|
Post by submarine on Dec 26, 2016 5:35:31 GMT 3
Cathryn ei tuntunut ottavan ajatusta äkkiä riehumaan äityneen otuksen kiinniottamisesta aivan niin hyvin kuin Haekli olisi kukaties toivonut... sikäli kuin hän juuri nyt ehti toivoa mitään. Rujon ja irvokkaan velhonluomuksen näkeminen ei häntä varsinaisesti järkyttänyt, mutta otuksesta riitti kyllä riesaa ilman suurempia kauhisteluitakin. Hän pyyhkäisi hätäisesti papereita pois silmiltään kun hirvitys viskoi niitä ilmaan, ja väisti sitten ähkäisten ja kompuroiden sivuun kun se seuraavassa hetkessä loikkasikin häntä kohti. Sen huitova, sekopäinen vauhkoaminen olisi saattanut näyttää melkein hullunkuriselta, ellei hän olisi pelännyt sen louskuttavia leukoja aivan tosissaan. Hän melkeinpä loikkasi pois kellertävien hampaiden tieltä kuin ne olisivat olleet myrkytettyjä. Harmaa, näivettynyt otus törmäsi päin kirjahyllyä, kopsahti lattialle ja pyörähti saman tien jaloilleen hontelolla ketteryydellä kuin mikäkin apina. Se käännähti kohti perääntyvää nuorukaista pelottavan määrätietoisesti, mutta samalla täysin tietämättömänä kaikesta ympärillään tapahtuvasta. Sivusta hyökkäävä nainen yllätti hirviön täysin, eikä se ehtinyt kuin päästää ruman rääkäisyn, kun tarkkaan tähdätty potku paiskasi sen uudelleen vasten kirjahyllyä. Mutta vaikka ilmestys olikin hintelän näköinen ja pieni, ei se kuitenkaan tuntunut juurikaan kärsivän mokomasta, vaan kiepsahti saman tien kohti uutta hyökkääjää ja louskutti tämän suuntaan leukojaan. Sapelin lape pyyhkäisi sen naaman yli ja napautti irti kaksikin mätää hammasta. Sekään ei kuitenkaan taltuttanut mustan taikuuden synnyttämää otusta, joka yritti parhaansa mukaan kurotella kohti naista - olkoonkin, että sen yritykset palkittiin lähinnä iskuilla sormille.
"Se ei taltu! Sille pitää tehdä... jotakin!" Haekli ähkäisi. Hän oli perääntynyt hieman kauemmas, haluamatta varsinaisesti sekaantua kun varsinainen soturi antoi miekkansa puhua. Sivusta katsottuna alkoi nopeasti näyttää pahasti siltä, ettei epäkuollut hirvitys juurikaan pelännyt kipua, eikä se myöskään ollut niin heiveröinen kuin miltä kokonsa puolesta näytti. Sen piekseminen maihin alkoi vaikuttaa nopeasti epätodennäköiseltä. Kaiken järjen mukaan mokoman alistaminen olisi vaatinut jonkinlaisia noitakeinoja... joita hän tietenkään, tuskastuttavaa kyllä, ei tiennyt. Hyvä kun edes tiesi mikä tämä iljetys oli. "Odota! Minä... minä teen jotakin!" nuorukainen puuskahti, ennen kuin astui varuillaan lähemmäs tilannetta. Hän levitti käsiään. Toista pitääkseen kantamansa oudon lyhdyn poissa tieltä, ja toista voidakseen tehdä... jotakin. Olikin sitten aivan asia erikseen, mitä se voisi olla. Ajatus otuksen kimppuun harppaamisesta ja siihen tarraamisesta tuntui hullulta; hän ei todellakaan ollut aikeissa työntää yhtäkään sormeaan hirviön ulottuville! Paremman puutteessa nuorukainen jäi häilymään epävarmasti sivummalle, ojennellen käsiään kuin ainakin joku, jolla ei ollut aavistustakaan miten mokoma tilanne todella ratkaistaisiin - mutta joka siitä huolimatta ehdottomasti koki, ettei helpoin vaihtoehto (eli siis mokoman murskaaminen) ainakaan sopisi. "Se... varo!" Haekli yritti tarjota jälleen uutta neuvoa, ennen kuin kuitenkin huudahti ja kavahti taaksepäin. Pikkuhirviö ei tosiaan ollut nujertumassa noin vain...
Haeklin perääntyminen oli eittämättä ymmärrettävää, sillä yliluonnollisella hirvityksellä oli katalia temppuja sitä piinaavan naisen varalle. Äkkiä se perääntyi takaisin vasten kirjahyllyä jota päin se oli äsken jo paiskattu. Liike näytti melkein siltä kuin se olisi vihdoinkin kavahtanut saapasta ja terästä, mutta mitä vielä; otus kierähti röhisten ympäri ja tarrasi tiukasti kiinni takanaan kohoavan kirjahyllyn pystypuuhun. Kaiken järjen mukaan sen ei olisi pitänyt saada aikaan yhtään mitään, sillä hyllyt olivat jämäkkää tekoa ja tupaten täynnä, siinä missä hirviö itse oli lyhyt ja hontelo. Mutta tämä ei ollutkaan järjen vaan noituuden määräämä otus. Se kiskaisi, ja äkkiä koko kirjahylly nitkahti. Seuraavassa hetkessä se nojautuikin jo eteenpäin... eikä liike todellakaan pysähtynyt. Haekli perääntyi silmät levällään kauemmas, melkein huoneen reunalle asti, kun yksi kirjahylly kaltaistensa rivistä rysähti lattiaan sellaisella melskeellä, että kuolleetkin olisivat todennäköisesti heränneet, elleivät ne olisi jo olleet hereillä tässä kirotussa paikassa. Puunsäleet, paperit ja kaikki muukin sinkoili sinne tänne ja lattia tömähti niin että paperipinot kaatuilivat. Hän ei saman tien edes nähnyt oliko otus itse jäänyt alle - Cathrynistä puhumattakaan. Varmaa ainakin oli, ettei pieni hirviö ollut ollenkaan niin ponneton vastus kuin olisi voinut luulla.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 26, 2016 17:36:37 GMT 3
Pieni, kuvottava hirviö ei antanut paljoakaan aikaa pähkiä mitä tämän suhteen olisi parasta tehdä, eikä Cathryn lopulta jäänytkään epäröimään silmänräpäystä pidemmälle kun kammotus loikkasi hyllystä tavaraa viskoen ja hampaat louskuen kohti nuorukaista. Huolimatta siitä että oli ilmeisestä kuolemastaan huolimatta yllättävän liikkuvainen ja ärhäkkä, silmättömyys rajoitti otusta kuitenkin melkoisesti, eikä tämä ehtinyt edes laittaa merkille uuden uhmaajan hyökkäystä kun kissamainen nainen syöksähti kohti. Ruma korvia vihlova rääkäisy sai pienen irvistyksen käymään katin kuonolla, mutta tähän ilmestyi nopeasti huomattavasti tyytyväisempi sävy kun huitova velholuomus singahti voimalla päin kirjahyllyä hänen iskiessä tätä... moinen tosin ei selvästikään otusta nujertanut. Kukaties pienen rumiluksen sinnikkyys yllätti naisen, mutta Cathryn ei aikonut antaa mokomalle enää tilaa riehunnalleen vaan vastasi vihaiseen huitomiseen sapelinsa lappeella, siitäkin huolimatta että olisi epäilemättä mielummin käyttänyt tämän toista, huomattavasti terävämpää puolta. Kaiken järjen mukaan näivettyneen ilmestyksen olisi pitänyt tuupertua varsin armottomasta mukiloimisesta nopeasti, mutta tällä ei selvästikään ollut aikomustakaan kavahtaa edes tätä.
Jos moinen otus oli ollut varsin kammottava ja käsittämätön aiemmin, kävi tämä entistä järjettömämmäksi kun sapelillaan tätä kurmoottava kissaihminen sai huomata että tämä oli pienuudestaan huolimatta suorastaan hämmentävän kovaa tekoa. Hän käsitteli hirviötä kaikkea muuta kuin varoen tai helläkätisesti vaikka olikin suonut Haeklin oudolle päähänpistolle sen myönnytyksen ettei vain halkaissut mokomaa otusta, mutta siltikin iskut joita hän jakeli eivät tuntuneet saavan näivettynyttä petoa edes kavahtamaan. Huolimatta siitä kuinka hän iski tämän harovat pienet kädet ja torahampaat napakasti sivuun joka kerta ja ruhjoi näivettynyttä hahmoa, yritti otus silti järjettömän hanakasti hänen kimppuunsa vaikka tämä oli jo kertaalleen runnottu päin kirjahyllyä. Lattialle kolahti pari irronneita kellertäviä hampaita, mutta siltikin, hirviö tuntui tuskin huomaavan, ja moinen sai nopeasti Cathrynin kulmat tämän varsin villin kuontalon alla kurtistumaan entisestään. Kukaties olisi ollut odotettavissakin ettei kirjaimellisesti tyhjäpäinen otus omannut tarpeeksi järkeä edes tajutakseen kipua, mutta siinä vaiheessa kun pieni näivettynyt ruumis vain jatkoi huitomistaan kaikesta runnomisesta huolimatta ei ollut enää mitään tekemistä edes kivun kanssa, vaan tämä rikkoi jo reilusti otuksen fyysisiä rajoja vastaan. Haeklikin tajusi ilmeisesti saman, ja repaleiset korvat käännähtivät hetkeksi taaksepäin nuorukaisen huudahtaessa, vaikka nainen ei irrottanutkaan tiukkaa huomiotaan ahdistelemastaan hirviöstä. "Minulla on ainakin yksi oikein hyvä idea!" tämä murahti taakseen päätään kääntämättä kaiketi elätellen toivoa että tummahipiäinen nuorukainen olisi tullut järkiinsä ja tajunnut kuinka järjetöntä edes oli leikkiä jonkin tällaisen luonnonoikun kanssa... mutta näin ei tainnut sentään vielä olla asian laita. Cathryn läimäytti uudemman kerran kiroten rääkyvän hirviön taaksepäin sapelillaan harkiten jo vakavasti kaikesta huolimatta yrittävänsä rusentaa otuksen saappaallaan vasten hyllyjä, mutta harhautui hetkellisesti Haeklin harpatessa hätäisesti lähemmäs. Nainen ähkäisi ja kirosi ääneen heittäen pikaisen katseen kohti nuorukaista ennen kuin kuin joutui jälleen keskittymään loputtoman ärhäkästi hampaitaan ja kouriaan kurottelevaan hirviöön.
"Pysy kaukana, hölmö! Ei tämä toimi! Sillä ei ole tarpeeksi järkeä edes tuupertumaan, se täytyy vain--" hän napautti lähemmäs vaaraa aseetta tuppautuvalle nuorukaiselle, repliikin kuitenkin keskeytyessä äkkiä kun kattikin tajusi otuksen äkkiä haparoivan taaksepäin. Moinen yllätti naisen väkisinkin siitä huolimatta että hän oli jo luullut pääseensä edes hieman jyvälle moisesta luonnonoikusta ja tämä sai hänet epäröimään silmänräpäyksen verran... joka oli selvästikin aivan tarpeeksi pienen hirviön uudelle päähänpistolle. Kesti toisen hämmentyneen silmänräpäyksen verran että Cathryn edes hoksasi mitä otus kaavaili puhumattakaan siitä mitä kirjahyllyä hapuilevat pienet, näivettyneet kädet saivat aikaan. Naisesta irtosi vain lyhyt, tyrmistynyt ähkäisy kun vastoin kaikkea järkeä massiivinen kirjahylly äkkiä huojahti, ja kallistui sitten eteenpäin, juuri kun taaksepäin kavahtanut nuorukainen huudahti varoituksensa. Taisi jäädä pieneksi kysymysmerkiksi oliko kyse kissamaisista reflekseistä vaiko Haeklin huudosta, mutta joka tapauksessa Cathryn säpsähti terävästi ja ponnisti sitten hätäisesti sivuun syöksähtääkseen pois kaatuvan hyllyn alta... vaikka tämä jäikin hyvin täpärälle aivan pienen rumiluksen naamalle tuppautuneelle naiselle. Hän tunsi ikävän ilmavirran pyyhkäisevän hyvin läheltä selkäänsä kun massiivinen huonekalu rämähti nurin... ja tämän enempää hän tuskin ehtikään tähän hätään pähkiä. Jos hänellä olisi ollut tarpeeksi tilaa ympärillään olisi tällainen liike luultavasti ollut kissamaiselle olennolle jokseenkin sulavampi, mutta nyt, täyteen ahdetussa huoneessa jossa oli tilaa hädintuskin liikkua seinustalta toiselle, oli tällainen huomattavasti hankalampaa. Lattialle oli jo levitelty armottomasti paperipino jos toinenkin, ja äkkiä Cathryn saattoi tuntea jalkansa törmäävän kesken liikkeen johonkin hätäisen liikkeen seurauksena. Kissan kurkusta karkasi uusi typertynyt, ruma rääkäisy kun hänen tasapainonsa horjahti, lähettäen naisen villissä kaaressa jonnekin paperiarkkien muodostamaan massaan samaan aikaan kun painava kirjahylly rysähti lattiaan jossakin hänen takanaan.
Katti ehti hädintuskin ojentaa kätensä ja pyöristää selkänsä silkkana refleksinä kun lattia syöksähti häntä kohti, singahtaen lopulta kaikkea muuta kuin sulavan pyörähdyksen keralla kasaan ilmassa leijalevaa paperia sekä alas viskottuja kirjoja. Silmänräpäyksen verran hän osasi vain tuijottaa tyrmistyneenä selältään jonnekin ylös kattoon, ennen kuin nainen havahtui uuden hätäisen ähkäisyn keralla. Hänellä ei ollut aavistustakaan missä pieni hirviö oli tai mitä Haeklille oli tapahtunut, ja tämä sai kissan ponnistelemaan nopeasti ylös lattialta raajat papereilla haroen. Hätäinen katse pyyhkäisi ympäristöä ja hän tapaili kädellään jonnekin tavaran sekaan rysähdyksen keskellä lipsahtanutta sapeliaan, samalla kun vielä tällistä enemmän tai vähemmän pyörällä päästään oleva nainen tavoitteli tasapainoaan liukkaalla alustalla. Millään ei selvästikään ollut aikomustakaan sujua niin kuin olisi toivonut... hän lähestulkoon jo odotti näkevänsä pienen hirviön loikkaavan niskaansa kömpiessään ylös paperi-arkkien kaaoksesta, saatuaan näinkin hyvän tilaisuuden moiseen. Tämä näivettynyt luonnonoikku oli selvästi vielä vaarallisempi todellisuudessa kuin hän oli edes olettanut...
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2017 6:34:58 GMT 3
Tahtomattaankin Haekli oli kohottanut kätensä suojakseen, kun koko huone tärähti kirjahyllyn kaatuessa, ryminä iski korviin ja hermoihin ja paperit sinkoilivat sinne tänne - kasvoja myöten. Äkkiä oli kovin helppo uskoa, että oli tosiaankin kukaties puraissut liian suuren palasen - noin nyt yleisesti ottaen kaikesta. Melu ja itsepintaisen hirviön aiheuttama silkka kaaos iskivät hermoille paljon pahemmin kuin tilanteen todellinen uhka, eikä nuori varas tähän hätään edes miettinyt miten paljon järkevämminkin olisi voinut toimia - kunhan antoi hetkeksi vallan sille pienelle ja kauhistuneelle osalle itsessään, jo oli yrittänyt uhota mahdollisimman hiljaiseksi ties miten pitkään. Se oli yhä olemassa, ikävä kyllä. Nuorukainen perääntyi ja epäröi tavalla, joka olisi varmasti vienyt hengen jos se siitä olisi riippunut. Kaikeksi onneksi (tai epäonneksi) pahanhengen huomio oli juuri nyt muualla. Tyrmistynyt ja osittain järkyttynytkin Haeki yritti parhaansa mukaan tiirata käsiensä lomasta tilannetta. Kirjahyllyn alla ei näkynyt kissamaista, murskaantunutta hahmoa. Tämä oli sentään selvinnyt ehjin nahoin. Seuraavassa hetkessä katse tähysikin jo pientä, harmaata hirvitystä. Sitä hän ei kuitenkaan ehtinyt löytää, sillä epävarma horjahtelu täyteen ahdetussa työhuoneessa kostautui vihdoin; varas ähkäisi ja horjahti, kun jalka kopsahti raskaaseen pinoon muistiinpanoja. Muu ruumis ei pysähtynyt, ja seuraavassa hetkessä hän jo kaatuikin älähtäen. Rytinä ei ollut mitään verrattuna äskeiseen, mutta hänen kallossaan se kyllä tuntui...
Samaan aikaan kun yksi kaatui, jokin toinen sen sijaan tunki pystyyn. Näivettynyt ja silmätön tokoloshe ei totta puhuen, sikäli kuin kukaan oli ehtinyt katsoa, ollut itse väistänyt kaatamaansa kirjahyllyä senkään vertaa kuin muut ympärillään. Eipä sen toisaalta kuitenkaan tarvinnutkaan, sillä yhtäkkiä kaatuneen hyllyn selkäpuolelta lensi sivuun muutama kirja, joiden alta otuksen ruma, puhkaistu pää pilkisti. Se tuijotti hetken maailmaa niin pahansuovasti, kuin vain mustan taikuuden luoma, mitään näkemätön irvikuva saattoi tuijottaa, ennen kuin punkesi pelottavan ketterästi ylös. Vaikka se ei mitään nähnytkään, erotti se kyllä siltikin äänet ympärillään - ja se riitti kertomaan sille, ettei äskeinen ollut vielä tarpeeksi. Pahansuopa otus jäi jalat haralleen kirjahyllyn päälle. Se päästi kirahtavan örähdyksen, ennen kuin tarrasi ensimmäiseen raskaaseen kirjaan jonka vain löysi. Jälleen hintelän otuksen voimat olivat täysin suhteettomat sen ruumiiseen, kun se kovin kepeän oloisesti kohotti kirjan päänsä ylle ja paiskasi sen sitten kohti ylös vääntäytyvää kissaa. Ja saman tien toisen. Ja kolmannenkin. Se nakkeli kirjoja ja selvästikin nautti aiheuttamastaan hävityksestä. Pelkkä riehunta ei sitä kuitenkaan kauaa tyydyttänyt, vaan pian se jo paljasti uudelleen kellertävät hampaansa; epäsikiö halusi maistaa verta, joka siltä tähän asti oli evätty - ja minkä seuraukset olisivat varoitusten mukaan hirvittävät...
Tokoloshe kirahti uudelleen, ennen kuin loikkasi kirjahyllyn päältä suoraan kissamaisen naisen kimppuun. Tämän sapelit eivät tuntuneet huolettavan sitä vieläkään millään tapaa. Se halusi, aikoi, vain ja ainoastaan tarrata tähän kiinni ja purra irti mitä nyt vain saisi leukojensa väliin. Sormen tai kukaties vaikkapa kuonon. Silmäkin varmasti kelpaisi...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 7, 2017 16:47:51 GMT 3
Vain hetkessä jo alunperinkin sekainen työhuone oli enää vain silkkaa kaaosta, lentäviä paperiarkkeja sekä lattialle ryminällä vyöryviä kirjoja. Cathrynin hätäinen katse singahti typertyneenä refleksinä takaisin kohti massiivista kirjahyllyä jo ennen kuin hän oli edes kunnolla löytänyt jalkoja alleen, hakien pientä hirviötä joka oli osoittautunut suorastaan absurdin vaaralliseksi vastustajaksi. Kissamaisella naisella ei ollut aavistustakaan miten nahistunut otus kykeni johonkin tällaiseen, mutta rehellisesti hän ei oikeastaan halunnut tietääkään... varsinkaan nyt kun elikko oli vielä vapaana jossakin tavaran ja synkkien varjojen täyttämässä huoneessa. Vihreät silmät pyyhkivät huonetta tummien varjojen sekä paksun pölyn lävitse siristellen ja hän haparoi kiireisesti tukea viereisestä hyllystä vapaalla kädellään, samalla kun toinen käsi kohotti jo kuumeisesti puristamaansa sapelia valmiina iskemään mitä tahansa liikkuvaa joka tuppaisi liian lähelle... mutta omaksikin yllätyksekseen kissaihminen ei heti löytänytkään kohdetta terälleen. Hänen kurkustaan esiin kömpivät töksähtelevät manaukset epäröivät kun siristelevä katse pyyhki maahan rysähtäneen kirjahyllyn ylitse kerran jos toisenkin, kuitenkaan löytämättä pientä hirviötä. Nainen ehti rypistämään kulmiaan epäluuloisesti toisen polvensa varaan kohottautuneena, juuri ennen kuin kauempaa kantautui uhkaava rysähdys ja huonetta valaiseva vihertävä kajo heilahti rajusti.
Cathryn oletti epäilemättä jo näkevänsä jotakin varsin uhkaavaa kun kaikesta päätellen myös täpärästi kaatuvalta hyllyltä välttyvä nuorukainen suistui äkkiä maahan. "Hei! Varo--!" nainen sähähti ja pyörähti säpsähtäen kohti metakkaa, joutuen kuitenkin nopeasti rypistämään kulmiaan uudestaan. Haekli oli rysähtänyt lattialle, mutta hän ei vieläkään saanut silmiinsä pientä hirvitystä hyökkäämässä kenenkään kimppuun... tosin syykin tähän valkeni melkoisen nopeasti. Jokin räsähti uhkaavasti, kerran jos toisenkin, joka säpsähdytti vielä tällistään toipuvaa kissaihmistä. Kesti silmänräpäyksen verran lisää että hän ehti kunnolla tajuta että ääni kuului oikeastaan nurin viskatun hyllyn suunnalta, ja toinen paikantaa tämä suunnilleen kapineen alle... ja sitten pieni, ruma naama jo puskikin esille ja kapusi ilmeisen vahingoittumattomana kärkkymään hyllyn jäännäksien päälle. Cathryn ehti hädin tuskin ähkäistä ja kiskaista hätäisesti toisenkin jalkansa alleen kun hirvitys tarrasi jälleen yhteen massiivisista kirjoista ja paiskasi tämän tällä kertaa häntä kohti. "Kirottu pieni---" nainen sähähti hampaidensa lomasta kiskaistessaan täpärästi käsivartensa lentävän esineen eteen vain hetkeä ennen kuin tämä olisi iskeytynyt ikävästi keskelle hänen naamaansa. Törmäys sai hänet huojahtamaan ja nainen haparoi ääneen kiroten sivummalle yrittäen väistää muita viskottuja esineitä miten taisi, kahlatessaan ties miten paksussa kerroksessa paperia ja pölyä. Tällä kertaa hirviöllä ei kuitenkaan ollut aikomusta tyytyä vain riehumiseen, ja kun tämä viimein kirahti korviavihlovasti ponkaisten sitten hampaitaan louskuttaen ilmaan, karkasi Cathryninkin kurkusta hätäinen ähkäisy ennen kuin hän ehti hillitä tätä.
Rehellisesti, hän oli epäilemättä kohdannut paljon kammottavampiakin vastustajia silmästä silmään kuin tämä nahistunut, vihainen apinanraato, mutta siltikin olisi ollut melkoista valetta väittää ettei moinen pieni hirvitys olisi aiheuttanut melkoisia kylmiä aaltoja hänen niskavilloihinsa kun otus sinkosi ärhäkästi häntä kohti. Oli luonnonoikku sokea tai ei, mutta siltikin tämä oli melkoisesti nopeampi kuin hän olisi toivonut, jättäen vain hetken aikaa reagoida. Siinä saivat kaikki vähänkään mutkikkaammat suunnitelmat tai pohdinnat jäädä ja Cathryn toimi, enemmänkin heittäytyen kuin astuen sivuun tokoloshen reitiltä sekä kirjahyllyistä. Tomuisia ja runneltuja paperiarkkeja sekä kääröjä lennähti jälleen joka suuntaan kun nainen sukelsi näiden keskelle, heittäen jalkansa ylös kaikin voimineen mitä ehti tähän suunnata. Hänellä tuskin oli aikaa sihdata kovinkaan tarkkaan mutta hän ostaisi hetken jos toisenkin jos ehtisi sinkauttaa ruman otuksen seinään tai edes keskelle hyllyjä ja kauemmas huoneeseen... mielellään niin, ettei hirvitys vain päätyisi tarraamaan hänen jalkaansa. Tämä touhu alkoi eittämättä mennä jo reilusti siihen suuntaan ettei Cathryn enää kauaa käyttäisi vain miekkansa lapetta... ainakin viitan liepeen alta hetkellisesti esiin heilahtava pitkä häntä näytti pörhistyneen melkoisen paljonpuhuvaan tapaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 13, 2017 5:36:47 GMT 3
Vaikka tokoloshe ei selvästi tarvinnutkaan silmiä ollakseen vaarallinen, oli sokeudella silti huonotkin puolensa - kuten se, että kohti survaistu jalka ei kaiken keskellä ollut tosiaankaan helppo huomata. Harmaan, näivettyneen hirviön kirahdus muuttui enemmänkin korahdukseksi, kun naisen saapas pamahti siihen ja katkaisi sen murhanhimoisen loikan kuin seinään. Se kimmahti taaksepäin raajat villisti sohien kuin olisi yrittänyt tosiaan napata otetta jalasta joka sitä oli potkaissut. Napakka isku oli kuitenkin liian nopea, ja otus horjahti taaksepäin, vasten kirjahyllyä jonka päältä oli juuri loikannut. Se horjahti ja kaatui. Suuri, reikäinen pää pamahti puuhun. Mokoma ei tietenkään saanut hirviötä osoittamaan mitään merkkejä kivusta tai empimisestä, mutta ainakin se hidasti sitä melkoisesti. Sohiva pikkuhirviö kierähti vauhdissa oman päänsä ylitse, niin että sen huitovat kintut kierähtivät ilman halki ennen kuin koko otus lämähti takaisin kirjahyllyn päälle. Vaikea sanoa mitä mieltä se siitä oli, jos nyt velhon luomus ja orja oli todella mitään mieltä mistään, mutta ainakaan sen holtiton piehtarointi ei näyttänyt millään tapaa tyytyväiseltä. Maailman kiepsahtaminen tuntui selvästikin sekoittavan sitä, mutta varsin nopeasti se löysi kuitenkin taas raajoja alleen ja lähti vääntäytymään uudemman kerran pystyyn. Ja jos äskeinen olikin näyttänyt tyytymättömältä, näytti se nyt jo suorastaan hurjistuneelta. Otus tuli viskanneeksi yhden kirjan lisää ties minne aivan vain ohimennen pystyyn noustessaan. Se louskutti hampaitaan, irvisteli ja piti julmettuja ääniä. Ja sitten se jännittyi taas, ponnistakseen uudelleen kissamaista naista kohti. Hirvitys ei välttämättä ollut erityisen nokkela, mutta sinnikäs se ainakin oli...
Tokoloshe ei koskaan saanut loikkaansa päätökseen. Yhdessä hetkessä se oli ilmassa yhtenä käsien ja jalkojen sohivana mylläkkänä. Ja sitten, ilman mitään varoitusta, koko huoneen läpi kajahti uusi, kaikkia edellisiä kovempi ääni. Valtava pamahdus, kuin ukkonen olisi iskenyt huoneeseen. Samalla hetkellä ruman hirviön pää räjähti. Otuksen ruumis nytkähti villisti kun jokin näkymätön voima repi reiän sen jo valmiiksi reikäiseen kalloon ja kiskaisi sen sivuun. Roiskeita, joiden alkuperää tai merkitystä oli todennäköisesti parempi olla miettimättä liiaksi, ropisi pitkin seiniä ja kirjahyllyjä. Niitä ei tosin tarvinnut ihmetellä montaakaan hetkeä, sillä heti äkillisen iskun jälkeen huone tulvahti täyteen paksua, pistävää savua. Se ei haissut puulta tai tulelta, vaan joltakin voimakkaammalta. Raaka, musertava ja välitön välähdys, joka ei antanut aikaa ajatella tai ihmetellä. Sankan ja pistävän savun keskellä, korvat äskeisestä soiden, nökötti Haekli yhä suunnilleen niillä paikkeilla, joille oli hetki sitten kaatunut. Nyt hän tosin puristi kädessään jotakin, jolla osoitti yhä siihen, missä pieni hirvitys äsken oli ollut. Jos tarkkoja oltiin, kyseessä oli piilukkopistooli. Piippu osoitti jonnekin lattiaa kohti, mutta hän itse ei tuntunut edes tajuavan laskeneensa asetta. Hän tuijotti yhä samaan paikkaan tyrmistyneenä ja vaitonaisena. Yksinkertainen, koristelematon ase tutisi melkoisesti. Jos sitä pitelevä käsi oli ollut yhtä epävakaa hetki sitten, oli melkoinen ihme että mokoma oli osunut yhtään mihinkään. Toisaalta, nuorukainen ei tuntunut miettivän sitäkään juuri nyt. Hän oli tyrmistynyt niin tilanteesta kuin siitäkin, miten se oli tullut lopetettua.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 13, 2017 20:39:54 GMT 3
Ainakin hetkeksi Cathrynin refleksit onnistuivat pelastamaan hänet pienen hirviön louskuttavalta purukalustolta kun nainen tähtäsi vähintäänkin yhtä ärhäkän, napakan potkun kohti loikkaavaan otukseen. Oli kuinka härkäpäinen hyvänsä, ei rumiluksella ollut pienen massansa kanssa paljoakaan sanottavaa moiseen, vaikka tästä irtosikin melkoisesti ääntä kun katti polkaisi saappaansa huitovaan tokolosheen kesken tämän ilmalennon. Kaiken kaaoksen keskelläkin hän tunsi aallon synkkää tyydystystä kun kammotus päästi ruman korahduksen singahtaen sitten voimalla taaksepäin pitkät raajat avuttomasti huitoen, ennen kuin törmäsi jälleen kaatuneeseen kirjahyllyyn. Odotettavasti luonnonoikku tuskin vieläkään tunsi mitään niinkään ymmärrettävää kuin kipua edes rysähtäessään voimalla päin huonekalua, mutta ainakin moinen selvästi ainakin häiritsi tämän sinnikästä raivokkuutta. Takaisin paperipinojen sekaan päätynyt Cathryn nosti päätään aiheuttamastaan sekasotkusta kakoen samalla paksua tomua suustaan, katse pikkuhirviön suuntaan naulituneena. Hän yritti kiskoa jalkoja alleen nyt kahta kauheammin, jo osaten odottaa ettei moinen temppu pidättelisi nahistunutta otusta kauaakaan, ja pian aavistus osoittautuikin oikeaksi. Otus kellahti nurin hetkeksi tasapainonsa sekoittaneena mutta tyhjäpäinen luomus ei ollut tarpeeksi järjellinen edes hämmentymään viskomisestaan. Vain hetken huojahdeltuaan se oli jo huitomassa takaisin pystyyn entistä hurjistuneempana, hälyttäen kissamaisen naisenkin pitämään kiirettä.
Hän ei ehtinyt pidätellä väkisinkin esiin karkaavaa manausta kun kammottava tokoloshe loikkasi uudestaan häntä kohti, järjettömän periksiantamattomana ja ärhäkkänä. Taisi alkaa olla entistä selkeämpää ettei otusta saataisi talttumaan sitten millään, ja kissaihminen irvisti sättien itseään siitä että oli edes sallinut hirviön villiintyä tällä tavalla. Tämä touhu oli päässyt käsistä jo liian pitkälle.... varsinkin nyt kun otuksen torahampaat tavoittelivat jälleen häntä. Cathryn sihahti hampaidensa lomasta ja kohotti sapeliaan hakien nopeasti niin tukevaa jalansijaa kuin lattialla tulvehtivan tavaran seasta tähän hätään saattoi saada samalla kun louskuttava pieni peto syöksyi jälleen häntä kohti... ja sitten äkkiä huoneen poikki kajahti outo, luonnoton ja korvia repivä pamahdus. Äkkiä kohti viuhuva otus nytkähti kesken ilmalennon ja sinkosi sitten sivuun räjähtävän päänsä jäännöksiä ympärilleen roiskauttaen, ja moinen nappasi selvästikin täysin otukseen keskittyneen Cathryninkin yllätyksellä. Naisesta irtosi typertynyt älähdys ja tämä kavahti refleksinomaisesti taaksepäin ennen kuin ehti edes tajuta mitä tarkalleen tapahtui. Varomaton liike oli vähällä saada hänen jalkansa jälleen lipsahtamaan muutenkin epävarmalla alustalla ja pakotti katin tarraamaan nopeasti viereiseen hyllyyn vapaalla kädellään kiiluvat silmänsä ymmyrkäisinä. Ja sitten, ennen kuin hän oli ehtinyt edes setviä tätä käännettä, tulvahti huoneeseen sankka pilvi pistävää savua. Tämä ei sentään tainnut olla enää osa pienen velhohirviön juonia vaikka hetken verran Cathryn lähestulkoon ehti jo tätä hämmingissään uumoillakin. Nainen pärskähti ja kakoi kun savu tunkeutui hänen kurkkuunsa harpaten huojahtaen taaksepäin sapeli vieläkin koholla, kuitenkin joutuen nostamaan toisen käsivartensa parhaansa mukaan kuononsa ja hengityksensä suojaksi. Varsin pian häkeltynyt kissakin sai tajuta ettei savu tosiaan kummunnut ainakaan otuksesta, vaan oikeastaan aivan toisesta suunnasta...
Hän oli hetkeksi lähestulkoon jo unohtanut taustalle jääneen nuorukaisen, mutta nyt vihreä katse kääntyi lopulta pienellä viiveellä kohti Haeklia, hölmistyneenä ja epäuskoisena. Silmänräpäyksen jos toisenkin katti tuijotti räpytellen järkyttynyttä punatukkaista nuorukaista ja tämän kädessään puristamaa, paljonpuhuvasti savuttavaa kapistusta, ennen kuin olento tuntui alkavan päästä suunnilleen kärryille siitä mitä tapahtui. "Mitä sinä oikein teit? Minä... minä olisin kyllä tappanut sen itsekin aivan pian, yritin vain..." Cathryn töksäytti viimein, vetäen sitten sihahtaen henkeä. Tämä tosin kostautui pian saaden olennon köhimään lisää tomua ja savua keuhkoistaan, mutta ainakin moinen tuntui ravistelevan naista nopeasti takaisin nykyhetkeen. Kissaihminen suoristautui ja haki pian jalkojaan kunnolla alleen, päätyen lopulta potkaisemaan varsin kiusallisesti yhden tiellään pönöttävistä paperikasoista sivuun pitkin lattiaa. Epäluuloinen, pikainen katse niin ympärille kuin suuntaan jonne pieni hirviö oli singonnut taisi tosiaan kertoa omaa jokseenkin karua kieltään siitä mitä otukselle oli tapahtunut, ja repaleiset kissankorvat painuivat aavistuksen taaksepäin kun olento harppasi vastenmielisesti kauemmas lattialle ja hyllyille levinneistä jäänteistä. Äkkiä huoneeseen oli noussut melkoinen hiljaisuus, joka rehellisesti tuntui varsin oudolta äskeisen jäljiltä... "No. Se... se taisi ainakin... toimia. Sanoinhan että se olisi vain pitänyt tappaa samantien" nainen mutisi epämääräisesti, luoden sitten uuden, jo tarkemman katseen kohti tyrmistynyttä nuorukaista ja tämän puristamaa kapinetta. "Sinä... mistä sait jotakin tuollaista? Mikä se edes on?" Cathryn töksäytti viimein jokseenkin epäluuloisesti näkyä hieman kauempaa mittaillen, kuin uumoillen jonkin saattavan räjähtää uudestaan hetkellä millä hyvänsä heidän niskaansa... tai sitten tämä yritti vain pysytellä mahdollisimman kaukana pistävästä savusta joka oudosta esineestä kohosi. Tämä oli jälleen epätietoisuudestaan ja yllätyksestään huolimatta alkanut jälleen saada kiinni viileästä pinnastaan ja olemuksestaan moisen välikohtauksen jäljiltä... vaikka joutuikin kiskaisemaan vaivihkaa viittansa lievettä tällä hetkellä melkoisesti pölyhuiskaa muistuttavan, pörröttävän häntänsä peitoksi, kaiketi toivoen ettei kukaan ollut huomannut. Ehm. No, sentään he olivat selvinneet pienestä hirvityksestä... ainakin toistaiseksi...? Vaikka nyt se, mitä nuorukainen ikinä olikaan tehnyt, oli selvästikin onnistunut ymmärrettävästi nappaamaan kissaihmisenkin huomion. Kuten sekin, kuinka ilmeisen häkeltynyt Haekli itsekin tästä tuntui olevan.
|
|