|
Post by dallan on Jul 1, 2006 23:05:35 GMT 3
((Tänne odottelen kyborgia kaveriksi.))
Tämä oli hyvin erikoinen maailmankolkka. Kaikkialla näytti olevan vain hiekkaa ja ilmantila tuntui aivan paahtavan kuumalta. Yksinäinen työmies näytti horisontissa kaivavan hiekkaa lapiollaan nääntyneen näköisen hevosen kärryille. Mies tarvitsi hiekkaa lasinpuhallukseen ja oli tullut ajatelleeksi, että täältä aavikoltahan sitä löytyisi ja ketään ei varmaankaan haittaisi jos sitä pienissä määrin suhteessa hiekan kokonaismäärään veisi täältä mukanaan.
Muutakin ihmeteltävää muuten yksitoikkoisesta maisemasta toki löytyi. Siellä oli yksinäinen puu, jonka varjossa valkea yksisarvinen oli nukkumassa. Eläin oli nukahtanut odotettuaan kylliksi itselleen vapauttajaa, sillä jostain syystä eläin oli sidottu kaulastaan kiinni tuohon ainokaiseen puuhun ja eläin kuristuisi jos yrittäisi jövekkö tiehensä. Sen verran pitkä köysi kuitenkin oli, että yksisarvisen kelpasi kyllä vetää unia näin lämpimässä säässä. Vankeus ei tuntunut olevan vahingoksi sen unenlahjoille.
|
|
|
Post by iiris on Jul 2, 2006 12:17:04 GMT 3
*Paettuaan jo muutamia päiviä aavikolla, Lydia oli jo hyvin janoinen ja uuvuksissa. Askeleetkin haparoivat minne sattuivat, ja jalatkin tuntuivat etteivät kantaisi enää kauaan. Punahiuksinen nainen lysähti jalkojensa päälle, ja otti käsillänsä vasten maata, ettei hän menisi maaten, jolloin hän ei ehkä jaksaisi enää nousta. Hän roikotti päätänsä käsiensä välissä ja hengitti uupuneesti.
Hetken hengähdyttyään, hän nosti päänsä ja näki edessään puun, joka oli jonkun matkan päässä. Hän nousi ja lähti kävelemään kohti tuota puuta.*
((Olisi tullut enemmänkin tekstiä, mutta nyt pitää lähtee))
((jatkuu)) *Lydia katseli puun oksistoon, ja mietti että olisiko siellä mitään hedelmiä. Hän oli jo aika lähellä, ja huomasi että puun juurella makasi yksisarvinen, joka oli sidottu puuhun. Se saattoi olla kangastus, joten Lydia istahti puun juurelle, ilman mitään ihmettelyjä. Hän vielä katsoi Yksisarvisen suuntaan, ja hetken mielijohteesta kosketti tämän selkää, kokeillaakseen onko tuo jokin muu kuin pelkkä kangastus. Aika todelliselta tuntui, ja Lydia sanoi itsekseen ääneen, "Loistavaa, olen tulossa hulluksi keskellä aavikkoa", ja rojautti olkapäänsä alas.*
|
|
|
Post by dallan on Jul 4, 2006 0:54:47 GMT 3
Joku tuli lähemmäs. Yksisarvinen saattoi kuulla nuo äänet, jotka eivät olleet vain katkenneiden kasvinoksien lentoja aavikon tuulessa matkalla ei-minnekään. Ne olivat väsyneitä ääniä, joissa kaikui epätoivo. Joku tarvitsisi apua, mutta yksisarvisesta ei ollut häntä auttamaan. Se saattoi vain antaa sympatiansa tuolle kohtalolle. Eläimen sydäntä särki ettei siitä ollut pelastajaksi. Muuhun valkoisesta ei ollut. Se näkisi vielä pahoja unia tästä.
|
|
|
Post by iiris on Jul 4, 2006 1:03:45 GMT 3
((jatkuu)) *Lydia katseli puun oksistoon, ja mietti että olisiko siellä mitään hedelmiä. Hän oli jo aika lähellä, ja huomasi että puun juurella makasi yksisarvinen, joka oli sidottu puuhun. Se saattoi olla kangastus, joten Lydia istahti puun juurelle, ilman mitään ihmettelyjä. Hän vielä katsoi Yksisarvisen suuntaan, ja hetken mielijohteesta kosketti tämän selkää, kokeillaakseen onko tuo jokin muu kuin pelkkä kangastus. Aika todelliselta tuntui, ja Lydia sanoi itsekseen ääneen, "Loistavaa, olen tulossa hulluksi keskellä aavikkoa", ja rojautti olkapäänsä alas.*
|
|
|
Post by dallan on Jul 5, 2006 1:22:26 GMT 3
Yksisarvinen tuijotti tuota sille vierasta lähelle tullutta olentoa hieman hämillään, mutta tavallaan myös vihaiseen sävyyn. Vaikea noita tunteita sarvekkasta kuitenkin oli lukea, sillä tunteilla ei ollut juuri vaikutusta sen ulkoiseen olemukseen vaan ne saivat olla sisäisiä tai näkyivät vain niin pieninä eroina olemuksessa, että yksisarvisia ja niiden elekieltä huonosti tuntevalta ne todennäköisesti jäisivät huomaamatta tai ymmärtämättä.
"En toivoisi teidän edustavan ajattelultanne jotain sellaista, mikä oman sanankäyttötapamme mukaisesti tulee luokiteltuksi alueelle, jonka jäseniin liitetään hullun ominaisuus. Sarvekas puhui viljeli vaikeatajuisia lauseitaan aivan normaalia vauhtia ja sillä ei tuntunut olevan vaikeuksia niiden tuottamisessa tai ongelmia rakenteiden keksimisessä tai hahmottamisessa. "Tietenkin olen valmis tekemään parhaani tämän estämiseksi, mutta olisi tosiaan helpompi olla teille avuksi jos irrottaisitte minut ensin."
|
|
|
Post by iiris on Jul 5, 2006 20:14:18 GMT 3
*Lydia katsoi hetken ymmällään yksisarvista, koska sen sanat taisivat olla vähän vaikeita naisen ymmärrettäviksi, mutta tajusi kuitenkin sen että olento pyysi aukaisemaan köydet kaulastaan. Lydia otti sapellinsa esiin ja sahasi köyden poikki. Saatuaan köyden poikkki hän yritti aukaista hyvin kireälle laitettua solmua, joka aukesi hetken aikaa väänneltyään sitä. Lydia hieroi sormiansa sen jälkeen, ja katsoi ylös puuhun jos siellä olisi jotain syötävää.* ((Mikä puu se yleensäkin on?))
|
|
|
Post by dallan on Jul 6, 2006 11:45:07 GMT 3
*Puusta ei löytynyt mitään syömiskelpoista. Se oli monille tuntematonta lajia, jota paikalliset aavikon asukkaat sanoivat rautapuuksi. Rautapuu oli puulle hyvin kuvaava nimi, sillä puun runko oli kuin rautaa, sillä se oli niin luja, että sitä ei saisi tavallisella kirveellä edes kaadetuksi. Puu nousi pystysuorana ylöspäin. Puussa oli vain pari aivan poikittaissuoraa oksaa ja ei lainkaan lehtiä.
"Yksisarvisenmetsästäjät." *Yksisarvinen aloitti oman muminansa.* "Käyttivät jotain kaunista neitoaan minun nappaamiseksi ja hänen yrittäessään lähelle tilanne huvitti niin mielettömästi, että menetin keskittymiskykyni ja valppauteni, josta seurasi se, että olin pian keihäitä täynnä." *Sarvekas kokeili jalkojaan. Ne olivat pitkästä paikallaanolosta vielä jäykät ja vaativat hieman taivuttelua ja liikuttelua ennen kuin niillä käveltäisiin tältä paikalta pois.* "Olisivat edes saaneet onkia kaikki keihäänkärjet pois", *eläin vielä lisäsi sen oikeann kyljen ollen ilmeisen kipeä. Valkoinen oli kuitenkin jo täysin reiätön ja siinä ei näkynyt merkkiäkään pistohaavoista.*
"Sinulle minulle vielä tuntematon olento minä todella olen henkeni velkaa. Jos vain saatan tehdä jotain hyväksenne, niin sallithan minun tarjota apuani siinä." ((Nyt siitä puusta on tietoa siinä. Kiitoksia huomautuksesta.))
|
|
|
Post by iiris on Jul 6, 2006 21:10:21 GMT 3
*"Olen ihan vain Lydia, luulisin" hän sanoi ja maiskautti huuliaan. Ai että hänellä oli jano. Aavikko oli imenyt kaiken voiman häneltä. Yksisarvisella tuskin oli ruokaa tai vettä. "Voisit kai auttaa minua etsimään vettä. Se saattaa tosin olla hankalaa täällä" Lydia pyysi, ja hänen kurkkua alkoi kuivaamaan enemmän kun hän ajatteli vettä.* ((jos ei haittaa niin tein kuvan D`allanista ja Lydiasta, joka löytää myös galleriastani täällä)) i71.photobucket.com/albums/i130/sirkku90/lydiaDallan.jpg
|
|
|
Post by dallan on Jul 10, 2006 1:12:51 GMT 3
((Anteeksi, että kesti vastata.))
"Minä lienen D'allan. En oikein muista tarkkaan, mutta minulla on muistikuva, että se nimi olisi ollut sellainen." Yksisarvisen muisti kangerteli hieman ja sen täytyi uhrata tovi oman nimensä muistamiseen. Ei tuo ollut ihme, kun eläin ei juuri koskaan nimeään tarvinnut, vaikka saattoikin nimiin tottuneesta kuulostaa hieman erikoiselta.
Nopeasti sarvekas kuitenkin vaihtoi aihetta: "Miten te oikein olette päätyneet tänne aavikolle?" Yksisarvinen katseli Lydiaa ihmetellen. Tällainen olento oli hänelle vieras ja hänen löytämisensä hiekkamailta ihmetytti ja ruokki uroksen uteliaisuutta. D'allan antoi Lydian kertoa oman tarinansa jos oli siitä puhuakseen ennen kuin sanoi mitään vedestä.
"Vettä? Mistä sitä vettä löytäisi?" uros sanoi vasta tovin kuluttua katsoen enemmän totutusti kuin järkeään käyttäen ympärilleen silmiinkantamattomiin ulottuvaa kuumaa ja kuivaa erämaata, josta ei osunut pisaraakaan silmiin. Ehkä hiekankaivajalla olisi hieman vettä mukanaan. Hän ei edes tuntunut kiinnittävän läheiseen kaksikkoon huomiota. Koko kaveri ei tuntunut kovin normaalilta jos edes vaikutti elolliselta. Ehkä hänen oli vain hyvä saada jäädä rauhaan. "Lampia täällä ei ole lähellä. Maan alta ei löydä vettä helposti. Luonnossa sitä ei siis ole ja taivaalta sitä ei pitäisi aikoihin tulla." yksisarvinen kävi läpi tietonsa. "Mikä sitten neuvoksi?" D'allan sitten kysyi ääneen miettien tovin.
"Taikuus? Minä tosiaan osaan vähän sitä. En tosin ole harjoittanut sovellettua taikuutta vuosiin, mutta jotain muistan siitä joskus oppineeni." Jälleen pieni mietintätauko. "Miten sitä vettä luotiinkaan?" Samassa yksisarvinen otti muutaman askeleen taaksepäin keskittyen johonkin. Uroksella ei tuntunut olevan vaikeuksia muistaa, sillä sen liikkeet olivat moneen kertaan läpi käytyjä ja varmaotteisia ja niiden väleissä ei ollut mietintätaukoja. Kaikki meni kuin sataan kertaan harjoiteltu esitys. Sarvekkaan taianteko oli kovin eleetöntä. Se vain painoi päänsä alas ja keskittyi. Aivot tuossa tekivät töitä. Pään suonet kasvoivat hieman voimakkaan verentarpeen vuoksi ja vatsa liikkui ylös alas eläimen vetäessä ilmaa keuhkoihinsa voimakkain vedoin. Sydän löi kovaa ja yksisarvinen vain keskittyi sulkien pois mielestään kaiken muun paitsi tämän taian.
Lopulta kaikki oli ohi. Se pitkä puoliminuuttinen palkittiin taivaalta pudotessa jotain. Se oli pieni pisara ja osui suoraan yksisarvisen eteen. Sarvekkaan katse käväisi taivaassa, mutta painui nopeasti alas vesipisaraa katsomaan. Yksisarvinen sai vain tyrmistyä. Sen pettymys oli käsinkosketeltava. Maahan oli pudonnut pieni kivi, joka ei ollut juuri hiekanjyvää suurempi. Niitä oli tulossa lisää. Nyt olisi keksittävä nopeasti mitä tehdä.
((Tuo kuva on todella ihastuttava. Kiitos sen jakamisesta erittäin paljon. Jos sallit, niin laittaisin linkin siitä hahmoesittelyyni D'allanin kuvaksi.))
|
|
|
Post by iiris on Jul 10, 2006 16:39:27 GMT 3
((Jos välttämättä haluat niin saat))
*Lydia katseli toivoa täynnä yksisarvista, mutta liikahti vähän kauemmaksi, kun yksisarvinen keskittyi johonkin tiettyyn asiaan. Pienen pienen kiven pudottua yksisarvisen eteen, Lydia katseli pettyneenä kiveä. Veden saanti on kyllä kieltämättä hankalaa aavikolla. Hänkin katsoi miestä joka kaivoi hiekkaa mukaansa, mutta päätti hänkin jättää miehen rauhaan. Lydia katseli taivaalle. Siellä oli jotain outoa... Hän katsoi vasemmalla silmällänsä tarkemmin, ja näki että samanlaisia pikkukiviä oli tulossa satakuntia. Lydia nousi nopeasti ylös, vaikka se teki huonoa päälle, ja mietti mitä tehdä.*
|
|
|
Post by dallan on Jul 12, 2006 13:20:28 GMT 3
*Yksisarvinen tajusi heti, että kivet putoavat hengenvaarallisella nopeudella noin ylhäältä. Tässä ei siis olisi pitkään aikaa miettiä mitä tehdä. Hieman hätäisesti eläin yritti keksiä jotain tehtävää. Itsestään se ei niinkään piitannut, mutta uudesta ystävästään kylläkin. Hermostuneena yksisarvinen katseli taivaalle ja Lydiaa kohden, mutta ei keksinyt mitään. Epätoivoisena sarvekas vain loi Lydiaa kohden silmäyksen jos tällä olisi jokin idea. Jos sellaista ei olisi, niin yksisarvisen olisi pysäytettävä kivet sitten sillä viimeisellä keinolla.*
|
|
|
Post by iiris on Jul 12, 2006 22:12:50 GMT 3
*Jos Lydia lähtisi samantien, hän ehkä saattaisi päästä pakoon kiviä, mutta hän ei halunnut jättää D'allania kivien armoille. Lydia mietti päänsä puhki, mutta ei keksinyt mitään mikä auttaisi myös yksisarvista. "Voit unohtaa sen veden, jos osaat auttaa tässä" Lydia sanoi jo vähän toivonsa menettäneenä. Nyt olisi jo myöhäistä mennä yksinkin pakoon kiviä.*
|
|
|
Post by dallan on Jul 13, 2006 0:31:59 GMT 3
"Toki minä sinulle vettäkin etsin. Tämä kaikki on nimittäin minun syytäni" yksisarvinen lausahti nopeasti katsahtaen alati lähestyviä pieniä, mutta hengenvaarallisia kiviä. "Tulkaa tänne kivet" D'allan huudahti niille ikään kuin ne muka olisivat voineet kuulla. Olihan se erikoista, että kuin käskystä kivet muuttivat lentorataansa ja ne kaikki syöksyivät suoraan yksisarvista päin. Eläin hautautui kivikasaan, mutta yhdenkään kivistä ei olisi pitänyt osua Lydiaan.
Kasa ei liikkunut mihinkään. Se viesti vain siitä muistosta kuinka sarvekaaseen oli iskeytynyt joukko kiviä valtavalla voimalla aikaansaaden valtavan tömähdyksen. Yksisarvinen tuskin olisi elossa enää. Ei enää tuon jälkeen. Tai mistä sitä tiesi. Olihan eläin aiemmin kertonut tulleensa keihästetyksikin ja silti se oli oleskellut puuhun sidottuna aivan elollisena olentona.
Ihmeitä todella tuon olennon elämässä riitti, sillä kasan alla maannut yksisarvinen todella oli elossa. Se ei nyt ollut näkyvillä ja ei näyttänyt juuri liikkuvankaan, sillä pienet ja helposti siirrettävissä olevat kivet eivät juuri liikkuneet mitä nyt vaimea tuuli niitä siirteli. Eläimessä oli myös toinen erikoinen seikka sen epänormaalin vahingonsietokyvyn lisäksi: ne oli muuttunut kokonaan mustaksi. Tuo musta yksisarvinen makasi nyt tajuttomana kivien seassa niiden kokonaan peittämänä vielä tässä vaiheessa.
|
|
|
Post by iiris on Jul 13, 2006 12:47:44 GMT 3
*Lydia katsoi kauhuissaan kivikasaa. Hänen ei olisi sittenkään pitänyt tehdä sitä viimeistä pyyntöä. Hetken päästä hän tajusi alkaa kaivamaan D'allania pois kivikasasta, ja siirteli nopeasti molemmin käsin kiviä. Kiviä oli aika reilu määrä, ja jonkun aikaa kaivettuaan Lydia vihdoinkin sai vähäsen yksisarvista esiin, jonka turkki oli muuttunut mustaksi. Hän jatkoi vielä ripeämmin kaivamista, ja sai hetkisen kuluttua D'allanin kokonaan esiin. Lydia ei tiennyt että olisiko yksisarvinen enään elossa. Hän istui polviensa päällä ja katsoi väriä vaihtanutta D'allania.*
((saatan huomenaamulla keretä kirjoittaa, mutta lähden sitten maanantaiks asti korpeen))
|
|
|
Post by dallan on Jul 14, 2006 1:28:16 GMT 3
*Musta yksisarvinen oli hieman virkoamassa kivien siirtyessä sen päältä. Vaikka kasa kokonaisuudessaan oli painanut aika paljon, niin eläin ei tuntunut kärsineen vammoja sen painon seurauksena. Ehkä tuollainen ei enää kaiken jo tapahtuneen kummallisuuden jälkeen enää niin paljoa edes yllättänytkään. Hapen saanti sai mustan avaamaan silmiään hiukan. Eläin kuitenkin sulki ne nopeasti huomatessaan hieman kivistä jäänyttä pölyä kulkeutuvan noihin silmiin. Keski hetki räpytellessä tuo pöly pois ennen kuin tuosta silmien varsin epämiellyttävästä tunteesta päästiin eroon.
Tämäkin yksisarvinen oli sukupuoleltaan koiraspuolinen ja jonkin verran valkoisen näköinen (teetätettyjä ja muidenkin ystävällisten pelitovereiden tekemiä kuvia näistä olennoista on hahmoesittelyssä). Hieman hevosmaisempi tuo yksisarvinen oli ja sen sieraimet olivat hieman suuremmat. Nivelet olivat edelleen sorkkaeläimelle tyypillisemmän kokoiset.
Ympärillä ollut maasto sai yksisarvisen räpyttelemään silmiään lisää. Se katseli kysyvänä ympärilleen ja ei näyttänyt tietävän missä oikein oli. Seuraava kysyvä katse kävi mystisessä hiekankaivajassa, joka tämänkin eläimen silmiin näytti täysin maisemaan kuulumattomalta, mutta silti täysin merkityksettömältä. Lopulta yksisarvinen jäi seisaalleen jo päästyään tuijottamaan kyborgia.* "Sinä olit Lydia eikä niin? Veljeni sanoi minulle jotain sellaista. Sitten minun oli määrä etsiä teille vettäkin?" Pieni tauko ja jälleen vilkaisu ympärille. "Mutta miksi minä olen tällaisessa paikassa? En tunne teitä ja tämä paikka on minulle vielä teitäkin vieraampi. Miten ikinä minun olisi edes tarkoitus päästä kotiini näiltä mailta?"
((Pieni viive ei haittaa mitään varsinkin kun itse olen normaalistikin aika hidas kirjoittamaan vuorojani.))
|
|