|
Post by Jubelius on Nov 7, 2017 13:34:14 GMT 3
((Pahoitteluni. Viime viikolla minulla oli tavattomasti tekemistä, minkä vuoksi pääsin vasta nyt alkuviikosta kirjoittamaan pelivuoroa koneelle)) Elsa näytti hetken aikaa siltä kuin hän olisi uppoutunut omiin ajatuksiinsa istuessaan Reindalia vastapäätä pöydän äärellä. Vuoria hallitseva noitakuningas. Kylään saapuneet pakolaiset. Omaan linnaansa vetäytynyt paroni Sturlas. Riitaa ja epätoivoa lietsova paroni Osmund. Noitakuninkaan tuhoa janoavat munkit. Väsyneet ja epätoivoiset kyläläiset. Ja mikä pahinta.. Kylän mahdollinen tuhoutuminen..
Elsa huokaisi raskaasti. Vaikka hän olikin tällä hetkellä pyörällä päästään kaikesta siitä mitä Reindal oli kertonut hänelle kylästä ja sen tapahtumista, yritti hän silti parhaansa mukaan ymmärtää ja käsitellä kaikkea kuulemaansa. Tilanne kaiken kaikkiaan tässä kylässä vaikutti tällä hetkellä olevan monen osatekijän vuoksi sekasortoinen sekä hallitsematon. Kuten Reindal oli jo aikaisemmin maininnut hänelle, olisi vain ajankysymys milloin kylä tuhoaisi itse itsensä ennen kuin mahdollinen rosvojoukko edes ehtisi hyökätä kylään, mikäli tilannetta ei saataisi pikimmiten korjattua. Jos tilanne olisi tällä hetkellä ollut yhtäänkään toisenlainen, olisi Elsa saattanut luulla ajan kulumisen tasapainottavan kylässä asioita, mutta nyt kun tilanne oli jo alkanut näinkin pahasti riistäytymään käsistä, olisi tilanteen korjaamiseksi otettava kovemmat voimakeinot käyttöön.. Reindalin alkaessa kertomaan tarinaa siitä, kuinka kylän läheisyydessä olevat vuoristot olivat aina olleet huonossa maineessa petollisten rinteiden sekä kivikkoisten sokkeloidensa vuoksi, valpastui Elsa jälleen kerran kuuntelemaan keskustelukumppaniaan. Tumma usva, jonka läpi ei edes auringonvalo paistanut peitti kuuleman mukaan tätä kyseistä vuoristoa, jossa julmat miehet odottivat herraansa – noitakuninkaan saapumista paikalle. Tämän kuuleminen sai Elsan lopulta esittämään Reindalille kysymyksen siitä, uskoisiko hän itse noitakuninkaan olemassaoloon. Nuorenmiehen empivä vastaus kuulosti Elsan korviin aluksi epämääräiseltä – ehkä jossain määrin jopa pohdiskelevalta, mutta lopulta kun Reindal kertoi siitä, kuinka hän oli mahdollisesti jo itse nähnyt tämän kauhua herättävän noitakuninkaan pari päivää sitten vuoristoilla ratsastamassa sotajoukkonsa kärjessä, ei Elsa ollut usko kuulemaansa. ”T-todellako?” Elsa äimisteli. Jos tämä paljon puhuttu noitakuningas oli todella olemassa, olisi heidän kaikkien oltava äärimmäisen varovaisia mitä he ikinä päättäisivätkin yhdessä tehdä. Noitakuningas ei itsestään herättänyt vielä tässä vaiheessa Elsassa pelkoa, mutta jokin sai hänet entisestään pelkäämään kylän asukkaiden puolesta. Jos he eivät olleet kaikista yrityksistään huolimatta osanneet vielä puhaltaa yhteen hiileen asioiden korjaamiseksi, niin kuinka he tulisivat pärjäämään, mikäli he jäisivät yllättäen taistelun jalkoihin? Elsan ja Reindalin jatkoivat keskustelemista. Reindalin puheet siitä, kuinka tämä kylä ei tulisi näkemään enää onnellista loppua, mikäli asiat etenisivät omalla painolaan, herätti Elsassa sekavia tuntemuksia. Hän tunsi sisällään ääretöntä raivoa kaikkea kohtaan, mikä oli saanut kylän tasapainon herpaantumaan aikojen saatossa, mutta samalla hän ei voinut olla säälimättä kylän asukkaita ja heidän ankeaa kohtaloaan. Hetken aikaa nuori mies oli antanut ymmärtää puheillaan, että kaikki toivo olisi jo menetetty kylän pelastamisen suhteen, mutta lopulta Reindal esitti Elsalle kysymyksen, mihin hän ei ollut osannut varautua. Nuori nainen näytti aluksi hieman yllättyneeltä pohtiessaan, mahtaisiko hänestä olla apua pitäessä toivoa yllä kyläläisten keskuudessa. ”Kaiken kertomasi jälkeen en usko olevani oikea henkilö auttamaan tämän kylän asukkaita..” Elsa aloitti hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Hänen pöytään suuntaamansa katse oli vähitellen muuttunut alakuloiseksi, vaikka hän olikin yrittänyt olla näyttämättä sisällään jyllääviä tunteitaan Reindalille. ”Älä ymmärrä minua väärin. Minä en pelkää kohdata kuolemaa. Koen kuitenkin olevani vain yksi ihminen muiden joukossa. En ole yhtään tätä väkeä väkevämpi – tai edes rohkeampi, vaikka olenkin jokseenkin nähnyt ja kokenut monenmoista elämäni aikana. Yritän toki aina ajatella asioita myönteisesti ja kannustaa muita epätoivoisimmillakin hetkillä, mutta tässä tapauksessa pelkään, ettei se pelkästään riitä. Suurin pelkoni onkin, että joku joutuu kärsimään takiani vain sen vuoksi, etten kykene tai pysty tekemään jotakin vaadittua asiaa.. En tiedä pystyisinkö antamaan sellaista enää itselleni anteeksi..” Elsa jatkoi pohdiskelevasti. Hän ei voinut olla ajattelematta sitä kaikkea, mitä hän oli joutunut veljensä kuoleman myötä kantamaan sisällään, kun hän ei ollut pystynyt yrityksestään huolimatta pelastamaan elämänsä tärkeintä ihmistä. ”..Mutta.. jos minusta suinkin on tästä kaikesta huolimatta apua – edes vähäisemmässä määrässä, aion jäädä tänne ja tehdä kaikkeni tämän kylän pelastamiseksi.. Koska minä toden totta olen sellainen ihminen, joka ei pysty katsomaan vierestä kun väki kärsii..” Elsa totesi kuitenkin lopulta päättäväisesti viitaten sanoillaan Reindalin alun alkaen esittämään kysymykseen. Hän tiesi, että jos hän nyt kääntäisi kaikelle tälle selkänsä, hän tulisi katumaan sitä päätöstä loppuelämänsä ajan. Hänen olisi vain nyt kestettävä kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, mikäli he tulisivat yhdessä kohtaamaan sellaista. ”Hei” Kuului yllättäen heidän viereltään saapuneelta vaaleahiuksiselta naiselta, joka kantoi mukanaan vesikannua sekä kaksi juomamukia. ”Minua pyydettiin tuomaan teille juotavaa ja kysymään tarvitsetteko mahdollisesti ensiapua, yrttejä tai muuta hoitoa Agathalta. Tällä hetkellä omaa hoitovuoroaan odottavia on paljon, mutta jos vain pystytte odottamaan, teidät otetaan kyllä vastaan” Nainen jatkoi ja ojensi kädessä kantamiaan juomamukeja pöydän ääressä istuville kaataen niihin lopulta juoma kelpoista vettä. ((En uskaltanut jatkaa tuon pidemmälle, ettei vuoroni veny tavattomasti. Hieman jotain uutta kuitenkin yritin tuoda peliimme, ettei tämä jää vain hahmoni itsenäiseksi pohdiskeluvuoroksi ))
|
|
|
Post by submarine on Nov 12, 2017 17:55:04 GMT 3
((Ei hätiä, vapaa-aikaahan tämä on ja tosielämä menee ohitse, heh.)
Reindal odotti hetken ajan Elsan vastausta jopa varsin vakavissaan. Oli toki jo alun alkujaankin kohtuutonta iskeä tällaisia ajatuksia ja pyyntöjä juuri tämän kaiken keskelle joutuneen, nuoren, jopa juuri piestyn tytön eteen. Mutta tilanne oli epätoivoinen, ja toivonpilkahduksia oli etsittävä mistä vain saattoikaan löytää. Kaikeksi onneksi Elsa osasi kuitenkin puhua suunsa puhtaaksi. Se sai miehen huokaisemaan kevyesti, mutta lopulta myös nyökkäämään nopeasti. Ei hän mitään voinut vaatia. Ja kyllähän toinen silti apua tarjosi, vaikka ei ollutkaan välittömästi vannomassa mitään valoja asioiden ratkaisemisen puolesta. "Ymmärrän kyllä. Kaikki apu on muutenkin varmasti tarpeen. Jo pelkästään auttava käsiparikin on paljon pyydetty, ja annettu, tähän hätään. Sinun on muutenkin varmasti paras katsoa kunnolla omin silmin, mihin olet edes päätynyt", mies vastasi. Hän huokaisi vielä uudemmankin kerran, lähinnä tämän kaiken painolle. "Älä kuitenkaan aliarvioi itseäsi. En usko, että kannat varusteitasi aivan turhan päiten. Puhumattakaan siitä, että suurin osa tästä väestä ei olisi kuitenkaan rohjennut rynnätä tuohon tilanteeseen väliin. Teitpä mitä teit, muista ainakin se, että tuollaista rohkeutta täällä juuri tarvitaan. Jonkun on näytettävä täällä mallia", Reindal kuitenkin tokaisi. Sanat eivät olleet haastavia, eikä hän selvästikään ollut aikeissa alkaa jankkaamaan asiasta, mutta hän halusi tytön kuitenkin pitävän sanat mielessään.
Hetkeä myöhemmin kaksikon keskustelu katkesi joka tapauksessa, kun pitkätalon rauhallisempaan takaosaan saapui joku. Nopea vilkaisukin riitti kyertomaan kyseessä olevan vain piika, ei mitään sen vakavampaa. Tämä kantoi kuitenkin mukanaan vesikannua, joka tähän hätään kiinnosti varmasti paljon itse kutakin. Ainakin Reindal päästi kiitollisen äänen ja nyökkäsi tytölle. Tekaisi nopeasti näkyvän hymynkin kalpeille, luiseville kasvoilleen, kuin olisi kiskaissut väsymyksensä välittömästi piiloon sen taakse. Toden totta, mies istui äkkiä huomattavasti suoremmassa ja hartiat leveämpinä kuin äsken. Läheltä katsottuna se oli silti helppo huomata enemmänkin esitykseksi kuin todelliseksi reipastumiseksi. Ilmeisesti hän ei halunnut näyttää väsymystään tai kärsimyksiään muille. "Ah, kiitos. Minä selviän kyllä, mutta Elsa tässä kaipaa kyllä vilkaisua. Ja todennäköisesti jotakin suuhunpantavaa. Hänellä on takanaan pitkä matka. Katsoisitko löytäisitkö ainakin jotakin?" Reindal vastasi ja nyökkäsi kiitollisena. Sitten hän kohotti mukin huulilleen ja joi pitkän kulauksen. Vesi viipyili suussa ja kurkussa viilentävänä ja elvyttävänä. Olkoonkin, ettei langanlaiha mies juuri sen eläväisemmältä näyttänyt sittenkään, kun laski mukin takaisin pöydälle.
Ehkä Reindal olisi sanonut jotakin muutakin, mutta äkkiä hänen huomionsa kiinnittyi johonkin alempana, lattianrajassa. Jostakin, ehkä vesikannua kantaneen naisen perässä, oli ilmaantunut pieni koira, karkeakarvainen ja teräväkuonoinen otus, joka nyt istui olkilattialla ja tuijotti aavistuksen paheksuvasti ja odottavasti Elsaa. Se sai Reindalin hymähtämään varsin aidosti ja naksauttamaan kieltään. Koira siirtyi lähemmäs häntä, tuijottamaan yhtälailla puolittaisesti. Hän laski laihasormisen käden sen päälaelle. "Tämä on Onnimanni. Se on minun. Sekin on päätynyt nyt tänne kaiken keskelle. Kaikeksi onneksi se ottaa nämä asiat melko rauhallisesti. On se kaiketi saanut nähdä jo kaikenlaista", mies esitteli koiran Elsallekin. Eläin itse ei näyttänyt tosiaan erityisen vaikuttuneelta mistään. Se katsoi kaikkea tasapäisen tyynesti ja nuivasti. Nyt se kaiketi lähinnä tarkkaili, josko joltakulta löytyisi syötävää. Heikolta näytti...
|
|
|
Post by Jubelius on Nov 19, 2017 22:22:06 GMT 3
Elsa käänsi vähitellen pöydänkulmaan kohdistetun katseensa takaisin Reindaliin. Vaikka hänen ajatuksensa olivatkin jo alkaneet vähitellen selkeytyä keskustelutilanteen tuomasta hämmästyksestä huolimatta, painoi jokin hänen mieltään tällä hetkellä. Ehkä tämä kaikki johtui vain matkan tuomasta väsymyksestä. Tunne siitä, ettei hänen taitonsa saati voimavaransa riittäisi kyläläisten auttamiseen, kalvasi häntä. Elsa huokaisi raskaasti pohtiessaan omaa tilannettaan. Kyllä hän tiesi pystyvänsä auttamaan kyläläisiä arjen askareissa, puolustamaan vähäosaisimpia hädänhetkellä ja tarpeen vaatiessa hän olisi valmis jopa uhraamaan itsensä, mutta silti hän pelkäsi tuottavansa ihmisenä pettymyksen. Tai ehkä hän oikeasti pelkäsi eniten sitä, ettei hän pystyisi pelastamaan kaikkien näiden kylässä olevien ihmisten henkiä, mikäli noitakuningas ja hänen joukkonsa päättäisivät yllättäen hyökätä paikanpäälle. Yhdenkin ihmishengen menettäminen saattaisi tässä tapauksessa olla liikaa hänelle – ihmiselle, joka oli parin viimeisen vuoden aikana välttänyt ottamasta liian läheistä ihmiskontaktia kenenkään kanssa. Onneksi Reindal tuntui ymmärtävän häntä edes jossain määrin. Elsasta oli ollut lähes huojentavaa huomata, kuinka Reindal ei ollut lähtenyt enempäänsä painostamaan häntä - Apu kuin apu kun tuntui tällä hetkellä olevan tervetullutta tälle kylälle ja sen asukkaille.
Nuoren miehen sanat siitä, kuinka Elsa ei saisi aliarvioida itseänsä ja kuinka hänen laisiansa rohkeita ihmisiä kaivattiin tällä hetkellä kylässä, oli saanut Elsan näyttämään hieman pirteämmältä.
”Niin..” Elsa vastasi. Hänen tarkoituksensa oli vielä jatkaa keskustelua kyseisestä aiheesta Reindalin kanssa, mutta yllättäen hänen huomionsa oli kääntynyt heidän pöydän luokse lähestyvään hahmoon. Tämä hahmo oli pitkätalon tiloissa toimiva piika. Piika kantoi mukanaan vesikannua ja kaksi juomamukia, jota hän oli alkanut viivyttelemättä tarjoamaan pöydänäärellä istuville kerrottuaan asiansa. Elsa tarttui viivyttelemättä molemmilla käsillään omaan juomamukiinsa saadessaan sen eteensä.
”Kiitos” Elsa kiitti piikaa samalla kun kohotti käsissään pitämänsä mukin huulille. Hänen toden totta oli kova jano. Mukiin kaadettu vesi katosi sen sileän tien parempiin suihin – tai tässä tapauksessa suuhun tarjoten juojalleen helpotusta jo pitkään kestäneeseen janontunteeseen. Elsa laski mukin varovasti takaisin pöydälle. Hän ei voinut olla kuulematta Reindalin ja piikan tämän hetkistä keskustelua siitä, kuinka hän saattaisi mahdollisesti tarvita hoitoa.
”E-ei minulla ole hätää. Minä pärään kyllä..” Elsa yritti aluksi vastustella. Hän oli sitä mieltä, että kylänväki tarvitsisi tällä hetkellä enemmän hoitavia käsiä kuin hän itse. Hänhän hidastaisi jonkun vakavasti loukkaantuneemman hoidolle pääsyä omalla vuorollaan.
”Oletko varma? Näytät hieman kurjalta. Suosittelen, että jäisit varmuuden vuoksi odottamaan vuoroasi Agathan luokse. Ei siitä haittaakaan sinulle ole” Piika yritti suostutella Elsaa parhaansa mukaan. Hänen puhetyylinsä ei ollut tyrkyttävä. Se kuulosti pikemminkin pyynnöltä.
”Mmm.. Hyvä on. Kerro Agathalle, että hän voi katsoa minua, mikäli vain kiireiltään ehtii. En tahdo olla vaivaksi” Elsa totesi lopulta hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Hänen katseensa oli muuttunut hieman alakuloiseksi, mutta tämä johtui arvatenkin siitä, että hän joutui vastoin tahtoaan vaivaamaan muita tällaisilla asioilla.
”Minä kerron. Käyn hakemassa teille molemmille kuitenkin ensin jotain syötävää. Varastomme ovat niukat, mutta kyllä meiltä aina jotain löytyy.” Piika totesi seurueelle tyytyväisen oloisesti. Hän ojentui vielä kerran kaatamaan vettä molempiin pöydässä oleviin mukeihin ennen kuin hän lähti jatkamaan kierrostaan seuraavan pöydän luokse.
Elsa sulki hetkeksi silmänsä istuessaan pöydänäärellä Reindalin seurassa. Hän oli väsynyt. Ehkä tämä johtui vain pitkästä matkasta, jonka hän oli taivaltanut parin päivän aikana saapuakseen kylään, tai sitten tämä johtui aikaisemmasta yhteenotosta toriaukealla. Elsa olisi saattanut pitää silmänsä suljettuna pitempäänkin lepuuttaakseen itseänsä, ellei hänelle olisi tullut yllättäen tunnetta, että joku – tai jokin tuijottaisi häntä. Elsa avasi lopulta silmänsä. Aivan yllättäen hänen ja Reindaliin seuraan oli kuin oli saapunut muuan karvainen ystävä, joka pienen esittelyn myötä paljastui nuorenmiehen matkakumppaniksi - Onnimanniksi.
”No hei, Onnimanni!” Elsan ääni kirkastui yllättäen. Hän ei voinut olla tuijottamatta tuota lattialla kulkevaa koiraa - Tämä kun oli tavattoman suloinen.
”Näytät nälkäiseltä. Olen pahoillani, minulla ei ole tarjota mitään sinulle, ellet satu pitämään kuivatuista marjoista tai pähkinöistä. Minulta löytyy myös pieni pala kuivattua lihaa, mutta se saattaa olla makuusi liian suolaista.” Elsa puhutteli Onnimannia leikkisästi. Häntä suorastaan harmitti, ettei voinut tarjota mitään syötävää koiralle repustaan – Hän kun olisi halunnut tehdä parempaa tuttavuutta tämän kanssa.
”Onko Onnimanni kulkenut jo kauan mukanasi?” Elsa käänsi lopulta koiraan kohdistetun katseen takaisin Reindaliin yrittäen jatkaa aikaisemmin kesken jäännyttä keskustelutilannetta.
|
|
|
Post by submarine on Nov 25, 2017 20:12:55 GMT 3
Pieni koira jatkoi hetkisen tuijottamistaan samalla, suorastaan nuhtelevan paheksuvalla tavalla. Eläin ei tietenkään ymmärtänyt nuoren naisen sanoja, mutta ääni itsessään riitti selvästi pitämään yllä sen kiinnostusta ja toiveikkuutta mahdollisten makupalojen suhteen. Paha kyllä mitään ei kuitenkaan ollut tapahtumassa. Lopulta se päästi suoranaisen tuhahduksen ja jäi tuijottamaan isäntäänsä samaan tapaan, odottavasti ja jokseenkin painostavasti. Mutta Reindal tunsi kyllä sen metkut, eikä uhrannut sille kuin nopean rapsutuksen korvan taakse. Koiran läsnäolo tuntui kuitenkin ilahduttavan häntäkin, ja miehen luisevat piirteet saivat hieman uutta eloa. "Toki. Onnimanni on ollut matkatoverini alusta asti, siitä pitäen kun jätin kotimaani taakseni. Muita on ollut ja mennyt, mutta se on aina seurannut mukana... joskin olen kyllä jättänyt sen suosiolla muiden katsottavaksi kun tie on vienyt pahimpiin paikkoihin. Siltikin, kunnon koira on korvaamaton toveri. Sen ansiosta olen selvinnyt vähällä monesta", Reindal kertoi Elsalle. Hän hymähti ja jäi hetkeksi tuijottelemaan vesikuppiinsa. Hänellä oli takanaan aivan tarpeeksi monta seikkailua, etteivät ne tarvinneet paljoakaan noustakseen ajatuksiin. Mutta nyt ei ollut minkään seikkailukertomusten aika. Hän pakotti itsensä pudistamaan mokomat mielestään pian. "Tätä menoa se tulee myös olemaan meistä kahdesta pitkäikäisempi", Reindal mutisi haikeammin. Kaikesta päätellen hän ei juuri nyt edes miettinyt tätä nimenomaista tilannetta. Mutta tätäkin olisi parempi puida joskus mulloin.
"Ai, mutta. Jos olet tosiaan aikeissa yrittää paroni Sturlasin puheille, minun on paras tulla mukaasi. En tiedä mitään koko miehestä, mutta en juuri nyt soisi laskea ketään sinne yksinään, vaikka onnistuisitkin saamaan audienssin. Puhumattakaan siitä, että tuollainen voi kiinnostaa muitakin tässä tilanteessa", Reindal tokaisi äkkiä. Hän loi nopean, mutta varsin merkitsevän katseen kohti pitkätalon täydempää päätä. Maattomaksi jäänyt paroni Osmund miehiniin ja seuraajineen värjötteli siellä, ja hallitsijan luokse pyrkivä tyttö varmasti kiinnostaisi näitäkin. "Parempi ettet levittele asiaasi sen laajemmalle. Täällä jokainen kyttää toisiaan silmä tarkkana. Pidä se viesti visusti piilossa kunnes tulee aika antaa se. Näinä aikoina ei parane luottaa liiaksi keneenkään", hän jatkoi. Ja kukaties hänellä olisi ollut enemmänkin sanottavaa, mutta äkkiä mies kuitenkin puristi suunsa kiinni ja nojautui taaksepäin penkillä, kauemmas Elsasta, kuin olisi vain tutkinut vesimukiaan. Joko hänellä oli erinomainen kuulo tai sitten kyseessä oli jonkinlainen aavistus, mutta pian heikompikin korva olisi erottanut askeleet, jotka lähestyivät pöytää. Ne olivat raskaammat kuin piialla ja niitä oli kaksin kappalein.
Pian näkyviin astui kaksi miestä. Kumpikaan näistä ei näyttänyt kyläläiseltä, eikä tavanomaiselta pakolaiseltakaan. Etummaisena seisoi mies, joka erosi rahvaasta sekä olemuksensa, että vaatetuksensa vuoksi. Pitkä, hyväkuntoinen mies, joka tuskin oli koskaan joutunut kärsimään erityisemmin nälkää tai alhaisen elämän kurjuuksia. Tällä oli terävät, melkeinpä veistokselliset piirteet, leveät hartiat ja terävä, vaikutusvaltaan tottunut katse. Mies oli vielä melko nuori, mutta viime aikoina epäsiistiksi päässyt parta hälvensi sitä hieman. Tämä oli pukeutunut hyviin vaatteisiin, joissa oli niin väriä kuin koristettakin - joskin kumpiakin himmensivät nyt lika ja kulumat. Kupeellaan tällä oli vieläpä miekkakin. Kyseessä oli selvästikin arvoisa mies, joka kaikesta päätellen oli joutunut viime aikoina tekemään lähempää tuttavuutta elämän vähemmän arvoisien puolien kanssa. Kaiken huomioonottaen mitä todennäköisimmin paroni Osmund. Takana tuleva mies ei niinkään seurannut kuin jokin lakeija, vaan suorastaan häämötti tilaan astuneen takana kuin uhkaava vaara ja muistutus. Uhkaa miehessä riittikin. Tämäkin oli pitkä ja voimakastekoinen, mutta aivan eri tavalla kuin isäntänsä. Tämä mies oli roteva ja rymyluinen, eikä tässä ollut mitään merkkiä mistään aatelismaisista piirteistä. Merkkejä tosin kuitenkin; ryhmyinen ja useaan kertaan murtunut nenä ja arpiset kasvot kertoivat jo paljon. Vielä selvempää tarinaa kertoi se, että mies kantoi yllään rengaspanssaripaitaa ja vyöllään raskaannäköistä miekkaa ja tikaria, jota ei selvästi oltu tarkoitettu syöminkeihin. Kyseessä oli soturi ja henkivartija, joka tuijotti kaikkea herransa takaa vaitonaisena ja tarkkaavaisena, arvioiden ja valmiina toimimaan jos ongelmia ilmaantuisi.
"Uskoinkin löytäväni uuden vieraamme täältä", paroni Osmund tokaisi kuuluvalla äänellä. Miehen puheenparsi ei ollut niin ratkiaatelista kuin olisi voinut olettaa. Syrjäseudun pikkuparonit eivät juuri hienoja hoveja nähneet. Mutta se oli silti kuuluva ääni, jonka käyttäjä oli selvästi tottunut siihen että sitä kuunneltiin. Kyselemättä lupia tai odottamatta vastauksia tämä astui lähemmäs ja otti paikan pöydästä. Paronin henkivartija jäi seisomaan. "Minä olen paroni Osmund Melkar. Tulin henkilökohtaisesti kiittämään siitä, miten astuit epäröimättä selvittelemään tilannetta, kun nuo raukkamaiset vartijat hätyyttivät väkeäni. Haluaisin myös pyytää anteeksi, että se johti väärinkäsitykseen. Väkeni on pelokasta näinä aikoina. Heitä pidetään täällä kuin kurjia eläimiä. Toivon, että ymmärrät asioiden tilan etkä kanna heille kaunaa", paroni totesi Elsalle. Mies ei juuri elehtinyt tai ilmehtinyt puhuessaan. Reindalkin pysytteli vaiti tähän hätään.
|
|
|
Post by Jubelius on Dec 3, 2017 0:54:02 GMT 3
Elsa malttoi lopulta irrottaa nauliutuneen katseensa maasta kulkevasta koirasta ja siirtää sen takaisin Reindaliin. Vaikka nuori nainen yrittikin pitää suoran katsekontaktin pöydän toisella puolella istuvaan keskustelukumppaniinsa, hän ei saattanut olla välillä vilkuilematta pöydän alle ja tarkistaa hyväntahtoisesti olisiko Onnimanni keksinyt tehdä mitään konnankoukkuja. Elsa ei halustaan huolimatta hennonut tällä hetkellä tehdä lähempää tuttavuutta toisen kanssa. Nyt oli parempi vain tarkkailla Onnimannia ja tämän käytöstä muita pitkätalossa olevia kohtaan ennen kuin Elsa uskaltautuisi tekemään muuta. Nuoren miehen kertoessa tarinaansa siitä, kuinka hän ja Onnimanni ovat jo pitkään kulkeneet yhdessä, Elsa hymyili lempeästi istuessaan pöydän äärellä. ”Uskolliset ystävät ovat harvassa tänä päivänä. Onni on löytää vierelleen joku, johon pystyä luottamaan - oli tilanne mikä tahansa” Elsa vastasi myönteisellä äänenpainolla ennen kuin ojentui juomaan omasta juomamukistaan vettä. Tämä tuntui tällä hetkellä lähes pakottavalta refleksiltä – hänestä kun ei ollut nyt sopivaa näyttää apeaksi muuttuvia kasvojaan hänen ajautuessa ajattelemaan edesmennyttä veljeänsä ja sitä, kuinka hän oli tämän tapahtuman myötä päättänyt kulkea tästedes yksin valitsemaansa polkua. Keskustelutilanne tuntui ajaneen myös Reindalin väliaikaisesti apeampaan mielentilaan tämän alkaessa yllättäen kertomaan omia pohdintojaan siitä, kuinka Onnimanni tulisi todennäköisesti elämään häntä pidempään. Elsa laski lopulta kädessä pitämänsä juomamukin takaisin pöydälle. Hän ei ollut varma, olisiko tällä hetkellä soveliaampaa kysyä tarkennusta nuoren miehen pohdinnoille - vai jättää koko asia huomioimatta. Nuori nainen näytti hetken aikaa vaikealta, mutta lopulta hän huokaisi raskaasti. ”Kuolema korjaa meistä jokaisen vuorollaan. Se ei totisesti ole kaunista katseltavaa” Elsa totesi lähes murheellisesti ennen kuin ojentui jälleen kerran juomaan omasta juomamukistaan. Reindal vaihtoi yllättäen puheenaihetta Elsan mukana kantamaan viestikääröön. Nuori nainen näytti hieman hämmästyneeltä Reindalin tarjoutuessa lähtemään hänen mukaansa paroni Sturlasin puheille, kun aika olisi siihen oikea. ”K-kiitos. Jos siitä ei vain ole sinulle liiaksi vaivaa, apu on varmasti tarpeen tässä tilanteessa.” Elsa totesi samalla kun laski kädessä pitämänsä mukin takaisin pöydälle. Tämän tehtyään hän ojentui nopeasti kurkistamaan istumansa penkin alle, johon hän oli jättänyt aikaisemmin selässään kantamansa repun sekä viestikäärön. Todettuaan, että molemmat olivat yhä tallella, nuori nainen ryhdistäytyi pöydän äärellä ja käänsi katseensa takaisin vastapäätä istuvaan Reindaliin. Elsa ei voinut olla huomaamatta Reindalin varovaiseksi muuttunutta käytöstä sekä tämän oudoksuttavia katseita kaukaisuuteen. Tämän myötä Reindal alkoikin yllättäen kehottaa häntä olemaan varovainen täkäläisten seurassa ja pitämään paroni Sturlasille kuuluva viestikäärö piilossa muiden katseilta. Tämä herätti nuoressa naisessa kummastusta. ”M-mitä tarkoitat?” Elsa yritti kysyä Reindalilta epämääräisesti pohtiessaan kuulemiansa sanoja mielessään, mutta lopulta heidät keskeytettiin. Heidän pöydän ääreen oli yllättäen saapunut kaksi hahmoa, jotka eivät olleet Elsalle entuudestaan tuttuja. Toinen heistä oli selväsi siistipukeisempi. Elsa oli lähes varma, että tämä henkilö oli tavanomaista kyläläistä korkeamassa asemassa oleva, joka syystä tai toisesta johtuen tahtoi nyt jutella heidän kanssaan. Toinen lähes varjoissa seisova hahmo näytti toimivan siistipukeisemman henkivartijana. Vaikka Elsa oli elämänsä aikana nähnyt hurjemmankin näköisiä miehen ketaleita, herätti tämä silti jossain määrin hänessä kylmiä väreitä. Elsa istui hiljaa ja kuunteli tarkkaavaisesti hänelle kerrottua tarinaa. Juuri hetki sitten Paroni Osmundiksi esittäytynyt mies kertoi tulleen kiittämään häntä siitä, kuinka hän oli aikaisemmalla hetkellä heittäytynyt riitapukareiden väliin selvittämään toriaukealla tapahtuvaa tilannetta. Tämä kaikki oli kuuleman mukaan suurta väärinkäsitystä. Paroni Osmundin mukaan tämän kylän vartijat olivat hätyyttäneet hänen omaa väkeänsä, minkä vuoksi koko käsirysä oli saanut alkunsa. ”V-vartijatko? Hehän pysyttelivät kaukana koko tilanteesta aina siihen asti, kunnes heidän oli pakko tulla selvittämään asioita, ettei kuolonuhreja tulisi. En tiedä mistä riidan alku oli alkujaan lähtöisin, mutta siitä ei voi syyttää ainakaan tämän kylän vartijoita.” Elsa tokaisi lähes ajattelemattomasti, vaikka yrittikin pitää oman puheosuutensa selkeänä. ”Tein vain sen minkä pystyin ja koin velvollisuudekseni. Reindal tässä teki myös oman osuutensa. Hän teki jopa minua enemmän” Elsa yritti rauhoittua kohdistaen lopulta katseensa omaan juomamukiinsa. Hän ei ollut varma mitä hänen olisi kuulunut ajatella tästä kyseisestä keskustelutilanteesta, mutta hän ei tuntunut tällä hetkellä ymmärtävän Paroni Osmundia ja hänen tarkoitusperäänsä. Yllättäen pitkätalon käytäviä pitkin asteli ripeätahtinen hahmo. Aikaisemmin Elsan ja Reindalin pöydän luona käynyt piika lähestyi pöytää kantaen mukanaan kaksi kulhoa sekä kaksi puusta veistettyä lusikkaa. ”Kas niin, olkaa hyvä. Tässä on aamun keittoerästä jäänyttä velliä. Se ei ole hääviä, mutta siirtää näläntunnetta tuonnemmaksi.” Piika puhutteli Elsaa ja Reidalia ystävällisesti samalla kun hän tarjoili pöytään. ”Ahh, Paroni Osmund. Kuinka voitte? Tuonko teillekin jotain syötävää?” Piika yllättyi ja vakavoitui huomatessaan pöytään saapuneen paronin. ((Taidan jättää Paroni Osmundilla pelaamisen kokonaan sinulle, ettei tule yllättäen mitään väärinkäsityksiä. Vaikuttaa sen verran tärkeältä henkilöltä tätä peliä ajatellen ))
|
|
|
Post by submarine on Dec 10, 2017 18:52:22 GMT 3
((Se sopii hyvin, onhan tuosta toki kaikenlaista tullut jo suunniteltuakin.))
Paroni Osmund ei juurikaan tuntunut häkeltyvän, vaikka Elsalla olikin varsin erilainen näkemys äskeisestä tilanteesta. Tämä heilautti kättään kuin kyseessä olisi ollut pelkkä yhdentekevä yksityiskohta. Reindalin mainitseminen sai tämän tosin vaikenemaan silmänräpäykseksi. Sen hetken aikana nuoressa aatelisessa oli terävyyttä ja yrmeyttä. Se katosi kuitenkin melkein saman tien. Puheesta sitä ei ainakaan enää kuullut. "Niin toki, Reindal tässä. Me olemmekin... vaihtaneet muutaman sanan jo. Erinomaista, että asiat selvisivät joka tapauksessa. Vartijat eivät kukaties lianneet äsken henkilökohtaisesti käsiään, mutta heidän julmat ja välinpitämättömät toimensa ovat ajaneet väkeni tähän tilaan. Tokihan maanmiesten pitäisi auttaa toisiaan tällaisena aikana!" paroni julisti, ja pyyhkäisi leukaansa suuripiirteisesti. Vaikka tältä ei ikää vielä erityisemmin löytynytkään, oli tämä silti selvästi oppinut vaikutusvallan elkeet ja olemuksen salat. Samaan aikaan Reindal pysytteli etäisen vaiti, liikkumatta mihinkään suuntaan tai paljastamatta mitään tuntemuksistaan tai ajatuksistaan. Oli selvää, että hänellä ja paroni Osmundilla oli omat asiansa selviteltävänään. Mutta hän ei ollut aikeissa tarttua niihin. Kalpean luiseva mies soi nopean, tasaisen katseen paronin takana häämöttävälle henkivartijalle, ennen kuin kohotti vesikuppinsa kasvojensa eteen. Raskastekoisen soturin katseessa oli paljon peittelemättömämpää yrmeyttä.
Paroni oli juuri avaamassa suutaan uudemman kerran, kun äkkiä paikalle saapui yksi lisää. Pelkkä asioitaan juokseva piika, mutta sekin riitti saamaan paronin jännittymään. Tämän henkivartija suorastaan hätkähti. Soturin käsi laskeutui heti miekankahvalle, ja tämän koko olemus kertoi täysin totisesta aikomuksesta myös käyttää sitä. Pelkät nopeat askeleet riittivät saamaan kummankin raavaan miehen varuilleen siinä määrin, että se ei hälvennyt heti edes kun nämä näkivät, mistä todella oli kyse. Piikatytön saamat katseet olivat suorastaan vihaisia. Jännitys ja purkautumistaan etsivät tunnot olivat selvästi aivan pinnan alla. "Eiköhän se riitä hyvin. Voit mennä", paroni Osmund vastasi napakasti piian kysymykseen ja heilautti kättään painavasti, kuin ajaakseen tämän muualle. Ja vaikka tällä ei todellista valtaa kylässä ollutkaan, kukapa palvelusväkeläinen olisi noin vain tohtinut väittää vastaankaan? Tyttö katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin - ja varmaa oli, ettei tätä hetkeen nähtäisi. Kaikesta päätellen paronin mielenlaatu oltiin saatu tuta jo aikaisemmin. Niin paroni kuin henkivartijansakin seurasivat piikaa katseillaan, kun tämä kiiruhti pois paikalta. Paroni itse tarkkaavaisena, kuin sen varalta että tämä jäisi luvatta kuuntelemaan takahuoneessa puhuttua, ja soturi julkeasti ja halveksien. Vasta kun tämä oli varmasti poissa tohti aatelinen keventää painostavaa olemustaan edes hieman.
"Mmh. Niin tosiaan. Kuten piti sanomani, en voinut olla huomaamatta, että vaihdoit muutaman sanan jonkin vartiomiehen kanssa sen äskeisen jäljiltä", paroni Osmund äkkiä totesi. Tämä oli taas ottanut miellyttävän sävyn ja puhutteli nuorta naista kuin äskeistä ei olisi edes tapahtunut. Kuin tämä vain vaihtaisi kuulumisia. "Mitähän se äskeinen mahtoi koskea? En luottaisi liikaa heikäläisiin tällä hetkellä. He ovat julmia ja epätoivoisia miehiä, jotka saattavat suunnitella ties mitä. Toivottavasti et sopinut hänen kanssaan ainakaan mistään erityisemmästä?" paroni jatkoi. Tämä tuijotti tyttöä hyvin kiinteästi ja suoraan, suorastaan vaatien vastausta pelkällä olemuksellaankin.
|
|
|
Post by Jubelius on Dec 18, 2017 12:59:19 GMT 3
Elsa huokaisi raskaasti istuessaan hiljaa Reindalia vastapäätä pöydän äärellä. Tämän hetkinen keskustelutilanne Paroni Osmundin kanssa ei tuntunut hänestä lainkaan luontevalta. Vaikka Elsa ei tuntenutkaan entuudestaan heidän seuraansa tullutta paronia, oli hän jo nyt melko varma siitä, ettei heistä kahdesta tulisi koskaan ylimpiä ystäviä. Ehkä tämä johtui suuremmalti osalta paronin tavasta puhutella häntä. Tai kenties paronin asenne tämän kylän vartijoita sekä muita asukkaita kohtaan oli nostattanut jo Elsan tunteet aikaisemmin pintaan. Vaikeuksista huolimatta Elsa yritti parhaansa mukaan sopeutua Paroni Osmundin ja tämän henkivartijan läsnäoloon. Kaikesta päätellen myös Reindalilla oli omat vaikeutensa sopeutua tämän hetkiseen keskustelutilanteeseen näiden kyseisten ihmisten seurassa, mikä ei totisesti helpottanut tilanteen kulkua. Paroni Osmundin vahva kannanotto siitä, kuinka tämän kylän vartijat ovat ajaneet omalla käytöksellään hänen väkensä tämänkaltaiseen ahdinkoon, ei vakuuttanut juuri lainkaan Elsaa. Oli varmasti totta, etteivät tämän kylän vartijat toimineet niin mallikelpoisesti kuin toivoa saattoi, mutta ei heidän käytöksensä voinut silti olla kaikki kaikessa. Elsan oli lähes vaikea pysytellä hiljaa ja olla ottamatta kantaa asiaan. Vaikka hän olikin tämän kylän asioista lähes tietämätön, ei hän silti voinut käsittää tuollaista käytöstä. Eikö tällaisissa tilanteissa täytyisi vetää yhtä köyttä muiden syyllistämisen sijasta? Keskustelutilanteen luonne muuttui yllättäen pitkätalon piian tuodessa aikaisemmin lupaamansa ruoan Elsan ja Reindalin pöytään. Elsa ei voinut olla huomaamatta, kuinka Paroni ja tämän henkivartijat jännittyivät piian läsnäolosta. Johtuiko tämä vain hänestä vai yleensä ottaenkin tämän kylän väestöstä, joista Paroni Osmond ei omien puheiden perusteella tuntunut erityisemmin piittaavan? Tarjoiltuaan tuomisensa ja juteltuaan paroni Osmondin kanssa, piika palasi vielä pikaisesti Elsan luokse kertoakseen hänelle asiansa. ”Minä tulen hakemaan sinua sitten, kun Agatha on valmis ottamaan sinut vastaan” Piika puhui matalalla äänellä Elsalle. Hänen puheensa ei kuitenkaan ollut kuiskausta, joten sen pystyi kuulemaan jokainen tarkkaavaisempi kuuntelija. Elsa nyökkäsi nopeasti kiitoksensa piialle tämän alkaessa tehdä lähtöä paikalta. Hänen täytyisi paremmalla ajalla käydä kiittämässä piikaa ja tämän ystävällistä käytöstä erikseen heti kun tilanne sen sallisi hänelle. Nyt tilanne oli liian jännittynyt - Tai siltä ainakin Elsalta oli alkanut vähitellen tuntua, seuratessaan katsellaan kaikkia läsnäolijoita ja heidän käytöstään. Elsa olisi halunnut alkaa vain syömään piikaan tuomaa ruokaa ja unohtaa Paroni Osmondin ja tämän henkivartijan läsnäolon viereltään. Hän oli nälkäinen ja väsynyt. Hänen parin päivän kulkemansa matka tähän kylään oli ollut pitkä eikä vaikeuksiltakaan oltu säästytty. Juuri kun Elsa oli ojentumassa ottamaan puusta veistetyn lusikan käteensä maistaakseen kulhossa olevaa ruskean sävyistä höyryävää velliä, Paroni Osmond alkoi puhutella häntä jälleen kerran. Tämä tahtoi yllättäen tiedustella Elsan ja Ernestin hetki sitten käytyä keskustelua ja sen sisällöstä. Paronia tuntui erityisesti kiinnostavan se, olisivatko he kaksi sopineet keskenänsä jostakin mainitsemisen arvoisesta. ”En, en sopinut hänen kanssaan mistään erityisestä – Otimme aluksi yhteen, keskustelimme, teimme sovinnon ja lopulta esittäydyimme toisillemme. Siinä kaikki” Elsa vastasi hetken päästä harkittuaan ensin sanojansa. Reindalin aikaisemmat sanat siitä, kuinka hänen täytyisi jatkossa välttää hänen mukana kantamastaan viestikääröstä puhumista, muistuttivat häntä harkitsemaan tarkasti sanojansa. ”Totta puhuen, mikäli olisin sopinut hänen kanssaan jostakin, minä en kertoisi siitä teille. Älkää ota ottako tätä itseenne, mutta minun on vaikea luottaa teihin tällä hetkellä.” Elsa lisäsi kuitenkin yllättäen. Elsa tiesi olevansa huono valehtelija. Hänen olisi parempi olla rehellinen kuin jäädä myöhemmin valheesta kiinni ja joutua sen vuoksi vaikeuksiin. Kertoisi tai muotoilisi hän nyt miten tahansa paronille asiansa, tulisi hän silti todennäköisesti olemaan tarkkailun kohteena. Se jos mikä oli tällä hetkellä ainakin varmaa. ((En uskalla luvata, että kerkeän enää tämän vuoden sisällä vastaamaan peliimme. Nyt jo joulukiireet ovat hidastaneet pelitahtiani. Palaan pelimme pariin viimeistään tammikuun alkupuolella. Oikein mukavaa Joulua ja onnellista Uuttavuotta! On ollut oikein mukava pelata tätä peliä kanssasi. Toivottavasti jatkamme samaan tahtiin myös tulevana vuonna ))
|
|
|
Post by submarine on Jan 3, 2018 5:11:53 GMT 3
((Huhhuh, en ehtinyt minäkään. Pyhäpäivien kiireet iskivät pahasti itsekin päälle. Nyt pitäisi sentään pystyä jatkamaan!))
Ei tarvinnut olla mitenkään turhan terävä huomatakseen, että paroni Osmundin ilme ja olemus synkkenivät ja kovenivat nopeasti, kun nuori nainen teki selväksi, sikäli kuin ei mitään pahaa tarkoittanutkaan, ettei ollut aikeissa paljastaa aivan kaikkea noin vain. Tämän katse kapeni ja silmät siristyivät vaarallisen oloisesti. Mies ei selvästikään uskonut Elsan kertomusta siitä, miten tämä ei ollut sopinut kenenkään kanssa yhtikäs mitään. Mutta sitäkin pahemmin tämä tuimeni kuullessaan, miten toinen suoraan totesi ettei aikoisi kertoa sen enempää edesottamuksistaan. Tämä ei selvästikään ollut tottunut rahvaan niskoitteluun. Hetken ehti näyttää jo siltä kuin nuori paroni aikoisi menettää malttinsa samoin tein; tämä avasi suunsa ja puristi kätensä nyrkkiin kireästi. Mutta yhtä nopeasti mies myös hillitsi itsensä ja laski avonaisen kouransa takaisin pöydälle. Kuitenkaan tämä ei heti sanonut mitään, vaan silmäili Elsaa kylmästi ja pistävästi, kuin luvaten pelkällä olemuksellaankin että tämä tulisi vielä katumaan sanojaan. Paronin henkivartijan käsi puolestaan oli laskeutunut aavistuksen lähemmäs vyöltä roikkuvan miekan kahvaa kuin vaikeuksia aavistellen. Tämän katse oli kuitenkin iskostunut Reindaliin. Reindal myös vastasi siihen suoraan ja tasaisesti. Hetken aikaa tilanne pysyi jännittyneenä ja hiljaisena. Mutta lopulta paroni Osmund sitten rikkoi hiljaisuutensa.
"Mmh. On varmastikin... ymmärrettävää, että heikko rahvas pelkää ja epäröi jokaista ympärillään", paroni murahti lopulta. Sanoissa oli terää, eikä tämä peitellyt ollenkaan sitä, että oli tarkoittanutkin sen loukkaukseksi. Terävä katse iskostui taas Elsaan. "Mutta sinun on parasta pitää varasi ja miettiä tarkkaan millä tavalla vastaat auliisiin ystävyyden eleisiin. Muuten saatat tehdä virheitä, joita joudut vielä katumaan", mies lisäsi kalseasti. Tämä tuijotti vielä hetken nuorta naista, ennen kuin äkkiä pamautti nyrkkinsä pöytään ja työnsi itsensä pystyyn. Tuhlaamatta enää yhtä ainoaa sanaakaan tämä marssi pois paikalta nopeasti ja terävin askelein. Paronin henkivartija kiiruhti perään, mutta heitti vielä yhden katseen olkansa yli pöydän suuntaan. Se ei ollut yhtään sen miellyttävämpi katse kuin isäntänsäkään.
Reindal odotti hetken vaitonaisesti, ennen kuin päästi kevyen huokaisun. Hän katsahti ohimennen Elsaan, ennen kuin palasi takaisin vellikuppinsa äärelle. Hän antoi hiljaisuuden vallita hetken, ennen kuin sitten puhui. "Ikävä mies. Eikä hän paha kyllä myöskään uhoa tyhjän päiten. Kun kukaan ei todella tohdi estelläkään häntä, on hän saanut tehdä yhtä ja toista miten mielii täällä. Varo häntä. Hän on selvästikin päättänyt tarttua vallan kahvaan täällä, eikä tosiaan arkaile erotella ystäviä vihollisista", Reindal totesi. Hän joutui hetken tasoittelemaan tiettyä terää äänestään, kuin äskeinen olisi vaikuttanut häneenkin, mutta nyökkäsi kuitenkin nopeasti ja toivon mukaan myös rohkaisevasti toisen suuntaan. "Minun on tosiaan paras tulla mukaasi kun lähdet toimittamaan asiaasi. Pelkäänpä pahoin, että olet onnistunut hankkimaan jo vihollisia täällä. Se ei tosin paljoa vaadi tuon miehen kanssa. Minäkin olen jo päätynyt samaan joukkoon", hän lisäsi.
|
|
|
Post by Jubelius on Jan 11, 2018 11:32:08 GMT 3
Vaikka Elsa tahtoi uskoa, että paroni Osmund ymmärtäisi alkaa käyttäytymään asiallisemmin saadakseen ajan myötä hänen luottamuksensa, ei Elsa näyttänyt lopulta lainkaan yllättyneeltä huomatessaan kuinka paroni alkoi vähitellen menettää yhä enemmän malttinsa. Nuori nainen yritti pysytellä vaikeuksista huolimatta rauhallisena istuessaan omalla paikallaan, vaikka paroni itse oli alkanut vaikuttamaan jo lähes uhkaavalta kuultuaan, ettei Elsa aikoisi kertoa hänelle mitään omista tekemisistään. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen Elsa oli jo lähes varma, että paroni aikoisi pian nousta paikaltaan ja uhmata häntä keinoja kaihtamatta saadakseen haluamansa tiedot, kunnes Paroni näytti lopulta hillitsevän itsensä. Hetkeä myöhemmin mies avasi kuitenkin suunsa. Paronin töykeät sanat siitä, kuinka heikko rahvas Elsa oli epäröidessään tällaisessa tilanteessa, saivat nuoren naisen katseen paronia kohtaan muuttumaan tuimaksi. Hän ei kuitenkaan aikonut tällä kertaa vastata kuulemaansa loukkaukseen millään tavalla, vaikka hänellä olikin paronille yhtä sun toista sanottavaa. Tilannetta ei helpottanut lainkaan se, kuinka paronin seuraava lausahdus kuulosti lähes nuoreen naiseen kohdistetulta uhkaukselta. Oli se sitä tai ei, sai tämä Elsan viimein valpastumaan ja pohtimaan omaa tilannettaan vakavammin. Elsan ja Reindalin onneksi paroni Osmund päätti lopulta lähteä paikalta - pamauttaen kuitenkin ensin hermostuksissaan omalla nyrkillään pöytää, mikä sai nuoren naisen säpsähtämään pöydän äärellä. Paronin henkivartijakin poistui vähitellen paikalta. Hänkin loi isäntänsä lailla tuiman katseen pöytäseurueeseen ennen lähtöään kuin muistuttaakseen, ettei tämä jäisi tähän.
Hiljaisuus laskeutui pöytäseurueen ylle. Elsan oma vellikuppiin kohdistettu katse oli muuttunut vähitellen hermostuneeksi hänen yrittäessä kasata nopeasti ajatuksiaan äskeisestä tapahtuneesta.
”Mokoma rehvastelija! Kuka hän oikein luulee olevansa?!” Elsa purki lopulta kiivastuneesti ajatuksiansa Reindalille. Hänen pöydän päälle nostamansa rystyset olivat puristuneet hermostuksesta nyrkkiin. Hän ei ollut lainkaan varma mitä hänen olisi kuulunut ajatella Paroni Osmundista ja tämän käytöksestä. Vaikka Elsa yritti tällä hetkellä rauhoittaa itseänsä, hän ei voinut ajattelematta paronia ja tätä seurannutta henkivartijaa. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen myös Reindal avasi lopulta suunsa. Elsan harmiksi Reindal oli joutunut toteamaan, ettei paronilla olisi tapana uhota tyhjänpäitten, minkä vuoksi heidän molempien täytyisi jatkossa olla varovaisempia.
”Tilanne ei välttämättä hoitunut parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta näin on mielestäni silti parempi. Vaikka olisinkin äsken alkanut mielistelemään tai puhumaan palturia, olisi paroni saattanut nähdä lopulta lävitseni ja alkaa salaa tarkkailemaan tekemisiäni. Nyt voin olla ainakin varma siitä, että hän pitää minua vihamiehenään - Ja näin ollen minun on helpompi varoa häntä. Eipähän hänenkään tarvitse luulla, että kunnioittaisin häntä ihmisenä.. Mokoma.. Käyttäytyä nyt tuolla tavalla..” Elsa alkoi yllättäen ollessaan yhä hermostuksissaan selittää tekojansa Reindalille, vaikka tämä ei olisi ollut edes välttämätöntä. Tämän sanottuaan Elsa alkoi kuitenkin vähitellen rauhoittua. Hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen hänen oikea kätensä alkoi hivuttautua pöydällä olevaan puulusikkaan, minkä myötä Elsa päätti lopulta aloittaa ruokailemisen tukahduttaakseen tämän hetkisen ajatuksensa.
Elsa lusikoi rauhalliseen tahtiin pöydällä olevaa velliä suuhunsa. Reindalin toteamus siitä, kuinka hänen olisi parasta tulla Elsan mukaan toimittaessaan kääröä paroni Sturlasille heidän molempien ollessa paroni Osmundin vihollislistalla, sai nuoren naisen keskeyttämään hetkeksi ruokailunsa.
”Niin. Jos tosiaankin lähdemme yhdessä toimittamaan minulle valtuutettua viestiä tämän kylän hallitsijalle, on meidät vaikeampi pysäyttää yhdessä mitä kulkisin yksinäni – Etenkin, kun minun miekkani ovat yhä kylän porteilla jouduttuani jättämään ne sinne Ernestin pyynnöstä. En oikeasti tahtoisi uskoa, että paroni usuttaisi kylän sisäpuolella ketään kimppuuni – tai tässä tapauksessa meidän kimppuumme, mutta kaikkeen on silti hyvä varautua jatkossa, mikäli aikomukseni on jäädä kylään pidemmäksikin aikaa.” Elsa vastasi jo lähes tyynesti rauhoituttuaan äskeisestä yhteenotosta. Hänen aikomuksensa oli yhä jäädä kylään auttaakseen muita hädästä kärsiviä ihmisiä, vaikka Reindalin aikaisemmin mainitsemat viholliset saattaisivatkin hankaloittaa asioita.
”En kieltämättä voinut olla huomaamatta sinun ja paronin seurassa kulkevan henkivartijan painostavia katseita toisianne kohtaan. Saanko kysyä, mitä teidän kahden välillä on oikein tapahtunut?” Elsa kysyi yllättäen ennen kuin ojentui ottamaan ruokailun yhteydessä kulauksen juomamukista.
|
|
|
Post by submarine on Jan 15, 2018 18:55:39 GMT 3
Reindal nyökkäsi vakaasti Elsan sanoille. "En missään nimessä ehdotakaan, että lyöttäytyisit hänen seuraansa tai vehkeilisit hänen kanssaan. Tuo mies on tottunut käyttämään valtaa eikä häikäile poistaa esteitä sen tieltä", hän totesi happamasti. Nuoren naisen päätös oli ehdottomasti hyvä, eikä hän olisi suonutkaan näkevänsä muuta. Siltikin jokin sai hänet huokaisemaan syvään ja voipuneesti. Hetken ajan hän näytti huomattavasti vanhemmalta ja hänen kalpeiden kasvojensa varjot paljon syvemmiltä. "... mutta se tarkoittaa ikävä kyllä, että olet nyt hänen vihollisensa. Tuollaiselle muut ovat joko puolesta tai vastaan. On hyvä, että ymmärrät asian", mies jatkoi, sovitellen luisevia sormiaan toistensa lomaan hetken. "En tiedä ajaako häntä vallanhimo vaiko pelko hänen omasta kohtalostaan. Kukaties hän uskoo, että jos ei ota vankasti valtaa tässä paikassa, tulee hän kärsimään saman kohtalon kuin kaikki muutkin. Tahtoisin ainakin uskoa, että ymmärrän hänen syitään. Mutta hän on selvästikin valmis uhraamaan kaiken muun pysyäkseen itse pinnalla tässä myrskyssä", Reindal puuskahti. Miehen olemus ei jättänyt minkäänlaista epäilyksen sijaan siitä, miten vähän hän arvosti tai kunnioitti tämän aatelismiehen elkeitä tai aikeita.
Reindal vaikeni hetkeksi, kun Elsa äkkiä tiedusteli hänen omista suhteistaan paroniin - tai tarkemmin tämän henkivartijaan. Hän heitti toiselle katseen, jota olisi voinut kutsua vaivautuneeksikin. Kysymys oli selvästi jollakin tapaa kiusallinen, ja hetken hän pysyi vaiti, ennen kuin huokaisi uudelleen. Kaiketi asiaa ei voinut jättää kertomattakaan, sikäli kuin kukaties asettaisikin hänet vähemmän esimerkilliseen valoon. "Minulla ja paroni Osmundilla on ollut... erimielisyytemme jo aikaisemmin. Pitkälti samankaltaisista asioista, ja lisäksi siitä miten hän on väkeä kohdellut. Ikävä kyllä se ei päättynyt yhtä... sopuisasti kuin äskeinen. Todennäköisesti tämänkertainen meni tosin rauhallisemmin sen vuoksi", mies mutisi lopulta ja pyöräytti silmiään kattoa kohti. Siinä oli se tarina kaikista yksinkertaisimmalla ja kaunistelluimmalla tavalla. Toisaalta hän osasi jotenkin arvata, ettei Elsa olisi tyytyväinen pelkästään siihen. "Saattaa olla että... menetin malttini kuultuani tarpeeksi hänen solvauksiaan ja tökeryyksiään. Minä... annoin paronille avointa kättä vasten kasvoja. Ja kun hänen henkivartijansa yritti tulla väliin miekan kanssa, iskin häntä omani kahvalla hampaisiin. En tiedä huomasitko, mutta uskoisin ettei sillä miehellä ole enää yhtään etuhammasta", hän jatkoi. Asia ei kuulostanut erityisen ylevältä kun sen töksäytti noin suoraan. Mutta eipä sitä juuri pystynyt kaunistelemaankaan. "Roikkuisin varmasti hirressä, jos hänellä olisi valtaa tai voimaa laittaa minut sinne. Olen joutunut nukkumaan viime yöt varsin... kevyesti. Hän ei tohdi tehdä mitään avoimesti, todennäköisesti koska pelkää näyttävänsä heikolta jos käy ilmi miten häntä nöyryytettiin", Reindal tokaisi, ja kohautti sitten melkeinpä teennäisesti olkapäitään.
"Olen yrittänyt korjata asioita tässä paikassa. Se ei tosiaan ole helppoa, eivätkä hänen kaltaisensa lyhytnäköiset miehet tee siitä ollenkaan helpompaa. Ihmisten toivo ja yhteishenki ovat tällaisina aikoina hyvin hentoisia. Se, miten jotkut jäytävät sitä sisältä..." Reindal aloitti, ennen kuin kuitenkin vaikeni. Hänen äänensä ja katseensa olivat muuttumassa synkemmiksi, ja hän päätyi vetämään syvään henkeä. "No, pelkään pahoin, ettei se tule muuttumaan aivan heti. Joka tapauksessa, nyt tiedät mistä siinä oli kyse. Se, että olet tekemisissä kanssani, tuskin ainakaan parantaa paronin näkemystä sinusta", hän totesi hetken perästä. Sanat oli tarkoitettu lähinnä loppuvedoksi, mutta samalla niihin sisältyi myös tietty varoitus; hänenkään kanssaan toimiminen, olipa se miten viatonta tahansa, ei tapahtunut ilman seurauksia. Oli kaiketi vain kohtuullista, että toinen tiesi millaisia valintoja teki ja mitä viesti niillä, tarkoittipa sitä tai ei.
|
|
|
Post by Jubelius on Jan 30, 2018 15:33:41 GMT 3
((Moikka! Nyt tuli poikkeuksellisen pitkä pelitauko! Anteeksi siitä! Yritin kirjoittaa hieman pidemmän pelivuoron tästä johtuen! )) Elsa myötäili kuuntelemisen merkiksi Reindalille päätään samalla kun hän lusikoi velliä rauhalliseen tahtiin suuhunsa. Oli hyvä, ettei Reindal ollut aikaisemmin odottanut saati toivonut hänen liittoutuvan paroni Osmundin kanssa, vaikka tämä tarkoittikin sitä, että Elsa kuuluisi nyt paronin luokittelemaan vihollisjoukkoon. Tämän kuuleminen ei näyttänyt kuitenkaan enää hetkauttavan Elsaa. Hänen päätöksensä paronin suhteen oli kenties ollut kaikesta huolimatta oikea, vaikka tämä olikin asettanut hänet epämukavaan asemaan. Nuori nainen jatkoi syömistä. Kaikesta kokemastaan huolimatta Elsa näytti tällä hetkellä lähes rauhoittuneelta, vaikka paroni Osmund olikin saanut hänet hetkeä aikaisemmin lähes raivon partaalle. Sen sijasta Elsan vastapäätä istuva Reindal vaikutti uupuneelta alkaessa kertomaan omia ajatelmiaan paronista sekä tämän käytöksestä. Oli totta, että pelko tulevasta saattoi olla yksi niistä osatekijöistä, joka vaikutti paronin vallanhimoiseen käytökseen. Nuori nainen huokaisi raskaasti kuulemalleen samalla kun hän loi katsekontaktin Reindaliin. ”Niin. Pelko itsessään aiheuttaa meissä jokaisessa erilaisia ajatuksia sekä tunnetiloja. Kuten itsekin sanoit, pelontunne on saattanut ajaa paroni Osmundin sellaisen mielentilaan, että hän on valmis uhraamaan kaiken muun ympäriltään pysyäkseen itse pinnalla. Vaikka en voi sanoakaan vielä tuntevani paronia, minulla on silti vahva tunne siitä, että pelko tulevasta on saattanut jopa tuoda hänen todellisen luonteensa esille. Jos tämä on totta, voi mitä tahansa vielä tapahtua” Elsa lausui varovasti omia ajatuksiansa ääneen pohtiessaan Reindalin tapaan Paroni Osmundin käytöstä. Ei hän tietenkään voinut olla varma omista tuntemuksistaan – varsinkaan kun hän ei tuntenut paronia kunnolla. Ehkä asia selviäisi ajan kanssa – Todennäköistä kun oli, ettei tämä tapaamiskerta jäänyt heidän viimeisekseen. Elsa vaihtoi puheenaihetta tiedostellessaan Reindalin aikaisempaa käytöstä paronia sekä tämän henkivartijaa kohtaan. Kaikesta päätellen hänen esittämänsä kysymys oli ollut liian henkilökohtainen Reindalin muuttuessa keskustelutilanteen myötä yllättäen vaivautuneeksi. Hiljaisuus laskeutui pöytäseurueen ylle. Hetken aikaa Elsa itsekin näytti vaivaantuneelta huomatessaan keskustelukumppaninsa reaktion esitettyyn kysymykseen. Elsa oli melkein jo avaamassa suunsa pyytääkseen anteeksi aiheuttamastaan hämmennyksestä, mutta silloin Reindal oli alkanut jo kertoa hänen ja paronin aikaisemmista erimielisyyksistä. Tarina siitä, kuinka Reindal oli menettänyt malttinsa paroni Osmundin seurassa ja tämän myötä sortunut käyttämään väkivaltaa niin paronia kuin tämän henkivartijaansa kohtaan herätti Elsassa erilaisia tuntemuksia. Elsa ei näyttänyt missään vaiheessa keskustelutilannetta tuomitsevalta, vaikka aihe itsessään ei ollutkaan hänelle se helpoin mahdollinen. Miehen tarina oli saanut hänet muistamaan omat menneisyydessä tekemänsä virheensä, jotka hän oli Reindalin tapaan tehnyt menetettyään malttinsa. ”Ymmärrän. Tunteita ei ole aina helppoa ohjailla haluamallamme tavalla. Se on inhimillistä. Jos emme kuitenkaan katuisi tai ottaisi opiksi tekemistämme virheistä, olisi se jo huolestuttavampaa.” Elsa yritti parhaansa mukaan ymmärtää Reindalia ja tämän tekoja. Vaikka hän ei suosinutkaan väkivaltaa ja sen käyttämistä, oli hän silti jossain määrin sitä mieltä, että Paroni ja tämän henkivartija olivat jopa ansainneet kokemansa läksytykset. Tätä hän ei kuitenkaan rohjennut sanoa toiselle ääneen. Reindal jatkoi kertomustaan. Kaiken kuuleman perusteella oli selvää, ettei Reindalilla ollut helpot oltavat paroni Osmundin yrittäessä nousta kylän hallitsijaksi ja jakaessa rangaistuksia kaikille heille, jotka uskaltavat taistella häntä vastaan. Tämän kaiken kuuleminen ei kuitenkaan vaikuttanut millään tavalla nuoren naisen aikaisempaan päätökseen - hän aikoisi kaikesta kokemastaan huolimatta jäädä kylään ja auttaa kylän asukkaita parhaansa mukaisesti. Vaikka Reindal oli yrittänyt varoittaa Elsaa siitä, kuinka paronin näkemys naista kohtaan ei tulisi koskaan muuttumaan, mikäli Elsa aikoisi jatkossakin liikkua hänen seurassaan, ei Elsa näyttänyt asiasta lainkaan huolestuneelta. ”Olemme jo samassa veneessä. Teki niin tai näin, paroni Osmund olettaa meidän kahden olevan liittotovereina keskenämme. Pidemmällä tähtäimellä liittoutumisesta saattaisi olla meille kahdelle jopa hyötyä.” Elsa totesi rauhallisesti. Hän oli jo vähitellen alkanut hyväksyä kohtalonsa paroni Osmundin vihollisena. Ehkä heidän kahden oli jopa suotavaa liikkua tästä lähtien yhdessä turvatakseen toistensa selustat. Elsa lopetteli viimein ruokailunsa. Ruoka oli tehnyt tehtävänsä tuodessaan kylläisyyden tunteen Elsalle. Hiljaisuus oli ehtinyt laskeutua hetkellisesti pöytäseurueen ylle, kunnes yllättäen pöydän äärellä aikaisemmin käynyt piika saapui jälleen kerran paikalle. ”Maistuiko ruoka?” Piika kysyi ystävällisesti pöytäseurueelta. ”Kiitos, se oli oikein hyvää. Kiitä ruoanlaittajaa puolestani.” Elsa vastasi kuulemaansa kysymykseen samalla kun hän hymyili kiitoksensa piialle. ”Mukava kuulla. Vien keittäjälle terveiset ruoasta. Hän ilahtuu varmasti.” Piika vastasi saamaansa hymyyn herttaisesti samalla kun alkoi kerätä pöytäseurueen astioita pois pöydältä. ”Agatha on muuten nyt valmis ottamaan sinut vastaan. Seuraa minua, niin minä näytän tien hänen luokseen” Piika käänsi katseensa yllättäen Elsan puoleen. Tämän sanottuaan piika jäi seisomaan pöydän viereen kuin odottaen, että Elsa aikoisi pikimmiten lähteä seuraamaan häntä. ”Ahh.. Hyvä on” Elsa totesi piialle hieman yllättyneesti, mutta nousi lopulta istumansa penkin ääreltä seisomaan. ”Reindal. Pystytkö odottamaan minua täällä kunnes palaan? Jos siitä ei ole liiaksi vaivaa, voisit vahtia tavaroitani” Elsa kysyi varovasti Reindalilta. Se, että hän nyt jättäisi tavaransa väliaikaisesti Reindalin huostaan, olisi tietysti omat riskinsä tällaisissa olosuhteissa. Tällä teolla Elsa tahtoi kuitenkin tuoda esille luottamuksensa Reindalia kohtaan. ((Ajattelin, että voidaan hypätä ajassa sen verran eteenpäin, että Elsa käy Agathan luona? ))
|
|
|
Post by submarine on Feb 7, 2018 18:48:54 GMT 3
"Loppujen lopuksi tässä samassa veneessä ovat kaikki muutkin. Jos tähän tilanteeseen ei tule jotakin holttia, ei ole väliä kuka täällä vehkeilee milläkin tavalla. Tämä noitakuningas pyyhkäisee kylän tieltään. En tiedä, tuleeko hän tosiaan nostattamaan uuden varjon näiden nummien ylle tai hallitsemaan sen jälkeen mustan taikuuden voimin, mutta se nyt on ainakin yksinkertainen tosiasia. Sillä miehellä, olipa kuka olikaan, on määrätietoisuutta ja miehiä. Täällä on hädin tuskin edes niitä miehiä, eikä määrätietoisuudesta ainakaan voi puhua", Reindal huokaisi hetken perästä toisen sanoihin. Kaikki tämä loppupeleissä täysin turhien kiistojen ja yhdentekevien jahkailujen vatvominen oli turhauttavaa ja sai hänet vain tuntemaan olonsa voimattomaksi. Mutta sellainen tuntui olevan väen taipumus paikassa kuin paikassa. "Minun pitää tehdä jotakin tälle sotkulle pian", mies mutisi sanojensa perään. Hän sommitteli hetken pitkiä, luisevia sormiaan toistensa lomaan, jälleen kerran, ja kurtisti kulmiaan mietteliäästi. Oli helppo puhua jostakin tällaisesta, mutta teot olivatkin asia erikseen. Tällaisessa solmukohdassa miekan survaiseminen väärään väliin tulisi vain pahentamaan asioita. Tai jo pelkästään miekan vetäminenkin harkitsemattomasti. Loppujen lopuksi Reindalkin hiljeni hetkeksi mietteidensä pariin. Herpaantuminen sai hänet räpyttelemään silmiään kuten ainakin joku, joka ei totta puhuen ollut nukkunut montaakaan silmällistä viime öiden aikana. Niiden ympärykset olivat ammottavan mustat kalpeaa ihoa vasten. Tajuamattaan hän laski toisen kätensä kylkensä korkeudelle ja irvisti. Tällä paikalla oli monia tapoja piinata ihmistä...
Reindalkin havahtui nopeasti, kun piika saapui taas paikalle. Hän karisti saman tien synkemmät mietteensä ja ojensi omankin kuppinsa tälle, säestäen Elsan sanoja samantapaisilla. Sitten hän nousi itsekin nuoren naisen perässä seisomaan, kaiketi aikomuksenaan saattaa tämä parantajan pakeille. Kun toisella olikin muita suunnitelmia, hän kohotti kevyesti kulmiaan. Kysymys sai hänet selvästikin empimään hetkeksi, ja hän kihnutti sormella poskeaan mietteliäästi ennen kuin vastasi. "No... kyllä se sopii. Olin ajatellut, ettei olisi hyvä liikkua missään yksinään, mutta Agathahan on lopulta samassa talossa. Kyllä minä voin näitä hetken verran vahtia. Mutta pidä silti silmäsi auki", hän lopulta vastasi, ja katsahti toiseen merkitsevästi. Loppujen lopuksi paroni Osmundkaan tuskin olisi kaukana. Siltikin hän nyökkäsi ja istui takaisin aloilleen. "Katsotaan tilannetta sitten kun palaat. Agatha osaa kyllä asiansa, vaikka ei niin helläkätinen olisikaan", mies tokaisi, ja tekaisi kasvoilleen aavistuksen kivuliaan ilmeen. Hänkin oli jo päässyt kokemaan kylän parantajanaisen käsittelyn. Tällä ei ollut, etenkään nyt, aikaa tai kärsivällisyyttä hienovaraisille otteille. Tämän kokemusta ja tunnontarkkuutta ei kuitenkaan voinut kiistää.
((Taidankin jättää Agathan käsittelyn sinulle. Jos siis haluat kuvailla Elsan lääkärikäyntiä sen enempää, heh. Sopii toki sekin, että hypätään suoraan takaisin kun Elsa palaa sieltä.))
|
|
|
Post by Jubelius on Feb 16, 2018 8:29:43 GMT 3
Elsan katse kalpeni yllättäen. Reindal oli oikeassa muistuttaessaan, ettei olisi väliä kuka täällä kylässä vehkeilee milläkin tavalla, mikäli pelätty noitakuningas pyyhkäisisi lopulta kylän tieltään. Elsa pyöritteli Reindalin sanoja mielessään. Oli totta, että heidän kuuluisi vetää yhtä köyttä liittoutumisien sijasta ja löytää keino noitakuninkaan kukistamiseksi. Se ei tulisi olemaan helppoa tällaisessa tilanteessa, kun kyläläiset olivat jo ehtineet jakautumaan omiin ryhmiinsä ja toimimaan omien periaatteidensa mukaisesti.
”Totta. O-olen pahoillani, että kiihdyin paroni Osmundista tällä tavalla. Se ei ole tapaistani.” Elsa pahoitteli aikaisempaa käytöstään Reindalille. Paroni Osmund oli selvästi saanut hänet ajatuksensa pyörälle. Kaiken kaikkiaan kokonaistilanteen arvioimisessa oli Elsalla vielä omat hankaluutensa, mikä saattoi johdattaa hänet tekemään hätiköidympiä johtopäätöksiä. Elsa näytti hetken aikaa apealta istuessaan Reindalia vastapäätä. Hän ei voinut olla miettimättä, mahtaisiko hänestä sittenkin olla enemmän harmia kuin hyötyä Reindalille tämän yrittäessä pelastaa mitä vilpittömimmin kylää ja tämän asukkaita tulevalta noitakuninkaalta.
Piika saapui yllättäen pöytäseurueen luokse. Elsa näytti jo hieman pirteämmältä seuratessaan piian työskentelyä ja jutellessaan tämän kanssa keittäjän valmistamasta ruoasta. Hetkeä myöhemmin Piika keskeytti työskentelynsä kertoakseen Elsalle, kuinka Agatha – kylän parantaja oli nyt valmis ottamaan hänet vastaan tarkastettavaksi. Enempiä vitkuttelematta Elsa nousi pöydän ääreltä seisomaan tehdäkseen lähtöä paikalta. Reindalin tehdessä samoin, Elsa kääntyi yllättäen miehen puoleen kysyäkseen, voisiko tämä odottaa pöydän luona ja vahtia Elsan varustuksia. Reindalin vastaus sai nuoren naisen aluksi näyttämään yllättyneeltä, mutta lopulta Elsa nyökkäsi ymmärtäväisesti päätään.
”Älä huoli. Enhän minä ole yksin - Piika on seuranani. Hänhän lupasi saattaa minut Agathan luokse. Kenties hän pystyy saattamaan minut myös tänne, kun olen valmis.” Elsa aloitti. Tämän sanottuaan Elsa käänsi katseensa hetkeksi kauempana seisovaa piikaan, joka oli jäänyt odottamaan Elsaa. Hänen katseensa toista kohtaan oli luottavainen ja huoleton.
”Minä luotan häneen. Hän on kohdellut meitä molempia vieraanvaraisesti. Hän ei vaikuta lainkaan pahaenteiseltä - tai sellaiselta, joka juonittelisi selkämme takana. Lupaan silti olla varovainen ja varoa sanomisiani.” Elsa sanoi kääntäessään katseensa takaisin Reindaliin. Oli juuri Elsan tapaista luottaa lähes sinisilmäisesti henkilöön, joka kohteli häntä ystävällisesti. Oli kuitenkin selvää, ettei hänen olisi hyvä kertoa piialle – tai kenelle muullekaan kylään tuomastaan viestikääröstä tai siitä, että hänen täytyisi pikimmiten tavata kylän hallitsija. Tällä tavoin hän pystyi varmistamaan, ettei tieto leviäisi vääriin käsiin.
Elsa oli vähitellen tekemässä lähtöä. Ennen lähtöä Reindal oli ehtinyt vihjailemaan Elsalle Agathasta ja siitä, kuinka tämä saattaisi käsitellä potilaitaan kovakouraisesti. Tämän kuuleminen sai nuoren naisen aluksi näyttämään hämmästyneeltä. Mietittyään kuitenkin hetken aikaa asiaa, Elsa tyytyi lopulta vain naurahtamaan omille mielikuvilleen tulevasta koettelemuksesta ja nostamaan kätensä ylös Reindalin suuntaan huiskuttaakseen tälle tervehdykseksi.
”Pidä huoli itsestäsi – ja tietysti Onnimannista. En viivy kauan.” Elsa lausui hymyssä suin Reindalille ennen kuin hän lähti seuraamaan piikaa aina sinne minne tämä johdattaisi häntä.
~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~
Aika kului. Elsasta oli lähes mahdotonta arvioida oliko hän ollut Agathan tarkastettavana muutamia minuutteja tai tunteja. Elsasta itsestään oli tuntunut siltä, että tarkastus oli kulunut silmän räpäyksessä, mutta todellisuus saattoi olla silti jotain muuta. Agathan työnkulkuun ei totisesti ollut kuulunut turhat höpinät tai kuulumisien vaihtamiset. Hän oli pikimmiten pyytänyt Elsaa riisuutumaan tämän saavuttua paikalle, jotta hän voisi tutkia uuden potilaansa perinpohjaisesti. Elsa oli totellut työtä käskettyä. Nuori nainen oli riisuuntunut tarkastuksen ajaksi jättäen ylleen vain ne vaatekappaleet, jotka peittivät hänen intiimialueensa.
Kuten Reindal oli aikaisemmin varoittanut häntä, Agatha ei ollut helläkätinen. Nuori nainen oli joutunut pidättämään itseänsä, ettei hän parkaisisi kivusta Agathan väännellessä vuoron perään hänen jalkojansa sekä käsiänsä mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja kokeillessa nivelten liikkuvuutta. Agathan rutiinin omaiseen työnkulkuun ei kuulunut pelkästään raajojen liikuttaminen. Myös kehon tunnustelu sormien avulla aina päästä varpaisiin oli saanut Elsan lähes seisomaan varpaillaan koko operaation ajan Agathan etsiessä mahdollisia kipukohtia, turvotuksia, murtumia sekä venähdyksiä. Tutkimuksista huolimatta Agatha ei löytänyt mitään erityistä naarmuja sekä vanhoja palovammoja lukuun ottamatta. Lihaskireyttä esiintyi paikoittain, mutta se oli täysin normaalia. Nuoren naisen onneksi Agatha ei ollut löytänyt mustelmia lukuun ottamatta mitään erityistä hänen rintakehänsä seudulta tai vatsasta, vaikka Elsa olikin kertonut parantajalle toriaukealla tapahtuneesta kahakasta, jossa hänen kimppuunsa hyökännyt mies oli kohdellut häntä kovakouraisesti. Oli kai ollut onni onnettomuudessa, etteivät Elsan kylkiluut olleet murtuneet kovasta osumasta huolimatta. Todennäköistä oli, että naisen yllä ollut nahkahaarniska oli jollakin tapaan tukenut sekä suojannut vatsanseutua kahakan aikana.
Tarkistuksen lopuksi Agatha oli ojentanut Elsalle erään yrteistä sekoittamansa rohdon, joka oli nestemäistä. Agatha kertoi juoman rauhoittavan vatsaa sekä hänen sisäelimiä, jotka olivat saattaneet tärähtää kovan iskun kohdistuessa vatsanseudulle. Elsa oli juonut hänelle sekoitetun juoman paikanpäällä. Juoman kitkerä maku oli saanut hänet irvistämään, mikä taas oli puolestaan saanut Agathan hymyilemään veikeästi.
~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~.~
Agathan tekemä tarkastus oli ohi. Elsa käveli vaatteisiinsa pukeutuneena pitkäntalon käytäviä pitkin hänen aikaisemmin tapaamansa piian seurassa.
”Kiitos kaikesta siitä mitä olet tehnyt hyväkseni. Olet ollut kiltti minulle, vaikka olen muukalainen teidän kylässänne. Saanko kysyä, Mikä sinun nimesi on?” Elsa kysyi vilpittömästi hänen viereltään kulkevalta piialta.
”Nimeni on Isabelle. Pyrin kohtelemaan kaikkia tasavertaisesti – niin kyläläisiä kuin muualta tänne saapuneita.” Isabelleksi esittäytynyt piika sanoi samalla kun jatkoi matkaansa saattaakseen Elsan takaisin Reindalin luokse.
”En ole itsekään alun alkaen tästä kylästä kotoisin. Kun olin pieni, vanhempani ja muut sisareni kuolivat tulipalossa. Kulkeuduin tähän kylään ajansaatossa muiden orpolapsien mukana. Sopeutumiseen meni oma aikansa, mutta löysin lopulta paikkani täältä – ja olen siitä kovin iloinen.” Isabelle avautui yllättäen Elsalle matkan taittuessa pitkätalon käytäviä pitkin.
”O-olen pahoillani kaikesta kokemastasi. Tiedän itsekin miltä läheisen menettäminen tuntuu. Se ei ole koskaan helppoa.” Elsan ääni oli muuttunut yllättäen apeaksi. Hän pystyi aavistamaan mitä toinen oli joutunut kokemaan menetettyään perheensä ja jouduttuaan muuttamaan pois kotiseudultaan. Se, että Isabelle oli kokenut nuoruudessaan jotain tuollaista, oli yllättänyt Elsan täysin – toinen kun oli osannut peittää kaiken tuntemansa pahan sisällensä.
Kahden nuoren naisen askeleet saavuttivat vähitellen sen huoneen, missä Elsa oli tavannut viimeksi Reindalin . Väenpaljouden vuoksi Elsa ei ollut havainnut katseellaan vielä Reindalia, mutta jos mitään yllättävää ei ollut tapahtunut sillä välin kun hän oli ollut käymässä Agathan luona, tulisi hän todennäköisesti löytämään pikimmiten Reindalin.
((En suoraan tahtonut olettaa, että Reindal tököttäisi kuin tatti paikoillaan odottaessaan Elsaa vaan annoin mahdollisuuden siihen, että Reindal on voinut tehdä Elsan poissa ollessa jotain muutakin.)) ((En ollut varma, onko meidän parantajamme ns. taikavoimia omaava vai esim. ihminen, joka parantaa potilaita yrttien sekä rohtojen avulla. Päädyin lopulta siihen, että mikäli hänellä nyt sattuukin olemaan jonkinasteisia taikavoimia, hän ei näe tällä kertaa syytä käyttää niitä Elsaan. Toivottavasti tämä ei haittaa.))
|
|
|
Post by submarine on Feb 28, 2018 19:05:24 GMT 3
((Pahoittelen, edellinen viikko oli aika hektinen, enkä löytänyt oikein sopivaa tilaisuutta kirjoittaa. Olin itse ajatellut aika matalalentoista linjaa, eli ihan tavallista parantajaa ja kylän viisasta naista, joten se sopii hyvin, heh.))
Reindalin löytäminen ei tosiaan ollut turhan hankalaa. Elsan astuessa sisään hän istui yhä samalla paikalla, johon oli toisen lähtiessä jäänytkin - tai kukaties sitä olisi pitänyt sanoa lojumiseksi. Hiljainen hetki näytti vieneen voiton unettomia öitä viettäneestä miehestä, sillä hän retkotti nyt kaikessa hiljaisuudessa pöytää vasten, kapeat kasvot puuhun painettuna. Totta puhuen hetken lepo ei näyttänyt millään tapaa levolliselta, enemmänkin tukalalta; kalpeat piirteet olivat kurtistuneet kuin kivusta tai huolesta, ja miehen koko olemus oli unessakin jännittynyt - nyt kukaties jopa peittelemättömämmin kuin aikaisemmin. Hän nukkui, muttei levännyt. Joku huoneessa oli sentään pysynyt valppaana. Pieni Onnimanni ryömi nopeasti esiin penkin alta ja jäi tuijottamaan paikalle saapuneita naisia kuin paheksuen. Se nyrpisti kuonoaan, tuhahti ja haukahti sitten terävästi, ennen kuin jäi istumaan suorastaan syyttävänä omistajansa eteen. Mitään ei kuitenkaan heti tapahtunut, eikä Reindal osoittanut mitään merkkejä, että eläimen haukku olisi edes kantautunut hänen korviinsa. Se heittikin nopeasti toisen, yhtälailla paheksuvan katseen hänen suuntaansa ja haukahti uudelleen, ennen kuin alkoi nykiä häntä housunlahkeesta. Siinä oli tiettyä määrätietoisuutta, kuin koira olisi opetettu johonkin tällaiseen.
Uusi haukku ja nykiminen alkoivat pian tuottaa jopa tulosta. Syynä saattoi olla epämiellyttävältä vaikuttava lepohetki, tai sitten koiran sinnikkäällä yrittämisellä oli enemmänkin merkitystä omistajalleen, mutta kun Onnimannin häiriö alkoi kantautua hänen tietoisuuteensa asti, oli mies joka tapauksessa hereillä hyvin nopeasti. Hän säpsähti ja työnsi itsensä irti pöydästä, pyyhkäisten samalla huoneen läpi nopeilla, terävillä katseilla. Hän ei tosiaan näyttänyt miltään tokkurasta heräävältä torkkujalta, vaan yllätetyltä soturilta, joka olemuksensa ja jännityksensä puolesta oli täysin valmistautunut kohtaamaan jonkin todellisen uhan. Vasta kun alkoi selvitä, ettei mikään yrittänyt hiipiä hänen kimppuunsa, tuntui Reindal edes tajuavan mistä oikeastaan oli kyse. Hänen katseensa tarkentui tulokkaiden kasvoihin, ja hetken tuijottamisen jälkeen hän painui hieman kasaan. Mies pyyhkäisi kasvojaan aavistuksen vaivautuneesti, ennen kuin pakotti itsensä puhumaan. "Näyttää siltä, että Agatha teki tehtävänsä. Olet yhä ainakin pystyssä", Reindal tokaisi ja tekaisi parhaansa mukaan kepoisan hymyn. Hänen näivettyneillä, luisevilla kasvoillaan se oli melkeinpä irvokas. Hän tuijotti hetken tulokkaita, ennen kuin työnsi itsensä jaloilleen yskäisten. Miehen oli selvästikin hieman vaikea päästä takaisin kiinni tilanteeseen, jossa hänet oli, tahtomattakin, yllätetty näin pahasti. Joka tapauksessa hän yritti parhaansa mukaan.
"Mh. Minusta tuntuu, että meidän pitäisi yrittää katsoa, josko saisimme varusteesi takaisin. Ehkä olisi parasta samalla etsiä se vartija, Ernest, muutenkin käsiimme. Olen huomannut, että tässä kylässä harva asia tapahtuu, ellei sitä laiteta tapahtumaan", Reindal tokaisi. Hän heitti Elsalle merkitsevän katseen. Vartija oli kyllä luvannut etsiä tämän käsiinsä illan tullen, ja kukaties niin tapahtuisikin, mutta toisaalta asiaan tarttuminen tuntui järkevämmältä ajatukselta. Tällä hetkellä ei tosiaan voinut olla liian varma...
|
|
|
Post by Jubelius on Mar 13, 2018 16:50:56 GMT 3
Nuoren naisen katse kohtasi viimein Reindalin pitkätalon huoneesta. Pöytä, jonka äärellä he molemmat olivat vielä hetki sitten istuneet yhdessä, oli yhä Reindalin omassa käytössä eikä pöydän ääreen ollut istuutunut muita. Mies näytti parhaillaan retkottavan istualtaan kasvot painautuneena pöytää vasten. Tämä näky oli vaistomaisesti huolestuttanut Elsan; Kauempaa katsoessaan kun ei voinut olla varma, olisiko Reindal nukahtanut paikalleen vai oliko tämä lyöty tajuttomaksi. Paroni Osmundin aikaisempi käytös sai nuoren naisen aavistamaan pahinta. Enempiä aikailematta Elsa käveli reippain askelin pitkätalon huoneen poikki, jotta hän pystyisi pikimmiten tarkistamaan Reindalin voinnin. Pöydän läheisyydessä Elsa joutui kuitenkin pysähtymään. Pöytää ja sen ympäristöä vahtinut Onnimanni oli yllättäen ryöminyt tuolin alta Elsan ja tämän perässä kävelleen piian eteen kuin suojellakseen isäntäänsä tunkeilijoilta. Koira haukahti ärhäkästi pöydän luokse saapuville naisille.
”Ei hätää Onnimanni, minä tässä – Elsa” Elsa puhui Onnimannille rauhallisella äänenpainolla. Tämän sanottuaan Elsa otti askeleen sivummalle, jotta hän ei seisoisi suoraan koiran edessä ja tällä tavoin ärsyttäisi toista. Hänellä ei ollut tällä hetkellä halua antaa itsestään aggressiivista kuvaa Onnimannille, minkä vuoksi hän pyrki huolta nostattavasta tilanteesta huolimatta välttämään pöydän luokse ryntäämistä. Elsa viittoi hänen seurassaan olevaa piikaa siirtymään hänen selkänsä taakse. Vaikka Onnimanni ei tällä hetkellä näyttänytkään siltä, että tämä aikoisi hyökätä heidän kimppuunsa, halusi Elsa olla varma siitä, ettei piika vahingoittuisi tällaisessa tilanteessa.
Hetkeä myöhemmin Onnimanni kääntyikin yllättäen isäntänsä puoleen. Päättäväisesti Onnimanni alkoi repiä hampaillaan Reindalin housunlahjetta huomattuaan, ettei hänen isäntänsä ollut reagoinut haukuntaan. Nykiminen alkoikin pikimmiten tuottaa tulosta. Reindalin säpsähtäessä ja valpastuessaan äkkinäisesti paikallaan, nuoren naisen mieli huojentui hänen aavistaessa miehen vain nukahtaneen paikalleen. Elsa ei voinut olla säälimättä Reindalia. Reindal ei ollut varmastikaan liioitellut kertoessaan, kuinka tämä oli joutunut paroni Osmundin ansiosta viettämään lähiaikoina lähes unettomia öitä. Saattoihan toki olla, ettei Reindal vain osannut nukkua syystä tai toisesta johtuen levollisesti. Tämä olisi ainakin selittänyt sen, miksi Reindal näytti tavanomaista väsyneemmältä.
Tilanteen alkaessa vähitellen valkeamaan heille kaikille, oli Reindal ottanut asiakseen puhutella Elsaa rikkoakseen heidän ympärillä vallitsevan hiljaisuuden. Elsa näytti aluksi empivältä vastaamisensa suhteen, mutta lopulta hänen kasvoillensa levisi herttainen hymy.
”Ehh, Kyllä vain. Agatha ei havainnut mitään tavanomaisesta poikkeavaa. Kaikki on siis hyvin osaltani.” Elsa vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi Reindalille . Hän ei tohtinut tällä hetkellä kertoa omasta voinnistansa enempää Reindalin terveydentilan huolestuttaessa häntä. Ehkä hänen olisi hyvä tarkkailla vielä hetken aikaa Reindalia, mikäli toisen vointi olikin huonontunut hänen poissa ollessaan.
Elsa ja piika seisoivat yhä paikoillaan Reindalin ehdottaessa heidän lähtöä pitkätalosta. Elsan katse oli terävöitynyt puheenaiheen kohdistuessa hänen miekkoihinsa, jotka hän oli joutunut jättämään kylään saapuessaan.
”Hyvä on. Luulen, että meidän kannattaa aloittaa Ernestin etsiminen kylän pääportilta - Hänhän kertoi pääosin työskentelevänsä siellä. Löydämme portilta ainakin miekkani – ellei niitä ole siirretty yllättäen muualle.” Elsa totesi päättäväisesti. Valmistautuakseen tulevaa lähtöä varten Elsa kumartui nostamaan aikaisemmin tuolin alle jättämänsä repun selkäänsä. Repun päällä ollutta viestikääröä hän aikoi kantaa toistaiseksi kädessä.
”Oletko kuitenkin varma, ettei sinun tarvitse käydä Agathan luona? Näytät.. kovin uupuneelta.” Elsa esitti varovaisen kysymyksen Reindalille. Vaikka Elsa oli yrittänyt olla huolestumatta äskeisestä tilanteesta, oli hän lopulta murtunut.
Piika seisoi yhä paikallaan. Todennäköisesti hän oli jäänyt varmuuden vuoksi tarkkailemaan tilannetta, mikäli Reindal olisikin yllättäen tarvinnut jotakin. Hän oli kuitenkin heti valmis lähtemään paikalta, mikäli häntä ei enää tarvittaisi.
|
|