|
Post by spyrre on Oct 11, 2018 23:48:25 GMT 3
Jäi hieman kyseenalaiseksi oliko Inga harkitsevampi liikkeissään vaiko vain hitaampi kuin jo edeltä pimeään rynnistänyt soturi. Nuori nainen kirosi hätäisesti hengityksensä lomasta lähes kompuroiden itsekin johonkin mitä ei edes nähnyt seuratessaan niin edellä harppovaa kookasta hahmoa kuin läheneviä huutojakin. Tämä oli se mitä varten hän täällä oli, hän toisti itsekseen, puristaen keihään varren tiukemmin käsiinsä. Häälyvien, vain kuun valaisemien raunioiden joukossa oli vaikea nähdä oikein mitään mutta ainakin hän onnistui pysymään suunnilleen Beldanin jäljessä viimeistään kun tämä hidasti hetkeksi kuuntelemaan ja hoputtamaan hänen suuntaansa.
Metakan lähde oli selvästi jo lähellä, eikä Ingakaan voinut olla henkäisemättä kun hän viimein kompuroi viimeisen rehottuneen kulman ympäri. Näky oli epäilemättä juuri sitä mitä oli voinut pelätäkin... he olivat osuneet paikalle juuri viimeisellä hetkellä. Groteskit kammotukset kiskoivat hätäisen uhrinsa maahan, eivätkä jättäneet heille aikaa harkita enää sen kummemmin. Beldan loikkasi jo ärjäisten liikkeelle, ja vaikka vilkaisikin rivakasti tämän perään, ei Ingakaan jäänyt viivyttelemään. Hän koukkasi sivummalle ja harppasi sitten ärhäkästi päin hetkeksi harhautuneita petoja. Keihään varsi iski sivuun yhden uhrissa roikkuvan kammotuksen ja terä havitteli nopealla survaisulla toisen mokoman sisuksia. Tekniikassa tuskin oli paljoakaan hienostuneisuutta, mutta toivottavasti tarpeeksi ajamaan hirviöt saaliinsa kimpusta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2018 2:25:07 GMT 3
Soturit iskivät keskelle ruipelonjänteviä hirvityksiä. Ne pitivät vastenmielistä rääkynää, ulinaa ja kurlutusta, kun äkillinen yllätyshyökkäys ajoi ne hetkelliseen sekasortoon - jos ne nyt mitään muuta tilaa tunsivatkaan. Mutta vaikka ne olivatkin iljettävällä tavalla epämuodostuneita ja vääristyneitä, ei se tehnyt niistä heikkoja. Niiden rääkäisyt muuttuivat nopeasti raivokkaiksi huudoiksi - jopa epätoivoisen nälkäisiksi. Ne olivat saaliin perässä, eivätkä varmasti välittäneet siitä, kuka se tarkalleen olisi... paitsi jos se tarjoaisi vastarintaa. Beldan puski rujoa laumaa vastaan yhdestä suunnasta samalla, kun Inga kiersi sivustaan keihäänsä kanssa ja jakeli tarkkoja survaisuja sekaannuksen turvin. Mutta vaikka yksi lyyhistyi kurluttaen ja toinen lensi rääkäisten sivuun, iskivät muut vastaan. Mies joutui kiskaisemaan kilpensä takaisin suojakseen, kun yksi pedoista, groteski yksisilmäinen otus, kävi päälle heiluttaen kahdella erimittaisella kouralla miekkaa, joka ei varmasti kuulunut sille. Se hakkasi sillä kuin nuijalla kilpeä vasten, välittämättä murtuisiko metallivahvisteinen reunus vai terä ensin. Sen suusta ryöppysi kuolaa ja kammottavaa, mätää löyhkää. Samaan aikaan sen lajitoveri, jos sitä sellaiseksi saattoi edes sanoa, ryömi sivusta kohti kuin eläin - kuin se ei olisi edes kyennyt liikkumaan pelkkien jalkojensa varassa.
Beldan ärähti ja suojasi kilvellään samalla, kun kiskoi miekkansa huotrastaan. Otusten hyökkäys oli hurja, ne iskivät ja puskivat vasten kaikin voimin, mutta mitään todellista taitoa tai ymmärrystä niissä ei ollut. "Kuole, kautta kaikkien kunnollisten jumalten!" Beldan ärähti pyyhkäistessään hirvityksen kilvellä sivuun. Hän antoi perään useamman ja kovemman iskun, kuin olisi ollut edes tarpeen. Samassa silmänräpäyksessä maassa ryömivä surkimus roikkui jo hänen koivessaan ja yritti etsiä hampaillaan paikkaa säärisuojasta. Hän polkaisi sitä monta kertaa, mutta sitkeä ilmestys korisi ja kurlutti ja kieltäytyi irrottamasta.
Hirviöiden vastarinta oli järjetöntä, mutta eläimellisen raivokasta ja sitkeää. Beldan ei juuri ehtinyt katsoa, miten Inga selviytyi. Nainen joutui kaiketi kohtaamaan varsin samanlaisen vastuksen...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 12, 2018 13:48:25 GMT 3
Nämä otukset eivät olleet suuria tai vahvoja, mutta niiden ei rehellisesti tarvinnut ollakseen silti kammottavia näkyjä... ja mitä niiltä puuttui älyssä tai voimassa, korvasivat ne epäilemättä määrllä ja raivokkuudella. Inga iski, joutuen lähes samantien kavahtamaan taaksepäin kun pedot tajusivat mitä tapahtui. Niiden saalista oltiin viemässä, eivätkä kammotukset selvästikään arvostaneet moista. Hän ehti hädintuskin nähdä kunnolla kuinka yksi otus lähestulkoon sinkosi tovereidensa takaa häntä kohti, korvia vihlovan rääkäisyn keralla. Se viilsi syvälle selkärankaan eläimellisellä epätoivollaan jossa oli kuitenkin jotain lähes inhimillistä, ja Inga tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn. Hän toimi, rivakasti ja ajattelematta. Sihahtaen nainen harppasi vastaan pedon ilmassa harovia luonnottoman suuria petolintumaisia raatelukynsiä kun tämä loikkasi häntä päin, ja survaisi villisti.
Groteski hirviö ei ehtinyt tekemään paljoakaan. Siitä irtosi uusi riipiväntuskainen ulvaisu kun keihäs upposi syvälle sen rintaan. Inga harppasi harjaantuneella liikkeellä sivuun ja sinkautti keihään kärjen ohitseen, viskaten vieläkin vääntelehtivän otuksen omalla vauhdillaan ohitseen. Se tömähti maahan kauempana, kuitenkin jääden riuhtomaan kasvavaan verilammikkoon kuin olisi vielä epätoivoisesti tavoitellut raajoja alleen. Ingalla tosin ei ollut aikaa jäädä katsomaan tätä. Useat muut nälkäiset silmät olivat jo kääntyneet hänen suuntaansa eikä kammotusten toverin kohtalo saanut muita epäröimään. Nainen joutui harppaamaan rivakasti taaksepäin ja heilauttamaan kiroten keihästään ajaakseen laumaa äriseviä puoli-inhimillisiä petoja kauemmas itsestään kun nämä löysivät uuden kohteen ja yrittivät levittäytyä hänen ympärilleen. Beldan kuului karjuvan jossakin vähän matkan päässä, mutta ilmeisesti tämäkin taisteli vieläkin. "Pois! Tiehenne, hirviöt!" Inga ähkäisi hakien rivakasti tilaa keihäällään ja yrittäen samalla hivuttautua kohti maahan revittyä uhria. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun hän näki tällaisia kammotuksia, mutta aikaisemmin hän ei ollut ollut niiden edessä ominpäin...
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2018 15:33:53 GMT 3
Hirviöitä ei lopulta ollut valtavaa laumaa, mutta niiden sekainen, kuhiseva, rääkyvä sohiminen ja yön hämy tekivät kaikesta silti yhtä kaoottista myllerrystä. Beldan sai lopultakin polkaistua hirvitystä jaloissaan tarpeeksi lujaa, että sen ote alkoi kirvota. Mutta siinä samassa hänen takaansa rääkäisi toinen, ja yhtäkkiä hän horjahti, kun sohiva ja huitova ruho loikkasi hänen selkäänsä. Sama otus, jonka hän luuli iskeneensä jo kilvellä maihin. Se puski hänen päälleen rääkyen ja kurluttaen katkerasti ja verenhimoisesti. Soturi ärähti kivusta ja tyrmistyksestä, kun se väänsi vänkyräiset, mutta jäntevät sormet hänen päänahkaansa. Se sai aikaan kipua, jota kokenut taistelijakaan ei voinut noin vain sivuuttaa. Hirviö yritti kauhaista Beldanin kasvoja toisella pitkäkyntisellä kourallaan. Hän pakotti tuskasta huolimatta päänsä alas ja karjaisi, yritti puskea hyökkäyksen äkillisyyttä ja kipua sivummalle. Hän tiesi jo nyt, että otuksen harominen miekalla oli yhtä tyhjän kanssa, eikä hänellä ollut aikaa vääntää samalla, kun hirvitys oli kirjaimellisesti niskan päällä. Beldan ärähti uudelleen samalla, kun paiskasi kilven kädestään. Kammotus väänsi vastaan kun hän haroi otetta sen niljaisesta ruumiista. Se rääkäisi ja iski hampaansa hänen hartiaansa. Paino tuntui rengaspanssarin läpi, ennen kuin hän lopultakin sai väännettyä kouransa sen kyttyräisen niskan ympärille. "Kuole, senkin saasta!" mies ärähti samalla, kun väänsi väkipakolla itsessään kiinni roikkuvan hirvityksen olkansa ylitse. Sen ote oli vahva, ja se kiskoi hänen päätään perässään alas, mutta rääkyvän hirviön ote heltyi lopultakin, kun se pamahti kovaa maahan. Hän ei tuhlannut aikaa.
Hirviöt ahdistivat Ingaakin, eivätkä ne tuntuneet ymmärtävän vastustajiensa parempia taistelutaitoja - tuskinpa edes taistelutaitoja itsessään. Keihäs pudotti yhden ja toisenkin, ja loput enemmänkin luikkivat sinne tänne, rääkyen ja sylkien, yrittäen hyökätä sieltä täältä. Siinä tuoksinnassa ne kuitenkin unohtivat varsinaisen saaliinsa - ainakin siihen asti, kunnes tämä äkkiä harppasi ärähtäen pystyyn. Nuoren miehen paljas yläruumis näytti kuunvalossakin selvästi veriseltä ja saastaiselta, mutta tämä ei selvästikään piitannut kunnostaan nyt, kun näki mahdollisuuden epätoivoiseen eloonjäämiskamppailuun äsken jo varmaa kuolemaa vastaan. Yksi otuksista, kammotus jonka kasvot olivat vääntyneet ja venyneet petomaisiksi leuoiksi (mutta jossa ei silti ollut mitään eläimellisen luonnollista), päästi raivostuneen kurlutuksen, kun nuori mies äkkiä harppasi pystyyn ja kiersi toisen kätensä sen kaulan ympärille. Toisella tämä kiskaisi esiin mitättömän näköisen veitsen, epätoivoisen pakenijan piilottaman viimeisen oljenkorren. Hirviö sohi, mutta nuorukainen upotti karjaisten veitsen sen päähän. Isku ei ollut syvä, ja hirviö sohi yhä otetta, mutta nuorukainen väänsi sen perässään maahan, iskien yhä uudelleen ja uudelleen. Kuunvalossa tämän silmät paloivat elämänvimmasta ja murtumattomasta hengestä.
Viimeinen hirvitys askelsi epävarmasti, kuin ei olisi aivan ymmärtänyt omaa ruumistaan tai tuntenut minkäänlaista luontevaa tapaa liikkua. Sitten se rääkäisi ja loikkasi Ingaa kohti terävää, katkennutta luuta kohottaen. Se ei piitannut maassa veitsen alla kiemurtavasta kaltaisestaan, tai siitä miten Beldan upotti miekan kauempana toisen sisuksiin, ennen kuin se ehti vääntäytyä pystyyn maasta. Se teki yhä ainoastaan sen mitä ymmärsi. Se yritti tappaa ja tuhota vimmaisesti, kuin naisen kuolema olisi jollakin tapaa voinut helpottaa groteskia kärsimystä, jota sen elämä eittämättä oli.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 12, 2018 20:10:56 GMT 3
Inga iski keihäällään rääkyvää ja vellovaa laumaa kerta toisensa jälkeen adrenaliini suonissaan kohisten. Muutama hätäinen isku sivalsi vain ilmaa kaaoksen tuoksinassa mutta ne jotka osuivat maaliinsa harvensivat hirviöitä kiitettävällä tavalla. Nainen askelsi sivuun ja kaarteli estäen petojen saartoyritykset, mutta siltikin joku niistä pääsi jälleen loikkaamaan pakottaen hänet kiskaisemaan keihäänsä varren rivakasti tielle. Kynnet raastoivat hänen käsivarttaan mutta jämäkkä varsi napsahti terävästi otuksen kalloon. Se hoiperteli kompuroiden taaksepäin, ja seuraava jonka peto näki oli keihään kärkipuoli. Sekin sortui ujeltaen ja koristen.
Inga sai juuri ja juuri vedettyä tukalasti henkeä hampaidensa lomasta kun uusi äläkkä nousi äkkiä aivan lähellä. Hän pyörähti ympäri, nähden maahan äsken raastetun nuorukaisenkin nousseen nyt villiin vastarintaan. Hän heitti tämän sekä Beldanin suuntaan katseen kahden vaiheilla mutta ei ehtinyt harpata apuun kun vielä yksi hirviö enemmänkin horjahteli kuin astui kohti. Nainen kirosi ja heilautti keihäänsä otusta kohti juuri kun tämä loikkasi, mutta tämä kesti aavistuksen liian pitkään hetken harhautuksen vuoksi. Keihäs repäisi ammottavan haavan pedon kylkeen kun tämän kapinen ruho ponkaisi eteenpäin nopeammin kuin moisen rujon kammotuksen olisi pitänyt. Inga ähkäisi kun otus sujahti rääkäisten ja verta roiskuttaen keihään ohitse, heilauttaen tuskan villitsemällä raivolla puristamaansa luuta. Hän heilautti hätäisesti kättään mutta älähti kun saastainen, terävä kapine upposi nahkasuojusten läpi olkaan. Nainen sähähti villisti ja tarrasi otuksen raajoihin estääkseen tätä survomasta kapinetta syvemmälle vaikka joutuikin pudottamaan oman aseensa. Se rääkyi ja rimpuili louskuttaen hänelle leukojaan kammottavasta vammastaan huolimatta, eikä selvästikään ollut irrottamassa otettaan suosiolla vaan pakotti hänet riuhtomaan voimiensa takaa hammasta purren.
|
|
|
Post by submarine on Oct 12, 2018 22:26:47 GMT 3
Kun epätoivo otti vallan, kun oli taisteltava hengestään kaikin voimin, ei miehellä ja pedolla ollut suurtakaan eroa. Maassa hirviön kanssa pyörivä nuorukainen väänsi ja kiskoi petoa, iski kerta toisensa jälkeen hampaat irveessä ja silmät raivosta ja vimmaisesta selviytymisen tarpeesta kirkkaina. Mutta terä oli lyhyt, pelkkä taskuveitsi, eikä se löytänyt paikkaansa helpolla yhtälailla vimmaisen raivokkaasta hirviöstä. Se yritti kynsiä ja purra nuorta miestä ja kouraa, joka puristi tiukasti sen kurkun alta. Hirviön epämuodostuneesta kidasta kantautui kurlutusta ja rääkynää. Veitsi iski sen kalloa vasten monta kertaa ja musta veri ryöppysi, mutta se ei suostunut kuolemaan sen helpommalla, kuin tämä mieskään. Lopulta, kuin myöntäen vihdoin, ettei pelkkä tahto surmaisi hirviötä, nuorukainen ärähti ja kiskaisi veitsensä irti siitä. Hän puski sitä puristavalla kouralla maata vasten ja kiepautti itsensä ympäri, sätkivän ja sohivan otuksen päälle. Se oli jäntevä ja petomaisen raaka, mutta mies painoi enemmän. Hän runnoi sen rujot kasvot ikivanhoihin katukiviin, ennen kuin iski koko painollaan veitsen sen niskaan. Tällä kertaa se löysi paikkansa.
Huuto ja rääkynä olivat jo vähentyneet, kun suurin osa hirviöistä lojui kuolleina ja Beldan lopetti toisaalla yhtä viimeisistä. Mutta kaikki ei kuitenkaan ollut vielä ohi, sillä yksi hirviöistä oli yhä Ingan kimpussa. Beldan joutui omistamaan vielä huomionsa omalle taholleen, eikä selvästikään ollut vielä edes huomannut tilanteen saamaa käännettä. Nuori nainen joutui rimpuilemaan yksinään monta pitkään, kammottavan epävarmaa hetkeä. Äkkiä tuhon ja runneltujen ruhojen keskeltä kohosi hahmo, kuin kostonhimoinen varjo. Nuorukainen kiskoi itsensä pystyyn, puristaen yhä surkeaa pientä veistä. Hänen kouransa olivat ranteita myöten mustassa, löyhkäävässä veressä. Hänen määrätietoinen, synkeä katseensa pisti hämärän läpikin, kun hän harppoi kohti naista ja viimeistä hirviötä ilman mitään epäröintiä. Nuorukainen ärähti petomaisesti ja iski raa'asti veitsikädellään. Se oli raju ja holtiton koukku, joka sai hänen koko ruumiinsa huojahtamaan. Samalla se kuitenkin puski veitsen lyhyen terän koko hänen painollaan hirviön kalloon. Otus kirasti ja rääkäisi, kun isku sai sen horjahtamaan huitoen sivuun.
Turmeltunut ja epämuodostunut hirviö sätki ja potki itseään kauemmas ja sohi pystyyn kurluttaen. Nuorukainen kohotti veitsikättään silmät mielipuolisen pyöreinä - ja sai äkkiä huomata, ettei kourasta enää törröttänyt veitsenterää. Hän puristi pelkkää kahvaa. Kepoinen kapistus oli katkennut - ja törrötti kaiketi yhä hirviön päästä. Otus paukutti ulisten päätään, kuin yrittäen saada kivun loppumaan. Sitten se kuitenkin äkkiä kyyristyi ja ärähti, valmistautuen selvästi loikkaamaan uudestaan... siitä huolimattakin, että sen karkea ase törrötti yhä naisen hartiassa...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 13, 2018 0:14:14 GMT 3
Hirviö oli vakavasti haavoittunut ka vuosi verta vuolaasti, mutta se ei tehnyt tästä ainakaan tippaakaan vähemmän vaarallista. Kenties jopa päin vastoin. Inga joutui kamppailemaan henkensä edestä kun kapinen, koriseva peto yritti kiskoa hänetkin alas olkaansa uponneesta aseesta puristaen. Otus oli paljon vahvempi suorassa käsikähmässä kuin miltä näytti mutta nainen rimpuili parhaansa mukaan vastaan, ja hetken aikaa tilanne häälyi kaameassa kauhun tasapainossa. Sitten taustalle harppoi uusi, synkkä hahmo.
Jos Inga laittoi merkille lähestyvän nuorukaisen, hän ei ehtinyt ainakaan reagoida tähän vääntäessään louskuttavaa otusta kauemmas itsestään. Kun tämä äkkiä harppasi villisti hirviön kimppuun hänkin säpsähti... kuitenkin tajuten nopeasti tilaisuuden. Nainen ei jäänyt miettimään liikoja kun groteski olio horjahti tuskaisesti hänen kimpustaan. Hän heitti vain rivakan silmäyksen nyt pelkkää veitsenkahvaa puristavaan nuorukaiseen ennen kuin syöksähti tavoittelemaan uudestaan keihästään. Olkapää vihloi ja tykytti, mutta sille ei nyt ollut aikaa. Haavoittunut peto horjui, mutta kukaties tuska villitsi entisestään tämän hulluutta. Se pysyi vielä jaloillaan, ja tämä oli selvästi sille vielä tarpeeksi syytä tavoitella verta. Inga näki tämän kyyristyvän sähisten ja tarrasi tiukasti jälleen keihäänsä varteen, loikaten tällä kertaa itsekin rajusti eteenpäin suoraan päin otusta, koko voimallaan. Tällä kertaa terä löysi kohteensa paremmin, ja upposi kuvottavan äänen saattelemana. Inga puri hampaansa puuskuttaen yhteen ja survoi hirviön rajusti maahan, jääden nojaamaan raskaasti varteen pitääkseen sen paikallaan kunnes rimpuilu vaimenisi.
"En... en näe muita. Oliko se viimeinen?" hän ähkäisi lopulta heitettyään rivakan, terävän katseen ympärilleen. Hän katsahti Beldaniin ennen kuin käänsi huomionsa villisilmäiseen nuorukaiseen. "Oletko yksin? Tarvitseeko joku muukin apua?" Kysymys jäi jokseenkin töksähtäväksi, mutta Inga ei jaksanut juuri nyt piitata siitä, adrenaliinin kuohuessa vieläkin.
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2018 4:11:06 GMT 3
Viimeinenkin hirviö kaatui vihdoinkin, ja yössä kajahteleva rääkynä muuttui nopeasti pelkäksi vaimenevaksi korinaksi. Mutta kaikki ei kuitenkaan ollut ohi, ei selvästi ainakaan pelastetun nuorukaisen mielestä. Tämä ei jäänyt edes kuuntelemaan Ingan sanoja, vaan siltä seisomalta harppoi kohti Beldania, joka kiskoi juuri parhaillaan miekkaansa irti viimeisestä maahan iskemästään hirvityksestä. Roteva soturi tuntui vasta olevan pistämässä merkille, että jotakin muutakin oli meneillään. Nuorukainen ei jäänyt esittelemään itseään toisellekaan, tai muutenkaan odottanut mitään. Tämä sieppasi muitta mutkitta yhdeltä hirviöltä pudonneen, varastetun miekan kouraansa ja harppasi sen kanssa Beldania kohti. Tämän suusta purkautui vihainen ärähdys.
Vaikea sanoa, havahtuiko Beldan enemmänkin ääneen vai äkilliseen liikkeeseen silmäkulmassa. Siitä huolimattakin mies harppasi sivuun ja pyörähti hyökkääjää kohti juuri parahiksi. Isku pamahti kilpeen. Beldanin ilme sen takana oli vähintäänkin tyrmistynyt. "Mitä sinä kurja-!" Beldan aloitti tyrmistyneesti, mutta vaikeni kesken kaiken ärähtäen, kun nuorukainen iski uudelleen oikein olan takaa. Ja äkkiä tämä olikin äänessä. "Sinä kunniaton koira! Pelkuri! Petturi!" nuorukainen ärähti samalla, kun jakoi iskuja soturin kilpeen. Totta puhuen ne eivät kaiketi olleet niin tappavia, kuin olisi kukaties voinut ensiarvaamalta uskoa. Tämä enemmänkin vain iski kerran toisensa jälkeen tarjottuun kilpeen, kuin etsi paikkaa sen ohi mieheen itseensä. Leikki siitä oli silti kaukana. Beldan tyytyi ärähtämään uudemman kerran, selvästi yhä hämmentyneenä, ennen kuin pamautti kilvellään vastaan. Jykevä kapistus iskeytyi vasten heilahtavaa miekkaa ja pakotti niin iskun kuin iskijänkin taaemmas. Nuorukainen kompuroi ja älähti, kun jalan alle sattui yksi raadoista. Tämä kaatui kipeästi pitkin pituuttaan. Miekkakin kolisi ties minne.
"Sinä... Timmon!?" Beldan ärähti hämmentyneenä. Vasta nyt hän alkoi tunnistaa käheän äänen ja saastaisen, hämärässä retkottavan nuorukaisen, josta se lähti. Hän ei selvästi myöskään tiennyt, mitä tehdä asialle. Soturi jäi tuijottamaan hölmistyneenä nuorukaista, joka tyytyi nyt vastaamaan siihen pistävällä, myrkyllisellä katseella. Tämä jälleennäkeminen ei ilmeisestikään ollut erityisen mieluisa...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 13, 2018 13:08:44 GMT 3
Inga oli vasta kokoilemassa itseään painaessaan maahan lävistettyä, enää heikosti nytkähtelevää petoa keihäällään, eikä myöskään varmasti odottanut seuraavaa reaktiota pelastetulta uhrilta. Nuori nainen häkeltyi ilmiselvästi kun hurjistunut nuorukainen kääntyi muittamutkitta, ja suuntasi kohti Beldania. Äkkiä pelastettukin hyökkäsi... vaikkakin rehellisesti lähinnä villisti huitoen kuin edes löytäen tietään kookkaan soturin suojauksen läpi. Beldan vaikutti aivan yhtä yllättyneeltä... ainakin aluksi.
Hetkeen Inga ei tiennyt miten reagoida. Hän henkäisi ja suoristautui rivakasti vaikka se saikin hänet nopeasti irvistämään. Inga sihahti kirouksen kurottaessaan kädellään otetta luunkappaleesta joka vieläkin törrötti hänen suojuksensa läpi, kuitenkin pälyillen samalla tapahtumaa kauempana. Muutama rivakka vaikkakin ikävä nykäisy onneksi irrotti rujon aseen, ja hiljakseen hän sai ainakin jonkinlaista otetta tilanteestakin. Ei ollut vaikea tajuta että miehet tunsivat toisensa, eivätkä selvästikään olleet lämpimissä väleissä. Kukaties hän saattoi jopa kehitellä jonkinlaisia aavistuksia asiasta. Inga rypisti kulmiaan ja pälyili epävarmasti miehestä toiseen. Hän avasi suunsa puuttuakseen asiaan mutta muutti mielensä vielä ilmeisen kahden vaiheilla, kunnes kuitenkin ähkäisi hampaidensa lomasta.
"Minä... en ole ihan varma mistä kirotusta tässä on kyse mutta jos ei tarvitse etsiä enää ketään muuta, niin tätä on parempi jatkaa leirissä ennen kuin noita piruja ilmaantuu lisää" hän tokaisi terävästi hampaidensa lomasta ja heitti merkitsevän katseen ympärilleen. Hirviöiden ruumiiden ja veren tahrimat pimeät rauniot olivat kaikkea muuta kuin hyvä paikka välien selvittelyihin. Ohimennen nainen loi varautuneen silmäyksen kohti soturia, eittämättä yhdistellen itsekin palasia mielessään kiskaistessaam viimein keihäänsä irti viimeiden kammotuksen jo hiljenneestä ruhosta.
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2018 14:38:15 GMT 3
Vaikea sanoa, miten paljon kumpikaan miehistä kuunteli nuorta naista juuri nyt, tai ainakaan piittasi tämän sanoista. Heidän välilleen oli noussut osittain kyräilevä, osittain hämmentynyt hiljaisuus. Beldan rikkoi sen ensin. Hän astui eteenpäin, mutta ei kuitenkaan tuntunut osaavan päättää, tarjotako maahan kaatuneelle auttavaa kättä vaiko ei. "Timmon, miten sinä oikein... ne veivät sinut!" mies ähkäisi lopulta. Menneisyys oli tullut kummittelemaan paljon kouriintuntuvammin ja nopeammin kuin hän oli osannut kuvitellakaan. Hänellä meni hetki tajuta, että hän puristi yhä veristä miekkaa. Hän työnsi sen pois, ennen kuin lopulta tarjosikin kättään toiselle. "Niinhän sinä luulit, senkin petollinen konna!" Timmon ärähti ja huitaisi ojennetun käden sivuun. Tämän ääni oli käheä ja kirahteli, mutta rasitukset ja kärsimykset eivät kuitenkaan estäneet nuorukaista vääntäytymästä itse, suorastaan mielenosoituksellisesti, pystyyn.
"Ja sinä! Sinä veljeilet tämän petturin kanssa! Tämä mies hylkäsi toverinsa ja suojattinsa hädän hetkellä kuin pahainen pelkuri! Sinulle oli maksettukin siitä!" Timmon ärähti, osoittaen Beldania syyttävällä sormella. Se sai soturin selvästikin hätkähtämään, mutta hän pudisti kuitenkin päätään ja kohotti kättään torjuvasti. "Minä pakenin, koska en voinut muutakaan! Kautta jumalten, minä iskin monta niistä pedoista hengiltä, mutta niitä oli liikaa ja ne tulivat kaikkialta! Hevoseni oli mielipuolinen kauhusta ja hädin tuskin edes pystyin sitä pitelemään! Huusin teitäkin pakenemaan!" Beldan puuskahti. Hänen katseensa kävi Ingassakin, kuin tukea hakien, mikä taisi lopulta olla melko kohtuuton toive jollekulle, joka ei tiennyt mitään asiasta tai seisonut kummallakaan puolella muutenkaan. "Helppohan sinun oli huudella perääsi, sinulla oli hevonen!" Timmon sihahti. Hänen katseensa oli silkkaa myrkkyä. "Minä palasin myöhemmin takaisin! Olin vähällä päästä hengestäni uudelleenkin!" Beldan yritti vielä. Hänen sanansa eivät selvästikään saaneet mitään otetta Timmonista. "Moni muu pääsikin. Sinun kärsimyksesi eivät minua hetkauta!" nuorukainen ärähti. Hetkeksi laskeutui hiljaisuus.
"Mutta... sinä olet kuitenkin tässä nyt", Beldan onnistui lopulta tapailemaan hieman rauhallisemmin. Timmon tuhahti, mutta hetkellisesti hänen katseensa haparoi. "Ne hirviöt eivät halunneet kuin pari meistä. En tiedä miksi. Kun se oli ohi, ne ottivat mukaansa ne jotka halusivat, söivät ruokamme, tappoivat eläimemme, turmelivat varusteemme ja jättivät meidät kuolemaan haavoihimme ja muihin petoihin. Ja ne muut tulivat nopeasti. Nämä saastaiset, epämuodostuneet kuvatukset vain odottivat niiden häipyvän ja hyökkäsivät!" Timmon ärähti ja potkaisi raatoa, johon oli kaatunut. "Ne pieksivät meistä kaiken sen vähänkin voiman, jota meissä vielä oli. Ne tappoivat ja söivät pari, ja sen jälkeen ne raahasivat meidät loput koloonsa. Minä... pääsin pois. Muut ovat yhä siellä", nuorukainen jatkoi. Taistelun herättämä vimma oli selvästi hiipumassa, eikä nuorukaisessa ollut paljoakaan voimaa jäljellä. Tämän hartiat lysähtivät, ja tämä värisi kylmässä yössä. Nuorukaisella oli päällään pelkät housut, jotka nekin näyttivät märiltä ja saastaisilta. Koko mies näytti totta puhuen saastaiselta. Kuona ja lika peittivät yläruumista, ja saastan alta häämötti useitakin haavoja.
Timmon tarvitsi selvästi apua, mutta oli helppo huomata, että Beldan ei miettinyt nyt sitä, ei ainakaan pelkästään. Soturi vilkaisi ympärilleen, kuin yrittäen päätellä mistä suunnasta hirviöt oikein olivat tulleet, ja vilkaisi sitten Ingaankin melkeinpä anelevasti. Kukaties hän näki vielä mahdollisuuden hyvittää aikaisemmat tekonsa...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 13, 2018 19:38:40 GMT 3
Vaikka puuskuttikin vielä raskaasti äskeisestä nainen rypisti silti kulmiaan entisestään kun kukaan ei ottanut hänen varoitustaan kuuleviin korviinsakaan. Beldan oli joutunut jonkinlaiseen vastakkainasetteluun hurjistuneen nuorukaisen kanssa ja vaikka sen perusteella mitä kuuli Inga alkoi ymmärtää tätä... mutta siltikin, mitä pidempään moinen kesti hän pälyili ympärilleen sitä levottomammin. Hän kirosi itsekseen mutta katsoi parhaaksi antaa asian selvitellä itsensä, nyt kun ketään ei enää yritetty puukottaa miekallakaan. Rehellisesti, hän ei ollut edes varma minkä kannan olisi tähän hätään ottanut muutenkaan, tällainen sai Ingankin lähinnä pälyilemään varautuneen hankalasti.
"En minä veljeile! Hän harhaili leiriini juuri hetki sitten. Ja sitten kuulimme sinut ja ryntäsimme apuun" hän töksäytti Timmoniksi nimetyn nuorukaisen syytöksiin yrittäen pitää ryhtinsä suorana ja sävynsä tasaisena. Kaiketi Beldan oli katsonut parhaaksi pelastaa nahkansa jo hieman ennen kuin koko muu seurue oli mennyttä... ja yksi näistä oli jopa onnistunut pakenemaan. Inga heitti soturiin synkän silmäyksen, mutta valpastui kun nuorukainen jatkoi. Kaiketi tarinassa oli vielä enemmänkin. "Muitakin on siis vielä... elossa?" Inga toisti yllättyneenä, mutta äänessä särähti väkisinkin melkoisesti pahoja aavistuksia. Hänen kulmansa rypistyivät entisestään ja hän silmäsi uudelleen Beldaniin vastaten hieman kyräillen tämän pyytävään katseeseen. Oli mitä mieltä olikaan tästä kaikesta muusta, yksi asia ainakin oli varsin selkeä hänellekin.
"Heidät täytyy hakea pois sieltä!" Inga totesi ykskantaan. Hän yritti pamauttaa keihäänsä pään painokkaasti maahan mutta katui tätä nopeasti irvistäen, ja tyytyi lähinnä ähkäisemään turhautuneen kirouksen. Hätäisyys ja kiire nosti jälleen päätään hänenkin mielensä perällä, mutta hän epäröi silti vilkaisten uudemman kerran ympärilleen. Beldan olisi selvästi rynnännyt etsimään vaikka samantien, mutta Timmon näytti valmiilta tuupertumaan hetkellä millä hyvänsä... Eikä mikään pimeissä raunioissa heidän ympärilläänkään näyttänyt tippaakaan lupaavalta. "Meidän pitäisi silti palata leiriin. Kukaan meistä ei kyllä jäljitä täällä pimeässä yhtään mitään. Jos ne eivät ole tappaneet heitä vielä, ne eivät toivottavasti tee sitä tänä yönä muutenkaan" hän huomautti viimein, vaikkakin vastentahtoisesti itsekin. Hätäisyys tappoi liian helposti siinä missä hirviötkin, sen hänen mestarinsakin oli opettanut... siitäkin huolimatta että hän vieläkään ei aina muistanut noudattaa sitä. Ei välttämättä olisi muistanut nytkään, ellei tilanne olisi ollut mitä oli.
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2018 21:49:46 GMT 3
Beldan ei selvästikään ollut mielissään, kun Inha alkoi toppuutella kaikista hätäisimpiä pelastussuunnitelmia. Hän liikahti epämukavasti ja ehti jo avata suunsakin, mutta yllättäen puheenvuoron ottikin Timmon. Nuorukainen tuhahti ja sylkäisi maahan. "Enpä olisi niin varma, että he pärjäävät. Nuo hirviöt pitivät meitä jossakin vanhassa loukossa. Niljaista vettä sääreen asti, ei ruokaa, kaikkialla haisee saasta. Ja joka yö ne raahasivat yhden meistä pois sieltä. En tiedä miksi, paluuta ei ainakaan ollut. Huudot kaikuivat pitkin käytäviä. Ei meitä ollut kuin kolme minun lisäkseni enää, kun pakenin. Kohta menee yksi lisää", nuorukainen mutisi. Tämä heitti Beldanin suuntaan paljonpuhuvan katseen, ennen kuin kohotti sen sitten hetkeksi ylös, kohti puiden välistä erottuvaa, kohoavaa kuuta.
Beldan tuijotti synkästi jalkojensa juuressa lojuvia ruumiita, ennen kuin lopulta avasi suunsa. "Emme me voi tuhlata aikaa ja odottaa! Meidän on mentävä sinne mahdollisimman nopeasti! Raivataan nämä hirviö tieltämme ja pelastetaan heidät! Ei niistä ole meitä pitelemään!" soturi lopulta ärähti. Hän katsoi muita määrätietoisesti ja hanakasti. Timmon tuhahti ja sylkäisi uudemman kerran. "Viime kerralla oli eri ääni kellossa. Ajattelitko taas häipyä heti kun näyttää pahalta!?" nuorukainen sihahti. "Viime kerralla... viime kerralla niitä tuli joka puolelta, ja ne olivat vantteria ja kantoivat oikeita aseita! Ja ne väijyttivät meidät! Ja sitä paitsi... ääh, mitä väliä sillä enää on!? Mennään tai muuten tästä tulee samanlainen kerta, eikä jäljellä ole enää ketään elävää kun joku palaa paikalle!" Beldan puuskahti. Hän heitti kätensä turhautuneesti ilmaan ja potkaisi yhtä epämuodostuneista ruhoista sen verran kovaa, että se pyörähti ympäri ja paljasti groteskit, rujot kasvonsa.
Olennon otsaan oli kaiverrettu outo, koukeroinen ja koukkuinen merkki, suoraan lihaan. Samanlainen oli totta puhuen jokaisella raadolla. Merkki paistatteli kuunvalossa suorastaan pahaenteisen näköisenä. Monihaarainen, tuskalla lihaan kaiverrettu merkki. Sellaisia piirsivät vain sielunsa myyneet kurjat ja pelokkaat hullut. Paha, synkkien voimien merkki.
|
|
|
Post by spyrre on Oct 13, 2018 23:04:51 GMT 3
Inga tasapainotteli näkyvästikin kahden vaiheilla saadessaan eteensä enemmänkin protesteja. Hän yritti mielestään toimia kuten järkevää oli, kuten hänen mestarinsa olisi neuvonut, mutta hän ei voinut silti kiistää logiikkaa muidenkaan takana. Se että kammotukset kaappasivat väkeä sen sijaan että vain... söivät tai teurastivat nämä kertoi jostakin vieläkin ilmeistä pahaenteisemmältä. Jos he viivyttelisivät, viimeisille selviytyjille saattaisi tapahtua mitä hyvänsä. Tai nämä vain syötäisiin, mikä tuskin olisi yhtään sen parempi. Hän kiristi hampaitaan ja yritti vielä hetken pitää kiinni suunnitelmallisuudesta, kunnes kuitenkin puuskahti.
"....se... taitaa olla totta. Meillä ei ole aikaa tällaiseen" nainen ähkäisi lopulta, pyyhkäisten irvistäen olkaansa. Hän heitti puolittaisen katseen Beldanin ja Timmonin suuntaan jotka vaihtoivat jälleen teräviä sanoja, yrittäen itse keskittyä tämän sijaan mielestään oleellisempaan. Beldankin vaikutti varsin turhautuneelta, ja aiemmasta huolimatta ilmeisen valmiilta ryntäämään apuun rivakasti. Tämä ei sopinut syytöksiin kauheasta pelkuruudesta, ja Inga silmäsi miestä sekä tämän potkimaa ruhoa arvioivasti. Lopulta hän nyökkäsikin. "Tiedätkö, missä se paikka on? Jos siellä on vain... näitä, saatamme hyvinkin saada ne yllätyksellä. Jos me---" hän aloitti voipuneelle Timmonille, kunnes kuitenkin epäröi kuin hoksaten jotain. Nainen harhautui tuijottamaan hetkeksi epämuotoista raatoa, kunnes vilkaisi ympärilleen muihinkin maassa makaaviin kammotuksiin.
Koukeroinen, epämääräinen merkki löytyi jokaisen hirviön ruumiista, joka oli vielä sellaisessa kunnossa että sen saattoi nähdä. Mitä luultavimmin samanlainen oli ollut niissä muissakin. Inga muisti nähneensä jotakin vastaavaa lukemissaan teksteissä, ja tämä sai ikävän kylmän väreen hänen selkärankaansa. Kukaties vääristyneiltä, mielipuolisilta hirviöiltä olisikin saattanut odottaa jotakin vastaavaa, mutta jokin tässä ei silti osunut kohdalleen. Hän ei ollut vielä aivan varma mikä vaikka kumartui vastentahtoisesti katsomaan lävistämäänsä löyhkäävää petoa lähempääkin. "....tässä on jotain outoa. Nämä merkit... ne näyttävät liian... en uskoisi että nämä ovat niiden omaa käsialaa" nainen mutisi puoliääneen, suoristautuen sitten varautuneena hetken epäröityään. "En tiedä, mitä pirua ne tekevät siellä, mutta.... No. Pidetään kiirettä sitten. Oliko niitä siellä paljon?"
|
|
|
Post by submarine on Oct 13, 2018 23:33:51 GMT 3
Beldan veti silminnähden henkeä, kuin jo jossain määrin tekojaan hyvittäneenä, kun Ingakin myöntyi pikaisiin toimiin... siitä huolimattakin, ettei varmasti kukaan heistä voinut rehellisesti väittää niiden olevan kaikista maltillisin ja johdonmukaisin vaihtoehto. Ikävä kyllä ne taisivat toisin olla ainoa, jos mieli pitää huolen, ettei yksikään vangittu joutuisi enää pahaisten, epämuodostuneiden hirviöiden kitaan. "Kai minä nyt takaisin osaan, kun sieltä pakeninkin", Timmon puuskahti kärsimättömästi. Hän nosti maasta uudelleen saman miekan, vaikka ei tällä kertaa alkanutkaan heiluttaa sitä ketään kohti. "Ei sitä ole vaikea löytää muutenkaan. Siellä on valtava vesisilta, jonka jalan alla niiden kolo on. Jotakin vanhoja raunioita", nuorukainen jatkoi. Vaikka hän olikin selvästi kärsinyt pahoin, ei hänessä voinut nähdä aavistustakaan epäröinnistä tai pelosta. Kukaties tämä oli rohkeampi kuin Beldan, kukaties vain hullumpi. Ne kulkivat usein käsi kädessä.
"Vesisilta? Taisin nähdä jotakin sellaisia jo aikaisemmin. Niitä sellaisia korkeita, siltamaisia pätkiä. Niistä ei näytä olevan paljoa jäljellä", Beldan totesi aavistuksen mietteliäämmin ja tasaisemmin. Hän näytti kiskovan viittaansa päältään syystä tai toisesta samalla, kun selvästi mietti asiaa. Kaupungin metsittyneistä raunioista tosiaan kohosi useassa paikassa korkeita rakennelmia, jotka kurottivat kahteen suuntaan siltojen tapaan. Suurin osa niiden kannattelemista silloista oli jo sortunut, jättäen jälkeensä pelkkiä outoja, sienimäisiä torneja. Kukaties ne olivat tosiaan joskus tuoneet vettä vuorilta kaupunkiin.
"Siinä, et sinä selkä paljaana mihinkään ole menossa", Beldan tokaisi äkkiä, ojentaen riisumaansa viittaa Timmonin suuntaan. Nuorukainen tuijotti ojennettua vaatetta hetken, ennen kuin tuhahti. "En minä minkään pelkurin armopaloja tarvitse!" TImmon ärähti. Beldan murahti, mutta painoi viitan kuitenkin nuorukaisen rintaa vasten. "No, minä kuitenkin tarvitsen rinnalleni tovereita, jotka eivät palellu hengiltä kesken kaiken", Beldan töksäytti takaisin. Hän ja Timmon tuijottivat toisiaan hetken tiukasti, ennen kuin nuorukainen puuskahti ja kiskaisi viitan itselleen.
"En tiedä paljonko niitä on, mutta reilusti tätä enemmän ainakin. Että toivottavasti ainakin sinä olet jokin hirviöntappaja, etkä hirviöiltä pakenija", Timmon tuhahti yrmeästi ja loi melkeinpä haastavan katseen Ingaan. Toivottavasti tosiaan...
|
|
|
Post by spyrre on Oct 14, 2018 13:21:18 GMT 3
Jos Inga epäröi, ei hän ainakaan näyttänyt sitä päällepäin. Hän vilkaisi Timmonia hieman happamasti tämän terävän vastauksen vuoksi, mutta ei lopulta puuttunut asiaan tyytyen vain nyökkäämään. "Ei täällä mitään muuta olekaan kuin hirviöitä ja raunioita" hän mutisi, pälyillen jälleen vaivihkaa ympärilleen. Timmon oli kunnostaan huolimatta jo noukkimassa ylös miekkaa ja Beldan näytti lähes helpottuneelta pikaisista toimista, mutta nuori nainen ei ollut varma saattoiko sanoa itsestään aivan samaa. Mutta... kuten sanottua, tätä varten hän oli täällä.
"No... sitten se varmaan löytyy pimeässäkin. Toivottavasti me olemme tällä kertaa varautuneempia kuin ne." Inga yritti kuulostaa varmemmalta kuin olikaan. Hän havahtui jälleen orastavaan sarvien kalisteluun mieskaksikon suunnalta. Jos tilanne olisi ollut melkein mikä hyvänsä muu hänellä olisi eittämättä ollut terävä tokaisu valmiina, mutta sen perusteella mitä hän oli kuullut, taisi nuorukaisen katkeruus olla ymmärrettävää... vaikkakin huonosti ajoitettua. Beldan näytti saavan tämän kuitenkin käsiteltyä hyvin itsekin, ja Inga huokasi vaisusti itsekseen hankalasti.
Huomio palasi nopeasti aiheeseen jonka hänkin ymmärsi paremmin, onneksi tai epäonneksi. Kukaties kuhisevaan petojen pesään tunkeutuminen sai Ingan empimään silmänräpäyksen, mutta sitten nuori nainen suoristautui silti mahdollisimman jämäkästi keihäineen Timmonin pistävän ja vaativan katseen edessä. "En kai minä muuten edes olisi jossain tällaisessa paikassa!" hän tokaisi, tömäyttäen saappaansa mielenosoituksellisesti viereisen ruhon päälle haluamatta jäädä ainakaan toiseksi. "Mennään, jos olemme mennäksemme! Meidän täytyy olla nopeita ennen kuin ne kammotukset ehtivät tehdä mitään muuta!"
|
|