|
Post by submarine on Dec 20, 2013 5:30:13 GMT 3
Loppujen lopuksi taisi olla melko odotettavissa, ettei Cathryn aikonut käydä varsinaisesti julistamaan asioitaan ja alkuperäänsä heti kättelyssä jokaiselle vastaantulijalle, joka vain vaivautui asiasta kysymään. Oltiinhan tässä nyt silti tien päällä ja syrjäseuduilla tuntemattomien keskellä. Ja harva joka täälläpäin kulki oli kuitenkaan sellaisessa ylellisyysasemassa, että pystyi kertomaan avoimesti kenelle tahansa kaikki asiansa. Gald ei turhaan yrittänyt lähteä painostamaan tai tiukkaamaan asian suhteen, vaan päästi puolihyväksyvän äännähdyksen toisen mietteille, seuraten sitten tämän esimerkkiä melkeinpä kuin tarpeesta olla jäämättä toiseksi teen suhteen, kulauttaen lopun kuppinsa tyhjäksi samoin tein. Tosin toisin kuin kissan kohdalla, taisi mies paljastaa olevansa varsin eri mieltä litkusta irvistäessään sen jäljiltä varsin näkyvästi. Ja kuten saattoi olla odotettavissa, ettei matkalainen paljastaisi kaikkia salaisuuksiaan saman tien, taisi myös olla aivan yhtä odotettavaa, että moiseen kysymykseen vastattaisiin myös samanmoisella. Gald tuli räpäyttäneeksi kukaties jopa aavistuksen hätäisesti silmiään ja vilkaisseeksi hieman epämääräisesti ympärilleen, kun kissamainen nainen varsin nopeasti otti puheeksi sitten hänet. Tai jos tarkkoja oltiin, hänen oletetun ritarillisuutensa. Tarkkasilmäiselle moinen hetken herpaantuminen olisi kukaties kielinyt jopa jonkinlaisesta... empimisestä aiheen suhteen. "Mmmh. Niin no. Ei ainakaan eksyksissä. Vaikka emme me kaiketi ole niin tarkkaan suunnassakaan. Oli määrä vain kiertää näitä tienoita myöten", Gald lopulta vastasi hiukkasen hapuillen tyhjää teemukia käsissään pyöritellen, puraisten ohimennen huuleensa selvästi siihen malliin, että mietti jotakin. Kaiketi tarkalleen sitä, mitä olisi sanonut.
Päätyipä mies ensin mille tahansa kannalle asioiden paljastamisen suhteen, tuli suunnitelmiin nopea muutos kun tuvan ovi äkkiä kiskaistiinkin auki, ja sisään astui perheen toinen poika, Dorian. Gald suoristui varsin äkkiä istumapaikallaan, vilkaisten nuorukaista terävillä silmillään ennen kuin käänsi katseensa taas takaisin varsinaiseen tilanteeseensa. Taisi olla turha ainakaan toivoa että poika aikoi saman tien häipyä omiin oloihinsa. Ei, tämä oli kyllä ehdottoman selkeästi tunkemassa tulisijan suuntaan, kaavaillen selvästikin kuulevansa ja saavansa selville hieman lisää matkalaisista lämmittelyn verukkeella. Eipä niin että tälle varsinaisesti olisi voinut siitä mitään sanoakaan kaiketi, eh. Siinä sivussa hän katsasti senkin josko Eidhart häämöttäisi jo jossakin. Mutta aarnikotkan laittaminen paikoilleen vei kyllä aikaa, joten miestä tuskin vielä näkyisi hetkeen. "No. Sanottakoon että toisinaan asiat menevät kuten menevät, eivätkä kuten voisi olettaa", Gald onnistui lopulta tokaisemaan jokseenkin takkuilevasti Cathrynille, varsin ilmeisen selvänä hätävetona kun ei muutakaan tohtinut ainakaan talonväen kuunnellessa kertoa. Ja jo sekin tuntui riittävän saamaan Dorianin melkein suunniltaan kiinnostuksesta. Nuorukainen kun suoristui saman tien valppaasti, jääden tiiraamaan niin paljon kuin vain tohti kaksikkoa. Samalla tämä hieroi leukaansa johon parransänki oli alkanut tehdä hapuilevaa ensiasutustaan (ja josta sitä luonnollisesti ei ajettaisi pois koskaan jos poika itse asiasta päättäisi) kuin kovinkin mietteliäästi, aivan kuin olisi jopa oivaltanut muutamasta sanasta jotakin. Ilmeisesti kun asui kaukana korvessa eikä useimmiten nähnyt oikein minkäänlaista väkeä, oli takkuileva, epämääräinen selittelykin jonkinlaista mystistä, jostakin suuremmasta ja tärkeämmästä kertovaa supattelua. Gald vilkaisi poikaa nopeasti, mahdollisimman peruslukemilla, ennen kuin käänsi kasvonsa visusti takaisin kohti Cathrynia ja loi hetkiseksi tälle jokseenkin ongelmaisen katseen, joka kuitenkin katosi nopeasti siltä varalta, että joku erehtyisi näkemään.
"Mutta, tosiaan. Ilmeisesti olemme kaukaa yksi jos toinenkin", Gald onnistui lopulta tekaisemaan jonkinlaisen yhteenvedon tilanteesta, nojautuen aavistuksen eteenpäin teekuppi käsissään, näyttäen taas hieman rennommalta kun oli edes jotenkuten setvinyt äskeisen, kukaties vähemmän innokkaan aiheen. Hän löysi ääneensäkin vähän innokkaampaa sävyä, nyökäten melkeinpä puoliksi itsekseen ennen kuin jatkoi. "Kerrohan. Oletko nähnyt etelän kaupunkeja? Olen kuullut niistä paljon. Sanotaan että jokainen suuri seikkailija on ainakin kerran kulkenut niiden lävitse ja ihastellut niiden ihmeitä ja kullanhohtoisia torneja. Tai siis, niin ainakin tietyissä... kirjoissa. En ole itse niitä vielä nähnyt, ikävä kyllä", soturi heitti esille lopulta, jopa varsin aidosti kiinnostuneena. Eh, kaikenlaisia kulkureita ja seikkailijanpuolikkaita kyllä näkyi usein (myös kirjaimellisia puolikkaita, jos oikein huonosti meni), mutta harvemmin vastaan tuli kuitenkaan oikeasti varsin pitkälle kulkeneelta ja kokeneelta vaikuttavaa tapausta. Cathryn tuntui kuitenkin olevan aito vaeltelija jo pelkän olemuksensakin perusteella. Kukaties tällä olisi tarinoita kaikenlaisesta. Tai varmasti olikin. Eh, jos ei muuta, tämä oli ainakin selvästi jo häntä muutaman vuoden vanhempi. Näihin asioihin tottunut, ehkäpä.
|
|
|
Post by spyrre on Dec 22, 2013 16:50:52 GMT 3
((Pahoittelut taas pienestä sekavuudesta. ))
Ainakin Gald teki mielipiteensä selväksi hieman kitkerähkön teesekoituksen suhteen joko tahattomasti tai tätä suuremmin muuten salailematta, mikä tosin ei näyttänyt suuremmin häiritä kissaa vaikka tämä selvästi laittoikin tämän merkille. Nuorukaisen paljonpuhuva irve kupin takaa sai naisen suupielet jälleen nykimään hieman mutta pian tämä vakavoitui kun puhe kääntyi jopa jokseenkin oleellisempiin asioihin. Cathryn kävi aavistuksen mietteliään näköiseksi vastattuaan kuitenkin melkoisen ympäripyöreään tapaan, kunnes pian käänsi huomionsa paljon mainostettuun Kotkaritariin jokseenkin leppoisalla, mutta odotettavalla kysymyksellä. Kissaihminen oli kuulostanut lähinnä kevyen uteliaalta mutta haukansilmäisen miehen äkillinen epävarma epäröinti ja hapuilu saivat olennon valpastumaan kissan kohottaessa kulmiaan ja kääntäessä katseensa nuorukaiseen tämän tuntuessa käyvän nopeasti hieman kiusaantuneeksi kun harhailevat ritarit otettiin puheeksi. Tämä taisi olla omiaan herättämään mustaturkin kiinnostusta olennon kuitenkaan sanomatta mitään tai varsinaisesti liikkumatta laiskahkosta käsivarteensa nojailevasta asennostaan mutta vihreät silmät olivat kääntyneet toisen suuntaan ja tämän saattoi havaita höristävän hieman repaleisia korviaan. Galdin todetessa pienen hämmingin jälkeen etteivät he toverinsa kanssa varsinaisesti olleet eksyksissä katti myhähti nyökäten hieman mietteliäästi, varsinaisesti kommentoimatta.
Kuitenkin ennen kuin kumpikaan, niin hapuileva Kotkaritari kuin jokseenkin uteliaaksi käynyt kissaolento ehtivät varsinaisesti päättää miten edetä keskustelunaiheesta jonka toinen selvästi koki hieman kyseenalaiseksi, saapui ulkoa sateesta vettävaluva Dorian, kuin tilattuna keskeytyksenä tilanteelle. Pieni hieman tuskastunut ilme häivähti ohimennen Cathrynin tummilla kasvoilla ennen kuin tämä kuitenkin nyökkäsi ohimennen tervehdyksenä heitä pälyilevälle pojalle, vilkaisten samalla ovelle muiden saapujien varalta. Niin Darrell kuin Kotkaritarin toveri tuntuivat kuitenkin vielä viipyvän ja kissa käänsi pian huomionsa takaisin Galdiin kun enempää porukkaa ei tuntunut olevan tähän hätään puskemassa sisälle. Katti ei ollut huomaavinaan lähemmäs vaivihkaa hivuttautuvaa, oletettavasti uteliaisuudesta parhaillaan pakahtuvaa Doriania päätyen itsekin lähinnä pyörittelemään tyhjää teekuppia sormissaan Galdin kokoillessa ajatuksiaan kunnes tämä viimein sai ilmoille jonkinlaista yhtäläisen ympäripyöreää vastausta. Oli selvää ettei tämäkään kaiketi ollut halukas raportoimaan kovinkaan yksityiskohtaisesti asioitaan niin vieraalle kissaihmiselle kuin vieressä norkoavalle muka takan loimussa muka viattomasti lämmittelevälle nuorukaiselle, mutta nainen oli huomaavinaan että aihe saattoi hieman tökkiä tätä muutenkin, jostain syystä. Tuskin pelkästään syrjäseutujen kiertelyn olisi luullut vaativan aivan tällaista hapuilua, vaikkei tarkoitusperiään olisikaan tahtonut kertoa. Hmm. Vaikka kaiketi Dorianin suorastaan uteliaisuudesta pakahtuva katse olisi omiaan saamaan lähes kenet hyvänsä kiusaantumaan... mikä jostain syystä onnistui ilmeisesti huvittamaan kattia jälleen hieman.
"Siinä olet oikeassa. En minäkään ollut varsinaisesti kaavaillut jääväni tänne sen pidemmäksi aikaa. Vaikka suunnitelmien tekeminen on kaiketi hyvästä, usein niihin takertumisesta on vain lähinnä haittaa" olento kuittasi hymähtäen Galdin hieman epämääräisen tokaisun kuppiaan mietteliäästi pyöritellen kuin ei olisi huomannut mitään outoa onnistuen kuulostamaan siltä kuin spontaanisti korpeen rynnistäminen olisi ollut jotain aivan normaalia. Syystä tai toisesta Gald tuntui hieman hämmentyneeltä saamastaan huomiosta nuorukaisen joutuessa hetken hakemaan mitä sanoa seuraavaksi, tapaan mitä ei olisi varsinaisesti odottanut ainakaan huomioon ja sosiaalisiin kiemuroihin tottuneilta jalosukuisilta ritareilta. Empiessään nuorukainen sai jälleen osakseen pohtivan katseen jos toisenkin, kissan kuitenkin havahtuessa pian takaisin nykyhetkeen tämän viimeistellessä puheenvuoronsa ennen kuin esitti suorastaan kiinnostuneeseen sävyyn kysymyksen hänen kokemuksistaan sekä etelän nähtävyyksistä. Cathryn räpäytti hieman silmiään kysymykselle mutta naurahti sitten kevyesti. "Etelän kaupunkeja? No, suurista seikkailijoista en tiedä, mutta... on siitä jonkin aikaa kun käväisin niillä main sekä rannikon suunnalla. En kaikkialla mutta ainakin tutkimassa Magnimaria ja sen rauniotasankoja sekä vilkaisin ympärilleni Alabasterikortteleissa. Kieltämättä komeaa, ei siitä pääse mihinkään... vaikka hieman yliarvostettu paikka jos minulta kysytään. Jos haet jotain oikeasti käytännöllistä koristeviittojen tai silkkiliinojen sijasta järkevään hintaan on parasta mennä suosiolla muualle." Nainen muisteli kohauttaen sitten hartioitaan kuin kovinkin vaatimattomasti Dorianin jääneen tuijottelemaan silmät ymmyrkäisenä moisien eksoottisuuksien kuvailuille. "....mutta jos nähtävyydet kiinnostavat, niitä sieltä kyllä löytyy. Rauniotasangot puolestaan ovat melkoisen karua ja vaarallista seutua. Petoja sekä ties mitä luonnottomuuksia lähes joka murikan takana... mutta sieltä saattaa myös löytyä kaikkea kiintoisaa. Kenties sinä ja lintusi jopa pärjäisitte siellä jos tuo on mukanasi muuten kuin koristeena" olento viimeisteli leppoisasti nyökäten hieman tulen ääreen asetellun koristeellisen miekan suuntaan kuin puheet moisista hirmuista eivät olisi hetkauttaneet paljoakaan. Tosin kaiketi oli odotettavissakin että tien päällä tuli törmättyä väistämättä yhteen jos toiseenkin ikävään... Mutta vaikkei aivan varma toisen suhteen muuten olisikaan ollut, oli kissa haistavinaan pistäväsilmäisestä nuorukaisesta oikeita soturin elkeitä koreiden varusteidensa alta. Tämä tuskin edes olisi näillä seuduin vain yhden toverinsa keralla kuljeksimassa ellei osaisi käyttää miekkaansa... mitä kaksikko sitten näillä seuduilla hakikaan.
|
|
|
Post by submarine on Dec 23, 2013 4:39:02 GMT 3
Gald kyllä tiesi, ettei varmastikaan kuulostanut erityisen sulavalta tai luontevalta juuri nyt. Kissamainen Cathryn osasi kukaties piilottaa tunteensa ja edesottamuksensa aivan yhtä viekkaasti kuin samankaltainen eläin, mutta toisaalta petolinnun piirteitä kasvoillaan kantava mies omasi yhtälailla esikuvansa valppauden. Hän kyllä pisti merkille toisen mietteliään katseen varsin hyvin, ja se puolestaan sai hänet takeltelemaan vain lisää. Ehh, häntä ei todellakaan ollut tarkoitettu tällaiseen. Nuori mies oli jo hyvässä puolimatkassa vain vaikenemiseen ja mykkään tyhjän teekupin tuijotteluun, mutta loppujen lopuksi Cathryn tuli antaneeksi sen verran armoa, että jätti kuin jättikin hänen arvioimisensa sikseen, ja ilmeisesti henkisenä olankohautuksena siirtyi miettimään enemmänkin hänen kysymystään kaukaisista paikoista ja sellaisesta. Tällaista Gald puolestaan kuunteli mielellään, ja nyökyttelikin kertaan valppaasti toisen kertoessa eteläisestä Magnimarista ja sen nähtävyyksistä ja kaiketi vaaroistakin. Toki siinä oli mukana hiukkasen perinteistä hillittyä kriittisyyttä, mutta siitä huolimatta moisesta paikasta kuuleminen jo itsessäänkin oli varsin kiintoisaa. "Mmh, niin olen kuullut. Monumenttien kaupunki, eh. Siellä päin on ilmeisesti kaikenlaista ikivanhaa", Gald myötäili toisen kertomaa, tehden epämääräisen, laakean eleen siinä sivussa teemukillaan siihen malliin, että mieli nähdä paljon ja laajalti. Kuten kaiketi jokainen nuori ja innokas seikkailija, mutta joka tapauksessa. Cathryn tuli ohimennen heittäneeksi varsin puolittaisen vihjauksen siitäkin, miten nuori soturi mahdollisesti itse moisessa paikassa selviäisi, mikä sai hänet kohottamaan kulmiaan aavistuksen yllättyneenä varsin korkealle. Ehh, kaiketi hän ei vain odottanut varsinaista tunnustusta asioista ainakin nyt jossain määrin kokeneemman oloiselta. "Niin no... kukaties. Jonakin päivänä ehkä. Ennemmin tai myöhemmin", hän onnistui hymähtämään, kiskoen naamansa takaisin peruslukemille parhaansa mukaan siinä toivossa, että onnistuisi olemaan näyttämättä nyt ainakaan aivan auttamattomalta räkänokalta näissä asioissa.
Toinen tuli maininneeksi siinä sivussa myös varsin suoraan miekan, joka seinän viereen nyt nojasi, ja kun oli hetken yllätyksestään selvinnyt, kääntyi Galdinkin huomio siihen varsin nopeasti. Hetken hän katsoi asettaan hiljaa ja tutkimattomasti, ennen kuin hymähti äkkiä kevyesti, kuin naisen heitossa "muustakin kuin koristeesta" olisi ollut jotain suoranaisen huvittavaa. "Ah. Etpä uskoisi... voin taata, että tuo kalpa on vähiten koriste, jonka moni koskaan näkee. Olen kantanut sitä jonkin aikaa ja... noh. Voin taata, että koristeellisuus on sen vähäisin ominaisuus", soturi tokaisi, onnistumatta aivan peittämään sitä tiettyä intoa ja jopa huvittuneisuutta, joka hänen äänestään kuulsi. Hieman kuin... noh, jos joku olisi puhunut hänelle ja hänen aarnikotkalleen siitä miten tämän metsästyskoira olisi hirvittävin peto maailmassa. Jokseenkin "etpä uskoisi" -tyyliin. Hetken perästä hän kuitenkin yskäisi, ennen kuin vakavoitui aavistuksen verran. "Tuo miekka on kaikkea muuta kuin vain koristeellinen pala terästä. Eh, väittäisin että koristeet ovat siinä todistamassa sen arvoa, eivätkä antamassa sitä", nuorukainen lisäsi puolikepeästi, ennen kuin äkkiä nousi ylös. Ohimennen hän tuli vilkaisseeksi Dorianiin, joka tiiraili yhä sivustalta, aavistaen selvästi että luvassa oli jotakin mielenkiintoista. Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan sanonut tälle sen suuremmin mitään, vaan asteli varovaisesti seinän vierustalle, laskien teemukin käsistään tulisijan reunalle siinä samalla.
Tasaisin, melkoisen kunnioittavin ja jopa varovaisin elkein Gald nosti huotritetun miekkansa lattianrajasta, katsoen sitä hetkisen suorastaan tyytyväinen hymy huulillaan, ennen kuin sitten vilkaisi Cathryniin, kohottaen jokseenkin viekkaan salailevasti untuvaisia kulmiaan. "Tämä miekka on pelastanut minut pahasta pinteestä, ja johdattanut minut turvaan hirveästä vaarasta. Minut ja erään toisen. Se on... varsin mahtava", soturi kertoi ääni jokseenkin kunnioittavana, ennen kuin kunnioittavin elkein tarrasi miekan kahvaan ja lähti vetämään sitä huotrastaan. Esiin liukuva terä oli virheetöntä, täydellistä terästä, niin hyvin ja tasaisesti kiillotettua että siinä ei ollut minkäänlaista pienintäkään epätasaisuutta tai -täydellisyyttä. Niin täydellisesti taottua että ihmiskäsi tuskin olisi voinut sitä edes muovata. Mutta se oli todennäköisesti vähäisin seikka koko miekasta. Sen solakka, hirvittävän terävä terä hohti. Ei tulisijan valossa, vaan omaa, tasaista ja jopa miellyttävää hehkuaan. Se toi tupaan paljon tasaisemman valon ja karkotti varjot pois kuin pahaiset, temppuilevat kakarat. Silmiä se ei silti häikäissyt, vaan paloi tasaisena, vääjäämättömänä. Se loi melkein kuin sädekehän teränsä ympärille, ja se reunusti sitä kultaisena hohteena. "Tämä on Kehränterä, yksi mahtavista miekoista. Minä kannan sitä nyt", Gald lopulta totesi painokkaasti, pitäen terän sen kaikesta uljaudesta huolimatta visusti lattiaa kohti, kuin olisi pelännyt että edes sillä osoittaminen jotakin kohti olisi voinut johtaa hirmuisiin seurauksiin. Totta puhuen hän ei aina osannut olla asiasta edes varma.
Uljaan ja mahtipontisen esittelynsä pidettyään Gald painui taas aavistuksen kasaan, henkäisten melkeinpä kuin aavistuksen hämillään, ennen kuin vilkaisi ympärilleen. Eh, ainakin Dorian tuijotti juuri nyt häntä ja hänen pitelemäänsä miekkaa, kuin jotakin hirvittävää pyhää esinettä. Mikä tosin ei välttämättä ollut kaukana totuudestakaan. Äänistä päätellen keittiön suunnallakin oli kyllä pistetty merkille että meneillään oli jotakin outoa. "Eh, ja... niin. Se on... hyvä miekka", nuori soturi lopulta totesi jokseenkin hillitymmin kun ylenpalttinan aseinto oli valutettu pois, ja hän totesi totta tosiaan seisovansa keskellä tuvan lattiaa, pidellen esiin vetäväänsä mahtavaa miekkaa ja odottaen toisen, seikkailijantapaisen arviota koko asiasta. Eh, totta puhuen miekka ei tainnut oikein sopia ympäristöönsä juuri nyt. Jokseenkin kiusaantuneesti hän puraisi taas huultaan, sipaisten tohinassa paenneita hiuksia pois silmiltään.
(Galdilla on täpinä ja show and tell päällä :I ))
|
|
|
Post by spyrre on Dec 24, 2013 23:41:16 GMT 3
Loppujen lopuksi vaikka tuntuikin pitävän tilannetta vaivihkaisen valppaasti silmällä, suhtautui kissamainen nainen kuitenkin leppoisasti muutenkin kuin vain jatkuvasti esiin pyrkivän hymyn lisäksi. Huomattuaan nuorukaisen vaivautuvan silminnähden, vaikka tästä tuntui hieman huvittuvankin, siirtyi Cathryn lopulta vastaväitteittä ja mielellään puhelemaan matkoistaan ja nähtävyyksistä... siitä huolimatta että kissaihmisessä taisi ollakin hieman teatraalisuuden vikaa. Tämä kuvaili eksoottisia ihmeellisyyksiä ja vaaroja tyhjää teekuppiaan pyöritellen kuin olisi puhunut säästä ja juoman loppuminen olisi ollut se suurin huoli rauniomaiden hirmujen sijasta, heittäen jopa puolittaisen positiiviseksi tulkittavan arvion toisesta joka näytti nappaavan Galdin jokseenkin yllätyksellä. Tämä tosin kirvoitti tuolissaan lekottelevalta naiselta lähinnä uuden naurahduksen. "Kyllä, paljon. Ja puhumattakaan aivan uudemmista rakennuksistakin, koko paikka on jokseenkin valtava. Indrosin linnake saattaisi kiinnostaa sinua. Komea paikka, ja kuhisee kaiken maailman paladiineja... hieman turhan pramea minun makuuni tosin" mustaturkki tokaisi raaputtaen ohimennen leukaansa kuin moiset rakennelmat olisivat jokseenkin yhdentekeviä koristuksia ja vilkaisi ohimennen virnistäen silmät suurina taustalla kuuntelevaa Doriania kunnes käänti naurahtaen huomionsa takaisin hieman hämmennyksestään selvinneeseen Galdiin. "No, yksin menemistä en suosittelisi, varsinkaan kovin pitkälle. Siellä ei koskaan tiedä mitä voi tulla vastaan... usko pois" Cathryn lisäsi toisen puolittaisiin pohdintoihin rauniomaiden suhteen jopa madaltaen hieman ääntään salamyhkäisesti nyökäten kuin sellaisia mysteerejä nähneenä kuin pystyisi kuvittelemaankaan, tyypillisen virneen pyrkiessä jälleen pian kuitenkin esille. Tiedä häntä kuinka vakavissaan tämä lopulta oli, mutta kaiketi olento oli elkeistään huolimatta saattanut oikeastikin nähdä yhtä jos toistakin... vaikka tämä ei kieltämättä tehnyt tämän arvioimisesta erityisen helppoa.
Kuitenkin kun soturin koristeellinen, huotrassa lepäävä miekka otettiin puheeksi tuntui Gald innostuvan jälleen, haukansilmäisen miekkosen näyttäessä suorastaan huvittuvan kun aseen koristeellisuus ja käyttökelpoisuus mainittiin. Rennosti jutustellut kissanainenkin tuntui valpastuvan hieman huomatessaan muutoksen aiemmin hieman hapuilevan nuoren soturin olemuksessa, kohottaen kulmiaan tämän salamyhkäisille sanoille aseen erinomaisuudesta. "Hmm? Niinkö?" Tiedusteltiin jopa kiinnostuneeseen sävyyn, olennon jäädessä kuuntelemaan vaihteeksi vakavampana, mittaillen katseellaan tarkemmin koristeellista, mutta kaiketi muutenkin varsin erinomaista asetta. Kieltämättä sen verran kuin huotrassa lepäävästä aseesta saattoi arvioida, saattoi Cathrynkin hahmottaa koristekoukeroiden alla hienostuneen ja tarkan muotoilun, joka kertoi ettei tämä ollut vain koruksi tarkoitettu... jotenkin kapineessa oli kuitenkin jotain outoa, mikä sai olennon kulmille pienen hieman epämääräisen rypyn. Puheistaan huolimatta Gald ei lopulta tuntunut uhoavan, vaikka tämä kieltämättä käyttikin melkoisen suuria sanoja. Kieltämättä tohkeissaan miekkaansa esittelevän nuorukaisen kertomusta seuratessaan Cathryn päätyi näyttämään jokseenkin punnitsevalta ja jopa aavistuksen skeptiseltä, mutta tämä ei keskeyttänyt vaan suoristautui hieman tuolissaan mittaillen katseellaan niin Galdia kuin tämän asettakin toisen kumartuessa poimimaan tämän lattialta kunnioittavin elkein. Kuin arvaten mahdolliset epäilyt ylistävien sanojensa jälkeen soturi päätti pian vahvistaa sanansa vetämällä terän määrätietoisesti huotrastaan... ja äkkiä hämärä takanedusta kylpi vaaleassa valossa, joka ei selvästikään tullut tulisijasta kuin mistään muustakaan luonnollisesta lähteestä. Jopa kissamainen nainen säpsähti yllättyneenä ennen kuin ehti hillitä reaktion suoristautuen hetkellisesti jopa rehellisen häkeltyneenä istuimellaan kunnes muutaman hölmistyneen hetken jälkeen pääsi takaisin kärryille ja pyrki pikaisesti pelastamaan tilanteen kiskomalla pokerinaamansa takaisin kasvoilleen, voimatta kuitenkaan olla jäämättä tuijottamaan hohtavaa miekkaa vihreitä silmiään räpytellen. Olento ei selvästikään ollut olettanut nuorukaisen sanoistaan huolimatta omaavan mitään tällaista... jos varsinaisesti oli edes omin silmin moista ennen nähnytkään.
"...kas. Et kaiketi liioitellut" Cathryn sai viimein hetken sanoja ja tyyneyttään hapuiltuaan todettua, vaikka ei onnistunutkaan täysin verhoamaan yllätystään mutta toipuen kuitenkin nopeammin kuin taustalla silmät suurina tuijottava Dorian. "Olen kuullut tuollaisista, mutta... Voin uskoa ettei tuollaisia saa joka kulman takaa" Tokaistiin jo kontrolloidumpaan, mutta yhtäkkiä melkoisesti vakavoituneeseen sävyyn, kissaihmisen selvästi kiinnostuttua aiheesta kunnolla. Olento silmäili hohtavaa miekkaa nyt viimein kunnolla uhraamatta koristeluille niinkään huomiota, kumartuen jopa hieman eteenpäin silmiään valossa siristellen. Taikamiekat eivät tainneet olla ennenkuulumattomia, mutta hyvin harva niistä oli mikään turha kapine, eikä moisen näkeminen tällaisen nuoren soturin hyppysissä ollut paikka josta ainakaan Cathryn olisi olettanut moisen löytävänsä. Mutta... niin asia silti näkyi olevan. Arvioiva katse siirtyikin pian miekasta tätä pitelevään Galdiin joka tuntui jälleen kiusaantuneen hieman kaikesta saamastaan huomiosta. "Myönnettäköön, etten ole nähnyt noin vahvasti lumottua miekkaa ennen. Jos tuollainen on uskottu huostaasi... no, täytyy kaiketi olla vaikuttunut" Cathryn lausahti hetken asioita punnittuaan, kaiketi viisveisaten sellaisesta pikkuseikasta että tuskin oli lopulta kovinkaan merkittävästi lintumaista nuorukaista vanhempi. Varsinkin tämän paljastuksen valossa heräsi kuitenkin väkisinkin kysymys siitä kuka Gald oikein mahtoi olla, omatessaan jotain näin arvokasta.
|
|
|
Post by submarine on Dec 27, 2013 14:23:37 GMT 3
Varsin vähäeleisen rauhallinen Cathrynkin tuntui valpastuvan, kun näkyvissä oli jotakin selvästi kaikesta tavanomaisesta poikkeavaa ja suorastaan ylimaallista. Miekan mainitseminen oli herättänyt tässä uteliaisuutta, mutta kun se vedettiin esiin, ei tuvassa tainnut olla enää ketään, joka ei olisi ainakin jollain tavalla ollut vaikuttunut... olkoonkin että kokenut seikkailija toki hallitsi sen huomattavasti paremmin kuin vaikkapa Dorian, jonka mukavuusalue kaikesta uteliaisuudesta huolimattakin tuntui murentuvan hyvin nopeasti. Ja kukaties Galdinkin oli pakko myöntää, ettei hän ollut miettinyt tätä täysin loppuun, seisoessaan miekka kädessään keskellä pientä hirsitupaa. Se oli ainakin tuntunut ajatuksena paljon uljaammalta. "No... niin. En kaiketi", hän vastasi Cathrynin lopulta löydettyä jotain sopivaa sanottavaa, vaihtaen aavistuksen painoa jalalta toiselle. Mahtimiekka, Kehränterä, hänen käsissään hohti ja hehkui tasaista, puhdasta valoaan. Sen pinta kareili kevyissä heijastuksissa, kuin pinnan alla liikkuvat hahmot jotka kuitenkin nopeasti katosivat hehkun lomaan ja näkyvistä. Miekan terässä oli jotakin ikuista, pysyvää mahtia, joka ei selvästikään kumartaisi mitään, koskaan. "No, siinä olet ainakin oikeassa. Voin sanoa ettei tämä tosiaankaan löytynyt mistään, minne kukaan oma-aloitteisesti menisi. Eh. jostain minkä maailma oli pitkälti jo unohtanut", soturi myönsi toisen lausuessa varovaisia arvioita miekan selvästä epätavallisuudesta. Vähemmän teräväkin olisi todennäköisesti pistänyt merkille hänen jokseenkin innostumattoman sävynsä, kun miekan alkuperä tuli puheeksi. Eh, jos totta puhuttiin, hänellä ei ollut mitään halua muistella liiaksi niitä asioita. Eikä se tehnyt tilanteesta ainakaan yhtään vähemmän kiusallista hänelle. "Mmmh. Niin no. En tiedä voiko tässä puhua niinkään uskomisesta. Tämän miekan entinen kantaja oli... noh. Hän ei enää ollut tässä maailmassa", lisättiin vielä toisen punnitsevaan toteamukseen. Gald tiesi kyllä itsekin, että mokoma äärimmäisen hakeva lausuma oli vielä reilusti epäilyttävämpi kuin vain suora valhe, mutta toisaalta se taisi kyllä, loppujen lopuksi, pitää paikkansa. "Olisi ollut suuri menetys jättää se sinne."
Hetken verran soturi seisoskeli vielä miekka kädessään, tunnustellen sen tuttua painoa otteessaan, ennen kuin sitten yskäisi uudemman kerran hieman kiusaantuneesti, ja kohotti toisessa kädessä pitelemäänsä huotraa. Loppujen lopuksi nyt, kun mahtava ase oli paljastettu, taisi olla itsestäänselvää miten mitättömiä pelkästään sen säilyttämiseen tarkoitetun kapistuksen koristelut ja koukerot olivatkaan. Ne oli vain tarkoitettu ilmaisemaan aseen omaa arvoa, ei missään nimessä lisäämään sitä, ja sekin taisi olla varsin kehno yritys. "Ehm. Totta puhuen minun ei varmaankaan pitäisi liiaksi heilutella tätä. Ei taida oikein sopia arvolle", Gald lopulta tokaisi, antaen hieman periksi yrittämisen tarpeen suhteen ja painuen hieman kasaan. Taisi jäädä epäselväksi, hänelle itselleenkin, tarkoitettiinko tässä nyt miekan vai miehen arvoa, mutta joka tapauksessa se piti ainakin hänestä paikkansa. Varovaisin elkein soturi sovitti Kehränterän kärjen huotransa suulle, ennen kuin työnsi sen jokseenkin tottunein elkein takaisin lepopaikkaansa. Kaikenkattava ja varjot karkottava hehku katosi, ja tuvan valtasi taas häilyvä tulisijan valo, jossa varjot jälleen tanssivat. Se teki kieltämättä paikasta ainakin kodikkaamman. "No, se on sellainen. Kelpo miekka ainakin. Tai siis, onhan se paljon muutakin, mutta... noh. Hyvä miekka. On pelastanut monesta pulasta", Gald lopulta totesi aavistuksen leppoisammin ja sinumpana asettaessaan asetta takaisin seinän viereen. Nyt kun se oli poissa näkyvistä, hän pystyi olemaan paljon rauhallisempi ja paineettomampi asian suhteen. Toisaalta Dorian tuijotti yhä asetta nytkin varsin mykistyneen hämmentyneen vaikuttuneena. "Mutta niin, tuleehan sitä nähtyä ja koettua kaikenlaista, eh?" mies lopulta heitti, jonkinlaisena yrityksenä olla taas kuin ei erikoisemmin olisikaan, heittäen hymynpuolikkaan Cathrynin suuntaan melkein kuin puoliviattomasti.
Yskäistyään vielä kertaalleen hieman vaivautuneena Gald palasi takaisin istumapaikalleen jalkajakkaralle, joka taisi juuri nyt vaikuttaa suorastaan latistavan arkiselta äskeisen jäljiltä. Hetken hän tuli vilkuilleeksi pitkin seiniä, antaen suurien, kellertävien silmien kiertää tupaa ympäri hiljaisuudessa, ennen kuin sitten vilkaisi Cathrynin suuntaan uudemmaan kerran. "Eh, olet varmaan itsekin nähnyt tosiaan kaikenlaista? Vaikka et aivan tuollaista kuitenkaan sitten. Nuo tosin taitavat olla vähän... tavallisempaa sorttia?" soturi lopulta heitti ilmoille ja toiselle, viitaten tämän itse kantamiin sapeleihin. Hän yritti kylläkin parhaansa mukaan olla kuulostamatta siltä kuin olisi jotenkin väheksynyt niitä, vakka se ehkä hieman puolitiehen jäikin. "Tai siis, onhan teräs nyt aina terästä ja ne ovat varmasti hyvät. Mutta... noh. Niin. Mutta siis, olet varmasti nähnyt kaikkea outoakin?" Gald yritti vielä uudelleenkin, pyyhkäisten melkoisena vaihteluna nyt hiuksiaan äkkiä silmien eteen sen sijaan, että olisi pyyhkinyt niitä pois. Ehh. Oli kai pakko myöntää että hän oli juuri nyt ehkäpä hieman poissa tutuimmilta alueiltaan eikä aivan varma mistä tai miten olisi pitänyt puhua. Seikkailijoita nyt ei kuitenkaan tullut vastaan joka päivä, ja suurin osa näistäkin taisi ikävä kyllä olla yleensä vain lähinnä kotipitäjäänsä kierteleviä nuorukaisia, jotka römysivät lähimetsässä. Tai jotakin sellaista. Varsinaisia ammattilaisia hän oli tavannut lopulta hyvin vähän. Ja se taisi näkyä...
|
|
|
Post by spyrre on Dec 30, 2013 18:33:59 GMT 3
Varsin nopeasti kaikkien kynnelle kykenevien huomio oli vangittu esille vetäistyyn hohtavaan miekkaan, viileähkö kissaihminen mukaan luettuna naisen jäätyä tuijottelemaan esinettä jokseenkin hämillään silmiään räpytellen. Yhtäkkiä hänen kertomuksensa eksoottisista nähtävyyksistä ja komeista kaukomaista tuntuivat vain kalvakoilta korusanoilta ja suorastaan yhdentekeviltä verrattuna tähän silmien edessä esiteltyyn ihmeelliseen aseeseen, mikä sai naisen hämmingistään huolimatta nyrpistämään kuonoaan hieman tyytymättömästi. Gald oli lyönyt varsin ykskantaan laudalta kaiken mitä hänellä edes oli tarjottavanaan edes yrittämättä, mikä kieltämättä oli omiaan tökkimään itsetietoista kissaa vähän, mutta pian olemus palasi kuitenkin jälleen hillityksi ja valppaaksi olennon jäädessä kuuntelemaan nuorukaisen hieman vaivaantunutta esitystä lopulta varsin uteliaana. Piti kalajutuissa toiseksi jäämisestä tai ei, siitä ei kuitenkaan päässyt mihinkään että asia oli omiaan saamaan petomaisen naisen melkoisen kiinnostuneeksi.
Hillitystä olemuksestaan huolimatta Cathryn seurasi miekkaa ja tämän kantajaa tarkkaavaisesti katseellaan jopa hieman eteenpäin kumartuneena, pyöritellen tovin mielessään nuorukaisen vastausta. Tämä ei (ei kovinkaan yllättäen) tuntunut olevan kovin halukas kertomaan suoraan mistä oli mahtiaseensa saanut, mutta tämän epämääräisemmästä vastauksestakin saattoi vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä, jotka kieltämättä saivat Cathrynin kohottamaan kulmiaan hieman lisää. Lumottu miekka oli joutunut tämän käsiin enemmän sattumalta kuin tarkoituksella...? Kaiketi edellisen kantajan kuoleman myötä? Mahdollisesti tämä oli ollut tarpeeksi onnekas kompuroimaan jonkinlaiseen piilotettuun aarteeseen jollakin syrjäseudulla taikka jonkinlaisten vaikeuksien seurauksena? Tiiviisti kuunteleva kissaihminen heilautti häntäänsä nyökäten lopulta pienellä viiveellä joko nuorukaisen selvityksille taikka omille ajatuskuvioilleen, kunnes myhähti hieman kaiketi näkemättä tarpeelliseksi selventääkään asiaa sen suuremmin. "Hmh. Olet kaiketi oikeassa. Tuollaisen kapineen joutuminen hukkateille olisi epäilemättä suuri menetys. Lisäksi se on selvästi hienoa tekoa" tokaistiin viimein, naisen kuitenkaan näyttämättä olevan aikeissa kysellä tähän hätään lisää yksityiskohtia... joko huomattuaan Galdin haluttomuuden moiseen taikka jo oman arvionsa muodostaneena. Enemmän tuntui kiinnostavan kantajan elkeet sekä ase itse, valoa mystisesti välkehtivine terineen. Ei, tällaisia kapineita ei tosiaankaan tullut vastaan usein, ja Gald näytti käsittelevän tätä määrätietoisesti, kuitenkaan mahtikapineella uhoamatta kuten monelta vastaavaan reissullaan kompastuneelta olisi voinut odottaa... Hmm.
Lähes hetkeksi suurimmaksi osaksi ympäristönsä unohtanut Cathryn havahtui pian pohdinnoistaan takaisin nykyhetkeen Galdin todetessa hieman kiusaantuneena ettei kaiketi pitäisi heilutella mystistä kapinetta kuin ties mitä leikkikalua kaikkien edessä ennen kuin sujautti aseen tottuneesti huotransa suojaan sammuttaen tämän hehkun. Vasta nyt mustaturkkikin lopulta hoksasi Dorianin kaikonneen paikaltaan tulen äärestä, tämän tuijotellessa nyt silmät ymmyrkäisinä keittiön ovelle ilmaantuneen, yhtä lailla hölmistyneen isänsä tuntumasta. "Noh, ei kai se mikään rikos ole, päin vastoin. Säälihän se olisi vain piilotella moista kapinetta, eikö totta?" Olento lausahti väläyttäen nopean virneen niin Galdin kuin talonväen suuntaan. "Älkää huoliko, erikoinen miekkakin on vain miekka, harva niistä tekee mitään ikävää ilman omistajaansa" tämä tokaisi rauhoittelevasti oven suussa tuijottelevalle kaksikolle joille valoa hehkuva miekka oli selvästi jotain hyvin tyrmistyttävää näiden päädyttyä varsin kahden vaiheille miten edes reagoida johonkin tällaiseen. Kulmiensa alta tuijottava Rothaw katsahti muukalaisia tulisijansa ääressä kunnes kuitenkin ryhdistäytyi nopeasti ja nyökkäsi, murahtaen hieman vaivautuneesti. Mies ei ollut selvästikään kovin helposti yllätettävissä, mutta kovinkaan kauaksi aikaa ei kovapintainen isäntä jäänyt toljottelemaan todettuaan nuoren Kotkaritarin olevan vielä ensivaikutelmaakin odottamattomampi, mutta kiusaantuneen nuorukaisen elkeiden olematta kunnioitettavasta aseesta huolimatta sen uhkaavampia kuin aiemminkaan. "Hmph... kaikkea sitä... Dorian, lakkaa pällistelemästä ja mene tekemään jotain hyödyllistä!" Mies mutisi hieman epämääräisesti kunnes päätyi hätistämään pojan paremman puutteessa keittiön suuntaan saadakseen itsensä jälleen ajan tasalle. Poika hätkähtikin, vaikka vilkaisikin hieman vastahakoisesti vieraiden suuntaan ennen kuin luikki tiehensä samalla kun Rothaw tömisteli lattian poikki omiin askareisiinsa itsekseen jotain partaansa jupisten vaikka silmäsikin vieraita ohimennen.
Talonväen suunnatessa askareisiinsa enemmän tai vähemmän hämmentyneinä ja vaivihkaisia kunnioittavia katseita miekan ja tämän kantajan suuntaan luoden, käänsi Cathryn puolestaan huomionsa takaisin nuoreen soturiin edessään raaputtaen kuononsa pieltä mietteliäänä kun mies asetteli vaikuttavaa asettaan takaisin seinän viereen. "Voin kuvitella, jos se on puoleksikaan yhtä hyvä kuin näyttävä... oletan, että hohtaminen ei ole ainoa mihin se pystyy" kissamainen nainen arvioi ääneen kuin ei olisi huomannutkaan Galdin pientä kiusaantunutta hapuilua. "No, toki. En odottanut törmääväni tällaseen täällä, mutta kaiketi hohtava miekka ei ole onneksi siitä kaikkein oudoimmasta tai ikävimmästä päästä" tämä myötäsi jo jokseenkin hyväntuulisesti pahimmasta yllätyksestä toivuttuaan kunnes katsahti toista hieman huvittuneena nuoren ritarin istahtaessa epämääräisesti ympärilleen pälyillen takaisin jakkaralleen. Katti päätyi silmäilemään pettymyksekseen tyhjää kuppiaan tovin verran kuin kovinkin mietteliäänä, kohottaen kuitenkin katseensa Galdin tiedustellessa ei erityisen vaivihkaisesti kokemuksista ja kaiketi hänen sapeleistaan... tosin olento ei voinut olla heilauttamatta häntäänsä terävähkösti tämän kenties tahattoman kriittiselle sävylle teriä kohtaan vaikka nuorukainen pyrkikin pikaisesti paikkailemaan tätä. "Onhan sitä vuosien varrella ehtinyt tulla vastaan kaikeinlaista... Ties mistä möröistä tuoleihin jotka yrittävät purra. Ikäviä otuksia, en suosittele. Hmh, kerran törmäsin sekopäähän joka oli kiinnittänyt terän toisen kätensä tilalle... vaikka sekään ei ikävä kyllä oudoimmasta päästä siinä tapauksessa" mustaturkki arvioi muistellen, kunnes irvisti hieman muistikuvalle ja kohautti olkapäitään, kääntäen katseensa tuolinsa vieressä lepääviin sapeleihinsa. Teekuppi laskettiin lattialle pitkäkyntisen käden kurottaessa ohimennen hipaisemaan toista terää ennen kuin sapeli vetäistiin huotrastaan, tämän kaiketi haluamatta jäädä huonommaksi vaikka ainoa mitä esiin ilmaantui oli kiiltävää, muutamilla kaiverruksilla koristeltua elotonta terästä, minkään tätä dramaattisemman sijaan. Kaareva, hieman levenevä terä näytti muotoilultaan jokseenkin eksoottiselta mutta vaikka ei erityisen koristeellinen ollutkaan, tämä oli selvästi hyvää tekoa... huotrassa lepäävän parinsa keralla ei varsinaisesti sellainen ase johon kenellä hyvänsä vaeltelijalla olisi varaa.
"Hmh. Hohtivat tai ei, hyvä ase on monesti omiaan pelastamaan hengen tiukassa paikassa kunhan tiedät mitä tehdä niillä. Nämä eivät paljasta läsnäoloa pimeässä ja iskevät sekä liikkuvat nopeasti kun tarpeen, ketterämmin kuin pidemmät ja kömpelömmät terät" todettiin leppoisaan, aiheeseen hieman sopimattomankin kevyeen sävyyn kissan tarkastellessa terää ennen kuin tämä pyyhkäisi ohimennen hieman vieläkin kosteaa metallia viittansa kuivempaan liepeeseen. Taikamiekkoja tai ei, nainen tuntui silti arvostavan omia, melkoisesti tavanomaisempia sapeleitaan melkoisesti. "Hyvin valmistettu terä palvelee hyvin kunhan sitä vain osaa käsitellä. Kun Jaron vielä---" olento aloitti muistelevasti sapelin terää silmäillen kunnes kuitenkin empi ja vaikeni kuin ei olisi oikeastaan tarkemmin ajatellen pitänyt siitä mihin suuntaan aihe oli menossa. "...no. Joka tapauksessa. Hyvällä aseella on historiansa, vaikka sillä harvoin on enää käytännössä niin väliä" katti viimeisteli pikaisesti kunnes kohautti olkapäitään ja kumartui poimimaan huotran lykätäkseen sulavin, harjaantunein liikkein sapelin paikoilleen. Vaikkei sitä kenties hieman epämääräisesti nykivää häntää lukuunottamatta päälle päin näyttänytkään nainen kirosi äänettömästi mielessään tultuaan epähuomiossa harhautuneeksi mukaan moiseen vertailuun, olematta aivan varma edes miksi oli kokenut niin tarpeelliseksi puolustella omia miekkojaan prameasti hohtelevaa, selkeästi lumottua asetta vastaan. Kissaihminen vaihtoi asentoa tuolissaan verhotun kiusaantuneesti kunnes vihreä katse kääntyi ohimennen kohti tulella porisevaa kattilaa. "...hmmh. Kirottu sade. Pieni lisätilkka teetä voisi maistua... Entä sinä? Kenties hiukan hunajaa seassa maistuisi miellyttävämmältä jos et pidä yrteistä" tämä kysäisi äkkiä, vihreiden pistävien silmien vilkaisten toisen suuntaan, epäilemättä pistäneenä toisen aiemmat irvistelyt merkille. Varsinaista vastausta odottelematta Cathryn kohottautui kuitenkin kiireettä tuoliltaan, astahtaen kuppeineen kohti tulisijalla porisevaa kattilaa kuin mitään outoa ei olisi tapahtunut, hohtavia mysteerimiekkoja myöten. Kaiketi äkillinen teenhimo teki ihmeitä.... ellei olento yrittänyt enemmän tai vähemmän pikaisesti vaihtaa puheenaihetta.
|
|
|
Post by submarine on Jan 3, 2014 19:17:35 GMT 3
Nopea esitys (jonka Gald ei varsinaisesti olisi esitykseksi mielinyt edes menevän) onnistui keräämään hieman enemmän yleisöäkin, kun sekä talon isäntä että toinen pojista jäivät ihmettelemään oven suusta tilannetta. Kaikeksi onneksi, kukaties Cathrynin nopean kommentin ansiosta, nämä kuitenkin myös kaikkosivat armollisen nopeasti, jättäen vähintäänkin kiusaantuneen soturin edes hieman rauhaan. Kissamainen nainen itsekin osoitti selvää tilannetajua jättämällä miekasta tiukkaamisen sikseen, ja jääden enemmänkin puhelemaan asiasta kuin olisi ollut kovinkin sinut koko tilanteen kanssa. Gald ei voinut väittää olevansa erityisen vakuuttunut siitä, mutta oli silti varsin kiitollinen saamastaan armosta... vaikka nyt itse olikin kai rymistellyt kaiken keskelle. "Mmh. No, sanottakoon että ei. Jos se vain hohtaisi näppärästi, voisin varmaankin tyytyä soihtuun", Gald hymähti vastaukseksi toisen olettamuksiin taas lepäämään asetetusta Kehränterästä. Hän onnistui kuulostamaan siinä sivussa jopa hieman huvittuneelta kaikesta huolimattakin. "Maailmassa on tosiaan kaikenlaista. Ehm, olen itsekin kohdannut yhtä ja toista. Kaikeksi onneksi suurin osa vaaroista on voitettavissa kun pitää päänsä kylmänä ja muistaa oppinsa", mies kommentoi toisen muisteloita kaikesta muusta oudosta, mitä tämä olikaan tullut nähneeksi matkoillaan. Pakko myöntää että purevat tuolit tai teräkätiset sekopäät kuulostivat eittämättä sekä ällistyttäviltä että ikäviltä, mutta hän pyrki silti olemaan paljastamatta liikoja tunteita asian suhteen jakkarallaan istuessaan ja muutamaa villiä suortuvaa hypistellessään. Kuului kaiketi asiaan olla äimistelemättä ja haukkomatta henkeään aivan kaikesta... eh, Dorian tuntui hoitavan sen puolen ilman apuakin.
Gald havahtui jokseenkin uteliaaksi siinä kohtaa, kun Cathryn äkkiä alkoikin liikehtiä enemmänkin, kurottaen nyt puolestaan kohti omia aseitaan. Jos totta puhuttiin, taisi hänen olemuksensa valpastua melkein silminnähden muutenkin, kun toinen osoitti jotakin kiinnostusta omiin aseisiinsa. Se oli vain hyvin lyhyt, hyvin nopea silmänräpäys, mutta kokenut taistelija olisi kukaties pystynyt erottamaan sen, vaistonvaraisesti jos ei muuten. Petolintumaiset silmät kovenivat hetkeksi tarkoiksi ja valppaiksi, ja soturin olemus oli hetken suorastaan... terävä. Kuin pieninkin edes teoriassa potentiaalisen uhkaava ele olisi herättänyt tässä jonkinlaisen huomattavasti vähemmän takeltelevan ja häkeltyneen soturin valmiina taistelemaan milloin tahansa... ja tappamaan. Mutta sitä kesti vain hyvin lyhyen hetken. Tavallinen, näistä asioista tietämätön tallaaja olisi tuskin huomannut mitään edes kohti katsoessaan, ja kaikki oli ohi ennen kuin mitään alkoikaan. Hetki riitti paljastamaan, mitä nainen varsinaisesti aikoi, ja jännitys katosi. Jäljelle jäi vain utelias nuorukainen, joka seurasi tarkasti toisen eleitä tämän tarttuessa aseeseensa. Galdin silmät poimivat jokaisen yksityiskohdan miekasta, jonka Cathryn veti esiin. Niitä tosin ei ollut erityisen paljoa, mutta siitä huolimattakin kotkannokkainen nuorukainen nojautui reilusti eteenpäin jakkarallaan, nähden selvästi enemmän kuin vain palan terästä. Soturi kuin soturi, jos tällä oli yhtään kokemusta, erotti kyllä yhtä ja toista aseista. "Ne ovat selvästi nähneet paljon käyttöä. Hyvää tekoa, kun ovat kestäneet. Eittämättä ovat tehneet tehtävänsä", Gald myönsi sumeilematta toisen esitellessä aseitaan, pyyhkäisten hiuksensa nyt taas taakse, pois silmiltään. Totta puhuen hän meni taas hieman silmämääräisen noloksi, kun aseiden kesto ja sen sellainen tuli kyseeseen. "Ehm, minulla oli toki miekka ennen tuotakin. Se ikävä kyllä ei kestänyt. Mutta on minulla muitakin aseita. Eidhart varmaan tuo ne tänne kun on valmis siellä. Ne ovat... eh. Tai siis. Ne ovat kaiketi... perintöä", soturi selitti jokseenkin kiusaantuneesti, raapien niskaansa pitkänpuoleisella, jokseenkin terävällä kynnellä hieman hankalan oloisesti. Sitten hän kuitenkin kohotti kulmaansa hieman yllättyneenä, kun toinen äkkiä aloittikin taas puhumaan, ja sitten hyvin nopeasti myös vaikeni. "Jaron?" Gald heitti ilmoille, ennen kuin ehti miettiä asiaa itsekään sen enempää. Siitä hän myös saman tien läimäisi itseään takaraivoon henkisesti. Cathryn ei ollut vaikuttanut tapaukselta joka epäröisi tai puhuisi yli aikomustensa, mutta toisaalta asia ei myöskään kuulunut hänelle. Jos toinen epähuomiossa otti esille jotakin, mistä ei pitänyt, oli kaiketi kohteliaampaa olla vaatimatta lisätietoja. "Mmh. Niin kai. Kaipa kaikki aseet tulevat jostakin", hän vastasi kissamaisen naisen hypätessä aiheen ylitse, merkkinä siitä ettei aikonut itsekään sitä enempää tonkia. Ja varsin nopeasti laskeutui pienehkö, jokseenkin kiusallinen hiljaisuus, jonka täytti lähinnä tulen räiskyntä ja muutama kiusaantunut yskäisy Galdin taholta. Ja loputon, armoton sateen rummutus kattoon.
Hetken verran oli vain hiljaisuutta, jonka aikana Gald suoristautui taas jakkaralla, tuijotellen johonkin tyhjyyteen tutkimattomien mietteidensä kanssa. Sitten Cathryn kuitenkin rikkoi sen, mikä taisi loppujen lopuksi olla varsin avuliasta. "Mh? Aa, niin. Eh, no, kaiketi voin ottaa. Eidhartkin on kukaties valmis. Ehkä hän pitää siitä enemmän", Gald vastasi lopulta toisen teetarjoukseen, hapuillen melkoisesti kun toinen heitti äkkiä kysymyksen. Ehh, pakko myöntää ettei hän tosiaankaan ollut ainakaan ihastunut toisen tarjoamaan teehen. "Pakko myöntää, että kostutan kyllä yleensä kurkkuani mieluummin jollain hieman... noh. Vahvemmalla kaiketi. Ja makeammalla", mies mutisi puoliksi itsekseen, sihahtaen kun tajusi, miten hemmotellun mukisevalta moinen oikeastaan kuulostikaan. "Mutta tee on siis ihan hyvä! On se ainakin lämmintä, neh", lisättiin mahdollisimman nopeasti pienen, nopean kädenheilutuksen kanssa. Kuin hän olisi yrittänyt häätää hetkeä aikaisemman mukinansa pois kuin kiusallisen kärpäsen. Hieman pakotetun reippaasti hän nojautui äkkiä taas eteenpäin jakkarallaan, kiskoen esiin äkkiä jonkin vähemmän itseään nolaavan aiheen. "Mutta, en olisi niin varma mistään pidemmistä ja kömpelömmistä teristä", soturi tokaisi, raapien taas niskaansa. Nyt tosin hänen äänessään oli jopa aavistuksen verran vakautta, siihen malliin että hänellä oli oikea mielipide ja tarpeeksi itsevarmuutta aiheen suhteen voidakseen ottaa kantaa. "Mestarini on useaan kertaan sanonut, että vain ne jotka eivät luota taitoihinsa käyttävät aseita joiden uskovat auttavan jotenkin tekniikoissaan. Aseen muodolla ei ole väliä, jos osaa asiansa. Eh, hän itse käytti lyhyttä terää jossa ei ollut edes väistiä. Sellaista pelkkää... teroitettua teräksenmittaa", Gald jatkoi, mittaillen käsillään noin nyt suunnilleen sitä teränpituutta jonka muisti. Se oli kieltämättä varsin lyhyt, lyhyempi kuin Cathrynin sapelit. "Miekalla ei ole väliä jos osaa asiansa, kaiketi. Aseet kun eivät taistele itse kuitenkaan. Ehm, väittäisin olevani aivan tarpeeksi nopea tuolla miekallakin", hän selitti, heittäen viimeisen melkeinpä aavistuksen harkiten tai pohtien. Haasteeksi sitä ei oltu tarkoitettu, mutta läheltä se meni. Ainakin kun toinen oli jo selvästi ja varsin suoraan ilmaissut oman mielipiteensä hänen käyttämistään aseista. Eh, kaiketi soturius ja ylpeys kulkivat käsi kädessä, myös nuorukaisella joka vaikutti kaikkea muuta kuin uhoon yltyvältä.
((Ehh, pahoittelut mahdollisesta sekavuudesta.))
|
|
|
Post by spyrre on Jan 5, 2014 20:01:29 GMT 3
((Samat sanat, toivottavasti tästä jotain tolkkua saa.))
Hohtavan miekan suurempi hämmästely alkoi pian painua hieman taka-alalle yleisempien aiheiden tieltä antaen tilaa muullekin keskustelulle... vaikka tämä taisi kuitenkin väkisinkin jäädä sivuamaan tätä jollain tasolla esineen ollessa kuitenkin liian huomiotaherättävä painuakseen kunnolla tavanomaisempien aiheiden varjoon. Cathrynin jokseenkin kiitettävä pokerinaama salli naisen jatkaa keskustelua yleisemmin vaikka oli ollut varsin selkeää että kissaihminenkin oli kiinnnostunut aiheesta mutta ainakin toistaiseksi tämä jätti nuoren soturin kuumottamisen sikseen vaikka oli ajoittain luonutkin pohtivia katseita seinän viereen aseteltuun miekkaan. "Hmh. Tuskin kukaan viitsisi nähdä moista vaivaa tehdäkseen vain hohtavan miekan, olen varma ettei sellaisten valmistaminen ole mikään pikkujuttu. Ellei satu olemaan outo huumorintaju" katti naurahti Galdin vahvistaessa että miekka tosiaan teki muutakin kuin vain hohti. Se, mitä tämä "muu" sitten oli sai jäädä toistaiseksi arvoitukseksi naisen ymmärtäessä olla tivaamatta enempää vaikka tämä päätyikin näyttämään hetkellisesti hieman mietteliäältä. Puheen kääntyessä pian hänen omituisiin kokemuksiinsa ja tien päällä kohtaamiinsa asioihin kissaihminen myötäsi pienellä hymähdyksellä haukansilmäisen nuorukaisen arveluja nyökäten kuin hieman tyytyväiseen sävyyn tämän arviolle pyöritellen kuppiaan pitkäkyntisissä sormissaan. "Siinä olet kyllä oikeassa... tai sitten kannattaa olla vikkelä kintuistaan, sekin toimii. Eipä sitä vieläkään ole tullut vastaan montaakaan asiaa mistä ei olisi selvitty" mustaturkki tokaisi vaatimattomaan sävyyn, kohauttaen sitten puolivälinpitämättömästi olkiaan. Näennäisestä viilipyttymäisyydestään huolimatta olento oli kuitenkin tainnut tulla tempaistuksi mukaan jonkinlaiseen havainnollistukseen ja punnintaan, kissan pian kurottaessa kohti toista sapeliaan Galdin tiedusteltua näistä haluamatta jäädä esityksessä huonommaksi... tai ainakaan sen enempää kuin oli pakko, kissan huotrien sisältäessä kuitenkin parin huomattavasti tavanomaisempia aseita. Ainakin taisi paljastua varsin nopeasti että nuorukaisessa oli selvästi aitoakin soturia pelkästään komeiden varusteiden ja arvonimien lisäksi Cathrynin pistäessä pian silmäkulmastaan merkille tämän vaistomaisen jännittymisen kun hän tavoitteli sapeliaan. Tämä sai kissan heilauttamaan häntäänsä mutta tilanne oli ohi lähes niin pian kuin oli alkanutkin joten nainen ei lopulta sanonut mitään tai muuttanut aikeitaan vetäen miekkansa lopulta rauhallisin, tottunein ottein huotrastaan. Hieman haparoivasta ja kiusaantuneesta olemuksestaan huolimatta lintumainen nuorukainen oli selvästikin reflekseiltään harjaantunut ja tuskin aivan yhdentekevä aseensakaan suhteen päätellen siitä kuinka tämä oli tätä käsitellyt.
Kuin ei olisi huomannut mitään kissaihminen jäi toviksi kuivaamaan sateessa kastuneen miekan terää suuremmin kursailematta ensimmäiseen melkein kuivaan tekstiiliin minkä käsiinsä sai, nyökäten ohimennen toisen puolisuopealle arviolle miekoistaan vilkaisten nuorukaista silmäkulmastaan. "Kyllä, varsin. Siinä missä huono miekka voi murtua pahimmalla mahdollisella hetkellä, hyvä sellainen ei petä ellet möhli itse" tämä tokaisi, päätyen kohottamaan hieman kulmiaan Galdin maininnalle edellisestä miekastaan joka kaiketi ei ollutkaan täyttänyt vaatimuksiaan toivotulla tavalla. Kun nuorukainen kertoi lukuisista muistakin aseista mukanaan katsahti katti tätä jälleen kiinnostuneena kaiketi laittaneena tämän hieman vastahakoisen sävyn merkille. Aseet olivat.... perintökalleuksia? Vaikka syystä tai toisesta Gald ei tuntunut olevan kovin hyvillään näistä. "Niinkö? No, kaiketi valinnanvara tekee hyvää. Itse liikun jokseenkin kevein kantamuksin, mutta ehkä se on pienempi paha itsekseen jalan liikuskellessa" mustaturkki kuittasi epäilemättä viitaten toisen valtavaan ratsuun ja mahdollisesti vielä ulkona askartelevaan toveriin. Cathryn selvästikin piti vaatimattomampaa omaisuuttaan arvossa... myös kenties muista kuin käytännöllisistä tai rahallisista syistä.
Pian nainen päätyi pohdiskelemaan sapeleitaan enemmänkin, tosin eksyen epähuomiossa alueille joista ei pitänyt harhauduttuaan hetkeksi ajatuksiinsa asettaan silmäillen. Tämä tajusi asian kuitenkin pian ja vaikeni pikaisen kuittauksen jälkeen kuin toivoen ettei nuorukainen ollut laittanut tätä merkille... mutta toisin taisi käydä. Katin häntä teki jälleen epämääräisen terävän heilahduksen Galdin toistaessa kysyvään sävyyn esille lipsahtaneen nimen, pienen puuskahduksen pyrkiessä kuitenkin pian esille terävien hampaiden lomasta. "Jaron... no. Hän oli... opettajamme. Siis minun ja veljeni" kuitattiin viimein pikaisesti ja jokseenkin ympäripyöreästi ennen kuin katti sujautti sapelin takaisin huotraansa ohittaakseen asian kuin mahdollisimman yhdentekevänä. Sapeli pääsi lattialle toverinsa seuraksi Cathrynin puolestaan hetken hiljaisuuden jälkeen kääntäessä pian huomionsa muualle kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Eipä aikaakaan kun kissaihminen kohottautui tavoittelemaan lisää kuumaa juotavaa tulisijalla porisevasta kattilasta, virnistäen hieman ohimennen Galdin hieman hapuilevalle asenteelle koko litkun suhteen. Ainakaan toinen ei kieltäytynyt vaikka ei selvästikään ollut erityisemmin pitänyt tästä, kuten tämä pian lipsautti suoraankin. "Hah, kenties. Ehkä jätämme hieman hänellekin jos kupponen kuumaa maistuisi" nainen kuittasi keveästi vilkaisten ohimennen kuitenkin hieman miettivästi ulko-ovelle, kaiketi vedettyään jo ohimennen jonkinlaisia johtopäätöksiä nuorukaisen toveristakin, kuitenkin jättäen nämä toistaiseksi omaan tietoonsa. Kiireettä tämä kurotti kattilan käteensä täyttäen kuppinsa höyryävällä juomalla tehden saman ohimennen toisen tulisijan reunalle jääneelle astiallekin ennen kuin laski loput takasin tulen läheisyyteen. "Hm, no. Ei pitäisi olla yllättynyt. Olen saanut muiltakin ennenkin samaa palautetta. Itse en niin piittaa makeasta, mutta onhan jokin vahvempikin ajoittain paikallaan. Niihin vain on parempi olla kajoamatta ellei ole täysin varma ympäristöstään" pohdittiin Cathrynin suunnatessa takaisin istuimelleen heittäen rennosti jalan toisen ylitse juomaansa puhaltaen ennen kuin tämä kääntyi nykäisemään lattialle viskatun laukkunsa lähemmäs, kaiketi luvattua hunajaa etsiskellen. Repaleiset kissamaiset korvat värähtivät kuitenkin heti valppaasti Galdin jatkaessa aseiden pohdiskelua, kaiketi hieman kriittisempään sävyyn. Mustaturkki myhähti pienesti ja heilautti häntäänsä hieman ennen kuin vastasi. Haukansilmäinen soturi tuntui siltä että olisi tiennyt mistä puhui, vaikka tämä saikin kissan vilkaisemaan tätä toimistaan hieman kyseenalaisesti. "Hmh? Niinno. Tokihan se on hyvä osata käyttää monenlaisia aseita, ja miekka on miekka joka tapauksessa. Kaiketi sama pätee muihinkin. Mutta jos jokin ase sopii sinulle, eikö se olisi hölmöä olla käyttämättä sitä?" Tämä huomautti kaivellessaan laukun sisältöä nostaen katsettaan vain vilkaisemaan nuorukaisen eleitä. "Hän kaiketi osasi asiansa sitten. Niin lyhyen ulottuvuuden ase vaatii jo melkoista taitoa. Makunsa kullakin, kaiketi" nainen pohti nuorukaisen puhuessa mestarinsa taidoista. Myönnettäköön että toisen havainnollistus kuulosti jokseenkin kunnioitettavalta saaden kissan höristämään korviaan kuunnellessaan, kunnes vetäen viimein esille pienen purnukan laukun uumenista. Pian tämä käänsi kuitenkin viimein vihreän katseensa Galdiin pienen kulmienkohotuksen keralla tämän kieltämättä hipoessa varsin läheltä jonkinlaista haastetta miekkaa pohtiessaan, olennon kallistaessa hieman päätään uteliaaseen sävyyn.
"Hmm. No, ehkä. Kenties sitä voi vielä kokeilla" tokaistiin pian leppoisan viattomasti, ennen kuin mustaturkki kuitenkin naurahti ja lykkäsi hunajapurnukan makeaa haikailleen nuorukaisen suuntaan. "No, tämän pitäisi auttaa pieneen kitkeryyteen, hmm? Mitään vahvempaa minulla ikävä kyllä ei tähän hätään ole." Kissaihminen asettui jälleen virnistäen uudestaan mukavasti tuoliinsa höyryävän kuppinsa keralla, silmäten ohimennen jälleen ulos. Myrskyn ja raskaan sateen lisäksi ulkoa ei kuulunut paljoakaan muuta... ilmeisesti valtava aarnikotka ei ainakaan ollut riehaantunut vielä ja rikkonut mitään vaikka tämän saattajia ei ollut vielä kuulunut takaisin.... ehkä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 11, 2014 14:22:58 GMT 3
"Ha! Kehtaisin väittää, että vastaasi ei ole tullut oikeastaan yhtään asiaa, jos et olisi selvinnyt", tuli Gald hymähtäneeksi ohimennen ja aavistusta vähemmän empiväisenä, kun Cathryn vähäeleisesti ja vaatimattomasti myönsi omiakin taitojaan. Eh, se nyt saattoi olla hieman tahditonta, sillä tavalla nillittää toisen sanomisista, mutta ainakin jutustelu tämän sortin asioista sai nuoren soturin selvästikin kevyemmälle mielin äskeisen miekkahämmingin jälkeen. Olipa eli ei, jatkui kahden kulkijan ilta varsin rattoisasti näiden keskustellessa aseista ja muusta sen sellaisesta, ja Gald sai huomata olevansa pian jo huomattavasti rennompi. Hiusten sohiminenkin alkoi pikkuhiljaa jäädä, mitä nyt välillä tuli nyittyä jotakin suortuvaa tai räplättyä hiuksia reunustava höyheniä. Eipä sillä että ne olisivat erityisemmin tarvinneet alleviivaamista. Aina välistä jokin nopea, melkein huomaamaton naama vilahti ovensuussa, mutta suurimmaksi osaksi kaksikolle annettiin rauhaa, joko vieraanvaraisuudesta, kunnioituksesta tai suoranaisesta pelosta aikaisemman tempun jälkeen. Vieraanvarainen piti aina olla, mutta se ei kuitenkaan tarkoittanut, että outoihin taikakeinoja käyttäviin muukalaisiin olisi silti mitään luottamista. Pienenä yllätyksenä Cathryn tuli jopa vastanneeksi Galdin ohimennen epähuomiossa heitettyyn kysymykseen mystisestä Jaronista, jonka nimen oli maininnut ilmeisen vahingossa. Hän ei ollut odottanut sitä, mutta kuunteli kyllä kiinnostuneena, niin asian ilmeisen vaiettavuuden kuin myös aihepiirinkin takia. Jokseenkin yllättävän sirosti ja epäsoturimaisesti mies taittoi jalkansa toisen yli, istuen ja kuunnellen. "Ah, niin. Tokihan jokaisella on opettajansa. Minun mestarini, Teiharan Vaunsul, hänet tunnettiin Voittamattomana Kaikissa Kahdeksassa Tuulessa. Se on... arvonimi. Hän oli haastanut toisen mestarin jokaisesta ilmansuunnasta, ja voittanut jokaisen häviämättä kertaakaan. Pelätty mies, mutta ei kyllä niin paha kuin sanottiin. Ha, vain pahempi", Gald vastasi kertoen, hymähtäen lopussa omalle pienelle vitsikkyydelleen. Eh, olkoonkin että kokelasaikana kaikki hänen mestariinsa liittyvä olikin ollut huomattavasti vähemmän hilpeää ja huomattavasti enemmän kammottavaa. Mutta niin aika ja etäisyys vain tekivät ihmeitä...
Cathryn työllisti itsensä hetkiseksi teen tekemisen parissa, mutta jutustelu jatkui silti. Eh, eipä niin että Gald olisi ollut varsinaisen ihastunut koko teeaiheeseen, mutta kissamainen nainenkin tuntui jopa tiedostavan, ettei tämän nauttiva juoma ollut missään yleisessä suosiossa. "Mmh. Niin no. Uskoisin että tämä paikka on melko varma", Gald tuli vastanneeksi puolittaisesti toisen mainintaan vahvemmista. Siinä taisi tosin silti olla aavistuksen verran jopa oikeaakin kiinnostusta asian suhteen. Eh, pakko myöntää, ettei pitkillä korpitaipaleilla voinut oikein miestä vahvempaa ottaa, jos mieli pysyä yhtään valppaana. Ja vaikka hän ei nyt mikään viinasieppo ollutkaan, niin olihan sekin toisinaan hyvästä. Keskustelu kääntyi kuitenkin pikaisesti paheellisista väkijuomista johonkin aivan muuhun, ennen kuin nuorenpuoleinen soturi ehti asiaa sen enempää pyöritellä tai siitä innostua. Aseisiin ja niiden käyttäjiin. Tässä aiheessa ei sitten tarvittukaan mitään valmistautumisaikoija, niistä innostuttiin heti. "No, kukaties. Eh, lopulta aseiden hienouksista voi kai murehtia sittenkin, kun ei enää joudu laittamaan henkeään niiden varaan päivittäin. Suurin osa mestareista joilla on siihen varaa ehtii myös miettiä näitä huomattavasti enemmän. Siltikin, väitän etten jäisi toiseksi nopeudessa noille", Gald myönsi lopulta toisen vastatessa hänen mielipiteeseensä varsin käytännöllisellä näkemyksellä. Mutta vaikka hän myötäsikin kukaties toisen mielipidettä, oli lopussa silti jopa aavistuksen vakava terä. Sivustakatsojalle se kukaties ei olisi merkinnyt paljoakaan, mutta soturilta toiselle suora taitojen vertailu oli melkeinpä sama kuin ilmoittaa suoraan, että voisi tappaa halutessaan. Vakava asia, sellainen jota ei tuotu pöytään turhanpäiten. Silmät välähtivät taas hetkenpuolikkaan verran vaarallisesti, kuin pelkkä aseista puhuminenkin olisi havahduttanut jotakin niiden takana, mutta se onneksi unohtui pian, kun puheeksi tuli miehen mestari. Se sai hänet havahtumaan aavistuksen verran, ja laskemaan katseensa lattiaan, jopa mietteliäästi. "Mmh. Hän ei hävinnyt koskaan. Hänelle aseella ei vain ollut enää merkitystä. Se oli vain yksityiskohta jossakin suuremmassa. Joskus mietin mitä hän oikeastaan näki. Hän tajusi nämä asiat jollakin korkeammalla tasolla", Gald vastasi, melkeinpä enemmän itselleen kuin toiselle, vaihtaen jossain määrin asentoaan ja kallistaen hieman päätään. Hetkeksi hän melkeinpä unohti olinpaikkansa ja juttuseuransa, jääden lähinnä vain tuijottelemaan tutkimattomaan tyhjyyteen.
Kaiketi pieni onni, ettei Gald ehtinyt miettiä erityisen kauaa syntyjä syviä, sillä Cathrynin äkillinen tokaisu ilmeisesti teehen liittyen sai hänet havahtumaan siinä määrin, että pienestä ähkäisystä huolimatta näppärän, lintumaisen miehen onnistui napata kohti nakattu hunajapurkki sen sijaan, että olisi torjunut sen naamallaan. Reaktio taisi silti olla varsin vaistomainen, sillä hetken verran hän tuijotti aavistuksen hämmentyneenä koko purnukkaa, ennen kuin lopulta nyökkäsi varovaisesti, asettaen sen pöydälle pois tieltään. "Mmh. Minulla taitaa jopa olla jotain vähän vahvempaa. Eh, jotakin halpaa. Mutta siinä on terää", Gald mutisi aavistuksen epäselvästi, kun nousi itsekin ylös tuolistaan toisen jo palatessa istumaan omalleen, astellen teemukinsa kanssa odottavan kattilan ääreen. Siitä otettiin noin nyt suunnilleen kupillinen, jonka kanssa hänkin puolestaan palasi paikoilleen, olkoonkin ettei vaikuttanut erityisen innostuneelta käymään suoraan kuuman, kitkerän juoman kimppuun. Katse kävi hunajapurkissa, mutta ainakaan vielä siihen ei kajottu. Oikeastaan hän asetti myös teemukinsa pöydälle pois käsiään täyttämästä. "Mainitsit muuten veljesi. Soturi hänkin? Eh, hän ei taida olla täällä? Tai siis, ainakaan täällä näin? Jossain muualla", Gald otti varovasti esille, samalla kun kaiveli jotakin jostakin omasta kätköstään nuttunsa alta. Asia otettiin esille niin hienovaraisesti, kuin hän sen nyt osasi. Eh, ottaen huomioon toisen valitseman elämän saattoi hyvinkin olla, että poissa oleva veli olisi poissa myös paljon perustavanlaatuisemmalla tasolla, ja se harvoin oli kenellekään mukava aihe. Siinä sivussa nuorehko soturi tuli vetäneeksi esiin lopulta aavistuksen nuhjuisen näköisen, pienehkön savisen pullon. Se oli noin nyt suunnilleen sympaattinen, mutta selvästikin kaikkea muuta kuin hintava tai taidolla tehty. Nopea ravistus paljasti, että sisällä oli kuitenkin jotakin. Hän kiskaisi irti sen nauhalla sidotun korkin, nuuhkaisi ja irvisti sitten aavistuksen verran. "Eh, ei todellakaan hyvää, mutta... noh, se on vahvaa. Tömpsy?" Gald kysäisi ohimennen, ojentaen pulloa toisen suuntaan kokeilevasti siinä jutustelun sivussa.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 13, 2014 19:12:49 GMT 3
Oli välihuomautus tahdikas tai ei, toi Galdin tokaisu siitä kuinka ilmeisestikin kaikesta vastaantulleesta oli kyllä selvitty kuitenkin astetta leveämmän ja valkeita hampaita väläyttävän virneen kissamaisen olennon kasvoille. "Niinno. Taidat olla oikeassa" tämä tokaisi muka vaatimattomana kuin myönnytyksenä suurestakin urotyöstä, kunnes kuitenkin naurahti itsekin. Vaikka nainen tuntui viljelevän hieman leveilevää käytöstä johon tämä itsekään ei kuitenkaan tuntunut suhtautuvan sen vakavammin kuin tarkoituksellisen kevytmieliseen sarvienkalisteluun, pinnan alla piili silti aavistus itseluottamuksesta ja määrätietoisuudesta. Moiset upposivat vain petollisen helposti hymyn ja leppoisan vitsailun alle, kuten ilmeisesti nuorukaisen omassakin tapauksessa. Kuten sanottu, molemmat osasivat varmasti arvata ettei kumpikaan heistä kanniskellut aseitaan mukanaan koristeina, mutta ilmeisesti moisten pikkuseikkojen ei annettu häiritä illanviettoa tähän hätään. Taustalta kurkistelevasta talonväestä huolimatta tunnelma tulisijan ääressä tuntui käyneen jokseenkin leppoisaksi.
Kuten arvata saattoi kahden soturin eksyessä juttusille, kääntyi puhe pian aseisiin sekä niihin liittyviin aiheisiin. Vaikkei tätä kaiketi tarkoituksella tehnytkään harhautui Cathryn ohimennen pohdiskelemaan opettajaansa ennen kuin hoksasi pienellä viiveellä aiheen saaman suunnan, mikä saikin kissan vaikenemaan kuin jopa hieman kiusaantuneena. Arvattavasti asia ei ollut luikahtanut ohi nuoren soturin korvien vaikka näin olisi kaiketi toivottu, naisen lopulta päätyessä vastaamaan vaikkakin ympäripyöreästi. Pienestä vastahankaisuudesta huolimatta Galdin päätyessä mainitsemaan oman opettajansa höristyivät repaleiset korvat uudestaan, kissaihmisen jäädessä kuuntelemaan teekuppi mietteliäästi sormissaan. Kaikesta päätellen nuorukaisen opettaja oli ollut vaikuttava soturi.... eikä kaiketi erityisen helläkätinen oppilailleen. "Hm, vaikuttavaa. Kaiketi hän tiesi mistä puhui. Ankaria tai ei, hyvästä opettajasta on silti oltava ylpeä. Varsinkin kokeneet arvelevat että parempi laittaa oppilas koville kai niin ettei tämä joudu ahdinkoon heti tosi tilanteen tullen. Luulen että he taitavalt olla oikeassa" katti pohdiskeli hetkellisesti aavistuksen vakavampaan sävyyn kunnes kohautti olkapäitään pienen mietteliään hiljaisuuden päätteeksi nousten puuhastelemaan teekattilan kanssa. Olento tuntui unohtaneen ohimennen mainitun Jaronin jälleen kokonaan vaikka toinen kuvailikin omaa opettajaansa, antaen ymmärtää että nuorukainen oli saanut oppinsa kaikkea muuta kuin turhalta mieheltä. Tästä päätellen tuskin oppilaskaan oli taidoiltaan mikään yhdentekevä, ottaen huomioon nuorukaisen harjaantuneet elkeet kun tämä käsitteli asettaan... vaikka Gald tuntuikin käyvän jälleen lähinnä kiusaantuneeksi onnistuessaan lipsauttamaan ettei ollut erityisen innoissaan tarjotusta teestä. Ei sillä, että tämä olisi tullut Cathrynille suurenakaan yllätyksenä.
"Makunsa kullakin" katti kuittasi naurahtaen selvästikään suuremmin itseensä ottamatta lintumaisen nuorukaisen kiusaantuneet jupinat juomatarjonnasta, astellen sitten täytettyine teekuppeineen kiireettömästi takaisin paikalleen. Aiheen kääntyessä kuitenkin pian jälleen aseisiin, jäi Cathryn hetkeksi puhaltelemaan höyryävään kuppiinsa ennen kuin vastasi, Galdin pohdiskellessa aseiden käytön hienouksia. "Hmmh. Keskellä oikeaa taistelua tulee harvemmin mietittyä minkäänlaisia hienouksia. Se on hyvin eri tilanne kuin mikään hienojen taitojen mittelö yhden tai parinkaan kilpakumppanin kanssa" kissaihminen pohti vastaukseksi siemaisten teetään. Näkyvissä häivähtävästä nyrpistyksestä päätellen juoma taisi kuitenkin olla vielä liian kuumaa katinkin makuun, tämän laskiessa pian kupin hetkeksi käsistään lattialle samalla kun keskittyi hetkeksi laukkunsa penkomiseen vilkaisten samalla puhuvaa Galdia toimiensa lomasta. Nuorukainen tuntui olevan suorastaan vakuuttunut että pärjäisi pidemmällä miekallaan hänen sapeleitaan vastaan jopa sellaisella varmuudella että huomautus lähenteli jo haastetta, mutta saattoi olla ettei kotkanpiirteinen soturi laittanut tätä itse suuremmin merkille. Mutta Cathryn laittoi, vaikkei keskeyttänytkään mitä oli tekemässä. Häntä heilahti tokaisulle terävästi kerran jos toisenkin, pistävien vihreiden silmien katsahtaessa nuorukaista hetkellisesti varsin punnitsevasti kuin päätelläkseen kuinka vakavissaan toinen oli, mutta nuorukainen tuntui pian harhautuvan jälleen sivuraiteille.
Nainen empi tovin kuin punniten, mutta rentoutui kuitenkin pian jälleen hieman sallien Galdin vaihtaa puheenaihetta, tämän palatessa puhelemaan jälleen kaiketi kuuluisasta opettajastaan huomattavasti vähemmän haastavaan sävyyn. Myönnettäköön että hetkellisesti kissaihminen ei varsinaisesti ollut pitänyt kiristyneestä tunnelmasta, mutta pokerinaama peitti sentään pienen päätään nostaneen varautuneisuuden alleen saaden olennon lähinnä mietteliääksi. Tämä tuskin oli ensimmäinen kerta kun kissaihminen olisi joutunut kenties hieman kyseenalaiseenkin seuraan jossa asiat saattaisivat hyvinkin olla melkoisen veitsenterällä joskus kirjaimellisestikin, mutta kaiketi moinen viileä itsevarmuus nuoren soturin suunnalta oli tullut pienenä yllätyksenä. "Hmm. Se on mahdollista. Siinä vaiheessa kun on elänyt tarpeeksi kauan lähinnä vain taistelua varten, se alkaa varmasti vaikuttaa jo henkilöön muutenkin. Epäilemättä siinä saattaa keksiä kaikenlaista mikä ei monelle tulisi mieleenkään" tokaistiin hieman puolihuolimattomasti kuin hetkellisesti jopa hieman muistelevaan sävyyn ennen kuin katti löysi etsimänsä ja veti pienen purkin esille repustaan. "Arvaan, etteivät hänen oppinsa kaiketi menneet hukkaan, hmm?" tämä heitti ohimennen, ennen kuin hymähti ja nakkasi purnukan makeutusta kaipailleelle hetkeksi ajatuksiinsa vajonneelle Galdille. Tempaus tuntui yllättävän nuorukaisen mutta kaikesta huolimatta tämä onnistui nappaamaan esineen ilman suurempia välikohtauksia saaden Cathrynin suunnalta uuden virneen sekä jopa pienen kuin hyväksyvän nyökkäyksen ties mistä syystä. Ainakin nuorukaisen hämmentyneemmänpuoleinen ilme tuntui herättävän jälleen huvittuneisuutta, naisen kuitenkin asettautuessa mukavasti tuoliinsa oman kuppinsa keralla samalla kun toinen nousi täyttämään omaansa mainiten omaavansa mukanaan jotain vahvempaakin kurkun kostuketta. "Hmh, ajaa sitten kaiketi asiansa? Kunhan lämmittää sisälmyksiä ja mieltä, kaiken maailman kalliit hienostolitkut ovat lopulta varsin yliarvostettuja" Cathryn tokaisi höristäen hieman korviaan nuorukaisen sanoille, kuitenkin äänessään pieni kuiva häivähdys varsinkin repliikkinsä loppupuolella. Aivan kuin tämä olisi puhunut jopa kokemuksesta jota ei niinkään muistellut lämmöllä. Pian olento kohottikin kuppinsa jälleen huulilleen vaikka tämän sisältö höyrysi melkoisen kuumana vieläkin, kuin huuhtoakseen suuhunsa nousseen pahan maun pois mielestään, tuntuen vajoavan itsekin pieneksi hetkeksi ajatuksiinsa.
Galdkin näytti alkavan etsiskellä jotain, ottaen pian esille kysymyksen saaden Cathrynin nostamaan jälleen katseensa räpäyttäen hieman silmiään. Olihan tämä maininnut veljensä ohimennen mutta ei kaiketi ollut odottanut jatkokysymyksiä tämän suhteen, mutta toisen varovaisesta suhtautumisesta huolimatta kissamainen nainen ei näyttänyt nyrpistelevän tälle ajatukselle samoissa määrin kuin aiemmin opettajalleen... vaikka kysymys soturiudesta saikin jälleen pienen korvien vetäytymisen taaksepäin. "Hmm? Zeke? Ei, hän on.... No. Oikeastaan.... en ole edes varma missä. Olen yrittänyt pitää silmäni auki, mutta.... hän osaa olla vikkelämpi kintuistaan kuin uskoisi" nainen puuskahti tuskastuneeseen sävyyn kunnes kuitenkin hetken kuluttua myhähti hieman kohauttaen olkapäitään leppeämmin. "....no, toisaalta se saattaa olla hyväkin, hänet tuntien. Kaipa hän osaa puolensa pitää. Hän on soturi siinä missä minäkin, harjoittelimme aina yhdessä. Me kaikki olemme." Pitkäkyntinen sormi nousi raaputtamaan mustan turkin peittämää poskea mietteliäästi, tosin viimeisen lauseen aiheuttaessa jälleen pienen happaman häivähdyksen. Kaiketi veljensä muistelu ei kuitenkaan tainnut olla sinänsä vastenmielinen aihe vaikkakin hieman tuskastuttava. Galdin ohimennen esiin kaivelema esine joka paljastui pieneksi pulloksi käänsikin vihreät silmät uteliaana puoleensa kun tämä ravisti kapinetta kokeilevasti saaden aikaan pienen hölskähtävän äänen. Ei ollut vaikea päätellä ettei astia pitänyt sisällään ainakaan vettä ja aavistus vahvistui välittömästi lintumaisen nuorukaisen avatessa korkin ja ojentaessa tätä sitten naisen suuntaan. "Hmh. Tuoksahtaa ainakin..... jämäkältä" olento totesi mittaillen esinettä katseellaan kunnes ojensikin kätensä ottaakseen ojennetun pullon vaikka nyrpistikin tälle hieman kuonoaan jo etäämmältäkin. Kuitenkin pistävänhajuista litkua nuuhkaistiin arvioiden, kunnes nainenkin irvisti hieman kunnes kuitenkín kohautti olkiaan ja lorautti sitten sen kummempia empimättä hieman teekuppiinsa ennen kuin ojensi putelin muina katteina takaisin. Ei kenties se oikeaoppisin tapa litkun nauttimiseen, mutta se ei näemmä olentoa suuremmin häirinnyt. Kuppi nostettiinkin pian huulille mokomaa sekoitusta maistaakseen, maun ollessa kaiketi hieman... erikoinen jopa katin itsensä mielestä tämän irvistäessä jälleen hieman hörpättyään ja maiskauttaen kieltään hieman kyseenalaisesti, ennen kuin tämä kuitenkin virnisti jälleen. "Kiitokset. Tällä luulisi välttyvän ainakin vilustumiselta sateessa likoamisen jälkeen" tokaistiin epäilyttävänkin tyytyväiseen sävyyn, tosin katin katsoessa vielä parhaaksi laskea kuppinsa vielä hetkeksi. Kenties tämä oli vielä kuumaa... tai jotain.
"...hm. Ette sattumoisin ole toverisi kanssa kuljeskelleet Kelmahin sataman suunnalla? Siellä kadotin hänet viimeksi.... veljeni siis. Kenties olisitte nähneet jonkun hänen näköisensä jossain? Ovat väittäneet että meissä on yhdennäköisyyttä, tosin hän on väriltään melkoisesti vaaleampi" nainen lisäsi hetken pohdittuaan, vilkaisten toista kysyvästi. Kenties toive että Gald tovereineen olisi juuri sopivasti sattunut törmäämään sopivat tuntomerkit täyttävään henkilöön lähiaikoina oli laihahko, mutta kaiketi olemassa... varsinkin jos kissan omat johtolangat taisivat alkaa olla jo hiljakseen vähissä vaikka tämän myöntäminen kieltämättä tökki ikävästi.
|
|
|
Post by submarine on Jan 16, 2014 18:11:13 GMT 3
Olipa Gald sitten tarkoituksella tullut heittäneeksi varsin jämäkän ja itsevarman haasteen tai ei, taidettiin tilanteesta loppujen lopuksi selvitä varsin hyvin. Siitä oli tosin kiittäminen pitkälti Cathrynia, joka tuntui ottavan moisen varsin kepeästi, toisin kuin moni muu aseita elääkseen käsittelevä. Moni soturi olisi vastaavassa tilanteessa, joko tilaisuuden ja tekosyyn saatuaan tai sitten vain koska ei voisi perääntyäkään moisen nuoren niskoittelijan edessä, vetänyt jo aseensa esiin ja vaatinut toista tekemään samoin. Kieltämättä varsin ikävä käänne avokätisesti toisen katon alla vietetylle illalle. Kukaan tuskin koki varsinaista menetystä, kun nopsakka sanailu ei päättynytkään verenvuodatukseen. Ei edes Gald, jonka haastavuus ja terä olivat kadonneet yhtä nopeasti kuin tulleetkin. Siinä määrin, että oli vaikea uskoa hänen niitä tarkoituksella edes esiin tulleen. "Mmh. Soturi tai ei, ajat ovat vaarallisia. Toivon parasta veljellesi. Näinä päivinä ei ole hyvä vaellella yksin", Gald tokaisi Cathrynin ottaessa veljensä puheeksi. Kissamainen nainen ei vaikuttanut olevan erityisen ihastunut aiheeseen, eikä hän painostanut liiaksi sen suhteen, kunhan nyökkäsi henkisesti ja ruumiillisestikin. Eh, jokaisella oli kuitenkin salaisuutensa ja kipeät aiheensa, eikä niitä ollut hyvä kärkkyä liikaa. "Jos hän on vikkelä kinttujensa lisäksi myös mieleltään, uskoisin asioiden olevan kunnossa. Näinä päivinä terävä pää saattaa olla terävää kalpaakin tärkeämpi", lintumainen mies lisäsi loppuun, päästäen pienen puuskahduksen ja vilkaisten hetkiseksi alaspäin pitelemäänsä pulloon melkeinpä mietteliäänä. Sotaa ja kiistaa. Sitä maailmassa riitti etenkin nyt.
Galdin esiin tuoma pullo vaihtoi varsin auliisti käsiä, kun kissamainen nainenkin osoitti, ettei ainakaan pelännyt väkijuomia sen ottaessaan ja nuuhkaistessaan. Kukaties tapa jolla tämä sitten lantrasi sitä teensä joukkoon ei ollut aivan kaikkien taiteen sääntöjen mukainen, mutta toisaalta, eipähän tässä tosiaan oltu missään ylhäisten hovissa. "No. Ainakaan siitä ei sokeudu. Ja viepähän vähemmän tilaa kun on vahvempaa", Gald hymähti puolittain toisen arvioille pullon sisällöstä ja sen mahdollisista vilustumiselta varjelevista ominaisuuksista. "Eh, minulla on parempikin pullo, mutta... sanottakoon ettei se ole tarkoitettu juotavaksi. Tai ainakaan näissä tilanteissa. Tai siis, en tarkoita että tässä olisi mitään vikaa mutta... no, sillä on tarkoituksensa", nuori soturi erehtyi jälleen hetkiseksi sivuraiteille, jotka eivät tainneet liittyä varsinaiseen tilanteeseen mitenkään. Kaikeksi onneksi hän kuitenkin onnistui korjaamaan kurssinsa nopeasti, ja otti ojennetun pullon takaisin vastaan. Totta puhuen hänkin tuli laskineeksi siinä sivussa kuppinsa alas, joskaan ennen kuin oli edes maistanut sitä. Sen sijaan pullo kohotettiin huulille, ja toisin kuin nainen, tuli hän kulauttaneeksi siitä lantraamattoman siivun. Maku oli selvästi vielä vähemmän imarteleva ilman laimentavaa teetä, ja se osoitettiin melkoisella naamailulla ja sihahduksella. "Eh, olet kyllä oikeassa niistä hienoista juomista. Siellä mistä tulen oli suuressa suosiossa nauttia kurkitietäjien valmistamaa juomaa, jota ilmojen olemukseksi kutsuttiin. Sitä juotiin pienenpienistä, jäähdytetyistä kupeista, ja se ei koskaan ehtinyt edes kurkusta alas, vaan haihtui jo suussa. Hirvittävän kallista, sanotaan että se valmistettiin taikakeinoin. Yksi veljistäni nautti siitä, mutta minä en koskaan ymmärtänyt", Gald mietiskeli kun sai taas äänensä takaisin, silmäillen hetkisen pientä pulloaan ennen kuin painoi siihen korkin takaisin paikalleen. Se tosin jätettiin esiin teekupin viereen, kertomaan että lisähuikka oli kirjaimellisesti yhä pöydällä. Ja vaikka mitään selitystä siitä, mitä "kurkitietäjät" nyt olivatkaan ei annettu, taisi nuorukainen tulla ohimennen paljastaneeksi puolittain, ettei ollut mistään aivan rahvaanoloista kotoisin. Jos se nyt ei ritarintittelistä vielä selvinnyt.
Ilmeisesti Cathrynillä oli vielä ainakin hieman halua puhua veljestään, sillä juominkien ja niiden pohtimisen lomasta tämä äkkiä ottikin asian taas puheeksi, ja Gald kohotti aavistuksen yllättyneesti varsin tuuheanpuoleisia kulmiaan. Sitä seurasi pieni taaksepäin nojautuminen kun hän kohotti toisen kätensä hieman mietteliäästi leualleen. "Mmh. Kelmah. Kyllä, olemme oikeastaan kulkeneet sen paikan läpi. Ei siitä ole kauaakaan", nuorukainen aloitti lupaavasti, mutta sävy muuttui pikaisesti vähemmän positiiviseksi. "Pelkäänpä vain pahoin, ettemme tulleet nähneeksi ketään veljeksesi sopivaa. Eh, mikäli hänellä on järkeä, on hän muutenkin jo kaikonnut sieltä. Mekään emme viipyneet pitkään. Kelmah oli jo silloin merisaarrossa, ja saattaa nyt olla suoranaisen sodan kynsissä. Eh, kuten moni muukin tienoo. En usko että se kestää pitkään, mutta Var Taras pyrkii kasvattamaan valtaansa ja alueitaan. Kukaties Kelmah on vallattu, en osaa sanoa. Näinä aikoina tieto kulkee huonosti, ja sota tuntuu olevan liiankin arkinen uutinen", nuorukainen jatkoi, puuskahtaen taas aavistuksen ja ristien kätensä rinnalleen. "Feh, kohtalolla on selvästi minulle jotain varallaan. En ole kovinkaan pitkään kuljeskellut maailman teitä, ja saan huomata syntyneeni ja varttuneeni juuri parahiksi, että pääsen näkemään kun melkein tuhat vuotta järkkymätöntä rauhaa on murtunut. Sattumia nämäkin. Vaikka en voi ainakaan väittää, etteivätkö nämä ajat tarjoaisi paljon jännitystä", Gald jatkoi jokseenkin matalalla äänellä, miettien melkeinpä itsekseen asioita. Niinpä niin. Maailma tuntui olevan suuressa murroksessa, ja näillä syrjäisillä rajamaillakin sen saattoi tuntea. Viimeiset viisi vuotta olivat ilmeisestikin tuoneet mukanaan enemmän muutosta kuin montasataa ennen sitä. "Miten on laitasi? Olet tainnut selvitä joutumatta kiskaistuksi mukaan näihin sotiin ja myllerryksiin?" Gald kysäisi ohimennen, kohottaen katseensa taas kohti varsin tyyntä, kissamaista seikkailijaa.
((Eilen pohdin, tänään otan jo käyttöön. Mietin kaikkea selvästi pitkään ja hartaasti >:I))
|
|
|
Post by spyrre on Jan 18, 2014 18:39:07 GMT 3
Cathryn myhähti hieman kuppinsa takaa nyökäten hetkeksi vakavoituneena Galdin todetessa aikojen olevan vaaralliset, varsinkin yksinäisillä matkalaisilla. "Tuskin tien päällä koskaan on erityisen turvallista varsinkaan syrjäisemmillä seuduilla, mutta taidat olla oikeassa. Kaikilla tosin ei ole valinnanvaraa sen suhteen" nainen tokaisi raaputtaen leukaansa pitkin mietteliäin kynsin. Nuorukaisen jälkimmäinen lause hänen veljeään sivuten sai olennon kuitenkin vilkaisemaan tätä hieman kyseenalaisesti harottavan harjamaisen kuontalonsa alta, ennen kuin kissan kuonolle hiipi pieni irvistys joka ei tainnut kertoa eritystä varmuutta kaiketi velikultansa teräväpäisyyden suhteen. ".....sitä minäkin toivon" tämä päätyi kuitenkin mutisemaan ennen kuin tämä puuskahti itsekseen kevyesti päätään pudistaen. "Ainakin hänen kinttunsa toimivat jos ei muuta" nainen lisäsi kuin aavistuksen positiivisempaa sävyä hakien ennen kuin tämä vaikeni toviksi kaiketi pyöritellen vaihteeksi vakavampia ajatuksia mielessään. Sanoi mitä sanoi, kissa taisi kuitenkin olla enemmän huolissaan kuin päällepäin näytti, kun omilla teillään pinkova veljensä tuli puheeksi.
Hetkeksi hieman vajonnut tunnelma nousi tosin jälleen pian kun puhe kääntyi muualle ja kotkamainen soturi veti esiin kantamuksistaan pienen pullon jota tarjosi eteenpäinkin. Tosin siinä missä nuorukainenkaan ei ollut aiemmin ihastunut hänen yrteistään, ei Cathrynkaan näyttänyt olevan suorastaan innoissaan terästetyn teensä mausta saati hajusta, mutta vaikka nainen jättikin kuppinsa toistaiseksi rauhaan tämä jäi silti ilman suurempia valituksia käden ulottuville. "Se on helpotus. Luulen että tulen tarvitsemaan silmiäni vielä tulevaisuudessakin. Ja mielelläni muitakin aistejani" katti tokaisi naurahduksen keralla, kallistaen kuitenkin hieman päätään Galdin kertoessa omaavansa toisenkin pullon, joka tosin ei tainnut olla juomiskäyttöön. "Hmmh. Se ei ole yhtä armelias näköaistille kuin tämä, kenties? Varmaan parempikin pitää moiset sivussa hyvin pahan päivän varalle" kuitattiin jälleen varsin kepeähköön sävyyn olennon silmätessä itsekin juomalleen irvistelevää Galdia huvittuneesti tämän huikatessa ainetta suoraan pullonsa suusta. Puheen siirtyessä juomien hienouksiin katti höristikin korviaan oikeastaan melkoisen kiinnostuneena nuorukaisen kertoessa kotiseutujensa ilmeisesti hyvinkin arvokkaista tarjoiluista, joista tämän veli oli kuitenkin nauttinut enemmän... mutta jotka eivät selvästikään olleet olleet nuorukaisen tai tämän perheen ulottumattomissa. Tämä kertoi paljonkin, tai ainakin pönkitti kieltämättä jo alusta alkaenkin noussutta arviota nuorukaisen taustasta ja syntyperästä. Nainen hymähti itsekseen nojaten kämmeneensä kuunnellessaan, kunnes heilautti repaleista korvaansa mietteliäästi. "Vaikea kuvitella että joku näkisi niin paljon vaivaa juoman eteen joka lopulta vielä haihtuu ennen juomista. Tosin en ole koskaan kuullut mistään tuollaisesta taikka näistä kurkitietäjistä, mutta voin kuvitella että tässäkin viehättää enemmän ylellisyys, kuin itse makuelämys. Kuten moisissa litkuissa kaiketi monestikin. Mitä kalliimpaa ja eksoottisempaa, sen parempi" nainen pohdiskeli vastaukseksi, kunnes kohautti olkapäitään ja kuin vastavetona moiseen hienosteluun nosti kyseenalaisen sekoituksensa huulilleen urheasti makuaistiaan ja epämääräistä juomaa uhmaten. Väkisinkin kuono rypistyi hieman mustaturkin jäädessä jälleen hetkeksi maiskuttelemaan kieltään ennen kuin tämä virnisti jälleen ja kohotti hieman kuppiaan kuin kovinkin arvostavasti. "Makunsa kullakin kaiketi, hmm? Mutta väittävät että mikä ei tapa, vahvistaa. Jos se pitää paikkansa niin ainakin tästä aineesta luulisi saavan melkoisesti puhtia jo pitkäksi toviksi" lisättiin jälleen varsin leveän virneen keralla. Vaikutti siltä että Cathrynia ei pieni kitkeryys haitannut, tämän itse näyttämättä edes suuremmin haikailevan etsiskelemänsä hunajapurnukan perään jolla olisi voinut peitellä varmasti mielenkiintoiselta sävähtävän sekoituksensa makua. Kuin varmemmaksi vakuudeksi kupista siemaistiinkin jälleen uudestaan, vaikka tästä seurasi jälleen likimain sama reaktio.
Vaikka aihe olikin tuntunut jo jääneen taka-alalle tuntui veljensä toilauksien pohdiskelu kuitenkin tarttuneen kissamaisen naisen mieleen, ja pian tämä ottikin asian jälleen esille. Mutta siitä huolimatta että kävi hetkellisesti lupaavan mietteliääksi myöntäessään kyllä liikuskelleensa kysytyn Kelmahin lähistöllä, ei Galdilla kuitenkaan ollut tarjota suurempia havaintoja. Cathryn kuunteli, nyökäten sitten päätään kevyesti hieman laimeamman hymyn keralla, kuitenkaan näyttämättä varsinaisesti pettyneeltä. Kaiketi tämä oli kysynyt lähinnä periaatteesta, ja osannut jo lähes odottaa ettei luultavasti saisi muukalaisesta irti haluamiaan tietoja. "Hmh. Arvelinkin. Sääli, edes jokin johtolanka olisi helpottanut asioita, mutta kaiketi kaikki olisi sitten aivan liian yksinkertaista" tämä tokaisi naurahtaen kuivasti, siemaisten sitten jälleen kupistaan tällä kertaa kuitenkaan edes suuremmin irvimättä. "Ei sillä että olisin varsinaisesti olettanutkaan hänen enää edes olevan siellä main. Varsinkin sen perusteella mitä olen kuullut tilanteesta siellä. Asiat ovat ilmeisesti käyneet vielä levottomammiksi sitten viimekerran... arvelinkin että jotain tällaista olisi vielä edessä" Cathryn myhähti uudemman kerran, aiheen kuitenkin ollessa tarpeeksi vakavoittamaan tämänkin jälleen hetkeksi. "Hänet tuntien luulisin hän on päätynyt vetelehtimään ellei se hölmö ole taas hankkiutunut vaikeuksiin... Oli miten oli, ei kai auta kuin toivoa ettei hän ole enää lähimainkaan."
Sodan uhka sekä manteretta pyyhkineestä mullistuksesta seuraava yleinen levottomuus ja kaaos olivat varsin omiaan ohjaamaan tunnelmaa jokseenkin vakavampaan suuntaan. Mustaturkki katsahti jälleen nuorukaista uteliaana tämän jupistessa kohtalon kyseenalaisista suunnitelmista sekä varsin epävakaiseksi käyneen ajan hengestä, saaden kissan nyökkäämään jälleen kuppiaan joutilaasti sormissaan pyöritellen. "Sanopa muuta. Olisimme luultavasti molemmat päässeet helpommalla syntymällä lähes koska hyvänsä menneinä vuosikymmeninä. Tai sitten saman verran tästä tulevaisuuteen, luulisi että pahin hässäkkä olisi jo siihen mennessä laantunut. Nyt kaiketi pääsemme seuraamaan koko rellestystä aitiopaikalta, halusimme tai emme" nainen pohdiskeli tuntuen hetkellisesti pyörittelevän mielessään jotain vähemmän miellyttävää katse eksyneenä tuijottamaan jonnekin tulisijan liekkien taakse, kunnes Galdin kysymys sai tämän jälleen nostamaan huomionsa. Katti räpäytti silmiään, mutta syystä tai toisesta tiedustelu sai jälleen hieman kuivan hymyn käymään olennon kasvoilla. "Hmm? Kyllä, kaikeksi onneksi. Ainakin toistaiseksi olen onnistunut välttämään suurimmat kahakat jotka eivät minulle kuulu. Saa nähdä miten tulevaisuudessa jos tilanne ei ala pian rauhoittumaan tavalla ta toisella... täytyy toivoa että samanlainen kaaos ei ole vielä ehtinyt rajan toiselle puolelle." Katti onnistui jotenkin pitämään sävynsä synkeästä aiheesta huolimatta jos ei kevyenä niin ainakin suuremmin häiriintymättömänä, tosin virkkeen sisältö taisi kyllä kertoa ettei tämä ollut sen innostuneempi aiheesta kuin kukaan muukaan. Varsinkin näinä aikoina oli vaarallista lähes missä tahansa, mutta varsinkin tien päällä levottomuuksien levittyä väreiden tavoin kaoottisimmasta keskustasta myös alueen reunamille. Kenties pahimpia mylläköitä olisi mahdollista välttää pysymällä liikkeessä, mutta kuinka kauan olisi vielä rauhallisia alueita jonne siirtyä?
"Hmm. Entä itse? Tosin kaiken maailman kahakat taitavat hieman kuuluakin ritareiden toimenkuvaan?" Cathryn palautti kysymyksen hetken mietittyään, tosin aavistuksen arvioivaan sävyyn. Vihreä katse oli jälleen siirtynyt liekeistä nuorukaiseen, jos ei nyt painostavana, kieltämättä kuitenkin miettivänä. Ei siitä päässyt mihinkään etteikö kovaan ääneen kuulutettu Kotkaritari ollut saapunut enemmän tai vähemmän huomiota herättävästi, mukanaan hienojen varusteidensa lisäksi niin valtava aarnikotka kuin taikamiekkakin. Näissä olosuhteissa varsinkin mietitytti väkisinkin mitä moinen ilmestys teki omin päin keskellä korpea. Kuka tiesi, kenties tällä oli jotakin suoritettavanaan.... tai sitten tämä vältteli sekaantumasta yhteenottoisin siinä missä kissakin, syystä tai toisesta.
((Hyvin pohdittu, vähän lisää jännyyttä peliin. >=I ))
|
|
|
Post by submarine on Jan 21, 2014 18:10:42 GMT 3
Keskustelu oli siirtymässä leppoisista ja yhdentekevistä juoma-aiheista huomattavasti vakavampiin ja ajankohtaisempiin, mikä taisi olla hyvin ymmärrettävää. Ikävä ja tunnelmaa latistava aihe tai ei, vain täysi hölmö olisi voinut väittää, ettei elänyt mullistusten aikaa, tai että ei ollut joutunut omassa elämässään kokemaan niiden seurauksia. Maailma muuttui ja myllesi nopeammin kuin juuri kukaan saattoi käsittää, ja tavallinen kulkija oli täysin itseään suurempien voimien armoilla. Tai jotakin sellaista. Jos ei muuta, niin lukemattomat pienet ja suuremmat sodat ja kiistat tekivät kyllä kenen tahansa elämästä epävarmaa, vaikkei olisikaan välittänyt kaiken taustalla vaanivasta, monen maailmaa järkyttäneestä käänteestä. "Mmh. En luottaisi enää mihinkään rajoihin tai siihen, että ne suojaisivat miltään. Ihmiset ovat alkaneet ymmärtää, miten helposti ne murtuvat. Ja miten paljon niiden takana onkaan. Mikäli joku haluaa ja pystyy, on sota missä tahansa. Tai ainakin levottomuus ja muutos. Kukaties ensi vuonna Erwickiä ei ole enää olemassa. Tai kukaties Erwick omistaa nämäkin maat. Eh, olen seurannut tilannetta viime aikoina vain päällisin puolin, en tiedä missä kukakin nyt marssii. Vaikka Hern onkin yhä pilari kaiken keskellä. Kuten aina", Gald vastasi toisen pohdintoihin, kohottaen kätensä leualleen puoliksi mietiskellen. Ei sillä lopulta ollut erityisemmin väliä. Nämä asiat eivät olleet menossa pois, mutta ei hänellä toisaalta ollut varsinaista mielenkiintoakaan niihin. Jos ei ollut sodassa, tuli vain tietää missä se riehui. Kaikki muu oli yksi ja sama. "Tämä ei ole menossa pois lähiaikoina. Nyt, kun kukaan ei ole pysäyttämässä, on moni huomannut ettei heitä pitele muu kuin oman mahdin rajat. Kaikki maailma täälläpäin kiehuu sodasta, ja monet vain kohentavat tulta. Tämä ei lopu pitkään aikaan. Me synnyimme näkemään tämän kaiken, ja kukaties kuolemme näkemättä sen loppua. Sota maistuu monille", nuorenpuoleinen soturi mietiskeli, kohauttaen kevyesti olkiaan. Hänen oli vaikea pitää sitä järkevänä, mutta toisaalta aivan yhtä vaikea suhtautua siihen myöskään yhtä nuivasti kuin toinen tuntui. Cathryn vaikutti enemmänkin selviytyjältä, jota tämä kaikki ei kiinnostanut minään muuna kuin välittömänä uhkana. Kukaties näköalatonta, kukaties järkevää. Hän ei tiennyt vielä.
Varsin ennakoitavasti keskustelu kääntyi myös Galdin omaan osallisuuteen tähän kaikkeen, tai ainakin siihen, mahtoiko sitä olla. Toisen esittäessä kysymyksensä saattoi hänen kasvoiltaan nähdä selvän synkkenemisen, kun tähänkin asti vähemmän mukava aihe muuttui vielä huomattavasti epämieluisammaksi. Kukaties sitä olisi voinut kuvailla vaivaannukseksi, tai sitten tuskaannukseksi. Tai kukaties ahdistukseksi. Hän päästi pienehkön, määrittelemättömän äännähdyksen, ennen kuin sai itseään niskasta kiinni sen verran, että suorastaan tuikeaksi käynyt ilme pehmeni taas nuoren soturin vetäistessä kertaalleen henkeä ja huokaistessa. "Kyllä. Ritari tai ei, olen nähnyt eittämättä osani. Sanottakoon, että olet onnekas kun voin kutsua itseäni sinua kokeneemmaksi näissä asioissa. Eh, olen ollut palkkasoturikompaniassa ja palvellut Girtan sotaväessä. On hyvin harvoja, jotka nauttivat siitä mitä taistelukentillä tapahtuu. Kunnia ja oikeamielisyys saavat jäädä taka-alalle sodan pauhussa. Harva muistaa edes miksi taistelee. Tavalliselle sotilaalle sen kaiken keskellä on vain se hetki ja sekasorto. Eh, en ala kertoa mitään ikäviä yksityiskohtia, mutta... noh, jos etsit kunniaa tai loistoa, löydät sitä muualta. Ne jotka saavat taakakseen sankarin maineen sodassa tulevat näkemään vain lisää samaa", Gald lopulta vastasi, kaikkea muuta kuin tyytyväisen oloisena. Hän onnistui kyllä pysymään kaiketi asiallisena, mutta alla olevat tunteet näkyivät kyllä helposti pintaankin. Nuorukainen oli ottanut tiukemman, sulkeutuneemman asennon jakkarallaan, suoden toiselle vain välistä nopean vilkaisun suurilla, teräväkatseisilla silmillään ennen kuin laski sen takaisin lattian suuntaan. Äänistä päätellen joku keittiön suunnalla oli astunut kuunteluasemiin, mutta juuri nyt siitä ei juuri piitattu. "Näissä sodissa ei ole kunniaa tai kunnollisuutta. Ei soturin ylpeyttä. Jos joudut koskaan näille taistelukentille, ovat pian kätesi veressä. Mutta niistä se irtoaa. Tulet vielä huomaamaan, että moni muukin paikka tahriutuu, eikä se koskaan katoa niistä. On niitä joihin veri ja kuolema uppoavat pysyvästi, etkä halua tietää kuulutko niihin", soturi jatkoi, ennen kuin huokaisi äkkiä tuskastuneesti, peittäen hetkeksi kasvonsa kädellään. Vaikka äskeinen olikin kukaties ollut varsin epäselvää, se ei näyttänyt miltään äkilliseltä romahtamiselta, vaan enemmänkin siltä kuin koko aihe olisi rasittanut suuresti häntä. Tai kukaties käden oli määrä peittää tuijotus, joka oli aiheesta puhuessa ja sitä miettiessä käynyt äkkiä kovin tiiviiksi ja suorastaan vimmaiseksi. Miehen koko olemus oli kieltämättä muuttunut melkoisesti aiheen myötä, hieman takeltelevasta ja naiivista nuorukaisesta huomattavasti kokeneemmaksi ja kovemmaksi, tuimemmaksi mieheksi. Kuin jokin olisi taas havahtunut tämän kaiken myötä, kuten tuntui helposti tapahtuvan muutenkin kaikenlaisen soturiuteen liittyvän puitteissa... "Anteeksi. Minä jaarittelen. En usko että tämä sekainen vuodatus kertoo sinulle yhtään mitään. Mutta usko pois kun sanon, että olipa tässä kaikessa suurempi tarkoitus tai ei, ei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa mitä taistelukentillä tapahtuu. Suosittelen pysymään jatkossakin kauempana", Gald lopulta totesi, sävyyn joka kertoi ettei hän ollut halukas puhumaan aiheesta sen enempää. Käsi laskeutui kasvoilta, paljastaen jokseenkin väsyneet, mutta taas huomattavasti pehmeämmät piirteet.
Jonkinlaisen vuodatuksensa ja hetkellisen rauhoittumisensa jälkeen Gald pysyi hetkisen vaiti, jättäen tilaa hiljaisuudelle tai toisen mahdollisille mielipiteille asiasta. Nopea vilkaisi kyllä kertoi, että hänen päässään liikkui paljonkin kaikenlaista aiheeseen liittyvää, mutta sitä ei selvästi ainakaan omin avuin aiottu kertoa eteenpäin. Tai kukaties ollenkaan. Hetkisen nuorukainen vain istui aloillaan, kädet sylissään, lattiaan katsoen. Sitten hän kuitenkin suoristautui taas. Ja kun hän puhui uudemman kerran, sävy oli varovaisen toiveikas. Ailahtelevainen mieli, kukaties. "Taistelukentillä ei löydy kunniaa. Ei ainakaan niillä, joita komentavat siitä piittaamattomat. Ja se pitelemätön ryöppy pyyhkäisee mukanaan, tekee kaikesta sekaista ja saa tekemään asioita, joita ei mielisi muuten. Mutta seikkailija, kulkija oman onnensa varassa, on aina itsensä herra. Yksi ainoakin voi saada aikaan paljon, jos vain pysyy nuhteettomana. Nämä ajat tarvitsevat enemmän oikeita sankareita, ja vähemmän uusia hämmentäjiä tähän sekameteliseen soppaan. Sitä minä toivon nyt", nuorukainen puhui, onnistuen kuulostamaan nyt taas huomattavasti positiivisemmalta asioista. Kulmat kohosivat aavistuksen korkeammalle hänen vilkaistessaan toista, melkeinpä kysyvästi, kuin olisi toivonut tältä jonkinlaista vahvistusta esittämäänsä. Tai sitten vain mielipidettä.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 23, 2014 19:03:13 GMT 3
Uusi, varsin synkähköjä käänteitä saanut aihe oli vienyt varsin nopeasti leppoisan hymyn jopa kissaihmisen kasvoilta, jättäen naisen silmäilemään vakavin, miettiväisin silmin vuoroin kuppiaan, vuoroin katse vaeltaen ajatuksissaan ympäri tupaa varsinaisesti pysähtymättä mihinkään. Tämä jätti huomiotta jopa keittiön ovensuussa häivähtävän hahmon jonkun talonväestä liikehtiessä epäilemättä korviaan sananvaihdolle höristellen. Mutta salamyhkäisiä kuuntelevia korvia tai ei, kissamaista naista ei tämä tuntunut tähän hätään kiinnostavan. Raivoavan sodan tullessa puheeksi Galdilla kuului olevan melkoisesti oikeaa näkökulmaa asioihin, Cathrynin jäädessä kuuntelemaan tämän arvioita tasaisesti mutta tarkkaavaisesti, vihreiden silmien tarkastellessa nuorukaista tämän puhuessa. "Se voi tietysti olla varsin mahdollista. Sen verran mitä tilannetta olen seurannut, varsinkin Erwich on tainnut olla varsin hanakasti mukana koko touhussa täällä päin... Tuskin ne rajalle pysähtyvät jos oikeasti päättävät tulla lävitse, mutta paras kuitenkin pysyä liikkeessä. Tällaisia ei parane jäädä odottamaan tai levottomuudet saattavat saavuttaa yllättävänkin pian. Ymmärtääkseni raja on ainakin toistaiseksi vielä pitänyt, joten suuntaan mielummin toiselle puolelle kuin jään tänne. Varsinkin jos Hernkin päättää alkaa puuttua asioihin täälläkin" katti myötäsi pohdiskellen, irvistäen hieman viimeisen lauseensa kohdalla väläyttäen teräviä hampaitaan jokseenkin epätyytyväiseen tapaan. Mitä läheisillä taistelutantereilla sitten tapahtuikaan, ei Hernin mukaan liittyminen ollut selvästikään ainakaan positiivinen käänne. Mietteliäs katse kävi jälleen tulisijan liekeissä ennen kuin palasi nuorukaiseen, kissan vaietessa jälleen hetkeksi. Oli varsin selvää ettei Gald ollut eilisen teeren poikia ja tämän puheissa oli selkeää perää sekä näkökulmaa, saaden Cathrynin myhähtämään hieman synkästi ja nyökkäämään. Kun sota puhkesi tällaisessa mittakaavassa tällä oli rahkeita roihuta hyvinkin pitkään kunnes joku viimein nousisi muiden ylle ja lopettaisi vastarinnan... mutta vielä ei ollut noussut esille siihen pystyvää ehdokasta, vaikka Hern olikin todennäköinen vaihtoehto. "Hmmh. Kenties. Kaiketi liian pitkä tasaisuus kiristää tyytymättömien hermoja, ja kun viimein ei ole ketään vetelemässä naruista ne käyvät kaikki toistensa kimppuun kuin nälkiintyneet koirat. Saa nähdä kuinka kauan siinä menee ennen kuin nämä typerykset saavat asiansa selviksi. Ja onko mitään enää jäljellä kun niin tapahtuu" olento murahti vastaukseksi, kunnes huokasi pienen kuivan naurahduksen keralla nojaten taaksepäin tuolissaan ja pyyhkäisten ohimennen sateesta kuivuvia hiuksiaan sormillaan. "Hah. Kuinka onnekkaita olemmekaan kun pääsemme todistamaan jotain näin historiallista" tokaistiin varsin sarkastiseen sävyyn, naisen kohottaessa sitten jälleen kuppinsa. Kaiketi puheenaihe jätti suuhun vielä teesekoitustakin katkeramman maun, oli varsin selvää ettei Galdkaan nauttinut vallalle päässeestä aiheesta vaikka ei aivan yhtä näreästi suhtautunutkaan kuin keskustelukumppaninsa.
Tosin kissaihmisen seuraava tiedustelu saikin nuorukaisesta jo irti huomattavasti selkeämmän reaktion. Cathryn kohotti hieman tummia kulmiaan petolintumaisen soturin kasvoille ilmaantuessa suorastaan ahdistunut ilme, olemuksenkin käydessä melkoisen synkäksi. Tosin, tuskin oli yllättävää että sota oli raskas aihe varsinkin niille jotka tähän joutuivat osallisiksi.... eikä nuori mies selvästikään ollut välttynyt omalta osaltaan. Toisen alkaessa kertoa kokemuksistaan kissa pysyi vaiti pitkän tovin keskeyttämättä, vain ajoittaisten hännänheilahdusten tai pään nyökkäysten kertoessa tämän kuitenkin kuuntelevan vaikka katse viettikin jälleen suuren osan ajastaan kuppinsa suuntaan laskeutuneena. Myönnettäköön että kissan täytyi olla hieman vaikuttunut nuorukaisen kokemuksista, tämän selvästikin käytyä läpi varsin vaikeita ja raskaita asioita jotka olivat selvästi jättäneet jälkensä. Nuorukaisen vaietessa hetkeksi käsi kasvoillaan vastasi kissamainen nainen lähinnä hiljaisella myötätuntoisella myhähdyksellä, tämän sentään ymmärtäessä olla esittämättä enempää kysymyksiä aiheesta. Kokemukset olivat selvästi kaikkea muuta kuin helppoa muisteltavaa, ja lopulta yksityiskohdat taisivat olla tähän hätään varsin yhdentekeviä... ainakin Cathryn arveli saaneensa jo suurpiirteisen käsityksen mistä oli kyse joka lopulta taisi olla aivan riittävä. "Hmh. Niinhän se on. Tällainen jättää varmasti jälkensä kaikkiin jotka tulevat tempaistuksi mukaan. Oikea taistelukenttä on kaukana uljaista yhteenotoista joita aina kerrotaan lapsille. Sota ei piittaa sankareista tai kunniasta, vain voitosta keinolla millä hyvänsä" mustaturkki päästi epämääräisen huokauksen ja puuskahduksensekaisen äänen hampaidensa välistä, pudistaen hieman päätään. Hetken verran aavistuksen ajatuksiinsa uponnut ilme käväisi olennon kasvoilla kunnes tämä käänsi jälleen vihreän katseensa lintumaisen nuorukaisen suuntaan. "Ei, et jaarittele. Olet oikeassa. Myönnettäköön, että tämä on kokemus, jota en kadehdi. Oli viisasta sinultakin jättää moinen taaksesi, tuskin mikään mitä kukaan niistä vallanhimoisista typeryksistä voi tarjota on kaiken sen arvoista. Pelkkiä korusanoja, joilla on hyvä saada joku tekemään likainen työ puolestaan" lausahdettiin lopulta pienen synkeän myhähdyksen keralla. Kaiketi katti oli vetänyt kertomuksesta jo omia johtopäätöksiään ja omasi mielipiteensä asioiden suhteen vaikka olikin sanojensa mukaan välttynyt jäämästä pahimpien tapahtumien keskelle. Pian tämäkin käänsi jälleen katseensa liekkeihin kuppiaan sormeillen, pieni mietteliäs ryppy otsallaan ennen kuin nainen pyyhkäisi kasvonsa jälleen peruslukemille ja siemaisi juomaansa. Tästä seurasi jälleen pieni ilmehdintä, joka sentään taisi olla omiaan keventämään synkeäksi käynyttä olemusta hieman ainakin naisen suhteen.
Hetken aikaa tuvassa vallitsikin hiljaisuus, jota tahdittivat vain raskaasti kattoa vasten ropisevat sadepisarat ja muut myrskyn äänet. Kumpikin keskustelukumppaneista taisi käyttää tovin ajatustensa parissa kunnes synkistynyt Galdkin näytti viimein rentoutuvan. Tämän ryhdistäytyessä ja paljastaessa jälleen kasvonsa näkyviin ilmaantuivat jälleen huomattavasti pehmeämmät piirteet ja olemus, mutta tämän seuraava lähes toiveikas lausahdus sai Cathrynin räpäyttämään silmiään aavistuksen yllättyneenä nuoren soturin jäädessä pohdiskelemaan taistelukentän kaaoksen sijasta oikeita, nuhteettomia sankareita. Kissamainen nainen oli hetken vaiti, muttei lopulta voinut olla tyrskähtämättä huvittuneesti edes kysyvien keltaisten silmien edessä. "Hah! Sinäpä sen sanoit. Sen päivän kun näkisikin! Kuinka paljon helpompaa kaikki olisikaan kun uljaat ja oikeamieliset vetelisivät naruista" tämä tokaisi jonkinlaisen puolittaisen virneen kiipiessä jälleen kuonolleen. Lopulta hetken huvittuneen myhäilyn jälkeen Cathryn vakavoitui hieman vaikka jäljelle jäikikin pieni suupielien nykiminen, tämän viimein huokaistessa kevyesti pienen päänpudistuksen keralla. "Sääli, etteivät asiat ole kuten lasten taruissa, hmm? Tuskin löytäisit kourallistakaan sellaisia jotka eivät laskeskelisi voittojaan hienojen kulissiensa takana. Jos vaivautuvat moisia edes nostamaan." Syystä tai toisesta huvittuneisuuden seassa häivähti kuitenkin pieni katkerahko sävähdys ennen kuin katti kuitenkin kohautti olkapäitään ja kohotti kuppinsa siemaistakseen juomaansa. Tämä ei selvästikään omannut suurtakaan luottamusta sotasankareihin taikka koko touhua pyörittäviin auktoriteetteihin ilmeisesti oikein millään rintamalla, mikä kenties saattaisikin selittää paljonkin olennon suhtautumisesta. Hieman yllättäen kuitenkin, sodan myllerryksestä enemmän kokenut Gald tuntui olevan jokseenkin enemmän tosissaan mikä sai katin kohottamaan hieman kulmiaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 24, 2014 19:22:08 GMT 3
Varsin nopeasti taisi käydä selväksi, että vaikka kummallakaan kaksikosta ei ollut erityistä rakkautta sodalle, oli Cathryn, jos ei muuta, ainakin huomattavasti sumeilemattomampi mielipiteensä suhteen. Siinä missä Galdin äänestä paistoi jonkinlainen pettymys ja haikeus sodan kauhuihin uljaan ja kunnollisen mittelön sijaan, ei kissamaisella naisella selvästikään ollut pienintäkään haavetta sodasta minään muuna kuin surkeana, typeränä teurastuksena, eikä mitään halua säästellä sanojaan. Se sai kukaties kotkamaisen kohottamaan kulmiaan, mutta ei hänellä silti ollut varsinaista kiirettä rynnistää riitelemään asiasta toisen kanssa. Kyynisyyttä tai ei, ei hän lopulta voinut erityisen paljon tämän sanoja pyörtääkään. "Mmh. Viisasta tai ei, mutta ainakin nyt minä vaellan, aikomatta ottaa osaa tähän kaikkeen. Mutta en tiedä. Joidenkin kohtalo on elää päivänsä sodan pauhuissa. On niitä, joille kyse ei ole valinnoista. Meninpä minne menin, käteni tulet olemaan veressä. Olipa se sitten kentällä tai muualla", Gald lopulta vastasi, tuijottaen jonnekin jalkojensa suuntaan. Sanat olivat kukaties odottamattomia ja selittämättömiäkin, eikä soturilla selvästikään ollut pienintäkään aikomusta sitä niin vain selventää, mutta ainakin hän kuulosti varsin vakavalta. Kyse ei ollut mistään mahtailusta siitä, miten oli suurin ja kovin, siinä määrin että tuhosi ja tappoi aivan missä tahansa ja mitä tahansa, vaan jostakin muusta. Jostakin, joka sai nuorukaisen kuulostamaan kukaties haikealta. Tai ainakin kaikkea muuta kuin mieltyneeltä asiaan. "Eh, pahoittelen. Nämä asiat saavat ajatukseni karkaamaan", nuori soturi lopulta tokaisi, kun varsin äkkiä taas havahtui jonkinlaisista mietteistään. Kukapa tiesi, millaisia ne olivat, mutta joka tapauksessa selkeästikin syviä. Nopein, vähättelevin elkein heilautti soturi kättään, kuin taas häätääkseen ajatuksensa muualle, ennen kuin muina miehinä kurotti lopulta teekuppinsa pöydältä, kulauttaen siitä oikopäätä kuin se olisi ollut hyväkin tapa unohtaa kaikki. Aivan Cathrynin veroista ilmeilyä se ei saanut aikaan, teetä kun ei oltu terästetty, mutta kitkerä, oudon makuinen kasvijuoma ei ainakaan selvästi mielialaa kohentanut. Siltikin, hän jäi mietteliään näköisesti kuuntelemaan toista muki käsissään. Toista kulausta ei selvästikään kiirehditty.
Vaikka sodan sättimiseen sinällään ei Galdilla tainnutkaan olla erityisempää puututtavaa, sai toisen melkoisen selkeä naljailuntapainen hänen haikailuunsa paremmasta, kunniakkaammasta sodasta ja oikeamielisemmistä hallitsijoista hänet kohottamaan kulmiaan huomattavasti korkeammalle. Eipä hän nyt varsinaisesti vielä suutaan avannut, mutta olemuksesta saattoi kyllä saman tien kertoa, ettei toisen hymähtelyä asian suhteen välttämättä nielty aivan purematta. Nihilismi ei kaikesta huolimatta tainnut vedota nuoreen soturiin. "Mmh. Kiroat kovin kevyesti niin herrat kuin hölmötkin. Väittäisin, että hyvin harvalla on varaa erotella maailman hyvät ja huonot aivan tuosta noin vain. Jumalatkin tekevät virheitä, saati sitten kuolevaiset", Gald tokaisi vastaukseksi toiselle, pitäen kyllä sävynsä kohteliaana ja tahdikkaana, mutta sanansa kaikkea muuta kuin vaivihkaisina. Ne olivat juuri sitä kuin miksi ne oli tarkoitettukin: selvä muistutus siitä, että naisella tuskin oli varaa tai kykyä tuomita maailmaa tällä tavoin, vaikka olisikin muutaman vuoden vanhempi tai enemmän nähnyt. "Sota saattaa kukaties surmata hyveet kuten miehetkin, mutta on varmasti myös niitä jotka pystyvät olemaan sen yläpuolella. Ja niitä jotka ajattelevat muutakin kuin omaa etuaan. Vai ovatko isäntämme vaatineet maksua tai käännyttäneet kumpaakaan meistä, jotka asein ja oudonnäköisinä astuvat heidän ovistaan? Teroittelevatko he kukaties veitsiä ja odottavat kunnes nukahdamme, varusteitamme silmäillen? Rohkenen epäillä." Pieni epämääräinen äänentapainen keittiön suunnalta taisi kertoa, että sanavaihtoa kuunneltiin edelleen, ja että viimeisin oli kyllä kirvoittanut jonkinlaisen reaktion. Oli paras kaiketi toivoa, että se ymmärrettäisiin oikein. Mutta johtuipa se äänestä tai sitten jostakin muusta, tuntui pikaisesti kiivastumassa oleva nuorukainen silti tyyntyvän taas hetken perästä. Jotkin kattilat kiehuivat nopeasti yli, mutta toisaalta myös tasaantuivat, kun antoi hetken olla rauhassa. "Sanonpa vain, että niin helppoa kuin se onkin, maailman kiroaminen rosvojen pesäksi ei palvele mitään tai ketään. Kunhan siinä murtaa vain omankin uskonsa kaikkeen. Kieroja ja kurjia tai ei, on asiaan parempi puuttua kuin vain kirota sitä. Uskon, että vapaana miehenä, vailla velvollisuutta muille, se on helpompaa, mutta ei koskaan mahdotonta. Olipa sitten millainen kurimus tahansa, tämänkin sodan ja sekasorron päättävät lopulta ne, joilla on aate ja näkemys. Muut tulevat sortumaan omaan tyhjyyteensä", Gald jatkoi varsin pitkänpuoleisesti. Kukaties hänen äänestään paistoi aavistus jopa aitoa idealismia. Uskoa omaan asiaan ainakin, jos ei muuta.
Saatuaan sanottua - tai kukaties puuskahdettua - asiansa jäi nuori soturi vaiteliaaksi, kiskaisten äkkiä ja melkeinpä uhmakkaasti pöydälle jättämänsä pullon. Vaikea sanoa kumpi, mutta selvästikin sen oli joko tarkoitus tylsyttää terää jonka hän oli löytämässä... tai sitten hioa sitä entisestään. Joka tapauksessa siitä kumottiin nopeasti ja armotta varsin topakka annos suoraan kurkkuun. Kaikkea muuta kuin seesteisesti.
|
|