|
Post by spyrre on Nov 2, 2018 21:21:37 GMT 3
Vaikka jättikin vastaamatta kantautui toisen kommentti selvästi Kerrinkin korviin. Nainen vilkaisi nuorukaista lähinnä kiusaantuneesti ennen kuin kääntyi taas. Hän ei hyvällä tahdollakaan liikkunut yhtä ketterästi ja tottuneesti kuin toinen korkeassa kasvillisuudessa vaikka yrittikin parhaansa löytää reitin. Askelet kompuroivat ja kasvit tarrasivat saaden hänet horjahtelemaan ja kulun turhauttavan raskaaksi ja hitaaksi. Pitkäjalkainen vuohikin pärjäsi lopulta paremmin suuresta koostaan huolimatta, mutta kalvakka nainen puski silti härkäpäisesti eteenpäin. Onneksi kulkua johtava metsästäjä hidasti omaa kulkuaan... vaikka tämä sai silti hänet kokemaan olonsa entistä kiusaantuneemmaksi. Hän ei todellakaan ollut elementissään täällä... Kaiketi se oli silti loppujen lopuksi myönnettävä että oli hyvä ettei rämpinyt tämän kaiken keskellä yksin...
Raskas rämmintä vehreän hämärän halki vaati väkisinkin suuren osan Kerrin huomiosta, ja pian hänen oli myönnettävä ettei hänellä ollut enää paljoakaan aavistusta edes siitä missä he olivat vaikka hän yrittikin pitää silmällä ympäristöä. Hän oli tottunut kapuamaan laakson avoimia rinteitä alas laitumille ja pienelle järvelle eikä voinut sanoa ettei hän olisi tottunut fyysisiinkin rasituksiin, mutta siltikin tiheä ja pahaenteinen metsä söi voimia nopeasti. Kerri seurasi vaiteliaana edellä kulkevaa nuorukaista parhaansa mukaan, seisahtuen sitten pienen säpsähdyksen keralla. Toinen oli pysähtynyt tutkimaan pientä puroa tarkasti ja nainen jäi silmäilemään tätä epävarmasti. Mitä nuorukainen ikinä huomasikaan tämä ei kaiketi ollut mieleen, ja matka jatkui nopeasti. Kerri räpytteli silmiään ja vilkaisi itsekin epäluuloisesti yläjuoksulle ennen kuin seurasi jälleen, entistä varovaisemmin askelin. Mistä ikinä olikaan kyse, nuorukainen selvästi tiesi kaiketi.... jotain?
Kulku ylös mäkeä hidasti matkan taittamista, mikä kieltämättä kuumotti Kerrin mieltä entisestään. Hän olisi halunnut mahdollisimman nopeasti pois metsästä, jonnekin, missä edes näki ympärilleen... mutta tässä paikassa ei selvästikään kiirehditty. Oudot äänet jostakin näkymättömistä keskeyttivät aatteet, ja kumpikin heistä jännittyi paikoilleen. Kalvakka nainen heitti hiljaisen kysyvän vilkaisun toiseen, rohkenematta kuitenkaan liikkua ennen nuorukaista. Mikä ikinä äänen olikaan aiheuttanut ei sentään lähestynyt, ja lopulta hän seurasi varovaisin askelin eteenpäin. Hän oli vähällä henkäistä helpottuneesti kun viimein astui mäen huipulle, mutta ei ehtinyt niin pitkälle kun jokin sai nuorukaisen jälleen äkkiä painautumaan matalammaksi. Suuremmin miettimättä Kerri teki samoin, yrittäen samalla vetää suuren vuohenkin päätä alemmas kasvillisuuden suojiin. Nuorukainen tuijotti selvästi jotakin edempänä ja hän seurasi katsetta, löytäen pian suuren särmikkään hahmon varjojen joukosta. Kerri siristi tämän suuntaan epäluuloisesti alkaen hahmottaa enemmän piirteitä ilmestyksestä. Se näytti epäilyttävästi jonkinlaiselta olennolta, mutta... ei vaikuttanut elävältä. Kuka olisi tehnyt kivipatsaan tällaiseen paikkaan?
He odottivat hetken hiljaisuudessa, kunnes nuorukainen tuntui päättävän toimia. Kerri käänsi katseensa toiseen jokseenkin hämmentyneenä toisen ilmeisestä epäluulosta. "Mutta... sehän on vain... kivi? Eikö olekin?" huomautettiin varovaisesti. Hän nyökkäsi kuitenkin epäröiden painokkaalle kehotukselle vaikka ei selvästikään ollut aivan varma mistä oli kyse. Nuori metsästäjä tuntui silti olevan hyvin vakavissaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2018 0:04:37 GMT 3
Nuorukainen heitti toisen suuntaan epämääräisen katseen, muttei kuitenkaan vastannut mitään. Hän kohotti kätensä, viittoen yhtä aikaa tätä pysymään hiljaa ja tekemään kuten oli sanottu, ennen kuin kohottautui varuillaan ylös. Vaikka hän ei sen suuremmin selitellytkään, elkeistä ja olemuksesta päätellen nuorukainen oli varsin tosissaan - ja varuillaan. Hän lähti etenemään hitaasti, kuin varuillaan oleva eläin, selvästikin valmiina harpapamaan takaisin jos jotakin tapahtuisi. Mutta ainakaan välittömästi mikään ei muuttunut. Metsä oli painostavan hiljainen, ja varjoissa häämöttävä patsas kohosi puiden joukosta pahaenteisenä järkäleenä. Se oli yhä vain pelkkä kivi, mutta nuorukainen ei kuitenkaan tuntunut rohkaistuvan. Hän suorastaan hivuttautui eteenpäin, liikkuen hitaasti ja varuillaan. Hänen huomionsa oli vuoroin kivessä, vuoroin sen ympärillä. Kukaties haravoiva katse kertoi, ettei hän ollut edes varuillaan mistään tietystä asiasta, vaan kaikista asioista. Hän eteni vaivalloisesti, varmistaen jokaisella askeleellaan patsasta ja sen ympäristöä, puristaen joustaan tiukasti - vaikka jos kivenlohkare jotain aikoi tehdä, niin tuskinpa nuolet juuri auttaisivat.
Lähempää patsaan saattoi erottaa selvemmin. Se oli tosiaankin suuri hahmo. Se oli veistetty näyttämään jykevältä, rotevalta, kyyristyneeltä otukselta - mutta ihmiseksi sitä ei olisi sanonut kukaan. Sen piirteissä oli ihmismäisiä kohtia, mutta samalla siinä yhdistyi iljettävällä tavalla jonkin alkukantaisen, ryömivän otuksen muoto, joka hajotti kaiken inhimillisen pois. Se oli rujo ja alkukantainen, pullisteleva hahmo, jonka kourat puristivat polvia. Sen piirteet olivat irvokkaat, petomaiset, ja koko hahmossa oli jotakin ikiaikaisen karmaisevaa. Sen katse oli mielipuolinen ja julma, ja sen silmät tuijottivat yhtä aikaa kaikkialle, kuin vain patsas pystyi tuijottamaan. Sen mittasuhteet ja yksityiskohdat olivat epäluonnollisia ja mahdottoman tuntuisia, mutta samalla ne oli tehty niin tarkoiksi ja käsittämättömiksi, että mieleen hiipi karmaiseva aavistus; patsas ei kummunnut vain jonkun vääristyneestä mielestä, vaan todellisesta olennosta - jos se kuvasi olentoa. Kukaties se oli jokin unohtunut, hirvittävä jumala. Petomainen demoni. Sellaisen piirteitä eivät varmasti olisi ihmiset jäljentäneet kiveen. Edes sammal ei siihen tarttunut, eikä sen ympärillä näkynyt mitään merkkejä, että täällä liikkuisi eläimiä. Tämä muinaisen epäolennon patsas oli hirvittävä. Mutta se ei tehnyt mitään.
Nuorukainen askelsi patsaan ohitse vastentahtoisesti ja kaukaa, kuin suostumatta uskomaan, että pystyisi tosiaan pääsemään sen toiselle puolelle. Lopulta hän kuitenkin oli siellä, ja yhä kunnossa kaikesta päätellen. Hämärä ja hiljaisuus olivat yhä painostavan raskaita, ja kukaties jännittyneiden nuorten mielessä ne olivat syventyneet entisestään, mutta mikään ei liikkunut tai tehnyt mitään. Nuorukainen seisoi pitkän hetken patsaan toisella puolella, kuin yrittäen arvioida tilannetta. Lopulta, melkein vastentahtoisesti, hän kohotti kättään toisen suuntaan ja viittoi tätä seuraamaan. Oli kaiketi sanomattakin selvää, että hän halusi tämän olevan aivan yhtä varovainen. Nuorukainen itse jäi pälyilemään joustaan puristaen ympärilleen, yhä vain varuillaan ja valmiina johonkin.
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2018 0:47:19 GMT 3
Kerri ei ollut varma miten hänen saamansa katse olisi pitänyt tuilkita, mutta se ei ainakaan rauhoittanut. Hän jäi paikoilleen ymmällään ja varuillaan kun nuorukainen nousi epäluuloisesti ja alkoi liikkua kohti mäen päällä kyyhöttävää hahmoa. Toinen selvästi pelkäsi kukaties jonkinlaista ansaa ja vaivihkaa kalvakka nainenkin hapuili toisella kädellään pientä puunhakkuukirvestään vyöltään. Samaan aikaan hän purisri levottomasti liikehtivän vuohensa liekaa tiukasti. Tuntui kuin eläin olisi hyvin mielellään ollut menossa juuri vastakkaiseen suuntaan... eikä hän rehellisesti syyttänyt sitä. Koko paikassa oli jotakin outoa ja karmivaa, vaikka varjoissa ei liikkunut mitään sen enempää kuin aikaisemminkaan... kaiketi melkein vieläpä vähemmän.
Nuorukaisen lähestyessä varovaisin askelin suurta petomaista veistosta piti Kerrikin tilannetta tiukasti silmällä. Hän ei rehellisesti tiennyt mitä odottaa vaan päätyi itsekin vilkuilemaan niin patsasta kuin ympäristöäkin. Kukaties patsas oli jokin muinaisten sukupolvien jäänne joita ei ollut enää olemassakaan.... Kuitenkaan outo kylmäävä tuntemus selkärangassa ei poistunut.
Kaikista pahoista aavistuksista huolimatta mitään ei heidän helpotuksekseen tapahtunut kun nuorukainen viimein asteli ilmestyksen ohitse. Kerrikin pälyili vielä hetken empivästi mutta kun toinen viittoili varuillaan kalvakka nainen nielaisi ja kohottautui. Hän liikkui kuin olisi pelännyt maan pettävän altaan kuin heikko jää, ja lähti hivuttautumaan kaartaen irvistävän ilmestyksen ohitse. Suuri vuohi ei ihastunut ajatuksesta ja päästi vastahankaisen äännähdyksen. Kerrin liike pysähtyi töksähtäen ja pakotti hänet kääntymään ähkäisten eläimen puoleen. Nykiessään vuohta vaivalloisesti eteenpäin jäi hänelle liikaakin aikaa vilkuilla patsaan karmivia piirteitä. Tunne siitä että hirvitys olisi tosiaan tuijottanut heitä ei rohkaissut millään tavalla jäämään yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko...
|
|
|
Post by submarine on Nov 3, 2018 3:28:20 GMT 3
Nuorukainen liikahti epämukavasti ja kärsimättömästi, kun nainen jäi äkkiä kiskomaan vuohtaan liikkeelle. Eläin ei selvästikään ollut yhtä halukas sivuuttamaan tällaista pelkällä vilkuilulla kuin kaksikko. Patsaan ohittaminen hidastui pelkäksi nykimiseksi, ja nopeasti nuorukainenkin alkoi tuskastua. Hän ähkäisi, ja huitaisi kädellään merkiksi kiirehtiä - niin vähän kuin se suurta eläintä varmasti kiinnostikaan. "Äkkiä nyt! Tule pois sieltä!" hän sihahti paljon kovempaa kuin olisi halunnut. Hänkin varmasti ymmärsi, ettei nuori nainen liikuttaisi itseään raskaampaa eläintä millään väkipakolla, jos se oli eri mieltä asiasta, mutta ikävä kyllä se ei muuttanut tilannetta. Nuori metsästäjä heitti ympärilleen hätäisen katseen, kuin yrittäen nopeasti miettiä, olisiko pitänyt rynnätä apuun vai ei. Nämä olivat juuri niitä paikkoja, joista jokaista metsään astuvaa varoitettiin. Niitä paikkoja, joilla ei saanut viipyillä tai meluta - etenkään nyt, kun asiat olivat muutenkin vialla...
"Liikettä siihen tyhmään elukkaan!" nuorukainen lopulta ähkäisi ja teki päätöksensä. Hän harppasi naista ja vuohta kohti, kohottaen samalla joustaan kuin mitäkin vitsaa - kuin poikana paimenessa. Silloin vuohten lyöminen takasille oli ainakin toiminut - paitsi siis silloin, kun ne antoivat takaisin. Mutta nyt ei ollut aikaa alkaa miettimään sitä - tai sitäkään, mitä mieltä vuohen omistaja asiasta ehkä oli. Nuorukainen selvästikin pelkäsi patsaan luona viipyilyä enemmän, kuin kummankaan mahdollisia vastalauseita...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 3, 2018 14:44:52 GMT 3
"Minä yritän!" oli ainoa vastaus jonka Kerri sai ähkäistyä ilmoille kiskoessaan massiivista sarvipäätä. Vuohi oli iskenyt kaikki neljä sorkkaansa maahan kuin juurtuneena silmät mulkoillen, ilmeisen yhteistyöhaluttomana. Hän ei tiennyt pelkäsikö elukka pahaenteistä patsasta vai aistiko sekin että paikassa oli jotakin vialla, mutta... joka tapauksessa, tämä ei varmasti ollut hyvästä nyt. Nainen kiskoi ja yritti maanitella, pälyillen samalla ympärilleen minkä tahansa epäilyttävän varalta. Nuorukaisen hoputus kauempaa sai aikaan lähinnä hätäisen, yhtälailla tuskastuneen vilkaisun hänen voimatta oikein muutakaan. Toinen teki kuitenkin pian johtopäätöksensä ja harppasi kiireesti kohti.
Kerri tajusi vasta viimehetkellä mitä toinen aikoi. Hän ähkäisi ja tarrasi kiireesti köyteen entistä tiukemmin kun nuorukainen pamautti härkäpäiseen vuoheen vauhtia jousellaan. Suuri kuttu päästi protestoivan, tyrmistyneen älähdyksen ja ajattelematta eläin ponkaisi eteenpäin. Sorkat viuhahtivat uhkaavasti kun otus nelisti liikkeelle tönäisten Kerrin tieltään... ja sitten kiskaisten naisen mukaansa. Hän sihahti hätäisen kirouksen yrittäen roikkua kiinni köydessä minkä saattoi, mutta ei silti voinut muuta kuin kompuroida teutaroivan eläimen perässä ja hapuilla hätäisesti otetta tämän niskakarvoista, ellei halunnut vain irrottaa otettaan lieasta. Kaiketi otus oli ainakin saatu liikkeelle... Kerri ripustautui pitkään turkkiin miten saattoi, ja yritti edes ohjastaa sarvipään suunnilleen oikeaan suuntaan estääkseen tätä vain pakenemasta silmittömästi johonkin.
|
|
|
Post by submarine on Nov 4, 2018 0:47:27 GMT 3
Loppujen lopuksi nuorukaisen olisi kai pitänyt olla tyytyväinen, sillä vuohen läiskiminen sai aikaan suunnnilleen juurikin sen, mitä sen pitikin. Hän itse ei vain selvästikään ollut hätäisyyksissään miettinyt loppuun asti, sillä metsästäjästä kirpoavat äänet olivat kaikkea muuta kuin tyytyväisiä, kun villiintynyt eläin pyyhkäisi hänet sivuun ja ampaisi puiden sekaan nainen narun päässä. "Hei! Odota!" hän älähti tyrmistyneenä ja melkeinpä pökertyneenäkin samalla, kun yritti itse kömpiä mahdollisimman nopeasti takaisin pystyyn. Vuohi ei tietenkään ymmärtänyt sanoja - tai jos ymmärsi, sitä ei kiinnostanut. Ja vaikka olisi, eläin sinkosi jo rytisten ties minne. "Anna sen mennä! Päästä irti siitä!" nuorukainen yritti vielä huutaa naisellekin, mutta arvasi nämäkin sanat jo nyt aivan yhtä turhiksi. Tämä ei selvästikään ollut valmis hylkäämään eläintä aivan näin vähällä - tuskinpa olisi ottanut sitä mukaansakaan, jos niin olisi. Loppujen lopuksi ainoa, mitä nuorukainen todella pystyi tekemään, oli pinkaista perään. Kun hän lopulta pääsi pystyyn, oli vuohi jo ties missä, mutta jäljet olivat metsästäjälle selviä ja äänen kuuli yhä. Oli vain toivottava, että se pysähtyisi ennemmin tai myöhemmin... toivottavasti ennemmin.
Mitä vuoheen tuli, ei se selvästikään ollut aikeissa pysähtyä aivan silmänräpäyksessä. Hölmöt ihmiset eivät kukaties ymmärtäneet tämän paikan vaaroja, mutta valppaalle eläimelle ne olivat itsestäänselviä - kuten sekin, että nyt ei tosiaan ollut aika pysähtyä. Se, että tuttu emäntä roikkui jo mukana, rohkaisi vain pinkomaan kovempaa. Pusikko rytisi ja ympärillä puut vilahtelivat. Vuohi pinkoi välittämättä naisen vastusteluista, vaan puski eteenpäin. Seuraavassa silmänräpäyksessä suuuri eläin iski äkkiä sorkkansa maata vasten ja pysähtyi niin äkisti, että oli vähällä lentää kumoon. Siitä kirposi hätäinen ja pelästynyt ääni, kun se oivalsi toisenkin vaaran. Eläin viskoi päätään ja kuopaisi hermostuksissaan maata. Se puuskutti ja pälyili ympärilleen sankkaan, hämärään metsään. Se tiesi, että ympärillä oli vaaroja.
Ympäriltä, karmivan läheltä, kajahti outo ja nariseva ääni. Jokin kahahti, kun outo hahmo livahti puiden takana. Ja toisessakin suunnassa. Naisen ja vuohen ympärill äliikkui jotakin. Narinaa ja kähinää, nopeita, luikkivia liikkeitä. Jokin oli selvästikin havahtunut metsän tunkeilijoihin. Äänestä päätellen otukset eivät aikoneet mitään hyvää. Jostakin kaukaa perästä kaikuivat nuoren metsästäjän peräänhuutelut, mutta ne olivat kovin kaukana tähän hätään...
((Hoh. Vähän ohjailen vuohta.))
|
|
|
Post by spyrre on Nov 4, 2018 15:33:49 GMT 3
Kun sarvipää suostui viimein liikkeelle se tuskin oli oikeasti helpotus kenellekään. Yhtälailla järkyttynyt Kerri kuuli nuorukaisen hätäiset huudot takaansa mutta ei voinut kuin roikkua henkensä edestä suuressa eläimessä, puolittain tämän niskan päällä riippuen. Selkään kapuaminen täydessä laukassa olisi ollut vähintäänkin vaikeaa ilman vasten iskevää kasvillisuuttakin eikä siitä oikein mitään tullutkaan yrityksestä huolimatta, joten hänen vaihtoehtonsa jäivät varsin vähiin. Oli kuinka oli, naisella ei selvästikään ollut aikeita irrottaa eläimestä... ja kaiketi samalla varusteistaan jotka oli ripustettu tämän selkään.
"Mei! Rauhoitu! Pysähdy!" Hän yritti epätoivoisesti, mutta vauhtiin päässyt kuttu ei selvästikään kuunnellut. Se oli jo päättänyt että nyt mentiin muualle, ja näin otus tekikin melkoisella rytinällä. Monta kertaa Kerri olikin vähällä horjahtaa alas kyydistä tai takertua vesaikkoon kykenemättä edes yrittämään seurata mihin oltiin menossa... kun äkkiä vuohi tuntui muuttavan mielensä. Eläin iski jalkansa maahan varoittamatta, joka viimein irrotti mukana riippuvan naisen otteen. Kerristä irtosi yllättynyt älähdys kun hän tömähti kivuliaasti risukkoon. Tällä kertaa, vaikka hän hetken ehtikin sitä pelätä, ei vuohikaan käyttänyt tilaisuutta hyväkseen riistäytyäkseen vapaaksi.
Kalvakka nainen kömpi itsekin henkeään haukkoen (ja melkoisesti irvistellen) pusikosta, hapuillen ensitöikseen rivakasti vuohensa köyttä otteeseensa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt pohtia kovin kauaa mikä eläimen oli pysäyttänyt kun epäilyttävät äänet varjoista iskivät hänenkin korviinsa. Jotakin liikkui runkojen lomassa. Mustat silmät levisivät nopeasti ja nainen kompuroi kunnolla pystyyn hermostuneesta vuohesta tukea ottaen, pälyillen samalla hätäisesti ympärilleen. Hänellä ei ollut aavistustakaan mistä äänet lähtivät... mutta niitä epäilemättä oli useita heidän ympärillään. Eikä Meikään selvästi pitänyt tästä tippaakaan. Jostakin kauempaa kantautuivat vielä nuorukaisen huudot ja hän vilkaisi hätäisesti taakseen näiden suuntaan. Hän ei rohjennut vastata, vaan kiristi hampaitaan ennen kuin hapuili toisella kädellään kirvestään alkaen samalla perääntyä kohti tulosuuntaansa vuohta mukaansa nykien (ja rukoillen mielessään että se tällä kertaa jopa seuraisi). Hän yritti siristellä ympärilleen nähdäkseen mitä varjoissa kärkkyi tai edes pitääkseen niiden liikkeitä silmällä, niin paljon kuin tällainen kuumottikin. Halu vain juosta tiehensä oli melkoinen, mutta Kerrikin tiesi sen verran että varma tapa saada peto kimppuunsa oli kääntyä ja tehdä juuri niin. Oli vaikea sanoa pätikö sama siihen mikä pimeässä metsässä sitten väijyikään, mutta.... hänellä ei rehellisesti ollut parempaakaan ideaa.
((Vuohtahan viedään kuin pässiä narussa. >=( ))
|
|
|
Post by submarine on Nov 5, 2018 18:56:45 GMT 3
Vuohikaan tuskin valitti, kun sitä alettiin kiireesti kiskoa toisen suuntaan epäilyttävistä, ympärillä kahisevista äänistä. Eläin oli todennäköisesti vain helpottunut ja olisi varmaankin mielellään paennut kovempaakin, kuin maltillisen varautunutta hivuttautumisvauhtia - siksikin, että äänet ympärillä olivat nopeasti käymässä voimakkaammiksi ja hanakammiksi. Puskat kahisivat ja jokin päästi valittavan narahduksen. Hämärässä liikahteli hahmoja, jotka eivät totta puhuen näyttäneet mitenkään eläimellisiltä. Ne liikkuivat jollakin tapaa väärin, eri tavalla kuin minkään olisi pitänyt. Nytkähdellen, nopeasti ja hitaasti. Eivätkä ne odottaneet kauaa.
Äkkiä puun takaa astui hahmo. Se nitkahti esille ja horjahti näkyviin- Se oli melkein kuin ihminen, tai ainakin sillä oli kaksi jalkaa ja kaksi kättä. Se oli kuitenkin mahdottoman laiha, luurankomainen. Se näytti kuivuneelta, uurteiselta nahalta, ja pimeästä häämöttivät jähmettyneet, ilmeettömät, silmättömät kasvot. Kuin joku olisi kuivannut narulla ihmisen kuten vuohenlihaa kuivattiin. Hirviö liikkui työläästi ja jäykästi. Se nytkähti jalkansa varassa, eikä mikään osa siitä taipunut kunnolla. Se nitkahteli kuin jäykkä puu-ukko, puolelta toiselle, raajat napsahdellen ja nykien edestakaisin. Sen muotoa peittivät ikivanhat, oudot rippeet jonkinlaisesta varustuksesta, mutta senkin välistä saattoi erottaa, että se oli kuiva ja kova kaikkialta. Sen suu vääntyi sormenleveyden auki ja päästi taas kuivan rohinan.
Se oli jäykkä ja kuiva, mutta se liikkui järjettömällä tavallaan nopeammin kuin olisi luullut. Kuiva nies nytkähteli kohti naista ja vuohta, kiskoen kättään niitä kohti rohisten. Sen perässä ja sivuilta seurasi useampi samanlainen. Kukaties niiden liikkeet olivat epätoivoisen vimmaisia, tai sitten niiden vain piti liikehtiä rajusti nytkähdellen pystyäkseen liikkumaan ollenkaan. Joka tapauksessa ne tulivat kohti...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 5, 2018 20:34:12 GMT 3
Heidän aikansa oli nopeasti käymässä vähiin, kun saaliiden liikuskelu sai metsässä kärkkyvät otukset kaiketi havahtumaan pako-yritykseen... jos tämä nyt edes oli oikea sana kuvaamaan moisten olentojen mielenliikkeitä. Kerri kiitti onneaan siitä ettei vuohi yrittänyt nyt harata vastaan tai tempaista itseään irti, mutta tämä jäi lyhytikäiseksi kun äänet runkojen takaa kävivät entistä ikävämmiksi. Jotakin enemmänkin huojahti kuin astui esiin, ja kalvakka nainen ei voinut olla jännittymättä kauhusta ja tyrmistyksestä nähdessään tämän. Hänellä ei ollut aavistustakaan mikä kammotus tarkalleen oli, mutta silti näky hyysi selkärangan ytimeen varsin primitiivisellä tavalla.
Tässä hirviössä - tai niissä muissa joita horjui kähisten esille - ei ollut mitään luonnollista mitä hän olisi ymmärtänyt, mutta ei lopulta tarvittu paljoakaan pähkimistä siihen lopputulokseen ettei hän halunnut jäädä katsomaan mitä ne halusivat. Ikävä kyllä hirvitykset pääsivät nopeammin omaan johtopäätökseensä kuin yllätetty Kerri. Kun kammotukset horjuivat kohti nykien ja kurotellen, mutta silti jollakin luonnottomalla tavalla nopeammin kuin hän mitenkään olisi olettanut, havahtui nainenkin tilanteeseen.
Vuohi nykäisi pelokkaasti köyttään hänen otteessaan, ja Kerri säpsähti ähkäisten kun muumioitunut ruumis nytkähti lähemmäs. Hän kavahti taaksepäin ja huitaisi hätäisesti kurottelevia raajoja pienellä kirveellään ajaakseen hirviöitä kauemmas. Samalla hän tarrasi uudestaan Mein niskavilloihin kiskoakseen itsensä edes suunnilleen kyytiin ennen kuin yritti usuttaa eläimen liikkeelle. Ehkä tämä ehtisi vielä rynnistää läpi kuivettuneista kammotuksista ennen kuin nämä pääsisivät kunnolla heidän kimppuunsa...
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2018 2:15:16 GMT 3
Kuivat, nytkähtelevät hahmot askelsivat kähisten lähemmäs. Niiden kuivat, uurteiset kasvot olivat kui jonkin painajaismaisen hirviön, eivätkä ne varmasti olleet olleet inhimilliset alun perinkään. Niiden pitkät, suipot kallot näkyivät hämärässäkin tiukaksi kiristyneen nahan alta, ja niiden rutikuivista suista törröttivät pitkät, neulamaiset hampaat. Jos nämä olennot olivat olleet koskaan lihallisia ja eloisia, olivat niiden raajat olleet silloinkin pitkät. Nyt ne näyttivät irvokkailta, törröttäviltä kepeiltä. Jokin niitä kuitenkin ajoi liikkeelle, kohti naista ja vuohta.
Ensimmäinen kuiva hirviö puski kohti naista nopeasti ja epätoivoisesti. Se ei pelännyt kirvestä tai mitään muutakaan, ja sen leuat rutisivat kun se väänsi suutaan auki. Se kurotti kädellään, raajallaan, tätä kohti, haparoiden otetta kuin nääntyvä ateriaa. Äkkiä naisen kirves iski siihen, ja hirviö horjahti. Terä puri parkkiintuneeseen olentoon, mutta se oli kuiva ja kova - kuin puuta. Hirviön käsi heilahti sivuun, mutta hätäinen huitaisu ei jättänyt siihen kuin pienen loven. Se korahti ja yritti kurottaa uudestaan, mutta isku antoi naiselle kuitenkin aikaa kannustaa vuohensa pakoon.
Lisää kähiseviä, näivettyneitä hirvityksiä hoipersi sivusta kohti pakenevaa naista. Ne kurottelivat kähisten kourillaan, ja niiden kovat ja koukistuneet sormet riipivät eläintä ja naista vasten kuin okaiset pensaat. Ne olivat kuitenkin jäykkiä ja hitaita, eivätkä niiden kuivat sormet pystyneet kiertymään tarpeeksi nopeasti naisen vaatteisiin tai vuohen turkkiin. Yksi niistä jäi kiinni johonkin, ja tuli pyyhkäistyksi mukaan. Se painoi paljon vähemmän kuin nainenkaan, ja kähisi roikkuessaan jäykästi kiinni pakenijoissa. Sen toinenkin käsi lähti tavoittelemaan otetta, mutta rimpuilevan vuohen liikkeet kirvoittivat sen vihdoin ja se putosi mättäiden sekaan. Sen perässä askelsivat kähisevät ja harovat hahmot.
"Tänne! Äkkiä tänne!" nuorukainen huudahti jostakin kauempaa ja sivulta. Hän heilutti kättään pakenevan naisen suuntaan, ennen kuin kiskaisi hätäisesti nuolen kotelosta selässään. Hän siristi silmiään pimeään ja yritti nähdä takaa-ajajia. Oli kuitenkin hämärää, ja toisen perästä kantautuvat, epäinhimilliset äänet hyysivät pahasti ja saivat sormet tuntumaan paksuilta ja kömpelöiltä jousen jänteellä...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 8, 2018 14:16:03 GMT 3
Hänen sydämensä tuntui lähes jättävän lyönnin välistä kun hänen kirveensä napsahti vasten kuivettunutta, kurottelevaa raajaa, tuskin saaden aikaan yhtään mitään niin otuksessa kuin tämän parkkiintuneessa nahassa. Mutta kaikeksi onneksi otus silti horjahti... ja sen enempää Kerri ei jäänytkään katsomaan. Nainen usutti hätääntyneen vuohensa liikkeelle juuri kun kammottavat sormet tavoittelivat heitä kuin raapivat oksat... ja sitten suuri kuttu jo ponkaisikin pöheikköön nopeammin kuin yksikään hirviöistä.
Kerri kavahti raapivia sormia takertuen täplikkääseen turkkiin henkensä edestä, tajuten sitten yhden muumioista onnistuneen tarraamaan vuoheen. Hän henkäisi terävästi mutta kaikeksi onneksi tempoileva eläin onnistui ravistamaan kammotuksen itsestään. Otukset eivät aikoneet kuitenkaan luovuttaa näin vähällä. Hän saattoi kuulla niiden hirvittävän kähinän ja liikkeet takaansa kun ne huojahtelivat perään. Sitten kauempaa kajahti äkkiä toinenkin ääni.
Kalpea nainen sävähti hätäisesti ennen kuin tajusi mistä oli kyse, ja antoi katseensa pyyhkiä kiireesti hämärän kasvillisuuden yli äänen suuntaan. Jollakin ilveellä nuorukainen oli pysynyt heidän perässään... Ohimenevä helpotus pyyhkäisi ylitse, mutta jätti kuitenkin jälkeensä aavistuksen verran rohkaistumista. Kiireesti Kerri kurotti otetta nelistävän vuohen sarvesta nykäisten eläintä oikeaan suuntaan, kohti joustaan jännittävää metsästäjää. Rehellisesti hän ei ollut aivan varma saisiko juosi näihin aikaan sen enempää kuin hänen kirveensäkään.... "Varo! Niitä on... paljon!" hän ähkäisi rytistellessään kasvillisuuden halki. He nelistivät ohitse, ja Kerri tarrasi uudemman kerran ratsuunsa, tällä kertaa napakammin. Hän yritti vetää tämän pysähdyksiin... tai edes hidastamaan vauhtiaan, mikä saattoi olla helpommin sanottu kuin tehty tähän hätään... "Äkkiä! Kyytiin!" Kerri huudahti, ehtimättä (tai tajuamatta) tähän hätään edes yrittää teeskennellä ettei ollut parhaillaan varsin kauhuissaan.
|
|
|
Post by submarine on Nov 8, 2018 22:28:16 GMT 3
Nuorukainen hätkähti kun vuohi pyyhkäisi vierelle ja heitti siihen nopean katseen. Hetken hän näytti olevan aikeissa tehdä, kuten toinen huusi ja hypätä eläintä kohti, mutta jokin päähänpinttymä sai hänet kuitenkin raastamaan katseensa irti tästä ja kääntämään sen taas kohti hirviöitä. Hän sihahti ja veti nuolen jousensa jänteelle samalla, kun tihrusti pimeään ja odotti näkevänsä sieltä horjahtelevat hirviöt kunnolla. Se oli kuitenkin turha toivo synkässä metsässä, ainakaan jos hän ei ollut aikeissa päästää niitä aivan vierelleen... Nuori metsästäjä tuijotti silmät suurina epäinhimillisiä, näivettyneitä hahmoja, jotka nyt askelsivat haroen metsän pimeydestä heitä kohti. Hän empi, mutta jännitti silti joustaan, ja ampui ähkäisten niitä kohti. Hätäinen laukaus jäi lyhyeksi, ja nuoli katosi jonnekin niiden jalkoihin. Hän ähkäisi uudestaan, nyt enemmänkin kauhusta, ennen kuin kiskaisi kuitenkin sinnikkäästi toisen nuolen. "Menkää pois! Älkää piinatko meitä!" hän ärähti nytkähtelevien hirviöiden suuntaan. Niiden ähinä kuului korvissa, ja hän yritti häätää sen ja oman kauhunsa kauemmas. Sitten hän ärähti ja ampui uudelleen, tällä kertaa toivottavasti tarkemmin.
Nuoli sihahti ilman halki, ja tällä kertaa se tosiaan oli tarkempi. Se osui yhtä hirviötä jonnekin ruumiiseen... mutta mitään ei tapahtunut. Hetken nuorukainen ehti jo uskoa ampuneensa kuitenkin ohi, ja yritti hapuilla hätäisesti vielä kolmattakin nuolta, siitä huolimattakin, että vimmaiset hirviöt horjuivat kohti paljon nopeammin kuin mitä olisi voinut luulla. Sitten hän kuitenkin erotti kauhukseen nuolensa, joka törrötti kyllä hirviöstä. Hirviö vain ei siitä välittänyt. Toisin kuin lintu tai jokin pieni eläin, se ei kaatunut maahan potkien. Se ei edes huomannut sitä. Se riitti. Nuorukainen päästi antautuvat ähkäisyn ja harppasi kohti naista ja vuohta. Nyt ei ollut taistelemisen aika...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 9, 2018 15:42:33 GMT 3
Kerri sai tehdä töitä voimiensa edestä saadakseen pakenevan vuohen pysähtymään uudestaan. Hän puristi jalkansa tiukasti eläimen kylkiin ja tarrasi kaareviin sarviin kaksin käsin, joka viimein sai kaikeksi onneksi jotain aikaan. Kuttu päästi protestoivan älähdyksen ja harasi vastaan tömistellen, mutta joutui silti seisahtumaan. Se puuskutti ja polki kasvillisuutta, eikä nainen ollut varma kuinka kauan onnistuisi pidättelemään vahvaa, paniikin villitsemää ratsua. "Äkkiä!" hän ähkäisi lähestulkoon vuohensa sarvissa koko painollaan roikkuen ja heitti hätäisen katseen kohti nuorukaista. Tämä hapuili nuoliaan ja ampui varjoihin, mutta mikään lähestyvissä äänissä ei ainakaan paljastanut että se saisi hirviöissä aikaan paljoakaan. Kammottava kähinä lähestyi edelleen ja Kerrikin vilkaisi nopeasti ymmyrkäisin silmin taakseen. Muumioituneet olennot lähestyivät edelleen liian nopeasti, välittämättä niin huudoista kuin nuolistakaan. Hän ei voinut olla sävähtämättä tajutessaan yhden ammuksen törröttävän suoraan yhdestä otuksesta, eikä se tuntunut edes huomaavan.
"Me... meidän pitää paeta!" hän huudahti vieläkin liikkeelle yrittävän vuohen kanssa kamppaillen, ja kaikeksi onneksi nuorukainen tuli samaan lopputulokseen. Toisen viimein harpatessa kohti Kerri ojensi nopeasti kätensä tarratakseen kiinni mistä nyt ehti saamaan ja auttaakseen toisen eläimen selkään. Hän ehti heittämään enää puolittaisen paniikinomaisen katseen kohti varjoissa luikkivia hirviöitä ennen kuin ähkäisi. "Pidä kiinni jostain!" Hän ei jäänyt enää miettimään liikoja, vaan päästi ratsunsa toimimaan... eikä tämäkään halunnut tuhlata aikaa. Kauhistuneen määkäisyn saattelemana vuohi pyörähti ympäri nelistääkseen jälleen liikkeelle. Ainakaan Kerrillä ei ollut aavistustakaan minne... tai mihin suuntaan olisi kaiketi pitänyt suunnata, mutta ehkä se oli sen ajan murhe.
|
|
|
Post by submarine on Nov 11, 2018 23:58:13 GMT 3
Nuorukaisella ei tainnut olla mitään vastaanväitettäää - tai ainakaan aikaa väittää vastaan, vaikka olisikin ollut. Hän arkaili vuohta, mutta suuren eläimen herättämä epämukavuus ei ollut mitään kohti hoipertelevan kauhun rinnalla. Paremman puutteessa hän siis haparoi eläimen selkään ja kahmaisi jonkinlaisen otteen sen turkista. Se ei tuntunut mitenkään varmalta, mutta parempaa tuskin oli tarjolla. "Pistä siihen vauhtia!" hän huudahti toiselle, vaikka se tuskin oli tarpeen. Seuraavassa hetkessä hän älähti uudelleen, kun vuohi jo pyyhkäisi puiden lomaan. Se tiesi selvästi itsekin, ettei tänne ollut jäämistä.
Vuohi nelisti villisti halki metsän, vauhdilla joka tuntui tiheät puut ja hämärän huomioonottaen suorastaan itsetuhoiselta. Jossakin toisessa tilanteessa nuorukainen olisi kukaties älähtänyt uudelleen asiasta, mutta juuri nyt ainoa, millä oli väliä, oli päästä pois täältä. Kaikeksi onneksi hirvittävä ähinä ja korina jäi nopeasti taakse, eikä nytkähtelevillä, kuivilla raadoilla ollut mitään todellista toivoa seurata vikkelää eläintä, joka osittain juoksi, osittain juoksi mättäiden ja pusikoiden lävitse. Kenellekään tuskin tuli kuitenkaan turhan nopeasti mieleenkään hidastaa... "Ne... ne jäivät jälkeen!" nuorukainen tohti huudahtaa hetken kuluttua, kun alkoi näyttää siltä, että hirviöitä ei tosiaan enää vaaninut jonkin puun takana, valmiina loikkimaan heidän kimppuunsa. Ympärillä häämötti yhä varjoisa, hämyisä metsä, mutta kaiken kaikkiaan sekin tuntui nyt paljon vähemmän kauhistuttavalta, kuin aikaisemmin.
"Meidän pitäisi varmaan..." nuorukainen aloitti, ja älähti sitten kun vuohi äkkiä ponnisti tavallista voimmakkaammin. Hän oli ollut aikeissa ehdottaa pysähtymistä, mutta äkkiä se oli turhaa. Metsästäjän jo valmiiksi hutera ote vuohen pitkästä turkista lipsahti, ja hän älähti samalla kun kiepsahti selän ylitse. Takaa kuului mätkähdys, ja äkkiä vuohen selässä oli enää yksi pakenija. Eläin ei kuitenkaan edes huomannut asiaa... tai jos huomasi, niin ei ainakaan piitannut, vaan jatkoi vain pinkomistaan...
|
|
|
Post by spyrre on Nov 12, 2018 14:19:01 GMT 3
Kaikki kauhu kulminoitui villiin, sokeaan pakoon metsän halki. Jos olisi ehtinyt miettiä asiaa olisi tämä ollut Kerrinkin mielestä varmasti kiusallista ottaen huomioon hänen aiemman uhonsa, mutta... no. Se sai tähän hätään jäädä myöhemmäksi. Hän riippui ratsussaan henkensä edestä kun eläin rynnisti eteenpäin ja kammottava kähinä alkoi jäädä jälkeen. Kalvakka nainen tuskin edes tajusi tätä samantien kannustaessaan vuohtaan entisestään suunnilleen sinne, mihin sen turpa nyt vain sattui osoittamaan.
Metsä ei muuttunut yhtään vähempää ryteikköiseksi tai synkäksi, mutta kaikeksi onneksi vuohi edes oli ketterä ja varmasorkkainen, vuorenrinteiden ja kivikoiden koulima eläin. Se tiesi luultavasti tähän hätään paremmin mitä oli tekeillään kuin järkyttyneet ratsastajat. Ainakin Kerri havahtui varsinaisesti vasta siihen kun nuorukainen hänen takanaan huudahti... ja sitten äkkiä älähti epämääräisesti. Paino vuohen selästä hänen takaansa katosi, ja nainen kavahti kääntäen kiireesti päätään juuri ajoissa nähdäkseen metsästäjän rysähtävän pöpelikköön. "Hitto! Mei, pysähdy! Pysähdy nyt!" hän älähti vuorostaan tarraten taas vuohensa sarviin, joka oli selvästikin aikeissa vain jatkaa hyvin hanakkaa pakoaan. Hätäinen vilkaisu ympärille ei ainakaan paljastanut juuri nyt mitään kärkkymässä varjoissa, mutta suuren ratsun pysäyttäminen kesken laukan oli jälleen aivan oma ongelmansa. Kiroten ääneen Kerri teki parhaansa. Täplikäs kuttu ei varsinaisesti ollut samaa mieltä ja älähti viskaten päätään tavalla joka viimein kiskaisi naisenkin paikaltaan. Mutta kaiketi meno ainakin hidastui väkisinkin....
Kerri huudahti pelästyneesti kun vuohen tempaisu viskasi hänet tämän niskalta jälleen kerran. Hän haparoi hätäisesti otetta eläimen turkista ja köydestä tämän kaulalla, ähkäisten kuitenkin tukalasti kun köysi poltti vasten paljaita käsiä. Siitäkin huolimatta nainen puristi kovempaa törmätessään itsekin pusikkoon rytisten ja huutaen epätoivoisesti vuohensa perään. Kaiketi eläin edes kuuli hänet, eikä hän saanut vielä vain sorkkaa naamaansa. Perässä raahautuminen pusikon halki oli silti kaikkea muuta kuin mukavaa.
|
|