|
Post by spyrre on Jan 1, 2013 3:40:06 GMT 3
Oikeastaan panikoivan kääpiön metelöinti ja sätkiminen taisi osoittautua lopulta suorastaan hyödylliseksi tämän kiinnittäessä päälle hyökkäävän ahnaan hämähäkin koko huomion, vetäen kaiken mahdollisen mielenkiinnon pois soihtua kantavasta, mutta huomattavasti hiljaisemmasta kissaihmisestä. Peto ei tuntunut hoksaavan mitään olevan vialla ennen kuin oli jo liian myöhäistä Cathrynin hivuttautuessa lähemmäs ja iskiessä sapelillaan. Elikon vastarinta jäi pahoista aavistuksista huolimatta verrattain pieneksi ja aivan liian myöhäiseksi tämän kannalta ja terä iski lähes niin kuolettavasti kuin oli tarkoituskin, kissan joutuessa kuitenkin kompuroimaan kiireesti itsekseen kiroten kauemmas karmivasti rääkyvästä ja dramaattisesti kuolemankielissä sätkivästä hirmusta tämän kavahtaessa pystyyn koivillaan huitoen. Hän ei ollut olettanutkaan tämän heittävän henkeään suosiolla mutta kuitenkin meni varsin läheltä ettei yksi hosuvista raajoista huitaissut naista kasvoihin, hämähäkin kuitenkin lopulta kompuroidessa kauemmas kunnes törmäsi seinään ja jäi sätkimään kaoottisesti paikalleen.
Näytti uhkaavasti siltä että Urist välttyisi vielä toistaiseksi kohtalonsa ötökänruokana vaikkakin enemmän tai vähemmän vastenmielisen töhnän peitossa. Cathryn irvisti inhosta hämähäkin ruhon ja sinne tänne roiskuneiden nesteiden lemulle ja yökkäsi vaivihkaa hihansa takana lemun iskiessä herkkään hajuaistiin, mutta tuijoteltuaan elikkoa hetken epäluuloisesti varmistuakseen ettei tämä tekisi enää mitään kovin agressiivista tämäkin käänsi varsin nopeasti huomionsa varuillaan kohti kattoa kohottaen soihtua ylemmäs nähdäkseen mahtaisiko kaamealla selkärangattomalla olla enemmän lajitovereita katonrajassa tai nurkissa piileksimässä. Näitä ei kuitenkaan näkynyt kissan tuijoteltua silmiään siristellen ylös töhkän tahrimaa miekkaansa puristaen, ja tämä uskalsi lopulta rentoutua tarpeeksi kääntääkseen huomionsa ymmärrettävän tyytymättömään ja äänekkääseen kääpiöön kuolettavan iskun saaneen hämähäkin hiljakseen rauhoittuessa taustalla. "Eipä kestä. Malta nyt jos haluat pitää partasi, tuo otus ei ainakaan tee enää mitään. Onneksi niitä ei näytä olevan enempää... Selvisipä ainakin miksi ne rakit välttelevät tätä paikkaa" Kissa vastasi pienellä viiveellä, vetäen hiukan henkeä tasaten itseään, ennen kuin laski sapeliaan. Tämän onneksi hämärässä huoneessa saattoi olla hiukan vaikea erottaa tiuhasti puolelta toiselle iskevän hännän pörhistyneisyyttä vaikka tosin soihtu toikin kirkasta valaistusta varjojen lomaan. No niin, elikosta oli selvitty, eikä lisää ollut juuri tähän hätään näkyvissä, heillä taisi olla tovi aikaa pähkäillä Urist vapaaksi. Tämän sätkiminen ja kiroilu ei ainakaan näyttänyt tuottavan paljoa tulosta, mokoma riivattu seitti takertui kiinni kuin liima, eikä kääpiön parta varsinaisesti auttanut asiaa. "Odotahan. Katsotaanpa, tai partasi kärähtää vielä. Ehkä on parempi kokeilla ensin jotain muuta kuin soihtua." Nainen huomautti hetken tämän sätkintään pohtivasti silmättyään sujauttaen sapelinsa takaisin huotraansa ja kurottaen sitten jotakin saappaastaan. Esille välähti simppeli, pitkäteräinen tikari. "Ehkä tämä kärventää naamaasi hiukan vähemmän kuin liekit jos sitä kuumentaa--" aloitettiin harkitsevasti, kunnes äkillinen, hämähäkin ruhon suunnalta näkyvä liike sai olennon säpsähtämään melkoisesti ja kääntymään hyvin nopeasti tämän suuntaan soihtu koholla.
Mitä hittoa tämä nyt...? Oliko peto vielä elossa? Cathrynin ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun tämä tajusi mitä tapahtui, olennon ottaessa yllättyneenä haparoivan askelen kauemmas nähdessään hämähäkin ruhon alkaneen äkkiä vääntelehtiä luonnottomalla tavalla. Elikko ei kuitenkaan osoittanut merkkejä aikovansa herätä henkiin vaan sätkittyään aikansa tämä alkoi yllättäen sulaa epämääräiseksi töhnäiseksi lätäköksi keskelle lattiaa. Kissaihminen tuijotti näkyä kääpiön keralla suorastaan häkeltyneenä soihtu sekä tikari käsiinsä unohtuneena, tuntien varsin ikäviä kylmiä väreitä selkärangassaan. Hetkinen, eihän eläinten kuulunut....? Ja eipä aikaakaan kun outo tapaus seurasi toistaan, äkillisen järistyksen (ilmeisesti?) ravistellessa koko tornia. Kissasta karkasi tyrmistynyt äännähdys tämän lähes horjahtaessa tasapainosta yleisestä ketteryydestään huolimatta, päätyen toisen polvensa varaan lattialle häntä pörhistyneenä ja yrittäen pitää itseään pystyssä tärisevällä lattialla tikaria pitelevän kätensä avulla kun niin katto kuin seinätkin päättivät protestoida tunkeilijoita vastaan. Oliko paikka sittenkin romahtamassa? Naisella ei ollut vastaanväitettävää kääpiön tilannetta täysin kuvaavaan kommenttiin tämän kiertäessä kiireesti huoneen katseellaan kunnes tajusi etteivät rakenteet ilmeisesti olleet niinkään pettämässä kuin ennemminkin villiintyneet jollakin mystisellä tavalla. Nämä tuntuivat kuitenkin rauhoittuvat kohta hetken tyrmistyneen tuijottelun jälkeen, kissan jäädessä vielä hetkeksi pälyilemään ympärilleen äärimmäisen epäluuloisena vielä seinien asetuttuakin.
"Mitä kirottua-- Oliko se...? Tuon täytyi olla oudoin järistys johon olen koskaan törmännyt" tämä sai viimein ähkäistyä kömpien häntä levottomasti nykien jaloilleen, ympärilleen sekä luonnottomasti tunnistamattomaksi sulanutta hämähäkkiä vilkuillen. Tässä kaikessa oli nyt jotain hyvin pahasti vialla. "....mitä hittoa täällä sitten tapahtuukaan, en kyllä pidä tästä kieroilusta tippaakaan. Lakkaa hosumasta, parasta pitää kiirettä" Lisättiin vielä, olennon muistaessa viimein mitä oli tekemässä ja ottaessa jännittyneen askelen kohti vieläkin jumissa olevaa kääpiötä aikeenaan yrittää tämän vapauttamista vaikka vihreä katse ei lopettanutkaan katon tai epämääräisen entisen hämähäkin hyvin epäluuloista pälyilyä. Kenties tulessa kuumennettu tikarinterä purisi seittiin tarpeeksi hyvin että kääpiön saisi vapaaksi, tai sitten ei kai auttaisi muukaan kuin kärventää soihdulla hiukan tämän partakarvoja vaikka Cathryn osasikin uumoilla ettei mies luultavasti arvostaisi tätä. Ja moinen varmasti haisisi vähintäänkin karmealle. Vaikka ei ollutkaan vielä saanut koottua ajatuksiaan tarpeeksi päättääkseen mitä tekisi seuraavaksi, kaipa kääpiön vapauttaminen seiteistä olisi joka tapauksessa se kaikkein ensimmäisenä listalla.
|
|
|
Post by submarine on Jan 1, 2013 20:53:01 GMT 3
"Juujuu! Hoida nyt vain hommasi!" Urist tuli ärähtäneeksi puolivillaisesti toiselle tämän käydessä katsomaan josko seiteille saisi tehtyä jotakin. Todellista terää lattialla nököttävän kääpiön äänessä tosin ei ollut, tällä kun taisi olla aivan yhtä paljon ja hyvin samanlaisia murheita kuin kissallakin. Myös tämän silmät tähystivät varsin tiukasti johonkin katonrajaan, vaikka lyhyellä miehellä ei tainnutkaan olla suuremmin sanottavaa (tai siis mitään millä oli väliä, ääntä tästä varmasti lähtisi), vaikka yläilmoissa olisikin vaaninut toinen samanlainen hirvitys. Siksipä tämän hoputus taisikin olla melkein jopa aiheellista, töykeydestä huolimattakin. Ei ollut kovin houkuttelevaa maata paketissa pitkin pituuttaan kun henki oli höllässä. Olipa hämähäkki ollut (tosiaankin ollut, nyt siitä oli jäljellä vain töhnää) mitä hyvänsä, toimi sen seitti ainakin noin nyt päällisin puolin kuten olisi voinut olettaakin. Kuumuus sai sen kuplimaan ja sulamaan kuin liiman, eikä vienyt kovinkaan kauaa ennen kuin Urist onnistui kiskomaan itsensä vapaaksi - vaikka se sotkuista olikin. Partakin oli yhä aivan yhtä seittitöhnässä, kuten kääpiö pitkälti muutenkin. Mutta ainakin tämä oli vapaa, ja sitä juhlistettiin kömpimällä tuhisten pystyyn ja vetämällä miekka esiin - noin nyt kaiken varalta. Tämä paikka taisi olla juuri sellainen, jossa oli paras vain onnettomuuksienkin uhalla juosta miekka kädessä... "Kiitos", tuli kääpiö ohimennen murahtaneeksi, vilkaisten Cathrynia ja jopa nyökätenkin tälle ohimennen. Juroutta tai ei, taisi olla ainakin pakko myöntää, että ilman äskeistä apuun hyökkäämistä olisi mies todennäköisesti päättänyt päivänsä valtavan... ötökän lounaana. "Pidetään silmät auki. Tässä on jotain mätää."
Tuskin oli Urist ehtinyt tokaista sanansa, kun äkillinen kolahdus sai tämän värähtämään ja käännähtämään huoneen perällä häämöttävän oven suuntaan. Se oli kuulostanut siltä, kuin joku... tai jokin... olisi yrittänyt siitä läpi. Mitä varmimmin äskeinen metakka oli herättänyt jonkin tornin asukkaan huomion. Ensimmäistä kolausta seurasi varsin äkkiä toinenkin, ennen kuin perästä kuului jotakin varsin odottamatonta. "Hei! Onko siellä joku! Tämä perhanan ovi on jumissa! Tulkaa auttamaan!" huusi joku lujaa ja jokseenkin kiihtyneenä. Ja vaikka paksu ovi vääristikin sitä, kuului ääni melkoisen varmasti silti jonkinlaiselle miehentapaiselle. Sitä seurasi vielä yksi pamahdus, tällä kertaa suhteellisen varmasti potkaisun seurauksena. Urist soi Cathrynille uuden nopean vilkaisun, kuin varmistaen tämän olevan valmiina, ennen kuin lähti varovasti lähestymään ovea ja sen taakse loukkuun jäänyttä. Oli tämäkin...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 4, 2013 20:16:59 GMT 3
"En usko että haluat minun alkavan hosua tämän kanssa" nainen huomautti jo hiukan tavanomaisesta tyyneydestään kiinni saaneena (vaikka kokonaan varautuneesta pälyilystä ei eroon päästykään) kääpiön hoputuksiin kuumentaessaan tikarinsa terää soihdun liekissä. Tämä ei tuntunut varsinaisesti pitävän kiirettä vaikka tuskin kissa olisi oikeastaan voinut tehdäkään mitään touhua nopeuttaakseen, mutta kaikeksi onneksi metalli lopulta kuumeni melko nopeasti Cathrynin pitäessä samalla ympäristöä silmällä ja tuntumatta varsinaisesti hetkahtavan suuntaan tai toiseen kääpiön metelöinnistä. Olihan se lopulta varsin ymmärrettävää että tämä ei halunnut retkottaa jumissa lattialla kun ympärillä väijyskeli ties minkälaista petoa, mahdollisesti luhistuvan tornin sisuksissa. Mikään epämiellyttävä yllätys ei sentään rynnännyt keskeyttämään operaatiota kun kissaihminen viimein kumartui leikkaamaan paksua seittiä, joka varmasti Uristin huojennukseksi alkoi sulaa sihahdellen ja käryten antaen lopulta periksi. Kääpiö pääsi viimein kömpimään jaloilleen enemmän tai vähemmän nyreänä ja töhnää parrastaan nyppien, mahdollisesti jopa ilman palovammoja. Cathryn nyökkäsi pienen, varsin kissamaisen hymyn (joka onnistui jotenkin mystisesti vaikuttamaan niin vaatimattomalta kuin häivähdyksen omahyväiseltäkin yhtä aikaa) keralla karkeille kiitoksille ja pyyhkäisi tikariaan ohimennen lattiaan yrittäen puhdistaa terää tähän tarttuneesta töhkästä, luoden kuitenkin jälleen verhotun hämmentyneen katseen seinän viereen nesteytyneeseen hämähäkkiin ennen kuin suoristautui itsekin kääpiönkin katsoessa parhaaksi kiskoa miekkansa esille. Eipä ollut vastaan väittämistä että jotain oli vialla, mahdollisesti jopa hieman alakanttiin ilmaistuna.
"Hmmh. Huomasitko miten rakenteet käyttäytyivät äsken? En usko että se oli mikään tavallinen järistys" katti myötäili Uristin johtopäätöstä astuen sitten vieläkin tikariaan sormeillen lähemmäs yhtä epäilyttävästi vääntelehtinyttä seinää kai silmätäkseen tätä sekä tämän juureen tuupertunutta hämähäkkilätäkköä hiukan paremmin, kunnes aikeet keskeytti äkkiä huoneen toiselta puolelta kuuluva yllättävä kolahdus. Niin kissa kuin kääpiökin pyörähtivät varsin kiireesti äänen suuntaan naisen sihahtaessa pienen kirouksen hampaidensa välistä. Lisää raunion asukkeja...? Nämä olivat varmasti kuulleet äskeisen yhteenoton aiheuttaman metelin ja päättäneet pyrkiä osingoille. Kuinkahan kauan kestäisi että ne onnistuisivat saamaan oven auki ja.... Yllättäen oven takaa kuitenkin kajahti kiihtynyt huudahdus, joka sai katin jopa hätkähtämään hiukan odottamattomuudellaan. Sisällä olikin ihminen..? Vihreät silmät räpäyttivät yllättyneinä hännän tehdessä terävän heilahduksen puolelta toiselle kun nainen vilkaisi varuillaan ensin ovea ja sitten kääpiötä kohottaen hiukan kulmiaan. Kas vain, he eivät olleetkaan olleet ensimmäisiä vieraita..? Epäluulo nosti väkisinkin päätään tilanteen ja muutenkin koko epämääräisen paikan valossa, kissaihmisen kuitenkin nyökätessä hiukan Uristin lähtiessä astelemaan miekkoineen kohti ovea, jonka takaa kuului hoputtavaa potkiskelua. Kuka tiesi, ehkä oven takana piilikin vain nalkkiin joutunut varomaton seikkailija... mutta parasta kai pelata varman päälle. Tämä seurasi soihtuineen ja vieläkin tikarinsa sormissaan kääpiön vanavedessä kohti ovea, päästäen suosiolla Uristin miekkoineen edelle.
"Rauhoitu ja lopeta se mekkala!" Tämä katsoi viimein parhaaksi vastata sihahduksella hätäisiin huutoihin kun pääsi lähemmäs, oven takana rellestävä taisi kuitenkin selvästi jo olla valmiiksi perillä että täällä oli joku. Ties mitä otuksia tuollainen elämöinti houkuttelisi vielä esiin... Katse käväisikin jälleen haravoimassa varuillaan pimeää huonetta ennen kuin kääntyi jälleen valppaana seuraamaan hiukan sivummalta mitä kääpiö tekisi, mittaillen ohimennen oveakin katseellaan. Tämä näytti tukevalta, mutta ehkäpä mies kuitenkin saisi mokoman auki, ellei kapine olisi lukossa... Kuitenkin, kuulosti oveen takaa huuteleva muukalainen hätäiseltä tai ei, varmuuden vuoksi jo tarpeeksi jäähtynyt tikari lykättiin takaisin saappaanvarteen ja korvattiin jälleen sapelilla olennon jäädessä sitten odottamaan kuka tai mikä uksen takaa viimein rynnistäisikään.
|
|
|
Post by submarine on Jan 4, 2013 22:22:03 GMT 3
Vaikka oven takana havahtuneella olikin selvästi melkoinen kiire päästä pois, tai ainakin saada ovi auki, taisi tällä ilmeisesti olla silti jäljellä tarpeeksi järkeä, että nopea ja napakka kehotus rauhoittua ja hiljentyä kuitenkin puri - kukaties koska tämä tiesi aivan yhtä hyvin syyn siihen, kuin Cathryn itsekin. Hiljaista tuli ainakin, ja oven takominenkin muuttui lähinnä muodolliseksi tempomiseksi, mistä tosin ei ollut sen suuremmin mitään hyötyä. Uksi taisi tosiaan olla lukossa, tai sitten jumissa - olkoonkin että lieni arvoitus miten loukkuun jäänyt oli päässyt edes sisään. Kiipeämällä ulkokautta? Uristilla ei ainakaan ollut hajuakaan. "Se ei ollut maanjäristys. Usko pois, minä tiedän kyllä sen verran", kääpiö vastasi naisen pohtimuksiin tornista lähestyessään ovea. "Maa ei tutissut. Ei oikealla tavalla. Koko tämä paikka tärisi, eikä se ollut mikään luhistumisvaara", tämä totesi varsin ykskantaan ja varmasti, selvästikin kuin olisi jopa tiennyt jotakin. Ja ottaen huomioon tämän syntyperän niin todennäköisesti olikin. Sitten mies kuitenkin keskittyi oveen. "Noniin. Katsotaanpa..." Urist murahti, kiskaisten ovenkahvasta rivakasti. Ovi ei antanut periksi hiukkaakaan. "Ei lukkoa. Jumissa on", kääpiö urahti, tarkastellen uksea lähemmin. Minkälaista avaimenreikää ei näkynyt, joten mitä ilmeisimminkin ovi tosiaan oli vain jumiutunut... jotenkin.
"Noh, tästä ei taideta selvitä millään konstailulla", Urist tuhahti, ennen kuin työnsi oman miekkansa pois vapauttaakseen kätensä. Nopea vilkaisu kissamaisen naisen suuntaan kertoi ainakin, että tämä oli jossain määrin valmiina ja turvasi selustaa. Sitten huomio kiinnittyi taas oven suuntaan. "Hei! Se on jumissa. Yritetään yhtä aikaa kun lasken kolmeen! Kuuluuko!" kääpiö ilmoitti oven läpi sen takana odottavalle. Muutaman hetken oli hiljaista, ennen kuin jumiin jäänyt ilmaisi olevansa yhä hengissä ja kuulolla. "Selvä. Sopii", tämä vastasi, vaikka kuulostikin aavistuksen varautuneelta. Se kuitenkin riitti kääpiölle, joka tarrasi kiinni kahvasta ja tuki jopa toisen jalkansa vasten ovenkarmia. "Noniin. Yksi... kaksi..." tämä laski kuuluvasti, jännittyen silminnähden ponnistaakseen. "Kolmeeeh!" Viimeinen ei varsinaisesti pitkittynyt ponnistuksesta, vaan enemmänkin sen mahdottomuudesta. Vaikka se varsin epätodennäköiseltä tuntuikin, oli ovi ilmeisesti vähemmän jumissa kuin olisi voinut olettaa. Sillä hädin tuskin oli Urist ehtinyt laskea kolmeen, ja kumpikin ovea auki vääntävistä ehtinyt työntää, kun se täysin varoituksetta antoikin periksi. Uksi lensi täysin turhaksi osoittautuneesta voimasta auki nopeasti ja kunnolla, tempaisten kääpiön muitta mutkitta jaloiltaan ja pitkin pituuttaan sivuun. Ja toiselta puolelta työntänyt kompuroi äkkiä hädin tuskin pystyssä pysyen ja aivan yhtä hämillään sisään.
Urist makasi ainakin hetken aikaa ketarat levällään maassa, mutta nyt huoneessa oli kolmaskin. Aukinaisen oven edessä (varsin hankalasti ja melkein kaatumispisteessä) noin nyt nopealla vilkaisulla suunnilleen tavallinen ihmismies. Tämä ei ollut mitenkään erityisen vahvatekoinen tai pitkä, muttei kuitenkaan aivan tavanomainenkaan. Miehellä oli ahavoituneet kasvot ja tuhkanharmaa, tuulenpieksemän sekainen tukka. Suuret, metsänvihreät silmät tarkkailivat ympäristöä varuillaan. Tämä puristi yhtä toisessa kädessään koristeltua, tanakkaa matkasauvaa. Vaatteista päätellen kyseessä saattoi hyvinkin olla jonkinlainen matkalainen, ellei jopa pysyvämpi metsäläinen. Toisin kuin olisi voinut olettaa, eivät miehen ensimmäiset sanat olleetkaan kiitos. Kun tämä oli nopeasti vilkuillut ympärilleen ja pannut merkille niin kääpiön, naisen kuin hämähäkistä jääneen öljyisen läikänkin, kohosi miehen sauva äkkiä tukevammin eteen. Ei varsinaisen hyökkäävästi, mutta kuitenkin tavalla joka mahdollistaisi sen nopeasti. Tällä oli vyöllään myös jonkinlainen hopeanvälkkeinen sirppi, mutta sitä ei ainakaan vielä vedetty. "Keitä olette ja mistä tulette? Vastatkaa äkkiä. Mistä kaupungista?" mies äkkiä kysyi. Äänensävy oli tiukka, vaikkei vielä varsinaisen vaativa. Selvää varautumusta siinä ainakin oli, ellei jopa valmistautumista. Taisi olla varsin selvää, ettei tapaus luottanut pelastajiinsa - mikä tosin ei ollut kaiketi suurikaan ihme, jos paikka oli läheskään niin outo kuin aikaisempi oli antanut ymmärtää...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 6, 2013 1:01:46 GMT 3
Oven taakse jääneen mysteeri onnistui kieltämättä iskemään enemmän tai vähemmän outona Cathryniinkin tämän vilkaistessa ohimennen taakseen kohti halkeamaa josta he olivat tulleet astellessaan Uristin perässä lattian poikki. Miten muukalainen tosiaan oli onnistunut saamaan itsensä jumiin tuonne..? Sisälle ei tainnut päästä muuta kautta, vai oliko halkeamia enemmänkin? Hitto, kun hän ei ollut hoksannut kiertää koko rakennusta... eh, ei sillä että hän toisaalta olisi ehtinytkään murhanhimoisten koirien syöksyessä niskaan. Toisaalta, oliko siltä lopulta niin väliäkään, tuskin rakit uskaltautuisivat tunkemaan sisälle muistakaan koloista sen enempää vaikka uloskäynnit olisi kyllä ollut mukava tuntea. Hm, saattoihan se tosin olla että muukalainen oli saapunut samaa reittiä kuin hekin ja jäänyt nalkkiin äskeisenkaltaisen omituisen järistyksen seurauksena... Kissa silmäsi kääpiötä tämän todetessa asiantuntevaan sävyyn mielipiteensä asiasta, tyytyen sitten vain nyökkäämään hetken mietittyään. Cathryn ei lopulta ollut arkkitehtuurin asiantuntija, mutta miehen sanoissa oli järkeä. "Mikä hitto se sitten oikein oli" nainen pohti puoliääneen vilkaisten uudestaan epäluuloisesti kattoon, ennen kuin käänsi huomionsa edessä nököttävään jumittavaan oveen. Juuri nyt torni ei näyttänyt tekevän mitään erityisen epäilyttävää eikä lisää hämähäkkejäkään ollut näkyvissä... eiköhän oven takana huuteleva muukalainen ollut nyt se oleellisin asia. Uristinkin tutkiskellessa ja tempoessa ovea hänkin silmäsi kapinetta tutkivasti todeten myös ensitöikseen ettei avaimenreikää ollut, vaikka uksi kieltäytyi kuitenkin aukeamasta. Pahus, hankaloitti asioita. Kissaihminen nyökkäsi hiukan astuen askelen etäämmälle Uristin aikoessa selvästi yrittää oven tempomista auki väkivalloin jääden seuraamaan toimitusta sivusta, kiinnostuneena mutta kuitenkin valppaana, sormet sapelia hypistellen ja pidellen soihtua korkealla jotta kääpiö näkisi paremmin. Oven sisäpuolelta kuuluva äänikin ilmoitti muukalaisen olevan valmis, vaikka tämä kuulostikin edelleen jokseenkin skeptiseltä... vaikka tuskin tätä lopulta saattoi tästä syyttää. Cathryn jännittyi vaivihkaa hiukan kääpiön lähtölaskennan lähestyessä loppuaan odottaessaan hurjaa koitosta ovea vastaan, mutta yllättäen tämä jäikin lopulta varsin lyhyeksi. Yhtäkkiä ovi vain kolahti auki heittäen yllättyneen kääpiön pitkin pituuttaan lattialla ja hätkähdyttäen myös kissaihmistä ennen kuin tämä ehti varsinaisesti estää tätä... ja sitten sisälle horjahtikin myös jokseenkin hämmentynyt muukalainen. Eh, no... kerrankin joku olikin ollut perinteistä eroten odotettua helpompaa...?
Jossakin muussa tilanteessa Cathryn olisi saattanut kokea äkillisen käänteen hyvinkin huvittavana, mutta nyt epävarmassa ympäristössä ei ollut paljoakaan aikaa tähän. Oven heilahtaessa äkkiä ammolleen nainen oli lähes hypähtänyt refleksinomaisesti kauemmas, jääden mittailemaan esiin horjahtanutta miestä soihdun valossa ennen kuin vilkaisi kääpiötä todettuaan ettei muukalainen tainnut olla ainakaan mystisesti puhumaan oppinut hämähäkki taikka murhanhimoinen ryöväri. Kaikeksi onneksi viitan lieve peitti suurimmaksi osaksi jälleen epämääräisesti nykivän hännän joka oli hiukan pörhistynyt omin lupineen. "Oletko kunnossa?" Kysäistiin kuitenkin häivähdys huvittuneisuutta äänessään, kissan kuitenkin keskittyessä lähinnä pitämään uusinta vierasta silmällä varmuuden vuoksi kääpiön kömpiessä jälleen vaihteeksi lattialla. Mutta ilmeisesti pelastusoperaatio ei ollutkaan ainakaan vielä kiitosten arvoinen, myöskin matkalaiselta vaikuttavan ehkä hiukan nukkavierun miehen äkkiä vetäessä matkasauvansa varuillaan eteensä joka sai myös Cathrynin jännittymään välittömästi. Naisen ryhti painui aavistuksen ja sapeli kohosi ylemmäs tämänkään kuitenkaan syöksymättä vielä hyökkäykseen, kaipa kuitenkin ymmärtäen tummahiuksisen miekkosen varovaisuuden... tosin, hiukan yllättäen tämä ei ensimmäiseksi tiedustellutkaan heidän aikomuksiaan tornissa, vaan vaati esittäytymistä, ehkä hiukan vainoharhaiseltakin kalskahtavaan tyyliin. Kissa kallisti päätään ja siristi silmiään räiskyvän soihdun valossa, ennen kuin hymähti hiukan.
"Rauhoitu, emme me nyt ole aikeissa syödä ketään ainakaan minun tietääkseni. Tuo nyt ei ole paras mahdollinen tapa esittäytyä, vai mitä?" olento päätyi kuitenkin huomauttamaan kepeähköön sävyyn, vilkaisten vaivihkaa silmäkulmastaan oliko kääpiö onnistunut kömpimään jaloilleen. Soihdun valossa hupun alta välähti jälleen jokseenkin kissamainen virneentapainen syystä tai toisesta. "...mutta, no, menköön tämän kerran. Cathryn, tulin sen Paasimaiden reunalla olevan paikan kautta. Magnimar, taisi olla, jos jostain syystä haluat tietää. Entäpä sinä sitten? En olisi odottanut että täällä on näin paljon tungosta jo nyt." Ei kai sitä lopulta ollut mitään syytä olla kertomattakaan, vaikka tämä hiukan kummastuttikin. Kissamainen nainen jäi miestä silmäillen odottamaan tämän seuraavaa siirtoa, kieltämättä jonkin verran kiinnostusta äänessään varsinkin viimeisen lauseen kohdalla. Olipa torni tosiaan kerännyt vierailijoita ja nopeasti... ja kun hän oli toivonut ehtivänsä ensimmäisenä. Tavallaan se että hän olikin toiseksi jäämisen sijasta tipahtanut jo kolmannelle sijalle napautti hiukan ikävästi ylpeyttä, mutta vaikka nyreytyikin hiukan mielessään, katilla oli sentään järkeä olla tuomatta tätä kummemmin esille. Eh, no... ei aina voinut voittaa, niin turhauttavaa kuin se olikin... Mutta kieltämättä hän oli kyllä utelias uusimman matkalaisen suhteen... mahtoiko tämä olla liikkeellä yksin? Ainakaan huoneesta ei ollut vielä tainnut putkahtaa enempää porukkaa. Tai edes hämähäkkejä.
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2013 2:00:05 GMT 3
Ovesta sisään (tai ulos, miten nyt asian tahtoi nähdä) kompuroinut mies piti niin kissaa kuin kääpiötäkin silmällä varsin tiukasti, samaan tapaan kuin puristi sauvaansakin. Tämä oli selvästikin varuillaan ja valmiina ties minkä varalta - todennäköisimmin siinä pelossa, että kyseenalaiset auttajat olisivatkin jotain aivan muuta. Levottomuus kävi selväksi varsin hyvin, kun Urist kömpi puhisten pystyyn. Miehen katse kiinnittyi saman tien tähän arvioiden, kuin mittaillen tätä hyökkäyksen varalta. Ja sitten taas kissamaiseen naiseen, kun tämä soi vastata tiukattuihin kysymyksiin. Hieman hölmömpikin olisi kylä eittämättä huomannut varsin helposti tämän jännittyneisyyden - mikä taisi olla omiaan ruokkimaan sitä samaa muidenkin kohdalla. Hetken verran tapaus tuntui punnitsevan kuulemaansa, kuin olisi arvioinut uskoako sanaakaan vai ei. Ote sauvasta kuitenkin vain kiristyi kiristymistään. "Kukaties tulit. Tai sitten et. Olisit saattanut kuulla sen jostakin", tämä vastasi kireästi, suorastaan syyttävästi - ties mistä syystä. "Kukaties kuulit sen joltakulta - siltä samalta jolta varastit kasvosi?" Äkkiä ilmaantunut mies vaikutti vähintäänkin epätasaiselta, ja oven jyräämäksi jäänyt Uristikin tuntui kyllä tajuavan sen. Kääpiö otti varovaisesti muutaman taka-askeleen verran etäisyyttä, kohottaen kätensä miekankahvalle varmemmaksi vakuudeksi. Moinen ei tosin ikävä kyllä jäänyt huomaamatta mieheltä, joka tarrasi toisellakin kädellään nyt sauvaansa, jännittyen entisestään.
Kukaties mihin tilanne olisi mennyt omalla painollaan, ellei äkkiä avatun huoneen hämärässä olisi liikahtanut joku muukin. Hämystä kantautui yllättäen ääni, joka lieni varsin tuttu jokaiselle seikkailijantapaiselle: paljonpuhuva "thunk", kun miekka työnnettiin takaisin huotraansa. Ovenkarmin takaa, ilmeisesti tilannetta tarpeeksi tarkkailtuaan, astui äkkiä esiin toinenkin mies. Kyseinen oli melko pitkä ja selvästi vahvatekoisempi kuin keppiään heilutteleva, siinä määrin että tätä olisi kukaties voinut sanoa jopa tanakaksi, tai ainakin harteikkaaksi. Vahvat leukaperät ja vahvat piirteet vain korostivat vaikutelmaa. Varustuksestaan päätellen tämä oli eittämättä jonkinlainen soturi, sillä tällä oli päällään raskaanpuoleisesti panssaria, aina kypärästä, käsi- ja jalkasuojuksista varsinaiseen rintapanssariinkin. Täydestä levypanssarista se ei ehkä vielä käynyt, mutta olipa kuitenkin jämäkkä ja kunnollinen suoja - ja raskas. Tämän liikkuminen tuotti melkoisesti ääntä. Äkkiä tilanteeseen astunut tapaus ei jäänyt varsinaisesti poseeraamaan ovensuuhun, vaan astui kahdella jämäkällä, määrätietoisella liikkellä toisen eteen, tarraten tätä muitta mutkitta kiinni jo varoittavaan sävyyn heilahdelleeseen sauvaan. "Rauhoitu. Meillä on täällä tarpeeksi oikeitakin vihollisia ilman että teet lisää, emmekä edes tiedä missä Casaren on", nopeasti väliin astunut melkeinpä komensi tiukalla, vahvalla äänellä. Melkein samoin tein tämä käänsi katseensa kohti kissamaista naista. Tällä kertaa äänensävy oli huomattavasti rauhallisempi, vaikkakin selkeä. "Olen pahoillani. Matkatoverini on... varsin ahdistunut juuri nyt. Hän ei tarkoita pahaa", suippokorvainen, sarvekas mies totesi. Taakse jäänyt näytti olevan varsin eri mieltä asiasta, mutta ei kuitenkaan sanonut vastaankaan. Kunhan tuhahti ja riuhtaisi sauvansa vapaaksi, ennen kuin astui askeleen taaksepäin.
Seurasi hetken verran kiusaantunutta hiljaisuutta ja tuijottelua.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 6, 2013 16:44:16 GMT 3
Siitä huolimatta että kissa vastasi enemmän tai vähemmän asiallisesti esitettyyn kysymykseen tunnelma kiristyi entisestään ja sauvalla aseistautuneen miehen olemus jännittyi lisää tämän edes vastaamatta Cathrynin puoli-uteliaisiin tiedusteluihin. Sen sijaan muukalainen pohti tovin kyräillen kaksikkoa kuin odottaen naisen ja jaloilleen kömpivän kääpiön hyökkäävän kimppuunsa kunhan silmä välttäisi, heittäen sitten ilmoille suorastaan syyttävältä kalskahtavan kommentin. Jopa Cathryn näytti hämmentyvän tästä tarpeeksi jotta tummilla kasvoilla häivähti hetkellisesti suorastaan kummastunut ilme ennen kuin kissaihminen siristi silmiään vilkaisten silmäkulmastaan Uristia joka varsin viisaasti päätti ottaa etäisyyttä hermoilevasta muukalaisesta ja tavoitella miekkaansa. Vai että tällainen tapaus. "...hetkinen nyt! Mitä hittoa oikein--" tämä aloitti jo aavistuksen närkästyneeseen sävyyn ottaen itsekin jo puolittaisen askelen etäisyyttä selvästi epätasaiseen miekkoseen siltä varalta että tämä selvästi harhainen yksilö päättäisi riehaantua, kunnes huoneesta josta tämä oli saapunut kuului äkkiä epäilyttävä ääni, ja pian täältä erottuikin lisää liikettä. Hitto, hän oli ollut niin keskittynyt (eh, kenties ymmärrettävistä syistä) edessään pönöttävään sauvalla uhittelevaan mieheen ettei ollut huomannut ovenkarmin takana väijyskelevän lisää porukkaa...!
Jossakin muussa tilanteessa käänne olisi saattanut olla suorastaan vaarallinen ja kissaihminen hätkähtikin kauemmas nostaen varuillaan sapeliaan kun toista kookkaampi, panssarilla varustautunut ja huomattavasti erikoisempi teräväpiirteinen muukalainen astui esiin, mutta kaikeksi onneksi tämä mies osoittautui toista huomattavasti harkintakykyisemmäksi. Kissan kulmat kohosivat hieman tämän astuessa tiukasti laittamaan riehaantuneen toverinsa kuriin, mutta ei varsinaisesti rentoutunut vaikka miekka laskikin hitaasti aavistuksen uuden tuttavuuden kääntyessä puhumaan kimppuun hyökkäämisen sijasta. Cathryn mittaisi kaksikkoa, varsinkin kummallista tapausta tovin punnitsevasti laittaen merkille tämän erikoiset piirteet kunnes suoristautui nyökäten hiukan huppunsa varjosta. "Huomaan sen" todettiin kiiluvien silmien vilkaistessa agressiivisempaan miekkoseen joka sentään tuntui rauhoittuneen toisen komennuksesta vaikka kyräilikin edelleen varsin pahasti tämän takaa, naisen hymähtäessä sitten itsekseen. "Uskokaa huviksenne, meillä ei ole aavistustakaan mistä hän meuhkaa. Saavuimme vasta hetki sitten, eikä meillä ollut hajuakaan että täällä oli jo joku. En varmaan olisi tullutkaan jos olisin tiennyt millainen tungos täällä on" olento lisäsi itsekin sovittelevampaan sävyyn tosin häivähdys nyreyttä äänessään viimeisen hiukan hiljaisemman jupinan kohdalla, vilkaisten pikaisesti kaksikon ohitse oveen josta nämä olivat saapuneet. Hitto, kolmannelta sijalta neljännelle... tai oikeastaan viidennelle, panssaroidun miehen puheista päätellen täällä ilmeisesti oli joku kolmaskin. Ja jos tämä oli ainoa reitti eteenpäin, niin... hän taisi olla myöhästynyt melkoisen lahjakkaasti. Nainen huokasi itsekseen, kääntäen sitten huomionsa takaisin mieskaksikkoon soihtunsa takaa. Varsinkin toinen näistä tuntui olevan kauhuissaan syystä tai toisesta... Kieltämättä jo ensihetket tornin sisällä olivat olleet vähintäänkin epäilyttäviä mutta eivät nyt vielä varsinaisesti mitään mistä he eivät olisi selvinneet... piilikö tornin sisuksissa jotakin vielä huomattavasti ikävämpää vai oliko toinen miehistä vain hyvin heikkohermoinen? Hm, nämä olivat ilmeisesti joutuneet jo ikävyyksiin täällä kuten hekin... mikä nyt varmaan ei ollut odottamatonta. Outoa oli enemmänkin ensimmäisen miehen pohjaton epäluulo, joka ei tuntunut kuitenkaan kumpuavan vain normaalista varovaisuudesta muukalaisia kohtaan. Hittoako se höpinä kasvojen varastelusta oli ollut?Hm.
"Mistä tässä hässäkässä oikein on kyse? Teitä on ilmeisesti täällä enemmänkin?" Cathryn tiedusteli pienen pohtivan hiljaisuuden jälkeen suunnaten sanansa sille selvästi keskustelukyikyisempään kaksikosta vaikka pitikin silmällä äkkipikaisempaa tapausta kaiken varalta. Jos nämä kaksi (tai kenties useampikin jos joukko oli hajaantunut syystä tai toisesta?) olisivat saaneet etumatkaa tarpeeksi, kenties hän oli myöhästynyt jo niin pahasti että yläkerroksetkin olisi jo käyty läpi. Ajatus oli jokseenkin turhauttava siitä huolimatta että koko torni oli oikeastaan hyvin levottomuutta herättävä ympäristö... niin heidän näkemänsä kuin muukalaiskaksikon käytöksestäkin puheenollen. "...joka tapauksessa, luulisin että olisi huomattavasti fiksumpaa olla jäämättä metelöimään tähän jo aivan siltä varalta että niin pahuksen ötököitä on enemmän. Metelöinti alkaa varmasti kiinnittää niiden huomiota varsin pian" viimeisteltiin vielä, naisen viitatessa ohimennen soihtua pitelevällä kädellään tulosuuntaansa. "Uloskäynti ei ole kaukana, mutta jos olette menossa, suosittelen pitämään silmät auki villikoirien varalta. Haisevia ja kirppuisia mutta niitä oli paljon, pyörivät varmaan vieläkin jossain lähellä. Tosin, jos olette eksyneet muusta joukostanne, toverinne ei kyllä ainakaan äsken ollut löytänyt tietään sinne joten haluatte varmaan etsiskellä jostain muualta jos tahdotte löytää hänet."
|
|
|
Post by submarine on Jan 6, 2013 20:02:38 GMT 3
Vaikka tässä oltiinkin taidettu päästä alkuun kaikkea muuta kuin oikealla jalalla, ei kukaan ollut vielä ainakaan suoraan nähtävästi aikeissa käydä kiinni muihin - edes epäluuloinen keppiään heilutteleva, vaikka tällä selvästi olikin yhä jonkinlaista nyrää. Urist pysytteli yhä vaitonaisesti sivummalla käsi miekankahvalla, sanomatta varsinaisesti mitään. Ilmeisestikin kääpiö aikoi seurata tilanteen kehittymistä tunkematta itse sen suuremmin väliin. Kukaties se oli fiksu päätös, tässä sopassa kun taisi olla jo melkoinen määrä kauhoja... "Tungos! Ne eivät tiedä mitään mistään!" tuhahti äkkiä ilmaantuneen kaksikon epätasaisempi, kun Cathryn lausui muutaman valitun sanan tilanteesta. Väliin tullut kuitenkin vaiensi tämän pisteliäällä vilkaisulla. Seurasi taas nyreää kyräilyä taustalta. Toinen mies sen sijaan kiskoi kypärää päästään tuskastuneesti huokaisten, paljastaen lyhyeksi nyrhityn, ruskeanpuoleisen kuontalon - ja komean arven joka sitä halkoi. "Uskon, uskon. Olent osiaan pahoillani tämän puolesta. Hän on... hieman herkkä tällaisille asioille ja... noh. Olemme saaneet nähdä varsin paljon kaikenlaista", soturintapainen vastasi itsekin sovittelevansuuntaisesti, näyttäen lähinnä väsyneeltä ja varsin turhautuneelta. "Olemme olleet tuolla nyt... pari päivää ilman pakotietä", tämä lisäsi osoittaen taakseen kohti huonetta.
"Meitä on kolme täällä. Tai ainakin oli. Mekin olemme Magnimarista. Paikallinen seikkailijain kilta palkkasi meidät tutkimaan tätä paikkaa muutama päivä sitten", vastattiin toisen kysymyksiin, kun yhdellä jos toisellakin alkoi olla tilanne ainakin suunnilleen hollilla. "Minä olen Titus, ja tässä on Taarnelaird. Meillä oli vielä kolmaskin, Casaren, mutta hän lähti etsimään toista reittiä ulos jokin aika sitten, eikä ole palannut", mies jatkoi, haroen hiuksiaan sillä kädellään, joka ei pidellyt kypärää. Torni jyrähti äkkiä uudelleen, vaikkakin vain hetkellisesti ja lievästi, mutta se oli tarpeeksi saamaan kummankin miehistä tarraamaan aseisiinsa ja vilkuilemaan ympärilleen varsin hätäisesti. Se kuitenkin meni ohi ilman sen suurempia, ja hetken perästä ainakin Titus uskalsi taas hengittää helpommin. "Tämä paikka ei ole mikään tavallinen torni. Tässä on jotain pahasti vialla. Ehdimme toiseen kerrokseen ennen kuin mitään tapahtui, mutta sitten kaikki meni... oudoksi. Huonekalut kävivät kimppuumme ja hajosivat joksikin... puuroksi kun murskasimme ne. Yritimme perääntyä takaisin pois, mutta tuo ovi oli mennyt kiinni eikä suostunut aukeamaan millään", Titus alkoi selittää ilman suurempia pyyntöjä, vaikka vilkuilikin yhä ympärilleen varuillaan. "Sen jälkeen olemmekin sitten värjötelleet tuolla, uskaltamatta edetäkään. Täällä kuuluu kaikenlaisia... ääniä, ja muutaman kerran kimppuumme kävi ties mitä otuksia, jotka hajosivat samalla tavalla. Ruoka alkoi kuitenkin loppua, ja Casaran lähti etsimään toista pakoreittiä. Hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen", mies jatkoi, näyttäen vähintäänkin vaivautuneelta tilanteestaan.
Seurasi hetken verran hiljaisuutta, kun Titus näytti siltä, kuin ei olisi ollut aivan varma, pyytääkö jotakin vai ei. Ilmeisesti tarve kuitenkin voitti tavat melko nopeasti. "Kuulkaa. Tiedän että tämä paikka on vaarallinen, mutta teidän avullanne saattaisimme kukaties selvitä tästä. Tai ainakin löytää Casarenin. En tiedä mikä tässä paikassa on vialla tai mitä ylempää löytyy, mutta... tai no. Siinä se kai on", tämä huokaisi, sovittaen kypärää takaisin päähänsä jokseenkin kiusaantuneesti. Toinen käsi laskeutui enemmänkin tottumuksesta kuin tarpeesta naputtamaan pitkähkön miekan kahvalle, kun tämä katsoi kääpiötä ja kissaa odottavasti.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 7, 2013 20:34:53 GMT 3
Tilanne rauhoittui hiukan kookkaan panssaroidun miehen puututtua asiaan, mutta ilmapiiri oli silti edelleen varsin kireä... varsinkin erään henkilön kohdalla. Nyreilevä, vaihteeksi sauvaansa vähemmän heristelevä miekkonen ei tuntunut osaavan ottaa tilannetta paljoakaan rauhallisemmin edes toverinsa komennuksesta vaan heitti pian ilmoille varsin skeptistä palautetta Cathrynin pyrkiessä selittämään tilannetta kuin ei olisi edes harkinnut uskovansa naisen mielestä suorastaan loogista selitystä, ennen kuin tämä lopulta kuitenkin vaikeni panssaroidun soturin tiukasta silmäyksestä. Kissa kohotti jälleen hiukan kulmiaan moiselle napaukselle mutta jätti varsin pian kyräilijän näennäisesti huomiotta keskittyen selkeästi loogisempaan tapaukseen, tosin pistäen tämän vainoharhan kyllä merkille. Keitä mies oikein kuvitteli heidän olevan? Kaikeksi onneksi soturista saikin huomattavasti irti enemmän järkeä, tämänkin vaikuttaessa lähes turhautuneelta toverinsa käytöksestä... ja tämä taisi jopa uskoa häntä etteivät he olleet syyllistyneet kaameaan kasvovarkauteen vai mistä hitosta tässä nyt edes oli kyse. Cathryn piti kuitenkin tätäkin vaivihkaa silmällä aivan varmuuden vuoksi, pistäen merkille melkoisen arven tämän kasvoissa miehen riisuessa kypäränsä. Tämä ei selvästikään ollut mikään aivan aloitteleva seikkailija vaan mahdollisesti jopa osasi asiansa... mikä sinänsä oli mielenkiintoista, koska jokin oli selvästi saanut nämä molemmat tolaltaan. Olisi luullut ettei vähänkään enemmän asioita nähnyt hätkähtäisi näin paljon muutamasta rumasta hämähäkistä tai järistyksestä... Tosin, toisin kuin epäluuloisempi miekkonen, tämä suvaitsi jopa valaistakin tilannetta.
Kissamainen nainen ei lopulta tuntunut viitsivän olla sen kaunaisempi epäluuloista miekkosta kohtaan vaan tyytyi vain jättämään tämän omaan arvoonsa nyökäten vain pienesti pahoitteluille kunnes kohotti kulmiaan soturin sanoille. "Pari päivää?" tämä toisti yllättyneenä. Huh... no, kaipa ei ollut ihmekään jos kaksikon hermot olivat jokseenkin kireällä oltuaan näin pitkään jumissa tällaisessa paikassa... varsinkin jos joukon kolmas jäsen oli vielä teillä tietämättömillä. "Kaipa kävi sitten tuuri että osuimme paikalle" lisättin pienen päänpudistuksen keralla naisen vilkaistessa ohimennen vainoharhaista miekkosta merkitsevästi. Jos he eivät olisi saapuneet, tiedä häntä kuinka kauan nämä olisivat joutuneet istumaan jumissa oven takana.... vaikka uksi oli lopulta auennut melkoisen helposti tältä puolelta, mutta... eh, kaipa se oli vain sivuseikka. Joka tapauksessa kissa jäi kuuntelemaan soturin kertoessa enemmän sormeillen mietteliäästi soihdun vartta. Hän ei ollut varsinaisesti yllättynyt kuullessaan näidenkin saapuneen Magnimarista tornia tutkimaan, kaipa paikka oli periaatteessa sen verran lähellä että tuolla saattoi olla useitaakin kiinnostuneita tahoja ottamaan selville mitä raunioissa piili kun nämä olivat pitkien vuosien jälkeen viimein tiettävästi avoimet tutkittaviksi... mitä luultavimin kääpiökin oli täällä samalla asialla vaikka ei tästä oltu tarkemmin keskusteltukaan. "Cathryn, kuten varmaan jo kuulitkin. Ja hän taisi olla Urist." Nainen vastasi esittelyihin samalla mitalla viitaten ohimennen vaiteliaaseen kääpiöönkin pienellä nyökkäyksellä, tosin tullen samalla ilmaisseeksi ettei varsinaisesti tuntenut kääpiötäkään tämän kummemmin vaikka oli saapunut tämän kanssa. Äkkiä torni järähti (tai vääntelehti?) jälleen, saaden koko joukkion hätkähtämään ja tiukentamaan otettaan aseistaan ympärilleen pälyillen... tosin kissaihminen tuntui olevan enemmän ymmällään kuin varsinaisesti kauhuissaan. "Kirottua. Taas. Mikä tätä paikkaa oikein vaivaa" kissa mutisi nostaen hiukan soihtua kuin nähdäkseen paremmin liikahtelevat rakenteet kunnes möyrintä viimein lakkasi jättäen jännittyneen joukkion hetkeksi omaan rauhaansa. Huomio kääntyi takaisin soturiin tämän puhuessa jälleen kissaihmisen päätyessä jo laskemaan sapeliaan odottamatta että tämä hyökkäisi enää suoraa päätä kimppuun vaikka kiiluvat silmät loivatkin punnitsevan vilkaisun epämääräisen hermoheikon sauvalla aseistautuneen miehen suuntaan. Tosin tämäkään ei vaikuttanut siltä että olisi nyt kaavaillut mitään, mutta takaisin huotraan sapeli ei vielä kadonnut vaikka päätyikin riippumaan olennon sivulle.
"Sen mekin jo huomasimme" nainen myötäili Tituksen toteamukselle, mutta vaikeni epäuskoisen häivähdyksen myötä tämän kuvaillessa koettelemuksiaan. "Hetkinen... huonekalut?" tämä varmisti silminnähden epäilevästi tosin rypistäen pian kulmiaan ja kääntäen päänsä silmäämään epäluuloisesti hämähäkin jäännösten suuntaan. Muuten hän olisi saattanut epäillä miesten tulleen jo hiukan harhaisiksi kökötettyään täällä jumissa tunkkaisessa ilmassa, ilman ruokaa ja mörköjen keskellä liian pitkään, mutta epämääräiset otukset jotka hajosivat kummalliseksi mössöksi lyötäessä kuulostivat ikävän tutuilta... "Ehm. Emme tiedä mitään vihaisista kalusteista mutta... kimppuumme kävi suuri hämähäkki joka... suli, kun tapoin sen. En ole koskaan nähnyt eläimen tekevän niin. Kenties... se ei ollutkaan hämähäkki? Vaikka näytti siltä. En ehtinyt tutkia ruumista sen tarkemmin." Musta häntä heilahti hämmentyneenä naisen sitten takaisin keskustelukumppaninsa puoleen tämän mainitessa jälleen omille teilleen lähteneen kolmannen joukkion jäsenen. Kieltämättä kaiken huomioonottaen kuulosti jokseenkin huonolta että joku haahuilisi täällä omin päin... varsinkin kun yläkerroksissa oli ilmeisesti huomattavasti enemmän epämääräistä elämää kuin suhteellisen rauhallisessa pohjakerroksessa. Eipä voinut väittää että Cathryn olisi ollut millään tavalla kateellinen kaksikolle (no, periaatteessa kolmikolle) joka oli joutunut istumaan täällä päiviä odottamassa pois-pääsyä keskellä ties mitä... "Kuinka kauan siitä on kun hän lähti? Yläkerroksien suuntaan, oletettavasti? En voi kyllä väittää että tämä kuulostaisi kovin lupaavalta jos teillä oli vaikeuksia jo kolmistaan niiden... otusten kanssa" kissa totesi vaieten sitten pohtivasti itsekin hetkeksi. Kuitenkin Tituksella tuntui olevan jotain mielessään, ja hetken kärvisteltyään tämä toikin esille ehdotuksen, joka ei ehkä lopulta ollutkaan niin odottamaton... vaikka saattoi olettaa, ettei tämä luultavasti tulisi miellyttämään Taarnelairdia.
Cathryn kohotti aavistuksen kulmiaan jääden sitten tarkastelemaan kaksikkoa soihdun lepattavassa valossa häntä puolelta toiselle heilahdellen. Tilanne oli kauttaaltaan hyvin kummallinen... mutta nämä (tai siis soturi joka hoiti puhumisen) tuntui rehelliseltä. Ehkä mitä tämä sanoi, oli kuin olikin totta. Tuskin tässä oli tarvetta vajota samanlaisen vainoharhan valtaan kuin Taarnelaird... Hmm. Ja tottahan se oli, että joukossa oli turvallisempaa kun raunio oli osoittautunut huomattavasti epämääräisemmäksi kuin hän alunperin oli olettanut. Katti pohti hetken, kunnes viimein kohautti pienesti olkapäitään. "...no. Eipä kai miesparkaa voi tänne jättääkään noin vain, vai mitä? Enkä kyllä haluaisi vain kääntyä ympäri tyhjin käsin tänne saakka tultuani, edes näkemättä yhtäkään murhanhimoista tuolia. Mikäettei, kunhan toverisi ei yritä huitaista minua kalloon millään jos satun katsomaan hetken muualle." Kiiluva katse käväisi merkitsevästä jokseenkin huonon ensivaikutelman tehneessä Taarnelairdissa kunnes kuonolla häivähti pieni virne tämän kääntyessä sitten silmäämään lähes sivuun jättäytynyttä kääpiötä. "Entä sinä? Kun nyt kerran kaikki olemme täällä, eiköhän paikan tutkiminen porukalla ole järkevämpää muutenkin. On sitä varmasti pahemmastakin joskus selvitty." Tämä huomautti, työnsi sitten viimein sapelinsa paikoilleen huotraansa kunhan oli ensin silmännyt ympärilleen siltä varalta että jotakin ikävää olisi hiipinyt esille heidän keskustellessaan, naisen kuitenkin vaietessa miettivästi ennen kuin nosti jälleen katseensa.
"Yksi juttu vielä. Mitä se hourailu kasvojen varastelusta oli? Jos siinä oli yhtään mitään tekemistä minkään kanssa, en kyllä pitänyt siitä miltä tämä kuulostaa." Kynsi napautti sapelin kädensijaa naisen jäädessä silmäilemään odottavasti niin Titusta kuin vainoharhaista Taarnelairdia. Juttu oli kieltämättä kuulostanut varsin järjettömältä ensikuulemalta, mutta... ei kai koskaan voinut olla liian varovainen paikassa jossa huonekalut saattoivat ilmeisesti hyökätä, hämähäkit sulivat ja seinät liikuskelivat omia aikojaan. Tämä kuulosti niin omituiselta että kukaan ei varmasti menisi keksimään mitään tuollaista omasta päästään jos halusi säilyttää hitusenkaan uskottavuuttaan.
|
|
|
Post by submarine on Jan 7, 2013 22:45:27 GMT 3
Jos Titukselta kysyttiin (mitä tosin tapahtui varsin harvoin, eipä sillä että hän varsinaisesti olisi pistänyt pahakseen), koko tämä juttu haiskahti melkoisesti. Torni oli vähintäänkin kaikkea muuta kuin olisi suonut odottaa, ja hirviötkin ties mitä... otuksia. Jotka eivät olleet edes kunnolla otuksia. Tässä ei oltu nyt ainakaan suuren sankaruuden lähteellä, se oli kyllä selvää. Hädin tuskin varmaankaan edes kunnon tavernajutun. Mutta nyt taisi olla hieman muutakin mietittävää - kuten Casaren. Tästä ei ollut kuulunut mitään, mikä oli vähintäänkin huolestuttavaa. Ja sitä paitsi, tästä tehtävästä oli jo maksettu ennakkoa, eikä sitä sopinut rienata. Hänellä oli miekka, kilpi ja taito käyttää niitä, suunnittelu ja pohtiminen oli muiden heiniä. "Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Ei ilmeisesti etenkään täällä. Olen melko varma että sillä tuolilla oli hampaat", mies myönsi aavistuksenvastahakoisesti, vaihtaen painoa jalalta toiselle. Hän ei ollut varma siitä, miten sankarilliseksi jalkajakkaralta pakeneminen katsottiin oikeastaan millään asteikolla, mutta tuskin kovinkaan. Vaikka se olikin yrittänyt syödä jalan. "Mutta nekin tuntuivat hajoavan kuin vain löi lujaa. Eh, ja oikeastaan ne tuntuivat vähän... lihallisilta vanhaksi puuksi", panssaroitu soturi lisäsi nopeasti, yrittäen ainakin tehdä selväksi ettei tässä oltu sentään paettu häntä koipien välissä. Vetäytyminenhän se oli ollut. Ylivoiman edessä. Tarkemmin ajatellen niitä tuoleja ja pöytiä oli ollut melkoisesti. Ja se hattunaulakko. Hän värähti muistaessaan sen...
"Hmh. En ole varma, mutta tämän päivän puolella kaiketi. Ehkä yöllä? Vaikea pitää lukua ajasta täällä", Titus vastasi hetken pohdiskeltuaan toisen kysymykseen Casarenista. Naisen toteamus siitä, miten ei kuulostanut erityisen hyvältä, sai tämän nyökkäämään puolittaisesti. "Mitään ei ole kyllä kuulunut. Mutta hän oli paljon kokeneempi kuin kumpikaan meistä. Jos joku onnistuisi siinä, niin hän", mies lopulta sanoi varsin varmasti. Hän ei epäillyt Casarenin taitoja hetkeäkään. Jos joku olisi saanut selviteltyä tämän sotkun yksinään, niin sitten hän. Kissamainen nainen pohdiskeli tilannetta hetken, ilmeisesti punniten kannattiko touhuun lähteä. Titus odotti varovaisen toiveikkaasti, sormeillen lohduttavan tuttua miekankahvaa paremman puutteessa. Ohimennen hän tuli vilkaisseeksi Taarnelairdia, joka oli ilmeisesitkin saanut rauhoituttua edes hieman. Koko tapaus tuntui vaikuttaneen tähän kaikista eniten. Tämä oli toki muutenkin vähän outo, joten ehkä se oli ymmärrettävää. Tuntui välillä tietävän kaikenlaista. Kaikenlaisesta. Loppujen lopuksi Cathryniksi itseään kutsunut näytti kuin näyttikin myöntyvän, Tituksen helpotukseksi. Hän huokaisi ja nyökkäsi varsin myöntävästi. "Ei, ei voi. Hän on ollut uskollinen toveri, ja vaarantaisi varmasti henkensä meidän takiamme. Ja vakuutan, ettei Taarnelairdista tule olemaan hankaluuksia. Hän on vain hieman... kiihkeä", mies vastasi, vilkaisten sanojensa painoksi toista takanaan. Lisää kyräilyä. Sitä tuntui riittävän. Kunhan jäisi siihen... Urist valpastui jossain määrin tilanteen tarkkailustaan, kun kissamainen nainen kääntyi äkkiä tämän puoleen. Kääpiö vilkaisi ohimennen toista, ennen kuin nyökkäsi vaitonaisesti, astahtaen askeleen lähemmäs. Tämä näytti menneen varsin mietteliääksi, kuin olisi jopa pohtinut jotakin. Mitään ei kuitenkaan varsinaisesti sanottu, kääpiön jäädessä ikään kuin pitämään perää, kun vain lähdettäisiin liikkeelle.
"Eh, niin... se", Titus vastasi hetken perästä aavistuksen vaivautuneesti, kun Cathryn otti puheeksi Taarnelairdin sanat. Ikävä kyllä tämä itse ei tuntunut olevan aikeissa valaista tilannetta, joten ilmeisesti tässä oli ruvettava sanansaattajaksi. Kunhan ei tulisi ammutuksi... "Nokun... tuota. Täällä on näkynyt kaikenlaista outoa, ja Taarnelaird sanoin, että näki silloin hötäkässä varjoissa jonkun, joka näytti... tältä itseltään. En tiedä, mutta kaipa... kun siis. Tahtoo sanoa että... kun olet hieman... tavallisesta poikkeava niin ehkä hermostuneena epäili että... noh. Jotain sellaista", tanakkatekoinen mies tapaili vaivautuneesti. Hän ei kukaties ollut mikään tapojen mestari, mutta ei tässä nyt sentään voinut vain tölväistäkään, että tämä näytti siltä kuin olisi varastanut naamansa epähuomiossa tielle sattuneelta kissapedolta. "Mutta! Selvästikin parempi pitää varansa odottamattoman varalta, siis", tuli äkkiä ikään kuin vaihdettua puheenaihetta. "Tuolta huoneesta vievät portaat yläkertaan. Minä voin ottaa johdon. Eh, nämä ottavat osuman yleensä paremmin kuin kangas tai nahka", hän lisäsi, taputtaen kilpeä selässään ja panssaria päällään. Sitten mies alkoi kaivella kantamuksiaan kuin etsien. "Sanonpa vain, että haluan tosiaankin tehdä tämän tuon äskeisen jäljiltä", soturi tuhahti, ennen kuin veti esiin vasaran ja taltan tapaisen. Niine hyvineen tämä kävi jämäkän uksen saranoiden kimppuun, aikoen ilmeisesti maksaa hieman takaisin aikaisempaa... tai sitten kyseessä oli aivan vain yleishyödyllinen toimenpide. Olihan ovi mennyt jo aikaisemminkin varoittamatta kiinni ja jumiin. Parempi olla varma...
|
|
|
Post by spyrre on Jan 8, 2013 20:25:18 GMT 3
"....huh. Erikoista..?" Nainen lausahti lopulta hitaasti enemmän tai vähemmän kummastuneena Tituksen kuvailtua tarkemmin kimppuunsa hyökänneitä vihamielisiä sisustuselementtejä, yrittäen hetken setviä mielessään miten moiseen informaatioon oikein pitäisi suhtautua. Hyökkäävät huonekalut kuulostivat järjenvastaisilta mutta näitä oli ehkä aavistuksen vaikeampi epäillä törmättyään ensin itsekin luonnottoman suureen mössöksi sulavaan hämähäkkiin... tavallaan miehen kuvailut toivatkin mieleen hänen oman kokemuksensa, paitsi että että kääpiön syömistä oli yrittänyt liian kookas selkärangaton hampaallisen tuolin sijasta. Hmm. Kuulosti tosiaankin siltä että asiat eivät tainneet olla täällä miltä näyttivät... mahdollisesti edes omaa elämäänsä elelevä tornikaan. Mielikuva olisi tavallaan saattanut olla lähes koomisen absurdi, mutta Cathryn ymmärsi kuitenkin tilanteen vakavuuden tilanteessa, jossa ilmeisesti kukaan ei oikein ollut perillä paikan pelisäännöistä. Siinä vaiheessa kun asiat kävisivät ikäviksi sillä ei lopulta ollut paljoakaan merkitystä kävikö kimppuun katu-uskottavampi murha-hämähäkki vaiko murhanhimoinen jakkara jos lopputulos olisi kuitenkin lopulta yhtä epämiellyttävä. Ja epävarmuus oli aina omiaan herättämään varovaisuutta aivan vain normaalin logiikan mukaan... vaikka lopulta kissaihmisen oli varsin vaikea kuvitella mielessään torahampaista raatelutuolia vaikka tämä hetken verran yrittikin, tyytyen lopulta vain nyökäyttämään epämääräisesti soturin kertomukselle. Täytyi kai myöntää, että jollain oudolla tavalla hän oli lähes aavistuksen utelias vaikka kumpikaan uusista tuttavuuksista ei tuntunut muistelevan yhteenottoa kovinkaan suurella lämmöllä. Varmaankin ymmärrettävästi.
Puheen kääntyessä omilla teillä olevaan kolmanteen miekkoseen tuntui Titus Cathrynin osoittamasta pienestä skeptismistä huolimatta suhtautuvan tämän selviämiskykyihin suurella varmuudella, eikä nainen käynyt näitä kiistämään, olihan se selvää että nämä olivat huolissaan toveristaan. Lopulta tilanteen paljastuessa sellaiseksi kuin se oli, saattoi sittenkin olla jonkinlainen onnenpotku että hän ei lopulta ollutkaan täällä yksin vaikka näinkin monen nopeamman seikkailijan kömpiessä esille raunioista olikin aluksi nyppinyt naisen ylpeyttä. Myös soturi vaikutti varsin huojentuneelta kun niin kissa kuin kääpiökin lopulta suostuivat seuraamaan yhtä matkaa, eikä edes Taarnelaird protestoinut vaikka jatkoikin kyräilyään... Tituksen tosin vakuuttaessa ettei tämä tulisi tuottamaan ongelmia. "Niin. Ilmeisesti. Parempi niin" Cathryn totesi silmäten miekkosta varautuneena kunnes päätyi vielä ottamaan esille hetken mietittyään tämän aiemman varsin vainoharhaisen tervehdyksen. Asianomainen itse ei tuntunut haluavan vastata joten vaivautunut Titus puhuikin kohta jälleen tämän puolesta... eikä vastaus suuremmin saanut kissamaista naista erityisen ilahtuneeksi. Hupun peittämät korvat luimistuivat hiukan ja olento tuhahti, mutta lopulta enemmän tuskastuneeseen "olisi pitänyt arvata" -tyyliin kuin aikeissa aloittaa aiheesta suurempaa draamaa. "....vai niin. Kuulostaapa epäilyttävältä. Mutta voin kyllä vakuuttaa että ainakin tämä naama on kuulunut minulle koko ikäni." Hiukan kuivahkoa kommenttia seurasi pieni hymähdys tämän kuitenkin pian kohauttaessa hiukan olkapäitään Tituksen ehdottaessa nopeasti matkaan lähtemistä ennen kuin kukaan hermostuisi enempää. Eipä kai hänellä ollut mitään asiaa vastaan, vaikka kissa päättikin pitää kyräilevää, epäluuloista miestä silmällä Tituksen vakuutuksesta huolimatta. Ja puheet mystisestä kaksoisolennosta varjoissa väijymässä kieltämättä jäivät jäytämään ajatusten perälle vaikka saattoikin olla mahdollista että hermoileva Taarnelaird oli vain nähnyt omiaan. "Hyvä, sopii minulle, mitä tässä turhaan tuhlaamaan enempää aikaa. Mitä nopeammin menemme sisään löydämme myös etsimämme" lisättiin lähes optimistisesti naisen taputtaessa ohimennen tyytyväisesti sapeliaan laittamatta kuitenkaan pahakseen soturin ilmoittautuessa johtoon. Pian mies alkoi kuitenkin etsiskellä jotain kantamuksistaan vetäen kohta esille parin työkaluja. Cathryn kohotti kulmiaan tämän hyökätessä nämä aseistuksenaan äskeisen vastahakoisen oven kimppuun, mutta nyökkäsi lopulta hyväksyvästi. Kaikkein viimeiseksi he varmasti halusivat kokea samaa kohtaloa oven suhteen kuin kolmikko... parempi katsoa kuin katua?
Kissa heilautti häntäänsä mietteliäästi kääntäen sitten hetkeksi katseensa avatun huoneen suuntaan niin pitkälle kuin soihdun valo soi, tarkastellen rajoittunutta näkymää edessään tutkiskellen paikkaa hetken vaiti sillä aikaa kun Titus höykytti saranoita paikoiltaan. "Jos aiot mennä edeltä niin tämä saattaa olla tarpeen" tämä huomautti lopulta kun mies sai touhunsa valmiiksi ja astahti lähemmäs ojentaen pitelemäänsä soihtua. Kaipa se olisi kuitenkin hyväksi että joukon ensimmäinen näkisi eteensä. Urist oli ilmeisesti jättäytymässä takimmaiseksi mikä lopulta ei haitannut Cathrynia, mutta Taarnelairdia tämä ei kyllä suuremmin halunnut päästää selkänsä taakse, oli mies vain hermostunut tai ei. Tosin, eiköhän tämä muutenkin hakeutuisi mieluiten toverinsa läheisyyteen muutenkin.
|
|
|
Post by submarine on Jan 9, 2013 3:07:04 GMT 3
Seurasi odottelua ja hyvin, hyvin suhteellista hiljaisuutta, kun Titus keskittyi hetkiseksi oven tuhoamiseen - tai ainakin tekemään kaikin puolin vaarattomaksi. Vasaran ja taltan yhteistyö saranoiden kimpussa teki kyllä pahaa korvalle kuin korvalle, etenkin suljetussa tornissa joka muuten oli, kaikesta huolimatta, taas suorastaan painostavan hiljainen. Toisin kuin olisi saattanut jopa odottaa ei se tosin alkanut jälleen kerran vääntelehtiä ja tutista rotevan miehen käydessä toimeen, mistä hän itsekin näytti jopa aavistuksen verran hämmästyneeltä. Noh, saipa ainakin hoitaa homman rauhassa. "Perhanan uksi ei hajonnut millään vaikka kuinka yritettiin, mutta saranat tuntuvat kyllä menevän!" Titus hymähti hetken perästä, kun ensimmäinen kolkutettavista antoi valittaen periksi ja ovi rojahti aavistuksen verran eteenpäin kuin hoippuva humalainen. Vielä kaksi jäljellä... mutta tuskinpa olisi kauaa. Soturilla oli ainakin jämäkät kourat, jos ei muuta. Ja tämän keskittyessä työhönsä Taarnelairdiksi kutsuttu mies seistä nökötti yhä tämän vieressä varsin nyreänä ja vaitonaisena. Ilmeisestikin tämä piti vahtia - vaikka olikin vaikea sanoa, vahdittiinko nyt varjoja ja nurkkia mahdollisten vaanijoiden varalta, vaiko kissamaista naista ja kääpiötä. Kumpaankin suuntaan kyllä kyräiltiin reilusti. Mutta tällä kertaa mies ei sentään näyttänyt olevan aikeissa alkaa huitomaan kepillään - ainakaan ilman provokaatiota...
Urist, joka oli kaksikon pelastamisen jälkeen mennyt varsin hiljaiseksi ja mietteliääksi, näytti nyt taas haluavan jopa sanoa jotakin - joskaan ei kaikkien kuullen. Tämä oli astellut takaisin Cathrynin lähettyville, ja rykäisi nyt kuuluvasti, ennen kuin nyökkäsi merkitsevästi naiselle hieman syrjemmälle, melko selväksi merkiksi että oli nähtävästi pienen palaverin aika. Taarnelaird seuraili tilannetta sivummalta kyräillen, muttei varsinaisesti mennyt väliinkään. "Eh. En haluaisi alkaa neuvomaan, eihän tässä olla oikeastaan yhtään sen tutumpia kuin noidenkaan kanssa, mutta silti", kääpiö aloitti matalalla äänellä, kun oli päästy vähän sivummalle. Viimeistään vasaran kolkutus taisi peittää alleen kaikki äänet varsin hyvin. "Tämä torni on kyllä tosiaankin outo, ja ainakin tuossa toisessa noista kahdesta on jotain vialla. Parempi pitää silmät auki", lisättiin melko tasapäisesti. Mies ei vaikuttanut varsinaisesti kiihkoiselta tai muutenkaan sen suuremmin vihamieliseltä, vaan huolestuneelta. Kukaties syystäkin? "Mutta pidän ainakin perää. Antaa noiden mennä rauhassa edellä."
Äkillinen ryminä löi varsin jämäkän pisteen nopealle ajatustenvaihdolle, kun ovi kohtasi vihdoin voittajansa. Titus seisoi jokseenkin ylpeänä voitetun vastustajansa yllä, kopitellen vasaraa varsin pontevasti - tilanteesta huolimattakin. "Jos ne olisivat olleet sisäpuolella, olisin tehnyt tuon jo reilusti aikaisemmin", mies hymähti, potkaisten yhtä irti väännetyistä saranoista varsin puolihuolimattomasti. Sitten tämä vilkaisi Cathryniin, joka tarjosi yllättäen soihtuaan. "Kiitos. Eh, toivon mukaan ne pelkäävät tulta tai jotakin. Casarenilla oli mukanaan hieman... erilaista valoa, mutta hän otti sen mukaansa", soturi totesi nyökäten, ennen kuin otti ojennetun soihdun vastaan. Siinä sivussa tämä kiskoi myös kilpensä selästään. Se oli varsin koruton, mutta selvästi hyvin palvellut ja paljon nähnyt kapistus, jossa oli jäljet yhdestä jos toisestakin kantajalleen tarkoitetusta iskusta. "Tuolla on tosiaan kierreportaat. Antakaa minulle muutama askel etumatkaa. Kaiken varalta", Titus ohjasti varsin tottunein sanoin ja elkein muita. Ilmeisestikin tällä oli tosiaan ainakin jonkinlaista kokemusta luolastojen, raunioiden ja sensellaisen tutkiskelusta.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 10, 2013 20:14:09 GMT 3
Tavallaan Cathrynkin oli syystä tai toisesta lähes odottanut tornin mahdollisesti protestoivan kun Titus kävi oven kimppuun, mutta huolimatta muutamasta varsin tarkkaavaisesta silmäyksestä niin kattorakenteiden kuin seinienkin suuntaan rakennus pysyi kuitenkin kiltisti hiljaa kuten kasan kiviä sekä puupalkkeja kuuluikin.... soturin tosin pitäessä meteliä tämänkin edestä. Naisen kuonolla kävi pieni irve ja tämä astahti korviaan luimistaen askelen kauemmas pontevan takomisen edessä mutta lopulta tämä jäi kuitenkin lähistölle toimitusta katsellen ja soihdullaan valaisten, pistäen myös merkille jo rauhoittuneen mutta edelleen varsin kyräilevän Taarnelairdin synkeät katseet. Hän ei varsinaisesti yllättynyt kun hiljaisen mietteliääksi mennyt Urist hivuttautui kohta lähemmäs vihjailevasti köhien vaan seurasi tämän perästä vilkaistuaan ensin vielä punnitsevasti kahden uusimman tuttavuuden suuntaan. Hampaiden välistä karkasi pieni hymähdys tämän kuunneltua kääpiön pohdinnat, naisen sitten nyökätessä hiukan huputettua päätään. "Hmh. Olet oikeassa. Saattaahan se olla että hän ei vain pidä meistä, mutta sillä lopulta ei ole väliä jos tuo alkaa saada päähänsä jotain epämääräisiä ideoita." Cathryn vastasi tasaisella, madalletulla äänellä silmäillen puhuessaan asianomaista kyräilijää joka taisi edelleen tuijotella heitä epäluuloisesti Tituksen tuntumasta. "Toinen vaikuttaa sentään rehelliseltä. Mutta saa nähdä" lisättiin vielä arvioivasti sen pienen lähes alleviivatun leppoisan olemuksen, joka oli ilmaantunut tilanteen kiristyessä, varsinaisesti kuitenkaan hetkahtamatta siitä huolimatta että kissa allekirjoitti kääpiön epäluottamuslauseen (tai ainakin aiheellisen varovaisuuden) uusien tuttavuuksien kannalta. Kissaihminen nyökkäsi kannattavasti lyhyen miehen todetessa että oli parasta antaa kahden muun mennä edeltä ja pitää tilannetta silmällä, mutta ei vastannut kun taustalla ahkeroiva Titus sai viimein askarensa valmiiksi ja rysäytti oven saranoiltaan lattialle.
"No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan" nainen kuittasi soturin tyytyväisen kommentin astuen sitten hieman naurahtaen ojentamaan tälle soihtuaan. Ainakin kaamea ovi oli viimein saanut ansaitsemansa ja kohdannut voittajansa... ehkä seuraavaksi olisi vuorossa kostoisku tornin muuta kalustusta vastaan? "Jos ne ovat tarpeeksi lihaisia että terä puree niihin, niin luulisi tulenkin. Mitä ne sitten ovatkaan. Mutta ainakin tuo auttaa paljon seittien kanssa" lisättiin vielä tämän kallistaessa kuitenkin hiukan päätään toteamukselle kuinka omilla teillään haahuilevalla yksilöllä oli mukanaan jonkinlainen erikoisempi valonlähde, mutta ei lopulta kuitenkaan esittänyt suurempia kysymyksiä. Nyt taisi kuitenkin olla huomattavasti ajankohtaisempaakin pohdittavaa käsillä. Pitkä häntä heilahti hiukan kun puhe tuli edessä odottavista tilaa rajoittavista kierreportaista mutta tämä ei kuitenkaan epäröinyt pitkäänkään nyökätä uudestaan myöntyvästi. "Sopii mainiosti. Me pidämme perää, näen muutenkin paremmin kun soihtu ei roihua suoraan nenäni edessä." Cathryn astahti askelen kauemmas kohti kääpiötä tehden liioitellun kohteliaan eleen kehottaen mieskaksikkoa menemään edeltä pienen vinoilevan virneen keralla. Vihreä katse seurasi vaivihkaa varjoista lähinnä Taarnelairdia ja tämän liikkeitä ennen kuin tämä pienen hetken odoteltuaan silmäsi vielä kääpiötä, hipaisi kuin varmemman vakuudeksi sapeleitaan sormillaan ja seurasi sitten joustavin askelin perässä, aistit varuillaan ja valppaina. Kaikesta päätellen edessä saattaisi olla vielä yhtä jos toistakin vähintäänkin mielenkiintoista... Ohimennen tämäkin vilkaisi lattialla retkottavia oven jäänteitä mietteliäästi ennen kuin suuntasi huomionsa haravoimaan edessä sekä sivustoilla leviävää, tällä hetkellä ainakin pölyn sekä seittien täyttämää tunkkaista pimeyttä. Saipa nähdä mitä kaikkea muuta nurkista löytyisi.
|
|
|
Post by submarine on Jan 13, 2013 9:58:36 GMT 3
Titus nyökkäsi Cathrynin sanoille varsin tyytyväisen oloisesti. "Hyvä. En halua kohdata loppuani tässä paikassa koska ties mikä hirvitys iski selkään", hän tokaisi, vaikka vakavoituikin sitten aavistuksen. "Mutta älkää tekään. Pysykää valmiina, tämä paikka on täynnä vaaroja ja katala", mies lisäsi, vilkaisten vyöllään roikkuvaan miekkaansa kuin tukea hakien. Ohimennen mies tuli myös kohottaneeksi katseensa kissamaisen naisen taakse, kohti reittiä ulos. Sitä seurasi kuitenkin nopea tuhahdus. Nyt olisi toki voinut vain paeta ja jättää tämän taakseen. Mutta Casaren ei olisi tehnyt sitä heille, eikä hän aikonut tehdä sitä tälle. Vielä oli toivoa siitä että mies löytyisi, ja se riitti. "No. Kerranhan sitä vain eletään", Titus hymähti, kohottaen kilpikättään muutamaan kertaan kokeilevasti. Se tuntui vanhalta ja tutulta liikkeeltä. "Mutta jos siihen joudutaan, niin älkää tapattako itseänne turhan takia." Taarnelaird nökötti edelleen hiljaa paikoillaan. Nyt mies tosin näytti olevan hiljaa jopa suoranaisesta syystä - siis muustakin kuin vain yleisestä kyräilystä. Tämän silmät olivat lähestulkoon kiinni, hädin tuskin rakosellaan kuin suuressa keskittymisessä. Samalla tämän suu kävi melkein näkymättömiä liikkeitä, kuin tapaillen jotakin sanoja. Kuin tämä olisi pyrkinyt muistuttamaan itseään jostakin ja ottamaan asian mielensä etualalle. Eipä se tästä tosin hiukkaakaan vähemmän varautunutta tai kireää tehnyt.
Hetki tuli ja meni, ja oli kai aika tehdäkin jotain. Tai ainakin sikäli kuin Titus asian näki, ei se tästä ainakaan odottamalla ja ihmettelemällä helpottuisi. Tai etenisi mihinkään. Mies katsasti nopeasti vielä kertaalleen läpi huoneen ja matkatoverinsa, niin sen tutun kuin ne uudetkin, ja nyökkäsi. Kukaties itselleen, kukaties muille. Aika todistaa olevansa muutakin kuin vain seinäkoriste. "Noniin. Pysykää takana ja järjestyksessä.Ja jos vetäydytään, vetäydytään järjestyksessä", antoi soturi vielä viimeisen neuvonsa, ennen kuin kohotti soihtuaan ja kääntyi ympäri. Hän suuntasi nyt varsin ovettomaksi tehtyyn huoneeseen, päättäväisesti mutta pitämättä kiirettä. Rynnäköinnillä nyt ei ainakaan saatu aikaan mitään muuta kuin paljon nuorena kuolleita, kuten eräskin viisas oli aikanaan sanonut. Eikä Titus ainakaan kaavaillut aikovansa kuolla tässä rytäkässä.
Olipa miten oli, eteni soturi, muu joukko toivottavasti perässään, halki alakerroksen, valaisten tietään soihdulla. Loppu siitä oli kärsinyt selvästi vähemmän vahinkoa kuin epäonninen eteläsiipi, ja tuhot vähenivät oikeastaan vielä reilusti sitä mukaa, kun lähestyttiin portaita. Kiveä, soraa ja tomua oli tosin joka paikassa - kuten myös yllättäen tielle sattuva taskuveitsi, joka nökötti varsin uudennäköisenä lattialla. Titus tuhahti itsekseen kumartuessaan noukkimaan sitä. "Mietinkin mihin olin sen laittanut. Kaiketi tipahti siinä hötäkässä kun peräännyimme", mies tokaisi, työntäen pienen tarvekalun paikoilleen asiaa sen enempää miettimättä. Portaat olivat jo vieressä, ja nyt pitäisi olla tarkkana. Hän suoristautui ja valaisi sisäseinän tuntumassa häämöttäviä kierreportaita. Ne näyttivät aivan yhtä kutsuvilta ja mukavilta kuin aikaisemminkin - eli siis eivät yhtään. "Varokaa. Melkoisesti irtosoraa ja pieniä kiviä. Vähemmästäkin liukastuu", mies tuli vielä ohjastaneeksi lähtiessään itse nousemaan ensimmäisenä.
"Lapsinako se meitä pitää? On tässä ennenkin raunioita tongittu", Urist tuhahti vaitonaisella äänellä Cathille.
|
|
|
Post by spyrre on Jan 13, 2013 21:58:46 GMT 3
Toisin kuin kyräilevä toverinsa, tuntui kookkaampi soturi osoittavan sentään jonkinlaista luottamusta joukkion uusia jäseniä kohtaan vaikka Cathryn pistikin merkille tämän vilkaisevan ohimennen uloskäynnin suuntaan kuin olisi haikaillut muualle painelemista monen päivän jumissa kyhjöttämisen jälkeen. Varsin nopeasti mies kuitenkin hylkäsi helpon pakoreitin ja valmistautui suuntaamaan takaisin pahaenteisen raunion uumeniin, jakaen kuitenkin ennen neuvon jos toisenkin jotka saivat kissan kohottamaan hiukan kulmiaan. Taarnelaird tuntui sentään lopettaneen epämääräisen tuijottelunsa hetkeksi ja keskittyi mutisemaan jotain itsekseen naisen silmätessä tätä hiukan empivästi mutta puuttumatta lopulta asiaan. Magiankäyttäjäkö? Hm, hyvä tietää, aivan vain kaiken varalta. Ainakin Titus vaikutti varsin suorasukaiselta tuttavuudelta mutta vakuutti tämä mitä vakuutti, Cathryn päätti pitää hermoilevaa miekkosta entistä tarkemmin silmällä. Ehkä tämä lopulta ei yrittäisi mitään, mutta... kaipa se oli parempi katsoa kuin katua. Oikeastaan kääpiön läsnäolo porukassa oli varsin hyvä asia, hän ei ollut ainoa ulkopuolinen keskellä jo toisensa selvästi tuntevaa joukkiota. Kuitenkaan petomainen nainen ei voinut estää pienen virneen nykivän jälleen suupieliään Tituksen tähdentäessä että kukaan ei sitten saanut kuolla omia aikojaan aikansa kuluksi ja kuinka vaarallinen murha-tuoleja vilisevä venkoileva torninraunio sitten olisi. "Teemme parhaamme." Cathryn lupasi yrittäen hienotunteisesti pidätellä hymyään edes hitusen, tosin tämä ei kuitenkaan tainnut jäädä täysin huomaamattomaksi. Oli tämäkin... vaikka hyväähän mies varmaankin tarkoitti vaikka onnistuikin kuulostamaan lähinnä holhoavalta mikä tuntui syystä tai toisesta huvittavan kissaihmistä suuresti jopa tilanteen huomioonottaen.
Kohta kaikki tuntuikin olevan lopulta valmista lähtöön ja vilkaistuaan vielä tilanteen läpi Titus kääntyi johdattamaan muut peremmälle raunioihin... jaellen tosin vielä mennessään muutaman avuliaan neuvon. Kääpiö ei näyttänyt suuremmin ilahtuvan näistä, Cathrynin virneen puolestaan levetessä aavistuksen kun varoitettiin liukkaista portaista ettei kukaan vain kaatuisi tai lähtisi rynnistelemään. "Samat sanat. Olisi ikävää jos liukastuisit ja vierisit alas kaiken tuon panssarisi kanssa." Kissa huomautti avuliaasti nykäisten joustaan parempaan asentoon olallaan vilkaisten sitten takanaan jupisevaa Uristia olkansa yli. "Pääsi kulkemaan edeltä, tuntuu leikkivän johtajaa hiukan liikaakin. Saa nähdä, ehkä hän jopa tietää mistä puhuu kun törmäämme johonkin vaarallisempaan kuin portaisiin" nainen vastasi matalasti vain hiukan verhottua huvittuneisuutta äänessään, kunnes kohautti olkapäitään. "Kunhan hän ei yritä tulla tielle, niin tuskin hänestä on haitaksi. Vaikea uskoa että muutama pureva tuoli, vai mitä ne sitten lopulta ovatkaan, voisi olla kovin vaarallisia jos meitä on näin monta. Luulisi että hän saa pian muutakin tekemistä kuin vahtia mihin astumme." Vihreä katse kääntyi tarkastelemaan paremmin edessä ylös kohti pimeyttä kohoavia, kieltämättä jyrkkiä eikä erityisen houkuttelevia portaita olennon pistäessä ympärilleen silmättyään merkille että paikka oli tosiaan huomattavasti paremmassa kunnossa täällä päin. Tituksen suunnatessa edeltä ylös epävarmoja askelmia kissa odotti tovin Taarnelairdinkin seuratessa perässä kunnes lopulta astui itsekin eteenpäin, kiiluva katse tarkastellen ympäristöä nyt huomattavasti enemmän varuillaan. Yleisestä leppoisasta olemuksestaan huolimatta tämä oli silti sisäistänyt ympäristön petollisuuden, ja oli lopulta huomattavasti valppaampi kuin miltä päällepäin vaikutti, kuten oli jo hämähäkinkin suhteen havaittu vaikka tämä olikin onnistunut hyökkäämään ikävän salaa. Nainen ei varsinaisesti halunnut antaa enää minkään hiipiä kimppuunsa varjoista ja piti ajoittain silmällä niin kattoa kuin muutakin ympäristöä riippumatta siitä että läsnä oli muutama muukin silmäpari. Uskoi vihaisiin huonekaluihin tai ei, siitä ei tainnut olla kuitenkaan epäilyksiä että ylempänä piileskeli luultavasti jotain huomattavasti ikävämpää kuin yksinäinen hämähäkki.
|
|