|
Post by submarine on Mar 13, 2012 14:35:01 GMT 3
Naagu leipoi hetken jalkapohjaansa rystysillään, ja päästi vaihteeksi varsin tyytyväisen urahduksen. Sieltähän se hermo löytyi. Jännitys laukesi hieman ja varpaatkin liikkuivat taas paremmin. Hetken lohtuhan se oli, mutta edes jotakin. Ja jotakuta muutakin näytti osuneen hermoon - huomattavasti ikävämmällä tavalla. Rotta vilkaisi synkeäksi käynyttä liskoa, naksautti kieltään tämän alkaessa väittää vastaan ja raapi hetken niskaansa. Paremman puutteessa nillitettiin sitten yksityiskohdista. Mikäpä siinä, mutta Naagulla ei ollut varsinaista halua tai aikomusta lähteä mukaan vääntämään siitä, mikä minkäkin maagisen hilun tehtävä oli. Jos tämä olisi saanut edes yhden kuparikolmion jokaisesta... tai ei, maagisista koruista maksettiin huomattavasti enemmän, ja se sanonta jäikin sitten siihen. Joka tapauksessa, niitä oli paljon, ja jokainen niistä oli aina se suuri ja mahtava - ja harvinaisen usein myöskin tuhon välikappale. "Olkoot. Se... ei muuta mitään. Ksh", Naagu sihahti toiselle jalkojensa tutkimisen lomasta, keskittyen nyt lähinnä varpaidensa nikamiin. Tarkkaa työtä, ainakin näiden varpaiden kohdalla. Sitten rotta kuitenkin kohotti taas katseensa, näyttäen lähestulkoon huvittuneelta. Ja samaan suuntaan oli se viiksiä tutisuttava sihahduskin. "Fsshk. Ja säpen takana... on yleensä ovi jota se pitelee", seurasi vielä rahina, joka kuulosti lähestulkoon sovittelevalta - omalla piruilevalla tavallaan. Ei Naagulla ollut mitään varsinaista syytä tai halua vääntää liskon kanssa, sen enempää kuin juuri minkään muunkaan.
Olipa miten oli, sai mahdollinen jatko odotella, sillä jotain näytti vihdoinkin tapahtuvan. Se alkoi pelkkänä etäisenä, vaivaisena askeleiden pehmeänä kopinana jostakin kaukaa portaista, mutta tässä harmaassa, haljussa hiljaisuudessa sekin iski rotan korviin kuin ukkosenjyrähdys - ainakin merkittävyydeltään. Naagu vääntäytyi nopeasti jaloilleen, vaikka joutuikin irvistelemään niiden äkillisiä, uusia kärsimyksiä, ennen kuin haki mahdollisimman edustavan asennon, ja viittoili Kvariakin lopettamaan nojailunsa. Velhot harvemmin pitivät epäkunnioittavasta käytöksestä. Sama päti tosin hieman kaikkeen, mutta harvemmalla oli yhtä paljon rahkeita varmistaa että näiden mieltymyksiä myös noudatettiin. Askeleet kovenivat, ja lopulta, kuin mikäkin haamu pimeydestä, lipui aulan haljuun valoon mies. Tai kukaties tämä oli mies. Hahmo oli pitkä ja verhoutunut mustaan kaapuun, joka laahasi pitkällä tämän perässä maata ja peitti tämän huputetusta päästä varpaisiin. Kasvonsa tämä oli kätkenyt korkean, mustan naamion taakse. Kahdeksan silmää tuijotti naamiosta, ja vaikka ne varmasti olivatkin vain koristeita, liikkui niistä jokainen toisistaan riippumatta, kuin yrittäen parhaansa mukaan napata jokaisen yksityiskohdan ympäristöstään ennen sisaruksiaan. Tämän oikeille silmille ei ollut edes reikiä koko naamiossa, ja vaikka se olikin aavistuksen häiritsevää, paljon joitakin silmiä ja muita yksityiskohtia huolettavampi oli tämän olemus. Hahmo hyökyi uhkaa ja synkkää arvokkuutta, joka vaati alistumaan. Naagu ei kyennyt edes saamaan otetta siitä, mikä sen tarkalleen teki, mutta siitä huolimattakin tämä ilmestys oli selvästi vaarallinen. Velho. Huomattavasti vähäisempänä suuren ja kammottavan herransa takaa asteli hiljaa ja vaivalloisesti omalle paikalleen harmaa, ajan uurtama kirjuri, joka ei joko kunnioituksesta tai kiinnostuksen puutteesta vilkaissutkaan koko tapaukseen.
Hetken oli hiljaista, ja sitten pitkä hahmo puhui. Naagu, rotankorvistaan huolimattakin, joutui pinnistämään että edes kuuli raskaan silmänaamion takaa tämän sanat, jotka muutenkin olisivat olleet pelkkä sihahdus. "Minä olen Aran Pitkävarjo. Te vaaditte huomiotani", tämän ääni luikerteli esiin, kuin suorastaan syyttävänä siitä, että surkeat ja mitättömät kuolevaiset kehtasivat tuhlata tämän aikaa. Rotta veti varovasti paremmin esille pakettinsa. "Shhk. Minä tuon... lähetystä. Sen on vakuutettu... olevan tärkeä. Hsssk. Palkkioni on yksi kysymys", Naagu kähisi. Oli parempi olla repimättä tästä minkäänlaista riitaa. Tämä ei ollut mikään pieni ja surkea katuvelho, vaan aito tapaus. Sen haistoi. Paksu, musta mahti tukahdutti kuonon pahemmin kuin jämäkkä lakana. Pitkävarjo ei pitkään hetkeen vastannut mitään, antoi vain silmiensä kiertää. Ja sitten äkkiä, kuin vasta tajuten tämän, jokainen silmistä iskeytyi Kvariin, kuin syylliseen. Ääni oli nyt vahvempi, se ei jäänyt naamion taakse vaan kaikui sen läpi. "Ja mitä tekee minun tornissani tämä mitätön parempiensa palvelija? Minä tiedän kuka ja mikä olet, pieni lisko! Puhu!" tämä jyrisi, paahtaen Kvaria läpitunkevan tuijotuksensa alla. Naagu katsoi parhaaksi ottaa askeleen verran etäisyyttä toisesta; velhojen viha oli yleensä varsin sotkuista ja roiskuvaa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 13, 2012 22:36:39 GMT 3
"Äh, huono sanavalinta. Olkoot", lisko totesi rotan esittäessä hieman ehkä piikikkään sovittelunsa. Samapa tuo, Kvar oli jo paljastanut hieman liikaakiin. Eikä olisi mikään ihme jos täällä olisi seinilläkin korvat, jolloin rotta ei olisi ainoa joka olisi saanut kuulla hieman turhan paljon. Onneksi Naagukaan ei näyttänyt olevan halukas kiistelemään, asia mistä sarvipää oli kiitollinen. Riitely ei todellakaan ollut jotain mitä otus halusi harrastaa, vaikka olikin mielensä osittain pahoittanut toisen kommenteista. No, mitä oli tapahtunut oli tapahtunut, ja lisko oli valmis jättämään koko ikävän episodin taakseen. Hieman rotan sanat vieläkin kalvoivat tuota, mutta asiasta olisi nyt turha jatkaa. Sekä rotan että liskon mielipiteet olivat tulleet joten kuten selviksi, joten jatkaminen olisi turhaa - ainakin jos lisko ei halunnut paljastella tietoja jotka saattaisivat saada rotan muuttamaan mielipidettään.
Vaikka lisko oli kierroksensa tehtyään hieman pelännyt aikaa kuluvan vielä pitkäänkin, niin pian portaista alkoikin jo kuulua askelia. Viimeinkin. Kvar otti mallia kumppanistaan, ja otti edustavamman asennon, oikeastaan tajuten tarpeen ilman rotan viittoiluakin - lisko myös piti huolen siitä, että seisoi hieman syrjässä, toivoen ettei saapuva velho kiinnittäisi hirvittävästi huomiota tähän. Parempi niin, toivottavasti paketti vain vaihtaisi käsiä, ja rotta saisi vaivanpalkkansa - mikä tämä nyt sitten olikaan. Jotain tietoa ilmeisesti. Selkeää kuvaa ei raitakuonoinen lisko ollut saanut siitä, että mistä tarkalleen ottaen oli kyse, mutta ilmeisesti jostain tärkeästä. Tämä tieto riitti otukselle, asialla oli merkitystä rotalle, ja tämä tieto riitti. Pian paketin vastaanottaja saapuikin rotan ja liskon aiemmin vastaanottaneen vanhuksen kanssa. Kvar olisi valehdellut, jos olisi väittänyt ettei velho saanut tätä tuntemaan oloaan hieman huolestuneeksi. Vain hölmö ei olisi ollut varuillaan, ja vaikka sarvekas lisko ehkä välillä typerältä vaikuttikin, niin tämä johtui lähinnä tämän kokemattomuudesta Drache Lochen ulkopuolisesta elämästä, eikä pieni Etsijä oikeasti typerä ollut. Liskokin aisti joten kuten velhosta pursuavan voiman, ja tiesi tämän olevan vaarallinen. Silti, sarvekas otus ei naamioitua ilmestystä pelännyt - Kvar uskoi vakaasti 'suojakeinonsa' riittävyyteen, ja olihan lisko tavannut huomattavasti voimakkaamman olennon... ja palveli tätä uskollisesti. Oli velho miten vaarallinen ja voimakas hyvänsä, Kvarin herra oli voimakkaampi. Patriarkkakin varmaan oli voimakkaampi - luultavasti -, vaikka olikin ollut jo kauan heikennettynä - vaikka amuletin nykyisen kantajan takia olikin vaarana Patriarkan paluu voimiensa huipulle.
Mietteistään huolimatta lisko piti katseensa uhkaavassa hahmossa, toivoen tilanteen olevan ohitse mahdollisimman pian. Suomuinen otus ei pitänyt miehen äänensävystä, tai siltä miltä tuon ääni kuulosti. Äänensävy oikeastaan kuulosti samanlaiselta kuin Kvar oli aina olettanut kansansa muinaisen vihollisen äänen kuulostavan - onnekseen sarvipää ei ollut joutunut ikinä kohtaamaan Patriarkkaa, joten varmuutta ei tuolla luonnollisesti ollut. Silti, parempi vain välttää ongelmia, ja ehkä myöhemmin raportoida herralle velhosta. Tosin, syynä "se tuntui luonteeltaan inhalta" ei ehkä paras mahdollinen syynti herralle ilmoitukseen ollut, joten ehkä parempi vain mainita ohimennen jonkun muun ilmoituksen yhteydessä. Eipä asian hoitoon voisi oikein resursseja pistää ennen kuin ongelmat käärmeamuletin kanssa olisi saatu päätökseen. Ei ainakaan jos tämä Aran Pitkävarjo ei antaisi mitään syytä olettaa olevansa samalla tavalla vaarallinen kuin Patriarkka.
Vaikka lisko oli parhaansa tehnyt näyttääkseen merkityksettömältä, niin jostakin syystä velho kiinnitti katseensa (tai jotain, Kvar ei tajunnut ollenkaan miten Pitkävarjon naamari oikein toimi) liskoon, ja esitti jyrisevät vaatimuksensa. Kvar säpsähti yhtäkkisestä huomionosoituksesta, mutta vastasi parhaansa mukaan naamarin silmien tuijotukseen katseellaan. "Häntä lupassin auttaa", lisko vastasi yksinkertaisesti osoittaen Naagua, ääntämyksen taas hieman heiketessä hermostuksesta johtuen. "Lupauss on pidettävä. En tunkea halunnut," tuo vielä lisäsi nöyrästi. Vaikka liskoa kismitti osoittaa nöyryyttä kenellekkään muulle kuin herralleen, niin juuri nyt taisi olla sille vähän tarvetta. Tai ainakin jos ei halunnut joutua hankaluuksiin, mitä tuo halusi välttää. Tarpeen vaatiessa otus osasi ajatella nopeasti joutuessaan yllättävään tilanteeseen, ja tilanteen nopea arviointi oli johtanut liskon pitämään nöyryyden osoitusta parhaana mahdollisena vaihtoehtona. Myös siitä näkökulmasta, että tämä oli todennäköisin keino välttää rotan joutumista hankaluuksiin Kvarin läsnäolosta johtuen, ja velvollisuudentunto ajoi tuota varmistamaan, että vaihtokauppa rotan ja velhon välillä saataisiin päätökseen ongelmitta.
|
|
|
Post by submarine on Mar 14, 2012 0:37:45 GMT 3
Naagu, kuten varmasti lisko itsekin, odotti varsin jännittyneenä, kun Pitkävarjo häämötti uhkaavana ja vaiti, jokainen silmä Kvariin iskostuneena, kuin voimaa ja kauhua hyökyvä, musta kivipilari. Jostakin syystä velho oli kiinnittänyt huomionsa tähän, eikä vaikuttanut turhan tyytyväiseltä, kuin liskon pelkkä läsnäolo olisi jotenkin saanut tämän hermostumaan. Ja jos tämä päättäisi, ettei vastaus ollut riittävä, ja kääntäisi liskon sisukset ulkoisiksi, rotta ei halunnut joutua vastaamaan seurauksista. Oikeastaan tämä oli jo vähällä, aikansa hiljaisuutta arvioituaan, sihahtaa liskon tuppautuneen mukaan puolipakolla ja ettei tällä ollut tosiaankaan mitään tekemistä itsensä kanssa, mutta velhon ääni pysäytti tämän. "Pieni, kuvottava otus. Veljeskuntamme kaupunki kärsii kaltaisistasi. Rukoile armoa ja kiitosta jumaliltasi pitkämielisyydestämme säästää sinut", Pitkävarjo jylisi, ja näytti sitten hyvin nopeasti unohtavan koko otuksen, kuin tämä olisi ollut vain hyvä tilaisuus saada hieman lisää kumartelua ja nöyristelyä osakseen. Siitä huolimattakin Naagu päästi itsensä rentoutumaan melkoisesti, kun velhot useat silmät menettivät taas kiinnostuksena ja keskittymisensä - aina siihen asti, kunnes ne iskostuivat puolestaan mustaan rottaan. Tai, jos oikein tarkkoja oltiin, pakettiin jota tämä piteli. Rotta ei niinkään nähnyt, kuin tunsi niiden kiinnostuksen ja läpitunkevan tuijotuksen. Se oli tunne, jota tämä ei olisi välittänyt maistella turhan pitkään. "Tuo se", sihahti jälleen huomattavasti vähäisempi, luikertelevampi ääni, pelkkä kuihtunut varjo äskeisestään. Naagulla ei siitä huolimatta ollut mitään syytä tai halua olla tottelematta.
Laatikko laskettiin varsin varovaisesti ja mahdollisimman pitkin käpälin Pitkävarjon odottaviin käsiin, ennen kuin Naagu otti saman tien taas kevyen askeleen taaksepäin. Ja hetken velho oli kiinnostunut vain ja ainoastaan siitä vääntäessään sitä auki (jollakin konstilla tämän ei tarvinnut muuta kuin nostaa kantta, vaikkei se ollut hievahtanutkaan aikaisemmin). Harmaat, kuin kuihtuneet kädet kohottivat kantta. Ja vaikkei Naagu nähnytkään sisältöä, erotti tämä etäistä, metallista sihinää. Kuin joku olisi hionut kuorossa veitsiä yhteen. Lukemattomia veitsiä. Värähtämättömät, keinotekoiset silmät tuijottivat sitä, mitä sitten näkivätkään, aikansa, ennen kuin laatikko suljettiin ääneti, ilmeisesti tyytyväisenä. Sihinä lakkasi, ja hetken perästä velho työnsi sen jonnekin kaapuihinsa, joihin se katosi kuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan. "Ja nyt... mitä haluat palkkioksesi?" luikerteli kysymys naamion alta kuin käärme valmiina iskuun. Ja vaikka Naagu osasikin arvata, mitä velho toivoi sen olevan (todennäköisimmin anelua surkean hengen säästämisestä), oli nyt turha nöyristellä sen suhteen. Tätä varten rotta oli tähänkin lähtenyt, parempi vain hoitaa ja häipyä. Ohimennen tämä vilkaisi Kvariin ja heitti pienen nyökkäyksen kohti säkkiä, jota tämä yhä kantoi selässään, viittoillen tätä antamaan sen takaisin. Pitkävarjon pitkä (Naagu ei ollut mikään pieni otus, mutta velho häilyi korkealla tämänkin yllä) uhkaava hahmo silmäkulmassa sai tämän pitämään jopa hieman kiirettä.
Loppujen lopuksi, kun sai kantamuksensa takaisin, veti Naagu niiden joukosta nopeasti ja selvästi tietäen mitä etsi esille jotakin. Tämä teki sen kuitenkin lähestulkoon uskonnollisella hartaudella ja kunnioituksella - ja niin olisi tehnyt kuka tahansa muukin tämän sijassa. Se, minkä rotta lopulta toi haljuun valoon, oli rasia. Ei laatikko kuten äskeinen, ei vain kuljettamiseen tarkoitettu kuori, vaan selvästi itsetarkoituksellinen, hädin tuskin kämmenelle mahtuva kuutio. Se oli tumman ruosteenpunainen, kuin kuivuneen veren peitossa, ja ohuet, tarkat kaiverrukset peittivät sen pintaa. Naagu piti sen esillä, niin että velho (ja Kvarkin siinä sivussa) näkisi sen, mutta kuitenkin tiukasti itsellään, tarjoamatta sitä millään tavalla. Ja kun kapistus tuli näkyviin, nauliintui jokainen Pitkävarjon silmistä siihen. Ne lähestulkoon tutisivat äkillisestä hämmästyksestä ja jännityksestä, ja velho itse oli ensimmäinen joka hiljaisuuden rikkoi. "Onko tuo..." Aran Pitkävarjo aloitti, valiten kummankin sanoistaan hyvin, hyvin tarkkaan, kuin ei olisi aivan uskaltanut lausua loppuun kysymystään, kuin rasian nimeäminen olisi voinut tuhota sen. "On. Se... on", Naagu soi sihahtaa vastauksen, joka ei ollut aivan yhtä kunnioittava, mutta siitä huolimattakin tiedosti selvästi esineen arvon. Se tosiaan oli, aivan varmasti. "Kssh... ja teillä... on tietoa. Viittaus. Mainintoja", rotta jatkoi, antaen velhon itse päätellä mihin tämä pyrki. "Niin. Meillä on. Varmasti muutamia", Pitkävarjo vastasi, mutta sitten tämän ääni keräsi taas aikaisempaa voimaa ja tarmoa, ja seuraavat sanat, jotka tämä jylisi, saivan Naagun kiroamaan kaikkea useaan kertaan ja kunnolla. "Mutta siitä sinun on turha murehtia! Palkkiosi on luovuttaa se minulle ja poistua hengissä!" velho julisti, ojentaen jo kuihtunutta kättään kuin todella olisi odottanut rotan vain antavan rasian tälle. Nopea taka-askel ei selvästikään ollut tämän mieleen.
"Tämä..." Naagu aloitti vähemmän sovinnaisesti, ja lopetti sitten hyvin pian pitkään urahduksen ja korahduksen välimuotoon, kun näkymätön, mutta varsin tuntuva voima paiskasi Pitkävarjon kädenheilautuksesta kookkaan ja jämäkän rotan kuin rätin sivummalle. Rasia pysyi tämän käpälissä, mutta siitä huolimattakin Naagulta meni monta, pitkää hetkeä kerätä ketaransa edes jonkinlaiseen järjestykseen tai edes yrittää pystyyn. Ja velho häämötti yhä paikoillaan. Oli, kuin aulan halju valokin olisi yrittänyt väistää tätä, kun mahti väreili miehen ympärillä ja uhkasi tukahduttaa kaiken alleen. "Lisko. Väistä tai tuhoudu!" Pitkävarjo julisti tämän ja pois viskatun Naagun tielle jääneelle Kvarille. Harmaa, ikivanha kirjanpitäjä taustalla näytti vaappuvan vaivalloisesti ja kivuliaasti, joskin varmasti mielestään vauhdikkaasti, kohti portaikkoa. Tämä nähtävästi tiesi mitä tuleman piti, ja että oli parempi olla jossain muualla silloin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 14, 2012 20:01:41 GMT 3
Kvar teki parhaansa näyttääkseen mahdollisimman nöyrältä ja mitättömältä velhoa kohtaan tuntemastaan vastenmielisyydestä huolimatta, ja ilmeisestikin esitys oli juuri sellainen minkä Pitkävarjo oli halunnutkin nähdä, ainakin päätellen siitä miten tuo jylisi hetken hiljaisuuden jälkeen. Sarvipää ei nähnyt mitään syytä lopettaa esitystä vielä, joten nöyristelyä jatkettiin kumartamalla niin alistuvaisen oloisena kuin tuo taitoi - vaikka lisko tunsikin olonsa vastenmieliseksi tästä johtuen, ei hän pokkuroinut näin paljon edes herralleen, eikä tämä sitä vaatinutkaan. No, parempi vain niellä katkeruus, ja toivoa että tämä koko homma saataisiin mahdollisimman nopeasti päätökseen. Myös pitkän velhon toteamusta 'kuvottavuudesta' oli jotain mihin lisko olisi halunnut heittää hieman omaa kommenttiaan, mutta piti kitansa kiinni. Oikeastaan, oli ehkä ihan hyvä pitää yllä yksinkertaisen pelokkaan ja eläimellisen otuksen ulkoasua, jos tilanne karkaisi käsistä ylimielinen velho saattaisi luulla Kvarin olevan täysin vaaraton tai liian typerä ollakseen oikea uhka, mikä taas voisi antaa pienen yllätysedun jos se olisi tarpeen. Tästä johtuen Kvar lipoi hieman kielellään ilmaa - jotain mitä oli nähnyt Drache Lochen lähettyvillä asustavien isojen matelijoiden tekevän aika usein, päätellen tämän olevan jonkun sortin tyypillinen eläimellinen tapa joka liskoilla oli. Epämääräinen muistikuva opetuksesta mitä lisko oli saanut ennen Etsijä-koulutusta vihjasi, että kyseessä taisi olla jonkunlainen ilman maistelu, tai jotain sinne päin. Ei Kvar sitä kuitenkaan kovin usein tehnyt normaalitilanteessa. Esitys kuitenkin meni ilmeisesti joka tapauksessa täydestä, ja velho lopetti liskon paahtamisen katseellaan ja sanoillaan edellämainitun suureksi helpotukseksi.
Velhon taas keskittyessä Naaguun, sarvekas lisko vain tuijotti hiljaa. Tilanne näytti tällä hetkellä ainakin olevan ihan vaaraton, joten Kvar rentoutui hieman. Velho näytti rauhoittuneen yllättävän purkauksensa jälkeen - jotain mitä lisko hieman ihmetteli näin jälkikäteen, hän kun oli parhaansa mukaan yrittänyt näyttää harmittomalta, ja reaktio oli ollut yllättävän kiivas -, eikä rotta näyttänyt olevan vaarassa jonkunlaisen uhkailun kohteeksi joutumiselle. Hieman otus oli kyllä utelias siitä, että mitä hittoa laatikossa oikein oli, mutta ei alkanut yrittämään tuijotella sen tarkemmin. Parempi olla kiinnittämättä velhon huomiota uudestaan jos siihen ei ollut tarvetta. Laatikosta lähtevä ääni ei ollut mikään kovin miellyttävä, ja Kvar antoi epämukavuutensa näkyä hieman. Parempi vain jatkaa yksinkertaisen pelokkaan liskon esittämistä. Kun Naagu viittilöi liskoa palauttamaan säkin, tuo toimitti sen mahdollisimman nopeasti takaisin rotan käpäliin. Pian tämä koko jupakka olisi ohi, lisko ajatteli tyytyväisenä.
Mikä tahansa tuo rotan velholle toimittama pieni esine olikaan, niin selkeästikin se merkitsi jotain Pitkävarjolle tämän reaktiosta päätellen. Kuutio ei varsinaisesti sarvipään mielestä näyttänyt ihmeelliseltä, mutta ilmeisesti tämä oli tavalla tai toisella tärkeä. No, ilmeisesti tämä alkoi olla ohi, kuhan nyt velho vain antaisi rotalle palkkionsa... Tai sitten ei, velhon äänensävyn palatessa takaisin siihen "tulta ja tulikiveä" tyyliin jota tuo oli aiemmin käyttänyt tämän vaatiessa Naagua vain luovuttamaan kuutio ja lähtemään kiitollisena siitä, että henki oli säästynyt. Rottapa ei näköjään siitä tykännyt, ja Kvar alkoi valmistautua toimimaan - kun rotta äkkiä lensi velhon voimanosoituksesta syrjään. Sarvipää älähti, ja alkoi hätäisesti sihahdella jotain omalla kielellään, ikään kuin olisi paniikissa toistellut jotain uskonnollista rukousta tai jotain. Tämä oli tosin lähinnä hämäystä, ja lisko hivuttautui rotan ja naamioidun uhan väliin kuin tarkoituksetta. Tämä oli kuitenkin melko lailla täysin hämäystä, lisko tiesi tarkkaan mitä teki - ja 'rukous' oli tuon vyössä olevan huomaamattoman lumouksen aktivointiin tarkoitettu mantra. Nyt pitäisi vain toivoa, että kaikki menisi hyvin - lisko kun ei varsinaisesti kohta enää olisi kontrollissa. Hänen 'suojakeinonsa' kun toimi hieman erikoisesti, tehden liskosta väliaikaisesti kanavan jonka kautta Drache Lochessa oleva Kvarin herra pystyi antamaan voimaa liskolle, sillä sivuvaikutuksella että lumouksen voimassaolon ajan Kvar ei olisi kontrollissa. Metodi oli liskolle vaarallinen, eikä sitä voisi käyttää kuin harvoin, mutta nyt taisi olla sellainen tilanne että suoraa apua tarvittiin...
Lisko vilkaisi nopeasti rottaa huolestuneen oloisena velhon jylistessä uhkavaatimustaan, kunnes käänsi katseensa takaisin velhoon. "En", oli sihahdettu vastaus joka uhkaajalle annettiin, liskon katsoessa pitkää velhoa tämän naamion silmiin järkähtämättä. Ilma liskon ympärillä alkoi näyttää hieman vääristyneeltä, ja tuon vyönsoljessa oleva vyönsolki alkoi pikkuhiljaa hohtaa. Kvar sulki silmänsä hetkeksi, avaten pian oikean silmänsä - jättäen vasemman kuitenkin kiinni. Yhden silmän katseessa oli jotain outoa, aivan kuin mikä sieltä nyt katseli ei olisi ollut sama kuin mikä oli vain hetki sitten tuijottanut velhoa. "Päästä palvelijani ja rotta menemään", sarvekas lisko vaati rauhallisen oloisena - ja vahvisti samalla vaikutelman siitä, että jokin muu kuin Kvar oli nyt kontrollissa. Ääni ei varsinaisesti ollut muuttunut, mutta ääntämisessä ja sanajärjestyksessä ei ollut mitään niistä ongelmista jotka olivat vaivanneet Kvarin puhetta. Jokin voimakas olento puhui nyt pienen liskon kautta, eikä tämä kuulostanut siltä, että "ei" olisi tässä tapauksessa vastaus jota kannattaisi antaa. Läheskään kaikkea voimaansa Kvarin herra ei voinut tuolla tavalla käyttää (ei ainakaan ilman että Kvarin ruumis olisi tuhoutunut rasituksesta), mutta ainakin luulisi Pitkävarjolle olevan selvää, että jokin voimakas olento oli juuri nyt suojaamassa pientä liskoa, ja puhui tämän kautta. Toivottavasti velho ei tosin tajuaisi sitä, että kaikki se voima mitä tuntui tällä hetkellä säteilevän pienestä liskosta ei olisi käytössä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 14, 2012 23:49:12 GMT 3
Naagu oli saanut kokea niin taikuutta kuin iskujakin aivan tarpeeksi usein. Liiankin usein, jos tältä itseltään kysyttiin. Mutta kummassakin oli se ikävä, etteivät ne koskaan muuttuneet varsinaisesti sen mukavammiksi, ja tämä oli varsin jämäkkää laatua kummassakin ryhmässä. Vahva taika, luja isku - ja mitä varmimmin siltikin vain varoitus, ennen kuin tämä keräisi oikeaa voimaa. Siitä huolimattakin kookas, musta rotta joutui keräilemään varsin pitkän hetken itseään ja varmistamaan, ettei mitään ollut rikki. Ikävän kova kiviseinäkin häämötti varsin lähellä, ja rotta olisi keräillyt itseään kasaan varmasti paljon huonommin, jos olisi lentänyt vain hieman pidemmälle. Sen miettimiseen ei ollut turhan paljoa aikaa, sillä kun oli lukittuna samaan tilaan murhanhimoisen velhon kanssa, ei ollut oikeastaan turhan paljoa aikaa mihinkään. Kiskoessaan raajojaan alleen ehti Naagu ohimennen vilkaista tilannettakin. Kvar seisoi velhon tiellä kuin ei olisi ollut aikeissa väistää, ja rotta oli erottavinaan soivissa, humisevissa korvissaan jotakin muminaa. Tämä yritti urahtaa toista häipymään Pitkävarjon tieltä, muttei saanut aikaan kuin kähisevää yskää, joka oikeastaan esti rottaa edes kiskomasta irtseään pystyyn. Tämä odotti näkevänsä liskon räjähtävän aivan piakkoin pitkin aulan seiniä, mutta... ei. Ei kuitenkaan. Äkkiä jokin aulan ilmapiirissä muuttui. Äkkiä olikin kaksi tukahduttavaa mahdin lähdettä, Pitkävarjo ja... jokin. Kvariin se selvästikin liittyi, mutta rotalla ei ollut hajuakaan siitä, miten mitätön lisko oli saanut sen aikaan.
Pitkävarjokin näytti, omalla tavallaan, olevan varsin yllättynyt tilanteesta. Tämän toinen käsi oli jo kohonnut, pyyhkäistäkseen surkean liskon tieltään kuin mitättömän kärpäsen, mutta kun tämä äkkiä tekikin temppunsa, pysähtyi se kuin epäröiden. Sitä ei kuitenkaan kestänyt montaa hetkeä, sillä varsin nopeasti, mahdollisimman sulavasti velho laski sen alas. Jokainen silmä tämän naamiossa pyöri villisti kuin raivohullu kovakuoriainen, ja hetken velho näytti siltä kuin olisi ollut aikeissa perääntyä tilannetta käsitellessään. Se ei kuitenkaan kestänyt. Harvempi loitsija kohosi mihinkään asemaan missään jollei osannut osoittaa jonkinlaista selkärankaa ja uskallusta - tai kavahti taikuutta. "Vain surkeat herrat piittaavat surkeista palvelijoistaan!" jylisi Pitkävarjo takaisin koboldin hahmoon pesiytyneelle hengelle ja suoristui sitten taas koko mittaansa. "Sinä mitätön tuskin edes ymmärrät mistä tässä on kyse!" tämä jatkoi, ja heilautti kättään. Ja äkkiä koko tornin läpi kajahti terävä, korviasärkevä sointu, joka kuoli pitkän, valittavan hetken hiljaisuuteen. "Minun tornissani eivät surkeat liskot esitä vaatimuksiaan! Koko veljeskuntani on täällä muutamassa hetkessä. Vaan sinä et!"
Sanojensa vielä kaikuessa veti pitkävarjo tulisin, nopein liikkein esiin kaapujensa sisältä suuren kuulan, jonka olisi voinut ensinäkemältä luulla olevan musta. Vaan jos jollakulla olisi ollut enemmän aikaa tarkastella sitä, olisi tämä saattanut tajuta sen olevan täynnä kareilevaa, läpitunkematonta pimeyttä. Se päästettiin putoamaan, suorastaan paiskattiin tornin kivilattiaan, ja täysin ääneti, ilman edes lasin särkymistä, se räjähti. Pimeys sen sisällä pyyhkäisi yli huoneen, ja kuka tahansa velho saattoi äkkiä tunnistaa sen pahimmaksi vihollisekseen: vastataikuudeksi. Antimagiaksi, kuolleeksi taikuudeksi kuten jotkut sitä kutsuivat. Äkkiä pitkävarjon naamio lakkasi liikkumasta ja mahti tämän ympärillä sammui pois - kuten se eittämättä tekisi kaikelle muullekin maagiselle koko aulassa. Ei kukaties pitkään, mutta aivan tarpeeksi pitkään sulkeakseen ja tehdäkseen tyhjäksi taikuuden kuin taikuuden, mitä todennäköisimmin ensisijaisesti tarkoituksenaan katkaista koboldin outo, kyseenalainen yhteys johonkin.
"Te ette kuole nopeasti", sihahti Pitkävarjo samalla, kun otti mahdollisimman nopeasti etäisyyttä liskoon. Kukaties tällä ei olisi taikuuttaan, mutta tämä oli silti aseistettu ja vaarallinen, mitä ei voinut sanoa aivan yhtä varmasti velhosta. Kaiketi tämä toivoi hämmennyksen, sekaannuksen ja pian ilmaantuvien apuvoimien hoitavan asiansa sillä aikaa, kun oli vain vanha mies aivan liian pitkässä kaavussa ja typerässä, toimimattomassa naamiossa.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 15, 2012 19:21:52 GMT 3
Liskoa tällä hetkellä etäältä kontrolloiva olento pisti tyytyväisenä merkille naamioidun hyypiön ainakin aluksi hermostuvan. Ehkäpä sitä ei tarvitsisi tehdä sen kummempia, jos velho vain tajuaisi luovuttamisen viisauden tässä tapauksessa. Ainakaan sitten ei tarvitsisi huolehtia siitä, että Kvarin ruumis ylirasittuisi herransa voimien kanavana olemisesta. Toivo rauhallisesta ratkaisusta tosin oli ilmeisesti turha, Pitkävarjon päättäessä lähteä uhmakkaalle linjalle. Olento huokaisi syvään. Pitäisi varmaan vain toivoa, että tämän palvelijan ruumis kestäisi tulevan rasituksen. Velhon uhmakas reaktio ei varsinaisesti tullut kovin suurena yllätyksenä liskon ruumiin hallinnassa olevalle olennolle, siitä huolimatta että oli toivonut ettei näin olisi käynyt. Vaikkei Kvarin herra tiennyt kaikkea mitä tornissa oli tähän mennessä tapahtunut (vaikka tuo kuuli parhaillaan mielessään ruumiin varsinaisen asukin yrittävän selostaa tilannetta mahdollisimman nopeasti), tai velhon veljeskunnan mainetta, niin olento kyllä ymmärsi miten tämänsorttiset velhot yleensä ajattelivat. Valta ja voima olivat ainoita asioita mitkä näitä kiinnostivat, ja heillä oli vakaa usko omaan voittamattomuuteensa. "Olet hölmö", olento kommentoi päätään pudistellen velhon sanoille. "Asioillasi ei ole mitään merkitystä, sillä tänään sinä kuolet", Kvarin kautta puhuva olento totesi velholle, nostaen liskon käden osoittamaan parhaillaan uhkailevaa velhoa. Liskosta säteilevä voima tuntui olevan tiivistymässä tämän ympärillä, ja epäilemättä Pitkävarjo olisi saanut pian todeta vieraille voimille uhittelun vaarallisuuden, jollei velho olisi kerennyt käyttää outoa kuulaansa. Sarvekas otus ehti näyttää yllättyneeltä ennen kuin kuula osui maahan, eikä ehtinyt lähettää minkäänlaista hyökkäystä kohti velhoa ennen kuin magian mitätöivä voima huokui liskon ruumiin yli, välittömästi katkaisten yhteyden Kvarin ja Drache Lochesta käsin toimivan olennon välillä. Pimeyden iskiessä liskoon tuon vyönsoljen opaali lopetti hehkunsa väliaikaisesti, liskon räpsäyttäessä välittömästi toisenkin silmänsä auki. Kvar tarrasi kynnekkäillä käsillään päähänsä ja päästi korviasärkevän kirkaisun. Yllättävä, väkivaltainen palvelijan ja tämän herran välillä olevan yhteyden katkaisu oli ainakin Kvarille tuskallinen.
Kvar ei varsinaisesti ajatellut tässä vaiheessa mitenkään kovin selkeästi, tämän pitäessä jonkinlaista valittavaa ääntä hetken ajan kirkaisun jälkeenkin. Pari hetkeä lisko hoiperteli sekavasti velhon perääntyessä parhaansa mukaan, ennen kuin Kvar sai jonkunlaisen itse kontrollin takaisin. "Ssinä kirottu...!" lisko sihisi raivoissaan perääntyvälle velholle, päästäen selkeämpien sanojensa jälkeen jonkun verran vieraskielisiä kirouksia, paljastaen hampaansa uhkaavaan irvistykseen. Normaalisti rauhallinen sarvipää oli vaipumassa jonkunlaiseen raivokohtaukseen tapahtuneen johdosta, ja oli ilmiselvästikin aikeissa lähteä kostamaan tapahtunut. Mitään sen kummempia sarvekas keltainen koboldintapainen ei sanonut, vetipä vain mustan sapelinsa esiin ja lähti ryntäämään asettaan villisti huitoen kohti velhoa, pitäen samalla yllä raivokkaan oloista sähisevää ääntä. Juuri nyt Kvarin sekavassa tilassa olevaan mieleen mahtui ainoastaan yksi asia: velhon tappaminen. Järkevämmässä mielentilassa lisko olisi yrittänyt paeta rotan kanssa tässä vaiheessa, sillä Kvar olisi kyllä tajunnut mahdollisesti kohta hyökkäävien loppujen velhojen olevan äärimmäisen vaarallisia, mutta nyt sarvipää koki väkivallan ainoaksi toimivaksi vaihtoehdoksi. Kvarin kansa oli yleensä - ainakin nykyään, muinaishistoria olikin sitten aivan eri asia - rauhanomaista kansaa, mutta yleensä silloin kun nuo onnistui suututtamaan, niin luvassa oli hyvinkin raivokasta toimintaa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 16, 2012 16:57:50 GMT 3
Vaikkei Naagulla ollutkaan hajuakaan siitä mistä Kvar oli äkkiä kiskonut mahtinsa, tajusi tämä varsin hyvin mitä seuraavaksi tapahtui. Antimagialla näytti selvästi olevan liskoon varsin ikävä vaikutus - ainakin hetken verran. Mutta mikä tärkeintä, se tarkoitti ettei velhosta hetkeen ollut vaaraa - mikä puolestaa tarkoitti, että oli aika häipyä. Tai olisi ollut, ellei rotta olisi saanut todeta tornin oven olevan sisäpuolelta täysin sileä ja kahvaton. Ei mitään mistä kääntää, eikä jämäkkä uksi todennäköisesti olisi hievahtanutkaan, vaikka rotta olisikin sitä alkanut potkia. Kukaties sen todellakin sai auki vain tikoloshen suostumuksesa... tai taikuudella. Kvar oli ensin näyttänyt vain seonneen, kun ryntäsi äkkiä velhon kimppuun, mutta liskolla taisikin nyt sitten olla tällä hetkellä paras ratkaisu asioihin - olkoonkin että tietämättään. "Kssh... muista... Välinpää", Naagu sihahti hampaidensa välistä, kun veti veitsensä. Kaikki yliluonnollinen oli nyt hetken tai kaksi poissa pelistä, mutta veitsi oli siitä huolimatta veitsi. Rotta ei voinut olla irvistämättä tuntiessaan kuinka se oli hiipunut pelkäksi kekäleeksi, aivan kuten sirpale rinnassakin, mutta se palaisi vielä. Niin se teki aina. Juuri nyt oli parempi vain varmistaa että siitä olisi mitään hyötyä, että jatkoa edes olisi. Kaiken välikappaleeksi äitynyt rasia paiskattiin maahan, ennen kuin rottakin lähti etenemään varovaisemmin, mutta silti varsin kiireellä kohti velhoa. Taikuus ei olisi kuolleena kauaa, sillä mikään ei varsinaisesti pidellyt tyhjyyttä aineellisessa tilassa.
Velhoa puolestaan ei näyttänyt erityisen paljoa huolettavan se tosiasia, että tämä oli nyt vailla loitsujaan samassa tilassa raivohulluksi heittäytyneen, murhanhimoisen koboldin kanssa - mikä ei olisi ollut erityisen hyvä kauppa, vaikkei tämä mitä ilmeisimmin olisikaan ollut vanha mies. Siitä huolimattakaan tämä ei värähtänytkään, tai edes yrittänyt paeta panikoiden ja huitoen ties minne, vaan jatkoi varsin tasaisen varmaa perääntymistä, kuin ei olisi pitänyt liskon miekkaa kovinkaan vaarallisena. "Monien kiroama, vaan tuskin kirottu!" Pitkävarjo sihahti naamionsa takaa Kvarille kun koboldi kävi hyökkäykseen, eikä yrittänytkään väistää kun sapeli jo halkoi ilmaa. Ainoana tekonaan velho laski toisen kätensä vasten kylkeään, jota terä tavoitteli. Ja kun teräs puri lihaan, mies ei värähtänytkään. Kukaties lisko ehti huomata raivostaan huolimatta, ettei sapeli iskenyt tästä läpi kuin haperosta vanhuksesta, vaan tämä oli sitkas ja kova kuin kuivattu nahka. Se ei tosin riittänyt asetta pysäyttämään, ei ennen kuin se sivalsi koko käden kyynärpäästä poikki ja puri vielä kylkeenkin.
Olipa mikä oli ja miten peloton tahansa, sai isku Pitkävarjon taipumaan - joskaan ei kivusta vaan osuman voimasta. Äkillinen raajan menetys ei tätä näyttänyt hetkauttavan. Jollakin ilveellä velho näytti hallitsevan kipua, joka olisi saanut suurimman osan tavallisesta väestä vaikertamaan tuskaisesti - jos edes sitä. "Kipu on... kuolevaisten surkeutta", Pitkävarjo sihahti halveksuvaan, synkkään sävyyn ja vetäisi sitten jotakin kaapunsa sisältä ainoalla kädellään. Jos tarkkoja oltiin, oli se kourallinen jotakin jauhetta, eikä se turhan pitkään ehtinyt tämän kädessä vanheta; melkein samalla liikkeellä aine paiskattiin liskon silmille, kaiketi sokaisemistarkoituksissa, kun jo melkoisesti verta valuva velho otti uusia taka-askelia. Ainoa osoitus mistään hermostuksesta oli nopea vilkaisu olan yli, kohti portaikosta kaikuvia askeleita...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 16, 2012 21:35:16 GMT 3
Kun veri roiskui velhon käden irrotessa liskon voimasta, Kvar päästi voitonriemuisen huudahduksen. Eihän isku ollut sinne osunut minne se oli tähdätty, ja käsi oli tuntunut oudon hankalalta irroittaa, mutta olipa velho joka tapauksessa menettänyt kätensä. Kyllähän kätensä menettänyt jotain mussutti siitä, että kipu oli heikkoutta, mutta lisko ei antanut tämän haitata riemuaan. Kunnon osuma oli kunnon osuma, eikä se siitä muuksi muuttuisi sanoisi velho mitä hyvänsä.
"Kipu kehon varoitus on, typerää sen huomiotta jättäminen on!", lisko pilkkasi velhon sanoja sähisten - eikä tämän takia huomannut velhon pistävän jäljellä olevaa kättään kaapunsa sisään ottaakseen jauheensa käteen. Täten velhon vastahyökkäys tuli raivosalle sarvipäälle totaalisena yllätyksenä, eikä tämä kerennyt kunnolla suojata silmiään jauheelta - tosin sen verta onnistui refleksinomaisesti väistämään, että oikea silmä säästyi enemmiltä jauheilta, pään vasemman puolen ja tätä kautta vasemman silmän ottaessa enimmät jauheet päälleen. Lisko sähisi yllättyneenä, ja parhaansa mukaan hieroi vapaalla kädellään väliaikaisesti sokaistua vasenta silmää samalla kun perääntyi vaistomaisesti tilanteen muutoksesta johtuen. Lisko ei nähnyt kunnolla oikeallakaan silmällä tällä hetkellä osittaisesta väistöstään huolimatta. Tosin se oli sanottava, että tuo vielä osittain sokaistuneenakin heilutteli sapeliaan suurinpiirtein siihen suuntaan missä velho oli ollut, kaikesta huolimatta tuo oli koulutettu taistelemaan, ja sekavassakin tilassa päähän taotut tekniikat pysyivät mielessä. Varsinaisestihan tuo heiluttelu ei ollut enää minkäänlaista hyökkäyspainotteista, vaan pikemminkin puolustukseksi tarkoitettua. Ei lisko ehkä tietoisesti pitänyt velhoa tällä hetkellä uhkana, mutta koulutus piti huolen siitä, että Kvar vaistomaisesti yritti pitää mahdollisen uhan kaukana.
Liskon vyössä oleva opaali alkoi pikkuhiljaa syttyä uudelleen hohtamaan valoa, mutta ainakaan vielä ei otuksen salaperäinen herra ollut ottamassa liskon ruumista haltuunsa. Selkeää oli kuitenkin se, että vaikka velhon tempaus oli katkaissut yhteyden ja lumouksen väliaikaisesti purkanut, niin jollakin ilveellä tätä yritettiin muodostaa uudelleen etäältä. Tosin, koska tässä tapauksessa pienikokoinen lisko ei ollut se joka yritti yhteyttä muodostaa, kestäisi hetki ennen kuin tuntematon voima ottaisi sarvipään uudestaan kontrolliin. Vaikka Kvar ei itse tajunnutkaan tällä hetkellä sitä, kuinka vaarassa olikaan - varsinkin kun tuo ei oikein kuullut ylhäältä päin kuuluvia askeleita -, niin olento jota lisko palveli oli kyllä tajunnut vaaran. Sarvipää tarvitsisi apua, mutta sen tarjoaminen olisi nyt hieman hankalampaa kun yhteydenottajana toimi Kvarin herra koboldintapaisen itsensä sijaan. Samaa määrää voimaa ei olento ainakaan voisi käyttää, kun kontrollin ottaminen etäältä pitäisi suorittaa melkein väkipakolla liskon omaksi parhaaksi, mikä vähentäisi käytettävissä olevaa voimaa - varsinkin kun ei-vapaaehtoinen valtaus rasittaisi liskon ruumista jo jonkun verran sekin. Ilmassa tuntui ehkä hieman olennon etäinen yritys päästä takaisin Kvarin avuksi, mutta ihan vielä tuo ei ainakaan siinä onnistunut. Sarvipää ei ollut juuri nyt siinä mielentilassa, että olisi hoksannut yrittää toistaa lumousta, eikä itse asiassa edes tajunnut herransa yrittävän päästä takaisin komentoon.
|
|
|
Post by submarine on Mar 17, 2012 20:57:09 GMT 3
Kun Kvar sai muuta mietittävää pistelevästä, kukaties polttelevastakin jauheesta silmässään, käytti Pitkävarjo tämän aavistuksen sekaisen, joskin yhä varsin hillityn huitomisen ja hakemisen ottaakseen monta nopeaa, pitkää askelta taaksepäin. Ja vaikkei epäilemättä ainakin jossain määrin hullu velho osoittanut millään tavalla edes tiedostavansa tilaansa, vuosi tämä silti kuin puhkaistu viininassakka, vuolaasti ja kunnolla, niin kyljestään kuin kädentyngästäänkin. Kyseessä ei selvästikään ollut edes taikuus, vaikka kovimmatkin soturit olisivat tällaisen vamman edessä vääntelehtineet jo tuskissaan ja epätoivoisesti. Tämä velho sen sijaan ei edes hoippunut. "Te surkeat ette kuole. Ette nyt ettekä täällä. Te tulette kärsimään pitkään!" Pitkävarjo kähisi ilman minkäänlaista varsinaista kostonhimoa tai raivoa. Kuin tätä ei olisi niinkään huolettanut tilanne tai miekanisku, vaan ainoastaan kismitti tämä uhma. Naagu, joka harppoi puolustuskannalla huitovan Kvarin ohitse veitsi kokeneessa otteessa, näytti huolettavan velhoa aivan yhtä vähän kuin kaikki muukin.
Ilman mitään sumeiluja tai ihmettelyjä, korkeintaan päästäen nopean, epäselvän ja täysin epämääräisen huudon (jonka sanoja rotta itsekään ei olisi lähtenyt erottelemaan), survaisi Naagu veitsensä velhon vatsaan. Se upposi haluttomasti, kuin tavallinen veitsi, eikä velhon liha tuntunut haluavan ottaa sitä vastaan, mutta siitä huolimattakin terä hautautui kahvaa myöten tämän maksaan. Ja ennen kuin rotta ehti vääntää, tarrasi velho tätä rahisten ranteesta. Luisevien sormien ote oli uskomattoman luja, ja Naagu päästi sihahduksen tiukentaessaan omaa otettaan aseen kahvalla, ettei olisi päästänyt siitä irti. "Sinun olisi pitänyt... totella parempiasi!" Pitkävarjo jylisi, kuulostaen jo aavistuksen vähemmän tarmokkaalta. Ja siitä huolimatta hullu velho ei suinkaan yrittänyt kiskoa asetta irti itsestään vaan painoi sitä tiukemmin itseään varten. Pienessä paniikissa kirouksia jokaisella tuntemallaan (ja muutamalla täysin oudolla) kielellä sihisten Naagu heitti vapaan käpälänsä kammotuksen kurkulle. Olipa velho tehnyt mitä tahansa itselleen, tämä mitä varmimmin tarvitsisi happea. Pitkät kynnet saivat otteen, mutta rotta joutui todella vääntämään saadakseen kurkkua antamaan periksi millään tavoin. Tämä oli järjetöntä, vanha velhonkääpä oli sitkas ja kova kuin nahalla päällystetty hirsi.
Varsinaisesti enempää Naagu ei sitten ehtinytkään tulla todenneeksi, kun isku päähän sai tämän sihahtamaan uudelleen ja hoipahtamaan taaksepäin. Se ei tullut Pitkävarjolta, tai edes mistään maagisesta suunnasta, vaan jämäkästä, rautavahvikkeisesta sauvasta. Ja sauvaa puolestaan piteli huomattavasti kookkaampi, yhtä kaikki kaapuihin sonnustautunut mies, ilmeisestikin ensimmäinen portaista alas ehtinyt. Pää pyörällä ja silmät heittäen Naagu hapuili otetta tästä tai tämän sauvasta, mutta sai vain uuden osuman. Tämä ei mennyt nyt kuten olisi pitänyt. Ei todellakaan. Viimeisenä keinonaan nopeasti ja hätäisesti rotta päästi irti veitsestään ja horjahti taaksepäin pois ärisevän miehen ja tämän sauvan tieltä. "Ja nyt lopettakaamme tämä surkea leikki", Pitkävarjo sihahti kiskaistessaan varsin vaivatta veitsen mahastaan, antaen sen pudota maahan. "Uskoakseni armonaikanne on ohi", tämä lisäsi, ilmeisesti tietäen varsin hyvin kuinka kauan antimagian lataus tarkalleen ottaen kestäisi. Ja melkein samalla hetkellä useat silmät tämän naamiossa aloittivat taas sekopäisen pyörimisensä. Ja verenvuoto lakkasi kuin seinään. Haavat eivät umpeutuneet mihinkään, Naagu kykeni näkemään tämän raastettujen kaapujen lävitsekin reiän mahassa, mutta veri ei suostunut enää pakenemaan niistä. Pitkävarjo itse otti askeleen sivuun, kun portaista alkoi tunkea lisää väkeä. Jokainen näistä oli kasvoiltaan tuhkanharmaa ja silmiltään kuumeinen, kuin olisi kärsinyt jostakin taudista, mutta juuri nyt se kalpeni sen tosiasian rinnalla, että jokainen näistä näytti olevan velho. Jokainen kuudesta. Sauvat ja kaavut, kaksi ikävän selvää tuntomerkkiä.
"Ja nyt. Te antaudutte, ja minä säästän kurjat henkenne toistaiseksi", Pitkävarjo sihahti samalla, kun tutki kädentynkäänsä lähinnä arvioiden. "Kukaties jopa lähitulevaisuuteen asti. Meillä lienee paljon selviteltävää. Voi kyllä", tämä sihisi pyhässä kostonhimossa. Yksikään ilmaantuneista maagikoista ei sanonut mitään. Ilmeisesti nämä tajusivat tarpeeksi tilanteesta ollakseen kyselemättä turhia - tai vähintäänkin siitä, ettei Pitkävarjo ollut selvästikään vastailutuulella. Sauvoja tosin laskettiin jo uhkaavasti kaksikon suuntaan, eikä Naagu ollut enää erityisen varma siitä, mille kannalle tarkalleen olisi kannattanut ruveta...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 18, 2012 22:47:05 GMT 3
Perääntyvä sarvipää ei kunnolla noteerannut ohikulkevaa rottaa, saati sitten sitten velhon uhkailuja. Kvar ei nähnyt kunnolla mitään, eikä sekavassa tilassa oikein osannut ajatellakaan mitään, toimien lähinnä vaiston varassa. Lisko tunsi jonkin koettelevan tuon mieltä, muttei tajunnut mistä oli kyse, mistä johtuen tuo yritti vaistomaisesti puolustautua vierasta voimaa kohtaan. Ulkoisesti tämä näytti lähinnä siltä, että otus ei tuntunut kiinnittävän juuri minkäänlaista huomiota mihinkään, jatkaen koko ajan vain perääntymistä ja huitomistaan vaikka olikin jo etääntynyt hyvän matkaa velhosta ja tämän kimppuun lähteneestä rotasta. Ehkäpä tästä perääntymisestä ja sekavuudesta johtuen Pitkävarjo tuntui osittaen jättäen tämän huomiotta - tosin ehkä syynä oli pikemminkin se tosiasia, että rotta parhaillaan yritti suolistaa ryökälettä. Naagun kamppaillessa Pitkävarjon kanssa, Kvar lähinnä kiroili oudolla kielellään, yrittäen selkeyttää ajatuksiaan ja perääntyä kauemmaksi velhosta. Hän tunsi kuinka jokin teki parhaansa päästäkseen hänen päänsä sisälle, muttei ymmärtänyt mistä oli kyse.
Kamppailun alkaessa kääntyä rotan tappioksi apujoukkojen saavuttua, lisko tunsi puolustuksiensa murtuvan - ja tajusi vasta nyt kyseessä olevan tämän herra joka oli yrittänyt päästä läpi. Liian myöhään että olisi voinut antaa tämän tulla suoraan sisään, mistä johtuen lisko ei voisi toimia voiman kanavana yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Kvarin mieli väistyi, päästäen palvelemansa olennon mielen ruumiinsa hallintaan. Tällä kertaa voimaa ei uhkunut läheskään samaa määrää pienestä otuksesta - osittain sen takia, että yhteys oli heikompi, osittain sen takia että tämä yritti parhaansa mukaan peitellä sitä tosiasiaa että oli taas kontrollissa. Lievästi hohtava opaali saattoi tietenkin tämän paljastaa, mutta otus toivoi velhojen olevan liian keskittyneitä rottaan ja uhkailuun jotteivat nämä heti tajuaisi mitä oli tapahtunut. Ulkoisesti mikään ei tuntunut muuttuvan - mitä nyt Kvar hetkeksi lopetti perääntymisensä ja huitomisensa, ennen kuin alkoi jatkaa samaa hetikohta tämänjälkeen - sillä erolla tosin, että kontrollissa oli nyt liskon herra, eikä lisko itse. Velhojen johtajan tehdessä parhaansa uhkaillakseen, sarvipää oli loppujen lopuksi perääntynyt melko lailla ovea vasten, vaikkei siitä olisi ehkä ensi näkemältä ollut hyötyä. Kahvaton ovi oli hiukka vaikea aukaista normaalin keinoin, mutta Kvarin ruumista hallitsevalla olennolla oli suunnitelma.
"Rotta! Väistä!", otus huusi, ja pisti vasempaa silmää peittämässä olleen käden kestävää ovea vasten, paljastaen suljetun silmän. Sarvipään herra keskitti nopeasti ja yllättäen voimansa oveen, liskon kynsien jollakin ilveella iskeytyen oven sisään siitä huolimatta, että ovi oli ilmeisesti täyttä rautaa. Kvar (tai pikemminkin tätä kontrolloiva olento) riuhtaisti maagisin keinoin vahvistetulla kädellään oven irti seinästä lennättäen metallisalpojen kappaleita ja kiven palasia sinne tänne, ennen kuin sinkosi tuon raskaan esineen vaakasuoraan valtavalla voimalla kohti velhoja - parhaansa mukaan tähdäten niin, ettei vauhdilla lentävä ovi osuisi rottaan. Vaikka toiveena oli se, että Pitkävarjokin saisi oman osansa ovesta, niin fiksumpaa oli ollut tähdätä tämän apuvoimiin, nämä kun tuskin olisivat yhtä voimakkaita kuin heidän johtajansa - ja täten eivät välttämättä ainakaan kaikki onnistuisi välttämään murskaavalla voimalla lähestyvää ovea maagisin keinoin, vaikka eipä Pitkävarjollakaan tainnut aivan vielä olla kaikki voima palannut. Eihän ovi kyllä vaakasuorassa edes ollut tarpeeksi iso osumaan kaikkiin, mutta luulisipahan ainakin saavan pari kappaletta velhoja pois päiväjärjestyksestä. "Valitettavasti en voi antaa palvelijani jäädä vieraaksesi velho! Jos loukkaannuit, saat vapaasti tulla vierailemaan Drache Locheen valittelemaan - surkea ihminen! Rotta! Pakoon!", lisko karjaisi osoitettuaan voimansa, ja siirtyi sanoista tekoihin, rynnäten syntyneestä oviaukosta ulos. Olento toivoi että velhon kutsuminen pelkäksi ihmiseksi suututtaisi tämän entisestään, Kvarin salaperäinen herra kun tiesi varsin hyvin miten raivo saattoi sumentaa ajatukset. Olihan koboldintapainenkin alkanut toimimaan ehkä hieman vaarallisesti itselleen raivon ottaessa tämän valtaansa, ja noin yleensä tämä päti melko lailla kaikkiin. Vaikka vihainen vastustaja oli omalla tavallaan vaarallinen, niin raivon ottaessa vallan vihollisen mahdollisesta älystä ei olisi niin paljoa vaaraa. Olento toivoi että rotta lähtisi pikaisesti seuraamaan - tosin, liskoa kontrolloiva otus ei rupeaisi sen kummemmin pysähtelemään jos näin ei olisi. Kvar oli tärkeämpi kuin rotta tuolle salaperäiselle taholle, ja jos Naagu pitäisi jättää jälkeen jotta sarvipää eläisi, kyseessä oli uhraus jonka tekemiseen ei hirvittävästi kulutettaisi aikaa. Tietenkin Kvar saattaisi myöhemmin kontrollin takaisin saatuaan antaa kiivasta palautetta, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Otus pinkoi aikamoista tahtia pihamaan poikki, saavuttaen portin alta aikayksikön, jolloin tuo vilkaisi nopeasti taakseen nähdäkseen oliko rotta osannut reagoida tilanteen yllättävään muutokseen.
|
|
|
Post by submarine on Mar 20, 2012 15:39:35 GMT 3
Joskus velhotkin, parhaatkin, empivät, ja niin eittämättä tapahtui, kun pieni lisko täysin varoittamatta lopettikin perääntymiseltä vaikuttavan touhunsa paiskatakseen koko massiivisen oven velhojoukon suuntaan. Naagu väisti sen kukaties enemmänkin pelkästä huudosta kuin mistään refleksistä itse tapahtuneeseen vaikka näkikin varsin hyvin, mitä oli meneillään. Tiettyihin asioihin ei vain voinut reagoida millään kovinkaan järkevällä tavalla, ja ovien viskominen oli eittämättä yksi niistä. Olipa miten oli, ovi vihelsi ohitse vain muutaman varsin vähäisen viiksenleveyden päästä, ja jollakin vaistomaisella tasolla Naagu odotti muutamaa silmänräpäystä myöhemmin näkevänsä murskautuneita velhoja. Vaan ei, sen sijaan se osui Pitkävarjon ojennettuun käteen, siihen ainoaan, ja kimmahti pyörien sivuun kuin olisi kohdannut jotakin järjettömän jämäkkää. Ja kun mikäkin hyrrä koko pahoinpidelty uksi iskeytyi villisti pyörien seinään, halkoen kiveä ja särkien laastia, muttei kuitenkaan tehnyt reikää. Sen sijaan se hajosi pieniksi palasiksi, kirahtaen viimeisen tuskaisen räsähdyksensä ennen kuin kuoli aivan liian suurien voimien käsittelyssä. "Valan luunne uuteen oveen. Ja pidän huolen etteivät kurjat sielunne jätä niitä koskaan, vaan kärsivät ikuisesti!" Pitkävarjo jylisi, äkkiä huomattavasti vähemmän huvittuneena kuin äskettäin. Suurimmalle osalle keho oli temppeli, mutta tälle velholle sen virkaa toimittikin nähtävästi torni. Loput velhoista eivät tosin selvästikään jakaneet tämän tulisuutta, vaan suurin osa oli heittäytynyt syrjään tai painunut kasaan suojaamaan päätään - täysin myöhässä ja hyödyttömästi, jos kummallekaan niistä olisi ollut mitään todellista käyttöä. Se kuitenkin esti näitä varsin tehokkaasti viskomasta tulista tuhoa (tai mitä sitten olisikaan ollut luvassa) päälle, ja Pitkävarjokin näytti joutuvan keräämään voimiaan kaiken äsken tapahtuneen jälkeen.
Naagulla ei ollut hajuakaan siitä mitä tapahtui, mutta jos jotain, oli rotta oppinut ainakin sen ettei pakoon huitominen ollut koskaan väärä valinta, kun tie vain oli auki. Niinpä tämä oli liikkeellä melkein samalla hetkellä kuin Kvarkin (tai mikä tahansa Kvarin päässä nyt asustelikaan), välittämättä vilkuilla taakseen turhan paljoa. Mennessään tämä pyyhkäisi maasta rasiansa, sen josta koko sotku oli syntynyt, Aran pitkävarjon viimeisten, varsin kohtalokkaiden sanojen siivittäessä juoksua: "Ei tarvetta, surkea pelkuri! Palvelijasi tulee olemaan helppo löytää! Mutta lähetän tämän pään ja säälittävän lelusi takaisin!" Olipa miten oli, ei Naagu jäänyt pohtimaan asioita liiaksi, vaan piti yllä varsin kunnioitettavaa vauhtia Kvarin perässä, välittämättä turhan paljoa pistelevistä, terävistä kivistä tai mistään muustakaan tiellään. Lisko oli tosin jollakin ilveellä vielä reilusti nopeampi, ja se oli jo jotain. Loppujen lopuksi rotta oli kuitenkin tyytyväinen aivan vain jo siihen, ettei saanut niskaansa niin tulta kuin tulikiveäkään - tai mitään muutakaan.
Naagu oli vielä liikkeessä, kun Kvar pysähtyi portin luona vilkaisemaan taakseen tilannetta. Ja sitä tämän ei välttämättä olisi kannattanut tehdä, niin turhaa kuin sitä olikaan enää miettiä. Koboldin tuijotellessa toiseen suuntaan näyttivät portin sisäreunaa reunustavat, lukemattomat partaveitsen terävät piikit äkkiä heräävän henkiin. Nopeammin kuin suurin osa olisi osannut osannut edes silmiään räpäyttää, ainoana varoituksenaan metallin rääkäisy ja sihinä, ne työntyivät, suorastaan iskeytyivät, ulos portista kun veitsistä tehdyt kylkiluut, yrittäen parhaansa mukaan silputa herpaantuneen liskon, ja tukkien tien eittämättä huomattavasti ikävämmin ja kivuliaammin kuin mikään portti olisi koskaan voinut.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 21, 2012 19:24:05 GMT 3
Vaikka liskon temppu olikin saanut vähäisemmissä velhoissa aikaan jossakin määrin paniikkia, niin päävelho itse oli näköjään onnistunut torjumaan yrityksen. Harmi. Kvaria ohjaileva olento ei välittänyt pätkääkään velhon perään heittämistä uhkailuista - vaikka pistikin tyytyväisenä merkille Pitkävarjon olevan jossakin määrin raivoissaan. Juuri nyt oli fiksumpaa toimia kuin heitellä typeriä uhkauksia. Tietenkin jos sarvipää ja musta rotta eivät pääsisi pakoon, niin kuolema koittaisi näille molemmille, ei liskoa ohjaileva taho pystyisi käyttämään tarpeeksi voimaa Kvarin kautta päihittääkseen koko velhoköörin. Jossakin vaiheessa voimankäytön raja tulisi vastaan, ja Kvar kärsisi siitä. Parempi vain vältellä enempiä magian kanavoimisia, ja pitää vain huoli siitä että Kvar pääsisi pakoon. Tosin otuksella oli vieläkin ajatukset melko sekaisin, joten kontrollin ylläpitäminen oli tarpeellista, ja saattoihan olla tarpeellista tehdä vielä jotain kaksikon paon auttamiseksi. Parempi olla varovainen tässä asiassa.
Pakenevaa liskoa ohjaileva olento huomasi tyytyväisyydekseen rotankin seuraavan - ja kuulikin edestäpäin yhtäkkiä kuuluvan metallin kirskumisen joka varoitti otusta juuri ja juuri tarpeeksi, jotta tämä ei jäänyt täysin julmien terien armoille. Täysin tuo ei kerennyt nopeasti iskeviä teräviä väistämään, vaan julmat piikit repivät erityisesti liskon vasenta kättä ja tämän häntää, ehkä parissa paikassa osuen muuallekin. Kova suomuinen nahka ei ollut tarpeeksi suojaa teriltä, mutta saattoi se estää pahemmilta vammoilta kuin mitä lisko sai - viiltoja oli kyllä lukuisia ja ne olivat ikävän näköisiä, mutta ei mitään sellaista mikä olisi parantumatonta. Kvar päästi jonkunlaisen kivuliaan vaikerruksen, vaikkei tämän herra liskon kipua tuntenutkaan - ruumiin varsinainen omistaja vain pääsi hetkeksi pinnalle. Palvelijansa kärsimys suututti voimakkaan olennon, ja tämä peräännyttyään pois piikkien ulottuvilta alkoi taas kerätä voimaa ympärilleen. Vertavuotava lisko pisti sapelinsa nopeasti huotraan, ja suuntasi molemmat kätensä osoittamaan kohti piikkien tukkimaa porttia - ja päästi helvetin valloilleen. Valtava näkymätön voima osui piikkeihin, suorastaan räjäyttäen nämä pois tieltä, lennättäen metallinkappaleita villisti sinne tänne. Piikit lensivät enemmän tai vähemmän palasiksi revittyinä portista ulospäin, repien mukanaan jonkun verran palasia muuristakin. Hetken otus katui ratkaisua, koska jos joku sattui olemaan portin toisella puolella tälle kävisi huonosti - mutta toisaalta, tuskinpa kukaan halusi velhojen tornin lähettyvillä oleskella, joten tuskinpa siellä hirveästi sivullisuhreja olisi. Aiheutettuaan portin tuhon, lisko laski kätensä alas ja lähti kiiruhtamaan tuhotun portin läpi, hitaammin kuin aiemmin. Terien iskut ja magian kanavana toimimisen rasitus alkoi käydä pienen liskon ruumiille, ja tämän herra tiesi, että enää ei oikein kovin paljoa voisi tehdä. Ja jos tilanne heikkenisi, tämä yrittäisi seuraavaksi varmistaa liskon paon, jättäen rotan täysin oman onnensa nojaan. Se olisi tosin riskialtista, joten se olisi aivan viimeinen mahdollinen oljenkorsi - liskon pois tempaisuun tarvittava magia olisi monimutkaisempaa kuin pelkkä raa'alla voimalla asioiden tuhoaminen, ja hankalampaa kanavoida etäältä. Ehkäpä rotasta voisi olla hyötyä.
"Rotta", lisko (tai tarkemmin sanottuna tämän kontrolloija) sihahti päästyään portin toiselle puolelle, vilkaisten olkansa taakse olettaen toisen olevan perässä. "Kvar'zha Ra'Phregin ruumis alkaa kärsiä. Sinun on parempi keksiä keino auttaa häntä ja itseäsi," sarvipään kautta kerrottiin, ja tämä vilkaisi ympärilleen. Kvar itse ei tiennyt paljoakaan kaupungista jossa oli, ja tämän herra tiesi vielä vähemmän. Rotan apua kyllä tarvittaisiin jotta tuolta pääsisi turvallisesti pois, ja lisko näytti olevan valmiina seuraamaan rottaa mihin tuo sitten kaksikon ohjastaisikaan. Eipä sitä ollut paljon vaihtoehtojakaan, olento ei ehkä olisi halunnut luottaa palvelijansa henkeä ulkopuolisen käsiin (tai käpäliin tässä tapauksessa), mutta tilanne oli mitä oli. Kun oikeita vaihtoehtoja ei ole olemassa, huonokin vaihtoehto on pakko ottaa. "Voit kutsua minua vaikka Yksisilmäksi", olento lisäsi ohimennen, etsiessään nopeinta reittiä kauas tornista samalla kun vielä puhui. Esittelyille olisi aikansa ja paikkansa, eikä tämä ollut se, mutta jonkunlaisen kutsumanimen käyttö olisi hyödyllistä.
|
|
|
Post by submarine on Mar 22, 2012 21:55:36 GMT 3
Naagu oli saanut nähdä paljon, ja tehdä paljon, siitä ei epäilystäkään, ja vaikka rotta ei juuri nyt osannutkaan edes heittää, mitä tarkalleen oli tapahtumassa, osasi tämä silti varsin hyvin todeta, että oli nyt aivan väärässä sarjassa. Ja vielä tärkeämpää selviämiselle kuin tietää miten peli voitettiin oli tietää, milloin ei pitänyt pelata ollenkaan. Ja viimeistään siinä kohtaa, kun lisko räjäytti silpovan portin ja suurimman osan välittömästä läheisyydestään palasiksi, alkoi olla selvää että oli paras lopettaa kun vielä pystyi lopettamaan. Tässä oli saatu sotkua aikaan jo aivan tarpeeksi pitemmäksikin aikaa, ja mitä ilmeisimminkin olisi paras harkita mahdollisimman nopeaa maisemanvaihtoa. Kaikeksi onneksi rotalla oli keinotkin siihen. "Teidät löydetään! Ja tuhotaan! Ette te pääse pakoon!" kuului tilanteen huomioonottaen varsin uhmakas huuto jostakin taka-alalta. Vaihteeksi äänessä ei ollut pitkävarjo, vaan kaiketi joku tämän alaisista. Väliäpä sillä, se sai Naagun vain pyrähtämään nopeammin tuhonsa halki pinkovan Kvarin perään. Ilmeisestikään liskollakaan ei ollut sen suurempaa suunnitelmaa, kunhan pysyi liikkeellä. Näin alkajaisiksi se tuntuikin varsin vahvalta ajatukselta, jaloillaan ajatteli paljon helpommin kun kykeni vielä seisomaankin niillä. Varmaa oli että varsin pian repeäisi valloilleen aivan omanlainen helvettinsä ja kohta perässä olisi suurin osa koko kaupungista - velhoja ja näiden vihaa kun ei pelätty turhaan. Ja omalla tavallaan Naagu jopa melkein tunsi pienen syyllisyyden vihlaisun ajatellessaan, mitä tulisikaan seuraavaksi tekemään. Melkein, muttei aivan.
Juostessaan Naagu tuli kiinnittäneeksi huomiota Kvariin (tai siis Kvarinhahmoiseen otukseen), jolla näytti olevan asiaa. Vai olisi tässä pitänyt alkaa keksimään jotakin suunnitelmia... ties mille otuksille. Rotta joutui estelemään melkoisesti ettei olisi tullut ilmaisseeksi mielipidettään koko tästä jokasuuntaisesta taikuudella retostelusta, ennen kuin äkkiä jarrutti varsin nopeasti ja vilkaisi ympärilleen. Muutamaa hetkeä myöhemmin silmät kiinnittyivät lähimpään taloon kadunreunassa - ja jos tarkkoja oltiin, sen oveen. Kelpaisi. "Ksh. Epäilenpä että saat... miettiä ihan itse", Naagu sihahti vaatimuksia esittävälle liskolle, ennen kuin vetäisi vyöpussistaan esiin jonkin epämääräisesti avainta muistuttavan. "Oli mukava... tavata, mutta tuskin uudelleeh. Fhhk. Ei pahalla", rotta jatkoi, ennen kuin astui oven luokse ja survaisi kapistuksen lukkoon. Kaksi nopeaa kääntöä, ja ovi oli auki. Mutta sen toisella puolella ei odottanutkaan pimeä talo, vaan... näkymä johonkin toiseen kaupunkiin. Ajankohdan huomioonottaen siellä oli varsin hämmentävän kirkas päivä. Oudot äänet ja hajut tulvivat kadulle, eikä niitä olisi voinut edes kuvitella erottelevansa mitenkään yleisestä kakofoniastaan.
"Fhhk. Mutta... suosittelisin... juoksemaan", Naagu korahti vielä hyvästeiksi, ennen kuin kiskaisi avaimensa ovesta ja vetäisi sen perässään kiinni, jättäen toisen yön haljuun ja kolkkoon pimeyteen. Ja vaikka lisko kuinka yrittäisi, tämä tuskin löytäisi oven takaa mitään muuta kuin juuri sen, mitä siellä loogisesti ajatellen kuuluikin olla. Halju temppu, mutta jokainen oli eittämättä ensin itsensä ja vasta sitten muiden perään. Kuten aina, kaupungista riippumatta.
((Hmmh, Naagu nähtävästi päätti paeta melko yllättäen pelistä. Kiitoksia tästä.))
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 26, 2012 15:40:08 GMT 3
Vertavuotava lisko ei sen kummemmin kommentoinut rotan vastauksia, tuijottaen tätä vain hiljaa avonaisella silmällä. Kvaria ohjaileva olento ei tarkemmin tiennyt minkä takia ruumiin varsinainen asukki oli ollut rotan mukana, mutta ilmiselvästi liskon ei olisi pitänyt luottaa rottaan. "Painu sitten helvettiin, rotta", oli ainoa mitä liskoa ohjaileva otus huokaisi rotan tehdessä kikkansa oven kanssa. Temppu oli kai ihan vaikuttava, mutta juuri nyt sillä ei ollut mitään väliä. Otus käänsi selkänsä poistuvalle rotalle jo ennen kuin tämä sulki oven perässään, pudistellen päätään synkästi. Sarvipäätä ohjaileva taho olisi joskus kauan sitten saattanut vannoa rotan tuhoa kostoksi ja muuta turhaa, mutta se olisi ollut vain tyhjää ja typerää uhoa - samanlaista kun Pitkävarjon lupaukset Kvarin ja rotan tuhosta. Lähinnä tuo oli pettynyt, sekä rottaan että Kvariin joka oli syystä tai toisesta ollut rotan seurassa. No, sille ei voinut enää mitään tässä vaiheessa, nyt piti vain hoitaa Kvar pois tuolta ennen kuin tälle kävisi huonosti. Tai siis huonommin kuin oli jo käynyt, portin piikkien aiheutettua jo sangen ikäviä haavoja. Nyt olento keskittyi enemmän varmistamaan sen, että tämän palvelija selviäisi pois tuolta. Lisko alkoi mumista jotain oudolla kielellä - jos kyseessä edes oli kieli - samalla kun teki epämääräisiä eleitä käsillään. Pikkuhiljaa ilma otuksen ympärillä alkoi väreillä, ja Kvarin ruumista ohjaileva olento tunsi palvelijansa alkavan kärsiä magian kanavoimisesta. Sille ei nyt voinut oikein mitään, täältä piti päästä pois, ja vain toivoa että lisko selviäisi hengissä - tuonne kaupunkiin jääminen olisi ollut tuhoisaa Kvarille. Pikkuhiljaa mumina muuttui puheeksi ja siitä suoranaiseksi huudoksi, ja väreily yltyi yhä enemmän ja enemmän, kunnes liskoa oli vaikea erottaa ilmiön keskeltä. Ja sitten... hiljaisuus. Olento katosi, väreily päättyi. Katu jäi yhtä hiljaiseksi kuin se olikin ollut ennen rotan ja liskon paikalle saapumista, vaikka sinne mahdollisesti pian ryntäsikin muutama vihainen velho. Heidän vihansa kohde oli kuitenkin jo poissa.
********''
Hetken kuluttua pimeässä metsässä jossakin kaukana tuosta kaupungista, ilma vääristyi hetkeksi erään kylän lähellä, ennen kuin Kvar ilmestyi oudon repivän äänen säestyksellä. Lisko seisoi hetken hatarilla jaloilla, ennen kuin kaatui päistikkaa maahan. Otus hengitti raskaasti, vahingoittuneena mutta elossa. Magia oli vaatinut hintansa; Kvarin vasen silmä oli sokeutunut vahingoista ja osa kuonon vasemmasta puolesta oli kärsinyt pahoin, suomuja oli paikoin irronnut jättäen lieviä vammoja sinne tänne, unohtamatta tietenkään velhojen tornin portin aiheuttamia viiltoja magian kanavoinnista johtuvien vammojen lisäksi - joista osaa ei edes näkynyt päällepäin. Kaikesta huolimatta olento oli hengissä. Liskoa vielä kontrolloiva olento nosti sarvipään istumaan puuta vasten, ja otti tuon tunikan taskusta esiin sen pergamentin johon Kvarin etsinnän kohde oli piirretty. Otusta ohjaava taho kirjoitti Kvarin omalla verellä viestin liskolle paperin kääntöpuolelle, laski sen olennon rintakehän päälle, ja antoi liskon väsyneen ja haavoittuneen ruumiin laskeutua uneen, päästäen samalla Kvarin takaisin ruumiinsa hallintaan. Kestäisi kuukausia ennen kuin Kvar voisi antaa samalla lailla kontrollia herralleen, jos silloinkaan. Voimalla oli hintansa, ja sarvipää oli saanut maksaa siitä. Todennäköisesti sarvipää ottaisi lähiaikoina yhteyden herraansa kysyäkseen neuvoa, mutta juuri nyt Kvarin täytyisi levätä. Liskon herra käänsi huomionsa takaisin omaan ruumiiseensa jossakin vielä kauempana, jättäen palvelijansa lepäämään illan kärsimyksistä.
Kohtaaminen rotan kanssa tulisi olemaan eräänlainen opetus tälle Etsijälle kunhan tämä heräisi ja pääsisi prosessoimaan päässään kaikkea mitä oli sattunut. Opetus oli sangen yksinkertainen: älä luota rottiin, äläkä tarjoa apuasi näille, äläkä rupea tunkemaan nokkaasi vieraiden velhoiden asioihin jos voit sitä välttää. Ehkä opetus ei ihan täysin oikea ollut kaikilta osiltaan, mutta kyllä se jonkun verran opastaisi Kvaria olemaan varovaisempi vastaisuudessa. Kohtaaminen oli ainakin antanut olennolle sen verta pysyvät arvet, että tämä varmasti muistaisi sen koko loppuelämänsä.
((No niin, siinä nyt oma lopetusvuoro, ja kiitos pelistä.))
|
|