|
Post by spyrre on Jan 25, 2014 17:50:40 GMT 3
((Pahoittelut mahdollisesta sekavuudesta. ))
"Hmh. Taistelun keskelle jäävien kohtalo on harvoin kaunis, kaiketi niin sotilaan kuin miekasta elävän soturinkaan. Joskus ei ole vaihtoehtoja, mutta kaipa ero on siinä että toinen voi usein päättää itse missä ja minkä vuoksi on riskin arvoista vaarantaa henkensä ilman että joku muu arvottaa sen hänen puolestaan" Cathryn vastasi nuorukaisen ajatuksiin pohdiskellen, kuitenkin luoden jälleen pienen hieman mietteliään vilkaisun myöskin varsin vakavaksi vajonneen Galdin suuntaan. Kaiketi saattoi aavistella soturin puhuvan ainakin epäsuorasti kulkurin usein vaarallisesta elämästä kaiken myllerryksen keskellä, mutta jokin pieni sävähdys vihjasi että asiassa saattoi olla jotain muutakin. Tämä sai kieltämättä olennon mielenkiinnon heräämään, mutta kaiketi aivan kohteliaisuudestakin tämä osasi hillitä uteliaisuutensa, tyytyen lopulta vain nyökäyttämään päätään. Toisella oli omat yksityisasiansa kuten hänelläkin, eikä naisella ollut aikeita alkaa kuulustella niitä irti nyt selvästi varsin raskaita pohtivasta nuorukaisesta. Vaikkei se tietenkään estänyt häntä itseään pohtimasta asiaa.
Hetken mietteliään hiljaisuuden jälkeen tuntui sananvaihto alkavan kuitenkin käydä astetta kiihkeämmäksi. Gald ei selvästikään ollut hyvillään kissaihmisen huvittuneesta suhtautumisesta toiveikkaisiin, jokseenkin idealistisiin ajatuksiinsa ja tämän jämäkkä mielenosoitus saikin melkoisen kulmien kohotuksen olennon suunnalta. Tämän äkillinen kiihtymys, vaikkakin hillitty sellainen, taisi yllättää Cathrynin katin jäädessä kuuntelemaan päänsä hieman kallellaan, kunnes tämä lopulta myhähti hieman kuppinsa takaa. Vaikka olikin selvästi laittanut merkille toisen närkästyksen näytti kissa kuitenkin säilyttävän ehkä hieman turhauttavankin viilipyttymäisen asenteensa ainakaan päällisin puolin moisesta purkauksesta nokkiinsa ottamatta vaikka kritiikki olikin jokseenkin purevaa. "Hmmh? Pysyhän nahoissasi, enhän minä niin sanonut" olento huomautti vaihteeksi ilman virnettä, mutta kuin hieman yllättyneenä että mielipide oli moisen tuohtumuksen arvoinen. "Rosvojen pesä on hieman liioittelua, eikö sinustakin? Ja isäntämme ovat varmasti taholtaan hyviä ihmisiä, en epäile etteikö vastaan tulisi joskus jotakuta joka ei odota vain tilaisuutta iskeäkseen selkään. Mutta ikävä kyllä aina löytyy niitäkin jotka eivät moista pistäisi pahakseen. Varsinkin jos puhutaan sodasta, jossa on varsin isot panokset" tämä huomautti pyöritellen kuppiaan käsissään mietteliäästi ennen kuin nosti jälleen katseensa tuohtuneeseen nuorukaiseen. "Sekin on ikävä tosiseikka että valta ja rikkaus ovat varsin houkuttelevia. Ja petollisia, kun vain saa näitä tarpeeksi, alkavat tavallisten tallaajien ongelman pian tuntua varsin kaukaisilta liiankin helposti. Ei kannata jäädä odottamaan sankareita jotka eivät välttämättä koskaan saavu, vaan paras ottaa asiansa omiin käsiinsä." Mustaturkki vaikeni hetkeksi, ottaen kiireettömän siemauksen juomaansa ennen kuin hymähti uudestaan. "Vaatisi melkoista luottamusta uskoa että joku moisiin houkutuksiin käsiksi pääsevä olisi näiden yläpuolella, hmm? Varsinkin kiskottuaan nämä väkivalloin kilpailijoidensa hyppysistä. Kuten sanottu, kuolevaiset tekevät virheitä ja ovat alttiita kiusauksille." Pohdiskelu viimeisteltiin pienellä olkapäidenkohautuksella Cathrynin kohentaessa ohimennen asentoaan tuolissaan pitäen itsekin pienen tauon lähinnä mietteliäästi siemaisten viimeiset teensä kuppinsa pohjalta asettaen sitten tyhjän astian jälleen sivuun.
"Toki näkisin sinun olevan mielummin oikeassa tässä asiassa, varsinkin näinä aikoina olisi käyttöä sankarille tai muutamalle. Mutta sitä odotellessa paras vain pitää silmänsä auki omasta puolestaan." Lisättiin pian ja vaikka tokaisu kirvoittikin jälleen pienen hymähdyksen, oli tässä jo hieman hyvittelevä sävy naisen seuratessa kun tuohtunut nuorukainen kaappasi näreissään pullonsa. Vaikka jossain määrin hillitsikin pahimman suuttumuksensa, otti Gald selvästi asian varsin vakavasti, eikä varsinaisesti salaillut tätä. Kenties kissalla olisi saattanut olla vieläkin jotain sanottavaa asiaan, mutta ainakin vilä toistaiseksi tämä taisi katsoa parhaaksi pitää epäilynsä omana tietonaan, vaikka taisi olla melko selvää ettei olento varsinaisesti ollut muuttanut mielipidettään asian suhteen.
|
|
|
Post by submarine on Jan 25, 2014 20:09:50 GMT 3
Vasta äskettäin tavanneella kaksikolla taisi olla käsissään varsin selvä erimielisyys, vaikka se taisikin johtua enemmän Galdista, jolla oli selvästikin huomattavasti enemmän kiinnostusta moisen kärjistämiseen kuin viileähköllä Cathrynillä. Mitä ilmeisimminkin nuori soturi piti asiaa huomattavasti tärkeämpänä kuin toinen, siinä määrin että oli valmis hieman hermostumaankin. Hän kyllä kuunteli toisen vastaukset, mutta oli eittämättä hyvin helppo nähdä jo päällepäinkin, ettei niille varsinaisesti painoa annettu. Lintumaisen miehen kasvoilta saattoi havaita selvää terävyyttä ja happamuutta kun toinen esitti oman mielipiteensä - tai jos tarkkoja oltiin, toisti sen. "Feh. Kovin paljon sanoja vain jotta voisit antaa minulle kohteliaan nyökkäyksen ennen kuin toistat sen mitä jo sanot", Gald napautti varsin topakasti, piittaamatta selvästi juurikaan hienovaraisuudesta tässä kohtaa. "Mutta olen kuullut samat väitteet jo moneen kertaan monesta eri suusta, näkemättä niissä vieläkään sen suurempaa totuutta. Ja yleensä niiltä, jotka eivät varsinaisesti pyri asioita muuttamaan", hän lisäsi. Viimeinen taisi olla menossa jo varsin julkeaan suuntaan, mutta siitä ei nyt niin erityisesti piitattu. Tai ollenkaan. Terävät, läpitunkevat kotkansilmät kiinnittyivät toiseen varsin tiukasti, ja nyt niissä oli todellista, kiistämätöntä lujuutta ja voimaa. Nuoren soturin kädet puristuivat polville kuin hän olisi yrittänyt vielä lisätä katseensa vakautta ottamalla tukea. "Minä olen nähnyt kammottavia asioita näissä heikkojen, kykenemättömien kuolevaisten pienissä sodissa. Usko pois, sinun ei tarvitse kertoa minulle, että maailmassa on vääryyttä ja väärin tekeviä. Ja lyhytnäköisiä typeryksiä, jotka uhraavat kaiken hetken ilosta ja maallisesta mammonasta. Ja olen myös nähnyt kovin monta, jotka eivät tiedä tästä kaikesta mitään, mutta uskaltavat kirota maailmaa sitäkin kärkkäämmin. Olet oikeassa, ettei sankareita kannata odottaa. Se johtuu siitä, että jokainen pystyisi parantamaan maailmaa itsekin, jos vain haluaisi. Mutta jokainen, joka kiroaa sen olevan vaivan arvotonta tekee siitä vain vaikeampaa!"
Gald alkoi kiihtyä varsin hyvin, siinä määrin että oli tässä selvästi suuremmalla ja henkilökohtaisemmalla panoksella kuin vain puolikiinnostuneen filosofisesti mietiskelemässä maailmaa. Kukapa tiesi, mihin tämä kaikki olisi oikeastaan voinutkaan mennä, mutta kaikeksi onneksi sitä ei tarvinnut nähdä. Ei ainakaan vielä. Sillä varsin odottamatta tempaistiin tuvan ovi auki. Ja kun itse kukin sinnepäin kääntyi katsomaan, seisoivat ovella vihdoin ja viimein kauan odotetut Eidhart ja Darryll, sateesta märkinä ja nopeasti sisään pois sateesta tunkemassa. Kummallakin oli mukanaan kantamuksia, kaiketi Galdin ja Eidhartin omaisuus, eikä selvästikään halua jäädä ulos rajuilman piestäväksi. Silti, nuori ja kokematon Darrylkin, puhumattakaan Eidhartista joka selvästi oli piirun verran terävämpi, pystyi tajuamaan jo yhdellä vilkaisulla, että tuvassa oli meneillään jotakin. Se ei estänyt miehiä astumasta sisään, mutta se tehtiin selvästi hieman varuillaan. "Päivää taloon. Gald, hoidin hommat siellä", Eidhart hetken perästä kohotti ääntään, selvästi hieman kokeilevaan sävyyn. Se sai Galdin, joka oli melkeinpä jähmettynyt jäykkään, kaikin puolin kärkkääseen asentoonsa, säpsähtämään ja painumaan jossain määrin kasaan. Nuori soturi ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa paikoilleen, vaan kuin varsin ikävään ahdinkoon jäänyt saaliseläin, tai kuin pahanteosta yllätettynä, nousikin nopeasti jaloilleen. "Hyvä. Kiitos. Minä menen katsomaan", lintumainen mies tokaisi varsin topakasti, marssien jo kohti ovea. Eidhart jäi katsomaan varsin hämmentyneenä tämän mennessä ohitse. Niin Darryllkin, vaikka poika taisikin olla huomattavasti enemmän hämmentynyt vähän kaikesta tässä tilanteessa. "Nyt? Mutta... minä katsoin kaiken jo. Ihan hyvin siellä menee. Eihän tuonne sateeseen nyt-" Eidhart aloitti, mutta toinen keskeytti tämän varsin topakasti. "Käyn silti. Paras että käyn. Täällä on ahdasta", Gald töksäytti takaisin. Ovensuusta heitettiin nopea, varsin puolittainen vilkaisu tupaan, ja etenkin Cathrynille. Se ei ollut vihamielinen, muttei millään muotoa tasainenkaan. Kukaties pettynyt? Ja niine hyvineen mies katosikin sitten sateeseen, vailla edes viittaa suojakseen. "Hei, Gald..." Eidhart aloitti, mutta kukaan ei ollut enää kuuntelemassa.
Seurasi hetken verran varsin kiusaantunutta hiljaisuutta, ennen kuin Eidhart lopulta kiskaisi päästään viittansa hupun, pyyhkäisten kätensä pari kertaa hiusten läpi pahimman veden ravistelemiseksi, ja vetäisi sitten oven kiinni. Sitä seurasi nopea huokaisu, joka taisi kertoa ettei tässä oltu aivan ensimmäistä kertaa uppo-oudon tilanteen edessä. Melkein tuskautuneesti tämä vilkaisi taakseen, kohti yhä teensä kanssa paikoillaan istuvaa, kissamaista naista, ennen kuin käänsi katseensa Darryliin. "Kiitos, jätä ne vain johonkin. Selviän niiden kanssa tästä", Eidhart tokaisi, ja poika teki työtä käskettyä, laskien taakkansa seinän viereen ennen kuin kiiruhti nopeasti keittiön puolelle, kaiketi uunin ääreen. Mies itsekin jätti omat kantamuksensa siihen, ennen kuin astahti lähemmäs takkaa, ja kaiketi myös sen äärellä istuvaa, kuorien päältään myräkän kastelemaa, päälle tarrautuvaa viittaa. "Olen pahoillani herrani puolesta. Hän on... varsin kärkäs luonne, vaikka tarkoittaakin hyvää", Eidhart tokaisi lopulta varsin muodollisesti, luoden toisenkin silmäyksen Cathryniin hääriessään itsekin tulen ääressä nyt, riisuen päällivaatteitaan ja varusteitaan, vaivautumatta nähtävästi edes erikseen tiedustelemaan mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti ennakkokokemusta oli siinä määrin, että pelkkä nopea, mielenosoituksellinen häipyminen riitti kertomaan kaiken tarvittavan.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 25, 2014 22:23:56 GMT 3
Hyvin pian alkoi vaikuttaa uhkaavasti siltä, että erimielisyydestä oli takan edessä pian kehittymässä suorastaan kärkkäämpikin sananvaihto... tai ainakin nuoren lintumaisen soturin suunnalta. Itse syyllinen, jokseenkin vieläkin hillityn yllättyneeltä vaikuttava Cathryn, tuntui ottavan tilanteen vastaan viileästi kuin ei olisi vieläkään aivan varma mistä moinen meteli edes oli nousemassa... vaikka pinnan alla häivähti jo pieni aavistus tuskastuneisuutta. Kenties nuorukainen tulkitsi kissaihmisen sanat turhan kärkevästi tai katti ei antanut tarpeeksi painoa tämän näkemyksille taikka kenties hieman molempia, mutta rauhallisissa merkeissä alkanut tunnelma taisi olla jo varsin pilalla ja tämä tuskin jäi huomaamatta sivullisiltakaan. "Parantamaan maailmaa? Oletko vakavissasi?" Nainen tokaisi nyt jo lähes rehellisen kyseenalaisesti nuorukaisen kiihkeään vuodatukseen, hännän heilahtaessa muutaman kerran terävästi tämän jo suorille syytöksille. Kysymyksestään huolimatta taisi olla varsin helppo nähdä vastaus jo suoraan tuohtuneen, pistävästi tuijottavan Galdin kasvoilta, kun tämä tuntui jo nyt ottavan epäilykset suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena. Tämä ei kaiketi aikonut istua odottamaan sankareita, vaan.... kaavaili ilmeisesti etsivänsä nämä itse jos moisia ei muuten ollut ilmaantumassa? Siltä tämä ainakin vahvasti kuulosti. Moinen sai yllättyneen kissaihmisen jopa hieman hämilleen, mutta pian tämä puuskahti itsekseen korviaan luimistaen kuitenkaan lähtemättä mukaan kilpahuutoon, nuorukainen oli selvästikin jo päättänyt kiihdyksissään lakata kuuntelemasta. Mutta tuskin oli vaikea arvata ettei kattikaan ollut kovinkaan ihastuksissaan käänteestä. Vihreät silmät vastasivat pistävään tuijotukseen jo varsin vähä-eleisen tasaisesti pienen lähinnä tyytymättömyydestä vihjaavan kuononrypistyksen keralla, olennon kuitenkin kaiketi päättäneenä että keskustelu oli ohitse... ei siksi että olisi ollut väärässä, tietenkään, vaan koska suunvuoron saaminen olisi vaatinut ikävää äänenkorotusta.
Äkkiä ennen kuin tunteet ehtivät kuumenemaan enempää, kolahtikin ulko-ovi nuorukaisen toverin sekä Darrelin saapuessa vettävaluvina myrskyn seasta kantamuksineen. Kaksikon ilmaantuminen tuntui hätkähdyttävän ainakin Galdin pahimmasta näreydestään kissaihmisenkin kääntäessä katseensa oven suuntaan, kuitenkaan varsinaisesti liikkumatta paikaltaan tai tervehtimättä kuin nyökkäyksellä. Varsin pian saapujat vainusivatkin kyseenalaisen tunnelman varsinkin vanhemman miehen kaiketi arvatessa mitä oli tekeillä.... viimeistään Galdin vahvistaessa kaikki mahdolliset epäilyt ponkaisemalla kiivaasti jaloilleen ja ilmoittavansa töksähtäen menevänsä tarkistamaan askareiden laidan. Tämä taisi olla varsin läpinäkyvä syy vain poistua tilanteesta kenen hyvänsä silmään eikä asiaa varmasti auttanut yhtään se pistävä katse jonka nuorukainen loi kissaan mennessään, jättäen jälkeensä lähinnä hämmentyneen sekä aavistuksen kiusaantuneenkin tunnelman. Cathryn tuntui jokseenkin vetäytyneen tilanteesta seuraten lähinnä vaiteliaasti katseellaan sateeseen livahtavaa Galdia, päästäen kuitenkin pienen puuskahduksen nuorukaisen luomalle kaikkea muuta kuin hienovaraiselle vilkaisulle ja julistukselle ahtaudesta.
Tovin verran tuvassa vallitsikin painava hiljaisuus, jonka turvin Eidhart lopulta vetäisi oven kiinni tiehensä painelleen Galdin jäljessä ja kiusaantunut Darrelkin vetäytyi vähin äänin muualle, jättäen kaksi vierasta keskenään. Kissa oli jäänyt lähinnä seuraamaan tilannetta kuin hieman poissaolevasti tyhjää kuppiaan sormeillen mutta valpastui nostaen katseensa vilkaisemaan tulisijaa lähestyvään Eidhartiin tämän puhuessa. Katin kuonolle häivähti pieni hieman kuiva hymy ennen kuin olento myhähti vaikeaselkoisesti. "Hmmh. Ilmeisesti. Hän tuntuu ottavan asiansa varsin... vakavasti" Cathryn kuittasi viileähkösti, pyyhkäisten ohimennen ohimoaan sormillaan. Mies ei tuntunut olevan varsinaisesti yllättynyt saadessaan silmiinsä tällaisen äkillisen tunnemyrskyn eikä kissakaan ollut varsinaisesti halukas takertumaan välikohtaukseen tarkemmin. Kaipa tämä oli viileästä ulkokuoresta huolimatta onnistunut nyppimään olentoa jonkin verran. "No, luulen että hän osaa takaisin sisälle kyllästyttyään. Tulisijalla on kaiketi vielä teetä jos et pistä yrttejä pahaksesi. Minä luulen saaneeni jo tarpeekseni" tämä tokaisi lopuksi, tosin pieni häivähdys tuskastuneisuutta viimeisen lauseen kohdalla joka kieli että tämä saattoi viitata muuhunkin kuin kitkerän teen särpimiseen... varsinkin terästettynä. Vaikka ei tuupertumispisteessä ollutkaan, taisi kissakin tuntea olonsa hiljakseen sellaiseksi ettei laittaisi yöpuuta pahakseen.
|
|
|
Post by submarine on Jan 26, 2014 0:31:35 GMT 3
Vaikka olikin selvästi varsin tietoinen ja perillä siitä, mitä suunnilleen oli tapahtunut, vaikka sitten vain ennakkokokemusten perusteella, ei Eidhartilla näyttänyt olevan suoranaista kiirettä asioiden suhteen. Ohimennen tämä kyllä vilkaisi ympärilleen tuvassa kuin jotain etsien, katseen pysähtyessä lopulta Galdin komeaan, seinää vasten nojaavaan miekkaan. Tieto siitä missä ase oli ilmeisestikin riitti, niin kyseenalaista kuin tämä saattoikin kaikenlaisesta kertoa, ja mies keskittyi hetkiseksi vaiti, toisen viileänpuoleista vastausta kuunnellen, kuoriutumaan vain tulen ääressä päällimmäisestä vaatekerroksestaan ja muutenkin olemaan hieman vähemmän ikävästi ensimmäistä kertaa moneen päivään. "Niin, ikävä kyllä. Hän on kärkäs eikä aina ehdi pidättelemään itseään. Vakuutan ettei hän halua mitään pahaa. Todennäköisesti vain rauhoittuu aikansa. Hän... no, hän uskoo asioihin. Se on varsin harvinaista tänä päivänä. Eikä hän pidä siitä, miten työn ja tuskan takana se kaikki tuntuu olevan", Eidhart vastasi lopulta hetken perästä, vilkaisematta varsinaisesti kissamaiseen naiseen sen suuremmin. Tämä lämmitteli käsiään tulen edessä ripustettuaan viittansa suunnilleen niin että se saattaisi jopa kuivua, katsoen kaikessa rauhassa liekkeihin. Nyt kun viitta oli poissa päältä, paljastui alta varsin asianmukainen, joskin huomattavasti Galdia kevyempi varustus. Paksusta nahasta tehty nuttu ja muuta, joka varmasti kesti hyvin matkaamisen, ja muutenkin varsin hyvät matkamiehen varusteet. Kupeella roikkuva miekka nyt saattoi tosin kerätä katseen tai kaksi, vaikka olikin varsin arkista tekoa ja varsin koristelematon. Silti, Eidhart näytti kaiken kaikkiaan huomattavasti arkisemmalta kuin herransa.
Hetken lämmittely tulen edessä tuntui tekevän varsin hyvää, ja kieltämättä varsin kalpeanpuoleiset sormet, joita Eidhart parhaansa mukaan lämmitteli, alkoivat piakkoin saada väriä. Se tuntui alkuun olevan aivan tarpeeksi, ja tämä päästi tyytyväisen hymähdyksen, kaiketi puoliksi lämmölle joka vetreytti niveliä ja puoliksi Cathrynin kehotukselle teestä ja muusta sellaisesta. "Niin, todennäköisesti. Ellei sitten päädy uskomaan ettei kehtaa enää. Hän tekee joskus niin. Ottaa itseensä helpolla. Mutta kiitos, uskonpa että lämmin juotava tekee hyvää tämän kaiken jälkeen", mies tokaisi, kun lopulta hetken perästä sai itsensä irti takan luota. Tämän elkeet ja äänenpainot olivat varsin hillittyjä ja rauhallisen neutraaleja. Rennon leppoisaa tästä ei tosin olisi saanut tekemälläkään, enemmänkin varsin tasaisen, ja asioista tietävä olisi kyllä eittämättä huomannut nopeasti, että tämän katse ja olemus olivat kyllä valppaita ja teräviä. Terävältä mies vaikutti muutenkin, sellaiselta joka otti paljon huomioon, sanoi vähän ja toimi kun se oli tarpeen. Tai sitten tämä vain oli hyvin tasainen, mistäpä sitä tiesi. Olipa miten oli, asteli tämä kaikessa rauhassa jakkaralle, jota Galdkin oli käyttänyt. Ja kun se nyt ei näyttänyt ratkaisevan kiikkerältä ja murhaavalta, istahdettiin sille ilman suurempia epäilyksiä. Siinä samalla mies pisti merkille myös pöydällä yhä Galdin jäljiltä lojuvan teekupin, joka käytännössä oli vielä täynnä, ja härkinnän puutteesta vielä kuumakin. Pientä pulloa ei tosin tainnut näkyä enää missään... "Kiitoksia, tämähän on tässä jo valmiina", tuli Eidhart tokaisseeksi, luoden tietämättään hieman tilannekomiikkaa kaikesta mahdollisesta terävyydestään huolimatta, kun muina miehinä tuli sitten hörpänneeksi muiden kupeista. Eipä tosin niin että Gald todennäköisesti pistäisi pahakseen, edes sitten kun palaisi ilmeisen mielenosoitukselliselta pakomatkaltaan.
Hetken verran Eidhart maisteli teetään kaikessa rauhassa, pyyhkäisten siinä ohimennen viiksistään sinne karanneen pisaran tai kaksi, näyttäen puoliksi mietiskelevältä. Katse käväisi välillä Cathrynissäkin, kuin tämä olisi pohdiskellut jotain toiseen liittyvää. Oli kuitenkin varsin hiljaista, mikä taisi olla tervetullut muutos aikaisempaan, ainakin siis niille jotka siitä olivat tietoisia. Sitten tämä kuitenkin rikkoi hiljaisuuden, ensin kilahduksella kun asetti teekuppinsa pois, ja sitten puhumalla. Teetä tai sen laatua tosin ei kommentoitu, mikä saattoi olla positiivinen merkki. Tai sitten ei. "Mmh. Blackedgejen sukua ilmeisesti? Taidat olla tärkeillä asioilla näin kaukana kotoa?" Eidhart lopulta heitti varsin viattomasti kuin olisi kysellyt kovinkin tavanomaista tietoa, eikä suinkaan juuri ilmaissut tietävänsä kertomatta tai edes kysymättä, mistä ja kuka toinen olikaan...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 26, 2014 18:53:50 GMT 3
((Pahoittelut epämääräisyydestä taas. <_< ))
Kaikeksi onneksi nopeasti puhjennut tunnemyrsky myös laantui nopeasti Galdin paineltua synkeänä ovesta jonnekin pihamaalle, mutta jälkeen jäänyt tunnelma oli silti kaukana leppoisasta. Kaiketi hetkeksi suurimman sosiaalisuutensa kuluttaneena Cathryn vastasi jokseenkin lyhyesti Eidhartin tokaisuun lähinnä muodon vuoksi, pitäen kuitenkin vähäeleisesti silmällä takan eteen viittaansa asettelevaa miekkosta. Tämä tuntui rauhalliselta ja tasaiselta, mutta myös varsin terävältä ja nainen aavisti miehenkin tarkkailevan häntä, mikä oli omiaan saamaan kissan hieman varautuneeksi. Galdin kaltaisissa kiihkeissä yksilöissä oli äskeisen kaltaisista välikohtauksista huolimatta se hyvä puolensa että harvoin joutui lopulta arvuuttelemaan mitä nämä tarkalleen aikoivat, toisin olivat asiat kuitenkin pidättäytyvien tapausten laita, jotka selvästi näkivät enemmän kuin antoivat ymmärtää. Vaikkei yhtä koreaa varustusta omannutkaan kuin Gald, antoi vanhempi mies kuitenkin elkeillään mielikuvan kokemuksesta kuin olisi nähnyt ja punninnut kaiken ympärillään jo muutamalla vilkaisulla. Kun tämä viimein puhui vilkaisivat vihreät kissansilmät tähän aavistuksen avoimemmin, olennon kohauttaessa hieman olkapäitään kuin välinpitämättömyyttä tavoitellen. "Hmmh. Kenties aavistuksen liiankin kärkäs, uskoi asioihinsa tai ei. Tuollainen äkkipikaisuus saattaa johtaa vielä joku kerta ikävyyksiin" olento tokaisi vastaukseksi, sanavalinnastaan huolimatta tarkoituksellisenkin viileään sävyyn, ennen kuin kuitenkin venytteli nojautuen laiskahkosti kättään vasten kuin ei olisi lopulta uhrannut moiselle kiukuttelulle suurempaa ajatusta nyt kun nuorukainen oli painellut tiehensä. Tuolin takaa pilkistävä pitkä häntä ei kuitenkaan ollut vieläkään lakannut terävää puolelta toiselle heilahteluaan vaikka ei suorastaan ilmaa piiskannutkaan. Kaiketi tämä vihjasi kuitenkin ettei katti kenties kuitenkaan ollut aivan yhtä levollisin mielin kuin antoi ymmärtää.
Eipä aikaakaan kun myös Eidhart löysi paikkansa tulisijan äärestä, todettuaan arvelevansa äkkipikaisen nuorukaisen vain kokoilevan itseään jossain. "No, se on hänen asiansa. Jos hän viihtyy mielummin sateessa, tehköön mitä tahtoo" kissaihminen kuittasi pienen myhähdyksen keralla kuin viitaten kintaalla koko asialle siitä huolimatta että taisi lopulta olla vähintään osasyyllinen äkilliseen tuohtumiseen. Nainen kohotti kuppinsa vielä kerran huulilleen kumotakseen kurkkuunsa pohjalle jääneet viimeisetkin pisarat ennen kuin kumartui nykäisemään laukkunsa lähemmäs sujauttaakseen puisen kupin takaisin tavaroidensa joukkoon. Saattoi olla ettei Cathryn ollut yhtä varma nuorukaisen vaikuttimista kuin Eidhart miehen vakuutellessa ettei Gald lopulta tarkoittanut pahaa, lintumaisen soturin heittämästä katseesta päätellen nainen ei lopulta olisi yllättynyt vaikka olisi jo joutunut tämän jonkinlaiselle mustalle listalle, tämän kuitenkin nyökätessä hieman kyseenalaisesti päätään lähinnä muodollisena tiedostamisena että jotain oli sanottu kuin erityisen myötäävästi. Moinen julkinen tunteenpurkaus ei ollut selvästikään ollut olennon mieleen vaikkei tämä sitä suoraan antanutkaan ymmärtää... eikä kaiketi ollut yllätys ettei Eidhartin pidättyvä, muodollinen olemus varsinaisesti kutsunut leppoisaan keskusteluun kuten Galdin aiempi hieman hapuileva, mutta hyväntuulinen suorasukaisuus.
Ei sillä, että Eidhartkaan olisi antanut itsestään yltiösosiaalista mielikuvaa, tämän käytöksen ollessa lopulta lähinnä vähäeleisen kohteliasta. Kuitenkin tämän pian omaksuessa niin Galdin jakkaran kuin lähes koskemattoman teekupinkin Cathryn vilkaisi tätä ohimennen aavistuksen huvittuneena mutta kuitenkaan asiasta huomauttamatta, vaikka laittoikin merkille miehen hieman kyseenalaisen ilmeettömyyden teen siemauksen yhteydessä. Saattoi olla ettei tämäkään ollut erityisen ihastuksissaan hänen teesekoituksestaan, vaikka toisin kuin Gald taisi olla liian kohtelias sanoakseen tätä. "Hmh. Ei kenties erityisen hienoa, mutta lämmintä. Ja tekee hyvää turkille" olento tokaisi jo aiempaa kepeyttään löytäneenä kuin suurempanakin puolustuksena kitkerihköille yrteille ja autuaan tietämättömänä muiden kärvistelyistä, jatkaen sitten muina katteina kuivumaan asetellun viittansa nykimistä parempaan asentoon tuolinsa selkänojalle. Katti oli jo tainnut tottua juoman aiheuttamaan reaktioon eikä ollut huomaavinaan kun Eidhart pian lykkäsikin vähin äänin juoman sivummalle. Varsin pian takan ääressä vallitseva lähes harkitseva hiljaisuus kuitenkin rikkoutui. Cathryn laittoi merkille Eidhartin miettivät vilkaisut suuntaansa mutta kun tämä viimein avasi suunsa, oli katti vähällä säpsähtää yllätyksestä. Miehen tiedustellessa äkkiä varsin suoraan aivan nimeltä hänen suvustaan ja asioistaan näin kaukana rajoilla jännittyi kissan olemus kesken liikkeen kunnes tämä pyrki ensimmäisestä yllätyksestään selvittyään piilottaa reaktion kiireesti pokerinaamansa taakse. Ikävä kyllä nykivä häntä ei ollutkaan aivan niin helppo hillitä. Mies ilmeisesti tiesi kuka hän oli, eikä ajatus ollut varsinaisesti miellyttävä, vaan sai olennon oikeastaan varsin kireäksi pinnan alla.
Noin silmänräpäyksen verran olento empi kuin punniten tilannetta kunnes silmäsi hieman kulmaansa kohottaen Eidhartiin. "Hmh? Maine kiirii edelle, ilmeisesti. En olisi odottanut että joku tuntee tuon nimen näinkin kaukana" tämä tokaisi viimein kurottaen samalla hunajapurkkinsa muina katteina käteensä jatkaen tavaroidensa järjestelyä kuin koko asiassa ei olisi mitään ihmeellistä. Tosin häntä katin takana nykäisi jälleen kerran kyseenalaisesti ennen kuin asettui uudestaan. Näkymättömissä ajatukset kiisivät nopeasti olennon mielessä, pyöritellen mahdollisuuksia ja kerraten kiireesti varomattomuuttaan manaten mitä oli aiemmin tullut jutelleeksi lintumaisen soturin kanssa ennen kuin puhui jälleen. Tämä ei ollut osannut odottaa että kukaan tietäisi hänestä mitään varsinkaan täällä saakka, ja nyt muutama ohimennen lipsautettu nimikin saattoi äkkiä osoittautua raskauttavaksi. Tosin nämä eivät olleet näyttäneet sanovan Galdille paljoakaan, mutta asianlaita taitaisi olla eri jos nämä kantautuisivat vanhemman, teräväpiirteisen miehen korviin.... "Noh, kyllä ja ei. Oikeastaan, etsin veljeäni. Ajat ovat epävarmat, eikä hänestä ole kuulunut mitään pitkään toviin. Parasta tarkistaa että asiat ovat kunnossa" kysymykseen vastattiin tasaiseen sävyyn, kissan pyöräyttäessä purnukkaa sormissaan ennen kuin lykkäsi tämän viattomasti takaisin laukkuunsa. Vastauksessa oli kenties pientä ympäripyöreyden makua katin kuitenkin tavoitettua jo tyyneytensä aiemman tuohtumuksensa jälkeen asioiden äkkiä käytyä huomattavasti vakavammiksi kuin sanasodaksi äkkipikaisen nuorukaisen kanssa... tai ainakin olento oli vähäeleisesti äkkiä valpastunut melkoisesti vaikkei keskeyttänytkään puuhiaan. "Tekin olette kaiketi käyneet siellä main, elleivät Beauclairen asiat ole jotenkin levinneet näin laajalle? Sääli että toverisi jo kertoi ettette ole nähneet ketään hänen kaltaistaan matkalla" puolihuolimattomasta äänensävystä huolimatta vihreät silmät kääntyivät vilkaisemaan miestä aavistuksen tutkivasti repaleisten korvalehtien höristyessä hieman eteenpäin. Vaikka ei asiasta pitänytkään että joutui myöntämään mitään, kissa aavisteli että tämän arvauksen kieltäminen ei välttämättä olisi ollut hyvä siirto, jos tämä jo tiesi aiheesta tarpeeksi osatakseen vetää itse moisen johtopäätöksen. Se joka tässä lopulta kiinnosti vielä enemmän oli ensimmäinen kysymys ja se, kuinka paljon Eidhart oikeastaan tiesi koko asiasta...
|
|
|
Post by submarine on Jan 27, 2014 8:51:46 GMT 3
((Vähän saatan psyykata Cathia tässä. Ehkä se on jo jäänyt kiinni! Tai sitten ei!? >=o))
Taisi olla varsin ilmeistä, ettei Eidhartin viattoman oloisesti heitetty kysymys ollut läheskään niin haluttu tai toivottu kuin olisi voinut olettaa. Cathryn kyllä peitti hyvin kaiken yllätyksensä, mutta Eidhart oli eittämättä varsin terävää sorttia. Aivan yhtä vaivihkainen kulmienkohotus ja päänkallistus, tuskin silmin havaittava, riittivät kyllä kertomaan tämän pistäneet empimisen merkille. Vaikka toinen nopeasti tilanteensa pelastikin. Nainenkin oli eittämättä varsin terävä ja kokenut, siitä ei epäilystäkään. Silti, tämän reaktio taisi olla jokseenkin odottamaton Eidhartin omasta kasvaneesta kiinnostuksesta päätellen, mikä puolestaan kertoi kaiketi, ettei kissamaisesta kulkijasta oltu ainakaan kokonaan selvillä. Vain enemmän kuin saattoi olettaa. "Sanottakoon, että minun tulee tietää näistä asioista. Eivätkä herrat, joita palvelette, pyri varsinaisesti olemaan niistä hiljaakaan. Täällä ei kuitenkaan kulje juuri muitakaan kissoja", Eidhart vastasi toisen viileähköön toteamukseen, elehtimättä sen suuremmin. Mies pysyi oikeastaan varsin kiinteän rauhallisena, ei niinkään tuijottanut kuin vian katsoi kohti järkkymättömästi. Oli eittämättä vaikea sanoa, oliko tällä aiheeseen todellista kiinnostusta vai ei, tai mitä tämä oikeastaan nyt muutenkaan ajatteli. Kukaties koko tilanteessa oli pientä jännitystä kun asiat eivät olleetkaan niin selkeitä, mutta sen ei kaiketi annettu tulla liiaksi tielle - kummankaan puolesta. "Myönnettäköön, en ole hetkiseen kuullut Beauclairen tapahtumista, mutta te ette kaikeksi onneksi ole aivan viimeaikaista muutenkaan", Eidhart lisäsi, kohottaen teemukia uudemman kerran suulleen. Se peitti hetkeksi miehen kasvot tämän kuunnellessa toista kaikessa rauhassa.
"Ah. Eittämättä, eittämättä. Ymmärrettävää", Eidhart kommentoi aivan yhtä ympäripyöreästi, kun Cathryn lopulta soi pienen selityksentapaisen siihen, miksi oikeastaan oli varsin kaukana kotoa. Miehen olemus ei antanut oikein mitään vihjeitä siitä, ostettiinko toisen vastaus noin vain vai oliko myötäily vain pelkkää tasaista sanahelinää, mutta ainakaan tämä ei suuremmin kysellyt tai muutenkaan kiirehtinyt asian suhteen. Kunhan antoi toisen kertoa mitä halusi... olipa siinä seassa sitten jotakin raskauttavaa tai ei. Kissamainen nainen pyöritteli käsissään purnukkaa kuin kovinkin huolettomasti, mutta Eidhart sen sijaan ei tehnyt oikeastaan mitään. Oli kaiketi jonkinlainen taitolaji olla kuin ei olisikaan, samalla kun selvästikin silti kiinnitti asioihin huomiota. "Pahoin pelkään, että ei. En ikävä kyllä ole asioinut siellä päin pohjoisessa, ja Gald tulee idästä ja keskisiltä mailta. Kuten sanottua, minun toimenkuvaani kuuluu tietää näistä asioista. Eittämättä moinen tieto on hyödyksikin, ellei halua olla aivan ulalla... eksoottisemmista vastaantulijoista. Pakko tosin myöntää, etten tiennyt Beauclairen päästävän arvostettuja vartijoitaan, etenkin uutta sukupolveaan, aivan helpolla kiertelemään epävarmoina aikoina", Eidhart pohdiskeli toisen sanoja, vastaten nopeaan, tutkivaan vilkaisuun yhä vain aivan yhtä tasaisella katseella. Kukaties kohteliaan rauhanomainen sävy oli hieman liiankin alleviivaavan pohdiskeleva... tai sitten ei. "Mutta pahoin pelkään, että herrani on oikeassa. Ensimmäinen kissa tähän asti. Tämä tapaaminen lienee niin harvinainen, että väittäisin sitä jo suorastaan merkittäväksi", Eidhart lisäsi, korjaten samalla varsin selkein äänenpainoin toisen oletuksen tämän ja Galdin välisestä suhteesta. Ilmeisesti mies aivan itse, vaikka olikin vanhempi ja varsin varmasti myös monin tavoin kokeneempi, piti alentuvaisuuttaan tärkeänä.
Tupaan laskeutui hetkeksi hiljaisuus, kun Eidhart kohotti jälleen teemukiaan, joka oli tyhjentymässä huomattavasti nopeammin kuin Galdin käsissä. Keittiön suunnalta ei voinut kaiketi enää havaita varsinaisia tarkkailijoita edes epäsuorasti. Ilmeisestikin äskeisen, kiihtyneen sananvaihdon jäljiltä talonväki oli tyytyväinen ja helpottunut aivan vain jo siihen, ettei luvassa ollut enempää kiistaa ja porua. Eikä päällepäin ja kauempaa eittämättä varsin tylsänomaisessa jutustelussa muutenkaan tainnut olla juuri seurattavaa - joskin kumpikin terävästä kaksikosta lieni eri mieltä. Eidhart tosin antoi hiljaisuuden viipyillä nyt varsin pitkään, ennen kuin lopulta laski teemukinsa takaisin pöydälle, nyt tyhjänä. Ei vieläkään kommenttia laadusta, mihinkään suuntaan. "Mutta, niin. Palatakseni, toivon ettet kanna Galdille kaunaa. Voin vakuuttaa, että hän on nähnyt ja kokenut paljon kaikenlaista vähemmän mukavaa. Viime päivät eivät ole olleet erityisen levollisia muutenkaan. Kärkäs tai ei, ja ikävyyksiä tai ei, hänellä on halua ja rahkeita sanojensa tueksi. Enemmän kuin monilla", mies lopulta totesi, yhä varsin tasaisesti, mutta kuulostaen tämän aiheen paikkeilta kuitenkin aavistuksen vähemmän muodolliselta ja hieman mietteliäämmältä. Vilpittömyyttä selvästikin, jos ei muuta.
****
Varsin lähellä, tuskin kivenheiton päässäkään, joskin silti hyvin kaukana tuvan lämmöstä ja matkalaista helpottavista tulisijan liekeistä, kiskaistiin lopulta karkeasti pönkätty ovi auki. Pienessä pihassa oikean rakennuksen löytyminen ei ollut vaikeaa, mutta se oli silti vaatinut koko ladon kiertämisen. Tai kukaties se ei ollut lato, mutta juuri nyt Gald ei ollut erityisen kiinnostunut maalaistalojen tarkemmista termeistä. Mieli synkkänä ja maassa tai ei, oli pienikin matka rajumyrskyssä jo melkoinen ryöpytys, ja lupaavasti kuivumaan päin olleet vaatteet olivat taas läpimärät. Eittämättä, nyt hänellä ei ollut edes viittaa turvanaan. Ja niin mielenosoituksellisen sopivaa kuin se olisikin ollut, ei hänellä silti ollut aivan tarpeeksi itsepäisyyttä jäädä tapattamaan itseään myräkkään ja keuhkokuumeeseen. Jäämättä liiaksi ihmettelemään astui nuori soturi sisälle eittämättä hyvin hoidettuun, kuivaan ja jopa ulvovalta tuulelta suojaavaan rakennukseen. Rajumyrsky yritti kiskoea oven hänen otteestaan ja paiskata sen selälleen, mutta melkeinpä uhmakkain liikkein hän ärähti jotakin sanatonta, turhautunutta ja riuhtaisi sen kiinni perässään. Kaikki mitätön, vähäkin valo jota ulkoa oli tullut katosi, jättäen miehen nyt pimeään. Mutta hänen silmänsä olivat terävät ja tarkat, eikä hän edes tarvinnut niitä. Hän kyllä tiesi aivan tarpeeksi hyvin kaiken tärkeän paikasta. Eläinten hermostuneet äänet niiden havahtuessa äkilliseen tunkeilijaan. Heinän kuivahkon hajun. Karkean pystyhirren jota vasten laski kätensä. Ja jotakin paljon tärkeämpääkin.
Hetken verran Gald vain seisoi pimeydessä, vetäisten muutaman kerran syvään henkeä. Ulvova tuuli peitti sen alleen, mutta siitä huolimatta hän yritti hetkisen verran pidätellä sitä, kuin olisi pelännyt jonkun näkevän tai kuulevan. Mutta kiihtymys ja nopea poispyrähdys vaativat lopulta omansa, ja nuorukainen päästi syvän huokaisun, ennen kuin kiskaisi uudemman kerran happea. Mikään ei mennyt nyt kuten piti, ei etenkään äskeinen. Mutta täällä oli jotakin tuttua. Jotakin jonka hän olisi erottanut mistä tahansa. Eläimet, niin talon omat kuin myös Eidhartin ratsu, päästivät pieniä, paheksuvia tai hämmentyneitä ääniään vieraan tullessa. Osa niistä heräsi, osa työntyi aitauksissaan lähemmäksi katsomaan. Mutta suurin osa pysyi varsin kaukana ja vaiti, suorastaan peloissaan, eittämättä samasta syystä kuin Gald oli tänne edes livahtanut. Pimeässä oli jotakin muutakin. Jotakin, joka oli aivan yhtä tietoinen Galdista, kuin hän siitä. Se oli yhteys, jota moni tuskin olisi pystynyt käsittämään. Mutta siitä huolimatta nuorukaisen ei tarvinnut sanoa sanaakaan siinä seisoessaan, että kumpikin oli täysin selvillä kaikesta tarpeellisesta. Ainoa syy, että suuri, mahtava olento edes liikahti pimeydessä hänen saapuessaan, oli Galdin läheisyys. Valtava, lihaksikas ruumis jännittyi vaivattoman vähän kun hirmuiset kynnet kaapaisivat maalattiaa vasten. Aarnikotka nousi jaloilleen pimeydessä. Ja vaikka Gald pystyi hädin tuskin erottamaan edes sen himmeimpiä ääriviivoja, osasi hän silti sielunsa silmin eritellä sen jokaisen sulan ja karvan. Se puolestaan ei ollut edes hämmentynyt, ei pyöriskellyt tai etsinyt pimeässä pilttuussa, joka oli sille totta puhuen aivan liian pieni. Ei, se oli aina elänyt ilman valoa ja ilman pimeyttä, eikä se piitannut sellaisista asioista. Jos tarpeen, olisi se eittämättä pystynyt olemaan sulava ja äänetön kuin mikä tahansa peto, mutta tarvetta ei ollut. Gald oli saapunut, ja se kiinnosti sitä juuri nyt enemmän kuin mikään muu.
Ääneti, pitämättä kiirettä, hartiat varsin lysyssä ja viitsimättä edes esittää erityisen reipasta tai rivakkaa, luovi Gald ladon tukiparrujen ohitse ja satunnaisten työkalujen ja rojun halki. Nyt pimeässä ja hiljaisuudessa (niin hiljaista kuin rajumyrskyssä nyt saattoi olla) ei ollut enää mitään tarvetta ryntäillä mihinkään, ja hänen elkeensä olivat suorastaan väsyneitä. Hän olisi voinut eittämättä loikata vaivattomasti pilttuun reunan yli (ja niin olisi aarnikotkakin, jos sillä olisi ollut mitään halua paeta), mutta siitä huolimattakin soturi taiteili oven vaivalloisesti auki, vaivautuen hädin tuskin vetämään sen kiinni perässään. Eipä niin että sille olisi ollut edes oikeaa tarvetta. Hyvin harva olisi uskaltanut edes kivenheiton päähän valtavasta, ehdottoman kuolettavasta pedosta (hirviöstä, kukaties) ilman minkäänlaista asetta tai suojaa. Mutta Gald hädin tuskin edes tiedosti valtavaa päätä joka hänen suuntaansa kääntyi tai nokkaa, joka olisi voinut repiä hänet päästä varpaisiin tai raastaa hänen raajansa irti vaivatta. Tai kynsiä, jotka olisivat suolistaneet miehen kuin miehen, eläimen kuin eläimen, ilman pienintäkään vaikeutta. Hän oli nähnyt kaiken sen tapahtuvan useaan kertaan, mutta silti hän seisoi täysin rauhallisena niin lähellä aarnikotkaa, että saattoi tuntea sen hengityksen kasvoillaan. Hengityksen, joka totta puhuen tuli yläviistosta. Eikä valtavalla pedolla selvästi ollut mitään sitä vastaan. Hidas ja vaivalloinen, joskin täysin peloton, käsi laskeutui kevyesti särmäiselle nokalle, melkein kuin tukea hakien, ennen kuin mies pääsi tuskastuneen huokaisun. Sitä ei oltu tarkoitettu kertomaan yhtikäs mitään. Aarnikotka tiesi kaiken tarpeellisen, ja ilman pienintäkään vaatimusta tai ilmaisua tarpeesta se laskeutui takaisin makuulle valtavien nivelten naksahdellessa ja lihasten rentoutuessa hirmuisesta taakasta jota ne kantoivat.
Yhä aivan yhtä vaiti Gald huokaisi uudelleen, ennen kuin sitten istui maahan. Jos hän koskaan oli puhunut aarnikotkalle, siitä oli hyvin kauan. Tai sitten se oli ollut jokin muodollisuus, yleensä näön vuoksi. Hänen ei tarvinnut. Hän pystyi tuntemaan ja ymmärtämään petoa kuin itseään. Ei, paremminkin. Ja aivan samalla tavalla sekin aisti hänet. Ja nojautuessaan vasten sen valtavaa kylkeä, kukaties kuin lapsi turvaa hakien, hirmuisten keuhkojen saadessan sen kohoilemaan hitaasti ja rauhallisesti, asiat eivät kukaties näyttäneet aivan niin pahoilta. "Kaikesta on tullut niin... sotkuista", Gald totesi, tietämättä mille varsinaisesti edes puhui. Aarnikotka ei ainakaan osoittanut minkäänlaista tarvetta vastata. Se oli peto, sen päässä ei ollut sanoja. Niitä ei tarvittu. Silti, hänestä tuntui että se oli sanottava. Kukaties vain sitten yleisesti. Äänessä oli ahdistusta ja turhautuneisuuttakin. "Eikä se ole muuttumassa yhtään helpommaksi. Kunhan vain huudan tyhjästä niille, joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa", soturi puuskahti. Sanat eivät kukaties merkinneet mitään, mutta turhat äänet ja kiihtynyt sävy saivat aarnikotkan kirahtamaan ja tönäisemään hänen jalkaansa jollakin. Gald käänsi hetkeksi katseensa pimeässä, vaikkei nyt varsinaisesti mitään edes nähnyt, ennen kuin kurotti kokeilevasti. Hänen sormensa puristuivat verisen, varsin pitkälti siistityn kauriin sääriluun ympärille. Puoli ruhoa oli nähtävästi kadonnut varsin nopeasti nälkäisen aarnikotkan suihin. Se taisi olla kaikki mitä siitä ateriasta oli enää edes jäljellä, luut kun eivät suuremmin valtavaa petoa pidätelleet. Tämä vain oli siistitty, melkeinpä kuin tarkoituksella. "Niinpä kai. Ei sen tarvitse olla vaikeaa, eh?" Gald hymähti lyhyesti, ennen kuin huokaisi uudemman kerran, jääden sormeilemaan luuta pimeään, mietteliäänä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 27, 2014 19:13:14 GMT 3
Useimmiten Cathrynilla oli osoittautunut olevan suorastaan ihailtava pokerinaama jonka takaa harva sai selville mitä tämän päässä oikeastaan liikkui, mutta oli ollut mitä mieltä hyvänsä sulavapuheisesta Eidhartista, mies osoittautuikin pian terävämmäksi kuin katti kenties oli odottanut. Oli varsin selvää että tämä tiesi jotain.... mutta kuinka paljon ja mitä? Selvästikin tarpeeksi että hänen läsnäolonsa onnistui herättämään tämän kiinnostuksen ottaa koko asia puheeksi.... Saattoi olla että tämä oli myös ehtinyt huomata hänen äkillisen yllättyneisyytensä. Kissaihminen kirosi mielessään keskittyen päällisin puolin nykimään suoraksi kuivumaan aseteltua viittaansa, vilkaisten samalla kuin puolihuolimattomasti miehen suuntaan tämän puhuessa. Pienen kiihtymisensä jälkimainingeissa nainen tunsi joutuneensa äkkiä suorastaan heikoille jäille, jolla askelensa piti punnita tarkkaan ellei haluaisi räsähtää tämän lävitse hyiseen veteen... tai tässä yhteydessä kuka ties vielä johonkin ikävämpään. Äsken varomattomasti nautittu tilkka terästystä teensä joukossa alkoi varsin pian kaduttamaan raskaasti, vaikka onnekseen petomainen nainen ei ollutkaan nauttinut ainetta yhtä roimalla kädellä kuin nuorempi soturi, joka kaiketi oli kaikonnutkin taskumattinsa keralla. "Noh, tietoa voi harvoin olla liikaa, kaiketi. Taidat olla oikeassa.... pienemmäksi syrjäiseksi paikaksi Beauclaire ei taida olla koskaan ollut varsinaisesti... vaatimatonta sorttia" olento totesi, pitäen tarkasti äänensä tasaisena, liikahtaen istuimessaan kuin parempaa asentoa hakien. Eidhartin mainitessa ettei kuitenkaan ollut varsinaisesti kuullut kovin tuoreita uutisia Beauclairen suunnalta, kissaihminen vastasi lähinnä myhähtämällä ja nyökäten hieman päätään, kuitenkin pitäen tarkasti omana tietonaan pienen helpottuneemman häivähdyksen sisällään. Taipuvaisia retostelemaan tai ei, Beauclairen hallitsijat saattoivat olla kuitenkaan haluttomia levittelemään yleiseen tietoon kiusalliseksi tulkitsemiaan asioita... mutta silti taisi olla parasta pitää varansa. Eidhart vaikutti tarpeeksi terävältä vetääkseen mahdollisia johtopäätöksiä vaikka omin päinkin, jos tälle vain antaisi aihetta.
Yleensä vaikeaselkoinen ja valpas puheidensa suhteen tai ei, taisi Cathryn kerrankin tulla törmänneeksi veroiseensa. Miehen mitäänsanomaton myötäily teekupin takaa ei varsinaisesti kertonut mitään vaikka mustaturkki yrittikin vaivihkaa tulkita tämän reaktiota antaessaan selityksen läsnäololleen, mikä sai jälleen pitkän hännän heilahtamaan kyseenalaisesti jokseenkin omin lupineen. Kissan hieman kalastelevampi, viaton tokaisu tosin sai miehestä ilmoille hieman enemmän asioita... ja vaikka eivät suoraan syyttäviä olleetkaan olivat nämä silti jokseenkin epämieluisaa laatua. "Hmh. Niin toki" oli Cathrynin vuoro myötäillä kohteliaasti, tämän kuitenkin terävöityessä hieman toisen, jokseenkin kiusallisen osuvan lauseen lopulla. "Noh, sen vuoksi olenkin täällä. Enhän toki voi jättää veljeäni oman onnensa nojaan" vastattiin kuitenkin pienen, varsin pikaisen punninnan jälkeen jälleen melko epämääräisesti kuitenkaan määrittämättä tarkemmin edes millä asioilla veljensä edes oli alunperin ollut liikenteessä ja nyt tarpeessa etsiä, katin naurahtaessa sitten hieman toisen pohdiskeluille. "Hm, niin. Merkittävää? Noh, en nyt liioittelisi, lopulta olen vain matkalainen tienpäällä siinä missä muutkin. Eihän se ole kovin odotettavissa törmätä keskellä korpea yksinäiseen ritariin aarnikotkan ja lumotun miekan kerallakaan, mutta kaiketi meillä kaikilla on syymme. Elämä on täynnä sattumia, hmm?" nainen lisäsi jokseenkin vähättelevästi raaputtaen ohimennen kuononpieltään, kaiketi laittaen merkille mutta asian ohittaen Eidhartin korjatessa nuoren soturin puhuttelua. Vaikka äänensävy oli jälleen käynyt jokseenkin puolikiinnostuneen leppoisaksi kävivät vihreät silmät jälleen miehessä. Kaiketi olennon omakin lausahdus oli aavistuksen vihjaava, tai ainakin viittasi ettei kaksikolla ollut varsinaisesti varaa syytellä epäilyttäväksi näissä olosuhteissa. Pian katti kuitenkin myhähti jälleen kohauttaen kevyesti olkiaan suorastaan viattomaan sävyyn esittämättä enempää kysymyksiä, keskittyen hetkeksi haromaan jo lähes kuivia, törröttäviä hiuksiaan hieman parempaan kuriin.
Kenties puheenaihe oli todettu hieman kyseenalaiseksi toisellakin taholla tai sitten Eidhartkin keskittyi omiin ajatuksiinsa miehen jäädessä hetkeksi särpimään teetä ihailtavan irvistelemättä. Cathryn käytti hiljaisuuden hyväkseen tarkastellakseen kuivuvien varusteidensa edistymistä, kuitenkin mielessään jännittyneempänä kuin antoi ymmärtää. Eidhartin kuitenkin ryystäessä teensä loppuun ja viimein puhuessa uudestaan kääntyi vihreä katse uudestaan mieheen pienen yllättyneen silmienräpäytyksen keralla. Miehen sävyssä oli nyt jotain erilaista tämän ottaessa Galdin uudemman kerran puheeksi mikä sai osakseen hieman pidemmänkin katseen sekä hännän heilautuksen, kunnes nainen viimein naurahti kevyesti. "Kaunaa? Hah, tuskin moisesta mitään hyötyä olisi kenellekään, vai mitä? Ei tämä ole ensimmäinen saati viimeinen kerta kun joku menettää malttinsa" tokaistiin jälleen, jo vähemmän viileään sävyyn kuin katti olisi pitänyt moista jopa odotettavana. Oikeastaan tämä oli tainnut lähes unohtaa kiivastuneen nuorukaisen hetkeksi Eidhartin tuotua yllättäen kiireellisemmiltä vaikuttavia asioita pöytään kissaihmisen vilkaistessa jälleen ohimennen ulko-oven suuntaan hieman kahden vaiheilla. Nuorukainen oli jo viipynyt ulkona tovin, tosin jopa kissalla taisi olla pieni aavistus minne tämä luultavasti oli suunnannut. Vanhemman miehen suorastaan arvostava, pohdiskeleva kommentti sai naisen kuitenkin kääntämään pian päänsä pienen jopa kiinnostuksesta kielivän päänkallistuksen keralla, huolimatta siitä että olento oli vieläkin jokseenkin varuillaan. "...hmmh. Niin ymmärsin" tämä myötäsi, pyyhkäisten sitten hieman puuskahtaen hiuksiaan sormillaan, jopa pienen kiusaantuneen häivähdyksen keralla. Gald oli antanut ymmärtää aivan itsekin että oli nähnyt yhtä jos toistakin varmasti vähemmän kaunista, ja vaikka nainen itse oli tulkinnut tämän lähinnä lisätodisteiksi omalle kannalleen ei nuorukainen selvästikään ollut ollut samaa mieltä. Vaikka olikin vaivaannuttavaa myöntää, olivat kissan omatkin kommentit tainneet olla kaukana hienovaraisista aiheen henkilökohtaisuuden huomioon ottaen, tämän vajotessakin hetkeksi hiljaisuuteen. Loppujen lopuksi ei kaiketi olisi yllättävää vaikka nuorukainen olisikin ottanut oikeastikin hänestä nokkiinsa.... sanaleikki sikseen.
"Hmh. Noh, motivaatiota ilmeisesti vaikka monenkin edestä. Se kyllä näkyy jo kaukaa. Kenties parempi että hän saa sitten olla illan rauhassa, voisi olla paikallaan vetäytyä yöpuulle muutenkin jos aion liikkeelle ajoissa aamusesta" katti arveli hetken pohdittuaan kohauttaen sitten olkapäitään ennen kuin hieman venytellen ja niskaansa hieraisten alkoi pyrkiä jaloilleen istuimeltaan. Kenties tämä tosiaan arveli ettei kotkamainen nuorukainen mahdollisesti haluaisi enää nähdä hänen naamaansa... tai sitten olento näki tämän tilaisuutena luikahtaa nykyisestä tilanteesta jossa keskustelukumppani, josta hän itse taas ei tiennyt mitään tuntui olevan perillä hänen asioistaan paremmin kuin katti koki mukavaksi. Moinen oli varsin omiaan saamaan varpailleen, varsinkin varautuneen kissan vaikka tämä tekikin parhaansa käyttäytyäkseen muina katteina sen sijaan että olisi antanut mielikuvan jonnekin livahtamisesta. Täytyi kaiketi vain toivoa että tämä olisi tarpeeksi vakuuttavaa.
|
|
|
Post by submarine on Feb 1, 2014 16:57:30 GMT 3
Vaikka Eidhart härkkikin varsin napakasti aihetta, ei Cathryn selvästikään ollut mikään eilisen teeren poika - tai kissan tytär, kukaties. Tämä osasi kyllä selvästi pitää omat asiat ominaan varsin kepeästi, vaikka aavistuksen vanhempi mies niistä varsin suoraan puhuikin. Eipä se tosin toisaalta saanut tätäkään suoranaisesti lannistumaan, sillä Eidhart pysyi kyllä aiheen kannoilla varsin ominaiseen, tasaisen vakaaseen tapaansa. Mies päästi viattoman, mietiskeleväisen hyminän, jääden hieromaan käsiään aavistuksen pohtivaiseen tapaan, ennen kuin taas kohtasi toisen katseen. Pieni vilkaisu uudelleen Galdin lumotun miekan suuntaan taisi paljastaa miehen panneen merkille ainakin se, että toinen tiesi jo aseen erikoisuudesta. Se, oliko se hyvä vai huono asia, taisikin olla jo seikka erikseen. Kaiketi se oli vain asia. "Niin, se on toki totta. Tämä paikka näkee huomattavasti mielenkiintoisempia matkalaisia, kuin varmasti pitkään aikaan on nähnyt. Siksi tämä kaikki onkin eittämättä entistä merkittävämpää. Vaikka... toki ero onkin se, kenellä on vapaus kulkea kuten mielii, ja kuka herättää huomiota jo vain olemalla muualla kuin pitäisi, hmh?" Eidhart lopulta vastasi, pitäen yhä varsin viatonta sävyä. Sanat eivät tosin juuri sitä vastanneet, ja kyseessä taisi olla jo varsin suora näpäytys siitä että toisesta tiedettiin sen verran, ettei tämän kannattanut käydä erityisen pisteliääksi. Ja vaikka mies pysyikin varsin tutkimattomana, taisi sanoissa olla selvää sivujuonnetta siitä, ettei mitään vihjailuja hänestä tai Galdista erityisemmin arvostettu. Eidhart antoi sanojensa leijailla hetken verran varsin painavina, ennen kuin sitten päästi pienen, kevyehkön äännähdyksen, kietaisten kätensä kevyehkösti yhteen. "Mutta, eittämättä voimme miettiä sitä myöhemminkin. Ilta on jo synkeä, liika muistelu saattaa pilata sitä vielä pahemmin", kotkaritarin oma-aloitteinen palvelija tokaisi. Sivujuonne taisi olla jonkinlainen pieni myönnytys siitä, että kukaties kummankaan oli parempi olla tonkimatta asioita liikaa juuri nyt.
Laskeutui hetkiseksi hiljaisuus, jonka täytti korkeintaan kepeä teenryystö. Oltiinpa tässä korpimailla ja maaseudun pirtissä tai ei, tuntui Eidhart silti noudattavan ainakin jonkinlaisia alkeellisia tapoja, pitäen yllä tiettyä peruskoreutta. Teetä juotiin tavalla joka ei olisi ollut aivan kammoksuttu paremmissakaan paikoissa. Hetkeksi olisi voinut kaiketi luulla, että Eidhart oli jo kokonaan luopunut jutustelusta, mutta saatuaan lopulta teensä päätökseen otti mies esille uudemman kerran nuoren herransa ja sen, miten ei ainakaan kaiketi pitänyt tätä loputtoman huonotapaisena tai kyseenalaisena, kaikesta huolimatta. Kukaties aiheen vaihto oli helpotus Cathrynillekin, mutta joka tapauksessa nainen tuntui ottavan taas varsin kepeän linjan aiheeseen. "Niin, ei toki. Ei mitään hyötyä. Kyllähän näitä tapahtuu. Joku menettää malttinsa. Ja yleensä joku toinen antaa toki syytä siihen. Katkeraa, mutta lopulta Gald on saanut paljon syytä olla tuohtunut aivan oikeutetustikin. Ainakin tähän asti hän on tuntunut varsin usein puhuvan kaikenlaista, joka pienessä yltiöpäisyydessäänkin on, lopulta, varsin oikeamielistä. On vain sääli, että tässä maailmassa sille nauraminen on jo melkeinpä hyväksyttävämpää kuin hurraaminan", Eidhart mietiskeli toisen kepeälle tokaisulle aiheesta, kuulostaen yllättäen huomattavasti vähemmän etäiseltä ja kepoiselta. Eihän tämä toki kaiketi tiennyt mitä tuvassa oli tapahtunut ennen kuin oli saapunut, mutta ilmeisesti tämä kaikki oli sen verran tavanomaista, vaikka juuri nyt ehkä tavallista rajumpaa, ettei miehellä ollut vaikeuksia arvata. Eikä napautusta toisen suuntaankaan juuri peitelty, kun kissamainen nainen tuntui katsovan asian olevan lähinnä vain ja ainoastaan Galdista itsestään johtuvaa. "Ja annettakoon anteeksi pieni huikentelevaisuus, mutta uskon kyllä, että hän tulee vielä saamaan aikaankin jotakin. Kunhan hänellä vain on niitä, jotka varmistavat sen onnistuvan. Se ei ole helppoa, mutta... no, kukaties näemme vielä", Eidhart lopulta lisäsi, lopettaen pieneen henkiseen olankohautukseen. Nämä sanat taisivat olla tähän asti vähiten laskelmoitua ja tarkoituksellista, mitä miehestä oli edes irronnut. Kuin tällä ei olisi ollut mitään varsinaista taka-ajatusta niissä. Vain varsin puhtaan inhimillisiä mietteitä asian suhteen.
Seurasi taas hetkisen mietiskeleväinen hiljaisuus, ennen kuin Cathryn sitten lopulta näyttikin saaneensa jo tarpeekseen istuskelusta. Eipä nainen nyt kiirettä sentään pitänyt, mutta sanat ja sävy kyllä kertoivat, että tämä mieli jo yöpuulle... tai ainakin pois tuvasta. Eidhart kohotti katseensa, kulmat aavistuksen tähänastista korkeammalla, mutta edelleen varsin tasaisesti. Tämä päästi pienehkön, puolihyväksyvän äännähdyn ja nyökkäsi jopa kevyesti. "Eittämättä hyvä ajatus. Kukaties myrsky raukeaa aamuun mennessä. En usko, että aiomme pitää aivan yhtä kiirettä, joten kukaties toivotan nyt hyvää jatkoa. Toivottavasti löydät vielä veljesi. Ja kiitos kun vaivauduit kuuntelemaan tällaista yhdentekevää niin minulta kuin Galdiltakin, oikeamielisyydestä ja sellaisesta. Vaikka se eittämättä melko turhaa nykypäivän seikkailijalle onkin", Eidhart lopulta vastasi. Taisi olla mahdotonta määrittää, olivatko tämän sanat enemmänkin vinoilua vaiko vilpitöntä, joskin karua kiittelyä, mutta lopulta mies ei selvästikään ollut aikeissa alkaa ainakaan paasaamaan tälle mistään. Sen sijaan tämä kääntyi hieman jakkarallaan, silmäillen nyt tulta paikaltaan. "Ah. Jos vielä satut näkemään Galdin siellä, kerro hänelle että hoidan kyllä nämä varusteet kuntoon kun tästä oikenen. Yksi murhe vähemmän, ainakin", Eidhart tokaisi vielä paikoiltaan, kääntymättä enää varsinaisesti vilkaisemaan toisen suuntaan.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 1, 2014 21:13:27 GMT 3
Kumpikin keskustelukumppaneista tuntui olevan jokseenkin enemmän perillä asiasta kuin toisestakin jopa tämän toisistaan tiedostaen, puheenaiheen kiristyessä pinnan alla siitä huolimatta että molemmat valitsivat aiheeseen päällisinpuolin jokseenkin tasaisen, viileähkön linjan. Tilanne olisi saattanut olla turhauttavakin ellei Cathryn olisi pitänyt itseään kuvainnollisesti tiukasti niskasta, nyt tarkasti sanansa ja äänenpainonsa punniten, pyrkien samalla näyttämään mahdollisimman viattomalta ja puolikiinnostuneelta. Eidhart tuntui tekevän samoin saaden itsekin muutaman vaivihkaisemman punnitsevan silmäyksen kissan suunnalta tämän toimien lomasta ennen kuin olento käänsi huomionsa muualle, siitä huolimatta että repaleiset korvat vetäytyivät jälleen hieman taaksepäin. Jos mies ei tarkalleen tiennytkään mikä oli vialla osasi tämä varsin pian antaa ymmärtää piilotetulla pisteliäällä huomautuksella aavistelevansa etteivät kaikki olleet aivan kunnossa vastauksena kissaihmisen huomautukselle Galdin suhteen. Tätä pientäkään vihjaisua ei selvästikään otettu keveästi, saaden naisen punnitsemaan tilannetta hetken. "Noh, kaiketi, vaikka harvemmin asiat ovat niin suoraan mustavalkoisia" katti kuittasi pian, kuin ei olisi huomannutkaan piikkiä, ohittaen kuitenkin aiheen olankohautuksella muidenkin suhteen, siitä huolimatta että miehen vihjailu aiheutti ärtyneen pistoksen olennon mielessä. Kuitenkin taisi olla parasta olla tarttumatta tähän vaikka asia tökkikin, hermostuminen luultavasti olisi se viimeinen seikka vahvistamaan kuinka ikävän lähellä Eidhartin epäilyt olivatkaan. "Mutta, kuten sanottu, kaikilla lienee omat syynsä. Ja tällaisena aikoina ne myöskään harvoin ovat erityisen mukavia. Tuskin tosiaan se mukavin puheenaihe" myötäiltiin viattomasti miehen viimeistä tokaisua tämän siirtyessä aiheessa eteenpäin, kuin ei olisi itsekään kokenut tarpeelliseksi takertua asiaan kaikesta huolimatta. Tämä sai pienen epäluuloisen häivähdyksen heräämään kissan mielessä, mutta lopulta Cathryn ei itsekään varsinaisesti tahtonut puhua asiasta enempää.
Hetken verran vallitsikin jo niin avoimempaa kuin vaivihkaistakin sanasotaa nähneessä tuvassa pinnallisesti rauhallisempi hetki. Eidhartin särpiessä jokseenkin sivistyneesti teetään teeskenteli Cathryn keskittyvänsä milloin mihinkin askareisiinsa, pyöritellen kuitenkin mielessään jännittynyttä ajatusryöppyä. Kuka Eidhart sitten ikinä tarkalleen olikaan oli tämän elkeistä kuitenkin selvää että tämä olisi varmasti pärjännyt paremmissakin piireissä etiketin petollisissa kiemuroissa niin tapoineen kuin terävine hoksottimineenkin, mikä oli omiaan saamaan vuorostaan kissaihmisen kireähköksi. Kieltämättä herätti kysymyksen mitä tekemistä Kotkaritarilla oli asioiden suhteen... vaikka tämä ainakin oli kieltämättä vaikuttanut lähinnä nuorelta ja rehdiltä, mitä nainen ei oikeastaan osannut uskoa esitykseksi. Tämä oli parhaillaan punnitsemassa mielessään oliko Eidhartin aiemman aiheen pudottaminen ollut hyvä vaiko varsin huono enne kun mies viimeisteli teensä, ja avasi keskustelun uudestaan.... tosin tällä kertaa ottaen aiheeksi Galdin. Ei kenties äskeisen jälkeen se vähiten vaivaannuttava valinta, mutta ainakin nainen pui tätä huomattavasti mielummin kuin omia asioitaan ja missä hänen olisi pitänyt olla ja missä ei... siitäkin huolimatta että Eidhart suuntasi jokseenkin ilmeisen moitteen hänen suuntaansa äskeisen välikohtauksen suhteen. Tähän kissa viimein vastasi jokseenkin selkeämmällä tavalla maiskauttaen hieman suutaan paheksuvaan sävyyn ja vilkaisten miestä kuin hieman loukkaantuneena vihjauksesta riidanhaastoon, kunnes olento kuitenkin tuhahti ja pyyhkäisi kuontaloaan sormillaan hieman kiusaantuneesti. Tämä aihe ei sentään ollut yhtä arka, josta kaiketi kieli molempien hieman vähemmän laskelmoitu asennoituminen vaikka kumpikin luultavasti piti vieläkin toista silmällä.
"Hmmh. Niin. No. Kaiketi. Tuskin sekään on ensimmäinen kerta" Cathryn tokaisi lopulta pienen itseironisen hymähdyksen keralla, kaiketi kuitenkaan yrittämättä värittää itseään täysin syyttömäksi välikohtauksen suhteen vaikka häntä heilahtikin jälleen hieman epätyytyväisesti. Kissa ei varsinaisesti ollut hyvillään käänteestä joutuessaan tilille asenteestaan ja kaiketi harkitsemattomista puheistaan, mutta vaikka vaikka näyttikin hieman tyytymättömältä kuunteli tämä kuitenkin jokseenkin vaiti nyt melkoisen puheliaaksi käyneen Eidhartin pohdinnat. Olento ei kommentoinut hetkeen raaputtaen lähinnä kuononpieltään miettivästi kuunnellessaan hieman toiseen käteensä nojaten. Viileä ja terävä mies tai ei, Eidhart puhui Galdista ja tämän ajatuksista sävyyn joka kieltämättä hämmensi kissamaista naista hieman. Korvat heilahtivat jälleen kiusaantuneeseen tapaan toisen tokaistessa kuinka oikeamielisyys oli nykyään lähinnä pilkankohde, kunnes myhähti uudemman kerran hieman vaikeaselkoisesti. "Hm. Maailmasta on tullut jokseenkin kylmä paikka. Jos se varsinaisesti on ennenkään muuta ollut" tämä lopulta myötäsi hieman yllättäen, varsinaisesti kuulostamatta itsekään olevansa kovin hyvillään asiasta. Kukaties naisen äänestä kajasti hetkellisesti jopa aavistuksen synkeä sävy, kunnes tämä päätyi lähinnä kohauttamaan olkapäitään. "No, kenties. Mutta sydän paikallaan tai ei, pieni harkinta ei tekisi hänelle pahaa. Kaiketi vain hyvä ettei hän ole yksin kaiken keskellä, maailma harvemmin säälii oikeamielistäkään. Siksi näitä mahdollisesti onkin vähemmän kuin toivoisi." Tokaisua seurasi pieni, kuitenkin jokseenkin kuivahko hymähdys Cathrynin vaietessä jälleen miettivään sävyyn, tosin hetken hiljaisuuden jälkeen tämä liikahti kuin olisi käynyt syystä tai toisesta hieman kiusaantuneeksi... tai sitten olento oli vain äkkiä väsähtänyt päätellen siitä kuinka tämä pian päätti että oli parasta vetäytyä yöpuulle. Kuka tiesi, olisihan sekin kaiketi voinut olla mahdollista? Ehkä?
"Toivotaan, en itsekään mielelläni tarpoisi täydessä myräkässä. Mutta sittenhän sen näkee" mustaturkki arveli noustessaan istuimeltaan hieman venytellen, alkaen sitten kokoilla varusteitaan lattialta. Eidhartin toivotus taisi tulla pienenä yllätyksenä Cathrynin vilkaistessa miestä kiskaistessaan jousensa ja reppunsa olalleen, kunnes kuonolla käväisi pieni, tyypillinen hymyntapainen. "Noh, mitäs moisesta. Juttuseura on juttuseuraa, saa nähdä koska törmään seuraavaksi johonkin joka on kykenevä tai halukas vaihtamaan sanan tai pari varsinkin näillä seuduilla" tokaistiin keveästi kuin mitään raskaampia puheenaiheita ei olisi ollutkaan. "Onnea teillekin, mitä ikinä sitten suunnittelettekaan. Kuka ties kuulen vielä joskus huhuja aarnikotkalla ratsastelevasta sankarista niin osaan arvata kenestä on kyse" kissa viimeisteli, hymystä huolimatta kuitenkin ilman aiempaa piikikkyyttä ennen kuin tämä myhähti uudestaan, kääntyen suunnatakseen lattian poikki. Eidhartin perään heittämä pyyntö sai tämän kuitenkin vielä vilkaisemaan olkansa ylitse, kissan päätyessä pienellä viiveellä nyökkäämään. "Toki, jos näen hänet. Tuskin hän on pidemmälle karkuun lähtenyt" tämä tokaisi, Cathrynin kiskaisten sitten viittansa niskaansa, seisahtuen ulos suunnatessaan keittiön oven kohdalle sisään vilkaisten. Kissa ei ollut lopulta kovinkään yllättynyt saadessaan vihreisiin silmiinsä pienen keittiön, jossa askareihinsa keskittynyt Endina nostikin pian terävän katseensa vieraan huomatessaan. Nainen oli istunut ikkunan ääressä kynien palavan kynttilän valossa varmoin ottein sylissään lepäävää kanavainaata höyhenpuvustaan... samalla katse löysi lähistöltä myös Darrelin, joka näkyi hypistelevän astioita selin vieraisiin, syystä tai toisesta jokseenkin syyllisin elkein. Tuskin taisi olla vaikea arvata nuorukaisen kuunnelleen korvat höröllään ovensuussa vielä hetki sitten ennen kuin hoksasi vieraiden liikehtivän. Kuitenkin kissa yskähti huomaavaisesti saadakseen huomiota kuin ei olisi hoksannut mitään saaden Darrelin säpsähtämään hieman, ennen kuin puhui. "Kiitos vieraanvaraisuudestanne, mutta taidan olla jo tältä illalta levon tarpeessa. Missä voisin kenties levätä aamuun saakka? Pyrin lähtemään hyvissä ajoin joka tapauksessa, joten en ole turhan nirso" kissaihminen tiedusteli, Endinan mittaillessa vierasta hetken katseellaan ennen kuin tämä viimein nyökkäsi sateen rummuttaman ikkunan suuntaan. "Etteköhän voi asettua tupaan takan luokse, tai sitten johonkin ulkorakennuksista. Peto on kuitenkin tallissa, mutta verstaan pitäisi olla tyhjä. Valitkaa itse kunhan olette siivosti" nainen tokaisi jokseenkin pidättyväisesti mutta viimein puhekykyiseksi osoittautuen. Tämä ei vieläkään kuullostanut suoranaisen ihastuneelta vieraisiinsa mutta piti sentään ajatuksensa muuten omana tietonaan, saaden kuitenkin vain hymyn ja nyökkäyksen kissan hupun alta. "Tietysti, tietysti. Verstas kuulostaa hyvältä. Hyvät illanjatkot talonväellekin" kissamainen nainen toivotti ennen kuin suuntasi vielä pikaisen nyökkäyksen kummankin suuntaan suotuaan ulko-ovelle, astellen enää suuremmin taakseen pälyilemättä sateiselle pihamaalle.
Sää ei ollut yhtään sen miellyttävämpi raskaine ja kylmää vettä satavine synkkine sadepilvineen sekä mutaisine pihoineen kuin aiemminkaan, mutta kuitenkin oven viimein kolahtaessa kiinni jäljessään Cathryn seisahtui hetkeksi räystään alle nykimään tuulen riepottelemaa viittaansa parempaan asentoon ja silmäilemään ympärilleen. Kieltämättä tunnelma oli helpottanut jonkin verran kun paksu ovi ja seinät olivat viimein hänen sekä teräväpiirteisen Eidhartin välissä, sallien olennon vetää viimein henkeä vapautuneemmin ilman että joutui pelkäämään antavansa ilmi jotain raskauttavaa. Kuitenkaan kaikki ei ollut kohdallaan, vaikka keskustelu oli näennäisesti päättynyt positiivisesti keskusteluun jostain muusta kuin hänestä, mutta kuitenkin syystä tai toisesta olento ei osannut olla tuntematta oloaan jokseenkin tökkiväksi. Hetken verran katti seisoi kuononpieltään kyhnyttäen kuin kahden vaiheilla paikoillaan silmäillen sateenhuuhtomaa pihaa, kunnes viimein puuskahti hiljaa itsekseen ja astahti eteenpäin nykäisten huppuaan syvemmälle päähänsä. Hieman odottamattomasti askelet eivät kuitenkaan kuljettaneet tätä luvatun verstaan suuntaan vaan suunnistivat kohti kauempana kohoavaa tallia. Sadepisarat olivat pesseet pihan puhtaaksi jäljistä, mutta lähemmäs päästyään löysivät vihreät silmät viimein jotain, joka veti olennon huomion puoleensa: mutaan rakennuksen eteen oli uponnut jälkiä jotka kielivät että ovet oli avattu, eikä kaksoisovien karkeatekoinen puinen pönkkä ollut paikallaan. Katti mittaili näkyä lähestyessään kunnes puuskahti itsekseen.
Kohta ilman enempiä ennakkovaroituksia suuret säänpieksemät puiset ovet kolahtivat kyseenalaisesti, ennen kuin narahtivat auki kielien jonkun saapumisesta ja sadetta puoliääneen huppunsa varjosta manaava hahmo luikahti sisään. Kissa nykäisi ukset kiinni perässään suuremmin tuloaan salailematta, jääden sitten toviksi pudistelemaan märkiä vaatteitaan keskelle hämärää tilaa, kuin ei olisi tullut ajatelleeksikaan että läsnä olisi joku muukin. "Kirottu koiranilma" kantautui jokseenkin tuskastunut jupina, kiiluvien silmien pyyhkäistessä kuitenkin puolihuolimattomasti läpi tallin sisätilat. Heinää, työkaluja, levottomasti pilttuissaan liikehtiviä hevosia.... ja kenties jotain hieman asiaankuulumattomampaa rakennuksen perällä. Ei sillä, että nainen olisi tätä näyttänyt laittavan merkille.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 4, 2014 23:33:49 GMT 3
Sub: Loppujen lopuksi Eidhartilla ei tainnut olla enää juurikaan sanottavaa. Selvästikin miehellä oli mielipiteensä asioista, varsin selkeätkin jopa, mutta toisin kuin nuorempi matkatoverinsa ja itsearvotettu herransa, ei tämä selvästikään välittänyt pitää niistä niin erityistä meteliä. Kissamainen nainen ei saanut osakseen enää sen suurempia vastaväitteitä, tai oikein vastauksia muutenkaan. Toisaalta tämä ei tainnut tulla heittäneeksi mitään erityisen vastenmielistä muutenkaan juuri nyt. Siitä huolimattakin Eidhart vain heilautti jokseenkin mietteliäästi kättään toisen nyt poistuessa, jääden silmäilemään tulta kuin kovinkin ajatuksissaan. Tasaisella, hiljaisella ja varsin rauhallisella tavalla.
Myös tallissa, pihan toisella laidalla, taisi kaiken kaikkiaan olla varsin rauhallista, vaikka sade ja tuuli pieksivätkin armotta rakennusta vasten. Kaikeksi onneksi se oli hyvin rakennettu ja kunnossa pidetty, ja vesi pysyi ainakin suurimmaksi osaksi ulkona. Eläimetkin olivat ehtineet jo rauhoittua äkillisen tunkeilijan asetuttua aloilleen, niin paljon kuin nyt tohtivat valtavan, hirvittävän pedon läsnäollessa. Paikka ei kukaties ollut niin erityisen lämmin, mutta loppujen lopuksi siellä oli ainakin varsin rauhallista. Alun tuskastelun ja päivittelyn jälkeen Galdkin oli nopeasti vaipunut jonkinlaiseen kevyehköön, puolittaiseen lepotilaan. Ei uneen tai edes horteeseen, mutta kuitenkin siihen jossa saattoi tuijotella johonkin tyhjyyteen ties miten pitkään edes tajuamatta sen suuremmin ajan kulua. Asiat olivat kovin yksinkertaisia kun oli yksin. Tai ei yksin, mutta ainakin ilman turhia häiriöitä. Taisi tosin olla turha toivo, että moinen olisi kestänyt loputtomiin. Jonkin ajan kuluttua, vaikkei voinutkaan määritellä tarkemmin miten pitkän, sai nuori soturi havahtua äkkiä, kun joku muukin tunki äkkiä talliin. Puiset ovet paukkuivat ja hetken verran myrsky ja viima pääsivät sisälle. Aarnikotkan kookas kylki värähti äkkiä varsin häiriintyneesti, ja valtava peto päästi melkoisen kuuluvan, vähemmän ilahtuneen kirahduksen joka viimeistään havahdutti hänetkin. Muutaman hetken Gald ehti epäillä että oli epähuomiossa jättänyt ovet raolleen ja tuuli oli repäissyt ne auki, mutta varsin pian suuret ovet myös suljettiin. Tulokas piti muutenkin ääntä, niin ettei tämän läsnäolosta juuri voinut erehtyä. Se ei kuitenkaan saanut Galdia nousemaan aivan saman tien, vaan hän pysyi aloillaan, laskien pimeässä käden aarnikotkan kaulalle. Hetken valtava peto oli aikeissa nousta, mutta kosketus sai sen rauhoittumaan hitusen. Sokeana ja oudossa ympäristössä se ei selvästikään juuri perustanut äkillisistä, tuntemattomista tulokkaista.
Kuunnellessaan vaiti tulokkaan ääniä Gald ehti hetken verran olettaa kyseessä olevan Eidhart. Tällä oli melko kevyet elkeet, eikä hän sitä paitsi keksinyt mitään syytä, miksi se olisi ollut kukaan muukaan. Ei, se oli varmastikin Eidhart, joka hetken tilannetta selviteltyään oli jo lähtenyt hänen peräänsä, kuin minkäkin huonotapaisen nulikan. Ja kaikessa noloudessaankin se taisi olla varsin ansaittua. Nuori soturi saattoi jo tuntea pienen lehahduksen poskillaan. Hän ei punertunut kuten ihmiset nolostuessaan, mutta tunne taisi silti olla varsin samanlainen. Tässä oli nyt tullut taas töpeksittyä, ja kaiken lisäksi Eidhart joutui vielä ramppaamaan perässä. Ei ollenkaan hienoa, eikä ollenkaan hyvää. Hän oli jo aikeissa kömpiä jaloilleen ja tarjota jonkinlaista selitystä, kun tulokkaan oma ääni äkkiä saikin hänet jähmettymään vielä hetkiseksi. Tulokas jupisi äkisti jotakin, kaiketi koiranilmasta, ja melkoisen välittömästi saattoi todeta, ettei tämä ollut ainakaan Eidhart. Sen sijaan kyseessä oli Cathryn. Galdilla ei ollut hajuakaan miksi, mutta siitä huolimatta äkillinen oivallus sai hänen silmänsä leviämään hitusen, ja miehen painautumaan matalammaksi. Eipä niin että häntä olisi voinut pilttuun korkean reunan takaa nähdä muutenkaan, mutta odottamaton ja melkoisen epämieluisa käänne pisti silti kärvistelemään. Hän ei keksinyt mitään hyvää syytä miksi kissamainen nainen olisi ilmaantunut paikalle, mutta siitä huolimatta tämä nyt kuitenkin äkkiä oli siinä. Eikä se ainakaan yhtään selventänyt mitään. Kun Cathryn ei heti jatkanut, tai muutenkaan osoittanut heittäneensä toteamustaan minään muuna kuin yleisenä puuskahduksena, saattoi Gald ainakin toivoa ettei tämä tiennyt hänestä. Hetken verran nuori soturi ehti jo miettiä pysyvänsä vain visusti hiljaa, mutta se tuntui heti kättelyssä äärimmäisen typerältä. Nainen tuskin oli tullut vain häipyäkseen, ja paljon hankalammaksi menisi jos tämä äkkäisi hänet itse. Ehh, tämä ei nyt mennyt ollenkaan hyvään suuntaan.
Vielä hetkisen verran Gald vain istua nökötti paikoillaan aarnikotkaa vasten, tietämättä miten olisi pitänyt edes ilmaista läsnäolonsa. Hänellä ei ollut vieläkään hajuakaan miksi Cathryn oli täällä, paitsi ehkä aikoakseen irvailla äskeisestä tai jotakin, eikä oikein halua jatkaa äskeistä muutenkaan. Mutta toisaalta, olipa se mitä oli, ähmiminen ja empiminen ei ainakaan saisi aikaan yhtään mitään. Olipa nainen tullut hyvässä tai pahassa, tai sitten vain sattumalta, olisi paras vain olla vankka. Niin teki soturi. Tai jotakin sellaista. Loppujen lopuksi Gald sitten huokaisi melkein kuuluvasti, ennen kuin äkkiä yskäisi varsin lujaa ja kiusallisen teennäisesti, lähtien kiskomaan itseään äkkiä pystyyn hämärässä. Äkillinen liikkuminen ja toimeliaisuus sai tosin ikävä kyllä aarnikotkankin valpastumaan, ja varsin pyytelemättä ja lupia kyselemättä valtava peto nousi melkein yhtä matkaa hänen kanssaan. Se taisi kieltämättä tuoda pientä dramatiikkaa koko touhuun, kun soturi äkkiä kohosikin näkymättömistä takanaan valtava, voimaa ja kuolemaa uhkuva aarnikotka. Joskaan se ei kyllä millään tavoin saanut touhua näyttämään yhtään normaalimmalta. "Ai. Hei", Gald lopulta tokaisi ontosti pystyyn päästyään pilttuusta, kuin olisi vasta nyt edes huomannut kissamaisen naisen olemassaolon hämärässä. Totta puhuen hän ei tästä juuri muuta erottanutkaan kuin mustanpuhuvan siluetin. Nuorukaisella oli kyllä suuret ja hyvät silmät, mutta pimeässä niillä ei paljoa tehnyt. Ikävä kyllä aarnikotkallakin taisi tosin olla mielipiteensä asioista, ja se päästi ilmoille hänen vanavedessään melkoisen korvia riipivän, aivan tarpeeksi kovan ja kuuluvan rääkäisyn ja kirskahduksen välimuodon. Se sai eläimet pitämään taas melkoisen kauhistunutta melua ympäri rakennusta ja säpsähtelemään pienoisessa paniikissa. Galdkin irvisti, mutta ei toisaalta tehnyt elettäkään säikähdyksen suuntaan. "Se... ei pidä sinusta yhtään. Täällä on liikaa kaikkea", Gald mutisi puoliääneen kun metakka oli rauhoittunut sen verran että Cathryn kukaties jopa kuulisi. Ääni oli kieltämättä hieman nolo, mutta siinä oli toisaalta myös tiettyä varmuutta ja tasaisuutta, joka kertoi nuorukaisen ainakin tietävän mistä puhui. Kukaties aarnikotka oli kaikesta huolimatta tarjonnut ainakin jonkinlaisen jäänrikkojan.
Spyrre: Oli vähemmän huomaamattoman sisäänkolaamisen syy tai motiivi mikä hyvänsä, ei kissamainen nainen pitänyt ainakaan kiirettä rellestääkseen peremmälle pimeään talliin kiskaistuaan oven kiinni perässään. Saattoi olla tosin täysin mahdollista että aarnikotkan varsin häiriintynyt, epätyytyväinen rääkäisy ei varsinaisesti rohkaissutkaan moiseen tai ainakin valtavan pedon protesti sai lähinnä tummana hahmona erottuvan naisen vilkaisemaan varautuneena tallin perälle tämän pudistellessaan manaten vettä valuvaa viittaansa. Jos suuri lintu ei suhtautunut erityisen suopeasti paikalle rymistelleeseen muukalaiseen, ei tainnut kissakaan lopulta omata kovin paljoa luottamusta tähän, olennon ehtiessä jo mahdollisesti harkita uudemman kerran päähänpistoaan. Kenties ei ollut se kaikkein paras suunnitelma tömistellä sisään talliin joka piti sisällään moisen pedon joka selvästikään ei katsonut häiriötä hyvällä. Kissa kiristi hieman hampaitaan itsekseen yrittäen varautuneesta vilkaisustaan huolimatta pitää olemuksensa mahdollisimman viileänä, mutta ennen kuin Cathryn ehti varsinaisesti katua tätä tarpeeksi kääntyäkseen vain ympäri ja painuakseen muualle, kantautui pimeydestä jokseenkin äänekäs yskähdys ja näkyviin kohosi valtava hahmo... joita oikeastaan tarkemmin katsottuna oli kaksi. Toinen oli huomattavasti pienempi ja lähes hukkui yllään kohoavan hirviön hahmon varjoon, mutta tuskin lopulta vaati paljoakaan hoksottimia tunnistaa tämä jo ennen kuin nuorukainen puhui.... toisaalta, nainen oli tainnut alunperinkin panostaa melkoisesti sen olettamuksen varaan että Gald oli luikahtanut petonsa luokse, tuskin tämä muuten olisi edes paikalla. Tosin, se kieltämättä oli eri asia aikoisiko mustaturkki myöntää jotain tällaista.
Katti oli jo ehtinyt manaamaan mielessään päähänpistoaan varsin monisanaisesti aarnikotkan ilmoittaessa olemassaolostaan mutta kun tallin perältä, hermostuneesti liikehtivien hevosten takaa kohosi esiin jotain aivan muuta, valpastui paikalleen jäänyt olento välittömästi nostaen hieman siristelevän vihreän katseensa avoimesti kyseenalaiseen kaksikkoon kuin olisi vasta nyt laittanut nämä merkille. Huolimatta siitä että tuskin tulisi tätä ääneen myöntämään, ei Cathryn voinut olla olematta hieman helpottunut että Gald oli noussut esiin, muussa tapauksessa katti tuskin olisi ollut aivan varma mitä olisi tehnyt... mutta jonkinlainen pieni aavistus ainakin kertoi että tuskin olisi ollut hyvä idea ainakaan lähteä etsimään tätä närkästyneen aarnikotkan ollessa läsnä... eläin tuntui mulkoilevan hänen suuntaansa jo nyt tarpeeksi pahasti, vaikka nuorukainen itse kuulosti oikeastaan lähinnä enemmän vaivautuneelta kuin äärettömän kaunaiselta. Toivon mukaan. "Kas, siellähän sinä olet" katti tokaisi puolestaan kuin lievästi moisesta käänteestä yllättyneenä tuskin kovinkaan paljoa luontevampana tervehdyksenä kuin toisenkaan ontuvat sanat, kiiluvien vihreiden silmien mittaillessa nuorukaista aarnikotkineen pimeän tallin halki, kissaihmisen kuitenkaan osoittamatta halua tulla lähemmäs... kenties juuri valtavan pedon vuoksi. Ainakin tämän vihamielinen rääkäisy sai aikaan pienen jännittyneen askelen taaksepäin vaikkei olento ainakaan vielä tainnut osoittaa merkkejä aikovansa paeta paikalta. "Ei selvästikään... vaikka tuskin pitäisi olla yllättynyt" myhähdettiin kuitenkin hieman varautuneeseen mutta odotettavan viilipyttymäiseen sävyyn, olennon nykäistessä ohimennen reppua olallaan hieman kiusaantuneesti. "No, samapa tuo, tuskin sen tarvitseekaan. Toverisi... tai palvelijasi, kuka hän sitten onkaan, pyysi kertomaan että hoitaa kyllä varusteesi, mutta voit ainakin suunnata rauhassa sisälle. Ajattelin suunnata yöpuulle joten tuvassa luulisi olevan ainakin enemmän tilaa" tämä päätyi ilmoittamaan viimein pienen lyhyen emminnän jälkeen kuin ei olisi epätyypillisesti aivan varma mitä olisi oikeastaan sanonut, kunnes kissaihminen lopulta päästi ilmoille jonkinlaisen epämääräisen huokaisun huppunsa alta päätyen kyhnyttämään ohimennen hieman tuskastuneesti kuononsa pieltä.
"Kuulehan... en kaipaa yhtään enempää huonoa karmaa matkaani, joten.... ei muistella pahalla, hmm? Se, että en varsinaisesti luottaisi henkeäni tällaisen varaan ei välttämättä tarkoita etteikö... no, se mitä sanoit, olisi kaiketi mahdollista. Ehkä... se on ihan hyvä että joku pyrkii tavoittelemaan jotain minkä muut näkevät liian riskialttiina" Cathryn sai viimein tokaistua, tuntien olonsa jokseenkin typeräksi. Mutta kaiketi tämä kerrankin katsoi parhaaksi astua suoraan asiaan kuin kierrellä kuten kissa kuumaa puuroa vaikka olisi näin lähes aikonut tehdäkin... mahdollisesti hieman siitäkin syystä että moinen kaartelu olisi ollut kiusallisen läpinäkyvää tämän omaankin silmään. Myönsi aiempaa mielipidettään vääräksi tai ei, kaiketi tämä oli lopulta päätellyt käytöksensä olleen myös jokseenkin sopimatonta, oli Eidhartin pisteliäs huomautus kaiketi onnistunut tökkimään tarpeeksi saadakseen jotain aikaan. Kenties. Ei voinut kieltää etteikö moinen olisi ollut jokseenkin tuskastuttavaa, mutta... minkäs teit.
Sub: Olisi varmaankin ollut melkoista vähättelyä todeta pikaisen jälleennäkemisen olevan vähintäänkin kiusallinen. Varsin nopeasti olisi tyhmempikin huomannut, että niin kissa kuin lintukin taisivat olla melkoisen hämillään koko tilanteesta. Ymmärrettävää kaiketi, vaikka Galdin olikin pakko kohottaa pimeässä hieman toista kulmaansa, vaikka kukaan ei sitä olisi nähnytkään. Tai kukaties juuri siksi. Hän tajusi kyllä oikein hyvin oman kiusaantuneisuutensa, mutta toisen asenne yllätti melkoisesti. Cathryn oli vielä aikaisemmin ollut melkoisen viileän varma kaikesta. Raivostuttavan paljon, suorastaan. Mutta nyt tämä vaikuttikin jo paljon pehmeämmältä... tai siis vähemmän varmalta. Tai jotakin sellaista. Vaikea sanoa mistä nyt tuuli, mutta se sai silti nuoren soturin katsomaan hieman kiinnostuneempana tämän suuntaan. Kukaties toinen ei ollutkaan täällä vain rienaamassa sitten. Toisaalta, tämän sanat saivat hänet räpäyttämään silmiään jokseenkin kyseenalaisesti, kuin minkään isomman sijaan tämä... vain välittikin viestin Eidhartilta. Ja sekään ei tuntunut kauhean tähdelliseltä. "Mitä? Aa, selvä. Eidhart... ei ole minun palvelijani. Hän vain tekee asiota. Kai hän on... sanansaattaja", Gald vastasi aavistuksen toispuoleisesti, osaamatta oikein paneutua keskusteluun. Edes Eidhartin sanomassa ei tuntunut olevan oikein mitään. Tai kun tarkemmin mietti, niin kukaties juuri sen mitäänsanomattomuus jo itsessään oli jonkinlainen armahdus pahemmalta sättimiseltä. Ja sitten taas toisaalta, kun vieressä seisoi varsin häiriintynyt ja häiriöön tyytymätön aarnikotka, oli vaikea miettiä muutenkaan mitään erikoisempaa. Valtava peto ei selvästikään pitänyt tilanteesta, ja sen lisäksi se vieläpä aisti hänen epävarmuutensa, mikä vain hermostutti sitä pahemmin. Pelottavan helposti, hädin tuskin mitään voimaa käyttäen aarnikotka heilautti päätään, iskien valtavan nokkansa vasten pilttuun reunaa. Ja vaikka se näyttikin kevyeltä, pirstoutui puu silti sen nokan alta kuin... noh. Oikeastaan Gald ei keksinyt mitään hyvää vertauskuvaa. Se teki kämmenen levyisen loven puuhun, mikä varmaankin kertoi tarpeeksi. Nuori soturi päästi tuskastuneen ähkäisyn, ja teki jotakin joka kenen tahansa ulkopuolisen silmään näytti eittämättä äärimmäisen itsemurhaiselta. Edes katsomatta kunnolla kohti, hieman kuin olisi ojentanut huonotapaista koiranpentua, työnsi hän kätensä heristelevän, kirskuttavan aarnikotkan suuntaan, töytäisten sen nokkaa niin että napsahti. Pedon valtava pää heilahti aavistuksen, ja vaikka se eittämättä olisikin pystynyt repimään kiinni tarranneen käden irti ilman pienintäkään vaikeutta, tai vaikka vain napsaisemaan sen poikki, päätyi se huolestuttavaa kyllä sen sijaan päästämään turhautuneen kirahduksen ja jopa rauhoittumaan. Gald itse ei osoittanut minkäänlaista ällistystä omaa menestystään kohtaan. "Olen pahoillani. Sen hermot ovat tiukalla. Kuten muidenkin", mies tokaisi aavistuksen varautuneesti Cathrynin suuntaan.
Hetken oli vaikuttanut siltä, ettei Cathrynillä edes ollut mitään varsinaista syytä ilmaantua talliin, tai että tämä ei enää edes suuremmin piittaisi ainakaan päällisin puolin äskeisestä välikohtauksesta, mutta äkkiä ja yllättäen nainen ottikin sitten asian puheeksi. Gald kohotti nyt jo kumpaakin kulmansa kuunnellessaan, kun toinen melkoisen suorasti vaikutti jopa sovittelevan välikohtausta, kuulostaen nyt oikeastaan jopa vilpittömältä - eikä ainakaan nihilistiseltä ja kaiken nähneeltä. Muutos oli melkoinen, ja hetken verran nuorukainen ehti pohtia itsekseen mistä se mahtoi johtua. Se taisi kuitenkin juuri nyt olla vähemmän tärkeää, ja hänen täytyi hetki takellella jonkinlaista vastausta. "Tuota... niin no. Kiitos kai. Minun... ei ollut tarkoitus huutaa siellä. Olen... pahoillani siitäkin kaikesta. Minun ei pitäisi kertoa ihmisille mikä on oikein. Ei ollut tarkoitus paasata eikä... noh. Se meni kaikki huonosti. Viime päivät eivät ole olleet erityisen helppoja ja... sellaista. Pyydän anteeksi itsekin sitä", Gald sai lopulta vastattua, osaamatta erityisesti itsekään kierrellä aihetta mitenkään tyylikkäästi, kun se nyt oli esiin otettu. Olihan se kiusallista, tavallaan, mutta toisaalta tämä taisi olla huomattavasti parempi kuin huutaminen, naureskelu ja tuhahtelu. Olkoonkin että toisen äkillinen suoruus yllättikin melkoisesti. "Sitä... unohtaa helposti etteivät asiat ole yksinkertaisia. On helppo ajatella että on jo löytänyt kaikki vastaukset. Mutta elämä ei taida olla niin helppoa", Gald jatkoi, vilkaisten jonnekin sivulle ja kaukaisuuteen, ennen kuin tihrusti taas pimeässä Cathrynin hahmoa. Kukaties se, että kohti katsoessakaan ei pystynyt (tai tarvinnut) todella katsoa silmiin helpotti melkoisesti asioita. Ei tarvinnut pälyillä sinne tänne kiusaantuneesti. "Ehh, en minäkään lopulta ole saanut aikaan niin paljoa kuin pidän meteliä. Tai siis... olen minä tehnyt kaikkea. Mutta se tekeminen on helppoa. Se kaikki muu iso ja suuri ja mahtava on... jotain muuta. Feh. En minä edes ole mikään oikea ritari vaikka Eidhart kuinka sanoisi että se kuulostaa hyvältä. Ja... noh. Niin. Tämä on kaikki aika hankalaa", nuori soturi mietti ääneen, osaamatta nyt oikein miettiäkään kauhean paljoa sanojaan. Kukaties tämä meni jo avautumisen puolelle, mutta ei voinut mitään. Tämä kaikki osasi kyllä ahdistaa melkoisesti.
Hetken näytti siltä, kuin vieressä seisova, valtava aarnikotka olisi lopulta päättänyt ottaa kostonsa äskeisestä kaltoinkohtelustaan. Hirvittävän pedon pää laskeutui vääjäämättä Galdia kohti kuin kuolema. Mutta sitten kuitenkin, sen sijaan että olisi kiskaissut nuorukaiselta pään harteilta tai kukaties repäissyt tämän muuten vain palasiksi, asettuikin nokka vain olkaa vasten. Melkein kuin jonkinlaisena lohduttavana eleenä. Vaikka se tuskin kaiken järjen mukaan edes oli ymmärtänyt keskustelusta yhtään mitään.
Spyrre: Kenties olisi voinut olla varsin hyvin paikallaan jos kissaihminen olisi pohtinut hieman tarkemmin mitä edes aikoisi tehdä ennen dramaattista sisäänrynnistystä pimeään rakennukseen joka piti sisällään valtavan vihamielisen aarnikotkan sekä käänteestä ymmärrettävästi varsin hämmentyneen nuorukaisen, mutta siinä vaiheessa kun Gald nousi kohtaamaan saapujan oli jo varsin myöhäistä perääntyä. Cathrynin aloittaessa jokseenkin ympäripyöreään tapaan oikeastaan varsin turhalla ilmoituksella tapaan, joka olisi saanut hölmömmänkin kohottamaan kulmiaan tajusi kissakin nopeasti että tuskin vakuutti parhaillaan yhtään ketään, vaietenkin pian melkoisen turhautuneena häntäänsä pimeässä heilauttaen Galdin vastatessa melkoisen kyseenalaiseen sävyyn joka kertoi varmasti kaikille mitä mieltä tämä asiasta oli... eikä nuorukaista kaiketi voinut hämmennyksestään syyttääkään. Nainenkin vastasi jokseenkin epämääräisellä äännähdyksellä Galdin selvittäessä Eidhartin roolia, lopulta kohauttaen hieman olkapäitään näki kukaan tätä tai ei. Vaikka oli avannut keskustelun tämän tekosyyn varjolla, ei Cathrynkaan voinut väittää tähän hätään olevan hirvittävän kiinnostunut näistä yksityiskohdista naisen lopulta suhtautumatta terävään mieheen muutenkaan kovinkaan luottavaisesti. Mutta oli kuinka oli.... täällä hän silti seisoi parhaillaan pimeässä mutisemassa sekavia. Kissa päästi itsekseen jokseenkin turhautuneen puuskahduksen hätkähtäen kuitenkin jälleen hieman tuohtuneen aarnikotkan ääniä vihreän katseen terävöityessä hetkeksi, olennon kuitenkin jäädessä hieman kahden vaiheilla seuraamaan katseellaan tapahtumia. Suuri lintu osoitti mieltään varsin selkeällä tavalla jopa niille jotka tuskin moisista otuksista mitään tiesivätkään pirstoen asuttamansa pilttuun reunaa pelkällä nokkansa heiluautuksella, mutta suorastaan hämmentävän helposti Gald taltutti eläimen tavalla, jota moni muu raajoihinsa tai henkeensä kiintynyt ei olisi saanut päähänsä edes yrittää. Vaikka tallissa olikin lähes pilkkopimeää ulkona ujeltavan myrskynkin vuoksi, erottivat kissan kiiluvat silmät ympärinstönsä oikeastaan aivan hyvin siitä huolimatta että Gald ei tainnut selvästikään nähdä eteensä paljoakaan. Väkisinkin petomainen nainen seurasi välikohtausta jokseenkin jännittyneenä kuitenkaan sanomatta mitään kun lintu näytti rauhoittuvan saamastaan tuuppaisusta... ainakin toistaiseksi.
Lopulta, kaiketi hieman omaksi yllätyksekseenkin, kiusaantunut kyräily päätyi äkkiä suorastaan asiaan, kissaihmisen töksäyttäessä ilmoille jos ei suoranaista anteeksipyyntöä, niin sentään tiedostuksen siitä, että oli vähintäänkin ollut toinen osapuoli aiemmassa välikohtauksessa, jota tuskin kumpikaan oli ajatellut nenäänsä pidemmälle. Saatuaan sanat ilmoille Cathryn vaikeni jälleen kiusaantuneena, vilkaisten vaivihkaa Galdia, jolle edes tämä myönnytys taisi tulla melkoisena yllätyksenä... mikä tosin oli ymmärrettävää. Tämä ei varsinaisesti ollut omiaan saamaan ainakaan kissaa yhtään vähemmän kiusaantuneeksi vaikka tämä kaikeksi onneksi oli edes vaikeampi havaita pimeässä olennon äänen sentään pysyessä suhteellisen vakaana, mutta hetken pienen hämmingin jälkeen nuorukainenkin vastasi omalta osaltaan ilmeisen katuvana kiihtymisestään. Oikeastaan, hyvinkin. Cathryn kallisti hieman päätään pimeässä kuunnellessaan, kunnes jopa huoneen toiselle laidalle kantautui olennon suunnalta pieni myhähdys... kuitenkin aiempaa huomattavasti vähemmän viileä. "Hah, tuskin ensimmäinen saati viimeinen kerta kun onnistun käymään jonkun hermoille, älä siitä huoli. Kenties yhden jos toisenkin olisi hyväksi joskus miettiä mitä sanoo" olento tokaisi kevyesti naurahtaen, kunnes tuhahti hiukan. "Ainakin joskus. Kaiketi jokainen päättää itse mikä on hänelle riskin arvoista, olivat muut mitä mieltä hyvänsä. Niin se on parastakin." Lausahdus viimeisteltiin toisella, jo hieman kuivahkolla hymähdyksellä, jota seurasikin pieni kyseenalainen hiljaisuus kuin kissalla olisi kuitenkin ollut hieman vaikeuksia sulattaa tokaisuaan. Galdin jatkaessa nainen jäikin kuuntelemaan sanomatta vähään aikaan mitään, vain kiiluvat silmät ajoittain varjoista kajastaen. Hieman yllättäen ilmi taisi tullakin yhtä jos toistakin, kissan räpäyttäessä jokseenkin yllättyneenä silmiään tunnustukselle ettei nuorukainen ollut aivan niin kokenut kuin antoi ymmärtää.... tai oikeastaan edes aito ritari. Aivan tällaista paljastusta Cathryn tuskin oli odottanut.... vaikka kaiketi tämä lopulta selitti paljon. Tilanne vaatikin tovin pyörittelyä kunnes nainen viimein myhähti jälleen.
"Hmh. No. Olet kaiketi oikeassa. Monessakin asiassa" tämä myönsi, päästäen itsekin hieman tuskastuneen puuskahduksen. "Harva asia on niin yksinkertainen kuin luulisi, ja varmasti suuret asiat vaativat suuria tekoja. Kenties liiankin suuria monille. Mutta kuka tietää, kenties ne eivät ole mahdottomia." Katti pyyhkäisi pohdiskelevaan tapaan leukaansa ennen kuin jatkoi hetken mietittyään vilkaisten jälleen lintumaisen nuorukaisen suuntaan kiiluvalla katseellaan. "No, ritari tai ei, toverisi tuntuu ainakin uskovan sinuun. Tiedä häntä, olisihan se mukava yllätys meille kaikille jos olisin väärässä vaikka moiset unelmat kenties ovatkin taakka, joka painaa hieman liikaa tavalliselle kulkijalle" Cathryn hymähti jälleen hieman kuivasti vilkaisten ohimennen ovien raosta sateesta kajastavan talon valojen suuntaan. Kaiketi Eidhartin viimeinen piikki oli onnistunut kuin onnistunutkin osumaan jonnekin, katin päätyessä rypistämään itsekseen kuonoaan ennen kuin käänsi huomionsa jälleen eteenpäin, huomatessaan aarnikotkan liikehtivän jälleen. Otus häälyi uhkaavasti toisen yllä, mutta sen sijaan että olisi levottomuudestaan huolimatta osoittanut merkkejä vihamielisyydestä, valtava eläin laskikin päänsä nuoren soturin olalle lähes varovaisin elkein, siitä huolimatta että sai jälleen yhden jos toisenkin epäluuloisen katseen kissamaisen naisen suunnalta kunnes viimein kirvoitti pienen huvittuneen äännähdyksen tämän kurkusta. "Hah. Katsos tuota. Jos joku kertoisi minulle tuollaisen otuksen kesyyntyvän noin hyvin, uskoisin hänen puhuvan palturia" tokaistiin hieman kevyemmin kuitenkin turvallisen välimatkan päästä. Olihan Gald tosin osoittanut hallitsevansa petonsa hyvin jo aiemminkin, mutta olihan moinen omatoimisen säyseä käytös moiselta hirviöltä jo aivan asia erikseen.
|
|
|
Post by submarine on Feb 10, 2014 18:20:03 GMT 3
Kiusaantuneisuus taisi olla kaikkein kuvaavin sana tälle hetkelle, kun kumpikin kaksikosta takelteli jonkinlaisia anteeksipyyntöjä ja selityksen tapaisia aikaisemmalle välikohtaukselle, olematta kuitenkaan selvästikään erityisen hyviä tällaisessa touhussa. Niin Galdilla kuin Cathrynillakaan ei selvästi ollut halua jatkaa äskeistä, mutta ikävä kyllä suuri seikkailullisuus ja maailman vaarojen karaisemaksi tuleminen taisi tehdä tunteista puhelemisesta jokseenkin haasteellista. Taisi silti olla eittämättä helpotus kummallekin, ettei toisella ollut kaunaa asioista. Loppujen lopuksi ei välttämättä tarvinnut olla edes niin sanavalmis, kunhan se vain nyt noin suunnilleen kävi selväksi. Kissamainen nainen taisi kyllä nähdä toisen hieman paremmin kuin petolintumainen mies, mutta siitä huolimatta tässä taidettiin olla melko tasaveroisen kiusaantuneita, vaivaantuneita ja kaiketi helpottuneitakin. "Mmh. Tuskin tällä kaikella mitään arvoa olisi, ellei sitä tekisi omasta tahdostaan ja halustaan. Se olisi... kovin huonoa sankaruutta", Gald myötäili Cathrynin pohdiskeluja, arkaillen hieman käyttää koko sankari-sanaa, mutta heittäen sen nyt kuitenkin siihen. Kaipa se oli se, mihin tässä ainakin tähdättiin. Todellisuus saattoi olla toinen, mutta jokin suunta piti olla. Kuten vaikkapa sankaruus, vaikka eittämättä sana olikin huvittavan naivi monen mielestä. "Ja loppujen lopuksi tahto onkin ainoa mitä se todella vaatii. Ehm. Vaikka kaiketi epäonnistujia korkeintaan säälitään. Mutta silti", soturi lisäsi puoliksi mietteliääksi, ennen kuin karisti ajatuksen päästään. Sillä ei ollut nyt varsinaisesti väliä, sankaruuden ja urotekojen filosofia ei kuulunut tähän hetkeen. Kuten nyt filosofia yleisestikään. Oli kaiketi vain huomattavasti helpompi olla kun nyt oltiin suunnilleen sovussa ainakin perusasioista. Parempi sekin kuin yrmeä kyräily, ainakin.
Cathrynillä tuntui olevan enemmänkin ainakin puolittaisen hyväksyviä mietteitä koko aiheesta ja Galdin näkemyksistä. Ja vaikka tämä nyt selvästi olikin omaa mieltään, niin jo myönnytys siitä, miten asiat nyt ainakin voisivat olla paremmin jos suostuisivat olemaan kuten soturi uskalsi toivoa, taisi olla varsin hyvin. Hetkisen nuorukainen seisoikin pilttuun reunaa vasten nojaten, päästäen lähinnä vain pienehkön mietiskeleväisen hymähdyksen. Kukaties hän oli jossain määrin otettu, tai sitten vain ajatuksissaan sanoista. Kukaties kumpaakin. "Tiedän kyllä, että kaikki ei ole niin puhtoisen yksinkertaista kuin sen haluaisi olevan. Monelle elämässä on liikaa taakkaa, jotta sitä voisi ottaa vielä lisää, ja jotkut mieluusti vain kasaavat omansakin muiden harteille. Olemmehan me sodassa, monessakin sodassa, enkä voi uskoa asioiden olleen ratkaisevasti erilaisia ennen sitä. Moni ihminen - ja muu kulkija - varmasti nauraisi näille vähintään yhtä paljon kuin sinäkin. Jos ei, minun käteni olisivat verisinä vain hirviöistä, eivät myös aivan tavallisesta väestä. Eikä minun tarvitsisi maailman parantamisesta haikailla. Mutta uskon silti, että se kaikki voi muuttua. Ei helposti, eikä heti, mutta... noh. Jos vain tekee, on mahdollista vaikuttaa hyvin moneen asiaan", Gald lopulta vastasi, pysyen varsin maltillisena ja enemmänkin mietteliäänä. Sävystä päätellen soturi ei niinkään kiistellyt, kuin vain selvensi toiselle mitä oikeastaan ajatteli. Ja samalla kaiketi teki itsekin myönnytyksiä aikaisempaan jyrkkyyteensä. Loppujen lopuksi tässä taidettiin olla jopa melkein samaa mieltä siitä, että asiat eittämättä olivat vähemmän kuin täydellisiä, ja parempia olisivat toki voineet olla. Se, mitä se tarkalleen ottaen tarkoitti saattoi olla lähinnä sivuseikka juuri nyt. "Valoa ja varjoja. Feh, valolla on aina varjonsa. Ja varjo syntyy valosta", nuorukainen heitti jonkinlaisena täysin ympäripyöreänä mietelauseena, selvitellen hieman kurkkuaan aavistuksen hämillään siitä että turvautui edes moisiin.
Keskustelu sankaruudesta, maailman tilanteesta ja muusta sellaisesta olisi voinut eittämättä mennä pitkällekin, mutta jollakin taisi olla oma mielipiteensä asiasta. Jollakin varsin kovaäänisellä ja suurella, jota ei noin vain jätettykään huomiotta. Jonkinlaisessa turhautumisessaan siihen, miten sen huutamista ei oikeastaan otettu kauhean tosissaan, päätyi aarnikotka lopulta laskemaan päänsä Galdia vasten... vaikka vähemmän kaunis ilmaisu olisi kukaties ollut pamauttaminen. Vaikkei peto pahaa tarkoittanutkaan, oli se silti valtava ja pelottavan vahva. Harva edes varsinaisesti tajusikaan, miten vahva. Jollei olisi osannut kokemuksesta ja vaistosta varautua, olisi soturi eittämättä lentänyt maihin samoin tein kun se laski päänsä hänen olalleen. Eikä se nytkään varsinaisen helpolta tainnut näyttää. Näky taisi kuitenkin saada ainakin Cathrynin äänestä päätellen varsin huvittuneeksi, kun toinen heitti kommentin tähän asti huomiotta jääneestä otuksesta. "Ehh. Se ei ole kesy. Millään tavalla. Se ei tee mitään minun käskystäni tai muutenkaan. Jos se haluaisi, se tappaisi minut. Mutta se ei halua. Me olemme yhtä", Gald vastasi, aavistuksen kiusaantuneena. Aarnikotka-asiaa ei koskaan sivuutettu noin vain. Kissamainen nainen nyt otti sen paljon paremmin kuin useat, mutta siitä huolimatta sitä oli varsin hankala edes selittää. Se oli jotakin jota mies itse ei miettinyt millään tavoin, ja jonka pukeminen sanoiksi tuntui aina turhauttavan hankalalta ja riittämättömältä. "Se ei ole kesy. Se vain tietää mitä haluan ja päättää kunnioittaa sitä. Ja minä tiedän mitä se haluaa", hän lisäsi, ennen kuin vaikeni hetkeksi, jääden silmäämään naisen silhuettia tallin toisella puolella. Hän kallisti aavistuksen verran päätään, melkein mietteliäänä. "Jos haluat, voit tulla lähemmäs katsomaan. Sinun pitäisi olla turvassa. Minä... voin näyttää", kuului lopulta ehdotus, joka oli varovaisuudestaan huolimatta kaiketi varsin uskalias. Siinä oli kukaties yhä jonkinlaista sovitteluakin aikaisemman jäljiltä. Ja vaikka peto olikin peto, taisi valtava aarnikotka silti tavalla tai toisella ymmärtää tarpeeksi mistä oli puhe. Sen valtava pää kohosi, ja nokka kääntyi tiukasti kohti kissamaista naista. Se tarkkaili tätä, kiinnostuneena ja ylevänä.
|
|
|
Post by spyrre on Feb 11, 2014 17:50:00 GMT 3
Kaiketi Cathryn oli tainnut jopa oppia jotakin aiemmasta välikohtauksesta päätellen siitä, kuinka Galdin ottaessa jälleen hieman arkaillen sankaritouhut puheeksi, kantautui hämärästä huvittuneisuuden sijasta lähinnä jonkinlainen hymähdys kissan kuunnellessa tyynesti paikallaan, vaikkakin voimatta olla vilkuilematta valtavaa aarnikotkaa tuon tuosta. Pieneksi helpotukseksi toinen ei tainnut nähdä tätä pimeässä tallissa ainakaan kovin hyvin tai olennon kiusaantuneisuudesta kertovia pieniä liikkeitä. Tuntui useimmiten enemmän tai vähemmän puheliaalta tai ei, ei nainen silti varsinaisesti kokenut tunteiden näyttämistä kovinkaan mukavaksi, mutta ainakin kissan harjaantunut ääni pysyi tasaisena päällisin puolin... vaikka kaipa aivan vain se seikka että nainen oli saapastellut etsimään toista keskellä myrskyä puhuakseen kertoi jo itsessään yhtä jos toistakin. "Hm, toki. Ei sankareita käskystä synny" tämä tokaisi kepeähkösti mutta ilman aiempaa purevuutta toisen pohdiskellessa aihetta. Nuorukaisen mietiskelevä pohdiskelu sai Cathryninkin hetkellisesti hiljaiseksi kuin tämä olisi empinyt hieman kunnes tämä huoahti hieman pyyhkäisten jälleen kosteaa kuontaloaan sormillaan. "Ilman tahtoa tuskin pääsee pitkällekään... toivokaamme kaiketi että se myös riittää" olento vastasi viimein sävyyn joka kieltämättä kieli ettei tämä kaiketi ollut vieläkään aivan varma asiasta... mutta sentään huomattavasti vähemmän jyrkkään sävyyn. Puhui asioista varsin idealistiseen tapaan tai ei, eiköhän Gald ollut jo kaikesta päätellen itsekin perillä mihin oli kaiketi ryhtymässä ilman enempää muistutusta Cathrynin suunnalta. Jos tämän puheita oli uskominen, oli nuorukainen tainnut nähdä jo yhtä jos toistakin nuoresta iästään huolimatta.
Tämä kävikin varsin pian selväksi kun Gald jopa myönsi hetken pohdittuaan etteivät asiat ikävä kyllä olleet tahdostakaan huolimatta niin yksinkertaisia. Mustaturkki myötäsi tätä jälleen epämääräisellä, kenties itsekin aavistuksen turhautuneella myhähdyksellä keskittyen ohimennen nykäisemään reppuaan sekä asevyötään parempaan asentoon olallaan kai hetkellisen sijaistoiminnon tarpeessa. Lopulta tämä aihe oli kaikkea muuta kuin kevyt, eikä nainen puhunut sodasta mielellään saati kevyesti vaikka tämän ajoittainen kylmäkiskoisuus olisikin saattanut antaa ymmärtää muuta. "Ikävä kyllä joskus on tehtävä mitä täytyy selvitäkseen, vaikka se mahdollisesti vaatisikin käsiensä likaamista. Kuten sanottu, ikävän moni on valmis kasaamaan omat taakkansa muiden niskaan, mutta raskasta tai ei, kaipa vähin mitä tehdä on edes olla itse tekemättä niin. Sääli että näinkin yksinkertaiselta kuulostava asia harvoin on niin itsestäänselvä kuin toivoisi" katti arveli hetken mietteliään hiljaisuuden jälkeen, liikahtaen kiusaantuneena toisen muistuttaessa aiemmasta jokseenkin alentuvasta käytöksestä, ennen kuin huokaisi taas hieman. "Sitä kaiketi lähinnä tarkoitinkin. Kenties asioihin vaikuttaminen on mahdollista, mutta... tulisit kyllä tarvitsemaan enemmän joukkoja ympärillesi saadaksesi jotain suurempaa aikaan. Armeijan, kenties. Tuskin nämä kaikki riehaantuneet vallantavoittelijat muuten edes ottavat mitään kuuleviin korviinsakaan ellet pakota niitä... ja silloinkin joutuisit vain laittamaan lusikkasi samaan soppaan mitä koko kirottu sota hämmentää jo aivan tarpeeksi" tämä viimeisteli, vaieten jälleen hetkeksi kaiketi kokoamaan ajatuksiaan. Kaipa asioihin puuttuminen tarkoittaisi myös sotaan puuttumista, tai niin kissa ainakin tilanteen tulkitsi, eikä moinen olisi ainakaan omiaan rauhoittamaan maailmassa jo valmiiksi riehuvaa hullunmyllyä.
Hetkellisen laskeutuneen hiljaisuuden keskeytti kuitenkin pian itsensä laiminlyödyksi tunteva aarnikotka. Tai kenties eläin aavisti nuorukaisen hieman alakuloisen olotilan kurottaessaan valtavan päänsä tätä kohti, ja kieltämättä vaikka ele oli aivan otuksen koon huomioon ottaen jokseenkin kovakourainen, oli tämä silti tarkoitettu kaikkea muuta kuin vihamieliseksi Galdinkin ollessa selvästi tottunut moiseen. Cathryn ei voinut olla hätkähtämättä vaivihkaa pimeässä pedon liikettä, jääden kuitenkin seuraamaan jokseenkin kiinnostuneena tämän puuhia, moisen huomionhakuisuuden herättäessä jo häivähdyksen huvittuneisuutta. Tosin, vaikka kuulostikin varmalta asian suhteen, ei Galdin vastaus kieltämättä ollut sitä kaikkein vakuuttavinta laatua nuorukaisen todetessa ettei peto ollut edes kesy, ja enemmän kuin kykenevä murhaamaan kaiken halutessaan tieltään. Vihreät kissansilmät mittailivat kaksikkoa varjojen halki aavistuksen varuillaan mutta väkisinkin hieman vaikuttuneena, kissaihmisen pitäessä aarnikotkan liikkeitä silmällä ohimennen kaiketi enemmän sijaistoimintona kuin varsinaisesti muun vuoksi jousensa kaarta sormeillen... vaikka toihan ase käden ulottuvilla omaa varmuuttaan tilanteeseen, missä oli samassa huoneessa hevosta suuremman pedon kanssa vaikka tämä ei tähän hätään näyttänyt onneksi suunnittelevan tuimistumista. "Hm, no. Ilmeisesti se toimii. Luulen ettei tuollaista saisikaan pakotettua yhtään mihinkään jos se päättää ettei pidä jostain" Cathryn vastasi aarnikotkaa mittailtuaan, vaieten kuitenkin äkkiä yllättyneenä Galdin ehdottaessa tulemista lähemmäs katsomaan. Tämä sai aikaan hetkellisesti lähes hölmistyneen hiljaisuuden.
"Pitäisi?" Kissa toisti jokseenkin kyseenalaisesti, vihreiden silmien kulkiessa varautuneesti pedosta nuorukaiseen pitkän hännän heilahtaessa samalla puolelta toiselle ilmeisen kahden vaiheilla. Asiaa ei tainnut varsinaisesti auttaa seikka että aarnikotka tuntui tajunneen että jotain oli tekeillä ja nostaneen massiivisen päänsä tuijottamaan tiiviisti muukalaisen suuntaan, kaikkea muuta kuin tervetulleeksi toivottavaan sävyyn... tai aiempi alleviivaus siitä, kuinka otus oli kaikkea muuta kuin kesy. Siitä ei päässyt mihinkään että aarnikotka oli jokseenkin valtava otus kauempaakin. "Eh, hm. En usko että se olisi hyvä idea. Se ei näytä siltä että pitäisi siitä" nainen huomautti varautuneena, pystymättä hillitsemään jälleen puolelta toiselle heilahtelemaan innostunutta häntäänsä. "Minä... en ole kummoinenkaan eläinten kanssa. On parasta antaa niiden olla, niin monesti ne tekevät samoin. Pidän raajoistani aika lailla niillä paikoilla kuin ne ovatkin." Tokaisua seurasi aavistuksen kiusaantunut hiljaisuus, katin pyrkiessä kuitenkin pitämään äänensä jälleen tasaisena. Eihän hän nyt tietenkään valtavaa petoa pelännyt, eihän moinen tulisi kuuloonkaan.... tämän kynsien ja nokan ulottuville saapastelu vain tuntui jokseenkin huonolta idealta. Aivan loogiselta kannalta, tietysti... vaikka Gald tuntuikin luottavan otukseen melkoisesti omasta puolestaan.
|
|