|
Post by erkenmormel on Mar 25, 2012 17:50:46 GMT 3
Suuren miehen rystyset vaalenivat tämän puristaessa aseensa kahvaa lujemmin. Tummat, paksujen kulmien kehystämät silmät seurasivat käyrän sapelin liikkeitä valppaana. Vastustajan nopeus kuitenkin yllätti ja Rufus sai juuri ja juuri otettua askeleen taaksepäin ja pysäytettyä hyökkäyksen miekallaan. Tämä oli aikonut naulita sapelin ylhäältä päin miekkansa koukkuun ja mahdollisesti vetää sen pois mustan otteesta, mutta sapelin liikerata jäikin lyhyeksi ja isku tuli korkealta. 'Lihaveitsi' vedettiin ylös esteeksi lape edellä, kyynärpään tukiessa asetta toisesta päästä. Rufus päästi yllättyneen 'Hui'-äänen, tämän silmien laajetessa hetkeksi. Mutta järkytys kesti vain hetken ja seuraavaksi arpinaama puski Fahrutin aseen sivuun omallaan, potkaisten samalla miestä kauemmaksi. Ja heti potkun perään seurasi lihaveitsen huitaisu, tähdättynä koukku edellä toisen keskivartalon seudulle.
Katselijoita alkoi kerääntyä, sillä tappelu oli harvinaisuus tähän aikaan vuodesta. Toki muutama perheenäiti keräsi lapsiaan pois torilta ja säksätti äänekkäästi kuinka koko tapahtuma oli pilalla väkivaltaisten öykkäreiden takia ja ihmetteli kovasti mihin tämä maailma oli oikein menossa. Mutta osalle, enimmäkseen äänekkäästi remuaville ja hieman humalaisille miehille, tapahtuma oli päivän kohokohta. "Heiii, pikkumiessshh...tapa she jättiläinen ja äkkiä tai minä joudun vararikkoon!" Huusi eräs mies, jolla oli jostain kumman syystä oluttuoppi päässään. Eikä mies ollut ainoa. Näytti siltä että pieni joukko miehiä oli laittanut oluttuopin päähänsä, joko pilkatakseen tai kannustakseen Fahrutia. Miehet huusivat kilpaa toisen miesjoukon kanssa, joka oli jostain syystä söhrinyt naamaansa viiruja jonkinlaisella punaisella värillä, joka saattoi hyvin olla hilloa. Arpinaamainen ei näitä pieniä ihailijakerhoja huomannut, vaan keskittyi taisteluun. Hän ei aikonut aliarvioida vastustajaansa enää.
|
|
|
Post by submarine on Mar 25, 2012 20:22:16 GMT 3
Teräs kohtari teräksen valittaen ja kirskuen, eikä Fahrut ollut yllättynyt siitä, että raakalainen torjui rujosti ja kömpelösti sen sijaan, että olisi pyrkinyt käyttämään iskun suomaa tilaisuutta hyväkseen. Tehokasta se kuitenkin oli, sillä tämä oli vahva ja valmis, ja jämäkkä ase piteli kevyempää poissa varsin vaivattomasti. Fahrut ei edes yrittänyt kisata tässä lajissa, tässä karkeassa voimainkoitoksessa, vaan taipui miehen vastaiskujen edessä kuin sitkeä ruoko, käyttäen voimaa sen sijaan että olisi turhaan taistellut sitä vastaan. Jalka oli ikävä yllätys ja kirvoitti hänestä varsin tuskaisan pihahduksen ilman purkautuessa keuhkoista, mutta se myös auttoi häntä perääntymään pois rujon aseen tieltä sen tavoitellessa vatsaa. Soturin kasvoilta ei kuitenkaan kuultanut tuska tai epäilys, vaan pelkkä kylmä, empimätön terä.
Fahrut tiedosti ympärillään tapahtuvan ja kuuli äänet, olihan hän kuitenkin koulutettu soturi, jonka terävät aistit olivat pitäneet hengissä pahimmissakin yllätyshyökkäyksissä, mutta alitajuisesti tämä sulki sen kaiken pois. Sillä ei ollut merkitystä nyt. Vain hän ja vastustaja, ja mieli joka ei suunnitellut tai valmistautunut kuten pahainen vasta-alkaja, vaan ainoastaan teki. Montaakaan silmänräpäystä Fahrut ei seisonut paikoillaan peräännyttyään toisen iskujen tieltä, vaan alkoi liikkua. Jostakusta se olisi saattanut näyttää tanssilta; tummahipiäisen soturin jalat liikkuivat kepeinä ja ristesivät toistensa kanssa, ennen kuin taas hakivat kumpikin omaa suuntaansa, samalla kun tämän kumpikin käsi, toinen kantaen miekkaa, toinen vapaana ja hyväillen ilmaa rennoin sormin, pysyi hätäilemättämässä, arvaamattomassa liikkeessä. Mies liikkui paikallaan, ilman suuntaa tai aikomusta, astuen suuntaan ennen kuin kääntyikin tuiseen. Kokematon olisi kukaties pitänyt sitä pelkkänä hölmönä tanssina, mutta kuka tahansa soturin tietä kulkenut tunnistaisi helposti tämän haasteet, vaikkei välttämättä tarkoitusta; hän liikkui kaikkiin suuntiin, eikä tuntunut aikovan mitään. Kokenutkin taistelija olisi saanut epäröidä hyökkäyksen tai puolustuksensa kanssa, sillä vaikka tämä yhdellä hetkellä tuntuikin olevan iskuetäisyydellä, häilyi tämä seuraavalla jo sen ulkopuolella kuin tuuli, virtaavana ja pitelemättömänä. Varoittamatta, epämääräisenä ja odottamattomana, Fahrut hyökkäsi. Vain hetkeä aikaisemmin hän oli näyttänyt perääntyvän taas, ja astuikin nyt eteenpäin, viestimättä olemuksellaan minkäänlaista tarkoituksesta iskeä. Ja siitä huolimatta olalla levännyt käyrä miekka sivalsi äkkiä tiukalla, turhaan kurottelemattomalla kaarella kohti korston kaulaa - olkoonkin että ihmeen hitaasti. Se olisi ollut helppo torjua, ja niin oli tarkoituskin, sillä viime hetkellä, olisipa toinen torjunut iskua tai ei, miekka äkkiä livahtikin ranteenkäännöllä pois, taipuisana ja vaarallisena kuin käärme. Sen ainoa tarkoitus oli ollut houkutella toisen huomio ja puolustus ylös, ja nyt terä sivalsi salamannopeasti, miehen oman pyörähdyksen ja nopean ranteen siivittämänä, kohti tämän kylkeä kun Fahrut astui pyörähtäen vastustajansa ohitse, pysyen liikkeessä. Käyrä ase oli vaarallisimmillaan lähellä, ja soturi uskoi voivansa tanssia tämän kömpelön raakalaisen ympärillä varsin vaivatta - tai niin sopi ainakin toivoa...
|
|
|
Post by Jutta on Mar 28, 2012 0:32:51 GMT 3
((Heijpäheij! Matkailut on nyt matkailtu tältä erää ja pääsen taas jatkamaan pelailua teidän kanssanne! Oletan hahmojenne tappelun tapahtuman kauempana juhlalavaa, jossa Annieni tällä hetkellä oleileepi.. hän ei siis toistaiseksi huomaa alkanutta miekkailuanne.. sanokaa, jos olettamukseni on ollut väärä! )) Tähtien ihaileminen oli jäänyt lyhyeen, kun eräät tanssikilpailun tanssijattaret olivat lähestyneet Annieta juhlalavan läheisyydessä. Oli selvää, etteivät nämä kolme kaunotarta halunneet hioa ystävyyttä Annien kanssa.. päinvastoin.. heidän ainoana päämääränä näytti olevan Annien nöyryyttäminen ilkeiden puheiden ja pilkanheittojen avulla. Kolmikon vaaleahiuksisin kaunotar oli heistä pahin.. Hän oli selvästi ottanut nokkiinsa jäädessään tanssikilpailun toiselle sijalle ja halusi nyt kaikin mahdollisin keinoin laskea Annien mielialaa.. onnistuen aikeissaan hyvin.. Annie yritti pidätellä kyyneliään.. Röyhkeät ja alentavat puheet hänestä olivat pahoittaneet Annien mielen. Vaikka kuinka Annie oli koettanut löytää paikkaansa maailmalta, joutui hän silti aina pilkan kohteeksi tanssin tai hiuksiensa vuoksi. Maailma oli julma paikka.. erilaisuutta ei suvaittu. Noitamaailmassa Annie joutui syrjinnän kohteeksi tanssimisensa vuoksi.. ihmismaailmassa punaiset hiukset vetivät ilkeitä katseita ja puheita puoleensa. Miksi erilaisuus pelotti niin monia? Miksi hän ei saisi olla vain oma itsensä? Onnellinen ja vapaa.. hyväksytty.. olivatko hänen toiveensa aivan mahdottomia? Siltä ne ainakin vaikuttivat.. Päivä päivemmällä olo tuntui yhä raskaammalta.. Kuin tyhjästä kukan antanut salaperäinen naamiomies saapui paikalle ja pelasti Annien epämukavalta tilanteelta. Neitoskolmikon poistuttua häntä koipiensa välissä paikalta, Annie huokaisi helpottuneena kääntäen samalla katseensa kiitollisena naamiomieheen päin. ”Ki-kiitos..” Annie sai sanottua naamioherralle, näyttäen kuitenkin surulliselta edellisestä välikohtauksesta johtuen. Juhlatunnelma tuntui hiipuvan Anniesta.. Päivä kun oli alkanut iloisesti laittautuessa juhlailtaa varten, täytyi sen jo illan alkuvaiheessa päätyä tällaiseksi. Päivän piti olla ikimuistoinen.. iloinen ja huoleton.. ajatus tuntui tässä vaiheessa mahdottomalta.. Annie silmäili ympäriinsä.. Annien seläntakana näytti olevan sattumalta tyhjä kahden ihmisen istuttava puupenkki, joka oli harvinaista näin ihmistunkoisessa juhlahumussa. Pienen pohdinnan jälkeen Annien askeleet vievät neitokaisen tyhjän penkin luokse. Pyyhkäisten pari kertaa kädellään enimmät liat penkin pinnalta neitokainen istahti pehmeästi varaamalleen penkilleen. Ajatuksissaan Annie pyöritteli edelleen kädessään pitämäänsä naamiomiehen antamaa keltaoranssin väristä liljaa. Kukan saaminen oli ollut täysin yllättävää tänä iltana.. Annie ei olisi ikinä uskonut saavansa sellaista huomion osoitusta keneltäkään mieheltä. Miehet kun kiersivät hänet yleensä kaukaa.. peläten kai, että Annie olisi loihtinut heidät suutuspäissään sammakoksi.. tai niinhän hän olisi voinutkin tehdä, jos miehet olisivat olleet kovin ahdistelevia tapauksia. Annie hymyili jo hiukan kukkaa pyöritellessään.. Kohta hän pääsisi tanssimaan, jos naamiomies haluaisi vielä tanssia hänen kanssaan.. Se saisi hänen mielensä ehkä pirteämmäksi..
|
|
|
Post by erkenmormel on May 26, 2012 10:49:43 GMT 3
((Olen aivan sairaan pahoillani!! Toivon että vielä haluaisitte jatkaa katoamisestani huolimatta...))
Naamiomies istahti Annien vierelle ja katsoi tätä kysyvästi. "Mikähän mahtaa painaa mieltänne, neito hyvä? Tuo ilme on sangen sopimaton kasvoillenne, jotka hetki sitten loistivat kuin tuhat aurinkoa" Kauempaa kuuluva hälinä sai naamioidun miehen kohottamaan katseensa hetkeksi. Näytti siltä kuin jossain olisi tappelu, mutta ihmisjoukko oli kerääntynyt tappelupukareiden ympärille niin että heitä oli mahdotonta erottaa. "Voi, miten ikävää tapella näin hienona iltana. Viini on myrkkyä niille, jotka eivät hallitse itseään"
Toisaalla Rufus näytti olevan alakynnessä. Tällä oli suunnattomasti raakaa voimaa ja vaarallisen paljon massaa, mutta pikkumies oli liian liukas osuakseen hänen suunnattoman lihaveitsensä alle. Ja liukas oli myös kivetys, jolle joku onneton oli pudottanut kurpitsahillolla täytetyn, rasvassa paistetun leivonnaisen, sadonkorjuujuhlan erikoisherkun. Tuo suussa sulava herkkupala sattui osumaan öykkärin saappaan alle ja tietysti tämä meni liukastumaan siihen, olihan tuossa kulinaarisessa nautinnossa sentään reippaasti hilloa. Ja tasapainon menetettyään pudotti leijonanharja myös miekkansa ja oli hetken täysin avuttomana Fahrutin vikkelästi liikkuvan aseen edessä...ratkaisisiko tuo onneton kömmähdys taistelun kulun?
((Olen vähän ruosteessa))
|
|
|
Post by Jutta on Jun 9, 2012 15:53:01 GMT 3
(( Noniin, tässä olisi pelillemme jatkoa Minua kuitenkin jäi hieman harmittamaan, kuinka sinun ja Submarinen mahtavan kuulloinen taistelukohtaus jäi aukinaiseksi.. yritin parhaani mukaan siksi saada taistelullenne jonkinmoista lopetusta, jotta pelivuoronne ja mahtava taistelunne saisi edes jonkinmoisen lopetuksen.. saat kuitenkin itse päättää, menevätkö asiat niin kuin Annieni toivoisi.. Toivottavasti en pilannut aikeillani sinun taikka Submarinenkaan mieltä.. )) Annien katse kiinnittyi tuohon salaperäiseen kukan antaneeseen naamiomieheen, joka hetki sitten oli istahtanut hänen vierelleen puupenkille. Neitokaisen silmät loistivat kauniisti heidän ympärillään roikkuvien juhlalyhtyjen tuikkeessa - ja tuo ujo hymynpoikanen, joka pilkahti naisen kasvoilla miehen saavuttua hänen luokseen, olisi varmasti ollut suloisen kaunista katseltavaa itse kunkin mielestä. Kaikesta huolimatta Annie taisi siltikin näyttää hiukan onnettomalta uuden tuttavansa seurassa, sillä hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen mies uskaltautui rikkomaan hiljaisuuden ja kysymään neitokaiselta syytä hänen surun peittämille kasvoilleen. Tämän herrasmiehen esittämän kysymyksen jälkeen neitokainen puhdisteli kieltävästi päätään. ”..Mikään ei enään paina mieltäni.. kiitos siitä kuuluu teille..” Annie yritti vakuutella vierustoverilleen ja antoi samalla mitä kauneimman hymyn valloittaa kasvonsa - kuin todisteeksi siitä, että hänen sanaansa pystyisi luottamaan. Ehkä neitokaista vielä harmittikin tuon äskeisen välikohtauksen aikaan hänelle kohdistetut pilkanhuudot sekä irvaukset, mutta onneksi tuo paha tuntui melkein jo unohtuneen vierellään istuneen naamioherran seurassa. ”..Teidän ansiostanne minulla on syytä hymyillä näin kauniina juhlailtana.. se jos mikä saa minut jättämään murheeni toisaalle.. ja keskittymään tarkemmin tämän hetkiseen..” Annie sanoi lopulta hetken harkitsemisen jälkeen, kuin yrittäen päättää vakuuttelunsa toiselle kunniakkaasti. Salaperäinen naamiomies oli todellakin saanut neitokaisen paremmalle mielelle omalla kohteliaalla olemuksellaan. Miehessä tuntui olevan jotain todella miellyttävää.. jotain, joka sai väistämättäkin nuoren naisen jättämään omat murheensa taakseen.. Kaiken kaikkiaan juhlailta tuntui tällä hetkellä kovinkin antoisalta, vaikka ilta oli vasta aluillaan.. ja yksin tärkeimmistä illan mielialan kohottajista istui juuri hänen vierellään – hän jos kuka ansaitsi nuo kauniin neidon lausumat kiitoksen sanaset, jotka hän lausui suoraan sydämestään. Annien ajatukset tuntuivat siirtyvän toisaalle kauempana kuuluneen hälinän johdosta. Hieman syrjemmällä juhlalavasta sekä heidän istumastaan puupenkistä neitokainen näki suuren hurraavan ihmisjoukon kokoontuneen kahden suurikokoisen mieshahmon ympärille. Nuoren naisen mielenkiinto tuntui heräävän heidän puoleensa ja sai täten hänet miettimään kyseisen kokoontumisen syitä. Mahtoiko kyseessä olla jonkinmoinen miesten esittämä tanssi esitys? Tai oliko kyseessä sittenkin jonkinlainen hauska jonglöörauskilpailu? Naisen mielenkiinto alkoi herätä entisestään.. Ihmiset miesten ympärillä näyttivät nauttivat näkemästään Annien kuulleiden kannustus sekä huutojen perusteella.. Miesten täytyi tehdä jotain todella mielenkiintoista tällä hetkellä – jotain, joka sai satunnaisten ohikulkijatkin pysähtymään katselemaan tilanteen kehittymistä. Valitettavasti Annien aatteet tapahtuman suhteen olivat olleet vääriä. Tilanteen kulkua kun seurasi vähän aikaa tarkemmin, pystyi tuon ihmismassan lävitse erottamaan, kuinka kaksi isoa miehen körilästä taistelivat teräaseitten kanssa toisiaan vastaan. Näky ei saanut neitokaista innostumaan, tilanne kun näytti karkaavan miehien käsistä kokonaan – Olisi vain ajankysymys, milloin toinen miehistä saisi veren virtaamaan aseistuksensa kanssa ja saisi täten pilattua juhlatunnelman heidän ympäriltään. Näky ei vaikuttanut ilahduttavan myöskään hänen vierustoveriaan, joka jossain mielin tuntui lohduttavalta naisen mielestä tässä tilanteessa – kaikki muut kun näyttivät vain nauttivan tilanteesta tappelevien miesten ympärillä. ”..Totta.. viininjuominen ei todellakaan sovi kaikille.. toivottavasti nämä kyseiset herrat huomaisivat lopettaa ajoissa.. ennen kuin tilanne karkaa käsistä..” Annie kommentoi naamiomiehen aatteille tilanteesta ja keskittyi jälleen katsomaan taistelu tilanteen kehittymistä eteenpäin. Vaikka tilannetta oli vaikeaa seurata kauempana tapahtumapaikasta, ei neitokainen pystynyt jättämään tilannetta enään huomioimatta.. Hän kun pelkäsi miesten satuttavan toisiaan - juopuneet ihmiset kun eivät aina hallinneet itseään haluistaan huolimatta ja saattaisivat saada päähänsää mitä omituisimpia oivalluksia. Ja niin siinä lopulta kävikin.. toinen miehistä, joka kantoi suuren suurta sahaterän kaltaista aseistusta mukanaan, kaatui pitkään kestään kahinoinnin päätteeksi selälleen lennättäen oman aseistuksensa syrjemmälle. Tilanne näytti pahalta neitokaisen silmissä.. entä jos toinen riitapukareista ei hoksaisikaan lopettaa taisteluaan ajoissa? Entä jos alkoholi hänen ruumiistaan oli saanut miehestä vallan ja saisi täten hänet tekemään kaatuneesta miehestä silppua - nyt kun siihen olisi kerrankin mahdollisuus? Annie ei voinut olla enään puuttumatta asioihin kulkuun.. Hänen täytyi tehdä jotain asian hyväksi ja pelastaa tuon kaatunut miehen henki, jos se suinkin olisi vain mahdollista! Neitokainen ei kuitenkaan tahtonut luopua istumastaan paikastaan, jonka luultavimmin joku muu varaisi hetkellisen poistumisen jälkeen.. vielä vähemmän nuori nainen tahtoi poistua tuon vierellään istuneen miehen seurasta, joka saattaisi kadotta yllättäen näinkin suuren juhlamassan seassa. Tämän myöten Annie päätti käyttää synnynnäisiä taitojansa hyväkseen ja muuttaa karanneen taistelutilanteen kulkua penkiltä käsin - jos se vain onnistuisi näinkin pitkän välimatkan päästä. Keskittyneesti neitokainen yritti katsoa tuon edessään kokoontuneen ihmismassan lävitse. Mielessään neitokainen loihti mitä monimutkaisimpia loitsuja, joka ulkopuolisen mielestä saattoi näyttää siltä, kuinka Annie olisi hetkeksi vain vaipunut omiin aatoksiinsa. Ainoa asia, joka saattoi kuitenkin kiinnittää vierellään istuvan miehen huomion naiseen, oli hänen kädessään pitelevän keltaoranssin värisen liljan pyöritteleminen. Kukka Annien käsissä liikkui kuin taikasauva taikurilla konsanaan – neitokaisen hennot kädenpyöräytykset näyttivät kuin opeteltuilta tanssikuvioilta, jotka kuuluivat johonkin suurempaan esitys kokonaisuuteen. Annie ei ottanut paineita tekemisestään, sillä niin kauan hänen ei tarvitsisi pyöritellä käsiänsä tai keskittyä noitumiseensa, että sitä huomattaisiin yhdistää johonkin epäluonnolliseen. Pian tuo kahden miehen muodostuma taistelutilanne olisi kuitenkin ohitse ja riitapukarit lopettaisivat verimielisen taistelunsa unohtaessaan riidan alkaneen mahdollisen syyn – tai niin neitokainen ainakin toivoi tapahtuvan, sillä kovin varma hän ei voinut onnistumisen mahdollisuudesta ollessaan näin kaukana kohteestaan. Annie lopetti äkkiä hetken kestäneen loihdintansa ja yritti silmäillä parhaansa mukaisesti ihmisjoukon peittämää tapahtumapaikkaa. Oliko hän onnistunut aikeissaan ajoissa? Oliko mitään pahempaa ehtinyt tapahtumaan? Sitä neitokainen ei vielä tiennyt, mutta toivoi sydämensä pohjasta pelastusta miehille.. oli tilanne päätynyt sitten kuinka tahansa - hänen tai jonkin muun syyn seurauksesta.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 12, 2012 10:44:07 GMT 3
((Minua ei haittaa, toivottavasti ei subiakaan)) Juuri ennen maahan putoamistaan Rufus ajatteli, että hänen olisi torjuttava tuleva isku jollain tapaa. Hän näki edessään Fahrutin hahmon ja tämän pitelemän kiiltävän miekan. Kaikki liikkui kuin hidastettuna. Hän tunsi käsivarsiensansa liikkuvan kaulan ja rinnan eteen, muodostaen ristin. Päästäkseen Jakaramoniin hän oli ylittänyt laajan erämämaan ja uhmannut siellä eläviä jättiläishukkia sekä hurjia mantikoreja. Hänellä oli yhä päällään noiden olentojen varalle puettu kevyt panssari, käsivarsisuojineen. Riittäisiköhän ohut silmukkapanssari pysäyttämään miekan iskun vai leikkaisikohan miekka suoraan läpi? Jäisiköhän hän kädettömäksi? Sitten hän makasi kadulla, kädet ristissä edessään ja silmät umpeen puristettuina. Hänen selkäänsä kolotti, eikä hän lainkaan muistanut missä oli. Ympärilleen vilkuillessaan hän huomasi ihmisjoukon tuijottavat katseet ja edessään seisovan miekkamiehen, joka hänkin näytti hieman hölmistyneeltä. "Mitä te toljotatte?" ärjähti Rufus kömpiessään jaloilleen. Hän oli tietysti taas juonut liikaa, kun ei muistanut lainkaan mitä oli tullut sanottua tai miksi hän oli joutunut tappeluun erikoisen näköisen tumman miehen kanssa. Hänen päätään ainakin särki, aivan kuin joku olisi tunkeutunut sen sisälle ja sorkkinut asioita. "Kuule, mitä ikinä sanoinkaan...selvitellään se sitten myöhemmin, kun olen nukkunut ja saanut pääni selväksi. Nyt minua ei voisi vähempää kiinnostaa...ai saateri kun jomottaa..." Päätään hieroskellen öykkäri käänsi selkänsä Fahrutille, poimi miekkansa maasta ja lähti kävelemään. "En varmasti juonut kuin lasillisen...mitä helvettiä täällä tapahtuu?" ajatteli mies valtavaa lihaveistä olallaan kannatellen. Väkijoukko alkoi hajaantua ja Rufus kääntyi kulman taakse. Käveltyään erään suljetun liikkeen ohi jokin kiinnitti hänen huomionsa. Liikkeen ikkunasta hänelle viekkaasti hymyilivät, komeat, piirretyt kasvot, joita koristivat pitkät ja monnimaiset viikset, pitkä pujoparta sekä erikoinen hiustyyli. Viekasta vaikutelmaa korostivat aavistuksen verran vinot silmät. Piirroksessa ei ollut värejä, mutta Rufus tiesi että silmät olisi väritetty kultaisiksi jos se ei olisi ollut niin kalista. Hiukset oli leikattu lähes kaljuiksi sivuilta, keskikohdan ollessa pitkä ja piikikäs, kuin ahvenen evä. Korvat olivat pitkät ja suipot. Leuka oli sekin suippo. Sirot, mutta omituiset kasvot, joiden silmät tuntuivat tuijottavan suoraan sieluun. Rufus virnisti itsekseen lukiessaan tekstin kuvan alapuolella ja unohti päänsärkynsä. VARPUSKÄÄRME ELÄVÄNÄ TAI KUOLLEENA 50000 dkt.
Erittäin vaarallinen magian käyttäjä. Lähestyttävä omalla vastuulla. Kaikki havainnot ilmoitettava Hallinnon toimistoon. Vihjeistä maksetaan väh. 100 dkt. palkkio, mikäli vihje johtaa kiinniottoon. Luettuaan paperin Rufus kääri sen varovasti taskuunsa ja jatkoi matkaansa. Hän oli muistanut miksi oli tullut Jakaramoniin. Naamiomies hymyili huomattuaan että väkijoukko hajosi ja äänistä päätellen ketään ei oltu tapettu. Aurinko oli painunut kokonaan taivaanrannan taakse ja lyhdyistä huolimatta tappelijoiden kasvoja oli vaikea erottaa. Toinen näistä kuitenkin poistui paikalta, oletettavasti kyllästyttyään mekkaloimiseen. "Onpa mukavaa että heiltä löytyi sentään hieman järkeä...tahtoisitteko muuten nallekarhun?" Naamiomies nyökkäsi erään kojun suuntaan, jossa ihmiset koettivat osua puupalloilla maalitauluihin. Palkinnoiksi oli sekä hienoja että varsin hullunkurisia hattuja, suloisia eläinhahmoja, puusta veistettyjä pieniä patsaita ja paljon muuta sekalaista tavaraa, jollaisista pienet lapset hullaantuivat. Koju olikin täynnä perheitä, mutta myös nuoria miehiä, jotka yrittivät voittaa tytöille kukkakimppuja tai kaulakoruja. "Minä ainakin voisin ottaa tuollaisen jättinallen. Se on varsin veikeän näköinen" tokaisi mies, osoittaen tavattoman rumaa nallea, joka oli aikuisen miehen kokoinen ja piti kaulassaan vaaleanpunaista rusettia. Ei voinut sanoa varmasti pilailiko tämä, vaikka tämän viiksi nyki aavistuksen verran. ((Käytin dkt-lyhennettä dukaatista, iso kultaraha))
|
|
|
Post by Jutta on Jun 15, 2012 18:34:09 GMT 3
(( Ahaah.. Vai että tuollainen kelmi tuo Annien hurmuri ystävä onkin.. Ihanaa! ;D Saadaan jännitystä siis peliin.. Annetaan Annien olla miehen vietävissä.. ainakin toistaiseksi.. Mikäpäs olisikaan sen hauskempaa.. )) Annie huokaisi helpotuksesta.. Tilanne kamppailevien miehien kohdalla näytti yllättäen rauhoittuneen. Kuin suuren tapahtuneen ihmeen jälkeen miehet vaikuttivat kyllästyneensä aikansa kestäneeseen kahinoimiseensa ja näin ollen he päätyivät lopulta lopettamaan sen, minkä hetki sitten olivat vihamielisinä aloittaneet. Johtuipa tuo yllättävä mielenvaihdos sitten neitokaisen maagisista loihdinnoista tai sittenkin vain miesten omasta tilannetajusta, oli tuo nuori naisenalku tyytyväinen syntyneestä lopputuloksesta – katutappelut kun eivät yleensä päättyneet näin sopivasti ennen pahinta mahdollista ja se oli jo enemmän, mitä Annie oli uskaltanut toivoa tilanteen suhteen tapahtuvan. Annien katsellessaan tuota riitapukareitten ympäriltä hajoavaa ihmisjoukkoa, oli tuo salaperäinen naamiomies hänen vierellään saanut neitokaisen huomion kääntymään itseensä hassunkurisella kysymyksellään. ”..Nallekarhun?” Annie kysyi kummastellen seuralaiseltaan, kun ei ymmärtänyt, mitä mies oli ajanut takaa asiallaan. Vasta miehen nyökättyään päätään katsomaansa kojuaan kohden, alkoi neitokainenkin ymmärtämään, mistä miehen puhe nallekarhuista oli ollut lähtöisin: Tien päädyssä ennen alkavaa risteystä näytti tosiaankin olevan eräänlainen nallekarhuista pursuava pelikoju, joka sai muittenkin houkuttelevien palkintojen ohella monen ohikulkevan ihmisen kokeilemaan pelionneaan. ”..Taitaa minun kohdallani nuo nallekarhut jäädä saamatta – minä kun olen kovin onneton noitten pelien suhteen..” Annie totesi näkemälleen hieman pettyneenä - Hän kun ei kehdannut myöntää seuralaiselleen pystyvänsä voittamaan minkä tahansa kojupelin salaperäisten taitojensa avulla. Neitokainen ei pitänyt omien voimiensa salailusta, mutta tässä kaupungissa se tuntui olevan vain välttämätöntä oman turvallisuutensa takaamiseksi.. Toisaalta, jos Anniella olisi ollut vähäänkään käsitystä siitä, mitä tuo salaperäinen naamiomies oli tarkoittanut kysymyksellään, olisi neitokainen saattanut välttyä epämääräisiltä puheiltaan.. Annie kun ei ymmärtänyt miehillä olevan tapana pelata tuon pelikojun kaltaisia pelejä voittaakseen seuralaiselle palkintoja ja näin ollen ehkä naamiomiehenkin ajattelevan kysymäänsä asiaa tuolta kannalta. Omista puheistaan huolimatta neitokaisen ajatukset kääntyivät pian toisaalle, sillä yllättäen hänen vierellään istunut naamiomies osoitti sormellaan kojussa näkemäänsä suurikokoista nallea, joka vaaleanpunaisesta rusetistaan huolimatta näytti kuin koin syömältä suupalalta. Puheet tuosta suurikokoisesta nallesta ja mahdollisesti aloittamastaan pilailusta saivat Annien naurahtamaan iloisesti ja peittämään suunsa kämmenellään kohteliaasti ”..Teissä kahdessa on kieltämättä jotain yhteistä...” Annie vitsaili ja jatkoi nauramistaan, sillä hän ei voinut millään uskoa miehen puhuvansa vakavissaan näkemänsä nallen suhteen. ”..Mennäänkö katsomaan kojua lähemmin?” neitokainen totesi lopulta hetken kestäneen nauruhuumansa jälkeen ja nousi ylös poistuakseen penkiltä - olettaen seurassaan olleen naamiomiehen seuraavan häntä. Varovasti Annie asteli kulkemaansa tietä pitkin eteenpäin ja pysähtyi lopulta saavuttuaan tuon mielenkiintoa herättäneen kojun kohdalle. Juuri nyt pelikoju näytti olevan vailla pelaajia, vaikka monet satunnaiset ohikulkijat olivatkin pysähtyneet ihailemaan kojun esillä olleita palkintoja. ”..Olisiko tämä herttaisen näköinen neitokainen halunnut kokeilla taitojaan? Tänään meillä olisi erikoistarjous – kaksi pelikierrosta yhden hinnalla..” Kuului yllättäen ääni kojun sisältä, joka omistautui Annieta lähestyneelle vanhalle mieshahmolle. Hän oli selvästi tuon pelikojun omistanut liikeyrittäjä, joka esiintyi jokaisena juhlapyhänä kojunsa kanssa houkutellen maksavia asiakkaita puolelleen. ”..Minä taidan jättää suosiolla väliin.. kiitos kuitenkin..” Annie kieltäytyi ystävällisesti saamalleen pelitarjoukselle ja punasteli hieman kuulemilleen kehuilleen. Tottakai nuo puheet olivat vain myyntikikkoja, joilla myyjät sekä kojunpitäjät houkuttelivat ihmisiä maksamaan hyvästä palvelustaan, mutta silti nuo vanhan miehen puheet saivat tuon punan hehkumaan naisen poskissa - harvoimpa hän nykyään kehuja sai keneltäkään minkään suhteen, vaikka tänään tuntui olevan jonkin sorttinen poikkeuspäivä..
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 19, 2012 18:51:03 GMT 3
"No, en itsekään voi väittää olevani tarkkasilmäinen heittäjä, mutta mitäpä haittaa olisi yrittämisestä? Koetan olla nolaamatta teitä" Miekkonen virnisti saadessaan Annien nauramaan ja tarjosi tälle käsivarttaan viedäkseen tämän kojujen luokse. "Täytyy kyllä sanoa että nalle on minua tyylikkäämpi. Parempi että en voita mokomaa keikaria, tai jään kokonaan sen varjoon" Naamioitu sipaisi viiksiään, mukamas närkästyneen ja paheksuvan näköisenä. Ruma nalle vastasi paheksuvaan katseeseen tyhjillä nappisilmillään.
Kojulle tultuaan mies pyysi kolmea palloa ja antoi pienen hopealantin isännöitsijälle. Ja kuten tämä oli varoitellut, ei ensimmäinen pallo osunut lähellekään maalia. Eikä myös toinen, joka kimposi maasta ja melkein osui kojunpitäjää silmään. "Oho, anteeksi vain" tokaisi naamioitu hilpeästi. Kojunpitäjä nauroi hyväntuulisesti, mutta astui hieman kauemmaksi heittoalueelta. Viimeinen heitto osui maalitaulun reunaan ja kojunpitäjä ojensi naamiomiehelle pienen paperikäärön. "Ei hassummin ensikertalaiselta. Tässä jotain pientä hyvästä yrityksestä"
Naamiomies rapisteli kääröään uteliaana. Avatessaan sen sieltä paljastui nahkanauhaan pujotettu simpukan kuori. Sangen halpa koru, mutta sievä omassa yksinkertaisuudessaan. Mies ojensi korun Annielle. "Tämän parempaan eivät heittotaitoni ikävä kyllä pysty. Tuntisin itseni vähemmän nöyryytetyksi jos hyväksyisitte tämän, vaikka se on varsin rahvaanomainen. Toisaalta sievä kaulanne ei timantteja kaipaakaan" Omituinen ilme käväisi naamioidun miehen kasvoilla, jos sitä nyt oli mahdollista nähdä varjoisista silmäaukoista ja hupun alta. Kojupitäjä katsoi sekä Annieta että naamiomiestä omituisesti, mutta ei ilmaissut huoliaan ääneen. Hänen oli palveltava uusia asiakkaita. Ja saattoi olla että lyhtyjen valot tekivät temppuja. Eihän ollut mahdollista että kenenkään silmät hohtivat keltaista valoa. Sen oli pakko olla heijastus.
|
|
|
Post by Jutta on Jun 27, 2012 20:43:59 GMT 3
(( Pitempi tauko ollut nyt.. Pahoitteluni.. )) Ujostelustaan huolimatta Annie ei voinut olla tarttumatta seuralaisensa ojentamaan käsivarteen. Naisen käsi tuntuikin aluksi naamiomiehen käsivarrella hieman jännittyneeltä, mutta onneksi heidän kävellessään eteenpäin näkynyttä pelikojua kohden, alkoi neitokainen lopulta rentoutumaan seuralaisensa seurassa kuunnellessaan miehen vitsailuja heidän puheenaiheena olleen nallen suhteen. ”Älkää toki vähätelkö itseänne.. Vaikka kyllähän tuo nalle saattaisikin hieman kilpailla kanssanne.. sen verran komeita veijareita te molemmat kyllä olette..” Annie totesi naureskelevasti miehen tyylikkyys puheitten jälkeen, jonka seurauksesta pieni puna nousi neitokaisen poskille kuin korostamaan naisen sanojen todellisuutta. Ei hän miestä kovin hyvin voinut nähdä hupun tai naamion takaa, mutta neitokaisesta sillä ei tuntunut olevan mitään väliä.. Olisi tuo salaperäinen naamiomies hänen seurassaan paljastunut sitten minkä näköiseksi tahansa, uskoi neitokainen pitävänsä näkemästään.. Ei kai toisessa voisi olla mitään eriskummallista tai poikkeavaa? Vai voisiko? Mitään moista Annie ei voisi ajatellakaan toisesta tällä hetkellä.. Annie seisoi naamiomiehen vieressä hänen kokeillessaan taitojansa pelikojun yhteydessä. Neitokainen ei voinut olla hymyilemättä seuralaiselleen hänen yrityksilleen saada osumia maalitaulua kohden palloillaan – eikä naurun purskahdukseltakaan voinut välttyä yhden pallon kimmottuaan maasta melkeinpä kojun pitäjän kiiltävään kaljunnuppia vasten, vaikka parhaansa mukaan Annie peittikin naurunsa kämmenensä taakse välttyäkseen epämääräisiltä katseilta. Viimeinen pallo näytti onneksi osuvan maalitaulun reunaan, joka antoi neitokaiselle syyn antaa käsillään raikuvat taputukset nauramisensa yhteydessä tuttavansa hyville heittoyrityksille. ”Olipas se menoa..” Annie puhutteli vierellään ollutta naamiomiestä hymyilevästi, joka näytti tällä hetkellä tutkailevan mielenkiinnolla kojun pitäjän ojentamaa paperikääröä. Pienen silmäilyn jälkeenhän käärön sisältö paljastuikin kauniiksi simpukka-kaulakoruksi, jonka kuka tahansa neitokainen olisi halunnut laittaa kaulaansa, jos olisi sattumoisin voittanut samankaltaisen korun kyseiseltä pelikojulta. Naamiomiehelle koru olisi luultavimmin ollut tarpeeton, joten Annie odotti miehen laittavan korun taskuunsa odottamaan korulle parempaa käyttötarkoitusta.. Yllätykseksi naamiomies näytti kuitenkin ojentavan saamaansa korua neitokaiselle kauniitten sanojen saattelemana, joka sai naisen kasvot näyttämään vakavilta. ”..Mutta.. enhän minä voi.. sehän on teidän..” Annie lausahti yllättyneenä, mutta suostui pienen emminnän jälkeen ottamaan käsiinsä tuon herrasmiehen ojentaman lahjan, jota mies hänen edessään näytti edelleen ojentavan hänelle kohteliaasti. ”..Kiitos.. kylläpäs minua tänään onnistaa..” Neitokainen kiitteli saamastaan lahjasta ja hymyili kauniisti kasvojaan peittävälle naamiomiehelle. Oli todellakin ollut onni saada kaksi kaunista kaulakorua käsiinsä yhden saman juhlaillan aikana: Ensin tanssikilpailun voittamisen yhteydessä saatu lehden muotoinen kaunis riipus, joka kimmelsi neitokaisen kaulassa tähtien lailla saaden monien katseet kääntymään häntä kohden - ja nyt tämä nahkanauhaan pujotettu simpukankuori, joka sai kauniilla yksinkertaisella muodollaan hurmattua kenen tahansa nuoren naisen mielen. Kummatkin korut olivat todella kauniita, joita olisi mielellään halunnut pitää kaulassaan illan aikana.. Valinnanvaikeutta neitokaisella ei kuitenkaan ollut korujen suhteen, sillä miehen ojentamasta lahjasta ei olisi tohtinut kieltäytyä näinkin hurmaavan eleen jälkeen. Hetken harkitsemisen jälkeen Annie oli ottavinaan kaulastaan pois tuota aikaisemmin saanutta lehden muotoista riipustaan, mutta yllättyikin pahaenteisesti – korua ei ollutkaan enään hänen kaulassaan! ”Lehden muotoinen riipukseni.. se on kadonnut..” Annie hätkähti levottomasti ja yritti silmäillä ympärilleen, jos olisi sattumoisin pudottanut kadottamansa riipuksen lähistölle. Korua ei kuitenkaan näkynyt missään - ainoastaan neitokaisen huomio kiinnittyi hieman kauempana pois juokseneeseen nuoreen mieshenkilöön, joka näytti roikottavan käsissään jotain kimmeltävää – aivan kuin jonkinmoista korua tai muuta kimmeltävää esinettä, joka sai Annien lailla monien muittenkin tiellä olleiden huomiot kääntymään puoleensa. Neitokainen ei voinut kuitenkaan olla varmasta näkemästään asiasta näinkin suuren ihmismassan keskellä, joten Annie jätti asian sikseen. Ehkä oli vain parempi vain jäädä paikoilleen ja nauttia juhlan tuomasta illasta, vaikka korun katoaminen näyttikin hieman harmittavan Annien mieltä. Mitään poikkeavaa hän ei ollut huomannut tuossa seurassaan olleesta miehestä ajatusten ollessa kadonneessa omaisuudessaan, vaikka olihan hän jo ennemmin päivällä huomannut nuo kimmeltävät kasvot naamion takaa. Kimmellys vaikutti luonnollisesti kuuluvan juhlapäivän teemaan, joka ei näin ollen saanut naista epäilemään miehen suhteen mitään.. Ehkä siihen olisi ollut syytä, sillä näin luottavaisin mielin neitokainen ei ole ollut pitkään aikaan ollut kenenkään seurassa.. Ken tietää, ehtiikö nainen huomaamaan mitään eriskummallista, ennen kuin mitään vakavampaa ehtii tapahtumaan..
|
|
|
Post by erkenmormel on Jun 28, 2012 19:27:44 GMT 3
"Mitä sanoitte? Kadotitteko jotain?" kysyi naamioitu huolestuneena ja alkoi silmäillä ympärilleen. Miehen silmät kapenivat pian suuttumuksesta, tajuttuaan mitä Annie oli kadottanut. "Taskuvarkaat ovat ikävä kyllä riesa tällaisenakin iltana...katsotaanpa mitä voimme tehdä"
Ja niin miehen silmät tapasivat poispäin juoksevan nuoren, eikä tarkkaa näköä voinut huijata; tämä todellakin piti kädessään jotain kiiltävää. Poika juoksi poispäin juhla-alueelta, kohti varjoista kujaa. Vaan pitkälle tämä ei pääsisi. "Suo anteeksi jälleen" tokaisi naamioitu ja loikkasi väkijoukon sekaan suorastaan kissamaisella keveydellä. Tämä pujotteli ihmisten läpi vaivatta, alkaen pian saavuttaa poispäin juoksevaa poikaa. Pian hänkin katosi kulman taakse.
Nuori mies puristi kaulakorua tiukasti kädessään ja näytti äärimmäisen helpottuneelta nähtyään kujan varjoissa erään harvinaisen kookkaan miehen. Mies näytti nuoremmalleen merkkiä ja molemmat katosivat vielä kapeammalle kujalle. "Sain sen" kuiskasi hengästynyt poika, joka ei voinut olla seitsemäätoista vanhempi. "Hienoa...syötti on melkein valmis" murahti matala, suorastaan karhumainen ääni. Arpisia kasvoja valaisi hymy, joka sai ne näyttämään entistä pelottavammilta. Poika sai mieheltä kultarahan ja he poistuivat kukin omille teilleen.
Naamiomies tuntui kadonneen kuin savuna ilmaan. "Se ryökäle" murahti kalju kojunomistaja Annielle. "Minä en jättäisi sinunlaistasi tyttöä oman onnensa nojaan. Ja vielä ei edes ole keskiyö...mokoma nuljake, ei tajua mistä jää paitsi" Kojunomistaja pudisteli päätään ja keskittyi palvelemaan asiakkaitaan, mutta samalla mutisi jotain haaskatusta nuoruudesta ja vastuuttomuudesta. Samalla joku taputti Annieta olkapäähän.
"Anteeksi, mutta katosiko teiltä tällainen?" Annie saattoi tunnistaa äskeisen tappelupukarin tämän pitämistä tummista vaatteista ja tämän valtavasta hiuskuontalosta. Mutta tällä kertaa miehen kasvoja peitti musta puolinaamio, joka kätki alleen pahimmat, nenän ja otsan poikki kulkevat arvet. Vain yksi hyvin ohut, huulten tuntumassa oleva arpi oli näkyvissä, eikä se vielä antanut kovin pelottavaa vaikutelmaa. Karhun kokoinen mies hymyili vaivautuneesti. "Älä säikähdä, olen riehunut tarpeeksi tälle illalle...halusin vain palauttaa korun oikealle omistajalleen"
|
|
|
Post by Jutta on Jul 10, 2012 21:06:26 GMT 3
(( Anteeksi kökköisen tuntoinen kirjoitukseni.. kirjoitus inspikseni tuntuu jotenkin nyt olleen kadoksissa kiireitteni sekä tämän hetkisen stressini vuoksi, joten tämä kyseinen pelivuoroni ei ole kyllä parhaimmasta päästä.. Lupaan panostaa ensikerroilla enemmän tuleviin pelivuoroihini.. ))
”..H-hei, minne te oikein menette?” Annie yritti huutaa hänen seurastaan poistuneen naamiomiehen perään, mutta huomattuaan miehen vain kadonneen tuota katua täyttäneiden ihmisten joukkoon, päätti neitokainen lopulta vain jäädä paikoillensa odottamaan seuralaisensa mahdollista paluuta.
Nainen tuntui pohdiskelevan mielessään naamiomiehen syytä poistumiselle; Mahtoikohan mies huomata tuon saman juoksentelevan nuorukaisen kuin hänkin ja lähteä seuraamaan häntä siksi, että saattaisi löytää matkallaan tuon neitokaisen kadoksissa olleen kaulakorun? Ei Annien ajatus mitenkään mahdottomalta vaikuttanut, vaikka kieltämättä ajatus saikin neitokaisen hieman huolestumaan seuralaisensa puolesta. Saattoihan naamiomies toki vain karata tuon nuoren naisen seurasta saatuaan siihen oivallisen mahdollisuuden Annien ollessa vielä hetki sitten poissa olevana kadonneen kaulakorunsa vuoksi, mutta siihen tuomaan ajatukseen neitokainen ei tahtonut uskoa. Huokaillen lopulta ajatuksilleen neitokainen päätti laittaa tuon kädessään pitämänsä kauniin simpukkakorun kaulaansa, jonka hän oli hetki sitten saanut lahjaksi tapaamaltaan mieheltä.
Yllättäen pelikojulta kantautuneet huudahdukset saivat lähettyvillä seisoneen neitokaisen kääntämään katseensa pelikojua kohden. Pelikojun omistanut vanhempi herra näytti huomanneen Annien jääneen yksin naamiomiehen lähtiessään muille teilleen eikä moinen epäystävällinen käytös vaikuttanut selvästikään ilahduttaneen kojunpitäjää millään lailla. Aluksi Annie tuntui vain hymyilevän tuolle huolta kantaneelle herralle, vaikka selvästi neitokaista vaivasikin tuon vanhanmiehen esille tuoma vastuuntunnoton sävy naamiomiestä kohtaan - neitokainen kun ei itse ollut samaa mieltä tutustumastaan salaperäisestä miehestä, joka oli päinvastoin vastuuntunnottomasta käytöksestä saanut neitokaisen vakuuttumaan omalla huolenpito taidollaan. ”..Toivotaan, ettei hätä ole tämän näköinen..” Annie huudahti lopulta tuolle kojunpitäjälle, joka näytti edelleen silmäilevän syrjemmällä seisonutta neitokaisesta kiireistään huolimatta.
Yhtäkkiä Annie näytti säpsähtäneet tuntiessaan jonkinsorttisen kädenkosketuksen olkapäällään - Oli ollut yllättävää, kuinka joku karhunkokoinen miehenjärkäle oli saapunut neitokaisen luokse antaakseen hänelle jotain, joka kuuluisi miehen puheitten mukaan Annielle. Naisen hämmästykseksi mies näytti ojentavan hänelle tuota neitokaisen kadoksissa ollutta lehden muotoista kaulakorun, jonka Annie oli luullut hetki sitten vain kadonneen jäljettömiin. ”..Ki-kiitos.. mistä te tuon oikein löysitte?” Annie hämmästeli hymyssä suin ojentaessaan oikean kätensä kämmentä ottaakseen vastaan tuon miehen pitelemän riipuksen. ”..Minä taidan olla teille palveluksen velkaa.. Harvoinpa enään tapaa ketään rehellistä, joka palauttaisi toisten kadottaman tavaran takaisin omistajalleen..” Neitokainen jatkoi yllättäen yrittäessään kiitellä miehen jaloa tekoa.
|
|
|
Post by erkenmormel on Jul 22, 2012 8:33:01 GMT 3
Arpinaaman kasvot loistivat tyytyväisyyttä, kuin pikkupojalla, joka sai kehuja vanhemmiltaan. "Se lojui tuolla, tanssilavan luona. Se oli sen verran kalliin näköinen, että omatuntoni kehotti kyselemään kenelle se saattaisi kuulua. Eräs herrasmies lopulta kertoi että kaunis, punatukkainen tyttö oli voittanut sen kilpailussa. Ja on kai teidän onnenne, ettei täällä ole muita punatukkaisia kaunottaria" Mies tuntui menevän hieman hämilleen sanottuaan viimeiset sanat, mutta kumarsi peittääkseen sen. "Kiitokseksi tahtoisin vain tietää nimenne. Minä olen Rufus Grindall, vakuutusasiamies" Tämä ei oikeastaan ollut valhe, sillä yksi Rufuksen monista elinkeinoistaan oli eräänlainen vakuutusyhtiö. Hänen ideansa 'vakuutuksesta' oli kuitenkin sellainen, jossa kaupanpitäjä sai rahaa ja vastineeksi hän ja hänen jenginsä eivät hajottaneet tämän tiloja tai murhanneet tätä. Sellainen vakuutussopimus oli erittäin suosittu.
((Itselläkin välillä inspis katoilee pätkittäin ja saattaa tulla lyhyttä tekstiä välillä. Koetan pitää tauot jatkossa lyhyempinä, jotta kummallakaan ei tulisi kirjoittamiseen liian suurta kynnystä))
|
|
|
Post by Jutta on Aug 2, 2012 9:32:32 GMT 3
(( Kirjoitteluvireeni tuntuu tökkivän taas vaihteeksi, mutta yritin silti kehitellä jonkinmoista uudenlaista juonenkäännettä pelillemme.. Toivottavasti tämä ei haittaa sinua.. ))
”Ah.. Olenpas minä ollut huolimaton..” Annie aloitti hymyilevästi kuunnellessaan tuon edessään seisoneen miehen kertomusta, mutta puheen kääntyessä neitokaisen huomiota herättäviin hiuksiin, tuntui Annie menevän hieman lukkoon ilmitulleen asian vuoksi – hän kun ei itse pitänyt punatukkaisuuttaan miehen lailla onnenkantamoisena. ”..Niin kai sitten..” Neitokainen totesi ohimennen miekkoselle, ennen kuin päätyi vaihtamaan puheen aihetta toiseen kysyäkseen, kuinka Annie voisi mahdollisesti korvata tuon miehen ystävällisen elkeen korunsa löytämisen suhteen. Kuullessaan miehen vain haluavan kuulla neitokaisen nimen hänen esittelyään ensin itsensä Annielle, alkoi neitokainen hymyillä huolettomasti tuolle uudelle tuttavalleen. ”Nimeni on Annie.. On ilo tutustua teihin näin juhlapäivän merkeissä..” Annie esitteli itsensä ja niiasi kauniisti tuolle Rufukseksi esittäytyneelle miehelle, jota hän ei vielä näyttänyt tunnistaneen millään lailla tuntemakseen henkilöksi.
Neitokainen olisi varmasti jutellut enemmänkin tuon tapaamansa miehen kanssa, mutta Annien huomio tuntui kääntyneen erääseen kadulla kulkeneeseen nuorukaiseen, joka kiinnitteli ison näköisiä paperi-ilmoituksia tyhjiin seinänrakoihin tai kadun varrella olleisiin ilmoitustauluihin. Kiinnitetty ilmoitus näytti äkkiä katsottuna jonkinmoiselta etsintäkuulutukselta, jossa salaperäisen näköisestä monniviiksisestä miehestä luvattiin hulvattoman suurta rahasummaa palkkioksi.
Jokin sai Annien astelemaan lähemmäksi tuota näkemäänsä etsintäkuulutus-ilmoitusta, jonka nuorukainen oli kiinnittänyt ohi mennessään neitokaisen lähellä olleeseen ilmoitustaululle. kertaalleen Annie luki ilmoituksen tarkemmin lävitse, jossa varoiteltiin, kuinka kuvan olleesta miehestä kannattaisi pysyä kaukana hänen maagisten taitojensa vuoksi.
”..Mutta.. Ei kai..” Annie hätkähti viimein katsoessaan tuota käsin piirrettyä hahmoa tarkemmin, jonka hän oli selvästi osannut yhdistää tuohon aikaisemmin tapaamaansa naamiomieheen, joka oli ojentanut tuon neitokaisen kädessä olleen keltaoranssin värisen liljan. Vaikka kuvassa ollut mies ei pitänytkään kaapuaan kasvojensa suojana tai naamiota silmiensä edessä, osasi nainen tunnistaa nuo kuvassa piirretyt viikset ja kasvonpiirteet tuntemakseen, joita hän ei noin vain pystyisi unohtamaan toisesta.
|
|
|
Post by erkenmormel on Aug 27, 2012 6:52:35 GMT 3
((Ei haittaa tosiaankaan. Itse haluan kyllä peliä jatkaa, mutta on ihan kivasti taas noita koulutehtäviä, joita koetan pakertaa ja se syö vähän inspistä...ja sitten kun tulee näitä pitkiä taukoja, tulee jotenkin niin syyllinen olo, ettei melkein kehtaa mennä vastaamaankaan))
"Noh, näitä kommelluksia sattuu kaikille. Kerran hukkasin Jöröhampaan baariin ja miekkani sentään on paljon isompi kuin kaulakoru" sanoi mies virnistellen, vilkaisten hellästi olkansa yli Annielta piilossa olevaa miekkaa, jonka hän oli nimennyt leikkisästi "Jöröhampaaksi". Huomattuaan että Annie ei kuitenkaan kiinnittänyt häneen enää huomiota, mies kurtisti kulmiaan hieman närkästyneenä ja vilkaisi tytön katseen suuntaan, nähdäkseen mikä oli niin kiinnostavaa. Hetken ajan Rufusin ilme oli tyhjä, sitten tämä varoittamatta astui eteenpäin ja laski kätensä Annien olkapäälle.
"Suo anteeksi, mutta meidän täytyy puhua. Mieluiten syrjemmällä. Asiani liittyy juuri tuohon mieheen ja on erittäin tärkeää"
|
|
|
Post by Jutta on Sept 1, 2012 22:32:32 GMT 3
(( Minua eivät pitempäänkin kestävät pelitauot haittaa, sillä minullakin tuppaa välillä kestämään näitten omien pelivuorojeni kanssa En raaskisi näin mukavasta pelistä luopua kesken , joten vastaillaan kun keretää.. menisi seuraavan vuoroon sitten sitten yksi päivä tai vaikka kuukausi.. Ei hävetä sitä, että meillä on koneenkin ulkopuolella elämää.. Parempi kai se näin päin on! )) "..Varpuskäärme.. Vaarallinen magian käyttäjä.. lähestyttävä omalla vastuulla.." Annie lausui ääneen tuota lukemaansa tekstiä etsintäkuulutus - ilmoituksesta, jossa hänen tuntemansa naamiomies virnuili hänelle ilmoituksen ohessa olleesta kuvasta. Annie ei saattanut uskoa tuota näkemäänsä etsintäkuulutusta todeksi.. Mies, jonka seurassa neitokainen oli vielä hetki sitten viettänyt mitä unohtumattomimpia hetkiä vuoden odotetuimmassa juhlassa, paljastuikin yllättäen tuoksi kaupungin etsityimmäksi maagiksi, jonka kohtaamista ihmiset täällä Jakamaronissa pelkäsivät kuin pahintakin mahdollista ruttoa. Kyllä.. Tuosta kyseisestä maagista tiedettiin puhuttavan tässä kaupungissa - ihmisillä kun tuntui olevan tuota ainaista tarvetta juoruilla kuulemistaan asioistaan eteenpäin..Mutta silti tuo etsintäkuulutuksen tuoma tieto neitokaisen tapaamasta naamiomiehestä oli tullut Annielle täydellisenä yllätyksenä, sillä mitään tällaista hän ei olisi osannut odottaa tuolta sydämensä vienneeltä ihmiseltä.. Vai oliko tuo naamioon kätkeytynyt herrasmies sittenkään ihminen? Hänen ihonsahan kimmelsi oudosti tuossa kaupungin kauniissa valaistuksessa, jonka neitokainen oli olettanut vain kuuluneen tuon miehen erikoiseen juhla-asusteeseen.. Entä mitähän tuo vaaralliseksi kutsuttu maagi tahtoi tuosta neitokaisesta liikkuessaan hänen seurassaan? Tiesikö hän, että Annie olisi noita? Kenties? Vai tahtoiko hän sittenkin vain pilailla tuon neitokaisen kustannuksella? Tuskinpa hän sentään olisi aidosti ollut kiinnostunut tuosta näkemästään punatukkaisesta leidistä.. Tai mistäpä tuon tiesi.. Siltä vain Anniesta tuntui tällä hetkellä lukiessaan tuota etsintäkuulutusta läpi yhä uudelleen ja uudelleen, tuntiessaan olonsa aina yhtä pettyneemmäksi.. Aluksi Annie näytti vain säpsähtäneen tuntiessaan tuon Rufuksen lämpöisen kädenkosketuksen olallaan, mutta huomattuaan tuon kosketuksen kuuluneen korunsa löytäneelle miehelle, hymyili hän tälle lämpimästi.. tai ainakin siihen asti, kunnes neitokainen kuuli mitä miehellä oli hänellä sanottavanaan. Varpuskäärme.. Miksi Rufus tahtoisi puhua hänestä neitokaisen kanssa? Oliko hän sattumoisin nähnyt heidän kahden olleen toistensa kanssa tekemisissä? Miksi hän neitokaisen tekemisiin tahtoi puuttua? Oliko hän olevinaan jonkinsorttinen viranomainen? Vai.. oliko hän sittenkin vain kiinnostunut tuon maagin nappaamisesta ja sen tuomasta palkkiosummasta? Asia tuntui hieman haiskahtaneen neitokaisen mielessä.. mutta kiinnostus siitä, mitä miehellä olisi ollut hänelle kerrottavanaan tuosta tietämästään varpuskäärmestä tuntui heräävän Anniessa.. Tietäisiköhän Rufus enemmänkin tuosta etsintäkuulutetusta miehestä, mitä hän antoi päällepäin näyttää? ".. Hyvä on, jos kerran tahdotte.. Mihin ehdotatte meidän menevän?" Annie sanoi yllättäen hetken kestäneen hiljaisuuden jälkeen, jonka jälkeen hän näytti olevan valmiina kuin seuraamaan tuota miestä.. minne hän sitten neitokaisen veisikään.
|
|