|
Post by Voodoo on Apr 4, 2012 9:33:20 GMT 3
(( Kokeilen väsätä pelinalkua tässä uudella hahmollani, Lee Dalmalla - esittelyt löytyy hahmoista. Hyppää mukaan jos mielesi tekee ))
Pimeydessä sitä oli ehkä vaikea erottaa mutta muistolehdossa kököttävän suuren vaahteran alla seisoi tumma,iso eläin joka jäysti kuuraisesta maasta ruohoa ja korskui aina välillä. Puun juurella makasi iso,muhkurainen möykky liikkumattomana. Muutaman kymmenen metrin päästä hautakivien luota, kuului yksinäistä jupinaa, kirosanoja ja jatkuva kaivamisen ääni.
"Vihdoinkin minä löysin sinut, ei minulta niin vain kadota... Veit sydämeni mukanasi,haluan sen takaisin! Pahuksen naiset!"
Hevonen joka oli seissyt puun alla iltapalalla,kuunteli nyt korvat hörössä hautakivien luota kuuluvaa ääntelyä. Se oli lakannut märehtimästä ruokaansa ja mietti nyt,mikä sai hänen Isäntänsä pitämään tuollaista elämää. Yön pimeydessä hän näki Leen niskassa hohtavan, vaaleansininen syntymämerkki heilui samaan tahtiin kun mies kaivoi korkean,sammaleen peittämän kiven edessä kuoppaa. Kivi oli noin puolimetriä leveä ja ainakin puolitoista metriä korkea, sen yläreuna oli halkeillut ja siitä oli lohjennut aikojen saatossa palojakin. Leen oli pakko hellittää raivoisaa kaivuutyötään hetkeksi ja iskeä lapio pystyyn hautakiven vierelle ilmestyneeseen multakasaan. Hänen suutaan kuivasi ja repussa oli vielä jonkin verran vettä. Tosin ei sillä pitkälle pötki, jollei löydy päivän sisällä paikkaa mistä saan sen täytetyksi, hän ajatteli harmistuneena. Lee lähti kävelemään kohti muistolehdon isoa vaahteraa, jonka juurella hänen likaisen harmaa kapsäkkinsä lepäsi. Pieni tuulenvire tiputti yhden punertavan, kohmeisen vaahteranlehden Leen jalkoihin. Hän katsahti lehteen, kuivasi hikeä otsaltaan mustan kauluspaitansa hihaan, kyykistyi ja alkoi kaivaa vesileiliään repustaan.
"Olen pian valmis,Nori. Ei arkkuun voi olla niin pitkä matka enää,olen kaivanut jo miltei tunnin... Mitä siellä on,Nori? Kuulitko jotain?" Lee katseli samaan suuntaan kuin ratsunsakin, läheisen kappelin oikealle sivulle. Kappeli oli tehty vaaleasta kivestä ja sen hautausmaan puoleisen oven molemmin puolin paloi pienet roihut. Muistolehdon vaahteralta oli kappelille matkaa noin reilu 50 metriä,siispä soihtujen valot eivät yltäneet valaisemaan Leetä ratsuineen.
Mies vei kätensä hitaasti tikarille,joka roikkui hänen vyötäisillään ja tuijotti hiljaa hevosensa kanssa varjoihin,muttei nähnyt ketään..
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 5, 2012 20:31:17 GMT 3
Lee piti kättään edelleen tikarin päällä, valmiina ottamaan sen avuksi mikäli jotain odottamatonta tapahtuisi.. Hän nosti vasemman kätensä kohti tuota pimeää nurkkaa, johon soihtujen lämmin valo ei yltänyt ja koukisti hieman sormiaan. Välittömästi nurkassa alkoi tanssia pienen pieni trombi, joka nostatti lähimpiä pakkasen tiputtamia värikkäitä vaahteranlehtiä maasta ja alkoi tanssittaa niitä pienen pölypilven kanssa. Mitään outoa ei nurkalla näkynyt ja niinpä Lee kiristi otettaan tuulesta vielä vähän ja koukisti sormiaan lisää. Trombi muuttui kaksimetriseksi pyörremyrskyksi ja lisäsi reilusti vauhtia, mutta pysyi kuitenkin kappelin nurkan tuntumassa. Nurkalta alkoi kuulua surkeaa valitusta, ja joku käveli haparoivin askelin eteenpäin soihtujen valoon. Tuntemattomalla oli käsivarret nostetty ristiin kasvojen peitteeksi ja hän ähisi kävellessään. Lee sai tuulella tämän tunkeilijan kahlittua ja pakotti hänet kävelemään hitaasti mutta varmasti lähemmäs itseään. Samalla hän arvioi tulijaa; koska hänellä näkyi harmaa parta käsien välistä ,Lee päätteli hänet mieheksi. Suhteellisen lyhyeksi mieheksi, aika ei ollut kohdellut tätä kovin hyvin, sillä Lee näki että mies käveli selkä kumarassa ja ontui oikeaa jalkaa. Vanhus oli Leestä muutaman harppauksen päässä, kun hän irrotti otteensa tuulesta ja päästi miehen vapaaksi. Myrsky katosi kuin maan nielemänä ja sen mukana tulleet vaahteranlehdet leijailivat routaiseen maahan.
Mies odotti hetken ennenkuin uskaltautui laskemaan kätensä ja vilkuilemaan ympärilleen. Hänen silmänsä iskostuivat edessään seisovaan mieheen, jonka oikea käsi oli uhkaavasti pitkän, kapeateräisen tikarin päällä. Lee näytti vanhuksen silmissä rähjäiseltä ja kasvot olivat mullankaivuusta pölyiset ja hikiset. Vaatteet olivat likaiset, vihreissä housuissa oli polven kohdalla puhkikulunut reikä ja kauluspaita näytti kuivuneen mudan tahraamalta. Tämän likaisen miehen vieressä seisoi ruunikko hevonen joka selvästi tuijotti vanhusta ja märehti ruokaansa hitaasti.
"Kuka sinä olet?" Lee kysyi ärsyyntyneenä siitä että hänen yölliset puuhastelunsa keskeytettiin näin. Hän tuijotti vanhusta tiukasti silmiin ja häntä kiukutti enemmän kun tämä ei heti samalla sekunnilla vastannutkaan esitettyyn kysymykseen. Tuntematon katsoi häntä pelokkaasti, empi ja vastasi hiljaa olevansa tämän seurakunnan haudankaivaja ja Unen kappelin talonmies, samalla osoittaen melkein huomaamattomalla käsieleellä kappelia takanaan. "Mitä helvettiä sinä teet täällä tähän aikaan?!" Lee kysyi töykeään sävyyn ja sai miehen värähtämään inhosta kirosanan kohdalla. "Et viitsisi olla kiroilematta Herran maaperällä.." vanhus aloitti mutta Lee oli niin vihainen, että melkein huusi tälle: " Vastaa tai vannon että revin pääsi juurineen irti!"
|
|
|
Post by submarine on Apr 22, 2012 17:18:42 GMT 3
Tarli ei voinut väittää, että hautausmaa olisi varsinaisesti viehättänyt häntä. Tai ei, se oli varsin lievästi sanottu. Hän ei toki ollut taikauskoinen, oli vaikea olla kun oli oppinut välittämään vain siitä, minkä pystyi muovaamaan vasaralla ja tulella, mutta siitä huolimattakin paikka karmaisi. Olihan se nyt vain fiksua, kuka täysjärkinen olisi muka tallannut luutarhassa huolettomin mielin? Kotikylässä oli ollut pelkkä pieni maanpala metsän vieressä, johon edesmenneet oli kaivettu, ja jo se oli ollut aivan tarpeeksi karmaisevaa. Mutta tämä hautausmaa oli suuri, ja sillä oli tarkoitusta. Sitä ei oltu rakennettu vain pakon edessä, sitä... hoidettiin ja ehostettiin. Hänellä ei ollut hajuakaan miksi kuolleet olisivat tarvinneet komeita kiviä tai sensellaista, mutta jotenkin se teki kaikesta vain karmaisevampaa. Ja tietenkin hänen oli pitänyt uskoa tätä hyväksi oikotieksi. Niinpä tietysti, siitä vain raatojen keskelle, mukava lenkkihän se! Eipä tosin sillä, että Tarlilla mitään varsinaista pelättävää olisi pimeässä yössä ollut. Hautakivien, niiden sellaisten pienten kivikoppien (niitä sanottiin "masolimeiksi" tai jotain sellaista) ja patsaiden välissä haahuileva hahmo kun oli kaikkea muuta kuin pieni tai hintelä. Ja vaikka kyseessä olikin nainen, tässä oli tuskin mitään erityisen naisellista - alkaen vaikkapa siitä, että kyseinen olisi saanut tuijotella raavaitakin miehiä reilusti alakenoon. Tällä oli leveät hartiat ja paksut, paljaat lattajalat, jotka eivät kavahtaneet edes routaista maata. Mitään varsinaista sopusuhtaisuutta ei Tarlista löytynyt, ja lihaksikasta, paksun parkkiintuneen nahan peittämää ruumista tuskin olisi saanut tungettua mekkoon edes aseella uhaten. Tällä hetkellä tämä olikin verhoutunut mitä varmimmin vanhoista perunasäkeistä tai jostakin sellaisesta pykättyyn tunikaan ja pitkälti samaa mallia noudattaviin housuihin. Ja jos aivan totta puhuttiin, näytti nainen siltä, että murskasi kiviä aikansa kuluksi - joko otsaansa tai nyrkeillään. Tai sitten kookkaalla pajavasaralla, joka roikkui naruvyöltä. Kukaan täysjärkinen tuskin olisi käynyt tämän kimppuun ilman hyvää syytä. Mutta siitä huolimattakin, olihan tällainen paikka nyt varsin kammottava.
Jos totta puhuttiin, oli Tarli tallustellut jo varsin pitkän hetken hautausmaalla. Niin ikävää kuin se olikin, alkoi tämä pikkuhiljaa epäillä olevansa eksyksissä. Jokainen kivi ja patsas näytti täysin samalta kuin ne kaikki muutkin, aivan yhtä synkeältä ja rumalta. Miksi hänen oli ehdoin tahdoin pitänyt päättää ottaa oikotie? Ei se nyt näin ikävältä ollut ulkopuoleta näyttänyt! Mutta nyt, hautausmaan katveessa, vilkuili jättiläismäinen nainen jokseenkin epäileväisesti hämyisiä irvinaamoja ja hautoja. Isäukko oli mennyt aina lapsena, kun oli viitsinyt, kertomaan ties mitä loruja vainajista nousemassa haudoistaan. Olisi edes kerran sekin vanha pieru työntänyt sen "kovan kasvatuksensa" sinne minne ei aurinko paistanut ja kertonut tarinoita jostain... laulavista kissanpennuista kuten aina pikkutytöille! Niissä tarinoissa hautausmaille eksyneitä ei lisätty vainajien joukkoon edellisten toimesta! Tarli oli jo vähällä rikkoa oman hiljaisuutensa aloittelemalla jonkinlaista viheltelyä orastavan pelon lietsomiseksi kauemmas, kun tämän korviin kantautui äkkiä jostakin kauempaa edestäpäin jokin ääni. Tai oikeastaan montakin erilaista ääntä. Jos totta puhuttiin, siellä kuului olevan meneillään ties mikä mekkala. Hän oli erottavinaan vihaisenpuoleista huutoa, ja huomattavasti vaiteliaamman äänentapaisen - ja ties mitä epämääräistä rytinää. Ja niin paljon kuin hän olikin jo onnistunut lietsomaan pienoista paniikkia päälle, olisi hän silti voinut vannoa, että jos vainajat todella aikoivat nousta haudoistaan, olisivat ne pitäneet hieman erilaisia ääniä. Ilmeisesti hän ei sitten ollutkaan ainoa piruparka tällä maaperällä, ja äänistä päätellen olisi parempi vilkaista mitä oli meneillään. Valtava nainen hillitsi hieman askeliaan, laski jalkojeen hieman kepeämmin läpsytyksen estämiseksi ja lähti etenemään huomattavasti hiljempaa kohti jonkinlaista kahakkaa. Eihän tässä nyt mitään hiippareita oltu, mutta oli silti parempi tietää mistä oli kyse ennen kuin kohkasi menemään.
Aikansa (yllättävän hiljaa kokoisekseen) edettyään Tarli löysi kuin löysikin etsimänsä. Kappeli, suuri ja varsin komea, nökötti jonkinlaisen lehdontapaisen vieressä, ja tarjosi hänelle varsin otollisen paikan lähestyä tilannetta. Ja melkoisen nopeasti, oikeastaan melkeinpä saman tien kun vilkaisi kulman takaa tilannetta, selvisi hänelle kaikki tarpeellinen. Ties mikä haudanryöstäjä, lapio, viaton sivullinen ja reilusti uhoa ja uhittelua. Ja vaikkei hän toki haudanryöstöstä mitään tiennytkään, oli silti melko helppo arvailla mitä seuraisi pikapuoliin. Tällaiset lierot harvemmin halusivat jättää turhan paljoa todistajia jälkeensä. Eikä vanhuksella todennäköisesti olisi mitään jakoa koko asiassa. Koko touhu toi melkoisen happaman maun Tarlin suuhun. Isäpappa oli aina neuvonut pitämään omat asiat omina ja muiden asiat näiden omina, mutta juuri nyt hän oli melkoisen varma, että tästä piti tehdä mahdollisimman nopeasti hänenkin asiansa. Ja niinpä hän astuikin varsin jämäkästi ja peittelemättä esiin piilontapaisestaan, niin että tömähti. Ja aivan yhtä jämäköin askelin lähti valtava tapaus tarpomaan kohti välikohtausta. "Asiahan ei minulle kuulu, mutta meilläpäin on melkoista räkäpäiden touhua uhkailla rehellistä väkeä koska ei saa rötöstellä rauhassa", Tarli murahti tullessaan, työntäen toisen kätensä sekaiseen tukkapehkoonsa kuin olisi pohtinut asioita jopa enemmänkin. Pitkälti hän luotti siihen, että valtava tapaus tarpomassa kohti (tai oikeastaanhan kaikki muut olivat aina vain kauhean pieniä) saisi korston luikkimaan saman tien pakoon. "Ja minusta tuntuu että keneltäkään ei revitä vielä mitään, mutta se saattaa muuttua aika nopsaan", Tarli lisäsi lähestyessään, rusauttaen samalla rystysiään varsin kunnioittavasti. "Ukko, oletko kunnossa?" hän heitti perään vanhukselle, ennen kuin sylkäisi mahdollisimman karskin oloisesti maahan. Niinhän karskit tapaukset tekivät, eikö niin?
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 23, 2012 0:23:46 GMT 3
Lee sinkosi vihaisen katseensa tulijan suuntaan jo ennenkuin tämä sai sanaakaan suustaan ja hänen silmänsä kapenivat viiruiksi. Miesten jalkojen ympärillä alkoi tanssia pienen pieni tuulenpyörre, joka oli valmis nousemaan Leen suojakilveksi jos se olisi tarpeen. Hän kuunteli mitä tulijalla oli sanottavaa, tarkasteli tämän olemusta, tuhahti, mutta ei halunnut kuitenkaan aliarvioida tätä kookasta korstoa. Hänen vieressään seisova vanhuskin katsahti tulijaa, hänen suunsa loksahti auki ja kiinni ja hän käänsi katseensa takaisin edessään seisovaan mieheen pelkoa silmissään. Korston astellessa jämäkästi heitä kahta kohden, Lee hämmentyi sekunniksi..
Luoja,tuo on nainen! Suorastaan vuorenkokoinen - mitä ilmeisimmin suuttunut - nainen, Lee tuumi ihmeissään, mutta ravisti hämmennyksen pois mielestään yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Nainenkin on vaarallinen, joskus jopa vaarallisempi kuin joukko miehiä.Ja tämä nainen olisi yhtä hyvin voinut olla kokonsa puolesta edellämainittu joukko miehiä. Kuitenkaan Lee ei antanut ajatustensa näkyä vaan tuijotti jättimäistä naista suoraan silmiin.
"Meilläpäin opetettiin jo kehdossa pitämään huolta omista asioista! Olisi varmaan korkea aika sinunkin opetella se ja jatkaa vain matkaasi eteenpäin, tämä kun ei ole sinun huolesi. Papalla tässä on kaikki hyvin, enhän ole käynyt edes käsiksi, me vain hiukan juttelemme ja sitten.." Lee piti pienen tauon "..hän tulee unohtamaan että on koskaan nähnyt minut." Vanhus painoi katseensa maahan ja vinkaisi hiljaa. "Enhän minä mitään pahaa..Tulin vain yökierrok.." mies aloitti, mutta Lee katkaisi hänen puheensa. "Vaiti!" Hänen sanansa oli kuin ruoskan sivallus ja haudankaivaja ymmärsi sulkea suunsa. Hän ei halunnut kaivaa itselleen kuoppaa, niinkuin hän aina vitsaili mielessään. Tällä kertaa hän vain ei hymyillyt sitä ajatellessaan, hän rukoili..
Lee tuijotti edelleen tiukasti naista silmiin ja toivoi että tämä ymmärtäisi itse häipyä. Hän haluaisi tämän asiansa päätökseen tänä yönä ja kun mies oli jo niin lähellä arkkuakin.. Ei tämä voinut mennä näin,hän oli odottanut pienen ikuisuuden, että löytäisi tämän hautakiven ja sen alla makaavan raadon..Miksi nämä helvetin ihmiset sattuivat tulemaan juuri tänne, juuri nyt?! Lee kirosi mielessään huonoa tuuriaan.
|
|
|
Post by submarine on Apr 23, 2012 10:15:35 GMT 3
Tarli esteli halua sylkäistä uudelleen, kun räkiäinen alkoi kunniakkaan ja kunnollisen pakoonluikkimisen sijaan harata vastaan ja haistatella. Hän olisi suonut toivoa että tällä puolivillaisella olisi ollut häpyä edes pinkaista kiltisti pakoon kun joutui oikeasti tilille rötöksistään, mutta mitä selvimmin ei. Aina tämä oli tällaista, kukaan ei mennyt rehellisesti ja kuten piti. Kaikki vetivät tällaisia reekeleen rooleja, eikä naisella rehellisesti ollut hajuakaan siitä miten tällainen touhu toimi. Toista oli ollut kotopuolessa, siellä jätettiin esittäminen neideille (ja näyttelijöille, sehän oli pitkälti sama asia) ja valehdeltiin vain kun itse kukin ei jo tiennyt asian laitaa. Mutta ei, täällä ei menty vanhan kunnon "minä olen iso ja ärisen" -periaatteen mukaan. "Ja minä olen tiedätkö varma, että sinun kaltaisesi ylikasvanut, kelmeä kärpäsentoukka tuntee kehdot oikein hyvin. Meilläpäin ei höpisty nääs rintalapsille, vaan opeteltiin suoraselkäisiksi ja kunnollisiksi miehiksi", Tarli heitti takaisin, kaivaen vihdoin paksusormisen kouransa hiuspehkostaan. "Ja voi kyllä, uskon että hän unohtaa oikein mielellään kaltaisesi räkiäisen. Siinä on vain se ongelma että pilaat edelleen kunnollisen miehen ilmaa." Päänahkaa tutkiskellut käsi hakeutui pikapuoleen vyöstä roikkuvalle, varsin mojovalle vasaralle. "Nääs, minulla on tässä hyvä ystävä, joka ei pidä yhtään pienistä paskoista, kuten meilläpäin sanotaan. Ja minä tiedän nääs ihan ensikädeltä että tämä tapaus on todellakin suoraselkäinen ja tietää mistä puhuu. Se on ainoa jota en saanut hajalle, joten selkää löytyy kyllä. Haluakkonää arvata mitä se haluaa tehdä nyt?"
Jos totta puhuttiin, Tarli joutui yrittämään jonkunkin verran onnistuakseen kuulostamaan edes suunnilleen totiselta. Selkäsauna tai pätkä uhittelua ei ollut koskaan pahitteeksi kun räkiäinen sellaista selvästi kaipasi, mutta aseeseen tarttuminen oli jo melkoisen oma lukunsa. Siksi hän toivoikin jo varsin hartaasti, että tämä mato rupeaisi viisaaksi ja tajuaisi suunnata jonnekin aivan muualle sikailemaan. Muuten saattaisi tapahtua jotain jota kaikki, etenkin hän itse, katuisivat. "Nääs, kun minä olen huono tässä teidän 'minä tiedän että sinä tiedät ja nyt leikitään että kukaan ei tiedä' -touhussa, joten nyt me teemme näin. Pappa tulee tänne minun taakseni, ja sinä hiippari käännyt ympäri, otat sen lapiosi ja kaakkisi ja temppuilet itsesi ihan toisiin maisemiin etsimään itselleen eläväisempää seuraa. Ja sitten jokainen meistä jatkaa yötään ja elämäänsä tyytyväisinä siitä että kukaan ei tehnyt mitään kauhean hätiköityä ja järkipuhe ratkaisi taas kaiken. Näin se menee", Tarli mutisi, sylkäisten uudemman kerran. Millä hitolla hänkin joutui tällaiseen aina? Tässä sitä taas oltiin, selittämässä tuntemattomille ihmisille kuin mikäkin karski pukari. Terpele soikoon, häntä väsytti ja nyt piti tuijotella jotain ihmehiippareita, joilla ei selvästi ollut aivoja edes omiin tarpeisiinsa!
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 23, 2012 20:35:24 GMT 3
Naisen puhuessa Lee tuijotti häntä edelleen ja hitaasti hänen kasvonsa sulivat irvokkaaseen hymyyn. Mies käänsi päänsä hiukan vinoon ja koitti saada hitusen sääliä katseeseensa, mutta onnistui näyttämään vain huvittuneelta.. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän räjähti nauramaan sekopäistä naurua, haudankaivaja hänen vieressään säpsähti ja astui askeleen taaksepäin toisella jalalla. Leen nauru loppui kuin seinään, hänen valkoiseksi muuttuneet silmänsä iskostuivat vanhukseen ja hän jyrähti raivostuneena: "Ei askeltakaan enää tai sinun käy huonosti!" Heidän ympärillään tanssinut tuulenvire oli muuttunut vihaiseksi pyörteeksi, joka nyt vangitsi Leen ja haudankaivajan samaan tilaan ja antoi ymmärtää ettei tilanteesta ollut nyt pois pääsyä. Lähellä seissyt Nori korskahti kuin ilmoittaakseen että oli tilanteen tasalla, kääntyi ja löntysti lähellä olleen puun toiselle puolelle,kuin ottaakseen suojan. Lee tuijotti hetken uhkaavasti vanhusta (joka Leen silmät nähdessään parahti ja nosti kätensä avuttomasti eteensä), siitä katse siirtyi jättimäiseen naiseen, joka hapuili ilmeisesti jonkinlaista vasaraa valtavaan kouraansa.Tämän nähdessään Lee harppasi vanhusta kohti, otti tämän jämäkästi kuristusotteeseen ja painoi toisen käden miehen poskelle.
"Koitapas onneasi perkeleen kaulimen jatke, niin papan käy huonosti!! Täällä tahdin määrään minä etkä sinä mahda sille mitään!" Lee piti pienen tauon ja antoi sanojensa upota toisen tajuntaan. "Tulin vain hakemaan täältä sen mikä minulle kuuluu ja sitten te kaksi tulitte! En ole alunperinkään halunnut mitään pahaa kenellekään, mutta vannon,että napsautan tältä talkkarilta niskat poikki jos et nyt heitä asettasi menemään ja rauhoitu!"
Lee alkoi astella hyvin hitaasti, hyvin pieniä,melkein huomaamattomia askelia taaksepäin vanhus tiukasti puristuksessaan, pyörre heidän ympärillään mukaili hänen hidasta kulkuaan. Hänen kapsäkkinsä olisi muutaman metrin päässä puun juurella, hänen pitäisi päästä sinne ongelmitta..Lee piti koko ajan katseensa tuossa naisessa (jonka jättimäinen koko pikkuisen hämmensi häntä edelleen) ja odotti että tämä tekisi ratkaisunsa ja tajuaisi ettei hän vitsaillut..Eihän Lee toki murhaaja ollut eikä halunnut olla,mutta kyllä hän jotakin olisi pakotettu tekemään sanojensa pantiksi jos tuo valtava vaimoke ei kuuntelisikaan häntä.. Jos minä vain pikkuisen rusautan, hän ajatteli mielessään, jos tuo ärisevä, vihaa puhkuva hongankolistaja sitten uskoisi..Minä kyllä korjaisin tekemäni vahingon..
|
|
|
Post by submarine on Apr 23, 2012 21:14:37 GMT 3
Ja sitten kaiken piti mennä tietysti päin helvettiä vallan helvetin nopeasti, ettei paremmin voinut edes sanoa. Tarli sai vain vaivoin pidäteltyä turhautunutta ärähdystä, mutta leukaperät kyllä kiristyivät ja reilusti. Hänoli olettanut, että saisi ainakin vanhuksen turvaan ennen kuin selvästi epätasainen ja tyhmä hämäräveikko kävisi hurjaksi, mutta eipä sitten kuitenkaan. Tietysti tämän piti napata ukosta kiinni ja vielä jollain ihme poppaskonsteilla, ja sitten alkoikin varsinainen rähinä mitä seuraisi kohta jos kaikki ei menisi kuten ärin murin blah blah blaargh. Nainen oli saanut nähdä tällaisia idiootteja ennenkin, ja moinen pisti vihaksi. Pahasti. Epätoivoa ja typeryyttä, ja suoranaista paskamaisuutta. Toki hän oli varsin huolissaan viattoman sivullisenkin kohtalosta, mutta tällainen kiero... kieroilu oli jo aivan räävitöntä. Ukko ei ollut edes yrittänyt tämän tielle tai mitään, kunhan oli sattunut väärään paikkaan väärään aikaan. Olkoonkin, että tämän onneksi Tarli oli sitten puolestaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hetken tai kaksi nainen lähestulkoon empi, tuijotti vaiti paikoillaan käsi yhä muhkean vasaran pään ympärille puristuneena. Osa aivoista neuvoi nyt toimimaan kiltisti kuten oli käsketty, olihan tässä kuitenkin vanhuksen henki melkoisen kortilla ja kyseessä oli ilmeisesti vielä jokin velhokin. Velhot olivat aina paha, epärehellisiä hokkuspokkustelijoita. Parempi olla sekaantumatta. Mutta toisaalta paljon oleellisempi osa totesi juuri nyt varsin ykskantaan, että mitä varmimmin ukon henki olisi kortilla ja katkolla vaikka korstoa toteltaisiin kuuliaisesti ja pokkuroitaisiin kuin pientä kuningasta. Epätasainen hullu hölisi sekaisuudessaan ties mistä ja näytti siltä kuin voisi toteuttaa uhkauksensa hetkenä minä hyvänsä joka tapauksessa.
Tarlin vaitonainen hetki ei kestänyt turhan kauaa, ja varsin pikapuoleen valtava nainen tuhahti ja sylkäisi taas. "Minä taidan olla sellainen vasaranjatke. Nääs isäukko oli sitä mieltä että kaulimet ovat ämmille. Ja että vasaralla lyö lujempaa", hän tokaisi takaisin, yrittäen kuulostaa mahdollisimman karskilta. Sitä todennäköisesti auttoi se, että hänen äänensä oli hieman samaa luokkaa, kuin joku olisi hangannut kivenmurikoita vastakkain. Röheä ja syvä. "Ei vaan, nääs nyt me lopetamme tämän touhun. Nääs kun minusta tuntuu että noilla ruipeloilla ketaroilla et rikkoisi kaulaa edes kanalta. Se on aikas vaikeaa, tiedäkkö? Vaatii vääntöä, ja siinä menee hetki. Sellainen hetki jonka aikana katsotaan onnistuisiko joltain muulta paremmin", jatkui varsin kovan tason uho, vaikka Tarli miettikin parhaillaan hiljaa mielessään, mitä hittoa edes hölisi. Eihän hän ollut taittanut koskaan niskoja miltään muulta kuin muutamalta elukalta päivälliseksi! Eikä todellakaan aikoisi aivan heti yrittää laajentaa kokemuksiaan myös kaksijalkaisiin. Mutta eipähän tämä tapaus sitä tiennyt, mikä lieni varsin hyvä. "Nääs kun, jos noissa siansilmissä ei oikein näkö pelaa, nämä ovat aika pitkät koivet. Niillä harppoo aikas pitkälle aikas nopsaan, ja sinä olet aika lähellä. Ei hyvä sinulle. Katsos kun minulla ei ole mitään syytä paljoa harkitakaan oikein mitään jos alat tyhmäksi. Ei, minut varmaan palkitaan kauhian haudanryöstäjän ja murhamiehen nappaamisesta. Että teehän tempusi niin maar katsotaan mitä siitä seuraa."
Varsin uhmakkaasti tilanteeseen nähden Tarli otti kuin ottikin askeleen eteenpäin. Jalka tömähti maahan kuin vasara alasimeen, joskin huomattavasti kohtalokkaampana. Samalla tämä kuitenkin hoki varsin hanakasti päässään: älä tee temppuasi, älä tee temppuasi, älä terpele vieköön tee sitä temppuasi... Vaan tässä kohtaa oli huono enää alkaa empimäänkään, se vain rohkaisisi. Tai niin se hänen ymmärtääkseen toimi, jostain kumman syystä hänellä ei ollut turhan paljoa kokemusta epätasaisten, panttivankeja uhkailevien velhojen kovistelusta. "Oikeastaan, heitetäänpäs tämä. Hyvä idea!" Tarli tuhahti, ja ilman sen suurempia kiskaisi vasaransa mahdollisimman huolettomasti (onneksi raskas kapistus esti käsien tutinaa näkymästä) esille, ennen kuin nakkasi sen vaivattomalla alaheitolla jonnekin sivuun. Se tömähti melkoisen kunnioitettavasti. "Nääs kun epäilen että minulla on vähän enemmän rahkeita teloa paljain käsin joku. Ja kun minusta tuntuu ettei kukaan meistä halua kokeilla kuka on paras siinä. Että päästä nyt se ukko niin voidaan setviä tämä eikä minun tarvitse pistää käsiäsi solmuun!" hän jatkoi, ottaen jo toista askelta. "Käsien ei kuulu muuten mennä solmuun, ettäs tiedät. Nääs ne hajoavat siitä. Ja jalat myös."
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 25, 2012 22:47:59 GMT 3
Voi halvatun perkeleen helvetti! Lee oli lakannut perääntymästä ja kirosi mielessään jättiläistä, joka nyt otti mittaa hänen voimistaan ja sanoistaan. Miksi te kaikki naiset olette niin pirun hankalia?! Hän kävi mielessään salamaakin nopeammin kaikki vaihtoehtonsa, ilmeenkään värähtämättä ja päätyi sitten siihen ettei aikonut näyttää tälle järkäleelle, että pelkäsi ukkelin hengen puolesta jo itsekin. Kyllä hän tunsi ihmiskehon melko hyvin, parantajana hän oli jokseenkin perehtynyt siihen, ja ehkä syynä oli myös se että hän oli kasannut melkein kaikki luunsa uudelleen - syystä taikka toisesta - joskus elämässään. Mutta nyt hänen olisi melkeinpä taitettava vanhuksen niskat nurin ellei hän pääsisi huomaamattomasti tuonne kapsäkille ja siitä tulisi kyllä pienenmoinen ongelma sillä niin parantaja kuin hän olikin, ei hänkään kuolleita osannut herättää.Korjaus olisi tehtävä heti ja... SIINÄ SE!Olenpas minä hölmö! Suorastaan idiootti! Lee huudahti mielessään ja hän vastusti halua läimäyttää toinen käsi hikiselle otsalleen ja hymyillä omalle tyhmyydelleen.
"Luuletko sinä helvetin pajavosu oikeasti etten pidä lupaustani?! Sinä tulit juuri ottaneeksi askeleellasi tämän miehen kuoleman vastuullesi ja kannat sitä taakkaa loppuelämäsi!!" Lee huusi teatraalisesti ympärillään yltyvän pyörremyrskyn humun läpi matkan päässä seisovalle hahmolle, varmisti että tämä näki kuinka hän taittoi panttivangiltaan niskat poikki karmivan rusauksen saattelemana ja tämä vajosi veltoksi hänen syliinsä. Myrsky heidän ympärillään yltyi läpäisemättömäksi, rajuksi hurrikaaniksi jonka Lee hädintuskin saattoi pitää yllä, sillä hän tarvitsi voimaa ja keskittymistä korjatakseen aiheuttamansa vahingon.. Pyörremyrskyn turvin hän sai pienen hetken aikaa totuttaakseen ajatuksensa ja kun hän sai vanhuksen lasketuksi maahan, Lee painoi molemmat kätensä päällekkäin tämän niskan päälle, kouristi sormensa tämän kaulaan kuin olisi hellästi kuristanut uhriaan takaapäin ja keskitti kaiken tahtonsa ja kehon lämpönsä vanhuksen niskaan. Muutamaa sekunttia myöhemmin papan niska oli entisensä ja tämä torkkui hiljaa naama kuuraisessa puolikuivuneessa nurmikossa. Lee painoi vielä vanhuksen solisluun ja hartian välissä olevaa pistettä varmistaakseen, että tämä varmasti nukkuisi pidemmän aikaa aivan rauhallisesti, unetonta unta, heräämättä.
|
|
|
Post by submarine on Apr 26, 2012 2:22:49 GMT 3
Oli hetki, jonka aikana Tarli ehti elätellä toiveita siitä, että kirottu korsto oli vihdoin tajuamassa touhunsa järjettömyyden ja antautumassa ilman sen suurempia. Tai ainakin tämä näytti hetken mietteliäältä, lähestulkoon empiväiseltä, kuin hengen vieminen olisi kuin olisikin ollut liikaa tällekin kammotukselle - tai sitten tämä vain tajusi tilanteensa vaikeuden ja ettei veriteko sitä helpottaisi. Hän oli jo vähällä ärähtää, helpotustaan vain vaivoin peitellen ja tarpoa pistämään paskiaisen kuriin, kun asian oikea laita sitten paljastuikin. Eikä se laita ollut erityisen hyvä. Tarli ehti hädintuskin kuulla vanhusta riepottelevan miehen sanat, ennen kuin hänen silmänsä rävähtivät ymmyrkäisesti jostakin, jota olisi kukaties voinut pakokauhuksikin haukkua. Hän toki kuuli ja ymmärsi ne täysin, mutta siitä huolimattakin, hetken verran, alaa valtasi tietty epäusko. Eihän tämä nyt kuitenkaan voisi... Ja silti, voipa hyvinkin. Valtavan naisen kurkusta pakeni suorastaan hämmentävän korkea vinkaisu, silkkaa kauhua ja pelkoa, kun kammottava saasta lopulta toteutti kuin toteuttikin uhkauksensa. Ei kukaties aivan äskeisen esityksen veroista, mutta eihän hän nyt todella ollut uskonut että... kaikenhan oli pitänyt olla hallinnassa! Varsin turhanpäiväisesti, melkein kuin yrittäen estää jo tapahtuneen pelkällä uhkauksella, Tarli otti askeleen eteenpäin, käsi ojennettuna, tietämättä itsekään mitä teki. Hetken verran kauhu valtasi alaa, eikä hänellä kaikesta uhosta ja ärinästä huolimatta ollut mitään todellista, millä vastata. Ja sitten päin kasvoja iski viiltävä, riepotteleva rajutuuli, joka sai hänet kohottamaan kätensä kasvojen suojaksi.
Hetken verran velhonkaltaisen myrsky erotti Tarlin ja tämän varsin hyvin toisistaan, antaen miehelle aikaa tehdä, mitä nyt aikoikaan. Vaan se ei kuitenkaan pidätellyt tätä kauaa, ei läheskään yhtä kauaa kuin edes tämänkokoisesta tapauksesta olisi voinut olettaa. Tuulen ulinan yli nousi äkkiä huuto, turhautunutta raivoa ja ahdistusta, joka purkautui korviasärkevästi. Ja sen perässä seurasi äänen lähdekin. Tarli ei kukaties ollut ketterin tai nopein tapaus maailmassa, mutta nyt, tässä tuulessa, tämä liikkui eteenpäin vääjäämättä, kuin paiskattu kivenmurikka. Raivoisa myrskytuuli ei pidätellyt häntä, ei edes hidastanut kunnolla, ja nainen työntyi sen lävitse enemmänkin äskeisen empimisensä kuin minkään todellisen esteen hidastamana. "Miksi!? MIKSI!? MIKSI TERPELEESSÄ!?" Tarli karjui tullessaan, ja hänen äänessään oli raivoa joka iski korviin kuin pajavasara kiveen. Hänen kasvonsa olivat kiihtyneet ja raivoisat, ja vaikka se varmasti olikin vain silmiä ärsyttävä tuuli, vuosivat tämän silmät nyt vettä, mikä tosin ei helpottanut vaikutelmaa hiukkaakaan. Tämä ei empinyt tai hidastanut hiukkaakaan, vaan valtavat kourat teräksisine sormineen tavoittelivat otetta toisesta. Raajasta, kurkusta, vaatteen helmasta, mistä tahansa. Sen enempää hän ei tarvitsisi paiskatakseen tämän saastan maahan, armoilleen. Oikeus, sitä tässä vaadittiin. Ja hän aikoi saada sitä!
|
|
|
Post by Voodoo on Apr 29, 2012 23:37:28 GMT 3
Lee nosti katseensa vanhuksesta ja tajusi äkkiä, että tuo jättimäinen naisolento pyrki hänen nostamansa hurrikaanin läpi ja huusi jotakin - mitä se oli, siitä Lee ei saanut selvää.Tuulen ulina nieli selvästi raivoisat sanat. Sen mies erotti että tämä tuli kädet ojossa ilmaa hapuillen vääjäämättömästi eteenpäin.. Saakeli soikoon!Nainenhan tulee seuraavaksi minun päälleni!! Lee ärähti mielessään ja nousi kyyryyn samalla kun tuuli näiden kolmen (maassa syvästi nukkuvan vanhuksen, hiukan hätääntyneen Leen ja tuon lähestyvän vuoren) ympäriltä laantui ja vaimeni olemattomiin,tilalle tuli raivokas myrskyinen puhuri, joka hönkäisi kylmää, öistä ilmaa ja kuuraisia,värikkäitä puunlehtiä lähestyvän jättiläisen naamalle, esti naista hetkeen näkemästä mitään vaikka se ei estänytkään häntä liikkumasta. Lee teki hätäisen perääntymisliikkeen, tarrasi nuhruiseen kapsäkkiinsä, heitti sen olalle samalla kun otti pari juoksuaskelta Noria kohti ja nousi melkein hyppäämällä sen selkään. Tämän epätoivoisen pakoyrityksen nainen kuitenkin teki tyhjäksi tarraamalla häntä säärestä ja riuhtaisemalla hänet väkivalloin alas. Lee tömähti kylmään maahan kauhistuttavan rusahduksen saattelemana ja hänen päässään alkoi surista...
|
|
|
Post by submarine on Apr 30, 2012 0:06:32 GMT 3
Vaikkei Tarli kukaties aivan vastannutkaan käsitystä tavanomaisesta tyhmästä jättiläisestä, ei hän kuitenkaan koskaan ollut varsinaisesti laskenut ajattelun varaan turhan paljoa. Sille oli ollut varsin niukasti käyttöä kotipuolessa, ja melkoisen usein tätä nykyäkin pidemmälle tuntui pääsevän ruumiilla kuin mielellä. Tämän jo pakoon yrittäneen niljakkeen syyttävät sanat oli kyllä kuultu, mutta hänellä ei ollut kovinkaan paljoa syytä edes pyöritellä niitä. Saasta oli rusauttanut ukolta niskat poikki, siinä ei juuri ollut sijaa käydä syyttelemään muita. Ja se pisti hänet varsin vihaiseksi. Tämä sairas paskiainen oli juuri ottanut hengiltä viattoman, harmittoman vanhuksen. Pelkän työtään tekevän kunnon ihmisen! Hän ei ollut millään muotoa väkivallan, ainakaan oikean väkivallan, ylin ystävä, mutta juuri nyt oli aika jakaa hieman vanhaa kunnon omankäden oikeutta - ennen kuin siis jaeltaisiin hieman muunkinlaista. "MINKÄ REEKELE TEIT!" Tarli ärjäisi niin että varmasti kuului pitkälle ja kunnolla, ennen kuin kiristi otettaan pelkästä nopeasta kahmaisusta todelliseksi ruuvipenkin veroiseksi puristukseksi. Äristen hän repäisi koko selkärangattoman surkimuksen pelottavan kepeästi lähemmäs ja kunnolla alleen, niin että pikkukivet sinkoilivat. Ja tuskin oli mies pysähtynyt kun valtava nyrkki pamahti maahan varsin lähellä tämän päätä kuin leka. Siitä se jatkoikin varsin suoraan puolihuolimattomalla läiskäisyllä yli kasvojen, ennen kuin valtava nainen haki parempaa otetta hirttämättömän rinnuksista.
"Minun pitäisi antaa sinulle tässä hetinyt vähän samaa!" Tarli jatkoi varsin kuuluvaa, varmasti läpi hautausmaan kajavajaa karjuntaansa samalla, kun kiskoi miehen yhdellä ainoalla kouralla rinnuksista roikottaen ylös maasta, ravistellen samalla kuin pahatapaista koiranpentua. Mies jäi roikkumaan jalat reilusti maanpinnan yläpuolella, samalla kun riepottelu ja ravistelu jatkui. "Anna minulle YKSI syy miksen paiskaisi sinua palasiksi samantien, reekele!" tiukattiin varsin kovaan ja varsin totiseen sävyyn. Tällä kertaa hän todella kuulosti siltä, että aikoi tehdä sen - myös omaksi kauhukseen. Jokin ääni pään taka-alalla käski rauhoittumaan ja ajattelemaan, mutta paljon isompi ja äänekkäämpi osa ärjyi jättämään mokoman vikinän omaan arvoonsa ja antamaan kurjalle murhaajalle mitä kuuluikin. Olisipa se miten väärin tahansa. "YKSI AINOA! YKSI AINOA KÄMÄINEN SYY!" Tarli karjui niin että sylki roiskui, samalla kuin vapaa käsi heilutti paksua sormea tuimaan sävyyn miehen naaman edessä painotuksena.
|
|
|
Post by Voodoo on May 7, 2012 22:36:46 GMT 3
Hallanpuremaan maahan, ihan hänen päänsä viereen pamahti valtava nyrkki mikä herätti Leen unenomaisesta,sekavasta tilasta. Surina miehen päässä vaihtui rähjäävän jättinaisen korvia halkovaan huutoon.Leen nenästä norui verta, hänen leukaansa jomotti niinkuin siihen olisi lyöty pajavasaralla (kokemuksesta Lee tiesi miltä se tuntui) ja hän arveli oikean sääriluunsa olevan murtunut ainakin kahdesta kohtaa äskeisen raivokkaan riuhtaisun seurauksena, sillä jalka oli kuin tulessa. Näiden lisäksi Lee myös arveli hiukan hätääntyneenä ja sekaisena kuuroutuvansa hetkenä minä hyvänsä tämän naisen ärjyvän äänen kaiussa. Hänen ylikierroksilla toimiva, paniikissa oleva mielensä sanoi, että nyt olisi hyvä olla toiselle vain mieliksi ja koittaa saada tämä äkkiä tajuamaan ettei tuo maassa makaava vanhus ollut äsken vetänyt viimeistä hengenvetoaan vaan oikeasti nukkui vain sikeää unta. Lee katseli siristellen hurjistunutta jättiä, joka roikotti häntä ilmassa ja yritti parhaansa olla vaikeroimatta kipujaan, mutta hänen huuliltaan karkasi silti valittavia mongerruksia kun tämä hurjistunut naisolento riepotteli ja ravisteli häntä raivosta sokeana. "Eh...auh..auwauh..äh, kerron..mitä parhaimmanh...syynh.." Lee sulki silmänsä ja keräsi voimiaan pysyäkseen niin rauhallisena kuin tässä tilanteessa nyt ylipäätänsä voi.. Hän oli nyt hyvin tietoinen ettei tälle otukselle ollut temppu eikä mikään tehdä hänelle samaa minkä hän oli melkein tehnyt tuolle talonmiehelle.. "Äh..Tuo vanhus...erhh..Hän nukkuuh.." Lee avasi silmänsä väsyneesti ja lähes läähätti viimeisen sanan, sillä kipu hänen jalassaan alkoi olla melko sietämätöntä. Hän sai pidettyä huutonsa kurkussaan vain vaivoin.
"Josh et... Uskoh.. Vie minut sinnehaargh!" Jalkaan iski voimakas kipupiikki,minkä vuoksi hän puristi kädet nyrkkeihin ja hänen silmiinsä nousi kyyneleet.
Miksi miksi oi MIKSI minä en perääntynyt ukko kuristusotteessani Norin luo jo aijemmin?Olisin voinut hyvin tulla myöhemmin takaisin kaivamaan tuon avaimen ylös! Lee ehti toivoa ennen seuraavaa huomattavasti voimakkaampaa kipuaaltoa.
|
|
|
Post by submarine on May 10, 2012 12:23:54 GMT 3
Vaikka Tarli olisikin voinut kauhistella melkoisesti koko touhua hieman selväjärkisemmällä päällä, oli siinä siitä huolimatta eittämättä tehoa. Hirttämätön lurjus oli nyt rikki ja pelkkää vikinää, varsin kirjaimellisestikin, ja niin ikävää kuin se olikin, tämä ansaitsi silti sen kaiken. Kukaties enemmänkin, tai siis varmasti enemmänkin, mutta hän ei ollut sentään vielä aikeissa alkaa listimään paljain käsin puolustuskyvyttömiä, itkun partaalla mongertavia. Olkoonkin että se olisi varmasti vain parantanut maailmaa. Oikeastaan tapaus tuntui olevan aikeissa yrittää parhaansa mukaan jopa vastata, ja kaikesta huolimattakin Tarli hellitti riepottelunsa kanssa - saadakseen selvää jos ei muuta. Sanat eivät tosin tehneet mistään sen helpompaa, kylvivät lähinnä hämmennystä. "Täreekelettä sinä oikein selität!? Kuollut se on, sinä tapoit sen!" Tarli karjui vastaukseksi, vaikkei voinutkaan aivan estää itseään vilkaisemasta maassa näköttävää raatoa. Väite oli niin järjetön ja puskasta kiskaistu, ettei sitä voinut edes vain väittää valheeksi. Nainen oli nähnyt varsin hyvin tämän rusauttamassa niskat rikki vanhukselta, kuin kanalta illan ruokapöytään, ja silti tämän nyt vain väitettiin elävän. Nukkuvan. Jossain muussa tilanteessa nainen olisi kukaties saattanut epäillä kyseessä olevan ainaisen katsokaa-mikä-tyhmä-villinainen -asenteen, joka sai väen jostain syystä epäilemään että vahva varsi köyhdytti mielen, mutta juuri nyt hän ei ollut niin varma. Tuskinpa edes tämä saasta olisi tässä kohtaa uskaltanut laskea sen varaan. Ei, tässä oli nyt jotain... "Pysy tässä!" Tarli karjaisi, ennen kuin päästi riepottelemansa miehen putoamaan pitkin pituuttaan maahan. Hiljaa mielessään hän pyöräytti silmiään omalle heitolleen. Tapaus tuskin oli lähdössä yhtään mihinkään turhan pian muutenkaan tuolla jalalla tai noissa voinneissa. Tai jos olikin, niin ei se häntä paljoa olisi huolettanut edes pidemmällä harkinnalla. Hevosen selkään ei tuossa kunnossa kiivetty kuin pyhällä ihmeellä, ja jalan (tosiaankin yhden jalan) pakeneminen oli se ja sama. Maatkoot siinä miettimässä maailmaansa ja surkeita tekosiaan. Tarlilla oli tärkeämpääkin tekemistä, ja niine hyvineen hän harppoi tutkimaan tarkemmin yhä varsin epäilyttävästi vainajalta vaikuttavaa myttyä maassa.
Vaikkei nainen mikään kovin erityinen ruumiintuntija ollutkaan, ei hänellä silti mennyt kovinkaan montaa hetkeä tajuta, että miehenketale puhui kuin puhuikin totta - jollain ilveellä. Vanhus hengitti yhä, ja niin paljon kuin Tarli uskalsi kokeilla, oli tämä vielä toimivan, ehjän niskankin omistaja. Ei hajuakaan miten, mutta olipa nyt vain kuitenkin. Jotenkin. Se sai hänet varsin hämilleen moneksi, pitkäksi hetkeksi. Mutta siitä huolimatta, mies oli hengissä, ja se oli kaiketi tärkeintä - myös vieressä vaikeroivan saastan suhteen, sillä se oli varsin hyvä tällekin. Mahdollisesti. "Minä en tiedä mitä peliä sinä oikein pelaat, mutta sinä pelaat sitä kuule ihmishengillä! Se on vähän reekeleen huonoa peliä!" Tarli äyskäisi lopulta palatessaan, heristäen taas sormea jo varsin runnotun tapauksen suuntaan. Sitten hän kumartui taas, kiskoen tätä rinnuksista istumaan, heristellen jälleen - joskin hieman vähemmän antoisasti kuin aikaisemmin. "Ja nyt sinä selität miksi olet täällä, ja mitä reekelettä sinä teit äsken, ja kaiken muunkin mitä vain ikinä haluan tietää! Nääs tässä haiskahtaa ihan kaikki mikä voi vain haista!"
Oli tämäkin, jossain terpeleen hautausmaalla keskellä yötä kurittamassa ties mitä hämäräveikkoja...
|
|
|
Post by Voodoo on May 14, 2012 21:28:44 GMT 3
Kylmässä maassa makaava, jalkasärkyään uikuttava Lee hieroi reittään ja katseli kuinka jättiläinen kumartui muutamien metrien päässä lojuvan, yhä tajuttomana makaavan vanhuksen puoleen, kokeili hellästi tämän niskan toimivuutta ja ilmeisesti totesi itselleen ettei Lee ollutkaan puhunut pelkää soopaa. Miehen mielessä kävi myös yrittää korjata jalkaansa mutta hän ei jaksanut nousta vielä istumaan ja ennen kuin hän ehti sen pidemmälle ajatuksissaan, tuo valtava naisolento oli jo hänen rinnuksissaan kiinni, nosti hänet kivuliaasti istuma-asentoon (mies puristi silmänsä tiukasti kiinni ja irvisti särylle) ja ravisteli jälleen - joskaan ei niin raivoisasti kuin hetkeä aijemmin, mistä Lee oli enemmän kuin kiitollinen sillä hän ei tiennyt kauanko hänen särkevä leukansa olisi kestänyt sitä hampaiden kolistelua, saatikka hänen jalkansa tätä venytystä.. Lee uskaltautui katsomaan ärisevää jättiä, ensin olkapäähän ja siitä katse hitaasti hakeutui tämän vihaisiin silmiin. "Jos annat minulle hetkisen aikaa,kerron sinulle ihan...hnnggh..ihan mitä haluat..Luulenpa että jalkani on poikki, se pitää korjata ensin. Kipu on siethh.." Lee irvisti ja kärisi hampaidensa välistä.. "..Kipu on sietämätöntä. Lupaan että herätän tuon papankin kunhan olen itse tarpeeksi kunnossa. Mikäli et anna minun tehdä mitä tarvitsen,voit yhtä hyvin tappaa minut tähän." Tämän henkäistyään hän katsahti uhmakkaasti jättiläistä silmiin ja puri hampaitaan yhteen ettei alkaisi kirkua, polte sääressä oli kauhea. Myyn vaikka sieluni itse Pirulle jos tämä helvetillinen kipu ei kohta lakkaa!!!Lee huusi mielessään..
|
|
|
Post by submarine on May 17, 2012 11:54:07 GMT 3
Siinähän sitä nyt sitten ähistiin ja vikistiin kuin mikäkin! Tarli oli vähällä ärähtää uudelleen, kun mokomakin liero alkoi lähinnä ähkiä siitä miten oli hirveissä tuskissa ja jalkaan sattui. Reekeleen ruikuttaja oli juuri rienannut ja rötöstellyt minkä pystyi, ja nyt sitten voihkittiin ja vikistiin kun olisi pitänyt jopa kärsiä seurauksista. "Sinulla on kuule ihan tarpeeksi aikaa tyrmässä sitten! Eikä se kuule parilla hengenvedolla parane, joten aivan sama vaikka ähkisit siinä koko yön sitä", nainen tuhahti jokseenkin happamasti, vaikkei ollutkaan aivan niin varma sanoistaan kuin olisi halunnut. Olihan tämä tehnyt jotain vanhuksellekin, ja käyttänyt ties mitä temppuja äsken. Velhoista ja muista lieroilijoista ei koskaan tiennyt... Ties vaikka miehellä tosiaan olisi vielä joku temppu hihassa odottamassa. "Nääs minusta tuntuu että minä hoidan nyt tuon ukon johonkin lämpimään, ja sen jälkeen lähdetään katsomaan mistä löytyisi yövartiostoa joka ottaa sinut hoteisiinsa. Vaikka niillä tuskin on kauhean mukavia sellejä sinulle. En tiedä, ei ole tullut kokeiltua. Että odottele siinä", hän jatkoi ja sylkäisi sitten vielä maahan kuin pisteenä lauseen loppuun. Oikeastaan se oli varsin turhanaikainen yritys saada pahaa makua häipymään suusta. Ei, se kyllä pysyisi ja pitkään, ja sen kadottamiseen tarvittaisiin tämän kaiken jäljiltä varmasti jotain miestä vahvempaa...
Tarli oli juuri kumartumassa nostamaan vanhuksen kannettavakseen, kun jostakin kauempaa hämärästä kajahti ensimmäinen ääni. Ja vaikkei hän välttämättä ollutkaan erityisen paljoa tekemisissä lain ja sen edustajien kanssa, oli kaupunginvartijoiden huudossa silti jotakin varsin yleismaallista, jonka olisi tunnistanut kuka tahansa. Eikä kaikkein vähiten siksi että se myös teki koko asian varsin selväksi tyhmemmällekin: "Lain nimessä, mitä siellä on meneillään!?" Selvää, yksinkertaista ja ytimekästä. Ja teki selväksi, että jos sattui olemaan hyvin vaarallinen ja aikeissa uhmata lain pitkää kouraa, oli paras uhmata sitä nyt saman tien häipymällä kun vielä ehti. Tarli vilkaisi ohimennen todennäköisesti yhä maassa nököttävään velhonkuvatukseen ja tuhahti uudemman kerran. "Säästyypähän ainakin yksi kantomatka", hän tokaisi ohimennen, ennen kuin nousi ja valmistautui tekemään selkoa tilanteesta partiolle.
((Heh, uskonpa että jos Lee on ovela, tässä voidaan äkkiä osoitella syyttävällä sormella jotakuta ihan muuta. Tilanne kun ei kuitenkaan sellaisenaan näytä kauhean imartelevalta Tarlin suhteen.))
|
|