkaantua.
Uros käveli helmien luokse ja kosketti niitä sarvellaan. Siinä kaikki. Koko loitsu ei näkyvältä puoleltaan ollut tämän monimutkaisempi. Sitä kohtaa ei silmillä nähnyt kuinka yksisarvinen kertasi mielessään kaiken, mitä piti tehdä ihan hiljaa ja käytti mielenvoimaansa asioiden muuttamiseksi. Yksisarvisen läpi virrannut voima oli näkymätöntä, hajutonta, mautonta, äänetöntä ja sitä ei voinut tuntea. Sen taas saattoi tuntea, että jokaisella läsnäolioista oli nyt palanen jotain hyvin ainotlaatuista käytettävissään. Heillä oli valta muuttaa omalla tahdollaan maailmaa ja sen voiman saattoi aistia siten, että ennen omaa toivettaan itsellään oli kuin maailman valtiaan olo kuin mikään tässä maailmassa ei olisi voinut olla sinua korkeampaa ja asiat menisivät juuri niin kuin sinä päättäisit. Valta saattoi tuntua upealta tai pelottavalta. Se oli kuitenkin erottamaton osa loitsua ja antoi kaikille mahdollisuuden toivoa parannusta, tuhota paikkoja tai mitä he halusivatkaan. Heillä oli paljon enemmän valtaa kuin mitä yksisarvinen itse oli kertonut, että sitä tulisi olemaan. Valtaa oli kuitekin vain yhteen valintaan kunnes tyytyväisyyden tunne onnistumisesta tulisi hetkeksi sen tilalle ja maailma muuttuisi halutunlaiseksi tai ainakin siihen suuntaan jos haluttu muutos oli kovin voimakas.
|
|
etna
Member
Kaunis, mutta tappava
Posts: 51
|
Post by etna on Sept 23, 2006 12:08:59 GMT 3
((Anteeksi, että on kestänyt))
*Shill kuunteli tarkkaan jokaista läsnäolijaa ja innostui huomatessaan, että loitsun voisi nyt tehdä. `Vihdoinkin!`merenneito huudahti ja seurasi yksisarvisen liikkeitä.
Yksisarvisen koskettaessa helmiä, Shill tunsi olonsa mahtavaksi. Aivan kuin merenneito olisi voinut tehdä mitä tahansa ja milloin tahansa. Shill piti tunteesta ja nautti siitä. "Siinäkö kaikki?" merenneito kysyi hölmistyneenä hetken kuluttua. "Tuliko ainoastaan tuo ihana tunne ja ei muuta?" Shill ei ollut kuvitellut loitsua näin helpoksi ja oli nyt aivan ihmeissään.
Merenneito vilkaisi muihin päin ja katsoi sitten yksisarvista. Hän katsoi mustiin helmiin ja sitten taas yksisarviseen. Helmille ei tosiaan käynyt kuinkaan. Merenneito oli hämmentynyt, mutta myös innoissaan. Hän halusi kokeilla toimiko loitsu.
|
|
Akvandarium
Member
What is any achievement, however great it was, once time itself is dead?
Posts: 125
|
Post by Akvandarium on Sept 29, 2006 18:53:44 GMT 3
Neferiel seurasi yksisarvista tarkkaavaisesti. Haltiana hänen luonteensa oli taipuvainen magiaan muttei hän siitä huolimatta kyennyt erottamaan minkäänlaisen taian välähdystä. Taika kuitenkin toimi, siitä ei ollut epäilystäkään sillä hän tunsi sen seuraukset itsessään. Hänet täytti voimakas tunne, joka oli samalla täynnä magiaa ja samalla lähtöisin hänestä itsestään. Tyttö tunsi olonsa varmaksi, kuin voisi toiveellaan muuttaa vaikka koko maailmaa.
Haltia tunsi täyttyvänsä vallantunteesa, joka oli niin voimakas että hetken hän tunsi jopa pelkoa. Hänestä tuntui ikään kuin hänen päätöksensä voisi muuttaa liian suuria asioita kuin hänelle olisi annettu jumalan valta... ja vastuu. Yksisarvinen oli kuitenkin vakuuttanut ettei vaaraa ollut ja haltia alkoi tuntea olonsa rentoutuneeksi. Samalla voimantunne hänessä kasvoi ja haltia alkoi jo uskoa, että loitsu voisi auttaa häntä ratkaisemaan ongelmansa. 'Nytkö piti vain toivoa?' hän mietti itsekseen. Vielä hän ei uskaltanut aloittaa sillä hän ei ollut varma, mitä sitten seuraisi.
|
|
|
Post by chelsea on Sept 30, 2006 17:11:05 GMT 3
Neriah ei ollut ikinä kokenut mitään tällaista. Syvä voimallinen tunne hänen sydämessään oli kerrassaan mahtava! Neriah katsoi helmiin päin ja huomasi, ettei niille tosiaan ollut käynyt mitään yksisarvisen kosketettua niitä. Neriah nauttii saamastaan vallantunteesta täysin siemauksin ja paloi halusta toteuttaa toiveensa. Nytkö sitten vain pitäisi toivoa? Neriah todella halusi päästä toteuttamaan loitsun ja auttaa köyhiä ihmisiä jotka joutuivat elämään ainaisessa kurjuudessa. Neriah käänsi katseensa yksisarviseen ja odotti tältä jotain, mikä antaisi käsityksen siitä mitä seuraavaksi tehdään.
|
|
|
Post by dallan on Oct 7, 2006 2:03:40 GMT 3
"Kokeilkaa vain. Toivotte jotain oikein kovasti, niin se toimii. Teidän ei tarvitse sanoa mitään ääneen. Vahvasti vain päätätte, että haluatte jotain ja annatte loitsulle käskyn siitä, että "loitsu, minä toivon sinulta, että" ja sitten lausutte toiveenne. Se on sillä sitten selvä."
Yksisarvisen ääni oli muuttunut kauniiksi. Hän puhui kuin puhuisi tuhannen tuulikellon äänellä. Eläin todella oli kovin muuttuvainen eläin. Se ei tuntunut ääniltään tai eleiltään pysyvän kovin pitkään samanlaisena. Ehkä yksisarviset olivat sellaisia. Jotain mystistä, kaunista ja lähes toivotonta selittää.
D'allania kuitenkin väsytti jo. Taian ohjaaminen toisaalta ei ollut helppoa. Todellisuus tässä nimittäin oli, että yksisarvinen itse ei ollut tehnyt mitään loitsua. Hän oli vain toiminut sen hoitajana täällä muiden hoitaessa tuon todellisen loitsimisen. Periaatteessa D'allan siis hoiti kaiken, mitä loitussa tapahtui muiden vain asettaessa sen toimimaan. Tuo oli kyllin suuri osuus, jotta yksisarvinen saattoi pitää loitsua omanaan. Valehtelemaan hän ei ryhtyisi, mutta tässä ei nyt ollut hänestä kysymys valehtelemisesta. Hän oli kertonut kaiken oleellisen ja jättänyt kertomatta teoreettisluonteisia itse käytännön kannalta epäolennaisia seikkoja. Olisiko sekään valehtelemista, että vähän epätäsmällisesti ja pikkuisen virheellisesti selittäisin jonkin asian, jotta toinen ymmärtäisi sen? Jos hän ei ymmärtäisi sitä, mikä oli lähempänä totuutta, niin tulisiko minun silti kertoa tämä monimutkainen totuus? Oikeaa tai ei, se ei ollut käytännöllistä.
Toivottavasti toiveet muodostettaisiin nopeasti. Valkoinen lyyhistyisi muuten pian silkasta rasituksesta.
|
|