Post by TheWaltsu on Apr 2, 2014 15:15:00 GMT 3
Waltsu jännitti jousensa ja käytti erikoisnuolia, jotka hän oli tehnyt tätä varten. Nuolet olivat tarkoitettu palaviksi, mutta niissä oli myös myrkyllinen kärki. Lisäksi tulen polttaessa varren sisälle piilotettua ruutia nuoli räjähtäisi. Näitä erikoisnuolia olisi vain kolme... Ensimmäinen erikoisnuoli lentää kaaressa vihollisryhmän yli ja saa tarpeeksi tulta vanhan miehen souhdusta räjähdykseen. Kuusi miestä kaatuu palavana maahan. Kuullessaan räjähdyksen käytävään juoksee 20-30 miestä lisää. Viisi heistä on johtajia. Johtajilla oli musta viitta ja kullalla koristellut veriset rautapanssarit. Kypäriä ei ollut. Jokaisella oli eri ase, kellään ei kilpiä. Sapeli, keihäs, sotakirves, varsijousi ja pitkäjousi. Waltsu ampuu toisen erikoisnuolensa ensimmäisen ryhmän keskelle. Ensimmäinen ryhmä oli tuhottu. Toinen alkoi lähestyä uhkaavasti. Ammuttuaan yhden tavallisen nuolen sotakirvestä kantavan johtajan otsaan, Waltsu pakeni portaiden yläpäähän. "Lähestyvät" Waltsu kuiskasi kissalle kyykistyessään ja jännittäessään joustaan portaiden päällä...
Miesryhmän äänet kuuluivat. Kaksi nuolta lensi siihen, missä Waltsu oli ollut vielä äsken. Toinen oli ammuttu varsijousella. Johtajat tiesivät Waltsun asuneen täällä. Hänen päästään saisi näköjään mukavasti rahaa. Waltsu ei tarvitse rahaa, vaan kostonsa. Johtajat olivat siirtyneet taemmaksi ryhmässä, sillä he eivät tulleet ensimmäisenä. Kolme miestä kaatuu Waltsun nuoliin. Kolmen nuolen ampuminen kerralla on vaikeaa, mutta tehoaa hyvin ryhmiin. Lisää miehiä saapuu käytävästä taisteluun. Kolme kaatuu jälleen nuoliin. Lopulta jatkettuaan tätä miehet loppuivat. Johtajat astuivat sisään huoneeseen. Keihäs- ja sapelimies huomaavat Cathrynin. Jousimiehet keskittyvät Waltsuun. Varsijousimies ampuu melkein hänen korvansa irti. Jousimies jännittää joustaan. Waltsu ampuu varsijousimiestä panssarissa olevasta reiästä miestä rintaan. Jousimies ampuu ja osuu Waltsua olkapäähän. Hän karjahtaa ja heittää jousensa maahan. Toinen käsi oli jo hänen saappaassaan. Waltsu otti puukon käteensä ja heittää jousimiestä käteen. Waltsu otti jousen käteensä ja ampui jousimiestä otsaan. Se sattui, mutta viha näitä miehiä kohtaan oli liian suuri. Kaikki olivat tarpeeksi vanhoja polttajiksi. He olivat Waltsun kylän polttajat. Kaikki kullan takia...