|
Post by spyrre on Jul 2, 2012 18:52:38 GMT 3
Cathryn vastasi jokseenkin itsetyytyväisellä nyökkäyksellä alkemistin toteamukseen silmäillen kuitenkin vieläkin arvioivasti ympärilleen, kunnes muulin omituinen käytös kiinnitti hänen huomionsa. Nainen käänsi päänsä näyttäen kohottava kulmiaan huppunsa alta tarkastellen alkemistia juhtineen kiinnostuneena. Mikähän elikkoa mahtoi nyppiä? Näytti siltä kuin tämä olisi aistinut lähistöllä jotain mistä ei pitänyt. Kissa vilkaisi itsekin mietteliäästi ympärilleen mutta kun ei vieläkään nähnyt mitään epäilyttävää ja Stipen sai muulinsa suostuteltua liikkeelle tämä pysyikin lopulta hiljaa ja kääntyi johtamaan joukkoa tietä pitkin suuntaan, joka toivottavasti veisi heidät vuorten lomitse.
Jonkin ajan kuluttua juoksevan veden ääni sattui kissamaisiin korviin jo ennen kuin virta ehti edes kunnolla näkyviin. "En ainakaan pistänyt merkille" nainen vastasi Stipenin kysymykseen aavistuksen epävarmasti mutta kohautti hetken mietittyään olkapäitään mittailtuaan ympäristöä hiukan katseellaan. "...mutta olemme ainakin menossa oikeaan suuntaan. Jos tie vie Kurrit-Karkiin kuten oli tarkoitus, niin... No, tiedä häntä. Ehkä jokikin vain on unohdettu merkitä siinä missä tämä tiekin" tämä totesi vaikka kuulostikin hiukan epäluuloiselta. Pian joki sekä tämän yli kulkeva vanha kivinen silta ilmestyivät näkyviin. No, oli joki ilmaantunut yllättäen tai ei, ainakin he pääsisivät ylitse... Cathryn jättäytyi kuitenkin hiukan jälkeen maastoa tutkaillen varmistuakseen että he todella olivat menossa oikeaan ilmansuuntaan Stipenin siirtyessä muuleineen ihmettelemään siltaa, kunnes jostain rakennelman alta kuuluva kumea ärähdys kiinnitti varmasti kaikkien huomion. Nainen oli hetkessä jaloillaan ja pyörähti ympäri ajoissa nähdäkseen kookkaan järkälemäisen hahmon kiipeävän sillalle. Äh, kirottua... hän kun oli toivonut välttyvänsä peikoilta kiertämällä vuoret, mutta olisihan se pitänyt arvata että niin hyvä tuuri oli liikaa toivottu... "Varovasti, älä hosu" olento sihahti hiljaa Stipenille elehtien nuorukaista perääntymään mittaillen varuillaan katseellaan kookasta ilmestystä. Käsi oli laskeutunut toiselle viitan liepeen alta erottuvan, vyöllä riippuvan sapelin kädensijalle tätä kuitenkaan vielä esiin vetämättä. "Luulin sitä vain huhuksi että ne viihtyvät siltojen alla" tämä mutisi itsekseen ennen kuin astui askelen eteenpäin nostaen katseensa ylös jonnekin jätin kasvojen suuntaan pitäen kuitenkin etäisyytensä.
"Oh, niinkö? Pahoittelut, katsos kun emme tienneet että tämä silta on jonkun omaisuutta" pahoiteltiin äkkiä ehkä aavistuksen liioitellunkin hämmästyneesti, kuin itse eteen kiipinyt otus ei sinänsä olisi ollut suurikaan yllätys. "Ei ollut tarkoitus häiritä, eh, kotirauhaasi, vai mistä nyt olikaan kyse. Me olemme vain matkalaisia ohikulkumatkalla... emme vaivaa sinua enää enempää kunhan pääsemme jatkamaan eteenpäin" jatkettiin varsin diplomaattisesti katseen kuitenkin mittaillessa vähäeleisesti edessä kohoavaa olentoa. Viitan alta heilahtava häntä tosin oli pörhistynyt hiukan joka kieli kissankin loppujen lopuksi säikähtäneen äkillistä käännettä vaikka tällä ei selvästikään ollut aikomustakaan myöntää sitä kenellekään.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jul 15, 2012 19:21:06 GMT 3
(Ääh, suo anteeksi taas kesto...)
Stipen jäi sivummalle katselemaan suurta otusta, joka ei voinut olla mikään muu kuin peikko. Sumun keskeltä erottui vain sen siluetti ja kiiluvat silmät, mutta siinä oli tarpeeksi kertomaan että kyseessä oli vaarallinen otus. Sen pitkä tupsuhäntä viuhahteli edestakaisin ja sen suuret korvat nykivät äreästi. Kissaolennon puhutellessa sitä se raapi päätään pohdiskelevan näköisenä. "Tämä on minun paikka. Jos haluatte ohi, annatte kultaa. Muussa tapauksessa..." Peikko otti muutaman askelen matkalaisia kohti, päästäen kurkustaan matalaa, uhkaavaa murinaa. Stipen kurtisti kulmiaan, mutta ei tehnyt enää hätiköiviä liikkeitä. Tämä siirtyi vaivihkaa lähemmäs Cathrynia ja kuiskasi suupielestään.
"Pitäisiköhän sille maksaa? Minulla ei ole kamalasti rahaa jäljellä" Poika kaiveli pitkäliepeisen takkinsa taskua, kuin etsiskellen sieltä jotain. Tämän sormet tuntuivat löytäneen esineen, sillä ne jäivät taskuun ja puristuivat sen ympärille. "Riittäisikö kymmenen dukaattia, hyvä herra?" sanoi poika ääneen, vain lievästi väristen. Peikko pysähtyi ja kuului tuhahtavan. "Minä sanoin KULTAA!! Minä en halua mitään kullattuja nappeja vaan puhdasta tavaraa" Ja otus jatkoi hidasta laahustamistaan. Pian sen piirteet tulivat selkeämmiksi, sen naaman keskellä oli suuri nenänmöhkäle, silmät olivat pienet ja lähekkäiset. Suusta pisti esiin kaksi torahammasta, kuin villikarjulla.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 22, 2012 19:15:41 GMT 3
((Eipä hätiä. Pahoittelut itseltäkin kestosta. =) ))
Kissaihminen heilautti häntäänsä mietteliäästi viereensä hiipineen Stipenin kysymykselle kuitenkaan irrottamatta katsettaan edessä sillalla kohoavasta varsin uhkaavasta, mutta ennen kaikkea näreästä hahmosta. Kylläpä tämäkin osasi asuinpaikkansa valita, kömpi sillan alle ja sitten hermostui kun joku pyrki sen ylitse? Otapa tästä peikkojen logiikasta nyt selvää. "Ehkä, jos selviämme sillä. Saapa nähdä" Cathryn sihahti takaisin, harkiten ilmeisesti otukselle maksamisen mahdollisuuttakin, vaikka kieltämättä suhtautui hiukan skeptisesti siihen tyytyisikö otus vain muutamaan kolikkoon... vaikka kyllähän se kieltämättä nyppi aivan periaatteen tasolla että tuollainen köriläs koki oikeutetuksi vain kärttää rahaa matkalaisilta... varsinkin kulta vain yhden sillan ylittämisestä oli melkoisen hävytön vaatimus. Mokomakin maantierosvo... aivan vain periaatteesta katti ei tuntenut oloaan kovin suopeaksi peikkoa kohtaan, eipä sillä että hän olisi näistä muutenkaan pitänyt. Tosin näin suuriin yksilöihin ei onneksi tullut törmättyä kovin usein... Vaikka ajatus olikin varsin uhkarohkea, nainen tunsi lähes väkisinkin tarpeelliseksi tinkiä vähän. Siitä huolimatta että tämä mörökölli osasi jopa puhua ja vaatia rahaa vain ohikulkijoiden kaappaamisen ja syömisen sijasta, kissa oli päätynyt olettamukseen etteivät peikot kaikeksi onneksi olleet varsinaisia älyn jättiläisiä... ainakaan yleensä. Toivottavasti teoria pitäisi paikkansa tämänkin otuksen suhteen.
Cathryn puuskahti itsekseen paheksuvasti kun peikko kieltäytyi nuoren alkemistin tarjoamasta maksusta vaatien suorastaan kohtuutonta tullia mokomasta sillanrämänsä ylittämisestä, yskähtäen sitten hiukan ja astuen askelen kuin nolostuneena edemmäs. "Valmistaudu juoksemaan takaisin metsään jos asiat päätyvät huonolle kannalle. Vain idiootti tapattaa itsensä sillan vuoksi" tämä kehotti kuitenkin vielä hiljaa mennessään ennen kuin kääntyi kohti peikkoa. "Voi kuulkaas nyt, näytämmekö me siltä että kanniskelisimme kultaa mukanamme? Olemme vain köyhiä matkalaisia, emme mitään sen kummempaa. Jos rupuiset kolikkomme eivät kerran kelpaa.... " nainen huokasi dramaattisesti ja kohautti olkapäitään. "...niin ei kai auta sitten kuin mennä takaisin ja etsiä toinen reitti. Katsos kun emme tienneet ja ehdimme jo vahingossa ylitse toiselta puolen ennen kuin tulitte. Voimme kyllä tarjota nuo kymmenen dukaattia hyvitykseksi joka tapauksessa ennen kuin menemme, enempää meillä ei ole." Olento pahoitteli suorastaan häpeämättömän sydämellisesti viimeistellen koko roskan vielä alistuneella huokauksella. Kehtasikin. Tosin tarkemmin katsottuna kissa ei ollut vieläkään liikauttanut sormiaan pois viittansa liepeen alla piilevältä miekan kahvalta.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jul 28, 2012 8:05:56 GMT 3
Stipen kurtisti kulmiaan ja kuiskasi takaisin: "En ajatellutkaan tapattaa itseäni, mutta en aio luovuttaakaan ihan heti...toivottavasti tämä toimii" mutisi poika taskujaan kaivellen.
Peikko näytti vähät välittävän Cathrynin sovittelevista sanoista ja sen tihrusilmät siirtyivät kaksikon välillä, ikäänkuin miettien kumman tappaisi ensin. Stipen huokaisi syvään, astui muina miehinä Cathrynin eteen ja veti taskussa pitämänsä esineen esiin. Se oli lyhyt, metallinen putki ja poika osoitti sillä suoraan peikkoa kohti. "Kehotan herraa harkitsemaan vielä" lausui alkemisti uhkaavaan sävyyn, joka oli oikeastaan melko vaikuttavan kuuloinen ollakseen niin punakkakorvaisen ja hintelän miekkosen ääni.
Peikko katsoi metalliputkea kummastuneena ja pysähtyi. Sen kasvoilta saattoi melkein nähdä aivojen ankaran raksutuksen. "Mikä tuo on?" kysyi peikko, kuulostaen vihaiselta.
Stipen hymyili, vaikuttaen itsetyytyväiseltä. Vain lähellä seisova kissaolento saattoi nähdä, että nuorukainen tärisi aavistuksen verran. "Sitäpä ei moni tiedäkään. Ja luulen, ettet haluakaan tietää. Orgaanisten molekyylien spontaani flammaatio ei usein ole kaunista katseltavaa, varsinkaan kun niitä on noin suurena massana, kuin sinun gluteus maximuksessasi"
Peikko näytti hämääntyvän entistä enemmän kuullessaan omituisia, ahistavan pitkiä sanoja. "Mitä se tarkoittaa? Mitä tuon ihmiskakaran tikku muka tekee?" se kysyi vuorostaan kissaolennolta, kuulostaen ahdistuneelta. Ruipelon isot sanat kuulostivat pahoilta. Jotenkin...velhomaisilta. Ja velhot olivat inhottavia. Niistä oli vain harmia.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 28, 2012 14:58:07 GMT 3
Ikävä kyllä peikkoa ei tuntunut kiinnostavan edes kuunnella Cathrynin selityksiä ja kissa päästi kurkustaan jokseenkin tuskastuneen puuskahduksen kiristäen vaivihkaa otettaan sapeliensa kahvoilta otuksen tallustellessa uhkaavasti lähemmäs. Ei sitten, katti pohti itsekseen ja jännittyi jo hiukan valmiina loikkaamaan liikkeelle kunnes Stipen äkkiä vetikin jotain taskustaan ja astui eteenpäin. Hetkellisesti nainen tuntui häkeltyvän tempausta lähes yhtä paljon kuin peikkokin ja oli jo vähällä komentaa hullun nulikan pois tieltä kunnes huomasi tämän ojentelevan jotakin mörköä kohti joka saikin tämän pysähtymään yllättyneenä. Kissaihminen kohotti kulmiaan silmäten niin levotonta, mutta päällisin puolin määrätietoista alkemistia joka uhkasi peikkoa niin metallitikulla kuin suurilla sanoilla tämän kuitenkin ilmeisesti tajutessa varsin pian mitä oli meneillään. Katsohan vain... rohkea poika.
Äkkiä kissan kasvoille levisi peittelemättömän kauhistunut ilme tämän tuijottaessa epämääräistä metallitikkua. "Ei taas...! Äh, kuulehan, rauhoitutaanpa nyt vähän ja laita se kapine pois! Olen varma että asia voidaan vielä ratkaista puhumalla, herra Peikko on varmasti vain aamu-äreä... Älä nyt taas tee mitään harkitsematonta! Etkö muista millainen siivo siitä viimeksi jäi? Hajusta puhumattakaan... en ole vieläkään saanut sitä kirottua käryä kunnolla irti vaatteistani!" tämä toppuutteli hätäisesti elehtien estelevästi kädellään katse huolestuneesti tikun ja peikon väliä kulkien. Peikonköriläskin näytti jääneen tuijottelemaan kapinetta levottomaan sävyyn tihrusilmillään, mikä tuntui vain lisäävän vettä dramaattisen kissaihmisen myllyyn. Tämä irrotti hetkeksi katseensa alkemistista ja tämän hurjasta aseistuksesta vilkaistakseen peikkoa huppunsa alta. "Se tarkoittaa sitä, että sinusta jää jäljelle haiseva läntti, ja me joudumme kahlaamaan karmeassa muhjussa pitkän tovin! Olisit nähnyt sen edellisen tapauksen kun tämä kirottu kuumapää hermostui tavernassa jollekin mörököllille ja.... No, sanottakoon että siihen paikkaan meillä ei ole enää asiaa... varsinkaan kun koko rakennusta ei enää ole!" Nainen manasi heilauttaen käsiään turhautuneena mutta alleviivatusti hilliten kauhistustaan moista hirveää kapinetta kohtaan. Tämä kirosi hetken vaimeasti kunnes tarttui uhittelevaa alkemistia varovaisen pidättelevästi hartiasta ja selvitti kurkkuaan. "Kuulkaahan nyt, eh, ehkä on parempi että vain jatkamme matkaa, eikö niin? Keskitymme kaikki omiin asioihimme niin keneenkään ei tarvitse sattua? Tai sotkea turhaan paikkoja... Olen varma että tämä kaikki oli vain hölmöä väärinkäsitystä, vai mitä?" Katse käväisi hätäisesti peikossa mutta palasi huolestuneena takaisin laihaan nuorukaiseen kuin tämä olisi ollut jonkinlainen vesikauhuinen mörkö, jota pidätteli vain muutama hassu heiveröinen narunpätkä jotka katkeaisivat tämän pienestäkin tempaisusta...
|
|
|
Post by erkenmormel on Jul 29, 2012 17:11:09 GMT 3
"Et tiedä millaista elämäni on o-o-ollut viimeaikoina, älä komentele minua!! Tiedän että se on epäeettistä ja väärin mutta joskus...joskus liika on liikaa!! Minun...minun tekisi mieli vaan räjäyttää kaikki pa-paskaksi!" Alkemistin ääni oli muuttunut aavistuksen verran kimakammaksi ja tämän silmäkulma nyki. Peikko otti askeleen taaksepäin suu ammollaan.
Cathrynin yrittäessä rauhoitella hermostunutta kukkakeppiä, tämä päästi käheän äännähdyksen ja riuhtaisi olkapäänsä irti naisen otteesta. "Minä en kestä tätä enää kauaa!! Ensin ne väittävät, että minä olen hullu, sitten ne koettavat järjestää pitempää tuomiota, vaikka se tyyppi jäi henkiin!! Ja nyt tuo saatanan munapää ei tajua väistää kun kauniisti pyytää. Kohta...kohta pamahtaa, helvetti sentään!!!" Stipenin metelliputkea pitelevä käsi tärisi nyt entistä enemmän ja peikko huomasi sen. Mutta pojan aikaisempien sanojen takia köriläs alkoi luulla, että poika tärisi pidätellystä raivosta ja alkoi perääntyä. Stipen seurasi, pitäen yhä 'asettaan' koholla.
"Hei kaveri...minä menee...menee, älä...jooko, kiltti poika...komea kaveri...ei sotke hienoa takkia, eihän?" peikko aneli kauhuissaan.
Stipen vaikutti kerrassaan hurjistuneelta. "Minulla on niitä kotona kymmenen" hän sanoi ja mutisi jotain vieraalla kielellä. Metalliputken sisälle syttyi valo. Se ei ollut kovin kirkas, mutta sillanvartijalle se riitti. Peikko kirkaisi ja hyppäsi suoraan jokeen sillan kaiteen yli, uiden myötävirtaan niin nopeasti kuin pääsi. Metalliputkella uhkaillut poika tuijotti hetken sen jälkeen ja vasta olennon kadottua näkyvistä, uskalsi hän huokaista helpotuksesta.
"Älä pelkää, se on poissa" sanoi Stipen värisevällä äänellä, eikä ollut varmaa puhuiko hän itselleen, Cathrynille vai muulilleen. Välttyääkseen kasvojensa näyttämiseltä hän ylitti sillan ensimmäisenä.
|
|
|
Post by spyrre on Jul 30, 2012 14:41:13 GMT 3
"Ah... enhän toki, mutta pieni itsehillintä voisi silti...." Katti toppuutteli epävarmasti raivoavaa Stipeniä nyökkäillen, tosin irvistäen itsekseen ja elehtien varkain hätäisesti tämän selän takana peikon suuntaan kuin olisi yrittänyt saada mörön olemaan härkkimättä enempää tätä selvästikin hyvin epätasapainoista velhonuorukaista. Ilmeisesti viesti meni perille koska otus perääntyi, silminnähden levottomana koko käänteestä. Cathryn seurasi lähes vaikuttuneena hontelon nuorukaisen raivoamista tämän tempaistessa itsensä pidättelevästä otteesta ja hätyyttäessä pelästyneen peikon perääntymään änkyttäen siltaa myöten. "No... niin, mutta en usko että he osasivat nähdä sitä lieventävänä asianhaarana että häneltä puuttui siitä huolimatta joka ikinen raaja ja...." tämä ei voinut olla lisäämättä, peikon hermojen viimen pettäessä ja loikatessa kauhuissaan sillalta jokeen räpiköiden tiehensä nopeammin kuin nainen olisi olettanut noin kömpelön näköisen otuksen pystyvän. Cathryn asteli nuorukaisen perässä sillalle jääden hetkeksi silmäilemään alavirtaan nopealla vauhdilla kaikkoavaa mörköä, kunnes terävien hampaiden välistä karkasi pieni tyrskähdys. Äkkiä olento purskahti nauramaan taipuen lähes kaksin kerroin kunnes hetken kuluttua veti henkeä ja suoristautui pyyhkäisten silmäkulmaansa.
"Hah, tuon täytyi olla hillittömin tapaus vähään aikaan. Ja varmasti nopein peikko uimaan jonka olen koskaan nähnyt" olento julisti ilmeisesti pistämättä merkille nuorukaisen kenties hiukan huterahkoa olemusta astellen sitten vieläkin itsekseen myhäillen alkemistin ja tämän muulin perässä sillan poikki. "Hyvin tehty! Kaipa sinussakin jonkin verran selkärankaa on!" Cathryn virnisti läimäisten Stipeniä rempseästi olalle ennen kuin astui jälleen paikalleen joukkion edelle heidän saavutettuaan vastarannan. "Säästi paljon vaivaa kun ei tarvinnut alkaa kaataa mokomaa otusta, tyhmiähän ne ovat mutta kirotun sitkeitä! Olisimme tosin varmaan voineet yrittää hiipiä ohi myöhemmin, mutta... Mikä tuo kapine muuten oikeasti on?" Kiiluvat silmät vilkaisivat viimeisen lauseen kohdalla puoliuteliaasti olkansa ylitse nuorukaisen pitelemään metallitikkuun.
|
|
|
Post by erkenmormel on Aug 3, 2012 17:32:09 GMT 3
Alkemisti säpsähti hieman olalle läimäisemistä, poika kun ei ollut oikein tottunut sen kaltaisiin toverillisiin eleisiin. Tämä kuitenkin uskaltautui hymyilemään vaisusti kun Cathryn osoitti kiinnostusta hänen metalliputkeaan kohtaan ja rupesi oitis selittämään sen käyttötarkoitusta. "Tämä on lamppu, joka ei tarvitse palaakseen öljyä. No, ainakin tulee olemaan. Tällä hetkellä sitä voivat käyttää vain alkemistit ja hyvin asioihin perehtyneet maagit, mutta toivon vielä kehittäväni sellaisen version, joka antaa valoa kaikille. Katsos, on aika ikävä jos esimerkiksi pimeässä navetassa öljylyhty kaatuu ja aiheuttaa tulipalon...no, idea lähti siitä. Kutsun sitä kompaktiksi non-flammatiiviseksi illuminaattoriksi" Väri alkoi palautua Stipenin kasvoille, kun tämä laittoi kompaktin non-flammatiivisen illuminaattorin taskuunsa. Tosin eivät ne ihan terveen väriset vieläkään olleet, mutta eivät myöskään yhtä harmahtavat kuin hetki sitten.
"Toivon tosiaan, että peikkoja ei tulisi enempää vastaan" sanoi Stipen totisena kun he olivat kävelleet jonkin matkaan. Tuskin tämä oli saanut virkkeensä päätökseen kun hän kompastui johonkin. Se jokin päästi onton kolinan ja kun alkemisti näki, mikä se oli, oli tämän tukahdutettava huuto. Hän oli nimittäin kompastunut ihmisen kalloon. "Mit..." aloitti tämä, katsellen villisti ympärilleen. Tien molemmin puolin kohosi sumun hämärtämiä muotoja, jotka olivat ensivilkaisulla näyttäneet tavallisilta puilta. Mutta niissä ei ollut lainkaan lehtiä ja näytti kuin niille olisi ripustettu jotain. Jotain kalisevaa.
"Voi...pyhä..." kuiskasi Stipen, kykenemättä kuitenkaan löytämään mitään tarpeeksi pyhää sanaa, jolla olisi voinut karkoittaa tilanteen kammottavuuden. Puissa roikkui luurankoja.
|
|
|
Post by spyrre on Aug 6, 2012 14:49:26 GMT 3
Kissanainen kohotti näkymättömästi kulmiaan huppunsa alta saamalleen innokkaalle selitykselle hohtavasta metallisesta kapistuksesta. Tämä silmäili putkea puoliuteliaana raaputtaen leukaansa, mutta ei loppujen lopuksi tuntunut erityisen vaikuttuneelta. "Kas. No... kenties sellainen voisi olla hyödyllinen." Tämä totesi kuitenkin, astellen sitten eteenpäin joukkion kärjessä Stipenin tunkiessa härpäkkeensä takaisin talteen. Cathryn itse ei ollut tiedemies (nainen? kissa?) eikä erityisemmin perustanut moisesta näpertelystä... ja mihin kissansilmäinen olento olisi loppujen lopuksi pimeänäköineen moista kapistusta tarvinnutkaan? Vaikka kaipa se täytyi myöntää että oli hiukan vaikuttavaa jos nuorukainen oli keksinyt ja tehnyt tämän aivan itse. Sääli kuitenkin, aito peikonräjäytin olisi ollut käytännöllisempi...
Matka jatkui tietä myöten kissaihminen etunenässä, tämän pitäessä silmällä ympäristöä... ikävä kyllä vaikka pimeässä olisi kenties pärjännytkin, edes kissan silmät eivät voineet mitään sumulle. Kuono nuuhki hupun alta kosteaa ilmaa Cathrynin rypistäessä hiukan kulmiaan kuin olisi haistanut jotakin outoa. Tämä oli juuri vähällä hidastaa hiukan askeleitaan ja sanoa jotain kun Stipen äkkiä peikkoja päiviteltyään onnistui kompastumaan johonkin. "Hys, hiljaa!" kissa suhahti kääntyen sitten pikaisesti ympärilleen vilkaistuaan katsomaan nuorukaista. "Oletko kunnossa?" tiedusteltiin matalalla äänellä tämän astuessa lähemmäs kunnes jännittyi paikoilleen silmiään siristäen tajutessaan mihin alkemisti oli kompastunut. Hetken olento mittaili katseellaan maassa kellottavaa kalloa kunnes nosti katseensa varuillaan tarkastelemaan ympäröivää puustoa tarkemmin korvienkin napatessa oudon kalisevan äänen tuulen mukana. "...mitä kirottua tämä nyt on olevinaan?" Cathryn mutisi kulmiaan epäluuloisesti rypistäen silmäillen ympärilleen puihin ripustettua jokseenkin groteskia näkyä kätensä lähes itsestään sapelin kahvalle liikahtaen kunnes tämä hetken kuunneltuaan ja tilannetta punnittuaan asteli hiljaa lähimmän puun luokse tarkastelemaan siinä riippuvaa luurankoa.
"...kenties joku varoitus, joku ei taida pitää siitä että hänen reviirillään kuljetaan. Tekevätkö peikot tällaista? Tuskin ryövärit ainakaan varoittaisivat ohikulkijoita näin etukäteen." Kissaihminen lausahti viimein hiukan epävarmasti mutta viileästi silmäten uudestaan ympärilleen ennen kuin jäi tähyilemään pohtien sumun sekaan kiemurtelevaa luurankojen reunustamaa tietä. "...kenties meidän kannattaisi poistua tieltä ja seurata sitä vähän matkan päästä, varmuuden vuoksi. Tai niin tekisin yksin, mutta..." katse kääntyi arvioivana nuorukaisen ja tämän muulin suuntaan pienen turhautuneen huokauksen keralla. "....ette taida pystyä liikkumaan tarpeeksi ääneti metsässä että siitä olisi mitään hyötyä, vai mitä? Kenties... hmm. Sinä voisit jatkaa tuon kanssa tietä myöten, minä pidän tilannetta silmällä kauempaa väijytyksen varalta." Olento totesi viimein, kuin olisi jo päätynyt tulokseen että idea olisi aivan tarpeeksi hyvä vilkuillen eteenpäin miekkaansa sormeillen. Se olikin sitten eri asia kuinka innoissaan Stipen olisi suunnitelmasta, mutta kissaihminen näytti olevan jo viittä vaille lähdössä toteuttamaan tätä, viitaten kehottavasti kädellään eteenpäin tietä myöten. "Menen hiukan edellä. Jos näen jotain varoitan sinua jolloin sinun on parasta painella takaisin niin kovaa kuin pääset. Onko selvä?"
|
|
|
Post by erkenmormel on Aug 20, 2012 9:59:54 GMT 3
((Kirjoitteluinspis vähän hakusessa...taas. Joten lyhkäistä seuraa))
Alkemisti näytti saaneen itseään niskasta kiinni pienen alkujärkytyksen jälkeen ja tämä nousi jaloilleen, pyyhkien tien tomut vaatteistaan. "Olet oikeassa...minusta tuntuu, että meidän on parempi erota" sanoi Stipen, kohdistaen jälkimmäiset sanansa muulilleen. Poika irroitti osan sen selässä olevista pakkauksista, laittaen ne omaan reppuunsa. Muulille jäi selkään loimi ja jokin, mikä näytti teltalta. "Pitäköön joku maajussi tuon. Älä törmää siihen peikkoon" virkkoi alkemisti, osoittaen sormellaan tulosuuntaan, aivan kuin muuli voisikin ymmärtää puhetta. Kumma kyllä eläin loi yhden säyseän katseen isäntäänsä ja kääntyi ympäri, lähtien kävelemään.
Stipen katseli hetken eläimen perään, kohauttaen sitten olkiaan. "Minusta suunnitelmasi on hyvä. En keksi parempaakaan. Koetan olla tapattamatta itseäni" Ja alkemisti lähti kulkemaan edellä, kädet taskussa, mukamas huolettomasti. Tosiasiassa tämän kädet tärisivät niin rajusti, että ne oli pakko laittaa piiloon.
|
|