|
Post by spyrre on Dec 27, 2018 15:13:25 GMT 3
Viimeistään nyt poika alkoi olla lähes varma siitä, että raivoavan soturin rohkeus saattoi hyvinkin kummuta myös jonkinlaisesta hulluudesta. Tämä taisteli epäröimättä ja hurjistuneena vaikka itsekseen, kavahtamatta tai piitaamatta, ärjyen samalla vain kirouksia niin hirviön kuin omien toveriensa päälle. Yksikään muista miehistä ei osoittanut merkkiäkään tullakseen avuksi huudoista huolimatta... kaiketi näitä ei voinut syyttää kauhustaan, (ainakaan hän ei voinut) mutta tämä olisi kukaties ollut paras -ellei ainoa- tilaisuus nujertaa kammotus yhteisvoimin. Siltikin vaikutti siltä että kaikki oli vain tämän yhden hurjan soturin harteilla.
Oli kuinka oli, nuhjuinen nulikka ei voinut muuta kuin haparoida taaksepäin ja sivuun mylläkästä, saatuaan miekan soturin käsiin. Hän heitti epäröivän, neuvottoman katseen niin taisteluun kuin muihinkin miehiin, joista yksi oli jo paennut raunioiden sekaan. Muut eivät vielä, mutta näytti siltä, ettei tämä ollut kaukana näiltäkään. Poika puri hampaansa yhteen, mutta joutui alistumaan todellisuuteen ettei kyennyt enää muuhunkaan. Mies oli auttanut häntä -harkitusti tai ei mutta joka tapauksessa- eikä hän olisi halunnut vain... seurata sivusta kun hirvitys yritti parhaansa mukaan repiä soturin kappaleiksi. Näin hänen oli silti kaiketi vain tehtävä. Poika tuijotti kauhistunein tuntein kuin nämä kaksi iskivät toisiaan vastaan, ällistyneenä siitä että jollain ilveellä yksittäinen mies kuitenkin vastusti valtavan pedon voimaa. Sitten ammottava kita kuitenkin taas aukesi, hyökyen luonnotonta kajastusta. Nulikka henkäisi kauhusta, mutta ärjyvä mies sinkosi ensin kypäränsä -ja sitten miekkansa- vääntelehtiviin sisuksiin. Otus kouristeli ja sätki, mutta ei lopettanut... ja nyt soturi oli niin aseeton kuin kypärätön tämän edessä. Siitäkin huolimatta kuinka raadeltu ja revitty löyhkäävä, epämuodostunut ruho oli, alkoi pedon nujertuminen näyttää hetki hetkeltä epätodennäköisemmältä. Poika oli ainakin elätellyt ajatuksia että otus saattaisi kaatua haavoihinsa, mutta hänenkin mielessään alkoi nostaa päätään jo suurempi epäilys ja neuvottomuus. Hän katsoi vieläkin kun taisteleva soturi päätyi kaiketi samaan päätelmään ja rynnisti sitten huutaen äkkiä sivukujalle. Hirviö seurasi, hanakasti vaikkakin kömpelömmin. Kukaties mies onnistuisi livahtamaan pedon ulottuvilta kapealla kadulla, jonne otus joutui suorastaan ahtautumaan...
Nulikan ajatukset keskeytyivät kuitenkin pian kun kauempaa kuului huuto, joka ei rehellisesti olisi sopinut tähän tilanteeseen ainakaan sävynsä puolesta. Hän säpsähti ähkäisten ja oli vähällä menettää tasapainonsa kiskaistessaan katseensa taistelusta jota oli jäänyt tuijottamaan. Yhden rakennuksen varjoista jonka tuntumassa viimeiset runnotut soturitkin kyhjöttivät oli astunut uusi hahmo, joka oli selvästi huutanut hänelle. Poika siristi silmiään ja vilkaisi epävarmasti ensin kujan suuntaan jonne soturi hirviöineen oli rynnistänyt ja sitten ympärilleen kadulle. Hahmo oli eittämättä odottamaton (ja kaiketi outokin) mutta siitä huolimatta ettei tämä näyttänyt soturilta, tämä ei myöskään kuulunut väkeen joka oli ajanut häntä takaa... joka rehellisesti oli tarpeeksi tähän hätään.
Saamatta varautuneeseen katseeseensa tähän hätään mitään ilmeistä väijyvää vaaraa nulikka päätyi pian noudattamaan kehotusta. Hän kompuroi lopulta kadun poikki kohti rakennusta, irvistäen hieman astuessaan ohi pahimmasta kivillä vellovasta saastasta. Hänen takaa-ajajistaan ei ollut jäänyt jäljelle paljoakaan, mikä kaiketi oli helpotus... Hiipuvat voimat kuljettivat huterat jalat kuitenkin määränpäähänsä, ja pian vieläkin raskaasti huohottava poika haparoi oven tuntumaan. Hän nojautui tukalasti seinän kiviin, heittäen kuitenkin epätietoisen katseen varsin aseettomalta näyttävään hahmoon, olematta oikein varma miten suhtautua tähän... tai oikein mihinkään. "Oletko noiden... kanssa täällä? Jos se otus saa sen kiinni, niin... Eikö sille voi tehdä mitään?" tämä onnistui viimein ähkäisemään vaivalloisesti, heilauttaen kättään kohti jo kauempaa kuuluvaa kauheaa metakkaa. Vaikka rehellisesti hän ei ollut aivan varma mitä toivoi tämän hyvin... epä-soturillisen tapauksen tekevän, siltikin ajatus yksinäisen soturin jättämisestä oman onnensa nojaan tuntui hyvin katkeralta. Kaiketi jonkin tällainen mitä täällä ikinä tapahtuikaan ei lopulta kuulunut hänelle, mutta... tuskin olisi kuulunut hänen turvallisuutensakaan tälle väelle, tämänkään vertaa.
|
|
|
Post by submarine on Dec 29, 2018 7:41:58 GMT 3
Raunioiden oviaukossa seisoi outo hahmo. Tämä oli ihmisen kaltainen, mutta piirteiltään jollakin tapaa vääristynyt, kuin tottumattoman käden muovaama patsas. Hahmon iho oli luonnottoman sävyinen, ruskeanharmaa kuin eloton, kostea savi, ja synkeistä, kapeista ja pitkistä kasvoista tuijottivat liian kirkkaat silmät. Olennon päästä kasvoi pitkää, hoitamatonta tukkaa, väriltään kuin kuolleen kaupungin kiviä peittävä tomu. Tässä oli jotakin epäluonnollista, joka sai inhimillisen järjen jännittymään ja varuilleen, kuin eläimen joka tiesi pedon vaanivan jossakin lähellä, siitä huolimattakin, että hahmo itse ei antanut siihen mitään varsinaista syytä teoillaan. Tämä oli lyhyehkö, laiha ja melkein suokupuoleton, kukaties hieman enemmän miehen kaltainen. Ruumista verhosivat yksinkertaiset vaatteet, jotka olivat ristiriidassa lähettyvillä kyhjöttävien miesten raskaan varustuksen kanssa. Outo ilmestys seurasi kaikkea, ja sen kasvonpiirteet tuntuivat rauhallisilta. Sen katse kääntyili nopeasti sinne tänne, takertuen johonkin merkityksettömään yksityiskohtaan, ennen kuin jo etsi seuraavaa. Kohti tulevaan poikaan se kiinnittyi vasta kun tämä oli jo aivan lähellä - vaikka olento itse oli kutsunut tätä. "Se on poika", ilmestys totesi kuin avuliaasti miehille sivustalla. Nämä eivät piitanneet sen enempää sanoista kuin ne lausuneesta kummasta otuksestakaan. Nämä kaksi selviytyjää näyttivät kumpikin siltä, kuin olisivat juuri nähneet helvetin kammottavimmat kauhut.
"Herramme käski meidän metsästää tuota raunioiden olentoa, ja meidän on toteltava. En tiedä mitä voisin vielä tehdä. Se ei välittänyt herramme antamista välineistä", olento vastasi pojalle hieman avuttoman oloisesti. Se tuntui maistelevan ja korostavan jokaista sanaansa, kuin olisi yrittänyt pohtia niitä parhaansa mukaan puhuessaankin. Jostakin raunioituneiden rakennusten takaa, kujalta jonne hirviö oli jahdannut miestä edellään, kuului rytinää ja ärjyntää. Olento katsoi sinne vaiti ja tarkkaavaisesti, osoittamatta varsinaista pelkoa mutta selvästikin yrittäen päätellä mitä tarkalleen ottaen tapahtui. Mahdotonta sanoa. "Meidän on odotettava. Emme voi palata takaisin, jos emme onnistu. Herramme ei salli sitä", se jatkoi pojalle. Olento liikahteli kuin jokin olisi kiusannut sitä, mutta ei kuitenkaan sanonut mitään. Toinen miehistä heitti olennon suuntaan kurjan, suorastaan kaunaisen katseen. "Meitä odottaa pelkkä kuolema! Täällä kurjissa loukoissa tai sen tyrannin käsissä, jos kukaan meistä uskaltaa enää palata! Parempi olisi vain päästää itse itsemme päiviltä!" tämä älähti, riuhtaisten samalla kypärän päästään ja paiskaten sen maahan. Toinen soturi pälyili epäluuloisesti sinne tänne, kuin tietämättä odottaako tässä vai seuratako jo raunioihin paenneen esimerkkiä.
Savinahkainen olento katsoi hetken vaitonaisesti miehiin, kuin yrittäen ymmärtää näitä, ennen kuin keskittyi taas poikaan. Sen liikkeissä oli jotakin melkeinpä hermostuneen välttelevää, kuin se ei olisi ollut varma miten suhtautua miehiin. "Oletko sinä kylästä? Tänne ei yleensä tule kylänväkeä. He pelkäävät tätä paikkaa. Kai siksi kun tämä on niin vaarallinen", se yritti sitten.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 29, 2018 14:46:58 GMT 3
Poika oli kyllä huomannut esiin ilmaantuneen hahmon melko epämääräiseksi jo kauempaakin, mutta lähempää oudot piirteet alkoivat muodostua sävyltään... luonnottomiksi. Hän epäröi kesken askelen tajutessaan ettei ollut äkkiä enää varma oliko edessä seisova olento edes ihminen. Kylmät väreet pyyhkäisivät selkärangan ylitse mutta lopulta -oli tämä mikä olikaan- ilmestys odotti varsin vähäeleisen rauhallisesti paikallaan sotureiden tuntumassa. Tämä vilkuili oudosti ympärilleen kun poika lähestyi varovaisesti, eikä hän voinut hillitä säpsähdystä kun olento käänsi katseensa häneen ja puhui... kuin yrittäen rauhoitella sivummalla kyyhöttäviä runnottuja sotureita. Hänestä? Nulikka heitti hämmentyneen katseen miehiin ennen kuin palautti sen tummanpuhuvaan ilmestykseen, tietämättä oikein mitä muutakaan tehdä kuin nyökätä hieman epämääräisesti tälle hakiessaan tukea seinästä huterille jaloilleen. Täällä oli selvästi meneillään enemmänkin outouksia...
Suuremmat kysymykset kummallisesta olennosta taisivat kuitenkin jäädä tähän hätään välittömämpien huolien varjoon. Nuhjuisen nulikan kireä katse kävi jälleen hirviömäisen ärjynnän suunnassa joka kantautui jostakin raunioiden seasta, vaikka tämä väkisinkin pälyili vaivihkaa tummaa, patsasmaista hahmoa. Tämä puhui oudosti eikä tämän sävy muuttunut paljoakaan missään vaiheessa... tai ainakaan minkäänlaista pelkoa ei ollut havaittavissa riippumatta siitä teurastuksesta jonka jäänteet vieläkin velloivat kadulla. Kysymys sai kuitenkin vastauksen... eikä tämä tainnut olla huojentavaa laatua vaikka taisi selittää jotain jopa hänelle. Poika räpäytti silmiään ennen kuin rypisti kulmiaan setviessään vastauksen merkitystä. Tämä väki... ei selvästikään ollut täällä omasta tahdostaan, ja heidän keinonsa petoa vastaan alkoivat olla lopussa. Hän kuunteli henkeään tasaten tietämättä heti mitä sanoa kun olento jatkoi, tai kun yksi sotureista päästi ilmoille epätoivoisen purkauksen. Tämä sai aikaan säpsähdyksen, mutta kaiketi selvensi kuinka surkea tilanne taisi olla näidenkin suhteen. Poika avasi suunsa kuin yrittäen vielä keksiä jotain, ennen kuin lopulta ähkäisi itsekin alistuneen neuvottomasti. Kaikesta päätellen kukaan läsnäolijoista tuskin saattoi oikeasti enää haastaa kammottavaa hirviötä... Hän käänsi katseensa hetkeksi metelin suuntaan ja laski sen sitten jokseenkin syyllisesti alas. "Ehkä... ehkä se pääsee livahtamaan tuolla. Se otus on... iso ja hidas" mutistiin epäröivästi. Oli kai vain... toivottava parasta, jos he saattoivat vain odottaa mitä tuleman piti.
Eittämättä mitä hän oli kuullut oli silti omiaan herättämään jokseenkin epämääräisiä ajatuksia pojassakin, jo siitä vähästä mitä tumma olento oli sanonut sekä jäljellä olevien soturien epätoivosta. Oikeastaan oudon ilmestyksen elkeissäkin oli jotain epämääräistä kuin tämäkään ei olisi oikein tiennyt mitä tehdä kun tämä vilkuili kauhun murskaamiin miehiin. Hän havahtui säpsähtäen kun olento kääntyi äkkiä jälleen hänen puoleensa ja tiedusteli mistä hän oli tullut. Tämä selvästikin nappasi nulikan jokseenkin yllätyksellä, mutta pian tämä kuitenkin liikahti tukalasti ja pudisti sitten päätään. "Eh? En, kun... Mä... en edes tiedä missä päin se on. Yritin löytää... jotain, mutta... päädyin vaan... tänne" hän tapaili, kuin ei olisi varautunut selittämään tällaista. Ainakin poika näytti tiedostavan itsekin kuinka epämääräiseltä varmasti kuulosti, synkistyen melkoisesti vilkaistessaan vastentahtoisesti kadulle jossa teurastuksen jäänteet vieläkin velloivat. "Ne... sekopäät aikoi tappaa mut. En tiedä miksi vasta nyt, mutta... kuulin kun ne puhui siitä. Niin... karkasin. Ajattelin että saisin edes vähän enemmän etumatkaa." Nulikka viittasi voipuneella, luisevalla kädellä tulosuuntaansa, kaiketi jonkinlaiseksi selitykseksi. Tämä hengitti vieläkin raskaasti, kuin ei olisi tottunut mihinkään tällaiseen rasitukseen... minkä kaiketi näki hintelän pojan olemuksestakin. Tämä oli laiha ja kalvakka ja siristeli kuin kirkkaammassakin valossa. Jaloissa ei ollut kenkiä ja vaatteet olivat resuisen kärsineet... eikä tainnut olla kysymystäkään siitä etteikö tämän epämääräinen pako olisi ollut tukala. Tämä näytti kuin loppuun juoksutetulta eläimeltä, ja villin, sekaisen tumman kuontalon alta pilkistivät likaiset, uupuneet kasvot. Ainakin toisen posken poikki kulki sotkuinen viilto, jota tuskin oli kaikessa tuoksinassa edes suuremmin pyyhitty puhtaaksi, vaikkakin vuoto olikin selvästi tyrehtynyt jo jokinaika sitten. Nulikka ei selvästikään ollut murehtinut raunioiden vaaroista kun oli rynnistänyt tänne.
Poika tapaili vielä tovin henkeään muita vilkuillen ennen kuin rypisti jälleen kulmiaan. "Eihän tuokaan ole.... Jos se joka käski teidät tänne on myös jonkinlainen hullu, niin... Miksi te sitten... menisitte takaisin ollenkaan? Häipykää muualle! Häivyin mäkin! Tuohan on ihan... hullua että se laittaa teidät johonkin tällaiseen!" tämä huomautti, ilmeisen vastenmielisesti koko ajatuksesta. Sotureidenkin tilanne oli ilmeisesti osoittautunut vielä ikävämmäksi kuin miltä se oli vaikuttanut, ja sai uupuneen nulikankin kokemaan tukalia väreitä näiden puolesta. Kuka tämä "herra" ikinä olikaan, hän ei pitänyt tippaakaan siitä miltä tämä kuulosti. Tietyllä tavalla tämä taisi tuoda hänenkin mieleensä jotain, minkä hän muisti vielä liiankin hyvin.
|
|
|
Post by submarine on Dec 30, 2018 18:13:01 GMT 3
Harmaanahkainen, ihmisenkaltainen olento tuijotti poikaa keskittyneesti,kun tämä selitti vähäsanaisesti ja epämääräisesti mistä oli oikeastaan tullut. Se tuntui miettivän kuulemaansa melkoisesti. Sivussa yhä kyräilevät soturit kuiskivat toisilleen nopeita sanoja, joista saattoi erottaa ainakin sen, että nämä puhuivat "raunioiden sekopäistä." Olento pojan edessä tuntui miettivän tätä kaikkea paljon summittaisemmin. Se kurtisti kulmiaan kuin olisi yrittänyt ymmärtää itselleen vieraita ajatuksia käsityskyvyllä, joka oli paljon ihmistä jäykempi ja tälle vieras. "No, ehkä se sitten oli hyvä valinta", ilmestys lopulta myötäsi epävarmasti. Se tuntui yhä miettivän kuulemaansa, yhdistellen ties minkälaisia palasia ajatuksissaan, kunnes pojan toinen kysymys sai sen havahtumaan. Sekin tuotti sille kuitenkin selviä vaikeuksia, ja se vilkaisi jo sotureihinkin, kuin etsien turhaan jonkinlaista vastausta näistä. Ajatus häipymisestä tuotti selvästikin ongelmia, kuin se ei aikaisemmin olisi osannut edes ajatella sellaista. "... ei se sovi. Se olisi väärin. Ja sitä paitsi muualla on vaarallista", olento lopulta totesi jäykästi. Se liikahteli rauhattomasti, kuin jonkinlaisen syyllisen ajatuksen kourissa, ja puisteli teräväpiirteistä päätään.
"Tuo ei osaisi häipyä vaikka yrittäisikin, se on pelkkä nukke ja orja!" toinen sotureista ärähti turhautuneesti ja heilautti kättään; "pelkkä herransa juhta!" Toinenkin katseli synkästi tätä kaikkea, ja kasvoilla välähti hetkellistä vihaa ja kaunaa, kuin outo olento olisi itse ollut syypää kaikkeen - tai ainakin kelvollinen korvike kärsimään seurauksista. "Meitä muita ei kiinnosta mikä on väärin, mutta kuolema odottaa kaikkialla! Ei täällä muuta olekaan kuin se, mitä hän hallitsee! Näissä kirotuissa raunioissa odottaa pelkkä kuolema, ja matka muualle on niin pitkä, ettei ole toivoa edes yrittää!" mies jatkoi, ja heitti sitten taas kätensä ilmaan heitä kohti toivottomana ja lyötynä.
Kauempana kadun varjoista erkani synkeä, pitkä hahmo. Tätä kaikkea seurannut mustakaapuinen mies oli kuullut ja nähnyt tarpeeksi, ja nyt tämä hivuttautui lähemmäs kuin nälkäinen shakaali, valppaana ja julkeana. Miehen silmät paloivat yhä samaa, kiihkeää loimua, jota nämä hirveydetkään eivät olleet kyenneet sammuttamaan, ja miehen varjostetuilta kasvoilta saattoi nähdä julmia aikeita. Vaikka taistelun äänet kaikuivat yhä rakennusten keskeltä, ja vaikka jostakin kaukaa kantautui outoja, eläimellisiä ääniä, kuin tuhon kelloina, lähestyi mies silti häikäilemättömästi saalistaan...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 30, 2018 23:19:36 GMT 3
Nulikka seurasi varautuneena ja ristiriitaisin tuntein aiheuttamiaan reaktioita, huomaten myös nopeasti tämän kaiken aiheuttavan selviä vaikeuksia harmaanahkaiselle olennolle. Miesten supinakin sai hänet liikahtamaan kireästi, mutta lopulta hän saattoi vain kohauttaa epätietoisesti olkiaan. "En tiedä oliko. Mutta... ainakin meinaan yrittää" hän mutisi, vetäen sitten syvään henkeä. Hänelläkin oli vaikeuksia suhtautua varsinkin kummaan olentoon ja tämän selkeän outoihin mielenliikkeisiin. Tässä oli tietyllä tavalla jotain hyytävää vaikkei ilmestys osoittaunut edes vihamielisiä aikeita... ja kaiketi pian selvisikin mistä tuntemus johtui.
Olennon reaktio hänen kysymykseensä oli ainakin yksiselitteinen. Nulikka kallisti epämääräisesti päätään tälle melkoisen oudoksuvasti, tajuten tämän tukaluuden. Jos ´herra´ näiden tilanteen takana oli jonkinlainen tyranni kuten oli sanottu, tuntui järjettömältä kuinka pelkkä ajatuskin pakenemisesta sai olennon lähes syylliseksi... Runnotuilla miehillä puolestaan oli huomattavasti selkeämpi asennoituminen tähän. Pojan kulmat rypistyivät tälle, ja hän heitti uuden epätietoisen katseen tummaan hahmoon. Nukke ja juhta? Hän ei ollut aivan varma mitä soturin sanat tarkalleen tarkoittivat, mutta ne kalskahtivat silti ikävästi korvaan. Ainakin miehet tuntuivat karsastavan olentoa lähes avoimesti... elleivät suorastaan vihaavan sen vuoksi mitä tämä kaiketi oli. Ei sillä, että ilmestys olisi tainnut pahemmin piitata... tai ehkä osata tehdä niin?
Poika vilkuili näitä kaikkia tumman kuontalonsa seasta, kirskauttaen hieman hampaitaan selitykselle. Hän saattoi kyllä ymmärtää -ja empatisoida- kuinka tällainen tilanne voisi aiheuttaa selvää epätoivoa. "...eh. No... mutta... parempi kai se on edes yrittää kuin vaan tulla tapetuksi. Tai pysyä jonkun sellaisen luona" hän huomautti kuitenkin epäröivästi. Nulikka näytti siltä että olisi kaiketi aikonut sanoa muutakin vilkuillessaan varautuneena suuntaan mistä hirviön meteli vieläkin kantautui, kun tämä kuitenkin äkkiä jännittyi. Kukaties kyseessä oli jokin eläimellinen vaisto tai sitten hän oli vain äkännyt liikettä takaansa mutta nulikka pyörähti ympäri ja ähkäisi tyrmistyneesti. Synkkä hahmo, jota hän ei kaiketi ollut enää olettanut näkevänsä, oli päässyt hivuttautumaan lähemmäs kuin hän epäilemättä olisi halunnut, eikä näyttänyt siltä että olisi antanut sen seikan pidätellä itseään että muut tämän väestä oli jo murskattu katuun. "Mitä-- Mistä..." kauhistunut töksähdys karkasi väkisinkin kurkusta, mutta voipumuksestaan huolimatta nulikka yritti nopeasti kiskoa otetta itsestään ja kavahti taaksepäin. "Painu jo muualle, tai... saat vielä katua! Mä en tule enää sinne! Etkö jo usko?" nulikka yritti tapailla ärähdystä, mutta tästä kajasti silti läpi melkoista hätäisyyttä. Hän rehellisesti tuskin uskoi itsekään uhonsa saavan paljoakaan aikaan, vaan poika ehti ainakin heittää epätoivoisen katseen ympärilleen. Pako ei ollutkaan vielä ohitse...
|
|
|
Post by submarine on Dec 31, 2018 8:05:43 GMT 3
Synkeä, pahansuopa mies pysähtyi vasta aivan liian lähelle epäluuloisesti pälyilevää väkeä, eikä tämä selvästikään tehnyt niin koska olisi kunnioittanut pojan hätäisiä sanoja. Mies seisoi pahaenteisen avoimesti ja julkean varmana keskellä katua, suoden pojalle ja tämän lähellä seisoville ylimalkaisen katseen. Sitten tämä päästi ilmoille kolkon, korahtavan naurun, ja kohotti pitkän, luisevan sormen poikaa kohti. "Sinä et pysty pakenemaan todellista herraasi, poika! Sinä kannat mukanasi jotakin paljon itseäsi arvokkaampaa! Voit juosta, mutta mestarimme tahto vainoaa sinua maailman ääriin ja mustimpiin loukkoihinkin!" mies jylisi, ja tämän silmissä leiskui fanaattinen hulluus. Sanoissa oli voimallista ja täydellistä uskoa ja ne jytisivät epäluonnollisella voimalla raunioituneiden rakennusten ikivanhoista julkisivuista. "Tiedät jo mikä kohtalo sinua odottaa, etkä sinä pysty sitä estämään! Jumalamme syntyy jälleen uudelleen!" tämä jatkoi, ennen kuin äkkiä käänsi katseensa epäluuloisiin sotureihin.
"Te kurjat tappajat! Seisotte tuhonne partaalla, eikä teillä ole enää toivoakaan. Kuulkaa, kuinka tuo demoni raastaa päällikkönne lihan luista, kuten raastoi tovereiltannekin!" mies huudahti, viittoen kädellään vimmaisesti kohti raunioita, joiden joukosta kohosi edelleen painajaismainen hävityksen melu, sekä kohti maahan sortuneita luita, joista pedon henkäys oli murentanut lihan. Soturit pälyilivät vuoroin tätä ja vuoroin tuhoa, epäluuloisina ja pelokkaina, mutta siitä huolimattakin oudon valppaina. Synkän miehen sanoissa oli outoa voimaa ja painoa, joka suorastaan iski murrettua tahtoa vasten. Nämä kurjat kuuntelivat lumottuina oman tuhonsa julistusta. "Vielä voitte kuitenkin pelastaa henkenne! Sillä enkö minä itse tule jostakin kurjan paikkanne, tuon teitä piinaavan herran vankilan, ulkopuolelta!? Teillekin on paikka herrani huoneessa, mutta vain mikäli voitte osoittaa olevanne sen arvoisia! Poika on herrani orja, karannutta omaisuutta, ja siinä on mahdollisuutenne! Osoittakaa hyötynne, ja voitte vielä pelastua!" mies jatkoi voimalla ja vimmalla. Tämän sanat olivat tottuneet ja upposivat sinne minne pitikin, kuin myrkyllinen viini janoisen kurkussa.
Soturit pälyilivät sinne tänne, niin mieheen kuin poikaankin. Toinen kuiskasi toiselle jotakin, ja hetken kuluttua tämä vastasi. Nopeita, epäluuloisia sanoja, hätäisiä päätöksiä ja kiireistä punnintaa. Sanat olivat nopeita ja epäselviä, mutta välistä saattoi silti erottaa sellaisia, kuin "niitä sekopäitä", "mutta entä jos..." "mieluummin poika kuin..." Ainoastaan outo, tummanahkainen olento seisoi paikoillaan samaan tapaan kuin äsken, selvästikään edes pohtimatta sanoja sen enempää. Sen olemus kuitenkin paljasti, että se aavisti mitä oli meneillään. Se ei kuitenkaan sanonut mitään, ainoastaan odotti.
Jossakin raunioituneissa rakennuksissa rytisi, kuin hirviö olisi pakottanut valtavaa ruhoaan sellaisen sisään. Kukaties sen haastanut soturi oli tosiaan kohtaamassa loppunsa etsiessään viimeistä pakopaikkaa sen raivolta, jonka oli onnistunut penäämään ylleen...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 31, 2018 15:10:24 GMT 3
Kauhu oli nopeasti palannut itseään vaivalloisesti kasailleen pojan likaisille kasvoille, kun hänen takaa-ajajansa asteli röyhkeästi lähemmäs. Massiivisen hirviön sekä muukalaisten uhka oli selvästi riittänyt vain hetkeksi pitämään tämän loitolla eikä kuitenkaan ajamaan tiehensä kuten hän oli toivonut. Fanaattisuus ja julma äly paloivat edelleen miehen olemuksessa aiemmankaan teurastuksen saamatta tätä hiipumaan, ja nulikka tunsi puristavan epätoivon tarraavan taas rintaansa. Hän oli luullut olevansa jo lähellä pakoa, mutta... tässä mies taas oli, liian lähellä... eikä hän rehellisesti ollut varma kykenisikö hän enää juoksemaan vaikka olisi halunnutkin. Siitäkin huolimatta nulikka kavahti kauemmas voitonriemuisesta fanaatikosta, voimatta täysin hillitä hyytävää säpsähdystä kun tämä julisti tuomionsa hänen niskaansa. Tämä tosin ei ollut mitään uutta, mutta tähän oli silti vaikea olla reagoimatta. Synkeä mies tiesi narunsa mistä vetää.
"Ihan... ihan sama! Mua ei kiinnosta nuo teidän... hulluudet! En tule takaisin vaikka raahaisit!" poika töksäytti yllättävän ärhäkästi ilmeisestä hätäisyydestään huolimatta. Jollain ilveellä tämä onnistui vielä löytämään uhmaa itsestään vaikka tuskin pysyi huterilla jaloillaan... ainakin kunnes kaavutettu mies käänsi äkkiä huomionsa epäluuloisiin sivustakatsojiin. Nulikka ei ollut ehtinyt pohtia oliko varsinaisesti odottanut apua muukalaisilta, mutta kun synkät sanat heitettiin näille häivähti hänessäkin äkkiä melkoinen pelästys. Soturit eivät olleet näyttäneet siltä että olisivat ainakaan luottaneet lähestyvään fanaatikkoon, mutta nämä kuuntelivat kuitenkin, kuin suorastaan valpastuneina. Hän oli nähnyt vastaavaa ennenkin, ja se teki kaikesta vielä kammottavampaa. "Älkää kuunnelko sitä! Se-- ne on kaikki aivan sekaisin! Ne vain... aikoo silpoa mut, ja tekevät sitten saman jollekin muulle! Ne on... hirviöitä! Ettekö nähneet mitä tuo teki niille muillekin?" poika ähkäisi hätäisesti, tajuten itsekin mutinan miesten suunnalta. Hän ei ollut varma mitä odottaa, mutta tilanne alkoi nopeasti näyttää varsin hälyttävältä. Poika heitti epätoivoisen katseen sotureihin sekä raunioiden takaa kuuluvaan hirvittävään meteliin. Kummaltakaan suunnalta tuskin oli odotettavissa ainakaan apua... Tumma, outo olento ei puolestaan tuntunut reagoivan oikein mihinkään mitä tapahtui. Tämäkin sai pikaisen katseen osakseen, mutta... rehellisesti nulikka ei osannut päätellä alkuunkaan mitä tämän päässä liikkui. Tämä ei välttämättä tekisi senkään vertaa kuin kukaan muu, vaikka olento kaiketi... tajusi tapahtumat. Ainakaan tämä ei osoittanut huolta tai mitään muutakaan sen enempää kuin aikaisemminkaan.
Joka tapauksessa, hyvin nopeasti nulikka joutui vetämään omat johtopäätöksensä tilanteesta. Ainakin tämä haparoi taaksepäin, kuin aikeissa kuitenkin yrittää vielä kiskoa huojahtelevat jalkansa liikkeelle... niin loppuun ajetuilta kuin nämä jo tuntuivatkin. Mutta hän ei aikonut vain luovuttaakaan tällä tavalla....
|
|
|
Post by submarine on Jan 2, 2019 1:50:06 GMT 3
Pojan sanat kaikuivat kuuroille korville, kun ahdistetut soturit punnitsivat henkeään ja mahdollisuuksiaan. Kumpikaan ei yrittänyt edes kyseenalaistaa kolkon miehen puheita, vaan hyväksyi ne edes tajuamatta asiaa. Voimalliset, piinaavat sanat olivat ajaneet nämä kaksi epätoivon partaalle, ja nyt he katsoivat poikaa synkin aikein. Melkein kuin yhtenä miehenä he kääntyivät ympäri ja toinen heistä kohotti vaativasti kättään. "Kokeilen mieluummin mahdollisuuksiani yhden keskenkasvuisen kuin tuon epäjumalan kanssa. Poika, tulehan sovussa niin tämän ei tarvitse olla sen vaikeampaa!" toinen miehistä ärähti ja astui kohti, tavoitellen jo otetta pojan ranteesta. Toinen seurasi perässä kuin varjo. Sotureiden takana heidät tähän ajanut mies seurasi tätä kaikkea kolkon tyytyväisesti, joutumatta itse liikauttamaan sormeakaan.
Äkkiä miehet kavahtivat ja pysähtyivät niille sijoilleen. Harmaanahkainen olento pojan vierellä astui tämän eteen ja kohotti kättään. Siinä kimmelsi verisen punainen, hopeiseen metalliin upotettu kivi, joka näytti sykkivän heikosti omaa, sisäistä valoaan. Miehet tunsivat selvästi sen voiman, silä he perääntyivät varuillaan kuin koirat, joille oli näytetty tuttua kalikkaa. "Ei teille tuollaisia käskyjä annettu. Herramme edellyttää kuuliaisuutta", olento totesi. Sen ääni ei vieläkään paljastanut suuria tunteita, ainoastaan ajatuksia joita se päähänsä tuntui saavan. Miehet kuitenkin sylkivät ja irvistelivät, kun kuulivat ne. "Olemme vaihtamassa herraamme toiseen, sinä typerä tekele! Et kaiketi ymmärrä sitäkään, mutta herrasi saat eivät meitä enää hetkauta! Ehkä tämä uusi ei lähetä meitä kuolemaamme kuin pahaisia orjia!" miehet ärisivät. He tapailivat vöiltään pitkiä veitsiä. Vaikka oudon kiven paljastaminen olikin herättänyt heissä selvää pelkoa, tuijottivat he silti eteensä kuin verenhimoon lietsotut pedot
"Juuri niin! Tuokaa poika ja surmatkaa tuo tieltänne, niin todistatte arvonne uudelle mestarillenne!" synkeä piiskuri jyrähti taustalta. Tämä tuijotti näkyä edessään vimmaisen odottavasti, joko ennakoiden verenvuodatusta tai sitä hetkeä kun vihdoin saisi pojan takaisin käsiinsä.
Äkkiä raunio tien toisella puolella jyrähti. Sen suunnalta kantaunut melu saavutti uudet mittasuhteet, kun sen rapistunut, halkeillut julkisivu sortui maahan yhtenä kiven ja ikivanhan laastin ryöppynä. Sen joukossa maahan sortui yläkerroksien läpi myös demonin valtava, epämuodostunut ruho, joka iskeytyi seinän läpi ja katuun jysähtäen ja ulisten. Se kiemursi sekopäisenä, kun raunion jäänteet satoivat sen päälle ja moukaroivat sen ruhoa. Sortuneen rakennuksen sisällä, kuin ammottavassa, synkässä luolassa, seisoi yhä hahmo, joka erottui korkealle kohoavien tomupilvien läpikin. Hirviötä vastaan käyneen soturin ruumis jännittyi voimakkaasti sortuneen lattian reunalla, ennen kuin hän paiskasi ärähtäen suuren, tunnistattomaksi rapistuneen patsaan alapuolellaan rimpuilevan hirviön perään. Se iskeytyi niljaiseen, puhkottuun ruhoon kuin hirvittävä moukari, ja uusi, kammottava ulina kaikui kuolleen kaupungin lävitse.
Hetkeksi jokainen kadulla seisova unohti kuolettavan tilanteen, kun hirviön murskattu ruho ja sen yllä seisova soturi käänsivät heidän katseensa. Hän näytti hävityksen keskelläkin uhmakkaalta, vammoistaan ja uupumuksestaan huolimattakin.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 2, 2019 14:52:11 GMT 3
Soturit olivat selvästi tehneet päätöksensä epätoivonsa keskellä, eikä hätäinen puhe enää saavuttanut näitä. Nämä olivat jo jääneet synkän miehen koukkuun suorastaan helposti, ja fanaatikkokin tiesi sen. Poika tuijotti järkytyksensekaisella epäuskolla kun kumpikin korsto kääntyi kyseenalaistamatta kohti häntä. Toivo paosta alkoi murentua miehen kurottuessa tarraamaan häneen, ja nulikan ehtiessä lähinnä vain ähkäistä hätäisenä protestina. Sitten väliin astui joku, mitä hän ei varmasti ollut odottanut. Outo tumma olento harppasi esille näiden eteen ja kohotti jotakin, joka sai jopa karskit miehet kavahtamaan... ainakin hetkellisesti.
Kaiken keskelle jäänyt hintelä poika ei hetkeen itsekään tiennyt miten reagoida käänteeseen. Suuriksi levinneet silmät tuijottivat ensin outoa olentoa tämän puhuessa ja sitten hurjistuneita sotureita tämän edessä. Tämä ei osoittanut vieläkään tunteita kuten ei emmintääkään... mutta epätoivoisten soturien katseeseen oli ilmestynyt silkkaa verenhimoa. Nulikka pälysi kaikkea tukalasti yrittäen löytää edes jonkinlaisia vaihtoehtoja, mutta huolimatta tummapintaisen olennon tasaisesta olemuksesta ja oudosta kivestä jota tämä piteli, hän ei voinut olla pelkäämättä että jo aseita vetävät miehen iskisivät hintelämmän hahmon maahan tieltään. Nämä tuntuivat kuuntelevan pahaenteisesti taustalla kärkkyvän kaavutetun fanaatikon käskyjä kyseenalaistamatta, ja tämä hyysi melkoisesti selkärankaa. Hän ei ollut koskaan nähnyt tällaisen... hulluuden iskevän näin nopeasti, edes siellä mistä hän oli paennut.
"Ajatelkaa nyt! Ei se... en tiedä mistä tulitte, mutta ei tuo ole ainakaan... yhtään parempi! Mä olen kyllä nähnyt mitä nuo tekee, ja se on... kamalaa! Se... ettekö nähneet että se jo tappoi ne kaikki jotka toi mukanaan tänne!" poika yritti vielä korottaa ääntään, vaikka osasikin jo aavistaa ettei järjen puhumisesta olisi enää apua. Mutta... hän ei voinut enää vain yrittää juostakaan. Oli tämä astunut esiin vain puolustamaan "herransa" käskyjä, outo olento oli tällä hetkellä myös pahasti vaarassa, eikä poika rehellisesti osannut päätellä tiesikö tämä sitä vai ei. Hän kurotti vaivihkaa nykäisemään tämän hihaa varoittavasti, yrittäen kireänä pitää silmällä kaikkea tapahtuvaa edessään. Tehtävissä taisi silti olla melkoisen vähän hänen kannaltaan.
Kiristynyt tilanne katkesi kuitenkin äkkiä toiseen, yhtälailla karmivaan käänteeseen kun taaemmas etääntynyt, hirviömäinen metakka palasi. Kukaan tuskin osasi odottaa rytinän keralla sortuvaa rakennusta ja vääntelehtivää hirvitystä joka syöksyi katuun tämän lävitse, jääden ulisten ja vääntelehtien kiemurtelemaan kiville. Nulikasta irtosi älähdys ja hän pyörähti väkisinkin silkkana refleksinä kohti yhteenottoa. Epäilemättä itse kukin heistä oli varmasti uskonut yksinäisen soturin kohdanneen loppunsa (tai vaihtoehtoisesti paenneen pitkin raunioiden kapeampia katuja jonnekin) mutta katse löysikin tämän häälymästä synkkänä rääkyvän pedon yllä. Pelostaan ja tilanteestaan huolimatta poika ei voinut uskoa silmiään. Tämä jäi tuijottamaan typertyneenä kun soturi paiskasi kammottavalla voimalla patsaanrähjän otuksen niskaan... saaden tämän äkkiä näyttämään siltä ettei pedon voittaminen ehkä olisikaan mahdotonta. "Se... sehän... tappaa sen" hän ähkäisi, tuskin varsinaisesti kenellekään. Tilanteesta huolimatta näky oli väkisinkin... vaikuttava. Tämä sotki selvästikin nulikankin pasmat hetkeksi täysin, kunnes hän tajusi pienellä viiveellä yrittää taas hapuilla jonkinlaista otetta itsestään.
"Katsokaa nyt! Teidän pitäisi auttaa sitä! Äkkiä! Eikö se ole yksi teistä? Älkää kuunnelko tuota sekopäätä, se vain yrittää huijata teitä! Se tekee niin kaikille!" Poika korotti ääntään uudestaan, heilauttaen hätäisesti kättään kohti vääntelehtivää hirviötä, yrittäen kaiketi vielä saada jonkinlaista järkeä sotureihin edessään. Taistelu ei kaiketi näyttänyt enää aivan yhtä epätoivoiselta kuin aikaisemmin... ja vain yhden soturin voimin. Jos miehet auttaisivat toveriaan, peto voisi hyvinkin kaatua... eivätkä nämä toivottavasti kävisi mielipuolisesti vain hänen ja väliin astuneen olennon kimppuun...
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2019 5:01:12 GMT 3
Sortuva seinä ja hirviöön iskeytyvä patsas olivat kuin moukari, joka murskasi kärkkäillä, voimallisilla sanoilla lietsotun kiihkon. Poikaa hätyyttäneet soturit unohtivat aikomuksensa ja jäivät tuijottamaan näkyä kiemurtavasta, murskatusta demonista ja tuimasti sen yllä seisovasta miehestä. Vasta pojan hätäiset sanat saivat heidät havahtumaan ja vilkaisemaan ensin hämillään tätä, sitten toisiaan. He empivät, haparoivat ja pälyilivät ympärilleen tietämättä mitä tehdä. "Te pelkurit, oletteko löytäneet itsellenne jo uuden herrankin!? Luuletteko, että hän pelastaa teidät!?" Kailam jyrähti. Hänen kasvoillaan oli hurjistunut irvistys, joka sai soturit hätkähtämään. Miehet katsoivat mykistyneinä, kuinka hän veti esille nyrkkinsä kokoisen lasikuulan, jonka sisällä kimmelsi outo neste. Kuin sanojensa painoksi hän paiskasi sen patsaan perään alla kiemurtavan hirviön niskaan. Se särkyi patsaan murtunutta pintaa vasten, ja yhtäkkiä siitä ryöppysivät ulos liekit kuin vesi läikytetystä pikarista. Hulmahdus pyyhkäisi raunioiden demonin ylitse ja peitti sen tuleen. Se ulvoi ja kiemursi, mutta sen murskattu ruumis ei suostunut liikkumaan. Se jäi sätkimään ja palamaan, ja ilmaan levisi hirvittävä löyhkä.
Soturit tuijottivat liekehtivää hirviötä tyrmistyneinä, ja toinen heistä ähkäisi tajutessaan, että mies oli kadonnut. Hän oli eittämättä livahtanut takaisin rakennuksen varjoihin, ja palaisi nyt varmasti tänne. Miehet vilkaisivat toisiaan uudemman kerran, ja odottamaton pelko varjosti heidän kasvojaan. "Typerykset! Ehditte vielä tehdä osanne! Toimikaa, tai olette tuhon omia!" kolkko mies kirahti sivummalta, osoittaen pitkällä sormella kohti poikaa. Soturit pälyilivät piiskuriaan vaitonaisesti, ennen kuin toinen heistä heitti veitsensä maahan. Hänen toverinsa seurasi esimerkkiä, ja sylkäisi perään. "Ei olisi koskaan pitänyt kuunnella mitään raunioiden sekopäätä. Häivy, senkin haaskalintu!" toinen puuskahti.
Synkeä, pitkä mies irvisti ja tuijotti niskuroivia sotureita julmetusti. Äkkiä miehen huulilta karkasi raivostunut rääkäisy. Tämä liikkui paljon nopeammin, kuin luisevalta ja näivettyneeltä ruumiilta olisi voinut olettaa. Laiha käsi vääntäytyi miekan kahvalle ja veti esiin ikivanhan terän, joka leikkasi seuraavassa silmänräpäyksessä ilmaa. Toinen sotureista kompuroi ähkäisten ja aseettomana taaksepäin toverinsa langetessa polvilleen kurkkuaan puristaen. Hänen sormiensa välistä tirisi punainen veri, joka pisaroi tomuisille katukiville. Yhä elävä soturi kompuroi taaksepäin, haparoiden jotakin taistelun tuoksinnassa pudonnutta asetta käteensä, mutta luiseva mies ei edes vilkaissut tätä. Hullunkiiltoinen katse oli kääntynyt kokonaan poikaan, joka yhä vain vältteli kohtaloaan. "Herraltamme ei yksikään pakene!" mies kirahti ja harppasi maahan kaatuvan ruumiin ohitse poikaa kohti. Miekan punertunut terä pirskoi yhä lämpimiä pisaroita ympäriinsä, kun tämä heilutti sitä villisti päänsä yllä, suunniltaan raivosta ja vihasta...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 4, 2019 14:38:47 GMT 3
Kaikki tuntui suorastaan pysähtyvän toviksi keskellä rähjäistä katua, kun hurjistunut soturi hirviöineen teki dramaattisen paluun näyttämölle. Ainakin tämä keskeytys toimi edes suunnilleen niin kuin hätäinen poika oli toivonutkin ja iski kaksi soturia lietsotusta hulluudestaan... vaikkakin luultavasti lähinnä kolmannen soturin raivon pelosta. Hän sai tuskin itsekään silmiään irti maahan isketystä ja kuolevan eläimen lailla kiemurtavasta pedosta kun yllä häälyvä mies ärjäisi, paiskaten sitten jotakin alas tämän päälle. Nulikka sävähti ääntä ja tämän silkkaa raivoa vaikkei tätä oltukaan suunnattu hänelle, ähkäisten sitten tyrmistyksestä kun liekit äkkiä nielaisivat ulvovan, massiivisen epäsikiön. Näky oli suorastaan surrealistinen, varsinkin verrattuna aikaisempaan. Kammottava käry pakotti hänet kakomaan kauempaakin, pojan kuitenkin havahtuessa lopulta itsekin omaan tilanteeseensa ja kahden soturin liikehdintään.
Epäluuloinen katse palasi takaisin miehiin, sekä pahaenteiseen hahmoon näiden takana... jonka ote tilanteesta ei enää kuitenkaan näyttänyt niin vahvalta kuin aikaisemmin. Soturit epäröivät synkeän miehen ilmeiseksi turhautumiseksi, ja esiin lietsottu raivo oli muuttunut pälyilyksi tämän huutamista käskyistä huolimatta. Nuhjuinen poika ei näyttänyt silti kokevan suurempaa helpotusta tästä vaan kyräili edelleen varsin jännittyneenä eteensä... vaikka soikin itselleen hiljaisen henkäisyn kun soturit lopulta viskasivat aseensa maahan ja ärähtivät fanaatikon komennuksille. Nämä olivat päässeet ainakin tästä koukusta... mikä ei ilahduttanut pitkää, luisevaa miestä. Poika värähti taaempaa väkisinkin tämän kasvoille leviävää ilmettä.
Äkillinen hurjistunut rääkäisy ja esiin kiskaistu miekka nappasi kaikki yllätyksellä. Kenties kireästi kaikkea tuijotteleva nulikka oli uumoillut ettei mielipuoli luopuisi näin helpolla mutta siltikin hänkään ei ehtinyt edes reagoida kunnolla kun kaavutettu mies iski nopeammin kuin olisi voinut uskoa. Toinen sotureista kaatui koristen ja toinen kompuroi taaksepäin... ja sitten hurjistunut fanaatikko jo pyörähti kohti häntä. Vähintään yhtä paljon kuin verentahrima miekanterä selkärankaa hyysivät tämän raivokkaat sanat. Nulikka ähkäisi ja kavahti typertyneenä tummat silmät leviten, saamatta tuskin aikaa edes tajuta tilannetta kunnolla. Hän ei jäänyt miettimään vaan toimi kauhunsekaisen adrenaliinin voimin. Poika yritti tyrkätä harmaan olennon kauemmas jonkinlaisena hätäisenä refleksinä ja vetäytyä raivokkaasti iskevän miekan tieltä. Hän enemmänkin kompuroi kuin heittäytyi matalammaksi livahtaakseen edes suunnilleen terän ali, tavoitellen metallista välähdystä jonka oli äkännyt saastaisilla kivillä. Toisen soturin pudottama veitsi makasi maassa ja epätoivonvimmalla hän kurotti sitä kohti, siitäkin huolimatta että lähes odotti miekanterän uppoavan itseensä hetkellä millä hyvänsä. Oli kuinka oli, hänkään ei ollut vain luovuttamassa, ei kaiken tämän jälkeen....
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2019 4:22:49 GMT 3
Kolkko mies iski sapelillaan säälimättä. Tämä ei kuitenkaan tavoitellut poikaa, vaan terä välähti ensin kohti tämän vieressä seisovaa, hämmentyneen oloista olentoa. Se ähkäisi ja horjahti kun poika äkkiä tönäisi sitä, törmäten raskaasti viereiseen ovenpieleen. Odottamaton töytäys pelasti kuitenkin sen hengen, sillä seuraavassa hetkessä se kohotti selvästi tyrmistyneenä käden suojaamaan verta vuotavaa hartiaansa. Sapeli oli tehnyt siihen syvän viillon, mutta hetkeä aikaisemmin samalla paikalla oli ollut olennon pää. "Häivy siitä!" mies kirahti ja tyytyi sysäämään hämmentyneen olennon sisään raunion ovesta, jonka karmia vasten se nojasi. Se älähti jälleen, mutta ei tuntunut vieläkään ymmärtävän pistää todella vastaan. Hurjistunut fanaatikkokaan ei jäänyt miettimään sitä sen tarkemmin, vaan käännähti kohti pakoon kompuroinutta poikaa. Miehen miekka kohosi taas korkealle, ja tämä häämötti asetta haparoivan, kohtaloaan uhmaavan keskenkasvuisen yllä kuin kuoleman synkeä varjo.
"Et pysty pakenemaan kohtaloasi, poika! Heitä se veitsi pois ja tule sovussa, niin en tee tästä enää tuskallisempaa! Tarvitsen sinut vain hengissä, en kokonaisena!" fanaatikko sihahti miekkaansa heristäen. Tämä eteni kohti poikaa vääjäämättömästi ja kolkosti, yrittämättä edes suojata itseään mahdollisilta veitseniskuilta - kuin olisi uskonut, ettei poika uskaltaisi kuitenkaan lyödä, tai kuin tämä ei olisi uskonut veitsen voivan edes haavoittaa itseään. "Sinä et kuulu tänne, poika. Täällä sinua odottavat vain kärsimykset ja tuska, jota et edes ymmärrä. Tule takaisin, ja lyhyt elämäsi tulee sentään olemaan vaivatonta!" mies sähisi. Tämä ei pysähtynyt, vaan lähestyi ja kurotti jo tarratakseen poikaan...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 6, 2019 14:00:07 GMT 3
Miettimättä yritystä pidemmälle poika tavoittelivat hätäisinä kivillä lojuvaa veistä kun miekkaansa kohottava, raivostunut fanaatikko astui hänen ylleen. Panikoiva liike oli johtanut enemmänkin kompurointiin kuin minkäänlaiseen harkittuun väistöliikkeeseen ja nulikka päätyi lysähtämään kivuliaasti kadulle... mutta viimein hänen haparoiva otteensa kiertyi veitsen kahvalle. Ympäriltä kuuluvat äänet vain ajoivat tätä eteenpäin, ja poika pyörähti kömpelösti ympäri kuumeisesti käteensä sopimatonta asetta puristaen. Runnotut jalat eivät suostuneet enää tottelemaan tarpeeksi nopeasti mutta hän yritti kiskoa edes toisen polven alleen... tosin tuskin ehtimättä paljoakaan tätä pidemmälle kun kaavutettu mies oli jo hänen yllään.
Nulikka ähkäisi kauhusta ja tunsi itsensä lähes hyytyvän paikoilleen. Oli mies mielipuoli tai ei, olivat asiat kuitenkin menneet näin suunnilleen niin kauan kuin hän saattoi muistaa. Tämä sanoi jotain, ja niin tapahtui... halusi hän tai ei. Ensimmäiset sanat saivat aikaan hampaiden kiristyksen, seuraavat toivat jo häivähdyksen epäröintiä. Kaikki tämä... oli lähes liikaa. Rähjäinen nulikka ei vastannut muuten kuin jokseenkin epätoivoisella katseella kun mies kurotti jo kohti, kunnes hänen kurkustaan karkasi hätäinen ähkäisy ja poika puristi veitsen tiukemmin käteensä.
Jäi kysymysmerkiksi oliko poika odottanut fanaatikon tulevan lähemmäs, mutta luultavasti tämä ei ollut suunnitellut tätäkään niin pitkälle. Kun luiseva koura kurottautui häntä kohti, nulikka iski villisti kaikin voimin käden ohitse, minne vain sattui osumaan. Elkeessä oli eittämättä melkoista kauhua kuin poika itsekään ei olisi ollut varma kykenisikö pelkkä veitsi hänen kädessään edes puremaan synkkään hahmoon hänen edessään. "Ei! Mä en usko sua enää! Mene tiehesi ja... anna mun olla!" tämä ähkäisi kuitenkin hätäisellä uhmalla hampaidensa lomasta. Ainakaan hän ei suostuisi enää vastahangatta yhtään mihinkään mitä mustakaapuinen mies komentaisi... siitä huolimatta että tämän sanat häälyivät jälleen uhkaavina varjoina mielen yllä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 8, 2019 5:19:42 GMT 3
Synkeä mies rääkäisi raivoissaan kuin korppikotka, mutta oli mahdotonta sanoa, johtuiko se uhmakkaista sanoista vai veitsen survaisusta. Kumpikin sai miehen vihan leimahtamaan, mutta äkkiä välähtävä veitsi vaati tämän huomiota. Pitkäsorminen, luiseva käsi heilahti tarraamaan aseesta, mutta fanaatikko oli raivosta holtiton ja pojan survaisu uhmasi kaikkea sitä, mitä tämä uskoi tietävänsä. Lyhyt terä vilahti käden ohitse, ja äkkiä mies rääkäisi uudestaan, nyt yhtälailla tuskasta kuin vihastakin. Terä upposi repaleisten, haisevien kaapujen läpi jonnekin vatsan tienoille melkein kahvaa myöten. Mies haukkoi henkeään ja korahti, mutta ei kuitenkaan suostunut kaatumaan. Tyrmistys ja järkytys tästä iskusta karisi nopeasti raivon tieltä, ja äkkiä tämä käänsi hurjistuneen, palavan katseensa poikaan. Veri tirisi veitsen kahvaa myöten pojan sormien yli ja tahrasi kaapuja, mutta fanaatikko pakotti tuskansa sivuun ja päästi ilmoille hirvittävän huudon. "Sinä kurja! Sinä surkea, mitätön mato! Jos kaipaat tuskia, minä annan sinulle haluamaasi!" mies rääkäisi, ja kohotti miekkaansa hullunkiilto silmissään. Tämä iski poikaa kohti nyt julmalla voimalla. Terän sijasta isku tuli kahvalla, mutta se oli ainoa, surkea osoitus pidättyväisyydestä, josta mies tuntui enää piittaavan.
Vain pienen matkan päässä, lähellä mutta hirvittävän kaukana, henkiin jäänyt soturi kahmaisi käteensä vihdoinkin taistelun tuoksinnassa pudonneen, pitkän keihään. Vasta samalla hetkellä hän tuntui oivaltavan, ettei sekopää ollut edes hyökännyt hänen peräänsä. Soturi kääntyi ympäri, kiiruhti välikohtausta kohti, mutta se vei monta pitkää harppausta, siinä missä kaikki tapahtui silmänräpäyksissä. Samaan aikaan myös demonin tappanut ja polttanut soturi ilmaantui lopultakin kujalta, johon oli vain hetkeä sitten paennut. Hän karjaisi vihaisesti koko näylle ja hyökkäsi kohti kahakkaa piittaamatta aseettomuudestaan - tai surkeasta, runnellusta ja repaleisesta ulkomuodostaan. Hän näytti siltä kuin olisi joutunut kokonaisen shakaalilauman raastamaksi, mutta ei selvästikään ollut aikeissa antaa sen haitata itseään. "Jollakulla teistä kirotuista on paras olla vastauksia tähän surkeaan sotkuun!" Artan ärähti. Hänen sanansa oli tarkoitettu kaikille... ja hän aikoi pitää myös huolen, että jokainen ottaisi ne hyvin vakavasti ja hyvin pian...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 8, 2019 14:32:49 GMT 3
Epätoivonvimmalla iskevä poika taisi tyrmistyä lähes yhtälailla kuin hurjistunut fanaatikkokin kun hänen puristamansa veitsi upposi miehen sisuksiin. Terä puhkaisi synkät kaavut ja lävisti lihan lähettäen lämpimän, tahmean veren juoksemaan hänen sormilleen. Tuntemus ja oivallus siitä mitä hän oli tehnyt tuli ilmeisenä järkytyksenä rähjäiselle nulikallekin, kuin tämä ei olisi hetkeen ollut uskoa pystyneensä johonkin tällaiseen tai olisi edes tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Kuitenkin synkän miehen tuskainen, raivokas rääkäisy lähetti nopeasti uuden, jäätävän kauhunsävähdyksen hänen lävitseen. Nulikka ähkäisi ja kiskaisi katseensa verisistä, vieläkin veistä puristavista käsistään ja heitti hätäisen silmäyksen ylös mielipuoliseen mieheen. Tämä kohotti jo vihasta huutaen miekkaansa siitä huolimatta että lähes koko veitsenterä oli uponnut miehen vatsaan ja pojan silmät levisivät pelästyksestä.
Oivallus siitä ettei synkeä mielipuoli ollut kaatumassa vaikka tämän veri juoksi pitkin hänen sormiaan lähettivät uuden paniikinomaisen aallon hänen lävitseen. Pojalla ei ollut aikaa ja tuskin juuri nyt kykyäkään arvioida tilannetta tai tajuta oikein muuta kuin että mies kohotti raivoissaan miekkaansa. Jälleen hän toimi vain hätäisenä reaktiona, tietämättä mitä muutakaan olisi tehnyt. Vapisevat kädet tarrasivat tiukemmin veitsenkahvaan ja väänsivät, samaan aikaan kun fanaatikko iski. Uupunut, runnottu nulikka tuskin olisi voinut tehdä muutenkaan paljoakaan puolustautuakseen, ja tämä jäikin täysin auki säälimättömälle kostolle. Miekankahva iski kovaa ja armotta tämän ohimolle, iskien hänet voimalla taaksepäin. Hänen kurkustaan irtosi vain tukahtunut äännähdys kun nulikka lysähti raskaasti katuun, epätoivoinen ote veitsestä kirvoten.
Kipu iski hänen päänsä lävitse ja silmissä sumeni, eikä yritys liikkua saanut aikaan kuin sekaista nykimistä. Kaiketi loppuun ajettu nulikka oli viimein saapunut rajoilleen. Hän saattoi etäisesti tajuta että jostakin läheltä kuului lisää ääniä, muttei kyennyt tähän hätään ottamaan niistä enempää selkoa. Kaiketi jotain tapahtui vielä jossakin, vaikkei sumea katse hahmottanut kuin synkän hahmon häälymässä hänen yllään.
|
|