|
Post by erkenmormel on Jun 11, 2012 11:35:43 GMT 3
(Spyrren kanssa sovittu peli)
Sinä iltapäivänä satoi rankasti. Mistäköhän johtui että aina Stipenin saapuessa uuteen kaupunkiin rankkasade kasteli hänet likomäräksi? Nuori mies pohti tätä asiaa katkerana avatessaan tavernan oven ja astuessaan sisälle. Hänen suuret, pyöreät silmälasinsa muuttuivat samassa läpinäkymättömän valkeiksi, lämpimän sisäilman höyrytessä ulos. Poika lähes kompastui kynnykseen ja vältti täpärästi törmäyksen täyttä tarjotinta kantavaan tarjoilijaan. Rintava nainen kirosi äänekkäästi Stipenin pahoitellessa ja hieroessa lasejaan puhtaaksi. Varsin näyttävä sisääntulo, mutta onneksi taverna oli niin täynnä ettei alkemistin kömpelyys herättänyt paljoa huomiota. Hän pääsi vaivatta siirtymään tiskin luokse ja yritti herättää tavernan isännän huomion rykimällä äänekkäästi.
"Niin?" kysyi lihava, äreä isäntä. Joka paikassa ne olivat lihavia ja vihaisia, ajatteli alkemisti. Johtuikohan se alkoholista? "Mistäköhän voisin ostaa tämän maakunnan kartan? Uskoakseni täältä pohjoiseen kulkee tie, joka vie Kurrit-Karkiin. Mutta jostain syystä kaikki karttani ovat puuttellisia. En ole löytänyt tietä missään niistä" Viiksekäs mies virnisti ja pudisteli päätään. "Olisit kiertänyt sinne meriteitse. Täältä vie kyllä tie Kurrit-Karkiin, mutta kukaan ei halua käyttää sitä tietä. Etkä halua sinäkään, usko pois" Isäntä kääntyi ja huusi jotain tiskin takana hyöriville naisille. Yksi heistä huusi takaisin jotain hävytöntä ja kiirehti sitten viemään lisää laseja pöytiin. Stipen näytti tyytymättömältä.
"Hyvä herra, ei ole kysymys siitä mitä tietä haluan käyttää. Kyse on siitä, että en löydä kunnollista karttaa, eikä minulla ole matkaopasta, joka tuntisi tämän seudun. Toivoisin löytäväni edes toisen näistä ennen auringon laskua. Minulla on kiire" Pöydissä alkemistin ympärillä tuijotettiin tulokasta avoimesti. Osa siirti kauemmas, kuin tällä olisi ollut tarttuva rutto. Isäntä kurtisti kulmiaan. "Emme halua mitään ongelmia...sinun olisi paras lähteä"
Alkemisti oli ymmällään. Tällainen kohtelu oli varsin kummallista. Hänen ei tehnyt mieli aiheuttaa suurta meteliä, mutta luovuttaminen ei tullut kysymykseen myöskään. "Saanko edes jotain juotavaa, ennenkuin häädätte minut ulos?" kysyi nuori mies tuskastuneena. Tavernan isäntä kaatoi Stipenille jotain ruskeaa nestettä lasiin. "Talo tarjoaa...mutta harkitse nyt jotain toista reittiä. Olisi sääli kuolla noin nuorena"
Stipen tarttui lasiin, mutisi jotain kiitokseksi ja käveli hämärässä nurkassa olevaan pöytään. Ympärillä häntä pälyiltiin ikävästi. Tilanne oli niin raivostuttava, että poika kumosi lasinsa yhdellä siemauksella. Ja oli tukehtua sen polttavaan makuun.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 11, 2012 17:28:00 GMT 3
Johtui tämä tulokkaan sisääntulosta, esittämistä kysymyksistä taikka tämän herättämästä huomiosta ympärillään nuorukainen onnistui kiinnittämään itseensä hetkellisesti lähes kaikkien lähistöllä läsnäolevien mielenkiinnon, myös niiden jotka eivät tätä heti ilmaisseet niin avoimesti kuin oudoksuvasti tuijottelevat paikallisest juopot. Nuorta miestä kyräiltiin ja vilkuiltiin melkoisesti tämän siirtyessä istumaan valitsemaansa syrjäiseen pöytään kuin hakeutuakseen omiin oloihinsa kaiken vaivaannuttavan pällistelyn keskeltä, mutta kukaan ei tuntunut haluavan edes puhua tälle ellei laskettu joissakin pöydissä noussutta mutinaa. Aivan rauhassa tämä ei kuitenkaan saanut oleskella ja "nauttia" kitkerästä juomastaan.
"Täällä päin ei selvästikään katsota muukalaisia kovinkaan hyvällä" jokseenkin tympääntynyt naisen ääni kommentoi yllättäen kohta sivummalta viereisessä pöydässä tähän asti vaiteliaana selin saapujaan istuneen hahmon suoristautuen hiukan tuolissaan. Pitkään viittaan sonnustautunut, huppuakaan päästään edes sisätiloissa laskematta pöytään nojaillut solakka hahmo hymähti nostaen huomionsa puuhistaan ja käänsi päätään pöydälleen levittämästään kääröstä jota oli silmäillyt alkemistin köhiessä tuiman juomansa ansiosta, jättämättä erityisemmin arvailujen varaan kenelle puhui vaikka ei ympäri kääntynytkään. Aavistuksen nuhruiseen, käytännölliseen vaateparteen sonnustautuneen hahmon vieressä pöytään nojasi viittaakin nuhruisempi, selvästi kovaa käyttöä nähnyt reppu sekä pitkä jousi nuolineen kertoen selvästi kyseessä olevan paikallisen asukkaan sijasta matkalaisen, ellei tämän hiukan näreä kommentti ollut tätä vielä paljastanut.
"No, lieneekö yllättävää, syrjäisten seutujen ihmiset tuppaavat kyräilemään hiukan kaikkea muutenkin mutta kun nämä perhanat hyvä kun suostuvat edes puhumaan... Sanoitko että pohjoisen suunnalla kulkisi tie eteenpäin?" Pari kiiluvanvihreitä silmiä välkähti hupun varjoista naisen jäädessä päänsä hiukan käännettynä silmäilemään nuorukaista olkansa ylitse kai jonkinlaista vastausta odottaen, ilmeisesti piittaamatta tippaakaan siitä mahtaisiko olla kovinkaan soveliasta ryhtyä puhuttelemaan vierasta kummemmin edes esittäytymättä... mutta kaikesta päätellen esitetyt kysymykset olivat kantautuneet myös melkoisesti tyhjää tilaa ympärilleen keränneen matkalaisen korviin ja herättäneen tämän mielenkiinnon. Syykin luultavasti selvisi nopeasti. Vilkaisu paljastaisi pian pöydän kärsineelle puupinnalle levitetyn käärön kartaksi jota hahmo oli tarkastellut uusimman tulokkaan saapuessa... ja ilmeisesti tuloksin, jotka eivät häntä miellyttäneet.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 11, 2012 20:24:46 GMT 3
Stipen hätkähti hieman naisäänen puhuessa ja tunsi korviensa kuumottavan aavistuksen verran tajutessaan että hänelle puhuttiin. Tilanne ei kuitenkaan tuntunut hänestä kovin kiusalliselta, sillä nainen oli pukeutunut hyvin peittävästi eikä tämän kasvoja näkynyt hupun ja hämärän takia. "Ööh...kyllä, pohjoisessa pitäisi olla tie. Tuota, onko tuo...?" Alkemisti oli kiinnittänyt katseensa naisen pöydällä olevaan kääröön ja odottamatta vastausta hän nousi pöydästään tarkastelemaan paperia lähempää. Pojan silmiin syttyi toiveikas loiste. "Tuossahan on juuri sellainen kartta, jota olen etsinyt! Mistä saitte sen?"
Pari lähistöllä istujaa mulkaisi ääntään aavistuksen verran korottanutta muukalaista. Stipen päätti että olisi parasta pitää matalaa profiilia ja istui kysymättä naisen pöytään, piilottaakseen pitkän vartensa uteliailta katseilta. "Anteeksi tungettelu. Nimeni on Stipen Fagerström" tokaisi mies ojentaen kätensä pöydän yli. Kättä peitti sateen lähes läpeensä kastelema villasormikas. Muukalainen vilkaisi kättään, muuttui aavistuksen verran punertavaksi ja veti sormikkaansa nopeasti pois, tajuttuaan ettei nainen varmastikaan haluaisi puristaa märkää hanskaa. Kädet hansikkaiden alla olivat luisevat, pitkäsormiset ja kämmenselkien suonet näkyivät epätavallisen selkeinä. Molempien käsien keskisormia koristi tumma, kiilloton sormus.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 12, 2012 17:01:44 GMT 3
Siitä huolimatta että oli aloittanut itse keskustelun nainen tuntui yllättyvän aavistuksen nuorukaisen istuessa äkkiä suurempia kursailematta hänen pöytäänsä tarkastelemaan karttaa kuin tämä ei loppujen lopuksi olisi ollut reaktio jota hän oli odottanut. "....se on ollut minulla jo kauan. käytännöllinen kapine" Tämä vastasi ympäripyöreästi innokkaaseen kysymykseen pienellä viiveellä mittaillen kissamaisilla silmillään vastapäätä istahtavaa alkemistia mutta ei lopulta estellyt sanallakaan, päästi vain pienen myhähdyksen huppunsa alta. Ympäröivistä pöydistä saatiin jälleen joitakin varsin oudoksuvia vilkaisuja kaksikon suuntaan, matkalaisen näennäisesti piittaamatta näistä tippaakaan. Ikävä kyllä kartta ei tainnut loppujen lopuksi olla aivan sellainen kuin nuori alkemisti oli toivonut. Selvästi jo jos jonkinlaista seikkailua nähnyt reunoistaan repaleinen käärö kuvasi kyllä alueita laajalla mittakaavalla näyttäen joitakin hiukan erikoisempiakin maamerkkejä, mutta suuri osa erikoisemmista merkinnöistä näytti itse tehdyiltä. Ja ikävä kyllä nuorukaisen hakema tie puuttui tästäkin. Nainen silmäili mietteliäästi itsekin karttaa heidän olinpaikastaan pohjoiseen, nyökäten sitten vaiteliaasti itsekseen kunnes uuden seuralaisensa esittäytyminen kiinnitti jälleen hänen huomionsa.
"Älä siitä huolehdi" matkalainen kuittasi leppoisasti nuorukaisen pahoittelut nojaten kevyesti taaksepäin tuolissaan, vilkaisten sitten tämän ojentamaa kättä ja jälkiajatuksena tapahtuvaa askartelua sormikkaiden kanssa. Olemuksessa häivähti aavistus huvittuneisuutta syystä tai toisesta naisen kohta kuitenkin ojentaessa pienellä viiveellä oman kätensä vastaten eleeseen. "Cathryn. Hauska tavata." Nuorukaista jokseenkin lyhyempi nainen vastasi kohteliaasti vaikkakin vähäsanaisesti mutta pääsemättä eroon tästä hiukan huvittuneestä sävystään, tämän tuntuessa kuin tarkastelevan Stipenin reaktioita. Näin lähietäisyydeltä selvisi varmasti nopeasti syykin matkalaisen ympärilleen keräämään tyhjään tilaan, eikä tämä ilmeisesti johtunut vain siitä että tämä sattui olemaan muukalainen vieraassa kylässä. Ojennettua pitkäkyntistä kättä peitti lyhyt musta turkki jota ei voinut olla huomaamatta, ja jos hoksasi katsoa tarkemmin saattoi hämärästä valaistuksesta huolimatta alkaa hahmottaa kasvonpiirteitäkin hupun varjoista tarkkaavaisten kissansilmien lisäksi. Se, että kasvoja oli ollut hankala erottaa kauempaa ei tainnutkaan johtua vain valon puutteesta vaan siitä, että mahdollisesti etsittyjä kalpeita ihmiskasvoja ei ollut, sen sijaan naisen kasvoja peitti samanlainen musta turkki kuin tervehdykseen ojennettuja sormiakin. Viimeistään tässä vaiheessa taisi olla jo hyvin selvää että tekemisissä ei oltu ihmisen kanssa. Tummat kasvot halkaisi nopea, aavistuksen epämukavankin leveä virne joka paljasti tylpän petomaisen kuonon sekä kidallisen valkoisia teräviä hampaita.
"Ymmärtääkseni olet pyrkimässä Kurrit-Karkiin melkoisella kiireellä. Oletko varma että se reitti on edes olemassa? On melkoisen outoa ettei sitä näy missään kartassa ja nämä heinähatut eivät suostuneet kertomaan mitään." Olento lisäsi palaten suuremmin viivyttelemättä aiheeseen esittelyjen päätteeksi kuulostaen jälleen aavistuksen tuskastuneelta, jättäen näennäisesti huomiotta mahdolliset oudoksuvat katseet keskustelukumppaninsa suunnalta.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 15, 2012 10:54:44 GMT 3
Alkemisti oli vetää kätensä pois tuntiessaan omituisen karvaisen kädenpuristuksen, mutta ele jäi onneksi vain heikoksi nytkähdykseksi. Hän vilkaisi säikähtäneenä muukalaisen kasvoja, joihin ei ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota innostuttuaan vain kartasta. Aivan oikein, siellä tuijotti kummalliset, hohtavat silmät ja kasvot vaikuttivat olevan tummat...kenties mustan karvan peitossa. Olennon suu leveni virnistykseen. Stipen tuijotti näkyä hetken mykkänä, kunnes tajusi miten epäkohteliasta se oli ja käänsi katseensa takaisin karttaan. Olisi parasta olla ottamatta puheeksi sitä, että puhekumppani oli kovin karvainen ja terävähampainen. Se kai oli kohteliaampaa?
"Tuota, olen menossa luennoitsemaan erääseen seminaariin...se on vasta kahden viikon kuluttua, mutta minulla on hieman valmisteltavaa ennen varsinaista seminaaripäivää. Ja tietysti olisi mukava ehtiä tapaamaan muita luennoitsijoita ja vaihtaa tietoa. Alkemistit kun ovat kovin kiireisiä, eivätkä yleensä kokoonnu samaan paikkaan" Stipen ei maininnut miten kauhean epäsosiaalisia ja omistuksenhaluisia alkemistit olivat. Useimmat eivät halunneet jakaa oppejaan, joten oli ihme miten Suuri Seminaari oli alunperin saanut syntynsä. Useille se olikin paikka, jossa saattoi mahtailla ja näyttää kykyjään...osoittaa olevansa parempi kuin muut. Pätemisen halu oli yhteistä suurelle osalle ihmisiä, mutta alkemistien kunnianhimo ja taipumus puukottaa toisiaan selkään oli erikoismaininnan arvoista. Stipeniä hieman ahdisti mennä niin suureen tapahtumaan, etenkin kun hän oli varsin nuori verrattuna muihin luennoitsijoihin, mutta hänellä oli vahvempi motiivi pitää luentonsa kuin pelkkä pätemisen halu. Vaikka sitä syytä hän ei tunnustanut edes itselleen.
Stipen vilkaisi karttaa ja kiinnitti huomiota vuorijonoon, joka erotti Kurrit-Karkin pienestä maalaiskylästä, jossa he olivat. Vuorijono ei ollut yhtenäinen, vaan sen väliin jäi tumma alue. "Onko tuo metsä vai tahra? Olen varma että tie kulkee metsän läpi, se mainittiin parissa Kurrit-Karkista kertovassa oppaassa, vaikka tarkkoja ilmansuuntia ei annetukaan. Olisi mukavaa jos vuoria ei tarvitsisi ylittää, niillä kun asuu valtavia peikkoja..."
Tosin peikot kuulostivat varteenotettavalta vaihtoehdolta verrattuna kasvojen menetykseen alkemistien keskuudessa. Jos hän myöhästyisi luennolta, ei voinut sanoa mitä hänen maineelleen tapahtuisi. Kenties hänet asetettaisiin pannaan, eikä hän saisi enää laillisesti harjoittaa alkemiaa. Kenties hän joutuisi pyytämään julkisesti anteeksi Neuvoston edessä...Stipen nielaisi ajatellessaan Barnabas Yrmyä, yhtä ilkeimmistä alkemisteista Neuvostossa. Tällä oli taito hiillostaa tulokkaita ja käyttää sanojaan kuin myrkkypistintä. Nuorukaisella oli yhä tuoreessa muistissa hänen ensimmäinen Kuulustelunsa valmistumisajoiltaan. Ja toista kertaa hän ei haluaisi nähdä Barnabasta.
"Jos vain löytyisi jokin maamerkki, jonka perusteella voisi löytää oikean suunnan...jos siis tuo metsä todellakin on tuolla. Olisikohan tuo tuossa vanha kaivos?" kysäisi Stipen, osoittaen merkkiä kartalta.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 15, 2012 19:25:44 GMT 3
Vaikka nuorukainen jäikin hetkeksi tuijottamaan selvästi yllättyneenä ennen kuin käänsi katseensa kiireesti takaisin karttaan hoksattuaan erikoisen puhekumppaninsa näytti vähäeleisesti takaisin silmäilevä olento loppujen lopuksi kelpuuttavan reaktion. Se ettei nuorukainen nostanut asiasta suurempaa meteliä taisi miellyttää tätä päätellen siitä että kasvoilla häivähti ohimennen aavistuksen aidomman oloinen hymy, jonka tarkoitus ei ollut vain paljastaa mahdollisimman paljon petomaista purukalustoa. Cathryniksi esittäytynyt laski myöskin katseensa takaisin karttaan tarkastelemaan merkintöjä vaikka tämä vilkaisikin ohimennen Stipeniä tämän mainitessa alkemistien seminaarin jonne oli kiirehtimässä. "Hm, vai että alkemisti" tämä pohdiskeli kuulostamatta erityisen vaikuttuneelta, mutta kohautti kuitenkin olkapäitään kommentoimatta aihetta sen enempää huomion siirtyessä karttaan. Täytyi myöntää että nainen oli aavistuksen yllättynyt kuulemastaan. Vaikka hän ei paljoakaan aiheesta tiennytkään niin alkemiasta kuin näiden harjoittajistakaan näytti Stipen varsin nuorelta ammattiinsa jopa hänen silmäänsä varsinkin jos tämä oli jopa kelpuutettu luennoimaan tähän kokoukseen. Ei sillä, että kissamainen olento olisi loppujen lopuksi koskaan osoittanut suurempaa mielenkiintoa moista velhoilua ja ties mitä hämärähommaa kohtaan edes perehtyäkseen asiaan sen enempää vaikka hän ei toki tätä ääneen esille tuonutkaan.
Cathryn silmäili hetken nuorukaisen nuorukaisen huomaamaa tummempaa länttiä joka tahrasi kääröön piirrettyä vuoristoa raaputtaen ohimennen kohtaa kynnellään kuin ei olisi ollut itsekään täysin varma kuuluiko tummentuman olla siinä vaiko ei. Ilmeisesti tämä kuitenkin kuului siihen missä oli ja kissamainen olento kumartui aavistuksen kiinnostuneempana lähemmäs. "Luulen niin. Jos tuolla on jossakin tie, se luultavimmin kulkee läpi juuri tuosta" myötäiltiin jo jokseenkin tyytyväisempään sävyyn. "Onhan sinne toki matkaa, mutta huomattavasti parempi kuin kiertää vuoret tai kiivetä niiden ylitse. Mainiota. Peikot ovat melkoisen vastenmielisiä otuksia." Katse mittaili maamerkkejä ja etäisyyksiä keskittyneesti pohdiskellen kunnes kissa nyökäytti hiukan päätään itsekseen ennen kuin nosti punnitsevan katseensa takaisin pitkään nuorukaiseen. "...mutta vaikka reitti kulkisikin vain metsän poikki, matka tuskin on helppo... siinä täytyy olla jokin syy miksi tie on poistettu käytöstä - " ja suorastaan pyritty unohtamaan, nainen lisäsi mielessään, " - joten sinuna harkitsisin tätä kyllä kuitenkin uudelleen. Varsinkin jos olet liikkeellä yksin" Cathryn silmäsi ohimennen ympärilleen lähinnä muodon vuoksi vaikka taisikin olla melko selvää että Stipen oli saapunut itsekseen. Tosin, huolimatta nuorukaiselle lausumastaan varoituksesta kissa näytti kuitenkin itse silmäilevän mahdollista reittiä vuorten lomitse varsin kiinnostuneena.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 18, 2012 12:09:59 GMT 3
Stipen huokaisi, otti lasit nenältään ja hieroi nenänvarttaan turhautuneena. Nainen....ja kutsuttakoon tuota olentoa naiseksi, jotta asiat pysyisivät yksinkertaisina...oli aivan oikeassa. Metsän läpi kulkeva reitti olisi varmasti vaarallinen ja vaikea kulkea. Kenties täynnä peikkoja kamalampia olentoja. Mutta ei ollut niin ilkeää peikkoa eikä hirviötä, joka olisi voittanut Barnabas Yrmyn pelottavuudessaan, joten Stipen ei aikonut luovuttaa. Hän puhdisti silmälasinsa ja asetti ne takaisin nenälleen, ilmeen muuttuneena hieman itsevarmemmaksi. "Ei näytä siltä että löytäisin tästä kylästä itselleni henkivartijaa, joten minun ja muulini on selvittävä yksikseen. Kiitos huolestanne, mutta on liian myöhäistä muuttaa suunnitelmiani"
Alkemisti kiristi harmaan reppunsa remmejä, valmistuen lähtemään pian. Se ei ollut suuri, eikä kovin painavakaan, sillä repussa oli enimmäkseen muistiinpanoja nahkaisessa kansiossa. Muuli, joka odotti läheisessä tallissa erään talonpojan vahdittavana, sai kantaa hieman enemmän. Stipen ei osannut ratsastaa, eikä erityisemmin pitänyt eläimistä, mutta hän oli saanut elikon lahjaksi eräältä talonpojalta, jonka talon katon hän oli korjannut, eikä lahjoja saanut palauttaa. Niinpä se seurasi nykyään alkemistia tämän matkoilla, kanniskellen ruokaa ja muita välttämättömyyksiä. Se tyytyi ruohoon ja kuiviin leipäpaloihin ja Stipen tyytyi siihen ettei se yrittänyt purra häntä.
"Minne olette itse matkalla, jos saan udella? Ette varmaankaan asu täälläpäin" tokaisi mies, hieman uteliaana tietämään mitä tekemistä kissaihmisellä oli tällaisessa tuppukylässä.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 18, 2012 17:21:52 GMT 3
Kissamainen olento päästi epämääräisen hymähdyksen ilmeisesti olematta kovinkaan vakuuttunut Stipenin suunnitelman järkevyydestä, mittaillen hintelää nuorukaista peittelemättömän punnitsevasti kiiluvilla silmillään. "En usko että muulista on paljoakaan hyötyä jos jokin matkan varrella päättää että vaikutat hyvältä makupalalta tai joku keksii haluta tavarasi sinun mielipiteestäsi piittaamatta" Cathryn huomautti silmäillen toista kyynerpäällään pöytään nojaten Stipenin tehdessä lähtöä. "Ei sillä että asia minulle kuuluisi, mutta et vaikuta varsinaisesti erämieheltä joka selviäisi omin päin monen päivän reissusta umpi korvessa. Kannattaa miettiä tarkkaan onko tuollainen... seminaari oikeasti henkesi arvoinen?" Kissan kuonolla lähes jatkuvasti kareillut kevyt hymy oli kadonnut jokseenkin vakavamman ilmeen tieltä olennon ilmaistessa mielipiteensä varsin suorasukaisesti kunnes kohautti olkapäitään huokaisten itsekseen. Hänen mielestään itsepäinen nuorukainen oli ilmeisesti juuri ryntäämässä kiireellä suoraan omaan tuhoonsa, silläkin uhalla että nainen olisi päätynyt nyt jokseenkin aliarvioimaan tätä. Mutta kai se oli myönnettävä, ettei Stipen varsinaisesti tainnut vastata kenenkään käsitystä pätevästä samoojasta saati soturista... korkeintaan ehkä nuoresta maagikosta, ja näidenkin kohtalo omillaan saattoi usein olla varsin kyseenalainen.
Cathryn käytti hetken raaputtamalla mietteliäästi leukaansa ennen kuin vastasi pienellä viiveellä nuorukaisen esittämään kysymykseen. "Minne hyvänsä johon ei liity laivoja tai mielellään peikkojakaan... sillä mistä tulen ei oikeastaan ole merkitystä" tämä lausahti jokseenkin ympäripyöreästi, tosin höystettynä aavistuksella viileyttä viimeisen lauseensa kohdalla. "Oikeastaan, ajattelin käydä lisäämässä tuon uuden reitin karttaani, tuskinpa Kurrit-Kark on sen huonompi määränpää täältä kuin mikään muukaan, varsinkin jos vältyn kiipeilemästä noilla rasittavilla vuorenrinteillä. Oli tuossa pahanonnenpöpelikössä rosvoja tai petoja, olen luultavasti selvinnyt pahemmastakin" Kissaihminen myönsi viimein aikeensa epäröityään hetken, jääden jälleen hetkeksi mittailemaan Stipeniä katseellaan. "...voisin kenties tarjoutua viemään sinut samaa matkaa, mutta lapsenvahtikeikat eivät yleensä ole minun juttuni." Olento totesi, puuskahti sitten hiukan itsekseen ja kohautti olkapäitään kuin ei olisi moksiskaan sanavalintojensa mahdollisesta epäkohteliaisuudesta, vaikka suorapuheikseksi yltyneen Cathrynin vakava olemus kieli ettei tämä varsinaisesti kuitenkaan tarkoittanut edes pahaa.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 21, 2012 23:08:15 GMT 3
Alkemistin suu mutristui tämän kuunnellessa toisen arvostelevia sanoja. Oikeassahan toinen tietty oli, peijakas vieköön...mutta silti, puhuttelu tuntui varsin ikävältä nuoren miehen punoittavissa korvissa. Mutta naisen viimeisin lause yllätti hieman ja sai nuorukaisen kohottamaan kulmiaan. 'Lapsenvahtikeikka'-kommenttikaan ei tuntunut kovin pahalta kun hänelle tarjottiin oikein hopealautasella tilaisuus pätevään eräoppaaseen ja henkivartijaan.
"Öhm...saisiko sata dukaattia teitä harkitsemaan lapsenvahdikseni ryhtymistä?" Alkemisti kaivoi takkinsa rintataskusta pullealta näyttävän rahapussin ja laski sen pöydälle. "Siinä on viisikymmentä. Etumaksu, se on kai näissä tilanteissa sopivaa...tai jos siis siitä ei olisi liikaa vaivaa" lausui nuorukainen vaivautuneena, kohentaen silmälasiensa asentoa.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 22, 2012 12:50:59 GMT 3
Kissa tuntui valpastuvan melkoisesti siitä leppoisasta, mutta lähinnä puolivillaisesta olemuksestaan kun nuorukainen noukki esille pullean kilisevän pussukan. Kuitenkin tämä silmäili ensin pussia ja sitten nuorukaista tovin verran ennen kuin vastasi, viitan liepeen alta vilahtava pitkä häntä heilahdellen epämääräisesti puolelta toiselle. Lopulta tämä puuskahti itsekseen ja turkin peittämät sormet ojentuivat nappaamaan ja vetämään mukavan raskaalta tuntuvan pussin lähemmäs. "...kuulostaa kohtuulliselta" Cathryn totesi viimein, vaikuttamatta vieläkään päällepäin erityisen innostuneelta mutta kolikot selvästikin kelpasivat mainiosti. "Kunhan muistat loput perille päästyämme. Ja ymmärsit, että tarkoitin sitä mitä sanoin; en ole varsinaisesti tottunut matkaamaan... no... sellaisten seurassa jotka eivät osaa puolustaa itseään. Toki yritän saada sinut ehjänä perille jos lähdet mukaani mutta riippuen mitä vastaan tulee en voi taata mitään" lisättiin vielä, silläkin uhalla että nuori alkemisti säikähtäisi ja muuttaisi mielensä mutta ilmeisesti kissaihminen näki tarpeelliseksi kuitenkin tehdä asiansa selväksi. Maksu ei ollut alkuunkaan huono vain muutaman päivän kestävästä reissusta metsän halki ja tilanne olisi saattanut erilaisen asiakkaan suhteen olla eri, mutta nainen ei suuremmin halunnut jokseenkin kokemattomalta vaikuttavan nuorukaisen verta käsilleen ollessaan epävarma mitä tulevaisuudelta edes oli odotettavissa. Pian ilme tosin pehmeni takaisin epämääräiseen kissamaiseen virnistykseen ja tämä hymähti kepeästi. "...tosin, voihan se ollakin että vastaan ei tulekaan mitään ihmeempää ja selviämme mainiosti jos olemme hiljaa ja nopeita, mistä sitä tietää. Mutta parempi katsoa kuin katua, hmm?"
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 28, 2012 10:24:34 GMT 3
Alkemisti kohautti olkiaan. Oli totta ettei hän ollut tottunut taisteluun ja kaikista mieluiten vältti sitä, mutta ei hänkään ihan avuton ollut. Toisaalta aika näytti millaisia örkkejä he joutuisivat kohtaamaan. "Koetan pysyä hengissä" tokaisi Stipen asialliseen sävyyn ja nousi pöydästään. Hän oli valmis lähtemään heti paikalla. Muutama sivusta seurannut mulkoili kaksikkoa tylysti, mutta ei kuitenkaan koettanut estellä näitä millään tavalla. Asia ei enää kiinnostanut heitä. "Kai sopii että lähdemme oitis? Tulen takaisin hetken päästä"
Alkemisti meni edellä hakemaan muulinsa, maksaen sitä vartioineelle pojalle hopealantin vaivoistaan. Stipenin tarttuessa säyseää eläintä suitsista ja taluttaessaan sen ulos tallista, maalaispoika juoksi iloisena tiehensä, arvatenkin tuhlaamaan rahaansa karkkiin. Sade oli päättynyt, vaikkakin sää oli pilvinen ja kolea. Stipen koetti tähystellä kaupungin laidalle, ulos avoinaisista porteista, mutta usvan keskeltä oli vaikea nähdä edessä olevaa tietä. "Toivottavasti sumu hälvenee pian" mutisi hän itsekseen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 29, 2012 17:34:51 GMT 3
"Luulen että se helpottaisi tilannetta meidän molempien kannalta" olento vastasi leppoisasti nuorukaisen toteamukselle ja nyökkäsi hyväksyvästi tuntuen äkkiä jälleen suhtautuvan koko koitokseen varsin huolettomasti äskeisistä varoituksistaan huolimatta. Stipenin jo kiirehtiessä lähtöön ja noustessa pöydästä Cathryn puolestaan käytti vielä hetken silmäilläkseen karttaansa ennen kuin nyökkäsi alkemistin sanoille. "Toki. Ei tässä peräkylässä ole mitään syytä viipyäkään" tämä totesi jättäen kuten aiemminkin täysin huomiotta läheisistä pöydistä saadut näreät mulkaisut, kuitenkaan hyppäämättä vielä jaloilleen. Nainen tyhjensi tuoppinsa jonka oli hetkeksi unohtanut pöydän reunalle, nyrpisti ohimennen vaivihkaa kuonoaan maulle, ja kääräisi sitten viimein karttansa kokoon. Stipen saapasteli jo kiireellä jonnekin ulkoilmaan Cathrynin vasta noustessa alleviivatun laiskasti jaloilleen jopa venytellen hiukan kuin epäluuloisesti mulkoilevien paikallisten kiusaksi ennen kuin viimein poimi varusteensa ja suuntasi taakseen vilkaisemattakaan ulko-ovelle.
Kissaihminen ei ollut erityisen ihastunut sumuiseen ja kosteaan säähän joka peitti tienoot, mutta vaikka epämukavaa olikin, tämä ei loppujen lopuksi ollut tarpeeksi jotta olisi varsinaisesti estänyt häntä. Hän silmäili ympärilleen huppunsa alta arvioiden säätä ja ympäristöä seisahtuen kiireettömästi suuren tien varressa oksiaan levittelevän puun alle odottelemaan matkaseuraansa kunnes alkemisti viimein saapui näkyviin muuleineen. Nainen silmäili eläintä hiukan epämääräisesti mutta jätti tämän viimein omaan arvoonsa selvästikään kuitenkaan haluamatta tulla tätä kovinkaan lähelle, mikä luultavasti saattoi varsin hyvin johtua siitä että hän oli tottunut mokomien ruohonsyöjien yleensä suhtautuvan pedolta haisevaan olentoon varsin näreästi. "Maamerkkejä on vaikea nähdä tässä säässä kovinkaan kauas, mutta kunhan pysymme suunnassa luulen että onnistumme kyllä löytämään yhden tien. Ne harvemmin ovat kovinkaan hyviä pakoilemaan" Cathryn lausahti hymähtäen itsekseen, viitaten sitten kädellään kohti sumun seasta erottuvaa metsän reunustamaa tietä joka kiemurteli ulos kylästä. "Jos suuntaamme tästä pohjoiseen päädymme luultavasti jonnekin sen tuntumaan. Sumun laskettua voimmekin sitten etsiä tarkemmin, vaikka saa nähdä ehdimmekö edes tielle saakka enää tänään... varsinkin jos sää pahenee tästä" tämä pohdiskeli kunnes nyökkäsi itsekseen ja kääntyi sitten kulkemaan kohti portteja aikeenaan suunnata metsään pohjoiseen kohti. No, jos ei muuta, ainakin kissa oli tyytyväinen uudesta raskaasta kolikkopussista laukussaan sekä siitä että sade oli sentään lakannut. Eipä tämä varsinaisesti ollut vastannut hänen alkuperäisiä suunnitelmiaan, mutta toisaalta, ei kyllä hänen tänne päätymisensäkään.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 30, 2012 9:35:49 GMT 3
Muuli katseli Cathryniä uteliaana, mutta ei vaikuttanut hämääntyvän otuksen erikoisesta tuoksusta. Lisäksi Stipen piteli kiinni sen kaulassa riippuvasta köydestä ja isännän läsnäolo tuntui rauhoittavan sitä. "Minusta tuo kuulostaa hyvältä. Uskon kaivoksen olevan aika lähellä ja sumu hälvenee varmaan iltaan mennessä"
He lähtivät matkaan, mutaisen maan loiskuessa saappaiden alla. Silloin tällöin sumun seasta kuului lintujen ja muiden sekalaisten eläinten vaimeita ääniä, mutta muuten matka oli hiljainen. Alkemisti tunsi olonsa vähän vaivautuneeksi, hän kun ei keksinyt mitään sanottavaa. Välillä tämä vilkuili matkakumppaniaan, kuin aikeissa alkoittaa keskustelu tai kysyä jotain, mutta silti vaieten nolostuneena. Häntä kiinnosti tietää toisen lajista, sillä ihminen tuo ei ainakaan ollut. Eikä kissakaan. Jossakin oli maa, jossa tuollaisia kissaolentoja asui, mutta Cathryn ei tuntunut haluavan kertoa mistä oli tullut. Olisi kai parempi olla utelematta liikoja.
Sumu alkoi haaltua lopulta ja edessä häämötti jotain suurta ja tummaa. Se paljastui kukkulaksi, jonka kyljessä oli oviaukko. Oven eteen oli ladottu lautoja, ettei kukaan menisi käytöstä poistettuun kaivokseen; sortumavaaran takia. Ja tuossa oli tie...suorastaan epäilyttävän suora ja soralla tasoitettu tie, joka tuntui olevan väärässä paikassa aukealla nummimaalla. Tie oli kuitenkin tullut tarpeeseen kaivoksen ollessa toiminnassa. Arvatenkin sitä pitkin oli kulkenut aikoinaan useat kärryt.
"Loistavaa" henkäisi alkemisti, ympäristöään tutkaillen.
|
|
|
Post by spyrre on Jun 30, 2012 18:22:32 GMT 3
Matkan alkaessa Cathryn otti vastuuntuntoisena varsin pian paikkansa heidän pienen retkueensa etunenästä. Matka märän ja sumuisen maaston poikki vaati jokseenkin huomiota aivan vain suunnassa pysymisenkin vuoksi, ja oikean ilmansuunnan hahmotettuaan kissa pitikin tarkasti ympäristöä silmällä vaikka huolehtikin ainakin jollain tapaa että alkemisti muuleineen pysyi perässä. Vaikka keskustelua ei ainakaan alkumatkasta suuremmin herätelty saattoi kissan suunnalta kuulla ajoittain vaimeaa hyräilyä. Matkan edetessä pidemmälle metsän siimekseen tämäkin alkoi kuitenkin käydä hiljakseen varovaisemmaksi vaikka ei näyttänyt erityisen huolestuneelta vieläkään vaikka satunnainen eläimen aiheuttama kahahdus jossain lähistöllä saikin olennon muutaman kerran kääntämään päätään naputellen pohtivasti olallaan riippuvan jousensa kaarta pitkäkyntisin sormin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut ja reissu jatkui, kunnes näkyviin viimein ilmaantui jotakin.
Cathryn hidasti hiukan askeltaan kun kukkula kaivoksineen ilmaantui näkyviin. Tätä ja vieressä vihdoin ja viimein eteenpäin levittäytyvää tietä tarkasteltiin hetken verran kunnes olento myhähti tyytyväisenä ja asteli lähemmäs pitäen silmällä kukkulan ympäristöä siltä varalta että lähistöllä saattaisi piilotella jotain. "Odota, käyn katsomassa edeltä. Sitä ei koskaan tiedä mitä kaikkea vanhoihin kaivoksiin saattaa pesiytyä" kissa totesi olkansa ylitse matalalla äänellä ennen kuin luikki lähemmäs. Lähempää katsottuna kaivos taisi onneksi olla suljettu niin, että lautojen välistä tuskin mahtuisi kulkemaan mikään kovin suuri otus, ja ympäristö ainakin näytti autiolta sen verran mitä pyörteilevän sumun lomasta nyt näki. Kissaihminen nuuhki ilmaa vaikka kosteus saikin hänet pärskähtämään huppunsa alta kunnes käänsi huomionsa tarkastelemaan ensin kaivoksen edustaa ja viimein tietä itseään, etsien merkkejä kuten jälkiä siitä että joku tai jokin olisi liikehtinyt lähistöllä viimeaikoina ennen kuin viittilöi opastettavaansa lähemmäs. Tie oli kieltämättä varsin hyväkuntoisen näköinen ja sitä oli aikoinaan luultavasti käytetty paljonkin... miksiköhän se oli poistettu kokonaan käytöstä? Vaikka kaivoksesta ei enää malmia (tai mitä sieltä ikinä sitten olikaan louhittu)saataisikaan, luulisi että reitti olisi silti voinut olla varsin mainio matkalaisten kannalta.
"No, löysimme sen. Minähän sanoin ettei se voi olla kovin vaikeaa" todettiin matalalla, vaikkakin tyytyväisellä äänellä Stipenin saavuttua puhe-etäisyydelle.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jul 1, 2012 15:13:23 GMT 3
"Toivottavasti loppumatka sujuu yhtä helposti" tokaisi alkemisti, hymyillen tyytyväisenä. Tämä ei huomannut, että hänen muulinsa, joka oli tähän asti kulkenut hiljaa, oli nostanut päätään ja katseli nyt ympärilleen levottomana. Sen korvat kääntyilivät alati, aivan kuin se olisi yrittänyt kuunnella jotain. Kun Stipen lähti taluttamaan muuliaan tietä kohti, se päästi protestoivan ynähdyksen ja oli harata ensin vastaan, mutta suostui lopulta pojan kaivaessa taskustaan sokeripalan ja taputtaessa kömpelösti sen harjaa. "Kummallista...ei se yleensä kiukuttele" mutisi alkemisti hämmentyneenä. Välillä muulin korvat painuivat luimuun, vaikka se seurasikin isäntäänsä tottelevaisesti.
Tie jatkui suhteellisen samanlaisena, kunnes alkoi kuulua veden kohinaa ja edessä kohosi jotain kivistä. Stipen oli ymmällään. "Oliko kartassa jokea?" hän kysyi hieman hermostuneena, katsoen kivestä tehtyä, kaarevaa siltaa. Sen täytyi olla vanha, sillä siinä kasvoi sammalia, mutta silti se ei jotenkin kuulunut maisemaan. Epäröiden poika koetti sillan reunaa jalallaan, nähdäkseen kestäisikö sitä ylittää.
"KuKA kULKee sILLAllaNI??" mörisi ääni yhtäkkiä. Stipen päästi epämiehekkään kiljaisun ja veti jalkansa äkkiä pois. Hänen silmänsä laajenivat kun jokin suuri, tumma hahmo kiipesi sillan reunan yli heidän tielleen. Sen kalpeanvihreät silmät loistivat sumun keskeltä.
|
|