|
Post by submarine on Jan 11, 2019 1:59:21 GMT 3
Poika kaatui maahan verille ruhjottuna ja tainnoksiin iskettynä. Kähisevä mies kohottautui hänen ylleen. Hänen luisevat sormensa kouristelivat kyljestä törröttävän eitsen kahvalla, kuin yrittäen jollakin tapaa estää tuskaa ja verta ryöppyämästä haavasta. Sekopää ei kuitenkaan suostunut murtumaan haavansa alla, vaan hänen silmissään leimusi yhä fanaattinen, mielipuolinen tuli, josta hän imi voimaa. Mies tuijotti jalkoihinsa lyyhistynyttä poikaa kuin pahansuopa tuomari, pihisten ja sihisten mutta suostumatta tuntemaan tuskaa. Äkkiä sivusta kantautuva ärähdys sai sekopään horjahtamaan ympäri. Viimeinen sotureista harppasi tätä päin miekkaa heiluttaen. Fanaatikko kirahti ja sivalsi hullunkiiltoisesti miestä vastaan. Liike oli kuitenkin jäykkä ja heikko, eikä ikivanha miekka iskenyt terää sivuun, ainoastaan käänsi sitä. Miehet rojahtivat raskaasti päin raunion seinää, ja miekanterä kalahti seinää vasten. Se lävisti mielipuolen kyljen ja naulitsi hänet siihen paikkaan. Hyökännyt soturi oli jo aikeissa kiskaista miekkansa irti vihollisestaan, mutta äkkiät pitkät, kynsimäiset sormet kiertyivät hänen ranteensa ympärille. Hän kohotti tyrmistyneen katseensa ja ähkäisi kohdatessaan mielipuolisen, palavan katseen, jonka leimua hirvittävä vammakaan ei sammuttanut. Mies haparoi, horjahti taaksepäin kuin peläten vihollisensa olevan jokin kuolematon noita, ja kavahti kauhuissaan kun vastoin kaikkea järkeä tämä kohotti yhä omaa miekkaansa iskeäkseen.
"Sivuun siitä!" kajahti raivoisa ärähdys soturin takaa. Tämä ehti hädin tuskin edes ähkäistä kauhusta, kun vahva koura tarrasi miestä hartiasta ja paiskasi hänet syrjään. Artan harppasi tämän ohitse vääjäämättömällä, raivokkaalla voimalla, kasvot palaen vihaista leimua joka veti vertoja fanaatikon hulluudellekin. Artanin koura kahmaisi kiinni sekopään kohoavasta miekkakädestä ja väänsi sen sivuun. Siinä oli voimaa vammoista huolimatta, ja luiseva mies kirahti raivoissaan, kun hän väänsi sen sivuun ja pakotti miekan irti luisevien sormien otteesta. Samalla silmänräpäyksellä soturin toinen käsi tarttui tästä yhä törröttävän miekan kahvaan ja väänsi voimalla, survoen ja silpoen tämän sisuksia. Veri ryöpsähti miehen huulilta, mutta tämä yritti yhä sylkeä sanattomia, kähiseviä kirouksia hänen ylleen. "Olen saanut tarpeekseni synkistä voimista ja sekopäistä!" Artan ärähti, ja riuhtaisi miehen voimalla irti seinästä. Hän paiskasi tämän ympäri katuun, melkein sivuun heitetyn soturin päälle. Miekan kahva ei hievahtanutkaan lujasta otteesta, vaan repeytyi irti fanaatikon sisuksista. Veri ryöppysi. Luiseva hullu kähisi ja sähisi. Tämä yritti vääntäytyä raajojensa varaan, vaikka veri ja sisukset levisivät kaavuista tämän alle. Nyrpisti nenäänsä ja tuhahti, ennen kuin iski olan takaa.
Artan kumartui, ja nosti sivuun vierähtäneen pään pitkästä, mustasta parrastaan. Hän tuijotti hetken sen silmiin. Kuolemassakin fanaatikon kasvot olivat raivon ja mielipuolisen kiihkon vääristämän. Hän tuhahti uudelleen, ennen kuin paiskasi pään raunioiden varjoihin. Hän vilkaisi ympärilleen, tutki hävitystä ja tuhoa, ennen kuin katsoi maassa lojuvaa poikaa. "Sinä. Aiotko kuolla siihen paikkaan, vai kestääkö kallosi vielä?" Artan murahti kumartuessaan tutkimaan keskenkasvuista tarkemmin. Verinen miekka roikkui hänen kädessään yhdentekevästi, eikä hän tuntunut tiedostavan omia vammojaankaan - tai ainakaan hän ei näyttänyt kärsivänsä niistä. Hänen katseensa oli vakaa ja synkeä, kuin hän olisi ollut aikeissa riuhtaista pojan jaloilleen itse jos ei saisi vastausta.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 12, 2019 14:33:05 GMT 3
Maahan isketty keskenkasvuinen oli epäilemättä jo olettanut kaiken olevan viimein ohi. Hän oli tehnyt kaiken mitä oli voinut, paennut ja iskenyt sitten takaisinkin... mutta se ei ollut riittänyt ja hänen voimansa olivat lopussa. Ja kaikesta huolimatta, raivostunut, mielipuolisesti kähisevä hahmo kohosi hänen ylleen verta valuen mutta kylmäävän tutulla tavalla. Kuin mikään ei lopulta olisi johtanut mihinkään. Silmissä sumeni ja päässä pyöri tuskaisesti, mutta epätoivo sai jotain katkeraa silti leimahtamaan hänen sisuksissaan. Äkkiä jotain kuitenkin ryntäsi sumeaan näkökenttään, iskien synkkää yllä häälyvää hahmoa. Vaikka runnottu poika olikin hetkeksi lähes unohtanut ympäristönsä, tilanne ei tainnut kuitenkaan olla vielä aivan ratkaistu.
Soturin iskiessä hurjistuneen fanaatikon kimppuun tajusi vaivalloisesti tajunnassaan riippuva nulikka saaneensa lisää aikaa. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti puolitaintuneen nulikan näkökulmasta ja tämä onnistui lähes vain ähkäisemään ja kierähtämään kauemmas pahimman kahakan jaloista oivallettuaan mitä tapahtui. Synkkä luurankomainen mies ei kuitenkaan ollut antamassa periksi, mutta sitten mukaan harppasi kolmaskin hahmo. Saastaisille kiville roiskahti lisää lämmintä verta ja mielipuolen raivokas sähinä muuttui lähes vain korisevaksi ärinäksi. Hirviön nujertanut soturi ei aikaillut luisevan miehen kanssa. Vaivalloisesti tolkkujaan kasaileva poika tuijotti kun hänen takaa-ajajansa iskettiin alas katuun... ja kun tämä vielä kähisten yritti hulluutensa voimin vääntyä ylös, teki miekka lopun tästä yhdellä nopealla iskulla.
Pojalla kesti tovi edes sisäistää nopeat tapahtumat. Hän tuijotti vaivalloisesti siristellen ja lähes henkeään pidätellen sotkuiseksi kasaksi lysähtävän miehen jäänteitä ja soturia näiden tuntumassa, yrittäen hahmottaa käänteen merkityksen vellovassa päässään. Nulikka tuntui varsinaisesti havahtuvan vasta kun soturi kääntyi hänen puoleensa. Karu tivaus sai pojan säpsähtämään, ja kohottamaan sumean katseensa päättömästä ruhosta veristä miekkaa puristavaan hahmoon vieressään. Hän pälysi jännittyneen hetken häälyvää soturia olematta varma mitä tämä aikoi, kunnes ähkäisi ja yritti kiskoa kyynerpäitään alleen kohottautuakseen. "...en vielä, kai" poika onnistui saamaan ilmoille varautuneen ähkäisyn. Tämä oli selvästi vielä varsin pyörällä päästään... eikä kaiketi aivan onnistunut sisäistämään kaikkea. Nulikka vääntäytyi huterasti suunnilleen istualleen ja pyyhkäisi tahmeaa, sotkuista ohimoaan, siristelevän katseen vaeltaessa kuitenkin kuin itsestään kohti lähestulkoon riekaleiksi iskettyä mustakaapuista ruhoa.
"Sä... tapoit sen" tämä töksäytti viimein epäuskoisesti, kun oli ilmeisesti varmistunut asiasta ettei päätön ruumis enää liikkunut. Ainakin nulikka tuntui lähes häkeltyneeltä tästä. "Mä sanoin että... se on hullu. Se hyökkäsi niiden muiden kimppuun, ja..." poika tapaili epämääräisesti rohjeten viimein katsahtaa paremmin ympärilleenkin kulmiaan rypistäen. Hän ei ollut ehtinyt nähdä kunnolla mitä oli tapahtunut mylläkän alkaessa, muuta kuin raivokkaasti iskevän, ruosteisen terän. Ei sillä, kaikki tuntui vieläkin hyvin vellovalta ja surrealistiselta... eikä hänen tuskaisesti vihlova päänsä suoranaisesti auttanut asiaa. Vaikka hän kaiketi oli kokenut pahempaakin.
|
|
|
Post by submarine on Jan 17, 2019 20:16:56 GMT 3
Artan seurasi tuimana ja verisenä pojan haparoivia liikkeitä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt sääliä, mutta siitä huolimattakin hän tutki keskenkasvuista tarkkaan. Kun kävi selväksi, ettei tämä ollut kuolemassa siihen paikkaan, hän kohottautui pystyyn ja antoi tälle hieman tilaa. Pojan ihmettelevät sanat saivat hänet vilkaisemaan päättömään, silvottuun ruumiiseen. Hän murahti synkeästi ja tuhahti näylle, kuin olisi katsonut jonkin iljettävän tuholaisen raatoa. "Tapoin, ja tappaisin vaivatta uudelleenkin. Tuo selvästikin kaipasi jo vapahdusta tästä julmasta maailmasta", hän tokaisi ilman suurempaa surua. Tumma katse kääntyi nopeasti takaisin poikaan, ja hän kohotti leukaansa ja katsoi tätä alaspäin melkein yhtä nyrpeästi, kuin raatoakin. "Ja nyt jonkun olisi parempi kertoa minulle, miksi olen joutunut tänään tappamaan miehiä ja noitia, kun minut lähetettiin demonin perään. Ja sinä, poika, olet ainoa joka siihen pystyy", hän ärähti synkästi ja tuijotti poikaa pahaenteisen valppaana. Miekka hänen kädessään roikkui verisenä sivulla, mutta yhtä hyvin se olisi voinut häämöttää pojan yläpuolella.
Tummanahkainen, outo olento kömpi ulos pimeästä oviaukosta, johon oli tullut paiskatuksi. Se vilkuili ympärilleen ja hieroi verta vuotavaa hartiaansa. Sen kasvoilla ei kuitenkaan ollut kauhua tai tyrmistystä verenvuodatusta ja hävitystä kohtaan, tai edes pelkoa tulevasta. Se näytti hämmentyneeltä, kuin ei olisi tiennyt mitä sen nyt pitäisi tehdä. Se häämötti epävarmasti ruumiiden ja veren keskellä, katsellen tuota kaikkea tyhjästi vähämielinen olisi katsonut kiviä maassa. Olento oli kuin peilikuva viimeisestä hengissä selvinneestä soturista, joka kyhjötti edelleen siinä, mihin hänen päällikkönsä oli hänet viskannut. Miehen kasvoilla kareili pelko, jota värittivät monet muut tunteet. Hän pälyili päällikköään kuin vaanivaa petoa, mutta hänen katseensa säpsähteli myös sinne tänne, tarkkaili ympäristöä ja tihrusti raunioiden synkkiin varjoihin odottaen jotakin uutta, hirvittävää kauhua. Jostakin kaukaa kantautui eläimellisiä, valppaita ulahduksia, jotka vain lietsoivat tuota kauhua entisestään. Hävitys, kuolema ja veri olivat kaikkialla...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 18, 2019 2:04:08 GMT 3
Asiat tuntuivat viimein tasaantuneen ainakin sen verran kuin tällaisen tilanteen jälkeen oli mahdollista. Kammottava hirviö kärysi taustalla, ja synkkäkaapuinen mies oli isketty brutaalisti maahan... mutta tämä ei suoranaisesti vielä tuonut suoranaista mielenrauhaa. Retuutettu nulikka ei osannut olla vielä varma siitä mitä monien veriroiskeiden sotkema, hurja soturi hänen yllään aikoi. Rehellisesti hän ei olisi ollut yllättynyt vaikka tuima mies olisi seuraavaksi upottanut miekkansa häneen. Ei varmasti ollut epäilystäkään etteikö tämä olisi yhtä hyvin voinut tehdä niin... kuitenkin, henkihieveriin venytetty hintelä poika oli juossut jo tarpeeksi. Tämä pälyili miestä varautuneesti mutta liian voipuneena jaksaakseen kauhistua vaikka veren punaama miekka häälyi lähes hänen yllään. Kaiketi jos mies aikoisi käyttää asetta... tämä varmaan sitten vain... tekisi niin. Sen sijaan soturi kuitenkin suoristautui, ja puhui.
Nulikka ei voinut olla kyräilemättä vieläkin sotkua, joka hetki sitten oli ollut hänen takaa-ajajansa. Näky oli kammottava, kuten kaiketi kaikki muukin ympärillä tällä hetkellä, vaikkakin tällä oli hänelle melkoisesti henkilökohtaista merkitystä. "Hyvä" poika töksäytti lyhyesti synkälle tokaisulle kiristäen leukaansa. Oli vaikea tajuta näin nopeaa suurta muutosta samantien, mutta... luurankomainen mies oli nyt kuollut. Selvästikään fanaatikko ei ansainnut minkäänlaista empatiaa hänenkään suunnaltaan.
Hämmentynyt, verta valuvaa päätään hierova nulikka havahtui siristämään katseensa ylös soturiin kun tämä tivasi vastauksia. Hän säpsähti ärähdystä ja synkeää ilmettä, vilkaisten häälyvää miekkaakin. "En mä tiennyt että... täällä on väkeä! Tai... tuollaisia... hirviöitäkään! Mä vain... juoksin, ja... ajattelin, että ehkä pääsen ehkä piiloon tänne johonkin niin ettei nuo löydä" tämä ähkäisi protestoivasti, haparoiden jalkoja alleen. Verentahrima soturi ei selvästikään ollut tyytyväinen käänteisiin, joihin oli joutunut. Hän veti henkeä ja pyyhkäisi likaisia kasvojaan kootakseen vellovaa päätään. "Mä... äh. Karkasin. Tuota... en ole ihan varma mistä, mutta..." Poika tapaili, epäröiden kuitenkin heittäessään katseen ympärilleen saastaisten raunioiden keskellä. Hän yritti vaivihkaa vältellä liian tarkkaa katsomista kaiken teurastuksen suuntaan mutta heilautti lopulta hieman epämääräisesti kättään jonnekin rakennusten taakse. "Ehm. En oikein... ole varma missä edes olen. Mutta... on siitä varmaan jo muutama päivä. Nuo sekopäät lähti perään aika nopeasti, ja... Ne olisi tappaneet mut jos en olisi tehnyt niin! Ja sitten... te olittekin täällä!" Laiha, likainen nulikka selitti, epäröiden hetken kuin harkiten sanojaan. Ei lopulta tainnut olla erityisen vaikea nähdä että tämä oli elänyt jokseenkin niukoissa oloissa. Lisäksi repaleisten hihojen alta pilkisti jotakin, joka saattoi olla ihoon painuneiden kahleiden jäljet. "Ne... Mä olin siellä varmaan... aika kauan. En muista enää koska ne edes vei mut sinne. Tai mistä" lisättiin jokseenkin synkästi mutisten, ja poika vilkaisi maahan levinnyttä, mustakaapuista ruumista.
|
|
|
Post by submarine on Jan 22, 2019 0:17:00 GMT 3
Artan kuunteli pojan vastausta, mutta tuima ilme hänen kasvoillaan riitti kertomaan, etteivät ne juurikaan helpottaneet tämän tilannetta. Hän katsoi avuttomia selityksiään tarjoavaa keskenkasvuista, ja teurastusta joka oli äitynyt vain pahemmaksi, koska poika takaa-ajajineen oli sotkeutunut siihen. Hän katsoi miehiä, jotka olivat kuolleet hänen käskystään - ja viimeistä elävää, joka selvästi pelkäsi liittyvänsä pian heihin. Hän veti henkeä tavalla, joka kieli suuresta ponnistuksesta, jonka hän tarvitsi rauhoittaakseen mielensä. "Mitä muutakaan uskoit löytäväsi täältä kuin hirviöitä, typerä poika? Vain sokea vähämieli voisi väittää, ettei tiennyt mistään sellaisesta!" soturi jyrähti. Artan veti uudestaan henkeä. Poika soperteli hyödyttömyyksiä, eikä tämä tuntunut valehtelevan - ei ainakaan siitä mitä puhui. Oli selvää, ettei tässä tosiaankaan ollut kaikki, mutta siinä oli silti osa - ja se osa oli hyödytön. Mies pyyhkäisi verta kasvoiltaan, eikä tiennyt oliko se hänen omaansa, äsken kaatuneen fanaatikon, tämän lietsomien mustakaapujen vaiko jonkun muun. Verta oli vuodatettu tänään paljon. Mutta siltikin...
"Ainoa onnesi, poika, on ettei herrani välitä muutamasta miehestä, jos saa sen mitä haluaa. Mutta älä luule, että olen niin typerä kuin mitä toivot", Artan tokaisi äkkiä, ja kohotti miekkaansa poikaa kohti. Veripisara norui sen kärkeen hitaasti ja laiskasti. "Olitpa vanki tai jotakin muuta, et ole mikään tavallinen lapsi. Tuon demonin henkäys murensi lihan kuin tuuli hiekan. Mutta sinuun se ei koskenutkaan. Enkä näe sinun ylläsi suojaavia talismaaneja", hän murahti. Soturi ei odottanut pojan vastausta, ennen kuin astui lähemmäs. "En tiedä mikä olet, enkä mistä tässä oli kyse. Mutta olisin täydellinen typerys, jos vain kohauttaisin olkiani tämän jälkeen. Sinä tulet mukaamme, hyvällä tai pahalla", hän sanoi. Miekka roikkui yhä hänen kädessään, kärki maata kohti mutta siltikin valmiina kääntymään nopeasti ylös, jos mitään syytä ilmenisi...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 22, 2019 15:59:51 GMT 3
Ilmapiiri muuttui entistä raskaammaksi verentahriman soturin painokkaan tuijotuksen edessä. Henkeään tasaava nulikka piti tämän liikkeitä vaivalloisesti siristellen silmällä mattaantuneen, tumman kuontalonsa alta, hieroen vaiteliaasti ranteitaan. Mies punnitsi selvästi haparoivia sanoja... eivätkä nämä ilmeisesti tyydyttäneet tätä. Poika säpsähti jälleen karua ärähdystä, ähkäisten kuitenkin protestoivasti. "Ei mulla ollut kauheasti varaa valita! Tai... miettiä! Mun täytyi tehdä... jotain!" tämä töksäytti, voimatta silti olla heittämättä tukalaa katsetta ympäröivään verilöylyyn. Näkymä ikivanhalla kadulla oli tällä hetkellä vähintäänkin helvetillinen... hänkään ei varmasti ollut kaavaillut sekaantuvansa johonkin tällaiseen, ja tilanne sai uuden tukalan painon nousemaan hänen rintaanta. Poika käänsi pian katseensa ennen kuin alkaisi voida pahoin entistä pahemmin. Tämä tosin ei auttanut paljoakaan. Näkyä tai tämän löyhkää ei ollut pakeneminen keskellä tätä, ja tahmeat punaiset roiskeet valuivat pitkin hänenkin käsiään sekä vaatteitaan.
Runnottu keskenkasvuinen kokoili selvästi vielä suhtautumistaan ja ajatuksiaan kaikesta kun yhtälailla asioita punninnut soturi puhui jälleen. Suorasta syytöksestä käyvä tokaisu ei selvästikään ollut jotain mitä poika oli odottanut ja tämä kiskaisi katseensa verentahrimaan mieheen. Ensin tämä näytti vain häkeltyneeltä, mutta sitten likaisilla kasvoilla häivähti aavistus jonkinlaista oivallusta ja tummat silmät levisivät. "Mitä? Mutta... En mä tiedä mitä...! Minne?! Miksi? En mä ole tehnyt mitään!" hapuiltiin yllättyneenä, mutta poika vetäytyi vaivihkaa taaksepäin varautuneena kuin jostakin kiinni jääneenä. Tämäkään tuskin oli käänne johon hän oli osannut -tai ehtinyt- varautua, ja hintelä nulikka jännittyi uudelleen. Soturi oli kuitenkin eittämättä jo vetänyt johtopäätöksensä ja harppasi lähemmäs. Nulikka ähkäisi ja avasi suunsa kuin yrittääkseen pikaisesti tapailla lisää sanoja selittääkseen, mutta kookkaan miehen olemus taisi puhua puolestaan. Silmänräpäykseksi poika jähmettyi ennen kuin leimahdus adrenaliininvärittämää uhmaa iski äkkiä jälleen pintaan. Uusi uhka astui jälleen kohti ja nulikka kavahti taaksepäin. Hän sihahti jotakin joka saattoi olla puolikas kirosana, ja syöksähti sitten kompuroiden verisen kasan suuntaan joka hetki sitten oli ollut mustakaapuinen mies. Tämä ei selvästikään jäänyt miettimään taaskaan vaan tavoitteli hätäisesti fanaatikon kylkeen upottamaansa veistä. Mitä veren peittämä soturi sitten aikoikaan, nulikka ei kaiketi aikonut lähteä aivan suosiolla... ei juuri edellisistä kynsistä täpärästi paettuaan. Oli tämä millään tavalla viisasta tai ei.
|
|