cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 5, 2012 17:53:53 GMT 3
Liskon pettymykseski rotta ei näköjään kuvasta varsinaisesti hullua hurskaammaksi tullut, mutta eipä Kvar oikeastaan kovin suurta toivoa onnenpotkusta ollut pitänyt yllä. Olento kuitenkin sen verran asioista ymmärsi, että 'ehkä' tarkoitti hyvin usein samaa kuin 'en tiedä'. Sarvipää ei tosin tajunnut, että rotta ei varsinaisesti nähnyt kunnolla pimeässä, rotan pergamentin nuuhkimisen aiheuttaessa taas lievää hämmennystä. "Harmi", lisko totesi ottaessaan käärönsä takaisin, esineen kadotessa takaisin johonkin tuon asusteen taskuista. Pettymys meni liskon kohdalla nopeasti ohi, ja tuo alkoi taas keskittyä muihin asioihin. Suurempaa huolta ei kuitenkaan loppujen lopuksi kantanut siitä, että kuinka nopeasti - jos koskaan, ottaen huomioon ettei ollut ainoa samaa tehtävää tekevä - saisi päätehtävänsä suoritettua. Kuuluihan Etsijän velvollisuuksiin muutakin kuin vain Käärmeamuletin kantajan etsiminen, Kvar mietti.
Kyllähän otus oli ymmärtänyt ettei velhoja vastaan tappelemaan tässä oltu lähdössä, olipahan vain ilmoittanut että keinoja olisi vastustaa mahdollisia metkuja. Liskon yleinen asioihin luottavaisuus ei kuitenkaan ilmeisesti koskenut velhoja - todennäköisesti tämän herran antamien varoitusten takia. "Velhot vaarallisia, varovaisuus kannattaa, vaikkei vaaraa olettaisikaan", tuo esitti jonkinasteisena selvennyksenä omaan näkökantaansa rotalle mahdollisten väärinymmärrysten välttämiseksi. Selvästikin oli kuitenkin valmiina reagoimaan pahimpaan, jos jotain odottamattoman ikävää sattuisi tuolla tornissa johon kaksikko oli matkalla. Kvar ymmärsi hyvin velhojen mahdollisen vaarallisuuden, mutta ei varsinaisesti pelännyt näitä. Paitsi tietenkin Patriarkkaa, joka tosin teknisesti ottaen ei velho ollut, mutta magiaa hallitseva vaarallinen olento kuitenkin. Kvar ei uskonut että yksikään näistä velhoista olisi niin vaarallinen, jos ei muusta syystä niin sitten siitä, että näillä tuskin oli ollut tarpeeksi aikaa kehittää voimiaan niin runsaasti kuin Kvarin herran ikivanhalla vihollisella. Hetkeksi mietteisiinsä uponnut lisko kuitenkin jatkoi rotan seuraamista aivan normaalisti, vaikka olikin osittain keskittynyt muihin asioihin - jotain minkä rotta saattoi huomata siitä että lisko oli väliaikaisesti tukkinut kuononsa, ja että tuon häntä laiskasti heilahteli puolelta toiselle. Kvar ei havahtunut ajattelemaan sen kummempia, ennen kuin suuri musta rotta huomautti lähestyvästä vartijasta. Vaikka Kvar oli ensimmäisenä myöntämässä sen tosiasian, että hän ei paljoa ihmisten laeista tiennyt, niin sen verta tuo kuitenkin tajusi että ihmisten tappaminen ansaitustikin saattaisi aiheuttaa turhia kysymyksiä. Siispä Naagun kommentille nyökättiin, ja lisko seurasi rottaa pois lähestyvän vartijan reitiltä. Eihän kaksikko veressä ollut tai mitään (tai no, olihan rotalla tuore vamma, mutta lisko ei sitä juuri nyt muistanut), mutta todennäköisesti epäilyttävän oloisia olisivat olleet jos vartija olisi sattunut paikalle tupsahtamaan.
Lisko kyllä kuuli kumppaninsa sihahduksen tarpeeksi hyvin erottaakseen kyseessä olevan jonkinlainen järkevä ilmaisu, mutta totesi että olisi kohteliasta olla asiasta sen enempää tiedustelematta. Asia ei kuitenkaan ollut jotain jonka ymmärtäminen oli nyt tärkeää, vaikka utelias tuo otus kuitenkin oli, vilkaisten rottaa taas kiinnostuneen oloisena. Harmi että toinen oli vakaasti sitä mieltä, että vähemmän kriittiset kyselyt pitäisi hoitaa myöhempänä ajankohtana, kuhan tilaisuus sen sallisi. No, ehkäpä sitä sitten saisi kerralla tyydytettyä uteliaisuutta paremmin. Loppujen lopuksi keltaisella lisko-olennolla oli kuin olikin itsehillintää ja kykyä tukkia turpansa, vaikka ensin olikin näyttänyt siltä että tuo vain kyselisi loppumattoman määrän kysymyksiä. Sen kummemmin tulevasta huolimatta, lisko seurasi rottaa yön läpi noiden matkalla kohti liskolle tuntematonta määränpäätä. Harmainta aavistustakaan liskolla ei ollut miten yö tulisi päättymään, mutta otus kyllä uumoili siitä tulevan enemmän tai vähemmän mielenkiintoista. Ainakin kaikki oli jo nyt ollut uutta ja kiinnostavaa, olento mietti.
|
|
|
Post by submarine on Mar 6, 2012 11:18:45 GMT 3
Monet väittivät tällaisia öitä kirotuiksi pahan onnen enteiksi. Kelmeä kuu tuijotti pilvien välistä kuin tautinen kallo, ja aina välistä löysi tiensä kaduille tuuli, joka puri lävitse kuin partaveitsi. Oli nousemassa varsin sankka usva, kuin aikomuksenaan kietoa kaikki entistä synkempään, tukahduttavampaan viittaan. Korkeat talot ja rakennukset vaikuttivat entistä uhkaavammilta, kuin olisivat vaanineen mustin, ikkunalasisin silmin sopivaa uhria. Jotkin yöt olivat riivatumpia kuin toiset, ja tämä oli eittämättä yksi niistä. Jos Naagu olisi saanut valita, olisi tämä jättänyt tällaisena yönä ulkona luikkimisen väliin, etenkin jo itsessäänkin niin hyvin kyseenalaisen toimenkuvan merkeissä, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Olipa laatikossa mitä tahansa, velhot halusivat sen, eivätkä odottaisi minään kärsivällisyyden perikuvina kunnes se suotaisiin tuoda. Resuisessa laatikossa oli näiden sinetti, sama musta ja synkeä torni, ja epäilemättä nämä pitäisivät huolen siitä, että se löytyisi - hyvällä tai pahalla. Tässä oli tilaisuus ansaita hieman suopeutta, eikä rotalla ollut mitään halua kääntää sitä päinvastaiseksi. Ei, kun vastaus joka näillä oli luvattu olevan oli jo itsessään hyvin, hyvin arvokas. Olipa miten oli, ei Naagu ollut varsinaisen huolissaan tästä kaikesta. Oli hyvä olla varuillaan, vaan ei säikky. Haistaisivat vielä pelon. Rotalla ei ollut tekemistä kaupungin asioiden, tai velhojen tai näiden mahdollisten vastustajienkaan kanssa. Ainoastaan viestinviejä, jolla oli asioita hoidettavana näiden kanssa. Ja sama taisi päteä pitkälti Kvariinkin, ja vielä enemmän. Lisko ei ollut muuta kuin mukana. Ohimennen rotta vilkaisikin tätä taas, vaikkei tarjonnutkaan minkäänlaisia sanoja tässä kohtaa. Ei, tämä kaikki hoituisi nopeasti ja helposti, olivatpa enteet mitä olivatkaan. Onni oli ollut tänään myötä, kelmeä kuu tai ei.
Matka halki kaupungin katujen oli nopea, vaikkakin synkeä. Kelmeän yön pikkutunnit olivat ajaneet sitkeimmätkin tyhjäntoimittajat oviensa taakse, ja ulkona asioivat vain vartijat ja ne, joilla ei ollut parempaakaan paikkaa kuin avonainen taivas ja kylmä, kova kadunkulma päänsä alla - ja nähtävästi kaksi varsin epätavallista matkalaista. Matkaa ei häirinnyt tai hidastanut mikään, vaikka eräs vartiomies vilkaisikin ohikulkijoita varsin happamasti, työnsi yleisen paheksunnan merkkinä peukalonsa vyöhönsä ja mutisi jotakin maailman menosta. Naagu ei tästä piitannut, ja tarpeen vaatiessa piti huolen, että Kvarkin pääsisi miehen ohitse ilman sen suurempaa ihmettelyä. Vartijat harvemmin tekivät mitään mitä ei tarvinnut, mutta oli parempi olla hankkiutumatta ehdoin tahdoin näiden ongelmaksi - varsinkin, kun tähän aikaan kaikki, mikä ei ollut jonkun toisen ongelma, oli vartijoiden ongelma. Vaikka matka kestikin varmasti lähemmäs tunnin sokkeloisilla ja mutkittelevilla kaduilla, oltiin tornin luona siltikin yllättävän nopeasti. Ja sen juurella koko neula näytti vielä huomattavasti vähemmän kutsuvalta. Siinä missä se aikaisemmin oli ollut vain synkeä ja pahaenteinen haamu kaukana, oli se nyt sitä huomattavasti enemmän ja lähempänä. Ikkunoista kajasta haljua valoa, ja vaikkei rotta mitään siellä nähnytkään, todennäköisesti edes paremmilla silmillä, oli olo silti kuin saaliilla pedon tarkkaillessa. Rakennelma valtasi suuren osan alaa ympäriltään, ja muurit, enemmänkin symboliset kuin varsinaisesti tarpeelliset, kohosivat sen ympärillä varsin luotaantyötävinä. Porttia ei oltu suljettu millään tavalla, se oli pelkkä rautakaari, mutta viesti oli silti varsin selvä: pysykää poissa, täällä määräämme me. Tai mahdollisesti, "Tästä kulkevat, kaikki toivo heittäkööt", jos hammasmaiset, sisäänpäin törröttävät piikit portissa mitään merkitsivät. Terävyyttä oli ainakaan turha epäillä, nämä torat olisivat todennäköisesti raastaneet kömpelöltä lihan luista pelkällä hipaisullakin. Ne eivät haitanneet varsinaisesti kulkua, mutta olivat silti aivan tarpeeksi todellisia ja aivan tarpeeksi lähellä häiritäkseen kylmähermoisempaakin.
"Kssh. Hkt. Ei tyhmiä kysymyksiä. Ei... näille velhoille. Ei epäkunnioitusta. Ei mitään... äkkipikaista", Naagu sihahti ohimennen porttia tarkastellessaan Kvarille. Tällä itselläänkään ei ollut erityisen kummoista tai imartelevaa käsitystä taikuuden pyörittelijöistä, mutta nyt, vieraana ja näiden talossa, oli paras niellä se ja käyttäytyä. Kukaties nämä eivät olleet maineensa veroisia, mutta siitä oli silti parempi olla ottamatta selvää. "Mutta... pidä keinosi lähellä", rahistiin sitten vielä nopeasti perään. Kuten lisko itsekin oli sanonut, oli parempi olla varma, vaikkei aikoisikaan käyttää konstejaan. Ohimennen rotta itsekin vei nopeasti käpälän vyöstään roikkuvalle pussille, pienehkölle mutta täydelle, kuin olisi kokeillut jonkin olevan vielä tallella. Siellähän se. Parempi olla varma kuin raato. Vielä ohimennen rotta pyöräytti laatikonkin kertaalleen ympäri, tarkastaen sen joka suunnalta. Se ei ollut sen nuhjuisempi kuin aikaisemminkaan.
Kaiketi sitten vain kohti vaaroja. Kuu oli juuri parahiksi kohonnut juuri tornin neulankärjen ylle, ja hölmömpikin olisi voinut arvostaa kuvaa, jonka tämä valtava kivikeihäs seivästämässä kelmeää hopeakehää muodosti.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 6, 2012 18:20:35 GMT 3
Siinä missä kaupunki olisi normaalille asukkaalle tällaisena yönä näyttänyt uhkaavalta, lisko ei samanlaista synkkyyttä kokenut. Ehkä osittain sen takia, että näki pimeässä sangen hyvin, ehkä osittain tottumusten vuoksi - enemmän Kvaria kiinnosti se, että minkäslaista arkkitehtuuri kaupungissa oli, se kun erosi suuresti siitä mihin tuo oli tottunut. Vaikkei tuo missään vaiheessa varsinaisesti pysähtynyt, välillä lisko jäi hieman rotasta jälkeen jonkun mielenkiintoisen näköisen rakennuksen sattuessa kohdalle - tosin aina tuo pian otti rotan kiinni hidastettuaan hetkeksi tahtia. Olento ei halunnut tuottaa pettymystä uudelle tuttavuudelleen olemalla taakkana - ja vaikka kaupungin näyt olivatkin mielenkiintoisia pienelle liskolle, niin todennäköisesti rottaa seuraamalla pääsisi näkemään jotain vielä mielenkiintoisempaa. Ja tietysti myös saisi hieman lisätietoa näistä velhoista, joita ilmeisesti oltiin menossa tapaamaan. Joka tapauksessa liskossa ei näkynyt pienintäkään huolen merkkiä, mikä ei nyt kovin yllättävää ollut. Tähän mennessä liskon ajatusmaailma, vaikkakin outo, oli kulkenut melko lailla samoja polkuja koko ajan, eikä ollut todennäköistä että tuo alkaisi tapojaan muuttelemaan ihan heti.
Kaksikon kohdatessa - ja ohittaessa - ilmeisesti kierroksellaan olevan vartijan, Kvarin teki mieli heittää miehelle jonkunlaista kommentia velvollisuuksien tärkeydestä. Yksi vilkaisu määrätietoisesti etenevään rottaan sai kuitenkin liskon muuttamaan mieltään - Kvar epäili että rotta tuskin olisi arvostanut ylimääräisiä hidasteita. Sen sijaan sarvekas lisko tyytyi vain sanomaan vartijalle omalla kielellään tervehdyksen, ilmaisu jonka toistamista miehen olisi turha edes yrittää. Parhaansa mukaan lisko piti sävyn ystävällisenä - tosin vartija tuskin sitä hoksasi, jos edes täysin tajusi sanotun olevan edes puhetta, eikä sarja sähähdyksiä ja sihahduksia. Pienen piikin tuon lausuma tervehdys myös sisälsi, mutta vartija tuskin ymmärsi liskon sanojen tarkoittaneen käytännössä "Terve, yhteisön pettäjä" - 'yhteisön pettäjän' ollessa melkoisen suuri loukkaus liskon omalla kielellä. Ihan tuo ei vieläkään ollut päässyt yli Naagun selityksistä vartijoiden vähyydelle vaarallisemmilla alueilla, eikä täten ollut voinut vastustaa kiusausta loukata vartijaa, vaikka olikin tehnyt sen tavalla josta ei mitään ymmärrettäisi. Lisko vain tunsi että jollakin lailla tuon piti mielipiteensä vartioinnin laadusta esittää, ja päätyi vaihtoehtoon joka aiheuttaisi vähiten ongelmia kaksikon matkalle yön läpi.
Loppumatkan ajan Kvar vain pysytteli kuuliaisesti mustan rotan kannoilla, kunnes kaksikko viimein pääsi kohteensa luo. Torni oli liskon mielestä vaikuttava - osittain maanalaisessa kaupungissa elävän kansan jäsenenä tornit olivat muutenkin melkoisen uusia tuttavuuksia liskolle, ja tämä näytti tavallistakin erikoisemmalta. Sekä myös hieman vaaralliselta. Rakennelma jotenkin muistutti liskosta Patriarkan vanhaa linnaketta, jonka tuo oli nähnyt eräässä kansansa historiaa käsittelevässä kirjassa. Samanlainen ulospäin uhkaa tursuva ilmapiiri tornista tuntui huokuvan kuin tätä nykyä tuhotusta linnoituksestakin - asia joka hieman huoletti Kvaria. Oli velhojen voimakkuus mitä tahansa, niin asenne oli ainakin selvä, eikä se ollut mikään sangen lupaavanoloinen liskon mielestä. Toisaalta, loppujen lopuksi velhot olivat vain ihmisiä, eivätkä täten voisi mitenkään olla niin pahoja kuin mitä Patriarkka oli ollut voimainsa tunnossa, ja mitä tuo oli vieläkin - luultavasti.
Mietteisiinsä ja pällistelyyn unohtunut lisko hätkähti hieman rotan taas puhutellessa tuota. Niin, tottahan rotta puhui. Hieman lisko pudisteli päätään karkoittaakseen synkät mietteet pois, ennen kuin vastasi rotalle. "Ymmärrän. Eivät ystävällisiltä vaikuta, turha ärsyttää. Mutta valmiina olen", keltasuomuinen otus vastasi, ollen selvästikin valmis mitä sisällä sitten tapahtuisikin. Jos kaikki menisi hyvin, lisko ei rupeaisi ongelmia aiheuttamaan - kun taas jos jokin menisi pieleen, lisko auttaisi rottaa parhaansa mukaan. Sanoi liskosta mitä hyvänsä, niin uskollinen tuo ainakin oli, eikä aikonut ruveta pettämään rotan luottamusta - oli se millaisella pohjalla hyvänsä. Kvar ei ehkä luottanut toisen oletttamukseen hyvästä tuurista aivan niin paljon, mutta eipä tuo tilanteeseen mitenkään sen suuremmalla huolella suhtautunut. Kaksikko menisi sisään, ja mitä sitten tapahtuisi, se tapahtuisi eikä lisko uskonut että minkäänlainen ennakkoon huolehtiminen asiaa muuttaisi suuntaan tai toiseen. Joko jokin menisi pieleen, tai sitten ei. Ainoa mitä asialle voisi tehdä, olisi olla valmistautunut molempiin vaihtoehtoihin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 7, 2012 0:39:10 GMT 3
Kvar näytti olevan tämäkin valmiina, siinä määrin kuin tässä saattoi valmis olla, ja vaikkei suurta uhoa tai vannomista kuulunutkaan, oli se tässä kohtaa kaiketi paras vaihtoehto. Sisulle ja tuliselle raivolle oli paikkansa, eikä se ollut nyt. Taikuuden kanssa oli paras olla, kuten sanottua, varsin varovainen. Tai kaikkein parasta olisi ollut suunnata toiseen suuntaan mahdollisimman nopeasti, mutta juuri nyt se ei ollut mahdollista. Tämä kysymys oli liian tärkeä. "Hoidetaan tämä pois... alta. Hksh", sysimusta rotta sihahti, astuen sitten ensimmäisenä läpi portista, pitäen askeleensa varmana ja pitkänä. Pelko, ennenkaikkea, oli velhojen pahin ase. Sille ei saanut antaa valtaa. Ja vaikka muutaman hetken rotta leikittelikin kauhulla ajatuksella porttikaaresta hampaineen sulkeutumassa ympärillä kuin tappavat leuat, se oli varsin turha pelko. Ei, näiden miesten tornissaan ei tarvinnut turvautua surkeisiin ansoihin, jos mikään kertomus näiden mahdista - ja ylpeydestä - piti paikkansa. Tämä veljeskunta oli kaikkea muuta kuin jokin tuppuvelhojen kyläkokous, vaikka harva tuntui osaavan (tai uskaltavan) nimetä näistä ainoatakaan, saati sitten mistä nämä olivat tulleet, miksi tai mitä todella halusivat. Tietämättömyys ruokki pelkoa ja pelko tietämättömyyttä.
Olipa miten oli, löysi Naagu itsensä portin toiselta puolelta tornin pihamaalta - jos sitä sellaiseksi saattoi sanoa. Vaikka olikin pimeä, olisi tämä paikka tuskin näyttänyt sen lupaavammalta päivänvalossakaan: tornin piha oli kuollut ja autio, ja sieltä kohoavat puut olivat pelkkiä käkkyräisiä rankoja, kuin kaikki elämä olisi imetty niistä. Joka puolella haisi imelän makea, kuvottava haju, jonka rotta tunnisti mädän ja kuolleen ominaislöyhkäksi. Ja vaikka vaaleista kivistä tehty pieni polku halki mustuneen ruohon ja kuolleiden puiden olikin kauempaa näyttänyt varsin mukavalta, oli se todellisuudessa tehty särmikkäistä pikkukivistä, aivan kuin vain rankaistakseen niitä, joilla ei kenkiä ollut - kuten tätä kaksikkoa. Rotan pitikin valikoida askeleensa varsin hyvin, ja siitä huolimattakin tunnustelevat tarpeet saivat muutaman uuden nirhaman. Nämä velhot viljelivät kärsimystä kaikissa mahdollisissa muodoissa, se lieni ainakin varma. Naagu odotti sen aikaa, että Kvarkin oli päässyt läpi portista, ennen kuin vilkaisi tätä uudemman kerran, nyökkäsi epämääräisesti ja rykäisi vastentahtoisesti. Vaikkei missään ketään tai mitään näkynytkään tai kuulunutkaan, hääilyi yllä silti tietynlainen tunne tarkkailusta. Kuin jossakin aivan liian lähellä jokin täysin huomaamaton olisi pitänyt vahtia. Kukaties pitikin. Mutta kun mitään ei tapahtunut, suuntasi rotta kuononsa taas eteenpäin. Tornin ovi odotti edessäpäin, pahaenteisenä mutta myös ikävän välttämättömänä pahana. Ja niin, varsin varovaisesti ja jalkojaan varojen, rotta johdatti kaksikon sitä kohti. Vastentahtoisesti ja lähestulkoon huomaamattaan tämäkin pyrki etenemään mahdollisimman hiljaa ja varovaisesti, vaikkei edes tienyt miksi.
Tornin ovi oli melkoisen kookas, ja siitä olisi mahtunut rinta rinnan ainakin kaksi miestä ilman minkäänlaisia ongelmia, ja kolmaskin melko vähin vaivoin. Se oli jämäkkä, rautainen ja vahvistettu, ja olisi kestänyt varmasti kovemmatkin yritykset murtaa se. Eikä koko uksessa ollut minkäänlaista kahvaa, ainoastaan varsin ruma, etäisesti ihmiskasvoja muistuttava kolkutin. Vilkaistuaan ohimennen taas liskoa, kuin varmistaen tämän olevan valmiina kaikkeen, rotta tarrasi siihen - ja vinkaisi varsin yllättyneenä, kun ilman sen suurempia kapistus puri. Rotta otti varsin varovaisen askeleen taaksepäin käpäläänsä hieroen, samalla kun kolkutin enemmän tai vähemmän ryömi ulos ovesta - jos siis kyseessä olisi ollut kolkutin. Tämä sen sijaan oli pieni, äärimmäisen ruma ihmismäinen otus. "Mmmmitä mitä?" ilmestys tiukkasi narisevalla, kitisevällä äänellä, kun oli onnistunut kiskomaan itsensä irti paikaltaan ja enemmän tai vähemmän putoamaan ovenedustalle. Se oli ehdottoman ruma, kuin kutistettu, suuripäinen ruumis, ja vaikka se yltikin vain polveen asti, oli sillä silti suuri, melkein kaalinkerän kokoinen pää. Se tosin vain korosti sitä tosiasiaa, että se oli jossakin vaiheessa rikottu auki, ja kuivat, rapistuneet aivot pilkottivat. Otuksella ei ollut silmiä, ainoastaan tyhjät, kurttuiset kuopat, ja sen suusta pilkotti joukko teräviä hampaita. Sen ruipeloita rajoja ja kuivunutta ruumista verhoava nahka oli kuolleenharmaata ja siitä nousi suoranainen löyhkä nyt, kun se oli ulkona ja liikkeellä. Naagu kurtisti kuonoaan kaikkea muuta kuin imarreltuna, tämä tiesi mikä tämä otus oli. Tikoloshe, palvelija niille velhoille, joille pikkupirut ja muu sellainen oli sekä liian hyvää makua että liian monimutkainen. Ei, tämä oli pelkkä hengen liikuttama raato, ja pahapäinen sellainen. Se piti matalaa kitinää kuin naukuva kissa, pyöritellen tyhjiä silmäkuoppiaan ja paisunutta päätään kohti kumpaakin matkalaista, kuin olisi yrittänyt kinuta jotakin. "Ksh. Älä... sano mitään. Surkeita... palvelijoita. Pelkkä idiootti", Naagu sihahti ohimennen Kvarille, pitäen silmänsä silti tiukasti maassa nököttävässä, rumassa otuksessa. Miten järjetön täytyi olla laittaakseen tikoloshe ovivahdiksi? Otus, jonka ainoa oikea tarkoitus oli tehdä mahdollisimman paljon tuhoa ja joka epäilemättä suoritti tätäkin tehtävää vain ja ainoastaan äärimmäisestä käskyvallasta. "Mitä mitä mitä?" otus toisti taas kitisten, kiskoi hetken toista valtavista korvistaan, ja sitten ilman pienintäkään varoitusta, ja ennen kuin Naagu kaikesta huolimatta ehti väliin, syöksähti kohti Kvaria, tavoitellen otetta tämän kaavusta kuin olisi yrittänyt kiivetä liskon päälle. Ja vaikka tikoloshe olikin pieni, sillä oli varsin ikävät hampaat - kuten verinen jälki rotan käpälässä kertoi. Ikävät hampaat ja ikuinen verenhimo.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 8, 2012 13:45:46 GMT 3
Rotan viimeiselle kommentille nyökäten, Kvar lähti toveriaan seuraamaan kohti uhkaavan tornin sisuksia. Piikit eivät varsinaisesti tuota hermostuttaneet, vaikka lisko menikin mahdollisimman nopeasti pois näiden alta - turha riskeerata kuitenkaan. Vaikkei lisko paljoa ollut kuullut näistä velhoista, niin se vähä mitä oli kuullut oli lähinnä negatiivista, eikä näiden tornin arkkitehtuuri varsinaisesti parantanut sarvekkaan olennon saamaa mielikuvaa. Varovaisuus saattaisi nyt olla valttia. Vaikkei lisko pelännytkään tornin asukkeja, niin tuo oli valppaana, tilanteen kokonaisvaikutelman ollessa joten kuten epäilystä herättävä liskon mielestä. Tornin pihamaa ei varsinaisesti parantanut liskon saamaa mielikuvaa, kuolleen oloisen maiseman herättäessä tiettyä vastenmielisyyttä olennon mielessä - kuten myös oudon hajun, jonka liskokin huomasi heikosta hajuaististaan huolimatta. Koboldinsukuinen otus oli suurimman osan elämästään viettänyt paikassa, jossa ei hirvittävästi kasvistoa kasvanut, niin tällainen luonnon tappaminen ei tuntunut liskosta oikealta. Tai siis, ainakin Kvar oletti kyseessä olevan jotenkin keinotekoisesti tuhottua ruohoa ja puustoa, lisko ei varsinaisesti minkäänsortin kasviekspertti ollut, mutta tässä tapauksessa arvaus todennäköisesti osuisi oikeaan. Kvarin olisi tehnyt mieli heittää jonkunlainen kommentti asiasta, mutta epämääräinen tarkkailun tunne sai tuon pitämään suunsa tukossa - mitä nyt sihahti jonkun kirouksen omalla kielellään astuessaan ensimmäistä kertaa terävistä kivistä tehdylle polulle. Vaikka liskon suomuinen nahka kestikin polulla kävelyn ilman merkittäviä haavoja, tuntui se silti epämukavalta, varsinkin kun olento ei ollut odottanut yllättävää terävyyttä pikkukivien osalta.
Rotan epämääräiseen nyökkäykseen vastattiin toisella samanlaisella - mitäpä sitä turhia puhelemaan tällaisessa tilanteessa. Eikä lisko oikeastaan tiennyt mitä mustaturkkinen otus oikein oli nyökkäyksellään tarkoittanut, mutta arveli että toinen nyökkäys vastaukseksi ei voinut mennä pahasti pieleen. Kvar seurasi kumppaniaan vähän matkan päässä, pälyillen epäluuloisen oloisena ympärilleen. Outo tunne tarkkailusta ei tuntunut hellittävän, joten lisko oli varuillaan. Tapahtui mitä tapahtui, olento aikoi olla siihen valmiina. Sarvipään häntä tuntui olevan tavallista enemmän liikkeessä kaksikon kävellessä tornin pihamaan poikki kohti ovea, hännänliikkeiden ollessa eräänlainen merkki liskon epäluulosta ympäristöään kohtaan. Normaalisti Kvar piti uusiin paikkoihin tutustumisesta, mutta otus arveli ettei olisi asiaa hirveästi katunut jos ei olisi ikinä nähnytkään mitä torni oikein sisälsi. Vaikka lisko oli luottavainen ja lähes täysin peloton tilanteessa kuin tilanteessa, niin typerä tuo ei ollut. Torin pihalla avautuva näkymä ei lupaillut hyvää. Kaksikon päästessä ovelle, Kvar oli jo hetken ovea katsellut tarkemmin, ollen pitämättä sen antamasta vaikutelmasta. Varsinkin outo kolkutin herätti liskossa epäilyksiä. Kuka tervejärkinen pistäisi tuollaista oveen? Myös kaikenmaailman kahvojen puuttuminen herätti epäilyksiä, ja sai liskon myös miettimään hieman minkälainen ajatusmaailma voisi päätökseen johtaa. Mietteet tosin keskeytyivät "kolkuttimen" purressa rottaa, saaden liskon kivahtamaan yllättyneenä myöskin. "Mitä zhaark?", lisko sihahti epäluuloisen oloisena, katsoen kun outo pieni otus raahasi itsensä ulos ovesta, liskon sekoittaen hieman omaa kieltään lausumaansa hetken hämmennyksessä. Tämäpä vaikutti taas sangen epäilyttävältä, lisko totesi itselleen tuijottaessaan pientä rumaa olentoa.
Kvarilla ei ollut pienintäkään aikomusta alkaa vastailemaan olennon epämääräisiin tiedusteluihin, ja nyökkäsikin rotan ohjeisiin. Parempi antaa toisen hoitaa tämä, kun näytti joten kuten tietävän mistä oikein oli kyse. Sen verran lisko myös tajusi, että musta rotta ei näyttänyt asiaan tyytyväiseltä - ilmeisesti käänne oli toisellekin odottamaton. Sarvipää ei missään vaiheessa siirtänyt epäluuloista katsettaan pois itseäänkin huomattavasti pienemmästä ilmestyksestä, mistä johtuen tuo onnistuikin reagoimaan nopeasti otuksen yllätyshyökkäykseen. Keltainen lisko sihahti jotain, ja suuntasi nopean ja vahvan potkun kohti tulevaan otukseen ennen kuin tuo ihan pääsi tarpeeksi lähelle käydäkseen käsiksi. Potkussa oli ainakin runsaasti voimaa - vaikka lisko oli ihmistä lyhyempi, mitä painoon tuli, olento olisi todennäköisesti raskaampi kuin massaltaan muuten samankokoinen ihminen. Tästä johtuen varsinkin olennon jaloissa oli voimaa, ja hyökkäävälle tikoloshelle annettu potku oli tarpeeksi voimakas lennättämään ilmestyksen taaksepäin aika helposti - mahdollisesti jopa seinään tai oveen. Lisko paljasti terävät hampaansa ja päästi jonkinlaisen varoittavan äänen, tuijottaen päällekarkaajaansa epäluuloisesti punamustilla silmillään. Asettaan tuo sentään ei vetänyt esiin, mutta tilanne oli selkeästi saanut liskon epäluuloiseksi. "Ei kosske", lisko sihahti hampaittensa välistä, yllätävän tilanteen aiheuttaman sekaannuksen johdosta ääntäen sanat hieman aiempaa huonommin.
|
|
|
Post by submarine on Mar 8, 2012 17:06:45 GMT 3
Naagu ei ollut varsinaisesti odottanut tikoloshen käyvän kiinni itseensä - ja vielä vähemmän liskoon aavistuksen taustalla. kyseessä oli ehdottoman kuriton ja vähä-älyinen otus, mutta rotta oli kuitenkin olettanut, että siihen olisi iskostettu ainakin sen verran kuria (tai pelkoa), että se olisi voinut toteuttaa nähtävästi ainoaa tehtäväänsä. Vaan ei, se oli selvästikin turha luulo, sillä nopeammin kuin Naagu ehti reagoida, oli otus jo huitomassa otetta Kvarin kaavunreunasta. Pieni pakokauhu kuitenkin ajoi nähtävästi melkoista tarmoa itse uhriin, sillä tämä potkaisi kaikin puolin napakasti pikkuhirviön irti itsestään. Ja vaikka tikoloshe olikin vahva, etenkin kokoisekseen, oli se siitä huolimatta mustan taikuuden ja kuoleman jäytämä rääpäle, jolla ei ollut paljoa sanottavaa siinä kohtaa kun joutui kohtaamaan jonkun jalan. Silmätön rumilus päästi yhden ainoan nopean kirkaisun, ähkäisyn ja jonkin määrittelemättömän korahduksen sekamelskan, ennen kuin törmäsi oveen. Sen valtavat korvat lepattivat ja läiskähtelivät, ja se vähän mitä otuksen puhkotussa päässä vielä oli tutisi ja läiskyi kuvottavasti. Se yritti pystyyn, valahti takaisin istumaan ruipelot ketarat levällään ja louskutti naskalileukojaan selvästi järkyttyneenä - ja vihaisena. Järjetön, korvia särkevä lärpätys täytti mustan yön. Tikoloshet eivät ehkä olleet älykkäitä, mutta se kyllä kuitattiin raivolla. Rotta tiesi varsin hyvin, ettei otuksesta ollut todellista vaaraa, varsinkin kun se ei saanut edes toteuttaa juuri nyt suurinta tarkoitustaan ja mielihaluaan, tuhota jonkun omaisuutta, mutta siitä huolimatta oli paras tehdä jotain tilanteelle.
"Riittää!" Naagu sihahti pistävästi, astuen lähemmäs vieläkin maassa huitovaa pikkupirua. Se ei juurikaan välittänyt, ei ennen kuin rotta tallasi sen päälle ilman pienintäkään arkailua ja vetäisi esiin veitsensä. Ja vaikka tämä otus olikin typerä kuin mätä saapas, aisti sekin, että öljyinen, taas vellova veitsi olisi sillekin varsin haitallinen. Tavallisesti nämä velhonpalvelijat eivät terästä pelänneet, mutta rääpäle kyllä osasi tajuta, että tämä terä jättäisi tarpeen vaatiessa jälkensä siihenkin. "Hkh. Paketti herroillesi. Pois tieltä ja avaa!" rahistiin tikoloshelle. Ei neuvottelua, anelua tai mitään muutakaan, ei varaa antaa sille mahdollisuuksia. Voima ja uhittelu olivat ainoita joita nämä otukset tajusivat; siinä missä jotkin muut velhojen käyttämät otukset olivat edes jossakin määrin älyllisiä, tikoloshet olivat pelkkiä pieniä ylisuorittavia raatoja. Surkeita otuksia. Olipa miten oli, oli ytimekkäästä ja nopeasta käskystä varsin paljon hyötyä - kuten myös yllä häilyvästä olemassaolon lopusta. Otus päästi surkean ynähdyksen kuin haavoitettu, sai vielä viimeisen potkun Naagulta, ja kuin mikäkin sääliä kerjäävä koira kiipesi takaisin paikalleen ovessa, ennen kuin tunki jämäkän, rautaisen renkaan suuhunsa kolkuttimeksi ja meni taas liikkumattomaksi. Rotta ehti jo hetken harkita joutuvansa lyömään kovempaa, mutta sitten jokin naksahti, ja narahtaen ovi heilahti rakoselleen.
Aavistuksen äreänä koko tyhjänpäiväisestä ja tyhjäpäisestä otuksesta Naagu sihahti, tällä kertaa puhtaan rottamaisesti ja turhautuneena ennen kuin vilkaisi purtua käpäläänsä, imaisi sitä muutaman kerran ja sylkäisi. Terävät hampaat olivat näykkäisseet melkeinpä luuhun asti, ja vaikkei tikoloshella myrkkyä ollutkaan, oli sen saastaisessa kidassa silti aivan tarpeeksi törkyä haavakuumeeseen. Hetken rotta oikeastaan harkitsi huitaisevansa uudelleen aivan muuten vain, mutta tuli siihen tulokseen, että moinen olisi saattanut sulkea oven uudelleen, ja tyytyi vilkuilemaan äreästi. Tikoloshe, joka onnistui nähtävästi jopa jotenkuten noudattamaan niinkin mutkikasta käskyä kuin olla hiljaa ja tekemättä mitään, ei vastannut siihen millään tavoin. Ohimennen Naagu tuli vilkaisseeksi Kvariakin, kaiketi lähinnä muodon vuoksi. Siinä sivussa tuli tosin varmistettua, että lisko itse oli suunnilleen kunnossa. Eipä otus tälle suurempaa olisi voinut vaikka olisi halunnutkin, ja suomuinen nahka oli kaiketi suojannut mahdollisilta kynsiltä, mutta samalla rotta arvioi myös tämän asennetta tällä hetkellä. Tuskinpa äskeinen tätä oli aivan täysin tolaltaan iskenyt, mutta kaikesta päätellen äskeinen oli silti ollut jokseenkin outoa ja hämmentävää. "Hkh. Halusi kai... katsoa lähemmin. Tai purra. Varmaankin purra. Ksh. Jos näet lisää tuollaisia... huitaise. Tajuavat voimaa", Naagu sihahti liskolle jonkinlaisena selityksenä, ennen kuin työnsi armeliaasti likaamattomasti jääneen veitsensä takaisin vyölleen ja vilkaisi kohti ovea. Sisältä kajasti jokseenkin haljua, ilotonta valoa. Ja äskeisen perusteella luvassa tuskin oli mitään erityisen riemukasta...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 8, 2012 18:51:23 GMT 3
Kvar ei antanut itsensä rauhoittua, ennen kuin rotta kävi antamassa liskon kimppuun yrittäneelle otukselle jonkun asteisen uhkauksen. Vaikka pakokauhu olisi ehkä väärä sana kuvaamaan sarvekkaan olennon tunteita nähdessään pienen ilmeisesti epäkuolleen otuksen hyökätessä, niin oli se normaalitilanteessa rauhallisen liskon pasmat saanut hieman sekaisin. Kvarin hammasrivistö pysyi esillä aina siihen asti, että pikku riiviö lopulta kiipesi takaisin oveen ja aukaisi sen kaksikolle. Vasta sitten lisko antoi itsensä taas rentoutua ainakin näennäisesti, vaikka olikin edelleen valmiina puolustautumaan joltakin toiselta, mahdollisesti vaarallisemmalta uhalta - sarvipää oli aika varma, että tornin sisällä olisi pahempiakin otuksia, tulisivat ne sitten myös päälle tai eivät. Pikkuinen häirikkö oli kuitenkin loppujen lopuksi aika rääpäle, eikä mikään kovin vaarallinen uhka liskon näkökannalta, joten tämä voitiin loppujen lopuksi jättää suuremmitta huomioitta, nyt kun otus oli Naagun toimesta pistetty kuriin.
Lisko vietti vielä hetken mulkoilemalla epäluuloisena oveen palannutta, nyttemin hiljaa olevaa otusta, mutta näytti kuitenkin nopeasti toipuvan ikävästä yllätyksestä kaiken huomioon ottaen. Otus joko ei ollut päässyt liskoa tarpeeksi lähelle päästyään kokeilemaan kynsiensä tehokkuutta, tai sitten yritykset olivat jääneet laihoiksi, sillä liskossa ei varsinaisesti näkynyt naarmuakaan. Hyökkäys oli ainoastaan saanut keltaisen suomunahan olemaan epäluuloisempi kaikkea tornissa olevaa kohtaan. Kvar tuskin antaisi toisen samanlaisen otuksen pääsevän yllättämään tästä eteenpäin, tuollainen yhtäkkinen hyökkäys jäi aika kirkkaana liskon mieleen - ja saattaisi värittää olennon mielipidettä palvelijaotuksen herroista.
Rotan selityksille nyökkäiltiin, Kvarin edelleen mulkoillessa ovessa olevaa otusta. "Ss- Selvä. Voimaa osoittaa pitää", lisko vastasi, korjaten omaa ääntämystään selkeämmäksi tunteiden taas rauhoituttua. Olihan hänen herransa sekä myös Etsijöiden komentaja antaneet hänelle, kuten kaikille Etsijöille, ääntämiskoulutusta jottei olennon puhe olisi oikeiden sanojen käyttämisestä huolimatta vaikeasti ymmärrettävää ihmisten, ihmismäisten ja joten kuten inhimmilliseen puheen tottuneiden olentojen korvissa. Äskeinen pikku episodi oli vain hieman herpaannuttanut keskittymistä, mutta nyt se alkoi olla ohi, vaikka häntä edelleen viuhui puolelta toiselle merkiten liskon yleistä epäluuloisuutta koko tilannetta kohtaan. Vaikkei lisko millään muotoa voisi kuvailla äkkipikaiseksi, tuo tulisi seuraavalle naamalle hyppivälle pikku pirulaiselle näyttämään ettei ylenmääräinen ryppyily kannattaisi. Olihan hän sentään piru vie Etsijä. Lisko päästi vielä lyhyen sihahtelevan litanian kirouksia - ainakin äänensävystä päätellen, kieli kun oli taas Kvarin kansan oma kieli - kimppuun käyneen otuksen niskaan, ennen kuin näytti olevan taas täysin valmiina mihin tahansa mitä sattuisi tapahtumaankaan. Vaikka pikkupiru oli ollut epämiellyttävä yllätys, niin siitä oli jo päästy yli, ja raitakuonoinen oli nyt niin valmiina kuin pystyi olemaan.
"Seuraavaksi sisään?", lisko heitti olettamuksensa ilmoille. Kvar oli valmiina kohtaamaan tornin asukit, vaikka epäilikin ettei tulisi pitämään näistä pätkääkään. Rottaa oli kuitenkin luvattu auttaa, ja lyhyt lisko-olento ei aikonut pettää toisen luottamusta. Lupaus oli lupaus, eikä niitä noin vain lähdetty pettämään, varsinkin kun lisko alkoi jo oikeastaan olettaa, että jollakin tavalla jokin menisi pieleen - ja Kvar tunsi yhtä lailla velvollisuudekseen olla toista auttamassa tämän tapahtuessa kuin oli tuntenut velvollisuudekseen auttaa toista päihittämään aiemmat puukoilla heiluneet ryövärit. Olennon kunniakäsitys ei olisi antanut liskon jättää rottaa seuraamatta tässä kohtaa, kuten ei myöskään muu luonne. Siispä ei tulisi olemaan muuta vaihtoehtoa, kuin seurata rottaa tornin sisuksiin ja ottaa vastaan mitä tuleman pitää, oli se sitten mitä tahansa. Pelko olisi liian vahva sana kuvaamaan liskon suhtautumista tornin asukkeihin, mutta varovaisuus ja epäluulo kuvasivat liskon tämän hetkisiä mietteitä sangen osuvasti.
|
|
|
Post by submarine on Mar 9, 2012 13:25:40 GMT 3
Kvar ei näyttänyt kokeneen erityisen kova äskeisessä, ja muutaman hetken tuijoteltuaan Naagu nyökkäsikin vain ohimennen tämän vastaukselle ja pyyhki ohimennen jalkapohjaansa kiveykseen oven edustalla. Saastaisesta otuksesta oli melkoisen varmasti jäänyt jotakin siihen, ja nämä jalat olivat saaneet kokea jo muutenkin aivan tarpeeksi kaikenlaista. Uusi vilkaisu liskon suuntaan heitettiin, kun tämä päästi joukon mitä ilmeisimpiä kirouksia oveensa palanneen tikoloshen suuntaan, ja nyökkäsi sitten taas, tällä kertaa melkein hyväksyvänä. Päänliikautus oli pieni, mutta ele varsin suuri. Kvar keräsi itsensä varsin ansiokkaasti. "Seuraavaksi sisään", rotta sihahti vastaukseksi toiselle, pyyhkäisi vielä kerran jalkaansa ja soi sitten otukselle itsekin melkoisen kiroustulvan. Se ei oikeastaan tullut edes millään erityisellä kielellä, vaan pelkällä puhtaalla, estelemättömällä tunteella. Kuin rotta olisi aivan vain tätä varten keksinyt uusia sanoja (tai sitten repinyt mitä mistäkin) vain ja ainoastaan tunteiden ilmaisemiseksi. Pikkupiru ansaitsi sen kaiken, ja olisi ansainnut vielä reilusti enemmänkin, mutta juuri nyt sille ei ollut aikaa - puhumattakaan siitä, että kaikesta huolimattakaan velhot tuskin olisivat arvostaneet turhan paljoa palvelijansa hajottamista - vaikka se olikin mitä oli. Parempi jättää se vain omiin oloihinsa ja jatkaa matkaa, olisi tämäkin ohi nopeammin...
Vilkaisunsa vilkuiltuaan Naagu astui kuin astuikin lopulta ovesta sisään, Kvar todennäköisesti perässään. Ja pitivätpä velhot itseään kuinka mahtavina tahansa, oli tornin pohjakerros ja aulan virkaa toimittava melkoinen pettymys. Pelkkä avonainen tila, jossa ei oikeastaan ollut juuri mitään. Muutama ovi jonnekin ja portaat niin ylös kuin alaskin, muttei mikään, mikä olisi iskenyt surkeita kuolevaisia kauhulla ja pelolla. Ellei nyt välttämättä mieltänyt yhden seinän vieressä nököttävää kirjoituspöytää kammottavaksi - tai vanhanoloista, melun havahduttamaa miestä, joka näytti tällä hetkellä lähinnä korjailevan silmälasejaan. Tällä oli yllään varsin mitäänsanomaton, harmaa kaapu ja päässään aivan yhtä väritön ja tehoton myssy. Mies ei tehnyt elettäkään edes noustakseen ylös, kunhan korjasi pöydällä nököttävän kynttilän paikkaa ja tihrusti tulokkaita. Kyseessä oli mitä todennäköisimmin jonkinlainen kirjuri tai vastaanottaja. Tai kumpaakin, jos sillä nyt mitään merkitystä oli. Naagu odotti, että Kvarkin pääsi sisään, ja viittoili tätä sitten sulkemaan oven perässään, ennen kuin käänsi taas katseensa kohti aran uteliasta, kohteliaasti hiljaa odottavaa harmaansävystä miestä. "Hksh. Minulla on jotakin... Aran Pitkävarjolle. Hkth", Naagu sihahti, joutuen pitämään tauon niin hengenahdistuksen kuin vain yksinkertaisen nimen muistelunkin vuoksi. Samalla tämä otti kantamansa laatikon paremmin esille, jotta se varmasti näkyisi. Mies työpöytänsä takana oli hetken varsin hiljaa, vilkaisi sitten nopeasti jotakin pöydällä, ja vastasi lopulta. Tämän ääni oli... vanha. Naagu ei osannut sanoa mikä siinä tarkalleen oli, mutta jos tällä äänellä olisi haju tai maku, se olisi ollut tomua ja tuhkaa. Pelkkä kulunut ja harmaa riekale. "Pitkävarjo... on kiireinen. Mitä asia koskee?" seurasi kysymys, vaikka sen heittäjä (tai kukaties työntäjä, tämä vanhus tuskin heitteli enää mitään) ei tehnyt elettäkään mihinkään suuntaan, hädin tuskin liikutti edes huuliaan. Kuin olisi pelännyt minkä tahansa ylimääräisen liikkeen hajottavan tämän itsensäkin pelkäksi kuihtuneeksi tomuksi. Mutta jos ei mitään muuta, ainakaan tämä ei selvästikään häkeltynyt helpolla muutaman kyseenalaisen vieraan tunkemisesta sisään - oli todennäköisest nähnyt liikaa. "Ei sanottu. Ksh. Paketti vain, sinetillä", Naagu vastasi, ottaen jo askeleen tuodakseen laatikon lähemmäs vanhuksen rapistuneiden silmien tarkasteltavaksi. Tämä kuitenkin suoristui äkkiä paikallaan, ja lähti hyvin, hyvin vaivalloisesti liikkeelle. "Tarkista, liikeneekö hetki", vanhus narahti, ja suuntasi sitten sanaakaan sanomatta, vaivalloisesti jalkaa toisen eteen työntäen kohti portaita. Ja vaikka rotta odottikin joka askelmalla kuulevansa joko ikivanhan lonkan tai polven rikkoutuvan, mateli tämä hitaasti mutta varmasti jonnekin yläkerroksiin, jättäen aulan tyhjäksi.
Ja sitten sitä odoteltiinkin. Ja odoteltiin. Ja odoteltiin. Naagu odotti ensimmäiset hetket valppaana asennossa, mutta väsyi siihen melkoisen nopeasti. Mitä ilmeisimminkin vanhus oli matkalla ties miten korkealle ylös, tai sitten asia oli hankala tai jotakin, mutta tätä ei alkanut näkyä vielä hyvän hetken jälkeenkään. "Nyt... kai vain odotetaan", rotta sihahti lopulta Kvarille, ennen kuin vilkaisi liskoon. Ainakaan pohjakerros ei ollut mitenkään eritysen kammottava ilmestys, vain... harmaa ja kuolleen oloinen. Kirjoituspöydällä lepattavaa kynttilänliekkiä lukuunottamatta koko tilassa ei ollut minkäänlaista valoa, ja silti valaistus itsessään oli haljuudestaan huolimatta varsin riittävä. Kuin kynttilänliekki yksin olisi jollakin ilveellä valaissut kaiken. Seurasi melkein huokausta muistuttava sihahdus, ja Naagu pyöräytti laatikkonsa taas kerran ympäri käpälissään. Näinpä niin, eihän mikään voinut olla liian helppoa. Paikan äärimmäinen hiljasuus tuntui syövän siinä määrin, että aikansa odotettuaan Naagukin alkoi jo tuntea varsin pakottavaa tarvetta puhua. "Ksh. Sanoit että olet... Etsijä. Mitä etsit?" heitettin varsin äkkiarvaamatta ja kuin kokeillen ilmoille. Parempi tässä oli kaiketi tehdä edes jotakin.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 10, 2012 10:30:32 GMT 3
Nyökäten rotan vastaukselle, lisko seurasi kumppaniaan tornin sisuksiin - tosin itsekin ensin hieman pyyhkäisten pikkupirun kanssa kosketuksiin joutunutta jalkaa rotan esimerkistä, samalla kun Naagu lateli oman kirouslitaniansa tikoloshen niskaan. Kvar ei varsinaisesti tuntenut oliko jalkaan jäänyt mitään, mutta tuskinpa jalkojen pyyhkimisestä mitään haittaakaan oli. Enempiä miettimättä, lisko asteli rotan perässä ovesta sisään. Pari kertaa Kvar räpäytteli silmiään totuttaakseen ne nopeammin valaistuun tilaan, ennen kuin katsasti miltä tila näytti sen tarkemmin. Mitä tahansa lisko olikaan odottanut, niin suhteellisen harmittoman oloinen aula ei ollut sitä. Tämä ei tietenkään estänyt liskoa mulkoilemasta epäluuloisesti ympäriinsä, mutta silti missään ei pyörinyt lisää omituisia pikkupiruja, tai mitään muutakaan erityisen epäilyttävää. Ainoastaan joku vanhanoloinen ja ei kovin vaarallisen näköinen kirjoituspöydän äärellä oleva mies. Tietenkin ulkonäkö saattoi pettää, mutta vanhuksen olemus ei suoranaisesti saanut sarvekasta liskoa uskomaan, että kyseessä olisi mikään kovin vaarallinen yksilö. Ja mitään muuta merkille pantavaa ei aulassa ilmeisestikään ollut, mikä tosin ei estänyt liskoa katselemasta ympärilleen, ihan vain kaiken varalta. Tornin sisus ei vastannut liskon saamaa vaikutelmaa paikasta, mutta se ei toki tarkoittanut sitä, että ensi vaikutelma olisi täysin väärin. Parempi katsoa kuin katua.
Lisko seurasi hiljaa vanhuksen ja rotan keskustelua, ollen asiaan puuttumatta sen kummemmin. Rotan asioillahan täällä oltiin, ja mitä pikemmin rotta sai tehtävänsä hoidettua, sen parempi. Tosin ilmeisesti se velho jolle Naagu oli pakettia toimittamassa ei ollut välttämättä heti tavattavissa syystä tai toisesta, joten tässä saatettaisiin joutua odottelemaan. Vanhus lähtikin hitaasti kulkemaan portaita ylöspäin, ilmeisesti välittämään tälle rotan hakemalle Aran Pitkävarjolle, että paketti on saapunut. Miehen tahti oli sen verta hidas, että lisko toivoi ettei määränpää olisi kovin korkealla tornissa - muuten sitä saattaisi joutua odottelemaan turhankin kauan. No, eipä sille mitään voinut. Nyt sitten vain odottelemaan.
Jonkun aikaa lisko vain seisoi hiljaa sen kummempaa tekemättä, mutta ajan kuluessa yhä kauemmin, tuo tajusi että tässä saattaisi mennä kauankin. Olento ei varsinaisesti ollut niitä kaikkein kärsivällisimpiä, joten jonkun ajan kuluttua tuo alkoi kaivella taskujaan, hetken päästä vetäen esiin pienen nyytin. Se avattiin, paljastaen muutaman kuivaliha siivun, joista lisko otti yhden ennen kuin sulki nyytin uudestaan ja tunki sen samaan paikkaan kuin mistä oli sen ottanutkin. Samapa tuo olisi ottaa pientä välipalaa tässä odotellessa, tuo tuumi alkaessaan mutustella kuivattua lihanpalaa. Maku ei kovin häävi ollut, mutta mitäpä siitä. Lisko oli vielä syömässä rotan todetessa sen tosiasian, että kaksikon täytyisi odotella, joten lisko tyytyi vain nyökkäämään vastaukseksi. Hetken kuluttua pieni kuivalihan siivu oli tyystin syöty pois, ja lisko nuolaisi mustalla kielellään ylimääräiset muruset pois suupielistä. Ajoitus oli aika hyvä, rotan heittäessä kysymyksen ilmaan melkein heti tämän jälkeen.
"No, sitä miestä jonka kuvaa näytin, häntä etsin ainakin", sarvipää aloitti, pitäen hetken miettimistauon ennen kuin jatkoi. Kaikkea mitä Etsijä tarkoitti ei ulkopuoliselle sopisi kertoa, oli miten luotettava hyvänsä. "Mutta myös tietoa, ja eräitä muita henkilöitä, amuletin kantaja kuitenkin tärkeä mahdollisimman pian löytää. Me Etsijät herramme silmät ja korvat ulkomaailmassa olemme", selostusta jatkettiin, mutta lisko alkoi empiä tässä vaiheessa. Paljoa enempää ei tuo oikein voinut alkaa kertomaan, ja lisko toivoi ettei musta rotta loukkaantuisi hieman vajanaisesta selityksestä. "Kaikkea kertoa en saa - ei ainakaan vielä", lisko pahoitteli, selkeästi toivoen, että tuolla olisi ollut lupa puhua asiasta enemmänkin. Hieman tuolta vielä saattaisi irti saada, ainakin tarpeeksi että saisi selville mitä Etsijä pääpiirteittäin tarkoitti, mutta kaikesta ei Kvar vain yksinkertaisesti voinut puhua, olisi se sitä halunnut tai ei. Velvollisuus oli velvollisuus, ja Kvar otti tällaiset asiat vakavasti. Vaikka lyhyt keltainen ja jokseenkin luottavainen lisko olikin välillä ehkä hieman yli-innokas ja varomaton, niin tuo tiesi velvollisuutensa, ja myös sen mistä ei saanut ulkopuolisille puhua. Samanlaisesta velvollisuuden tunteesta johtuenhan tuo oli myös rottaa lähtenyt auttamaan, ensin nähtyään akuutin tarpeen ryöväreistä johtuen, myöhemmin luvaten auttaa rottaa myös tällä tornireissulla jolla kaksikko nyt oli.
|
|
|
Post by submarine on Mar 10, 2012 17:29:35 GMT 3
Tornin aulan painostavassa hiljaisuudessa jokainen sana suorastaan kaikui, eikä se ollut oikeastaan millään tavoin huono asia. Naagu oli oppinut kyllä hiljaisuuden arvon useaankin otteeseen, mutta myös sen varjopuolet. Ja juuri nyt ja tässä paikassa tarvittiin hieman ääntä - olkoonkin, että koko torni tuntui pelkällä olemuksellaan yrittävän vaientaa puhujan kuin puhujan. Siltikin, rotta kuunteli Kvarin vastauksen vaitonaisesti pohtien, lukuunottamatta toista, melkein tuhahduksen oloista sihahdusta. Kuvassa siis oli kuin olikin ollut ihminen, eikä vaikkapa... käytännössä aivan mitä tahansa muuta. Naagulla ei rehellisesti ollut aavistustakaan siitä, miltä tämä näytti. Ilmeisesti tämä kuitenkin oli liskon pääasiallinen etsinnän kohde, mutta joitakin muitakin oli. "Ksh. Tietoa. Tieto on... hankalin. Hkh", Naagu vastasi lopulta, vilkaisten epämääräisesti tällä hetkellä Kvarin kantaman säkin suuntaan. Tieto, se oli aina hankalin löytää. Vaan eipä toisella muutenkaan tainnut olla varsinaisesti syytä riemuita. Ilmeisesti tällä ei ollut hajuakaan siitä, missä kyseinen mies oli tai miten tämä edes löytyisi, paitsi kiertelemällä sinne tänne. Vaikea tehtävä, joskaan ei vaikein mahdollinen; Naagu olisi epäilemättä sijoittanut omansa paljon korkeammalle sillä listalla. Yksi ihminen oli kuitenkin vielä täysin mahdollinen löytää vain etsimällä, mutta se mitä rotta etsi... se määrä täysin epämääräistä tietoa, jota suurin osa ei edes tiennyt pitävänsä hallussaan, ties miten laajalla, ties miten puutteellisena. Ja jokainen aikaisemmin yrittänyt oli, selvästikin, epäonnistunut. Ei, ei riemuitsemista tässäkään. Silti, rotta ei varsinaisesti väittänyt vastaan, kun toinen ilmoitti ettei voisi kertoa turhan paljoa asiasta. Jokaisella oli salaisuutensa.
Olipa miten oli, tätä oli turha miettiä juuri nyt. Naagu yskäisi itsensä irti pohtimuksistaan ja vilkaisi Kvaria uudelleen. "Ksh. Sinä... olet hieman kokematon... tähän", rotta sihahti varsin suoraan ja peittelemättä, joskaan ei varsinaisesti tähdäten epäkohteliaisuuteen. Se oli enemmänkin tosiasia, joka paistoi liskosta varsin hyvin läpi. Kukaties tämä tiesi jotakin jostakin, mutta se jokin ei ollut ainakaan ulkomaailman tunteminen. Ja jos halusi löytää jotakin, piti yleensä myös tietää jotakin. "Jos sinulla on rahaa tai... kh... muuta, voit... palkata kokeneempia", Naagu kuitenkin jatkoi, pinnistellen ja nyrpistäen kuonoaan hiljaa mielessään jo valmiiksi, kun tiesi miten paljon rahinaa ja sihinää tämä vaatisi. "On... niitä jotka löytävät... työkseen kadonneita. Ksh. Usein... erikoiskonsteilla. Ja... fhhk... niitä jotka tietävät... asioita ja... pitävät korvat auki", tämä sai rahistua, vaikka viimeiset sanat hädintuskin enää kuuluivatkaan, ja kiskoi sitten pitkän hetken sihisten henkeä. Se kuulosti suunnilleen siltä, kuin joku olisi ryystänyt pillillä lasinpohjia. Pitäisi saada tämä hoidettua nopeasti, ja sitten piipun, yrttien ja kunnon voitelun pariin. "Tämä ilma. Ksssh. Tämä on... huono", Naagu sihahti aavistuksen sekavasti ja ryki hetken.
Aikaa kului, ja Pitkävarjoa, tai edes tätä hakemaan lähtenyttä vanhusta, ei vain kuulunut tai näkynyt. Velhot noudattivat aina omia aikataulujaan, eikä Naagu varsinaisesti ollut olettanutkaan tästä nopeaa toimitusta, mutta siitä huolimattakin ylenmääräinen odottelu pisti tympimään. Paremman puutteessa rotta saattoi ainakin oikoa koipiaan ja hieroa varpaitaan. Ja sitä ne kaipasivatkin; selvästikään taitetut taipaleet eivät olleet kohdelleet tämän jalkoja hyvin, sillä ne olivat arpiset, parkkiintuneet ja kaikin puolin kaltoinkohdellun näköiset. Harvemmin näki niin vanhoja palovammoja kuin paleltumien jälkiäkin samassa nahassa. Naagu hieroi niitä kevyin, pyörivin ja varsin kunnioittavin liikkein ja liikutteli varovaisesti varpaitaan samalla, kun vilkaisi taas Kvariin. Tämä oli maininnut jonkin herran, ja selvästikin kyseinen keräsi ainakin jonkinlaista tietoa. "Tietääkö herrasi asioista?" Naagu heitti varsin suoraan, ennen kuin edes yritti selventää sen enempää. "Ksh. Siis. Osaisiko tämä... antaa outoa tietoa?" yritettiin hieman helpottaa liskon vastaamista, vaikkei rotta millään tavoin mennytkään siihen, mitä tietoa tai miksi.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2012 0:25:11 GMT 3
Aivan täysin Kvar ei olisi allekirjoittanut kumppaninsa väitettä tiedon olevan vaikeinta etsiä - ellei kyseessä ollut jokin tietty. Yleisluontoisempaa tietoa oli suhteellisen helppo löytää, eikä aihealueltaan hieman rajatumpaakaan tietoa välttämättä hirvittävän hankala ollut löytää. Lisko kohautti täten olkiaan rotan ensimmäiseen kommenttiin, haluamatta suoranaisesti väittää vastaankaan. Ja olihan rotta osittain tietysti oikeassakin, joidenkin tietynlaisten tietojen löytäminen oli vaikeaa, ja saattoihan rotta näihinkin viitata. "Joskus", keltainen sarvipää myönsi lopulta, vaikka olikin ensin ollut hieman toista mieltä. Ehkä tuo puhui hieman myös täyttääkseen sitä hieman ahdistavaa hiljaisuutta joka tornissa tuntui vallitsevan. Vaikkei Kvar sitä olisi halunnut myöntääkään, niin ei paikan ilmapiiri varsinaisesti ollut tuollekaan sellainen jossa olisi halunnut viettää aikaansa.
Olento ei vaivautunut kiistämään toisen toteamusta kokemattomuudesta - olihan se täysin totta. Mutta eipä muillakaan Etsijöillä - komentajaa lukuunottamatta - ollut hirveästi kokemusta Drache Lochen ulkopuolelta, joten siinä mielessä liskon kokemattomuus ei vaikuttanut niin hirveästi tuon omasta mielestään. Kvar kuunteli kohteliaana Naagun ehdotukset, katsoen vähän huolissaan toisen rykimistä. Tällä kertaa lisko ei astunut lähemmäs kuten aikaisemmin, muistaen aiemman reaktion kujalla, kun lisko oli yrittänyt tulla varoittamatta lähemmäs. "Ulkopuolisessa avussa pieni ongelma on... Me Etsijät ainoita jotka käärmeamuletin kantajaa etsivät emme ole, ja nämä muut enemmän voivat maksaa. Ja ulkopuolinen tästä selvää saisi etsiessään, ja pettää saattaisi, ja tietonsa toisille tahoille antaa. Tämä erittäin huono asia olisi. Katastrofi Sedestialle, ja myöhemmin muuallekin, jos Patriarkan kätyrit kantajan nappaavat", haluttomuutta ulkopuoliseen apuun selitettiin. Tokihan tuollaiset asiat olivat joskus Kvarin mielessä käyneet, mutta siinä olisi ollut liikaa riskejä - mistä johtuen tuota ja muita Etsijöitä oli oikeastaan kehoitettu jättämään ulkopuolinen apu enimmäkseen käyttämättä, paitsi jos löytyisi joku johon tuntuisi varmasti voitavan luottaa. "Ja sitä paitsi, en ainoa Etsijä ole - meitä kaksikymmentä juuri vaikeuden takia on, ja komentaja - joka tosin toista tehtävää on tekemässä", lisko vielä lisäsi, ehkä hieman puolustelevaan sävyyn. Ratkaisu ei ollut välttämättä kovin hyvä, mutta Kvarin herra oli todennut sen parhaaksi - eikä sarvipää alkaisi suuresti kunnioittamansa olennon päätöksiä kyseenalaistamaan. Rotan toteamukselle ilman laadusta nyökättiin - vaikka lisko oli oikeastaan asunut aika pitkään paikassa jossa ilma oli välillä suorastaan myrkyllistä, niin ilmiselvästikin rotta kärsi tornin ilmasta. Asia oli valitettava, ja sai Kvarin tuntemaan olonsa hieman turhautuneeksi - toinen kärsi, eikä hän voinut asialle oikein mitään.
Kun rotta taas hetken hiljaisuuden kuluttua alkoi puhumaan, lisko joutui hetken miettimään vastaustaan. Kyllähän hänen herransa asioista tiesi... Mutta oli sitten eri asia kuinka paljon tämä tietojaan jakeli. Raitakuono kuitenkin nyökkäsi epävarmasti lopulta. "Kyllä hänellä tietoa on. Paljon tietoa, mutta hän yleensä ulkopuolisille jakele ei - ellei tälle jotain palvelusta tee. Osa tiedosta varmaan outoakin on - sitä kertynyt niin paljon on, että osa varmasti outoa oikeastaan", Kvar selosti epävarman oloisesti, joutuen hieman harkitsemaan kuinka paljon voisi paljastaa herransa tietävän asioista. Joten kuten lisko oli tajunnut rotankin arvostavan tietoa, minkä tiedonjanoisen kansan jäsenenä Kvar ymmärsi hyvin, mutta lisko ei ollut varma voisiko tämän herra rottaa asiassaan auttaa - lisko oli päätellyt rotan etsiskelevän jonkun laista tietoa tämän aiemmista kommenteista. Ehkäpä liskon herra tiesi jotain mitä rotta olisi halunnut tietää, mutta tiedolla olisi hintansa.
|
|
|
Post by submarine on Mar 12, 2012 13:01:18 GMT 3
Naagu istui, oikoi koipiaan ja hieroi jalkojaan yhä vain samalla, kun Kvar selitti jotenkuten tehtävästään ja sen sellaisesta. Ohimennen tämä nyppäisi muutaman kuivuneen nahanriekaleen pois aavistuksen nyreästi, ennen kuin jatkoi tehtäväänsä. Taas ne olivat kuivumassa. Kuten aina. Voidetta oli vielä jäljellä, vaikka sen hinta saikin rotan kuonon nyrpistymään itsestään pelkästä ajatuksestakin. Hyvää tavaraa, ja hyvällä tavaralla oli hintansa. Siltikin, olisi se parempi kuin luoda nahkaansa kuin mikäkin... lisko. Jalat olivat alkaneet jo kirvellä tavalliseen tapaansa, pientä ja kevyttä pistelyä, ei tarpeeksi oikean kipuun mutta juuri riittävästi tiedottaakseen olemassaolostaan. Jälkiviisaus oli toki huonoin viisaus, mutta siitä huolimattakin se matka aikanaan olisi ollut parempi jättää tekemättä... Kvar sai selityksensä päätökseen, ja Naagu havahtui jalkojensa tutkimisesta vilkaisemaan tätä. Hetken verran muusta kiinnostuneella rotalla vei kasata liskon sanoista jotakin täydellistä sotkua selkeämpää, ja kun tämä lopulta oli selvillä, oli seurauksena tuhahdus - joka oli onneksi helppo naamioida tavalliseksi korahdukseksi. "Ksh. Joukko kokemattomia... idealisteja etsimässä... jotakuta jostakin. Ilman apua. Hssk. Ei tehoa, ei taitoa, ei mitään", tuhahdettiin huomattavasti vähemmän naamiointikelpoisesti. Naagu oli harvoin kuullut yhtä hölmöä suunnitelmaa, ja tämä oli sentään nähden Kahdensadan Huutavan Äpärän viimeisen rynnäkön Syvyyksiin. Ja nämä olivat sentään olleet umpihulluja. "Ette löydä. Koskaan. Ksh. Ette ilman... onnea. Ja onni on... huono herra. Hkh. Sinun... herrasi on hölmö. Hölmö joka... laittaa lapsia sokeina tapattamaan... itsensä. Et sinä huitomalla sinne tänne tai... tuputtamalla tuherruksia mitään löydä", musta rotta jatkoi varsin ykskantaan ja pääsi taas puolittaisen tuhahduksen. "Ja... lipsautit. Sen amulettisi. Jos haluaisin, voisin... fshk... varmasti kaivaa siitä esiin jotain. Tarpeeksi yhdistelläkseni... asioita. Ei tuosta tule mitään", jatkui vielä viimeisellä. Naagu ei yrittänyt oikeastaan edes loukata toista, kunhan lausui muutaman totuuden, jotka kukaties pelastaisivat tämä hengen, tai ainakin paljon aikaa. Pieni lisko ei tiennyt paljoakaan oikeasta maailmasta, ja tällä olisi muutama kova oppitunti edessään - tästä ja kaikesta muustakin. Kukaties oli parempi antaa ainakin yksi niistä saman tien.
Vaan mitä tuli Kvarin vastaukseen herransa tiedoista, sai se Naagun huomattavasti kiinnostuneemmaksi. Kukaties tällä olisi se, mitä rotta etsi. Tai ei, ei tietenkään olisi, mutta osa siitä. Kukaties, kukaties. Hetken rotta kaiveli varpaitaan enemmän tai vähemmän vaikuttaakseen tyyneltä ja mitäänsanomattomalta, heilutti niitä sitten hetken varsin kokeilevasti (nivelkipuja, kuten aina), ja vilkaisi taas liskoon. "Ehkäpä... me voimme auttaa toisiamme", Naagu sihahti hetken pohdittuaan. Se voisi toimiakin. Lisko tarvitsi miehensä, ja näillä näkymin rotta olisi hyvin kiinnostunut pienestä vierailusta tämän mystisen "herran" luona. Kyseinen mies oli ilmeisesti varsin tärkeä, olipa sitten tehnyt jotakin tai vain jostakin muusta syystä, ja tämän löytäjä todennäköisesti keräisi melkoisesti arvostusta. "Minä... osaan etsiä. Ksh. Kysyä... oikeat kysymykset. Kasata... oikeat palaset. Kh. Olen... löytänyt paljon sellaista, mitä ei... pitäisi enää olla. Paljon tätä vaikeampaakin. Ja sinä... tunnet herrasi", Naagu asetteli, antaen liskon yhdistää viimeiset tästä. Tässä voisi hyvinkin olla aineksia johonkin. Kukaties. Ainakaan velhoilla ei näyttänyt olevan mitään kiirettä ilmaantua hakemaan pakettiaan, joten parempi tehdä ajalla edes jotakin...
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2012 19:16:41 GMT 3
Sangen suorasukaisesti ilmaistu mielipide ei oikein ollut liskon mieleen, tosin ärtymystään tuo ei näyttänyt ennen kuin rotta alkoi puhumaan Kvarin herrasta. Keltainen lisko kunnioitti herraansa suuresti, ja otti rotan haukut tätä kohtaan melkeinpä henkilökohtaisena loukkauksena. Kaikesta huolimatta sarvipään oli myönnettävä, että rotta periaatteessa puhui asiaa, mutta tilanteessa oli muuttujia joista kritiikkiä esittänyt Naagu ei tiennyt - muuttujia joista kovin montaa ei rotalle voisi paljastaa. Tietenkin liskon mielessä oli myös se tosiasia, että kuvan mies yleensä herätti huomiota missä kulkikaan sekä ulkonäöllään että käytöksellään, jolloin tähän törmääjät yleensä tapaamisen muistivat. Kvar ei tajunnut, ettei rotta oikein ollut saanut kunnolla selvää miehen kuvasta, ehkä antaen tehtävästä vieläkin vaikeamman kuvan kuin tehtävä oikeasti oli. "Herrani ei hölmö - ei todellakaan -, vaikka puutteita suunnitelmassa on. Meille kiire tuli, kun amuletin kantaja yllättäen vaihtui. Tilanne nopeammin muuttui, kuin herra olettanut oli. Ei aikaa paremmin valmistautua - ja ulkopuolisiin tässä helposti luottaa ei voi", lisko puolusteli epämääräisesti loukkaantuneen oloisena. Vaikkei liskoa kovin helpolla saanut ärtymään tai loukkaantumaan, niin kommentit tämän herrasta olivat saaneet aikaan jonkun sortin reaktion. Rotan väitteille tämän kyvyistä löytää tietoa amuletista tuhahdettiin. "Niiden määrä jotka amuletista mitään tietävät, se määrä pieni muiden kuin kansani keskuudessa on - ja tieto usein ristiriitaista niillä jotka puhumaan suostuvat, ja ne jotka tietävät, eivät puhu. Runsaasti onnea tarvitsisit. Ja mitä sanoitkaan, "Onni on huono herra"?", selvästikin edelleen kommenteista mielensä pahoittanut otus totesi toiselle, jopa hieman pilkallisesti lainaten toisen toteamusta onnesta. Kvar olisi joutunut myöntämään tiukan paikan tullen, että amuletista on tarpeeksi tietoa liikkeellä, että voisi jotain kantajasta päätellä, mutta esineen käyttötarkoituksesta tai luojista (tai luojasta) ei löytyisi kuin epämääräisiä legendoja.
Kun rotta tarjosi apuaan etsinnöissä, raitakuono näytti taas epävarmalta. Kyllähän rotta vaikutti luotettavalta, mutta herran varoittelut ulkopuolisiin luottamisesta kummittelivat mielessä. "Herra välttämättä ulkopuolisen avusta tässä ei pitäisi... Kantajasta enemmän pitäisi kertoa, jotta kunnolla voisit avustaa", lisko totesi pahoittelevasti, ilmeisesti jo aiemman vihoittelun lopeittaneena, kunnes tuntui muistavan jotain. "Mutta... muitakin etsittäviä oli. Jonkun näistä löytämisessä auttaminen, herra todennäköisesti tarpeeksi hyväksi palveluksi arvelisi. Myöskin todennäköisemmin onnistuu", lisko arveli mahdollisuuksia jonkunlaiseen yhteistyöhön. Rotta oli kuitenkin tähän mennessä vaikuttanut kohtuullisen luotettavalta, joten ehkäpä tässä asiassa voisi asiaan jonkun verran luottaa. "Ensin tosin kaiken varalta herraan yhteyttä ottaa pitäisi, mutta sen tämän jälkeen tehdä voin", Kvar nyökkäili, kuitenkin selkeästi valmiina tekemään asiassa jonkun sortin sopimuksen rotan kanssa. Ja ilmeisesti jonkunlainen keino tuolla sarvekkaalla otuksella oli ottaa yhteyttä salaperäiseen herraansa - siitä huolimatta, että voisi olettaa tämän olevan jossakin kaukana, todennäköisesti Drache Lochessa josta oli aiemmin puhuttu.
|
|
|
Post by submarine on Mar 12, 2012 20:11:05 GMT 3
Naagu antoi tuhahduksensa kiertää käheästi ja pitkään, kuin sormiensa jalkapohjaansa. Tämä lisko puolusteli muutamassa surkeassa hetkessä kokoon kyhättyä hätäsuunnitelmaa, jota paremman olisi laatinut kuka tahansa täysjärkinen melkein samassa ajassa. Tämä typeryys oli kuin lasten heittäminen taisteluun. Täysin valmistautumattomia, täysin kykenemättömiä, täysin kuolleita aivan piakkoin. Eipä se rotalta pois ollut, mutta siitä huolimatta koko tapaus oli lähinnä surkuhupaista. Yhtä hyvin olisi voinut tukkia korvansa ja sitoa silmänsä ja... no oikeastaan tehdä mitä tahansa tarkkuutta vaativaa. "Kssh. Kahdesti sonta. Sitten herrasi on... valmistautumaton hölmö. Ei ennakkosuunnitelmaa, ei... mitään. Muutama... kokematon idiootti. Ei pahalla", Naagu töksäytti varsin suoraan takaisin, kohottamatta edes katsettaan arpisesta jalkapohjastaan. Sillä oli astuttu täysin varomatta varsin moneen paikkaan johon ei olisi pitänyt, ja sekin oli järkevämmän oloinen otus kuin tämä lisko tässä. "Fshk. Tätä menoa kuolet... jossain ojassa kun... kyselet vääriltä. Hanki.. edes opas, selviät hengissä kotiin vaikka... et mitään löydäkään" kähistiin synkkä tuomio. Vaan kun päästiin toiseen aiheeseen, rottaan ja tämän omiin taitoihin, kohotti Naagu varsin nopeasti kuononsa kohti Kvaria. Tässä oli selvästikin pieni haaste, jokin jota rotta osasi arvostaa. Liskolla oli kovat luulot, mutta niin tyyntä kuin rotta useimmiten esittikin, osasi tämäkin olla varsin tyytyväinen saavutukseensa. Rotta rykäisi kovaan ääneen, kuin selvitellen kurkkuaan, otti hieman suoremman asennon ja kääntyi tuijottamaan liskoa suoraan silmiin. "Ksh. Minä olen Naagu Kahdesti Taottu. Ja minä olen metsästänyt... läpi tulen ja jään tietoa, jota mikään elävä tai kuollut ei... enää muistanut. Minä olen... etsinyt jälkeni kuolleiden unista ja.. fsh... tomusta. Minä... etsin vastauksen kysymykseen... jota ei koskaan oltu kysytty. Shhk. Minä, joka olen etsinyt halki kuolleiden maailmojen hahmotonta, äänetöntä olentoa, joka... piilotteli pienessä kivessä... aavikolla kolmen auringon alla. Minä olen Naagu Kahdesti Taottu, Ashlagin surma ja Kolme Pilaria ylittänyt ja... ksssh... sinä luulet... että yksi lihallinen mies ja yksi... mitätön lelu... olisivat minulle liikaa. Minulle, joka olen... fhhhk... olen löytänyt asioita joita ei koskaan ollut. Tavoilla, joita... et edes ymmärtäisi", Naagu kähisi pitkästi, tuskallisesti ja äärimmäisen painokkaasti, tuijottaen Kvaria silmiin katkeamatta tai räpäyttämättäkään. Se ei ollut niinkään suuri ja raivoisa purkaus, vaan hyvin, hyvin tasaisen varma vastaus haasteeseen. Tietysti ne parhaat palat, mutta... niinhän jokaisen kohdalla. Harva tappioillaan leveili.
Olipa miten oli, Kvar otti esille mahdollisen avun ja sen, että vaikkei tämä voinutkaan omasta erityisestä tehtävästään kertoa, oli muutakin. Naagu sai kakoa varsin pitkän hetken tomuisella, harmaalla kivilattialla äskeisen jäljiltä, ja kuuntelikin varsin rauhassa Kvarin ehdotusta, heittäen väliin vain nopean, lähinnä epämääräisen hyväksyvän eleen. Hetken suuri, musta rotta uskoi jo kurkkunsa sanoutuneen lopullisesti irti, sellaista oli röhinä, mutta lopulta henki taas kulki kunnolla ja melkeinpä tavallisen kuuloisestikin. "Tee... se. Shhk. Sama mikä, kunhan... on hyödyksi", Naagu sihahti lyhyesti ja ytimekkäästi, palaten taas jalkojensa pariin. Kirveen kiroamaa velhoakaan ei näkynyt missään, eikä tällä selvästikään ollut minkäänlaista kiirettä vieraidensa kanssa. Tätä se sitten taas oli, mutta olisi voinut olla huonomminkin. Olisi voinut maata jollakin likaisella kujalla puukko vatsassaan odottamassa armollista kuolemaa - nyt tai hyvin, hyvin kauan sitten. Tai missä tahansa näiden kahden hetken välissä.
|
|
cutter
Member
[Guru meditation error]
Posts: 1,586
|
Post by cutter on Mar 12, 2012 23:34:19 GMT 3
Mitä pitemmälle rotta päätyi kriittisessä arviossaan, sitä synkemmältä Kvar näytti. Lisko ei selkeästikään pitänyt toisen antamista synkistä näkymistä, ja olisi selkeästi halunnut väittää vastaan. Haluttomuus lähteä todella riitelemään kuitenkin esti liskoa esittämästä mitään vastaväitteitä. Mitä rottakin muka tiesi? Naagu ei tiennyt kuin pienen palan kokonaiskuvasta, ja tältä pohjalta sitten lähdettiin kritisoimaan? Hyvä sitä on jälkiviisastella täysin odottamattoman tapahtuman jälkeen, että siihen olisi pitänyt varautua paremmin. Amuletin nykyi Sen sijaan että olisi lähtenyt kiistelemään asiasta, sarvipää mutisi jotain omalla kielellään, äänensävyn paljastaessa ettei kyseessä ehkä ollut kovin ystävällisiä sanoja rottaa kohtaan. Jos toinen olisi vain tyytynyt kritisoimaan Kvaria itseään, tällä ei olisi ongelmia ollut, mutta liskon herran herjaaminen oli sitten eri asia. Sarvekas otus arvosti herraansa erittäin suuresti, ja osittain ihan kunnollinenkin kritiikki hieman tärvääntyi liskon silmissä rotan haukkujen kohteen johdosta. Tietenkin kommenti kuolemasta ojassa jossakin myös hieman kalvoi, mutta ei niin suuresti. Kvar osasi huolettomasta ja kokemattomasta olemuksestaan huolimatta pitää puolensa - lisko oli kuitenkin valittu Etsijäksi, eikä tehtävään valittu muita kuin niitä jotka liskon herra ja Etsijöiden komentaja olivat todenneet tarpeeksi hyviä pärjätäkseen ulkomaailmassa. Myönnettäköön, Kvar oli joukon häntäpäässä taidoiltaan, mutta silti.
Rotan harjoittamaa omakehua kyllä kuunneltiin kiinnostuneen oloisena liskon pienestä mökötyksestä huolimatta, liskon vastatessa toisen järkähtämättömään katseeseen omallaan - tai ainakin siihen asti, että musta rotta totesi etteivät "pelkkä lihallinen mies ja mitätön lelu" tälle olisi liikaa. Sarvipää tuijotti toista epäuskoisena tuon loppuselostuksen ajan, näyttäen siltä kuin olisi kuullut väärin. Oliko toinen tosiaan kutsunut käärmeamulettia mitättömäksi leluksi? "Ssinulla harmainta aavistusta amuletista ei ole - eikä kyllä kantajastakaan. 'Lelu' käärmeamuletti ei ole. Se on...", toisen väitteistä ärtynyt lisko haki sopivaa sanaa kuvaamaan esineen käyttötarkoitusta, hetkeksi unohtaen että siitähän ei saanut puhua. Ääntäminenkin taas meni huonommaksi, kuten oli käynyt tuon hermostuessa tikoloshe-kohtaamisen jälkimainingeissa. "...oven säppi", lisko lopulta päätyi valitsemaan, mutta ei kuitenkaan näyttänyt siltä että olisi ollut sanavalintaansa täysin tyytyväinen. " Mitä oven säpen takana on, et halua tietää - vaikka nykyisen kantajan takia se on alkanut aueta", Kvar jatkoi, kunnes äkkiä tukki turpansa. Lisko tajusi paljastaneensa ehkä liikaakin hetken tunnekuohun vallassa, raitakuono näytti katuvaiselta, ja katsahti hermostuneena ympärilleen. Näin siinä kävi, kun antoi toisen päästä niin sanotusti nahan alle.
Ilmeisestikin jonkunlainen sopimuksentapainen saattaisi syntyä rotan ja liskon välille, asia mikä oikeastaan sai Kvarin iloiseksi. Liskon oli pakko myöntää itselleen, ettei ehkä ollut mikään kaikkein taitavin kadonneiden etsijä, ja rotta vaikutti tiedon etsinnän saralta aika taitavalta. Tai ainakin jos tuon aiempi kehuskelu oli totta, jotain mitä lisko ei hirveästi epäillyt. Vaikka rotta oli ollut ehkä hieman epämiellyttävä kritiikissään, niin mikään ei ollut saanut sarvipäätä pitämään tätä epäluotettavana. Minkäänlaista sanallista vastausta toisen kommenttiin Kvar ei vaivautunut pistämään, nyökkäsi vain. Jonkunlainen sopimus oli kai sitten sovittu - ainakin alustavasti. Tokihan liskon herra saattaisi yksinkertaisesti kieltää tätä, mutta Kvar toivoi ettei näin kävisi. Kaikesta huolimatta lyhyt keltainen lisko piti jonkun verran mustasta rotasta, ja oli oikeastaan utelias kuulemaan joitakin niistä asioista tarkemmin mistä tuo oli tähän mennessä puhunut - ja jos rotta päättyisi väliaikaisesti auttamaan liskoa, eiköhän silloin saisi kuullaa vähän lisää näistä asioista.
Kvar ei oikein voinut istuskella samalla tavalla kuin rotta teki, otuksen jalkojen taipumasuunta kun hieman hankaloitti pelkällä lattialla istuskelua. Olisihan se ollut mahdollista toki, mutta hieman hankalaa. Tästä johtuen tähän mennessä lähinnä seisoskellut lisko päätti keskustelun päätyttyä hieman verrytellä, ja käveli pienen kierroksen odotusaulan ympäri, ohimennen vilkuillen ohittamiaan ovia ja portaita. Sarvipääkin jo toivoi rotan odotteleman velhon saapuvan, että kaksikko olisi päässyt painumaan hiiteen tuolta. Mitään pahaa ei ollut varsinaisesti sattunut tähän mennessä, mutta kaikki tähän mennessä torniin liittyvät kokemukset olivat huonoja. Ilmapiiri, tikoloshe, riitaa Naagun kanssa ja odottelu olivat kaikki asioita jotka Kvar laski ehkä osittain epäloogisesti tornin syyksi. Odottelu ja riita tuskin tornista johtuivat, mutta lisko yhdisti nämä kuitenkin torniin mielessään, ja halusi pois paikalta. Näitä miettien lisko kiersi pari kertaa tuon alueen, ennen kuin taas palasi rotan viereen ja alkoi nojailemaan seinään - kuitenkin varoen selässään kantamaa rotan säkkiä.
|
|