|
Post by Aqwell on Nov 17, 2007 18:07:44 GMT 3
((Eli siis Rincon kanssa peli. Ei mitenkään pitkä aloitus, mutta jotain kuitenkin))
Angelica istui yksin järven rannalla kohtalaisen suuren kiven päällä katsellen järvelle. Hän tosin ei liinan alta nähnyt mitään. Raikas järvi-ilma leyhytti nuoren Aquraen hiuksia tämän heiluessa hieman siinä kivellä. Tyttö ei voinut enää olla katsomatta kaunista järvimaisemaa ja siksi raotti hieman huiviaan. Angelica ehti nähdä vain hieman ja vain toisella silmällään kun silmissä alkoi taas räpsiä ja hän laski huivinsa takaisin paikoilleen, mutta se riitti hänelle. Vaikka hän oli nähnyt vain pienen osan ja sitäkin ihan hetken se sai hänet todella iloiseksi, sillä ei hän hän turhan usein nähnyt mitään.
Nuori Aqurae tunnusteli maata kädellään ja löysi sieltä pienen, sileän ja hyvin litteän kiven. Angelica nousi ylös ja käveli pari askelta heittäen sitten kiven järveen niin että se ponnahti viidesti veden pinnasta upoten sitten veteen. Tyttö palasi takaisin kivelle istahtaen siihen sitten. Hän hymyili hiukan hyräillen samalla jotain uppo-outoa kappaletta, mutta yhtäkkiä hän lopetti aistiessaan jonkin lähestyvän. Se vaikutti jokseenkin tutulta, mutta jotain erilaista siinä oli viimekertaisessa. Aqurae nousi seisomaan kääntyen selkä järvelle päin jääden katselemaan taivaalle kuin odottaen sieltä tulevan jotakin. Tyttöä hermostutti samalla kun otus läheni. Angelica ei vetänyt miekkojaan esiin, sillä arveli otuksen olevan häntä hyvin paljon isompi.
|
|
|
Post by Rinco on Nov 21, 2007 20:12:10 GMT 3
((täällä ollaan^^ en oikein tiedä onko tämä selvää, tai saan minä tästä selvää kun tämän olen väsännyt mutta teisä en tiedä.))
Thump Thump Thump Suuret siivet heilahtivat ylös alas, joskus nopeammin ja joskus hitaammin, suuri lohikäärme oli joskus aivan veden pinnan lähellä, että hän olisi voinut vain liikauttaa sormeaan hieman ja se olisi kastunut veteen. joskus hän oli niin ylhäällä ettei tätä näkynyt pilvien seasta. Tuo kurotti kaulaansa ja tähyili kauemmas horisonttiin, hän oli pian rannalla. Maan näkeminen teli hyvää, sillä silloin kun hän oli ollut suuren järven kerkellä, tuo ei nähnyt kaukana mitään muuta kuin vettä, se oloi saanut lohikäärmeen paniikkiin, ja tuo oli lentänyt puoli päivää ympyrää, tiedostamatta sitä siis itse.
Lohikäärme oli karvainen, ja siivet olivat suuret ja höyhen peitteiset. Tuo oli ehkä hieman lammaskoiran näköinen, mutta silti joidenkin mielestä pelottaiva näky silti, vaikkei lohikäärme varsinaisesti ollutkaan paha. Lohikäärme suvaitsi häntä kutusttavan nimellä Tristan Condor, joillekin Tristan, usoiemmille kyllä, niille joita hän joillaine tapaa halveksui, ei. Tristanin silmät olivat sameat, väsymyksestä kai, mutta tämän siivet löivät tiheään tahtiin ja hän lensi uskomattoman nopeasti, vaikka joskus hän kompastelikin, ja kerran hän oli tippunut veteen, ja lentoon nouseminen oli ollut tuskallista, mutta hän oli loppujen lopuksi päässyt ylös.
Tristan oli lähellä, hän saattoi nähdä puut ja useita yksityiskohtia, joiden näkeminen kauempaa olisi ollut lähes mahdotonta. Hän näki tytön. Vaikkei hän tuntenut hyvin niitä ihmisten nuori vanha juttuja, hän olettituon naaraspuolisen ihmisen olevan melko nuori. Hän kaarteli ilmassa hetken miettien vaivautuisij ko mennä tuon luokse, ties mitä ne keksivät, kerrankin hän oli luullut jutteleensa ihmiselle, mutta tuo olikin ollut rotta, se oli ollut inhottavaa, ehkä tuokin oli naaraaksi pukeutunut rotta.
Se rotta juttu kuitenkin kiinnosti Tristania sen verran että tuo aikoi mennä tutkimaan tuota... naiseksiko sitä sanottiinkaan? Hän hidesti vauhtiaan huomattavasti ja oli pian aivan rannassa, ja aloitti hieman epävarman syöksyn kohti järven matalikkoa.
Thump Thump Thump Thump Loiskis!
Tristan oli vedessä, polviaan myöten, vähän kauempana naisesta, ja kahlasi rantaan hitaasti, sillä hän ei ollut kovin nopea kun kyseessä ei ollut lentäminen vaan käveleminen. Tuon turkkiin tarttui monenmoista roskaa, mutta se ei tuntunut kovinkaan hauttaavan lohikäärmettä, vaan tuo suuntasi kohti naista, tutkien naista tuimasti, eikä päästänyt katsettaan irti tuon käsistä, sillä jos tuolla oli jotain aseita, oli paras olla valmiina, ihmiset olivat arvaamattomia, jos tuo nyt oli ihminen, tai maagikko, mikä lie.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 22, 2007 19:17:58 GMT 3
Angelica kuuli siiven lyöntejä järveltä päin ja kääntyi äkisti sinne. Arvelin olennon tulosuunnan väärin ensimmäistä kertaa Tyttö ajatteli epäilevästi. Agurae yritti näyttää ulkoa päin rauhalliselta, mutta se oli vaikeaa ja hänen oli vaikea pidätellä haluaan vetää miekkansa esille. Lohikäärme lensi yhä lähemmäs ja lähemmäs jonka takia Angelicalla oli aina vain enemmän ongelmia hillitä kätensä. Tyttö istuutui, jotta olo edes hieman helpottuisi eikä hän pyörtyisi stressin ja epäilyksen välimuodon aiheuttamasta sekavuudesta. Lopulta odotus kuitenkin päättyi kun Angelica kuuli loiskahduksen kohtalaisen läheltä rantaa. Aqurae nousi ylös ja käveli hiukan vastaan pysähtyen sitten, sillä otus oli suurempi mitä hän oli odottanut. Tyttö päätti turvallisuutensa vuoksi yrittää olla ärsyttämästä juuri tullutta lohikäärmettä, mutta jostain syystä hän ei toivonut että sillä olisi ihmis-muoto, sillä jokin tuntui erilaiselta kun häntä vertasi erääseen häneen tuntemaansa lohikäärmeeseen jolla oli ihmis-muoto. Se ei ollut se että he olivat eri lajia tai erikokoisia vaan jotain joka liittyi johonkin, mitä Angelica ei osannut selittää. Lohikäärmeen päästyä lähemmäs Angelica kumarsi hieman perääntyen samalla pari askelta. Hänellä oli todella paljon ongelmia pitää kätensä nyt kurissa kun Lohikäärme oli niin lähellä, joten tyttö otti maasta pienen kiven ja pyöritteli sitä lähes huomaamattomasti kädessään seistessään toisen edessä. Nuori Aqurae ei tiennyt miten aloittaa ja siksi hän oli aivan hiljaa.
|
|
|
Post by Rinco on Nov 23, 2007 15:41:54 GMT 3
Tristan katseli huvittunena tuota ihmistä, kunn tämä kumarteli hänen suuntaansa, lohikäärme tiesi ihmisistä jotain, muttei niin paljoa että olisi tiennyut miksi ihmeessä tuon piti tehdä noin. Hän tunsi epävarmuutta ihmisessä, niinkuin monissa muissakin joita hän oli tavannut, ja tuo perääntyi, sen hän tunsi, se oli yhteistä jokaiselle lajille, jos vastaan tuli isompi, oli se jollain lailla helpompi perääntyä, se sujui melkein itsestään. Tristan itse ie perääntynyt, kunhan tuo ei alkaisi käyttämään teräaseita, tai mahdollisesti magiaa, mitä hän pelkäsi, paljonkin. Suustäja toisesta, sillä hänen vanhempansa olivat kuolleet noiden toimesta, ellei hän ollut skoittanut niitä noitiin ja velhoihin jotka harjoittivat enemmän myrkkyjä joihin käytettiin lohikäärmeen kynttä, hammasta, kylkiluuta tai jotain vastaavaa. Ei sillä että hän oli rakastanut emäänsä ja isäänsä liikaa, vaan elämä maistui hänelle liian hyvin, että hän olisi halunnut kuolla ja joutua maagikon tai noidan pataan.
lohikäärme katsoi ihmistä älykkäästi, tai se oli hänen tarkoituksensa, ja räpäytti silmiään. Hän laski päätään alemmas, niin lálas että hän saattoi puhua naisen kanssa niin ettei tuon ehkä tarvinnut nostaa päätään niin ylös, se oli näinmukavampaa, molemmille ehkä. " kuule ihminen, ei sinun tarvetse pelätä, kaysos minä olen suopea siihen asti kun ewt vedä terä asettasi esiin ja osoita sillä tekeväsi minulle jotain, taikka käytä magiaa, jos se on minulle vahingollista, niin minä en tee sinulle pahaa, minun piti oikeastaan kysyä jotain..." Tristan kosti hieman päätään ja katsoi taivaalle miettiväisen näköisenä. Hän ei miettinyt kauaa, oíkeastaan varsin vähän aikaa. kunne saikoi jatkaa. "...En muista, mutta sanon en sitten jos muistan." Hän nyökkäili itselleen ja jäi tuijottamaan tuota toista, ihmistä.
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 23, 2007 22:49:50 GMT 3
Angelica hämmästyi toisen alkaessa puhua niin pian, sillä hän oli olettanut että hiljaisuutta olisi kestänyt kauankin. ”Korjaan. En ole ihminen vaan Aqurae. Geenivioittunut sellainen” tyttö sanoi vielä hieman arastellen ja loppuosan hän sanoi melkein kuiskaten. Mitenköhän lohikäärmeet suhtautuvat siihen, että olen peittänyt silmäni Aqurae ajatteli miettien samalla mitä voisi sanoa. Hän aikoi olla hyvin varovainen siinä mitä puhui, sillä hän ei tiennyt miten lohikäärmeet suhtautuisivat siihen. ”Nimeni on Angelica” tyttö esittäytyi kohteliaasti.
Angelica pyöritteli kiveä kädessään miettien samalla, mitä voisi kysyä lohikäärmeeltä. ”Tuota olet ilmeisesti lohikäärme” nuori Aqurae sanoi arvellen toisen viimeistään silloin huomaavan liinan hänen silmillään, mikäli lohikäärme ei sitä jo aiemmin ollut huomannut. Tytöstä tuo sanojen välissä oleva piinaava hiljaisuus oli tässä tapauksessa hyvin hermostuttavaa, sillä hän ei vielä tuntenut toista eikä edes tiennyt tämän nimeä, mutta hän aikoi mitä pikimmin ottaa siitä selvää, jotta pystyisi ottamaan rauhallisemmin.
((Edelleen jokseenkin lyhyttä))
|
|
|
Post by Rinco on Nov 24, 2007 16:09:13 GMT 3
Tristanin mieleen juolahti eräänlainen kysymys, tuo kangas siinä missä silmien piti olla. miksi? eihän siinä ollut mitään järkeä, kaikkihan tahtoivat näjdä eteensä, jotteivat kompastelisi, vaikka hän itse kompasteli siitä huolimatta, niin ilmassa kuin maallakin. Tasapuolisesti. Hän kutristi kulmiaan ja kallisti hieman päätään ihmetellen, muttei vielä sanonut mitään. Sillä oli omituista kuitenkin, että vaikutti siltä, että tuo nainen, tyttö, miksikä niitä kutsuttiinkaan, olisi nähnyt hänet. Se ei vain tuntunut tarpeeksi järkevältä, ollakseen totta. Ellei tuo ollut sellainen rotta. Lohikäärme värähti muistellessaan sitä, se oli ollut inhottavaa, niin inhottavaa. Hän menasi oksentaa, pää nytkähti eteenpäin, mutta hän piti suunsa kiinni, oli kai epäkohteliasta oksentaa, ja kun sitä yleensä tuli paljon, ja niin että koko lähi ympäristö, noin kymmänen metrin säteellä, oli sotkeutunut hasisevaan lihamöhnään. Jossa saattoi silloin tällöin olla mukana muutama linnunsulka, luita, jotka kutittelivat ikävästi aina mahassa, mihin oli kuitenkin pakko tottua, kissan raatoja, jotka eivät olleet ehtineet vielä sulaa, jne... Ihnottavaa eikö, vaikkie lohikäärme sitä itse pitänyt niin inhottavana, kun se tapahtui melko usein, jos joku luu oli läänyt ikävään kohtaan, kurkkuun tai johonkin missä se teki tuhojaan, niin kävi, tuli oksennus. Mutta se siitä sitten, olo meni ohi, ja Tristan yskäisi hieman ja käänsi katseensa tuohon, aguraehen?
Onneksi tuo oli sanonut nimensä, sillä tuo agurae oli hänen niin vaikea sanoa, että siitä olisi tuskin syntynyt mitään. Angelica.Tristan päätti nyt kysyä tuota sidettä, oliko hän satuttanut itsensä, tai leikannut otsahiukset väärin, vai miksi. Kerta tuo ei ollut ihminen, mitä hän tavallaan piti hyvänä, mitä hänen pitäisi tehdä, jos tuolle kävisi niinkuin sille... rotalle. Hän kohautti harteitaan, ja katsoi tyttöä lempeäsi. "Kuule Angelica, miksi sinulla on side silmillä?"
((sen verran kun minä tiedän mikä on lyhyttä, tuo ei ole vielä niin lyhyttä että se häisitsisi^^ joten jatka noin vain. tuo on juuri sopivaa.))
|
|
|
Post by Aqwell on Nov 26, 2007 15:55:34 GMT 3
Angelica ei ollut yllättynyt, että toinen kysyi hänen liinaansa. ”Sanotaanko näin että olen geenillisesti vioittunut ja siksi minulla on suuria silmä ongelmia.” Aqurae vastasi tyynesti: ”Itse asiassa osittain odotinkin tuota kysymystä.” tyttö heitteli kädessään olevaa kiveä ilmaan. ”Mutta voin kyllä selittää tarkemminkin jos haluat” hän sitten vielä sanoi. Angelica arveli että toinen mahtoi epäillä miten hän ylipäätään pystyi side silmillä liikkumaan, mutta eihän se virallisesti ollut vaikeaa, jos vain oli siihen tottunut.
Angelica mietti mielessään mitä kaikkea tiesi lohikäärmeistä ja yllättyi kun huomasi tietävänsä varsin vähän. Hän oli lähes aikeissa kysyä, mutta antoi toisen kysellä ensin, jotteivät asiat olisi menneet aivan sekaisin. Tyttö oli välillä varsin sekava ja pelokas, mutta nyt hänellä oli jotenkin oudon turvallinen olo. Se ei johtunut siitä että hän olisi toisen hyvin tuntenut vaan siitä, että hän oletti etteivät muut Aquraet uskaltaisi tulla hänen luokseen nyt, kun paikalla oli iso lohikäärme. Vaikka Angelica ei tosin tiennyt miksi näin oli, se tuntui silti jotenkin rauhoittavalta.
|
|
|
Post by Rinco on Nov 26, 2007 16:25:43 GMT 3
Lohikäärme nyökkäsi, sitä eioikestaan kiinnostanut mikä tuo oli, mutta side silmillä, se ei ollut normaalia. Vaikkei tuo ollutkaan sellainen kaksijalkainen, ihminen kai. Tristan silki silmänsä hetkeski, ennenkun avasi ne taas, hän mnietti, ei mitään tärkeää, mutta mietti kuitenkin, omaa itseään tosin, ei toista paljoakaan, mutta yksin itsensä ajatteleminen oli niin kovin tylsää, eikä tylsyys ollut Tristanin mieleen, eikä kai monen muunkaan. Hän nosti hieman päätään, huomatessaan että kun hän piti päätä luon ihmisen, eipäs kun aguraen korkeudella, niskaan syttyi polttava kipu, tai miksikä sitä kutsuttiinkaan, särkyä. " esittelinkö itseni? En tainnut... " Tristan kutristi kulmiaan, miten epäkohtelias hän oli ollutkaan, toinen oli kertonut kohteliaasti nimensä, ja hän ei, jos hän eikein muisti, sillä tuo laji oli ollut viime aikoina vähän vähemmässä käytössä kuin yleensä, vaikkei häntä voinut syyttääkään noin yleisesti siitä että hän olisi käyttänyt likaa järkeä, mutta se siitä, hän ei ollut vieläään esitellyt itseään, mutta muistiko hän sitä? ei muistanut.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 2, 2007 14:18:09 GMT 3
"En ole esitellyt" Angelica totesi. Hän käveli lähelle järven rantaa ja heitti kädessään olleen kiven veteen, niin että se pomppasi neljä kertaa veden pinnasta ennen uppoamista, ja lähti kävelemään takaisin kiveä kohti. "Olet lohikäärme" Aqurae huomautti ennen saapumistaan kivelle. Lopulta, takaisin päästyään, tyttö istahti kivelle liikutellen sormiaan samalla pakkomielteenomaisesti kuin hypistellen jotain käsissään. Tuli pitkä hiljaisuus kun Angelica ei kekisnyt mitään sanottavaa ja se vasta kiusallista olikin. Aqurae mietti mitä kaikkea oli taas tapahtunut eikä siltä pohjaltakaan oikein keksinyt mitään sanottavaa enää. Viisasta taas vaihteeksi tyttö ajatteli hymyillen hieman itsekseen.
((anteeksi että kesti ja on näin lyhyttä koska on ollut paljon kiireitä eikä minkäänlaista ideaa))
|
|
|
Post by Rinco on Dec 3, 2007 16:16:16 GMT 3
Tristan kohotti kulmiaan, tuo ei tavallaan hämmäastellyt mitään, hän pelkäsi, asioita joide tarkoitusperiä hän ei tiennyt, joihin hän ei löytänyt selityksiä, asioita joita hän ei osannut tehdä, saati sitten tiennyt miten ne tehtiin. Magia oli yksi niistä, oikeammin hän ei pelännyt itse magiaa, vaan niiden käyttäjiä, jotka saattoivat käyttää sitä vääriin tarkoituksiin, omiin tarkoituksiinsa, jotta heistä tulisi entistä vahvempia, ja kun kukaan ei lopulta enää pärjää heille, he keksivät ryhtyä maailman valtiaiksi. Sellainen oli karmivaa, Trisatnin mielestä, hän ei nähnyt maagikoissa muuta kuin tuon puolen, avllan puolen, hän uskoi että jokainen maagikko oli sellaienn, ja Tristan kun piti elämisestä kovin, eikä kuolema ollut tervettullut ajatus, se oli niitä ajatuksia joita hän vältti, sillä pelko oli yksi niistä asioista kjotka tekivät heikoksi, ja heikot hävisivätvahvemmille, se oli aivan normaalia, ellei ollut ovela, nopea tai jotain muuta vastaavaa, koska muuten kuolema toivotti heikon tervettulleeksi maailmaansa.
Teräaseet, Lohikäärme uskoi että niillä ei saatu mitään hyvää aikaseksi, jos joku hyökkäsi kimppuun, miksi hän hyökkäsi kimppuun, huvin vuoksi, tuskin. Ehkä hän tarvitksi kipeästi rahaa? oli tietenkin toden näköistä ettei rahojen akuperäinen omistaja saanut koskaan rahojaan takaisin, mutta voisi olal onnellinen että elää, eikä ahnehtia sen perään, mitä ei välttämättä tarvitsisi. "Kuules Angelica, miksi käytätte teräaseita? mitä hyvää saatte aikaan tappamalla?" Tristanin äänensävy ei olut uhkaava, muttei erityisen kilttikään, ehkä kysyvä, ja ihmettelevä, kuten monesti kysyttäessä jotain. hän ei välittänyt tytön hermostuneisuudesta, tai siksi hän sitä oletti, mutta lohikäärmew tyytyi vain olemaan melko ystävällínen, sillä sitä akutta hän voisi saada puolulaisen, ja tyttö ystävän, joka voisi auttaa vaikeissa tilanteissa.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 3, 2007 17:37:51 GMT 3
Angelica tuntui säpsähtävän hieman Tristanin kysymyksestä, sillä hän ei ollut odottanut sellaista kysymystä kenenkään häneltä kysyvän. Aqurae mietti pitkään ”En itse asiassa tiedä” hän vastasi mietteliäänepäilevästi: ”No kaikki meistä ei osaa käyttää magiaa tai mitään vastaavaa eikä tässä maailmassa pärjää aina pelkin nyrkein. Itse tosin käytän niitä lähinnä puolustautumiseen.” Kysymys herätti Angelican mielessä erinäisiä kysymyksiä, mutta vain vähän vastauksia. Mitä tuohon nyt sanoisi. Voin kyllä tappaa aseillani, mutta teen sen vain jos joku uhkaa tappaa minut tai pakottaa takaisin. Mutta ihan tahallinen tappaminen on eri asia. Ja mitä hyvää siitä seuraa... ei mitään tyttö ajatteli. ”Ei näin muuten saa mitään hyvää aikaan, mutta teoreettisesti ehkä” hän sitten totesi vielä. Olisiko muuten mahdollista että hän, iso lohikäärme, pelkäisi aseita, sillä tuo kysymys ei näin normaalisti tule esiin... Aqurae mietti taas itsekseen, muttei sanonut mitään.
|
|
|
Post by Rinco on Dec 3, 2007 18:37:10 GMT 3
Lohikäärme nyökkäsi hieman apeana, ihmiset ja nuo, olivat niin kovin äkkipikaisia, ei sillä että tristan ei olisi, tuo haastoi mielellään riitaa, mutta jos tilanne näytti pahalta, hän myös livahti tiehensä. Ei ollut hyvä tapella isompiaan vastaan, siitä koitui vain pienemmälle haittaa, ja myöhemmin, miksi he edes olivat kinanneet? mielipiteitä oli erilaisia, oli typerää kinata siitä mikä oli oikein, sillä joku asia saattoi olla oikien toiselle ja toiselle ei. Jos ihminen aikoi tappaa toisen, se siihen oli hyvö syy tappajalla, ja usein hän ajattelee omaa etuaan siis, ja palkkamurhaajatkin, he tarvitsivat rahaa, eivätkä he kai ajatelleet tekevänsä väärin, mutta entä se joka kuolee? Oliko asia sille hyvä, jos tuo oli itsetuhoinen ehkä, mutta usoimmiten ei, harva tahtoi kuolla.
"Entä jos kellään ei olisi aseita, misät uskot riitojen sytyvän?" Tristan kysyi ovelasti, tuon silmät välähtivän ja tuo asettui mahalleensa hiekkaan, ja lepuutti kiitollisena lihaksiaan pehmeästä makuupaikasta, jossa saattoi levätä rauhassa jutellen tytön kanssa.Tristan käänsi katseensa veteen ja jäi katselemaan sitä, odottaen Angelican vastausta, hän tiesi kysymyksen olevan melko vaikea, tai monille ainakin, ehkei tuolle, mutta useimmille, moni ihminen ajatteli voivansa tehdä mitä lystäsivät, olihan se totta, säännöt olivat perseestä, Tristan ei niistä piitannut, hän teki mitä lystäsi, hän söi lampaita, mutta säästeliäästi useimmiten, hän ei tahtonut tuottaa turhaa surua kellekkään, ellei sitten niinkuin joskus oli käynyt, ihmiset olivat huomanneet hänet ja lähettäneet hillittömän nuolisateen tätä kohti, onneksi ne oliavt maanviljeliöitä ja talonpoikia, jotksa eivät olleen kovin hyviä ampujia, suurin osa meni ohi, mutta moni osui silti, ja tuo oli joutunut pakenemaan jalkasin, koska yksi nuo9li oli osunut tuon siipeen, siipitaitokseen, ja lentäminen tuotti seuraavan kuukauden sellaista tuskaa että hän oli joutunut pysytellä maankamaralla, ja sekös oli vaikeaa, mihin tahansa hän kulkikin, hän oli liian iso. Mutta viimein kun hän oli parantunut hän meni kostamaan, pelästytti ihmiset sänyistään niin että eräs vanhus kuoli sydänkohtaukseen, muttei siitä kuitenkaan enempää.
Lohikäärme venytteli mietteissään, kuunnellen kuitenkin puolikorvalla tyttöä jos tai kun tuo aikoi kertoa oman mielipiteesä, olihan se sikamaista ruveta toisten mielipiteitä manipuloimaan, mutta jos siitä oli hyötyä, ehkä se oli sallittua.
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 3, 2007 22:42:51 GMT 3
Angelica kohotti kättään nostaen etusormensa pystyyn. ”Aseet eivät ole riidan synnyttäjiä, vaan syy on meissä.” Aqurae selitti mielipidettään samalla demonstroiden käsillään erilaisin elein: ”minusta siihen on syynä pelkästään ihmisten ja meidän muiden lajien ahneus ja vallan halu. Aseet ovat vain kaiken tämän saavuttamisen väli aine ja jos aseet poistettaisiin ihmiset ja me muutkin oletettavasti tappelisimme erilaisilla lyönti iskuilla ja potkuilla, vaan saavuttaaksemme sitä samaa kuin mitä olisi mahdollista saavuttaa aseilla.” Piakkoin Angelica itsekin huomioi käsieleensä ja pysäytti ne hetkeksi laskien sittemmin kätensä ”Anteeksi pakkomielle kun en halua nyt räplätä mitään ylimääräistä käsissäni” nuori Aqurae totesi hieman nolostuneen oloisesti.
Angelica oli sitten hetken hiljaa ja tuijotti tyhjyyteen kiinni ja liinan alla olevilla silmillään. ”Niin en itsekään oikein ymmärrä miten se loppujenlopuksi menee” Aqurae sitten totesi vaitonaisesti kuin itsekseen. ”Mutta sinä et käytä aseita, näin oletettavasti, vai kuinka?” hän sitten osittain kysyi osittain totesi nyt paljon voimakkaammalla äänellä: ”Niin ja teitähän on vainottu, tai vainotaan edelleen eikö totta?” Angelicalla riitti kysymyksiä joita hän halusi esittää, muttei siltikään halunnut, joten hänen tilanteensa oli siihen nähden hyvin ristiriitainen ja hänen ajatuksensa ja tunteensa eivät jotenkin sopineet yhteen ja se sai Angelican tuntemaan olonsa jotenkin oudoksi ja ehkä hieman sekavaksikin.
|
|
|
Post by Rinco on Dec 4, 2007 16:01:49 GMT 3
Tristan kuunteli avitonaisena angelican puhetta, tuo oli aivan oikeassa, oli tuskin mahdollista että olisi maailmaa jossa kukaan ei anastaisi toisten omaisuutta, tai tappaisi ilman syytä. Se tuskin oli mahdollista. Tristan laski päänsä ja kutristi kulmiaan mietteissään. Syy oli ihmisissä, mutta miksi ne ylipäätään tahtoivat toisten omaisuutta elleivät he sitä kipeästi tarvitse, oliko se kateutta siitä ettei toisella ollut mitö toisela oli, miksei se olisi voinut olal yhteistä, niin kaikki olisi sujunut paremmin, jos joku tarvitsi syödäkseen, hän saisi sitä, koska muilla sitä oli hänelle annettavaksi.
"en käytä aseta, en tarvitse niitä, sillä minä olen itse ase, piikki vastustajieni lihassa, jos joku tekee minulle pahaa, kostan, jollei, miksi kostaisin?" Tristan hymyili vaisusti. "Mitä minä aseilla tekisin kun minulla on voimaa, terävät kynnet, hampaat, häntä ja siivet, voin käyttää itseäni aseena, mopni pelkää minua, ilman sytäkin, ei ole minun vikani että osa on suurempia kuin toiset. niins e vain menee," Hänne äänensä oli vaisu ja väsynyt, mutta oli hän kyll´ä lentänytkin kauan, mutta nyt hänellä oli lepäyspaikka, juttuseuraa muttei ruokaa, sem puuttui, mutta sen ehti hankkia myöhemmin..
|
|
|
Post by Aqwell on Dec 7, 2007 15:16:33 GMT 3
Angelica kuunteli toisen sanoja. ”Niin sinulla ei ole niin suurta vaaraa menettää aseitasi” Aqurae totesi: ”Tosin onhan minullakin kynnet joita käytän kohtalaisen paljon, mutta se ei vastaa samaa.”Tytön mieleen hiipi erilaisia asioita, joista hän ei itsekään saanut kaikesta selvää. Maailmassa on liikaa kuolemaa. No niillä, jotka sen tuntevat, on paljon vaikeampaa kuin minulla, mutta jos sitä ajattelee niin... hän mietti vaieten.
Angelica oli taas pitkään hiljaa. ”Kuulehan” hän aloitti: ”Olisi paljon helpompi keskustella jos tietäisin nimen, jolla sinua kutsua.” Nuori Aqurae alkoi taas piristyä kun hän ei ajatellut enää niitä asioita, joista he olivat juuri keskustelleet. ”Lohikäärmeet ovat mielestäni varsin kiinnostavia olentoja” tyttö sanoi piakkoin: ”Saanko kysyä muutaman kysymyksen teistä?” on paljon asiaa mistä haluan selkoa jotkut ovat tosin taruja, mutta haluan silti tietää... Aqurae ajatteli itsekseen.
|
|