|
Post by spyrre on Apr 19, 2020 13:45:49 GMT 3
Elara ei varmasti ollut odottanutkaan mitään lämmintä vastaanottoa harpatessaan esille, mutta reaktio jonka tämä sai joukossa oli silti jotain, joka nosti hänen niskavillansa pystyyn. Se ei ollut rosvojen määrä vaan elkeet sekä näiden taustalla häälyvä hurja hahmo joka toi mukanaan epäluuloa ja kylmiä väreitä selkärankaan. Tämä ei selvästikään ollut mikään tavallinen rosvojoukko... tietyllä tavalla nämä eivät käyttäytyneet edes kuin ihmiset, kukaties uhrinsa päällä seisovaa järkälemäistä naista lukuunottamatta. Tämä oli karmivaa, mutta sai hänet puristamaan keihään tiukemmin käsiinsä kun verenhimoisesti kärkkyvä joukko alkoi edetä johtajansa käskystä. Hän valmistautui jo kun toinen ääni kajahti hänen tuntumastaan. Elaran ei tarvinnut edes katsoa kunnolla tunnistaakseen Galdaniksen uhmakkaan äänen. Oli totta ettei hän ollut olettanut miehen olevan laatua joka pakenisi yhteenottoa, ei varsinkaan sen jälkeen kun tämä oli juossut epäröimättä hänen mukanaan metsän läpi, mutta oli silti pieni helpotus kuulla tämän jämäkkä julistus. Se kirvoitti hiljaisen henkäisyn haltianverisenkin kurkusta mutta synkeää rosvojoukkoa tämä ei hetkahduttanut. Näiden johtaja ei selvästikään ollut tyytyväinen käänteeseen, mutta ainoa mitä se sai aikaan oli entistä hurjemman komennon tappaa... ja muuta ei tarvittukaan kun pahaenteinen joukko villiintyi kuin vesikauhuiset pedot.
Kun miesjoukko rynnisti päin epäinhimillisen mielipuolisesti ulvoen säpsähti Elara väkisinkin, mutta ärähti kokosi itsensä nopeasti. Puolihaltian olemus kiristyi ja hän haki jämäkämmän asennon keihäänsä takana kuin tottumuksesta, antaessaan vihollisten tulla itse lähemmäs. Näitä oli monta, mutta yksikään ei tuntunut edes harkitsevan tekojaan sokean verenhimonsa vallassa. Outo häivähdys epätoivoa tässä hulluudessa sai epäröimään silmänräpäyksen, mutta sen enempään hänellä ei rehellisesti ollut varaa. "Me varoitimme!" Elara ärähti suureksi osaksi itselleen metelin lomasta ja harppasi sitten ensimmäisenä kimppuun rynnistävää rosvoa vastaan. Aavistus vihjasi että hänen tuskin tarvitsi murehtia Galdaniksesta ja tämän pärjäämisestä... hän oli kyllä tunnistanut soturin elkeet aikaisemminkin, puhumattakaan tietyistä muista seikoista. Sen sijaan nainen keskittyi keihääseensä. Terä iskeytyi voimakkaalla, harjoitellulla survaisulla ensimmäisen miehen vatsaan ja viskasi tämän ulvahtaen maahan samalla kun toinen sai kovan iskun kasvoihinsa keihään varresta. Nainen kiskaisi aseensa irti kiemurtelevasta rosvosta ja harppasi taaksepäin vetääkseen terän taas eteensä, mutta joukko hyökkäsi kuin susilauma. Hän ärähti kun miekka kolahti hänen panssariinsa ja irvisti, huitaisten hyökkääjänsä kauemmas. Tämä horjui mutta ei kaatunut, suoden Elaralle kuitenkin tilaisuuden parantaa asemaansa. Nainen käännähti taas keihäineen kohti seuraavaa hyökkääjää, yrittäen rivakasti arvioida tilannetta.
|
|
|
Post by submarine on Apr 20, 2020 1:55:36 GMT 3
Miehet tulivat ulvoen ja karjuen. Verenhimoinen mielipuolisuus ajoi heitä ja heidän silmänsä ammottivat suurina ja valkoisina. He läähättivät ja huohottivat ja kompuroivat kuin huumatut. Silmänräpäyksen ajan Galdanis muisti paikallisten taikauskoiset kertomukset ihmissusista ja siitä, miten ne käyttäytyivät ihmisinäkin kuin pedot, miten mikään valheellinen naamio ei pystynyt piilottamaan niiden verenhimoa. Kukaties hän olisi miettinyt moisten taikauskojen paikkansapitävyyttä nyt tarkemminkin, mutta aikaa ei ollut. Vihollisia oli monta, eikä ollut mitään epäilystä, etteivätkö he aikoneet surmata häntä. Hän ei pelännyt, mutta tuo yksinkertainen tosiseikka keskitti hänen koko olemuksensa, koko tahtonsa yhteen pisteeseen ja hetkeen.
Murhamiehet ryntäsivät haltiaa kohti. Viimeisellä hetkellä Galdanis yhtäkkiä huudahti ja astui eteenpäin, kuin iskeäkseen heitä vasten. Mutta ennen kuin hän edes kosketti näitä, etummaiset miehet lakosivat hänen tieltään kuin hengiltä lyötyinä. He vaikersivat ja kaatuivat maahan, kynsivät silmiään kuin ne olisivat olleet tulessa. Miehet ensimmäisten takana kompuroivat tovereihinsa, huusivat vihaisesti ja tönivät näitä pois tieltään. Mutta heidän raivostaan huolimatta hyökkäyksen kärki oli murtunut - eikä Galdanis jäänyt odottamaan, että he löytäisivät sen uudelleen.
Galdanis huudahti uudelleen ja loikkasi eteenpäin. Hänen lyhyt, ihmisten rinnalla kevyttekoinen ruumiinsa ei tuntunut tarkoittavan mitään, kun hän syöksähti heitä päin miekkansa välähtäessä kuunvalossa. Yksi miehistä kaatui ulvahtaen sen tieltä ja hän iski puolelta toiselle, jakaen uusia iskuja kaikille muillekin, jotka vain tavoittelivat häntä. Miehet karjuivat ja ärähtelivät, yrittivät levittäytyä. Yksi heistä livahti haltian taakse ja iski murhaavan lyönnin hartiansa takaa. Viime hetkellä hän käännähti ympäri ja pyöräytti kirveen pois nopealla, välähtävällä torjunnalla. Seuraava liike upotti terän miehen rintaan.
Rosvot lakosivat puolin ja toisin. Äkkiä hullujen hurttien raivo ei tuntunut enää minkään väärtiltä lujan tahdon ja teräksen edessä; mitäpä vesikauhuisinkaan koiralauma oli todellisten petojen edessä, jos ne eivät voineet luottaa määräänsä?
|
|
|
Post by spyrre on Apr 20, 2020 12:49:38 GMT 3
Yhteenotto oli nopea ja raju. Elara piti asemansa keihäänsä takana keskittyen noudattamaan oppejaan parhaansa mukaan, mutta tämä oli helpommin sanottu kuin tehty kaaoksen keskellä jossa viholliset eivät toimineet minkään soturilogiikan mukaan. Yksi ryntäsi villisti huutaen lähes itse hänen teräänsä samaan aikaan kun useat muut tekivät saman eri suunnilta kun hän vielä kiskoi asettaan irti korisevasta ja verta sylkevästä ruhosta. Siltikin päänsä pitäminen suunnilleen kylmänä selvästi vei pidemmän päälle voiton petomaisesta laumasta. Nainen käytti keihäänsä vartta siinä missä terääkin sekä valppaita väistöliikkeitä navigoidessaan hyökkääjien lomassa ja kaatoi useita mielettömänä ryntääviä miehiä ennen kuin nämä pääsivät lähellekään vaikka joukossa oli joitain onnekkaampiakin. Kaikeksi onneksi hänen panssarinsa kesti harkitsemattomat iskut ja keihään pitkä varsi antoi tilaa, mutta siitäkin huolimatta että jotkut niistä humahtivat ohi liiankin lähellä hänen paljaita kasvojaan. Elara kirosi ja harppasi taaksepäin iskien panssarihansikkaallaan lujan nyrkin rosvon leukaan lähettäen tämän kompuroimaan ennen kuin upotti keihäänsä lopullisesti tämän sisuksiin.
Olivat rosvot kuinka mielipuolisia tahansa, näiden raivo hiipui väkisinkin kun lukumäärä ei riittänyt loputtomiin. Elara potkaisi jaloissaan kiemurtelevan ruhon kauemmas ja heilautti puuskuttaen keihäänsä taas valmiiksi. Terävä katse pyyhkäisi taistelutantereen poikki. Galdanis oli selvästi ollut myös menestyksekäs omalla tahollaan ja puolihaltia räpäytti silmiään vaikuttuneena, ennen kuin käänsi rivakasti huomionsa kohti suurta hahmoa kaiken takana. "En tiedä mitä olit tehnyt tälle väellesi sinä kirottu noita, mutta sille tehdään nyt loppu!" Nainen ärähti harpaten sitten uhmakkaan määrätietoisesti liikkeelle panssaroidun hahmon suuntaan. Oli tämä viisasta tai ei, sitä ei selvästikään jääty miettimään. "Pelkäätkö kohdata meidät itse nyt kun rosvosi eivät ole välissä? Lakkaa piilottelu ja ala tulla jos rohkenet!"
|
|
|
Post by submarine on Apr 21, 2020 4:40:43 GMT 3
Galdanis astui eteenpäin siinä missä Elarakin, kuoleman ja hävityksen ylitse, kohtaamaan viimeisen vastustajan joka vielä pystyi vastarintaan. Hänen kimppuunsa rynnistäneet rosvot lojuivat siellä täällä, joko kuolevina tai murrettuina. Hän ei uhrannut heille ajatustakaan, ei edes yhtä ylimääräistä silmäystä. Kuolema ja veri olivat keskittäneet hänen mieltään entisestään, ja nyt hän oli kuin terä suoraan vihollisen sydäntä kohti. "Voit kävellä pois tai käydä eteen. Mutta tee valintasi, sillä muuten minä otan sen sinulta!" haltia huudahti, säestäen Elaran uhmakkaita sanoja. Hän kohotti miekkaansa päänsä ylle ja heilautti sitä laajassa kaaressa, pirskottaen punaista verta kuun valaisemaan maahan. Hänen miekkansa kohosi uhmakkaana ja tuimana, julistaen haastetta ja tuhoa. Hänen kovettunut katseensa ei poikennut hetkeksikään rosvoja käskeneestä naisesta, kun hän liikkui Elaran rinnalla.
Synkkä nainen päästi ilmoille kolkon naurun, joka kuulosti enemmänkin mielipuoliselta kuin huvittuneelta. Pakonomaisen, kylmän käkätyksen. "Te tulette kuolemaan kauheammalla tavalla kuin yksikään noista koirista! Kukaan ei asetu tiellemme ja selviä siitä! Tässä maassa ei ole niin syvää koloa, että pystyisitte piiloutumaan kostolta!" tämä ärähti ilmoille. Galdanis kuuli naisen äänessä hulluuden ja vimman, ja hänen miekkansa seisahtui uuden kuoleman edellä. Mutta tämä ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen kaksikkoa kohti. Raskas tappara roikkui veltosti tämän kädessä. Äkkiä nainen liikahti, mutta ei heitä kohti. Tämä astui sivuun maahan polkemansa nuorukaisen yltä ja loi sotureihin mielipuolisen tuijotuksen. "Siinä on suupalanne. Nauttikaa voitostanne, pienet sankarit! Tulette katumaan viimeiseen hengenvetoonne sitä hetkeä, kun tohditte kohottaa kätenne meitä vastaan!" tämä karjaisi.
Seuraavassa hetkessä nainen käännähti ympäri ja rynnisti kohti metsän pimeitä syövereitä. Tämä oli nopea, se oli myönnettävä - nopea kokoisekseen ja nopea muutenkin. Ainoastaan välittömät toimet ja nopeat jalat olisivat voineet tälle mitään nyt...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 21, 2020 12:58:01 GMT 3
Haltiaverinen soturi lähestyi viimeistä, varmasti vaarallisinta vastustajaa valppaana ja varuillaan, mutta epäröimättä. Viimeinen rosvo oli selvästi harkitumpi kuin alaisensa mutta tässäkin oli omituinen vimmainen ilmapiiri kun tämä katseli lähestyviä uhmaajiaan. Elara alleviivasi Galdaniksen vaatimusta omalla verentahrimalla keihäänterällään joka seurasi vääjäämättä panssaroidun päällikön liikkeitä kunnes tämä äkkiä päästi vähintään mielipuolisen naurun. Elara hidasti epäluuloisena, terävöityen odottaessaan hyökkäystä... jota ei kuitenkaan tullut.
Suippokorvainen nainen oli juuri aikeissa ärähtää jotain heidän saamilleen uhkauksille kun kookas hahmo äkkiä harppasi sivuun saaliinsa yltä ja käännähti ympäri. Tämä tuli suurempana yllätyksenä kuin kimppuun ryntääminen olisi ollut, eikä Elara voinut olla seisahtumatta hetkeksi häkeltyneenä silmiään räpäyttäen. "Hei! Mitä kirottua--! Älä luulekaan--!" töksäytettiin samalla kun hän otti rivakan, vaistomaisen askelen pakenevan naisen perään ennen kuin kuitenkin epäröi. Olisi rosvo ollut mahdollista ryntäillä vielä kiinni tai ei, tämän perään pimeään metsään ryntääminen tuskin olisi ollut viisasta, siitäkin huolimatta että hän oli tehnyt tämän jo aiemmin avunhuutojen ajamana. Nyt hätyytetty nuorukainen oli kuitenkin jätetty rauhaan. "Pelkurimainen rakki!" Elara tyytyi lopulta sihahtamaan suoden murhaavan katseen rosvon jälkeen.
Vaikutti siltä että yhteenotto oli saanut ratkaisunsa. Haltiaverinen nainen heitti uuden punnitsevan katseen tantereeseen ennen kuin laski keihäänsä sivulleen ja soi vaiteliaan soturimaisen nyökkäyksen Galdanikselle. Sitten hän astahti rivakasti kohti maahan viskattua nuorukaista ja kumartui tämän puoleen. "Oletko kunnossa? Pääsetkö ylös? Ehtivätkö ne tehdä jotain?" nainen tiedusteli huolestuneesti arvioidessaan tätä katseellaan, ennen kuin ojensi kätensä auttaakseen tätä ylös. Kuka nuorukainen ikinä olikaan, tämä oli selvästi pelastunut hyvin täpärästi.
|
|
|
Post by submarine on Apr 23, 2020 1:07:50 GMT 3
Galdanis jännittyi jo ryntäämään pakenevan rosvon perään, mutta seisahtui heti ensiaskeleellaan. Hän loi tuiman, vaitonaisen silmäyksen tämän perään, ennen kuin puisteli veristä miekkaansa. Huotra oli jäänyt leiriin, joten hän tyytyi kohottamaan sen hartialleen. Enempää verta ei juuri nyt tarvittu. Haltia vastasi Elaran nyökkäykseen. Sitten hän pyyhkäisi hopeisia hiuksiaan kädellään ja päästi ilmoille oudon, kaikuvan vihellyksen - kuin se olisi riittänyt päätökseksi tälle kaikelle. Ja niine hyvineen häkin astui maahan sorretun nuorukaisen luokse.
Jo kaukaa oli helppo nähdä, että kyseessä tosiaan oli nuorukainen - eikä todellakaan mikään suuri soturi. Galdanis loi tähän pitkällisen katseen, yritti muistaa ihmisten ikiä ja asian vaikutusta heidän kasvoihinsa. Mutta ihmiset olivat kaikki karkeita petoja, eikä hän ollut vieläkään oppinut erottelemaan heitä turhan tarkkaan. Joka tapauksessa mies oli nuori; parrasta ei näkynyt jälkeäkään eikä yksikään uurre tai päivettymä tahrinut hänen kasvojaan. Uhkarohkea olisi väittänyt häntä kukaties enemmänkin pojaksi kuin edes mieheksi. Kapeat hartiat, heikko leuka, korkeahko ääni.
Olipa mikä oli, ei nuorukainen ollut nähtävästi kärsinyt hirvittävää vahinkoa. Hän yski ja ähisi, ja jo ennen Elaran kysymystä hän yritti rämpiä jaloilleen. Ojennettu käsi kelpasi hänelle silti selvästi oikein hyvin. Galdaniksen silmät erottivat teräksen välkkeen kuunvalossa; nuorukaisella oli ollut miekka, mutta se oli paiskattu surutta syrjään. Verta sen terällä ei ainakaan ollut. "Minä... kiitos, matkalaiset! Ne kurjat yllättivät minut! Yritin paeta, vedin jopa miekkani, mutta ne kävivät päälleni julmalla ylivoimalla! Olisin varmasti ollut tuhon oma jos ette olisi sattuneet paikalle!" nuorukainen ylisti kovaan ääneen samalla kun kiskoi itsensä käden avustuksella pystyyn. "Minä... minun nimeni on Valen. Olen... vain matkalainen. Huhhuh, se oli täpärällä!" tämä jatkoi, puistellen itseään pyörällä päästään.
Jostakin metsän pimennosta karkasi äkkiä kammottava, verta hyytävä rääkäisy. Se lähti selvästi naisesta, ja nopealla arviolla siinä oli samankaltaista sointua kuin äskeisessä, paenneessa roistossa. Se myös katkesi kammottavan lopullisesti ja nopeasti. Galdanis katsahti metsään, ennen kuin kohotti miekkansa tarkasteltavaksi kuunvaloon. "Viimeinenkin piinaajistasi on langennut. Ole rauhassa, sillä tänään kohtalon varjo lankesi heihin", haltia lausui varsin tuimasti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 23, 2020 14:03:32 GMT 3
Näytti siltä että kokemastaan höykytyksestä huolimatta nuorukainen oli lähestulkoon vahingoittumaton. Elara hengähti hieman itsekseen ja auttoi tämän jaloilleen, jääden kulmiaan kurtistaen kuuntelemaan tämän selitystä. "Osuimme sitten paikalle juuri ajoissa. Vaikka olisi tietysti voinut toivoa että hieman aikaisemminkin" hän totesi, kuulostaen hieman synkeältä viimeisen lauseensa kohdalla. Joka tapauksessa nainen nyökkäsi esittäytymiselle.
"Onneksi pystyit pitämään puolesi tähän saakka, Valen. Minä olen Elara ja hän on Galdanis" Elara vastasi puolestaan heilauttaen kättään haltiamiehenkin suuntaan, mutta mahdolliset jatkoaikeet katkaisi nopeasti metsästä kuuluva vertahyytävä rääkäisy. Tämä sai naisenkin säpsähtämään ja tarraamaan keihääseensä uudemman kerran. Tosin nopeasti hän laittoi merkille Galdaniksen tyynen olemuksen, joka epäilemättä loksautti monta palaa kohdalleen. Elara katsahti miestä kohottaen aavistuksen kulmiaan enemmän kaiketi varmistuksena epäilyilleen kuin kysymyksenä, päästäen sitten jännityksensä purkautumaan pienenä puuskahduksena. Hän oli hetkeksi lähes unohtanut koko aarnikotkan taistelunsa tuokseessa, mutta nyt oli kaiketi melko helppo arvata mitä tämä puuhasi parhaillaan... "...no, ainakaan sitä konnaa ei tarvitse sitten miettiä enempää. Hyvä. Vaikea ainakaan sääliä häntä tippaakaan. Kuka piru se lienikään" suippokorvainen nainen tuhahti laskien keihäänsä perän taas maahan ennen kuin silmäsi Valenia. "Ah, älä huoli. Hänellä on... toveri metsässä. Selvästikin hoiti hommamme loppuun."
Elara tasasi olemustaan hetken, suoden mietteliään, varautuneen katseen ympärilleen verentahrimalla aukiolla kunnes harppasi uudestaan lähimmän maassa makaavan hahmon tuntumaan. Nainen tarkasteli tätä pimeässä siristellen tyrkäten miehen sitten ympäri keihäänsä varrella ja kumartui katsomaan tarkemmin. "Nämä eivät olleet tavallisia rosvoja. Kävivätkö ne vain kimppuusi? Onko sinulla aavistustakaan mistä ne tulivat? Tai mitä ne halusivat?" Elara tiedusteli olkapäänsä yli Valenilta kiroten sitten ääneen. "...tietysti jätin lamppuni leiriin. Vaikea sanoa näistä piruista mitään pimeässä..." hän jupisi, yrittäen kuitenkin käydä pintapuolisesti ruhoa läpi ottaakseen tästä edes jotain selkoa. Näiden käytös ja olemus vaivasivat häntä ja pahasti... ja vahva aavistus kertoi ettei näiden päälliköstäkään saisi ainakaan irti enää yhtään mitään.
|
|
|
Post by submarine on Apr 24, 2020 2:35:19 GMT 3
Nuorukainen, Valen, vaikutti vähintäänkin häkeltyneeltä ja hämmentyneeltä sekä äkillisestä pelastumisestaan, että kaksikon rivakoista otteista. Hän haparoi jotakin sanoja, kunnes Elaran kysymykset saivat hänet havahtumaan ja tavoittelemaan jotakin vastausta. "En... en tiedä! He hyökkäsivät kimppuuni ja yllättivät minut ennen kuin ehdin edes vaatia jotakin selitystä! Kuvitelkaa, minua kyllä varoitettiin kaikenlaisista hirviöistä ja pahoista voimista, mutta että kanssaihmisetkin käyvät päälle kuin jotkin pedot!" tämä päivitteli ja valitti kovaan, tyrmistyneeseen ääneen. "Jos puheesi kohoaa noin, saat hirviöt ja pahuudetkin", Galdanis töksäytti äkkiarvaamatta nuorukaiselle, samalla kun astui lähemmäs tätä ja Elaraa. Suorasukaiset sanat saivat Valenin vaikenemaan. Hän jäi silmäilemään haltiaa epävarmasti ja vaiti niille sijoilleen, kuin olisi yrittänyt keksiä jotakin asianmukaista vastausta. Sellaista ei tainnut olla, ja hän osasi vain silmäillä vaiti sivusta, kun kaksikko tutki rosvojen ruumiita.
Galdanis päästi mietteliään huminan vastaukseksi Elaran murheisiin lampusta, ja veti sitten maassa lojuvan miehen hihan sivuun miekkansa kärjellä. Haltian silmät olivat selvästi havainneet kuunvalossakin jotakin, mitä toinen ei ollut nähnyt. "Tuo ei muistuta tavallista... merkkiä", hän totesi, hapuillen ilmeisesti itselleen vieraan sanan kanssa. Hänen miekkansa kärki osoitti kohti miehen kädessä häämöttävää merkkiä. Pimeydessä sitä oli melkein mahdotonta erottaa, mutta se näytti siltikin joltakin oudolta tunnukselta. Kaksi rengasta, kuin kahleet, joita yhdisti ketju. Galdanis tuli vetäneeksi myös toisen miehen hihan sivuun, ja toden totta. Samassa paikassa, kyynärvarren sisäpuolella, häämötti samanlainen merkki.
"Tuota... onko teidän leirinne jossakin täällä? En... en halua katsoa josko jokin hirviö tosiaan tulee paikalle! Minun... viittani on vasta juuri leikattu, enkä ole koskaan liikkunut täällä päinkään. Liikeneekö teiltä yösijaa?" Valen hapuili sivummalta. Haltian sanat olivat selvästi tehneet tähän vaikutuksen... tavalla tai toisella. "... minulla ei kyllä ole millä maksaa, mutta olisin kiitollinen!" nuorukainen vielä vakuutti.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 24, 2020 14:37:39 GMT 3
Ikävä kyllä Valen ei osannut kertoa hyökkääjistä sen enempää kuin mitä oli ilmeistä, mutta Elara ei toisaalta ollut yllättynyt. Raivohullut rosvot eivät näyttäneet siltä että olisivat selitelleet yhtään mitään väijyttäessään matkalaisia... kysymyksiä tämä silti herätti. Hän havahtui vilkaisemaan taakseen kuullessaan nuorukaisen ja Galdaniksen lyhyen sananvaihdon ja päätyi itsekin lähinnä myhähtämään moiselle. "No. Juuri nyt tuskin on hätää, mutta parempi pitää silti pienempää suuta" hän kannatti, kaiketi yrittäen hieman pehmentää töksähtävää kommenttia ennen kuin kääntyi taas ruumiin puoleen. Nuorukainen oli selvästi tolaltaan, ymmärrettävästi, mutta kunnossa ja tätä ehtisi kysellä enemmän kohta...
Suippokorvainen jupisi turhautuneena ruumiin äärellä, onnistumatta löytämään tästä rehellisesti paljoakaan mikä olisi erottanut tämän tavallisesta ryöväristä. Kuitenkin Galdaniksen terävä katse havaitsi pian jotain ja sai hänetkin valpastumaan. Elara rypisti kulmiaan ja päästi pienen yllättyneen äännähdyksen kun havaitsi mitä rosvon käsivarresta paljastui. "Onko se... tatuointi? Kahleet?" nainen kummasteli epäluuloisena. Samanlainen löytyi toiseltakin, eikä ollut hankala uumoilla että tämä saattoi päteä muidenkin rosvojen suhteen. Ei sillä, että se olisi suoraan kertonut mitään. "Ehkä se on jokin... joukkion tunnus. Tuo on kyllä melko outo valinta sellaiseksi. En kyllä tiedä mikä muukaan se olisi."
Valen oli käymässä jälleen levottomaksi taustalla ja keskeytti heidän pohdintansa. Elara räpäytti hieman silmiään muistaessaan jälleen tilanteen ja suoristautui, kääntyen taas nuorukaisen suuntaan. Tämän huolessa oli kyllä perää ja nainen nyökkäsi heilauttaen keihästään metsän suuntaan. "Niin, varmasti viisainta olla jäämättä tänne pimeään liian pitkäksi aikaa. Leiri on tuolla päin. Riippuu kaiketi Galdaniksesta, minäkin olen jo hänen vieraanaan" nainen totesi vieden keihäänsä takaisin olalleen ja katsahtaen uudemman kerran haltiamiestä. Kysymyksiä oli varmasti paljon, mutta tämä tuskin oli paras paikka niihin.
|
|
|
Post by submarine on Apr 25, 2020 17:14:03 GMT 3
Nuori Valen jäi pälyilemään Galdanista epäluuloisen toiveikkaasti, melkein kuin olisi pelännyt tulevansa saman tien torjutuksi ja häädetyksi takaisin oman onnensa nojaan pimeyteen. Galdanis puolestaan vastasi mokomaan aavistuksen yllättyneellä, hankalalla vilkaisulla. Kohtelias ja muodollinen kysymys tuntui saavan hänessä aikaan jonkinlaista epämääräistä kiusaantuneisuutta. Syystä tai toisesta hän ei edes vastannut heti, vaan silmäili vielä hetken vaiti ruumiita, kuin olisi jopa harkinnut asiaa vakavasti, ennen kuin päästi jokseenkin oudon äänen ja nyökkäsi. "... en jättäisi matkalaista tuhoutumaan. Kävelkäämme sinne. Kuolemaa on nähty jo tarpeeksi tälle yölle", haltia vastasi lopulta jäykänpuoleisesti. Niine hyvineen Galdanis astui pois ruumiiden luota ja suuntasi itse takaisin metsän pimeyteen, suuntaan jossa leiri odottaisi. Hänellä tuntui olevan äkkiä melkeinpä kiire... tai kukaties enemmänkin halu olla jäämättä keskustelemaan asiasta sen enempää.
Jos Valen koki tässä kaikessa olevan jotakin outoa, ei hän varsinaisesti ainakaan jäänyt murehtimaan sitä. Nuorukainen katsahti haltian perään, ennen kuin yskäisi jonkin kiitoksen ja harppasi liikkeelle. "Kiitos paljon! Oletteko te kokeneita matkalaisia? Jotakin... seikkailijoita? Teiltä ei mennyt kuin silmänräpäys noiden korstojen kurittamiseen! Huitaisu vain ja oppivat tavoille!" hän hapuili selvästi vaikuttuneena ja innostuneena. Ei kaiketi ollut lopulta suurikaan ihme, että nuori ja kokematon matkalainen katsoi henkensä pelastajia jo suoran ihailevasti...
|
|
|
Post by spyrre on Apr 25, 2020 19:34:21 GMT 3
Galdanis tuntui empivän kysymyksen edessä ja Elara kohotti vaivihkaa kulmiaan tälle. Vaikka hän ei ollutkaan varma syystä nainen ei hoputtanut kun mies pähkäili asiaa tarkkaan ennen kuin vastasi. Kaiketi edes toinen ei ollut halukas jättämään retuutettua Valenia omilleen metsään viivyttelystä huolimatta, sen sijaan toisella näytti olevan lähes kiire eteenpäin. Elara raaputti niskaansa itsekin hieman hämillään mutta nyökkäsi silti helpottuneempana. Muiden suunnatessa kohti leiriä loi Elarakin viimeisen katseen kovia kokeneeseen aukioon ja tätä peittäviin ruumiisiin sekä puiden lomaan näiden ympärillä ennen kuin harppoi perään, huomattavasti vähemmällä kiireellä kuin aiemmin. Mieltä vaivasi monikin asia, ja ajatus nuotion valosta rohkaisi kieltämättä melkoisesti juuri nyt.
Valenin innostuneet kysymykset rikkoivat epämääräisen hiljaisuuden nopeasti. Haltiaverinen nainen naurahti hieman kiusallisesti mutta ei rehellisesti tuntunut olevan suoranaisen pahoillaan tästä. "Älä siitä huoli! Aavistelinkin että jotain on vialla, olin näköjään oikeassa. Hyvä kaiketi että en pitänyt kiirettä päivällä" hän tokaisi ravistellessaan ohimennen keihäänsä terää. Silti hänkin epäröi aavistuksen vastatessaan. "No... en ehkä ole ollut suoranaisesti tien päällä niin kauaa, mutta... aivan tarpeeksi että pärjään muutamalle ryövärille tai muulle pahalaiselle! Nehän tulivat kimppuun edes katsomatta, ei ollut kovin vaikeaa seivästää niitä siihen. Silloin kannattaa itse pitää päänsä kylmänä" Elara jutusteli yrittäen kaiketi itsekin keventää tunnelmaa. "Ainakaan ei tarvitse murehtia siitä että ne tulisivat takaisin, jokainen makaa kuolleena kuten ansaitsevatkin. Mitä väkeä sitten olivatkaan. En ole koskaan nähnyt väkeä noin sekopäisinä. Kukaties pitäisi yrittää etsiä sen johtajan ruumis huomenna... vaikka siinä tuskin on enää paljoakaan nähtävää vaikka se löytyisikin vielä." Nainen puuskahti heittäen vilkaisun Galdanikseenkin. Oli helppo aavistella että tämän aarnikotka saattaisi hyvinkin tehdä ruumiista selvää jälkeä...
|
|
|
Post by submarine on Apr 26, 2020 8:17:31 GMT 3
Galdanis ei ilmeisesti nähnyt tarpeelliseksi vastata mitään sen ihmeellisempää muiden sikäli täysin asiallisiin ja oikeisiin arvioihin. Hän harppoi puiden halki ketterästi ja hiljaa, etsien leirin valonkajoa.Matka metsän läpi ei ollut lopulta pitkä, edes kävellen ja ilman elämän tai kuoleman kiirettä, eikä nuotion loimua ollut vaikea löytää puiden lomasta. Valen seurasi kaksikkoa vaitonaisessa, aavistuksen hankalassa kunnioituksessa, kuin ainakin joku joka oli jo lähtökohtaisesti henkensä velkaa seuralaisilleen - sekä saanut heti kättelyssä osoituksen, että hänellä tuskin olisi mitään käytännön mahdollisuutta maksaa sitä takaisin. Mukana taisi olla myös aimo annos nuorukaisen ihailua kokeneempia, taitavampia sotureita kohtaan. Galdanis astui leiriin kaikessa hiljaisuudessa, yhtälailla vaitonaisena ja vakavana kuin tähänkin asti. Hän heitti muutaman oksan matalaksi käyneeseen tuleen, ennen kuin istui takaisin siihen mistä oli jokin aika sitten noussutkin. Hänen kätensä löysivät nopeasti liinan, jolla pyyhkiä miekan terään takertunut veri pois; kaikesta päätellen haltia oli varsin tunnollinen aseensa suhteen. Oli syytäkin, sillä veri ruostuttaisi sitä armotta jos saisi tilaisuuden.
Valen astui leiriin ympärilleen vilkuillen ja varuillaan, kuin yrittäen arvioida mihin saisi astua tai istua. Järjestelyt olivat kuitenkin lopulta varsin yksinkertaisia, ja hän istui vain toiselle puolelle tulta, asetellen vähät kantamuksensa huolellisesti sivuun. "Olen kyllä oikeasti kiitollinen. Minulla ei oikein ole millä korvata tuota äskeistä tai tätä vieraanvaraisuutta, mutta... olen kyllä silti kiitollinen!" nuorukainen vakuutteli parhaansa mukaan, kuten ainakin joku joka pelkäsi vaikuttavansa kiittämättömältä sankareilleen. Vasta aavistuksen viiveellä hän tuntui tajuavan, miten kylmäksi yö oli käynyt, etenkin hänen maassa pyöritellylle ja rehellisesti suhteellisen ruipelolle varrelleen. Nuorukainen kohotti kätensä tulen lämpöön ja pälyili vuoroin kumpaakin soturia
Galdanis, joka oli jo uppoutunut aseensa hoitamiseen kuin ei olisi edes halunnut kiinnittää tähän kaikkeen sen enempää huomiota, kohotti katseensa työstään vain vaivoin ja innottomasti. Sitä seurasi jokseenkin pakotettu, kömpelö nyökkäys. "Minun... matala majani on teidän matala majanne", haltia totesi selkeästi ulkoa opetellun korulauseen... joka tuskin ainakaan millään tapaa sai nuorukaisen tuntemaan olonsa rennommaksi.
|
|
|
Post by spyrre on Apr 26, 2020 13:11:31 GMT 3
Elara päästi itsekseen vaitonaisen huokaisun kun joukko viimein astui metsästä takaisin pieneen leiriin. Koko välikohtaus tuskin oli kestänyt kovinkaan kauaa mutta siltikin nuotion valo sekä lämpö olivat hyvin tervetulleita hänellekin. "Mokomat pirulaiset. Hyvä kun hädintuskin ehtii istua kaiken tarpomisen jälkeen" suippokorvainen nainen jupisi itsekseen ja venytteli hieman ennen kuin asteli itsekin maahan asettelemiensa tavaroiden tuntumaan. Hän pyyhkäisi ohimennen keihäänsä terän sammaleeseen istuessaan ja jäi sitten hetkeksi vetämään panssarikäsineitään yltään. Galdanis tuntui keskittyvän mielummin omiin asioihinsa ja tätä hetken vaivihkaa vilkuiltuaan Elara käänsi huomionsa tulen ääreen asettuvaan Valeniin. Kukaties haltiamies ei suuremmin perustanut seurasta, vaikka olikin tarjonnut leirinsä heidän käyttöönsä. Hän nyökkäsi itsekin tämän jäykälle toteamukselle jonkinlaiseksi kiitokseksi hymyillen sitten nuorukaiselle rauhoittelevampaan sävyyn. Tämä oli kokenut eittämättä kovia.
"Mistä saakka oikein tulet, Valen? Ja minne olet menossa? Sanoit, että viittasi on juuri leikattu. Olen tainnut kuullakin siitä tavasta. Kuinka kauan olet ollut liikkeellä? Nämä ovat vaarallisia seutuja" hän tiedusteli toimiensa lomasta. Hänenkin varusteensa olivat ryvettyneet äskeisen jäljiltä ja Elara etsi itsekin tavaroidensa lomasta rievun jolla pyyhkiä pahimpia roiskeita yltään sekä aseestaan. Jämäkkä rengaspanssari oli varmasti pelastanut hänen henkensä useammin kuin kerran, mutta se oli silti kokenut kolhuja kovista iskuista. Elara mutristi tälle hieman kunnes huokasi ja irrotti viittansa harteiltaan kiskoakseen panssarinkin päältään. Oli kaiketi onnea ettei hän ollut ehtinyt riisua sitä illaksi ennen äskeistä mutta kaiketi nainen oletti rellestyksen loppuneen tältä päivältä raivokkaiden murhamiesten kuoleman myötä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 28, 2020 9:49:46 GMT 3
Valen tuntui olevan lähinnä tyytyväinen, kun Elaran äkillinen kysymys harhautti hänet orastavasta kiusallisesta hiljaisuudesta... joskin se näytti saavan hänet myös hieman hankalaksi. Nuorukainen päästi oudon, harkitsevan äänen, yskäisi käsiinsä ja nielaisi kertaalleen, kuin koko aihe olisi saanut hänet hieman hermostuneeksi. "No... vaarallisia ovat kyllä, sen olen huomannut! Minä olen... noh, Specularumista. Olen oikeastaan... noh, minä vain päätin lähteä tähän suuntaan, katsokaas. Tein yhden kauppiaan mukana matkan Kelviniin ja takaisin, mutta silloin se tuntui aivan liian kepeältä matkalta. Ajattelin että... noh, ajattelin että haluaisin seikkailua", Valen haparoi melkoisen vaikeasti, ennen kuin tuntui saavan kakistettua ulos jonkinlaisen punaisen langan. Galdanis, kukaties jokseenkin yllättäen, vaikutti valpastuvan ja kiinnostuvan tästä. Tai kukaties hän ei ollutkaan aivan niin seuranvastainen kuin miltä vaikutti. Joka tapauksessa haltia kohotti katseensa omista puuhistaan ja päästi äännähdyksen, jota olisi voinut kuvailla mietteliääksi. "Seikkailua etsineet usein sitä löytävät. Moni ei kuitenkaan riemua", haltia huomautti avuliaasti. Sitä seurasi kulmien kurtistus ja rykäisy. "... riemuitse", hän korjasi.
Valen vilkaisi Galdanikseen ja nyökkäsi sitten. "No... ei kyllä! Jos... jos ette pahastu niin en haluaisi palata omia aikojani takaisin Karameikokseen. Voisinko mahdollisesti... liittyä seuraanne? Jos te olette menossa poispäin, niin voin kulkea mukananne ainakin jonnekin, mistä saan turvallisemman kyydin takaisin sivistykseen. Vaikka Radlebbin linnakkeeseen, sinne ei kaiketi ole valtavan pitkää matkaakaan. Sen läpi kulkee kuitenkin karavaaneja ja muuta, ja kyllä he minut päästävät kyytiin", nuorukainen puhui nopeasti ja tarmokkaasti. Viimeisissä sanoissa tuntui olevan oudon itsestäänselvä, tyytyväinen sävy, joka sai ainakin Galdaniksen kohottamaan katseensa uudelleen.
Niin Valen kuin Galdaniskaan eivät ehtineet jatkaa aiheesta sen enempää, sillä äkkiä korviin alkoi kantautua outoa rysähtelyä metsästä. Kuin jonkin suuren pedon kaltainen olisi lähestynyt. Se sai Valenin ähkäisemään ja pälyilemään ympärilleen kauhuissaan. Metsien murhamiehet oli jo koettu... tulisivatko nyt myös pedot ja hirviöt?
|
|
|
Post by spyrre on Apr 28, 2020 13:25:16 GMT 3
Elara kohotti aavistuksen kulmiaan nuorukaisen kiusalliselle emminnälle mutta jatkoi panssarinsa puhdistamista hoputtamatta sen enempää. Kun Valen sai lopulta kakaistua ilmoille asiansa nainen hymähti vaikuttamatta erityisen yllättyneeltä tästä. Seikkailu varmasti houkutteli monia, varsinkin nuoria, oli se aina viisasta tai ei... Nainen kohotti katseensa kun Galdanis odottamattomasti kommentoikin, mutta nyökkäsi sitten. Toinen joutui hakemaan hieman sanoja mutta tarkoitus oli sentään selvä. "No, sen seikkailun sinä kaiketi sitten löysit, ja kaikki kuitenkin päättyi hyvin! Sinulla on ainakin kerrottavaa kun palaat. Specularumista tai Kelvinistä tuskin aivan tällaista jännitystä aivan heti löytyy, olen huomannut" Elara tokaisi kepeähkösti. Kaiketi hänen kävi sääliksi retuutettua nuorukaista joka oli joutunut keskelle melkoisesti vaarallisempaa tilannetta kuin tämän olisi kannattanut, tai osasi empatisoida. Joka tapauksessa tämän seuraava kysymys ei ollut kovinkaan suuri yllätys.
Elara kuunteli kallistaen itsekin hieman päätään Valenin itsevarmuudelle joka oli aavistuksen outo ottaen huomioon että tämä oli juuri kertonut ettei hänellä ollut edes millä maksaa mukanaan. Muuten suunnitelma tosin ei kuulostanut huonolta ja haltiaverinen nainen olikin jo aikeissa sanoa jotakin ehtimättä kuitenkaan itsekään niin pitkälle kun metsässä alkoi rytistä. Hänen kätensä nytkähti kohti keihästä ennen kuin hän kuitenkin tajusi mistä oli luultavasti kyse. Nainen heitti varautuneen, varmistavan katseen Galdanikseen ja sitten ympäröivään metsään kunnes käänsi huomionsa Valeniin. Nuorukainen oli ilmeisen kauhuissaan, ja kaiketi ymmärrettävistä syistä. Massiivinen aarnikotka ei varmasti niin näyttänyt kuin kuulostanut mukavalta kohtaamiselta yhtään kenellekään muulle kuin haltiamiehelle itselleen. Edes sellaiselle joka tiesi mikä oli tulossa, jos rehellisiä oltiin.
"....ah. Niin. Tuota... luulen, että... hänen... toverinsa on palaamassa. Älä huoli, en usko että se tekee mitään niin kauan kuin Galdanis on täällä. Hän näyttää kouluttaneen sen hyvin" nainen tapaili, osaamatta silti kuulostaa itsekään aivan täysin luottavaiselta. Sen verran kuin hän oli otusta nähnyt, se ei ollut vaikuttanut ainakaan erityisen kesyltä eikä hän olisi halunnut kokeilla onneaan mokoman kanssa. Oli kaiketi luotettava että Galdanis pitäisi pedon kurissa...
|
|